Joukkopako Piilaaksosta?

Jokainen varmasti arvaa, ettei elämä koronapandemian jälkeen tule välittömästi olemaan täysin samanlainen kuin aikaisemmin. Puhutaan uudesta normaalista. Monet turismista elantonsa saavat kaupungit, alueet ja valtiot ovat luonnollisestikin huolissaan tulevasta. Turismista elävistä yrittäjistä puhumattakaan. Millaista on koulunkäynti, entäpä työelämä? Asuminen? Tällä hetkellä ilmassa ja mediassa (mm. täällä ja täällä) väreilee sellaisia merkkejä, että vallitseva pandemia voi tuoda isoja muutostuulia myös Piilaaksoon.

IT-jätit uuden edessä tilojen kanssa

San Franciscossa ja Piilaaksossa sijaitsee useita isojen ja kuuluisien IT-alan yritysten pääkonttoreita ja kampuksia. San Franciscossa päämajaansa pitävät esimerkiksi Twitter ja Dropbox, Piilaaksossa mm. Facebook, Google, Apple ja LinkedIn. Kaikki nämä yritykset ovat satsanneet kovasti yrityksiensä toimistoihin ja osa firmoista on ollut toimistotilojensa suhteen jatkuvan laajentamispaineen alla. Esimerkiksi Google on ostanut Piilaaksosta kokonaisia kortteleita tuodakseen niihin lisää omia toimistotiloja ja tällä hetkellä yritys rakentaa uutta hienoa päärakennusta. Päärakennus ei ole maallikon silmin katsottuna valtavan iso, mutta suunnitelmien mukaan rakennuksen valmistuttua upouusien kattojen alle oli tarkoitus mahduttaa noin 8 000 työntekijää. 

Googlen rakenteilla oleva uusi päärakennus.

Tällä hetkellä kaikki kynnelle kykenevät IT-alan työntekijät tekevät töitä etänä. Toimistotiloilla ei siis ole käyttöä. Mutta jotta näiden yritysten toimistotilat voisivat olla lähitulevaisuudessa edes osan työntekijöidensä käytettävissä, vaatii se uudenlaisia tilaratkaisuja. Avokonttorit voidaan joutua pilkkomaan pienemmiksi kokonaisuuksiksi, eikä yhteisiin tiloihin voida sijoittaa enää työpisteitä vieri viereen. Samoin on esitetty, että toimistotilojen väliset käytävät olisivat jatkossa kenties vain yksisuuntaisia, jotta kontakteilta vastaantulevien kanssa vältyttäisiin. Tämä tietäisi lisää uusien kulkureittien suunnittelua, ehkä uusia hissejä tai porraskäytäviä. Tällaiset väljemmät tilaratkaisut vaatisivat samalle työntekijämäärälle aina vain isompia neliömääriä.

Mutta uuden edessä myös työntekijöidensä kanssa

Toisaalta, monet isot yritykset ovat ilmoittaneet, että valtaosa työntekijöistä voi tehdä etätöitä jopa vuoden loppuun saakka. Näin ilmoittivat toukokuun ensimmäisella viikolla mm. massiiviset työllistäjät Google ja Facebook. Firmoista pisimmälle etätyöajatuksiaan vei ensimmäisenä Twitter, joka ilmoitti työntekijöilleen, että he voivat jatkaa etätöitä vaikka maailman tappiin asti. Kohta perässä saman julisti sanfranciscolainen, mobiilimaksamiseen keskittynyt yritys Square. Ja sopivasti juuri tänään, tätä postausta viimeistellessäni julkaistiin uutinen, jossa Facebook kaavailee, että seuraavan 5 - 10 vuoden kuluttua jopa puolet sen kymmenistä tuhansista työntekijöistä työskentelee etänä. Kuinka siis lopulta käy toimistotilojen? Ehkäpä niitä ei tarvitakaan samassa laajuudessa kuin nykyisin. 

Totta varmasti on, etteivät kaikki, eivät ihmiset eivätkä yrityksetkään, pysty tai edes halua jatkaa työntekoa pelkästään etätyönä. Jo ainoastaan työn luonteen vuoksi ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. Lisäksi monet yritykset tarjoavat työntekijöilleen monenlaisia työsuhde-etuja juurikin toimistoilla. Näitä voivat olla ilmaiset lounaat ja välipalat, viihdykkeelliset taukotilat, virikkeelliset kokoustilat, kuntosalit ja ohjatut liikuntatunnit. Nämä monipuoliset työsuhde-edut ovat olleet monelle yritykselle vetovoimatekijä ylipäätään saada työntekijöitä. Jatkossa siis varmaan yrityksissä haetaan sitä balanssia, mikä osa työntekijöistä käy työpaikalla fyysisesti. 

Vaikutukset työntekijöihin

Millaiset vaikutukset voimassaolevilla etätyömääräyksillä ja -suosituksilla sitten on ollut IT-alan työntekijöihin? Moni on nauttinut, koska on voinut säästää omaa aikaa ja hermoja, jotka tyypillisesti menisivät ruuhkaisiin työmatkoihin. Yksi ystävistämme säästää tällä hetkellä jokainen arkipäivä kolme tuntia, jonka hän tyypillisesti käyttäisi työmatkoihinsa. Viikossa se tekee 15 tuntia lisää vapaa-aikaa, kuukaudessa 60. Vapaa-ajan lisääntyminen voi siis olla todella merkittävä. 

Toisaalta moni tuskailee etätyön tekemisestä kotona, koska sille ei löydy kotioloista oikeanlaista ja rauhallista tilaa. Piilaakson järkyttävän korkeiden asumiskustannusten vuoksi monet pyrkivät asumaan niin pienissä neliömäärissä kuin mahdollista. Ja moni asuu vuokralla. Niinpä esimerkiksi monissa lapsiperheissä ei löydy yhtä ylimääräistä huonetta, jonka voisi nyt rauhoittaa jomman kumman vanhemman työtilaksi. Nyt, kun paikalliset koulut ovat nekin olleet suljettuina ja pysyvät sitä vielä tämän lukuvuoden loppuun, on monessa lapsiperheessä varmastikin etsitty kaikki mahdolliset keinot, että niin lasten etäkoulut kuin vanhempien etätyötkin ovat sujuneet edes joten kuten. 

Työnantajien suostumus etätyöskentelyyn vielä useiden kuukausien ajan on saanut ihmisiä Piilaaksossa nyt vahvasti poismuuttokannalle. Seuraan aktiivisesti erästä paikallista, IT-alan yrityksen perheiden sosiaalisen median ryhmää ja siellä alkoi välittömästi aktiivinen keskustelu Piilaaksosta poismuutosta, kun yritykset julkistivat etätyömahdollisuuden ainakin vuoden loppuun saakka. Useissa perheissä muuttamisesta oli tehty suunnitelmia jo aiemmin ja nyt tarjolla oleva etätyömahdollisuus oli kuin bensaa liekkeihin. Monilla oli jo laskelmatkin tehty valmiiksi. Niissä oli otettu huomioon muualla asumisen edullisempi hinta, mutta myös mahdollisesti pienenevä palkka. Monet yritykset nimittäin maksavat korkeampaa palkkaa juurikin vain Piilaakson ja San Franciscon alueiden työntekijöille. 

Miksi joukkopako?

Mikä siis saa ihmiset muuttamaan pois tai ainakin hanakasti haaveilemaan poismuutosta? Yksinkertaisesti huippukorkeat elinkustannukset. Piilaakson asumiskustannuksista mainitsen esimerkkinä vaikkapa Palo Alton kaupungin, joka on yksi kalleimmista alueista Piilaaksossa. Siellä omakotitalojen kuukausivuokrat liikkuvat tyypillisesti 5 000 - 6 000 dollarin luokassa. Tuohon rahaan ei saa vielä uima-allasta eli mistään luksuskodeista ei ole kysymys. Tällä hetkellä alle 4 000 dollarilla kuussa saisi alle 80 m2 kokoisen "puutarhamökin". Omakotitalojen ostohinnat laaksossa alkavat tyypillisesti 1,5 miljoonasta dollarista ylöspäin ja tuolla rahalla ei ole takeita, että saisit vielä välttämättä edes hyväkuntoista taloa. Myös koko Kalifornia osavaltiona on yksi Yhdysvaltojen kalleimmista. 

Niinpä IT-työntekijöiden perheet näkevät tällä hetkellä sauman muuttaa joko edullisempaan osavaltioon tai pysytellen Kaliforniassa, mutta siirtyä Piilaaksoa huomattavasti edullisemmalle alueelle. Osa on puhunut muutosta jopa ulkomaille, pois Yhdysvalloista. Nyt monet lapsiperheet ovat maksaneet kovaa asumisen hintaa sekä hyvästä sijainnista työpaikkaan nähden että asuinalueensa hyvämaineisista kouluista. Tällä hetkellä kumpikaan noista asumisen hintaa ylöspäin hilaavista kriteereistä ei ole ollut ajankohtainen pian kolmeen kuukauteen. Tämän havainnon totesi eräs perheenäiti sosiaalisen median ryhmässä ja moni havahtui samaan ajatukseen. 

Innokkuus muuttaa pois Piilaaksosta tai koko Kaliforniasta ei tietenkään kosketa vain IT-alan työntekijöitä. Monet ovat menettäneet työpaikkansa karanteenisulkujen aikana esimerkiksi matalapalkka-aloilla ja jos säästöjä ei ole, ei ole varaa maksaa enää vuokraakaan. Heilläkin on välitön halu muuttaa edullisempaan paikkaan. 

Talo myynnissä. Tuntuu, että taloja on tullut myyntiin nyt meidänkin lähialueella yhä enemmän, mutta hinnat niissä eivät ainakaan vielä ole tippuneet.

Puhkeaako asumiskustannusten hintakupla?

Viimeiset vuodet asuntojen ja talojen osto- ja vuokrahinnat ovat Piilaaksossa vain kasvaneet kasvamistaan koko ajan. Jos tällainen suuri joukkopako nyt alueelta tapahtuu, puhkeaako asumiskustannusten hintakupla viimeinkin? Vieläkö kiinalaiset ostavat miljoonien omakotitaloja käteiskaupalla jättäen nämä talot kuitenkin edelleen tyhjilleen? Vai alenevatko hinnat niin, että kiinalaisten sijoitusmielessä tehdyt talo-ostokset vain kiihtyvät? Jääkö myös toimistotiloja pian vapaaksi valtavia neliömääriä?

Mikään ennustajaeukkohan minä en ole eli ei minulla tietenkään ole varmaa tietoa kuinka asiat lopulta kääntyvät. Postauksessani esille tuomani seikat ovat käynnissä olevia spekulaatioita Piilaaksoa koskien. Mielenkiintoista on kyllä seurata, millainen se uusi normaali Piilaakossa onkaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Paskat maanantait

Maanantailla ja minulla taitaa olla ryppy rakkaudessa. Muiden viikonpäivien kanssa minulla menee tosi mukavasti, mutta auta armias, kun on taas maanantain vuoro. Silloin aina sattuu ja tapahtuu tai saan vähintäänkin arvaamattomia uutisia. Erityisesti viimeisen kuukauden aikana ovat maanantait olleet enimmäkseen ikäviä ja ankeita. Kakkaa on lentänyt tuulettimeen useimpina niistä. Tässäpä pientä yhteenvetoa:

Ensimmäinen ja toinen maanantai

Kuukausi sitten maanantaina jouduin ensiapupäivystykseen, ehkäpä muistattekin tapauksen. Henki ei siis kulkenut oikein mitenkään päin, eikä elämä sillä hetkellä juurikaan naurattanut. Kirjoitin tapauksesta blogiinikin ja postauksen voi halutessaan lukea täältä. Edellisen kerranhan jouduin turvautumaan urgent care -päivystykseen polveni kanssa tammikuussa. Oli muuten maanantai sekin.

No, koitti ensiapupäivystystä seuraava maanantai. Huonoja uutisia. Meillä on ollut nykyisen kotimme vuokrasopimuksen uusiminen ajankohtaisena ja olimme aloittaneet neuvottelut jatkosta hyvissä ajoin. Halusimme nimittäin vielä kerran keskustella mahdollisesta kissan ottamisesta. Meni aikaa. Talon omistaja on ollut jälleen kerran yllätys, yllätys Kiinassa ja neuvottelut etenivät jo aikaeronkin vuoksi hitaasti vuokranvälittäjän kautta. Lisäksi talon omistajalla tuntuu olevan aina sillä hetkellä ns. urgent matters, kun häneen yritetään yhteyttä ottaa. Vuokranvälittäjä kuitenkin jopa soitti meille ja haastatteli meitä mahdollisina kissanomistajina. Kyllä, haastatteli. Toivo pilkahti. Mutta sitten. Tuli taas maanantai. Talon omistaja eli vuokranantajamme ei edelleenkään myöntynyt kissan ottamiselle. Otti aika paljon pannuun. Se oli paska maanantai numero 2.

Tällä hetkellä emme pääse edes kenenkään ystäviemme kissavahdiksi, koska kukaan ei luonnollisestikaan matkusta minnekään. Pientä lievitystä kissakuumeeseen ovat tuoneet naapuruston kissat, joista parhaimpia pääsee päivittäisillä kävelylenkeillä rapsuttelemaan. Kuvassa hurmaava Echo-villikissa.

Kolmantena maanantaina meni hermot

Koitti tämän sarjan kolmas maanantai. Olin jo sunnuntaina sanonut ukkokullalle, että saapa nähdä mitä huominen tuo taas tullessaan. Ja toihan se. Minun isona suunnitelmanahan oli viettää juuri tällä hetkellä pidempi aika Suomessa. No, lentoni peruttiin British Airways -lentoyhtiön toimesta jo maaliskuussa. Päivä sattui olemaan maanantai. Viime viikon maanantaina päätin lopulta ryhtyä selvittämään lentoyhtiön kautta, mitä vaihtoehtoja minulla jo maksettujen lentolippujen suhteen oli. Tilannehan nyt on elänyt kaikilla lentoyhtiöilläkin lähes viikottain, eikä tarkkaa kuvaa lentoliikenteen tulevaisuudesta ole tietenkään ollut kenelläkään. Niinpä olin pitkittänyt yhteydenottoani näinkin pitkään, että pahin ruuhka olisi ensinnäkin kenties jo takana ja että lentoyhtiöiden korvauspolitiikka peruuntuneista lennoista olisi selkeämpi.

No, yritin avata omaa varaustani koskevaa linkkiä, jota lentoyhtiö suositteli ensisijaiseksi yhteydenottokanavaksi. Linkki ei toiminut. Surffailua lentoyhtiön nettisivuilla lisätietoja etsien ja keskusteluyhteys auki heidän chattipalvelunsa kanssa. Chatissa oli vastassa vain robotti, ei oikea ihminen. Robotti lateli keskusteluruutuumme perusvastauksia, joista mikään ei kuitenkaan auttanut minun tapauksessani eteenpäin. Lopulta robotti jäi vastauksinensa luuppiin, pyörimään ympyrää. Jo tässä vaiheessa alkoivat Korpelan kierrokset käydä ja kovaa. Tällaiset täysin toimimattomat systeemit ja erityisesti silloin, kun on isompi tukku omia rahoja kyseessä, niin minulla alkaa kattila keittämään aika nopeasti!

En kuitenkaan luovuttanut, vaan sain kaivettua lentoyhtiön nettisivujen uumenista sähköpostitse lähetettävän yhteydenottolomakkeen. Kirjoitin kohteliaan viestin, hiukan hammasta purren tosin. Viestini tuli kuitenkin välittömästi bumerangina takaisin: lentoyhtiön itsensä antamista otsikkovaihtoehdoista juurikin otsikolla "peruuntuneiden lentojen uudelleen varaaminen ja tiedustelut" lähetettyihin sähköposteihin ei vastattaisi ollenkaan. Pyydettiin soittamaan. Just. Miksi siellä sitten oli sellainen otsikko valikosta edes valittavana? Lisää kierroksia.

Kaivoin maaliskuisesta lentojen peruutusviestistä lentoyhtiön asiakaspalvelunumeron USA:ssa ja soitin siihen. Puheluita USA:n asiakaspalveluun ei otettu edes vastaan! Nähtävästi linja oli niin ruuhkautunut. Että mulla meni hermo. Siis yksikään lentoyhtiön yhteydenottokanavista ei toiminut! Ei yksikään! Jouduin siltä päivältä jättämään leikin lentoyhtiön kanssa sikseen, koska tunsin, että verenpaineeni alkoi nousta huolestuttaviin lukemiin. Siis minulla, joka yleensä kärsin liian alhaisesta verenpaineesta!

Neljäs maanantai

Myös tämän viikon maanantai toi mukanaan erittäin huonoja uutisia. Jo viime viikonlopun aikana vuoti Finnairin suorien kaukolentoreittien tulevat suunnitelmat ennenaikaisesti julkisuuteen ja tänään maanantaina suunnitelmat vahvistettiin. Finnair mm. lopettaa kaikki suorat lentonsa USA:n länsirannikolle (kohteet San Francisco ja Los Angeles) ainakin vuoden 2021 maaliskuun loppuun saakka! Siis puhutaan liki vuodesta. Tämä on kyllä todella iso ja ikävä takaisku meille länsirannikon suomalaisille, jotka ovat tähän asti pyrkineet käymään Suomessa edes jotakuinkin säännöllisesti. (Kerrottakoon, että Finnairin suorilla lennoilla olen päässyt matkustamaan San Franciscosta Ouluun vain kahdella lennolla yhteensä alle 13 tunnissa, kun ilman suoria lentoja olen matkannut samaa väliä pahimmillaan 26 tuntia!)

Minullakin oli varattuina juuri nämä Finnairin suorat lennot San Franciscosta Helsinkiin, mutta olin ne varannut edullisemman hintansa vuoksi British Airwaysin kautta. Alunperin British Aiways vaati, että jo varatut ja maksetut lennot voisi käyttää uudestaan vain ja ainoastaan samalle lentoreitille ja -kohteelle. Nyt tuota samaa reittiä ei olisi olemassakaan ainakaan seuraavaan 10,5 kuukauteen ja kuka tietää, avaako Finnair noita USA:n länsirannikon suoria yhteyksiä enää ollenkaan. 

Niinpä tänä maanantaina otin ja soitin taas lentoyhtiön USA:n asiakaspalveluun. Kappas, tällä kertaa pääsin jopa jonoon. Odotettuani 75 minuuttia ja kuunneltuani koko tuon ajan yhtä ja samaa espanjalaistyylistä kappaletta, sain vihdoinkin puhelimen päähän ihka elävän asiakaspalvelijan. Siis ihmisen, jee! Näihin päiviin asti on uutisoitu kuinka lentoyhtiöt yrittävät pullikoida vastaan asiakkaidensa jo maksamien lentomaksujen palautuksissa. Olin siis varautunut pahimpaan. Mutta kuinka ollakaan, asiani käsittely kesti ehkä kolme minuuttia ja seuraavan 21 työpäivän aikana rahojeni palautuspyyntö tulisi olla käsiteltynä. Rahojen lopullista näkymistä tililläni saan todennäköisesti odottaa huomattavasti pidempään, mutta jo se, että asiani on jossakin käsittelyjonossa odottamassa vuoroaan, oli helpotuksen huokauksen arvoinen. Sentään jotakin hyvääkin, edes yhtenä maanantaina.

Eli vähän kurjia käänteitä ovat kaikki viimeisimmät maanantait mukanaan tuoneet. Ja kyllä, eivät nämä maailmoja kaatavia ongelmia ole olleet, mutta jokainen epäonninen tapaus osaltaan (terveys, lemmikki, pääsy Suomeen, yritys saada lentolippurahoja takaisin) on vaikuttanut sillä hetkellä elämänlaatuuni negatiivisesti. Osa enemmän, osa vähemmän. Mutta e-hei, en ole vaipunut synkkyyteen. Onneksi on ollut muita iloa tuottavia asioita, kuten nyt vaikkapa pihapiirimme upeiden greippiraakileiden kypsymisen seuraaminen:

Saapa nähdä, jatkuuko tämä huono-onnisten maanantaiden sarja vai olisiko vaihteeksi luvassa jo mukavempia aloituksia viikoille. Yritän siis kovasti lämmitellä suhteeni maanantain kanssa taas kuntoon. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Sananen San Franciscon kodittomista koronakeväänä 2020

Monelle San Franciscossa vierailevalle turistille tulee todellisena yllätyksenä, kuinka paljon kodittomia tuon kuuluisan ja monen unelmoiman kaupungin kaduilla makoilee. Yhden virallisen lähteen mukaan kaupungissa oli vuonna 2019 arviolta yli 8 000 koditonta (vuonna 2017 alle 6 900). Joidenkin arvioiden mukaan todellinen määrä voisi kuitenkin olla jopa yli kaksinkertainen. Näiden lukujen yhteydessä on hyvä muistaa, ettei San Francisco ole massiivinen miljoonakaupunki. Kaupunkialueella on vain alle 900 000 asukasta.

Yhdellä sanalla kuvattuna San Franciscon kodittomuustilanne on paha. Erityisesti Tenderloinin kaupunginosassa on aika villiä menoa ihan päiväsaikaankin ja moni matkalainen osuu tuolle alueelle heti ensimmäiseksi lähdettyään kävelemään juna-asemalta kohti keskustan kohteita. Näin on käynyt meidän Suomi-vieraillekin, kovan säikähdyksen tai jopa järkytyksen kera. Varsinkin, jos emme ole muistaneet asiasta etukäteen varoittaa. Sen pyrimme kyllä muistamaan, että suosittelemme tuttujamme ottamaan majoituksen aina jostakin muusta kaupunginosasta kuin Tenderloin. Myöskin San Franciscon kaupungintalon edustalta löytyy pahat kodittomien keskittymät. Osa on pystyttänyt teltan, osa kuljettaa likaisia kamojaan ostoskärryissä, osa matkalaukussa, osalla ei ole mitään. Näiden Piilaaksossa asumiemme vuosien aikana San Franciscon kodittomien määrä on kasvanut hurjasti. Sen olemme havainneet omin silmin. 

Kron 4 News -uutistoimiston kuva San Franciscon kodittomien teltoista jalkakäytävällä.

Kodittomuuden syitä ja tilanteen korjauskampanjoita

Käsittelemättä tässä postauksessa sen kattavammin kodittomuuteen johtaneita syitä, osa on tietenkin ajautunut kadulle monien eri yhteensattumien summana. Yhteisenä tekijänä yleensä ovat taloudelliset vaikeudet. San Franciscossa Haight-Ashburyn alueella, ts. hippikulttuurin kehdossa, löytyy kuitenkin myös ns. wannabe-kodittomia. He ovat rikkaiden perheiden jälkeläisiä, nuoria tai nuoria aikuisia, jotka vaikkapa vain vanhemmilleen kapinoidakseen valitsevat elämän kadulla omaehtoisesti.

Kalifornia ja eritoten San Francisco houkuttelevat kodittomia kulkijoita myös muualta Yhdysvalloista. Kalifornian ilmasto on melko suopea läpi vuoden, kun ajatellaan elämää vietettävän ulkona 24/7. New York Timesin artikkelin mukaan USA:n länsirannikon kaupungeilla kuten Seattle, Portland ja San Francisco on ollut kodittomien määrän kasvaessa myös kampanjoita lähettää kodittomia kaupungista pois. Kodittomille on ostettu yksisuuntainen bussilippu toiselle, pienemmälle paikkakunnalle, jossa heidän on toivottu löytävän pysyvämpi asuinsija itselleen. Tilastoinnin mukaan yksisuuntaiset bussiliput eivät kuitenkaan ole ratkaisseet kasvavaa ongelmaa. Moni bussilipun saanut palaa kaduille ja esimerkiksi San Franciscon kohdalla yksi kahdeksasta matkaan lähetetystä kodittomasta on vuoden sisään todettu palaavan kaupunkiin takaisin.

Tilanne koronakeväänä 2020

Nyt pandemian aikaan San Franciscon kodittomien tilanne on vaatinut kaupungilta uusia toimenpiteitä ja kodittomista on uutisoitu ensimmäisten karanteeniviikkojen jälkeen vähän avoimemmin. Estääkseen viruksen leviämisen kodittomien keskuudessa, ja toki muidenkin kaupunkilaisten keskuudessa, on kaupunki järjestänyt virukseen sairastuneille ja sille altistuneille kodittomille henkilöille hotelli- ja motellimajoituksia. Hotellithan huutavat nyt tyhjyyttään nekin, joten vapaita hotellihuoneita on mistä ottaa. Osa kodittomien karanteenimajoituksista on San Franciscon keskustassa, osa ympäri Kalifornian osavaltiota. Tarkemmin hotelleja, jotka ovat tässä kodittomien karanteenimajoittamisprojektissa mukana, ei ole, eikä tulla paljastamaan julkisesti. Tiedossa kuitenkin on, että esimerkiksi edullisista motellihuoneista tunnettu ketju Motel 6 on jo yksistään tehnyt sopimuksen 5 000 motellihuoneensa käytöstä tässä projektissa. Sairastuneet ja altistuneet saavat majoituspaikoissa terveydenhuoltohenkilökunnan jatkuvan seurannan lisäksi tietenkin ateriapalvelut. Tämä lysti maksaa valtavan määrän dollareita, joskaan summaa ei ole uutisoinneissa julkistettu. Majoituksien tarjoamisella sekä sairastuneiden ja altistuneiden eristämisellä on tietenkin pyritty estämään viruksen massoittainen leviäminen San Franciscon kaduilla ja kaduilta. Niinpä tämä rahankäyttö on mielestäni ollut vielä täysin perusteltua.

Mutta eipä tässä vielä kaikki

Eilen keskiviikkona uutisoitiin kuitenkin lisää San Franciscon kodittomien saamasta "palvelusta" ja nyt en suoraan sanoen enää oikein tiedä, kuinka tähän pitäisi suhtautua. Paikallinen uutistoimisto Kron 4 News nimittäin uutisoi kodittomille San Franciscon hotellihuoneisiin järjestetyistä erilaisista kotiinkuljetuspalveluista. Karanteenimajoituksen saaneille, alkoholiongelmaisille kodittomille toimitetaan hotelli- ja motellihuoneisiin ensinnäkin alkoholia. Jos vieroitusoireista kärsivä koditon alkaa saamaan tärinäkohtauksia, niin aterioiden yhteydessä jaetaan tarvittava määrä alkoholia vieroitusoireiden pitämiseksi aisoissa. Lisäksi kodittomille toimitetaan pyynnöstä lääkinnällisiin tarkoituksiin kannabista. Kannabishan on tätä nykyä laillista myös viihdekäytössä Kalifornian osavaltiossa, eikä lääkinnälliseen tarkoitukseenkaan lääkärin reseptiä enää tarvita. En siis tiedä, kuinka tämä lääkinnällinen käyttö-, ei viihdetarkoitus näissä tapauksissa todistetaan. Lisäksi kodittomat saavat tilattua huoneisiinsa opioidien korvauslääkkeitä. Jopa yksi koditon, addikti ja alkoholismista toipuva itsekin oli uutisen mukaan hiukan huolissaan uudesta käytännöstä. Sanoi, että jos häneltä kysyttäisiin, mitä addiktoivia tuotteita hän kaipaa ja toivoisi saavansa, hän vastaisi, että ihan kaikkea, heroiinista lähtien.

Miksi?

Tällä kaikella pyritään estämään, etteivät koronaan jo sairastuneet ja virukselle altistuneet lähde karanteenihuoneistaan kaduille hortoilemaan ja etsimään näitä riippuvuuksiensa aiheuttaja-aineita. Samaisen uutistoimiston TV-uutisissa kerrottiin, että jotkut addiktoituneet kodittomat ovat valinneet itselleen vieroitushoidon, sillä sopivien aineiden saanti huoneeseen on ollut hankalaa. Vieroitusapuakin on siis ollut tarjolla. Tämä olisi tietenkin se kaikkein toivottavin päämäärä, mutta tällaisten erilaisten päihteiden kotiinkuljetus hotellihuoneen ovelle on päämäärän kanssa kyllä mielestäni pahasti ristiriidassa. 

Sitä ei uutisissa kerrottu, että paljonko tämä kaikki maksaa. Osa tupakka- ja alkoholihankinnoista on rahoitettu yksityisten lahjoittajien rahoilla. Muut aineet maksetaan nähtävästi DPH:n (The Department of Public Health) pussista.

Kuten jo kirjoitin, tämä uutinen näin tuoreeltaan vaatii ainakin minulta vielä sulattelua. Kuinka suhtautua? Ovatko nämä kodittomille ilmaiset alkoholin, huumeiden, niihin rinnastettavien lääkkeiden ja tupakan kotiinkuljetukset hotellihuoneisiin siihen käytetyn rahamäärän arvoiset? Siihen minulla ei vielä ole omaa kantaa. Asiasta ovat uutisoineet useat muutkin mediakanavat ja addiktoivien aineiden ilmaisjakelu on kuumentanut kovasti ihmisten tunteita. San Franciscon DPH:n vastaus Twitterissä voimassaolevaan käytäntöön oli seuraava:

"These harm reduction based practices, which are not unique to San Francisco, and are not paid for with taxpayer money, help guests successfully complete isolation and quarantine and have significant individual and public health benefits in the COVID-19 pandemic."

- San Francisco Department of Public Health

Että tällainen aikamme ilmiö, omanlaistaan arkirealismia Pohjois-Kaliforniasta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Mutka sairaalassa koronapotilaan roolissa

Postauksen julkaisuhetkellä Kalifornian osavaltiossa on liki 700 000 koronatestattua henkilöä ja minä olen yksi heistä. Aikomuksenani on siis liipata aihetta korona. Näkökulma ei kuitenkaan ole ihan se perinteinen (maskit, kauppakäynnit, eristysolot ja aluekohtaiset rajoitukset), vaan ehkä sellainen, jota moni ei joudu tänä aikana omakohtaisesti kurkistamaan. Onneksi. Kirjoitan nimittäin kokemuksistani kalifornialaisen sairaalan päivystyksessä oletettuna koronapotilaana.

Mistä kaikki alkoi?

Jo edeltävällä viikolla olin kokenut parina päivänä outoa, lievää hengenahdistusta. Tämä tuli ilmi päivittäisillä kävelylenkeillä ja päätin ottaa vähän rauhallisemmin. Ensimmäisenä aatoksissa tietenkin oli, että nytkö se tauti sitten iski. Ja varsinkin tällaisena karanteeniaikana, kun omaa vointia on tullut tarkkailtua luonnollisesti vähän tarkemmin. Viime sunnuntaina nämä hengitysvaikeudet ja keuhkoihin pistäminen sitten yltyivät, eikä sunnuntain ja maanantain välisestä yöstä tullut nukkumisen kannalta mitään. Aika kamalaa haukkomista se oli. Myöskään kipu rintakehässä ei ollut ainakaan laantunut. Pisti niin maan per...sti. 

Varhain maanantaiaamuna sain varatuksi videovastaanottoajan lääkärille ja onneksi aika oli tarjolla nopeasti, vain alle tunnin varoajalla. Videosessio lääkärin kanssa painottui oireitteni läpikäyntiin ja moneen kertaan minulta varmistettiin, oliko mitään muita flunssan oireita kuten kuumetta tai kurkkukipua. Ensisijainen diagnoosi lääkäriltä oli totta kai vallitseva virus. Mutta mitään flunssan kaltaisia oireita minulla ei ollut. Videoyhteyden kautta lääkäri ei voinut tietenkään tehdä minkäänlaisia tutkimuksia, joten session päätteeksi hän jatko-ohjasi minut ottamaan yhteyttä Emergency Roomiin (ER). 

(USA:ssa on olemassa kahdenlaisia terveydenhuollon päivystyksiä. Terveyasemilla on ns. Urgent Care -pisteet, joihin voi mennä aikaa varaamatta ja tilanteen ollessa akuutti, mutta ei hengenvaarallinen. Sanotaanko nyt vaikkapa äkillinen ja kivulias korvatulehdus. Toisena ovat sairaaloiden yhteydessä olevat Emergency Roomit, joihin on syytä ottaa yhteys, kun oireet voivat olla henkeä uhkaavia. Näitä ovat mm. rintakivut ja hengitysvaikeudet, joita minullakin juuri oli.)

Apua, että ihan ER? Se vakavimpien tapauksien päivystys. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa lopulta itsekin tajusin, ettei tämä nyt ihan läpihuutojuttu taida ollakaan. 'Kyllä tämä tästä'-toppuuttelut eivät tilanteessani näemmä sittenkään riittäneet. Ukkokulta hyppäsi autonrattiin ja kuljetti minut meidän vakuutuspiirin sairaalan ER-päivystykseen.

Saapuminen sairaalalle

Jo kaukaa ennen sairaalan ER-sisäänkäyntiä isot koronasta varoittavat kyltit huusivat varoituksiaan. Sisäänkäynnin edessä oli myös telttojen ja kojujen kuja, missä nähtävästi oli tehty koronatestejä, mutta sillä hetkellä teltoilla ei tapahtunut mitään. Sairaalan ovet puolestaan olivat käytännössä melkeinpä vuorattu erilaisin ohje- ja kieltokyltein. Kukaan ei päässyt sisään tuulikaappia pidemmälle, eivätkä potilaiden saattajat sisätiloihin ollenkaan. Sairaalan tuulikaappiin oli kyhätty pystyyn väliaikainen ilmoittautumispöytä. Kun sain oireeni kuvatuksi vastaanottohenkilölle, minut istutettiin yhteen tuulikaapin pyörätuoleista ja kärrättiin pyörätuolissa ulos. Ei, ei minua suinkaan käännytetty sairaalasta pois, vaan ensitietojen kerääminen tehtiin pihalla, sairaalatilojen ulkopuolella. Jälkikäteen minua vielä hiukan huvitti, kun minut pyörätuolilla ulos kärrännyt vastaanottovirkailija kysyi, haluanko odottaa vuoroani auringossa vai varjossa. Sille päivälle taisi olla ennustettu +28 asteen lämpötilaa. En tiennyt yhtään kauanko tämä odotusaikani olisi, joten vastasin varmuuden vuoksi: varjossa, kiitos. Se tästä vielä olisi puuttunut, että saisin kaupan päälle auringonpistoksen, joille olen altis ilman päähinettä. Sillä hetkellä kysymys ei kuitenkaan naurattanut. Aivan sama auringossa vaiko varjossa, jos nyt sitä happea ensin saisi keuhkoihinsa vedettyä. 

Odottelin muutaman minuutin ja tässä vaiheessa ukkokulta pystyi olemaan vielä kaverinani. Sairaalan pihalla kun oltiin. Sitten luokseni saapui "esihaastattelija", joka pyysi täyttämään pienen lapun. Lapussa ei kysytty mitään oireista, ainoastaan potilaan nimi ja syntymäaika, sekä oma että läheisen puhelinnumerot. Ihmettelin puhelinnumeroiden kysyntää tässä vaiheessa, mutta sekin selvisi myöhemmin. Lomakkeen täytön jälkeen esihaastattelija häipyi taas sairaalaan sisälle ja käski minun odottaa seuraavaa hoitohenkilöä. Taas muutama minuutti pyörätuolissa, varjossa. Sitten sisältä porhalsi topakan oloinen tätihenkilö ja hän kärräsi minut pyörätuolilla sairaalaan sisään, mutta ei suinkaan ER:n pääovista, vaan rakennuksen sivussa sijaitsevista ovista. Myöhemmin minulle selvisi, että viruksen tartuntariskin minimoimiseksi ER:n vastaanottoaula pidettiin täysin tyhjänä potilaista ja saattajista ja että kulku pääovista tapahtui potilailla vain yhteen suuntaan. Kaikki potilaat tuotiin sisään sivuovista ja ulos pääsi pääovista.

Topakka täti kyseli sitten ne perinteiset terveyshuoltopuolen vastaanotolle saavuttaessa tehtävät kysymykset ja naputteli vastaukset tietokoneelle. Näitä ovat aina mm. oireiden kuvaus, verenpaineen mittaus, pituus ja paino sekä edellinen kuukautiskierto. Nämä kysytään aina, vaikka menisit näyttämään sitä tulehtunutta korvaasi. Lisäksi ehkäpä amerikkalaiselle ER-osastolle kuuluvana erikoiskysymyksenä tiedusteltiin myös, tunnenko oloni turvalliseksi kotonani. Tämä kysytään mahdollisen perheväkivallan kartoittaiseksi. Kysymyksiä oli kaiken kaikkiaan paljon ja minusta tuntui, että tämä vaihe kesti tuskaisen pitkään. Todennäköisesti tunne johtui vain siitä, ettei se happi oikein kulkenut. Tämän jälkeen minut kärrättiin pyörätuolillani omaan alipaineistettuun tutkimushuoneeseen. Sen käytävänpuoleinen seinä liukuovineen oli kokonaan lasia. Tämä lasiseinä tarjosi minulle melkoisen näköalapaikan hoitohenkilökunnan koronan aikaiseen arkeen, huh huh.

Tutkimukset 

Vaihdettuani sairaalakaavun päälleni ja asetuttuani huoneeseen alkoi erilaisten testien kavalkadi ja hyvä niin. Välittömästi aloitettiin peruselintoimintojen kuten pulssi, verenpaine ja happisaturaation monitorointi. Sitten seurasivat EKG sekä verikokeiden ja keuhkoröntgenkuvien otto. Se mikä näistä teki mielestäni normaalikäytännöistä poikkeavaa oli, että nämä kaikki testit tehtiin siinä huoneessani. Jopa röntgenlaite tuotiin huoneen lasiliukuovien taakse ja keuhkojen röntgenkuva napattiin niin, että vain toinen, supersuojavarustuksessa oleva röntgenhoitaja oli tekemisissä kanssani. Toinen käytti röntgenlaitetta käytävältä käsin. Eli potilaiden kuljettamista käytävillä ja yhteisiin tutkimustiloihin, kuten vaikkapa röntgensaliin oli minimoitu.

Toinen mikä poikkesi normaalista käytännöstä oli asioiden hoitaminen puhelimitse. Esimerkiksi vakuutustietojen ylösottaja ja omavastuuosuuden (meillä 250 dollaria) laskuttaja hoiti asiat kanssani pelkästään puhelimitse. Ja tätä varten niitä puhelinnumeroita erilliselle lapulle siis alun alkaen kysyttiin. Henkilö oli kylläkin käynyt minua ensin nopeasti tervehtimässä liukuoven raosta ja kertomassa, että varsinaiset asiat hoidetaan kontaktien minimoimiseksi puhelimessa. Niinpä annoin terveysvakuutukseni ja luottokorttini tiedot puhelinkeskustelussa tämän virkailijan kanssa. Myöskin lääkäri piti ensimmäisen käynnin jälkeen yhteyttä ainoastaan puhelimen välityksellä. Kaikella tällä pyrittiin välttämään toistuvia kontakteja potilaan kanssa. Lääkäri selittikin tilanteen todella hyvin. Lisäksi hän sanoi, että vaikka minulla ei koronaa todettaisikaan, heidät on määrätty näillä lukuisilla turvatoimilla kohtelemaan jokaista potilasta kuin koronapotilasta.

Lasiseinän takaa havaittua

Lasiseinän takaa sain todistaa hoitohenkilökunnan suojavarustusrumbaa. Etenkin verikokeen ottajalla suojavarustus oli tosi järeä. Ennen huoneeseeni astumistaan hän puki itsensä kokovartalosuojapukuun. Kengille oli omat suojansa, sitten hattu, hanskat ja lopuksi vielä visiiri kasvoille. Laskin, että näytteenottajalta meni lähes 10 minuuttia pukea se kaikki varustus yllensä. Sitten näytteenotto, joka vei aikaa maksimissaan kaksi minuuttia ja sen jälkeen hän riisui koko tuon suojavarustuksensa huoneeni roskikseen. Riisuminen kävi ehkä hiukan nopeammin, mutta kyllä siinä lähemmäs viisi minuuttia mieheltä meni siinäkin. Oli aika silmiä avaavaa huomata, kuinka vähän aikaa tiettyä suojaa voidaan lopulta käyttää ja uutisissakin mainittu miljoonien ja miljoonien suojavarusteiden tarve on kyllä taivahan totta.

Heti verikokeen oton jälkeen sattuikin lääkäri soittamaan minulle ja kyseli senhetkistä vointiani. Se oli onneksi jo hitusen parempi ja toki olin helpottunut saadessani jo kuulla, ettei ainakaan sydämessä ollut mitään poikkeavaa. Lääkäri surkutteli, ettei ole vielä saanut verikokeitteni tuloksia nähtäväksi ja että näytteenotossa on kuulemma viivettä. Kerroin lääkärille, että näyte käytiin vasta aivan pari minuuttia sitten ottamassa. Enkä yhtään ihmettele, jos viivettä todella oli. Näytteenottajallahan meni minun tapaukseeni kaikkinensa noin 20 minuuttia sisältäen kaiken sen varustuksen kanssa ähräämisen, vaikka itse näytteenotto oli tosi nopea toimenpide.

Tutkimushuoneeni lasiseinä tarjosi minulle siis omanlaisensa aitiopaikan seurata hoitohenkilökunnan arkea tällaisen pandemian aikana. Mitään ruuhkaa ER:ssä ei minun siellä ollessani ollut, eikä kukaan esimerkiksi joutunut makoilemaan sairaalapedillä käytävillä. Osa henkilökunnasta oli selvästi jo väsyneitä, erityisesti se topakka täti, joka tuntui ottavan kierroksia niin toimimattomasta automaattiovesta kuin ovien kynnyksistäkin. Melkein kuulin, kun hänen verenpaineensa noissa tilanteissa nousi. Mutta saamani hoito ja "palvelu" olivat kyllä kaikin puolin kiitettävää. Parempaa ja kattavampaa tutkimusta en olisi voinut sillä hetkellä saada. Enkä aivan heti unohda sen yhden hoitajan helpottunutta hymyä ja syvää huokausta, kun hän sai käytävällä poistaa maskin kasvoiltaan.

Ikkuna hoitohenkilökunnan arkeen.

Koronatesti

Edellä mainittujen testien lisäksi minulta otettiin tietenkin myös Covid19-testi. Kun sydän ja keuhkot oli todettu moitteettomiksi, jäi ensisijaiseksi diagnoosiksi kohdallani juurikin korona. Testi otettiin kuten lukuisissa tv-uutisissakin on näytetty, työntämällä pitkä vanupuikko sieraimista sisään ja tyyliin takaraivoon saakka. Minulla vanupuikkoa hierottiin molemmista sieraimista nenäontelon perukoille ja kyllähän se tosi inhottava tunne oli. Tämän jälkeen vanupuikko lähetettiin Stanfordin tutkimusyksikköön tutkittavaksi ja testin tulokset luvattiin minulle kahdessa päivässä.

Laskin, että olin tuolla päivystyskäynnilläni tekemisissä yhteensä yhdeksän eri hoitohenkilökuntaan kuuluvan kanssa. Kyllähän siinä riskit välittää virusta suuntaan tai toiseen ovat olleet isot. Suojavarustuksista ja käsideseistä huolimatta. Aika näyttää.

Summa summarum ja koronatestin tulokset 

Sairaalakäyntini kesti kaiken kaikkiaan vajaa viisi tuntia ja loppuajasta lähinnä vain odottelin niitä verikokeiden tuloksia. Lohdullista tietenkin oli, että matkan varrella oltiin jo voitu poissulkea tiettyjä vakavia sairauksia sydämen ja keuhkojen ollessa kunnossa. Koska oireeni olivat helpottamaan päin, eikä happivajettakaan lopulta ollut, sain lääkäriltä vapautuksen lähteä kotiin. Poistuin sairaalasta epäiltynä koronapotilaana ja saamani lisäohjeet eristäytymiseen, myös kotona muusta perheestä, olivat kovat.

Kaksi päivää myöhemmin sain puhelinsoiton. Koronatestini tulos oli negatiivinen. Mikä siis nuo melko vakavatkin oireet sitten aiheutti, on edelleen mysteeri. Ensi viikolla omalääkärin kanssa tutkimuksia jatketaan. Tällä hetkellä vointini on kuitenkin jo onneksi ihan hyvä. Toteankin, että hapensaanti ja henkiin jääminen tuntuvat kuulkaas aika ihanille! 

Pysykäähän terveinä, lukijani. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!