tiistai 22. elokuuta 2017

Tällä välin Yhdysvalloissa

Kuinka monta kertaa olenkaan harmitellut lähtiessäni Kaliforniasta Suomeen, mistä kaikesta kivasta juuri sen reissun aikana jään paitsi. Samoin toiseen suuntaan. Kun taas palaan Suomesta takaisin Kaliforniaan, jää usein fiilis, että juuri lähtöni jälkeen olisi Suomessa vaikka mitä mukavaa luvassa. Tämänkertainen Suomi-reissuni tuntui aiheuttavan tätä fiilistä oikein erityisen paljon ja kaiken kukkuraksi tuli vielä eräänlainen pommi. Suomi-reissultani vedettiin nimittäin matto kokonaan alta, kun olin jo Suomessa!


Keikka ja katukekkereitä


Jouduin siis ajoittamaan matkani Suomeen erästä tärkeää tapahtumaa silmällä pitäen. Kun lentoja eri päivämäärille halvimmasta päästä haarukoin, huomasin joutuvani unohtamaan aikeet mennä Lady Gagan keikalle. Lady Gaga olisi vetänyt oletetun spektaakkelinsa juuri saman päivän iltana San Franciscossa, kun minä hyppäsin Finnairin koneeseen. No, ei voinut mitään. Suomessa oloaikanani Piilaakson alueella tuntui tapahtuvan myös paljon muita mielenkiintoisia tapahtumia ja katukekkereitä, mutta nekin sain nyt jättää väliin.

No, nämähän olivat vielä pieniä harmituksia verrattuna seuraavaan:



Auringonpimennys 2017


Juuri, kun olin poissa Yhdysvalloista, tapahtui siellä vuosisadan suuri ja täydellinen auringonpimennys. Tapahtuma sai harvinaisuudessaan USA:ssa todella isot mittasuhteet ja sen tiimoilta kovasti häärättiin jo minun vielä ollessani rapakon takana. Edellisen kerran yhtä täydellinen auringonpimennys on ollut nähtävissä Yhdysvaltojen poikki 99 vuotta sitten, joten tämä olisi ollut todellakin ns. once in a lifetime -kokemus USA:n kamaralla. Seuraava täydellinen auringonpimennys USA:n yllä on odotettavissa vuonna 2024, mutta se ei tule esimerkiksi Kalifornian ylle, vaan jää huomattavasti etelämmäksi. 

Niinpä monet amerikkalaiset olivat nyt ottaneet maanantain 21. elokuuta lomapäiväksi ja matkasivat sille 125 kilometrin levyiselle, koko Yhdysvaltoja halkovalle kaistaleelle, missä auringonpimennys täydellisenä näkyi. Pimennyksen katsomiseen tarvittavien suojalasien kohdalla oltiin myyty ei oota jo pitkän aikaa ennen h-hetkeä, samoin majapaikat tuolta 125 kilometrin kaistaleelta ja sen läheisyydestä oli varattu täyteen jo aikoja sitten. Paikalliset maajussit saivat idean tehdä ylimääräistä rahaa ja myivät telttapaikkoja maatiloiltaan pitkien automatkojan päästä tuleville turisteille. Ja aivan pienistä kansanliikkeistä ei nyt puhuta, sillä pelkästään Missourin osavaltioon odotettiin tulevan 1,2 miljoonaa turistia auringonpimennystä katsomaan. Olisihan tämä hurmos ollut mahtava kokea siellä lähempänä, mutta nyt sain jäädä nuolemaan näppejäni täältä Suomesta käsin. Onneksi ukkokulta ja kaverit laittelivat sieltä kuvia tästä megaluokan tapauksesta.
Tässä ukkokullan otos auringonpimennyksestä. Pimennys näkyi siellä meillä noin 75 %:sti. Ukkokullan työpaikka tarjosi muuten donitsit henkilöstölle auringonpimennyksen kunniaksi eli juhlaa oli sielläkin.

Ja tältähän se buumi sitten Google Mapsissa näytti. :-D Eli tummanpunaista ruuhkaa oli pukannut juuri auringonpimennyskaistaleen kohdalle.

No, eipä tässä vielä kaikki.


Suomi-kuuluisuus lähes kotikulmillamme!


Noin viikkoa ennen Suomeen lähtöäni bongasi ukkokulta vanhojen kilpa-autojen kokoontumistapahtuman, joka järjestettäisiin Laguna Seca -kilparadalla Montereyssa, alle 1,5 tunnin ajomatkan päässä kodistamme. Ja kuinkas ollakaan, Mika Häkkinen oli lupautunut ajamaan siellä vanhaa McLarenin kilpa-autoa! OMG! Siis että Mika Häkkinen tulisi aivan kotikulmillemme juuri silloin, kun minä olen Suomessa. Argh! Taisi siinä meikäläisellä pari samperia ilmoille pärähtää. Sanoin vielä ennen lähtöäni Suomeen ukkokullalle lähinnä vitsillä, että no kerrohan sitten Mikalle terveisiä. Mutta älähän mitään, ukkokulta meni kaverin kanssa tapahtumaan jo aamutuimaan ja osui kuin osuikin Häkkisen kanssa yksiin varikkoalueella. Sai sitten sanottua Mikalle kättä päivää, otettua kimppaselfiet ja pyydettyä nimikirjoituksen meidän Suomen lippuumme. Jee! 



Häkkinen vaimonsa kera. Häkkisen ajama auto oli kuulemma Emerson Fittipaldin maailmanmestaruusauto vuodelta 1974. Että kai ihan wau, kun en minä näistä autoista niin ymmärrä. :-D

Kaiken kukkuraksi sain myös heti Suomeen saavuttuani ihka ensimmäisen varteenotettavan yhteydenoton eräästä piilaaksolaisesta työpaikasta! No, senkin aikaikkuna tässä ehtii kivasti umpeutua, kunnes olen takaisin Kaliforniassa. Jep. Muuta en voi todeta.


Lisää vastoinkäymisiä Suomessa


Tämä kaikki siis tapahtui Yhdysvalloissa ja/tai Kaliforniassa sillä välin, kun olen ollut itse Suomessa. Ja sittenhän minulle tuli tosiaan se pikku pommi vielä vastaan täälläkin. Onkin tuntunut, että se lähtöpäivänä tapahtunut luottokorttiskimmaus oli matkani vastoinkäymisten osalta vielä kevyttä alkusoittoa. Syy, miksi siis tulin Suomeen juuri nyt, oli eräs tärkeä tapahtuma ja sen pitkähkö jälkihoito. Mutta voitteko kuvitella mitä tapahtui?! Vain 18 tuntia ennen tätä tapahtumaa, se peruttiin! Tapahtuma siirrettiin kuukaudella eteenpäin syyskuulle, jolloin en itse sitten pysty täällä paikan päällä enää olemaan. Kerrassaan mahtava juttu! Pari päivää meni yksinkertaisesti vain tätä shokkiuutista sulatellessa ja sen jälkeen tässä onkin nyt mennyt suunnitelmat radikaalisti uusiksi. 

On siis ollut aika vahvasti tunne, että olen ollut todellakin väärässä paikassa väärään aikaan. Tai paremminkin väärällä mantereella väärään aikaan. Jotta Suomen reissuni ei nyt sitten olisi aivan turha, olen yrittänyt toki ottaa ilon irti muulla tavoin. Kävin mm. mustikkametsässä ja sain niitä kovasti kaipaamiani tuoreita metsämustikoita. Kun sitten leivoin mustikoista mustikkapiirakan, totesin sen olevan elämäni kallein mustikkapiirakka.
Elämäni kallein mustikkapiirakka. Hinnaksi tuli meno-paluuliput Kaliforniasta Suomeen ja ehkäpä myös yksi menetty työpaikka. 

Että tällaista tökkivää menoa tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 17. elokuuta 2017

Luottokorttiskimmaus lähtöpäivänä Suomeen

Olin odottanut matkaani Suomeen tällä kertaa erityisen mukavissa ja hiukan jännittyneissäkin fiiliksissä. Pääsin nimittäin nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan Finnairin tämänhetkistä suoraa lentoyhteyttä San Franciscosta Helsinkiin! Jännitysmomentti tuli lähinnä lyhyestä vaihtoajasta Helsinki-Vantaan kentällä. Tämä suora lento kutistaisi matkustusaikani Kaliforniasta Ouluun ennätyslukemiin, sillä lyhyen vaihtoajan kera matka-aikani USA:n länsirannikolta aina Ouluun saakka olisi vain alle 13 tuntia! Joskus samaan siirtymiseen on mennyt jopa reilusti yli 20 tuntia, joten olihan ero huikea. 

Sain kuitenkin lähtöpäivän aamuna Kaliforniassa ylimääräisiä sydämentykytyksiä aivan muusta syystä. Sellaisia vähemmän kivoja. Kello 8 aamulla sain amerikkalaisen pankkini lähettämän teksiviestin, olenko parhaillaan käyttämässä yhtä luottokorttiani huoltoasemaketjulla X. Tekstiviestistä kävi ilmi vain huoltoasemaketjun nimi, ei tarkkaa fyysistä sijaintia. Vastasin viestiin välittömästi, että en ole. Sain heti vastausviestin takaisin, että korttini käyttöä on nyt rajoitettu ja ohjeen mennä verkkopankkiin jatkotoimenpiteitä varten. Tapaus karisti viimeisetkin unihiekat silmistäni!

Verkkopankista kävi ilmi, että luottokorttiani oli todella yritetty väärinkäyttää ja jopa kahdesti sinä aamuna. Molemmat yritykset olivat tapahtuneet sanjoselaisten huoltoasemien tankkausautomaateilla. Amerikassa huoltoasemien automaatit lähettävät ensin yhden dollarin testilaskutuksen varmistaakseen, että veloitettavalla kortilla on katetta. Jos yhden dollarin testilasku menee läpi, tankkaus ja isomman laskun veloitus onnistuu. Ilmeisesti pankit seuraavat myös jonkin verran maantieteellisiä tankkauspaikkoja. Ainakin, kun ukkokulta oli aloittamassa tankkausta Floridan Miamissa, hänkin sai silloin pankin hälytysviestin puhelimeensa, oliko tankkaamassa juuri kyseisellä asemalla. Ukkokullan vastatessa, että oli, luottokorttilaskutus meni läpi ja tankkaus onnistui. Siinä tosin epäilyksen saattoi aiheuttaa tankkaus eri osavaltiossa (jotkut amerikkalaiset pankit nimittäin käsittelevät eri osavaltioita kuten ulkomaita). Nyt minun luottokortillani yritettiin kuitenkin tankata samassa osavaltiossa, yhdessä naapurustokaupungeistamme. 

Amerikassa automaatit myös kysyvät tankatessasi luottokorttiin liitetyn osoitteen 5-numeroista postinumeroa. Luit oikein, ei siis mitään 4-numeroista pin-koodia. Tämän vuoksi ulkomaiset luottokortit eivät useimmiten käykään amerikkalaisien huoltoasemien itsepalvelutankkausautomaateissa. Ilmeisesti luottokorttini kohdalla oli nyt myös annettu väärä postinumero ja hälytys puhelimeeni tuli.

Joka tapauksessa nyt verkkopankissani näkyi kahdelta eri huoltamoketjulta yhden dollarin veloitusyritykset. Molemmat laskutusyritykset olivat onnekseni kuitenkin hylätty, varmaankin koska reagoin pankin tekstiviestiin välittömästi. Verkkopankissa oli väärinkäytöstapauksen johdosta täytettävä lisätietolomake luottokorttini käytöstä, esim. missä ja milloin viimeksi olin sitä käyttänyt ja onko luottokortti hallussani edelleen. Koska väärinkäytös oli ilmeinen, luottokorttini meni siis sulkuun ja pankki lähettää automaattisesti uuden kortin uusilla numerosarjoilla.
  
Mielenkiintoisen tästä luottokorttini väärinkäytösyrityksestä teki se, etten ollut poistanut kyseistä luottokorttia lompakostani yli kuukauteen. En myöskään käytä ko. korttia missään nettikauppaostoksissa. Niinpä todennäköisin tapa, jolla luottokorttini tiedot on saatu, on ollut RFID-etäluenta. Jos korttini olisi skimmattu jossakin laitteessa, vaikkapa juuri bensa-automaatilla, niin aika erikoista, että tietoja yritettäisiin hyväksikäyttää vasta näin 1 - 1,5 kk myöhemmin.

Kun epäilys alkoi nopeasti kallistua RFID-etäluvun avulla tapahtuneeseen tietojen varastamiseen, iski tietenkin paniikki olivatko muut korttini kokeneet saman! Niinpä jouduimme samaisena aamuna käymään kaikkien luottokorttiemme viimeisimmät käyttökohteet nettipankeista (Suomi ja USA) lävitse. Onneksi niistä ei kuitenkaan löytynyt mitään eriskummallista. Joka tapauksessa se, että juuri ennen matkustamista yksi luottokorteistasi menee sulki, poikki ja kaput, ei ollut mitenkään kiva juttu. Hyvä, että minulla oli vielä muita luottokortteja käytettäväksi ja jopa suomalainen pankkikorttikin löytyy.
Joskus riihikuiva raha voi pelastaa tilanteen, varsinkin matkustaessa.


Hullunkurista


Ilmeisesti näitä luottokorttien väärinkäytöksiä ja niiden yrityksiä tapahtuu Yhdysvalloissa huomattavan usein. Suorastaan hullunkurista oli se, että juuri edellisenä iltana ollessamme Suomi-porukalla grillaamassa, keskustelimme näistä väärinkäytöksistä ja pankkien lähettämistä hälytysviesteistä. Yksi kavereistamme oli saanut näitä viestejä viime aikoina useita. Käyttökohteet olivat olleet paikoissa tyyliin Taco Bell eli ostokset tai niiden yritykset summiltaan pieniä. Myös ukkokullan luottokortti on mennyt kerran aiemmin sulkuun epäilyttävien käyttöyrityksien myötä. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta.


Pelastava tekijä


Olihan se siis aikamoinen aamu ennen matkaan lähtöä. Tapauksen jälkeen odotti kuitenkin pieni helpottava ja pelastava tekijä. Olin juuri muutama viikko sitten tilannut nettikauppa Amazonin Prime Day -alennuksista ( = Stockmannin Hullut päivät potenssiin neljä) RFID-suojatun lompakon. Lompakko oli ollut vain ottamatta käyttöön. Nyt tulikin sitten kas kummaa motivaatio vaihtaa tuo suojalompakko välittömästi käyttölompakoksi. Jospa se toisi hitusen paremmin suojaa jatkossa.

Pitäkäähän siis varanne, sanan varsinaisessa merkityksessään heh heh, ja harkitkaa RFID-suojatun lompakon hankkimista ellei teillä sellaista jo ole. Nyt jatkan jetlagini kanssa kamppailua täällä Suomessa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!  

tiistai 15. elokuuta 2017

Palkinto 100 000. lukijalleni

Piakkoin blogissani pääsee käymään niin, että 100 000 sivunäytön rajapyykki menee rikki! Wautsi! En suoraan sanoen mitään tällaista osannut odottaakaan, kun blogiani syksyllä 2014 aloitin rustaamaan. Minulle tämä on siis yllättävä ja iso virstanpylväs ja sen kunniaksi ajattelin palkita lukijan, jonka kohdalla tuo tasalukema 100 000 sivunäytöissä napsahtaa. Sivunäyttöjen laskuri näkyy tuolla blogitekstin oikealla puolella.

Jos siis 100 000 täyttyy juuri Sinun kohdallasi, niin olepas ystävällinen ja ota minuun yhteyttä sen jälkeen. Voit laittaa minulle sähköpostia, ottaa yhteyttä Facebookin kautta tai kirjoittaa onnenpotkustasi vaikkapa blogin kommenttikenttään. Sumplitaan sitten osoitetiedot ei julkisella foorumilla. Halutessasi voit ottaa tasalukemasta kuvan tai kuvakaappauksen, mutta se ei ole suinkaan pakollista. 

Ja millainen palkinto 100 000. lukijaa sitten odottaakaan? Kaikkea en tietenkään paljasta, mutta luvassa on pientä herkuttelua. Palkinnon tarkka sisältö määräytyy vasta siinä vaiheessa, kun selviää onko tämä 100 000. lukija Suomessa asuva vaiko ulkosuomalainen. Ja hei, mikään niin arvokas palkinto ei ole kyseessä, että kannattaisi alkaa sormi krampissa klikuttelemaan sivunäyttöjä jo tässä vaiheessa, kun laskuri porskuttaa vasta 96 000 hujakoilla! :-D

Aikaa rajapyykin ylitykseen siis vielä on. Jos nyt kuitenkin sattuu käymään niin, että tuo tasalukema pyörähtää blogini laskurissa jonkun satunnaisen lukijan kohdalla, sellaisen, joka ei tästä palkinnosta tiedä, niin otan tähän leikkimieliseen arvontaan mukaan myös lohdutuspalkinnon. Eli myös 100 001. lukija saa pienen palkinnon. Hi hii, ainakin minua jo jännittää kuinka tässä tulee käymään ja kenelle palkinto tai palkinnot pompsahtavat!
Tunnelmakuvaa Etelä-Kaliforniasta. Ja tosiaan, tämä on sitten vain tunnelmakuva. Tässä ei siis vihjaista, että palkinnoksi olisi tulossa tuota kuvan mukaista jeeppiä tai ruosteista dinosaurusta. :-D

Että ei kai tässä voi kun kiittää teitä niin alusta asti linjoilla pysyneitä kuin uusiakin lukijoitani. Teitä kaikkia, jotka olette Ribs & Coke -kelkan mukaan lähteneet! Kiitos! 

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Ilmeisesti vastaavaa, blogin sivunäyttöjen lukumäärään perustuvaa arvontaa blogimaailmassa ei aikaisemmin ole ollut, joten saatoinpa sattumalta keksiä jotakin aivan uutta pistäessäni tämän leikkimielisen arvonnan pystyyn. Jos joku toinen bloggaaja haluaa käyttää samaa hauskaa tapaa, olisi mukava, jos tämä alkuperäisen arvontaidean esittänyt blogini mainittaisiin. :-) 

keskiviikko 9. elokuuta 2017

"Mitä sä niinku teet päivät?" eli kuvaus kotirouvan arkipäivästä

Eipä ollut yksi, eikä kaksi kertaa, kun sain tänne muutettuamme kuulla kotirouville varmaankin aika tyypillisen kysymyksen: "Mitä sä niinku teet päivät?" Nyttemmin kyselyt ovat rauhoittuneet, mutta asia askarruttanee edelleen monia. Niin, kun eihän meillä ole edes lapsia. Kuinka siis saan oikein päiväni "kulumaan"? No, minäpä kerron.

Perusarkipäiväni


Ukkokullan herätyskello soi tätä nykyä aamuisin klo 6.15. Herään usein samaan aikaan, mutta jään vielä loikoilemaan sänkyyn. Joskus nukun vielä pätkän lisää, joskus en. Ja tämä loikoilun ihanuus, koska mä voin. Tämä onkin sitä ihanaa arjen luksusta, josta voin juuri tällä hetkellä elämässäni nauttia. Muu glamour arkipäivissäni sitten jääkin aika vähälle.
Tässäpä se minun "arkiskumppani" palvelee. Kotirouvan kikka kolmonen: täysi skumppapullo toimii mainiona ovistopparina läpivetotuuletuksessa. :-)

Nousen sängystä tyypillisesti viimeistään klo 8 - 8.30, jonka jälkeen syön aamupalan. Aamupalahetkeä siivittää sosiaalisen median selailu, koska kaikki Suomen kaverithan ovat laittaneet päivityksensä tyypillisesti meidän nukkuessa. Lisäksi tutkin verkkouutisista mitä maailmalla ja Suomessa on tapahtunut. Täällähän ei TV-uutisista saa minkäänlaista kattavaa maailmankuvaa uutisten keskittyessä paikallistapahtumiin. Jotta siis tietäisi, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu, siihen pitää nähdä hitusen enemmän vaivaa.

Tämän jälkeen alkaa sportti- tai muu, sanotaanko näin hienosti, itsensä kehittämisen osuus. Se voi olla erilaisia kursseja tai paikallisiin työmarkkinoihin tutustumista (ei muuten ole ihan pikku juttu) ja sporttipuolella esimerkiksi kävelyä, erilaisia ryhmäliikuntatunteja tai puhinaa kuntosalilla. Sitten suihkuun ja lounas. Kaiholla muuten muistelen tätä nykyä suomalaista työpaikkaruokalaani. En niinkään makumaailmojensa puolesta, vaan sillä, että siellä edullinen ja monipuolinen lounas tuli jonkun toisen valmistamana eteesi, kuin Manulle illallinen. Nyt saan väkertää lounaan itse, syödä edellisen päivän jämiä tai silloin tällöin tulee sovittua jonkun kanssa lounastreffit. Käyn myös kerran tai pari kuussa lounaalla ukkokullan työpaikalla. Siellä on hyvät sapuskat!

Mutta sitten takaisin arkipäivääni. Lounaan jälkeen alkaa tyypillisesti ruokakauppa- ja vedenhakurumba. Tästä jäljempänä lisää. Sitten kotiin, mahdollisesti pyykinpesua, pientä siivousta ja ruoanlaittoa. Ja sittenpä jo kohta ukkokulta kolkutteleekin ovella ja palaa töistä kotiin. Niin ja ainahan minä jossakin välissä yritän kirjoitella tätä blogiakin. Niinä päivinä, kun urheiluja tai kauppakäyntejä ei ole, saatan piipahtaa uima-altaalla, lueskella, kirjoitella ja kysellä kuulumisia ystäviltäni Suomesta. Lisäksi nyt viime aikoina olen kovasti suunnitellut tulevaa syksyä ja penkonut jos jonkinlaista tietoa.

Mutta hei, tulihan se sieltä, monien odottama:

Uima-allas mainittu!


Nykyään käyn uima-altaalla hyvä jos kerran viikossa ja tästäkin sain oikeastaan vastikään muistutuksen, että näin olisi hyvä tehdä. Viimeisimmässä vuositarkastuksessa lääkärin pakeilla nimittäin kävi verikokeiden tuloksista ilmi, etteivät omat D-vitamiiniarvoni olleet edes mitenkään korkeat, vaikka täällä juuri tällä hetkellä lähes jatkuvan auringonpaisteen alla kylvetäänkin. Olin yllättynyt. Olen nyt siis yrittänyt ottaa viikko-ohjelmaani edes yhtenä päivänä rehellistä auringossa paistattelua. Purkki-D saa tulla vasta sitten talvella kuvioihin.

Nykyinen perusperiaatteeni


Nyt kun viimeiset kolme vuotta elämäntilanteeni on ollut enimmäkseen tämä, kotirouvailu, olen ottanut periaatteen, että viikonloput ja suurimmaksi osaksi myös illat ovat kotitöistä vapaata aikaa. Siis toki viikonloppujen mahdollisia ruoanlaittoja lukuunottamatta. Useimmiten käymme kuitenkin viikonloppuisin ulkona syömässä, kuten täällä paikalliseen kulttuuriin Suomen kulttuuria useammin kuuluu. Näin ollen hella- ja tiskivuorot jäävät viikonloppuisin aika vähälle. Nyt kun tällaiseen periaatteeseen tai elämäntyyliin on ollut mahdollisuus, ovat viikonloputkin tuntuneet usein pienille minilomille. Olemmekin tehneet viikonloppuisin pieniä päiväreissuja tai vaikka vain yhdenkin yön yli kestäviä minimatkoja ympäri Kaliforniaa. Täällä tuota näkemistä riittää. 

Olenkin ajatellut, että tämän periaatteen mukaisesti minun nykyiset arkipäiväni muistuttavat kovasti kiireisen työelämässä olevan henkilön viikonloppupäiviä. Silloin pyykätään, siivotaan, tehdään ruokaa, harrastetaan ja toki vähän levätäänkin.

Sitten myös yksi ulkopuolisen tekemä huomio perusarjestani:

Yksi meillä käynyt Suomi-vieras halusi elää pari päivää minun arkeani, mennä minun arkipäivärytmini mukaan. Niinpä otin hänet mukaan kaikkialle näihin arkipäiväni rientoihin. Jossakin vaiheessa päivää hän totesi, että hei, meillähän on tässä ihan kiire, että ehditään saamaan ruoka valmiiksi ennen kuin ukkokulta tulee töistä. Tokihan siinä varmaan tuli lörpöteltyä mukavia vaikkapa lounaan yhteydessä pidempään, mutta silti. Tällainen havainto. 

Niin, nyt mainittiin arkipäiviini liittyen jopa sana kiire. Ainahan se ei sitä toki ole. Ei suinkaan. Seuraavaksi luettelen kuitenkin muutamia arjen toimia hidastavia piilaaksolaisia aikasyöppöjä, joita kotirouva-arkipäivieni ihmettelijät eivät välttämättä osaa ottaa huomioon. Kaikki asiat kun eivät hoidu täällä aina suitsaitsukkelaan, kuten Suomessa on voinut tottua. Seuraavaksi siis viisi seikkaa, jotka eroavat suomalaisesta arjesta:


1) Välimatkat ovat pidempiä


Matkat arkipäivien kohteisiin, esimerkiksi ruokakauppaan ja jumppasaleille ovat pidempiä. Lisäksi, jos joutuu ajamaan ruuhka-aikaan, ajoaika pidentyy entisestään. Ylipäätään Piilaaksossa tulee siis istuttua autossa enemmän. Oulussa minulla oli kävelymatkaa jumppatunneille noin 10 min. Täällä käytän saman saliketjun kahta eri salia, joista toinen, kauempana oleva sijaitsee 20 min, joskus jopa 25 min ajomatkan päässä. Niinpä jumppatunnilla käydessäni pelkkiin matkoihin voi hurahtaa vajaa tunti. Samoin viime talvena, kun kävin siellä yhdessä "kerhossa". Ajomatka tapaamispaikalle ei ollut pitkä, mutta osui ajallisesti aamuruuhkaan ja sain varata menomatkaan aina 50 minuuttia. Eli Piilaakson pidemmät ajomatkat ja mahdolliset ruuhkat. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

2) Populaa ylipäätään enemmän, ruuhkaa muuallakin kuin liikenteessä


Niin, Piilaaksossa kuhisee populaakin aika lailla enemmän kuin Suomessa, joten ruuhkaa on muuallakin kuin liikenteessä. Tämä näkyy jonoina erinäisissä paikoissa. Jopa joillekin jumppatunneille pitää mennä todella hyvissä ajoin etukäteen, että saa ylipäätään paikan salista. Ja huomiona, että tämäkin kyseinen tunti on aamupäivän tunti, eli päivätyössä käyvät eivät sille pysty edes osallistumaan. Sitten olemme me kotia hoitavat mummot, mammat ja rouvat, joiden on mahdollista päivisinkin jumppatunneille osallistua ja jo meistä syntyy moinen ryntäys ja ruuhka jumppatunnille. Ihmismäärän paljous aiheuttaa siis jonotteluja. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Kun menin suositulle jumppatunnille 25 min etuajassa, sain vuoronumeron 66. Saliin otetaan 80 jumppaajaa. Seuraavalla viikolla menin 45 min etuajassa. Silloin sain vuoronumeron 43. Aikamoista tunkua.

3) Ruokaostokset tulee tehtyä useasta eri kaupasta


Myös ruokaostoksien tekeminen voi olla ja usein onkin täällä enemmän aikaa vievää. Eri kaupoista nimittäin ostetaan eri asioita. Hedelmät ja vihannekset kannattaa ostaa toisesta, liha ja kala toisesta. Ja kuten olen moneen kertaan jo kirjoittanutkin, sitä Suomessa kulman takana sijaitsevaa, pinteessä pelastavaa laajavalikoimaista lähikauppaa ei täällä tuppaa olemaan. Olemme asuneet täällä jo kolmessa eri kaupungissa ja kertaakaan tällaista pientä lähikauppaa ei ole nurkan takana ollut. On siis asioitava isoissa marketeissa, autolla. 

Yhtenä hyvänä lisäesimerkkinä tästä eri kaupoissa ravaamisesta on myös vaikkapa vaniljasokeri, jota ostin hiljattain lisää. Sitä ei myydä niissä perusruokamarketeissa, joissa viikoittain käyn, vaan vaatii erillisen käynnin etnisempään kauppaan. Sieltä vaniljasokeria löytää ei mauste-, vaan pannukakkuvalmisteiden hyllystä. Että näin. Eli ruokahankintojen tekeminen tapahtuu useasta eri kaupasta. Lopputulos: Tämä vie aikaa. 


4) Juomaveden hankinta


Juon itse päivittäin paljon vettä, joten mielestäni veden pitää myös maistua raikkaalle! Hanavesi Piilaaksossa on täysin juomakelpoista, mutta minusta siinä on liikaa makuhaittoja. Raikkauden kriteeri ei täyty. Varsinkaan, kun hanasta ei saa kylmää vettä. Lisäksi paikallisessa vedessä sanotaan olevan lääkejäämiä ja muuta "mukavaa". Niinpä minä hankin meille juomaveden vesiautomaateista, joita löytyy yleensä ruokakauppojen yhteydestä. Ja tiedän, osa käyttää täällä erikseen ostettavaa suodatinkannua, jonka suodattimen läpi hanavesi lasketaan, mutta jotenkin en oikein osaa luottaa siihen. Tämän kolme vuotta olen jo viitsinyt juomaveden sisälle kotiin kantaa ja ainakin toistaiseksi aion samalla linjalla myös jatkaa. Toki ukkokultakin tässä aina auttelee.

Kun siis Suomessa asuva suomalainen tuntee janoa, ottaa hän lasin kaapista, aukaisee vesihanan ja valuttaa siihen raikasta vettä. Minä puolestani pakkaan vesikanisterit autoon, otan kolikkosäilöstä vesiautomaattiin sopivat kolikot ja ajan vesiautomaatille täyttämään kanisterit. Sitten pakkaan kanisterit autoon ja ajan takaisin kotiin ja näin on taas juomavettä muutamaksi päiväksi. Vaikka tapa voi kuulostaa vaivalloiselle, on siinä hyviäkin puolia. Samalla pääsee lompakon pohjalle jäävistä pienistä kolikoista eroon ja tämän tavan myötä meillä on useimmiten se yksi kanisteri kotosalla vettä vielä täynnä, mikä on suositeltava varotoimenpide tällaisella maanjäristysherkällä alueella.

Toimin siis ainakin kaksi, joskus jopa kolme kertaa viikossa vesikamelina. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Vesiautomaatilla. Gallona maksaa tyypillisesti 0,30 - 0,35 USD.

5) Uuden opettelua ulkosuomalaiselle vielä kolmen vuoden jälkeenkin


Suomessa totutut ja helpot päivittäiset, viikoittaiset tai vuosittaiset rutiinit käyttävät nopeasti. Hyvänä esimerkkinä parissakin postauksessa mainitsemani näöntarkastusruljanssi. Suomessa tiedät sen tutun ja turvallisen paikan, jossa olet käynyt jo vuosia. Tai ehkäpä kokeilet jotakin uutta paikkaa. Uskallat kokeilla, koska kaverisi on sitä sinulle suositellut. Täällä sen sijaan sain ulkosuomalaisena ensin opiskella mitä meidän amerikkalainen vakuutus kattaa, mitkä silmälääkärit ja silmälasien ostopaikat kuuluvat vakuutuksemme piiriin ja sainpa vielä pikaopiskella englanniksi vähän alan sanastoakin: likinäkö, kaukonäkö, yksiteholasit, ohennettu linssi, heijastuksenestopinnoite, silmänpohjakuvaus, hajataitto, eri silmäsairaudet jne. Eli vaikka täällä on hilluttu jo yli kolme vuotta, niin silti aivan arkiset asiat voivat teetättää etukäteisselvitystyötä huomattavasti enemmän kuin saman asian hoito veisi Suomessa. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Ja yksinhän minun ei tarvitse päiviäni aina viettää. Naapurin Gordo-kissa, alias Pullukka, käy meillä nykyään melkeinpä joka päivä kylässä. Viimeisin visiitti viiksiniekalla venyi 7-tuntiseksi. Siitä 6,5 tuntia Hän nukkui tässä lempipaikallaan. On se ihana! Että tavallaan meillä on jo kissa. :-)))


Summa summarum


Jokuhan voi yhä edelleen ajatella, että siinä se laiska nyt töitään luettelee. No, siinäpä ajattelee. Harvan arkipäivän jälkeen minulla on kuitenkaan ollut laiska olo. Ja toki monet näistä, esim. ravaaminen eri ruokakaupoissa ja juomaveden hankkiminen melkeinpä sen vaikeimman kautta, ovat olleet mahdollisia toteuttaa, koska aikaahan minulla on ollut. Nyt syksyllä päiväohjelmaani taitaa napsahtaa parit pikku opinnot päälle, joten saapa nähdä vieläkö pystyn jatkamaan vesikamelina ja pitämään viikonloput kotitöistä täysin vapaana aikana.

Välillä on tuntunut, että kotirouvailuni on vaivannut joitakin perheemme ulkopuolisia ihmeenkin paljon. Tähän mennessä se ei ole kuitenkaan häirinnyt minua tai ukkokultaani lainkaan. Olen myös pohtinut, jos viettäisin samanlaista arkea Suomessa. Kääk, kuolisin tylsyyteen! Ja jälleen puntaroinut, mistä moinen ero sitten johtuu. Täällähän en ole kuollut tylsyyteen, todellakaan. Ehkä ne ovat nuo arjesta irroittavat viikonloput, jotka tuntuvat pienille minilomille. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, joten luulen näiden kokemusten antavan eri tavalla puhtia siihen perusarjen pyörittämiseen. Tai sitten ne ovat nuo Piilaakson omat aikasyöpöt, jotka täyttävät päiväni sillä lailla sopivasti. Toisaalta Suomessa kotirouvaillessani tuskin kirjoittaisin blogianikaan. Se antaa kivasti ajatustyötä arkipäivieni kuluksi. Muita syitä mahdolliseen tylsistymiseroon en ole oikein löytänyt.

Eli hei, tämä elohan Piilaaksossa on oikeastaan vähän niin kuin suomalaisella kesämökillä olisi. Kauppa on kauempana ja juomavesi haetaan "kaivosta". Lämmintäkin piisaa ja ison osan ajasta voi rillutella kesävaatteissa. ;-)

Huh, tästähän tulikin pitkä postaus! Loppuun vielä kuitenkin kevennys, joka kertoo kehittelemästäni pyykinpesufilosofiasta.

Loppukevennys


Yksi tuttavani, jo iäkkäämpi nainen valitteli kerran, kuinka hänen elämästään oli tullut pelkkää (ukkonsa) kalsareiden pesua. Minua niin huvitti tapaus jo silloin, mutta ei siinä passannut tirskua, kun toinen niin tohkeissaan asiaa selvitti. No, sitä kalsarien pesuahan tämä meikäläisenkin arki tahtoo toisinaan olla, mutta olenkin ajatellut asian niin päin, että hyvä vaan, että niitä kalsareita siellä pyykkikopassa ylipäätään on! Sehän on merkki siitä, että niitä on sentään vaihdettu! :-D :-D

Tällaista arkikuvausta tällä kertaa. Seuraavaksi käännänkin kuononi pikku hiljaa kohti Suomea, joten seuraava postaus onkin luvassa sitten sieltä, jos ja kun aikaa kirjoittamiselle jää. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 3. elokuuta 2017

Amerikkalaisesta näöntarkastusvakuutuksesta

Pari postausta sitten kirjoittelin hiukan tuskaisena, kuinka jouduin lopultakin tutustumaan amerikkalaiseen näöntarkastusvakuutukseemme ja etsimään sopivaa paikkaa näöntarkastukselle. Sain tuohon postaukseen mielenkiintoisen kommentin, ettei vakuutuksemme (Vision Plan) tulisi korvaamaan käytännössä mitään ja voi tulla halvemmaksi hankkia silmälasit jopa ilman vakuutusta (kommentoijan perheessä oli käynyt näin). Olin hiukan hämilläni tästä, sillä omasta mielestäni meidän vakuutus korvasi rillihankinnoistani nyt ihan hyvin ja siitäpä sinkosi tämänkertainen kirjoitukseni.
Nämä aiemmat kakkulani hankin Japanista. Siellä oli nopeaa palvelua ja edullista!

Koska minulla edelleen lojuu se amerikkalaisten sairasvakuutuksien esittelypostaus luonnosten läjässä, taitaa aivan ensimmäisenä olla paikallaan lyhyt johdanto amerikkalaisten sairasvakuutuksien maailmaan:


Johdanto


Meillä on Yhdysvalloissa hankittuina kolme eri terveyteen liittyvää vakuutusta: perinteinen sairasvakuutus, hammashuoltovakuutus sekä tämä näöntarkastusvakuutus. (Jännä muuten huomata, että suomeksi puhutaan aina sairasvakuutuksesta, kun täällä käytetään sanaa Health Insurance eli terveysvakuutus. Suomalaista melankoliaako tämäkin?) Ja kyllä, aivan kuten yhdelle ystävälleni Suomessa ollessani vastasin, nämä toimivat kuten vakuutukset yleensäkin. Jokaisesta vakuutuksesta maksetaan siis kuukausittaista summaa, jouduitpa käyttämään sen piiriin kuuluvia palveluja tai et. Aivan kuten Suomessa kotivakuutuskin toimii. Me maksamme näöntarkastusvakuutuksestamme hiukan yli 5 dollaria/kk/hlö. 

Erilaisten sairasvakuutuksien kirjo on täällä val-ta-va. Jatkan tästä sitten joskus, kun saan sen sairasvakuutuspostauksen jonakin kauniina päivänä valmiiksi. Nyt keskityn tähän näöntarkastusvakuutukseen. Myös erilaisia näöntarkastusvakuutuksia on lukuisia. Esimerkiksi silmäasema, jolla itse nyt kävin, näytti kuuluvan yli kymmenen eri vakuutuksen piiriin.


Oikean liikkeen valinta


Vakuutuskorvausehtoihin tutustumisen lisäksi toisena haasteena uudelle paikalliselle asiakkaalle oli löytää sopiva paikka näöntarkastukselle. On silmäasemia, jotka kuuluvat oman vakuutuksesi piiriin ja asemia, jotka eivät kuulu. Vakuutuksesi piiriin kuuluvan paikan valinta kannattaa, sillä a) he hoitavat korvausasiat vakuutusyhtiön kanssa suoraan ja asiakkaan ei tarvitse maksaa paikan päällä kuin se lopullinen omavastuu, b) vakuutuksen korvausten kattavuus on näissä paikoissa yleensä parempi. Lisäksi on hyvä käydä netissä lukaisemassa paikallisten silmäasemien saamia asiakaspalautteita, sillä tarjontaa ja kirjoa todellakin on. Sieltä itsellenikin löytyi tämä silmäasema, jossa kävin. Halusin itse sellaisen paikan, jossa olisi myös kattava ja moderni kehysvalikoima. Läheskään kaikissa paikoissa ei tuntunut olevan. 


Mitä vakuutus sitten kohdallani korvasi?


Meidän vakuutukseemme kuuluu vuosittain ilmainen silmälääkärin tekemä näöntarkastus. Silmäpohjakuvauksesta tulisi erillinen 39 dollarin omavastuukustannus. Vertailun vuoksi, kun noin vuosi sitten kävin silmälääkärin tarkastuksessa Suomessa, muistelen laskun olleen noin 80 euron luokkaa. Lisäksi vakuutuksemme kattaa silmälasikehyksistä ja linsseistä molemmista tiettyyn dollarimäärään asti, joskin ensin molemmista maksetaan 25 taalan omavastuu. Joillekin tietyille kansainvälisille kehysmerkeille oli jopa oma lisäkorvaus. Lisäksi, jos silmälasihankinnan teki samana päivänä kuin näöntarkastuskin, sai omavastuuosuudesta kehysten osalta vielä -30%. 

Paikan päällä silmäasemalla minulta kysyttiin näöntarkastusvakuutuksemme lisäksi perussairasvakuutuksemme tiedot. Olin hiukan hämilläni, mutta tottahan minä tiedot annoin. Ja kappas, myös perussairasvakuutuksemme puolelta löytyi pykälät, jotka takasivat tietyt korvaussummat silmä- tai aurinkolasien hankinnan yhteydessä. Tämä oli itsellenikin yllätys, mutta kerrottakoon, että sairasvakuutuksemme korvausehtojen opus on sellainen reilusti yli 100-sivuinen, joten näemmä en ihan joka sivua ole tullut siitä vielä ulkoa opetelleeksi.

Mutta uskoisin, että tämä perinteisen sairasvakuutuksemme puolelta löytyneet lisäpykälät antoivat kohdallani boostia korvauksiin, eikä tilanteeni ollut lainkaan samanlainen kuin aiempaan postaukseeni kommentoinut henkilö kertoi omasta kokemuksestaan. Tai sitten meillä on vain joku eri "versio" tuosta Vision Plan -vakuutuksesta.

Ja sitten niihin summiin. Näköni oli tarkastuksen mukaan muuttunut, joten ostin nyt sekä uudet silmä- että aurinkolasit. Maksoin kaksista laseista itse vähän yli 300 dollaria ja vakuutusyhtiöllemme näytti lähtevän käynnistäni (näöntarkastus + lasihankinnat) yli 1800 dollarin lasku. Mielestäni korvattu osuus oli siis oikeinkin hyvä. Ja periaatteessa tämän lasien uusinnan voisi siis vakuutuksemme piirissä tehdä joka vuosi uudestaan.

Liekö ollut ensiasiakkaan voitelua, mutta sain mukaani aika runsaat kylkiäiset: kaksi puhdistussuihketta, neljä puhdistusliinaa, kaksi silmälasikoteloa ja -pussukkaa.

Pari yleistä havaintoa


Kun varasin itselleni näöntarkastusaikaa netissä, annoin puhelimitse tiedot vakuutuksestamme ja menin paikan päälle tarkastukseen silmäasemalle, niin joka käänteessä minulta kysyttiin, olisinko kiinnostunut piilolinssien hankinnasta tai sovituksesta. Jos piilolinssit olisi hankkinut, olisi vakuutuksesta napsahtanut vielä joku ihmeellinen bonus-osuus korvauksissa. Sain käsityksen, että piilolinssien käyttäjiä on täällä todella paljon. 

Linssien hinnoittelu oli mielestäni Suomen tasoa, jotkin pinnoitteet ehkä jopa edullisempia kuin Suomessa, mutta kehyksissä hintataso oli korkeampi kuin Suomessa. Toki tämä havainto nyt perustuu vain tähän yhteen paikkaan. Täällähän saa silmälaseja hankituksi myös esimerkiksi nettikauppojen ja tukkuliike Costcon kautta. Costco lienee se edullisin paikka silmälasihankinnoille, uskoisin. 

Lopuksi vielä hauska tapaus, joka sattui silmälasiliikkeessä:

Sovittelin eri kehyksiä liikkeessä ja sain avukseni oikein ystävällisen nuoren naisoptikon. Pian hän tarjosi minulle yksiä metallikehyksiä, mutta sanoin, etten halua metallisia. Nainen kysyi, että miksi. Sanoin, että ne ovat Suomeen talvella mennessä aivan liian kylmät naamalleni. Olisittepa nähneet sen naisen ilmeen! Ei ollut varmaan koskaan aiemmin kuullut moista perustelua metallikehyksien poisjättämiselle, Kaliforniassa. Liekö oli naisparka koskaan lunta ja kunnon talvea nähnytkään! No, nauruksihan se tilanne sitten meni lopulta ja pääsimme valikoinnissa eteenpäin, muovikehysten puolella. 

Tällaista juttua tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!