Kainuulaisessa lähikaupassa on tunnelmaa

Nyt seuraa pikaraportti maakuntakierrokseni alkutaipaleelta.

Olin saapunut vain tunti sitten Kainuuseen. Tapahtumien paljastavuuden vuoksi, ihan kirjaimellisesti, jätän tarkemmat koordinaatit blogissani kertomatta. Halusin sännätä heti alkajaisiksi paikalliseen lähikauppaan täydentämään ruokavarastoa. Pikku ostoksia vain, joten siihenhän istuu suomalainen lähikauppa aina yllättävänkin laajoine valikoimineen mitä parhaimmalla tavalla.

Astun kainuulaiseen lähikauppaan sisään. Onneksi asiakkaita ei ole paljon. Kierrän kauppaa aika rivakkaan tahtiin, enkä jää hypistelemään sitten viimeisen Suomi-visiittini jälkeen ilmestyneitä uutuustuotteita, vaikka mieli tekisikin. Kas, kaupasta löytyy iloiseksi yllätyksekseni laaja valikoima graavi- ja savulohipaketteja. Olen himoinnut kylmäsavulohta ruisleivän päälle, joten nappaan yhden paketin mukaani. Ostoskierrokseni on jo aivan loppusuoralla, kun vesi herahtaa kielelleni pian nautitusta lohileivästä. Siihenhän pitää saada päälle vielä tuoretta tilliä! Palaan kaupan hevi-osastolle. Kiinnitän huomioni hedelmävaa'alla perunoita punnitsevaan, isolla kaljamahalla varustettuun ukkoon. Hän nimittäin yskii ja röhii ilman minkäänlaista pisarasuojausta. Maskia ei tietenkään ole, mutta ei ukko laita suunsa eteen myöskään mitään muuta. Onneksi en joudu kyseistä hedelmävaakaa enää käyttämään, ajattelen. Etenen hevi-osastolla tilliruukkujen eteen. Huomaan, että niitä on kahdelta eri tuottajalta. Arvioin nopeasti parempikuntoisen lajin ja nappaan sen mukaani. Tilliruukkujen edessä minulla menee siis arviolta kaksi sekuntia aikaa. Mutta. Tämäkin tuntui olevan liikaa...

Tulee sanomista

Samainen yskänpisaroitaan railakkaasti levittävä kaljamahaukko nimittäin seisoo selkäni takana vain noin kahden metrin päässä minusta ja toteaa eukolleen kovaan ääneen: "Kylläpä se pitkään valihtee noita tillejä." Tässä vaiheessa olen tillivalintani jo tehnyt ja käännyn pariskuntaan päin, jolloin eukkonsa jatkaa, kovalla äänellä hänkin: "No se pittää kato kahtoo, että on oekkeenlaene." Tämän jälkeen molemmat nauravat hörönaurua ja katsovat minuun. 

Siis, että mitä tässä niin kuin tapahtui? Minulla menee tämä tapaus jotenkin aivan yli hilseen. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mikä minun kahden sekunnin seisomisessa tilliruukkujen edustalla niin ärsyttää. Pariskunta ei itse ollut ostamassa tilliä, eivät suoraan sanoen näyttäneet tillin suurkuluttajille. Ja tällainen kovaan ääneen tilanteen raportointi ja höröttely päälle saa minut kerrassaan hämilleni. Kontrastia tilanteeeseen tuo toki sekin, ettei meillä kotopuolessa Kaliforniassa tapahtuisi koskaan tällaista. Jos joku asiakas sinulle kaupassa jotakin sanoo, se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä jokin ystävällinen ele tai jopa pieni kehu. Ei henkilön ostosten arvostelua tai siihen käytetyn ajan arviointia, kovaan ääneen! Katson pariskuntaa kohti, mutta en sano mitään. Ehkä olisi pitänyt, mutta en siinä yllättävässä tilanteessa saanut kerta kaikkiaan kieleni päälle yhtään mitään. Päässä surrasi kyllä ajatus jos toinenkin.

Saavun kaupasta majapaikkaani ja ihmettelen tapausta ääneen. Sille voisi kai yhtä aikaa itkeä ja nauraa. Olen yhä sen verran hämilläni, että kerron tapauksesta myös somessa. Moni kaveri saa makeat naurut. Lisäksi armas serkkuni kertoo minulle vantaalaisessa ruokakaupassa sattuneesta tilli-gatesta ja arvelee kainuulaisen reaktion liittyvän vastaavaan. Tällainen Suomen tilli-gate on mennyt minulta ulkomailla asuessa aivan ohi. Saan tilli-gatesta kertovan linkin ja totta. Mies on haistellut tilliruukkuja, sujauttanut pätkän tilliä taskuunsa ja jättänyt tilliruukun ostamatta. Paikalle kutsuttiin poliisit. Huh huh! No, Kainuussa ei näemmä tarvitse kutsua poliisia. Kyllä kansa tarkkailee ja raportoi toisten asiakkaiden tilliostokset. Hahah!

Siinä se nyt on: mun lohivoileipä. Kainuulaisesta lähikaupasta, ulkopuolisen asiakkaan saatesanoin ostetulla tillillä varustettuna. :-D

Loppuhuipennus

No, lähikauppakierroksenihan sai kassajonossa vielä muikean loppuhuipennuksen. Edessäni oleva miespuolinen asiakas lastasi ostoksiaan kärryistä kassahihnalle. Raskasta keskiolutpakkausta nostaessa miehen shortsit, kuten myös alushousut valahtavat vyötäisiltä todella alas. Tämä saa miehen persposket näkyviin kaikelle kansalle ja nyt en puhu vain pienestä uurteen vilkkumisesta. Kyllä siinä näkyi ihan 75 % "kokonaisuudesta". Jotenkin tämä loppusilaus kruunasi kauppareissuni ja näky kyllä syöpyi verkkokalvoilleni useammaksi tunniksi. Ikimuistoinen reissu.

Että tällainen lähtölaukaus maakuntakierrokselleni Suomessa. Ja e-hei, ei tämä oman elämäni tilli-gate maailmaani kaada. Se nyt vaan loi hauskat ja kerrassaan mielenkiintoiset lähtöasetelmat parhaillaan käynnissä olevalle maakuntakierrokselleni. Mitä kaikkea mielenkiintoista tässä ehtiikään maakunnissa vielä tapahtumaan? No, kun seuraavan kerran lähikauppaan menen, taidan noudataa ystäväni neuvoa: ostan korianteria. Hahah.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Eristyssellistä vapauteen!

Tänään on viimeinen iltani eristyssellissä. Huomenna 14 päivän karanteeni on lusittu. Loppu, slut, finito. Tässä joitakin tunnelmia viimeiseltä kahdelta viikolta. 

Aika kului loppujen lopuksi tosi nopeasti. Juurihan minä pääsin oikein kunnolla lonkanvedon makuun, hahah! Jos lisää positiivisia puolia etsitään, niin kerrankin sai ensinnäkin potea jet laginsa rauhassa. Ei tarvinnut heti hötkyillä minnekään. Kummallista kyllä oli, että koko ensimmäisen viikon pärjäsin päivittäin vain 4-5 tunnin yöunilla. Oloni ei kuitenkaan ollut zombi. Varmasti pohjoisen valoisat illat aikaansaivat tämän reaktion. Aurinko on nimittäin pilkottanut viimeisiä säteitään taivaanrannasta vielä iltakymmeneltä. Voi ihanuutta! Lisäksi säät ovat kannustaneet päivittäiseen ulkoiluun. On ollut aurinkoista ja lämmintä. Ja siitä kaipaamastani sateestakin sain nauttia jo kerran karanteenin puolivälissä. Kyllä oli aivan mahtava ilma sateen jälkeen! Kaikki ne tuoksut (ei siis vielä mädäntyvät puiden lehdet kuten myöhemmin syksyllä) ja se kosteus ja happipitoisuus, ai että!

Oulun Plaanaoja heti sateen jälkeen.

Ensimmäisella viikolla minulla oli ajankuluksi erilaisia puhteita. Olin mm. luvannut pestä eristyssellin ikkunat. Pikku urakointien jälkeen sain sitten vetää enemmän lonkkaa. Paljon lukemista, suomalaisten tv-ohjelmien katsomista, saunomista, suomalaista ruokaa, yhteydenpitoa ystäviin. Suomen TV-ohjelmatiedot tahtovat vain olla minulle nykyään aikamoista sanskriittia, niin paljon entuudestaan tuntemattomia ohjelmia ja sarjoja siellä pyörii. 

Karanteenin aikana mahtavia piristysruiskeita tarjosivat ihanat ystävät. Heidän avustuksellaan sain esimerkiksi herkkutoimituksia eristyssellin ovelle, sain nauttia uuden syyrialaisen ruokaravintolan antimista ja pääsinpä yhden ystävän pihaan poimimaan viinimarjojakin. Minulle myös grillattiin suomalainen grillimakkara, aijjaijjai. Saunajuomaksi minulle kiikutettiin aitoa lonkeroa, omasta pyynnöstäni. Hiukan huvittava nimittäin oli, kun yritin liittää siihen ruokakaupan nettitilaukseeni 2,6 % vahvuista lonkeroa saunajuomaksi. Koko systeemi meni tilttiin ja pompsautti minut ulos koko järjestelmästä. Kun kokeilin samaa temppua uudestaan, tiltti toistui. Vasta kolmannella yrityksellä järjestelmä ilmoitti, ettei alkoholijuomia voi liittää kotiinkuljetukseen. Siis ei näemmä edes tuota "lastenlimulonkeroa". No, ystävät sitten auttoivat minua tässäkin ja toimittivat pari virvoitusjuomaa eristyssellin ovelle.

Saunomisesta puheenollen, vasta toisella karanteeniviikolla hoksasin, ettei minun tarvitsekaan joka kerta saunoa henkihieveriin ja selkänahkaani karrelle asti. Sauna kun on nyt ollut tarjolla vaikka joka päivä! Minulle ulkosuomalaisena se on ollut niin harvinaista herkkua, niin on aina pitänyt ottaa niistä harvoista kerroista ns. kaikki irti. 

Jännitystäkään ei karanteeniviikoilta puuttunut. Syyskuiset paluulentoni nimittäin vaihtuivat tänä aikana kahdesti. Kuinkahan monta kertaa ne vielä muuttuvat ennen varsinaista lähtöajankohtaa... 

Mutta kaikkein tärkeintä lienee, että minkäänlaisia sairastamisen oireita en onneksi karanteenin aikana kokenut. Toisella viikolla sain myös negatiivisen tuloksen koronatestistä, jonka kävin otattamassa yksityisellä lääkäriasemalla. Tämä tietenkin huojensi mieltä ja antoi varmuutta lähteä 14 karanteenipäivän jälkeen vapauteen ja tapaamaan perhettä ja lähisukulaisia ja hoitamaan niitä asioita, joiden vuoksi tänne tulin. Kaikenlaisia ihania kutsujakin olen saanut, kiitos vaan kovasti, mutta vallitsevan tautitilanteen vuoksi tämä Suomi-reissu tulee vedettyä aika matalalla profiililla, väkijoukkoja vältellen. Minulla kun painaa puntissa sitten ne paluulennotkin eli en halua kerätä virusta itseeni myöskään Suomesta. Ensi kerralla sitten isompia tapaamisia ja vilskepaikoissa.

Suomalaisia tuoreita marjoja, niitä olen kaivannut!

Näin viimeisenä karanteenipäivänä olo on ollut kuin ravihevosella lähtöviivan takana. Etukavio kuopii maata jo kovasti. Aamun sarastaessa minä kirmaan vapauteen. Niinpä suurimman osan teistä tätä postausta lukiessa, minä viiletän jo pitkin Suomen maanteitä kohti eri maakuntia ja pikku pitäjiä. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kuinka sujui lentomatka San Franciscosta Helsinkiin korona-aikana ja paljonko matka maksoi?

Viime postauksessa lupasin ruotia hiukan tarkemmin millaista lentomatkustus näin korona-aikaan on ja kuinka oma matkani San Franciscosta Helsinkiin sujui. Millaisia uusia käytänteitä matkan aikana oli ja paljonko lennot tällaisena poikkeusaikana maksoivat? Aloitan kustannuksista.

Lentojen hinnat

Olin seurannut lentoreittejä ja niiden hintojen kehittymistä aktiivisesti koko kesän. Koska Finnair lopetti koronan myötä suorat lennot San Franciscosta Helsinkiin aina ensi vuoden maaliskuun loppuun saakka, jouduin tyytymään muihin yhteyksiin. Paras lentoyhtiökombinaatio minulle matkan hinta-kesto-reitti- mielessä näytti olevan United-Lufthansa, sillä British Airwaysilla Lontoon kautta en halunnut missään nimessä matkustaa. Varasin lentoni vain kaksi viikkoa ennen matkan alkamisajankohtaa ja hintaa lennoille Saksan kautta olisi tullut hiukan yli 900 dollaria. Tämä oli minusta yllättävänkin edullinen, sillä varasinhan lennot aika nopealla aikataululla. (Tässä kerrottakoon, että meno-paluu-lennot USA:sta Suomeen ovat yleensä aina kalliimmat kuin vastaavat lennot Suomesta Yhdysvaltoihin.) Mutta onneksi meillä oli kertynyt Unitedin lentopisteitä luottokortin kautta ja sain lentolippuni hankituksi pelkillä pisteillä. Tämän lisäksi maksoin tietenkin vielä erikseen Helsinki-Oulu-lennon. Yllätyksekseni huomasin, ettei Norwegian operoinut tätä reittiä lainkaan heinä-elokuun aikana, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Finnair. Koska kilpailua ei ollut, Finnair pystyi pyytämään yhdensuuntaisesta lennosta matkalaukun kanssa liki 170 euroa. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka olisin maksanut kaikki nämä lennot nyt riihikuivalla rahalla, matka tuli edullisemmaksi kuin alkuperäinen matkani toukokuussa. Silloin toki minulla olisi ollut nuo suorat lennot Helsinkiin. Nyt tehty matka oli joka tapauksessa useampi sata dollaria edullisempi, mutta monta tuskaisaa tuntia pidempi.

Bay Bridge, San Francisco.

Lentokentällä

Etukäteen olin tietenkin panikoinut lentomatkustusta, sekä lentokenttiä että -koneita mahdollisina viruslinkoina. No, kun saavuin San Franciscon lentokentän kansainväliseen terminaalin, paniikkikäyräni pääsi notkahtamaan jyrkkään laskuun. Eihän siellä ollut juurikaan ketään! Jotakin kertoo se, että esimerkiksi turvatarkastuksessa kanssani oli yhtä aikaa niinkin huikeat kuin kaksi muuta matkustajaa! Siis oikeasti, kaksi! Yleensähän ko. kentän turvatarkastuksiin on karmeat jonot, mutta nyt nauroin itsekseni, että voiko yhteensä kolme ihmistä edes muodostaa jonoa. Tämä johtui tietenkin siitä, ettei amerikkalaisia tällä hetkellä päästetä juuri moneenkaan maahan USA:n virustilanteen vuoksi. Niinpä harvalla USA:n kansalaisella oli kansainvälisen terminaalin puolelle mitään asiaa. Kentällä oli siis hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mikä oli onni. Aivan kaikilla, niin matkustajilla kuin lentokenttähenkilökunnallakin oli kasvomaskit.

San Franciscon kentällä kaikki ruokapaikat ja kaupat olivat kiinni. Avoinna oli vain lehtikioski, josta ostin vettä pitkää lentoa varten.

Lentokoneessa

Kuten arvata saattoi, myöskään Atlantin ylittävällä lennolla ei ollut ruuhkaa. Saksaan lähtevän koneen täyttöaste oli arviolta vain 20-30 % luokkaa. 

Lennot Suomeen operoi Lufthansa ja lentoyhtiön sivuilla oli annettu erilliset ohjeet näin korona-aikaan. Maskipakko oli luonnollisesti voimassa koko lennon ajan vain ruokailu-ja juomataukoja lukuunottamatta. Ohjeiden mukaan omia desinfiointiliinoja ei olisi saanut koneessa käyttää, mutta kummallakaan lennolla noita liinoja ei kyllä lentokoneessa jaettu. Mutta minä olin toki varautunut tähän ja jokaisen lennon alussa desinfioin Clorox-liinoilla oman paikkani: kosketusnäyttöruudun, istuimen käsinojat ja päätuen, turvavyön, ruokailutarjottimen, ikkunavetimet, ilmastointisäätönippelit ja kaikki muut mahdolliset nappelit. Siis käytännössä kaiken mahdollisen, mihin saattaisin lennon aikana koskea. Ja kun lentoja oli kaikkiaan kolme, niin voitte uskoa, että Clorox-liinoja kului!

Tämän päivän tarpeellisia lentomatkustuksessa.

Mitä kasvomaskin käyttöön tulee, niin minulla noita maskeja kului 26-tuntisen matkani aikana noin kymmenkunta. Maskia pitää tietenkin aina aika ajoin vaihtaa, sillä se kostuu hengityksen mukana ja kerää kosteana tietenkin herkemmin pöpöjä ja on lisäksi inhottava pitää. Kasvomaski olisi syytä vaihtaa muutaman tunnin välein ja aina esim. ruokailun tai vessakäynnin jälkeen. Sainkin ystävältä hyvän vinkin ennen matkaa, että nimenomaan kertakäyttömaskit ovat pitkillä lennoilla kaikkein kätevimmät. Tämä piti paikkansa. Ja kummasti sitä olo aina vähän freesautui, kun vaihtoi uuden puhtaan maskin. Lennoilla ja kentillä ollutta kasvomaksipakkoa matkustajat kyllä tuntuivat noudattavan kuuliaisesti. 

Desinfiointiliinojen ja kasvomaskien lisäksi lentomatkustuksessa oli mukana vanha tuttu kaveri käsidesi. Minulla käsidesiä kului paria tippaa vaille yksi 100 ml pullo kokonaan. Käytin sitä siis ihan joka välissä, myös juuri aina ennen kuin koskin kasvomaskiin vaihtaessani sitä. Menin pöpöjen karkoituksessa jopa niinkin pitkälle, että leikkasin ennen lentoa kyntenikin todella lyhyiksi ja poistin kaikki ylimääräiset sormukset, sillä tunnetustihan näiden molempien alle pääsee pesiytymään hirvittämät määrät bakteereja.

Lufthansan lennoilla tarjoiltiin ruokaa ja juomaa melko normaalisti, mutta kaikki ruoka oli ns. paketoitua. Ruokatarjoilu oli tietenkin ihan tervetullutta etenkin yli 11 tuntia kestävällä Atlantin ylityslennolla. 

Myös koneisiin nousun (boarding) kohdalla oli voimassa uudet käytänteet. Matkustajat astuivat koneisiinsa aina riveittäin takariveistä aloittaen ja/tai ikkunapaikoilla olijat menivät myös ensin. Näin ollen esimerkiksi priority-luokat eivät menneet koneisiin ensimmäisinä kuten yleensä. Matkustajat myös purettiin koneista rivi kerrallaan ovelta päin aloittaen ja muiden täytyi silloin vielä istua aloillaan. Mielestäni siis todella hyvin pyrittiin minimoimaan ihmisten kohtaamisia näissä koneisiin nousun ja purkautumisen yhteydessä. Saksasta lentokentältä jäi vielä mieleeni se, että siellä oltiin todella tarkkoja ihmisten etäisyyksistä toisiinsa myös odotushallissa. Jatkuvat kuulutukset ja huomautukset lentokenttähenkilökunnalta olivat yleisiä. Saksassa lentokentällä aika moni ruokapaikka oli jo auki, samoin osa kaupoista, joskin erikoisjärjestelyin kuten yksisuuntaiset kulkusuunnat jne.

Kun oma maskini jäi ruokatarjottimelle ja molemmat vietiin pois, sain Lufthansalta uuden yksittäispakatun kertakäyttömaskin tilalle. Pisteet siitä.

Muut matkustajat

Vaikka itse toteuttaisi sääntöjä ja hygieniaohjeita kuinka säntillisesti, niin ainahan joukossa on sitten se muutama änkyrä. Kategoria "ne muut". Muutama tapaus minulla vähän nostatti verenpainetta. Esimerkiksi lennolla Saksasta Helsinkiin yhden penkin päässä minusta istui suomalainen, Sveitsissä pitkään asunut nainen. Kertoi minulle avoimesti, kuinka Sveitsi oli juuri joutunut tartuntalukujensa ansiosta mustalle listalle, joten rouva ei ollut uskaltanut ottaa suoraa lentoa Sveitsistä Suomeen, vaan matkusti tarkoituksella Saksan kautta, ettei vain joutuisi mihinkään rajatarkastuksiin ja koronakontrolleihin Helsinki-Vantaalla. Tunsi päässeensä pälkähästä, kun oli matkannut jo Saksan puolelle. Minä kuuntelin juttua aika epäuskoisena ja totesin, että no, jouduitpa tarkastuksiin tai et, niin samanlainen kahden viikon karanteeni taitaa sitten olla edessä sinullakin niin kuin on minullakin. Nainen meni vaikeaksi ja myönsi, ettei aio tuota karanteenia pitää, ehkä pari kolme päivää vain. Menin sanattomaksi. Olisi niin tehnyt mieli alkaa rähjäämään, mutta tuskinpa eukko olisi suunnitelmaansa muuttanut sen jälkeenkään. Lisäksi eukko intoutui lipittämään viiniä tuon vajaan kolmen tunnin lennon aikana. Eikä siinä mitään, en minä kenenkään viinilasillisia laske, mutta kun siinä samalla hän innostui myöskin puhumaan minulle ja tämä kaikki siis ilman maskia, koska hän joi sitä viiniä. Onneksi siinä oli sentään yksin tyhjä istuin välissämme, mutta silti, ei siinä suositeltua 1,5 metrin välimatkaa ollut. Siinä vaiheessa minua kiinnosti yllättävän paljon ikkunanäkymät, vaikka siellä näkyi lähinnä vain pilviä.

Toinen kiukunpuuska tuli Helsinki-Vantaalla. Siellä oli tosiaan vain muutama päivä aiemmin avattu koronatestauspiste. Tältä samaiselta Saksan lennolta meni heppu koronaohjeistustiskille ja kuulin, kun hän meni siihen kurkkukipuaan valittamaan. Siis mitä? Nuo oireet olivat varmast jo kolme tuntia aiemminkin ennen lentoa, joten miksi tyyppi edes matkusti, jos oli oireita! Kun joka tuutissa on toitotettu, että jos oireita on, niin silloin pysytään poissa ihmisten ilmoilta. Ja arvatkaapa vaan, kuka sattui menemään koneeseen juuri tämän kyseisen hepun vanavedessä. Just, arvasit oikein.

Saksalaista tilkkutäkkiä. Oli pakko ihailla maisemia ikkunasta aivan sama mitä ne olivat, että sain käännettyä selkääni sille viiniä lipittävälle ja ilman maskia jatkuvasti puhuvalle kanssamatkustajalle.

Koronaohjeistus ja -testaus Helsinki-Vantaalla

No kuinkas minun sitten kävi saavuttuani Suomeen koronaviruksen hot spot -alueelta USA:sta. Eipä oikein mitenkään! Olin jo YLE:n uutisista lukenut, että Helsinki-Vantaan koronatestauskapasiteetti olisi noin sata testiä päivässä. Tarvittaessa sitä voitaisiin nostaa "jopa" 300 päivittäiseen testiin. Siis nämähän olivat todella naurettavat määrät ottaen huomioon, että tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajamäärät ovat 10 000 matkustajan luokkaa! Lisäksi oli tiedotettu, ettei oireettomia matkustajia kentällä testata. Niinpä minuakaan ei kentällä olisi otettu testiin, vaikka olisin sitä halunnut. Ja tämä paljon mainostettu koronaohjeistuskin oli kyllä lähinnä vitsi! Kun tullin jälkeen saavuttiin saapuvien aulaan, oli ovien edessä 3-4 henkilöä jakamassa ohjeistuslappuja matkustajien kouraan. Minulle tämän nipun ojensi täysin flegmaattinen nuori kundi, joka mumisi hyvin hiljaa suomeksi: koronaohjeistusta. Se oli siinä! Siis kukaan ei kysellyt matkan alkuperäistä lähtömaata, kukaan ei tarkkaillut oireilevia matkustajia, kuumeita ei mitattu. Siis ei mitään. Olin kyllä yllättynyt. Kyllähän tuo maahantulopiste vuoti koronan ehkäisemiseksi kuin seula! No, se rouva Sveitsistä oli varmastikin helpottunut, murr!

Mitä kahden muun lennon täyttöasteeseen tulee, niin mitä pohjoisemmaksi matka kävi, sitä täydemmäksi koneet matkustajista tulivat. Finnairin yölento Ouluun oli paria paikkaa vaille täynnä, joskin kone oli vain pienehkö rupelikone.

Myös Helsinki-Vantaan lentokenttä oli myöhäisen illan tunteina todella autio. Tässä vaiheessa olin matkustanut jo yli 20 tuntia ja pääsin ulos pienelle happihyppelylle. Ihana pieni hengähdystauko kasvomaskin pitämisestä! Ihailin iltataivasta.

Tällaisia havaintoja omalta pitkältä matkaltani korona-aikaan. Toivottavasti näistä on jollekin lukijalle hyötyä, jos joutuu näinä poikkeusaikoina lentämään. Minä jatkan nyt karanteeniani, on menossa päivä nro 10, ja yritän yhä saada a) unirytmit kohdilleen ja b) ylipäätään lisää nukkumistunteja vuorokausiin. Melkoisissa jet lag -huuruissa se on tämäkin teksti kirjoitettu, kun tyypillisin heräämisaikani on aamuisin kello kolmen ja viiden välillä. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Hyvää huomenta oululaisesta "eristyssellistä"

Viime postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Viimeisimpänä käänteenä kuitenkin se, että olen matkustanut Kaliforniasta Suomeen. Kyllä tätä matkaa olikin harkittu ja hartaasti! Pää puhki, yli neljä kuukautta, kuten jo kirjoitinkin. Eikä mikään lentomatka koskaan aiemmin ole aiheuttanut itselleni niin paljon stressiä, etukäteisvalmisteluja ja säätämistä kuin tämä matka. Silkan lomamatkan vuoksi en todellakaan olisi tätä kaikkea stressiä ja vaivaa olisi ollut valmis kokemaan ja näkemään. Ja olihan matka muutoinkin rankka. Matkustusaika ovelta ovelle 26 tuntia! Siihen sitten jet lag kaupantekijäisinä päälle, avot! Suomessa minua on kuitenkin odottanut liuta hoidettavia asioita, jo sieltä toukokuusta asti, jolloin minun piti alunperin saapua Suomeen. Niinpä näiden hoidettavien asioiden vuoksi tämä kaikki säätäminen oli lopulta vaakakupissa kaiken tuon matkustamisen vaivan (ja toivon mukaan myös riskinoton) arvoista.

Suomalaista puolukkaa, iso NAM!

Tällä hetkellä vietän 14 päivän täyskaranteenia oululaisessa kerrostaloasunnossa. Menossa on päivä nro 4. Kutsun tätä leikkisästi eristyssellikseni, sillä eräänlaista Vapaudut vankilasta -korttiahan tässä nyt odotan. Tästä eristyssellistä on fyysiset kontaktit minimoitu, virtuaaliset yhteydet ulkomaailmaan toki toimivat. Televisio ja saunakin löytyvät ja uloskin pääsee kävelyille. Ettei nyt ihan täysin ankeaa kuitenkaan. Ennen matkaan lähtöä laitoin ruokakassitilauksenkin netissä jo valmiiksi Kaliforniasta käsin. Olipa se kätevää saada ruokatarvikkeet ovelle kannettuna. Tein ruokakassin nettitilauksen itse asiassa elämäni ensimmäistä kertaa, sillä koronapandemian alkuaikoina ainakin Piilaaksossa näiden ruokatoimitusten kysyntä räjähti niin käsiin, että kuulemani mukaan toimitusajat venyivät parhaillaan kahden viikon päähän, jos sellaista ylipäätään onnistui saamaan. Mutta hyvät kokemukset ensimmäisestä tilaamisesta, voin tehdä toistekin.

Ystäväni oli jättänyt minulle eristysselliin pinkkiä wc-paperia. Ihanaa karanteeniluksusta. :-)

Mutta millaista säätöä ja stressaamista matka sitten vaati?

Lentojen varaamisen jälkeen minun piti tietenkin aktiivisesti seurata tuleeko lentoihin muutoksia, kuten nyt korona-aikana on lähes koko ajan tullut. Lentoja perutaan ja aikataulutetaan uudestaan lyhyelläkin varoitusajalla. Ja niinhän siinä sitten kävi minunkin kohdallani, että vain alle kaksi vuorokautta ennen matkan alkua huomasin lentojeni muuttuneen. Jatkolentoa oli aikaistettu usealla tunnilla, joten jos olisin lähtenyt matkaan normaalin aikataulun mukaisesti, en olisi ehtinyt tälle jatkolennolle. Ja mikä "parasta", muutoksesta ei tullut minulle lentoyhtiöltä minkäänlaista ilmoitusta, vaan huomasin asian sattumalta itse! Niinpä jouduin tietenkin muuttamaan myös ensimmäistä lentoa, eikä sitä onnistunut tehdä lentoyhtiön nettisivuilla, vaikka näin luvattiin. Niinpä "pääsin" vielä soittamaan lentoyhtiön varauspalveluun. Sieltä onneksi vastattiin yllättävän nopeasti ja sain varausmuutoksen tehtyä sujuvasti ilman lisämaksuja. 

Toisena seurannan kohteena olivat tietenkin kansainväliset ja näinä päivinä tiuhaan muuttuvat matkustusrajoitukset. Lensin ensinnäkin Saksan kautta. Ja toisekseen, jos esimerkiksi USA olisi kiristänyt entisestään omia maahanpääsyvaatimuksiaan, olisin joutunut matkani tietenkin perumaan. Ja tämä riskihän on edelleen olemassa ja siihen olen henkisesti varautunut. Kaikki ei siis välttämättä mene alkuperäisen suunnitelman mukaan vieläkään.

Lisäksi seurasin herkeämättä Helsinki-Vantaan lentokentälle suunniteltua koronan testauspisteen pystytystä. Perinteisen suomalaisen tyyliin ensin oli perustettu työryhmä pohtimaan ja arvioimaan, jolloin koko homman eteneminen kuulosti pitkälle kuin nälkävuosi. Mutta kuinka ollakaan, testauspiste saatiinkin toimintaansa aika nopeasti. Piste avattiin vain muutama päivä ennen saapumistani Helsinkiin. Hermostuneisuutta tietenkin synnytti se, millaisiin kuulusteluihin kentällä joutuisin ja evättäisiinkö minulta mahdollisesti jatkolento Ouluun. Saapuisinhan Suomeen kuitenkin koronaviruksen ns. hot spot -alueelta. Kuinka tuo kaikki sitten sujui, siitä ensi postauksessa lisää.

Lisäksi vain vuorokausi ennen matkaanlähtöä sain vihiä vakuutusyhtiöstä, joka olikin muuttanut matkavakuutusehtojaan niin, että se korvaisi myös Covid 19 -hoidon ulkomaanmatkoilla. Niinpä otin vakuutuksen nopeasti selvittelyyn. Onneksi yksi heidän toimistoistaan sijaitsi San Franciscossa eli samalla aikavyöhykkeellä ja sain lähettämääni lisätiedusteluun nopean vastauksen. Lopputulemana, että ostin itselleni vielä kaiken varalta koronahoidon korvaavan vakuutuksen, jos sellaisen tarvetta matkallani tulee. Toivottavasti ei tule.

Karanteenin alkutaival 

Tähän asti karanteenin ensimmäiset päivät ovat kyllä kuluneet hyvin. Mikä tärkeintä, minkäänlaisia sairastumisen oireita ei ole. Olen saanut nauttia suomalaisista herkuista kuten karjalanpiirakoista ja marjakeitoista. Ja juomakelpoisesta hanavedestä. Suomalaisia TV-uutisia olen katsonut liki haltioituneena. Saunonut olen oikein olan takaa. Olen iloinnut myös suomalaisittain niinkin tutusta vehkeestä kuin mattotelineestä! Meillä kun ei sellaisia Kaliforniassa harrasteta laisinkaan. On ollut aivan mahtava käydä tamppaamassa petivaatteet ulkona ja saunan jälkeen uinahtaa tuuletettuihin ja puhtaisiin vällyihin. Ai että!  

Lisäksi olen käynyt kävelyillä opiskeluaikaisilla hoodeillani ja todennut kuinka kaunista Oulussa (ja Suomessa) parhaana kesäaikana onkaan. Tajusinkin, etten ole nähnyt Oulua vihreässä kesäasussaan peräti muutamaan vuoteen! Kun on tullut käytyä Suomessa enimmäkseen toukokuussa ja jouluna. Niinpä olen ahminut suomalaista kesää jokaisella aistillani.

Miten ihanan vihreätä! Ja paljon koivuja!

Jos nyt jostain pitäisi lopuksi suomalaisittain valittaa, niin säästä. Hahah. Täällähän nimittäin paukahti esimerkiksi lauantaiksi +27 C,  eli aika kotoisat lämpötilat meikäläiselle, mutta kun minä poloinen odotan sitä sadetta. On ollut poutaa ja lämmintä. Hellepäivät eivät tietenkään ole ihan idyllisintä viettää kuumuneessa kerrostaloasunnossa, mutta ovathan nämä nyt oikeasti suorastaan poikkeuksellisen hyvät säät elokuuksi Pohjois-Suomessa! Mutta tosiaan, sitä kauan kaipaamaani sadetta minä vain vielä odotan.

Eihän näissä nyt aikuisten oikeasti ole mitään valittamista. Joko perjantaina saan sadetta, joko? Iiks!

Jäänpä siis yhä odottelemaan sitä ensimmäistä sadetta. Ensi postauksessa raportoin teille, millaista lentomatkailu käytännössä näin korona-aikaan oli ja paljonko se lysti maksoi. Siihen asti toivotan teille kaikille täältä eristyssellistäni mukavaa viikon alkua ja terveitä päiviä! Ei muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!