Murtoaalto ja Länsi-Niilin virusta

Viime päivinä on tuntunut, että haluan pian kieritellä alla olevan kuvan mukaisen keltaisen nauhan lähiympäristööni. Ympärillämme on nimittäin vellonut harmillinen murtoaalto.

Suomi-visiittini aikana tämä kaikki alkoi

Ensimmäinen tapaus sattui minun vielä ollessa Suomessa visiitilläni. Eräänä kauniina päivänä ukkokulta lähetti minulle kuvan naapurimme autosta. Takasivulasi oli lyöty autosta sisään. Sirpaleita oli meidänkin parkkiruudussamme. Pian ukkokulta sai kuulla, että naapuri oli jättänyt kannettavan tietokoneen autonsa takakonttiin. Auton malli on kuitenkin sellainen, että takakontin sisällön näkee suoraan takatuulilasin läpi, joten mitään salaisuuksia sinne ei pysty piilottamaan. Niinpä tässä automurrossa oli kyllä vähän naapurimme omaakin typeryyttä tai huolimattomuutta, mutta eihän tuo nyt kiva lopputulos ole millään muotoa. Voro vei koneen. Mieltä ei myöskään ylentänyt ajatus siitä, että pitkäkyntinen oli puuhaillut aivan oman automme vieressä ja että murto tapahtui aivan makuuhuoneemme ikkunan alla.

Naapurimme auto murtoyön jäljiltä.

Samoihin aikoihin taloyhtiömme lähetti meille asukkaille viestiä, että joiltakin asukkailta oli viety ovien eteen toimitettuja paketteja. Tätä tapahtuu jossain määrin Piilaaksossa ja varmasti joka puolella Yhdysvaltoja koko ajan, mutta tähän asti omat taloyhtiömme ovat moiselta ikävyydeltä säästyneet. Nyt pakettivorot olivat iskeneet meidänkin naapurustoomme.  

No, eipä tässä vielä kaikki! Olisikohan tämä seuraava tapaus sattunut reilu viikko sitten. Heräsimme keskellä yötä parkkipaikaltamme kuuluvaan auton varashälyttimeen. Meteli oli kamala. Ukkokulta pomppasi unenpöpperössä ikkunan taakse ja avasipa parvekkeen ovenkin nähdäkseen pihalle paremmin. Parkkipaikallamme oli jonkin firman hinausauto ja varashälytintään huudattava auto oli sen takana. Tiedämme yhdessä perheessä olevan teinitytön ja ajattelimme, että hän oli tullut keskellä yötä iltariennoista ja hänelle kenties oli tullut jokin hässäkkä autonsa kanssa. Toinen vaihtoehto oli, että jokin auto oli parkkeerattu taloyhtiömme alueella väärälle paikalle ja ilman vaadittua parkkilupaa, jolloin kenellä tahansa taloyhtiömme asukkaista on oikeus soittaa hinausauto paikalle vapauttamaan oma parkkiruutu omaan käyttöön. Hinausauto jäi vielä pihaamme, kun painelimme takaisin unten maille. Itse olin ollut niin sikeässä unessa, kun herätys tuli, ettei siinä ajatus oikein kirkkaana laukannut. No, arvannette kuinka kävi. Myöhemmin saimme sitten kuulla, että tämän teinitytön äidin auto oli varastettu kyseisenä yönä! Nähtävästi tällä hinausautolla oli osuutta asiaan, mutta eipä siitä tilanteesta tajunnut kuviakaan räpsiä. 

Eikä tässäkään ollut vielä kaikki! Kaiken kukkuraksi ukkokullan työpaikalla oli murtauduttu viime viikonlopun aikana juuri siihen toimistorakennukseen, missä ukkokullankin työpiste sijaitsee. Kuin pisteeksi iin päälle näille sattumuksille. Sieltä oli viety tietokoneita ja muuta mukavaa. Ei kiva. 

Vaikka nämä tapaukset ovat toisistaan riippumattomia, eivätkä ne ole vielä pahemmin onneksi meitä itseämme koskettaneet, on silti tuntunut inhottavalle ajatella näitä murtoja. Vaikka voitaneen yhä edelleen puhua kuitenkin yksittäistapauksista, niin silti inhottaa, koska nyt tapauksia on sattunut näin monta lyhyessä ajassa ja kaikki todella läheltä liipaten. Olemmekin jo kovistelleet omaa taloyhtiötämme, että he vihdoin ja viimein asentaisivat ne turvakamerat taloyhtiömme pihapiiriin. Täysin rauhassa tässä olemme saaneet jo kaksi vuotta asustella, mutta nyt taitaa lintukotoaika olla ohi tälläkin alueella. Osa naapureistamme on pitänyt jopa autojensa ovia auki läpi öiden! Ei varmastikaan enää näiden tapausten jälkeen tee mieli pitää. 

Mutta jätetäänpä auto- ja toimistomurrot sikseen. Lopuksi vielä toisenlainen murheenkryyni:

Länsi-Niilin virus

Muistan, kun olimme asustelleet jo jonkin aikaa Piilaaksossa ja ihmettelin suomalaiselle kaverilleni ääneen, että kumma juttu, kun täällä ei juurikaan näe hyttysiä. Liekö niitä edes onkaan. Kaverini tiesikin valistaa, että Piilaaksossa hyttysten määrä pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena, sillä ne ainakin ajoittain levittävät täällä vaarallista Länsi-Niilin virusta. Hän myös kertoi nähneensä, kuinka iltamyöhällä asuntoalueita kiertää lava-autoja, joista ruiskutetaan jonkinlaista myrkkyä kadunvieruspensaisiin ja kenties muuallekin piha-alueille. Näillä yöllisillä myrkytyksillä pyritään siis estämään paikallisen hyttyspopulaation kasvu.

Itse en noita myrkytysautoja ole nähnyt Piilaaksossa vielä kertaakaan tähän mennessä, mutta nyt taitaa edessä olla siihen ensimmäinen mahdollisuus. Viikonloppuna asuntomme oveen oli nimittäin jaettu alla oleva tiedote.

Asuinalueellamme on todettu Länsi-Niilin virusta kantavia hyttysiä ja tällä viikolla yhtenä yönä kiertää myrkytysauto. Aika pitkäänhän täällä saimme ollakin ilman tätä murheenkryyniä. Mutta kun olen oikein asiaa tässä tuuminut, en kyllä ole nähnyt hyttysiä oikein vieläkään. Noh, eihän sitä tarvitse kuin yksi pistos saada, jos oikein huono tuuri käy.

Hyttysten levittämä Länsi-Niilin virus on siis tauti, johon ei ole minkäänlaista rokotetta ja joillekin sairastuminen voi olla tappava. Oireita ovat pahoinvointi, pääkipu ja aivokalvontulehdus tai sen kaltaiset oireet. Tartunnan saaneista 80 % on kuitenkin täysin oireettomia. Wikipedian mukaan viime vuonna tautia esiintyi Euroopankin alueella mm. Romaniassa, Italiassa, Turkissa ja Kreikassa. Mukana on siis samoja maita, joissa suomalaisetkin tykkäävät lomillaan matkustella. Kyseessä on joka tapauksessa ihan vakava virus. Niinpä minulla ei ole mitään näitä yöllisiä myrkytyksiä vastaan. Päinvastoin hyvä, että oma piirikuntamme ottaa asiaa hoitaakseen.

Tässä vielä tiedotteessa kuvattuja paikkoja, missä myrkytettävät hyttyset voivat majailla. Huomatkaa myös eri kieliversiot piilaaksolaiseen tapaan kuvan yläosassa.

Jotta maailma ei tuntuisi tämän postaukseni tiimoilta täysin pahalta paikalta, liitän pieneksi loppukevennykseksi tämän lempeän kuvan piilaaksolaisesta puutarhaletkusta. Katsokaa, miten ihana!

Voiko olla söpömpää puutarhaletkua? Leppäkertut ja kaikki! Ikääkin letkulla on jo aika lailla. Alkuperäinen väritys näkyy oikeanpuoleisesta kuvasta.

Tällaisia piilaaksolaisia "ominaispiirteitä" tällä kertaa. Nyt toivotan teille mukavaa juhannusta ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Digitaaliset rekisterikilvet tulevat — Oletko valmis?

Miltä tuntuisi, jos edelläsi ajavan auton rekisterikilven alaosaan ilmaantuisi teksti "Pöö!" tai "Sorry, mulla on nyt vähän kiire"? Tämä voi olla pian totta, sillä Kalifornia ottaa ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvalloissa kokeiluun digitaaliset rekisterikilvet. Kilpiin voi lähettää myös omia lausahduksia näkyviin, rekisterinumeroa tietenkään sotkematta.

Kuvalähde Kron4 News.

Jo toukokuun lopussa Piilaaksossa uutisoitiin Kalifornian pääkaupungin Sacramenton ottaneen 24 digitaalista rekisterikilpeä käyttöönsä. Kyseessä on DMV:n (Department of Motor Vehicles) johtama kaksivuotinen pilottikokeilu, jossa kalustofirmoille kuin myös yksityisautoilijoille sallitaan käyttöön digitaaliset rekisterikilvet. Kilvet käyttävät samaa teknologiaa kuin Kindle eBook -lukijat ja niissä on langaton yhteys, oma prosessori sekä akku. Kilvet valmistaa piilaaksolainen yritys Reviver Auto. Ajoneuvon ollessa pysähdyksissä digitaaliseen rekisterikilpeen voidaan lähettää etänä näkyviin erilaisia tervehdyksiä ja tekstejä. Kalustofirmojen oletetaan käyttävän tätä ominaisuutta yrityksensä mainostamiseen, mutta myös tiedotus- ja varoitustekstien julkaisemiseen. Kun teksti ponnahtaa rekisterikilven alaosaan näkyviin, muuttuu rekisterinumero pienemmäksi ja se väistyy kilven yläkulmaan. Tämä ominaisuus on kuitenkin mahdollinen vain auton ollessa pysähdyksissä esimerkiksi liikennevaloissa. Tällä hetkellä DMV vielä harkitsee, antaako se motoristeille oikeudet omien tekstien julkaisemiseen moottoripyörien digitaalisissa rekisterikilvissä. 

Pilottiprojekti päättyy kesällä 2020 ja tänä aikana digitaaliset rekisterikilvet voidaan sallia enintään puolelle prosentille Kalifornian 35 miljoonasta autosta. Niinpä lähivuosina parhaimmillaan näitä uusia reksiterikilpiä voi viuhahdella liikenteessämme 175 000 kappaletta. Toukokuun 2018 lopussa digitaalisia kilpiä oli käytössä jo n. 120 kappaletta, mutta määrän odotetaan nousevan tämän vuoden aikana jo tuhansiin sanan lähtiessä leviämään. Erityisesti kuljetusfirmojen odotetaan innostuvan näistä uusista kilvistä, mutta ainahan löytyy myös niitä yksityisautoilijoita, jotka haluavat keikkua uusimman teknologian aallonharjalla.

Ei ilmaista lystiä

Mielenkiintoiseksi koko tämän kuvion tekee kuitenkin se, että digitaaliset rekisterikilvet eivät suinkaan tule jakoon DMV:n kautta, mikä tuntuisi ainakin omasta mielestäni loogiselle. Digitaalisia kilpiä voi hankkia autokauppiaiden kautta. Digitaalisen kilven ostohinnaksi on kaavailtu 699 dollaria, tämä ilman asennuskuluja. Lisäksi kilven käytöstä pitää maksaa seitsemän dollarin kuukausimaksua. Aivan ilmaisesta huvista ei siis ole kyse.

Millaisia etuja digitaalisista kilvistä sitten on? 

Mahdollisten tiedotteiden lisäksi yksi digitaalisten kilpien etu on niiden jäljitettävyys. Kuljetusfirma voi seurata, missä vaikkapa firman rekka-auto juuri sillä hetkellä viilettää. Lisäksi auton tai siis ainakin sen rekisterikilven sijainti voidaan paikallistaa, jos auto on vaikkapa varastettu. Jäljitettävyys nostaa tietenkin jälleen kerran huolen omasta yksityisyydestä. Ketkä kaikki sitten voivatkaan seurata autosi kulkureittejä? Tähän ja ihmisten suhtautumiseen jäljitettävyydestä odotetaan saavan lisää tietoa pilottiprojektin aikana.

Yksi lisäetu digitaalisista kilvistä tarjoutuu myös moottoripyöräilijöille. He voivat uudet kilvet hankittuaan jatkossa tehdä vuosittaisen ajoneuvorekisteröintinsä sähköisesti, käymättä DMV:n konttorissa ja liimailematta rekisteröintitarroja rekisterikilpeen. (Täällähän siis vuosittain liimataan uusi tarra auton rekisterikilpeen merkiksi vuosittaisesta rekisteröinnistä. Henkilöauton tapauksessa tarra tulee maksusuorituksen jälkeen postissa, mutta nähtävästi motoristit ovat joutuneet käydä hoitamassa asian aina paikan päällä DMV:n toimipisteissä.)

Muita mahdollisia hyötyjä ja haittoja odotetaan saavan tietoon pilotin aikana. DMV on korostanut, että mitään lopullisia päätöksiä digitaalisista rekisterikilvistä ei ole vielä tehty, vaan niihin palataan pilottiprojektin päätyttyä. Ainakin itse jään ihan mielenkiinnolla seuraamaan millaisia kokemuksia nämä kilvet tuovat tullessaan. 

Juhannuksen tietämillä olemmekin ajamassa sopivasti Sacramenton ohitse, joten täytyypä pitää silmät apposen auki, jos sattuisi jo näitä digitaalisia rekisterikilpiä bongaamaan.

Tällaisia tuulia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Lähteenä postaukseen olen käyttänyt uutisjuttuja täältä ja täältä.

Persvakoemännän erikoistaidot

Entinen kollegani Suomessa linkitti sosiaaliseen mediaan hauskan blogitekstin. Sen on kirjoittanut Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist. Professori kirjoittaa ns. persvakoäijistä, jotka tulevat pelastaamaan tilanteet silloin, kun hommat menevät pieleen. Tässä pieni ote Enqvistin kirjoituksesta alkusoittona omalle postaukselleni:

* * * * *
On olemassa elintärkeä ihmisjoukko, joka on julkisuudelle näkymätön. Heikäläisiä ei haastatella aamutelevisiossa. He eivät näy iltapäivälehtien otsikoissa. Heidän tekemisiään ei seurata somessa vaikka pitäisi. He eivät bloggaa eivätkä tubeta.

Puhun nyt heistä, jotka saapuvat, kun asiat menevät vikaan. Puhun persvakoäijistä.

Sillä kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman reunalla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä.

Sen sijaan paikalle ilmaantuu omenavartaloiden ponteva rivistö. Huomioliivit päällä nämä miehet kyykistelevät putken äärellä valkoiset persvaot vilkkuen.

Lähes säännönmukaisesti he ovat miehiä. Sillä kuka marssii kotiimme, kun pesukone on laskenut alleen? Kuka tulee vaihtamaan rikkoutuneen lieden? Kuka oikoo kolariauton pellit? Ketkä korjaavat maanteiden routavauriot, rakentavat pyörätiet ja ajavat kärsivällisinä oranssia jyrää? Ketkä saapuvat iltahämärissä hakemaan pois työkoneet ja lastaavat ne varoitusääntä tuuttaavaan rekkaan? 

* * * * *

Mutta palataanpa arkeen Piilaaksossa ja työpaikalleni. Gaalaa edeltävä viikko oli kovin kiireinen ja silloin sattui töissä pari mielenkiintoista tilannetta.

Ensimmäinen tilanne

Ensimmäinen tapaus sattui, kun pomoni oli eräänä iltana lähdössä jo töistä kotiin, mutta meni vielä vessaan. Pian hän palasikin takaisin luokseni ja sanoi: "Kaisa, meillä taitaa olla ongelma. Vessa meni tukkoon. Voisitko tehdä lapun, ettei kyseinen vessa ole nyt käytössä?"

Totesin tähän, että jaahas, annapas kun Kaisa katsoo tilannetta. Olin nimittäin juuri pari päivää sitten kiinnittänyt huomiota, että kahden vessan viereen oli ilmaantunut viemäripumppu, tai karhupumppu kuten jotkut sitä nimittävät. Päätin kokeilla, josko saisin vessanpytyn sillä auki. Pomo kipitti perässäni ja höpisi jotain samaisesta karhupumpusta, mutta totesi, ettei hän kyllä osaa sitä käyttää. Mitäh?! Ei osaa käyttää karhupumppua! Kuinka monella tavalla sitä ylipäätään voi käyttää? Tasan yhdellä, mietin itsekseni. Ei muuta kuin karhupumppu käteen ja vessanpyttyä hurskuttamaan. (Onneksi pomolla oli ollut vain pikku hätä. Muutoin tilanne olisi ollut "too much information -osastoa".) No, pari kunnon painallusta ja sain pytyn aukeamaan. Pomo melkeinpä taputti käsiään minun ja pytyn vieressä ja oli kertakaikkisen ihmeissään, että osasin tuon avaamisen suorittaa. Pomo kiitteli silmät säihkyen ja kiiruhti sitten pois töistä alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti.

Minä en ainakaan tiedä tälle kuin yhden ja ainoan käyttötavan. Ei kai tämän luulisi olevan liian hankala käyttää.

Toinen tilanne

No, pari päivää tästä eteenpäin sattui toinen tilanne. Olin juuri tullut töihin ja olin siellä vielä yksin. Yhtenä työtehtävänäni on kiertää työpaikan tilat läpi ja katsoa kaiken olevan kunnossa ennen kuin asiakkaat tulevat. Kuinka ollakaan, yhteen vessoista ei nyt tullut lainkaan valoa. Lamppu ilmeisesti oli palanut. Koska minulla ei ollut harmainta aavistusta, missä uusia lamppuja voisi olla, ehdin jo kirjoittaa pomolleni viestiä, että taitaa olla lamppu palanut. Pian kuitenkin totesin, ettei myöskään tämän saman vessan edessä olevaan pieneen aulatilaan tullut valoa. Minulla oli kuitenkin toinen akuutti työtehtävä kesken, enkä ehtinyt jäädä asiaa siltä seisomalta pohtimaan. Pomo viestitti tulevansa työpaikalle noin tunnin päästä ja lupasi kutsua apujoukkoja lampunvaihtoon.

Kun akuutti työtehtäväni oli loppusuoralla, mieleeni juolahti, että olisipas se aikamoista sattumaa, että kahdesta vierekkäisestä tilasta palaisi lamppu juuri yhtä aikaa. Toki sekin on mahdollista, mutta olisikohan vika sittenkin sulakkeissa. No, näppäränä tyttönä menin kyseiseen rakennuksen osaan ja aloin etsiä sulaketaulua (fuse panel muuten englanniksi, tulipa sekin tässä melskeessä opittua). Sulaketaulu löytyi ja kappas vain, muutamat sulakkeet olivat pois oikeista asemistaan. Aloin räpsyttelemään sulakevipuja takaisin päälle. Osasta ei tapahtunut mitään, mutta lopulta sain sekä vessan että aulatilan valot toimimaan taas. Viestitin nopeasti pomolleni, että sain ongelman jo ratkaistuksi ja ettei sen kummempia apujoukkoja enää tarvittaisi.

Kun sitten pomo pyyhälsi hiukan myöhemmin töihin, hänen silmänsä olivat melko lailla voileipälautasen kokoiset. "Siis mitä ihmettä Kaisa? Sinä korjasit sen vian? Sulaketaulu? Nyt kyllä lähdet näyttämään, missä meillä on tuo kyseinen sulaketaulu, että hänkin osaa tehdä jatkossa saman, jos vastaava tilanne uusiutuu!" 

Olin vähän äimänä tästä pomon aidosta hämmästelystä, kuten myös siitä, että onhan yritys toiminut samoissa tiloissa jo ainakin viimeiset 15 vuotta, eikä pomoni ollut vielä tietoinen tilojen sulaketaulujen sijainnista. Ja nyt siis täytyy muistaa, että työnantajani on pieni perheyritys, eikä työtiloissa ole vahtimestareita, talonmiehiä eikä siivoojia paikalla. Noh, lähdin näyttämään sulaketaulun paikkaa ja sulakkeiden toimintamekanismia pomolleni. 

"Erikoistaitojeni" ihmettelyä

Ongelmatilanteiden ratkaisutaitojeni ihmettely ei suinkaan loppunut tähän. Kun seuraavana päivänä tapasin pomoni isän, sen vanhan herran, hän aivan ensitöikseen antoi minulle kehut "erikoistaidoistani". Kaisa, I heard you have special skills! Olin ensin hiukan äimänä vanhan herran toteamuksesta, mistä ihmeen erikoistaidoista hän oikein puhuu, kunnes hän jatkoi: "Kuulin, että olit osannut avata tukkiutuneen vessanpytyn ja toisena päivänä olit saanut vieläpä lamput palamaan sulaketaulusta. Wau! Ja seuraavaksihan sinulla on edessä sisustussuunnittelijan tehtävät, sillä gaalan juhlasali odottajaa koristelijaansa." Nauroimme yhdessä hyvät naurut tälle minun laajalle työtehtävien skaalalle.

Mutta kyllä minua hämmästytti suuresti, että näiden pienien ongelmatilanteiden omatoiminen ratkaiseminen aiheutti näinkin valtavan ihmettelyn. Sekä pomoni että hänen isänsä jaksoivat asiaa taivastella. Ja että pomoni isä puhui vieläpä erikoistaidoista! Ovatko WC-pöntön avaaminen karhupumpulla ja sulaketaulun tarkistaminen todella erikoistaitoja? Ehkä ne amerikkalaisen mittapuun mukaan sitten ovat. Kenties amerikkalainen, täsmälleen samanlaisiin tehtäviin palkattu henkilö ei olisi itse yrittänyt tällaisia yllättäviä ja omaan toimenkuvaan kuulumattomia tehtäviä edes ratkaista. Tilanteisiin lienee tähän asti kutsuttu aina paikalle se professori Enqvistin kuvailema persvakoäijä, joka tilanteen on kuntoon hoitanut.

Niinpä tunnen nyt olevani eräänlainen piilaaksolainen persvakoemäntä. Hah hah! Nainen, joka osaa hoitaa tilanteen silloinkin, kun hommat menevät vikaan. Ja vaikkei minulla sentään takamus ole tilanteissa kaikelle kansalle paistanutkaan, niin sainpa ongelmat kuitenkin ratkotuiksi. Selvää persvakoemäntäainesta!

Tällaisia "erikoistaitojani" esittelin teille tällä kertaa. Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Professori Enqvistin mainion kirjoituksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.