Kun naapurin koti paloi

Ehkäpä muistatte, kun viime keväänä kerroin teille naapurustossamme asuvasta Joesta. Joe oli se iäkäs, hintelä, hymyilevä, hiukan sekoileva ja erikoislaatuinen, mutta ihan harmiton kaveri. Joe asui omakotitalossa naisystävänsä ja neljän pienen koiran kanssa. Ja hän oli se sama, joka yllätti meidät yksi myöhäisilta ja tuli ovemme taakse pummaamaan rahaa. Tässä yhteydessä kerrottakoon, että toisin kuin osasimme odottaa, Joe maksoi aikoinaan velkansa takaisin.

Olemme jatkaneet Joen kanssa jutustelua aina kävellessämme hänen kotitalonsa ohi. Joen eläkepäivien ratto on nimittäin ollut kerätä kaikenlaista romua, inventoida ja kunnostaa sitä pihamaallaan ja mahdollisuuksien mukaan myydä tavaraa eteenpäin. Niinpä pihansa on parhaillaan muistuttanut pientä kaatopaikkaa. Mutta nyt. Nyt Joen asiat ovat surkeassa jamassa. Hänen kotinsa paloi poroksi vain muutama päivä ennen joulua. Olen ollut tästä tapauksesta (ehkä poikkeuksellisenkin) järkyttynyt.

Kohtalokas lauantaiaamu

Oli varhainen joulua edeltävä lauantaiaamu. Heräsimme ukkokullan kanssa kesken unien siihen, että ulkoa kuuluu useita piipaa-autoja. Ukkokulta ponnahtaa meistä ensimmäisenä ylös ja toteaa, että aivan lähinaapurustomme vilisee sekä poliisi- että paloautoja. Ukkokulta hipsii ulos katsomaan tilannetta ja ryntää sitten sisään huutaen minulle makuuhuoneeseen: "Joen talo palaa!"

Siinä vaiheessa pomppaan sängystä ylös kuin raketti minäkin. Äkkiä jotakin vaatetta päälle ja silmät sirrissä ulos katsomaan tilannetta. Totta se on. Joen talosta nousee 20-metriset liekit. Palokunnalla on jo täysi hässäkkä päällä. Ensimmäiset kyyneleet kirpoavat silmiini. Samassa huomaan, että ukkokulta on jututtamassa Joeta, joka makaa risteyksen penkereellä voihkien yksi koira sylissään. Mies ja vaatteensa ovat aivan noessa. Ensiapujoukot nostavat Joen seuraavaksi paareille ja sanovat, että sukat ovat sulaneet miehen jalkoihin kiinni ja jalat on nyt syytä tutkia. Ensiapumies leikkaa sukat irti Joelta ja sanoo, että jalkoja olisi syytä lähteä hoidattamaan sairaalaan. Joe ei suostu lähtemään. Mies on selvästikin vielä aivan shokissa.

Jonkin ajan päästä ensiapuhenkilökunta vapauttaa Joen paareilta jaloissaan puhtaat sukat. Hän tulee jututtamaan meitä, jotka seisomme hiukan kauempana kaikesta myrskynsilmästä. Kysymme, miten mies voi ja mitä oikein tapahtui. Joen ääni on aivan käheänä hengitetystä savusta ja toisessa silmässään hänellä on paha verenpurkauma. Hän kertoo nukkuvansa aina autotallissa ja tänä aamuna oli herännyt siihen, että sänkynsä on ilmiliekkien ympäröimänä. Autotallin takaovi on jumittunut lukkoon ja Joe on joutunut rikkomaan ikkunan, jonka kautta pelastautuu liekkien ja savun keskeltä ulos. Tämän jälkeen hän ryntää herättelemään talon muita asukkaita. Joen naisystävän lisäksi talossa asuikin myös naisystävän 93-vuotias äiti, joka on petipotilas. Hänet on kannettu viltillä ulos talosta. Samoin talossa asuu vielä kaksi muuta sukulaista, nuorin vain 21-vuotias. Koko joukko pääsee liekeiltä pakoon, samoin heidän neljä koiraansa. Myöhemmin selviää, että naisystävällä oli ollut vielä 20 lintua, mutta lintuja ei ehditty tulelta pelastaa. Joe on levoton ja luonnollisesti aivan sekaisin tapahtuneesta.

Kysymme Joelta, haluaako hän mitään juotavaa, syötävää tai muuta. Miten voisimme auttaa? Joe haaveilee vain jääkahvista ja tupakasta. Näitä molempia me hänelle hankimme. Huomaan myös, että Joe kävelee edelleen sukkasillaan, ilman kenkiä, mitä todennäköisimmin palaneilla jalkapohjillaan. Usutan ukkokullan hakemaan hänelle meiltä pehmeät aamutossut. Joe on tossuista kiitollinen. Kiittää myös nöyrästi jääkahvista ja tupakasta ja palaa sitten jututtamaan palopäällikköä.

Palokunnan pelastustoimet jatkuvat. Näen, kun kaksi palomiestä kantaa iäkkään äidin viltillä autoon lepäämään. Joen naisystävällä on päällään pelkkä aamutakki ja jalassaan vain yksi tossu. Hän kuitenkin häärii niin lähellä sammutustoimia, ettemme lähde itse sinne nyt sekoilemaan.

Joen vastapäinen naapuri on jo jakanut kuvan palavasta talosta naapuruston informaatio- (ja kyttäys)kanavaan Nextdoor. Tämä saa entistäkin enemmän ohikulkijoita taivastelemaan palavaa taloa ja ottamaan siitä kuvia. Jotkut yrittävät tehdä sen salaa tai oveluudella esimerkiksi lenkkeilemällä palavan talon ohitse edestakaisin. Joe alkaa hermostuksissaan huudella joillekin kuvaajille. Enkä ihmettele. Tuntui itsestäkin niin pahalle, sillä siinä se toisten koti ja koko omaisuus roihuaa ilmiliekeissä savuna ilmaan ja toiset vain kuvaavat tapahtumia mitä todennäköisimmin someen.

Seuraamme viileässä aamussa näitä tapahtumia liki kaksi tuntia. Sinä aikana juttelemme useampienkin naapureidemme kanssa ja moni kysyy meiltä, mitä on tapahtunut, mistä palo sai alkunsa ja säästyttiinkö henkilövahingoilta. Kerromme mitä tiedämme. Yksi naapureista myös kysyy, kuulimmeko jonkinlaisen räjähdyksen aluksi. Teki mieleni sanoa, että olet tainnut katsella vähän liikaa elokuvia. Kaikki tulipalot eivät ala ylidramaattisesti räjähtäen.

Kun savu on kirjaimellisesti alkanut hälvetä, menemme vielä jututtamaan perhettä. He pitävät leiriä kadulla, autonsa vieressä. Vien Joen naisystävälle vanhan talvitakkini ja lämpimiä sukkia. Aamulla ulkona oli vain +3 C. Aamutakissa ja yksi tossu jalassa on siis ollut aika kylmät oltavat. Naisystävä on kuitenkin saanut jo jonkun toisen eriparikengän jalkaansa, mutta antamani takki ja sukat saavat hymyn ja kyyneleen naisen kasvoille. Sanomme, että olemme valmiita auttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Juuri sillä hetkellä he kertovat kuitenkin pärjäävänsä, pääsevät serkun luokse ensihätiin yöpymään. Tilanne on entistäkin haastavampi vielä koronan vuoksi ja jälkeenpäin harmittelen, etten tajunnut viedä perheelle kasvomaskeja ja käsidesiä mukaan. Mutta juuri siinä tilanteessa ja sillä hetkellä ajatukseni ei vain toiminut sen kirkkaammin. Naisystävä vuodattaa meille vielä, että kahdella perheenjäsenellä olisi vieläpä ollut syntymäpäivät tulevalla jouluviikolla. Sekä nämä synttärilahjat että hankitut joululahjat ovat kaikki mennyttä. Niin surullista. 

Auttavia käsiä

Nextdoor-kanavan kautta perheelle saatiin kuitenkin reilussa vuorokaudessa GoFund Me -rahakeräys pystyyn. Siitä seuraavan 24 tunnin aikana perheelle kerättiin jo yli 3 500 dollaria, kahdessa vuorokaudessa 4 700 dollaria liki 100 lahjoittajan toimesta. Nyt potissa on jo noin 5 500 dollaria ja keräys on voimassa edelleen. Tällaiset nopeasti pystytetyt hätärahakeräykset ovat aika tyypillisiä täällä Yhdysvalloissa juuri vastaavissa tapauksissa, joissa henkilöä tai kokonaista perhettä on kohdannut äkillinen katastrofi. Mekin laitoimme oman dollarikortemme kekoon. Joku Nextdoorissa tölväisi kommentoida keräyksen pystyttämistä typeräksi, koska "perhehän tulee saamaan vakuutuksesta hyvät rahat ja pääsevät asumaan entistäkin ehompaan kotiin". No, näissä vakuutuskorvausasioissa voi tietojeni mukaan mennä jopa vuosia ja kun perhehän on juuri tällä hetkellä vailla ihan kaikkea! Siis heillä ei ole vaatteita, ei hammasharjaa, ei pesuaineita, ei ruokaa, ei ehkä lääkkeitäkään tai muuta majoitusta kuin hotelli.

Kuva on napattu GoFund Me -keräyssivustolta. Nyttemmin talo on yritetty aidata ylimääräisiltä katseilta, mutta olemme nähneet ihmisten kurkottelevan yli tuon aidankin pelkästään kuvaustarkoituksissa.

En tiedä, tuntuvatko tapahtumat näin blogin kautta luettuna yhtä lohduttomille, kuin mitä oma oloni oli vielä monta päivää tapauksen jälkeen. Kyllä minut usein pysäyttää, kun luen ihmisten kotien tuhoutumisesta mediassakin, mutta tällä kertaa tapaus oli pysäyttävä jotenkin aivan erityisellä tavalla. Ehkä se, että tuntee kotinsa ja omaisuutensa menettäneet ihmiset ja kun katsoo sitä ihmisten hätää silmästä silmään juuri sillä hetkellä. Kyllä siinä omakin mieli järkkyy. Henkilökohtaisesti sekin teki oman lisänsä, että vain muutamaa päivää aikaisemmin olin saanut kuulla hyvin ikäviä uutisia Suomesta. Niinpä mieleni oli herkkänä jo valmiiksi.

Onni onnettomuudessa oli totta kai se, että kuolonuhreilta tässä rajussa tulipalossa vältyttiin. Lisäksi perheen saama kaikenlainen tuki on ollut varmasti helpotus. Ja eilen näimme taas Joen. Hän kertoi heidän asuvan nyt hotellissa ja kaikkien voivan hyvin. Hän oli käymässä talolla katsastamassa, olisiko mitään tavaraa pelastettavissa. Joe oli jälleen oma iloinen itsensä ja oli yllättävänkin positiivisilla mielin tulevaisuuden suhteen. Hän kiitteli vielä kovasti meiltä saamistaan vaatetuksista ja muista avuista. Lopulta sanoimme heipat hymyssä suin. Toivon mukaan Joen ja perheensä vuosi 2021 on huomattavasti auvoisampi.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

PS. Joen nimi blogipostauksiini on muutettu. 

Jouluaattoaamu Piilaaksossa

On jouluaattoaamu. Aamukahvit on nautittu ja jo ennen sitä otimme aivan ihanan yllätysnäköpuhelun Suomeen! Se oli minulle kuin sata jänistä!

Riisipuuro porisee kaasuhellalla kattilassaan. "Kaikilla" tuntuu olevan huippukätevät haudutuskattilat, meillä ei. Niinpä toisella kädellä hämmennän puuroa, ettei se kärähtäisi pohjaan, toisella naputtelen näitä piilaaksolaisia aattoaamun tunnelmia blogiini. Kun meillä piakkoin nautitaan riisipuuroa myöhäiseksi aamupalaksi, ovat ystävät ja sukulaiset Suomessa ehtineet jo nauttimaan joulupäivällisen. Masunsa ovat arvatenkin jo piukeina jouluherkuista. Me tulemme aikaeron vuoksi joulun juhlinnassakin 10 tuntia jäljempänä ja niinpä me olemme nyt vasta ruokahalun (ja itsemme) herättelyvaiheessa.

Blogin osalta suunnitelmani menivät ennen joulua plörinäksi. Alunpitäen oli tarkoitukseni jo viime viikolla kirjoittaa ensin leppoisa postaus hääpäivästämme ja sen jälkeen vähän keskittyneemmän ajatuksen kanssa kiva joulutervehdys. Mutta aina elämä ei mene suunnitellusti. Hääpäivämme kanssa samaiselle viikolle osui useampikin mieltäni tavalla tai toisella järkyttänyt tilanne tai uutinen. Tunteiden mylläkkä oli valmis. Olin yhtä aikaa onnellinen, mutta myös niin surullinen. En saanut näppäimistölle asti yhtään mitään. Mieli kaipasi ensin rauhoittumista. Katson, jos palaan näihin aiheisiin joulunpyhien jälkeen. 

Nyt kuitenkin joulu kolkuttaa jo aivan ovella. Ukkokulta nouti tilauskinkkumme alkuviikosta ja eilen sen paistoimme. Samoin lanttu- ja porkkanalaatikot saivat uunikylvyn eilen ja karjalanpiirakkatalkoot pidimme onnistuneesti viime lauantaina. Vielä joulukinkun sinappinen kastike haudutteluun myöhemmin iltapäivästä sillä perinteisellä, äidin kanssa kehitetyllä reseptillä. Kastikereseptihän on tavallaan salainen, heh, sillä se tehdään joka vuosi samoista aineksista, mutta eri mittasuhteilla, "oman maun mukkaan". Muutoin joulupöytään alkavat olla ne kaikkein isotöisimmät tarjoilut jo tehtyinä. Ehdotinkin ukkokullalle, jos kävisimme riisipuuron nautittuamme ajelulla merenrannassa. Päiväksi on luvattu +18 astetta Celsiusta ja puolipilvistä taivasta. Ehkäpä pakkaan retkelle mukaan joulutortut ja termokseen kuumaa glögiä tai glühweinia. Kun Suomessa käymme tyypillisesti jouluaattona haudoilla, ehkäpä täällä Tyynenmeren aaltojen katselu toisi samankaltaisen fiiliksen. Toivottaisi joulurauhan tervetulleeksi.

Ja jos nyt merenrantapiipahdus esimerkiksi aikataulusyistä kuitenkin jää, niin ehkäpä nautimme sen sijaan joulutortut takapihan auringossa. Onhan tässä Kalifornian joulukuussa tämä mainio puoli, aurinko. Tuntuukin liki käsittämättömälle, että entisessä kotikaupungissamme Oulussa on tällä hetkellä päivän pituus vain 3,5 tuntia! Kalifornian joulumme saa kyllä pisteet myös siitä, että voin käydä poimimassa joulukalan päälle viipaloitavan sitruunan omasta puusta. On luomua!

Paistolämmin joulutorttu ja jääkahvi sopivat mainiosti yhteen, huomasin.

Ja kuten ensimmäisestä kuvasta jo näitte, niin ilokseni joulupöytäämme koristaa kuin koristaakin myös se kaipaamani hyasintti! Ystäväni sattui löytämään niitä leikkokukkaversioina eräästä kaupasta ja minäkin sain kaksi kukanvartta, ihanaa. Olen impannut hyasinttikimppua päivittäin sieraimet tötteröllä, ai että! Ja lisää oikeita joulun tuoksuja tuli tupaan, kun armas ukkokulta oli valinnut hääpäiväkimpuksi ison asetelman erilaisia kukkia ja tähän kuului myös pari havunoksaa. Niistä on tullut ihana jouluinen kuusentuoksu koko kotiin, sillä aitoa joulukuustahan emme ole sattuneesta syystä hankkineet. 

Mutta aivan Suomen veroiseen joulutunnelmaan en kuitenkaan ole onnistunut pääsemään. Oikeansuuntaista virittäytymistä ovat toki olleet jouluruokien valmistaminen, ihanat puhelut Suomeen, saamamme joulukortit, tervehdykset ja pikku paketit. Osa Suomesta lähetetyistä korteista on minulle kerrotun mukaan yhä matkalla ja joku vuosihan yksi joulukorteistamme saapui perille vasta maaliskuussa! Eli eipä tässä pidä hätäilemän!

Ehkä kaikkein hellyttävin joulutervehdys oli kuitenkin tämä. Pienen kirjoitusvirheen korjauksen jälkeen meille toivotettiin siis "Merry Covid-19 Christmas!". Niin, voiko joulua 2020 sen paremmin kiteyttää?
 

Ja näin hieno kuva kortissa. Pari lahjaakin näyttäisi olevan kuusen alla, kilttinä on siis oltu. 

Jahas, ja nyt naapuriin saapui puutarhuri huudattamaan lehtipuhallinta. Inhoan lehtipuhaltimien ulinaa jo muutoinkin, mutta täytyy sanoa, ettei tuo sulosointu jouluaattoon istu ei sitten ollenkaan. Amerikkalaisille varsinainen juhlapäivä on vasta huomenna, joten aatto on vielä ihan hyvä päivä touhuta arjen askareita, kuten nyt vaikkapa huudattaa lehtipuhallinta naapurien korvien ja hermojen iloksi.

Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää joulua! Toisille se omanlainen joulu on riehakas, toisille on aika rauhoittumisen. Kukin sivakoikoon tyylillään, joko perinteisellä tai vapaalla. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Operaatio hyasintinmetsästys ja muita joulun valmisteluja

Viime lauantaina allekirjoittaneen ohjelmanumerona oli metsästää hyasintti. Toisin kuin Suomessa, täällä hyasintti mielletään kevään kukaksi, joten kukkivan hyasintin löytäminen joulun alla voi olla haastavaa. Olen nähnyt keväisin ihmisten pihoilla hyasintteja kukkimassa maahan istutettuina. Kauniita ovat silloinkin. Nyt kuitenkin suomalainen ystäväni, joka on viettämässä ensimmäistä jouluaan Piilaaksossa, kyseli jokin aika sitten hyasinttien perään. Ja siitäpä se idea sitten lähti. Jos jostakin kolosta onnistuisi kukkivan hyasintin löytämään ja näin saamaan jouluun tuttua ja olennaisena osana kuuluvaa hurmaavaa tuoksua.

Operaatio hyasintinmetsästys kuulosti huomattavasti helpommalle kuin oli. Jonkin someryhmän vihjeiden mukaan paikallinen rautakauppaketju Lowe's (vrt. suomalainen Bauhaus) oli myynyt jossakin päin maata hyasintteja. No, lauantaina kolusin kahden eri rautakauppaketjun viherosastot, mutta kummastakaan ei hyasintteja löytynyt. Sittenpä joku mainitsi, että ainakin eteläisemmissä osissa Yhdysvaltoja hyasintteja olisi myyty valmiissa kukka-asetelmissa ruokakauppa Trader Joe'ssa. Vielä niitä ei kuitenkaan kuulemani mukaan ole tänne meille asti "pohjoiseen" rantautunut. Ehkäpä ensi viikolla yritän käydä katsastamassa asian, jos löytyisi kyseisestä kaupasta sellainen ruuhkaton rako. Yleensä ei kylläkään löydy. Näin korona-aikaan kauppaan on aina pitkä jono ulkona.

Rautakaupoilla oli myös joulukuusimyynti täydessä vauhdissa. Tässä rivi mallikappaleita. Onneksi nämä rautakauppojen viherosastot olivat joko kokonaan tai osittain ulkoilmatiloja, niin ei tarvinnut pelätä pöpöjen leviämistä.

Hyasintinmetsästykseni siis jatkuu. Useinhan vastaavanlaisissa tenkkapoo-tilanteissa auttaa Amazonin verkkokauppa. Mutta ei auta tällä kertaa. Amazonissa on myynnissä hyasintteja vain kukkasipuleina. Olisi siis pitänyt tajuta asia jo joskus syyskuussa, laittaa kukka-asia vireille jo silloin ja kasvattaa sipulista oma. No, eipä käynyt mielessäkään eli etsintäni jatkukoon. Jos joku piilaaksolainen saa näköhavaintoja hyasinteista, saa vinkata minulle!

Ei löytynyt hyasintteja rautakaupasta, mutta mukaan tarttui tämä joulukaktus, kuten niitä on meillä suvussa aina nimitetty. Löytyi ihanan pinkki versio ja se kuiskasi kutsuvasti, että ota minut!

Oli muuten hauska huomata, että myös orvokkien myyntiaika näyttää täällä olevan näin joulukuussa. Kesäisin täällä on varmastikin orvokeille aivan liian kuuma, mutta viileämmät talvikuukaudet sopivat niille paremmin.

Monet koristelevat pihansa joulutähdillä eli täällä joulutähdet pärjäävät talven läpi ulkosalla.

Muita jouluvalmisteluja

Jouluaattoon on aikaa enää alle kaksi viikkoa, hui! Niinpä tässä on saanut laittaa jo muitakin tarvittavia jouluvalmisteluja käyntiin kovenevalla höyryllä. Suomalaisittain joulupöytään kuuluu tietenkin kinkku. Sekin on täällä omanlaisensa erikoistuote eli kauppojen pakastealtaat eivät pullota kinkuista tähän aikaan vuodesta niin kuin Suomessa. Eikä meidän paikallislehdistä löydy jokavuotista "Kinkut loppuu" -paniikkiotsikkoa. Osa paikallisista suomalaisista ostaa sopivanlaisen possunlihakimpaleen ja suolaa sen itse. Me haluamme kuitenkin valmiiksi suolatun, mutta itse paistettavan kinkun. Sellaisen, johon saa sitten itse kärtsäyttää uunissa sen sinappihunnun. Ainakin yhdestä paikallisesta lihakaupasta tällaisen itse paistettavan ja valmiiksi suolatun kinkun saa, mutta vaatii tosiaan tilaamisen etukäteen. Tuote tunnetaan täällä nimellä Swedish ham, ruotsalainen kinkku. Olemme laittaneet kinkun jo tilaukseen ja se pitäisi olla noudettavissa jouluviikolla.

Myös joululaatikoidenkin, lanttu- ja porkkanasellaisten valmistukseen olen alkanut jo varautumaan. Lanttujakaan ei nimittäin välttämättä löydy täältä joka kaupasta, joskin mielestäni nykyään jo paremmin kuin vielä kuusi vuotta sitten. Saati, että täällä olisi valmiita juuressoseita joululaatikoiden tekoa nopeuttamaan. Niitä on kyllä tullut Suomesta kaivattua nyt pariinkin otteeseen. Paikallisella Farmers Marketilla eli lähituottajien ulkomyyntikojuilla lanttuja ei ollut kenelläkään, mutta onnistuin kuitenkin saamaan lanttusatsin uudehkosta lähikaupastamme Whole Foodsista. Jos tarkkoja ollaan, ostin kaupan tyhjäksi lantuista eli kaikki ne viisi lanttua, jotka hyllyssä olivat.

Ja jouluhan ei saavu ilman suomalaisia joulukonvehteja. Niinpä teimme ystäväperheen kanssa kimppatilauksen ja tilasimme suomalaisia suklaakonvehteja sekä vähän muitakin Suomi-herkkuja. Toimitus maksoi maltaita, mutta minkäs teet. Ilman suomalaisia suklaakonvehteja ei joulutunnelmaan yksinkertaisesti pääse, hahah.

Näistä vauhtia jouluun! Vielä muutama vuosi sitten Budapest-suklaat jäivät minulla aina pahnan pohjimmaisiksi, mutta nyt tuntui, että niitäkin oli ihan pakko saada.

Tietynlaista joulutunnelmaan virittäytymistä on myös paikallisten, suomalaisin silmin katsottuna täysin övereiksi vedettyjen jouluvalohässäköiden katselu (lue: taivastelu) eri asuinalueilla. Joissakin Piilaakson kaupungeissa on kokonaisia katuja omakotitaloalueilla, joissa jokainen talo on laittanut jouluvalojen kanssa ns. parastaan. Joillakin taloilla voi soida jopa oma joulumusiikkinsa. Tässä pari kuvaa paikallisesta jouluvalokoristelusta:

Hello Kitty ja joulupukki. Kaikilla kasvomaskit asiallisesti ja maassa social distancing -kyltti turvaväleistä muistuttamassa. 

Moni koristelee pihapuunsa erilaisin ornamentein ja valopalloin. Eikä puun tarvitse todellakaan olla aina kuusipuu. Lehdetön koivu on ihan jees.

Näiden jouluvaloviritysten rinnalla oma yksittäinen jouluvalomme (kuva alla) on kieltämättä aika vaatimaton, heh heh. Saimme nämä valot "perintönä" Piilaaksosta poismuuttaneelta ystäväpariskunnalta vuosi sitten ja asensimme valot ulos ensimmäistä kertaa nyt viikonloppuna. Mutta kiva pieni yllätys näiden valojen mukana tulikin! Koska valo on tuollaista kylmää valoa, saavat ne ainakin minulle aikaiseksi illuusion: aivan kuin niiden takana olisi puhtaanvalkoinen lumi maassa. Pieni pala satumaista jouluntaikaa siis!

Minun kuvitteellinen luminen joulumaailmani.

Suomessa sitä on tottunut, että tällaiset joulun ajan hankinnat kuten kinkku, hyasintti, luumuhillo tai valmis lanttusose onnistuvat kaikki samalla kauppareissulla tuosta vain suitsait, mutta täällä on tietenkin vähän toisin. Täällä jokainen vaatii vähän omanlaistaan vaivannäköä, ehkä etsintää ja hyasintin kohdalla varmasti ihan onneakin tarvitaan. Luumuhillokaan ei ole osunut silmään tänä vuonna, joten pitää sekin sitten pyöräyttää kätevänä emäntänä itse. 

Tällaisia keveitä joulunalustunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille kaikille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Meiltä loppuu tehohoitopaikat!

Kun kolme kuukautta sitten kirjoitin monelle lukijalle hyvin katsetta avartavan postauksen Piilaakson koronatoimista ja -rajoituksista, oli tartuntatilanne piirikunnassamme vielä varsin hyvä. Tänään on toisin. Tuolloin lokakuussa uusien todettujen tautitapausten lukumäärä yhden päivän aikana piirikunnassamme oli alle 100, nyt liikutaan luvussa 558. Tällä alueella asuu 2 miljoonaa ihmistä, joten Suomen väkilukuun suhteutettuna meillä todetaan viikossa tällä hetkellä keskimäärin 3 900 uutta tartunnan saanutta henkilöä. Suomessa vastaava luku on 2 780. Meidän piirikunnassamme ja paikoin myös muualla Kaliforniassa tehohoitopaikkojen käyttökapasiteetti alkaa kuitenkin lähestyä jo nyt äärirajojaan, joten olemme saaneet uudet tiukemmat koronarajoitteet osavaltion kuvernöörin ja paikallisten terveysviranomaisten toimesta.

Piirikuntamme terveysviranomainen julkaisi Facebookissa eilen tämän. Kyllähän se pysäytti!

Ulkonaliikkumiskielto

Ulkonaliikkumiskielto asetettiin täällä voimaan jo pari viikkoa sitten. Ulkona liikkuminen on siis kiellettyä klo 22-05 muista kuin erityisen painavista syistä. Tämä rajoite ei käytännössä vaikuta meidän arkeemme kuitenkaan millään tavalla. Noihin aikoihin ei ulos nimittäin ole ollut mitään asiaa sitten maaliskuun alun, kun eihän täällä ole oikein mikään paikka edes auki! Moni siis vähän ihmettelikin, että mikä hyöty tällaisesta ulkonaliikkumiskiellosta sitten on. Uskoisin, että tällä tavoitellaan nuorien aikuisten pitämien kotibileiden ja keväällä esiintulleiden salakapakoiden rajaamista. Myös tietyt etniset ryhmät tykkäävät edelleen kokoontua isoin joukoin ja alkoholiakin noissa tapaamisissa usein nautitaan. No, ainakin asetetun ulkonaliikkumiskiellon myötä poliisilla luulisi olevan paremmat valtuudet puuttua näihin pippaloihin, joissa etäisyyksien ja maskien pitäminen helposti unohdetaan.

Lockdown eli yhteiskunnan sulkeminen

Viime torstaina Kalifornian kuvernööri piti ylimääräisen tiedotustilaisuuden. Osavaltiossamme asetettiin määräys, että mikäli paikallisen sairaanhoidon tehohoitopaikoista on vapaana enää 15 %  tai vähemmän kokonaiskapasiteetista, asetetaan kyseinen alue lockdowniin seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Puhutaan myös termistä Stay-at-Home Order eli määräyksestä pysytellä kotona. Kuvernööri osoitti Kaliforniasta viisi aluetta (kuva alla), jotka tuolloin jo lähentelivät tätä tehohoitokapasiteetin kriittistä rajaa. Bay Area eli San Franciscon ja Piilaakson alue oli yksi niistä.

Kuvernöörin antama aikaennuste eri alueiden tehohoitopaikkojen kriittisen rajan lähestymisestä.

Tiedotustilaisuuden hetkellä viime torstaina esimerkiksi meiltä pohjoiseen sijaitsevassa, 550 000 asukkaan Sonoman piirikunnassa oli ainoastaan enää kolme tehohoitopaikkaa vapaana. Siis kolme! Meidän piirikunnassamme (Santa Clara) oli tuolloin tehohoitopaikkoja vapaana 17 %. Useat Bay Arean piirikunnat, mukaan lukien meidän piirikuntamme, ottivat kuitenkin etumatkaa heti seuraavana päivänä ja ilmoittivat lockdownin asettamisesta jo ennakoiden tulevaa.

Piirikunnat, jotka asettivat lockdownin päälle ennakoiden tulevaa. Meillä se astui voimaan sunnuntai-iltana klo 22.

Kuvernöörin tiedotustilaisuudessa arvio meidän alueen hälyyttävän alhaisesta tehohoitopaikkojen määrästä ennustettiin tapahtuvaksi joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla. Mutta mitä tapahtuikaan! Eilisissä ilta-uutisissa ilmoitettiin, että olemme tipahtaneet jo nyt, siis vain neljässä päivässä kuvernöörin tiedotustilaisuuden ja tilannearvion jälkeen, tehohoitopaikoissa kriittiseksi katsottuun rajaan 15 %! Näissä lukemissa ei valitettavasti vielä edes näy kiitospäivän sukukokoontumisten aikana tapahtuneet tartunnat. Eli tehohoitopaikkojen tarpeeseen on odotettavissa vielä yksi kasvupiikki lisää!

Tällä hetkellä meillä on enää 50 tehohoitopaikkaa vapaana koko Santa Claran piirikunnassa, siis kaikkien meidän kahden miljoonan asukkaan tarpeisiin. Eilen 24 tunnissa sairaalahoitoon oltiin tuotu 62 uutta potilasta pelkästään Covidin vuoksi. Ja pitää vielä muistaa, että nämä tehohoidon petipaikathan pitäisi olla käytössä myös muiden vakavien sairastapausten kohdalla, ei vain koronapotilaille. 

Tilanne on meillä siis aivan käsittämättömän surullinen.  

Koronasovellus ja valon pilkahdus tunnelin päässä

Tällä viikolla Kaliforniassakin julkaistiin oma, puhelimiin ladattava koronasovellus nimeltään CA Notify. (Sovellus ladattavissa puhelimiin torstaina.) Sovellus toimii hyvin samalla periaatteella kuin vastaava sovellus Suomessa. Latasin itsekin alkusyksystä Koronavilkku-sovelluksen Suomessa ollessani, mutta mielestäni näissä molemmissa on se yksi kompastuskivi: bluetooth-yhteyden pitäminen päällä. Itse en ainakaan pidä sitä päällä koko aikaa esimerkiksi ollessani kotona eli sehän on sitten täysin muistin varassa, tuletko laittaneeksi bluetooth-yhteyden päälle lähtiessäsi esimerkiksi lääkäriin tai apteekkiin, jolloin sovellus ylipäätään rekisteröi ympäriltäsi mitään. Eli ei tämäkään aivan autuaaksi tätä tilannetta ja tietoisuutta tartunnalle altistumisesta tee. (Olen muuten ihmetellyt, ettei Suomen mediassa puhuta Koronavilkusta enää mitään. Miksiköhän?)

Lisäksi ylihuomenna torstaina odotetaan Yhdysvalloissa paikallista hyväksyntää koronarokotteen käyttöönotolle. Valoa pitkän ja synkän tunnelin päässä siis toivon mukaan pilkistää. Ennakkotietojen mukaan Kaliforniaan ollaan saamassa joulukuussa 2,1 miljoonaa rokotetta, siis erä, joka riittää noin ensimmäisen miljoonan riskiryhmäläisen tai eturintamassa työskentelevän rokottamiseen. Tämä on tietenkin 40 miljoonan asukkaan osavaltiossa vasta pisara meressä, mutta hyvä ja lohduttava alku kuitenkin. 

Lockdown käytännössä ja omat fiilikset 

Mitä tämä lockdown sitten käytännön tasolla merkitsee? Kaikki asiointi tulee rajata nyt minimiin ja kaikenlaiset kokoontumiset oman talouden ulkopuolisten kanssa ovat kiellettyjä. Ruokakauppa-, lääkäri- ja apteekkikäynnit ovat toki sallittuja. Esimerkiksi kaikki kaupat saavat ottaa kerrallaan kuitenkin vain maksimissaan 20 % asiakkaista sisään. Lisäksi kaikenlaista matkustusta tulisi välttää ja alueen hotellit ovat vain karanteeni- ja ns. kriittisten työntekijöiden käyttöön. Ruokaravintolat saavat myydä ruokaa jälleen ainoastaan ulos kotipaketeissa. Määräysten rikkomisesta voidaan sakottaa niin yksityishenkilöitä kuin yrittäjiäkin. Toisaalta kuvernööri kannustaa kaikkia ulkoilemaan ihan jo mielenterveydellisistä syistä. Lasten leikkikentät on kuitenkin suljettu nauhoin, mutta osa (harvat) kouluista tarjoaa edelleen lähiopetusta hybridimallilla. Jotkut luonnonpuistot ovat sulkeneet piknik-paikkansa, osa taas sallii piknikit maksimissaan 12 henkilön porukalla, kunhan turvavälit, maskit ja hygieniasäännöt muistetaan. Säännöt eriävät siis paljon ihan piirikunnittain tai kaupungeittain ja ohjeistukset vaihtuvat välillä tiuhaankin, joten ajoittain tämän kaiken hahmottamisen kanssa ei tahdo pysyä edes perässä.

Mutta eipä tässä tee mieli oikein liikkuakaan missään ihmisten ilmoilla. Ruokatoimituksetkin olemme nyt ottaneet nettitilausten kautta kotiin. Rajoittunut elämä jatkuu yhä vain rajoitetumpana. Suoraan sanoen on viime päivinä suututtanut lukea muutamien Suomessa asuvien somevalituksia todella vähäpätöisistä asioista, kun joitakin rajoituksia on tehty. Meillä tätä kovalla kädellä rajoitettua elämää on vietetty jo maaliskuun alusta asti, joten aikuisen, työssäkäyvän ja terveen ihmisen vinkuminen esimerkiksi yksittäisen sisäharrastuksen (kestoltaan 1h/vko) jäämisestä hetkeksi pois omasta viikko-ohjelmasta tuntuu kyllä jotenkin todella itsekkäältä. Ja kun kyseessä oli vieläpä harrastus, jota voi harjoittaa kotioloissakin. No, jos tuo on perheellisen ihmisen ainoa murhe tänä päivänä, on kai elämässä asiat todella hyvin, mikäpä siinä. 

Samoin tahtoo masentaa, että yhä edelleen täällä Piilaaksossakin löytyy niitä ohjeista ja määräyksistä täysin piittaamattomia ihmisiä. Ystäväni oli viime perjantaina iltakävelyllä noin klo 16 aikaan. Hän näki latinojen pitävän vauhdikkaita kotibileitä. Talon edessä oli kerääntyneenä noin 30 autoa, pihaan oli tuotu pari bajamajaa ja musiikkia soitettiin kadulle asti. Ja sattuihan täällä käymään niinkin, että osavaltion kuvernööri sekä San Franciscon ja San Josen kaupunkien pormestarit "kärähtivät" itse, kukin tahoillaan, asetettujen sääntöjen ja määräysten laiminlyönnistä kiitospäivää ennen tai sen aikana. Jokainen niitä sitten vuorollaan julkisesti pahoitteli ja tunnusti, ettei tullut oikein oltua esimerkkinä. Jep.

Mutta eihän tässä muutakaan voi kuin rämpiä rajoitusten suossa eteenpäin ja yrittää tehdä oma osansa mahdollisimman hyvin, jotta tartunnat saataisiin lopulta laskuun ja arvokkaat tehohoitopaikat riittämään. Itse aion ottaa rokotteen heti, kun sitä tarjotaan, mutta siihen taitaa meillä perusterveillä mennä vielä useampi kuukausi. Toivotan teille kaikille nyt terveitä päiviä ja sitkeyttä! Näiden myötä sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Postauksen lähteenä käytetty paikallisen terveysviranomaisen tiedotuskanavia ja uutissivustoja SFGate, Kron4 News, Abc7 ja Yle.

PPS: Edit 2.1.2021: Piirikunnassamme havaittiin tänään 1 784 uutta tartuntatapausta ja tehohoitopaikkoja on vapaana enää noin 7 %.

Matkani karjalanpiirakoiden leivonnan maailmaan

Elettiin vuodenvaihdetta 2018-2019, kun tein itselleni uudenvuodenlupauksen opetella leipomaan Kaliforniassa karjalanpiirakoita tulevan vuoden 2019 aikana. Karjalanpiirakka on yksi niistä suomalaisista ruokatuotteista, joita täältä ei tietenkään valmiina saa ja ainakin minä ulkosuomalaisena kyllä kuolaan karjanlanpiirakoiden perään ja kovasti. Karjalanpiirakat ovat itse asiassa vakiotuote, jota menen Suomeen saapuessani ostamaan heti Helsinki-Vantaan lentokentän Alepasta, jos vain jatkolentoaikataulut antavat myöten. Niin kova himo niihin aina on!

Ah, uunituoreita piirakoita ja munavoita! Niin herkkua!

Niin, tein todellakin tuon uudenvuodenlupaukseni hiljaa, toitottamatta siitä suurelle yleisölle sen enempää. Ukkokullalle ainoastaan taisin sen ääneen lausua. Tavoite oli asetettu lähinnä itselleni. Mutta kuinkas lupauksen kanssa sitten kävikään? Noh, niin kuin uudenvuodenlupauksille tuppaa usein käymään. Ne jäävät lunastamatta. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Kun sinä vuonna 2019 oli sitä kaikenlaista. Sekin osa-aikatyö, joka ei ollut osa-aikaisuutta nähnyt enää pitkään aikaan. Oli iltatöitä ja viikonlopputöitä ja varsinkin näitä viimeksi mainittuja aivan liikaa. Vapaa-aika alkoi olla kortilla. Koko loppuvuosi meni kipuillessa tuon työn kuormittavuuden kanssa, eikä siinä suoraan sanoen jauhopeukaloa syyhyttänyt desinkään vertaa kaiken sen rinnalla.

Vuosi vaihtui siis jo vuodeksi 2020 ja piirakat olivat edelleen leipomatta. Tammikuussa jättäydyin pois työstäni. Tässä vaiheessa pyysin jo Piilaaksossa asuvalta suomalaisystävältäni apuja, josko pääsisin hänen oppitytöksi, kun hän leipoo piirakoita seuraavan kerran. Eihän piirakoiden leipominen voi rakettitiedettä olla, ajattelin, mutta että saisin niitä konkarin tietämiä kikkoja heti kättelyssä tietooni. Se olisi kiva. No, aikataulut menivät ystävän kanssa aina jotenkin ristiin, aina oli jompi kumpi viikonloppureissussa tai muuta sellaista. Ja, sittenpä maaliskuussa kuvaan pompsahti mukaan korona ja kyläilyt ja kimppaleipomiset saatiin unohtaa. 

Tuli marraskuu 2020. Amerikkalaisen kiitospäivän vietto lähestyi ja muodostimme nelihenkisen ystäväperheen kanssa sosiaalisen kuplan. Otin sattumoisin karjalanpiirakat ja niiden leipomislupaukseni puheeksi ja selvisi, että hekin ovat "hulluina" karjalanpiirakoihin. Niinpä perheen äiti sai ajatuksen, että entäpä jos kokeilisimme leipoa kiitospäivän aikaan piirakoita yhdessä, molemmat ensimmäistä kertaa. Kiinni veti! Se oli hyvä ajatus! Ei muuta kuin ruisjauhot tilaukseen samalta istumalta, tai siis mehän olimme tähän aikaan yhteisellä aamuhaikilla Piilaaksoa ympäröivillä kukkuloilla, hahah, mutta niin vain netti haikkipolullakin toimi ja jauhot saapuivat ystävän kotiovelle seuraavana päivänä. Seuraavaksi tukeuduttiin Suomen Marttojen ohjeisiin. Ensisilmäys leivontaprosessiin, mitä tuleman pitää. Olimme henkisesti ja ruisjauhojen osalta valmiit tulevaan koitokseen!

Ja niinpä vain me kaksi karjalanpiirakkaleivonnan untuvikkoa saimme aikaiseksi mahtavat piirakat kiitospäivänä 2020, wuhuu! Tässä muutamia kuvia leivonnan tiimellyksestä:

Uuden edessä. Taikinan valmistus ei ollutkaan ollenkaan vaikeaa. Tästä lähdettiin työstämään...

Marttojen ohjeen mukaan mentiin. Lasilla taikinasta pyörylät. Martat nimittivät näitä kakkaroiksi ja ystäväni sai meidät pohtimaan, onko kakkara-sana tosiaan suomea. On kai se. On päivänkakkarakin. :-)

Kakkarat lasin alle, etteivät kuivu ennen seuraavaa vaihetta.

Elämäni ensimmäinen rypytys. Ei nyt ehkä malliainesta, mutta yllättävän hyvin meni tämäkin vaihe, jee!

Ensimmäinen erä uunista ulos! Olen saanut hymähtelyjä tuodessani Suomesta tänne suomalaista leivinpaperia. Sille on ihan syynsä. Paikallinen leivinpaperi kestää huonosti todella kuumia lämpötiloja, esimerkiksi niin kuumia kuin karjalanpiirakoiden paistoon vaaditaan. Suomalainen Serla pääsi nyt oikeutetusti käyttöön.

Toisinaan sanotaan, ettei tärkeintä ole se päämäärä, vaan sinne tehty matka. Tämän prosessin osalta täytyy kyllä sanoa, ettei niinkään se takkuinen ja viiveellä tehty matka, vaan nimenomaan se päämäärä, uunituoreet ja maistuvat piirakat sen kruunasivat! Ensimmäisestä leivontasessiosta innostuneina päätimmekin pitää uudet leivontatalkoot vielä ennen joulua. Suomessa karjalanpiirakat eivät ole meillä perinteisesti kuuluneet joulupöytään sellaisinaan, mutta tänä vuonna ne taitavat meillä täällä Piilaaksossa kuulua. Lisää suomalaista tunnelmaa tuomaan, kun niin moni muu perinnejouluumme kuuluva rakas elementti jää tänä vuonna uupumaan.

Nyt on siis vuoden 2019 uudenvuodenlupaus ansiokkaasti lunastettu, mitä nyt hitusen myöhässä, mutta kuitenkin. Uskallanko ryhtyä jo pohtimaan lupausta vuodelle 2021, iiks! 

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Hei te rakkaat ystävät ja sukulaiset Suomessa!

Hei te rakkaat ystävät ja sukulaiset Suomessa! Tämä on kirje teille. Nyt ovat jo monet teistä kyselleet, tulemmeko jouluksi Suomeen. Kiitos kysymästänne. Nyt meidän on kuitenkin ukkokullan kanssa apein mielin ilmoitettava, että olemme tehneet kipeän ratkaisun olla tulematta jouluksi sinne. Tätä asiaa on nyt pohdittu aina syyskuusta asti, eivätkä kahden käden sormet riitä laskemaan niitä unettomia öitä, joita olen tämän päätöksenteon hankaluuden kanssa viettänyt. Olemme seuranneet saatavilla olevia lentoja ja muuttuvia matkustusrajoituksia liki viikoittain sekä tilastoja ja kasvavia tautitapauksia Suomessa, Euroopassa ja täällä Yhdysvalloissa päivittäin. Päätöstä on siis todellakin mietitty niin monelta kantilta kuin mahdollista ja muutamia noista pohdinnoista ja puntaroinneista tulee tässä:

Lennot, matkustusrajoitukset ja rajamuodollisuudet

Suoria lentojahan meiltä ei täältä Kaliforniasta ole tällä hetkellä saatavilla, joten vähimmäismäärä lentoja päästäksemme Ouluun olisi kolme kappaletta. Siihen vähintään yksi, ellei jopa kaksi yöpymistä lentokenttähotellissa päälle. Jokaisessa noista lennoista olisimme uuden lentokoneellisen kanssa ihmisiä (ja mahdollisien tautitapauksien kanssa) tekemisissä. Lentoja lentää nyt pandemian vuoksi normaalia vähemmän ja monilla lentoyhtiöillä alkoi isot lomautukset viimeistään lokakuussa, joten nyt ilmassa olevat koneet ovat tämän myötä täydempiä, kuin ne esimerkiksi vielä syksyllä olivat. Atlantin ylittävien lentojen täyttöastetta en tiedä, mutta olettaisin matkustajia olevan nyt enemmän juuri joulun vuoksi. Ainakin Euroopan sisäiset lennot ovat kuulemani mukaan tupaten täynnä. Meille välilasku Euroopassa olisi joka tapauksessa pakollinen, joten myös Euroopan kasvavat koronaluvut ovat saaneet painamaan jarrua unelmoidessamme pääsystä jouluksi Suomeen. 

Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, mutta entäpä tilanne toisinpäin. Yhdysvallat on jakanut ulkomaat pandemian nykytilanteen myötä neljään eri kategoriaan, joista kategoria nro 4 on maat, joihin ei suositella tällä hetkellä matkustamista. Suomi kuuluu kategoriaan nro 3 eli matkustamista kyseiseen maahan pyydetään harkitsemaan vakavasti. No entäpä maahanpääsy takaisin Yhdysvaltoihin? Tällä hetkellä viisumin ja Estan varassa matkustavat henkilöt eivät pääse Schengen-maista suoraan Yhdysvaltoihin viettämättä ensin 14 päivää Schengen-alueen ulkopuolella. Toistaiseksi USA:n kansalaiset ja Green Cardin haltijat, mukaan lukien myös me, pääsemme palaamaan maahan ilman tuota 14 päivän lisämutkaa. Mutta. Nykyinen presidenttimme on vallassa aina tammikuun 20. päivään 2021, eikä ole mitenkään luvattua, etteikö hän ennalta-arvaamattomana ja nopean toiminnan miehenä aseta joitakin yhtäkkisiä uusia rajoituksia ja laita maan rajoja kiinni kasvaviin tartuntalukuihin vedoten. Emme yksinkertaisesti voi ottaa riskiä, ettemme pääsisi palaamaan Yhdysvaltoihin heti uuden vuoden jälkeen.

Koronarajoitukset siellä ja täällä

Lisäksi olemme tietenkin seuranneet niin Suomen kuin Kaliforniankin koronarajoituksia. Paraikaa Suomessa tartuntamäärät ovat kasvussa ja rajoituksia on tehty esimerkiksi ravintoloiden osalta aina joulukuun puoliväliin saakka. Tiedossa ei ole, mitä rajoitukset ovat jouluna. Ovatko ne tiukemmat vaiko löysemmät? Täällä USA:ssa puolestaan koronatilanne on paha ja esimerkiksi Kaliforniassa omassa piirikunnassamme ryhdyttiin sulkemaan yhteiskuntaa uudestaan juuri tänään. Lisäksi eilen Kalifornian kuvernööri ilmoitti suunnittelevansa peräti ulkonaliikkumiskieltoa, jotta tartuntamäärät saataisiin laskuun. Lähestyvä, amerikkalaisten vuoden tärkein perhejuhla Thanksgiving ei luonnollisestikaan helpota tartuntamäärien vähenemistä, elleivät ihmiset todella pysy omissa karsinoissaan. Tilanne elää siis täällä meilläkin marras-joulukuussa vielä voimakkaasti, se on aivan varma.

Karanteenit, testit ja treffailut Suomessa

No sitten, mitä se elo ja olo Suomessa sitten käytännössä olisi? Suomessa 10 päivän karanteenia on mahdollista lyhentää kahdella koronavirustestillä. Ensimmäinen maahan saapuessa ja toinen siitä 72 h kuluttua. Ja näistä tietenkin molemmista täytyy saada negatiivinen tulos. Ehkä tällä kertaa testi olisi mahdollista saada heti saapuessa Helsinki-Vantaalla, vaikka olisi oireeton, elokuussahan se ei ollut vielä mahdollista, mutta sittenpä alkaisikin hermoja raastava päivien laskenta. Saapuminen Suomeen kannattaisi ensinnäkin ajoittaa niin, että saapumisesta 72 tunnin päästä meidän on mahdollisuus päästä yksityisellä terveysasemalla testiin. Tämä tarkoittaa arkipäiviä. Tämä sulkee tietyt maahansaapumispäivät ja lentoyhteydet pois. Ja sitten, stressaan itse jo valmiiksi pelkkää ajatusta, kuinka pitkään testitulosta pitäisi tällä kertaa odottaa. Oulussa yksityisen terveysaseman koronatestit lähetettiin ainakin vielä elokuussa Tallinnaan analysoitaviksi ja itse odotin testitulosta kolme päivää. Mutta. Hyvä ystäväni, joka kävi samaisella testiasemalla vain muutamaa tuntia minua myöhemmin, sai oman tuloksensa vasta viiden päivän päästä testistään! Ei siis ole niin sanottua ja varmaa, että tiukasti lasketut ja laskelmoidut päivät karanteenin lyhentämiseksi onnistuvat ja toki meidän molempien testitulosten pitää olla joka kerta negatiiviset.

Tämä kaikki säätäminen kahden henkilön testien saamiseksi ajallaan vaatisi sen, että matkustaisimme Suomeen jo todella hyvissä ajoin ennen joulua. Mutta. Ukkokullalla ei ole tarpeeksi lomapäiviä niin, että voisimme lusia ensin vähintäänkin viikon karanteenissa ja sitten viettää varsinaisen joululoman päälle. No tätäkin seikkaa jo tiedusteltiin ja ukkokulta sai työnantajaltaan erikoisluvan tehdä karanteenin ajan töitä Suomesta käsin. Yleissääntö heillä nimittäin on, ettei matkustusta maan rajojen ulkopuolelle suositella, koska muutamat ulkomailla synnyinmaissaan vierailleet työntekijät jäivät keväällä jumiin, kun maarajat menivätkin yhtäkkiä kiinni. Edellytyksenä etätyönteolle Suomesta käsin ukkokullallla kuitenkin on, että hänen on käytännössä työskenneltävä Kalifornian ajassa. Suomen ja Kalifornian aikaeron ollessa 10 tuntia, tämä tarkoittaisi, että ukkokulta aloittaisi työpäivän iltakuudelta ja paiskisi hommia (mukaan lukien videoyhteyksin pitämänsä työhaastattelut) yöllä kello kahteen tai kolmeen. Niin, siinä me sitten kaksin samojen seinien sisällä karanteenia ukkokullan kanssa pidettäisiin, mutta missäs ajassa minä sitten yrittäisin elää? Suomenko vai Kalifornian? Tuntuu aika järjettömältä viritykseltä nyt tämäkin.

Ei sitten kuitenkaan normaali joulu ja joululoma

Jos karanteeni joten kuten lusittaisiin toinen etätöitä tehden ja välttyisimme onnekkaasti tartunnalta matkustuksen aikana, ei joululomamme tulisi tänä vuonna kuitenkaan olemaan kuten ennen, ystävät hyvät. Valitettavasti. Syksyn visiitillä minä tapasin kaikki teistä ulkona. Joulun aikaan treffaamiset ulkona 20 asteen pakkasessa ja Perämereltä puhaltavassa tuulessa eivät varmasti houkuttele ensinnäkään oikein ketään. Vaatisi sisätilat. Mutta sisälläkään emme oikein voisi tavata teitä ihanat ystävämme kuitenkaan ennen joulua, mikäli kaavailemme viettävämme joulun riskiryhmäläisten keskuudessa. Parhaat teistä ovat ammatissa, jossa tapaatte jopa 100 - 150 ihmistä päivässä, joten emme kertakaikkisesti voi ottaa sitä tartuttamisen riskiä, ainakaan ennen joulua. Ja meillähän riittää, että jos toinen sairastuu, niin sen myötä me molemmat olemme sairastupakaranteenissa. Myöskin joulun jälkeiset tapaamiset ovat iso riski, sillä niillä vaarannamme lopulta oman paluumatkamme. Ukkokullan töiden puolesta emme yksinkertaisesti voi jäädä nalkkiin Suomeen pitkäksi aikaa. 

Ja ainahan yksi päämotivaatioista ylipäätään tulla Suomeen on tietenkin ollut teidän ystävien ja läheisten tapaaminen. Mutta jos ja kun se ei nyt ole mahdollista, niin paljon putoaa pohjaa pois koko Suomen visiitistä. Kahdestaan siis enimmäkseen möllöttäisimme neljän seinän sisällä, mikä ei siis eroa nykyisestä arjestamme täällä.  

Nämä kaikki edellä mainitut spekuloinnit on käyty vielä täysin ilman sitä pahinta skenaariota eli ilman viruksen vakavaan muotoon sairastumista, sen vakavia jälkitauteja, mahdollisia hoitoonpääsyjä jne. Mutta niihin en nyt halua edes sukeltaa.

Kuten siis huomaatte, tässä on ollut aika hurjat määrät huomioon otettavia seikkoja ja niin pirun monta muttaa. Lopullinen päätös jäädä jouluksi tänne on tuottanut ainakin itselleni tosi kovaa tuskaa ja tätäkin kirjoittaessani on noussut pala kurkkuun. Oikolukiessakin silmäkulma kostuu joka kerta. Viime kädessä vain te, jotka tiedätte meidän molempien perhesuhteet Suomessa paremmin, pystynette ehkä ymmärtämään tämän ahdingon ja kuinka riipaisevalle tämä päätös voi tuntua. Mutta loppujen lopuksi, jos teemme tämän suojellaksemme itseämme, niin teemme sen myös suojellaksemme teitä. Emme tuo tartuntaa mukanamme myöskään teihin.

Raskas päätös on nyt siis tehty ja sen mukaan on jatkettava. Muutamien teidän kanssa tahtoisin järjestää näköpuhelut tai Zoom-sessiot joulun kynnyksellä tai sen jälkeen. Meillähän ei oikein täällä Kalifornian kodissa ole juurikaan edes joulukoristeita, mutta nämä yhteydenotot toisivat varmasti joulumieltä ja oikeanlaista tunnelmaa. Onhan tämä ollut suoraan sanoen aika paska vuosi ja tänä vuonna jää nyt sitten vielä joulusaunakin saunomatta. Ja tietenkin, olisi oikeasti ollut niin ihana nähdä teitä kaikkia! Mutta tämä maailmantilanne on nyt mikä se on ja sen mukaan on mentävä. Niin harmillista kuin se onkin. Yritetään kuitenkin kestää!

Viime viikolla uuteen lähikauppaamme oli tullut keltaisia joulutähtiä myyntiin. Enpä tiennyt sellaisiakin olevan olemassa.

Joulutervehdykseni tulevat sitten myöhemmin, mutta jälleennäkemisen ihanassa toivossa sanon teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Syksy saapui, sade ei

Toisin kuin usein luullaan, ei meillä täällä Pohjois-Kaliforniassa ihan ainainen helle ja kesä ole. Yleensä kolmesta neljään kuukautta vuodesta eletään säiden puolesta syksy- ja talvikuukausia täälläkin ja olemme juuri nyt tässä siirtymäkohdassa vaihtamassa kesäkeleistä syksyyn.

Tänä vuonna syksy saapui käytännössä yhdessä yössä, marraskuun ensimmäisen viikon päätteeksi. Lämpötilat romahtivat kertaheitolla hellelukemista ainoastaan +13 Celsius-asteeseen. Tuo onkin tyypillisesti se kylmin päivälämpötila, joka piilaaksolaiseen talveen kuuluu. Nyttemmin päivälämpötilat ovat taas kohonneet, mutta yöt tuppaavat olemaan jo tosi viileitä. Olemmekin saaneet laittaa jo kaasulämmittimen kotosalla päälle ja ulko-ovien alle vetostopparit, ettei lämpö karkaisi kalifornialaisille harakoille. Tähän mennessä kylmin yölämpötila tälle syksyä on ollut +2 astetta. Tyypillisesti kerran tai kaksi talvikuukausien aikana käväistään yöllä myös hitusen pakkasen puolella, mutta lunta Piilaaksossa ei sada. Tykkään kovasti syksystä ja minusta on ollut oikein kivaa vetää vaihteeksi iltaisin vähän villapaitaa päälle ja ottaa uudet lämpimät karvatennarit käyttöön.

Aurinkoa meillä piisaa edelleen päivittäin, mutta nyt on kovat toiveet ensi tiistaissa! Josko me saataisiin ensimmäinen kunnon sade! Ennusteet täällä kyllä vaihtuvat tiuhaan, joten ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Sadetta odotellen

Talvikuukaudet tuovat Pohjois-Kaliforniaan tyypillisesti kovasti kaivattuja sateita ja nyt niitä yhä edelleen täällä odotellaan. Pari kertaa sääennusteissa sadetta on jo luvattukin, mutta aina vain sadepilvet ovat vielä meidän kolkan kiertäneet. Viime talvi, erityisesti tammi-helmikuu, oli San Franciscossa ja Piilaakson ympärillä poikkeuksellisen kuiva ja edelliset sateet olemme saaneet siis huhtikuun alkupäivinä. Aivan, ei siis sateita seitsemään kuukauteen! Voitte uskoa, kuinka rutikuiva luonto täällä on! Nyt kahtena peräkkäisenä perjantaina olemme saaneet ennusteidenmukaisen, mutta lopulta aivan pikkuriikkiseksi jääneen sateen. Molemmilla kerroilla olimme sattumoisin juuri sillä hetkellä iltakävelyllä, mutta nämä kaksi pikku sadetta eivät valitettavasti kastelleet oikein kunnolla edes asfalttia, eikä meitä. Luonto siis huutaa edelleen vettä ja kovasti. Tyypillisesti nämä ensimmäiset sateet ovat aina hyvin paikallisia eli maili pari meistä etelään voi olla satamatta tai toisin päin.

Pitkään jatkunut sateettomuus saa myös osan ihmisistä oireilemaan. Monilla allergiat ja astmakohtaukset ovat pahimmillaan näin syksyisin, sillä ilma ei ole sateiden myötä päässyt puhdistumaan pölyistä moniin kuukausiin. Tämä siis toisin kuin Suomessa, missä pahimmat allergiaoireet koetaan siitepölyistä yleensä keväisin ja kesäisin. Ja minullehan yksi paikallinen lääkäri kerran sanoikin, että jokainen Piilaaksossa asuva kehittää itselleen jonkinlaisen allergian viidessä vuodessa. Noh, kop-kop, vielä ei itselleni ole onneksi allergioita puhjennut.

Liikenteessä odotettavissa kauhua ja kaaosta

Sitten kun se ensimmäinen kunnon sade lopultakin tulee ja sadevedet jäävät lammikoiksi asti myös monikaistaisille moottoriteille, niin silloin kannattaa, jos suinkin mahdollista, pysyä poissa liikenteestä! Täkäläiset eivät nimittäin ensinnäkään osaa ajaa sateessa eli turvavälit ovat aika lailla nolla. Myöskään ajovauhtia ei älytä hiljentää sateella yhtään. Ehkä ne opit sitten viime sateiden seitsemässä kuukaudessa pääsevät unohtumaan tai jotain. 

Lisäksi kun moottoritien pintaan on useiden kuukausien ajan kertynyt öljyä ja kaikenlaista pölyä, niin ensimmäinen sade tekee ajoväylistä aivan peililiukkaat. Tämä yhdistettynä siihen, etteivät kaikki paikalliset todellakaan pidä autonrenkaidensa urasyvyyksistä minkäänlaista huolta, niin kaaosmainen soppa moottoriteillä on valmis. Kolareita sattuu ensimmäisten sateiden aikaan todella paljon. Täällä ei ole mitenkään tavatonta, että ensimmäisillä sadekeleillä ihmiset ajavat autonsa jopa katolleen moottoritiellä, mikä itsestäni tuntuu aivan järjettömälle. Mutta totta se vain on, sellainen näky on tullut pariin kertaan itsekin omin silmin todistetuksi. Tämä jokasyksyinen kolarisuma on siis Piilaaksossa vielä edessä. Kun Suomessa joka vuosi talvi yllättää autoilijat, niin täällä meillä vuosi toisensa jälkeen yllättäjänä toimii syksyn ensimmäinen sade.

Lopuksi vielä muutamia syyskuvia tältä viikolta aamulenkkini varrelta. Osa puista on vaihtanut asunsa suloisiin ruskan väreihin, mutta sypressit, palmut, havu- ja sitruspuut pysyttelevät vihreinä läpi talven. 

Jonkun onnellisen greippipuu suorastaan notkui hedelmistään.

Palmut pysyvät vihreinä läpi vuoden.

Naimisissa syksyn kanssa.

Tällaiset syyskuulumiset tällä kertaa. Me jäämme odottelemaan kauan kaivattuja sateita. Kenellä niitä onkaan liikaa ja riesaksi asti, voitte lähettää tänne, kiitos! Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Korona-kilot, Suomi-kilot ja mitä näitä nyt on

Tällä kertaa kirjoitan teille hiukan painonhallinnasta, lähinnä omastani. Koronapandemia toi jokaisen arkeen muutoksia, toisilla mantereilla enemmän kuin toisilla, ja myös tällä on ollut monille omat vaikutuksensa henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, mukaan lukien painonhallintaan. Postauksen jälkipuoliskolla pohdin painonhallinta-asiaa hiukan myös ulkosuomalaisen näkökulmasta ja kerron omista havainnoistani. On nimittäin olemassa sellainenkin ihan oma painonnousukategoriansa kuin Suomi-kilot! Hahah. 

Lähtökohtana pohdiskeluilleni on se, että vuodenvaihteessa 2019-2020 painoin henkilökohtaisesti eniten ikinä. Kiitos amerikkalaisen terveysvakuutuksemme ja sen vuosittaisten ilmaisten terveystarkastusten, sain huomata vuodessa terveydessäni tapahtuneen muutoksia ja tämä näkyi tietyissä testiarvoissa lääkärintarkastuksen yhteydessä. Ja kun eihän tässä mitään nuoria ja terhakoita teerenpoikia enää olla, niin oli otettava hiukan ryhtiliikettä koko painonhallintaan. No, kuinka on mennyt? Mitä puntari näyttää marraskuussa 2020? Millaisia muutoksia omaan hyvinvointiini vuosi 2020 on tuonut?

Ilmestyikö sinullekin kotiin koronakaranteeniajan hitti hulavanne? Jos ilmestyi, niin sano hep!

Vuosi 2020 jo muutoinkin erilainen 

Vielä viime vuonna kävin aktiivisesti ilta- ja viikonlopputöissä, mikä vaikutti isolta osalta myös henkilökohtaiseen ruokarytmiini. Ja voin kertoa, ettei vaikutus ollut mitenkään positiivinen. Ehkä muistatte, kun kerroin 10 - 11 -tuntisista työpäivistä ilman ruokataukoa. Sehän nyt oli kaikkea muuta kuin tervettä! Jättäydyin pois superstressaavaksi ja epäsäännölliseksi muodostuneesta työstäni tämän vuoden tammikuussa. Ilokseni sain huomata, että tämän myötä ensinnäkin ruokarytmini palautui nopeasti ennalleen eli suhteellisen normaaliksi ja toisekseen painoni tipahti ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana parin kilon verran ihan tuosta noin vain, humps! Ja kiloja karisi, vaikka samaan aikaan sain polvivamman ja liikuntapuoli tyssäsi käytännössä täysin. Osa pudotuksesta oli siis varmastikin kroppaani jo pitkään patoutunutta stressiä ja pelkästään sen tuomaa lisäpainoa ja pöhötystä. En nyt tässä ketään siis kuitenkaan usuta painonpudotusmielessä jättäytymään pois töistään sentään, heh. Mutta sitä kyllä suosittelen, että oman työn (tai muun arjen) tuomaa stressikuormaa kannattaa säännöllisin väliajoin omalla kohdalla puntaroida.

Kuinkas homma sitten kehittyi, kun tuli tämä penteleen pandemia? 

Korona-kilot

Kun sitten viime maaliskuussa pandemia laittoi Kaliforniassa melkeinpä koko yhteiskunnan ja erilaiset liiketoiminnat tiks' kiinni, toi se mukanaan lisää isoja muutoksia arkeen. Päivärytmi muuttui monella täysin. Työt siirtyivät kotiin ja sitä myötä arkiaktiivisuus väheni huimasti. Lisäksi jatkuvalta tuntuva ruoanlaitto kotona ja liikuntaharrastusten jouduttua pakolliselle tauolle laittoivat nekin monien arjen rutiinit uusiksi. No näinhän se meni meilläkin. 

Jos vertaan omaa elämääni vuoden takaiseen, oikeastaan mikään arkirutiineissani ei ole samaa. Okei, aamukahvit juon edelleen entiseen tapaan, mutta siinäpä se melkein onkin. Viime vuonna kävin siis vielä töissä, enää en. Vuosi sitten harrastin viikoittain säännöllisiä kuntosali-, tanssi-, jooga- tai muita jumppatuokiota, tänä vuonna enää en. Siis moni asia perusarjessa on heittänyt häränpyllyä. Kuntosalijäsenyyteni oli alkuperäisen sopimuksen mukaan voimassa kesään 2020, mutta jäsenyyttäni on koronasulkujen vuoksi jatkettu. Nyt en vain tälläkään hetkellä tiedä, minne asti jäsenyyteni on voimassa. Kuten muistanette aiemmasta postauksestani, meillä Piilaaksossa kuntosalit olivat kokonaan suljettuina seitsemän kuukautta. Kuntosaleja ryhdyttiin availemaan pienellä käyttökapasiteetilla syyskuussa ja tällä hetkellä pääsisin kuntosalilleni peräti ilman erillisen aikaslotin varaamista. Mutta suoraan sanoen, vallitsevan tautitilanteen vuoksi en ole edelleenkään innostunut menemään hikoilemaan tuntemattomien ihmisten kanssa sisätiloihin. Niinpä korona-arki on vaatinut kehittelemään omatoimista viikkoliikuntaa. No onnistuiko se?

Maaliskuu ja vielä huhtikuun alkukin minulla meni vielä aika lamaannuksissa, enkä saanut kävelylenkkejä kummoisempaa liikuntaa juurikaan aikaiseksi. Toisaalta, ei polvenikaan vielä kestänyt isompia revittelyjä. Sitten päätin kokeilla kuntosaliketjuni tarjoamia ohjattuja jooga- ja pilatestunteja mobiilisovelluksen kautta. Suhtauduin näihin etukäteen suoraan sanoen tosi skeptisesti, enkä uskonut niistä itselleni muodostuvan mitään pysyvää viikkorutiinia. Mutta kun selkärankanihan tuppaa sanomaan aika nopeasti niks, naks ja poks, jos en harrasta joogan tapaista rangan liikuttelua, joten kappas vain, kuntosalini nauhoittamat joogasessiot jäivät kuin jäivätkin minulle korona-arkeeni mukaan. Se oli positiivinen yllätys itsellenikin ja ranka on kiittänyt.

Sitten yritin kyhätä kasaan kotioloihin edes jonkinmoista kuntosalin korviketta. Tässä haasteena tuli se, ettei sopivia käsipainoja saanut juuri sillä hetkellä hankituiksi oikein mistään! Urheiluvälinekaupat olivat luonnollisesti koronan vuoksi kiinni ja jopa verkkokauppa Amazon myi ei oota. Moni muukin siis hankki kuntoiluvälineitä kotiinsa. Jumppakuminauhat pelastivat ja pystyin jatkamaan myös fysioterapeuttini antamia jumppaohjeita polveni kuntouttamiseksi.

No sittenhän markkinoille iski korona-ajan kuumimmistakin kuumin jumppaväline: hulavanne! No sen päätin tilata minäkin. Moni tuskaili, ettei saanut vannetta pyörimään lantiollaan ollenkaan. Isona kompastuskivenä veikkaan, ettei vanne ole ollut kaikille sopivankokoinen tai -painoinen. Oikean vanteen valintaan vaikuttaa nimittäin ihmisen pituus ja paino. Tässä yhden, sattumanvaraisesti valitun vannevalmistajan kaavio oikean vanteen valintaan: 

Jokaisella vannevalmistajalla mahtaa olla omat taulukkonsa oikean vanteen valintaan. Kuvakaappaus: spinsterz.com.

No minä sain kyllä oman vanteeni oitis pyörimään, tosin vain ja ainoastaan toiseen suuntaan, mutta sillä seurauksella, että lantiolleni kehkeytyi toiselle puolelle aivan järkyttävät mustelmat! Ne olivat oikein kunnon verenpurkaumat, ihanan tummanpuhuvat ja violetit. Auts! Ja kestivät muuten pitkään parannella pois. Niinpä oma hulavanteeni on ollut tästä syystä todella vähällä käytöllä. Ehkä sitä voisi taas uhkarohkeasti yrittää...

Totta kai korona-arjen ruokailutkin ovat poikenneet aikaa ennen koronasta. Itselleni on tosiaan onneksi palautunut se säännöllisempi ruokailurytmi. Lisäksi tätä nykyä tulee syötyä enemmän kotiruokaa, joskin olemme koko tämän ajan pyrkineet tukemaan myös paikallisia ravintolayrittäjiä ja tilaamme noutoruokaa ja tai olemme syöneet ulkona vähintään kerran viikossa heti kun se tuli piirikunnassamme mahdolliseksi. Olen myös huomannut kehittyneeni aikamoiseksi mestariksi kahdessa asiassa: 1) Ruoan valmistaminen jäljellä olevista vähistä tarvikkeista niin, että seuraavaa kauppakäyntiä voi pitkittää vielä ainakin päivällä tai useammallakin. Ja 2) ruoan jatkojalostaminen edellisen päivän pienistä jämistä. Tästä yksi esimerkki alla olevassa kuvassa. Alkukaranteenista herkkuja kyllä kului aika paljon, eikä se liikkumattomuuden kanssa saanut aikaan kuin muutaman hyvinsyödyn lisäkilon. Vaihteeksi. Nykyään herkkuhammasta kolottaa onneksi hiukan vähemmän, vaikka Suomi-herkkujakin kaapistamme yhä löytyy.

Tässä valmisteilla "Mikki Hiiri-ruokaa" eli quesadillat täysjyvätortilloista. Näihin saa mainiosti upotettua edellisen päivän kana- tai lihakastikkeen jämät. Juustoa ja kasviksia väliin ja avot! Aina on maistunut, ainakin meillä!

Ehkä Suomesta käsin katsottuna voi ihmetellä, että no miten kummassa korona voisi vaikuttaa niinkin paljon elämään, että se vaikuttaisi aina painonhallintaan saakka. Muistutan kuitenkin tässä yhteydessä, että meillä täällä Piilaaksossa elämä on ollut todella paljon rajoitetumpaa, aina ruokakauppakäynneistä lähtien, ja yhteiskunta on ollut huomattavasti suljetumpi Suomeen verrattuna. Jopa luonnonpuistoja ulkoilureitteineen on ollut täällä pahimmillaan kokonaan suljettuina, etteivät ihmiset ryntäisi sankoin joukoin samoille poluille hikoilemaan ja toisiaan viruksella tartuttamaan. Lisäksi omat haittansa esimerkiksi ulkoilumahdollisuuksiin on tuonut sitten ne Pohjois-Kalifornian maastopalot ja niiden myötä heikko ilmanlaatu, joista kirjoitin jo aiemmin. 

No sitten. Ainakin omien havaintojeni mukaan meillä ulkosuomalaisillahan on siis ihan oma ansa painonnousussa ja se on seuraava:

Suomi-kilot

Moni varmaan ajattelee, että miksipä se ruokavalio ja syöminen muuttuisi, vaikka muuttaisit Suomesta ulkomaille. Mutta kyllä se kuulkaas vain muuttuu. Paljon vaikuttaa jo pelkästään se, millainen uuden asuinmaan ruokakulttuuri noin yleensä on. Jos olet ollut itse tuhdin aamupalan kannattajia, mutta uudessa asuinmaassasi aamupalaksi käsitetään kuppi kahvia ja makea suklaacroissant. Ja tämä totta kai korostuu, jos vaikkapa puolisosi edustaa tätä erilaista kulttuuritaustaa. No, ukkokultani on ihan Suomi-poikia, mutta niin vain on oma ruokavalioni muuttunut Kaliforniaan muuton myötä. Tässä yksi esimerkki: Suomessa päivittäiseen perusruokavaliooni kuuluivat mm. täysjyväruisleipä, 100 % kauraleipä, itse poimitut marjat tuoreina tai pakastimesta sekä raejuusto. No, yksi asia, mitä amerikkalaiset eivät kerta kaikkiaan osaa, on raejuuston valmistus. Suomen veroista raejuustoa ei täältä vain onnistu löytämään, joten raejuusto on näiden vuosien aikana tippunut ruokavaliostani kokonaan pois. Ja leipäpuolikin on täällä terveysnäkökulmasta ja saatavuudeltaan niin erilaista, että leivän syöntikin on jäänyt pois melkeinpä kokonaan. 

Ja sittenhän meillä ulkosuomalaisilla on tosiaan tämä ihan oma painonnousukategoriansa, nimittäin Suomi-reissut! En ole tämän 6,5 vuoden aikana tehnyt ainoatakaan visiittiä Suomeen, etteikö puntari olisi näyttänyt reissun jälkeen suurempaa lukemaa. Olen siis haalinut mukaani hyvinsyötyjä Suomi-kiloja! Nyt tänä  syksynä huomasin, että kun sain viettää Suomessa ruhtinaalliset viisi viikkoa, eikä tarvinnut yrittää ahmia kaikkia Suomi-herkkuja kahdessa viikossa, hahah, niin sain viidessä viikossa vain 1,5 lisäkiloa matkaani.

Nyt koronan aikaan on tullut seurattua omaa painoa hiukan tarkemmin. Tässä omaa painonkehityskäppyrääni viimeisiltä kuukausilta. Pystyakselilla on paino kiloina (joiden lukemat olen tarkoituksella jättänyt pois näkyvistä) ja vaaka-akselilla on aika amerikkalaisessa muodossa eli esim. 9/1 tarkoittaa 1. syyskuuta. Käppyrästä näkyy aivan selvästi ajankohta, jolloin kävin Suomessa. Heh, ne kuuluisat Suomi-kilot tulivat taas!

Niitä vastustamattomia Suomi-herkkuja!

Pahin Suomi-kilojen keräysaika on omien kokemusteni mukaan kuitenkin aina joulu. Eihän minun tarvitse kuin kävellä suomalaisessa Citymarketissa notkuvien konvehtirasiahyllyjen ohitse, kun vyötärölleni jo ilmestyy uimarengas! Ja tässä uimarenkaassa ei muuten ole sisällä pelkkää ilmaa, vaan on ihan työn ja hikoilun takana päästä siitä vararenkaasta sitten eroon. Noh, tänä vuonna maailmantilanne kyllä näyttäisi pahaenteisesti sille, etten pääse suomalaiseen joulukonvehtimereen polskuttelemaan. Ehkä painokäyräni kiittää, mutta muuta kivaapa siinä ei sitten olekaan. Mutta tällainen lisäansa meillä osalla ulkosuomalaisia voi olla, mitä painonkehitykseen tulee.

Summa summarum

Painoni on siis poukkoillut tänä vuonna paljon. Painonnousua ovat tuoneet koronapandemian eristäytyneisyys ja varsinkin pandemian alkuajan liikkumattomuus sekä yleisesti aina Suomi-reissut. Sen sijaan painoa kohdallani taas ovat pudottaneet stressaavan ja epäsäännöllisen työn poisjättäminen ja sitä kautta ruokarytmin palautuminen, perinteinen kotiruoka ja uuden omatoimisen/itseohjautuvan liikuntarutiinin löytyminen. Jotakin tässä on kuitenkin tullut tehdyksi oikeaan suuntaan, sillä niistä pahimmista painoajoista olen saanut karistettua nyt liki kahdeksan kiloa pois. Ja kun tämän muuntaa paikallisittain paunoiksi, saa sen kuulostamaan vieläkin paremmalle, eli pudotusta yli 17 paunaa, hip-hip-hurraa! 

No, nyt on kyllä synttäri- ja minilomaherkuttelut Amador Cityssä vähän tuoneet takapakkia, mutta eiköhän tästä taas jonkinmoisille raiteille pääse. Ottamatta kantaa henkiseen hyvinvointiin, niin ainakin fyysisesti voin sanoa voivani paljon paremmin kuin vuosi sitten. Mitenkäs sinulla, onko paino ja muu fyysinen terveys muuttunut koronan myötä ja mihin suuntaan? Ja hankitko sinäkin hulavanteen viime keväänä?

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. No nyt tapahtui kuulkaas ihme juttu! Menin tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen ihan piruuttanikin taas kokeilemaan sitä hulavannetta ja nyt sain kuin sainkin sen pyörimään myös toiseen suuntaan! Ehkä tämä piiiitkä tauko oli tehnyt sitten hyvää. :-)