Buenos días! ¿Cómo estás? — aamulenkillä jälleen

Buenos días! ¿Cómo estás? Hyvää huomenta. Miten menee? Näin huikkaa espanjaksi postinkantaja jalkakäytävällä seisovalle meksikaanonaiselle. Nainen on odottanut kotinsa edustalla postinjakajaa, jotta voisi ojentaa jakajalle oman kirjeensä postin toimitettavaksi eteenpäin. Se on minusta mukava palvelu täällä USA:ssa. Ei tarvitse välttämättä lähteä viemään kirjeitä postilaatikkoon tai -toimistoon. Kirje vaihtaa jalkakäytävällä haltijaansa. Postimiehellä on kertakäyttöhanskat, kasvomaskit molemmilla ja turvavälit palautetaan heti vaihdon jälkeen. Olen perinteisellä aamulenkilläni. Havaintoja ja ajatuksia on taas monenlaisia.

Kaipuu

Juuri ennen lenkille lähtöäni, olen Suomi-kaipuussani postannut Facebookin oheisen tekstin:

Unelmani pitää täysin paikkansa ja haaveilen siitä edelleen. Aamulenkkini aikana postaukseni saa somessa aikaan reaktioita laidasta laitaan. Osa ymmärtää täysin mistä kenkäni puristaa. Se ulkosuomalaisen kenkä. Sen rutikuivassa Kaliforniassa asuvan kenkä. Osaa puolestaan päivitykseni hämmästyttää tai huvittaa. Ja onhan se nyt tietenkin vähän hullua, että ihminen kaipaa vesisateeseen. Mutta minä en ole nähnyt, kuullut, saati muutoin kokenut vesisadetta kohta neljään kuukauteen! En ole päässyt tuoksuttelemaan sitä ihanaa, sateen jälkeistä raikasta ilmaa. Ja kuten olen teille jo aiemminkin todennut, sateen jälkeen ilma Kaliforniassa tuoksuu aivan erilaiselle kuin sateen jälkeen ilma Suomessa. Sitä suomalaista tuoksua minä haluaisin nyt vetää keuhkoihini täysin palkein. Oikeasti. Kaipaan sadetta. Kaipaan Suomea. Kaipaan niitä yhdessä ja erikseen.

Tuulen suunta

Meillä on siis eletty karanteenimaisia oloja nyt jo yli kolmannes tästä vuodesta. Lähes kaikkiin sisätiloihin on maskipakko ja moni ystäväni on yllättynyt, kun kerron, ettei meillä esimerkiksi ole ollut kampaamot auki sitten maaliskuun alkupuolen eikä ruokakauppaan saa edelleenkään viedä omia kestokasseja, mahdollisia pöpöpesäkkeitä kun ovat. Sosiaalisten etäisyyksien pitäminen on tuonut uutta tarkkaavaisuutta myös aamulenkkeihini. En ota kasvomaskia lenkille mukaan, sillä pääsääntöisesti ne omakotitaloalueet, joissa lenkkini teen, ovat superhiljaisia. Harvoin siellä ketään edes näkee. Jos ja kun joku toinen sitten tulee vastaan, jompi kumpi väistää jalkakäytävältä ajotielle. Kierretään toisemme kaukaa. Tapa on toiminut täällä hyvin kaikki nämä kuukaudet.

Mutta nämä ohitustilanteet ovat saaneet minut nykyisin siis tarkkaavaiseksi. Pitää havainnoida aina juuri senhetkisen tuulen suunta. Jos tuulee suoraan edestä, voi vastaantulijan mahdollinen pisara(tartunta)pilvi tavoittaa minut jo kaukaa. Jos taas tuulee suoraan takaapäin, minun mahdollinen pilvi tavoittaa vastaantulijan hyvissä ajoin ennen varsinaista kohtaamista. Sivutuuli on yleensä se kaikkein suotuisin ja yritän valita oman ohituskaistani aina tuulen "yläpuolelta". No, joka tapauksessa me lenkkeilijät ohitamme toisemme yleensä useamman metrin päästä. Se on ollut se uusi normaali. On vain ollut jännä huomata, ettei sitä todellakaan aiemmin, ennen kevättä 2020, miettinyt tuulen suuntaa kanssaihmisiä ulkona ohittaessaan. Nyt miettii.

Asuntomarkkinat

Aamulenkkini varrelle on tullut taas uusia taloja joko myyntiin tai vuokralle. Talo, jossa oli todella sotkuinen piha, on mennyt vihdoin kaupaksi. Tai ainakin For sale -kyltti on poistettu. Vain pari päivää aiemmin kävin katsomassa yhden kotiamme lähellä sijaitsevan vuokratalon tietoja netistä. Liian iso, kökkö piha ja aivan liian kallis. Samalla nettihaahuilukerralla silmiini osui myös kerrostaloasuntoja nykyisestä asuinkaupungistamme. Nämä ydinkeskustan kerrostalot ovat aika uusia, ehkä vuoden tai kaksi vanhoja. Pahimmillaan pienehköstä kerrostalokolmiosta pyydettiin 5 200 dollarin kuukausivuokraa. 5 200! Järkyttävää. Kun toukokuussa kirjoitin koronan ja etätöiden mahdollisesti tuomasta joukkopaosta Piilaaksosta ja asumiskustannusten madaltumisesta, niin ainakaan meidän kulmilla vuokrat eivät kyllä ole vielä alentuneet.

Katseita lähikulmien komeilta kolleilta.

Etanoiden sielunelämä

Aamulenkkien ehdottomasti parasta antia kuitenkin on, kun näkee tutun kissan pihassaan tai bongaa reitiltä jopa täysin uuden kissan. Reittini kulkeekin yllätys, yllätys, kissataloja kierrellen. Eilen bongasin kolme uutta kissaa yhden ja saman talon pihasta. Kateilla oli ilmeisesti aamupalan sulatteluvaihe, sillä yksikään ei suostunut tulemaan rapsutuksille, vaikka tein kaikki kissakuiskaajan temput.

Muitakin eläimiä tulee lenkeillä ihmeteltyä. Kuten nyt vaikkapa etanoita ja niiden sielunelämää. Aamuisin asfaltilla voi näkyä etanoiden yöllisiä matelureittejä. Limavanat ovat jo kuivuneet ja aamuauringon osuessa vanoihin ne kiiltävät. Mutta sitä etanoiden mutkittelua minä ihmettelen. Miksi kurvailla? Jos minä olisin sellainen hitaasti liikkuva matelija, niin yrittäisin kyllä laittaa mutkat suoriksi. Kurvailuhan kestää ikuisuuden sillä nopeudella! Niinpä etanoiden sielunelämä on minulle vielä mysteeri. Ja aivan, kun oma elinkupla surkastuu näinkin pieneksi, sitä tulee jo miettineeksi etanoidenkin elämää, hahah. 

Etanoiden mutkittelevia reittejä asfaltissa. Ei kiiltoa, sillä kuva otettu puun varjossa.

Lenkki on tehty. Fiilis hyvä. Kotipihaan palatessani tutkiskelen pihamme pomelopuuta. Saan poimia siitä nyt jo toisen pomelon. Ensimmäinen pomelomme olikin oikeasti kokoa lentopallo, tämä toinen on kooltaan jo maltillisempi. 

Satokauden 2020 pomelo nro 2 halkaistuna. On tämäkin sellaisen kahden greipin kokoinen mollukka. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 

Ulkosuomalaisen koronahoidosta Suomessa

Viime postauksessa avasin pohdintojani mahdollisesta matkasta Suomeen näin USA:ssa asuvana ulkosuomalaisena ja koronaviruksen jyllätessä täällä meillä päin vielä täyttä häkää. Yksi pohdinnoistani kosketti ulkosuomalaisen asemaa näin pandemian aikana, mikäli hän matkustaisi Suomeen, sairastuisi koronaan ja tarvitsisi siihen sairaalahoitoa. Millaisia kustannuksia siitä olisi luvassa? Jotkut amerikkalaiset terveysvakuutukset voivat kattaa koronan aiheuttaman sairaalahoidon ulkomailla, mutta oma vakuutuksemme kattaisi ulkomailla, eli tässä tapauksessa Suomessa, ainoastaan päivystyskäynnin, ei jatkohoitoa. Tiedustelin koronan vaatiman sairaalahoidon korvaavuutta myös eräältä isolta kansainväliseltä matkavakuutusyhtiöltä. He eivät tällä hetkellä myy vakuutuksia, jotka korvaisivat matkustajan joutumisen sairaalaan ulkomaanmatkallaan vallitsevan pandemian vuoksi. Näiden valossa mahdollisten sairaalapäivien kustannukset Suomessa jäivät minua siis yhä pohdituttamaan, sillä useimmitenhan me ulkosuomalaiset emme enää kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Voisiko mahdollisesta sairaalahoidosta tulla siis kalliskin tikki?

Ystäväni kommentoi kuitenkin postaustani. Hänellä oli käsitys, että Suomen tartuntatautilaki turvaisi maksuttoman hoidon koronaviruksen tapauksessa myös ulkosuomalaisille. Hän ei kuitenkaan ollut varma asiasta, joten pengoin asiaa tarkemmin. Ja pientä penkomista se sitten todella vaatikin. Varsinaisen tartuntatautilain pykälistä en löytänyt suoraan ulkosuomalaisen roolia maksajana. Ainoastaan seuraavan johtolangan:

80 § Asiakasmaksut

Tartuntatautien torjunnasta, tutkimuksesta, hoidosta ja lääkkeistä kunnallisessa terveydenhuollossa perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992). (Lähde Finlex.fi, Tartuntatautilaki)

Kyseinen laki antoi puolestaan seuraavaa tietoa:

24 § Muulta kuin Suomessa asuvalta perittävä maksu

Muulta kuin Suomessa asuvalta voidaan periä enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen maksu, jollei Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

Amerikkalaisen hätäensiavun hoitohuone epäillylle koronapotilaalle (käytön jälkeen). Jouduin tutkimuksiin huhtikuussa, mutta onnekseni koronatestin tulos oli negatiivinen.

Lopulta ajauduin Kuntaliiton koronaviruksen tiedotussivuille ja sieltä löysin kaipaamani vastauksen. Kysymys ja siihen vastaus kuuluivat usein kysyttyjen kysymysten listalle:

Onko koronavirusepäilyn tutkimus asiakkaalle maksutonta (asiakasmaksulain 5 § 4 kohta)?

Yleisvaarallisen tartuntataudin tutkimus, hoito ja hoitoon määrätyt lääkkeet sekä sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn eristäminen ovat asiakkaalle maksuttomia, sillä koronavirus on määritelty yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi (ks. tartuntatautiasetus 1 § 14 kohta). Maksuttomuus ei koske matkoja terveydenhuollon toimintayksikköön, jotka korvataan sairausvakuutuslain nojalla pl. mahdollinen siirtokuljetus toimintayksikköjen välillä. Tutkimus on maksutonta riippumatta siitä, osoittautuuko testitulos positiiviseksi vai ei. Sen sijaan hoito on maksutonta vain, jos testitulos on positiivinen.

Henkilö, jolla ei ole Suomessa kotikuntaa, saa koronaviruksen tutkimuksen ja hoidon Suomessa maksutta. Kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat hakea valtion korvausta Kelasta. Tavallisesti valtion korvaus edellyttää hoito-oikeustodistusta, eli eurooppalaista sairaanhoitokorttia tai Kelan myöntämää todistusta oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa. Sen puuttuessa on hoidon kustannukset voitu periä potilaalta itseltään. Kela ei kuitenkaan edellytä tätä koronaviruksen tutkimuksen ja hoidon tapauksessa. Hoito-oikeustodistuksen puuttuessa valtion korvauksen saamiseksi riittää, että korvaushakemukseen merkitään, että kyse on koronaviruksen tutkimuksesta ja/tai hoidosta. 

Kuntia ja sairaanhoitopiirejä kuitenkin suositellaan ennen valtion korvauksen hakemista selvittämään, onko henkilöllä koronaviruksen tutkimuksen ja/tai hoidon kattava vakuutus. (Lähde: https://www.kuntaliitto.fi/koronavirus)

Ehkä hyödyksi muillekin

Itselleni tämä tieto oli uutta, joten ajattelin sen kiinnostavan muitakin ulkosuomalaisia ja/tai heidän lähiomaisiaan. Pykälien taustalla on varmastikin ajatus, että kaikki tartuntatautia Suomessa sairastavat saataisiin todella hoidon piiriin, oli siihen taloudellisia mahdollisuuksia tai ei. Näin pienennetään riskiä, että sairastuneet tartuttaisivat lisää maan muita kansalaisia. Ja vaikka hoito Suomessa siis korvattaisiinkin valtion toimesta myös ulkosuomalaiselle, ei tämä tietenkään vähennä riskejä itse matkustamisessa. Jokainen joutuu puntaroimaan omat riskinsä edelleen. Ja tuskin kukaan ulkosuomalainen tämän hoidon korvaavuuden perusteella tekee lopullista matkaanlähtöpäätöstään, siihen vaikuttavat ihan muut syyt. Itse stressasin muiden muassa tästäkin koronahoidon korvaavuusasiasta, mutta nyt on sitten yksi kysymysmerkki mielessä vähempänä. Päätöstä lähteäkö syksyllä Suomeen vai ei, en kuitenkaan vielä ole tehnyt. Jospa kuitenkin joku teistäkin saisi postauksestani lisää tarvitsemaansa infoa.

Meillä täällä Kaliforniassa tosiaan edelleen karanteenimaiset olot jatkuvat viruksen vuoksi. Asuinkaupunkimme pormestari julkaisi eilen sunnuntaina sosiaaliseen mediaan postauksen, joka toisaalta vähän hätkähdytti:

"Congratulations! We just finished 124 days of sheltering-in-place; that’s just over ONE-THIRD of a year!"

Eli meillä näitä poikkeusoloja on nyt lusittu jo yli kolmannes koko vuodesta 2020! Ja samoilla linjoilla jatketaan, kunnes virus saadaan jonakin kauniina päivänä talttumaan täälläkin. Koettakaamme pysyä terveinä!

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

(Edit 20.7.2020) Kelan sivuilta usein kysyttyjen kysymysten kohdalla koronaviruksen hoidosta ulkosuomalaisen kohdalla annetaan kuitenkin täysin risteävää tietoa: Asun EU-maiden ulkopuolella, mutta olen Suomen kansalainen. Mikä on oikeuteni saada hoitoa Suomessa, jos sairastun Suomessa vierailuni aikana, ja mitä hoito maksaa?

Jokaisella on oikeus saada kiireellistä hoitoa Suomen julkisessa terveydenhuollossa riippumatta siitä, mistä maasta tulee tai minkä maan kansalainen on. EU- ja Eta-maiden, Sveitsin ja Australian ulkopuolelta tulevilla ei pääsäännön mukaan ole oikeutta muuhun kuin kiireelliseen hoitoon Suomen julkisessa terveydenhuollossa. Suomen kansalaisuus ei ole peruste sille, että muuta kuin kiireellistä hoitoa voisi saada. Jos tarvitset hoitoa koronaviruksen vuoksi, joudut maksamaan kaikki hoidosta aiheutuneet kustannukset itse. Voit myös käyttää yksityisen terveydenhuollon palveluja omalla kustannuksellasi.

Pää puhki pohdinnoista

Tiedäthän tunteen, kun ajatus kiertää yhtä ja samaa kehää. Kun olet miettinyt jotakin asiaa pääsi puhki. Minulla on nyt ollut sellainen tilanne viimeiset neljä kuukautta. Ja viime viikolla pääni oli mennä puhki ihan muista syistä, siitä postauksen lopuksi.

Sunnuntaibrunssilla naapurikaupungissa.

Kysymyksiä ilman vastauksia viimeiset neljä kuukautta

Maaliskuussa minun kauan odottamani, loppukeväinen irtiottoni Suomeen peruttiin. Siihen tarvittiin se yksi sähköposti lentoyhtiöltä. Unelmani romuttui. Tuli korona. Tuosta hetkestä lähtien olen pohtinut, pääsenkö edes loppukesästä tai alkusyksystä Suomeen? Onko ylipäätään lentoja? Paljonko ne harvat tarjolla olevat lennot maksavat? Uskallanko lentää? Onko riski sairastua liian suuri? Pääsenkö takaisin Yhdysvaltoihin? Milloin tulee viruksen toinen aalto Suomessa, milloin USA:ssa, kun ensimmäisestäkään ei olla vielä päästy eroon? Olisiko Suomessa viruksen kannalta turvallisempaa? Toisaalta ukkokullalla ei ole realistisia mahdollisuuksia matkustaa.

Näitä kysymyksiä minä olen nyt pyöritellyt mielessäni viimeiset neljä kuukautta. Muutamissa ulkosuomalaisten ryhmissä ei ole uskaltanut omia mahdollisia Suomeen-lähtöajatuksia tuoda julki enää pitkään aikaan. Siis ei edes ajatuksia. Kommentit ovat sitä luokkaa, ettei niitä ole kiva lukea. "Onko sinne Suomeen ihan pakko joka kesä päästä?" Seuraava jatkaa: "Eikö jumalauta voi olla menemättä!" Nämä torppaajat unohtavat seikan, että meitä ulkosuomalaisiakin on moneen junaan. Jokaisen tilanne on erilainen. Huvimatkailua ja lomailua omien maarajojen ulkopuolelle on nyt syystäkin suositeltu välttämään, mutta eivät kaikki ulkosuomalaiset ole matkaamassa Suomeen vain huvin ja lomailun vuoksi! Osalla meistä on siellä myös vastuita ja velvollisuuksia hoidettavina. On iäkkäitä, jopa todella sairaita vanhempia tai muita lähisukulaisia. Voi olla kiinteistöjä tai muuta omaisuutta hoidettavana. Juoksevia asioita, joita ei voi hoitaa netissä, eikä puhelimitse keskellä yötä omalta aikavyöhykeeltä. On ulkosuomalaislapsia, joiden halutaan säilyttävän yhteys Suomen kieleen, kulttuuriin ja sukulaisiin. 

Ulkosuomalaisten ryhmissä monet heistä, jotka eivät syystä tai toisesta itse pääse Suomeen, sättivät kovasanaisesti heitä, jotka ovat matkan aikeissa tehdä tai jo ovat Suomessa. Lisäksi tuntuu helposti syntyvän kinaa, kun puheeksi otetaan omaehtoinen 14 päivän karanteeni. Tällä hetkellä sellainen Suomeenkin tullessa minua odottaisi ja vastaava 14 päivän karanteeni olisi lusittavana myös USA:ssa palatessa. Osa ulkosuomalaisista on pinteessä, sillä heillä ei ole Suomessa paikkaa, jossa tuon karanteenin voisi viettää. Osa on onnekkaita ja heillä sellainen paikka on. Minä olisin yksi niistä onnekkaista, minulla olisi paikka. Yhteensä kuukausi eristäytymistä on sitten jo toinen asia.

Lähes kaikki Suomeen halajavat ovat myös luonnollisesti huolissaan, etteivät he halua kerätä virusta lentokoneista ja -kentiltä ja tartuttaa sitten lähiomaisiaan. Huoli on täysin aiheellinen. Aika harva on tuntunut kuitenkin olevan huolissaan siitä, jos itse sairastuu vakavasti! Minua huolettaa tämäkin seikka. Jos todella itse sairastun vakavasti, pääsenkö ensinnäkin hoitoon? Ja koska en kuulu enää Suomen sosiaaliturvan piiriin, ei hoito Suomessa tulisi olemaan minulle sitä suomalaisille tuttua puoli-ilmaista. Olenkin selvittänyt oman sairasvakuutukseni osalta, korvaavatko he koronaviruksen vaatimaa mahdollista sairaalahoitoa. Samoin olen selvittänyt asiaa yhdeltä ulkopuoliselta matkavakuutuksen tarjoajalta. Kumpikaan ei korvaa. Päivystyskäynti Suomessa menisi vielä normaalisti oman sairasvakuutuksemme piikkiin, mutta mahdollinen jatkohoito sairaala- tai teho-osastolla ei. En tiedä, moniko tätä seikkaa on ottanut huomioon, mutta ainakin itselleni kyseinen tieto kyllä vain lisäsi tuskaa. Ja tämä tiesi tietenkin taas enemmän ja enemmän vettä ajatusmyllyyn.

Entäpä ne lennot sitten? USA on evännyt maahansa pääsyn pääsääntöisesti muilta kuin Yhdysvaltain kansalaisilta ja Green Cardin haltijoilta jo pitkän aikaa. Vastaavasti EU kielsi hiljattain mm. amerikkalaisten pääsyn EU-alueelle, sillä tautitapauksia jyllää täällä vielä hurjat määrät. Ja juuri tuoreen uutisen mukaan, Kalifornian kuvernööri on sulkemassa osavaltiostamme 30 piirikuntaa tiukemmin uudelleen. Oma piirikuntamme ei kuulu tähän uudelleen suljettavien joukkoon, kun eihän meillä ole läheskään kaikkia toimintoja vielä edes avattu, mutta matkustustapauksissa tarkastellaan aina koko Yhdysvaltoja, ei yksittäistä osavaltiota tai sen piirikunnan tautitilannetta. Ja kyllä, Suomen kansalaisen on suomalaisella passillaan aina oikeus päästä Suomeen, mutta nämä EU:n ja USA:n molemminpuoliset maahanpääsyrajoitteet tietenkin rokottavat Atlantin yli tehtävää lentoliikennettä. Vaikka siellä nyt muutama lentoyhtiö tällä hetkellä kohtuullisesti jo operoikin, voi edelleen lentojen siirtyminen ja peruuntuminen tulla eteen vielä aivan h-hetkellä. Oma päänvaivansa se on sekin, niiden lentojen uudelleen järjestely tai maksettujen lentolippurahojen takaisinsaanti.

Eli näitä, näitä samoja kysymyksiä minä olen pyöritellyt mielessäni nyt neljä kuukautta. Pääsenkö? Milloin? Voinko? Paljonko? Entä jos? Ennen kaikkea, entä jos? Välillä saan siirrettyä hurrikaanin lailla pyörivät ajatukset taka-alalle, kunnes ne sitten taas pompsahtavat pintaan ja tuovat harmaita hiuksia. Eikä pohdintoja helpota tieto siitä, että minullakin niitä vastuita ja valvollisuuksia olisi Suomessa odottamassa. Kello tikittää niiden osalta koko ajan ja ainakin yksi tehtävä on jo myöhässä. Kaiken tämän kaipuun rinnalla se ei ole kiva tunne.

Onnenkeksistä tullut elämänohje. Päteekö tämä myös pandemia-aikoina?

No, sitten viime viikon pohdintoihin:

Pää puhki kysymyksestä miksi

Piilaaksossa ja sen lähiympäristössä ei ole satanut moneen kuukauteen. Mikäli oikein muistan, edelliset sateet tulivat joskus huhtikuun alkupuolella. Niinpä aurinko on porottanut maastot taas kullankeltaisiksi ja kaikki luonnossa on rutikuivaa. Tästä syystä johtuen (ja väkimassojen kokoontumisen ehkäisemiseksi) myös itsenäisyyspäivän ilotulitukset olivat alueellamme kiellettyjä. Tyypillisesti 4th of Julyna USA:ssa taivaalle ammutaan raketteja vähintään yhtä paljon kuin uutena vuotena, mutta tänä vuonna se oli alueellamme kiellettyä. Mutta mitä tekee paikallinen asukas? Menee ja ostaa raketteja! Uutisissakin kerrottiin, että tänä vuonna 4th of Julyn rakettikauppa kävi ennätysvilkkaana. Ja sitten kun juhlapäivä koittaa, niin eiköhän paikalliset ammu nuo rakenttinsa taivaalle, muka salaa. Ja tietenkin sillä seurauksella, että isoja maastopaloja sammuteltiin pitkälle viime viikkoon. Jouduttiin tekemään evakuointeja ja osa ihmisistä menetti tulipaloissa kotinsa. Niinpä viime viikon pyöritin päässäni aika moneen otteeseen kysymystä miksi! 

Tässä asiassa pääni ei mennyt niinkään puhki ajatusten ikuisesta kehästä, vaan ihmisten ajattelemattomuudesta. Miksi? Miksi joku ne ilotulitteet taivaalle kuitenkin ampuu, vaikka se oli kiellettyä ja seuraukset olivat tiedossa? Miksi raketteja ylipäätään edes myytiin? No, sitä saatiin mitä pahimmillaan ennustettiin, maastopaloja, ja niinpä paikalliset palomiehet "pääsivät" taas paiskimaan ympärivuorokautisia työpäiviä. Voi itku. En ymmärrä, en.

Viime perjantaina Piilaakson yllä näkyi pitkästä aikaa pilviä! En edes muista milloin meillä on ollut edellinen pilvinen päivä. Kuva takapihaltamme.

Sitten vielä lopuksi pieni kevennys:

Avokadofanin loppukevennys

Jos pääni on meinannut mennä viime aikoina puhki kaikista noista ajatuksista ja avoinna olevista kysymyksistä, niin viime viikolla pääni oli mennä puhki ihan konkreettisestikin. Kävelimme ukkokullan kanssa kotikatuamme pitkin, siitä mistä miljoona kertaa aiemminkin. Yhtäkkiä alle metrin päässä minusta kuuluu iso "tumps"! Maahan putosi jotakin painavaa. Katsoin tömähdyskohtaan ja siinä komeili valtavan kokoinen avokado. Mitä ihmettä? Olen nimittäin aivan varma, ettei minulta avokadofanina olisi jäänyt kotikadultamme siinä kohtaa avokadopuu huomaamatta. Ja niinpä, ei siinä mitään avokadopuuta kasvanutkaan. Kun nostin katseeni ylös, totesin että avokado tippui HAVUPUUSTA! No, avokadohan oli pureskeltu jo yhdestä kulmastaan, joten ilmeisesti joko orava tai opossumi sen sieltä puusta omista jemmoistaan tipautti. Liekö se oli jyrsijältä vain lipsahdus, vai tähtäsikö avokadolla tarkoituksella meitä? Hahah. Pääni selvisi onneksi tästä tapauksesta vammoitta, mutta viisastuneena varoitan teitäkin: Varokaa tippuvia avokadoja, niitä voi sadella myös havupuiden oksistoista!

Puhkeaako tässä siis vielä pää vai eikö puhkea? Se jää nähtäväksi. Tällaista ajatushulinaa tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Että sellainen pyöräretki

Viime lauantaina USA:ssa vietettiin itsenäisyyspäivää ja tämän juhlapäivän yhteydessä ukkokullan työnantajalla on ollut tapana antaa aina pari ylimääräistä vapaapäivää. Näin kävi tänäkin vuonna. Päätimme, että nyt saa samojen kotiseinien tuijotteluun tulla pieni tauko ja varasimme majoituksen kolmeksi yöksi eteläisemmästä Kaliforniasta, tuppukylästä nimeltään Solvang. Se on hauska pieni tanskalaiskylä, josta kertonen teille toisessa postauksessa lisää. (Ja ennen kuin joku pöyristyy valinnastamme matkustaa Kaliforniassa tällaisena aikana kerron, että kaikessa mahdollisessa huomioitiin turvavälit, jokainen ateria syötiin joko ulkona tai autossa, noudatimme tiukasti paikallista maskipakkoa, desinfioin hotellihuoneemme ennen sinne asettumistamme, emmekä liikkuneet missään väkijoukoissa. Lisäksi tulimme jo varsinaiseksi juhlapäiväksi eli lauantaiksi takaisin kotiin, koska arvelimme silloin olevan ihmisiä julkisilla paikoilla joka tapauksessa enemmän liikkeellä. Joten please, ei marinaa tästä. Kiitos.)

Ajoimme Solvangiin keskiviikkona. Torstaina piti olla viikon viilein päivä, luvattu vain +23 C, joten valitsimme ajanvietteeksi tutustumisen Solvangin läheisyydessä oleviin viinitiloihin. Ja tanskalaiskylässä kun oltiin, niin siellä markkinoitiin viinitilavisiittejä tehtäväksi myös skandinaavityyliin polkupyörillä. Minullahan ei siis ole ollut polkupyörää täällä Piilaaksossa koko tämän kuuden vuoden aikana ja olen ollut pyörän selässä Kaliforniassa vain kerran aiemmin, Santa Monicassa erään Suomi-vieraamme kanssa. Niinpä olen todella ikävöinyt pyöräilyä, jota Suomessa tuli kuitenkin harrastettua ahkerasti työmatkoihin ja monessa muussakin hyötykäytössä. Otimmepa siis nyt Solvangissa vuokrapyörät alle, jihuu! 

Alkuhuumaa! Asfaltti, alamäki ja kaikki!

Aamupäivästä piipahdimme ensin yhdellä viinitilalla kävellen ja olimmekin siellä lähes koko vierailumme ajan ainoat asiakkaat. Matkaa tuli taitettua noin 5 km. Iltapäiväksi vuokrasimme sitten ne pyörät ja tarkoituksenamme oli pyöräillä vielä yhdelle tai kahdelle viinitilalle. Toiselle niistä olin tehnyt varmuuden vuoksi pöytävarauksen, kuten näin korona-aikaan oli suositeltu. No, lopulta yksi viinitila tuona helteisenä iltapäivänä riitti, nimittäin kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Google Mapsin mukaan paras reitti viinitilalle kulkisi vilkasliikenteisen maantien vartta ja olisi kestoltaan vain 18 minuuttia. Emme halunneet pyöräillä tuon ison valtatien reunustaa autojen huristellessa kovaa vauhtia ohi, joten valitsimme Google Mapsin ehdottaman toisen reitin, sen kuuluisan "oikoreitin", kestoltaan 17 minuuttia. Matka-aika ei niinkään ollut se tekijä valintaamme, vaan rauhallisempi ajoväylä. Kartassa oikoreitin kohdalle oli piirtyneenä jokin aivan hintelä tiepahanen, mutta ajattelimme, että siinähän sitä saadaan nauttia kauniista ja rauhallisesta maalaisidyllistä sitten samalla. Valitsimme siis tämän pyöräilyreitiksemme. No, sehän olikin sitten oikoreittien oikoreitti!

Matkahan alkoi todella hyvin. Asfaltoitu tie muuttui nopeasti hiekkatieksi, joka kulki kauniiden viiniviljelmien keskeltä (kuva yllä). Ensimmäinen yllätys olivat neljä meksikaanomiestä, joiden kohdalle mutkan takaa saavuimme. He pitivät "torikokousta" hiekkatien laidalla ja yhdellä miehistä oli kämmenensä päällä valtava haukka! Haukka availi mahtavia siipiään. Lintu pelästyi meitä, vaikka kaarsimme pyörillämme monen metrin päästä. Miehellä oli lintu kuitenkin kytkettynä, eikä lintu päässyt karkuun ja mies saikin sen nopeasti rauhoiteltua. Jos me hämmästelimme miehiä ja sitä valtavaa haukkaa, niin kyllä meksikaanotkin katsoivat meitä vähän pitkään. Arvelivat varmaan, että tietävätköhän nuo minne oikein ovat menossa. 

Noh, mehän luulimme tietävämme. Yllätyksiä oli kuitenkin luvassa lisää. Hiekkatie alkoi nimittäin nopeasti vain kaveta kapenemistaan, kunnes tulimme lopulta umpikujaan. Just! Tie päättyi onneksi vähän korkeammalle kummulle ja näimme, että tuolla kaukana se tie on joskus muinoin jatkunut. Ei jatkunut enää. Tie oli käytännössä kasvanut umpeen ja väliin oli rakenneltu aitoja, ojia ja muuta mukavaa. Umpikujakohdasta pystyimme näkemään myös varsinaiselta reitiltä sivuun. Siellä häämötti jonkin matkan päässä golfkenttä. Suomalainen sisuhan ei antanut periksi luovuttaa tässä vaiheessa, vaan lähdimme suunnistamaan kohti golfkenttää kauhean ryteikön läpi. Pyöriä oli pakko taluttaa, sillä tuo ryteikkö oli täynnä korkeaa heinää, epätasaista maastoa sekä piikikkäitä, raapivia puskia. Joukossa taisi vilahtaa myös myrkyllistä poison oak eli myrkkytammea. Eniten kuitenkin tässä vaiheessa itse pelkäsin käärmeitä. Lämpötila oli nimittäin ylittänyt jo reilusti hellelukemat, joten tuollainen korkea kuiva heinikko olisi mitä ihanteellisin lymyilypaikka kalkkarokäärmeille. Kääk! Noh, käärmeiltä onneksi vältyttiin ja ryteikön ja parin ojan ylityksen jälkeen tupsahdimme golfkentän reunalle. Kyllä siinä riitti golffareilla ihmeteltävää, kun me yltäpäältä heinissä pölähdimme heidän peliensä keskelle!

No, ajoa päästiin pian jatkamaan, sillä golfkenttää reunusti golfkärryille tehty kapea asfalttitie. Mutta välittömästi, kun käännyimme golfkentältä pois, olimme taas epämääräisellä hiekka- ja soratiellä. Ajoa kuitenkin päättäväisesti jatkettiin, kunnes... Edessämme oli korkea karjaportti ja piikkilanka-aita! Karjaportti oli totta kai lukossa. Voi sitä tuskan parahdusta, mikä minulta pääsi. Tähänkö tämä matka nyt tyssäsi? Saattoi minulta siinä pari valittua kirosanaakin lipsahtaa! No, periksi ei päätetty antaa tässäkään tilanteessa. Niinpä kipusimme itse vuoroillamme ja nostimme myös pyörät yksi kerrallaan tuon karjaportin yli. Aita oli vielä tuhannen ruosteessa ja minua alkoi tilanne jo hiukan huvittaa. Osittain väsymyksestä, osittain siitä helteestä, osittain koko koomisesta tilanteesta. Miltä me oikein näytimme? Olin vielä vastikään ostanut alennusmyynnistä Michael Kors -merkkisen hihattoman paidan ja olin tietenkin laittanut sen ylleni tälle kivalle pienelle viinitilaretkellemme. Se oli niin kaunis lohenpunainenkin. No, siinä minä nyt sitten muka joku fancympi paita päällä kiipeilin ruosteisen karjaportin yli kuin joku ketterämpikin marakatti! Hah hah! No, olimme todellakin ainoat kulkijat sillä tiellä, ettei siellä onneksi ollut yleisöä.

Karjaportin ylitys. Onneksi ei vuokrattu sitä tandempyörää. Olisikin ollut astetta isompi operaatio "heittää" se tandem aidan yli. :-D 

Tässä vaiheessa matkaa oli siis taitettu jo hyvinkin puoli tuntia ja helteessä hiki alkoi pyörien nostoineen kaikkineen virrata ihan kunnolla. Onneksi meillä oli pullot vettä mukana. Ei muuta kuin hörpyt pulloista ja takaisin pyöränsatulaan! Minulla tosin oli vähän paha aavistus tällaisesta suljetusta karjaportista. Useinhan se nimittäin meinaa, että alue tai tie on suljettu myös toisesta päästä. Ja kas, kuinka ollakaan, jonkin matkaa pyöräiltyämme edessämme oli uusi portti ja lukossa tietenkin sekin. Tuon karjaportin takana odotti kuitenkin jo leveämpi asfalttitie ja tiesimme olevamme jo suhteellisen lähellä viinitilaa. Vielä kerran etsimme jostakin suomalaisen sisun sopukoista ruista ranteeseen, nostimme polkypyörät ja kapusimme tuon aidan ylitse. Ai että, kuinka se asfaltti tuntuikaan hyvältä pölyävän ja kuoppaisen hiekkatien jälkeen! Olimme lisäksi ns. takaisin kartalla.

Vielä edessämme oli ehkä kilometrin polkaisut ja lopulta pääsimme viinitilalle, melkoisessa hiessä ja aivan uupuneina. Olimme tietenkin tekemästäni pöytävarauksesta jo pahasti myöhässä, mutta onneksi tilalla oli vain pari muuta seuruetta ja mahduimme helposti mukaan. Myöhässä tosiaan olimme, sillä tämä Google Mapsin tarjoama 17 minuutin "oikoreitti" kesti meiltä 50 minuuttia. Kun laitoimme pyörät parkkiin, ukkokulta totesikin, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun vuokraamme pyöriä. Heh, minun ideahan se oli! 

Pääsimmehän me sitten lopulta maistelemaan niitä viinejäkin, mutta enpä muistakaan ennen juoneeni viinitilalla ensin niin montaa litraa vettä! Pikku hiljaa voimat siinä sitten palautuivat ja päätimme lähteä polkemaan takaisin kohti Solvangin keskustaa. Yksi viinitila sai siis riittää. Tällä kertaa valitsimme ihan sen ison ja asfaltoidun tien takaisin. Iso osa paluumatkasta olikin hulppeaa alamäkeä, olimme siis tehneet tulomatkalla kaikessa siinä hurmiossa ylämäkinousua melkeinpä huomaamattamme. Lisäksi maantien viereen oli vieläpä osalle matkaa tehty erillinen pyörätie. Voi miten ihanaa vauhdin hurmaa se alamäkiajo olikaan! Tukka hulmusi! Vauhdikas alamäkiajo kyllä kruunasi tuon pyöräretkemme. Nyt minun pitää varmaan vain odottaa, että aika kultaa ukkokullan muistot ja saan puhuttua hänet taas joku päivä pyörän selkään, hi hii!

Näissä maisemissa pääsimme sitten viiniä maistelemaan. Mitäpä sitä ei suomalainen tekisi viinitilalle päästäkseen! Ryteiköt ja karjaportitkin ylitettiin, enää olisi puuttunut vain se harmaa kivi, jonka läpi kokeilla menevänsä.

Viinitilalla oli tällainenkin pyörä. Välillä kyllä meidänkin matkan eteneminen tuntui aika takkuiselle. Lisäksi ihmettelin, miten Google Maps nuo matka-aika-arviot polkupyöräreiteille oikein antaa. Ison tien kautta matka-aika-arvio oli sen 18 minuuttia, mutta meillä meni palatessakin matkaan noin 30 minuuttia, vaikka iso osa matkasta oli sitä nopeakulkuista alamäkeä. Mene ja tiedä.

Tällainen retkitarina tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!