Lisää lintuerikoisuuksia kotikaupungistamme

Viime postauksessa kerroin teille mustista variksista, jotka ovat vallanneet kotikaupunkimme aina iltaisin. Nämä varikset eivät ole suinkaan ainoa lintuerikoisuutemme. Toisinaan voi joutua hieraisemaan silmiään, sillä taivaallamme viilettävät myös:

Kalifornian villipapukaijat

Kun muutimme Piilaaksoon, oli hyvin yleisenä tietona, että kotikaupunkimme Las Palmas -nimisessä puistossa asusteli isohko kirkkaan vihreiden papukaijojen lauma. Villeinä lentävät papukaijat eivät tuntuneet tänne ominaisilta, sillä ilmastomme ei ole millään tavalla trooppinen tai ympäri vuoden edes kuuma. Eikä näiden papukaijojen kuuluisikaan lennellä täällä vapaasti, vaan ne ovat päässeet aikoinaan karkuun. 

Papukaijalaji on Mitred Parakeet (suom. pahta-aratti), jonka luontainen esiintymisalue on Argentiinassa, Boliviassa ja Perussa. California Parrots -sivustolla kerrotaan useampikin urbaani legenda, kuinka nämä papukaijat ovat aikoinaan Kaliforniaan tulleet. Yhden tarinan mukaan eräs rouva matkusti 1940-luvulla edestakaisin pienlentokoneella Meksikon ja Kalifornian väliä. Nainen otti mukaansa aina Meksikosta papukaijoja, joita hänen oli tarkoitus myydä Kaliforniassa ja saamillaan rahoilla hän kattoi matkakustannuksensa. Tarinan mukaan ei ollut sattunut ainoastaan kerran tai kaksi tilanne, jossa papukaija oli päässyt kuljetushäkistään ulos lennon aikana, ja kun lentokoneen ovi avattiin perillä Kaliforniassa, lintu lensi vapauteen. 

Toisen tarinan mukaan 1960-luvun loppupuolella eksoottisia lintuja kuljettanut auto joutui onnettomuuteen, jolloin papukaijoja pääsi ulos häkeistään. Ja kolmas tarina väittää, että papukaijat olisivat karanneet sirkuksen eläimistöstä 1970-luvulla. 

Liekö kukaan tietää, mikä näistä tarinoista on se todenperäisin ja millä vuosikymmenellä papukaijat ovat todella tänne ilmestyneet. Joka tapauksessa tällä hetkellä linnut asuttavat Kalifornian rannikkoa San Franciscon ja San Diegon välillä, eli useiden satojen kilometrien pituisella alueella. Ja useita tuhansia kilometrejä pohjoisempana kuin kyseisen lajin kuuluisi. Mutta ilmeisen hyvin ovat sopeutuneet paikalliseen ilmastoon ja ravintoon.

Nämä papukaijat ovat kooltaan noin 30 - 40 cm.

Mitred Parakeet tai Mitred Conure (suom. pahta-aratti). Kuva CaliforniaParrot.com-sivuston kuvagalleriasta. 

Ainakin yksi tällainen iso papukaijaparvi asuu juuri meidän kotikaupugissamme. Erään lehtijutun mukaan niitä kerrotaan olevan parvessa jo viisi tai kuusi tusinaa. Parvi tai osa siitä lentää toisinaan meidänkin pihan yli. Äänekkyydessään tuo ylilento ei jää huomaamatta, sillä kaijat pitävät melkoista meteliä.

Tämän mekkalan olen saanut todistaa myös muutamina aamuina, kun olen mennyt varhaiselle joogatunnille. Papukaijat ovat raakkuneet tuolloin kuntosalin edustan pihapuissa. Vaikka vieressä jyrisee aamuliikenne vilkkaasti liikennöidyllä tiellä, niin silti papukaijojen ääntely ylittää liikennemetelin. 

Aärimmäisen surkea yritykseni kuvata pientä papukaijaparvea kuntosalin pihassa. Tuolla ne lehdettömien oksien päissä istuksivat. 

Tässä astetta parempi kuva kaapattuna Sunnyvale-Gardenin lehtijutusta, joka kertoo papukaijojen majailevan aamuisin juurikin kuntosalini kohdalla. Artikkelin mukaan papukaijat kerääntyvät edelleen illoiksi ja öiksi Las Palmas -puistoon.

Tällaisia papukaijajuttuja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kotikaupungissamme on pientä lintuongelmaa

"Houston, we have a problem. A bird problem."

Kotikaupunkimme Piilaaksossa on joutunut viime vuosina erikoisen "vandalismin" kohteeksi. Kaupunkimme keskustan voi nimittäin iltaisin vallata satojen ja taas satojen, lopulta jopa tuhansien mustavariksien armeija. Tietääkseni mikään muu lähikaupunki ei ole kärsinyt vastaavasta riesasta. Ja kun muistaa, että Piilaaksossa kaupungit sijaitsevat aivan vieri vieressä niin, että kaupunkikeskustojen välimatka voi olla vain muutaman hassun kilometrin, niin tästäkin huolimatta nuo mustat liitelijät ovat valinneet iltaviettopaikakseen juuri meidän kaupunkimme.

Variksia lentämässä kotimme ylitse. Näitä parvia tulee iltaisin toinen toisensa perään. Kuva otettu 7.3.2026. 

Onko tämä sitten jonkinmoinen ongelma? Kerron omakohtaisen kokemukseni muutaman vuoden takaa:

Olimme ukkokullan ja suomalaisen ystävämme kanssa kolmestaan illallisella ja valinneet istumapaikat kotikaupunkimme kävelykadulla sijaitsevan ravintolan terassilta. Varikset lentelivät pieni lauma kerrallaan keskustaan nekin ja alkoivat raakkua kävelykatua reunustavissa puissa. Meteli ravintolaterassin yläpuolella voimistui. Ensimmäinen ulostepommi yläilmoista levisi ukkokullan ja ystävämme paidanhihoihin. Miehet kävivät sisällä puhdistamassa vaatteensa ja palasivat pöytään. Eipä aikaakaan, kun seuraava roiskaus osui pöytäliinalle ja viinilasiin. Ravintolan henkilökunta oli jo kummissaan, kuinka saatoimmekin joutua jo toisen pommituksen kohteeksi ja pyysi meitä siirtymään päivänvarjon alle. Siitä oli juuri vapautunut pöytä. Saimme maksutta uuden viinin pahoittelujen kera, vaikka eihän "onnettomuus" ravintolan vika edes ollut. Mutta kuinka ollakaan, uuden ruokapöytämme yksi kulma jäi päivänvarjon antaman suojan ulkopuolelle ja pian siihen tuli kolmas linnunkakkaläjä. Tarjoilijatkin olivat ihmeissään, ettei vastaavaa ulosteosumien määrää ollut vielä kenellekään heidän asiakkaistaan aiemmin sattunut.

Onneksi tämä ikimuistoinen kokemus jäi meidän ainoaksi.

Milloin linnut ilmestyivät?

En osaa sanoa tarkkaa aikaa, milloin varikset alkoivat tänne kerääntyä. Kun muutimme nykyiseen kotikaupunkiimme kymmenisen vuotta sitten, ei lintuongelmaa vielä silloin ollut. Ja mikä tekee näiden lintujen jokailtaisesta invaasiosta kenties poikkeuksellisen tai ainakin mielenkiintoisen on se, että aamuisin ja päivisin linnut ovat tipotiessään! 

Mutta kun aurinko laskee, nämä siivekkäiden ylilennot sitten alkavat. Lintuja liihottaa peräkkäisissä parvissa lännenpuoleisilta kukkuloilta kaupungin keskustaan mustina "pilvinä". Näky on kuin Hitchcockin Linnut-elokuvasta. Paitsi, että näky ei ole televisioruudun takana, vaan niin sanotusti IRL, in real life. Välillä lintujoukkiot saattavat pitää lentotaukoa istuen sähköjohdoilla meidänkin asuttamalla omakotitaloalueella tai keskustan liepeillä kerrostalojen katoilla. Mustat, pitkät linturivistöt ja äänekkäät raakkumiset eivät jää huomaamatta. Näiden raakkujien määränpäänä on kaupunkimme keskusta ja siellä erityisesti ruokaravintolat. Sapuska, sehän se siivekkäitä houkuttaa.

Lintuja levähtämässä omakotitaloalueella ennen matkan jatkamista kohti kaupunkimme keskustaa.

Ongelmia ja ratkaisuyrityksiä

Linnut pitävät tietenkin isoina laumoina ensinnäkin kamalaa mekkalaa. Toisena on edellä mainittu ulosteongelma ulkona ruokaileville ihmisille. Myös keskustan kadut maalautuvat valkoisiksi ulostelammikoiden ansiosta, joten hyvä hygienia on ollut sekä haaste että jatkuvien jalkakäytäväpesujen vuoksi kaupungillemme myös iso kustannus. 

Kaupunkimme on siis hyvin tietoinen lintuongelmasta, ja siitä on uutisoitu ihan valtakunnallista mediaa myöten. Lintujen karkottamiseksi on kokeiltu mm. tekohaukkoja ja CD-levyjen kaltaisia, valoa heijastavia pelottimia, mutta lopulta linnut ovat jatkaneet sitkeästi kokoontumisiaan samalle alueelle. Pandemian aikaan kävelykadulle ja sen lähiympäristöön asennettiin vihreitä lasereita, mistä myös The New York Times uutisoi. Näiden lasereiden todettiin auttavan lintuongelmaan. Mutta. Lähellä sijaitsee myös armeijan käyttämä lentokenttä, jonka lentoliikennettä vihreät laserit häiritsivät. Niinpä laserit jouduttiin kyseiseltä alueelta poistamaan ja linnut palasivat takaisin.

Kävelykadun jalkakäytävä, kun sitä ei ole hetkeen puhdistettu.

Tuorein tilanne

Viime syksynä en muista nähneeni lintuja kaupungissamme enää ainakaan yhtä suuria määriä. Joinakin iltoina muistan nähneeni lintuparvien pyyhältävän taivaalla kaupungistamme hiukan viistosti ohi. Toivoin, että ne olisivat löytäneet vaikkapa kaatopaikan omaksi illallispaikakseen. 

Nyt talvikuukausina puolestaan emme ole ruokailleet ulkona, joten linnut eivät ole osuneet niin sanotusti kiikareihini. Mutta viime perjantaina sää oli jo lämmin ja söimme illallista vieraidemme kanssa erään kotikaupunkimme ravintolan terassilla. Tällä kertaa lintuja ei näkynyt. Joinakin iltoina näen kuitenkin edelleen mustien lintulaumojen liitelevän kukkuloilta kotimme ylitse. Tästä todisteena postaukseni ensimmäinen kuva, jonka nappasin 7. maaliskuuta.

Onko variksien määränpää edelleen kaupunkimme keskusta? Sen varmasti lämpenevät ilmat ja ruokailijoista täyttyvät terassit paljastavat.

Nämä ravintola-aluettamme viime vuosina sabotoineet mustat varikset eivät suinkaan ole kotikaupunkimme ainoa lintuerikoisuus. Tästä kerron teille lisää ensi postauksessa. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Life lately — elämä viime aikoina

Somessa on jo hyvän aikaa näkynyt Life lately -postauksia, joissa ihmiset laittavat viimeaikaisia hetkiä ja tapahtumia elämästään yhdeksi koosteeksi. Helmikuu oli monin tavoin tapahtumarikas, joten ajattelin soveltaa Life lately -ideaa myös blogissani. Ja kiitos somessa äänestykseen osallistuneille. Tämä blogiaihe keräsi 2/3 äänistä kahden eri teeman kesken pidetyssä äänestyksessä.

Lähikortteleissa kukkii. Voi, kunpa saisin tuoksun teille mukaan tähän kuvaan!

Ukkokullan synttärimatka

Helmikuussa juhlistimme ukkokullan syntymäpäivää matkaamalla Ranskan Polynesiaan. Yövyimme 10-päiväisen matkamme aikana kolmella eri saarella ja lisäksi teimme päiväretken neljännelle. Alkumatkamme osoittautui yllättävänkin eksoottiseksi. Olimme varanneet kakkossaarelta pikkuruisesta kylästä neljäksi yöksi pienen mökin ja kuinka ollakaan, saapumispäivänämme tuolta saarelta rikkoontui kriittinen vesipumppu. Niinpä meidän osa saaresta oli ilman juoksevaa vettä käytännössä koko siellä olomme ajan. Kun vesikatko näytti pitkittyvän, otettiin saarella käyttöön hätävesivarasto, mutta siitä riitti vettä vain pariksi tunniksi. 

Jonakin päivänä vettä saattoi tulla hanasra hetken aikaa lirumalla, kunnes vedentulo taas yhtäkkiä lakkasi 10 minuutin päästä kokonaan. Mökkimme sijaitsi vieläpä merenpintaa ylempänä kukkuloilla, joten jos vettä putkistossa ylipäätään oli, sitä riitti vähäisen vedenpaineen ansiosta vähiten meille. Niinpä emme päässeet tuolla kuumassa ja kosteassa tropiikissa kunnolla suihkuun saati pesemään hiuksiamme moneen päivään. Mökillä myös ruoanlaitto oli tavallista haastavampaa, sillä olimme yksistään pulloveden varassa. Kaupoista vesi oli tietenkin loppu, koska sitä yrittivät ostaa kaikki. WC:n huuhteluun yritimme kerätä sadevettä. 

Kolmannella saarella meillä oli kuitenkin luvassa ihanaa luksusta. Ukkokulta oli bongannut uudehkon resortin ja pääsimme majoittumaan viideksi yöksi upeaan bungalowiin. Varustukseen kuului myös toimiva suihku, jee. Ja mikä myös varsin mukavaa, emme maksaneet tästä majoituksesta käytännössä mitään, sillä kustannukset katettiin kertyneillä luottokorttipisteillä.

Pitkän vesikatkon lisäksi matkallemme osui myös sähkökatkoja, peruuntuneita retkiä ja lopuksi pahasti myöhästynyt paluulento. Mutta ah, niin paljon mukavaa ja ihanaa. Oli siis varsin ikimuistoinen synttärireissu, joka jäi kaikkien kommellustenkin jälkeen ehdottomasti positiiviseksi kokemukseksi. 

Matkan jälkeen on muuten ollut hauska huomata eroavaisuus, kun olen kertonut vedenpuutteesta joko amerikkalaiselle tai suomalaiselle. Suomalaiset ovat lopulta todenneet, että no mutta kyllä suomalainen pärjää noinkin tiukassa tilanteessa, kun taas amerikkalaiset ovat kauhistelleet valtavasti, kuinka oikein pärjäsimme, emmekö vaihtaneet majapaikkaa, vaadimmeko rahojamme takaisin jne. Heidän reaktionsa on ollut yhtä OMG-vuodatusta, hahah!

Meidän mökkinaapureita vesikatko ei juurikaan hetkauttanut.

Unitutkimus

Loman jälkeen olikin sitten luvassa itselleni jotain aivan uutta: osallistuin unitutkimukseen. Alla olevassa kuvassa näkyy osa niistä piuhoista, joita minuun kytkettiin tutkimuksen ajaksi. Niitä oli hurjat määrät ja niiden asentamiseenkin meni melkoinen tovi.

Menin siis yhdeksi yöksi nukkumaan unitutkimuskeskukseen, minkä aikana minusta tutkittiin lukuisia asioita. Jätän lääketieteelliset seikat postaukseni ulkopuolelle, mutta yhdestä esiin tulleesta tuloksesta olin hiukan yllättynyt. Olen aina ajatellut nukkuvani enimmäkseen kyljellään, mutta ainakin tuon testiyön aikana olinkin nukkunut valtaosan ajasta selälläni. Vaikuttiko tähän ympäri vartaloa kiinnitetyt anturit ja piuhaviidakko vai ei, sitä en osaa sanoa. Mutta jotta ei jäisi väärää kuvaa, niin tällaiseen tutkimukseen pitää tietenkin olla lääkärin lähete ja lääketieteelliset perusteet eli tutkimukseen ei toki mennä ainoastaan nukkuma-asentoja kartoittamaan.

Kyseessä oli kohdallani uudenlainen tutkimus, joten amerikkalaiseen tapaan oli tarpeellista etukäteen selvittää, kattaako terveysvakuutuksemme tutkimuksen ja jos, niin kuinka hyvin. Tutkimuksesta lähti nimittäin 4 200 dollarin lasku vakuutusyhtiölle ja jos vakuutuksemme ei sitä korvaisi, olisin velvollinen maksamaan koko laskun itse. Paikallinen vakuutuksemme on kuitenkin onneksi erittäin hyvä, joten lopulliseksi omavastuukseni tästä jää korkeintaan 10 % kustannuksesta.

LUNTA!

Lomareissumme aikana Pohjois-Kaliforniassa oli ollut todella kylmää, sateista ja jopa myrskyisää. Esimerkiksi San Franciscon lentoliikenne oli takunnut säiden vuoksi pahanlaisesti. Helmikuun loppupuolella Piilaaksoa ympäröiville kukkuloille satoi ihka oikeaa lunta! Tätä ei tapahdu läheskään joka vuosi, joten niinpä mekin lähdimme eräänä iltana ajelulle ja kävimme todistamassa tätä "ihmettä" omin silmin. Kuvassa näkyvä tie johtaa kukkuloiden huipulla sijaitsevalle observatoriolle. Yhdessä tämän talven aiemmassa myrskyssä observatorion katto repeytyi, joten tie observatoriolle suljettiin remontin ajaksi. Emme siis päässeet käsin koskettamaan lunta, mutta näköhavainto sentään saatiin.

Lumihuippuiset kukkulat.

Kevät kolkuttelee — ja käärmeet

Mutta kevättä on alkanut olla ihanasti ilmassa. Olen päässyt pari kertaa jo haikkaamaan ainoastaan shortseissa ja t-paidassa, mikä on aina kiva ja varma merkki lähestyvästä kesästä. Myös luonto on puhjennut kukkaansa niin lähikortteleissa kuin kukkuloilla, ja haikeilla olemme saaneet nautiskella mm. osavaltiokukkamme kaliforniantuliunikkojen kukoistuksesta:

Poppies!

Viime viikolla haikilla odotti kuitenkin yllätys: käärme!

Onnekseni se oli kuollut. Minulla on aivan järkyttävä käärmekammo, joten toivon, että tämä käärmehavainto olisi tämän kauden ensimmäinen ja viimeinen!

Tämä oli erinomainen muistutus, että vilkkain kalkkarokäärmeaika alkaa olla pian käsillä, joten poluilla on todellakin syytä katsoa mihin astuu. Itselläni tahtoo joka vuosi unohtua myös se tosiseikka, että meidän pahin punkkiaikamme on näin alkuvuodesta ja keväästä, kun kaikki vihertää talven sateiden jälkeen. Kun sateet loppuvat ja aurinko paahtaa kasvillisuuden rutikuivaksi, häviävät myös punkit. 

Vesijooga alkoi melkeinpä hyytävissä merkeissä

Helmikuussa käynnistyi myös tämän vuoden ensimmäinen vesijoogakurssini. Tai no, tammikuussakin olisi ollut kurssi jo tarjolla, mutta kun en ole oikein sellaisen avantouinti-tyylisen hyisen polskuttelun kannalla...

Lämmintä taisi olla 12 astetta, hrrr!

Myös helmikuun ensimmäinen vesijoogakerta oli hilkulla jäädä väliin, sillä kohdalle osui todella viileä ja tuulinen päivä ja luvassa oli myös vihmovaa sadetta juuri kurssin aikaan. Niinpä olin jäädä vilukissana kotiin. Lopulta sade kuitenkin lykkääntyi myöhempään iltaan ja uskaltauduin mukaan. 

Uimakeskus oli saanut uuden uimavalvojan/hengenpelastajan. Mies oli selvästi katsonut Baywatchia ja jos pitäisi ulkoisen olemuksen perusteella veikata, niin David Hasselhoff oli hänen suuri idolinsa. Ja olihan hän komea! Vaikka meno altaassa olikin sään vuoksi hiukan hyytävää, niin tutut kanssakurssilaiset ja altaan reunalla jämerästi seissyt hengenpelastaja "David" saivat hyvälle tuulelle. Kannatti mennä, vaikka altaasta noustessa kovasti palelikin!

Vesijoogatuntini on tiistaisin. Ensi viikolla meillä alkaa olla ennusteen mukaan jo ihan mukavat lämpötilat, mutta mikä siinä onkin, että joka viikko tiistai on koko viikon viilein ja sateisin päivä? Tämä toistuu nyt jo kolmatta viikkoa. Se on sitä meikäläisen tuuria.

Pieni säikäytys

Helmikuussa osui silmiini myös eräs nettisivu, jonka mukaan esikoiskirjastani olisi kuin olisikin tehty äänikirja. Ja tämä äänikirjan tuottaminen olisi siis tapahtunut ohi kustantamoni ja ilman lupaa! Mutta sivulla lukevien lorem ipsum -tekstien perusteella päättelin, että taitaa vain olla valmis mallipohja, jos äänikirja jonakin päivänä tulisi. 

Uusia tuulia

Helmikuu toi myös uusia puhureita kirjoitusrintamalla. Idea syttyi jo joulusiivousta tehdessä, mutta joulu-, uudenvuoden- ja loppiaislomien vuoksi asia ei edennyt Suomen päässä rivakasti. Tammi-helmikuussa alkoi lopulta viestirintamalla tapahtua ja helmikuussa asia ratkesi: pääsin kirjoittamaan pienen elämysartikkelin Argentiinasta Suomen Viinilehteen. Jos kaikki menee suunnitellusti, juttu ilmestyy loppuvuodesta. Tämä oli kiva ja innostava kirjoitusprojekti, ja katsotaanpa, jos tälle orastavalle yhteistyölle poikisi myös jatkoa.

Naapuruston pihamaalla hienot hyasintit täydessä terässä!

Tällaisia otteita helmikuulta. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!