torstai 30. kesäkuuta 2022

Ensimmäinen pullonpalautus Kaliforniassa, wuhuu!

Kun muutimme kahdeksan vuotta sitten Piilaaksoon, olin suorastaan tuskastunut paikalliseen kierrätykseen. Kuinka onnettomissa lapsenkengissä se vielä oli, kun verrokkeina olivat Suomen toimivat paperinkeräykset ja pullonpalautusautomaatit jokaisen ruokakaupan tuulikaapissa. Kahdeksassa vuodessa Suomessa asiat ovat edenneet, mutta niin ovat täälläkin. On tärkeä huomioida, että tarkastelen asiaa ainoastaan kalifornialaisten ja vielä tarkemmin piilaaksolaisten asuinkaupunkieni näkökulmasta. Kierrätyksen taso on USA:n eri osavaltioissa jokaisessa aivan oma lukunsa. Eroja löytyy jo Kalifornian sisälläkin, sillä tietyt kierrätyssäännöt voivat olla jopa kaupunkikohtaisia. Lisäksi keskityn postauksessani lähinnä pullojen palauttamiseen, sillä se on ottanut nyt aimoharppauksen eteenpäin.

Kahdeksan vuotta sitten kotikaupungissani ainoa tapa kierrättää pulloja ja saada niistä pantti olisi ollut viedä pullot suhteellisen kaukana sijaitseviin keskitettyihin kierrätyskeskuksiin. Kaliforniassa yhden pienen muovipullon tai tölkin pantti on vain viisi dollarisenttiä. Isommista, yli 24 oz (710 ml), pulloista se on kymmenen. Niinpä tuolloin arvioimme, että meidän olisi pitänyt täyttää henkilöautomme lattiasta kattoon pulloilla, ja kenties vähän ylikin, että saisimme edes kierrätyskeskukseen ajamiseen kuluneet bensarahat takaisin. Ja kenellä sitten on sellaisia säilytystiloja pullojen hamstraamiseen? Tuolloin meillä ei ollut autotallia, ainoastaan pientä komeroa muistuttava ulkovarasto.

Pullopantit osavaltiokohtaisia

Pullopantteja koskevat lait ovat Yhdysvalloissa osavaltiokohtaisia ja tällä hetkellä pantit ovat käytössä vain kymmenessä osavaltiossa. Esimerkiksi Michiganin ja Oregonin osavaltiot pistävät Kaliforniaa paremmaksi, sillä heillä pullopantin suuruus on minimissään aina 10 dollarisenttiä. Sanon paremmaksi, sillä suurempi pantti motivoi luonnollisesti pulloja myös palauttamaan. Alla olevan taulukon palautusprosentit tukevat ajatustani. Myös Kaliforniassa on ollut keskusteluja pullopantin korottamisesta. 

USA:n osavaltiot, joissa on käytössä pullopantit, niiden suuruus sekä pullojen palautusprosentti. Lähde Tomra.com.

Pullonpalautusautomaatti, jihuu!

Nyt yhden läheisen ruokakauppamme sisääntuloaulaan oli ilmestynyt pullonpalautusautomaatti Olyns. Se on ihka ensimmäinen, jonka Kaliforniassa asuessani näen! Niinpä otin selvää, kuinka automaatti toimii ja olen sitä jo käyttänytkin. Askel on harppaus eteenpäin, mutta aivan yhtä vaivattomasti palautus ei täällä onnistu kuin Suomessa.

Pullonpalautusautomaatti Piilaaksossa. Etuseinässä 65 tuuman HD videonäyttö.

Palauttaminen

Aloittaaksesi pullojen palauttamisen, pitää ensin ladata puhelimeen tarvittava sovellus. Ah, kuinka 2020-lukua! Sen lisäksi tarvitsee myös PayPal-tilin. Pullopalautuskorvaukset kerääntyvät ensin mobiilisovellukseen, josta ne voi sitten tulouttaa PayPal-tilille. Palautusautomaatti aktivoidaan matkapuhelimen NFC-yhteydellä. 

Minulla PayPal-tili jo onneksi oli, mutta hiukan huvitti, kun palautuksia hoitavan yrityksen sivustolla usein kysytyissä kysymyksissä oli, että entäpä jos ei ole PayPal-tiliä. Vastauksena annettiin, että tilin perustamiseen menee vain minuutti.

Kyseisen tilin perustaminen on siis vaatimus, ei vaihtoehto. Tämä rajaa pullonpalauttajista pois esimerkiksi kaikki laitapuolen kulkijat, jotka voisivat ehkä rahaa hankkiakseen kerätä pulloja ja tölkkejä kaduilta ja luonnosta pois roskaamasta. Tuskinpa heillä on ensinnäkään kännyköitä, saati PayPal-tiliä, jolle rahoja sitten saisi.

Lisäksi yhdelle käyttäjälle on asetettu palautusten päiväkohtainen maksimimäärä, 50 palautusta/tili/päivä. Eli Kaliforniassa 2,50 - 5,00 dollaria päivässä. Mitään rahan rytkettä pullojen palauttaminen ei täällä siis todellakaan ole, sillä palautuskorvaukset ovat pieniä.

Kuva mobiilisovelluksesta. Tämän kahden taalan ansaitsemiseksi tarvitsi palauttaa "vain" 40 tölkkiä! Siis iso kassillinen. Onneksi yksi palautusautomaateista sijaitsee lähellä ja voin tehdä samassa yhteydessä ruokaostokset.

Itselleni palautusrahoja motivoivampaa on kuitenkin sovelluksesta seurattava henkilökohtainen hiilijalanjälki. Tai siis hiilidioksidipäästöt, joita omat palautukset uusiokäytössä tulevat säästämään. Ympäristövaikutuksia voi seurata myös kaikkien Olyns-palauttajien aikaansaannoksena:



Ja tietenkin, pitäähän palauttajien kesken olla oma community, yhteisö, kun USA:ssa ollaan. Eli antamalla itselleen sovelluksessa kutsumanimen, voi alkaa tavoitella superpalauttajan titteliä aktiivisuusseurannassa. Hihih, kaikkea kanssa! Samoin yhteisöön voi kutsua omia kavereita sähköpostiosoitteella. Että alkaako tästä muodostua jokin pullonpalauttajien oma somekanava?

Yritys taustalla ja sen rajallinen kapasiteetti

Yritys, joka palautusautomaatteja hoitaa ja tyhjentää, saa tällä hetkellä tulonsa ainoastaan mainoksista. Automaateissa on 65 tuuman HD videonäyttö, johon voi ilmeisesti ostaa mainostilaa. Toivon todella, että mainostajia löytyisi ja tämä toiminta pysyisi hengissä. Kun katsoo tätä juomapullojen ja -tölkkien määrää... Täällä meillä kun jopa vettä joudutaan toisinaan juomaan ostopulloista. 

Myös palautusautomaatteja on vielä tällä hetkellä hyvin rajallinen määrä. Isolla South Bayn alueella vain muutama. Myös yksittäisen palautusautomaatin vastaanottokyky on hyvin rajallinen. 

Positiivista on, että yrityksen nettisivuilta voi reaaliaikaisesti seurata, onko lähisäiliössä tilaa. Ja tietenkin, kun itselläni oli tarkoitus ensimmäisen kerran lähteä pulloja palauttamaan, niin lähisäiliöt olivat tietenkin jo tukossa. Lisäksi nettiseurantani osoitti, että viikonloppuna palautus oli aika toivotonta. Säiliöt täyttyivät jopa alle tunnissa tyhjennyksen jälkeen. Arkipäivinä automaateissa näytti olevan tilan puolesta paremmat palautusmahdollisuudet.

Vihreä ympyrä on automaatti, jossa on tilaa, punaiset ovat täynnä. Harmaat puolestaan osoittavat, minne palautusautomaatteja on lähitulevaisuudessa tulossa. Neljän jo toiminnassa olevan automaatin kattama alue on aika laaja: itäisimmän ja läntisimmän palautuspisteen välimatka on noin 13 mailia eli 21 kilometriä. Ottaen huomioon, että samalla alueella asuu arviolta sellaiset vajaa pari miljoonaa ihmistä, niin automaatteja ei todellakaan ole vielä runsaasti.

Lisäksi tuumasin, että liekö pelkkää sattumaa, että automaatteja ollaan lisäämässä nimenomaan nykyisten automaattien eteläpuolelle. Nimittäin karttakuvan vasemmassa yläkulmassa sijaitsee koko Yhdysvaltain kallein postinumeroalue ja pari muutakin erittäin tyyristä asuinaluetta. Onko siis ajatuksena, etteivät raharikkaat lähtisi viiden sentin pullopalautuksia viemään? No, tämä ihan vain omia ajatuksiani. Varmaan automaattien maantieteellisille lokaatioille on jokin muu järkevä, esimerkiksi logistinen selitys.

Hyvä alku, vaikka vielä vähän ontuu

Ollaanhan tässä nyt ottamassa suorastaan kengurunloikkaa eteenpäin, mutta on systeemissä mielestäni vielä monta kohtaa kehitettävänä. Ainakin nämä tulevat mieleen:

1) Aloituksen hankaluus ja rajallisuus.

Aloittaaksesi pitää ensin ladata puhelimeen sovellus ja perustaa PayPal-tili, jos ei sitä entudestaan jo ole. Rahoja ei siis saa ns. heti käteen. Sovelluksen ja tilin vaatimus rajaa käyttäjiä.

2) Palautuskorvausten määrä.

Tällä hetkellä yksittäisestä palautuksesta suomalaisittain katsoen saa vähän rahaa, joskin Kalifornia on väläytellyt palautuskorvauksen kasvattamista. Monikaan ei varmasti näe palauttamista motivoivaksi, varsinkaan seuraavasta syystä:

3) Automaattien pieni vastaanottokyky.

Tällä hetkellä yksittäisen palautusautomaatin säiliö on oman nettiseurantanikin mukaan aivan liian riittämätön. Automaatin säiliöön mahtuu 1 000 muovipulloa, 830 tölkkiä ja 50 lasipulloa. Tällä väkimäärällä ne siis täyttyvät nopeasti. Isona plussana tosin se, että automaatteja näytettäisiin tyhjennettävän jopa useamman kerran päivässä.

4) Automaatteja on vähän.

Kun ajatellaan väkimäärää ja kuinka paljon Piilaaksossa ja Kaliforniassa kuitenkin asuu ympäristötietoisia ja kierrätyshaluisia ihmisiä, niin automaattien lukumäärä on vielä aivan liian vähäinen. Toki on pullot eroteltu muista roskista ja kierrätetty täällä jo pitkään ainakin omissa asuinkaupungeissani, etteivät ne sentään sekajätteeseen mene. Toisaalta ymmärrän, että jostakin täytyy ponnistaa ja toivonkin tälle toiminnalle pitkää ikää ja voimakasta kasvua.

Kenties yritän jatkossa tähdätä omia ruokakauppakäyntejäni hetkeen, jolloin läheisessä pullonpalautusautomaatissa on tilaa. Ei niinkään se kahiseva, mutta ainakin tuota oman palautustoiminnan ympäristövaikutusta on ollut mukava seurata.

Tällaisia tuulahduksia Piilaaksosta tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 11. kesäkuuta 2022

400. postaus: Hämmentäviä tilanteita Suomessa

Nyt kun on saanut Suomi-matkan jälkeen jo vähän huokaista, on mukava palata vielä muutamiin pieniin hämmentäviin hetkiin, joita Suomessa sattui ja tapahtui. Juu ja eivät nämä ole maatakaatavia asioita kenenkään elämässä, mutta ajattelinpa jakaa ajatuksia ja muistoja teillekin.

Suomalaisia mustaherukoita, nam! Harvinaista herkkua minulle, sillä täällä en niitä ole onnistunut kertaakaan tuoreena löytämään. Punaherukoita pari kertaa kyllä, mutta en mustaherukoita.

Ruokatilaus ravintolassa

Olimme sopineet ystävieni kanssa illallistapaamisen oululaiseen ravintolaan. Minä ulkosuomalaisena kuolasin niin alku- kuin pääruokienkin perään, sillä tarjolla oli monenmoista pohjoissuomalaista herkkua. Kun tilauksen aika tuli, oli osalle seurueesta ilmeisesti vielä epäselvää, mitä kukin haluaisi. Ehdotin ääneen, että tilataan ensin vain alkuruoat ja pääruoat vasta myöhemmin. Tarjoilija vähän jähmettyi ja samoin yksi ystävistäni sanoi, että yleensä kyllä tilataan aina alku- ja pääruoka yhtä aikaa. 

Olin jotenkin unohtanut tällaisen käytännön, sillä viime aikoina täällä Piilaaksossa olemme monesti käyttäneet tätä kahden eri tilaushetken tapaa. Eikä se täällä ole aiheuttanut närästystä henkilökunnassakaan. Yleensä on ollut kaksi eri tilannetta, joissa olemme näin toimineet:

1) Jos kyseessä on ollut uusi ruokaravintola (ja niitähän nyt pandemian jälkimainingeissa on pulpahdellut kumoon menneiden tilalle). Uudessa paikassa ei ole tietoa vielä annoskoosta, joten alkuruokien tilaaminen ja kokoluokan näkeminen auttaa valitsemaan jatkotilauksen paremmin. Muistan, kun silloin kauan sitten tänne muutimme ja yritimme arvata annoskokoja hintojen perusteella. No, ne arvaukset menivät kyllä useammin metsään kuin nappiin. 

2) Tällä kahden tilauksen taktiikalla saa halutessaan rauhoitettua myös ruokailutilannetta. Eli ei pääse käymään niin, että kun alkupalan nauttiminen on vasta puolivälissä, niin tarjoilija tuokin jo pääruoan viereen odottamaan. Ehkä tämäkin on enemmän "vaivana" täällä USA:ssa, jossa tarjoilijoiden palkka pohjautuu paljon tippeihin. Niinpä tarjoilussa nopeus on valttia. (Eli hyvä tippi ripeästä palvelusta, mutta myös mitä nopeammin seurue A syö, sitä nopeammin saadaan seurue B sisään ja siis mahdollisuus kaksiin eri tippeihin.)

Oulussa sen sijaan ajattelin, että jos pääruokien kanssa oli vielä empimistä, niin kaksi eri tilauskertaa olisi ollut kätevä. Tämä siis oli vain hyvä muistutus ja huomio itselleni, että olin päässyt hiukan "vieraantumaan" suomalaisesta tilaustavasta. Lopulta saimme kaikki hyvää ruokaa, masut täyteen ja kuulumiset tuli vaihdettua.

Toukokuun aikana Suomen luonto puhkesi kohti kesää. Oli ihanan tuoreen vihreää.

Töksähtävää palvelua, tapaus 1

Suomessa tuli tehtyä myös pitkähkö maakuntakierros. Olin varannut pienehköstä kaupungista majoituksen pariksi yöksi. Halusin suosia pientä persoonallista kartanomaista majapaikkaa, enkä isoja hotelliketjuja. Hinta oli oikein sopuisa ja erityisesti houkutteli ilmoitus asiakkaalle lämmitettävästä saunasta pyydettäessä. Niin nettisivuilla, varausvahvistuksessa kuin vielä edellisenä päivänä tulleessa muistutusviestissä kerrottiin sisäänkirjautumisajaksi klo 16-20. Asia selvä. 

Saavuimme majoituspaikkakunnalle noin klo 14. Järjestimme oheisohjelmaa pariksi tunniksi, minkä jälkeen pääsisimme kirjautumaan majapaikkaan. Klo 15.30 sain kuitenkin puhelun majoittajalta. Hyvin kireä-ääninen nainen tivasi, mihin aikaan olemme oikein majapaikkaan tulossa. Menin hämilleni ja sanoin, että huoneenhan saa vasta klo 16 jälkeen. Nainen kertoi, että ei pidä paikkaansa. Nyt on sunnuntai, eikä meillä ole ketään vastaanotossa enää klo 15 jälkeen. Sanoin, että viimeksi eilen tulleessa viestissä luki klo 16 jälkeen. 

"Joo, no se ei pidä paikkaansa. Minä jätän teille tänne koodilukolla aukeavan rasian, josta saatte avaimenne." 

"Entäpä sauna tänä iltana?", minä kysyin. 

"Joo, no sekään ei onnistu, koska sunnuntai, eikä ketään ole enää töissä."

No, yöpymään päästiin ja majapaikan aamupala osoittautui kyllä täydeksi helmeksi! Mutta tämä palvelu sitten. Ja väärä informaatio. Minä kyllä ymmärrän suomalaisen kalliin työtuntihinnoittelun sunnuntaisin, mutta en voinut olla ulkosuomalaisena ajattelematta asiaa ulkomaalaisen turistin näkökulmasta. Miltä hänestä tuntuisi saada moinen, hiukan syyttävään sävyyn soitettu puhelu? Aivan kuin asiakas olisi myöhästynyt sovitusta aikaikkunasta. Otin asian majapaikassa ystävällisesti puheeksi ja annoin vinkin, että ainakin ennakkotiedot sisäänkirjautumisajasta olisi syytä päivittää. Vastaanottovirkailija toki pahoitteli tilannetta ja sanoi paikan kärsivän henkilöstöpulasta ja sen sellaista. 

Mutta aamupala mm. vastapaistettuine räiskäleineen omatekoisen lakkahillon kera jäi kyllä niin kielen päälle, että jos valinnan paikka tulee, niin voinen mennä majoittumaan toistekin. Ja se saunakin saatiin järjestymään toisena iltana. Oikein kiva.

Ohukaisia, lakkahilloa ja inkiväärishotti.

Töksähtävää palvelua, tapaus 2

Toinen erikoinen palvelutilanne sattui Oulussa. Menimme ostamaan ruokakaupan palvelutiskistä yhtä herkuttelujuustoa, jota ei täältä USA:sta saa. Kauppa oli auki iltakymmeneen ja me saavuimme juustotiskille klo 21. Tiskin takana oli henkilökuntaan kuuluva, mutta hän sanoa paukautti meille, että hänen työaikansa loppui juuri. Tiskissä olisi ollut valmis juustopala odottamassa, mutta siitä puuttui hintalappu. Emme saaneet hintalappua, koska työaika oli loppu ja henkilö paineli silmiemme edestä takahuoneeseen. Juusto jäi siis ostamatta.

Pari päivää myöhemmin menin uudelleen ostaakseni kyseistä juustoa. Nyt juusto oli myyty loppuun. Tai siis ilmeisesti se oli myyty loppuun, kuten myyjä sanoi. Kysyin, milloin tulee uusi erä. Ei osannut sanoa, koska juustovastaava oli kuulemma juuri vaihtanut työpaikkaa ja jäljelle jääneet eivät tienneet juustojen tilauskäytännöistä mitään. Siis näillä sanoilla asia minulle kerrottiin. 

Että menipäs se juuston saanti sitten vaikeaksi. Kun kerroin tapauksesta serkulleni, myös hän naurahti tilanteelle. Kyseessä kun pitäisi olla Oulun paras ruokakauppa sitten Stockmannin vetäytymisen jälkeen. Jälleen kerran mietin, jos ulkomaalainen turisti olisi ollut juustotiskillä. Varsinkin hetkellä, kun työaika on juuri loppunut ja myyjä kääntää asiakkaalle selän painellakseen takahuoneeseen. Millaisen kuvan se suomalaisesta palvelukulttuurista antaisi? 

No, yksittäistapauksiahan nämä. Herkkuhetki ei siis Oulussa toteutunut, mutta ukkokulta onnistui ostamaan juustoa lopulta Helsingistä.

Maakuntakierroksilla pääsee paikallislehtiä lukemalla nauttimaan myös Suomen ihanista murteista. Ai että! 

Padron-paprikat Suomessa vs. Kaliforniassa

Olemme Kaliforniassa ihastuneet grillaamaan Padron-paprikoita. Täällä niitä joutuu toisinaan hiukan metsästämään, sillä on vain tietyt pari kauppaa, jotka niitä edes myyvät. Kaupunkimme Farmers' Marketillakin niitä on vain kausittain saatavilla. Koko Padron-paprikoiden juju on niiden yllätyksellisyydessä: paprikoista ei voi päälle päin päätellä, mikä yksilö sattuu olemaan maultaan mieto ja mikä tulinen. Niiden syöminen porukassa onkin hauskaa. Saa jännätä, kenelle suuta poltteleva sattuma osuukaan. Ilme sen yleensä kertoo aika nopeasti, hahah.

Mutta kuinka kävikään Suomessa? Olin ensinnäkin melkeinpä puulla päähän lyöty, että Suomessa Padron-paprikoita myytiin jopa pienissä lähiruokakaupoissa. Aivan mahtavat valikoimat jälleen kerran, ihan kateeksi käy! No, ostimme paprikoita pari pussia ja grillasimme ne. Mutta nämä Marokosta tuodut paprikat olivatkin maultaan aivan pliisuja! Ei siis yhtään poltetta yhdessäkään paprikassa!

Ihmettelimme mietoa makua oululaiselle ystävällemme, joka rakastaa tulisia makuja ja tykkää myös Padron-paprikoista. Hän vahvisti, ettei Suomessa myytävissä Padron-paprikoissa ole koskaan sitä poltetta. Olinhan minä äimänä. Että saman kasviksen maku voi vaihdella näin paljon eri puolilla maailmaa! Ehkä se on lajikekysymys tai joku muu, en tiedä. Joku viisaampi tämän varmaan tietää, saisi valaista minullekin.

Padron-paprikat menossa grilliin. Suomessa makuelämys jäi kuitenkin totutumpaa vaisummaksi. Mutta halpojahan nämä olivat meidän hintoihimme verrattuna! Suomessa kilohinta oli 8 eur, meillä paunasta saa pulittaa yhtä monta dollaria. Meillä hinta siis noin kaksinkertainen.

Tällaisia ulkosuomalaisen ihmettelyjä Suomessa tällä kertaa. 

Ja hei, voitteko kuvitella, tämä on blogini 400. postaus! Onhan sitä tullut jokunen tekstintynkä siis naputeltua. Kiitos teille, jotka olette blogikelkassani roikkuneet. Palautteenne ja silloin tällöin annetut kommentit kannustavat aina jatkamaan. 

Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Kun mikään aika ei riitä

Istun lentokentällä Oulussa. Edessäni on lasi kuohuvaa. Se perinteinen, jonka pyrin nauttimaan joka kerta, kun olen palaamassa Suomesta Kaliforniaan. Yllättäen lasilliselle jäi aikaa myös tällä kertaa. Olin varautunut jälleen armottomaan lomakehässäkkään check-in-tiskillä. Siihen, jonka pandemia toi Yhdysvaltoihin matkustaville mukanaan. Mutta tällä kertaa kaikki meneekin jouhevasti. Lentokenttävirkailija on ajantasalla nykysäädöksistä, eikä satasivuisia monistenivaskoita ja ohjeopuksia tarvitse tiskillä plärätä.

Tuon lentokenttäkuohuvan nautiskelun aikana minun on ollut tapana tehdä mielessäni pientä yhteenvetoa tapahtumista ja kaikesta kokemastani Suomessa. Sainko tarvittavat asiat hoidetuiksi? Jäikö jokin ensi kertaan roikkumaan? Ketä tapasin? Kuka jäi tapaamatta? Missä kaikkialla tulin käyneeksi? Mitä kaikkia ihania ruokia jään taas kaipaamaan? Paljonko ajokilometrejä tällä kertaa ja mikä oli tämänkertainen "oli sekin tapaus"-kommellus?


Tällä kertaa oloni lasillisen ääressä on erityisen pöllämystynyt. Olen ollut Suomessa neljä viikkoa. Neljä viikkoa tukka putkella. Kuinka ennen matkaa ajattelin, että nyt on kerrankin aikaa. On paljon hoidettavia asioitakin, mutta että neljä viikkoa. Siinä ajassahan ehtii vaikka mitä. Haaveilin, kuinka käyn hierojalla kerran viikossa. Laitan jumiutuneet hartiani lupsakkaan kuntoon. Kuinka käyn rennosti lounaalla hyvien ystävieni ja ex-työkavereideni kanssa. Siis sillä tavalla rennosti, ilman minuuttiaikataulua. Tapaan vihdoin myös heitä, joille viime vuonna jouduin elämäntilanteeni vuoksi sanomaan "sorry, nyt en ehdi enkä jaksa." Tapaan sukulaisiani. Vaihdetaan kuulumisia kiireettä. Tarkoitus oli tehdä myös matka Israeliin. Mennä tapaamaan työkomennuksella olevaa suomalaisystävää. Säästyä yhdeltä aikaerorasitukselta lisää ja tehdä reissu Suomesta käsin. 

Hah, kuinka väärässä olinkaan kaikissa näissä! Nimittäin kiirehän siinä taas tuli, ihan kaiken kanssa. En ehtinyt hierojalle. En Israeliin. Enhän minä ehtinyt edes Helsinkiin! 

Mutta että neljä viikkoa. Miten ei muka ehdi? Ehkä ne olivat ne yllättävät käänteet ja aikataulut, joihin en itse voinut vaikuttaa. Ehkä nälkä kasvoi syödessä. Sovinko taas tapaamisia liikaa? Mutta kun sitä aikaa piti kerrankin olla... Ehkä ulkosuomalaisen kello tikittää Suomessa nopeammin. Tai jotain. Joku jippo siinä täytyy olla. Ei neljä viikkoa voi mennä näin nopeasti!

Lentokentällä on tunne, että vihdoinkin stressi helpottaa. Todellakin helpottaa, vaikka paluumatka kotiin kolmella lennolla ja yhdellä superlyhyellä vaihtoajalla on vasta alkamassa. Yhtä aikaa myös surettaa. On haikea jättää kauaksi kaikki tämä, mikä on Suomessa. Suomen luontokin jää juuri kauneimmilleen, kun kaikki on tuoreen vihreää. Toisaalta olen kuitenkin onnellinen, koska kaikki ne lukuisat ihanat tapaamiset tuovat iloa ja muistoja vielä pitkäksi aikaa. Läpikäyn niitä mielessäni vielä useasti, kun pääsen kotiin. Juuri nyt olo on kuitenkin kuin jyrän alle jääneellä. Uuvuttaa. Mutta onnen tunne pohjalla vihjaa, että kaikki se säätäminen ja minuuttiaikataulutus olivat ehkä sittenkin sen kaiken väärti.

Lopputulemana totean, että mikään aika ei siis riitä. Olinpa Suomessa kaksi tai neljä viikkoa, niin lopputulos on sama. Minuuttiaikataulua ja uupumus. Vaisujen pandemiavuosien jälkeen sosiaalisten kanssakäymisten ilotulitus vie varmasti omalla tavallaan voimia jo sekin. Myös tämän Suomi-visiitin loppupuolella lupaan itselleni, ettei koskaan enää tällaista päätöntä menoa. Muista, ei koskaan. Mutta kokemuksesta tiedän, että tuo lupaus rikkoontuu heti seuraavalla kerralla, kun Suomen valtiorajan taas ylitän. Koska se kaikki on kuitenkin niin ihanaa. Se on kai sitä Suomessa vierailevan ulkosuomalaisen elämää se.  

Paluu laaksoon

Neljä viikkoa on saanut lahjakkaasti unohtamaan myös arjen rutiinit Piilaaksossa. Ensimmäiset päivät soljuvat hapuillen, pienen jet lagin siivittäminä. Sekavista unirytmeistä johtuen ajatukset eivät ole vielä kirkkaimmillaan. Kirittävänä on kymmenen tunnin aikaero. Onneksi se on tänne länteen matkatessa kuitenkin aina helpompaa.

Sanotaan, että unohtuneet arkirutiinit ovat hyvän loman merkki. Tämän Suomi-visiitin jälkeen tunnen kuitenkin olevani uuden loman tarpeessa. Kuukauden kiire Suomessa vei mehut. Nyt olisi uusi hyvinvointiretriitti tai all inclusive -loma tervetullut. No, eiköhän arki lähde tästä pikku hiljaa rullaamaan ilman niitäkin.

Kiitos kaikille tapaamisestamme Suomessa. Tänä aamuna sain noutaa lounaspöytään antimia omalta kasvimaalta. Kiitos siis myös teille, jotka kävitte kasvimaatamme kastelemassa Suomi-viikkojen aikana.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!