lauantai 29. toukokuuta 2021

Makumatka Suomen kesään - Kaliforniasta käsin

Olin kovasti haaveillut matkustavani Suomeen nyt alkukesästä. Ystävien ja läheisten tapaamisten lisäksi haaveilin yöttämän yön ihailusta, saunasta, suomalaisista kesätoreista, Tiikeri-jäätelöstä ja alkukesän herkuista kuten uudet perunat, mansikat, sokeriherneet ja minikokoiset nauriit. Olen kuitenkin päässyt sivusta seuraamaan useammankin Piilaakson ystäväni matkustusvalmisteluja USA:n länsirannikolta Suomeen. Samanlaista viestiä kirkuvat useat eri USA:n suomalaisten some-ryhmät. Viestinä on: matkustusvalmistelut Suomeen ovat tällä hetkellä haastavia ja äärimmäisen stressaavia. 

Miksi näin? Ensinnäkin lentoyhtiöt muuttavat ja muokkaavat lentoaikataulujaan nyt koko ajan. Jo aikoja sitten varatut lennot muuttuvat, joidenkin kohdalla jopa niin, että ei ehdi enää jatkolennolle ja koko lentosuunnitelma menee näin ollen plörinäksi. Lisäksi lentoja perutaan tietyiltä matkustuspäiviltä kokonaan. Peruminen voidaan tehdä vain paria viikkoa ennen h-hetkeä, eikä uutta lentoa ole tilalle antaa. Lyhyellä varoajalla lennon varaaminen toiselta lentoyhtiöltä tulee aina kalliimmaksi ja lisäksi rahasi ovat vielä kiinni ensimmäisissä, perutuissa lennoissa. Seuraavaksi tulevat eri matkustusrajoitukset ja niitähän sitten riittää. Jokaisella lentoyhtiöillä on omat sääntönsä ja vaatimuksensa koronatestien ottamiseen. Monenko tunnin sisään testi vaaditaan ja millainen testi kelpaa? Lisäksi, koska Piilaaksosta ei tällä hetkellä, eikä tänä koko kesänä pääse suorilla lennoilla Helsinkiin, tuovat matkantekoon omat kriteerinsä myös välilaskumaat Euroopassa. Kriteereissä kuulostaa olevan kirjoa laidasta laitaan niissäkin. Ja kun nämä kriteerit ja testivaatimukset vieläpä muuttuvat koko ajan, ettei niiden kanssa tahdo ihmiset perässä pysyä. Ja sitten tietenkin kohdemaa Suomi. Kyllä, suomalainen pääsee aina matkustamaan Suomeen, mutta vielä tälläkin hetkellä esimerkiksi meiltä täysin koronarokotetuilta vaaditaan Suomessa yhä omaehtoinen karanteeni. Karanteenia voi lyhentää kolmantena päivänä otettavalla testillä, joten karanteenikökkimistä on Suomessa silti luvassa neljästä viiteen päivään, kunnes testituloksen saa tietoonsa.


Ei siis ole ollut kadehdittavaa seurattavaa ystävien ja tuttavien matkustusvalmistelut Suomeen. Moni on todella stressaantunut ja todennut, ettei Suomeen pääseminen ole ollut koskaan näin vaikeaa. Näistäkin syistä olen päättänyt siirtää omaa Suomen visiittiäni syksyyn. Jospa lentoyhteydet lopultakin alkaisivat vakiintumaan ja koronarokotuksilla alkaisi olla oma merkityksensä. Syksyllä luonnollisesti rokotustilanne Suomessakin on jo parempi ja useampi ystävistäkin olisi jo kaksi rokoteannostaan saanut. Lisäksi syksyllä olisi ukkokullallakin paremmin lomapäiviä Suomeen asti matkustettavaksi, joten pääsemme silloin mitä todennäköisimmin matkustamaan yhdessä. Eli jatkamme lentoyhteyksien ja matkustuskriteerien tarkkailua, mitä tässä onkin harrastettu jo kuukausitolkulla.

Mutta pientä lohdutusta Suomen alkukesän kokematta jäämiselle saimme eilen. Minä nimittäin nostin kasvimaaltani ensimmäiset uudet perunat! Kyllä jännitti, onko mullan alla satoa ollenkaan! Mutta olihan sitä ja yllättävänkin runsaasti. Olin valinnut tarkoituksella pienikokoisen lajikkeen, baby potatoes kuten täällä sanotaan, ja ne olivat kasvaneet todella hyvin. Lisäksi perunanpallerot olivat laadultaan aivan priimaa, peseytyivät mullastakin kuin unelma. Ja näyttäisi siis tuo meidän uusi verkkoviritelmä kasvimaalla toimivan, sillä yksikään orava ei ollut päässyt kuoppia perunapenkkiin kaivamaan eikä perunoita varastamaan.


Niinpä me eilen herkuttelimme uusilla perunoilla ja venäläiskaupasta ostetuilla silleillä. Kastikkeena suomalaiseen tapaan vain voita ja kevätsipulia. Ai että! Kun hetkeksi ummisti silmänsä, saattoi kuvitella olevansa Suomessa, Suomen hennonvihreässä alkukesässä. Makumatkan kruunasi vielä sokeriherneet, oman kasvimaan antia nekin. Ruokailun päätteeksi siemailimme tölkilliset suomalaista jääkylmää lonkeroa, jota sitäkin saa Kaliforniasta nykyään jo useammastakin paikkaa. Eli Suomi mainittu, torille! Ja siellähän me jo henkisesti hetken olimme! Ihana ilta.


Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 18. toukokuuta 2021

Tahitin tahdit toukokuussa 2021

Kaikkihan sai alkunsa siitä, kun viime vuonna elo-syyskuun vaihteessa allekirjoittanut löysi hyvän matkatarjouksen Tahitille. Matkasta innostuttiin ja se varattiin vuoden 2021 maaliskuun viimeiselle viikolle, siis varausajankohdasta seitsemän kuukautta eteenpäin ajatuksella, että kyllähän pandemia nyt siihen mennessä oltaisiin jo viimein kukistettu. Ei oltu. Virus jylläsi ja monien muiden maiden tavoin myös Ranskan Polynesian turismi pysyi kiinni. Matkaa siirrettiin. Mietimme matkan perumista kokonaan, mutta saimme tiedon, ettei matkan lennoista saa rahoja täysimääräisinä enää takaisin. Niinpä siirsimme matkaamme toukokuun ensimmäiselle viikolle, mikä ei vielä sekään tullut olemaan lopullinen matkamme ajankohta.


Nimityksistä muuten tässä vaiheessa sen verran, että useimmiten ihmiset sekoittavat termit Ranskan Polynesia ja Tahiti. Ranskan Polynesia on Ranskan paikallishallintoalue Eteläisellä Tyynellämerellä ja Tahiti on vain yksi sen liki 120 saaresta. Tahitin saari on kuitenkin saarista suurin ja puhutaan pääsaaresta, sillä Ranskan Polynesian pääkaupunki Papeete sijaitsee Tahitin saarella. Meidän matkamme sijoittui sekä Tahitin saarelle että pienemmälle tuppusaarelle Huahine, mutta jos olisin kirjoittanut tuon tuppusaaren postaukseni otsikkoon, hyvin harva olisi tiennyt mistä alueesta puhun. Lisäksi Tahiti rimmasi otsikkooni paremmin, joten siinä perustelut omaan sanavalintaani. Mutta palataanpas meidän matkaamme:

Lopulta Ranskan Polynesia ilmoitti, että se tulisi avaamaan rajansa matkailulle 1. toukokuuta 2021, mutta matkustuskriteerit odottivat vielä tarkennuksia aivan viimeiseen huhtikuun viikkoon asti. Lopulta nekin julkaistiin. Käytännössä matkustus olisi avoinna lähinnä Yhdysvalloista tulijoille, ja niistä heille, joilla oli koronarokotukset loppuun asti hoidettuna. Tähän päätökseen auttoivat varmastikin Yhdysvaltain länsirannikolta tehtävät suorat lennot ja Yhdysvaltain hyvä koronarokotustilanne. (Tällä hetkellä USA:n aikuisväestöstä yli 47 % on kokonaan rokotettu ja liki 60 % on saanut vähintään ensimmäisen koronarokotepiikin.) Osaltaan on varmasti vaikuttanut sekin, että amerikkalaiset ovat Ranskan Polynesian turismille iso ja tuottoisa kohderyhmä. Myös Kanadan Vancouverista näytti tulevan lentoja Tahitille tällä hetkellä, mutta esimerkiksi lennot Japanista ja Uudesta-Seelannista tullaan avaamaan tämänhetkisen suunnitelman mukaan vasta lokakuussa 2021. Kesäkuussa matkailun arvellaan avautuvan myös Euroopasta, mutta tämä vaatisi USA:n nykyisten maahantulorajoitusten höllentymistä. Euroopasta tehdyt lennot nimittäin vaativat välilaskun USA:ssa ja tällä hetkellä suoraan Schengen-maista turistien Esta-luvalla ei USA:ssa välilaskukaan nyt onnistu. 

Niinpä toukokuu vaikutti meille varsin lupaavalle matkustusajankohdalle. Ajatus liki tyhjästä turistikohteesta kaikkien näiden rajoitusten ansiosta tuntui houkuttelevalle. Turismi olisi kohteessa vasta heräämässä pandemiaunestaan ja suurin osa, elleivät peräti kaikki samassa lentokoneessa matkustavista olisi kokonaan rokotettu ja koronanegatiivisiksi testattu. Lopulta paikallinen rokotevaatimus täsmentyi kuitenkin niin, että vasta kahdeksan päivää toisesta rokotteesta katsottiin rokotus olevan lopullisesti kunnossa ja ainoastaan tämän päivämääräehdon toteutuessa välttyi pakolliselta ja maksulliselta (omakustanteiselta ja kalliilta) karanteenilta perillä kohteessa.

Niinpä matkaa siirrettiin vielä kerran viikolla eteenpäin, jotta täytimme Ranskan Polynesian asettaman kokonaan rokotettujen henkilöiden kriteerin. Lisäksi Ranskan Polynesia määräsi kaikille maahansaapuville liudan pakollisia koronatestejä. Niinpä meidätkin testattiin 1,5 viikon aikana yhteensä peräti neljä kertaa. Kyllä siinä kuulkaa tikku pyöri nenässä tiuhaan tahtiin, mutta mielestäni hyvä vain, että testejä vaadittiin ja tehtiin. Kolme ensimmäistä testiä tulivat Ranskan Polynesian vaatimuksesta. Jotta koneeseen pääsi nousemaan, vaadittiin negatiivinen testitulos alle 72 h lähdöstä. Pika- tai antigentestejä ei kelpuutettu, vaan testin piti olla ns. RT-PCR-testi. Lisäksi koko koneellinen testattiin heti maahan saapuessa lentokentällä ja jokaiselle annettiin myös koronatestipakkaus mukaan kolmannen testin tekemiseksi. Itsetehtävä testi tuli tehdä neljäntenä matkapäivänä kohteessa ja toimittaa testipaketti sitten joko oman majapaikkansa vastaanottoon tai paikalliselle, nimetylle terveysasemalle. Neljäs ja viimeinen testi puolestaan oli Yhdysvaltain vaatimus. Jotta pääsisi nousemaan koneeseen paluulennolle Yhdysvaltoihin, vaadittiin vielä pikatesti ennen lentoa. Testauspiste oli järjestetty todella kätevästi lentokentälle muutamaa tuntia ennen koneen lähtöä. Kaksi näistä testeistä (RT-PCR-testi ennen lähtöä 150 USD/hlö ja ennen paluulentoa vaadittava pikatesti 57 USD/hlö) tuli meidän maksaa omasta pussista. Toiset kaksi testiä puolestaan, ainakin vielä tässä turismin käynnistysvaiheessa, olivat Ranskan Polynesian kustantamia. 

Lisäksi Tahitille saapuvilta vaaditiin etukäteen eräänlainen "lupa" Ranskan Polynesian hallinnolta. Kaksiosainen anomus tuli täyttää 6-30 päivää ennen matkaa ja liitteinä vaadittiin mm. todistus koronarokotuksista. Anomuslomakkeetkin julkistettiin vasta muutamaa päivää ennen turismin aukaisemista ja mikä mukava lisä, anomuksen toinen osa oli vain ja ainoastaan ranskaksi. Ohjeet sen täyttämiseksi ranskaa taitamattomille oli tehty kuvakaappauksin. Niillä pärjättiin. Luulimme tällaista luparuljanssia lähinnä läpihuutojutuksi ja käsitystämme vahvisti nopeus, jolla itse saimme läpimenneistä luvista QR-koodit sähköpostiimme. Lentokentällä Yhdysvalloissa, kun näitä kaikkia lippuja ja lappuja sitten tiskillä selvitettiin ja todistettiin dokumentti jos toinenkin, kävikin ilmi, etteivät läheskään kaikki olleet saaneet tätä hallinnon myöntämää matkustuslupaa läpi. He olivat joutuneet perumaan matkansa viime tingassa. Jonkinlaista taustatutkimusta saarille pyrkiville siis todella tehtiin. Ehkäpä meidän tapauksessamme hyväksyntää edistivät eurooppalaiset passit, mene ja tiedä. 

Matkustaminen tässä vaiheessa, uskaltaisinko sanoa pandemian jälkimainingeissa, vaati siis monenlaista säätämistä. Matkan ajankohdan, lentojen ja majoitusvarausten muuttamista, erilaisten dokumenttien ja lupien kanssa häärimistä ja tietenkin lukuisia koronatestauksia. Mutta näistä en todellakaan valita. Mielestäni ne kaikki ovat varsin ymmärrettäviä keinoja ajatellen niin matkustajien turvallisuutta, mutta myös Ranskan Polynesian omaa tilannetta. Turismi on noille saarille ehdottomasti pääelinkeino ja sen elvyttämiseksi tehdään nyt aika paljon lisätyötä, jotta elinkeinoa saataisiin myös jatkaa eikä rajoja tarvitsisi taas pian laittaa uudestaan kiinni. Eli paljon lisävaiheita myös matkustajille, mutta mitäpä muutakaan voisi olla odotettavissa tällaisena poikkeusaikana. Pohdin itse asiassa matkamme jälkeen, että meidän tuntui joustavammalta vielä tällä hetkellä matkustaa Tahitille kuin Suomeen, jossa edelleen myös meiltä rokotetuilta vaaditaan niin testit, mutta myös omaehtoinen karanteeni. Pohdinta tuntui aika hurjalle!

Iltataivas auringonlaskun aikaan. Ranskan Polynesia sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, joten siellä on syksy ja päivät lyhenevät. Jo meidän viikon matkalla huomasimme, että loppuviikosta auringonlaskut olivat alkuviikkoa hitusen aiemmin.

Mutta miltäs turismin elpyminen sitten näytti paikan päällä? Sen voin sanoa, että todella hiljaista ja rauhallista kyllä oli. Lennot kumpaankaan suuntaan eivät ensinnäkään olleet täynnä. Myös lentokentillä oli luonnollisesti normaalia hiljaisempaa. Perillä vietimme valtaosan ajasta vain 6 000 asukkaan tuppusaarella ja tunnelma siellä oli melkeinpä unelias. Se sopi meille lomamiljööksi erinomaisesti! 

Mutta tulipa koettua tällä reissulla myös jotakin sellaista, mistä ei aikaisempaa kokemusta ollut. Kun majoituimme hotelliimme selvisi piakkoin, että olimme koko hotellin ainoat asiakkaat! Vasta ensimmäisen yön jälkeen majapaikkaan saapui seuraavat vieraat, nuori ranskalainen pariskunta, joten toisena yönä meitä oli sitten isohkolla hotellialueella jo peräti neljä henkilöä. Varsinkin tuo ensimmäinen ilta ja yö saivat vähän hassujakin piirteitä ollessamme ainoat majoittujat. Isoa hotellialuetta bungaloweineen ei ensinnäkään oltu valaistu kauttaaltaan, koska kulkijoita esimerkiksi bungalowien välisillä jalkakäytävillä ei kertakaikkiaan ollut. Jokainen bungalow pysyi myös tietenkin pimeänä, joten illalla kun pimeys saarelle ja sen hotellialueelle laskeutui, niin meillä oli kyllä todella pilkkopimeät oltavat. Spooky! Kun illalla esimerkiksi palasimme hotellin ravintolasta iltapalalta, piti meidän laittaa kännyköistä taskulamput päälle, että näimme tulla siinä pimeydessä takaisin bungalowiimme. Valoa kaipasi jo ihan silläkin, että alueella vilisti isoja rapuja, kengän kokoisia kuten ukkokulta tuumasi, emmekä halunneet astua sandaaleillamme rapujen kulkureiteille. Kokemus hotellilla sen ainoina asiakkaina oli siis melko erikoinen ja aika ainutlaatuinen. Lisäksi meitä suomalaisinahan melkeinpä nolotti, että hotellissa pyöri kuitenkin sellaiset kymmenkunta henkilökuntaan kuuluvaa ja he olivat siellä kaikki vain meitä varten. Oli eri vuoroissa työskenteleviä kokkeja ja tarjoilijoita ja kun palasimme hotellin ravintolasta iltaruokailun päätteeksi bungalowiimme, niin hotellin edustalla patsasteli jopa ikioma turvamies. Turvamiehellä oli lapsi mukana töissä. En tiedä kumpi viihdytti enemmän kumpaa, sillä ainakaan turvamiehellä ei vaarallisia selkkauksia ollut estettävänä.

Näitä vilisti hotellialueella valtavasti. Säikkyjä tosin olivat ja näin hankalia kuvattavia.

Lisää hassuja tilanteita sattui hotellin ravintolassa. Kun olimme nauttineet pääruoan, tuli tarjoilija kysymään aiommeko ottaa vielä jälkiruokaa. Jos emme ottaisi, lopettaisi kokki hommat siltä päivältä ja lähtisi kotiin. Samoin tämä tapaus huvitti: Kävimme nauttimassa ensimmäisenä iltana ensin cocktailit hotellin altaalla ja ihastelimme auringonlaskua. Auringon mentyä mailleen päätimme käydä vaihtamassa vaatekerran ja tulla ruokailemaan hotellin ravintolaan, samaisen altaan ympärille. Koska olimme ainoat asiakkaat, huikkasimme ravintolan tarjoilijalle lähtiessämme, että kiitos, tulemme pian takaisin syömään illallista. Kun olimme vaihtamassa vaatteita iltaruokailua varten, saimme yllättäen puhelun ravintolasta. Varmistivat vielä, että tulisimmeko siis todella syömään illallista, että osaavat pitää keittiön auki. Ensin ihmettelin, että mistä he osasivat soittaa juuri meille, mutta eihän hotellilla ollut ketään muita asiakkaita kenelle soittaa! Kyllä jokainen hotellilla tuolloin työskennellyt tiesi, missä bungalowissa me majoituimme, hahah.

Loppuviikosta hotellin asiakasvirta vähän vilkastui, mutta edelleen puhuttiin murto-osasta kokonaiskapasiteetista. Pistimme merkille, että kaikki muut hotellivieraat puhuivat äidinkielenään ranskaa. Pysyimme siis edelleen eräänlaisina erikoistapauksina hotellin senhetkisessä asiakaskunnassa. Hotellilla oli luonnollisesti karsittu joitakin palveluita ja typistetty esimerkiksi ruokaravintolan aukioloaikoja. Aamiaisaikaa oli vain tunti ja illallisaikaakin vain 1,5 tuntia. Pitkiä illallisia rakastaville ranskalaisille varmastikin kovempi paikka kuin meille. Samoin aamupala oli ensimmäiset aamut suppeampi ja se piti tilata etukäteen. Loppuviikosta, kun hotellissa majoittui sitten jo noin 20 ihmistä, ravintola siirtyi laajemman aamiaisbuffetin tarjoamiseen, minkä olettaisin olevan normikäytäntö. Myös jos halusi huoneeseensa huonesiivousta kesken viikon, se piti tilata edellisenä päivänä, koska siivoojaa ei hotellialueella ollut. Vähän jokainen työntekijä vuorollaan tuntui pyyhkivän kaakelilattioita rannalta kantautuvasta hiekasta. Hotellin vastaanottotiskikin oli alkuun avoinna vähän miten sattuu, mutta oikeastaan mikään näistä rajoituksista ei meidän kenkäämme puristanut. Lomallahan sitä oltiin. Ehkä ainoa, jota olimme etukäteen kaavailleet tekevämme oli snorklausvälineiden vuokraus, mutta nekin olivat nyt poistettu tarjonnasta. Joko hygieniasyistä tai vähäisen matkailijoiden määrän vuoksi, tai molempien. No, meille riitti saarilla muita aktiviteetteja kyllä oikein mukavasti ja olemme onneksi päässet trooppisissa vesissä snorklaamaan jo aiemmin, joten eipä tämäkään rajoite päässyt lomaamme pilaamaan. Lomamme oli siis oikein onnistunut ja mitä otsikossani mainitsemaan tahteihin Tahitilla tulee, niin ne olivat rauhallisia ja hiljaisia, välillä jopa pilkkopimeitä, siis omalla tavallaan juuri niin virkistäviä kuin lomaltamme halusimmekin.

Kuvassa Moorean saarta lentokoneen ikkunasta kuvattuna. Saarten välillä pääsee liikennöimään pienlentokoneiden päivittäisillä lennoilla ja muutamien saarien välillä on myös lauttaliikennettä.

Tämä olikin ensimmäinen lentoteitse tehty lomamatka reilusti yli vuoteen ja huvittuneena huomasin, että omatkin rutiinit lentomatkustuksessa olivat kai päässeet tässä pandemian aikana vähän ruostumaan. Pakkasin kyllä mukaani lentokoneeseen rullan Clorox-desinfiointiliinoja omien lentopaikkojemme desinfiointiin (uusi normaali?), mutta unohdin tyystin pienen puhallettavan niskatyynyni, jonka pakkaan yleensä aina mukaan pidemmille lennoille. Siis aina. Nyt se sitten vaan unohtui. Ehkä sen sitten taas ensi kerralla muistaa ottaa mukaan, kunhan lentomatkan aika taas tulee.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Lentomatka Kaliforniasta Ranskan Polynesiaan Tahitin saarelle kestää +/- kahdeksan tuntia ja eilisen nettihaun mukaan menopaluulentoja saa alle 500 dollarin.

torstai 6. toukokuuta 2021

Wannabe-kirjankirjoittajan vapaapäivä

Wannabe hakija, kandidaatti, kokelas, anoja, pyrkijä, tavoittelija, toiveikas, havittelija.

On kulunut tasan kahdeksan viikkoa siitä, kun sain idean kirjoittaa kirjan. Ja 7,5 viikkoa siitä, kun näppäilin siihen ensimmäiset kirjaimet näppäimistöltä. Tänään minulla on kirjani kirjoittamisesta vapaapäivä ja suuntaan katsettani noihin viikkoihin. Nuo kahdeksan viikkoa eivät ihmisen elämässä ole paljon, mutta niiden aikana on ehtinyt tapahtua kirjani osalta kaikenlaista. Olen ehtinyt jo kertaalleen nakata hanskat nurkkaankin, hahah. Mutta vielä minä sieltä ahdingosta nousin ja palasin naputtelemaan.


Alkuinnostus oli yhtä huumaa! Ajatuksia ja ideoita sinkoili niin valtavasti ja syösten, että jouduin kirjoittamaan niitä muistiin jopa keskellä yötä. Ideat eivät antaneet unelle sijaa. Sain nauttia tuollaisesta idea-aallosta myös toisessa kohtaa näitä kirjoitusviikkoja, en vain alkumetreillä. Oi, ne olivat lennokkaita hetkiä. Pää pursuili ajatuksia, eivätkä niitä sormet ehtineet näytölle asti sitä mukaa kirjaamaan.

Ensimmäiset 20 liuskaa (A4-arkkia tai tarkemmin ottaen letter-arkkia kuten täällä meillä päin) valmistuivat nopeasti, mutta tietenkään se ei ole valmista ja lopullista tekstiä. Ymmärtääkseni kustantamoilla on aika iso sanansa siihen, mitä heidän kustantamaan kirjaan sisällöllisesti lopulta tulee. Minä voin kirjoittaa vaikka 100 liuskaa, mutta vain osa siitä päätyy lopulta kansien väliin. Osallistuin huhtikuussa myös yhteen kirjoituskilpailuun, mutta senkin tuloksia vielä odotellaan.

Nämä viikot ovat myös olleet valtavaa oppimista! Liityin somessa kirjailijoiden ryhmään, kiitos vain arvokkaasta vinkistä Kirsi R., ja olen oppinut sieltä aivan hurjasti uutta. Pari kysymystäkin minulla olisi, mutta vielä en ole rohjennut niitä siellä esittää. Olen myös oppinut itsestäni. Minulle kirjoittajana aamut ovat sitä luovinta ja tuotteliainta aikaa. Homma pitää saada ns. tulille viimeistään siinä vaiheessa, kun siemailen viimeiset kulaukset aamukahvista. Näppis eteen ja joutuin, muuten ei valmista sille päivää synny! Kyllä siinä on välillä pitkääkin päivää sitten tahkottu. Jos joitakin blogiteksteistäni olen voinut joskus kirjoittaa tunnin silloin, toisen tällöin, kirjan kohdalla sama ei minulta onnistu. Kirja vaatii paljon syvempää sukeltamista. Kun road tripin ja muiden kiireiden ansiosta kirjoituksiini tuli lopulta kahden viikon tauko, meni tekstien ääreen palatessa ensimmäinen päivä vasta mieliin palauttamisessa. Mitä olin jo kirjoittanut ja mihin jäinkään? Aamujen ja aamupäivien varaaminen kirjan työstämiselle on valitettavasti pakottanut minut jättäytymään meidän mukavista aamuhaikeistakin nyt pois. Tänään, pitäessäni kirjasta vapaapäivää, pääsin jälleen haikkaamaan ja tekipä hyvää. Mutta olen nyt halunnut puskea ideoita, ajatuksia ja ennen kaikkea tekstejä eteenpäin paperille asti, kun puhtia on ollut. Vielä tulee sekin päivä, ettei paperille synny yhtikäs mitään, ja lyön taas kerran rukkaset tiskiin.

Aikaa on mennyt hurjasti myös kaikenlaisen taustatiedon kaiveluun sekä mahdollisten samaa teemoja käsittelevien kirjojen etsintään ja lukemiseen. Pariin kertaan olen pitänyt myös jo palaverin videoyhteyksin sparrauskaverini kanssa. On jumpattu vähän kirjan rakennetta ja sen sellaista. Kiitos jumppa-avustasi jo tässä vaiheessa, Satu!

Yhden tenniskyynärpääoireenkin tässä jo ehdin kehittelemään. Vastikään täälläkin Yhdysvalloissa vapautui vihdoin käsikauppalääkkeenä myyntiin Voltaren-geeli, joka on onneksi auttanut. Ja toisen koronarokotteen kaataessa minut pariksi päiväksi petiin, sai käsikin tarvitsemaansa lepoa. Nyt sillä on taas naputtellut jonkin matkaa, huh.


Jo näiden viikkojen aikana olen havainnut tiettyä trendiä UKK- eli usein kysyttyjen kysymysten osastolla, kiitos vaan kysymyksistä, joten vastaanpa niihin teille kaikille nyt yhteisesti:

"Mistä kirjasi kertoo?"

Kyllähän kirjani tapahtumat sijoittuvat pääosin Piilaaksoon. Sitä minä olen viimeiset liki seitsemän vuotta jo opiskellut, usein kantapään kautta, ja oppinut kaverin jo aika hyvin tuntemaan. Luvassa on eräänlainen nojatuolimatka omakohtaisten kokemuksieni ja havaintojeni kautta kerrottuna. Tämän tarkemmin ja enempää en tässä vaiheessa aiheita ja teemoja avaa, koska kuten jo yllä kirjoitin, sisällöt voivat vielä hyvinkin muuttua mahdollisen kustantamon toiveesta. Tämä kirjani kuvaus on tällä hetkellä.

"Joko sinulla on kustantamo?"

Tämä kysymyksen sain kuulla ensimmäisen kerran vain muutama päivä sen jälkeen, kun idea kirjasta ylipäätään päähäni pompsahti. Ei, asiat eivät etene aivan noin joutuisasti, ystävät hyvät. Pienillä kustantamoilla menee tyypillisesti aikaa vastata kiinnostuksestaan 1- 3 kk, isoilla kustantamoilla siihen voi mennä helposti puoli vuotta! Ja sitten pitää tietenkin olla aika harkiten mietitty idea, ajatus tai jo kokonaisuus, mitä ylipäätään kustantamolle lähtee esikoisteoksenaan esittelemään. Lisäksi pandemia on tuonut tähänkin omat kuorrutuksensa. Pandemia ja sen myötä tolkuttomat määrät kotona vietettyjä tunteja on saanut monet pöytälaatikkokirjailijat kaivelemaan kaappejaan. Näin ollen kustantamoille on kuulemma ennätyksellisen paljon tarjontaa juuri nyt. Jos ennen pandemiaa yhdestä viiteen kirjaehdotusta sadasta johti kustannussopimukseen, nyt pandemian myötä yhdestä viiteen ehdotusta tuhannesta saa kustannusopimuksen. Näin ovat kokeneemmat ja viisaammat someryhmässä tämänhetkistä tilannetta valaisseet. 

Nämähän ovat olleet aivan aiheellisia ja luonnollisesti ihmisiä kiinnostavia kysymyksiä. Seuraava kysymys sen sijaan hämmensi minut aika tavalla. Sain tämän tällä viikolla: 

"Jaatko kirjaasi sitten ilmaiseksi?"

Tuota noin... Ööö. Niinku miksi? Kyllä sen muutama harva tulee saamaan ilmaiseksi, mutta ei kovinkaan moni. Olen tehnyt tätä kirjoitusurakkaani nyt arkipäivät aika tavalla kokopäivätoimisesti, ilman palkkaa, ilman apurahoja, ja omasta pussistani kustannuksia maksaen. Kulut eivät toki vielä ole olleet kuin kymmenissä dollareissa, mutta sparrauskaverini lasku on vasta tulossa. Sen jälkeen puhutaan kustannuksina isommista summista kuin kymmenistä dollareista. Kustannukset totta kai kasvavat lisää siinä vaiheessa, jos kirjastani tulee omakustanne. Jos siis kirjani jonakin päivänä kustantamon uunista ulos putkahtaa, niin kyllä minä haluaisin saada mielelläni omani pois, ehkä jopa vaivanpalkkaa kiitokseksi, eikä kirjan jakaminen ilmaiseksi oikein tue tätä tavoitetta. Että anteeksi nyt vaan, mutta minusta tällainen kysymys on vähän loukkaava. Minulle se kielii, ettei tällaista kirjan kirjoittamista oikein arvosteta. Ilmaisen (ämpärin) perässä kyselijät saavat siis jatkossakin tyytyä vain ilmaisiin blogiteksteihini. 

Toisekseen, olen ehtinyt unelmoida (lue: jossitella) asiaa jo niinkin pitkälle, että jos ja kun kirjani näkee päivänvalon, niin saatanpa itse olla niitä viimeisiä, joka sen käsiinsä saa! Kirja tulee ulos Suomessa ja minä asun ulkomailla, toisella puolella maapalloa, ja postinkulku Atlantin yli on tunnetusti mitä on. Niinpä minulla tuskin tulee siis olemaan "sataa ylimääräistä" kirjaa Piilaakson autotallissani kirjan julkaisuhetkellä.

Summa summarum

Itselleni oli nyt tärkeää tehdä tämä välikatsaus, kirjoittaa näin "vapaapäivän" kunniaksi vähän peruutuspeilin näkymiä auki. En tiedä, kiinnostiko se teitä, haha, mutta kirjoitin kuitenkin. Ajattelin nimittäin, että minun voi olla kiva palata tähän tekstiini vaikkapa puolen vuoden päästä ja tajuta, kuinka vähän tajusin tässä vaiheessa koko hommasta mitään! Tai että olinpa saanut kahdessa kuukaudessa paljon aikaan! Eli opin polulla tässä vielä ollaan ja kovasti. Asetin itse ensimmäisen välietapin ja määräajan tulevaksi sunnuntaiksi ja näppiksen paukutus on nyt tuottanut sen verran tulosta, että ensimmäiset raakatekeleet, 55+ liuskaa tekstiä ovat nyt "valmiina". Merkkimäärän mukaan arvioituna se voisi olla 100 - 120 sivua valmiissa kirjassa. Nyt huilaan kirjan tiimoilta, kunnes palaan taas tekstieni ääreen. Blogi on tahtonut jäädä kaikessa kirjatohinassa vähän jalkoihin, mutta ymmärtänette tämän. Nyt sanon teille taas tuttuun tyyliin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Postauksen kauniit kukkaset olen kuvannut road tripiltämme, eikä minulla valitettavasti ole harmainta hajua mitä ne voisivat olla nimiltään. Mutta nättejä ovat!

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Toisen koronarokotteen jälkeen olo on kuin jyrän alle jääneellä

Saimme viime perjantaina ukkokullan kanssa järjestyksessään toiset koronarokotteet. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut ajaa yli kolmea tuntia, vaan piikit pistettiin naapurikaupunki San Josessa vain 20 minuutin ajomatkan päässä. Täällä on rokotteita nyt niin runsaasti saatavilla, että moni rokotuspiste on avannut ovensa myös ilman ajanvarausta tulijoille. Tarvitsee vain kävellä paikan päälle ja rokotuksen saa. Tämä on tosi hieno juttu kaiken sen rokoteajanvarauksiin liittyvän sekavuuden ja säätämisen jälkeen.
Minä sain rokotuspaikalta oikein pinssin, jossa nuo kaksi vihreää "check"-merkkiä viittaavat molempien rokotteiden ottamiseen. Ukkokulta sai tarran, jossa piirikuntamme terveysviranomaisen nimeää rokotteen ottaneen sankariksi.

Meidän rokotemerkkimme oli Pfizer ja täällä sen tehosterokote suositellaan otettavaksi 21 - 42 päivää ensimmäisestä piikistä. Moderna-rokotteen kohdalla suositeltu aikaikkuna on 28 - 42 päivää. Suomessa tunnutaan noudattavan brittien kanssa samaa kolmen kuukauden rokoteväliä. Toisena erona Suomen ja USA:n ohjeistuksissa rokotuksiin liittyen on ollut särkylääkkeiden ottaminen. Täällä särkylääkkeitä ei suositella otettavaksi ennakkoon, ns. varalta ennen rokotusta, vaan ainoastaan vasta jälkikäteen, jos oireet sitä todella vaativat. Perusteluna on ollut, ettei lääkeaineiden vaikutuksia immuniteetin kehittymiseen vielä täysin tiedetä. Suomessa tiedän esimerkiksi sairaalan hoitohenkilökuntaa ohjeistetun ottamaan kunnon lääkecocktail jo ennen pistosta. Moni oli kaatunut kuitenkin petiin silti. 

Koska iso osa blogini lukijoista ei ole vielä tehosterokotetta, tai sitä ensimmäistäkään, saanut, ajattelin kertoa omista ja monien ystävienikin kokemista jälkioireista toisen piikin jälkeen. Suomessa en ole nähnyt vielä juurikaan uutisointia tehosterokotteen mahdollisista aika rajuistakin oireista, joten toivon mukaan postauksestani on tuleville rokotettaville hyötyä. Korostan tässä, että ensimmäinen piikki meni siis pääosin kaikilla hyvin pienillä oireilla. Tilanne on kuitenkin ollut toinen kakkosrokotteen jälkeen.

48 tunnin nyrkkisääntö

Tärkeimpänä nyrkkisääntönä antaisin, että rauhoita seuraavat 48 tuntia toisesta rokotuksesta oman voinnin kuulosteluun ja mahdollisiin jälkioireisiin. Ei siis kannata sopia vuoden tärkeintä palaveria tai ajoittaa järjestävänsä isot juhlat heti rokotusta seuraavana päivänä. Toki toiset pysyvät toisen rokotuskerrankin jälkeen enemmän toimintakykyisinä kuin toiset. Niin kävi meilläkin. Ukkokulta ei saanut juurikaan muita oireita kuin vähän lihaskolotusta ja pistoskohdan normaalia arkuutta. Omat oireeni olivatkin sitten rajuudessaan ihan toista luokkaa. Saimme piikit olkavarteen aamuyhdeksältä ja oireiden kulku noudatteli meidän kohdalla seuraavaa aikajanaa:

3 - 4 tuntia rokotuksesta: Alamme molemmat tuntea yhä voimistuvaa janoa. Yleisenä suosituksena onkin jo ennen rokotusta ja sen jälkeen huolehtia kropan riittävästä nesteytyksestä. Osa on jakanut helpottavana vinkkinä juoda elektrolyyttejä esimerkiksi erilaisten urheilujuomien muodossa. Meillä on tunne, ettei mikään vesimäärä riitä sammuttamaan janoa. Tässä vaiheessa minä saan myös ylitsepääsemättömän väsymyskohtauksen. Otan yli tunnin päiväunet ja tilanne helpottaa.

9 h rokotuksesta: Janon tunne aaltoilee ja on edelleen välillä poikkeuksellisen voimakasta. Minä alan tuntea kylmiä väreitä. Palelee.

12 h rokotuksesta: Minulle nousee korkea kuume. Lopetan kuumeen mittaamisen 38 asteen paikkeilla, mutta tunnen sen kohoavan todella korkeaksi. Uskon kuumeen olleen yli 39 asteessa. Janon tunne yltyy, jokaista paikkaa kolottaa ja aivan kuten kakkospiikin jo aiemmin saaneet ystäväni ovat liki kaikki käyttäneet samaa kuvausta: "Olo on kuin jyrän alle jääneellä." 

15 tuntia rokotuksesta: Kuume on korkea ja olen kuumehoureessa läpi yön. Nukkumisesta ei tule mitään, sillä sydämeni hakkaa aivan vimmatusti. Joka paikkaa särkee ja on tunne, että jalkapohjat ovat kuin tulessa. Janon tunne on valtava. 

18 tuntia rokotuksesta: Joudun nousemaan keskellä yötä vessaan. Runsas juominen tekee tehtävänsä ja lisäksi mukaan kuvioihin astuu ripuli. Myös ukkokulta kukkuu valveilla, sillä hänelläkin alkaa paikkoja kolottaa. Samoin jano herättää meidät molemmat vähän väliä. 

24 tuntia rokotuksesta: Minä olen edelleen liki 38 asteen kuumeessa ja pää on kuin lasia. Janoisuus jatkuu ja pistoskohta olkavarressa on tulikuuma. Ukkokullalla on liki olemattomat oireet, hänen vointinsa aika ok. Kuumehoureisen yön jälkeen Oura-sormukseni näyttää valmiustilakseni 28/100, alhaisinta lukemaa koskaan!

30 tuntia rokotuksesta: Kuume lähtee ensimmäisen kerran selvästi laskuun, mutta pientä lämpöä on edelleen. Väsymys, päänsärky ja jano jatkuvat.

36 tuntia rokotuksesta: Edelleen pientä lämpöä. Niskani on jumissa päänsäryn ansiosta.

48 tuntia rokotuksesta: Toinen yö rokotuksen jälkeen menee paremmin, mutta nyt molemmat meistä saa yön aikana kunnon hikoilukohtauksia, myös ukkokulta. Aamulla olo on edellistä päivää huomattavasti parempi, kuumemittari näyttää tasan 37. Päänsärystä on vielä rippeet jäljellä, mutta pystyn jo toimimaan. Pistoskohta olkavarressa kuumottelee yhä ja käsivarsi on kipeämpi kuin yleensä rokotuksien jälkeen. Olo on edelleen vähän väsynyt, mutta on kuitenkin tunne, että elämä alkaa voittaa, jee!

Yleistä: Jotkut ystävistäni ovat kehittäneet tuon korkean kuumeen 24 tuntia rokotuksen jälkeen, minulla se alkoi jo 12 tunnin päästä. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin ollut, että kuume tyypillisesti laantuu 24 tunnissa ja olo palautuu normaaliksi. Täällä on joillekin tullut rokotusta seuraavana päivänä myös migreeniä, osa heistä sellaisia, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole edes migreenistä kärsineet. Joillakin on esiintynyt myös ihon arkuutta joko pistoskädessä tai koko kropassa. Kenenkään muun en kyllä ole kuullut oirehtivan tuollaisilla tulisilla jalkapohjilla, kuten omalla kohdallani kävi, joten oireita voi näemmä olla luvassa laidasta laitaan. Aivan kuten itse koronaviruksen aiheuttamissa sairastumissakin. Parasta rokotuksen jälkioireissa kuitenkin on, että ne menevät nopeasti ohi ja kertovat immuniteettisysteemin aktivoitumisesta.

Vaitonainen vappu

Meillähän rokotuspäiväksi osui sattumoisin vappuaatto, joten vappumme jäi aika vaitonaiseksi. Mutta minua ei vapun juhlinnan väliinjäänti harmittanut kyllä ollenkaan. Kyllä tämä kaikki sen arvoista oli! Tämä oli merkittävä askel kohti VAPAUTTA, jota olemme ihan kaikki jo niin kauan odottaneet! Kuin sattuman sanelemaa, vapaudesta muistutti lentokone, joka lensi aamuvarhain rokotusjonomme ylitse.


Tällaiset kuulumiset tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!