Lisää ulkosuomalaisen kirjailijan haasteita

Huhtikuussa kirjoitin blogiini ulkosuomalaisen kirjailijan asemasta, millaisia hankaluuksia ulkomailla asuva, mutta suomeksi julkaiseva kirjailija kohtaa ja mistä kaikesta tämä voi kokea jäävänsä paitsi. Teksti nostatti paljon mielenkiintoista keskustelua, minkä seurauksena syntyi ulkosuomalaisten kirjailijoiden vertaistukiryhmä Facebookiin. Upea juttu! Innostuin nyt avaamaan ulkosuomalaisen kirjailijan kokemia haasteita lisää.

Ulkosuomalainen kirjailija ei välttämättä pääse näkemään ja hypistelemään kirjaansa suomalaisen kirjakaupan hyllyssä. En ole itsekään nähnyt siellä vielä omaani. Tästä kuvasta saan kiittää kummityttöäni, joka "raportoi" minulle Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta tänne Yhdysvaltoihin.

Apurahojen ja kirjailijayhdistysten paikallisuus

Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja nosti postaukseni tiimoilta syntyneessä somekeskustelussa esiin tärkeän seikan: myös monet Suomessa jaettavat apurahat ovat paikallisia, jolloin ulkosuomalaisen rooli niiden hakemisessa on huomattavasti Suomessa asuvaa kollegaansa hankalampi. Ja tämä, vaikka ulkosuomalainen kirjailija tuottaisi aivan yhtä lailla suomenkielistä kirjallisuutta suomalaisille lukijoille. 

Myös monet kirjailijayhdistykset ja -seurat vaativat jäsentensä asuinpaikaksi tietyn alueen Suomessa. Ulkosuomalaiselta tämä suomalaisen kotikunnan napanuora katkeaa ulkomaille muuton yhteydessä ja toki yhdistyksen toimintaan osallistuminenkin olisi vaivalloista tai jopa mahdotonta. Joillekin kirjailijayhdistyksiin tai -seuroihin kuulumattomuus voi luoda ulkopuolisuuden ja yksin puurtamisen tunteita. Nykyisen asuinmaan kirjailijapiireissä vuorostaan ei tunneta alan suomalaisia piirteitä tai voi tulla muita kulttuurisidonnaisia tekijöitä, jotka hankaloittavat toimintaan osallistumista. (Yksi ulkosuomalainen kertoi, kuinka hänet oli heitetty paikallisesta kirjailijapiiristä pihalle.) 

Ulkosuomalaisille kirjailijoille heidän etuaan ajavaa yhdistystä ei ainakaan toistaiseksi ole perustettu. Onneksi meillä on nyt tuo vertaistukiryhmä yhteisenä keskustelualustana.

Maksutavat kirjamyynnissä

Kun on asunut ulkomailla jo pitkään, monet käytännöt Suomessa muuttuvat tänä aikana. Esimerkiksi muutama vuosi sitten yllätyin, kuinka suomalaiset olivat jo kovin tottuneet maksusuorituksiin MobilePayn avulla. Meillä Yhdysvalloissa oli käytössä Venmot, Zellet, PayPalit ja muut. Sain kuulla, että Suomessa lasten jalkapallopeleissä kentän laidalla saattoi MobilePay olla makkarakojun ainoa maksutapa. 

Kun sitten ulkosuomalainen ryhtyy myös itse myymään kirjojaan Suomessa, olettaa moni kirjaostaja, että maksun voi hoitaa vaivattomasti MobilePayllä. Valitettavasti tämä ei omalla kohdallani käynyt päinsä. MobilePayn pystyy asentamaan vain, jos asuu EU:n talousalueella, mihin Yhdysvallat ei luonnollisestikaan kuulu. Eli vaikka minulla on edelleen käyttötili Suomessa toimivassa pankissa, on MobilePay niin tarkoin varjeltu maksutapa, etten voi sitä Yhdysvalloissa asuvana asentaa ja käyttää. 

Ja toki kaikilla ulkosuomalaisilla ei enää ole edes suomalaista pankkitiliä. Osa on katkaissut pankkisuhteensa tarpeettomana, mutta osalle on lyöty jauhot kurkkuun vasten tahtoaan. Ainakin yhden Suomessa toimivan pankin tiedetään katkaisseen yksipuolisella päätöksellä monien amerikansuomalaisten pankkitilejä, vaikka tileillä olisi ollut aktiivista käyttöä. Paitsi että siinä menettää tilinkäyttömahdollisuuden, niin jää myös ilman verkkopankkitunnuksia, jotka ovat asioiden hoitamisessa Suomessa jopa elintärkeät. Pankkiasiakkuussuhteiden katkaisu on ollut kuuma peruna ulkosuomalaisten keskuudessa jo muutaman vuoden.

Myöskään PayPal-maksut eivät ole ideaaleja Suomesta ulkomaille. Maksutapahtumista menee kansainvälinen siirtomaksu ja lisäksi voi tulla valuuttamuunnoskuluja. 

Näin ollen monelle ulkosuomalaiselle kirjailijalle ainoa toimiva maksutapa henkilökohtaisessa kirjamyynnissä voi olla käteinen. Ja kuinka monella tuota kahisevaa nykyään on automaattisesti mukanaan, onkin sitten asia erikseen...

Joku voi ajatella, ettei tämä ole kokonaisuuden kannalta isokaan haaste, mutta jos henkilökohtaista kirjamyyntiä saa aikaiseksi enemmän, tulevat rajalliset maksutavat väistämättä esiin. Joskus kiertotiestä voi löytyä ratkaisu: Sain yhdessä tilaisuudessa ystäväni toimimaan "rahastajana". Hän keräsi kirjamyyntirahat MobilePayn avulla ja tilitti ne tilaisuuden jälkeen minulle tilisiirtona. Onnistui, vaikkakin mutkan kautta.

Rajoittunut pääsy suomalaiseen kirjallisuuteen

Kaikkiin suomalaisiin lukuaikapalveluihin ei käy ulkomainen kortti maksuvälineenä. Samoin niiden sisältöä on voitu rajoittaa maittain. Valikoima ei siis välttämättä ole yhtä laaja kuin Suomessa. Viimeisimmäksi, vain pari viikkoa sitten yksi amerikansuomalainen surkutteli, että BookBeat oli hylännyt hänen maksutapahtumansa amerikkalaisella luottokortilla. Hänellä ei ollut suomalaista maksukorttia, joten hänen osaltaan BookBeatin käyttö loppui. Ja totta, palvelun sivuilla lukee, että tilaus tulee tehdä suomalaisella kortilla. Toinen amerikansuomalainen kommentoi hänelle, että hänen amerikkalainen korttinsa kelpaa enää ainoastaan Nextorylle. 

Jos siis ulkosuomalaisella ei ole enää suomalaista maksukorttia, jäävät lukuaikapalvelut harvalukuiseksi. Tämä ja suppeampi kirjavalikoima rajoittavat suomalaisen kirjallisuuden lukemista ulkomailla, minkä vuoksi ulkosuomalainen voi kokea tipahtavansa suomalaisten kirjallisuustrendien aallonharjalta. Myös oman käsikirjoituksen lähdekirjallisuus voi jäädä tavoittamatta sillä laajuudella ja aikataululla kuin toivoisi.

Suomalaisista verkkokaupoista kirjan tilaaminen ulkomaille olisi tietenkin yksi vaihtoehto. Toimitusmaksut ovat kuitenkin pahuksen kalliita. Tein tätä postaustani varten testin, paljonko oman esikoisteokseni tilaaminen Yhdysvaltoihin erään verkkokaupan kautta maksaisi. Toimituskuluja yhdelle kirjalle tuli huimat 36,90 euroa. En siis ihmettele, jos moni fyysinen kirja jää ulkomaille tilaamatta.

Myös suomalainen e-kirjasto on kohdennettu vain Suomessa asuville. Vaikka rajaus on harmillinen, ymmärrän sen hyvin. Kirjastotoiminta rahoitetaan Suomessa kunnallisverovaroilla ja ulkosuomalainen ei maksa kyseistä veroa Suomeen. Tämä teille lukijoilleni vain lähinnä lisähuomiona, kuinka rajallista pääsy suomenkieliseen kirjallisuuteen ulkomailta voi olla.

Vaikka mielenkiintoista ja ajankohtaista suomalaista kirjallisuutta olisi siis paljon, ei niihin välttämättä pääse ulkomailta käsiksi.

Jos kirjan tapahtumat sijoittuvat ulkomaille, voi ulkosuomalainen saada kirjastaan kivoja somemainoskuvia tarinan aidossa ympäristössä. Tässä esikoisteokseni poseeraa piilaaksolaisen sitruunapuun katveessa, mutta toisaalta teoksessani kuljetaan hetkittäin myös Oulussa. Kotimaista koivua teokseni ei ole vielä tavannut.

Kallis ja aikaa imaiseva harrastus

Kun edellisen kerran kirjoitin ulkosuomalaisen kirjailijan kokemista haasteista, en välttämättä tuonut riittävästi esiin kustannuksia. Jo yksistään Suomeen kirjajulkkareihin matkustaminen, joko toiselta puolelta maapalloa tai lähempää, aiheuttaa isoja kuluja. Yksi ulkosuomalainen kollega totesikin, että kirjojen julkaisu ja kirjailijana itsensä näkyväksi tekeminen Suomessa on monelle ulkosuomalaiselle todella kallis harrastus. Voihan moni Suomessa asuvakin kokea asian näin, mutta ainakin maansisäiset matkakustannukset kirjajulkkareihin ja kirjailijatapaamisiin ovat edullisemmat.

Ulkosuomalaisen matka Suomeen voi myös vaatia lomapäivien ottamista työpaikalta ja muita, pidempiaikaisia arjen järjestelyjä. Jos taas tavoittelee tekevänsä vain muutaman päivän pyrähdyksen, on se ainakin täältä kaukaa aikaerorasituksen vuoksi elimistölle rankka repäisy.

Matkastressi

Sitten on vielä meillä pitkämatkalaisilla omat stressimme. Olipa Suomessa luvassa kirjan julkistusjuhla tai olit onnistunut sopimaan kirjailijavierailuja, mutta lentoyhteydet eivät toimikaan niin kuin varauksessa lukee ja olet itse suunnitellut. Varasin omat kesäajan lentoni Suomeen jo tammikuussa, mutta koko alkuvuoteni on ollut yhtä sinivalkoista painajaista. Tästä voi halutessaan lukea lisää ja kauhistua edellisestä postauksestani. 

Jos lentoni suinkin lentävät ajallaan, vierailen piakkoin Suomen kirjastoissa seuraavasti:

- Oulun Pekurin kirjastossa tiistaina 27.5. klo 18 (lisätiedot)

- Helsingin Oodissa sunnuntaina 1.6. klo 13 (lisätiedot)

Tervetuloa mukaan keskustelemaan.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt minun on syytä ryhtyä jo pakkauspuuhiin, joten sanon teille jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Sinivalkoinen painajainen

Perinteinen ja kovasti odottamani kesävisiitti Suomeen lähestyy. Tänä vuonna se on kuitenkin aiheuttanut minulle oikeasti painajaisia. Stressikierrokseni ovat viilettäneet pilvissä. Ilmassa on ollut epävarmuutta liian isoilla kertoimilla. On vallinnut suorastaan luottamuspula.

Tammikuu

Varasin kesäajan lentolippuni Suomeen jo tammikuussa. Lentoyhtiöksi Atlantin yli valikoitui jälleen kerran Finnair, sillä sain kaikki tarvittavat kolme lentoa samalle lipulle aina Ouluun asti. Tämä sekä helpottaa että nopeuttaa lopullista matkustamista, vaikka tälläkin kombolla matka-aikani ovelta ovelle tulee olemaan reilusti yli 20 tuntia. Jos siis kaikki menee hyvin...

Osa teistäkin lienee seurannut, kuinka tämä lentoyhtiö on käynyt omaa turbulenssiaan pitkin talvea. Matkustamohenkilökunta on käynyt työtaistelua, lentäjät olleet yiityö- ja varallaolokiellossa ja mitä kaikkea. Tämä on aiheuttanut monien lentojen peruuntumisen. Ja minä olen seurannut tilanteen kehittymistä kauhulla.

Maaliskuu

Jo maaliskuussa kaksi ystävääni Suomesta tekivät lomamatkan Yhdysvaltoihin. Toinen Las Vegasiin, toinen Kaliforniaan. Molempien sinivalkoisin siivin aikataulutettu lento peruttiin ja siirrettiin joko yhdellä tai useammalla päivällä eteenpäin. Minun stressikierrokseni alkoivat nousta, tulisiko omalla kohdallani käymään samalla tavoin. Sillä se tulisi olemaan katastrofi!

Jo pari postausta sitten kerroin ulkosuomalaisen kirjailijan haasteista, kuinka minulta jäi parikin haluamaani kirjastovierailua viime syksynä Suomessa käymättä. Aika ja rahkeet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Nyt olen saanut sovituksi nuo vierailut sekä Ouluun että Helsinkiin ja odotan niitä innolla. 

Oulun kirjastovierailu oltiin sovittu torstaiksi 29.5. Lentoni saapuisi Ouluun maanantaina 26.5., joten siinä olisi ollut hyvin muutama päivä aikaa tasoitella jet lagia ja keskittyä tulevaan tilaisuuteen. Kunnes kirjaston yhteyshenkilö ilmoittikin, että sehän on helatorstai ja kirjasto on kiinni. (Minun amerikkalaisessa kalenterissani ei suomalaista helatorstaita oltu tietenkään merkitty.) Samoin jo helatorstaita edellisenä pävänä kirjastolla olisi lyhyempi aattoaukiolo eli harvempi työssäkäyvä sinne ehtisi. 

Kyseinen kirjasto on muuttamassa takaisin omiin remontoituihin pääkirjaston tiloihinsa kesän aikana, ja tämän vuoksi kesäkuussa kirjailijavierailut eivät enää onnistu. Ja toukokuun viimeisenä perjantaina olen jo junassa kohti Helsinkiä. Niinpä ainoa päivä Oulun kirjastovierailulleni oli tiistai 27.5. Ja nyt minulla on siis aivan valtava stressi, koska lentoni laskeutuu Ouluun vain vuorokautta aikaisemmin. Niinpä lennoissani ei ole yhtään särkymävaraa. Siis ei yhtään. Apua!

Huhtikuu

Huhtikuussa tuli seuraava uutispommi. Finnair perui kesältä 230 lentoa ja niistä peräti 69 oli Pohjois-Amerikan lentoja. Sain lisää sydämentykytyksiä.

Amerikansuomalaisten someryhmissä alkoi kiukku kihistä. Monien kesälomalennot Suomeen peruttiin. Suurimmalla osalla ne reititettiin uudestaan, mutta oli myös tapauksia, että lentovaraus vain hävisi! Uusien kaukolentojen ostaminen lähellä matkustusajankohtaa tulee tyypillisesti todella kalliiksi. Lisäksi osa lennon varanneista ei saanut tulevasta muutoksesta tai peruuntumisesta minkäänlaista ilmoitusta. Se piti itse hoksata käydä tarkistamassa. Itse olin jo tähän mennessä ottanut tavaksi käydä tarkistamassa oman lentovaraukseni noin kerran viikossa. Että se siellä edelleen on ja lähtöpäivä niin kuin pitääkin. Vielä se oli tämänkin uutisen jälkeen ennallaan, huh.

Yle uutisoi vastikään lentomatkojen vähenemisestä Yhdysvaltoihin. Tässä muutamien maiden maaliskuun 2025 lentojen tilanne verrattuna vuoden takaiseen. Suomen tilanteeseen arveltiin vaikuttavan myös sen, että tänä vuonna pääsiäinen pitempide vapaineen osui huhtikuulle.   

Jo ennen tätä uutispommia sain maalis-huhtikuussa idean, että yritän vaihtaa menolippuani muutamaa päivää aikaisemmaksi. Tällöin jäisi paremmin pelivaraa ennen kirjastovierailuani ja saisin stressikierrokseni matalammiksi. Lentolipputyyppini oli vaihdettava, mutta sellainen, mistä ei saanut enää rahoja takaisin. Muutosta ei kuitenkaan voinut tehdä itse netissä (ilmeisesti, koska kyseessä oli kolme eri lentoa ja mukana myös yksi ei-Finnairin operoima lento), joten otin yhteyttä asiakaspalveluun. Ensin chattibotin kanssa lurittelut, kunnes pääsin ihmispalvelujonoon: 18 asiakasta ennen minua. Tunnin jonotuksen jälkeen sain lopulta henkilön linjoille, joskin heti tuli kysymys, miksi en tehnyt hommaa itse. Sanoin, etten voinut, systeemi herjaa, jolloin päästiin lopulta itse asiaan. 

Olin ajattellut naiivisti, että pääsisin muutoksesta halvalla, koska tekisin sen ensinnäkin jo hyvissä ajoin ennen matkaa ja toisekseen siirto tapahtuisi viikonlopulta arkipäivälle. Toukokuussa tuskin olisi vielä mitään ruuhkaa, ainakaan arkipäivien lennoilla. Lisäksi annoin virkailijalle vieläpä kaksi eri päivää, joille voisin lentoni vaihtaa. Että mikä nyt vain sattuisi lentoyhtiölle paremmin sopimaan ja olisi edullisempaa. Ette arvaa, mitä tuo muutos olisi tullut maksamaan! Olisinpa vaihtanut kummalle arkipäivälähdölle tahansa, olisi minun pitänyt maksaaa vielä yli 4 000 euroa lisää! Siis olinhan minä lentää selälleni tästä! Ja henkisesti varmaan lensinkin.

Kun yskin ja pöyristelin muutoksen hintaa, selitti virkailija, että lippuni olisi kuulemma pitänyt vaihtaa tämän muutoksen jälkeen Flex-lipuksi. Miksi ihmessä? Tätä en ymmärtänyt ollenkaan, koska lippunihan oli jo alun perin vaihdettavaa tyyppiä! Ja eihän alkuperäinenkään lippuni mikään edullinen ollut, vaikkei se ollut edes bisnesluokan lippu.

Lisäksi yksi oma veikkaukseni on, että muutoksen hintaa nosti varmasti Helsinki-Oulu-väli. Se on ollut jo pitkään kyseisen lentoyhtiön monopolia ja hinnat voivat olla kysynnän vuoksi korkeatkin. (Tästä meillä on jo aikaisempaa kokemusta. Kerran ukkokulta yritti muuttaa omaa Suomi-USA-lentomatkaansa niin, että ensimmäinen lento, Oulu-Helsinki, muuttuisi aamupäivältä iltapäiväksi, mutta kaksi muuta lentoa tänne San Franciscoon asti olisivat pysyneet samana. Tuo muutos olisi maksanut yli 2 000 euroa! Virkailijakin oli sanonut, ettet taida haluta vaihtaa. Eikä hän todellakaan vaihtanut.) 

Eli kyllä, kesän lentolippuni oli kyllä vaihdettavaa mallia, mutta niin, että lompakkoni olisi itkenyt vuolaasti ja pitkään! En siis tietenkään lähtenyt lippuani muuttamaan tuolla järjettömällä hinnalla, mutta nyt minulla on siis edelleen aivan kauhea stressi, että miten nuo lentoni toukokuun lopussa lopulta menevät. Koen itse kuitenkin tärkeäksi saada tuon kirjastovierailun Ouluun, onhan se entinen kotikaupunkini ja myös kirjani tapahtumat sijoittuvat osittain Ouluun. Lisäksi se antaa mahdollisuuden nyt tavata henkilöitä, jotka ovat jo voineet kirjani lukea. Todella mielenkiintoista olisi päästä heidän kanssaan keskustelemaan.

Mutta kyllä tämä siis todellinen, koko alkuvuoden kestänyt lentolippupainajainen on, sinivalkoinen sellainen. Ja yhtenä ikävänä lisäpainona se, ettei ajoissa varaamiinsa lentoihin uskalla luottaa. Niinpä jatkan tapaani käydä tarkistamassa lentojeni varaustilanne, tällä hetkellä teen sen noin kolmen päivän välein. 

Sinivalkoinen loppukevennys

Jos tässä on saanut nähdä viime viikkoina ja kuukausina sinivalkoisia painajaisia, niin onpa ollut myös jotakin mukavaa, sinivalkoista ryntäystä seurattavana. 

Jo noin kolme viikkoa sitten lähti amerikansuomalaisten someryhmissä oikein kuulkaa iloinen mylly pyörimään! Joku oli löytänyt eräästä amerikkalaisesta, poistotuotteiden myymäläketjun kaupasta Fazerin suklaita! Hyllyssä oli ollut konvehtimuodossa Sinistä, Fazermintiä, jogurtti- ja paria eri liköörisuklaata. 

Tästähän alkoi sitten koko USA:n kattava suomalaisten ryntäys näihin liikkeisiin. Itselläni oli samaan aikaan kiireitä, enkä ennättänyt säntäämään suklaiden perään. Luulin, että onni oli varmasti mennyt jo ohitseni, mutta yllätys, yllätys, sainkin vielä kahmittua muutamat suklaarasiat itselleni. Tämä suklaainnostus on ollut tosi hauskaa seurattavaa, koska onhan tämä oikeasti ensimmäinen kerta ainakaan näihin meidän 11 vuoteen, että juuri näitä Fazerin suklaita on saanut amerikkalaisesta kaupasta. Niinpä suitsutus ja innostus on ollut sen mukaista. (Joskus harvoin on voinut löytää Fazerin Geishaa taivaita hipovaan hintaan.) Viimeksi eilen taisi vielä tulla jostakin päin Yhdysvaltoja kuvan kera todiste, että joku oli löytänyt oman suklaa-aarteensa.

Tässä minun "saaliini". Näistä yksi rasia meni vesijoogaryhmämme päätösnyyttäreille. Siellä naiset jo kovasti odottivat, tuonko myös tänä vuonna sitä erinomaisen hyvää suomalaista suklaata. Olin heille ennättänyt jo ilmoittaa, että sorry, olen syönyt kaikki omat Suomi-suklaavarastoni jo tyhjiin, mutta tämä löytö pelasti tilanteen. Nämä osuvat ja uppoavat myös amerikkalaisiin suihin.

Mutta ah, ihanaa. Piakkoin pääsen suomalaisten herkkujen ääreen Suomeen. Please, pitäkää tekin peukkuja, että lentoni menisivät ilman peruuntumisia ja myöhästymisiä! Parasta toivon, vaikka vielä tässä on varmasti hermoilua ja pari painajaisyötä edessä. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhlat, joita ei juurikaan juhlittu

Viimeisen kahden viikon aikana sekä suomalaismedioiden että oman someni uutisvirrat ovat täyttyneet ensin pääsiäisenvietto- ja sen jälkeen vappujuhlintakuvista. Suomalaislehdissä on ahkerasti ennustettu juhlien ajaksi osuvaa säätä ja jaettu reseptejä, joilla voi loihtia juhlapöytään tai piknikille kenties uusia trendiherkkuja. On kerrottu, mikä viini on tänä vuonna ykkönen lammaspaistin kanssa. Osa sometutuista nautti pidemmistä vapaista ja lähti ihanilta näyttäviin reissuihin.

Tänä vuonna katselin sekä pääsiäis- että vappukuvia ulkosuomalaisena jotenkin etäältä, ensimmäistä kertaa. Jollakin tapaa nämä suomalaisten juhlimat juhlat eivät sykähdyttäneet kuten ennen. Olen pohtinut, mikä sana kuvaisi tunnettani parhaiten. Ulkopuolisuuden tunnetta se ei ollut ja taas sana vieraantuminen olisi aivan liian voimakas. Joka tapauksessa tunne oli tänä vuonna erilainen. Juhlat eivät tuntuneet juurikaan juhlilta.

Toukokuun 1. päivä myytiin pääsiäissuklaita 75 prosentin alennuksella.

Mitkä tekijät tähän outoon tunteeseen hyvin todennäköisesti vaikuttivat?

USA:ssa normaali arki

Yhdysvalloissa näitä kumpaakaan juhlaa ei juurikaan juhlita. Pääsiäiseksi on kaupoissa tietenkin tarjolla suklaamunia ja -pupuja, pääsiäiskoristeita ja lihatiskistä löytyy lammasta monessakin muodossa. Mämmejä ja pashoja sen sijaan ei täällä tunneta. Mutta merkittävimpänä eroavaisuutena on luonnollisesti se, ettei kummankaan juhlan, pääsiäisen tai vapun aikaan täällä meillä ole työelämässä ylimääräisiä vapaita. Meillä siis pitkäperjantaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä ja suomalaisena vappupäivänä arki pyörii aivan kuten ennenkin.

Pääsiäisenä pitäisi näemmä olla tipun mallisia ja iloisen kirjavia vaahtokarkkeja...

Juhlan ja tunnelman saa tietenkin halutessaan aikaiseksi, kun sen tekee itse, vaikkei muu USA sitä juhlisikaan. Pääsiäinen oli meille käytännössä tavallinen viikonloppu, mutta valmistimme kuitenkin, kiitos ukkokullan idean, ensimmäistä kertaa osso bucoa. Hän valitsi reseptin ja halusi toimia vieläpä pääkokkina, lukihan ohjeessa yhtenä ainesosana myös punaviini, hahah. Pieteetillä tehdyt valmistelut ja useamman tunnin haudutus palkitsivat. Saimme osso bucosta paitsi oikein maukkaan illallisen myös hienosti edes sen pienen ripauksen pääsiäistunnelmaa. 

Muilla tavoin pääsiäinen ei kodissamme sitten näkynytkään. Ei ollut virpojia, ei pajunkissoja, rairuhoa, suklaamunia, ei mämmiä eikä pashaa. Paras narsissiaikakin taisi täällä mennä jo yli kuukausi sitten. Muistan ostaneeni narsissikimpun kotiin maaliskuun alkupuolella...

Entäpä vappu?

Tänä vuonna vappu osui keskelle viikkoa ja jälleen, täällä Yhdysvalloissa se ei näkynyt millään tavalla. Kyseessähän onkin suomalainen, alun perin työväen juhla, tänä päivänä ehkä ennemminkin kevään ja tulevan kesän odotuksen juhla. Täällä toukokuun alkuun osuu näyttävämmin epävirallinen juhlapäivä Cinco de Mayo (toukokuun viides). Kyseessä on meksikolaistaustaisten maahanmuuttajien Yhdysvaltoihin mukanaan tuoma juhla, tosin sitä pidetään myös vahvasti vain meksikolaisten olutpanimoiden esille tuomana juomajuhlana. 

Oma vappujuhlintani oli tänä vuonna enemmän kuin rauhallinen. Sanoisinko liki olematon. Samaan aikaan ukkokullalle osui työpaikkansa 3-päiväinen virkistysmatka Etelä-Kaliforniaan. Olin siis vappuhumussani kotonani yksin ja tästä syystä en tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen tehnyt edes vappusimaa. Munkkeja en koe osaavani tehdä ja tänä vuonna niitä ei juhlan ajankohdan ja ukkokullan reissun vuoksi hankittu edes leipomosta. Tyydyin vappupäivänä päiväkahviin takapihalla jäätelöannoksen kera.

Piristysruiskeena toukokuun ensimmäisen päivän iltaan osui kuitenkin vesijoogakurssimme päättäjäiset nyyttikesteineen. Opettajamme oli valinnut nyyttäreiden teemaksi lähestyvän Cinco de Mayon ja niinpä me herkuttelimme tacoilla, tortilloilla ja monilla muilla herkuilla. 

Perinteet ja merkitys suomalaisittain

Kun edelleen yritän pohtia, mikä sai juuri tänä vuonna kokemaan ulkosuomalaisena pääsiäisen ja vapun jotenkin eri tavalla, tulee mieleen myös niiden lähekkäinen ajankohta. Nyt juhlien etukäteisuutisointia ja kuvakavalkadia tuli lyhyessä ajassa paljon. Ja ihana minusta oli omien ystävien ja tuttavien kuvia ehdottomasti katsella! Niiden kautta tulin myös miettineeksi näiden juhlien merkitystä suomalaiselle. Ja muistojani ja ehkä juhlien syvintä fiilistä itselleni.

Suomalaisista pääsiäisistäni huomasin kaipaavani tiettyjä perinteitä ja ennen kaikkea läheisten kanssa vietettyä aikaa, mikä oli mahdollista pidemmän vapaan ansiosta. Pääsiäisvapaat myös katkaisivat omalla tavallaan kevään kulkua. Toivat tauon arkeen, jos muuta lomaa ei ollut. Ja nämä tekijät nyt luonnollisesti täältä meiltä kokonaan puuttuivat.

Molemmat juhlat ovat myös sellaisia kevään vastaanottamisen ja kesän odotuksen juhlia. Sekään ei täällä samalla tavalla kolahda, koska "rairuohoa" meillä on kasvanut jo useamman kuukauden tuossa pihamaalla talven sateiden jäljiltä. Tähän aikaan vuodesta se alkaakin jo haalistua, ellei sitä kastele, koska sateet ovat käytännössä loppuneet. Ja kevätkin on meille keikkuen kurkistellut jo pidemmän aikaa. Keikkuen siksi, että tänä vuonna meillä on ollut huhtikuussa tavallista viileämpää muutamia päiviä lukuun ottamatta. Mutta täällä meillä ei oikein ole sellaista yhtä tiettyä päivää, mistä kevään alkamisen tai kesän odotuksen voisi katsoa alkaneeksi. 

Limepensaamme kukintoja huhtikuussa.

Myös omista vappu- ja pääsiäisjuhlinnoista Suomessa on jo niin kauan aikaa, että niiden tunnemerkitys alkaa haalistua. Muistoja onneksi on. Mutta miltä tuntuikaan laittaa ylioppilaslakki päähän, käydä kenties vappubrunssilla tai -piknikillä, vetää ensimmäistä kertaa talven jälkeen uhmakkaasti ohuenohut mekko tai kesätakki päälle, vaikka taivaalta tulisikin räntää... Jonakin vappuna puolestaan oli pukenut liikaa ja aurinko käräytti talvenkalpean ihon punaiseksi, kun vietti vappupäivän ulkona ilman aurinkorasvaa. Ja kuinka serpentiiniä saattoi löytyä vielä monen päivän päästä kotinaulakosta tai sen talvisäilöstä nostetun kesätakin taskusta. Täällä Kaliforniassa kaikki tuo puuttuu, joten "aitoon" suomalaiseen vappufiilikseen ei tahdo päästä millään.

Vai onko tämä kaikki vain merkki siitä, että allekirjoittaneen pitäisi joku lähivuosi päästä viettämään vappua Suomessa? Herätellä kaikki vanhat vapputraditionsa ja -muistonsa mieleen? En tiedä, mutta kiva oli päästä näiden juhlien tunnelmaan mukaan ystävien ja tuttujen kuvien kautta. Täällä meillä oli huomattavasti arkisempaa menoa, ainakin tänä vuonna. 

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Viimeisin blogipostaukseni resonoi ulkosuomalaiskirjailijoiden keskuudessa vahvasti ja synnytti mielenkiintoista keskustelua. Sen tiimoilta yksi kirjailijakollega sai idean ja nyt meillä on ulkosuomalaisille kirjailijoille oma vertaistukiryhmä Facebookissa. Tämä on minusta upea juttu! Ja sellainen mukava virstanpylväs pääsi edellisen postaukseni jälkeen myös tapahtumaan, että blogini sivunäytöt ylittivät 400 000. näytön rajan. Kiitos lukijani, niin vanhat kuin uudet! 

"Aiotko sinä nyt rikastua kirjallasi?" ja ulkosuomalaisen kirjailijan asema

Kun viime vuoden loppupuolella olin Suomessa esikoiskirjani julkaisun tiimoilta, tapasi ukkokultani samaan aikaan amerikkalaista harrastekaveriaan Kaliforniassa. Kaveri oli kysynyt ukkokullaltani, missä vaimonsa on. Hän oli vastannut, että Suomessa julkaisemassa esikoiskirjaansa. Amerikkalaisen ensimmäinen lausahdus oli ollut: "She's gonna make big money, right?"

Alkuvuodesta puolestaan piilaaksolainen ex-pomoni, amerikkalainen hänkin, halusi tavata lounaan merkeissä. Pari vuosittaista lounastapaamista on ollut meillä traditiona, mutta nyt ex-pomoni sanoi sille olevan erikoissyyn: juhlistaisimme esikoiskirjaani. Mikäpä siinä, mukava syy nauttia maukas lounas yhdessä ja vaihtaa jälleen kuulumisia, ajattelin. 

Lounaalla ex-pomoni halusi kuulla kirjani julkaisemisesta "kaiken", mutta heti alkuun hän esitti tiukan kysymyksen: "Myykö kirjasi hyvin?" 

Tässä vaiheessa minun oli pakko tuoda keskusteluun hiukan perspektiiviä: Kirjani on suomenkielinen, joten myös sen markkinat ovat globaalisti (ja ehkäpä pomoni tapauksessa täältä päin maailmaa) katsottuna hyvin, hyvin pienet. Lisäksi kerroin hänelle hiukan kokemuksiani suomalaisen kustantamomaailman koukeroista ja että pienen kustantamon tuntemattomana esikoiskirjailijana saa tehdä todella kovasti töitä, että saisi kirjansa missään edes näkyviin.

Ehkäpä amerikkalaisilla kirjamarkkinoilla esikoiskirjailijan on toden totta mahdollista tehdä heti ensiteoksellaan "big money". Lukijakuntaa riittää englanninkielisille kirjoille huomattavasti enemmän ja jos tähdet taivaalla (sekä järeä markkinointikoneisto) ovat kunnossa, voi edessä olla nopea ja nousujohteinen tie kuuluisaksi asti. Se tunnettu American Dream.

Toisaalta, olen saanut samanlaisia kysymyksiä myös suomeksi. Aionko siis rikastua kirjani julkaisemisella? Ja vieläpä nopeasti? Jos olen päässyt jatkamaan keskustelua kysyjien kanssa, on käynyt ilmi, että vääriä oletuksia on valloillaan runsaasti. Ja niinpä tällaiselle postaukselle oli mielestäni paikkansa. Nyt on siis luvassa hiukan realiteetteja, jotka laskevat harhakäsityksiä pilvilinnoista maankamaralle.

Kuvakaappaus tältä viikolta Bookbeatin luetuimpien nykyromaanien listasta. Todella nimekkäiden kirjailijoiden kirjojen kanssa saa esikoisteokseni painia, mikä on hieno juttu! Mutta huomaattekos, vaikka kirjani on ollut e-kirjana jo noin 1,5 kuukautta, se on edelleen tämän blogipostauksen julkaisuhetkeen mennessä saanut niin vähän arvioita, ettei arvioiden keskiarvo tule vielä näkyviin tähän koostelistaan. Tähänastisista arvioista jo kiittäen, mutta lisää vielä kaivattaisiin. 

Mistä kirjailijan tulot siis koostuvat?

Anna-lehdessä julkaistiin vastikään sopivasti artikkeli, jossa avattiin kirjailijan tulonmuodostusta. Sen mukaan vuonna 2023 suomalaisen kirjailijan mediaanitulo oli 1 713 euroa vuodessa. Tulo oli laskenut viidessä vuodessa 25 prosenttia. Syinä tähän ovat olleet mm. mediaanipalkkioiden pienentyminen ja kirjasesonkien lyhentyminen. Ja kyseessä on todellakin mediaani. Nimekkäät ja brändäyksessään onnistuneet kirjailijat ansaitsevat totta kai huomattavasti paremmin, ja sitten on meitä, jotka eivät juurikaan saa kirjatuloillaan ns. edes leikkelettä leivän päälle. 

Yksi osa kirjailijan tuloista syntyy myydyistä kirjoista. Annan artikkelin mukaan niistä saa tuloa keskimäärin 2,68 eur/kirja. Tämän lisäksi tuloja kertyy kirjastolainauksista, joista Sanasto maksaa kirjailijoille keskitetysti kerran vuodessa. Lainauskorvauksen suuruus päätetään jokaiselle vuodelle erikseen. Ja mikä käymissäni keskusteluissa on tullut monelle yllätyksenä: vuonna 2024 korvaus oli suuruudeltaan vain 0,30 eur/lainaus. Monella oli ollut ennakkoon käsitys, että korvaus olisi huomattavasti suurempi. Vuoden 2025 lainauskorvausta ei vielä ole päätetty, mutta suuruusluokka tulee olemaan sama.

Tähän väliin havainnollistava esimerkki: Oletetaan, että kaupungin A kirjastossa on kirjaani saatavilla yksi kappale. Vaikka kirja olisi koko vuoden vuorollaan eri lukijoilla lainassa ja jokainen lainaaja pitäisi sitä hallussaan yhden kuukauden eli oletetaan, ettei kirjaa palauteta myöhässä, on kirjaani mahdollista lainata vuoden aikana korkeintaan 12 kertaa. Ja tästä minulle ropisee lainauskorvausta hulppeat 3,60 euroa. Summa, josta maksan vielä verot.

Lisää mahdollisia yllätyksiä

Myös Sanaston maksuaikataulu on tullut monelle yllätyksenä, kun olen siitä maininnut. Sanasto maksaa pääosan lainauskorvauksista aina lokakuussa, jolloin tilitetään edellisen vuoden korvaukset. Kun oma kirjani julkaistiin lokakuussa 2024, tulen saamaan siitä mahdolliset ensimmäiset lainauskorvaukset lokakuussa 2025 eli siis vuosi kirjani julkaisun jälkeen.

Minut puolestaan yllätti se, kuinka kauan saattoi vierähtää aikaa ennen kuin kirjani pääsi Suomessa eri kirjastoihin lainattavaksi asti. Uunipelti-identiteetti löysi tiensä usealla paikkakunnilla kirjaston hyllyyn vasta joulukuussa, toisiin vasta tammi- tai helmikuussa, joten lainauksia ennätti vuoden 2024 puolella tulla korkeintaan yksi yhtä kirjaa kohden. Eli se huikeat 0,30 euroa verotettavaa tuloa minulle, wuhuu! 

Kohdallani on siis hyvin paljon mahdollista, ettei vuonna 2024 kirjastolainausten korvaus edes ylitä Sanaston tilitysten minimirajaa 10 euroa. Tässä tapauksessa tulen siis saamaan ensimmäiset korvaukset vasta lokakuussa 2026. Siis kaksi vuotta kirjani julkaisun jälkeen.

Lainauskorvaukset maksetaan näin ollen pitkällä viiveellä, joten äkkitienaamisen kanava ne eivät todellakaan ole. Mutta hienoa, että korvauksia Suomessa sentään maksetaan ja myös meille ulkosuomalaisille. 

Ääni- ja e-kirjat sekä muut mahdolliset tulomuodot

Nykyisin kirjoja kulutetaan myös paljon e- ja äänikirjoina. Annan artikkelin mukaan niistä saatava tulo on keskimärin 0,53 euroa/luku- tai kuuntelukerta. Äänikirjojen kohdalla pitää huomioida, että osa tulosta menee äänikirjan lukijalle. Näin ollen kirjailija ei saa tuloa kokonaan, ellei ole itse myös lukenut kirjaansa. (Edit: Äänikirjamaailmaa paremmin tuntevat korjasivat, kiitokset heille: Kirjailija saa kokonaisuudessaan tuon 0,53 euroa/kuuntelukerta. Kustantamot maksavat äänikirjojen lukijoille erikseen ja lisäksi uuden lain mukaan heille maksetaan kirjastolainoista oma osuutensa, mutta sekään ei koverra kirjailijan osuutta pienemmäksi.)

Yhtenä suurena tulonlähteenä kirjailijalle voi myös olla erilaiset apurahat, mutta niiden saanti on todella hankalaa. Hakijoita on luonnollisesti paljon ja jaettavaa rahaa vähän suhteessa hakijamääriin.

Lisäksi kirjailija voi saada tuloja tilatuista esiintymisistä esimerkiksi messuille tai tapahtumiin, tai jos hänen tekstejään käytetään vaikkapa oppikirjoissa, lausutaan hänen kirjoittamansa runo radiossa tai televisiossa jne.

Tässäkin Bookbeatin listalla kaikilla muilla kanssakirjailijoilla on julkaistu teoksesta myös äänikirjaversio, joka edesauttaa saamaan lisää lukijoita, tässä tapauksessa kuuntelijoita.

Mutta millaisia kompastuskiviä olen kokenut, kun asun täällä Yhdysvalloissa, kaukana Suomesta?

Ulkosuomalaisena kirjailijana

Kun julkaisee kirjan suomeksi Suomessa, mutta asuu itse toisella puolella maapalloa, syntyy omat haasteensa. Edellä mainitut, tilatut kirjailijavierailut ja -esiintymiset ovat käytännössä olleet kohdallani poissuljettuja, koska kustannus lähteä yksittäiseen tapahtumaan esiintymään täältä USA:n länsirannikolta nousisi valtavan korkeaksi. Ulkosuomalainen voi myös viettää Suomessa vuosittain vain rajoitetun ajan, joten oleskeluaika Suomessa on laskettava kalenterista. Tämä tarkoitti omalla kohdallani, että vain kuukauden mittaiseen Suomi-visiittiin oli yritettävä sulloa kirjan markkinointitapahtumia mahdollisimman monta. Olisi ollut huomattavasti mielekkäämpää, jos noita tapahtumia olisi voinut ajoittaa kalenteriinsa hiukan väljemmin. Monelle ulkosuomalaiselle jo tuo kuukausi Suomessa olisi sula mahdottomuus.

Sain onnekseni kuitenkin järjestymään loka-marraskuulle peräti neljä eri kirjatapahtumaa kolmella eri paikkakunnalla, mutta tottahan niiden järjestämisestä tarjoiluineen ja kulkemisista eri paikkakuntien välillä syntyi myös kustannuksia. Ja nämä maksoin kaikki omasta pussistani, sponsoria "kirjakiertueelleni" ei ollut. Mutta tätä ei pidä käsittää väärin. Nämä kaikki minä ehdottomasti halusin järjestää, koska olihan kyseessä esikoisteokseni. Halusin juhlistaa sitä mahdollisimman monen ystävän ja sukulaisen kanssa. Ja kuinka mahtavia jälleennäkemisiä ja kohtaamisia kirjatapahtumieni aikana syntyikään! Niistä olen iloinnut pitkään.

Tuolla Suomi-visiitillä aika ja rahkeet eivät kuitenkaan harmillisesti riittäneet enää useampiin kirjastovierailuihin. Tähän tulen tekemään pienen korjausliikkeen nyt touko-kesäkuussa, sillä olen saanut sovituksi kirjailijavierailut sekä Oulun Pekurin kirjastoon (ti 27.5.) että Helsingin Oodiin (su 1.6.). Tervetuloa moikkaamaan, jos olet kulmilla!

Täällä Yhdysvalloissa puolestaan suomalaiset lukijat ovat valtavankokoisessa maassa harvassa ja hajallaan. Vasta kun kirjani julkaistiin e-kirjana, oli se monelle USA:n suomalaiselle mahdollista ottaa lukulistalleen. Lisäksi pienten onnenkantamoisten seurauksena ja ystävien avustuksella järjestyi alkuvuodesta pienet kirjailijatapaamiset myös San Diegossa ja Seattlessa. Paikkakunnilla, joille olin matkustamassa joka tapauksessa. Kiitos asianosaisille, jos luette tämän. 

Messuja ja valmennuksia jää väliin myös osallistujana

Olen myös kokenut täällä kaukana Suomesta asuvana, että jään monista hienoista tilaisuuksista ja kirjoittajakursseista paitsi. Kaiholla olen katsellut kuvia, kuinka kirjamessut eri paikkakunnilla Suomessa ovat vetäneet salit täyteen. Ne olisivat upeita paikkoja verkostoitua, kuulla alan suomalaisista trendeistä, tavata kirjailijoita ja kustantamoväkeä ja yhtenä tärkeänä, hakea inspiraatiota. 

Myös monet mielenkiintoiset kirjoittajakurssit on pitänyt sivuuttaa. Kursseja on toki tarjolla paljon myös täällä Yhdysvalloissa ja verkossa. Monilla kursseilla luetaan ja arvioidaan toisten kurssilaisten tekstejä, ja koska itse kirjoitan ja haluan jatkossakin kirjoittaa vivahteikkaalla suomen kielellä, ei englanninkielisestä kurssista saa todellakaan kaikkea hyötyä irti. Katson, että kurssilaisten keskenään jakama vertaistuki sekä toisten tekstien lukeminen ja arviointi olisivat yhtä parhainta antia.

Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä ulkosuomalaisen riesana: 

Verotus! 

Kaikki edellä mainitut tulot "hulppeine" lainauskorvauksineen kaikkineen ovat tietenkin verotettavaa tuloa. Ja näin ulkomailla, tai ainakin Yhdysvalloissa asuvalle se onkin mitä kamalin piina. Koska olen asunut USA:ssa jo pitkään, olen verovelvollinen tänne asuinmaahani. Mutta kirjatulojeni kohdalla minulla on "ilo" asioida kahden eri maan verottajan kanssa. Tarvitsen nimittäin Sanastolle ja kustantamolle toimitettaviksi lähdeverokortit. 

Voin nyt kokemuksesta sanoa, että oikeanlaisen verokortin saanti on helpommin sanottu kuin tehty! Kyllähän se ohjeiden mukaan kuulostaa yksinkertaiselta, mutta... Olen käynyt alkuvuodesta peräti 2,5 kuukautta "kirjeenvaihtoa" Suomen verottajan kanssa ja asia on edelleen rempallaan. Asiaan on käytetty jo niin paljon selvitys- ja työtunteja, että kustannuksena se ylittää moninkertaisesti sen veromäärän, mikä omien kirjatulojeni kohdalla on edes kyseessä. Oloni on ollut todella turhautunut, eikä tämä byrokratiapyöritys ole ainakaan kannustava tekijä julkaista esikoisteokselleen jatkoa.

Ote Anna-lehden artikkelista 2.4.2025.

Mikäli yllä oleva pitää paikkansa, voin vakuuttaa, ettei yksikään teistä kadehdi sitä hetkeä, kun näitä Suomessa syntyneitä pieniä kirjatulojani täydennetään Yhdysvaltain veroilmoitukseen. On nimittäin päänvaivatakuu.

Illuusio rikastumisesta

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tätä illuusiota kirjailijan ja myös esikoiskirjailijan rikastumisesta ja toisinaan vieläpä äkkisellaisesta pitää yllä? Yksi mahdollinen voi olla media, joka nostaa menestyneitä kirjailijoita ja joskus jopa heidän tulojaan otsikoihinsa. Mutta tuntuu, että harhakäsitystä kirjailijoiden rikastumisesta edesauttaa myös jokin muu seikka. Mikä se voisi olla, osaatko sanoa?

Toivon kovasti, että ainakin omalta osaltani pystyn tällä postauksellani hälventämään tätä melko yleistä ennakkokuuloa. Lisäksi olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos kirjaa lähtisi alun perin kirjoittamaan rahankiilto silmissä, menisi homma vahvasti hakoteille. En usko tekstiin syntyvän tarvittavaa kirjoittamisen paloa, intoa ja rakkautta, jos jokaisen syntyneen käsikirjoitussivun jälkeen laskeskelisi niitä muhkeita tuloja, joita kirjastaan jo odottaa saavan.

Tällaisia harhakäsitysten oikaisua ja pohdintojani tällä kertaa. Nyt toivotan teille hyvää pääsiäistä, jos sitä juhlaa juhlitte. Minun on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Hammaslääkäriaseman vaihto

Olemme käyttäneet samaa hammaslääkäriasemaa kaikki nämä USA-vuodet eli kauan. Alkuun olimme palveluun ja hoitoon todella tyytyväisiä, mutta parin viimeisen vuoden aikana alkoi niin sanotusti mitta täyttyä. Niinpä hammashoitolan vaihto oli meillä vain ajan — ja vaivannäön — kysymys. Uuteen vaihtaminen ei nimittäin täällä onnistu aivan niin helposti, että marssii vain viereiseen paikkaan ja aloittaa asiakkuuden. Se viereinen hoitola ei välttämättä hyväksy juuri sinun hammashuoltovakuutustasi, jolloin hoito tulisi huomattavasti kalliimmaksi. Ja tuo pienempi vakuutuskorvaus pitäisi todennäköisesti anoa itse, joten luvassa olisi lomakerumbaa. Lisäksi olisi tietenkin vielä tutkittava eri hoitoloiden saamat palautteet. Niinpä hoitolan vaihto on meillä venynyt, sillä tiesin ensin edessä olevan kovasti selvittelytyötä.

Tässä vaiheessa on hyvä tietää terveysvakuutuksestamme sen verran, että meillä se on hammashoidon osalta todella hyvä. Vakuutus kattaa nykyään ilmaisen hampaiden tarkastuksen ja puhdistuksen peräti kolme kertaa vuodessa. Lisäksi röntgenkuvat voidaan ottaa ilman kustannuksia kerran vuodessa ja erilaiset operaatiot korvataan hyvin. 

Mutta uskokaa tai älkää, hyvässäkin vakuutuksessa on plussat ja miinukset. Säännölliset ja tiuhat tarkastus- ja puhdistuskäynnit saavat purukaluston pysymään paremmassa kunnossa, mutta kattava vakuutus avaa oven myös hammashoitoloiden ahneudelle. Ne voivat pyrkiä tekemään kaiken mahdollisen ja vielä vähän ekstraakin, että saavat vakuutuskorvauksista niin sanotusti kaiken hyödyn irti. Helppoa rahaa hoitoloille. Ja meidän hammashoitolassamme tämä ahneus alkoi viime vuosina näkymään jo vähän liiankin räikeästi.

Esimerkki viime vuodelta

Kieltäydyin viime vuonna röntgenkuvien otattamisesta, sillä tilanne suussani oli ollut jo pitkään stabiili ja halusin välttää mielestäni turhaa säteilytystä. Edellisistä kuvista oli alle vuosi. Kieltäytymiseni oli hammashoitolalle nähtävästi harvinaisempi tapaus. Hoitaja, jonka olisi kuulunut kuvat ottaa, kiemurteli penkissään vaivautuneena. Kysyi monta kertaa, olenko todella tehnyt tuollaisen päätöksen ja miksi. Vaikka minua kovasti yritettiin taivutella, pysyin päätöksessäni. Hoitolalta jäi siis röntgenkuvien vakuutuskorvausraha minun osaltani siltä vuodelta saamatta.

Lopulta jouduin allekirjoittamaan lomakkeen, jossa vakuutin kieltäytyneeni röntgenkuvien otosta. Jouduin myös perustelemaan päätökseni kirjallisesti. Tällä hoitola todennäköisesti pesi käsiään, että jos jokin alkava hammasvaurio olisi voitu nyt huomata tuoreissa röntgenkuvissa, heitä ei voisi syyttää huonosta hoidosta. Lomake oli vielä mielestäni ok, koska se kuuluu amerikkalaiseen waiver- eli vastuuvapauslomakekulttuuriin ja olen tapaan jo tottunut, mutta tunsin ensinnäkin turhan vahvaa painostusta uusien kuvien ottoon. Toisekseen paikalle kutsuttu hammaslääkäri kertoi minulle kaikki mahdolliset pahimmat skenaariot, mitä kuvien ottamatta jättäminen voisi aiheuttaa. Eikä äänensävynsä ollut mitenkään ystävällinen, ennemminkin syyllistävä. Koko hoitolakäynti oli inhottava kokemus ja jo tämän hoitokerran jälkeen sanoin ukkokullalle, että nyt kyllä vaihdetaan hoitolaa. 

Lisää mahdollisesta ahneudesta kieliviä merkkejä

Viime vuonna hoitolan avonaisen toimiston seinälle ilmestyi valkotaulu, johon oli kirjoitettu melkeinpä kissan kokoisin kirjaimin, montako hammaspuhdistusta on tavoitteena sille kuukaudelle. Tuo lukuhan siis näkyi aivan avoimesti myös asiakkaiden odotusaulaan. Ja voitteko kuvitella? Viimeisinä kertoina luku oli nostettu jo 1600 puhdistukseen kuukaudessa! Mielestämme merkki, että paikka oli menossa liukuhihnatyöskentelyyn. Ja siltä se paikan päällä usein myös tuntui. Tuli mieleen, menivätkö palvelun nopeus ja määrä laadun edelle...

Henkilökunnan vaihtuvuus

Myös hammashoitolan henkilökunta tuntui vaihtuvan useammin kuin sukat jalassa. Joka kerta ilmoittautumistiskin takana oli uusi kasvo ja toimistossa myös aina opetettiin jotakin uutta henkilöä tehtäviinsä. Koko avotoimisto noin kymmenen työntekijän kapasiteetilla näkyi odotusaulaan ja vaikutti levottomalta. 

En myöskään muista, että minulla olisi kertaakaan ollut sama henkilö puhdistamassa hampaitani. Jos tammikuussa puhdistuksen teki oikein helläkätinen hygienisti ja pyysit ensi kerraksi aikaa juuri hänelle, niin seuraava tekijä oli kuitenkin joku kovakourainen ikenien raaputtaja. Myös tarkastuksen tai mahdolliset paikkaukset tekevä hammaslääkäri vaihtui monen monta kertaa vuosien aikana.

Kamelin selkä katkeaa

Tämän vuoden tammikuussa ennätin jo itse käymään vuoden ensimmäisessä omassa hammaspuhdistuksessani. Sanalla sanoen hammasta purren menin taas vanhaan tuttuun hoitolaamme. Aikaa uuden etsinnälle ei ollut ollut. Ja tuolloin minulta otettiin taas kerran myös röntgenkuvat. Suostuin pitkin hampain. Ja kas, mitään akuuttia ei tälläkään kerralla kuvista löytynyt.

Kun ukkokullan puhdistusaika oli viikkoa myöhemmin, katkesi se kuuluisa kamelin selkä. Hän oli varannut ajan arkipäivälle lounastunnin aikaan ja saapui hoitolaan 10 minuuttia etuajassa. Hänet ohjattiin heti ilmoittautumisen jälkeen pitkän käytävän perälle hoitohuoneeseen, asennettiin jo kuolalappu rinnuksille ja pyydettiin jäädä odottamaan hygienistiä. Lopulta hän odotti huoneessa 25 - 30 minuuttia, eikä kukaan tullut paikalle. Ukkokulta laski, että jos tarkastus ja puhdistus vielä nyt ryhdyttäisiin tekemään, menisi hänen kiireisestä työpäivästä aivan liikaa aikaa hukkaan. Ei hän voinut jäädä enää odottamaan. Kun hän lähtiessään ilmoitti asiansa melko käärmeissään tiskillä, kukaan ei edes pahoitellut tapahtunutta. Jälkeen päin tuli kysely, miksi hän oli jättänyt tulematta sovittuna aikana. Ukkokultani oikaisi asian, ettei se todellakaan ollut hän, joka jätti tulematta, mutta kukaan ei koskaan vastannut viestiin. 

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Pari vuotta sitten minulle kävi aivan samalla tavalla! Odotin hoitohuoneessa toooodella pitkään ennen kuin kukaan tuli puhdistusta tekemään. Hoitohuoneissa ei ole ovia käytävälle, joten kuulin hyvin, kuinka taustalla kävi koko ajan kova säpinä eli tiukkaan aikataulutetut hoitoajat sakkasivat. Mutta sinä päivänä minulla ei ollut töitä, joten minulla oli aikaa odottaa. Eihän se toki kivaa ollut, että lopulta hammashoitolassa vierähti aikaa noin 1,5 tuntia vain yhden puhdistuksen tekemiseen. 

Uuden etsintä

Niinpä tammikuussa ryhdyin vihdoin ja viimein etsimään meille uutta hammashoitolaa. Otin ns. härkää sarvista, sillä tiesin sen olevan omalla tavallaan työläs vaihe. Hammashoitoloita on täällä nimittäin aivan valtavasti ja ensin pitää löytää ne paikat, joihin oma vakuutus hyväksytään. Aika nopeasti kuitenkin ilmeni, että meidän vakuutus kävisi todella moneen paikkaan. Seuraava "ongelma" olikin runsaudenpula. 

Kyselin suosituksia somessa, ja luin palautteita ainakin kymmenestä eri hoitolasta. Kavensin haarukoinnin vain lähellä sijaitseviin hoitoloihin. Jokin paikka saattoi olla auki vain kolmena päivänä viikossa, toinen ei tarjonnut äkkiaikoja, jos hätätilanne sattuisi. Kolmannella ei ollut röntgenlaitetta laisinkaan. Hmm, laskisiko tuon plussaksi vai miinukseksi... Yhtäkkiä vertailtavaa olikin paljon. Kunnes löytyi helmikuussa toimintaansa käynnistelevä aivan uusi hoitola. Sillä oli sopivasti kytkös ukkokultani työpaikkaan, joten päätimme siirtyä heidän asiakkaiksi. 

Vielä yksi murheenkryyni

Konkreettinen vaihtaminen olikin yllättäen vielä yksi stressin aiheuttaja. Pyysimme entistä hoitolaa lähettämään potilastietomme uuteen paikkaan, ja tämä tuntuikin sitten olevan ylitsepääsemättömän hankalaa. Allekirjoitimme lupalaput, että he saavat potilastietomme ja viimeisimmät röntgenkuvat uuteen paikkaan luovuttaa. Ne luvattiin lähettää meille sähköpostitse. Ukkokullan ensikäynti uudessa paikassa lähestyi jo kovaa vauhtia. Hänellä potilastietojen ja röntgenkuvien siirto ei kuitenkaan ollut aivan niin akuutti, sillä häneltä ei tänä vuonna röntgenkuvia oltu vielä otettu. Minulta oli, joten uuden paikan piti tammikuun röntgenkuvani ehdottomasti saada. Koska sähköpostia ei kuulunut, olin lopulta kaksi eri kertaa yhteydessä vanhaan hoitolaan ennen ukkokullan ajanvarausaikaa ja pyysin kiirehtimään tietojen toimittamista. Mitään ei edelleenkään kuulunut. 

Myös oma ensikäyntini uudessa hoitolassa lähestyi. Tässä vaiheessa tiedustelin jo, olisiko minun lykättävä omaa aikaani, että tiedot ja kuvat ehditään lähettää. Mutta seuraava vapaa uuden asiakkaan vastaanottoaika olisikin ollut vasta toukokuun lopussa. Lopulta jouduin ottamaan yhteyttä vanhaan hoitolaamme peräti neljä eri kertaa, että tarvittavat dokumentit lopulta siirtyivät uuteen paikkaan. Ei tainnut kaksi viikkoa riittää, että saivat homman hoidettua. Kierrokseni kävivät aika korkealla. Voin todeta, etten jäänyt vanhaa hoitolaamme tämän(kään) tempun jälkeen kaipaamaan.

Onneksi vesijoogakurssini on taas pyörinyt, niin olen päässyt altaaseen viilentämään tunteitani. ;-)

Summa summarum

Mitä tästä kaikesta olemme siis vuosien saatossa täällä oppineet? Hyvä terveysvakuutus, ainakaan hammashoidon puolella, ei välttämättä ole vain ja ainoastaan hyvä asia. Lieveilmiöitäkin voi olla.

Toisaalta tapahtumat eivät olleet meille aivan vieraita. Samankaltaisia kokemuksia karttui myös Suomessa: Ukkokullan työnantaja tuki aikoinaan työntekijöidensä hammashuoltokustannuksia summalla x. Tuolloin vuosittain hänelle tehtiin peruspuhdistus ja -tarkistus, ja totta kai paikkaus, jos tarvetta oli. Paikkaukseen tuki ei välttämättä riittänyt, joten sen hän maksoi itse. Yhtenä vuonna tuo tukisumma päätettiin kuitenkin korottaa jatkossa huomattavasti isommaksi. Kävikin hassusti, että sinä vuonna hammashoitola ehdotti perushoitojen lisäksi jos jonkinlaista kosmeettista ja kalliimpaa operaatiota. Silkkaa sattumaako? 

Ehkä tämä lopulta pari kuukautta kestänyt hammaslääkärin vaihdos ei olisi tuntunut aivan yhtä raskaalta prosessilta, jos elämässä ei olisi samanaikaisesti ollut mitään muuta työlästä. Mutta omaan alkuvuoteeni on mahtunut haasteita ja vastoinkäymisiä toisensa perään. On ollut muita, huomattavasti isompia selviteltäviä asioita ja terveydenkin kanssa hoidettavia juttuja. 

Mutta ainakin ensimmäinen käyntikerta uudessa hammashoitolassamme oli varsin miellyttävä kokemus, joten toivon mukaan riesaa hoitolan vaihtamisesta ei tarvitsisi aivan heti kokea uudestaan. 

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Paljonko sähkö, kaasu, vesi ja jätekuljetus maksavat Piilaaksossa?

Lokakuussa 2023 kirjoitin postauksen Piilaakson muutamien tuotteiden tai palveluiden hintatasosta. Tuolloin kerroin, mitä mm. Big Mac, bensa, kahvipaketti ja tunti hierontaa meillä päin maksavat. Siitä lähtien minulla on ollut ajatus kirjoittaa myös välttämättömistä asumiskuluista kuten vesi, sähkö ja jätemaksut. Mutta pian tuon lokakuisen postauksen jälkeen minulla alkoikin eräs tiivis kirjankirjoitusprojekti loppuhuipennuksineen, joten yhtäkkiä on 1,5 vuotta tuosta Big Mac -hintapostauksesta hujahtanut. Mutta nyt palaan tähän mielenkiintoiseen aiheeseen, onhan tämä postausluonnos otsikkotasolla jo aikansa roikkunutkin.

Ja roikkumisista puheen ollen... Kuvassa Piilaakson johdotuksia. Monia voi naurattaa nämä sähkötolpista roikkuvat johtohässäkät, mutta pitää muistaa, että asumme erittäin maanjäristysherkällä alueella. Jos sähköjohdot olisi kaapeloitu maahan, olisivat ne huomattavasti herkempiä vikatilanteille maan järistessä. Lisäksi vian etsiminen ja korjaaminen veisi tietenkin enemmän aikaa ja rahaa, kun maa pitäisi kaivaa ensin auki. Samanlaista johtohässäkkää näkee myös esimerkiksi Japanissa, maanjäristysherkkää aluetta sekin.

Sähkö

Kaliforniassa on komissio California Public Utilities Commission CPUC, joka sääntelee ja päättää, paljonko sähköstä kulloinkin asiakkailta peritään. Hinnat lyödään lukkoon kokouksissa, jotka ovat yleisölle ja kommentoinneille avoimia. Toisin kuin Suomessa, täällä sähköä ei siis voi kilpailuttaa, vaan siitä ja sen jakelusta vastaa alueellamme vain yksi taho PG&E, Pacific Gas and Electric Company.

Tällä hetkellä komission päättämä sähkön hinta kotitalouksille Kaliforniassa on 30,55 dollarisenttiä/kWh (0,28 eur/kWh). USA:ssa kansallinen keskiarvo on 16,26 c/kWh (0,15 eur/kWh). Kalifornialaisella hinta on siis lähes kaksinkertainen verrattuna keskivertoamerikkalaisen maksamaan hintaan. Komissio päivitti hintaa juuri nyt maaliskuussa 2025 pari dollarisenttiä edullisemmaksi. Sähköyhtiömme PG&E ennustaa sähköhintojen laskevan tulevana syksynä, jopa 8 % vuoden takaiseen hinnoitteluun, sillä nykyisessä hinnoittelussa on mukana kustannuksia maastopaloja ehkäisevistä toimenpiteistä sekä palojen aiheuttamien tuhojen korjaustöistä. Hintojen lasku on mahdollista tietenkin sillä edellytyksellä, ettei uusia maastopalo- tai muita luonnonkatastrofeja osavaltiossamme pääse syntymään.

Oma sähkölaskumme sanoo kuitenkin toista kuin komission hinnoittelu. Viimeisimmässä laskussa meiltä on veloitettu yli 40 c/kWh. Mutta sitten olemme saaneet alennuksen nimeltään Generation Credit, jonka jälkeen hinta onkin ollut alle 25 c/kWh.

Kaliforniassa on mahdollista saada sähkön laskutus aikasidonnaiseksi: tunteina, jolloin sähköä kulutetaan tyypillisesti vähemmän, on hinta usein edullisempi. Meillä on kuitenkin käytössämme ns. tasohinnoittelu, jossa sähkölle on kaksi eri hintaryhmää: Jos käyttää sähköä alle tietyn kulutusrajan, saa tuon halvemman hinnan, mikä meiltäkin on laskutettu. Mutta jos ylittää tietyn rajan, laskutettava hinta onkin jo 50 c/kWh. Toistaiseksi olemme aina pysyneet asetetun kulutusrajan alapuolella. 

Lisäksi Piilaaksossa tulee maksettavaksi ns. Silicon Valley Clean Energy -maksu. Meillä kahden aikuisen taloudessa pienomakotitalossa tuo kustannus oli viime kuussa hiukan alle 40 dollaria. Lisäksi maksamme kotikaupunkimme määräämän lisäveron 2 %. (Viereisessä San Josen kaupungissa sama vero on 5 %.) Tämä viimeistään osoittaa, että sähkön hinta voi täällä vaihdella jopa naapurikaupunkien kesken.

Kuinka vertaudumme muihin samanlaisiin koteihin? Kotimme ei ole energiatehokkain, mutta ei myöskään sähkösyöppö pahimmasta päästä.

Kaliforniassa kotitalouksien on mahdollista saada sähkölaskuihinsa alennuksia ainakin kahden eri ohjelman kautta. Tietyn tulorajan alittavat taloudet voivat hakea esimerkiksi ns. CARE-ohjelmaan mukaan, jolloin he saavat sähkölaskustaan 38 % ja kaasulaskustaan 20 % alennuksen.

Yrityksille sähkö on osavaltiossamme kotitalouksia edullisempaa: maaliskuussa 2025 yritykset maksavat noin 23 dollarisenttiä/kWh. 

Tällä hetkellä Kalifornian sähköntuotannosta 51 % saadaan uusiutuvista ja 49 % uusiutumattomista lähteistä. Ja osavaltiollamme on kovat tavoitteet: vuoteen 2030 mennessä on tavoitteena nostaa uusiutuvien lähteiden määrä 60 prosenttiin ja vuoteen 2045 mennessä 100 prosenttiin. 

Kotitalouksien sähkön hintavertailuja (per kWh) Kalifornian ja muutamien edullisempien osavaltioiden kesken. Lähde.

Sähkö on siis meillä moniin USA:n osavaltioihin ja Suomen nykyisiin hintoihin verrattuna todella kallista. Tähän vaikuttavat esimerkiksi jo edellä mainitut maastopalotoimenpiteet ja jatkuvasti nousevat kustannukset sähköverkon ylläpidossa. Lisäksi monimuotoinen maasto ja ilmasto tuovat omat haasteensa. Meillä on sekä paahtavaa hellettä että useita kuukausia myös lunta ja jäätä korkealla vuoristossa. Ja onhan Kalifornia iso. Se on pinta-alaltaan Yhdysvaltain kolmanneksi suurin osavaltio ja asukasluvultaan suurin yli 39 miljoonalla asukkaallaan. Eli myös meitä sähkönkuluttajia piisaa. Myös osavaltiossamme rakettimaisesti noussut sähköautojen määrä on tuonut omat haasteensa sähköverkolle, eräällä asiantuntijasivustolla kerrotaan. 

Suomen sähköhinnoitteluun verrattuna on kuitenkin yksi selkeä ero. Meidän laskutusmallissamme ei ole kulutuslaskun lisäksi vielä erillistä sähkönsiirtomaksua kuten Suomessa. (Aikasidonnaisessa hinnoittelussa sähkönsiirtomaksu on ja eräällä Piilaaksossa asuvalla ystäväperheellä luokkaa 12 dollaria/kk.) Suomessa sähkönsiirto kun voi tunnetusti olla paikoitellen jopa kalliimpaa kuin varsinainen kulutus.

Kaasu

Meillä Kalifornian-kodissamme useat kotitalouden energiaäsyöpöt laitteet toimivat kuitenkin kaasulla. Näitä ovat esimerkiksi lämmitysjärjestelmä ja käyttöveden lämmittävä vesivaraaja. Myös uuni ja hella ovat meillä kaasuversioita. Eli näihin meillä ei sähköä kulu. Ilmastointi vuorostaan, jota käytämme yli puolet vuodesta kuumina kuukausina, toimii sähköllä. Parhaiten nämä eri energiamuotojen kulutuserot vuositasolla näkyvät alla olevasta kuvasta:

Sähkön ja kaasun kulutuksemme kuukausittain viimeisen vuoden ajalta. Talvikuukausina kaasun kulutus kasvaa, kun keskuslämmitin hurisee. Kesäkuukausina puolestaan ilmastoinnin vuoksi kuluu enemmän sähköä.

Kaasun hinnoittelu on pysynyt minulle mysteerinä aivan näihin päiviin saakka, sillä jo sen kulutusyksikkönä käytetään itselleni vieraampaa thermsiä. Yksi therm on 29,3 kWh. En paneudu laskutusmalleihin sen tarkemmin, vaan kerron omat kustannuksemme pienomakotitalostamme. Tammi-helmikuussa kaasulaskumme ovat tyypillisesti suurimmillaan ja noin 150 dollaria/kk. (Kiitos lukijakysymyksen, selvitin myös kaasun hinnoittelun. Tietyn kulutusrajan alittuessa hinta on noin 9 dollarisenttiä/kWh ja ylittäessä n. 11 c/kWh. Kaasun hinta on siis sähköä huomattavasti edullisempi.) 

Vesi

Vaikka Kalifornia kärsii tunnetusti kuivuudesta, on vedenkäyttö täällä mielestäni muuhun kustannustasoon nähden yllättävän edullista. Täällä veden kulutusta mitataan satoina kuutiojalkoina (cubic feet), joten jouduin tekemään hiukan laskelmia saadakseni vertailukelpoisia lukemia. Meillä yksi kuutiometri eli tuhat litraa vettä maksaa noin 1,80 dollaria (1,65 eur). Tämän lisäksi tulee kuitenkin vielä palvelumaksu yli 15 dollaria/kk. Niinpä kuukausittaisessa vesilaskussamme tuo palvelumaksu on suurempi kuin varsinainen vedenkulutuslasku.

Jätevesi sen sijaan on kalliimpaa. Täällä se laskutetaan kategorioittain ja meidän taloutemme kuuluu ns. single family -luokkaan, jolta laskutetaan 136 dollaria kahdessa kuukaudessa.

Mielenkiintoinen tilastotieto muuten, että keskivertoamerikkalainen käyttää vettä 82 gallonaa (310 litraa) päivässä. Meidän kulutuksemme per nuppi on siitä alle neljäsosa! Tosin tuolla edellisellä kahden kuukauden vesilaskujaksolla olimme reissussa neljä tai viisi päivää/kuukausi, jolloin vedenkulutusta kotona ei tietenkään ollut. Meillä ei myöskään ole esimerkiksi kalifornialaista "klassikkoa" uima-allasta, mikä nostaisi nopeasti käyttämämme veden määrää. Mutta vaikka olisimme kotona koko kuukauden, on vedenkulutuksemme ollut jokainen kuukausi alle kolmasosan keskivertoamerikkalaisen kuluttamasta vesimäärästä. Niinpä voin todeta: Kalifornian kuivuus on opettanut säästämään vettä. 

Suomessa helmikuussa 2025 tehdyn tutkimuksen mukaan keskivertosuomalainen kuluttaa 140 litraa vuorokaudessa. Olemme siis kulutustottumuksiltamme lähempänä suomalaista kuin amerikkalaista vedenkulutusta.

Jätemaksut

Kalifornia on moniin USA:n osavaltioihin verrattuna edistyksellisempi kierrätyksessä ja jätteiden lajittelussa. Kotikaupungissamme Piilaaksossa omakotitalojen roskat lajitellaan kolmeen eri säiliöön, joissa on yhteensä viisi eri lokerikkoa. Lajittelemme 1) pahvit ja paperit, 2 ) erilaiset pullot, kanisterit ja säilykepurkit, 3) puutarhajätteet, 4) ruokahävikin ja 5) sekajätteen. (Tölkeissä ja tietyissä pulloissa on pantti, ja saimme ensimmäiset pullonpalautusautomaatit alkukesästä 2022.) On huomattava, että tämä lajittelu ja tietenkin myös maksut voivat vaihdella hyvinkin paljon eri osavaltioiden ja jopa lähekkäin sijaitsevien kaupunkien kesken samassa osavaltiossa.

Meillä kaikki nämä jätelajit tyhjennetään kerran viikossa. Varsinkin lämpimään kesäaikaan, siis meillä sen 8 - 9 kk vuodesta, tämä on aika ehdoton. Jos roskat lojuisivat kuumissa säiliöissään pitkään, alkaisi haju olla nopeasti ikävänpuoleinen. Ja oletettavasti pahentaisi merkittävästi myös rottaongelmaa.

Säiliöt tyhjennetään monille elokuvistakin tuttuun tapaan: asukkaat vetävät roskasäiliöt yleensä tyhjennyspäivää edellisenä iltana tontiltaan tienvarteen, josta eri roska-autot sitten kumoavat säiliöt vuorollaan tyhjiksi. Meillä tyhjennyspäivä on tiistai ja säiliöt kyllä kannattaa tosiaan viedä jo maanantai-iltana. Usein ensimmäinen roska-auto kiertää kadullamme jo aamuseitsemältä.

Roskasäiliöissä on pyörät, että ne on helppo rullata kadunvarteen ja takaisin talon kulmalle.

Roskisten tyhjennys maksaa meille 40 dollaria kuussa eli joka tiistai, kun rekkaralli talomme edustalla pyörii, maksaa se meille noin 13 dollaria/tyhjennyspäivä.

Tällaisia asumiseen liittyviä pakollisia oheiskustannuksia tällä kertaa. Tuliko sinulle yllätyksiä näissä kertomissani hinnoissa? Tai yllättikö jokin muu seikka tai käytäntö? Olisi mielenkiintoista kuulla.

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos Piilaakson asumiskustannukset, palkkataso ja sen erilainen arki kiinnostavat, kannattaa ottaa lukulistalle esikoisteokseni Uunipelti-identiteetti -- Piilaakson oppivuodet. Se löytyy nyt myös e-kirjana. Muita kirjan hankintapaikkoja voi katsella täältä.  

Mielenkiintoisia lukijapalautteita ja e-kirjan julkaisu!

Esikoiskirjani Uunipelti-identiteetti — Piilaakson oppivuodet julkaistiin lokakuun 2024 lopussa. Sen jälkeen olen saanut useampiakin kyselyitä e- ja äänikirjaversioiden mahdollisesta julkaisemisesta. Ja nyt on e-kirjojen ystäville mukavia uutisia: kustantamoni halusi julkaista e-kirjan hiukan alkuperäistä aikataulua aikaisemmin!

Niinpä kirjani alkaa nyt löytyä kaikista lukuaikapalveluista kuten BookBeat, Storytel ja Nextory. Ja nykyäänhän e-kirjoja saa luettavakseen myös joidenkin kirjakauppojen kautta. Ainakin Adlibris ja Suomalainen myyvät myös e-kirjaani.

Tässä kirjani paistattelee takapihamme ilta-auringossa. Toivon mukaan se toisi paistetta yhä useamman lukijan kasvoille, kun on nyt saatavilla myös e-kirjana.

 

Pari pientä pyyntöä

Kun sain tammikuussa kirjani Oulun Suomalaisen kirjakaupan hyllyille, totesi yksi ystäväni, että kyllä se tulee ostetuksi, koska kirja on niin hyvin kirjoitettu. Mutta esikoiskirjailijan ongelmana on usein se, etteivät ihmiset tiedä tällaista ennen kirjan lukemista. Niinpä heidät pitäisi ensin saada kirjaan tarttumaan. Ja tämä totta kai kävisi parhaiten, kun joku kirjaa heille suosittelisi.

Joten minulla olisikin teille pari pientä pyyntöä. Ensinnäkin te, jotka olette jo kirjani lukeneet, niin käykäähän laittamassa kirjastani arviointeja eri kanaviin. Tai vaikka vain se yksi arviointi johonkin. Näitä arviointipaikkoja voivat olla esimerkiksi Goodreads, Suomalaisen kirjakaupan nettisivu kirjani kohdalta ja tietenkin nyt uutena kaikki nämä lukuaikapalvelut. Ja olisi myös tosi kiva, jos vinkkaisit kirjastani nyt myös heille, jotka ovat e-kirjojen kuluttajia. 

Pari julkista palautetta jo pompsahdellutkin

Siinä mielessähän tämä on kirjailijalle varsin jännittävää aikaa, että näitä palautteita saattaa pompsahdella jossakin julki, mutta kirjailija itse ei niistä tietenkään saa mitään ilmoitusta. Niinpä olin oikein iloisesti yllättynyt, kun sekä Suomikaupan että myös Suomalaisen kirjakaupan sivuille oli tullut molempiin yksi palaute. Ja kummatkin olivat täydet viisi tähteä! Jee! Myös sanallista palautetta oli jätetty, mikä oli mukava juttu. Niissä tulee parhaimmillaan aina palanen palautteen antajan persoonaa ja taustaa mukaan.

Lisäksi Goodreadsiin on "ropissut" arvioita kirjastani jo yhden käden sormien verran. Siellä arvioiden keskiarvo on tällä hetkellä 4,4/5 tähteä. 

Henkilökohtaiset palautteet

Ja tottahan kirjailijan mieltä ovat näiden neljän ensimmäisen kuukauden aikana lämmittäneet kaikki ne henkilökohtaisesti saadut lukijapalautteet. Kiitokset niistä. Ne ovat olleet kaikki varsin positiivisia, ja osa palautteista on saattanut minut jopa ihan liikutuksen partaalle. Niin ihanilta ovat tuntuneet saada. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa se, kuinka yksi blogini lukija totesi itsekin ulkomailla (Euroopassa) asuvana, että kirjani oli mennyt hänellä heittämällä top 10 -kirjan joukkoon!

Samoin yhden ystäväni äiti oli lukenut kirjani ja todennut, että jokaisen vanhemman, jonka aikuinen lapsi on muuttanut ulkomaille, tulisi lukea kirjani. Sekin oli ihana huomio ja palaute.

Magnolia puhkeamassa täyteen kukkaansa helmikuun puolivälissä. Kuvittelenko, vai muodostavatko nuo kukat sydämen?

Mutta putkahtipa palautteiden joukossa minulle myös yksi hiukan yllättävä piirre. Kirjallani nimittäin on ainakin vielä yksi kohderyhmä, jota en itse ollut aiemmin hoksannut ajatella. Erään perheen vanhemmat kertoivat kovasti samaistuneensa kirjassa kuvailemiini ulkosuomalaisena koettuihin tapahtumiin ja elämäntilanteisiin. Lukukokemus oli vienyt heidät aikamatkalle, tuonut heidät takaisin Piilaaksoon, sillä perhe on asunut aikoinaan täällä. Tuolloin heidän oma lapsensa oli ollut vielä niin pieni, ettei hänelle tietenkään ollut muodostunut kattavaa kuvaa, millaista elämä Piilaaksossa oli heidänkin perheellään voinut olla. Niinpä vanhemmat katsoivat teokseni avaavaan tulevaisuudessa Piilaakson elämää myös heidän lapselleen. 

Tämä oli minusta hienosti oivallettu. Itse en tosiaan ollut ollenkaan ajatellut, että kirjastani voisi olla iloa ja kenties jopa hyötyä myös Piilaaksossa aikoinaan asuneiden jälkipolville. 

Tästäkin syystä minusta on erinomaista, että löytyy myös se fyysinen kirja, paperiversio. Kunhan sen vain onnistuu pitämään jälkipolvilleen tallessa. Sillä kukapa sitä osaa ennustaa, missä muodossa kirjoista nautitaan vaikkapa 15 tai 20 vuoden päästä? Ovatko nykyiset e-kirjaversiot yhä saatavilla, jos ja kun eri lukuaikapalveluiden yhdistymiset ja omistukset ovat muuttuneet mahdollisesti moneen kertaan. Vai ovatko kenties hävinneet markkinoilta tyystin? Omalle koneelle tai pilvipalveluihin tallennetut versiot puolestaan ovat voineet kadota jonkin teknisen oikun ansiosta. Onko tulevaisuudessa kenties tarjolla ainoastaan tekoälyn lukemia äänikirjoja? Tai jotakin vieläkin hurjempaa? Nämä ovat vain villejä veikkauksia. Itse en osaa kirja-alan tulevaisuuutta ennustaa.

Tällaisia e-kirjauutisia tällä kertaa. Laitahan siis viimeistään nyt esikoisteokseni lukulistallesi ja anna palautetta. Niitä odotellessa sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!