Synttärihumua San Franciscossa

Minulla oli viime viikonloppuna synttärit. Kävimme viettämässä ihanan ja ikimuistoisen päivän San Franciscossa ja tässä postauksessa vähän päivän tunnelmia.

Frida Kahlon näyttely!

Sain päättää synttäripäiväni ohjelmasta ja olin varannut jo kuukausi sitten liput San Franciscon de Young -museossa olevaan Frida Kahlon näyttelyyn. Koronarajoitusten vuoksi kerralla näyttelyyn päästetään vain rajallinen määrä ihmisiä, joten lippuvaraus on etukäteen pakollinen. Lisäksi lipussasi lukee kellonaika, jolloin olet oikeutettu menemään sisään. Museo sijaitsee valtavankokoisessa Golden Gate -puistossa ja koska San Franciscossa oli todella kaunis ja lämmin sää, olivat kaikki muutkin päättäneet tulla puistoon nauttimaan jopa suoranaisen kesäisestä ilmasta. Parkkipaikan löytäminen isosta puistosta oli työn ja tuskan takana ja lopulta jouduimme jättämään auton aika kauaksi puiston ulkopuolelle. Pääsimme museoon kymmenen minuuttia meidän aikaslottiamme jäljessä, mutta vielä meidät otettiin onneksi sisään. Ja todellakin onneksi, sillä tuo näyttely on mielestäni aivan upea!

Sisäänkäynti de Young -museoon.

Kyseinen Frida Kahlon näyttely on täällä meilläkin päin todella harvinaista herkkua. Nimittäin, kun taiteilija kuoli vuonna 1954, ovat hänen henkilökohtaiset tavaransa olleet lukittuina ja piilossa 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Nyt nämä tavarat ovat ensimmäistä kertaa esillä USA:n länsirannikolla. Näyttelyssä esiteltiin tietenkin Frida Kahlon tekemää taidetta, mutta siellä oli myös paljon valokuvia, Fridan asuja ja henkilökohtaisia tavaroita.

Valokuvien ottaminen oli näyttelyssä kiellettyä, mutta minä en suoraan sanoen voinut vastustaa kiusausta parissa kohtaa. Ja lankesin näihin kahteen alla olevaa kuvaan. Toivottavasti en nyt joudu vankilaan. Ehkä valokuvauskiellolla haluttiin suojata nimenomaan Fridan taideteoksia, joita kyllä jotkut kävijöistä näyttivät silti kuvaavan. Soo-soo heille ja minulle.

Fridan satiininilkkurit.

Fridan käyttämiä meikkejä ja aika päheät aurinkolasit myös!

Fridan omakuvamaalausten lisäksi näyttelystä jäivät erityisesti mieleen juurikin nämä hyvin henkilökohtaiset tavarat. Näytillä oli esimerkiksi Fridan jalkaproteesi, jota hän käytti, kun hänen toinen jalkansa amputoitiin kuolion vuoksi. Lisäksi Frida joutui aikoinaan New York Cityssa vakavaa auto-onnettomuuteen, jossa hänen lonkkansa ja selkärankansa murtuivat. Näyttelyssä oli esillä Fridan pitämiä, ja tuohon aikaan vielä hyvinkin hankalan näköisiä tukikorsetteja selkänsä tueksi. Korseteista jäivät mieleen Fridan kannattaman aatteen, kommunismin, tunnusmerkit sirppi ja vasara. Ne oli maalattu korsettien rintakehään, lähelle sydäntä. Esillä oli myös iso liuta sen ajan lääkkeitä, joita Frida joutui syömään vuosien ajan koviin kipuihinsa.

Näyttely oli siis mielestäni tosi, tosi mielenkiintoinen, mieleenpainuva elämys, ja tulipa museokaupasta tehtyä vähän Frida-aiheisia ostoksiakin. Syntymäpäivän kunniaksi, jos ei muuten.

Näyttelyn myötä tuli samalla taas sivistettyä itseään. Minulle selvisi esimerkiksi, että Fridan aviomiehen Diego Riveran seinämuraaleja löytyy San Franciscon kaupungistakin peräti kolme kappaletta. Myöskin sellainen fakta on minulta ollut tähän asti piilossa, että Frida Kahlo on asunut miehensä kanssa myös San Franciscossa vuonna 1930. Muita pariskunnan asuinkaupunkeja USA:ssa ovat New York City ja Detroit. Enpä ole tätäkään aiemmin tiennyt, mutta näin synttäreiden jälkituoksinassa voin siis todeta, että vielä voi vanha kettukin näemmä oppia uusia asioita, hahah.

Vapaa suomennos Fridan lausahduksesta: "Jalat, mihinpä minä niitä tarvitsen, jos minulla on siivet, joilla lentää." Tällä hän viittasi varmaankin amputoituun jalkaansa.

Synttäri-illallinen F. F. Coppolan ravintolassa

Museovisiittin jälkeen menimme nauttimaan synttäri-illallisen Francis Ford Coppolan ravintolaan San Franciscon keskustassa. Ravintola on rento italialaistyylinen paikka ja muistelimme, ettemme ole nyt käyneet siellä peräti 1,5 vuoteen. Niinpä oli korkea aika palata tämän ravintolan antimien pariin. Söimme jaetun alkupalan ja sitten tilasimme pitsat. Huh huh, kylläpä tuli vatsa täyteen. Puolikas pitsasta piti pyytää jo kotipakettiin, mutta ravintolan henkilökuntapa vielä yllättikin synttärisankarin ja toi minulle jälkiruoaksi tiramisun kynttilöineen. Tosi kiva huomionosoitus ravintolalta. Ravintolasta voi halutessaan ostaa mukaansa esimerkiksi marinarakastiketta tai Coppolan omistamien kahden eri viinitilan viinejä. Heillä on myös ollut tosi maukasta basilikalla höystettyä viinirypälesiemenöljyä ja olisin ostanut pullon mukaan sitä nytkin, mutta tarjoilijan mukaan sen tuottaminen on lopetettu. Harmi juttu. Mutta muuten oli kyllä kiva illallinen ukkokullan kanssa.

Tämän jälkeen ajoimme navat ruoasta piukeina kotiin, mutta eikös se jotenkin niin mene, että jos on iho piukeana pikku turvotuksesta, niin rypyt näkyvät vähemmän, hahah. 

Coppolan ravintola vihreän kolmionmuotoisen talon alakerrassa. Yläkerrassa on ainakin aiemmin sijainnut elokuvaohjaaja Coppolan toimisto.

Alkupalat olivat suussasulavia! Namskis!

Stressiä auton parkkeeraamisesta

Yksi mieltämme askarruttava asia ennen tätä San Francisco -päivää oli kuitenkin automme parkkeeraaminen kaupungissa. San Franciscossa on nimittäin tehty jatkuvasti enenevässä määrin automurtoja ja nämä tapahtuvat siis keskellä kirkasta päivää. Lisäksi nyt koronan myötä kaupungissa on lisääntynyt huimasti niin koti- kuin autotallimurrotkin ja samoin autoihin kohdistettua vandalismia esiintyy enemmän ja enemmän. Vain alle kaksi viikkoa sitten uutisoitiin, kuinka kaupungin yhdellä kadulla oli isketty jokaisen parkkeeratun auton sivuikkuna säpäleiksi. Tämä kaikki etukäteen vähän mietitytti. No, meillä oli sen verran onnea matkassa, että autokin selvisi päivästä naarmuitta ja ehjin ikkunoin.

Muutoin kaupungin yleisilme oli hyvin rauhallinen, jopa hiukan uinuva. Varmaan kaupungin asukkaat itsekin pysyttelevät nyt paljon kotosalla, eikä katuja myöskään talsi ne tyypilliset massamääräiset turistit. Yhden hop on hop off -bussin näin kiertävän ja sielläkin avoimella yläkannella oli vain kourallinen ihmisiä kamerat ojossa.

 

Rauhallisia katuja.

Myös toinen muutos katukuvassa oli nyt nähtävissä. Kaupungin ravintolat olivat rakentaneet erillisiä lisäpatioita, jotta ihmiset voisivat ruokailla nyt koronasäädösten aikaan ulkona. Koska jalkakäytävät ovat kapeita, olivat monet ravintolat tehneet nämä patiot ajokaistoille kadulle. Tämä tietenkin vähentää parkkiruutujen määrää entisestään, mutta eipä siellä tosiaan nyt pyöri niitä tsiljoonia turistejakaan. Huvitti kyllä vähän vielä sekin, että osa näistä lisäpatioista oli ihan kivan näköisiä ja viimeisteltyjä, mutta sitten osa oli sellaisia raakalaudasta tehtyjä kyhäelmiä, että olivat sitä "itse tein ja säästin"-osastoa. Mutta pääasia, että tällaiset rakennelmat olivat San Francisconkin kaupungissa sallittuja, jolloin paikalliset ravintolayrittäjät voivat pitää tarjoilupaikkansa edes joten kuten pystyssä tänä hankalana aikana.

Tässä etuoikealla yksi ajokaistalle kyhätty raintolan lisäterassi. En nyt lähtisi arkkitehtikilpailuun tuolla luomuksella kisaamaan, mutta rakennelma ajaa varmasti asiansa. Toivon mukaan nämäkään eivät ole tulleet jäädäkseen, vaan jonakin päivänä päästäisiin taas takaisin normaalikäytäntöihin.

Yllätystiramisu. Tällä herkulla tuli varmistettua vatsan täyttyminen. :-D

Olipa siis tosi kiva synttäripäivä ja olen onnellinen siitä. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Elämää maastopalokauden keskellä

Aika tarkalleen kolme viikkoa sitten Pohjois-Kalifornian Napan ja Sonoman laaksojen rajut ja laajat maastopalot ylittivät uutiskynnyksen myös Suomessa. Molemmat laaksot ovat tunnettuja viininviljelyalueistaan ja monista jopa alueen maamerkkeinä toimivista viinitiloista. Viinialueella riehuva maastopalo sai nimekseen Glass Fire.

Palomies taistelemassa tulta vastaan marraskuussa 2019 Santa Paulassa Kaliforniassa.
Photo credit: AP Photo/Noah Berger.

Viikko Suomen uutisoinnin jälkeen tämä maastopalo oli voimakkaiden tuulien myötä vain pahentunut, mutta Suomen uutisissa palosta ei mainittu enää mitään. Kysyin tätä Suomessa asuvalta lähisukulaiseltanikin ja hänkin totesi, ettei niistä enää ole puhuttu. Ja aivan, eihän Napa olekaan maailmannapa Suomesta katsottuna ja uutta uutisoitavaa tulee tietenkin koko ajan. Tilanne on kuitenkin täällä meillä jatkunut aina tähän päivään saakka. Viime viikolla Glass-maastopalosta ilmoitettiin saadun 97 % taltutetuksi ja palo arvioitiin olevan kokonaan hallinnassa lokakuun 20. päivä. Siis tänään, kun tätä kirjoitan. Ja tänään Kalifornian paloviranomaisten sivuille olikin näemmä klo 11 päivitetty, että Glass Fire on todella saatu lopullisesti sammutetuksi. Huokaisen helpotuksesta minäkin. 

Mittavat vahingot 

Glass-maastopalo oli ensinnäkin todella raju ja se eteni rutikuivassa maastossa ja voimakkaiden tuulien ansiosta nopeasti. Palo peitti alleen yli 270 km2 metsää, siinä tuhoutui yli 1 550 rakennusta täysin ja yli 280 rakennusta sai vaurioita. Lisäksi liki 22 000 rakennusta oli tulen vaaravyöhykkeellä. Pelkästään Sonoman piirikunnassa 68 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan ja palossa tuhoutui yli 800 kotia. TV-uutisissa on haastateltu useina iltoina alueella kotinsa menettäneitä ihmisiä. Ne ovat olleet kyllä sydäntäraastavaa kuunneltavaa. Yksi nainen kertoi onnellisena saaneensa hevostallinsa hevoset tulelta suojaan, mutta aikaa ei sitten jäänytkään pelastaa enää mitään muuta omaisuutta. Yksi nainen vuorostaan menetti kotinsa palossa jo toistamiseen, sillä Napassa riehui edellinen voimakas maastopalo, nk. Tubbs Fire vain kolme vuotta sitten, vuonna 2017. Myös yksi paloja sammuttamassa ollut palomies menetti näihin liekkeihin varsin uuden kotinsa. Niin surullisia kohtaloita.

Myös ainakin tusinan verran viinitiloja kärsi todella pahoin tämän maastopalon kourissa. Moni viinitila menetti rakennuksiaan ja yhden meidänkin suosiman viinitilan Castello di Amorosan viinipullojen varastorakennus tuhoutui palossa täysin. Viinitilan omistajan mukaan rahallinen menetys liikkuu noin 5 miljoonassa dollarissa. Tämä viinitila oli yksi alueen maamerkeistä isoine italialaistyylisine linnoineen ja siellä olemme käyttäneet muutamia Suomi-vieraitammekin. Ystävillemme tiedoksi, että varsinainen linna säilyi. Lisäksi, paitsi että tuli tuhosi viinitilojen pystyssä olevia rakennuksia, niin savu ja taivaalta leijaileva tuhka ovat joko tuhonneet tai vähintäänkin maustaneet tällä hetkellä viiniköynnöksistä roikkuvat viinirypäleet. Tuhkasade voi tehdä rypäleistä tehtävän viinin joko juomakelvottomaksi (raskasmetallit) tai  vähintäänkin voimakkaasti savuaromiseksi. Sama ilmiö tapahtui vuoden 2017 maastopalojen jälkeen. Sen vuosikerran viineissä Napan alueella on todellakin savuinen aromi. Samat aromit ovat nyt luvassa vuosikerran 2020 viineihin.

Castello di Amorosan palanut viinivarasto. Aivan takimmaisena näkyy viinitilan linnaa.
Photo credit: Noah Berger/AP.

Seuraavaksi maastopaloista yleisemmin ja kuinka tämä kaikki vaikuttaa meidänkin arkeemme:

Kalifornian maastopalokausi

Meillä Kaliforniassa puhutaan siis aivan maastopalokaudesta. Tyypillisimmillään se kestää toukokuusta lokakuuhun, mutta toki paloja voi ilmaantua muulloinkin. Tänä kurjuuden vuonna 2020 tämän maastopalokauden ennustettiin kuitenkin olevan pidempi alkuvuoden erittäin vähäisten sateiden vuoksi. Tammi- ja helmikuu olivat poikkeuksellisesti liki sateettomia, tarkemmin sanottuna ne olivat kaikkien aikojen ennätyskuivat. Helmikuu oli täysin sateeton mm. San Franciscossa ja miljoonakaupunki San Josessa. San Franciscossa sateeton helmikuu on osunut kohdalle viimeksi vuonna 1864 eli yli 150 vuotta sitten. Kalifornia on sää- ja ilmasto-olosuhteidensa vuoksi kärkiosavaltio USA:ssa mitä vakaviin maastopaloihin tulee. Riskialueilla on arviolta 2 miljoonaa kiinteistöä. Tässä AccuWeatherin näkemys koko USA:n kesäajan vitsauksista, ns. kesän 2020 "kohokohdat":

Lähde.

Ja tässä vielä viime viikolla päivitetyt kartat manner-USA:n ja Kalifornian kuivuustilanteesta eli käsi kädessä mennään maastopalojen riskialueiden kanssa:

Napan ja Sonoman viinilaaksot sijaitsevat juuri tuolla kirkkaanpunaisella alueella.

Kuinka tämä kaikki sitten vaikuttaa meidän arkeemme, erityisesti näin syksyisin?

Arkea maastopalokaudella

Vaikka viinilaaksojen Glass Fire oli meiltä noin kahden tunnin ajomatkan päässä, aiheuttivat palot silti vakavia ilmanlaatuongelmia myös meille tänne Piilaaksoon. Omien laskelmieni mukaan viimeiset hiukan yli 10 päivää ovat olleet nyt ilmanlaadun puolesta jo hyviä, mutta ne ensimmäiset pari viikkoa eivät kyllä olleet helppoja. Ja kun ei tuo Glass Fire tietenkään ainoa maastopalo ole, vaan yhtä aikaa voi palaa ympäri Kaliforniaa. Minun ollessani Suomessa täällä esimerkiksi roihusi maastopaloja vieläkin lähempänä ja ilmanlaatu oli ajoittain aivan katastrofaalinen. Muistan, kun ukkokulta raportoi minulle päivittäin ilmanlaatutilannetta Suomeen ja kertoi myös kuvin, että muutamana päivänä taivaalta satoi tuhkaa! Meidän puutarhakalusteiden istuinpehmusteiden reunukset ovat edelleen mustat ja muistuttavat tästä tuhkasateesta.

Näitä kadunvarsissa pitkään ajamatta olleita autoja näkyy Piilaaksossa tällä hetkellä paljon. Jos pinnalla on edelleen tuhkaa, ei ensimmäinen vesisade, sitten kun se joskus sattuu tulemaan, tee käsittääkseni automaalille kyllä hyvää. Tämäkin Aston Martin kaipaisi siis kovasti pesua!

Pitäen mielessä, että jotkut ovat menettäneet maastopaloissa koko kotinsa, niin meillä Piilaaksossa on tähän mennessä ollut syksyisin "vain" pahoja savu- ja ilmanlaatuhaittoja. Viime syksynä kouluja jouduttiin sulkemaan huonon ilmanlaadun vuoksi useiksi päiviksi ja niin olisi varmasti tehty tänäkin syksynä, jos alueen koulut olisivat lähiopetusta normaaliin tapaan antaneet.

Mutta tämä huono ilmanlaatu savu-, pienhiukkas- ja muine hajuhaittoineen ei tietenkään ole pidemmän päälle leikin asia, eikä todellakaan miellyttävää. Näin koronan aikana huonon ilmanlaadun altistamat keuhkot ovat entistäkin alttiimmat myös viruksen tuhoille. Itse saan maastopalojen tuomasta huonosta ilmanlaadusta oireita melko helposti jo silloin, kun asteikko kertoo ilman olevan epäterveellistä "vasta" herkille ihmisryhmille. Oireitani ovat silmien kirvely, kurkun kutina ja jatkuva köhimisen tarve. Ja välillähän meidänkin alueella käväistiin ilmanlaadun puolesta jopa vaarallisen epäterveellisellä tasolla! Niinpä meillä tämänkin Glass-maastopalon aikana elettiin yli viikko ainoastaan neljän seinän sisällä. Ulos ei ollut mitään asiaa. Varsinkaan minkään hengästyttävän liikunnan harrastaminen on ainakin itselleni noina aikoina täysin mahdotonta.

Näiden palojen aikana ulkoilu ja reippailu eivät siis käytännössä useinkaan ole mahdollisia ja monille tämä rajoite on ollut tänä vuonna, koronarajoitetun elämän keskellä se viimeinen niitti. Varsinkin lapsiperheissä, kun jo lasten kavereiden fyysinen tapaaminen on ollut rajoitettua ja nyt lisäksi kaikki lasten aktiviteetit on täytynyt tapahtua kotona sisällä. Ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä tässä on omaakin jaksamista koeteltu. Koronarajoituksiin ja -sääntelyihin on ollut jo kovin sopeutunut, mutta se, ettei päässyt ulos ja raittiisen ilmaan, on koetellut kyllä ihan omalla uudella tavallaan. Ja meillähän ei ole kodissamme koneellista ilmastointia, joten ulkoa tulevaa ilmaa ei ole sen kautta mahdollista suodattaa. (Oman arvioni mukaan se maksaisi muutoin vastaavassa omakotitalossa ja tällä alueella noin 1 000 - 1 500 dollaria kuussa lisää.) Niinpä meillä on kaksi irrallista ilmastointilaitetta sekä yksi ilmanpuhdistin, jotka ovat sitten kovien helteiden ja huonon ilmanlaadun aikana hurisseet talossamme sen 24/7 ja viikkokaupalla putkeen.

Arkea on ollut myös se, että joinakin päivinä on saanut miettiä, minkä maskin tänään kauppareissulle laittaisi. Pärjääkö perinteisellä korona-ajan kangasmaskilla vai onko syytä laittaa myös savu- ja ilmanlaadun hiukkasia ehkäisevä, järeämpi N95-maski? Voin kertoa, että N95-maskin kanssa on tosi hankala hengittää pidemmän päälle ja olo näissä helteissä N95-maskin kanssa on todellakin tukala!

Kumpi maski tänään, korona- vai savumaski?

Miksi emme sitten lähtisi evakkoon? 

Kerran jo katseltiin karttaa, että mihin suuntaan voisimme huonoa ilmanlaatua autolla ajaen karata. Silloin tilanne oli kuitenkin se, että joka ilmansuuntaan jopa 4 - 5 tunnin ajomatkan päässä oli edelleen se sama huono ilmanlaatu. Ja ainahan on riskinä, että jos tilanne vaikkapa siellä neljän tunnin päässä koillisessa näyttäisi ilmanlaadun puolesta tänään hyvälle, niin seuraavana päivänä tuulten suunnat muuttuvatkin ja huono ilmanlaatu on saavuttanut myös sen paikan. Ja hyvässä lykyssä alkuperäisen paikan ilmanlaatu onkin voinut parantua. Niinpä evakkomatka ja majoituksen varaaminen mistä päin tahansa olisivat olleet melkoista hakuammuntaa.

Laajennetut säätiedotukset ja Red Flag Warning

Nyt maastopalokautena paikallisissa TV-uutisissa seurataan säätä muutoinkin kuin vain lämpötilan puolesta. Tällä hetkellä ennustetaan myös ns. Fire Weather (maantieteellinen "paloarkuus", senhetkiset riskialueet, mahdolliset evakuointivaroitukset). LIsäksi tarkastellaan vielä ilmankosteutta sekä tuulten suuntaa ja voimakkuutta. Nämä kaikki vaikuttavat mahdollisiin maastopaloihin, joko jo palaviin tai uusiin syntyviin.

Kaikkein korkeimman maastopaloriskin aikaan nostetaan ns. punainen lippu salkoon eli annetaan Red Flag Warning. Tällöin esimerkiksi avotulen teko on kielletty ja leirintäalueita voidaan sulkea kokonaan. Huonon ilmanlaadun aikana myös kotitaloissa puilla lämmittäminen on kielletty (Spare the Air) ja tänä syksynä taisi alueellamme tulla kaikkien aikojen ennätys yhtenäisestä ja pitkästä Spare the Air -kaudesta. Onneksi emme elä vielä lämmityskautta.

Olen myös itse tehnyt tänä syksynä yhden aiemmasta poikkeavan huomion: ilmankosteus on meillä vaihdellut aivan poikkeuksellisen paljon. Ja sitten kiinnitin huomiota, että kuivasta ilmasta on tosiaan varoiteltu myös uutisten yhteydessä. Samanlaista kosteuden vaihtelua en kyllä muista täällä olleen koko tänä kuutena vuotena, enkä suoraan sanoen tiedä, mistä nämä tosi voimakkaat ja äkillisetkin ilmankosteuden muutokset johtuvat. Yhdessä vaiheessa arvelin, että tulipaloista tullut ja laakson päälle jäänyt savuverho tähän vaikuttaisi, mutta nopeat kosteusmuutokset ovat jatkuneet kyllä pahimman savuverhon hälvettyäkin. Näin syksyisin kosteutta vyöryy mereltä mantereelle, mutta mikä saa sitten kosteuden yhtäkkiä häviämään. Tuuletko? En tiedä. Sisämittarimme mukaan ilmankosteus on esimerkiksi 36 tunnin aikavälillä vaihdellut suurimmillaan jopa arvosta 20 % aina arvoon 68 %.

Tässä olohuoneen mittarimme dataa alkuviikosta 36 tunnin ajalta. Sisälämpötila on vaihdellut 21 ja 27 Celsius-asteen välillä ja ilmankosteus 32 % ja 61 % välillä. Aika isoja heilahteluja.

   

Tänä syksynä Piilaakson ilmanlaatua ei ole heikentänyt työmatkaliikenne, koska täällä edelleen suositaan etätyöskentelyä. Mutta maastopaloista johtuvaa ilmanlaatuhaittaa onkin sitten ollut senkin edestä. Ja mikä voi yllättää, huonoa ilmanlaatua et todellakaan aina pysty havaitsemaan heti nenälläsi. Joinakin päivinä savu haisee voimakkaammin, toisinaan ei ollenkaan. Silti ilmanlaatu voi olla epäterveellisellä tasolla. Lisäksi olen huomannut, että pistävään savunhajuunkin turtuu. Kun savu laskeutuu alueelle, huomaat sen kyllä silloin heti. Mutta jos se on vellonut päällä jo vaikkapa kolme päivää, et enää kiinnitä niin huomiota itse savun hajuun, mutta kaikki omat oireesi kyllä muistuttavat ilmanlaadun olevan edelleen tosi huono.

Olen kertonut hyvälle ystävälleni Suomessa tästä meidän viime viikkojen savuisesta arjesta. Hänkin totesi, että vasta näiden minun jenkkivuosieni myötä hänkin on ymmärtänyt alkaa arvostamaan Suomen puhdasta ilmaa ja hengittämisen helppoutta. Ja niinpä, itselleni sama oppi ja arvostus on tullut ihan kantapään kautta. Ja kuinka minä tykkään sinisestä taivaasta, en siitä savunharmaasta!

Sinistä taivastakin oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun se ei aina olekaan välttämättä itsestäänselvyys.

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Eläimellistä menoa

Viimeiset kolme postaustani ovat olleet niissä pituuksissaan ja kaikkine taustatietolinkityksineen sen verran töiseviä, että nyt sallin itseni kirjoittaa vaihteeksi vähän kepeämmin ja kepeämmästä aiheesta. Seuraa poimintoja arkikuulumisistamme viimeisen 1,5 viikon ajalta. Kuten monet varmaan muistavat, nykyisen kotimme vuokrasopimuksessa kotieläimet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Tästä pykälästä on yritetty neuvotella moneen kertaan, mutta tulokset ovat pysyneet laihoina. No, viime aikoina eläimiä on tänne vain ilmaantunut, sekä pyytäen että pyytämättä...

Mm. Zoba-kissa palasi kuvioihin. Zoba on pikimusta, mutta otin kuvan salamalla, että tuosta mustasta möykystä edes jotakin erotti. :-)

Sokeritoukat

Elukoista ensimmäisenä mainittakoon keittiömme kuiva-ainekaapin vallanneet sokeritoukat. Tai niiksi minä niitä ainakin luulin. Muutamana aamuna ryhtyessäni aamukahvin keittoon keittiökaapistamme löytyi siis pari siivekästä elukkaa kaapin katossa. No, ajattelin niiden ensin vain olevan joitakin yöperhosia ja listin ne hengiltä het' siltään. Elukoiden siivistä irtosi sitä ihanaa hienojakoista kiiltopölyä, joten vaalea kaappi alkoi nopeasti muistuttamaan pesun tarpeesta. Sittenpä siivekkäitä alkoi ilmaantua lisää, joten kyse ei ollutkaan enää yöperhosista. Jokin epäonnen riisi-, jauho- tai sokeripussi on siis tullut kaupasta valittua. Kun sitten yhtenä aamuna keittiömme seinää pitkin mateli valkoinen mato(!), meni minulta hermo lopullisesti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa siivoamaan kuiva-ainekaappi perusteellisesti. En ollut ehtinyt saada edes aamukahvia kitusiini, kun niin apinanraivolla tuo siivousoperaatio oli tuolloin käynnistettävä. Pari jätesäkillistä siinä meni jauhoja, sokereita ja muita kuiva-aineita suoraan roskikseen ja kaapit desinfioin kunnon myrkyillä. Mielenkiintoisena havaintona muuten, että venäläiset tattarit eivät olleet näiden elukoiden makuun ollenkaan, olivat jättäneet ne tyystin rauhaan. Muutaman päivän tuon mylläyksen jälkeen pari siipiveikkoa siellä vielä yksittäisen tapon kohteeksi joutui, mutta nyt, kop-kop, keittiössämme on ollut ns. rauha maassa -- ja kuivakaapissa.

No sitten iloisempiin kuvioihin:

Zoba-kissan paluu

Jotkut teistä muistanevat Zoba-kissan. Zoba ilmestyi pihapiiriimme reilu vuosi sitten ja kävi meillä kyläilemässäkin useampaan kertaan. Kissa oli aina ilman pantaa ja tosi laihassa kunnossa, emmekä tienneet oliko se kulkukissa vai jonkun oma. Yhtenä kauniina päivänä viime vuoden syyskuussa veimme kissan paikalliseen shelteriin, eläinten löytökeskukseen. Siellä selvisi kissan nimi, ikä 11 vuotta ja että kissalla oli mikrosiru. Zoballa oli siis oma koti jossakin lähistöllä. Kissa jäi tuolloin paikallisen protokollan mukaisesti shelteriin odottamaan omistajiensa noutoa. 

Tuon jälkeen kissa teki meidän pihastamme suoranaisen katoamistempun. Emme nähneet kattia kokonaiseen vuoteen! Kunnes sitten taas nyt syyskuussa, kuin vuosikellon mukaan, Zoba alkoi taas kiehnäämään pihamme jukkapalmuja vasten. Tästä ystävyytemme taas lämpeni niin, että katti alkoi tekemään lyhyitä visiittejä sisälläkin. Viime viikolla Zoba kävikin meillä sitten jo neljänä päivänä, joista lauantaina nukkui sohvallamme koko päivän. Onhan se ollut sellainen suloinen pikku trouble maker ja stressintasaaja.

Siinä hän tyytyväisenä kuorsaa sohvaviltillä.

Viime viikolla tapahtui myöskin tämä:

Varhaisaamun koirajahti

Ukkokulta oli jo aloittanut etätyöt tosi varhain sille aamua ja minä olin ryhtymässä vasta kahvinkeittoon. Sittenpä ukkokulta ilmoittaa, että pihassamme on irtokoira. Ukkokulta menee pihalle katsomaan koiraa ja mistä se mahdollisesti siihen ilmestyi. Kadulla risteyksessä on koirantaluttaja, joka kertoo koiran olevan naapuristamme. Naapurin koira oli osannut avata takapihan portin ja pääsi karkuun, kun halusi tulla innokkaasti koirantaluttajan koiraa moikkaamaan. Koiranomistajanaapuria ei tavoitettu. 

Juuri, kun minä oli kaatanut ensimmäisen aamukahvikupillisen itselleni, ryntääkin ukkokulta pihalta ovenrakoon ja sanoo, että nyt näitä karkuteillä olevia koiria on jo kaksi, tulepas apuun. Siihen jäi aamukahvit odottamaan ja ei muuta kuin koiria jahtaamaan. Molemmat koirat olivat siis naapurimme koiria. Ukkokulta sai toisen koiran jo kiinni, mutta minä lähdin ensimmäisen karkulaisen perään. En tiennyt koiran nimeä, eikä minulla tietenkään ollut mitään liekaa tai riimua, jolla olisin voinut koiran pannasta saada koiran talutukseen. Ei sellaiset järkitoimet olleet käyneet mielessä, kun vielä niin unenpöpperössäkin olin. Ja sitä paitsi, koiralle taisi aina puoli korttelia kerrallaan valjeta, että hän oli todellakin vapaa. Sai nuuskia just niitä puskia mitä halusi, kuopia multaa mistä halusi ja ennen kaikkea, aina kun minä olin sitä saavuttamassa, saikin kirmata iloisesti taas 15 - 20 metriä eteenpäin. Aika mukava aamulenkki siinä tuli tehdyksi, yöpaita päällä, mutta karisipa unihiekat silmistä, hahah. Jahti kuitenkin päättyi lopulta minun osaltani tyhjin käsin, sillä koirahan paineli menemään hippulat vinkuen.

Lopulta ukkokulta oli tavoittanut koiranomistajan, joka tuli nyt koirajahtiin mukaan. Vielä noin vartin metsästyksen ja huhuilujen jälkeen molemmat koirat olivat lopultakin omalla tontillaan ja omistaja kiitteli avusta. Eli koirasaagan osalta loppu hyvin kaikki hyvin. 

Toisin kuin Zoban vierailut. Ne eivät sitten päättyneetkään lopulta hyvin: 

Kirppuja, prkl!

Zoba koisasi meillä siis koko viime lauantain ja lähti vasta iltahämärissä taas omille teilleen. Mutta mitäs sitten seuraavaksi? Sunnuntaiaamuna sain aivan järjettömästi kutisevan kirpunpureman nilkkaani ja tarkka syyni sohvavilttiin sen todisti: Zoban nukkumapaikalta löytyi kirppu! Voi argh! Niinpä siinä menikin sitten koko sunnuntai kirppusirkuksen tiimellyksessä. Käytännössä myrkytin siis kaikki kotimme matot ja tekstiilipinnat verhoja lukuunottamatta ja pyykkikone lauloi koko päivän! Onni onnettomuudessa oli toki se, ettemme olleet päästäneet kissaa makuuhuoneisiin, eikä meillä ole nykyisessä kodissamme kokolattiamattoa. Näistäkin huolimatta urakka oli aikamoinen. Eikä riesa tietenkään ollut sunnuntaina vielä ohi. Lieveilmiönä kotimme haisi seuraavat kaksi-kolme päivää myrkyttämisestä aivan kamalalle, eikä näiden kovien helteiden aikaan (tänään esim. +33 C) talon tuulettaminen ole kovin hohdokasta hommaa. Sain jopa kahtena ensimmäisenä yönä lievää hengenahdistusta ja kurkun kutinaa siitä myrkystä, mutta minkäs teit. Ukkokullalla kävi sopivasti mäihä, sillä hän ajoi sunnuntai-iltana Etelä-Kaliforniaan erääseen autoilutapahtumaan ja vältti näin pahimpien kirppumyrkkykaasujen hengittelyn.

Järeätä ja pahanhajuista myrkkyä kirppuihin.

Tästä eteenpäin joudumme siis valitettavasti eväämään Zoba-katin pääsyn meille sisätiloihin. Kyllähän se sydäntä raastaa, kun kissa on jo pari kertaa käynyt tällä viikolla oven takana naukumassa sisäänpääsyä. Onneksi etupihallamme pörräävät kuitenkin kolibrit kuten ennenkin ja saamme ihastella niiden liihottelua ja pikku kinastelua syöttökupilla päivittäin.

Yksi pihamme kolibreista on jo aika kesy ja antaa kuvata melko läheltä.

Myös viikunavaras on vieraillut tänäkin vuonna puumme kimpussa. Emme tiedä, onko sama tyyppi kuin viime vuonna, sillä tällä kertaa on onnistunut varastamaan niin, ettei meillä ole näköhavaintoja. Liekö yön pimeinä tunteina taskulampun kanssa käynyt, kun kotonahan tässä koko ajan päivät pitkät ollaan. Iso MUR varkaalle!  

Loppukevennys

Juuri tätä kirjoittaessani pakettilähetti kiikutti pienen paketin ovellemme. Tällä viikolla nimittäin järjestettiin Amazon-verkkokaupan Prime Days, omanlaisensa Hullut Päivät, ja löysin valikoimista tällaisen supersuloisen ja hauskan skumppakellon "Champagne please!" Kaikkien näiden vuoden 2020 kujeiden, viimeisimpänä sokeritoukkasaalistuksen ja kirppumyrkytyksen jälkeen tunsin niin tarvitsevani tämän! Ja tilasin!

Viikonloppuna aion testata, että kai tässä tuotetakuu toimii. Jos siis kilautan kelloa, niin kai minulle sitten tupsahtaa lasillinen kuohuvaa nenän eteen. :-D Muuten, myös tuo kellon kuvausalustana toimiva pörrökankainen istuin on myrkytetty.

Että tällaista menoa täällä. Nyt vain toivon, ettei meidän sisätiloissa vilistäisi enää yhtään mitään minimaalisen pientä mönkijää eikä surraajaa ainakaan vähään aikaan, huh huh. Tähän päätän tällä erää ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!   

Koronatoimista Piilaaksossa ja vähän urputusta

En ole täällä blogin puolella avannut Piilaakson tai Kalifornian koronatoimia ja -rajoituksia tähän mennessä juuri ollenkaan ja tämä on ollut osittain ihan tietoinen valinta. Kun sitten muutamalle Suomessa asuvalle ystävälle olen henkilökohtaisesti tästä meidän nykyisestä, ja siis edelleen voimassa olevasta korona-arjesta kertonut, niin yllätyspä on ollut suuri. Ai kamala, teilläkö on semmoista! Enpä ole kuullutkaan! Ne ovat olleet tyypillisimmät kommentit.

Lisäksi ollessani nyt syksyllä Suomessa viisi viikkoa, silmäni avautuivat toden teolla parissakin asiassa. Toisesta postauksen loppuosassa, mutta ensinnä mainitsen sen, että Suomessa kyllä uutisoitiin ihan päivittäin maailman johtavista koronaluvuista, mukaan lukien totta kai myös USA, mutta koskaan ei kerrottu, millaisia rajoitustoimia täällä on tehty. Taustakuvana näytettiin vain presidenttiä huiskuttamassa kättään joko lentokoneen ovella tai helikopteriin noustessa. Annettiin ymmärtää, että täällä eletään kuin pellossa ja tauti hyppii vapaasti sierainparista toiseen. Tällainen uutisointitapa lietsoo varmasti helposti ilmapiirin, että "kun ei siellä Amerikassa saada edes sitä tautia kuriin" ja "kun ei se Trumppikaan tee mitään sen viruksen estämiseksi". Tämä on hyvin yleinen käsitys suomalaisten keskuudessa ja käy kyllä ilmi, jos vähänkin erehdyt lukaisemaan vaikkapa lehtiartikkelien kommentointikenttiä tai muutamien tyyppien somepostauksia.

Näistä syistä johtuen päätin avata sanaisen arkkuni lopulta myös täällä blogin puolella. Postauksen loppupuolella vielä urputustani Suomen maskitouhuista ja vinkki vitonen rillipäille.

No mask. No service. Se on ollut meidän arkeamme jo pitkään!

Ensin yhden väärinkäsityksen oikaisu

Yhdysvalloissa ei ensinnäkään tehdä koronatoimia liittovaltio- eli siis koko ison maan tasolla, vaan jokainen osavaltio soveltaa ja toimeenpanee pääsääntöisesti omia lakejaan. Lisäksi erilaisia koronarajoituksia toteutetaan vieläkin alueellisemmin, piirikunnittain (vrt. suomalaisittain kunta), kunkin piirikunnan oman ja senhetkisen tautikehityksen mukaan. Jopa yksittäisen kaupungin pormestari voi määrätä tietyn rajoituksen tai höllennyksen kaupunkiinsa. Eli jos Kalifornian Los Angelesissa tauti jyllää pahemmin, siellä tehdään omat rajoituksensa, mutta ne eivät ole voimassa meillä täällä Pohjois-Kaliforniassa. Niinpä USA:n presidentillä on näiden konkreettisten koronatoimien osalta hyvin vähän määräysvaltaa. (Ja kyllä, olisi voinut olla vaikkapa esimerkkinä kasvomaskin pitämisestä jo paljon aikaisemmin ja toimia monessakin asiassa toisin.)

Eli kun seuraavaksi kerron, millaista meidän korona-arkemme on ollut, niin kerron vain Kalifornian Piilaakson alueesta. Hyvin monet kertomani säädökset koskettavat vain omaa piirikuntaamme Santa Clara Countya. Piirikuntamme on pinta-alaltaan noin kolmannes Uudenmaan maakunnasta ja täällä asuu liki kaksi miljoonaa asukasta.

Koronarajoituksia maaliskuusta asti

Olemme eläneet tosi tiukkojen koronarajoitusten määrääminä maaliskuusta asti eli viimeiset seitsemän kuukautta! Osaa rajoituksista ryhdyttiin höllentämään aivan viime viikkoina, syyskuussa tai lokakuun alussa. Eli näissä tunnelmissa viimeiset yli puoli vuotta:

Ruokaravintolat menivät kiinni maaliskuussa kokonaan. Jossakin vaiheessa kevättä, olisikohan ollut toukokuussa, he saivat luvan alkaa myymään ruoka-annoksia ulos kotipaketeissa. Tilaukset siirtyivät monin paikoin nettiin ja puhelimitse tehtäviksi. Kontakteja vältettiin. Kesäkuussa tuli vapautusta sen verran, että ravintolat saivat alkaa tarjoamaan ruokaa ulkona. Patiot avattiin, mutta pöytien piti olla riittävän etäällä toisistaan. Meidänkin kaupungissamme kaupungin pääkatu kiellettiin autoliikenteeltä, jotta ravintolat pystyivät levittämään asiakaspaikkoja jalkakäytävää leveämmälle. Monin paikoin alkoholia ei edelleenkään saa tilattua ilman ruoka-annosta mukana. Kun ulkoruokailu sallittiin, moni ravintola siirtyi käyttämään joko QR-koodilla puhelimeen ladattavia tai paperille tulostettuja kertakäyttöisiä ruokalistoja. Näillä estettiin pöpöjen leviäminen asiakkaan kädestä toiseen ruokalistan kautta.

Ravintoloiden sisätiloissa ruokailu ei siis ole ollut mahdollista sitten maaliskuun. Vasta viime viikolla, siis lokakuussa, mm. San Franciscossa on aloitettu aukaisemaan ruokapaikkoja myös sisällä ruokailijoille, mutta tämäkin hyvin rajallisesti. Ainoastaan 10 - 25 % asiakaspaikoista saa olla käytössä. Meidän piirikunnassa ravintolassa sisällä ruokailua kaavaillaan avattavaksi nyt lokakuun lopussa ja 25 % kapasiteetilla.

Ruokakaupat ovat pysyneet avoinna koko tämän ajan, mutta esimerkiksi nettiruokatilausten kysyntä räjähti keväällä niin käsiin, etteivät kaupat, keräilijät ja kuskit pystyneet kysyntään vastaamaan. Meillä on ollut jo monta monituista kuukautta maskipakko kaikkiin sisätiloihin, mukaan lukien ruokakaupat. Ja nyt siis puhun todellakin maskipakosta. Täällä kauppojen ovilla seisoo vartijat ja ilman maskia sinua ei päästetä kauppaan edes sisään! Lisäksi monissa ruokakaupoissa on merkitty yksisuuntainen kulkusuunta käytävillä, jotta tuntemattomien kohtaamisilta vältyttäisiin. Näiden lisäksi jo toukokuussa meillä astui voimaan sääntö, ettei ruokakauppoihin saanut tuoda omia kestokasseja lainkaan. Ettei tuoda pöpöjä kassien mukana. (Samaan aikaan Suomessa kaverit ottivat kimppaselfieitä poski poskea vasten ja minä olin aivan, että OMG!) Vaihtoehtoina ruokakaupoissa on ollut ostaa/saada muovi- tai paperikassi tai pakata tarvikkeet vasta ulkona parkkipaikalla omiin kasseihin. Jokaisessa ruokakaupassa desinfioidaan ostoskärryjen kahvaosa joko työntekijöiden toimesta tai joka asiakkaalle jaetaan desinfioinitiliina, jolla kahvan voi pyyhkiä itse. Lisäksi ruuhka-aikoina ruokakauppoihin on laskettu vain rajallinen määrä asiakkaita. Uusia asiakkaita lasketaan sisään sitä mukaa, kun jo ostoksensa tehneitä tulee kaupasta ulos. Pitkät asiakasjonot kauppojen ovilla eivät ole olleet mitenkään harvinaisia näkyjä.

Kampaamot, kynsisalongit ja kuntosalit olivat meillä täysin suljettuina yli kuusi kuukautta. Miettikää siitä juurikasvujen ja kaksihaaraisten hiusten määrää! Kertaalleen kampaamoille jo vihreätä valoa näytettiin ja osa jo puotinsa aukaisikin, mutta samana päivänä tuli osavaltiolta määräys sulkea paikat uudestaan. Niinpä aukiolo jäi muutaman hassun tunnin mittaiseksi. (Huomiona, että annettu määräys tehtiin ja todellakin toimeenpantiin vain muutamassa tunnissa. Suomessa hallitus kokoaa ensin joukkonsa ja pohtii. Sitten kun päätös on saatu aikaiseksi, se astuu voimaan vasta parin viikon kuluttua, kuten nyt esimerkiksi tässä viimeisimmässä ravintoloiden ja yökerhojen aukiolojen jappasun suhteen kävi, vaikka tautitapaukset olivat jo silläkin hetkellä villissä nousussa!) Elokuussa kampaamot ja kynsisalongit saivat täällä ryhtyä ottamaan ensimmäisiä asiakkaita vastaan, mutta ainoastaan ulkona putiikkinsa edustalla. Syyskuussa asiakkaat kampaamoiden sisätiloissa olivat sallittuja (25 % kapasiteetilla) ja vasta nyt lokakuussa, siis seitsemän kuukauden jälkeen asiakkaat kuntosaleille olivat hyväksytty. Maksimitäyttöä ei tietenkään voi ottaa. Kuntosaleillekin pitää varata etukäteen oma aikaslotti, jolloin saat käyttää kuntosalia esimerkiksi tunnin kerrallaan. Tämän jälkeen salin tilat pidetään 30 - 60 minuuttia tyhjillään ja ne desinfioidaan ennen kuin uusi pieni erä asiakkaita otetaan sisään. Suihku- ja pukutilat eivät ole edelleenkään käytössä. Kuntosalien kokonaisasiakaskapasiteetista saa olla käytössä vain 10 %.

Elokuussa kynsisalongit saivat vapautuksen ottaa vastaan ensimmäiset asiakkaansa, yhden asiakkaan kerrallaan, ulkona. Kuva Sunnyvalen kaupungista.

Alueellisia liikkumisrajoituksia on ollut pitkin kevättä ja kesää. Naapuripiirikunnassa oli esimerkiksi jossakin vaiheessa sääntö, että sait liikkua kotoasi niin kauas, kun pääsit kävellen. Seuraavaksi sitä höllennettiin, jolloin sait liikkua niin kauas, kun jaksoit pyöräillä. Kyseinen piirikunta sai tuolloin nopeasti omat tartuntamääränsä laskuun. Myöskin esimerkiksi Santa Cruzin rannoilla sait sakot, jos olit tullut Santa Cruzin piirikunnan ulkopuolelta. Rantojen parkkipaikat olivat suljettuina ja varsinkin viikonloppuisin rantoja vahtivat poliisit. Monia muitakin Kalifornian rantoja on suljettu viikonloppukäytöltä kokonaan, jotta ihmiset eivät kokoontuisi rannoille "kuin sillit purkissa".

Lisäksi kaikkien tuntemieni suomalaisperheiden lapset käyvät täällä edelleen etäkoulua. Ovat käyneet sieltä viime alkukeväästä asti. Vain yhden ystäväperheen ala-asteikäinen lapsi on päässyt ohjattuun opetukseen koululleen, koska he asuvat alueella, jossa on paljon vähävaraisia. Tämä tarkoittaa, etteivät sen asuinalueen perheiden vanhemmat voi jäädä etätöihin (jos se on heidän alallaan edes mahdollista) tai pois töistään, eikä lapsilla tietenkään välttämättä ole edes tietokoneita tai nettiliittymiä etäkoulun käymiseksi. Naapuripiirikunnista olen kuullut, että ensimmäiset koulut suunnittelevat koulujensa hyvin varovaisia avaamisia, mutta ns. hybridimallilla, eli kaikki lapset eivät tule samaan aikaan kouluun, vaan he ikäänkuin kierrättävät oppilaita, jotka kulloinkin lähiopetusta saavat. 

Myös etätöihin Piilaaksossa siirryttiin aivan eturintamassa. Kaikki kynnelle kykenevät jäivät kotiin jo aivan maaliskuun alussa. Monet alueen isot firmat ovat linjanneet, että työntekijänsä voivat palata työpaikoille fyysisesti aikaisintaan ensi vuonna tai peräti vasta kesäkuun 2021 jälkeen. Jotkut linjasivat, että etätöiden jatkaminen on ok hamaan maailman tappiin. Ukkokultani on yksi heistä, joka ei tule palaamaan toimistolle ennen heinäkuuta 2021. Etätöitä siis hänellä tämän suunnitelman mukaan 16 kuukautta putkeen!

Tyynenmeren rannalla biitsit kiinni. Meren päällä on savua Kalifornian maastopaloista.

Maskipakko tai sakot

Meillä ei siis ole ollut maskisuositusta, vaan oikeasti maskipakko voimassa jo monta kuukautta. Ei siitä kukaan ole pullikoinut, ainakaan samassa mittakaavassa kuin Suomessa tuntuu käyneen. Vaikka tietenkin aina ne muutamat perusänkyrät löytyvät joka maasta, sehän on selvä. Ja mitä maskipakkoon tulee, niin kyllä, myös meidän piirikuntamme aloitti elokuussa sakotuskäytännön. Mikäli rikot maskipakkoa, etkä pidä 6 jalan eli 1,8 metrin etäisyyttä toisiin, saat sakon suuruudeltaan 50 - 500 dollaria. Monet muut piirikunnat olivat aloittaneet sakotuskäytännön jo meitä paljon aiemmin.

Näiden kaikkien edellä mainittujen valossa näen siis suorastaan punaista, jos joku vähättelee täällä tehtyjä koronatoimenpiteitä. Kyllä meidän arkemme on ollut todella rajoitettua ja säännösteltyä viimeiset 7 kk. Ja jos yhä edelleen tuntuu, "ettei täällä USA:ssa tehdä virustilanteelle mitään", voi vielä muistin virkistykseksi lukea erillisen postaukseni San Franciscon kodittomista. Millaisia toimenpiteitä San Franciscon kaupungissa tehtiin, ettei virus leviäisi valtoimenaan kodittomien keskuudessa.

Että sorry nyt vaan, mutta kaikki se vinkuminen ja vonkuminen Suomessa maskien pitämisestä tuntuu täältä katsottuna aivan naurettavalle. Meillä se on ollut se uusi normaali jo pitkän aikaa. Lisäksi pitää muistaa, että jotkut ihmiset tekevät maskit kasvoillaan töitä päivästä toiseen. Siis esimerkiksi juuri se eturintamassa ja äärirajoilla oleva hoitohenkilökunta. Eivät he valita. Samoin osassa maapalloa maskeja pidetään, vaikka olisi yli 40 asteen helle! Meilläkin oli koko viime viikon päivälämpötilat +34 - +38 Celsius-astetta, silti maski kuului jokapäiväiseen varustukseen.

Auttavatko rajoitteet?

No ovatko nämä rajoitteet sitten auttaneet? Kyllä ja ei. Kyllä sen puolesta, että ainakin meidän piirikunnassamme ollaan menossa juuri oikeaan suuntaan. Tässä tuorein, 6. lokakuuta päivitetty viruskehitys:

Lähde.

Yksi Suomessa asuva kaverinikin kysyi vastikään, että millainen virustilanne meillä täällä tällä hetkellä on. No, se riippuu, mitä aluetta tarkastellaan. Meidän piirikunnassa viimeisen seitsemän päivän aikana havaittuja tartuntatapauksia on oheisen kuvan mukaan noin 100 kpl. Viiden miljoonan ihmismäärään suhteutettuna se olisi 250. Sen sijaan 40-miljoonaisessa Kaliforniassa puolestaan on löydetty n. 21 500 uutta tartuntatapausta viimeisen viikon aikana. Jälleen viiden miljoonan ihmiseen suhteutettuna se olisi lähes 2 700 tapausta. Koko USA:ssa uusia tartuntatapauksia on löydetty viikossa liki 307 000. Viiden miljoonan kansassa se vastaisi 4 600 tartuntatapausta. Suomessa viimeisen viikon aikana uusia tartuntatapauksia on löydetty yli 1 000 (Ylen uutissivun jatkuva seuranta 7.10.2020). Näin ollen meidän kahden miljoonan asukkaan piirikunnassamme menee virustilanteen osalta tällä hetkellä huomattavasti paremmin kuin Suomessa, mutta Kalifornialla ja USA:lla menee Suomea huomattavasti heikommin.

Miksi USA:ssa sitten on koronatapauksia niin paljon?

USA:n tautimääriä pitää yllä monikin seikka, joista tässä mainitsen muutaman. Ensimmäisenä niistä suuri väkiluku ja paikoitellen erittäin suuri asukastiheys. Muistan, kun eräässä somen ryhmässä yksi (ei suomalainen) perhe muutti Piilaaksosta Norjaan. Nainen lähti ns. ovet paukkuen ja vertasi, kuinka hyvin Norja on saanut taudin hallintaan, on koulut auki jne. Hänkin oli sitä mieltä, että kun ei täällä USA:ssa ole tehty yhtikäs mitään. Niin no, hän vertasi 8 miljoonan harvaanasuttua maata 330-miljoonaiseen, ei todellakaan aina niin harvaanasuttuun maahan.

Ja kuten jo postauksen alussa kirjoitinkin, jokainen osavaltio toimii itsenäisesti koronarajoitusten kanssa, osa paremmalla, osa huonommalla menestyksellä.

Kaikki eivät myöskään tunnu muistavan, että tauti iski USA:n itärannikolle, eritoten New York Cityyn aivan ensimmäisten joukossa viruksen levitessä Kiinan rajojen ulkopuolelle. Ei tuolloin helmi-maaliskuussa ollut vielä mitään tietoa, kuinka tautia hoidetaan, mitä kaikkia oireita se aiheuttaa ja kuinka virus edes leviää! Sen jälkeen on saatu paljon tutkimustietoa, luojan kiitos, ja nyt joitakin lääketieteellisiä aseita taudin taltuttamiseksi jo tiedetään. Suomessa ensimmäiset tartunnat tulivat huomattavasti myöhemmin ja muiden maiden "yritä ja erehdy"-kokeiluista voitiin siellä ottaa oppia.

Lisäksi yksi merkittävä tekijä miksi tauti myös leviää ainakin täällä Kaliforniassa ovat latinoyhteisöt. He työskentelevät usein matalapalkka-aloilla, kuten maatiloilla, ja niistä hommista ei jäädä noin vaan etätöihin. Lisäksi nämä perheet asuvat usein hyvin ahtaasti ja saman katon alla voi olla useampi sukupolvi. Niinpä yhden sairastuessa häntä ei niin vain eristetäkään kotosalla muista perheenjäsenistä, kun tilaa ei kertakaikkiaan ole.

Koronatestaus on tietääkseni ilmaista koko USA:ssa, mutta hoito välttämättä ei. Yhden viime alkukevään tilaston mukaan yksi seitsemästä amerikkalaisesta ei uskalla mennä koronaa hoidattamaan ison sairaalalaskun pelossa. Lasku voi olla 20 000 - 50 000 dollaria. Presidentti ja kongressi yrittivät saada koronahoitoa ilmaiseksi ihmisille ilman vakuutusta jo keväällä, mutta nähtävästi asia ei kimurantissa järjestelmässä ole edennyt aivan niin. Lisää esim. täällä.

Voi Suomi ja Suomen maskisekoilut!

Toinen asia, joka oli silmiäavaavaa syksyisellä Suomi-visiitilläni oli Suomen olemattomat koronatoimet ja ihmisten käyttäytyminen. Yksi Piilaaksossa asuva blogini lukija kysyi minulta, ahdistiko minua palata Suomesta tänne tiukkojen rajoitusten Piilaaksoon. Vastasin, että ei. Enemmän minua kauhistutti seurata sitä villiä ja vapaata menoa Suomessa. Ei mitään turvavälejä, ei maskeja, ei vieläkään tarpeeksi testauskapasiteettia ja isoja tapahtumia kuten festareita järjestettiin. (Edit 8.10.2020: Lisäksi vielä esimerkiksi elo-syyskuussa matkustajien kontrollointi Suomen lentokentillä oli olematonta. Omakohtaisen kokemukseni mukaan ketään ei kiinnostanut mistä maasta Suomeen saavuit.) Ja tällä hetkellä valitettavasti, myös Suomen tartuntakäppyrät näyttävät nousevan jyrkkää ylämäkeä.

Suomessa ensinnäkin näytti se kaupoissa tarjolla oleva käsidesi olevan pelastus koko hommaan. "Kun onhan meillä nämä käsidesit tarjolla." Joo, no ne käsidesit ovat yhtä tyhjän kanssa siinä vaiheesa, kun kaupassa tungetaan maitohyllyllä aivan iholle sekä yskitään ja aivastellaan ilman minkäänlaista suojaa! Kun ei niitä maskeja pidetä.

Josta päästäänkin tähän Suomen maskisekoiluun. Voi hyvät hyssykät sentään! Ensinnäkin Suomen huoltovarmuuskeskuksen varastot todettiin auttamattoman vanhentuneiksi. No, varmasti jokainen maa totesi kevään aikana, ettei sen suojavarustevarasto ollut millään tavalla riittävä tämän taudin saapuessa. Muistan, kuinka maalis-huhtikuussa surullisena luin, kun OYS:ssa hoitajana työskentelevä kaverini päivitteli, että heillä oli sinä työpäivänä ollut töissä suojavarusteet, joiden parasta ennen päiväys oli ollut kahdeksan vuotta sitten. Siis kahdeksan vuotta! Ja Suomen maskikauppoihin Tiina Jylhän kanssa en nyt tässä edes sukella...

Ja kun jo keväällä koko muu maailma oli sitä mieltä, että maskeista on hyötyä, niin mitä tekee Suomi? Perustaa oman tutkijaryhmän, joka saa päinvastaisen tuloksen! Maskeja ei missään nimessä suositeltu. Syksyllä alkoi ääni kellossa sitten muuttumaan. Käännettiin kelkka. Nyt maskit olivatkin ihan hyvästä viruksen leviämisen ehkäisyssä. Seuraavaksi suomalaiset peloteltiinkin kauhusta kankeiksi, kuinka kalliiksi kertakäyttömaskien käyttö tulee. (Monikäyttöiset kangasmaskit kun eivät kelvanneet.) Vähävaraisia ja marginaaliryhmiä on täälläkin, mutta samanlaista hulabaloota ei vaan nähty. Kun koko virusehkäisyn ja myös maskihomman pointtina kuitenkin on lopulta vähentää niitä kontakteja mahdollisin keinoin eli että sinne ruokakauppaan ei esimerkiksi lähdetä vain yhden maitolitran vuoksi. Ja sitten lopuksi Suomessa alkoi vielä se järisyttävä jappasu, että millainen maski täyttää kriteerit ja standardit ja mikä on maskin oikeaoppinen käyttö! Olin silloin Suomessa, kun tätä kohtaa maskispekuloinnista käytiin, enkä ollut uskoa korviani miten hankalaksi sekin keskustelu meni.

Eli minun mielestäni Suomen hallituksen ja viranomaisten toiminta koronan suhteen on ollut paikoin hidasta, mutta ennen kaikkea äärimmäisen sekavaa ja poukkoilevaa. Ei ihmekään, jos kansa on siellä ymmällään näistäkin maskeista. Täältä katsottuna koko maskiasiasta on Suomessa tehty jotenkin äärimmäisen vaikea! 

Tässä alla on esimerkiksi Berkeleyn yliopiston ohjeistus sallituista maskeista. Periaate on, että mikä tahansa, vaikka tavallinen huivi oikein aseteltuna suojana, on parempi kuin ei mitään!



Venttiilillä varustetut maskit eivät ole sallittuja, sillä ne päästävät nimenomaan hengitysilman maskista ulos.


Lopuksi vielä vinkki vitonen rillipäille. Moni tuntuu nyt Suomessa tuskailevan, kuinka maskia on vaikea pitää silmälasien kanssa, kun lasit tahtovat huurtua. Tähänkin löytyy apuja. Ensisijaisen tärkeää on tietenkin maskin istuvuus ja tätä voidaan parantaa nenän kohdalla olevan metallin muotoilulla niin, että maski myötäilee tiukasti nenää ja sen vierustoja. Lisäksi näen kuvista, että aika moni pitää maskia aivan liian ylhäällä, heti silmiensä alapuolella. Rilleihin voi tietenkin suihkuttaa myös huurtumisenestoainetta, mutta erinomaisena kikkana pidän myös maskin kuminauhojen asettelua kiertäen. Tämä synnyttää maskin sivuille pienet ilma-aukot, joista höyry pääsee ulos sen sijaan, että se nousisi muutoin luonnollista reittiään suoraan ylöspäin eli sinne silmälaseihin. Alla oleva kuva havainnollistaa:

Photo credit: US Military.

Että tällaista urputusta tällä kertaa. Pitkä postaus jälleen, mutta ugh, nyt olen puhunut ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

PS. Sana "jappasu" on käytössä Oulussa ja tarkoittaa jotakuinkin turhanpäiväistä ja pitkäveteistä eipäs-juupas-keskustelua. Kiitos lukijakysymyksen, tein selvennyksen sanasta. :-)

Miten olen itse kokenut amerikkalaisen terveydenhuollon ja terveysvakuutuksemme

No niin, viime postauksessa kerroin teille pientä pintaraapaisua amerikkalaisista terveysvakuutuksista noin yleensä ja hiukan oman terveysvakuutuksemme toimintaperiaatteista. Nyt seuraa se lupaamani jälkimmäinen osa eli miten olen itse kokenut amerikkalaisen terveydenhuollon ja oman terveysvakuutuksemme. En pidättele teitä jännityksessä yhtään pidempään, vaan räjäytän potin heti alkuun: olen ollut pääsääntöisesti erittäin tyytyväinen. Sudenkuoppiakin toki on ja niistä postauksen loppupuolella.

Ja heti tähän alkuun jälleen muistutus, että nämä esiintuomani kokemukset perustuvat vain oman vakuutuksemme piiriin kuuluviin omavastuisiin, hoito- ja tutkimuslaitoksiin, heidän hinnoitteluperiaatteisiin ja käytänteisiin. Käytännöt ja hinnoittelut ovat tässä maassa kirjavia, joten omat kokemukseni eivät kuvaa koko USA:n tai kaikkien täällä asuvien tilannetta.

USA:ssa hoidetaan terveyttä

USA:ssa puhutaan ensinnäkin terveysvakuutuksista (health insurance), ei sairausvakuutuksista kuten Suomessa. Olenkin ajatellut, että totta, mielestäni USA:ssa hoidetaan hyvin terveyttä. Tämä näkyy ainakin omassa vakuutuksessamme niin, että kaikki ns. ennaltaehkäisevä hoito (preventive care) korvataan vakuutuksesta 100 %. Näihin kuuluvat esimerkiksi omalääkärin tekemä terveystarkastus perusverikokeineen, influenssarokote ja minulla naisena mammografiatutkimus. Nämä kaikki siis maksutta kerran vuodessa. On hyvä olla perillä omien veriarvojen kehittymisestä ihan vuosittain ja varsinkin tähän mammografiatutkimuksen mahdollisuuteen täällä olen ollut mielettömän tyytyväinen, onhan suvussanikin tälle vakavia riskitekijöitä. Olenkin usein miettinyt, pääsisinkö Suomessa näin usein mammografiatutkimukseen? Luulen, että en.

Lisäksi erilaiset rokotteet kuuluvat vakuutuksemme piiriin kattavasti ja ilmaiseksi. Influenssarokotteet ovat tosiaan ilmaisia, samoin paljon lentomatkustavana olen toisinaan ottanut pneumokokkirokotteen, ilmaiseksi senkin. (Ihan mielenkiinnosta vertasin: Suomessa Terveystalon hinnat influenssarokotteelle vuonna 2020 on yli 40 euroa ja pneumokokkirokotteelle tarjoushinta 113 euroa, mutta toki jotkut saavat näitä rokotuksia ilmaiseksi Suomessakin joko riskiryhmäläisenä tai työterveyshuollon kautta.) Myös useat ennen eksoottisempaa ulkomaanmatkaa tarvitut rokotukset ovat menneet ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä 100 % vakuutuksemme korvattaviksi, vaikka kyseessä on siis ollut vapaa-ajan matkoja. Muutoinkin ulkomaan matkoilla akuuteista lääkärikäynneistä syntyneet kustannukset ovat menneet sitten jälkikäteen vakuutuksemme piikkiin melko kivuttomasti. Huvituin aikoinaan hieman, että jopa perulaisessa hotellihuoneessa paikallisen lääkärin repäisemälle ruutupaperinpalalle kirjoittamat "kuitti" ja "resepti" katsottiin vakuutusyhtiössämme asiallisiksi dokumenteiksi ja kustannukset korvattiin.

Näiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden ohessa en malta olla mainitsematta vielä erillistä hammashoidon vakuutusta, joka on siis oma maailmansa vielä sekin. Meidän vakuutuksemme kattaa hampaiden puhdistuksen ja tarkistuksen 6 kk välein sekä röntgenkuvat kerran vuodessa. Nämäkin katsotaan siis ennaltaehkäiseviksi hoidoiksi ja korvataan asiakkaalle 100 %.

Ajatukseni tosiaan on, että täällä satsataan aktiivisesti terveyden ylläpitoon ja pyritään näillä vuosittaisilla tarkastuksilla puuttumaan terveydessä havaittaviin poikkeamiin jo varhaisessa vaiheessa.

Pala suklaata päivässä pitää lääkärin loitolla. Vai miten se meni? Kerranhan minulle on lääkäri täällä määrännyt karkkikuurin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin!

Laaja kirjo korvattavia tutkimuksia ja hoitoja 

Olen myös ollut tyytyväinen, että meidän vakuutuksemme kattaa 100 % monista erilaisista tutkimusmuodoista, esimerkiksi ne viime postauksessa jo mainitsemani röntgen-, magneetti- ja tietokonetomografiakuvaukset. Kaikissa vakuutuksissa näiden hoitojen 100 % korvaavuutta ei ole (palaan tähän postauksessani myöhemmin).

Mielenkiintoista terveysvakuutuksessamme on myös ollut, että se korvaa länsimaisen lääketieteen lisäksi muitakin hoitomuotoja kuten esim. akupunktiota ja jopa homeopatiaa. Akupunktiohoitoja olenkin käyttänyt vakuutuksemme piikkiin ja jos muistatte, niin ensimmäisellä kerralla jouduinkin sen yllätyskuppauksen "uhriksi", hahah. Myös kiropraktiikka kuuluu vakuutuksessamme korvauksen piiriin. Akupunktio-, fysioterapia- ja kiropraktiahoitoihin on kuitenkin jokaiseen se 20 dollarin omavastuu hoitokäyntiä kohden. En pidä omavastuuosuutta kuitenkaan pahana, sillä yhdestä fysioterapiakäynnistä voi täällä helposti lähteä minimissään 150 - 200 dollarin lasku vakuutusyhtiölle, eli tässäkin hinnat huitelevat eri luokissa kuin Suomessa. Kun käytin vakuutuksemme verkoston ulkopuolista fysioterapeuttia, hän laskutti minulta n. 170 dollaria/kerta. 

Myös esimerkiksi sukupuolenvaihdosleikkausta näytettiin vakuutuksemme kautta korvattavan isoilla summilla ottaen huomioon operaatioiden kalleuden, joskaan itse en ole ajatellut sellaista kohtaa terveyssvakuutuksestamme hyödyntää. Mutta tällaisena irrallisena huomiona tämäkin. 

Sitten yksi erikoisuus lisää:

Ei aina lähetettä

Muistini mukaan Suomessa kuvio toimi ainakin vielä yli kuusi vuotta sitten niin, että saadaksesi fysioterapiakäynnit Kela-korvauksen piiriin, piti sinulla olla siihen lääkärin lähete. Täällä en tarvitse lähetettä fysioterapiaan, vaan voin aloittaa hoitokuurin käytännössä itse milloin tahansa ja silti se menee vakuutuksen korvattavaksi. Muistaakseni vakuutuksemme sallima vuosiraja fysioterapiakäynneissä oli 20 hoitokäyntiä/vuosi. 

Myöskään erikoislääkärille päästäkseni en tarvitse välttämättä yleislääkärin lähetettä. Ja silti käynti korvataan omavastuuosuutta (30 dollaria) lukuunottamatta. Useinhan käytäntö kuitenkin menee niin, että yleislääkäri katsoo erikoislääkärin tarpeen. Mutta pari kolme kertaa näiden vuosien aikana olen itse varannut ajan erikoislääkärille suoraan, ilman tätä ensin tehtävää lisämutkaa yleislääkärillä. Oma suppea kokemukseni muuten on, että täällä yleislääkärit eivät tee yhtä monipuolisia toimenpiteitä kuin vaikkapa terveyskeskuslääkärit Suomessa. Yhtenä esimerkkinä kortisonipiikin pistäminen. Suomessa olen saanut sen työterveydessä yleislääkäriltä, täällä siihen olisi tarvittu erikoislääkärin vastaanottoaika, edes päivystyksessä ei piikkiä kukaan suostunut laittamaan.

Tämä ilman lähetetettä erikoislääkärin tai fysioterapian käyttäminen on entisestään nopeuttanut tutkimusten ja hoidon saantia, mistä pääsenkin aasinsiltana seuraavaan:

Nopeus

Välillä olen ollut suorastaan ällikällä lyöty, kuinka nopeasti täällä olen päässyt erilaisiin tutkimuksiin ja saanut hoitoa! Ero on ollut radikaali varsinkin, kun samaan aikaan saan seurata sukulaisteni takkuista pääsyä hoitoihin ja tutkimuksiin Suomessa. Heillä hoitotakuuajat vain paukkuvat yli ja tätä tapahtui siis jo ennen koronaa. Olenkin mielessäni kiteyttänyt, että potilaalle hoito Suomessa on hidasta ja halpaa, USA:ssa nopeaa ja kallista, mutta molemmissa varmastikin yhtä hyvää. (Tästä mutkat suoriksi vertauksestani ei sitten kannata pahoittaa mieltänsä.) 

Yksi esimerkki nopeasta tutkimukseen pääsystä oli mm. seuraava: Sain lähetteen rintakehän tomografiakuvaukseen ja lääkärini neuvoi minulle reitin kyseisen kuvantamispalveluiden ajanvaraustiskille terveysaseman sisällä. Menin ohjeiden mukaan kerrosta alemmaksi ja esitin tiskillä asiani. Olisin saanut kuvausajan samalle iltapäivälle, mutta koska kuvat piti ottaa paastottuna ja tyhjin vatsoin ja olin ennättänyt tietenkin jo syömään, ei saman päivän aika sopinut. Seuraavana aamuna oli vapaana useita aikoja, joista sitten sain itse valita sopivimman. Olin aivan, että wow! Itsehän olin varautunut, että tällaiseen kuvaukseen joudun varmasti jonottamaan hyvinkin viikkoja. 

Ainoat pidemmät odotusajat kohdallani ovat olleet 1,5 - 2 viikkoa Sport Medicine -osaston ortopedille, dermatologille taisi jonotettavaa olla myös parisen viikkoa. Sen sijaan terveysaseman omiin fysioterapiapalveluihin oli yli kolmen kuukauden jono, jolloin lääkärinikin totesi, että mene toisaalle, niin saat apua nopeammin ulkopuoliselta. Tässäkin olisi sitten ollut vielä valittavissa verkostoon kuuluva fysioterapeutti (edullisempi), mutta valitsin tietoisesti verkoston ulkopuolisen, kuten on tullut jo mainittua. Miksi näin? Koska hän oli erikoistunut juuri minun vaivaani, saanut erinomaiset palautteet ja sain vastaanottoajan heti!

Ennen lupaamiani sudenkuoppia vielä yksi mielestäni erikoinen juttu:

Erilaiset järjestelmät ja lääkärien arviointi

Erilaisia järjestelmiä on tietenkin joutunut näissä yhteyksissä opettelemaan ison liudan ja niihin kaikkiin on totta kai omat tunnuksensa. On vakuutusyhtiön tarjoama terveysvakuutuskohtainen portaali, oman terveysaseman ajanvarausportaali ja sitten meillä on vielä ekstrana käytössä eräänlainen näiden yhdistelmä. Täällä kolmannessa järjestelmässä voit esimerkiksi etsiä eri tutkimuksien hinta-arvioita etukäteen ja tutustua erilaisiin terveyden infopaketteihin. Lisäksi voit etsiä itsellesi vaikkapa uutta fysioterapeuttia tai lääkäriä, sillä järjestelmä kertoo, mitkä toimijat kuuluvat verkostoosi, ketkä ottavat uusia asiakkaita tällä hetkellä vastaan ja mitkä ovat heidän erikoistumisalueensa (siis että ortopedi on vaikkapa erikoistunut juuri nilkan alueen vammoihin). Samoin tästä järjestelmästä löytyy lääkäreiden arvostelupaneeli! Potilaat ovat siis voineet antaa kokemuksiensa perusteella lääkäreille arvostelun 1 - 5 tähteä ja kirjoittaa sanallisen palautteen. Mielestäni tämä arviointijärjestelmä on ollut kaikessa avoimuudessaan aika erikoinen, mutta ehdottomasti erinomainen ja hyödyllinen juttu. Tällainen tietenkin mahdollistaa eräänlaisen lääkärishoppailun, voit valita kenen hoitoon ja tutkittavaksi "suostut" menemään.

Upea kukinto kaktuksessa. Kukan halkaisija on yli 10 cm!

No, mikään systeemihän ei kokonaisuudessaan ole puutteeton, joten lopultakin sitten niihin tähän mennessä oppimiini sudenkuoppiin:

Sudenkuoppia

1) Hintojen epämääräisyys etukäteen

Toisinaan tietyn toimenpiteen hintaa on hankala potilaana tietää etukäteen. Minulle on onneksi käynyt muutaman kerran niin, että esimerkiksi lääkäri on sanonut, että laittaisin sinut seuraavaksi magneettikuvaukseen, mutta sen hinta on x dollaria, haluatko että tutkimus kuitenkin tehdään vai tarkistatko korvausasian ensin vakuutusyhtiöltäsi. Eli tässä kohtaa minua on varoiteltu, että maksettavaa voi tulla, jos vakuutus ei sitä korvaa. Huomioitavaa on, että lääkärit eivät yleensä hallitse potilaidensa monenkirjavien vakuutusten sisältöä, vaan potilaan pitää tietää tai selvittää korvaavuus itse.

Silloinhan ei huolta tietenkään ole, jos tiedät vaikkapa entuudestaan, että ko. toimenpide menee vakuutuksesi piikkiin. Vakuutusehdot voivat kuitenkin aina muuttua, joten tarkkana saa olla. Kerran minulla on jäänyt hiukan isomman toimenpiteen hinta tietämättä. Siihen kuului monta osa-aluetta. Oli tuttu terveysasema, mutta uusina mm. nukutus, heräämön käyttö ja uusi lääkäri. Sain puhelinnumeron mistä selvittää hintaa. Koskaan minulle ei sitä kokonaishintaa lopulta kerrottu. Sain ainoastaan tiedon, että jokainen osa-alue tai toimija kuuluu vakuutukseni verkostoon. No, omavastuuksi jäi lopulta hiukan yli 300 dollaria, joten emme onneksi menneet siitä vararikkoon.

Jokainen terveysasema tai sairaala myös hinnoittelee eri tutkimukset ja hoidot omalla tavallaan. Kun viime postauksessa kerroin, että minun magneettikuvistani lähti 1 230 dollarin lasku vakuutusyhtiölle, kävi yhdelle kanssasisarelleni Piilaaksossa niin, ettei magneettikuvaus kuulunutkaan hänen vakuutuksessaan korvattavien piiriin ja hän sai 2 000 dollarin laskun kotiinsa toimenpiteen jälkeen. Hinnoissakin on siis eroja.

2) Yllätyksenä verkostoon kuulumaton osa-alue tai toimija

Tämä! Tämä on yksi kompastuskivi tai jopa ansa, jossa pitää olla tarkkana. Kerron tämän parin esimerkin kautta:

Samassa terveyskeskuksessa ja samanlaisella terveysvakuutuksella minun kanssani eräälle naiselle kävi yllätys. Nainen oli määrätty leikkaukseen. Hän oletti, että koska leikkaus tehdään hänen tutussa terveysasemassa, kuuluvat leikkauksen kaikki osa-alueet automaattisesti vakuutuksen verkoston piiriin. Näin ei kuitenkaan ollut. Jokaisesta osa-alueesta, mm. leikkaussalin käytöstä, laskutetaan erikseen ja leikkaava lääkäripä ei kuulunutkaan vakuutuksen verkostoon. Näin ollen nainen joutui maksamaan ison laskun tästä verkoston ulkopuolisesta toimijasta.

Samoin ystäväni kommentoi edeltävään postaukseeni oman tapauksensa. Lääkäri määräsi hänet verikokeisiin ja ystäväni meni oman terveysasemansa laboratorioon. Kuinka ollakaan, tämä laboratorio terveysaseman sisällä ei kuulunutkaan hänen vakuutuksensa piiriin ja verikokeet tulivat maksamaan hänelle 2 000 dollaria! Eli hänen tapauksessaan terveysasema ja lääkäri kuuluivat vakuutuksen verkostoon, mutta terveysaseman sisäinen laboratorio ei.

Onneksi näitä varoittavia esimerkkejä on tosiaan kuullut, kun ei kai näistä muuten osaisi Erkkikään ottaa selvää!

3) Vakuutusyhtiön tietoinen rahastaminen

No sitten vielä yksi sudenkuoppa on vakuutusyhtiöiden tietoinen rahastaminen. Tätä olen kuullut eritoten yksityisten hammaslääkärikeskusten harrastavan. Varsinkin, jos potilaalla on hyvä ja kattava vakuutus, niin potilaalle suorastaan keksitään erilaisia hoitotoimenpiteitä suoritettaviksi. Yritetään siis teetättää ja keplotella turhanpäiväisiä hoitoja vain saadakseen rahat pois vakuutusyhtiöltä. Voidaan esimerkiksi löytää muka röykkiö paikkausta vaativia hampaita tai muuta mukavaa. Näissä tapauksissa ihmiset usein kääntyvät toisen hammäslääkärin puoleen ja hakevat ns. second opinion eli toisen mielipiteen. Monethan sitten vaihtavat hammalääkäriasemaansa kokonaan, jos tällaista rahastamisen makua esiintyy.

Itse olen kerran pyytänyt toisen mielipiteen erään pitkäkestoisen lääkkeen käyttämisestä. Sain mielipiteen maksutta vakuutuksemme kautta. Lähetin tietoni ja tapauskohtaisen kysymykseni netissä, minkä jälkeen minulle soitettiin ja kysyttiin lisätietoja. Muistaakseni aikaa meni pari viikkoa, jonka jälkeen kotiin tupsahti todella kattava, kymmenien sivujen selvitys ja heidän ehdotuksensa etenemisessä. Koin palvelun kyllä tosi hyväksi, koska se todella toi vähän eri näkökulmaa tilanteeseeni. Lopulta etenin tämän toisen mielipiteen suosituksen mukaan.

Summa summarum

Kyllähän nämä siis melkoisen kimurantteja juttuja ovat ja aina näissä tuntuu oppivan uutta. Niin kävi kuulkaas minulle ihan tällä viikollakin. Olkoon tämä vielä pieni loppukevennys pitkään postaukseen:

Joillekin etnisille kansanryhmille on äärimmäisen tärkeää saada tyttölapsille korvakorut jo hyvin nuorena, eikä korujen poistaminen tulee kyseeseen edes erikoistilanteissa. Tämän opin edellisessä työpaikassani. Nyt yksi perheenäiti kyseli somessa, että missä voisi Covidin aikaan turvallisesti saada reiät lapsen korviin, kun perinteiset rei'ittämispaikat ovat vielä kiinni. Hän sai useita vastauksia, että paikalliset lastenlääkärit tekevät korvareikiä! Yksi äideistä oli kuulemma maksanut tästä 75 dollaria korvakoruineen. Että aika moninaiset palvelut on paikallisilla lääkäriasemilla, täytyy myöntää.

Huh huh, olipa tämä urakka kirjoittaa! Taputus sinunkin olallesi, jos jaksoit lukea tänne asti. Viime postauksen tiimoilta jälleen eräs lukijani oikein toivoi pidempiä postauksia ja nyt sellainen tuli. Onhan näitä asioita laittanut itselleen ylös jo monta vuotta, joten asiaa tuntui riittävän. Toivon mukaan koit tekstin kuitenkin mielenkiintoiseksi ja kerro ihmeessä, yllättikö jokin kohta erityisesti! Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!