tiistai 13. elokuuta 2019

Mikä on nippuside englanniksi? Syökö opossumi omenoita?

Havahduin tässä muutama päivä sitten siihen, kuinka kummallisia kysymyksiä sitä saattaa pyöritellä päässään tai tulee esitetyksi ääneen. Sellaisia, joita tuskin koskaan olisin Suomessa asuessani tullut miettineeksi. Tässäpä siis tajunnanvirtana muutamia viimeaikaisia ajatuksia ja kysymyksiä, joita elämä Kaliforniassa on eteen tuonut. Joidenkin kysymysten taustoja avaan hiukan enemmän. 

- Mikä on nippuside englanniksi? 
- Syökö opossumi omenoita? 
- Joko naapuri on sammunut? Tällä viittaan edelliseen postaukseeni ja siihen, että täällä seinien läpi kuuluu naapureista melkeinpä kaikki. Suomessa en koskaan tiennyt seinänaapureideni elämästä yhtä paljon kuin täällä.
- Aiotko tankata sille reissulle sitä 100-oktaanista "rallibensaa"? 
- Nuo kolibrit ovat sitten läpipaskoja, syövät ja kakkantavat yhtä aikaa! 
- Mikä ihmeen villitys tämä kakku- ja keksitaikinan syöminen raakana oikein on? Tästä kuvatekstissä lisää.
Aika moneen aluksi hämmästyttäneeseen asiaan täällä Yhdysvalloissa olen jo löytänyt selityksen tai perustelun, mutta yhtä asiaa en kykene käsittämään: keksi- ja kakkutaikinoiden syömistä raakana. Niitä myydään ruokakaupoissakin pikku rasioissa erilaisina makuina ja Oregonin Portlandissa oli oikein keksitaikinoihin erikoistunut kahvila (kuvassa). Sieltä sitten porukka näytti hakevan taikinaa kuppiin niin kuin irtojäätelöä konsanaan. "Don't bake it. Eat it!", sanoo kylttikin. En ymmärrä. Ja kyllä, olen syönyt kakkutaikinaa toki raakana itsekin, mutta vain silloin, kun olen leiponut kakkuja. En niin, että kauhoisin sitä suuhuni lusikkakaupalla.  

- Ei ole vain sitä yhtä lähtölentokenttää, vaan lähteviä lentoja kannattaa katsella kolmelta eri kansainväliseltä lähilentokentältämme. 
- Muista varoa kalkkarokäärmeitä!
- Myydäänkö teillä persialaisia kurkkuja? Miksi Kaliforniassa myytävien kurkkujen nimitykset ovat niin kansainvälisiä? 
Persialaisia kurkkuja, sitruuna tuomassa mittakaavaa. Yleisin täällä myynnissä oleva kurkku on kuitenkin ns. meksikolainen kurkku. Se on lyhyempi ja paksumpi kuin mihin me Suomessa olemme kurkun muodoissa tottuneet. Selkeimpänä erona on, että kuori Meksikossa kasvatetuissa kurkuissa on tosi paljon paksumpi. Sitten taas se meille suomalaisille tutuin kurkkumalli on täällä nimeltään englantilainen kurkku, vaikka eivät Englannissa kasvatettuja olekaan. Sen kurkun yhteydessä käytetään myös termiä hot house, joka ilmeisesti viittaa jonkinlaiseen kasvihuoneeseen tai hautomoon. Meillä on siis meksikolaisia, englantilaisia ja persialaisia kurkkuja. Ostin näitä kuvan minikurkkuja, joita myös persialaisiksi kurkuiksi kutsutaan, ensimmäistä kertaa aivan vastikään ja olivatpa ihanan makuisia! Tosi makeaa rouskuteltavaa, nam!

- Tietyt zumbatunnit ovat edelleen paikallisten latinojen ja aasialaisten suosiossa, joten pitää mennä 30-45 minuuttia ennen tunnin alkua varaamaan oma paikka. Luulen, että nämä latinozumbaajat pääsevät noiden zumbatuntien rytmeissä kiinni siihen omaan kulttuuriinsa. Tico tico vaan!
- Voin käydä vaikka kerran kuussa jalkahoidossa, koska se on niin hämmästyttävän edullista, ja tiedän joidenkin käyvän tätä useamminkin. 
- Kuinka monta poke bowl -annosta viikossa on liikaa?
- Olihan se aika karmeaa, kun taloyhtiömme uima-altaaseen hukkui vanhempi mies. Hänen sandaalinsa olivat altaan reunalla vielä viikon päästä tapahtuneesta. Muistan ne sandaalit ikuisesti.
- Hei, viedäänkö kolikot samalla kolikkomasiinaan, kun käydään kaupassa? 
- Käsittelin töissä tänään taas liudan shekkejä. 
- Tilaatko meille itseohjautuvan auton taksiksi?
- Miksi ihmeessä en voi soittaa nykyisellä puhelinliittymälläni Suomeen, vaikka liittymäni käyttää ison teleoperaattorin verkkoa? 
- Paljonko laitan tippiä, oli kuitenkin aika huono palvelu tällä kertaa? Tällä tahdon kuvata sitä, että yritämme itse käyttää tippauskulttuuria niin kuin sen alunperin on kuulunutkin toimia. Hyvästä palvelusta saa hyvä tipin, huonosta pienemmän. Ei niin, että hyvä tippi olisi automaatti. 
- Pukuhuoneessa kuultua: Brasiliasta lähtöisin olevan jumppaohjaaja kertoo tuovansa Brasiliasta antibiootteja aina isot määrät ja nappailevansa niitä heti päivän tai kaksi, jos flunssa yrittää pukata päälle. (Kääk! Olin sanaton. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi antibiootit eivät tahdo enää tehota!)
- Auringonpolttamat autojen konepellit ovat ihan normaalia. 
- Saakohan tässäkään saunassa heittää vettä kiukaalle? Sauna-aiheinen postaus minulla on ollut työn alla varmaan jo pari vuotta, mistä onkin seurannut jatkokysymys: Milloinkahan saisin saunapostaukseni valmiiksi?
- Työpaikoilla työntekijöiden koirilla voi olla omat kulkuluvat ja henkilö- tai siis tässä tapauksessa koirakortit. Supersuloista!
- Miksi ihmeessä yleisten vessojen vessakoppien ovet kääntyvät sisäänpäin?
- Miksi alastomuus ja paljas pinta on niin kauhea tabu, eritoten lääkärissä? Tästä kirjoitinkin oman postauksensa jo liki kaksi vuotta sitten, mutta nyt kun vuositarkastukseni lääkärissä on taas ajankohtainen, niin kyllähän tämä yhä suomalaista ihmetyttää.
- Mikä on riittävä tapa huomioida ja muistaa pomon syntymäpäivä?
- Että etunimeni lausuminen voikin sitten olla hankalaa! Vain viisi vaivaista kirjainta, mutta kun ei onnistu, niin ei. 
- Voi, kun saisi tuoreita mustaviinimarjoja, mutta valitettavasti niiden viljely asuinmaassamme on laitonta. Tämä viimeinen voi herättää meissä suomalaisissa kovastikin hämmennystä, joten selitän hiukan lisää. Mustaviinimarjat olivat aikoinaan hyvin yleinen näky USA:ssa, kunnes ne 1900-luvun alussa kiellettiin liittovaltion hallinnon toimesta. Syynä tähän oli mustaviinimarjojen levittämä tauti white pine blister rust, jonka katsottiin olevan uhka USA:n puuteollisuudelle. 

Muiden muassa tällaisia asioita ja kysymyksiä sitä meikäläinen on mielessään pyöritellyt. Tuskinpa olisin tietoinen kansainvälisen kuuloisista kurkkunimikkeistä tai surkuttelisin viinimarjaviljelyn laittomuutta ellemme olisi tänne muuttaneet. 

Mutta palatakseni postauksen otsikkoon, niin joihinkin kysymyksiin olen saanut jo vastauksiakin. Nippuside englanniksi on zip tiecable tie tai wire tie, kuten alla olevan kuvan paketissakin lukee. No, tämä on kyllä vain päivien kysymys, että unohdan sen taas, hah hah. 

Entäpä ne opossumit sitten? Omenapuussamme alkaa olla pian syöntikelpoisia omenoita, mutta joku pirulainen on jo iskenyt hampaansa muutamaan omppuun ja tipautellut niitä maahan asti. Yhdessä pureksitussa ompussa oli sen verran isot talttahampaiden jäljet, että jäin tuumimaan, voisiko omenavoro olla opossumi. Ja kyllä kai se voi olla. Onhan se jotakuinkin kissan kokoinen ja minulle on kerrottu opossumin olevan kuin rotta, joka syö kaikkea mahdollista.

Tällaiset mietteet tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Korjaus: Tietyillä alueilla USA:ssa saakin jo viljellä herukoita: "Homemade currant jams and pies are making a comeback in the United States. Red, white and black currant bushes were a common sight until the early 20th century, when the federal government banned currants to control white pine blister rust. The federal government lifted the ban in 1966, but counties in which white pines are grown for lumber still restrict currant cultivation. Currant bushes are hardy to U.S. Department of Agriculture zones 3 through 5, and will grow in cooler pockets in California and other warm states."  Lähde.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kreisi ex-naapuri

Varoitus. Tämä postaus ei sovi tosikoille.

Minun on jo pitkään pitänyt kertoa teille eräästä naapuristamme, nykyisin jo ex-naapuristamme. Hän oli aika erikoinen kaveri. Tapaus palautui jälleen mieleeni, kun purimme muuttotavaroita uuteen kotiimme. Hänhän nimittäin muun muassa tulosti kotonaan olevalla 3D-tulostimellaan meille tällaisen lohikäärmeen pään! Eikä minkä tahansa pään, vaan tässä on kierteet ja kaikki, joten tämän voisi siis liittää suihkupääksi kylpyhuoneessa.
Lohikäärmesuihkupää. Joo, emme ole ottaneet käyttöön.

Millainen on sitten kaveri, joka tulostaa 3D-printterillä lohikäärmeenpääsuihkupäitä? Antakaas, kun kerron lisää. Kyseessä on kanadalainen mies, iältään arviolta hiukan alle 40-vuotias. Jouduimme nimittämään häntä ukkokullan kanssa keskenämme kanukiksi, koska englanninkielinen sana kanadalaisesta olisi ollut helposti ymmärrettävä ja koska asuntojemme välissä ollut seinä oli äänieristykseltään lähes pahvin luokkaa. Niinpä puhuttelen häntä tässäkin tuttavallisesti kanukiksi. 

Miltä kanukki sitten näytti? Pahoittelut stereotypiasta, mutta ulkonäöllisesti hän oli jotakuinkin nörtin pyhä ilmentymä. Ihonsa oli kalpea, koska hän ei koskaan käynyt ulkona. Ylipainoakin oli päässyt kertymään, koska hän ei oikeasti töissäkäynnin lisäksi käynyt missään ja ainoa harrastuksensa tuntui olevan kotona nörtteily ja kaikenlainen tekninen värkkäily. Kuten nyt esimerkiksi lohikäärmesuihkupäiden tulostelu. Kanukki vietti siis vapaa-aikansa aina kotona. Ulkona hän kävi ainoastaan tupakoimassa. Jos vanhempansa tulivat Kanadasta käymään, yritti poika hiukan siivoilla asuntoaan ennen vierailua. Tuolloin ulko-oven eteen saattoi tulla pari kolme jätesäkillistä tyhjiä juomatölkkejä ja yksi säkillinen pitsalaatikoita. Muutoinkin hänen elämäntapansa olivat aika epäterveelliset. Kun viikonloppu alkoi, aukesi kanukilla joka kerta myös railakkaasti korkki. Hajusta päätellen marihuanakin maistui ja siinä vaiheessa, kun marihuanan viihdekäyttö Kalifornian osavaltiossakin tuli laillisesti hyväksytyksi, niin kanukin viihdekäyttö hiukan ryöpsähti käsistä. Möyhy haisi harva se päivä. 

Naapurin unirytmitkin olivat viikonloppuisin vähän niin ja näin. Kun me heräsimme vaikkapa lauantaisin aamuvarhain, ei naapurimme ollut tuossa vaiheessa mennyt vielä nukkumaankaan. Patojen ja pannujen paukkeesta päätellen, hän saattoi saada kokkausinnostuksen viikonloppuisin aamuviideltä. Tyypillisesti hän meni nukkumaan lauantaiaamuisin joskus aamupäivän aikana ja seuraavan kerran elonmerkkejä naapurista kuului sunnuntai-iltana. Kun sitten myöhemmin pääsimme käväisemään hänen asunnossaan sisällä (tästä postauksessani myöhemmin lisää), oli sekin aika näky. Vaikka kanukki asui yksin kissansa kanssa, oli hänen vuokraamansa asunto huomattavasti isompi kuin omamme. Ja sitten huh, se tavaran määrä! Tavarapaljouden keskellä kulki vain kapeat polut huoneesta toiseen. Yksi huone oli lattiasta kattoon asti pelkästään teräshyllyjä, jotka taas olivat täynnä kaikenmaailman värkkejä ja teknistä tavaraa. Oli oskillaattoria, sähköjohtoa, ampeerimittaria, piirilevyä, työkalua, mutteria, nippeliä ja nappelia. Niin, ja se 3D-tulostin sijaitsi kanukin keittössä. 

Tämä kaikki viimeistään vahvisti minulle, että nörtti mikä nörtti. Mutta mikään tollo kaverihan hän ei todellakaan ollut. Tiesi maailmanmenosta ja Suomestakin yllättävän paljon. Kerran ukkokulta esitti hänelle myös pähkinän. Ukkokulta nimittäin joutui entisessä työpaikassaan pitämään aika usein työhaastatteluja teknisen osaamisen näkökulmasta ja hänellä oli haastateltaville yksi suosikkikysymys. Se vaati eritoten loogista päättelykykyä. Useat työnhakijat reputtivat tuon kysymyksen kohdalla työhaastattelussa, mutta kanukki esitti oikean ratkaisun 10 minuutin tiukan pohdinnan jälkeen. 

Kuinka tuttavuutemme sitten oikein alkoi? Suihkupää ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen 3D-tulostelahjansa meille. Sattui ja tapahtui jotakin kornimpaa: 


Unohtumaton alku tuttavuudelle


Ulko-ovemme olivat aivan vierekkäin, joten kanukkiin tuli ensinnäkin törmättyä aika säännöllisesti. Ja olihan hän puhelias kaveri, alkoholin vaikutuksen alaisena varsinkin. Parempi tutustuminen sai kuitenkin alkunsa tästä seuraavasta, aika uskomattomasta tapahtumaketjusta:  

Minä olin jo lähtenyt Suomeen joululomalle ja ukkokulta oli jäänyt vielä paiskimaan muutamaksi päiväksi töitä tullakseen sitten perästä. Eräänä perjantai-iltana oli kanukki alkanut ulko-oviemme edustalla jutustelemaan ukkokullalle, että mitäpäs puuhailet tänä iltana. Ukkokulta oli todennut, että enpä kummempia, ehkä pelailen vähän XBoxilla, kun vaimokin on jo lomalla Suomessa. Noh, tämän kuultuaan oli kanukki kututtautunut meille kylään. Olivat siinä sitten illan aikana pelailleet ja nauttineet hiukan miehekkäitä virvoitusjuomiakin siinä sivussa. Ilta oli kai ollut ihan ok ja ukkokulta kertoi minulle sitten Suomessa, että kanukki oli käynyt meillä kylässä. Minä vähän nikottelin, että ai, oookei. Noh, todellinen yllätys oli vasta tulossa...

Kun sitten palasimme joululomalta Suomesta ja ukkokulta törmäsi pihapiirissämme kanukkiin ensimmäisen kerran, oli kanukki punastunut naamastaan aivan tulipunaiseksi. Kävi pyytelemään anteeksi vierailunsa käytöstä. Ukkokulta oli ollut aivan kummissaan, että mitä ihmettä, eikös kaikki mennyt ihan hyvin. Sitten kanukki paljasti, että oli saanut päähänsä tehdä pientä jäynää. Oli kuulemma kotonaan juuri siihen aikaan tulostellut 3D-tulostimellaan kikkelifiguureja ja niinpä hän oli piilottanut niitä meidän kotiimme kolme kappaletta! Että siis 3D-tulostettuja kikkeleitä, meidän kotona! Anna mun tämäkin kestää! Kanukki paljasti heti yhden piilopaikan: seinäkalenterimme takana olevassa naulassa roikkuisi yksi kikkeli. Muut kaksi saisimme kuulemma itse löytää...

Kun ukkokulta kertoi tämän koko tarinan minulle, olisi meidän molempien ilmeet varmaankin olleet kuvaamisen arvoiset! Alkushokki oli aikamoinen. Kuinka tällaiseen edes suhtautua? Minä tietenkin seuraavaksi sitten sättimään ukkokultaa, että kaikenlaisia naapureita sinäkin meille kotiin uskallat ottaa, tiedä millainen pervertikko tämäkin nyt sitten lienee! Sappinesteeni käväisi aika tarkalleen sadan Celsius-asteen tuntumassa! Noh, ajan mittaan nuo kaksi muutakin kikkeliä sitten löytyivät. Toinen maustekaapista ja toinen vessan avonaisesta rullavaunusta. Olivatkin sitten ihan viattomissa paikoissa, paljon viattomammissa kuin oma mielikuvitukseni laukalle päästyään niiden arveli olevan. Myöhemmin kanukki pyysi minultakin kasvotusten anteeksi tätä jäynäänsä ja olihan se poika silloin nolona! Noh, ehkä minä kuukauden verran vielä mulkoilin häntä ja vähän murahtelin, mutta lopulta totesimme kaverin kuitenkin ihan harmittomaksi, ehkä vähän yksinäiseksikin, eikä tämän jäynän enää annettu häiritä. Nyt sille voi jo nauraa. On naurettu jo pari vuotta.
3D-printattuja kikkelifiguureja. Kanukin kertoman mukaan figuurien käyttötarkoitus oli alunperin ujuttaa niitä tuulilasinpyyhkimien alle sellaisille autoilijoille, jotka olivat pysäköineet autonsa huonosti. No, meidän tapauksessa yksi kikkeli löytyi maustekaapista. Monikäyttöisiä tuntuvat siis olevan.

Ei meistä ylimpiä ystävyksiä toki tullut, mutta kolme vuotta naapureina synnytti kuitenkin jonkinasteisen luottamuksen molemmin puolin. Lopulta hän kävi meillä kerran tai kaksi kukkien kastelijana ollessamme pidemmästi reissussa. Ajattelimme, että jos hän jotakin varastaisi, niin jäljet sylttytehtaalle olisivat aika lyhyet. Eikä hän varastanut. Selvinpäinhän hän oli ihan topakka poika. Me saimme puolestamme olla hänen kissavahtinaan muutaman kerran ja silloin tosiaan pääsimme näkemään tämän hänen "yltäkylläisen" asuntonsakin. 

Niin, ja jos naapuri oli vähän hullu, niin kissansa oli vähintään yhtä hullu. Jotakin ehkä kertoo se, etten ole koskaan pelännyt kissaa, mutta kanukin kissaa pelkäsin. Hui, oli se pelottava! Ensinnäkin kissa osasi ottaa sellaisen "Häivy siitä!"-ilmeen, että oksat pois. Ja tämä tapahtui yleensä juuri ennen kuin kissa sitten hyökkäsi kimppuun. Toisekseen, kun menimme kissaa tervehtimään ja syöttämään, tuli kissa ensin iloisena heti ovelle vastaan, kiehnäsi jaloissa, maukui ja suorastaan kerjäsi silittelyjä. Tätä huumaa kesti yleensä sen 10-15 minuuttia. Sen jälkeen kissan luonne muuttui kuin taikasauvan iskusta. Siitä tuli tosi arvaamaton. Jos yritit jatkaa silittelyä, mikä vielä 30 sekuntia sitten oli siis ihan ok, niin kissapa saattoikin alkaa purra ja raadella sinua. Kanukki vähän varoittelikin etukäteen kissastaan. Oli kuulemma hyvin tyypillistä, että kissa esimerkiksi hiipi omistajansa lakanoiden alle tämän vielä nukkuessa ja hyökkäsi sitten joko jalkaa tai käsivartta raatelemaan. Erikoinen oli siis kanukin kissakin. 

Että tällaisiakin naapureita voi sattua saamaan Piilaaksossa. 3D-tulosteita tuli niin sanotusti yllätyksenä ja pyytämättä. Nykyinen naapurustomme koostuu valtaosin aasialaisista. Vielä en tiedä, mitä he harrastavat. Eipä tällä kertaa muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Opettelua uuden amerikkalaiskodin tavoille

Vielä yksi postaus uudesta kodistamme. Sitten lupaan vaihtaa aihetta. Mutta vielä minun pitää vähän ihmetellä teillekin näitä nykyisen kotimme uusia juttuja. 
Tähän minä ihastuin, ikkuna tiskialtaan edessä. Pohjaan palaneiden patojen hinkkaaminen on tämän edessä varmasti mukavampaa. Hahah.

Esimerkiksi keittiössämme on nyt monta ihmeellistä asiaa, joten aloitan sieltä:


Mystiset luukut


Meillä on tiskialtaan alapuolella tällaiset alla olevan kuvan mukaiset mystiset kaksi luukkua. En ole keksinyt niille muuta tarkoitusta, kuin että niissä tulisi ehkä säilyttää tiskiharjaa. Tai siis amerikkalaisittan pesusientä, joilla paikalliset astioitaan hinkkaavat. No, kokeilin sitten pitää meidän molempia tiskiharjoja noissa, mutta tippuvat kyllä turhan usein, koska luukut ovat avonaisia, ilman takaseinää. Ja kun alla on vieläpä roskasäiliö, niin en halua poimia tiskiharjaamme jätteiden seasta. Siinä on tuollainen kummallinen kouru ritilöineen ja joku nuppikin pohjassa. En ymmärrä. Jos jollakin on tietoa, mihin noita luukkuja tulisi käyttää, niin sivistäkääpä minuakin asiassa. 
Mikä näiden luukkujen käyttötarkoitus on?


Kaasuhella


Muuton myötä päivittäiset kokkailutkin ovat saaneet uuden ulottuvuuden. Tuli nimittäin vaihto keraamiselta liedeltä kaasuliedelle. O-ou. Kyllä minä melko arkaillen sen käyttöä aloitin ja edelleen tarkistan ainakin sata kertaa, ettei vain jää kaasu keitosten jälkeen päälle. Vielä en ole onnistunut aamumunia kuitenkaan käräyttämään, vaikka niin heti alkuun uskoin. Sen tässä olen jo oppinut, ettei tuon kaasulietemme kanssa onnistu sellainen perinteinen "jälkilämmölle jättäminen". Lämpö nimittäin loppuu kuin seinään, kun kaasun napsauttaa pois päältä. Uuden opettelua siis tässäkin.
Kärähtääkö munat kaasuliedellä?


Uusia retrokodinkoneita


Uudessa keittiössämme ei ollut mikroaaltouunia integroituna, joten jouduimme hankkimaan oman. Mikroaaltouunimme on nyt eurooppalaista kokoa ja ihastuin vieläpä tällaiseen 50-luvun tyyliä jäljittelevään malliin. Kun on nyt jo viisi vuotta tullut katseltua näitä jenkkimallisia, liki puolikkaan kuutiometrin kokoisia möhkälemikroja, niin nykyinen retromallimme näyttää suorastaan pienelle söpöläiselle. Eipä meillä mikrossa ole ollut tarkoitus kokonaista kalkkunaa koskaan laittaakaan, joten pärjäämme aivan varmasti tällä Suomi-kodeistakin tutulla kokoluokalla. Koska mikromme oli tyyliltään retro, päivitimme samassa rytäkässä myös veden- ja kahvinkeittimenkin samaan retrosarjaan. Kyllä nyt kelpaa!
Meidän Retrowave.

Sitten meillä töhötti uudessa kodissa lämmitin pienellä liekillä koko ajan, eikä se näillä jopa +30 asteen lämpötiloilla tuntunut oikein tarpeelliselle. Niinpä jouduimme kutsumaan paikallisen energiayhtiön paikalle sammuttamaan lämmittimestä tuo pieni kaasuliekki. Kuulemma energiayhtiön ukko pitää sitten talven tullessa soittaa uudestaan, kun haluamme taas sen liekin päälle ja alkaa lämmittämään taloa. Kaikkea kanssa.

Lämmittämisestä puheen ollen, ensimmäistä kertaa meillä on täällä USA:ssa asuessamme nyt ikkunoissa oikein tuplalasit. Vau! Tulevat varmastikin tarpeeseen, kunhan talven viileät yöt ja sateet saapuvat. On myös tullut opittua, että jos puutarhuri, tai naapurin puutarhuri(!!!) tulee käymään, on syytä pitää ikkunat säpissä. Ne kun huudattavat lehtipuhaltimia, trimmereitä ja ties mitä, niin sisälle pääsee melkoinen pöly ikkunoiden ollessa auki. On tullut kantapään kautta opittua, että jahans, naapurin puutarhuri käy sitten keskiviikkoisin...


Vieraita vaiko sittenkin postimies


Postimies tuo postin käytännössä ovellemme asti. Meillä on usein ulko-ovi auki ja vain se aiemmin mainitsemani ritiläovi kiinni, joten pari kertaa olen säpsähtänyt postimiehen aamuvarhaiseen tuloon. Olen luullut, että joku tulee meille kylään. Olenkin alkanut ymmärtää heitä, jotka täällä tutustuvat postimieheensä todella hyvin ja tarjoavat hänelle silloin tällöin vettä ja saattavat antaa jopa pieniä lahjojakin kiitokseksi. Täysin uutta minulle vielä.


Koekaniineja


Sittenhän me olemme joutuneet jo eräänlaisiksi koekaniineiksi. Tai meidän viikunapuu on joutunut. Eräänä päivänä kotiovellamme odotti lappu Kalifornian ruoka- ja maatalousosastolta, että he etsivät tuhohyönteisiä, jotka ovat vieraslajeja Kaliforniassa ja ovat näin ollen jättäneet pihallemme ötökkäansan. Viikunapuuhumme olikin kiinnitetty jonkinlainen kerääjä näitä öttiäisiä varten. En tiedä kuinka yleistä tällaiset ötökkäansat tutkimuskäytöissä ihmisten kotipihoilla täällä ovat, mutta arpaonni näytti lykästävän ainakin meitä välittömästi.
Puuhunkin oli jätetty lappu ötökkäansasta.
Ansa. Sielläkö niitä Kaliforniaan muuttaneita tuholaisia nyt sitten on?
Roskisten tyhjennyskäytäntökin on alkanut pikku hiljaa juurtumaan takaraivoon. Tässä roskikset tuotu odottamaan tyhjennystä eräällä Sunnyvalen kadulla. 

Jos tulee jo korvista nämä minun kotijutut, niin ensi kerralla sitten jo vihdoin muita aiheita. Lupaan. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Uusi koti persikkapuun katveessa

Onhan tämä ollut vähän kivikkoisempi tie. Tämä muutto uuteen kotiin. Muutamat ovat kyselleet uuden kotimme nykytilaa, joten nyt on luvassa hiukan tilannekatsausta. Missä tupakanhajuisen huushollimme kanssa oikein mennään?


Viiveitä


Heti kohta viime postauksen jälkeen pahin haju saatiin paikallistettua talon toiseen makuuhuoneeseen. Kävimme päivittäin kirjeenvaihtoa vuokranvälittäjän kanssa mitä tilanteelle voitaisiin tehdä, sillä jotain sille piti tehdä! Talon omistaja hoitelee parhaillaan bisneksiään Kiinassa, joten aikaeronkin vuoksi asioiden eteneminen ja hyväksyntä veivät tavallista pidemmän aikaa. Lisäksi 4th of July eli USA:n itsenäisyyspäivä ja sen tuomat vapaat toivat omat hidasteensa. Tuolloin mekin lähdimme pidennetyksi viikonlopuksi evakkoon uuden kodin tunkkaisista hajuista. Olimme saaneet kutsun Gordo-kissan kotiin San Franciscoon ja vietimme 4th of Julyn illan Gordon, ja toki omistajiensakin kanssa. Gordo täytti samana päivänä 15 vuotta. Ehkä paras USA:n itsenäisyyspäivän viettomme ikinä!
Gordo oli yhtä lumoava komistus kuin ennenkin. 

Heti itsenäisyyspäiväviikonlopun jälkeen meille piti tulla sisäilmaekspertti visiitille, mutta sitäpä ei sitten kuulunutkaan. Suunnitelmat olivatkin jo muuttuneet. Sen sijaan saimme muutamaa päivää myöhemmin vuokranvälittäjältä tiedon, että haastateltuaan useita eri ammattilaisia, olivat he vuokranantajan kanssa päätyneet ratkaisuun, että pahin haisulihuone maalattaisiin uudelleen. Ja tällä kertaa tymäkällä pohjamaalilla ensin. Kävimme keskustelua useaan otteeseen myös otsonoinnista, jota tekin muutamat lukijani minulle edellisen postauksen tiimoilta suosittelitte, kiitos vaan. Siihen toimenpiteeseen ei nyt ainakaan ensimmäisenä ryhdytty ja minulla tuli mieleen, että liekö se olisi sitten näissä kalifornialaiskodeissa niin pätevä menetelmä kuin Suomessa. Täällähän nimittäin päivä saattaa paistaa esimerkiksi ulko-oven alta tai reunoista sisään, vaikka ovi olisi kiinnikin. Eli talojen ja asuntojen tiiviyden kanssa on vähän niin ja näin. No, se siitä.

Piilaaksolaiset aikataulut


Muistanette ehkä, kuinka vuokranvälittäjä oli jo aiemminkin ehdottanut tapaamisia meille aamuisin jo kello kuudeksi. Lisää Piilaakson hiukan erikoisista aikatauluista mainitakseni, vuokranvälittäjä toimitti meille maalipöntöt viime viikonloppuna lauantai-iltana klo 21:30! Hänen oli tarkoitus tulla alkuillasta... Maalareiden sen sijaan piti saapua sunnuntaina aamulla klo 8:30, mutta kun kyseessä olikin kaksi terhakkaa kiinalaisukkoa, he saapuivatkin etuajassa jo klo 8:15. Kumpikaan kiinalaisukoista ei puhunut sanaakaan englantia. Kun maalausurakka alkoi, visiitille tuli myös vuokranvälittäjän vaimo viime hetken ohjeistuksineen. Hän on myös ollut säätämässä tätä hajunpoistoasiaa. Eli tupa oli täynnä porukkaa sunnuntaina heti aamuvarhain. Eipä siinä oikein viikonloppurauhaa kyseisenä viikonloppuna saanut.
Maalareita odotellessa. Kutakuinkin tässä kuosissa vierasmakuuhuoneemme on ollut muutosta asti.


Painavaa puntarointia 


Voin kertoa, että ennen tuota maalausratkaisua, tilanteen vain velloessa päivästä ja viikosta toiseen ilman toimenpiteitä tai edes niiden suunnitelmia, kävin ja kävimme ukkokullan kanssa aika monena iltana sisäistä keskustelua, pitäisikö meidän alkaa vaatimaan vuokrasopimuksemme purkamista ja muuttaa toisaalle. Olisiko se edes paikallisten pykälien mukaan ollut mahdollista? Jos vuokrasopimuksen mukaan talo on ehdoton non-smoking property, mikä tarkoittaa, ettei tupakointi ole sallittu talossa eikä sen tontilla, niin jo lähtökohtaisesti voitaneen kai olettaa, että talo olisi hajuton myös vuokralle annettaessa. Ja sitähän se ei nyt ollut. Lisäksi, olimme vuokranneet talon kahdella makuuhuoneella, mutta olemme tähän mennessä pystyneet käyttämään niistä vain toista. Haisulihuoneen ovi on ollut säpissä tähän päivään asti. Ja tästä toimenpiteiden odottelusta johtuen on iso osa elämästämme ollut edelleen muuttolaatikoissa. Aika riipovat kolme ensimmäistä asumisviikkoa nämä ovat olleet.

Mutta nyt. Nyt asiat ovat alkaneet kääntyä kohti valoa. Maalaus on suoritettu ja maalin katku on saatu tuuleteltua. Ehkä uskallan nyt jo ääneen todeta, että maalaus auttoi. Ehkäpä jo tänään uskallamme ottaa toisen makuuhuoneen käyttöön ja asetella tavaroita paikoilleen. Kaivella vaatteet laatikoista ja matkalaukuista hyllyillensä. Asetella matot lattioille. Alkaa kutsua taloa kodiksi.
Olemme saaneet jo yhden kypsän viikunan maistiaisiksi. Sisuksensa olikin yllättävän vaalea, mutta makunsa oli erinomainen!


Lisää hyviä uutisia


Muitakin hyviä uutisia tuli vielä samaan syssyyn. Saimme ensinnäkin vanhalta taloyhtiöltämme vastineen valituskirjelmäämme. Alku oli liiankin tuttua liirum laarumia, mutta vastineen lopussa he pahoittelivat tapahtuneita kupruja ja lupasivat hoitaa edellisen asuntomme loppusiivouksen ja mahdolliset korjaukset omaan piikkiinsä. Eihän se toki kaikkia meille koituneita kustannuksia kata, mutta hyvä näin. Saimmepa lopullisen sinetin sillekin kurjalle saagalle.

Lisäksi uudesta kodistamme on tupsahdellut lisää yllätyksiä ja tällä kertaa oikein ihania sellaisia. Olin jo aiemmin vähän katsellut ja ihmetellyt noita pihassamme kasvavia muutamia puita. Yhteen niistä on nyt kasvaa pompsahtanut omenan raakileita eli meillä on nyt pihassamme viikunapuun lisäksi yksi omenapuukin! Eikä tässä vielä kaikki. Vuokranvälittäjän rouvalla tuntui olevan puutarha-asiat hyppysissään ja kysyin häneltä, tunnistaako hän vielä kahta muuta puuta pihassamme. Hänen arvionsa mukaan toinen niistä on persikka- ja toinen mahdollisesti nektariinipuu! O. M. G. En ollut uskoa tätä todeksi! Jos minä jonakin päivänä saan poimia puusta oman persikan, tai nektariinin, niin olenhan minä tyttö onneni kukkuloilla! Oi ihanuutta!
Tässä niitä nyt on, persikan raakileita! Ja omassa pihassa!

Onneksi vuokranvälittäjä vaimoineen otti hajuhaitan lopulta vakavasti ja onneksi emme itse luovuttaneet ja muuttaneet pois. Muutoin olisi jäänyt luomuviikunat, -omenat, -persikat ja ehkäpä myös -nektariinitkin nauttimatta. Tässä talossa on nyt lopultakin ihmisen hyvä olla. Se on koti. Näin haluan uskoa. 

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Yllätyksiä ja etikkakeitoksia

Viime viikko piti sisällään monenlaisia yllätyksiä. Tällä kertaa paino oli harmi kyllä niissä vähemmän mukavissa sellaisissa. Muutto on nyt siis sentään takana, mutta täysin leppoisin mielin en ole päässyt tavaroita uudessa kodissamme vielä purkamaan. Miksi? Se selviää tästä postauksesta. Ensin kuitenkin edellisen taloyhtiömme järjestämään "kivaan" pikku yllätykseen.

Ex-taloyhtiöltä viimeinen niitti


Viime viikolla päivää ennen muuttopäiväämme meillä oli taloyhtiön kanssa sovittuna ns. pre-move-out inspection. Tämä tarkastus kuuluu tehdä täällä kaikissa vuokra-asunnoissa noin kaksi viikkoa ennen vuokrasuhteen päättymistä. Silloin on tarkoitus katsoa asunnon senhetkinen kunto ja kartoittaa ainakin seinämaalien sekä mahdollisen kokolattiamaton ikä. Seinämaalin käyttöiäksi on Kaliforniassa luokiteltu kolme vuotta ja kokolattiamaton viisi. Mikäli nämä aikarajat seinämaalin ja maton käyttöaikojen kohdalla ylittyvät, on taloyhtiö velvollinen uusimaan ne omaan piikkiinsä, eikä voi laskuttaa maton puhdistusta tai seinäkolhujen korjausta vuokralaiselta. Tällainen tarkastus meillä kuului siis olla viime viikolla. 

Taloyhtiölle sopi tarkastusajankohdaksi tasan kaksi eri mahdollista aamupäivää. Molemmissa aikarajaus oli annettu vain summittaisesti: tarkastus tultaisiin tekemään joskus klo 10 ja klo 12 välillä. Lukitin toisen aamupäivän tarkastusajankohdan ja se minulle vahvistettiin. Jotta pystyin osallistumaan tähän tarkastukseen, otin kyseisen aamupäivän vapaaksi töistä. No kuinkas sitten kävikään? Yllätys, yllätys, tarkastaja ei koskaan saapunut! Kun kello oli jo lähempänä 11.30, aloitin soittoyritykset taloyhtiön toimistoon. Kukaan ei vastannut. Tässä vaiheessa sappeni kiehui jo aika kovaa. He siis unohtivat koko tarkastuksen ja minä menetin puolikkaan päivän palkan! (Minulle maksetaan tehdyistä tunneista, ei kuukausittaista vakiopalkkaa.) Ja tämä palkanmenetys täysin turhaan! Kirjoitin kiukkuisen viestin lapulle ja lähdin viemään sitä taloyhtiön toimiston oveen. Kappas, siellähän oltiinkin paikalla, mutta ei vain vaivauduttu vastaamaan puhelimeen! Toimistossa suhtauduttiin asiaan todella välinpitämättömästi, eikä edes pahoiteltu, että olin menettänyt puolen päivän palkan! Totuus oli, että tarkastaja oli täysin unohtanut koko tarkastuksen, vaikka heillä oli ollut asiasta aamupalaverissaankin puhetta. Toimistosta tapauksen päälle luriteltiin vain valkoisia valheita. Tämä episodi oli nyt kertakaikkisesti se viimeinen pisara meille! 

Jo aiemmin yksi amerikkalainen, asuntovälitysbisneksessä itsekin työskentelevä ystävämme oli kehoittanut meitä tekemään taloyhtiöstämme valituksen ylemmälle taholle. Niinpä samaisena iltana kirjoitimme ystävällisen, mutta pitkän viestin kyseisen taloyhtiöketjun ylemmälle portaalle. Kokosimme kirjelmään kaikki viimeisen puolen vuoden aikana sattuneet tunaroinnit, joita kohdallemme taloyhtiössä on tapahtunut. Niitä on useita. Kaikkia heidän munauksiaan en ole täällä bloginkaan puolella jakanut. Mutta kerrottakoon myös, että viimeisen parin kuukauden aikana olemme nähneet jo ainakin neljän muunkin perheen muuttavan tuosta taloyhtiöstä pois. Muitakin tyytymättömiä on siis ollut. 

Ainakin asioiden tuominen julki tuossa kirjelmässä rauhoitti lopulta mieltä, joskaan emme ole siihen ainakaan vielä saaneet mitään vastausta. Joka tapauksessa tuosta taloyhtiöstä eroon pääseminen on tuntunut helpottavalle. Vielähän tässä saa tosin jännätä, mistä kaikesta keksivät meitä veloittaa loppulaskun yhteydessä. 

Mutta se vanhasta taloyhtiöstämme. Kuinkas nyt sitten hurisee? Toisin kuin olin ajatellut, aivan ruusuilla tanssimista ei kyllä ole ollut uudessakaan kodissamme:

Uuden kodin ikävä yllätys


Kun olimme käyneet katsomassa tätä uutta kotiamme, niin talossahan tuoksui tuore maali. Kaikki pinnat oli vedetty uusiksi, samoin kylpyhuone ja keittiö täysin remontoitu. No, sen että olimme kantaneet tavaramme sisään, alkoikin noiden tuoreiden maalien alta paljastua toinen haju: tupakka! Voi ei! Me olemme ensimmäiset asukkaat talokauppojen ja remontin jälkeen, joten nähtävästi edellinen asukas talossa on tupakoinut korsteenin lailla sisällä. Parin ensimmäisen päivän aikana haju vain voimistui ja olin suoraan sanoen melko epätoivoinen ja suruissani tilanteen suhteen. Että tämäkin vielä! Minä poskiontelovaivainen en kyllä pystyisi moisessa hajussa asumaan! Otimme oitis yhteyttä asunnonvälittäjään ja hän tulikin huushollia haistelemaan. Vaimonsa oli lähtenyt mukaan lisänenäksi. He huomasivat hajun myös ja tilanne tuntui tulevan yllätyksenä heillekin. 

Tällä hetkellä asian ratkominen on vielä kesken, mutta kaikenlaisia kotikonsteja tässä on jo asian eteen tehty. Olen keittänyt etikkaa ja olemme asetelleet hajuja imeviä ruoka-aineita pitkin taloa. Ilmanpuhdistin on käynnissä makuuhuoneessamme. Lisäksi olemme jo ostaneet sisäilmaa puhdistavia huonekasveja, vaikka harvoin muuton jälkeen ihan näin pian tulee kukkaostoksille lähdettyäkään. Nyt oli pakko. Hajuhaitta on jo onneksi pienempänä, mutta katsotaan, joudutaanko tässä vielä järeämpiin toimenpiteisiin. Niiden täytyy sitten jo olla vuokranantajan pussista maksettavia, jos sellaisiin toimiin joudutaan.
Tähän mennessä etikkaa on kulunut jo yhden gallonan eli liki neljän litran verran. Onneksi sitä myydään tällaisissa perhepakkauksissa Costcossa.

Nyt vain toivon, että pääsemme asettumaan vihdoin taloksi, enkä joutuisi kärsimään näistä ikävistä kurkkuoireista, joita nykytilanne minulle aiheuttaa. 

Melko ikäviä ja raskaita käänteitä siis molemmat, mutta jotain hauskaakin on onneksi päässyt ilmaantumaan:

Hauska yllätys


Viime lauantaina pidimme takapihallamme pienet pationpystytystalkoot. Piti koota grilli, kasvilaatikko ja parit puutarhakalusteet. Siinä sitten työn touhussa kun olimme, niin aidan takaa alkoikin kuulua tervehdyksiä. Ja ettepä arvaa, kuka asuu takapihamme aidan toisella puolella? Kukapa muukaan kuin toinen suomalainen! Minusta tämä oli niin ällistyttävä yhteensattuma, etten ollut uskoa asiaa todeksi pitkään aikaan. Että meillä on takapihat vastakkain toisen suomalaisen kanssa! Heh, maailma voidaan todeta jälleen kerran todella pieneksi.

Lisäksi pihaltamme on nyt löytynyt vielä yksi sitruunapuu lisää sekä sitten tämä alla olevan kuvan mukainen sitruspuu. Vielä en tiedä, onko se kenties mandariinipuu vai jonkin sortin lime. Aika näyttänee, kunhan hedelmät alkavat saamaan väriä kypsyessään.
Mystinen sitruspuumme. Muuttuvatko nuo hedelmät kenties oransseiksi, keltaisiksi vai jäänevätkö vihreiksi?

Jos joitakin yllätyksiä on vielä tullakseen, niin todellakin toivoisin niiden olevan näitä mukavia yllätyksiä. Että tällaista tilannekatsausta tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Blogilukijaa sijaluvulla 200 000 tai 200 001 ei valitettavasti tällä kertaa löytynyt. Seuraava lukija-arvonta on luvassa 300 000. lukijan kohdalla, mikäli blogini sinne asti aktiivisena pysyy, niin kirjoittajan kuin lukijoidenkin toimesta.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Kuka on blogini 200 000. lukija?

Hupsistakeikkaa! Kesken vilkkaimpien muuttohulinoiden tajusin, että blogissani napsahtaa aivan piakkoin 200 000 sivunäytön raja rikki! Vau! On kyllä mahtava juttu, että teitä on lukijoita pysynyt edelleen tällä blogitaipaleellani mukana, vaikka postaustahtini on hidastunut alkuvuosistaan huomattavasti. Mutta sitten pitemmittä kirjoituksitta asiaan:

Ribs & Coke -blogin jo aiemmin hauskaksi havaittua lukija-arvontaa kunnioittaen pistän jälleen pienen leikkimielisen arvonnan pystyyn. Arvonnan voittaa se lukija, jonka kohdalla 200 000 sivunäytön rajapyykki täyttyy. Te, jotka luette blogiani mobiiliversiona, ette tuota sivunäyttölaskuria blogin mobiiliversiossa heti näe. Saatte sen kuitenkin halutessanne esiin klikkaamalla postaussivun alareunasta tekstiä 'Näytä internetversio' ja näin pääsette kokeilemaan onnettaren suosiollisuutta tekin. 

Jos siis 200 000 täyttyy juuri Sinun kohdallasi, niin olepas ystävällinen ja ota minuun yhteyttä sen jälkeen. Voit laittaa minulle sähköpostia, ottaa yhteyttä Facebookin kautta tai kirjoittaa onnenpotkustasi vaikkapa blogin kommenttikenttään. Sumplitaan sitten osoitetiedot ei julkisella foorumilla. Halutessasi voit ottaa tasalukemasta kuvan tai kuvakaappauksen, mutta se ei ole suinkaan pakollista.
Julkaistessani tämän kirjoituksen blogini laskurissa paukkui jo yllä oleva luku. Aivan kohta menee siis 200 000 raja rikki, aika uskomatonta! 

Ja millainen palkinto voittajaa sitten odottaakaan? Aivan kuten 100 000. lukijan palkitsemisenkin kohdalla, lopullinen palkinto määräytyy lukijan asuinmaan mukaan. Jos lukija asuu Suomessa, sisältää palkintopaketti jotakin amerikkalaista ja jos taas lukija asuu ulkomailla, tulee paketti kenties sisältämään myös jotakin suomalaista. Hi hii. Tässähän saan jälleen itsekin jännityksen pintaan, kenelle palkinto napsahtaakaan. Viimeksi palkintopaketti lähti Timolle Minneapolikseen. Nyt laitan peukut tiukasti pystyyn, että myös 200 000. lukija löytyisi. Lopuksi vielä iso kiitos kaikille teille lukijoilleni! On aika sanoa taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

PS. Jos kohdallesi osuu sivunäyttö lukemalla 200 001, niin olepas valppaana sinäkin. Jos 200 000. lukijaa ei löydy, saa 200 001. lukija lohdutuspalkinnon. 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Uusi koti ja amerikkalaisten asumismuotojen klassikko

Viimeisen viikon aikana on kodinetsintärintamalla tapahtunut paljon. Löysimme aika kivan kodin, kävimme sitä katsomassa ja pari päivää säädimme välittäjän kanssa, että saisimme jättää hakemukset tästä kohteesta. Lopulta välittäjä näytti vihreää valoa ja ehdotti hakemuksenjättötreffejä aamukuudeksi! Ukkokulta sai viivästettyä tapaamisaikaa puolella tunnilla, joten hakemukset ja hakemusmaksu hoituivat aamulla klo 6:30. Nauroimme, ettei Suomessa kyllä hoidettaisi mitään asioita näin aikaisin aamulla. Mutta saimme siis hakemukset sisään ja jälleen parin päivän odottelu. 

Tässä vaiheessa selvisi, että vuokranantaja on kiinalainen, mikä ei toki ole Piilaakson asuntomarkkinoilla mitenkään yllätys, mutta nyt hän oli yli kahden kuukauden visiitillä Aasiassa ja aikaero toi omat viiveensä asioiden etenemiseen. Paria päivää myöhemmin laitoimme kuitenkin vihdoin nimet vuokrasopimuspapereihin ja huoli uuden kodin löytymisestä varisi harteilta. Kodinetsintäpiina olisi ohi. Mutta kuinkas ollakaan, vielä siinä tuli säätöä sen verran, että lopullinen osoitteemme vielä vaihtuikin! Tämä saatiin kuitenkin hoidetuksi piilaaksolaiseen tyyliin pelkällä lisäliitteellä jo allekirjoitetun vuokrasopimuksen jatkeeksi, heh heh. Mutta nyt uskallan jo iloita: Hip, hip, hurraa! Meillä on uusi koti odottamassa ja mikä jännittävintä, me muutammekin pieneen omakotitaloon!

Omakotitaloasumista niin kuin elokuvissa


Kun sähköiset musteet olivat sopimuspapereiden allekirjoituskohdissa kuivuneet, totesin ukkokullalle, että tämä omakotitaloasuminen on kyllä sellainen amerikkalaisten asumismuotojen klassikko. Sitä näkee niin usein amerikkalaisissa elokuvissakin. Ja nyt mekin pääsemme esimerkiksi näitä seuraavia, elokuvistakin tuttuja juttuja kokemaan:

Autotalli, ritiläovi ja roskientyhjennyskäytäntö


Uudessa kodissamme on mm. autotalli. Ja autotallista on sisäänkäynti suoraan keittiöön. Aika useinhan tuo autotalli sitten vain tuppaa täyttymään kaikesta muusta tavarasta tai sinne luodaan omanlaisensa oleskelutila tai man cave niin, ettei auto enää talliin mahdukaan. Toisaalta vanhempien amerikkalaistalojen autotallit on mitoitettu sen ajan autoille, joten nykyiset menopelit eivät niihin leveytensäkään puolesta mahtuisi. Jos ei auto mahdu, niin voihan autotallista tulla meidän oma start up garage, Piilaakson tapaan, kuten yksi ystävistämme ehdotti. Noh, meidän autotallissa ainakin pestään pyykkiä, sillä talon pakasta vedetyt pyykkikone ja kuivuri on sijoitettu autotalliin. Oman kokemukseni mukaan täällä päin autotallit ovat kyllä huomattavasti aktiivisemmassa käytössä kuin mitä ne Suomessa ovat. Nähtäväksi jää, millaiseksi juuri meidän autotallimme muotoutuu. 

Sitten minua aivan huvitti, että uudessa kodissamme on myös se elokuvista tuttu 2-osainen ulko-ovi. Amerikkalaisissa taloissa tavallisen ulko-oven lisäksi on usein myös metalliritilä- tai hyttysverkko-ovi. Melkein jo näen Clint Eastwoodin astelevan ritiläoven takaa puiselle kuistilleen ja istahtavan keinutuoliinsa Gran Torino -leffan tyyliin. No, ainoa vaan, ettei meillä sitä puukuistia keinuineen ole, mutta ritiläovi sentään löytyy. 
Tämä ei ole meidän tuleva ulko-ovi, mutta näette esimerkin ritiläovesta.

Toinen meiltäkin löytyvä oviklassikko on takapihallemme vievä portti. Se on leveää, maalaamatonta lautaa. En tiedä muista paikoista USA:ssa, mutta ainakin täällä Piilaaksossa se tuntuu olevan hyvinkin suosittu ovimalli takapihan porteissa. 
Portti takapihalle.

Sitten pääsemme myös opettelemaan meille uuden amerikkalaisen tavan roskisten tyhjennyksen tiimoilta. Täällähän roskakuskit eivät nouda roskasäiliöitä omakotitalojen pihoista kuten Suomessa, vaan roskikset täytyy itse rullata ajokadun varteen mikäli sen haluaa tyhjennettävän. Illalla tyhjät roskasäiliöt saa sitten rullata takaisin pihoille omille paikoilleen. Nyt pitäisikin takoa kalloonsa, että tiistaiaamuisin klo 7 mennessä on oltava meidänkin roskasäiliön kadulla, jotta saamme sen tyhjäksi. 

Sellaista perinteistä amerikkalaista postilaatikkoa meille ei kuitenkaan tule. Sellaista, jossa postimies nostaa punaisen viirin ylös merkiksi, kun postia on tullut. Meidän postilaatikkomme sijaitsee talon seinässä ja on siinä mielessä vähän koruttomampi versio. Heh, ehkäpä pärjään tämän kanssa.
Tulipa tässä opittua uuttakin. Näytin pomolleni tämän kasvin kuvan, kun selitin pihapiirimme kasvustoa. Pomo tunnisti kukan oitis ja varoitteli, että se tekee sitten myrkyllisiä marjoja. Tästä syystä tätä isoa pensaskasvia kuulemma istutetaan USA:ssa moottoriteiden varsille ja kaistojen keskelle, sillä se pitää peurat pois tien läheisyydestä myrkyllisten marjojensa ansiosta. Hah! Ja minä kun olen aina ihmetellyt, että miksi täällä istutetaan niinkin kaunista kukkaa pitkillekin matkoille moottoriteiden läheisyyteen. Nytpä selvisi tämäkin mysteeri.

Oma piha


Kotitalomme edustalla kasvaa iloksemme ainakin yksi viikunapuu, jee, sekä pari sitruspuuta, joiden lajeista en vielä ole ehtinyt ottamaan selkoa. Piha-aluetta käykin hoitamassa kahden viikon välein vuokranantajan maksama puutarhuri. Puutarhurin käyttö on täällä vuokrataloissa hyvin yleinen, sillä mikäli vuokralainen sattuu olemaan muuta kuin multasormi tai puutarhanhoito ei yksinkertaisesti vain kiinnosta, niin pihat menisivät niissä tapauksissa nopeasti huonoon kuntoon. Maksamalla puutarhurille, joka siis hyvin usein täällä on meksikolainen sekatyömies, saa vuokranantaja pidettyä talonsa pihapiirin suhteellisen siistinä. 

Takapihasta sen sijaan tulee jatkossa meidän omaa valtakuntaamme. Vuokranantaja ei ole halunnut istuttaa takapihalle lainkaan nurmikkoa, koska sen jatkuva kastelu Kalifornian pitkinä sateettomina kausina tulee oikeasti kalliiksi ja kaikki vuokralaiset eivät luonnollisestikaan halua maksaa maltaita vesimaksuina. Takapihan lopullisesta ulkoasusta käydään tässä siis vielä keskustelua. 

Ainakin aiomme kiikuttaa sinne grillin, tottahan toki, ja kivat patiokalusteet aurinkovarjoineen. Myös kääpiösitruunapuumme ja meille adoptoitu limepuu saavat muuttaa takapihan aurinkoon kylpemään.
Viikunanlehti ja viikunoita tulollaan. Viikunanlehteen liittyy minulla hauska lapsuusmuisto Kreikan matkalta serkkujeni kanssa. Nyt tämä puu muistuttaa minua siitä lomamatkasta ja tuo varmasti hymyn kasvoilleni aina, kun tulen kotiin. 

Summa summarum


Vire uuden kodin suhteen on siis oikein positiivinen. Nyt sitten olisi edessä enää se "pieni" rutistus nimeltään muutto. Olemme hankkineetkin jo läjäpäin muuttolaatikoita ja olen pyytänyt tarjouksia paikallisilta muuttofirmoilta. Sopimukset sähköyhtiön, vakuutusyhtiön sekä kaupungin vesi- ja jätehuollon kanssa ovat myös jo reilassa. Jos minusta ei siis vähän aikaan kuulu mitään, olen todennäköisesti vain hautautunut muuttolaatikkovuoren uumeniin tai eksynyt Ikeaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Vuokra-asunnon etsintää Piilaaksossa

Elämme tällä hetkellä tulisilla hiilillä. Nykyinen vuokrasopimuksemme päättyy alle kuukauden kuluttua, joten olemme joutuneet tekemään jo irtisanomisilmoituksen. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole vielä tietoa, minne seuraavaksi täällä Piilaaksossa muutamme! Kääk! Yhteen asuntoon meillä on kyllä parhaillaan varaus, mutta siinäkin kohteessa on pari muttaa. Nyt ajattelinkin kertoa teille, millaista vuokra-asunnon etsintä Piilaaksossa oikein on. 
Tässä oli harvinainen pohjapiirros, sillä siinä oli ilmoitettu huoneiden mitatkin, jalkoina ja tuumina totta kai. 

Olemme kahlanneet asuntoja läpi nyt jo kuukauden verran. Ukkokulta jatkoi urheasti asuntoesittelyissä ravaamista minun ollessa kahden viikon ajan Suomessa. Kuvia ja asuntoesittelylinkkejä sinkoili Kalifornian ja Suomen välillä puhelimissamme tuolloin tiuhaan. Aivan alkumetreillä tuntuikin, että mikäpäs tässä, asuntotarjontaahan on valtavasti. Ja niin sitä tietenkin onkin, mutta tutkittuamme valikoimaa tarkemmin, alkoikin paikallisissa asunnoissa ilmetä mm. seuraavanlaisia puutteita:

Ilmastointi ja pesukoneet uupuvat


Yllätyksekseni huomasin, että todella monesta asunnosta täällä puuttuu ilmastointi. Piilaakson normaaliin säätilaan kuuluu hellettä tyypillisesti kuitenkin se kahdeksan kuukautta vuodesta (huomiseksi luvassa +38 C), joten ilmastoinnin tärkeyttä asunnoissa ei kannata aliarvioida. Meillä yhtenä kriteerinä uudelle kodillemme lisäksi on, että asuisimme ylimmässä kerroksessa. Kalifornialaistalojen rakenteet kun tuppaavat olemaan sellaiset, että yläpuolellasi majailevan asukkaan voi olettaa helposti norsuksi. Niin hyvin askeleet alakerran asukkaalle jymisevät. Ylimmän kerroksen asuntoihin aurinko sitten taas porottaa kattoihin päivät pitkät, joten ilman ilmastointia asunto olisi hyvin pian kuin sauna. Eihän sellaisessa pystyisi nukkumaankaan! Ei kiitos. Ilman ilmastointia olevat asunnot ovat siis saaneet karsiutua varteenotettavien asuntojen valikoimasta heti pois. 

Toinen minua hiukan hämmentänyt havainto on ollut, että hyvin monesta asunnosta täällä puuttuu pyykinpesukone. Täällähän vuokralaiset eivät siis muuta omien pesukoneidensa kanssa asunnosta toiseen. Pesukone ja mahdollinen kuivuri siis joko kuuluvat asuntoon tai sitten eivät. Ja asunnot, joissa pesukonetta ei ole, niihin ei ole mahdollista sellaista myöskään hankkia. Pesukoneelle ei näissä asunnoissa tyypillisesti ole sopivaa tilaa, eikä pesukoneelle löydy myöskään tarvittavia vesijohtoliitäntöjä. Yhdessä vaiheessa jopa mietimme, voisimmeko tinkiä tästä pesukone asunnossa -kriteeristä, mutta hyvin pian totesimme, että kyllä se työssäkäyville ja kiireisille olisi liian työlästä pitkässä juoksussa. Varata sitten aina kolikoitakin ja mennä pyykkivuoren kanssa viettämään aikaansa julkisiin pesuloihin. Ehkä se kuukauden pari menisi, mutta sen jälkeen ei varmasti oikein nappaisi. Niinpä tämäkin pesukoneettomuus rajasi monia asuntovaihtoehtoja pois. 
Yhdessä taloyhtiössä oli ruotsalaiset Asko-merkkiset pesukoneet. (Eikös tuo logo muuten muistutakin suomalaisen Asko-huonekaluliikkeen logoa?) Ruotsalaiset pesukoneet ja kuivurit oli kuulemma valittu sen ansiosta, että ne olivat amerikkalaisia malleja huomattavasti pienempiä ja mahtuivat kyseisiin asuntoihin. No, emme valinneet tätäkään kohdetta muista syistä, joten emme tule pesemään pyykkejämme ruotsalaisten pienillä vehkeillä.

Asuntoja kierrellessämme huomasin myös, että mitä vanhempi rakennus oli, sitä pienempi keittiö siihen oli suunniteltu. Vaikka asunnossa olisi kaksikin makuuhuonetta, saattoi keittiö olla aivan surkean kokoinen. Ei pöytätilaa eikä kaappeja juuri nimeksikään. Uudemmissa asunnoissa keittiöihin sen sijaan on jo satsattu. Ehkäpä ruoanlaittoa kotona on alettu harrastamaan viime vuosina vähän enemmän ja ymmärretty, etteivät kaikki suinkaan elä noutoruoan varassa. 
Tässä keittiössä nyt sentään oli jo jonkin verran pöytätasoja ja kaappeja. Mutta sitten tuo vihaamani rinkulahella! Auta armias! Ei, ei ja vielä kerran ei!


Saunalliset taloyhtiöt eivät päässeet jatkoon


Tällä kertaa asuntometsästyksessä löysin myös useita taloyhtiöitä, joihin kuului sauna! Vau! Olin saunahulluna suomalaisena aivan innoissani ja melkeinpä valmis lyömään vuokrasopimuksen välittömästi lukkoon, olipa asunto sitten melkeinpä minkälainen murju tahansa, hahah. Mutta kas, jokaisesta näistä taloyhtiöistä sitten löytyi kuitenkin jokin perustavaa laatua oleva vika tai puute. Yhdessäkin oli rakenteet niin ohuet, että naapurustosta kuului kaikki äänet todella selvästi. Asunnoissa ei ollut perinteistä amerikkalaista kokolattiamattoakaan ääniä eristämässä. Tuntui, kuin olisi korttitalossa ollut. Erään toisen saunallisen taloyhtiön sijainti olisi puolestaan ollut meille aivan loistava, mutta onneksi luimme netistä taloyhtiön saamat palautteet. Viimeisen puolentoista vuoden ajan taloyhtiö oli kerännyt asukkailtaan pelkkiä haukkuja. Mikään ei toiminut, ja mikä pahinta, taloyhtiössä oli laiminlyöty termiittimyrkytykset ja asunnoissa kuulemma vilisi niin luteita kuin torakoitakin. Siellähän olisi siis saanut kämppäkaverit kaupan päälle! Ja siihen taloyhtiön saunaan olisi saanut mennä petivaatteidensa kera päästäkseen luteista eroon. Juu, ei kiitos. Näiden kauhupalautteiden jälkeen emme koskaan menneet edes katsomaan kyseisen taloyhtiön asuntoja. Pitäkööt saunansa!

Vain nopeat elävät


Vuokra-asuntomarkkinat ovat Piilaaksossa myös melko hektiset. Yhden hyvän kohteen menetimme, sillä joku toinen vuokrasi asunnon näkemättä edes sitä. Me olimme vasta menossa juuri vapautuvaa asuntoa katsomaan, kun välittäjä ilmoittikin, että sorry, se meni jo. Lisäksi tuntuu, että varsinkin yksityisiä välittäjiä on hankala tavoittaa. Tosin ei kaikista taloyhtiöiden toimistoistakaan ole irronnut vastauksia yhteydenottoihimme ja yksi taloyhtiö vastasi kolmen viikon viiveellä. Aika stressaavaa sitten sellainenkin odottelu. 

Hakuprosessi


Kuinka Piilaaksossa vuokra-asuntoja sitten haetaan? Vuokralaisten täyttyy ensimmäisenä täyttää hakemus ja maksaa hakemusmaksu (application fee). Hakemusmaksu on yleensä 30 - 50 dollarin luokkaa yhtä hakijaa kohti. Meidän hakiessa asuntoa kahdestaan joudumme siis molemmat maksamaan tämän hakemusmaksun. Maksu kattaa vuokranantajan työajan hänen tarkistaessa hakijoiden luottotiedot. Hakemuksissa kysytään perustietojen lisäksi mm. tiedot hakijan työpaikasta ja kuinka kauan on siellä työskennellyt, tiedot tuloista ja edellisistä vuokrasuhteista. Jotkut vaativat mukaan viimeisimmän palkkalaskelman. Se asunto, johon meillä on nyt se varaus voimassa, siellä esimerkiksi pengottiin meidän kaikki aikaisemmat vuokrasuhteet Piilaaksossa eli vuokraushistoriamme jopa viiden vuoden takaa. He myös soittivat työnantajalleni varmistaakseen työsuhteeni. Lisäksi tässä taloyhtiössä oli vaatimuksena tietty tulotaso. Hakijan tai hakijoiden kuukausipalkkojen tuli olla 2,4-kertainen asunnon kuukausivuokraan nähden. Vuokralaisten maksukykyisyys tarkistetaan näin ollen monella eri tapaa.

Jos hakijoiden hakemus menee syynäyksien jälkeen läpi, voivat hakijat sen jälkeen varata haluamansa asunnon maksamalla varausmaksun (security deposit). Varausmaksut ovat tyypillisesti muutamasta sadasta dollarista jopa tuhansiin dollareihin. Joissakin tapauksissa varausmaksu on yhden kuukauden vuokran suuruinen. Varausmaksua saa harvemmin täysimääräisenä takaisin, sillä siitä maksetaan poismuutettaessa asuntoon tulleiden kolhujen ja käyttöjälkien korjaukset. Varausmaksu ei siis kata vuokrasuhteen viimeistä kuukausivuokraa, vaikka usein vuokraajilla sellainen käsitys onkin.  

Jonkin verran taitavat siis ainakin vuokrauskäytännöt olla erilaiset Suomeen verrattuna ja asunnothan ovat tosiaan täällä oma lukunsa ohuine seinineen ja puuttuvine eteisineen. Pistäkäähän peukut pystyyn, että me jonkin kodikkaan kolon täältä pikapuoliin löydämme! Hiekka valuu tiimalasissa jo vinhaa vauhtia. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

perjantai 17. toukokuuta 2019

Epäonnen vuorokausi

Alunpitäen minun piti kirjoittaa hauskasta tapauksesta viime maanantailta. Toisin kuitenkin kävi. Nimittäin tuon maanantain jälkeen alkoikin sitten sattua ja tapahtua kaikenlaista sontaa. Ja kaikki yhden ainoan vuorokauden aikana. Ajattelin antaa paukkua blogiini ensin nämä epäonniset sattumukset, minkä jälkeen voinen palata niihin iloisempiin juttuihin. Jospa jäisi parempi mieli itsellekin.


Muutto!


Kun ukkokulta saapui tällä viikolla eräänä päivänä töistä kotiin, oli ovessamme odottamassa lappu taloyhtiöltä. "Tarjous" vuokrasopimuksen jatkamisesta. Sana tarjous sitaateissa siksi, että uusi vuokramme tulisi olemaan 10 % korkeampi! Piilaaksossa asuntojen kuukausivuokrista puhuttaessa on kyse tuhansista dollareista, joten 10 % korotus tietäisi asumiskustannuksiin satojen dollareiden korotusta kuukausitasolla ja tuhansien dollareiden korotusta vuodessa. Kyseessä ei siis ole mikään pieni raha. 

Tämä korotus tuli kyllä nyt vähän kuin pommi taivaalta. Kahtena edellisenä vuonna korotuksemme tässä samassa taloyhtiössä on ollut vakio 4 %. Se on vielä ollut nieltävissä. Kymmenen prosentin korotus ei ole! Varsinkin, kun asioiden hoidon taso on laskenut viime aikoina alaspäin kuin lehmänhäntä. Henkilökunta on vaihtunut tiuhaan, enkä ole vakuuttunut nykyisten managereiden ammattitaidosta. He mm. antoivat kasviplantaasimme ilmoittamatta eteenpäin toisille asukkaille, vaikka me maksamme siitä vuokraa joka ikinen kuukausi! Ei kuulemma ollut toimistossa tiedot ajantasalla, kenelle kyseinen plantaasipaikka kuuluu! Noh, tästä heidän mokasta selvittiin vielä vähäisillä vaurioilla: poisrevityillä istutuksilla ja jonkun muun istuttamilla herneillä meidän penkkiimme. 

Mutta kasviplantaasin eteenpäin luovuttamista huomattavasti pahempi moka sattui taloyhtiömme toimesta noin pari kuukautta sitten. Taloyhtiö hinautti ukkokullan auton taloyhtiön parkkipaikalta pois! Ja mielestämme täysin aiheetta, sillä auton rekisterikilvet oli ilmoitettu taloyhtiön toimistoon, samoin auton tuulilasissa on koko ajan roikkunut vaadittu taloyhtiökohtainen parkkilupa. Tuolloinkaan ei kuulemma toimiston arkistoista löytynyt tietoja, kenen auto oli kyseessä ja niinpä auto oli hinattu hevon jeeraan! Ukkokulta sen sitten kävi totta kai noutamassa ja joutui auton lunastuksen yhteydessä maksamaan hinausmaksun, pitkästi yli 400 euroa. Meidän mielestämme taloyhtiön olisi pitänyt korvata tämä aiheeton hinaus, mutta he eivät myönnä virhettään. Tietenkään. Kihisimme kiukkua molemmat ja jo silloin mietimme, että olisiko aika muuttaa. Noh, päätimme odottaa, josko uuden vuokrasopimuksen vuokra pysyisi maltillisena ja harkita sitten mahdollista jääntiä tai poismuuttoa uudestaan. Kymmenen prosentin korotusilmoituksen jälkeen tilanne on selvä. Haluamme löytää uuden kodin. 

Tuleva muutto nostatti minun stressitasoni taivaisiin. Aikaa uuden kodin löytämiseen on nimittäin reilu kuukausi ja siitä ajasta minä vietän 2,5 viikkoa Suomessa! Enpä arvannut, kun lentoja Suomeen varasin! Tarjontaahan täällä kodeista kyllä löytyy, mutta mistä, minkälaista ja millaisella hinta-laatusuhteella, se voikin olla eri juttu. Kyllä se valtava ja aikaavievä urakka on.

Mutta palataanpas sitten tämän epäonnisen vuorokauden tapahtumiin. Ensin siis jysähti tietoomme nykyisen asuntomme huima vuokrankorotus ja teimme siltä istumalta päätöksen muutosta. Seuraavana aamuna paljastui uusi murheenkryyni:


Ilkivaltaa autolle


Varhain seuraavana aamuna ukkokulta sai huomata, että hänen autostaan oli lyöty ikkuna sisään! Autosta ei oltu varastettu mitään, koska emmehän siellä mitään koskaan säilytäkään. Kyseessä oli siis pelkkä ilkivallanteko. Kivana lisämausteena Piilaaksossa on ollut tällä viikolla jokin ihmeellinen takatalvi sateineen. Eihän täällä siis sada ikinä enää toukokuussa! Niinpä auton rikkinäinen lasi ja lähestyvä saderintama olivat oikein "mukava" yhdistelmä. No ei muuta kuin ilmoitus poliisille, selvittelemään asiaa vakuutusyhtiön kanssa ja auto pikimmiten korjaamolle. Vaikka tästäkin mokomasta nyt rahalla lopulta selvittiin, niin silti se, että joku on kajonnut omaisuuteesi, tuntuu tosi inhottavalle. 

Kun ukkokulta alkoi saamaan autoasiaa aamupäivän aikana kuntoon, lähdin käymään itse pikaisesti lounaalla. Minulla olisi nimittäin vielä koitos edessä iltapäivällä ennen töihin menoa. Lounaalle kävellessäni käsilaukustani murtui olkahihnan pidike ja laukku lätsähti märkään asfalttiin. Kiitos näiden harvinaisten vesisateiden sain noukkia märän ja likaantuneen laukun kainalooni. Tämäkin vielä! Mutta sitten siihen koitokseen:


Työhaastattelu


Uuden kodin etsinnästä juontuva stressi oli siis valvottanut minua edellisen yön ja aamuvarhain paljastui autolle tehty ilkivalta. Siinäpä ne unihiekat katosivat silmistä lopullisesti. Iltapäivällä minulla oli luvassa työhaastattelu puhelimitse ja voin sanoa, etten ollut näistä käänteistä johtuen aivan parhaassa iskussani. Lisäksi stressasin etukäteen, että ollessani todella väsynyt, englantini alkaa välittömästi kangerrella. Se ei suinkaan olisi etu englanninkielisessä työhaastattelussa! 

Olin hakenut tätä uutta työpaikkaa vähän kokeillakseni kepillä jäätä ja pääsinkin yllättäen näin nopeasti haastatteluun. No, englannin puhuminen ei lopulta noussut kynnyskysymykseksi. Haastattelu voitiin nimittäin lopettaa melko lyhyeen, sillä ilmeni, että kyseisestä pestistä maksettaisiin huomattavasti kehnompaa palkkaa kuin nykyisestä työstäni. Kaiken kukkuraksi työpaikkailmoituksessa mainostetut työpaikkaedut eivät olleetkaan kyseisen työntekijän oikeuksia, koska kyseessä oli osa-aikatyö! Heräsi kysymys, miksi se pitkä lista työpaikkaan kuuluvia etuja piti sitten kyseiseen työpaikkailmoitukseen liittää! Noh, sehän nyt olisikin ollut jo ihme, jos tällaisen epäonnisen vuorokauden loppumetreillä olisi työhaastattelu päättynyt jotenkin onnellisesti. Ei päättynyt ja se on nyt menneen talven vesisateita se.

Onneksi loppuviikko on sujunut jo hiukan seesteisemmin, vaikkakaan stressi uuden kodin löytymisestä ei ole helpottanut. Varmaan tämäkin aika, jonka käytin blogipostaukseni kirjoittamiseen, olisi pitänyt käyttää nettisurffaamiseen ja kahlata vuokra-asuntomarkkinoita pää punaisena. Mutta liika on liikaa siinäkin. Tänään menemme kuitenkin jo katsastamaan yhtä vaihtoehtoa. Aivan täydellinen osuma ei tämäkään asunto olisi, mutta jostakinhan tämä urakka on aloitettava. 
Plantaasillamme on kesäkurpitsoissa jo upeat kukinnot. Nähtäväksi jää, ehdimmekö korjata näistä satoa ennen kuin muutamme pois.

Onnekasta viikonloppua kaikille! Eipä muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Tietokoneellani on tällä hetkellä auki 11 eri välilehteä erilaisia vuokra-asuntosivustoja ja asuntoesittelyjä. Square feetit alkavat tursuta jo korvista!