Hyi minua, tietojen kalastelijaa!

Pakkasin viime kesänä Suomesta matkalaukkuuni pienen erän esikoiskirjaani. Ajattelin, jos onnistuisin myymään niitä täältä Piilaaksosta käsin amerikansuomalaisille joululahjoiksi ja lomalukemiseksi. Ja onnistuinhan minä. Kirjat menivätkin loppuvuodesta niin kivasti kaupaksi, että viimeiselle ostajahalukkaalle jouduin myymään jo ei oota. 

Mutta arvatkaapas! Vaikka maailmantilanne näyttää välillä erityisen pahalta, niin vielä tältä pallolta löytyy myös aivan ihania ja auttavaisia ihmisiä. Ystäväni Seattlesta oli menossa viettämään joululomaa Ouluun ja tarjoutui tuomaan paluumatkallaan kirjoja lisää Yhdysvaltoihin. Laukussaan oli kuulemma hyvin tilaa. Lopulta tämä uusi kirjaerä pääsi Piilaaksoon hänen miehensä työmatkan ansiosta. Olin niin kiitollinen tästä valtavasta kädenojennuksesta, ja totta kai sovitulla tavalla "kuriireille" apunsa myös korvasin.

No sittenpä tammikuussa ilmoittelin yhdessä amerikansuomalaisten ryhmässä, että kirjaani olisi nyt jälleen saatavilla. Ja kas, ihanan moni halusi kirjani vielä tilata. Joulun alla asia oli mennyt heiltä ehkä kiireessä kokonaan ohi. Ja niinpä minä jälleen lähetin näille kirjatilaajille Facebookin Messengerin kautta kirjan hintatiedot, maksutapavaihtoehdot ja kyselin osoitteen, mihin kirjan voisin lähettää. Kaikki meni vielä kuudennen kirjan kanssa hyvin, mutta seitsemännen kohdalla homma niin sanotusti pomppasi pois raiteiltaan. Sain Facebookissa yllättäen seuraavan ilmoituksen:

Siis mitä ihmettä? Olin saanut niin kutsutun bannin viikoksi ja nämä rajoitukset astuivat voimaan parissa minuutissa. Kun avasin perustelut linkin takaa, kerrottiin minun rikkoneen Facebookin yhteisönormeja kyberturvallisuuden osalta. Että siis kuinka? Olinhan minä äimänä! Ja kun klikkasin eteenpäin, sain lisää perusteluja:

Lisäksi outoa oli, että olin jo aiemmin jakanut edellisen blogipostaukseni maanjäristyskokemuksista Ulkosuomalaisten blogit -ryhmään, mutta postaukseni poistettiin sieltä jälkikäteen. Tästä poistosta ei tullut minulle mitään ilmoitusta. Omalla sivullani blogipostaukseni edelleen sen sijaan säilyi. Eli toisin kuin Facebookin antamissa rajoituksissa luki, myös aikaisempiin toimiini Facebookissa kajottiin. 

Yritin sinnikkäästi kokeilla, saisinko postauksen vielä blogien someryhmässä julkaistua, mutta sain ilmoituksen, että postaukseni menisi ylläpidon katselmoitavaksi. Tämä ei ole ryhmässä yleinen käytäntö. 

Vasta tunti pari rajoitusilmoitusta myöhemmin hoksasin, mistä oli kysymys. Kun olin kysynyt kirjani tilaajilta heidän osoitteitaan, oli tämä katsottu tietojen kalasteluksi! Siis todennäköisesti jokin teköälyavusteinen robotti oli näin tulkinnut. Voi hyvänen aika. Minä suuri rikollinen!

Kirjoja paketoituina ja odottamassa vientiä postiin. Näin minä ovela ja pahamaineinen hakkeri hyödynsin kalastelemiani osoitteita. 

Onneksi tämä rajoitus oli nyt toistaiseksi voimassa vain viikon ja pystyn jo jakamaan mm. tämän uuden postaukseni. Mutta kyllä harmitti, että koko sotku syntyi täysin viattomasta kirjamyynnistä! Erityisesti Messenger-viestien rajoittaminen kismitti. En esimerkiksi voinut kuitata kirjatilaajille siinä vaiheessa, kun heidän maksunsa tulivat onnistuneesti perille. Ja niin monta muutakin chat-ryhmää ystävien kesken jäi ilman reagointiani ja kommenttejani.

Kirja signeerattuna. Ja sitten pakettiin!

Se kyllä huvitti, että Messengerissä oli oikein tällainen laskuri, milloin rajoitukset loppuvat. Ensin oli päivien lukumäärä ja lopuksi tämä "lähtölaskenta" tuntien tarkkuudella. Aivan kuin minä sormi näppäimellä olisin odottanut, milloin rajoitukset purkautuvat, hahah.

Mutta enpä olisi uskonut, että tällaisiakin mutkia voi esikoiskirjan myyntitaipaleella eteen tulla. Jospa moinen mutka jäisi kuitenkin sekä ensimmäiseksi että viimeiseksi. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

6,5 magnitudin maanjäristyksessä

Oli vuoden 2026 toinen päivä. Olimme lähdössä opastetulle päiväretkelle Mexico Citystä katsomaan Teotihuacanin pyramideja. Olimme hypänneet Hiacen kyytiin ja valinneet harvoista vapaina olevista istuinpaikoista vierekkäiset takarivin paikat. Vielä yhden pariskunnan nouto toiselta hotellilta, minkä jälkeen pienryhmämme olisi valmis matkustamaan miljoonametropolin ulkopuolelle. Pääsisimme ihastelemaan liki pari tuhatta vuotta vanhoja valtavia kivirakennelmia: Aurinko-, Kuu- sekä Feathered Serpent -pyramideja.

Kello on aamukahdeksan. Retkiseurueemme istuu hipihiljaa Hiacessa hotellin sisäänkäynnin edustalla ja odottaa viimeistä retkelle osallistuvaa pariskuntaa saapuvaksi. Yhtäkkiä alkavat hotellin hälytyssireerit soida kovaan ääneen. Näen takapenkille myös välähdyksiä oransseista ja punaisista vilkkuvista hälytysvaloista, joita on asennettu sisäänkäynnin kohdalle useita. Ihmisiä alkaa rynnätä hotellista ulos aina kadulle asti. Ovimiehet pitävät ovia auki, jotta ihmismassat purkautuisivat ulos nopeammin. He viittilöivät asiakkaille liikkumaan ripeästi. Palohälytyskö tämä on? 

Näen kuitenkin auton takaikkunasta, että kadulle ryntää ihmisiä myös muualta kuin juuri tästä hotellista. Seuraavaksi ensimmäinen seurueestamme saa puhelimeensa pakkosyötöllä lähetetyn varoitusviestin. Vakava maanjäristysvaara. Vilkaisemme ukkokullan kanssa omia puhelimiamme. Niihin on tullut espanjaksi sama ilmoitus. Emme ehdi reagoimaan viestiin emmekä tilanteeseen takapenkin paikoiltamme mitenkään, kun melkeinpä siinä samassa automme alkaa pomppia ja keinua voimakkaasti puolelta toiselle. Kenelläkään ei nähtävästi ole turvavöitä kiinnitettyinä, ei ainakaan meillä, ja heiluriliike todella tuntuu. Vanhan auton jousitus kitisee alla kulkevien maanjäristysaaltojen voimasta. 

Muutamassa sekunnissa tilanne on ohi, ja auton keinunta alkaa rauhoittua. Ihmisiä evakuoidaan edelleen kaduille. Pilvenpiirtäjähotellien ja -toimistorakennusten katveessa kulkeva tie täyttyy hotellimajoittujista mutta myös paikallisista asukkaista. Autokuskiamme rasittaa hänelle annettu retkiaikataulu: perillä Teotihuacanissa opas odottaa meidän saapuvan tiettynä ajanhetkenä, joten nyt pitäisi päästä jo liikkeelle. Kuski kääntää Hiaceaan hotellin edustalta kapeammalle sivukadulle, missä matkanteko kuitenkin tyssää. Ajoväylät ovat täynnä ihmisiä. Heidän on turvallisempaa olla rakennuksista ulkona, sillä jälkijäristyksien ja mahdollisten sortumien vaara on suuri. 

Kyytimme jää jumiin ihmisten keskelle, eikä itselleni jää muuta roolia kuin tarkkailla huurtuvien autonikkunoiden takaa evakuoituneita. Valtaosa kaduilla seisoksijoista tuijottaa puhelintaan. Yrittävät ehkä soittaa sukulaisilleen ja ilmoittaa, että ovat kunnossa. Tai kysyä, onko sukulainen kunnossa. Isolla osalla ihmisistä on päällään vain pyjama. Ehkä nopeasti yöasun päälle vedetty talvitakki. Järistys on sattunut aamutoimien tai vielä -unien aikaan. Pysäyttävintä on katsella lapsiperheitä. Vanhemmat ovat käärineet kiireessä uneliaat lapsensa viltteihin, pitävät heitä sylissään ja keinuttelevat rauhoittelevasti. Kukaan ei kuitenkaan tunnu olevan paniikissa. Paikallisille tämä on melko tavalla arkea. 

Mekin yritämme saada ajantasaista tietoa järistyksestä, mutta verkot ovat täysin kuormittuneita. Tieto ei kulje. Myös MyShake-maanjäristyksistä raportoiva sovellus puhelimessani on jumissa. Lopulta ukkokultani saa Google Mapsista tiedon: 6,5 magnitudin maanjäristys on sattunut Acapulcon pohjoispuolella, vain parin kolmen sadan kilometrin päässä Mexico Citystä etelään. Tätä aiemmin olen kokenut vastaavankokoisia tai hiukan isompia järistyksiä vain öisin. Pikkutyttönä perhelomalla Rodoksella ja aikuisena Kiotossa. Molemmilla kerroilla majoituspaikkani seinä repesi. Kiotossa seinä oli paperia ja puista rimaa, Rodoksella betonia. Niinpä Mexico Cityn 6,5 magnitudin maanjäristys on minulle uusi kokemus.

Järistyskeskus ja järistyksen vaikutusalue.

Kun MyShake-sovellukseni lopulta tokeni, niin sen mukaan järistyskeskus oli vieläkin lähempänä, linnuntietä vain alle 200 km Mexico Citystä. 

Tässä tilannekuvaa kadulta, kun automme pääsi lopulta matelemaan liikkeelle ja tapahtumat olivat onneksi jo hälvenemään päin. Odottelua monella edelleen.

Perillä Teotihuacanissa oppaamme kysyy, tunsimmeko järistyksen. Kyllä me tunsimme. Opas valaisee, että juuri Mexico Cityssä järistykset voivat tuntua jopa järistyskeskuksen magnitudeja voimakkaampina, sillä maaperä kaupungin alla on käytännössä hyytelöä. Kaupunki on rakennettu laaksoon, vanhan järven päälle. Ilmankos se tosiaankin heilutti!

Vietämme päiväretken maaseudulla ja uutispimennossa järistyksen mahdollisista uhreista ja tuhoista. Kun alkuillasta palaamme kaupunkiin, saa ukkokulta kaivettua tietoja esiin: Kaksi kuolonuhria, joista toinen järistyskeskuksessa ja toinen evakuoitumistilanteessa Mexico Cityssä. Lisäksi järistys on aiheuttanut 500 pienempää jälkijäristystä. 

Oma noutopaikkamme retkelle oli tämän El Angel de la Independencia -patsaan liikenneympyrän kupeessa. Uutisten mukaan valtava patsas oli huojunut järistyksessä silminnähtävästi.

Pelottiko?

Ystävämme kysyivät jälkikäteen, miltä se kaikki tuntui ja pelottiko meitä. Ei siinä ajassa ennättänyt pelkäämään. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja toisaalta oli hetkessä myös ohi. Toki järistyksen jälkeinen mateleva liikenne ja ihmisten lamaantuminen kaduille pysäyttivät ja saivat miettimään, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Miljoonakaupungissa, pilvenpiirtäjien keskellä, hotellin sisäänkäyntikatoksen alla, pakettiauton takapenkillä ilman nopeaa evakuoitumismahdollisuutta. 

Mutta siitä saimme henkilökohtaisen varmistuksen, että ainakin tällä kertaa Meksikon maanjäristyksien varoitusjärjestelmä toimi loistavasti! Sireenit alkoivat kirkumaan ehkä minuutti tai pari ennen kuin järistysaallot saavuttivat Mexico Cityn. Ja viestit puhelimiin tulivat ehkä noin minuutti ennen h-hetkeä. Ajan kulumisen tarkempi arviointi juuri noista hetkistä on vaikeaa, mutta moni ennätti jo juosta ulos ennen kuin järistys iski.

Kotona sama uhka

Tapahtumat saivat myös jälleen puhaltamaan pölyt siltä tosiasialta, että asumme itsekin erittäin maanjäristysherkällä alueella. Sellaista isoa, oikeasti tuhoja aikaansaavaa jättijäristystä on ennustettu Kalifornian länsirannikolle tapahtuvaksi seuraavien lähivuosikymmenien aikana. Yhden ennusteen mukaan on 72 prosentin todennäköisyys, että suuruudeltaan 6,7 magnitudin tai isompi järistys osuu San Francisco Bay Arealle vuoteen 2043 mennessä. Siis seuraavan 16 - 17 vuoden aikana. Tähän mennessä täällä kohdallemme on osunut korkeintaan vain noin 4,5 magnitudin kokoisia järistyksiä. Olisipa onni mukanamme jatkossakin.

Vain hetkeä ennen järistystä olimme matkalla hotellille noutamaan viimeisiä retkiosallistujia kyytiin. Kiinnitin huomiotani viereisen kaistan lava-auton lastiin. Kyydissä oli leipiä, mutta...

...yhden leipäkorin suojapussi oli irronnut ilmavirrassa ja leivät imivät miljoonakaupungin liikenteen höyryjä itseensä. Juuri edellisenä päivänä Mexico Cityn ilmanlaatu oli ollut erittäin epäterveellisellä tasolla. No, pian tulikin sitten ihan muuta mietittävää kuin saasteita keräävät leivät.

Tällaisia kokemuksia ja havaintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Katsaus blogivuoteen 2025

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tarkoitukseni oli saada tämä postaus kirjoitetuksi heti vuoden alussa, mutta tammikuu harppookin yllättäen jo melkein puolivälissä. Alkuvuoteni on ollut monella saralla hektinen. Viiveestä huolimatta päätin vuosikatsauksen kuitenkin vielä kirjoittaa. 

Joulukaktukseni kukkii nyt vasta tammikuussa eli vähän myöhässä sekin. Mutta ihana, että kukkii. Kasvi oli ystävälläni kesällä hoidossa ja sai siellä ravinnetta, joka ponkaisi kukan nyt kukkimaan runsaammin. Upea väriläiskä keittiön sivupöydällä!

Blogin lukijamäärät 

Kun esikoiskirjani julkaistiin, esitti eräs kanssabloggaaja kysymyksen, ovatko blogini lukijamäärät kasvaneet kirjan myötä? Koska kirjani oli tuolloin julkaistu aivan hiljattain, ei blogissani näkynyt vielä minkäänlaista yleisöryntäystä. Mutta nyt yli vuosi kirjani julkaisun jälkeen huomasin hiukan yllätyksekseni, että tilanteeseen on tullut muutos. Vuoden 2025 aikana blogisivustollani vierailleiden määrä peräti kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka molempina vuosina postausten määrä on ollut lähes sama! 

Tyypillisesti blogitekstini saavat uusia lukijoita esimerkiksi silloin, kun joku etsii tietoa Yhdysvaltoihin muuttamisesta tai jostakin tietystä matkakohteesta, josta olen kirjoittanut. Toki välillä esiintyy kummallinen kävijämääräpiikki esimerkiksi Venäjältä, mutta viime vuonna lukijoiden määrää on varmasti nostanut myös kirjani. Kuinka moni kirjani lukijoista sitten jää blogini vakioseuraajaksi, onkin sitten uusi kysymys, johon en vielä tiedä vastausta. Oma arvioni on, että harva jää, koska blogit ja kirjat ovat lukijoiden keskuudessa niin eri kategorioissa.

Meneekö iso rajapyykki rikki ja jos, niin milloin?

Tätä kirjoittaessani blogini sivunäyttöjä on ollut yli 447 000. Luku näkyy blogisivuston oikeassa laidassa, jos sivustoa lukee nk. internetversiona, kuten Blogger asiaa nimittää. Mobiiliversiossa tuo sivunäyttöjen määrä ei siis näy, ellei postauksen alalaidasta klikkaa "Näytä internetversio"-painiketta. Mutta, tuo lukemahan alkaa siis lähennellä kovaa vauhtia puolta miljoonaa! En ota uskoakseni! Muistan, kuinka hilluin iloisena ja yllättyneenä, kun blogini sivunäyttöjen määrä ylitti aikoinaan 10 000 rajapyykin. Toki enpä olisi arvannut tuona hetkenä sitäkään, että kirjoitan blogiani edelleen vuonna 2026! 

Vuoden 2025 postauksieni topit ja flopit

Mitkä postaukset teitä lukijoitani sitten eniten kiinnostivat? Luetuin postaukseni viime vuonna oli huhtikuussa julkaisemani postaus "Aiotko sinä nyt rikastua kirjallasi?" ja ulkosuomalaisen kirjailijan asema. Tällä postauksella oli tavallista laajempi kohderyhmä: te vakiolukijani, mutta jaoin tekstini myös kirjailijoiden ja kirjailijaksi haluavien someryhmään. Ja ilmeisesti tuo esikoiskirjailijan oletettu äkkirikastuminen todella kiinnosti.

Toiseksi eniten lukijoita viime vuonna keräsi elokuussa julkaisemani teksti Havaintoja Suomessa kesällä 2025. Nämä Suomi-havaintopostaukset ovatkin olleet vuodesta toiseen niitä suosituimpia tekstejä, ja niitä on aina kiva kirjoittaa. Jää mukavasti itsellekin muistiin, millaisiin seikkoihin minäkin vuonna kiinnittää huomiota sekä mitä sattuu ja tapahtuu. Ja mistä uusista suomalaisista jutuista huomaa jälleen olevansa pihalla, kun ulkomaanvuosia karttuu enemmän ja enemmän. 

Suosituimpien postauksien kärkipaikat kaksi ja kolme olivat kisassa aivan rinta rinnan, sillä yllä mainittua postausta vain muutaman lukijan vähemmän keräsi teksti Kaksi painajaista peräkkäin. Siinä kerroin sometilini kaappausyrityksestä juuri ennen kuin olin palaamassa Suomesta takaisin Yhdysvaltoihin ja millaisen käsittämättömän lentolippusekoilun koin Finnairin ansiosta tuolla paluumatkallani. Elokuinen julkaisu oli tämäkin.

Myös jouluaiheinen postaukseni keräsi aika mukavasti lukijoita, vaikkei kärkikahinoihin yltänytkään. Ja tämä olikin yksi teidän lukijoiden toivepostaus, jonka kiinnostavuutta kyselin etukäteen somessa. Kiva, kun otitte kantaa ja lopulta myös luitte. Saa ottaa kantaa jatkossakin. 

Entäpä se vuoden vähiten luettu postaus? Se oli puolikesyyntyneistä pihakissoistamme kertova teksti, jonka julkaisin joulukuussa. Näiden vähemmän suosittujen tekstien kohdalla aina miettii, mikä vaikutti voimakkaimmin vähäiseen lukijamäärään. Oliko se huonosti muotoiltu otsikko vai yksistään vain postauksen aihe? Kaikki tekstit eivät luonnollisestikaan ole täysin vertailukelpoisia keskenään ajanhetkenä x, sillä alkuvuoden postauksilla on ollut enemmän aikaa kerätä lukijoita. Jotkut kun taitavat seurata blogiani muutaman kuukauden välein ja lukevat tällöin useamman postauksen kerrallaan. Toki somen kautta monet saavat aina tuoreen tiedon uudesta postauksesta, mutta on heitäkin, jotka eivät somea käytä laisinkaan. Entäpä kuinka paljon tekstien suosioon vaikuttaa vuodenaika? Luetaanko kesälomalla mökkilaiturilla ja riippumatossa myös blogipostauksia enemmän? Mikä on sinun tyylisi lukea näitä tekstejäni? Kerralla useampi vai sitä mukaa, kun postauksia julkaisen?

Kissapostaukseni herätti kuitenkin keskustelua ja sain siihen kivasti kommentteja. Myös marraskuussa julkaisemani postaus Varkaiden varalta herätteli lukijoita kommentoimaan. Ja toki tuo vuoden luetuin teksti myös. 

Toiveita saa esittää jatkossakin

Kyselin loppuvuodesta somessani mielenkiintoanne jouluaiheiseen postaukseen sekä pariin matka-aiheiseen juttuun. Se suoraan sanoen hiukan yllätti, että olitte niinkin kiinnostuneita joulunvietostamme. Onhan siinä omat erityiset amerikkalaispiirteensä, kuten kinkkuhankaluudet, mutta olin ajatellut, ettei sellainen enää lukijoitani kiinnostaisi, kun olen niistä vuosia sitten jo kirjoittanut. 

Oli siis oikein kiva saada tällaista vastakaikua teiltä lukijoilta ja muistutankin, että myös jatkossa saa esittää toiveita aiheista, joista haluaisitte minun kirjoittavan. Jos jokin aihe ei blogiini kuitenkaan ilmesty, niin sille on yleensä jokin henkilökohtainen tai muu painava syy (ottaen huomioon asuinmaamme). Ja kyllä, matka-aiheiset postaukset ovat tulossa, mutta niiden kirjoittamiseen tarvitsen tietynlaisen keskittymisen ja riittävän ajan, mitä ei tammikuun alkuhetkinä ole vielä ollut. Mutta tulossa siis on.

En tiedä, kiinnostiko teitä lukijoita laisinkaan tällainen edellisen blogivuoden analysointi vai tulinko kirjoittaneeksi heti vuoden 2026 floppipostauksen, hahah. Kirjoittajana sitä kovasti toivoisi jonkinlaisia reaktioita lukijoiltaan, edes silloin tällöin. Mutta ovathan nämä blogit katoava luonnonvara jo noin muutenkin saati, että niitä enää tänä päivänä niin aktiivisesti kommentoitaisiin. Ymmärrettävää.

Kommenteilla tai ilman, näillä aatoksilla kuitenkin eteenpäin. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Ja nyt vasta huomasin, että nythän siis ON jo tammikuun puoliväli! :-D