Käärmekammoisen vikatikki

Helmikuun alussa 25-vuotiaalla maastopyöräilijällä Etelä-Kaliforniassa kävi äärimmäisen huono tuuri. Mies pysähtyi pyöräilypolulle, horjahti jostakin syystä puskaan ja sai kalkkarokäärmeen pureman. Mies pääsi sairaalaan, mutta vajosi hetimiten koomaan. Hoidosta huolimatta reilu kuukausi myöhemmin mies kuoli.

Maaliskuussa raportoitiin Etelä-Kaliforniassa toinen kalkkarokäärmeen pureman aiheuttama kuolema. Tällä kertaa henkensä menetti hiukan alle 50-vuotias nainen. On huomattava, että yleensä koko Yhdysvalloissa käärmeen aiheuttamia kuolemantapauksia vuodessa on yhteensä vain viisi kappaletta. Nyt vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana niitä oli sattunut Etelä-Kaliforniassa jo kaksi.

Myös eteläkalifornialaisen ulkoilupuiston puistonvartijan mukaan käärmepuremien aiheuttamia hälytyksiä on tullut nyt poikkeuksellisen tiuhaan, jo neljä kappaletta tämän kevään aikana. Hän ei muista pitkän työuransa ajalta vastaavaa. Vilkkaaseen käärmekevääseen vaikuttaa varmasti osaltaan maaliskuussa nopeasti nousseet lämpötilat. Kaliforniassa tehtiin monin paikoin lämpöennätyksiä. Meilläkin oli puolitoista viikkoa jopa yli 30 asteen lukemia.

Kaliforniassa on useampia kalkkarokäärmeiden alalajeja ja niiden myrkky vaikuttaa hieman eri tavoin. Kuvalähde täältä.

Olimme sopineet mennä naisporukalla haikkaamaan pääsiäisviikon maanantaina. Sunnuntaina illalla viimeisimpinä uutisina silmiini scrollautui tuo kuolemantapaus nro 2. Tämä aiheutti väistämättä minulle käärmekammoiselle sykkeen nousua, sillä edellisestä omasta kalkkarohavainnostani ei ollut kauaakaan. Alle kaksi viikkoa. Lisäksi olimme sopineet mennä reippailemaan samalle alueelle, missä juuri edellisellä kerralla törmäsimme tuohon äkäiseen baby-kalkkaroon. 

Tuo pieni käärme oli linnoittautunut keskelle leveää polkua ja näytti ensin aivan oksalta. Oli kooltaan paksuhkon kuulakärkikynän luokkaa ja pituudeltaan noin 30 cm. Ja maastoutunut avoimelle ja aurinkoiselle polun kohdalle käsittämättömän hyvin. Onneksi yksi meistä huomasi käärmeen ajoissa. Luikertelija ennätti kuitenkin jo vetäistä itsensä äkisti hyökkäysasentoon, kun sitä lähestyimme. Lopulta käärme liukeni polun viereiseen heinikkoon. Tämä oli karmaiseva kokemus, jonka sulatteluun minulla meni pitkän aikaa. Ja paikan päällä me kaikki saimme tapauksesta kylmänväreitä useiksi minuuteiksi, vaikka lämmintä taisi olla jo yli hellelukemien. Kuvaakaan ei kukaan kyennyt siinä tilanteessa käärmeestä ottamaan.

Kalkkaroista iältään nuoret ovat niitä kaikkein vaarallisimpia, sillä ne eivät osaa vielä säädellä myrkkynsä määrää. Niinpä ne puraistessaan päästävät kaiken myrkyn, kun vanhemmat säätelevät sitä vaikkapa sitten useampaan perättäiseen puraisuun. Olimme nyt maanantaiksi kuitenkin valinneet saman haikkialueen kuin viimeksi juuri siksi, että siellä polut olivat leveitä ja mahdolliset käärmeet olisi helpompi huomata. Uutisjuttu Etelä-Kalifornian kuolemantapauksesta sai minut nopeasti valveille, vaikka nukkumaanmenoaika oli jo käsillä. Sydän pamppaili.

Koska uni ei tullut pitkään aikaan, tartuin uudestaan puhelimeeni. Nyt some syötti minulle artikkelin, kuinka tulee oikeaoppisesti toimia, jos kalkkarokäärme puraisee. Artikkeli oli todella informatiivinen, mutta että tartuin siihen myöhään illalla, oli virhetikki. Kauhukuvat edellisestä ja seuraavan aamun haikista pitivät minut hereillä vielä pitkään. Olin varma, että seuraavana aamuna törmäisimme jälleen kalkkaroon ja onni ei olisi tällä kertaa enää mukana. Tiedättehän, kun iltaisin ja öisin ajatus lähtee laukalle, niin sitten se todellakin lähtee... 

Jutussa ruodittiin vielä kuolleen maastopyöräilijän tapausta. Hän oli tehnyt sen perustavanlaatuisen virheen, että oli lähtenyt pureman jälkeen itse pyöräilemään kohti hoitopaikkaa. Tällainen liikunta ja oletettu stressitila saa myrkyn vain leviämään nopeammin elimistössä. Tärkeintä olisi pitää pureman saanut raaja täysin liikkumattomana ja hankkia apua paikan päälle. Tämä oli hyvä muistutus itselle. Pureman sattuessa pitäisi osata rauhoittua...

"No mutta vastamyrkkyhän pelastaa..." 

Olin tiennyt vastamyrkyn kalleudesta ja hankaluudesta saada, mutta en sitä, ettei vastamyrkyn saaminen olekaan kaikelta pelastava tekijä. Käärmeen myrkky alkaa aiheuttaa välittömästi elimistössä tuhoja kuten kudos- ja verisuonivaurioita, mikä aiheuttaa kivuliasta ja nopeaa turvotusta. Vastamyrkky pystyy kuitenkin ehkäisemään ainoastaan vastamyrkyn antamisen jälkeen syntyviä vaurioita, ei siis korjaamaan jo aiheutuneita tuhoja. Niinpä jokainen minuutti tapaturman jälkeen on arvokas. 

Artikkelissa kerrottiin myös se tosiasia, ettei jokaisessa terveyskeskuksessa tai sairaalassa välttämättä ole vastamyrkkyä edes saatavilla. Lääkkeellä on tietenkin omat vanhentumispäivämääränsä eli se ei kestä hyllytavarana loputtomiin. Lisäksi yhden pienen vastamyrkkylääkepullon perushinta on noin 3 000 dollaria, mutta sairaalat voivat veloittaa siitä 5 000 dollarista jopa 15 000 dollariin. Ja kun yksi lääkepullo ei vielä auta. Yleensä hoito aloitetaan pistämällä 4 - 6 pullollista lääkettä, joten jo tämä vaihe voi maksaa pahimmillaan useamman kymmenen tuhatta dollaria. Monet potilaat tarvitsevat kuitenkin jopa 10 - 20 pullollista vastamyrkkyä, vakavat tapaukset jopa 25 tai enemmän. Niinpä kalkkaropureman hoito voi siis tulla todella, todella kalliiksi. 

Jutussa rikottiin myös monia urbaaneja legendoja, mitä ei pidä tehdä pureman sattuessa. Ei pidä esimerkiksi yrittää imeä myrkkyä puremakohdasta pois tai tehdä siihen minkäänlaista viiltoa myrkyn ulos valuttamiseksi. Jos pureman saa, myrkky on jo lähtenyt leviämään nestekierron, ei verenkierron, kautta. Myöskään minkäänlaiset paine- ja puristussiteet eivät ole hyväksi. Ja kalkkarokäärmeen puremiin ei pidä käyttää minkäänlaista käärmepakkausta, jos sellaisia mahdollisesti on vielä myynnissä.

Kello oli jo yli puolenyön, mutta artikkeli piti minut hereillä aamuyön puolelle. Olin jo aikeissa jänistää ja perua koko haikin omalta osaltani. Käärmekammoni oli kasvanut yön hiljaisina tunteina äärimmilleen. Mutta aamulla muutaman tunnin yöunen jälkeen tartuin härkää sarvista, päätin mennä haikille mukaan, ja mikä onni, tällä kertaa ei käärmeen käärmettä, huh. Olin voittanut pelkoni ainakin tällä erää. Bonuksena näimme haikillamme sen sijaan pieniä karitsoja, jotka pomppivat vallattomina läheisen maatilan aitauksessa. Olivathan se supersuloisia!

Tällainen tapaus tältä viikolta. Te, jotka asutte kalkkarokäärmealueella, kannattaa ehdottomasti lukea tämä valaiseva Coloradon The Survival Universityn artikkeli, jos ette vielä ole lukeneet. 

Käärmekarmeuksista huolimatta toivotan kaikille lukijoilleni mukavaa ja käärmeetöntä pääsiäisen aikaa, ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!  

Lisää lintuerikoisuuksia kotikaupungistamme

Viime postauksessa kerroin teille mustista variksista, jotka ovat vallanneet kotikaupunkimme aina iltaisin. Nämä varikset eivät ole suinkaan ainoa lintuerikoisuutemme. Toisinaan voi joutua hieraisemaan silmiään, sillä taivaallamme viilettävät myös:

Kalifornian villipapukaijat

Kun muutimme Piilaaksoon, oli hyvin yleisenä tietona, että kotikaupunkimme Las Palmas -nimisessä puistossa asusteli isohko kirkkaan vihreiden papukaijojen lauma. Villeinä lentävät papukaijat eivät tuntuneet tänne ominaisilta, sillä ilmastomme ei ole millään tavalla trooppinen tai ympäri vuoden edes kuuma. Eikä näiden papukaijojen kuuluisikaan lennellä täällä vapaasti, vaan ne ovat päässeet aikoinaan karkuun. 

Papukaijalaji on Mitred Parakeet (suom. pahta-aratti), jonka luontainen esiintymisalue on Argentiinassa, Boliviassa ja Perussa. California Parrots -sivustolla kerrotaan useampikin urbaani legenda, kuinka nämä papukaijat ovat aikoinaan Kaliforniaan tulleet. Yhden tarinan mukaan eräs rouva matkusti 1940-luvulla edestakaisin pienlentokoneella Meksikon ja Kalifornian väliä. Nainen otti mukaansa aina Meksikosta papukaijoja, joita hänen oli tarkoitus myydä Kaliforniassa ja saamillaan rahoilla hän kattoi matkakustannuksensa. Tarinan mukaan ei ollut sattunut ainoastaan kerran tai kaksi tilanne, jossa papukaija oli päässyt kuljetushäkistään ulos lennon aikana, ja kun lentokoneen ovi avattiin perillä Kaliforniassa, lintu lensi vapauteen. 

Toisen tarinan mukaan 1960-luvun loppupuolella eksoottisia lintuja kuljettanut auto joutui onnettomuuteen, jolloin papukaijoja pääsi ulos häkeistään. Ja kolmas tarina väittää, että papukaijat olisivat karanneet sirkuksen eläimistöstä 1970-luvulla. 

Liekö kukaan tietää, mikä näistä tarinoista on se todenperäisin ja millä vuosikymmenellä papukaijat ovat todella tänne ilmestyneet. Joka tapauksessa tällä hetkellä linnut asuttavat Kalifornian rannikkoa San Franciscon ja San Diegon välillä, eli useiden satojen kilometrien pituisella alueella. Ja useita tuhansia kilometrejä pohjoisempana kuin kyseisen lajin kuuluisi. Mutta ilmeisen hyvin ovat sopeutuneet paikalliseen ilmastoon ja ravintoon.

Nämä papukaijat ovat kooltaan noin 30 - 40 cm.

Mitred Parakeet tai Mitred Conure (suom. pahta-aratti). Kuva CaliforniaParrot.com-sivuston kuvagalleriasta. 

Ainakin yksi tällainen iso papukaijaparvi asuu juuri meidän kotikaupugissamme. Erään lehtijutun mukaan niitä kerrotaan olevan parvessa jo viisi tai kuusi tusinaa. Parvi tai osa siitä lentää toisinaan meidänkin pihan yli. Äänekkyydessään tuo ylilento ei jää huomaamatta, sillä kaijat pitävät melkoista meteliä.

Tämän mekkalan olen saanut todistaa myös muutamina aamuina, kun olen mennyt varhaiselle joogatunnille. Papukaijat ovat raakkuneet tuolloin kuntosalin edustan pihapuissa. Vaikka vieressä jyrisee aamuliikenne vilkkaasti liikennöidyllä tiellä, niin silti papukaijojen ääntely ylittää liikennemetelin. 

Aärimmäisen surkea yritykseni kuvata pientä papukaijaparvea kuntosalin pihassa. Tuolla ne lehdettömien oksien päissä istuksivat. 

Tässä astetta parempi kuva kaapattuna Sunnyvale-Gardenin lehtijutusta, joka kertoo papukaijojen majailevan aamuisin juurikin kuntosalini kohdalla. Artikkelin mukaan papukaijat kerääntyvät edelleen illoiksi ja öiksi Las Palmas -puistoon.

Tällaisia papukaijajuttuja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kotikaupungissamme on pientä lintuongelmaa

"Houston, we have a problem. A bird problem."

Kotikaupunkimme Piilaaksossa on joutunut viime vuosina erikoisen "vandalismin" kohteeksi. Kaupunkimme keskustan voi nimittäin iltaisin vallata satojen ja taas satojen, lopulta jopa tuhansien mustavariksien armeija. Tietääkseni mikään muu lähikaupunki ei ole kärsinyt vastaavasta riesasta. Ja kun muistaa, että Piilaaksossa kaupungit sijaitsevat aivan vieri vieressä niin, että kaupunkikeskustojen välimatka voi olla vain muutaman hassun kilometrin, niin tästäkin huolimatta nuo mustat liitelijät ovat valinneet iltaviettopaikakseen juuri meidän kaupunkimme.

Variksia lentämässä kotimme ylitse. Näitä parvia tulee iltaisin toinen toisensa perään. Kuva otettu 7.3.2026. 

Onko tämä sitten jonkinmoinen ongelma? Kerron omakohtaisen kokemukseni muutaman vuoden takaa:

Olimme ukkokullan ja suomalaisen ystävämme kanssa kolmestaan illallisella ja valinneet istumapaikat kotikaupunkimme kävelykadulla sijaitsevan ravintolan terassilta. Varikset lentelivät pieni lauma kerrallaan keskustaan nekin ja alkoivat raakkua kävelykatua reunustavissa puissa. Meteli ravintolaterassin yläpuolella voimistui. Ensimmäinen ulostepommi yläilmoista levisi ukkokullan ja ystävämme paidanhihoihin. Miehet kävivät sisällä puhdistamassa vaatteensa ja palasivat pöytään. Eipä aikaakaan, kun seuraava roiskaus osui pöytäliinalle ja viinilasiin. Ravintolan henkilökunta oli jo kummissaan, kuinka saatoimmekin joutua jo toisen pommituksen kohteeksi ja pyysi meitä siirtymään päivänvarjon alle. Siitä oli juuri vapautunut pöytä. Saimme maksutta uuden viinin pahoittelujen kera, vaikka eihän "onnettomuus" ravintolan vika edes ollut. Mutta kuinka ollakaan, uuden ruokapöytämme yksi kulma jäi päivänvarjon antaman suojan ulkopuolelle ja pian siihen tuli kolmas linnunkakkaläjä. Tarjoilijatkin olivat ihmeissään, ettei vastaavaa ulosteosumien määrää ollut vielä kenellekään heidän asiakkaistaan aiemmin sattunut.

Onneksi tämä ikimuistoinen kokemus jäi meidän ainoaksi.

Milloin linnut ilmestyivät?

En osaa sanoa tarkkaa aikaa, milloin varikset alkoivat tänne kerääntyä. Kun muutimme nykyiseen kotikaupunkiimme kymmenisen vuotta sitten, ei lintuongelmaa vielä silloin ollut. Ja mikä tekee näiden lintujen jokailtaisesta invaasiosta kenties poikkeuksellisen tai ainakin mielenkiintoisen on se, että aamuisin ja päivisin linnut ovat tipotiessään! 

Mutta kun aurinko laskee, nämä siivekkäiden ylilennot sitten alkavat. Lintuja liihottaa peräkkäisissä parvissa lännenpuoleisilta kukkuloilta kaupungin keskustaan mustina "pilvinä". Näky on kuin Hitchcockin Linnut-elokuvasta. Paitsi, että näky ei ole televisioruudun takana, vaan niin sanotusti IRL, in real life. Välillä lintujoukkiot saattavat pitää lentotaukoa istuen sähköjohdoilla meidänkin asuttamalla omakotitaloalueella tai keskustan liepeillä kerrostalojen katoilla. Mustat, pitkät linturivistöt ja äänekkäät raakkumiset eivät jää huomaamatta. Näiden raakkujien määränpäänä on kaupunkimme keskusta ja siellä erityisesti ruokaravintolat. Sapuska, sehän se siivekkäitä houkuttaa.

Lintuja levähtämässä omakotitaloalueella ennen matkan jatkamista kohti kaupunkimme keskustaa.

Ongelmia ja ratkaisuyrityksiä

Linnut pitävät tietenkin isoina laumoina ensinnäkin kamalaa mekkalaa. Toisena on edellä mainittu ulosteongelma ulkona ruokaileville ihmisille. Myös keskustan kadut maalautuvat valkoisiksi ulostelammikoiden ansiosta, joten hyvä hygienia on ollut sekä haaste että jatkuvien jalkakäytäväpesujen vuoksi kaupungillemme myös iso kustannus. 

Kaupunkimme on siis hyvin tietoinen lintuongelmasta, ja siitä on uutisoitu ihan valtakunnallista mediaa myöten. Lintujen karkottamiseksi on kokeiltu mm. tekohaukkoja ja CD-levyjen kaltaisia, valoa heijastavia pelottimia, mutta lopulta linnut ovat jatkaneet sitkeästi kokoontumisiaan samalle alueelle. Pandemian aikaan kävelykadulle ja sen lähiympäristöön asennettiin vihreitä lasereita, mistä myös The New York Times uutisoi. Näiden lasereiden todettiin auttavan lintuongelmaan. Mutta. Lähellä sijaitsee myös armeijan käyttämä lentokenttä, jonka lentoliikennettä vihreät laserit häiritsivät. Niinpä laserit jouduttiin kyseiseltä alueelta poistamaan ja linnut palasivat takaisin.

Kävelykadun jalkakäytävä, kun sitä ei ole hetkeen puhdistettu.

Tuorein tilanne

Viime syksynä en muista nähneeni lintuja kaupungissamme enää ainakaan yhtä suuria määriä. Joinakin iltoina muistan nähneeni lintuparvien pyyhältävän taivaalla kaupungistamme hiukan viistosti ohi. Toivoin, että ne olisivat löytäneet vaikkapa kaatopaikan omaksi illallispaikakseen. 

Nyt talvikuukausina puolestaan emme ole ruokailleet ulkona, joten linnut eivät ole osuneet niin sanotusti kiikareihini. Mutta viime perjantaina sää oli jo lämmin ja söimme illallista vieraidemme kanssa erään kotikaupunkimme ravintolan terassilla. Tällä kertaa lintuja ei näkynyt. Joinakin iltoina näen kuitenkin edelleen mustien lintulaumojen liitelevän kukkuloilta kotimme ylitse. Tästä todisteena postaukseni ensimmäinen kuva, jonka nappasin 7. maaliskuuta.

Onko variksien määränpää edelleen kaupunkimme keskusta? Sen varmasti lämpenevät ilmat ja ruokailijoista täyttyvät terassit paljastavat.

Nämä ravintola-aluettamme viime vuosina sabotoineet mustat varikset eivät suinkaan ole kotikaupunkimme ainoa lintuerikoisuus. Tästä kerron teille lisää ensi postauksessa. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Life lately — elämä viime aikoina

Somessa on jo hyvän aikaa näkynyt Life lately -postauksia, joissa ihmiset laittavat viimeaikaisia hetkiä ja tapahtumia elämästään yhdeksi koosteeksi. Helmikuu oli monin tavoin tapahtumarikas, joten ajattelin soveltaa Life lately -ideaa myös blogissani. Ja kiitos somessa äänestykseen osallistuneille. Tämä blogiaihe keräsi 2/3 äänistä kahden eri teeman kesken pidetyssä äänestyksessä.

Lähikortteleissa kukkii. Voi, kunpa saisin tuoksun teille mukaan tähän kuvaan!

Ukkokullan synttärimatka

Helmikuussa juhlistimme ukkokullan syntymäpäivää matkaamalla Ranskan Polynesiaan. Yövyimme 10-päiväisen matkamme aikana kolmella eri saarella ja lisäksi teimme päiväretken neljännelle. Alkumatkamme osoittautui yllättävänkin eksoottiseksi. Olimme varanneet kakkossaarelta pikkuruisesta kylästä neljäksi yöksi pienen mökin ja kuinka ollakaan, saapumispäivänämme tuolta saarelta rikkoontui kriittinen vesipumppu. Niinpä meidän osa saaresta oli ilman juoksevaa vettä käytännössä koko siellä olomme ajan. Kun vesikatko näytti pitkittyvän, otettiin saarella käyttöön hätävesivarasto, mutta siitä riitti vettä vain pariksi tunniksi. 

Jonakin päivänä vettä saattoi tulla hanasra hetken aikaa lirumalla, kunnes vedentulo taas yhtäkkiä lakkasi 10 minuutin päästä kokonaan. Mökkimme sijaitsi vieläpä merenpintaa ylempänä kukkuloilla, joten jos vettä putkistossa ylipäätään oli, sitä riitti vähäisen vedenpaineen ansiosta vähiten meille. Niinpä emme päässeet tuolla kuumassa ja kosteassa tropiikissa kunnolla suihkuun saati pesemään hiuksiamme moneen päivään. Mökillä myös ruoanlaitto oli tavallista haastavampaa, sillä olimme yksistään pulloveden varassa. Kaupoista vesi oli tietenkin loppu, koska sitä yrittivät ostaa kaikki. WC:n huuhteluun yritimme kerätä sadevettä. 

Kolmannella saarella meillä oli kuitenkin luvassa ihanaa luksusta. Ukkokulta oli bongannut uudehkon resortin ja pääsimme majoittumaan viideksi yöksi upeaan bungalowiin. Varustukseen kuului myös toimiva suihku, jee. Ja mikä myös varsin mukavaa, emme maksaneet tästä majoituksesta käytännössä mitään, sillä kustannukset katettiin kertyneillä luottokorttipisteillä.

Pitkän vesikatkon lisäksi matkallemme osui myös sähkökatkoja, peruuntuneita retkiä ja lopuksi pahasti myöhästynyt paluulento. Mutta ah, niin paljon mukavaa ja ihanaa. Oli siis varsin ikimuistoinen synttärireissu, joka jäi kaikkien kommellustenkin jälkeen ehdottomasti positiiviseksi kokemukseksi. 

Matkan jälkeen on muuten ollut hauska huomata eroavaisuus, kun olen kertonut vedenpuutteesta joko amerikkalaiselle tai suomalaiselle. Suomalaiset ovat lopulta todenneet, että no mutta kyllä suomalainen pärjää noinkin tiukassa tilanteessa, kun taas amerikkalaiset ovat kauhistelleet valtavasti, kuinka oikein pärjäsimme, emmekö vaihtaneet majapaikkaa, vaadimmeko rahojamme takaisin jne. Heidän reaktionsa on ollut yhtä OMG-vuodatusta, hahah!

Meidän mökkinaapureita vesikatko ei juurikaan hetkauttanut.

Unitutkimus

Loman jälkeen olikin sitten luvassa itselleni jotain aivan uutta: osallistuin unitutkimukseen. Alla olevassa kuvassa näkyy osa niistä piuhoista, joita minuun kytkettiin tutkimuksen ajaksi. Niitä oli hurjat määrät ja niiden asentamiseenkin meni melkoinen tovi.

Menin siis yhdeksi yöksi nukkumaan unitutkimuskeskukseen, minkä aikana minusta tutkittiin lukuisia asioita. Jätän lääketieteelliset seikat postaukseni ulkopuolelle, mutta yhdestä esiin tulleesta tuloksesta olin hiukan yllättynyt. Olen aina ajatellut nukkuvani enimmäkseen kyljellään, mutta ainakin tuon testiyön aikana olinkin nukkunut valtaosan ajasta selälläni. Vaikuttiko tähän ympäri vartaloa kiinnitetyt anturit ja piuhaviidakko vai ei, sitä en osaa sanoa. Mutta jotta ei jäisi väärää kuvaa, niin tällaiseen tutkimukseen pitää tietenkin olla lääkärin lähete ja lääketieteelliset perusteet eli tutkimukseen ei toki mennä ainoastaan nukkuma-asentoja kartoittamaan.

Kyseessä oli kohdallani uudenlainen tutkimus, joten amerikkalaiseen tapaan oli tarpeellista etukäteen selvittää, kattaako terveysvakuutuksemme tutkimuksen ja jos, niin kuinka hyvin. Tutkimuksesta lähti nimittäin 4 200 dollarin lasku vakuutusyhtiölle ja jos vakuutuksemme ei sitä korvaisi, olisin velvollinen maksamaan koko laskun itse. Paikallinen vakuutuksemme on kuitenkin onneksi erittäin hyvä, joten lopulliseksi omavastuukseni tästä jää korkeintaan 10 % kustannuksesta.

LUNTA!

Lomareissumme aikana Pohjois-Kaliforniassa oli ollut todella kylmää, sateista ja jopa myrskyisää. Esimerkiksi San Franciscon lentoliikenne oli takunnut säiden vuoksi pahanlaisesti. Helmikuun loppupuolella Piilaaksoa ympäröiville kukkuloille satoi ihka oikeaa lunta! Tätä ei tapahdu läheskään joka vuosi, joten niinpä mekin lähdimme eräänä iltana ajelulle ja kävimme todistamassa tätä "ihmettä" omin silmin. Kuvassa näkyvä tie johtaa kukkuloiden huipulla sijaitsevalle observatoriolle. Yhdessä tämän talven aiemmassa myrskyssä observatorion katto repeytyi, joten tie observatoriolle suljettiin remontin ajaksi. Emme siis päässeet käsin koskettamaan lunta, mutta näköhavainto sentään saatiin.

Lumihuippuiset kukkulat.

Kevät kolkuttelee — ja käärmeet

Mutta kevättä on alkanut olla ihanasti ilmassa. Olen päässyt pari kertaa jo haikkaamaan ainoastaan shortseissa ja t-paidassa, mikä on aina kiva ja varma merkki lähestyvästä kesästä. Myös luonto on puhjennut kukkaansa niin lähikortteleissa kuin kukkuloilla, ja haikeilla olemme saaneet nautiskella mm. osavaltiokukkamme kaliforniantuliunikkojen kukoistuksesta:

Poppies!

Viime viikolla haikilla odotti kuitenkin yllätys: käärme!

Onnekseni se oli kuollut. Minulla on aivan järkyttävä käärmekammo, joten toivon, että tämä käärmehavainto olisi tämän kauden ensimmäinen ja viimeinen!

Tämä oli erinomainen muistutus, että vilkkain kalkkarokäärmeaika alkaa olla pian käsillä, joten poluilla on todellakin syytä katsoa mihin astuu. Itselläni tahtoo joka vuosi unohtua myös se tosiseikka, että meidän pahin punkkiaikamme on näin alkuvuodesta ja keväästä, kun kaikki vihertää talven sateiden jälkeen. Kun sateet loppuvat ja aurinko paahtaa kasvillisuuden rutikuivaksi, häviävät myös punkit. 

Vesijooga alkoi melkeinpä hyytävissä merkeissä

Helmikuussa käynnistyi myös tämän vuoden ensimmäinen vesijoogakurssini. Tai no, tammikuussakin olisi ollut kurssi jo tarjolla, mutta kun en ole oikein sellaisen avantouinti-tyylisen hyisen polskuttelun kannalla...

Lämmintä taisi olla 12 astetta, hrrr!

Myös helmikuun ensimmäinen vesijoogakerta oli hilkulla jäädä väliin, sillä kohdalle osui todella viileä ja tuulinen päivä ja luvassa oli myös vihmovaa sadetta juuri kurssin aikaan. Niinpä olin jäädä vilukissana kotiin. Lopulta sade kuitenkin lykkääntyi myöhempään iltaan ja uskaltauduin mukaan. 

Uimakeskus oli saanut uuden uimavalvojan/hengenpelastajan. Mies oli selvästi katsonut Baywatchia ja jos pitäisi ulkoisen olemuksen perusteella veikata, niin David Hasselhoff oli hänen suuri idolinsa. Ja olihan hän komea! Vaikka meno altaassa olikin sään vuoksi hiukan hyytävää, niin tutut kanssakurssilaiset ja altaan reunalla jämerästi seissyt hengenpelastaja "David" saivat hyvälle tuulelle. Kannatti mennä, vaikka altaasta noustessa kovasti palelikin!

Vesijoogatuntini on tiistaisin. Ensi viikolla meillä alkaa olla ennusteen mukaan jo ihan mukavat lämpötilat, mutta mikä siinä onkin, että joka viikko tiistai on koko viikon viilein ja sateisin päivä? Tämä toistuu nyt jo kolmatta viikkoa. Se on sitä meikäläisen tuuria.

Pieni säikäytys

Helmikuussa osui silmiini myös eräs nettisivu, jonka mukaan esikoiskirjastani olisi kuin olisikin tehty äänikirja. Ja tämä äänikirjan tuottaminen olisi siis tapahtunut ohi kustantamoni ja ilman lupaa! Mutta sivulla lukevien lorem ipsum -tekstien perusteella päättelin, että taitaa vain olla valmis mallipohja, jos äänikirja jonakin päivänä tulisi. 

Uusia tuulia

Helmikuu toi myös uusia puhureita kirjoitusrintamalla. Idea syttyi jo joulusiivousta tehdessä, mutta joulu-, uudenvuoden- ja loppiaislomien vuoksi asia ei edennyt Suomen päässä rivakasti. Tammi-helmikuussa alkoi lopulta viestirintamalla tapahtua ja helmikuussa asia ratkesi: pääsin kirjoittamaan pienen elämysartikkelin Argentiinasta Suomen Viinilehteen. Jos kaikki menee suunnitellusti, juttu ilmestyy loppuvuodesta. Tämä oli kiva ja innostava kirjoitusprojekti, ja katsotaanpa, jos tälle orastavalle yhteistyölle poikisi myös jatkoa.

Naapuruston pihamaalla hienot hyasintit täydessä terässä!

Tällaisia otteita helmikuulta. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Super Bowl Piilaaksossa ja sananen amerikkalaisen jalkapallon naisten liigasta

Ensi viikonloppuna täällä Piilaaksossa Santa Claran kaupungissa järjestetään amerikkalaisen jalkapallon vuosittainen päätapahtuma ja ylipäätään maan urheilutapahtumien jokavuotinen huipentuma Super Bowl. Tämä on toinen kerta, kun tämä megatapahtuma järjestetään Piilaaksossa meidän täällä asuessamme. Vaikken kyseistä lajia seuraakaan, ei arjessa eikä alueuutisissa ole voinut välttyä tulevalta. Tällä viikolla on tuntunut, ettei alueuutisissa muusta puhutakaan kuin tulevasta ottelusta ja sen oheistapahtumista.

Ruokakaupoissa on ollut mielestäni aiempia vuosia isommat ja näyttävämmät Super Bowl -herkkuosastot. Koska tänä vuonna peli pelataan kotikulmilla, niin voi varmaan myös mässäillä enemmän, kauppiaat kai ajattelevat. Tämä kuva on otettu apteekista, missä oli isot lavat Gatorade-juomaa Super Bowl -teemaisissa laatikoissa.

Mittavat liikenne- ja rinnakkaistapahtumajärjestelyt

Tämän viikon maanantaina stadionin naapurikaupunki San Josessa oli jo otteluviikon avajaistapahtuma, minne ihmiset jonottivat korttelikaupalla. Puolivälissä viikkoa oli korttelijuhla San Franciscon China Townissa. Myös San Franciscon konferenssikeskuksessa järjestetään Super Bowlin ennakkotapahtumia ja lähellä kuuluisia San Franciscon lahden laitureita voi kuvauttaa itsensä fanittamansa pelaajan kanssa. Kaupunkiin odotetaankin tuhansia ja tuhansia pelivieraita Super Bowl -viikon aikana. Koko San Francisco Bay Arean ennustetaan saavan peräti miljoona otteluturistia tällä viikolla. Jopa pienehkö naapurikaupunkimme Mountain View on ilmoittanut budjetoineensa 300 000 dollaria vain ja ainoastaan rinnakkaistapahtumien järjestämiseen omassa kaupungissaan otteluviikonlopun aikana. Kaikkialla tapahtuu.

Monille Super Bowl -turisteille tarjoutuu ensimmäistä kertaa elämässään mahdollisuus kokeilla matkansa aikana myös robottitaksia. Nähtävyys ja elämys sinänsä. Ilman kuljettajaa kulkevan kyydin voi nykyään ottaa jo molemmilta kansainvälisiltä lentoasemiltamme San Franciscosta tai San Josesta. Itseohjautuvien autojen yritys Waymo on lanseerannut 20 Super Bowl -teemalla kuvioitua autoa liikenteeseen ottelun kunniaksi. Kuvalähde.

Liikenne tulevana viikonloppuna ei tule olemaan vaivaton. Jo noin kuukausi ennen ottelua stadionin läheinen tie suljettiin turvallisuussyistä. Eli lähiasukkaat ovat saaneet nauttia kiertotien riemua jo jonkin aikaa. Ja tiesulkuja tullaan viikonlopuksi asettamaan lisää. Stadion sijaitsee kodistamme linnuntietä kuuden kilometrin päässä, joten meillä ei liikenteen erityisjärjestelyt tai jumiutuminen ole näkynyt -- vielä. Peliviikonloppuna tilanne on varmasti toinen. 

Uskon, että turvallisuusnäkökulmiin kiinnitetään tällaisen massatapahtuman kohdalla joka vuosi, mutta tänä vuonna erityisen paljon huomiota. Noin 10 päivää ennen peliä otti turvallisuusasiaan kantaa yllättäen myös kotikaupunkimme pormestari. Hän ilmoitti, että valtion maahanmuuttoviranomaiset tulevat olemaan läsnä stadionin ympäristössä ja San Josen kaupungissa tapahtuman aikana. Samassa yhteydessä hän muistutti, että mahdollisiin mielenosoituksiin osallistumisissa toivotaan rauhallisuutta ja kunnioitusta. Pormestarin ilmoitus on mielenkiintoinen sinänsä, ettei ottelua tosiaan pelata edes kaupungissamme, mutta toki samassa piirikunnassa ja lähellä. Ja takuulla tapahtumaan osallistuu myös kotikaupunkimme asukkaita, joista siis yli puolet on yksistään aasialaistaustaisia. (Ja tähän väliin pieni sivujuonne. Olemme saaneet Suomesta kyselyitä, olemmeko olleet viime aikoina turvassa. Kyllä olemme, täysin turvassa. Tähän mennessä mielenosoituksia viime aikojen tapahtumista ei ole Piilaakson katukuvassa oikeastaan näkynyt. Vasta viimeisen viikon aikana ihmiset ovat parissa laakson kaupungissa kerääntyneet kantaaottavien kylttien kanssa tien varteen, mutta tuolloinkin kaikki on sujunut täysin rauhallisesti ilman minkäänlaisia yhteenottoja. Ja kun kävimme pari viikkoa sitten viikonlopun San Franciscossa, oli sielläkin ns. rauha maassa. Ei minkäänlaisia merkkejä mellakoinnista eikä väkivallasta.) 

Mutta sitten takaisin Super Bowliin:

Täysin järjettömät lippuhinnat

Lokakuun lopussa eli vajaa neljä kuukautta ennen tapahtumaa, ja jolloin siis otteluun osallistuvia joukkueita ei vielä edes tiedetty, myytiin lippuja jälleenmyyntipiste Seat Geekissä halvimmillaan hintaan 7 200 dollaria/kappale. Tällä sai paikan ylimmältä hattuhyllyltä katsomon nurkasta. Keskemmältä katsomoa ylimmältä orrelta sai paikan tuolloin noin 8 500 dollarilla. Kalleimmat katsomoliput olivat 23 000 - 24 000 dollaria. Ostaakseen lipun suorien kanavien kautta pitää olla joitakin klubi- ja fanijäsenyyksiä eli monet jälleenmyyntipisteistä lippunsa ostavat voivat olla ensikertalaisia ja nk. once in a lifetime -katsojia.

Jälleenmyyntilippujen hinnat tietenkin elävät koko ajan ja yhden artikkelin mukaan hinnoissa tapahtui notkahdus, kun peliin osallistuvat joukkueet lopulta ratkesivat. Pelaamassa ovat itärannikon New England Patriots ja länsirannikon Seattle Seahawks. Niinpä pelissä on eräänlainen itä-länsi-asetelma. NFL:n virallisen lipunmyyntialustan mukaan ahkerin osavaltio ostamaan ottelulippuja on tammikuun loppuun mennessä ollut Seattlen joukkueen kotiosavaltio Washington (24 %), toisena tapahtumaosavaltio Kalifornia (16 %) ja kolmantena New England Patriotsin kotiosavaltio Massachusetts (7 %). 

Puolitoista viikkoa ennen ottelua halvin lippuhinta näytti olevan 6 000 dollarin luokkaa eli hienoista laskua oli tosiaan tapahtunut, kun taas VIP-lipun "paras" hinta oli yli 80 000 dollaria! Kyllä, siis yhden paikan. Niin, ja jos haluaisi ajaa stadionille autolla ja parkkeerata periamerikkalaisen tapaan tailgating-pippaloiden pitoon, niin parkkipaikka maksoi 10 päivää ennen ottelua 8 000 dollaria. Huh huh!

Majoitus

Pitkämatkalaisille lippujen lisäksi kustannuksia tuovat tietenkin matkat ja majoitus. Kun puertoricolainen artisti Bad Bunny julkistetiin puoliaikaesiintyjäksi, ilmoitti San Josen pormestari hotellien kysynnän alkaneen kaupungissa kasvaa välittömästi. Stadion sijaitsee lähellä San Josen keskustaa, mistä pelipaikalle pääsee ratikkaa muistuttavalla paikallisjunalla.

Tein mielenkiinnosta kokeilevia hakuja saada kahden hengen majoitusta peliviikonlopulle perjantaista maanantaihin (peli pelataan sunnuntaina). Alkuviikosta yksi hotellien onlinevarausjärjestelmä ilmoitti, että 77 % San Josen kaupungin kapasiteetista oli jo varattu. Mutta yllättäen löytyi esimerkiksi hotellimajoitus kahden kilometrin päässä stadionista vielä noin 2 200 dollarilla. Seuraava maksoikin sitten jo yli 4 000 dollaria. San Josen kaupungin alueelta löytyi myös vielä kahden tähden motellihuoneita noin 600 dollarilla. Olin siis lähinnä yllättynyt, että majoitusta oli ottelua edeltävällä viikolla ylipäätään vielä saatavana, eivätkä hinnatkaan olleet tuota pahemmat. Kun nimittäin jo silloin kymmenkunta vuotta sitten 5 000 - 10 000 dollarin viikonloppuvuokrat omakotitaloista Super Bowlin aikaan olivat ihan "normaaleja" hintoja...

Tällaisen huoneen saisi 600 dollarilla motellista, jonka arvosana on 4,6/10... Eli luksusta ei olisi vastassa.

Amerikkalaisen jalkapallon naisten liiga

Moni amerikkalaisen jalkapallon miespelaaja on tunnettu erinomaisista pelipalkkioistaan. Parhaimmat voivat tienata jopa kymmeniä miljoonia vuodessa. Mutta kuinka on tulojen laita saman lajin naisten liigassa? 

Serkkuni suomalainen tytär pelaa ansiokkaasti amerikkalaista jalkapalloa Dallasin naisten liigajoukkueessa. Minulle avautui aivan uusi maailma, kun sain kuulla, ettei naisten liigassa pelaajilla olekaan yhtä auvoiset olot kuin miesten liigassa. Miesten sarjoissa koulut tai liiga maksaa kaiken ja pelaajat saavat palkkaa. Naispelaajille ei makseta palkkaa. Päinvastoin he osallistuvat itse joukkueen varainhankintaan esimerkiksi myymällä pelipaitoja. Pelaajat myös maksavat pääsääntöisesti itse omat pelikulunsa, ja kun ottelumatkoja tulee eri puolille Yhdysvaltoja, niin myös kustannukset ovat isoja. Sukulaiselleni maksetaan asunto ja pelit, koska on hän tuotu pelaaja eli nk. importti. Näistä avuista huolimatta itselle jäävät maksettavaksi esimerkiksi ruoka ja tuhansia maksavat vakuutukset. Yhdestä kaudesta hänelle ja perheelleen jää yhä maksettavaa noin 20 000 euroa. Niinpä moni naispelaaja joutuu tekemään yhtä tai kahta työtä treenaamisen ohessa, mikä vaikeuttaa palautumista ja ylipäätään harjoittelua täydellä teholla. Täysammattilaisuus on siis naisten liigassa vielä pelkkä haave.

Mistä tällainen epätasa-arvo saman lajin sisällä sitten johtuu? Yksinkertaisesti siitä, etteivät naisten pelit saa esimerkiksi yhtä paljon ja riittävän laajasti tv-aikaa, jolloin lajin näkyvyys naisten osalta jää vähemmälle tai liki olemattomaksi. Niinpä tv-yhtiöt eivät kerää mainostuloja eivätkä ottelut katsojia, jolloin seuroilla jää myös paremmat lipputulot saamatta. Lajissa ei siis pyöri raha yhtä lailla kuin miesten puolella. Ja on huomioitavaa, etteivät kaikki täällä amerikkalaisen jalkapallon kotimaassa Yhdysvalloissakaan edes tiedä, että myös naiset pelaavat tätä lajia. Sukulaiseni osallistui aktiivisesti markkinointikampanjaan, missä rikottiin väärää uskomusta, etteivät tytöt voisi harrastaa amerikkalaista jalkapalloa.

Mutta tässäpä katsaus amerikkalaisen jalkapalloon ja miten se näkyy lajin päätapahtuman alla kotimaisemissame. Itse meinaan livahtaa viikonlopuksi karkuun tätä pelihulabaloota, joten minun puolestani joku muu saa aivan vapaasti parkkeerata autonsa siihen kahdeksan tonnin ruutuun, hahah. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Hyi minua, tietojen kalastelijaa!

Pakkasin viime kesänä Suomesta matkalaukkuuni pienen erän esikoiskirjaani. Ajattelin, jos onnistuisin myymään niitä täältä Piilaaksosta käsin amerikansuomalaisille joululahjoiksi ja lomalukemiseksi. Ja onnistuinhan minä. Kirjat menivätkin loppuvuodesta niin kivasti kaupaksi, että viimeiselle ostajahalukkaalle jouduin myymään jo ei oota. 

Mutta arvatkaapas! Vaikka maailmantilanne näyttää välillä erityisen pahalta, niin vielä tältä pallolta löytyy myös aivan ihania ja auttavaisia ihmisiä. Ystäväni Seattlesta oli menossa viettämään joululomaa Ouluun ja tarjoutui tuomaan paluumatkallaan kirjoja lisää Yhdysvaltoihin. Laukussaan oli kuulemma hyvin tilaa. Lopulta tämä uusi kirjaerä pääsi Piilaaksoon hänen miehensä työmatkan ansiosta. Olin niin kiitollinen tästä valtavasta kädenojennuksesta, ja totta kai sovitulla tavalla "kuriireille" apunsa myös korvasin.

No sittenpä tammikuussa ilmoittelin yhdessä amerikansuomalaisten ryhmässä, että kirjaani olisi nyt jälleen saatavilla. Ja kas, ihanan moni halusi kirjani vielä tilata. Joulun alla asia oli mennyt heiltä ehkä kiireessä kokonaan ohi. Ja niinpä minä jälleen lähetin näille kirjatilaajille Facebookin Messengerin kautta kirjan hintatiedot, maksutapavaihtoehdot ja kyselin osoitteen, mihin kirjan voisin lähettää. Kaikki meni vielä kuudennen kirjan kanssa hyvin, mutta seitsemännen kohdalla homma niin sanotusti pomppasi pois raiteiltaan. Sain Facebookissa yllättäen seuraavan ilmoituksen:

Siis mitä ihmettä? Olin saanut niin kutsutun bannin viikoksi ja nämä rajoitukset astuivat voimaan parissa minuutissa. Kun avasin perustelut linkin takaa, kerrottiin minun rikkoneen Facebookin yhteisönormeja kyberturvallisuuden osalta. Että siis kuinka? Olinhan minä äimänä! Ja kun klikkasin eteenpäin, sain lisää perusteluja:

Lisäksi outoa oli, että olin jo aiemmin jakanut edellisen blogipostaukseni maanjäristyskokemuksista Ulkosuomalaisten blogit -ryhmään, mutta postaukseni poistettiin sieltä jälkikäteen. Tästä poistosta ei tullut minulle mitään ilmoitusta. Omalla sivullani blogipostaukseni edelleen sen sijaan säilyi. Eli toisin kuin Facebookin antamissa rajoituksissa luki, myös aikaisempiin toimiini Facebookissa kajottiin. 

Yritin sinnikkäästi kokeilla, saisinko postauksen vielä blogien someryhmässä julkaistua, mutta sain ilmoituksen, että postaukseni menisi ylläpidon katselmoitavaksi. Tämä ei ole ryhmässä yleinen käytäntö. 

Vasta tunti pari rajoitusilmoitusta myöhemmin hoksasin, mistä oli kysymys. Kun olin kysynyt kirjani tilaajilta heidän osoitteitaan, oli tämä katsottu tietojen kalasteluksi! Siis todennäköisesti jokin teköälyavusteinen robotti oli näin tulkinnut. Voi hyvänen aika. Minä suuri rikollinen!

Kirjoja paketoituina ja odottamassa vientiä postiin. Näin minä ovela ja pahamaineinen hakkeri hyödynsin kalastelemiani osoitteita. 

Onneksi tämä rajoitus oli nyt toistaiseksi voimassa vain viikon ja pystyn jo jakamaan mm. tämän uuden postaukseni. Mutta kyllä harmitti, että koko sotku syntyi täysin viattomasta kirjamyynnistä! Erityisesti Messenger-viestien rajoittaminen kismitti. En esimerkiksi voinut kuitata kirjatilaajille siinä vaiheessa, kun heidän maksunsa tulivat onnistuneesti perille. Ja niin monta muutakin chat-ryhmää ystävien kesken jäi ilman reagointiani ja kommenttejani.

Kirja signeerattuna. Ja sitten pakettiin!

Se kyllä huvitti, että Messengerissä oli oikein tällainen laskuri, milloin rajoitukset loppuvat. Ensin oli päivien lukumäärä ja lopuksi tämä "lähtölaskenta" tuntien tarkkuudella. Aivan kuin minä sormi näppäimellä olisin odottanut, milloin rajoitukset purkautuvat, hahah.

Mutta enpä olisi uskonut, että tällaisiakin mutkia voi esikoiskirjan myyntitaipaleella eteen tulla. Jospa moinen mutka jäisi kuitenkin sekä ensimmäiseksi että viimeiseksi. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

6,5 magnitudin maanjäristyksessä

Oli vuoden 2026 toinen päivä. Olimme lähdössä opastetulle päiväretkelle Mexico Citystä katsomaan Teotihuacanin pyramideja. Olimme hypänneet Hiacen kyytiin ja valinneet harvoista vapaina olevista istuinpaikoista vierekkäiset takarivin paikat. Vielä yhden pariskunnan nouto toiselta hotellilta, minkä jälkeen pienryhmämme olisi valmis matkustamaan miljoonametropolin ulkopuolelle. Pääsisimme ihastelemaan liki pari tuhatta vuotta vanhoja valtavia kivirakennelmia: Aurinko-, Kuu- sekä Feathered Serpent -pyramideja.

Kello on aamukahdeksan. Retkiseurueemme istuu hipihiljaa Hiacessa hotellin sisäänkäynnin edustalla ja odottaa viimeistä retkelle osallistuvaa pariskuntaa saapuvaksi. Yhtäkkiä alkavat hotellin hälytyssireerit soida kovaan ääneen. Näen takapenkille myös välähdyksiä oransseista ja punaisista vilkkuvista hälytysvaloista, joita on asennettu sisäänkäynnin kohdalle useita. Ihmisiä alkaa rynnätä hotellista ulos aina kadulle asti. Ovimiehet pitävät ovia auki, jotta ihmismassat purkautuisivat ulos nopeammin. He viittilöivät asiakkaille liikkumaan ripeästi. Palohälytyskö tämä on? 

Näen kuitenkin auton takaikkunasta, että kadulle ryntää ihmisiä myös muualta kuin juuri tästä hotellista. Seuraavaksi ensimmäinen seurueestamme saa puhelimeensa pakkosyötöllä lähetetyn varoitusviestin. Vakava maanjäristysvaara. Vilkaisemme ukkokullan kanssa omia puhelimiamme. Niihin on tullut espanjaksi sama ilmoitus. Emme ehdi reagoimaan viestiin emmekä tilanteeseen takapenkin paikoiltamme mitenkään, kun melkeinpä siinä samassa automme alkaa pomppia ja keinua voimakkaasti puolelta toiselle. Kenelläkään ei nähtävästi ole turvavöitä kiinnitettyinä, ei ainakaan meillä, ja heiluriliike todella tuntuu. Vanhan auton jousitus kitisee alla kulkevien maanjäristysaaltojen voimasta. 

Muutamassa sekunnissa tilanne on ohi, ja auton keinunta alkaa rauhoittua. Ihmisiä evakuoidaan edelleen kaduille. Pilvenpiirtäjähotellien ja -toimistorakennusten katveessa kulkeva tie täyttyy hotellimajoittujista mutta myös paikallisista asukkaista. Autokuskiamme rasittaa hänelle annettu retkiaikataulu: perillä Teotihuacanissa opas odottaa meidän saapuvan tiettynä ajanhetkenä, joten nyt pitäisi päästä jo liikkeelle. Kuski kääntää Hiaceaan hotellin edustalta kapeammalle sivukadulle, missä matkanteko kuitenkin tyssää. Ajoväylät ovat täynnä ihmisiä. Heidän on turvallisempaa olla rakennuksista ulkona, sillä jälkijäristyksien ja mahdollisten sortumien vaara on suuri. 

Kyytimme jää jumiin ihmisten keskelle, eikä itselleni jää muuta roolia kuin tarkkailla huurtuvien autonikkunoiden takaa evakuoituneita. Valtaosa kaduilla seisoksijoista tuijottaa puhelintaan. Yrittävät ehkä soittaa sukulaisilleen ja ilmoittaa, että ovat kunnossa. Tai kysyä, onko sukulainen kunnossa. Isolla osalla ihmisistä on päällään vain pyjama. Ehkä nopeasti yöasun päälle vedetty talvitakki. Järistys on sattunut aamutoimien tai vielä -unien aikaan. Pysäyttävintä on katsella lapsiperheitä. Vanhemmat ovat käärineet kiireessä uneliaat lapsensa viltteihin, pitävät heitä sylissään ja keinuttelevat rauhoittelevasti. Kukaan ei kuitenkaan tunnu olevan paniikissa. Paikallisille tämä on melko tavalla arkea. 

Mekin yritämme saada ajantasaista tietoa järistyksestä, mutta verkot ovat täysin kuormittuneita. Tieto ei kulje. Myös MyShake-maanjäristyksistä raportoiva sovellus puhelimessani on jumissa. Lopulta ukkokultani saa Google Mapsista tiedon: 6,5 magnitudin maanjäristys on sattunut Acapulcon pohjoispuolella, vain parin kolmen sadan kilometrin päässä Mexico Citystä etelään. Tätä aiemmin olen kokenut vastaavankokoisia tai hiukan isompia järistyksiä vain öisin. Pikkutyttönä perhelomalla Rodoksella ja aikuisena Kiotossa. Molemmilla kerroilla majoituspaikkani seinä repesi. Kiotossa seinä oli paperia ja puista rimaa, Rodoksella betonia. Niinpä Mexico Cityn 6,5 magnitudin maanjäristys on minulle uusi kokemus.

Järistyskeskus ja järistyksen vaikutusalue.

Kun MyShake-sovellukseni lopulta tokeni, niin sen mukaan järistyskeskus oli vieläkin lähempänä, linnuntietä vain alle 200 km Mexico Citystä. 

Tässä tilannekuvaa kadulta, kun automme pääsi lopulta matelemaan liikkeelle ja tapahtumat olivat onneksi jo hälvenemään päin. Odottelua monella edelleen.

Perillä Teotihuacanissa oppaamme kysyy, tunsimmeko järistyksen. Kyllä me tunsimme. Opas valaisee, että juuri Mexico Cityssä järistykset voivat tuntua jopa järistyskeskuksen magnitudeja voimakkaampina, sillä maaperä kaupungin alla on käytännössä hyytelöä. Kaupunki on rakennettu laaksoon, vanhan järven päälle. Ilmankos se tosiaankin heilutti!

Vietämme päiväretken maaseudulla ja uutispimennossa järistyksen mahdollisista uhreista ja tuhoista. Kun alkuillasta palaamme kaupunkiin, saa ukkokulta kaivettua tietoja esiin: Kaksi kuolonuhria, joista toinen järistyskeskuksessa ja toinen evakuoitumistilanteessa Mexico Cityssä. Lisäksi järistys on aiheuttanut 500 pienempää jälkijäristystä. 

Oma noutopaikkamme retkelle oli tämän El Angel de la Independencia -patsaan liikenneympyrän kupeessa. Uutisten mukaan valtava patsas oli huojunut järistyksessä silminnähtävästi.

Pelottiko?

Ystävämme kysyivät jälkikäteen, miltä se kaikki tuntui ja pelottiko meitä. Ei siinä ajassa ennättänyt pelkäämään. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja toisaalta oli hetkessä myös ohi. Toki järistyksen jälkeinen mateleva liikenne ja ihmisten lamaantuminen kaduille pysäyttivät ja saivat miettimään, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Miljoonakaupungissa, pilvenpiirtäjien keskellä, hotellin sisäänkäyntikatoksen alla, pakettiauton takapenkillä ilman nopeaa evakuoitumismahdollisuutta. 

Mutta siitä saimme henkilökohtaisen varmistuksen, että ainakin tällä kertaa Meksikon maanjäristyksien varoitusjärjestelmä toimi loistavasti! Sireenit alkoivat kirkumaan ehkä minuutti tai pari ennen kuin järistysaallot saavuttivat Mexico Cityn. Ja viestit puhelimiin tulivat ehkä noin minuutti ennen h-hetkeä. Ajan kulumisen tarkempi arviointi juuri noista hetkistä on vaikeaa, mutta moni ennätti jo juosta ulos ennen kuin järistys iski.

Kotona sama uhka

Tapahtumat saivat myös jälleen puhaltamaan pölyt siltä tosiasialta, että asumme itsekin erittäin maanjäristysherkällä alueella. Sellaista isoa, oikeasti tuhoja aikaansaavaa jättijäristystä on ennustettu Kalifornian länsirannikolle tapahtuvaksi seuraavien lähivuosikymmenien aikana. Yhden ennusteen mukaan on 72 prosentin todennäköisyys, että suuruudeltaan 6,7 magnitudin tai isompi järistys osuu San Francisco Bay Arealle vuoteen 2043 mennessä. Siis seuraavan 16 - 17 vuoden aikana. Tähän mennessä täällä kohdallemme on osunut korkeintaan vain noin 4,5 magnitudin kokoisia järistyksiä. Olisipa onni mukanamme jatkossakin.

Vain hetkeä ennen järistystä olimme matkalla hotellille noutamaan viimeisiä retkiosallistujia kyytiin. Kiinnitin huomiotani viereisen kaistan lava-auton lastiin. Kyydissä oli leipiä, mutta...

...yhden leipäkorin suojapussi oli irronnut ilmavirrassa ja leivät imivät miljoonakaupungin liikenteen höyryjä itseensä. Juuri edellisenä päivänä Mexico Cityn ilmanlaatu oli ollut erittäin epäterveellisellä tasolla. No, pian tulikin sitten ihan muuta mietittävää kuin saasteita keräävät leivät.

Tällaisia kokemuksia ja havaintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Katsaus blogivuoteen 2025

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tarkoitukseni oli saada tämä postaus kirjoitetuksi heti vuoden alussa, mutta tammikuu harppookin yllättäen jo melkein puolivälissä. Alkuvuoteni on ollut monella saralla hektinen. Viiveestä huolimatta päätin vuosikatsauksen kuitenkin vielä kirjoittaa. 

Joulukaktukseni kukkii nyt vasta tammikuussa eli vähän myöhässä sekin. Mutta ihana, että kukkii. Kasvi oli ystävälläni kesällä hoidossa ja sai siellä ravinnetta, joka ponkaisi kukan nyt kukkimaan runsaammin. Upea väriläiskä keittiön sivupöydällä!

Blogin lukijamäärät 

Kun esikoiskirjani julkaistiin, esitti eräs kanssabloggaaja kysymyksen, ovatko blogini lukijamäärät kasvaneet kirjan myötä? Koska kirjani oli tuolloin julkaistu aivan hiljattain, ei blogissani näkynyt vielä minkäänlaista yleisöryntäystä. Mutta nyt yli vuosi kirjani julkaisun jälkeen huomasin hiukan yllätyksekseni, että tilanteeseen on tullut muutos. Vuoden 2025 aikana blogisivustollani vierailleiden määrä peräti kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka molempina vuosina postausten määrä on ollut lähes sama! 

Tyypillisesti blogitekstini saavat uusia lukijoita esimerkiksi silloin, kun joku etsii tietoa Yhdysvaltoihin muuttamisesta tai jostakin tietystä matkakohteesta, josta olen kirjoittanut. Toki välillä esiintyy kummallinen kävijämääräpiikki esimerkiksi Venäjältä, mutta viime vuonna lukijoiden määrää on varmasti nostanut myös kirjani. Kuinka moni kirjani lukijoista sitten jää blogini vakioseuraajaksi, onkin sitten uusi kysymys, johon en vielä tiedä vastausta. Oma arvioni on, että harva jää, koska blogit ja kirjat ovat lukijoiden keskuudessa niin eri kategorioissa.

Meneekö iso rajapyykki rikki ja jos, niin milloin?

Tätä kirjoittaessani blogini sivunäyttöjä on ollut yli 447 000. Luku näkyy blogisivuston oikeassa laidassa, jos sivustoa lukee nk. internetversiona, kuten Blogger asiaa nimittää. Mobiiliversiossa tuo sivunäyttöjen määrä ei siis näy, ellei postauksen alalaidasta klikkaa "Näytä internetversio"-painiketta. Mutta, tuo lukemahan alkaa siis lähennellä kovaa vauhtia puolta miljoonaa! En ota uskoakseni! Muistan, kuinka hilluin iloisena ja yllättyneenä, kun blogini sivunäyttöjen määrä ylitti aikoinaan 10 000 rajapyykin. Toki enpä olisi arvannut tuona hetkenä sitäkään, että kirjoitan blogiani edelleen vuonna 2026! 

Vuoden 2025 postauksieni topit ja flopit

Mitkä postaukset teitä lukijoitani sitten eniten kiinnostivat? Luetuin postaukseni viime vuonna oli huhtikuussa julkaisemani postaus "Aiotko sinä nyt rikastua kirjallasi?" ja ulkosuomalaisen kirjailijan asema. Tällä postauksella oli tavallista laajempi kohderyhmä: te vakiolukijani, mutta jaoin tekstini myös kirjailijoiden ja kirjailijaksi haluavien someryhmään. Ja ilmeisesti tuo esikoiskirjailijan oletettu äkkirikastuminen todella kiinnosti.

Toiseksi eniten lukijoita viime vuonna keräsi elokuussa julkaisemani teksti Havaintoja Suomessa kesällä 2025. Nämä Suomi-havaintopostaukset ovatkin olleet vuodesta toiseen niitä suosituimpia tekstejä, ja niitä on aina kiva kirjoittaa. Jää mukavasti itsellekin muistiin, millaisiin seikkoihin minäkin vuonna kiinnittää huomiota sekä mitä sattuu ja tapahtuu. Ja mistä uusista suomalaisista jutuista huomaa jälleen olevansa pihalla, kun ulkomaanvuosia karttuu enemmän ja enemmän. 

Suosituimpien postauksien kärkipaikat kaksi ja kolme olivat kisassa aivan rinta rinnan, sillä yllä mainittua postausta vain muutaman lukijan vähemmän keräsi teksti Kaksi painajaista peräkkäin. Siinä kerroin sometilini kaappausyrityksestä juuri ennen kuin olin palaamassa Suomesta takaisin Yhdysvaltoihin ja millaisen käsittämättömän lentolippusekoilun koin Finnairin ansiosta tuolla paluumatkallani. Elokuinen julkaisu oli tämäkin.

Myös jouluaiheinen postaukseni keräsi aika mukavasti lukijoita, vaikkei kärkikahinoihin yltänytkään. Ja tämä olikin yksi teidän lukijoiden toivepostaus, jonka kiinnostavuutta kyselin etukäteen somessa. Kiva, kun otitte kantaa ja lopulta myös luitte. Saa ottaa kantaa jatkossakin. 

Entäpä se vuoden vähiten luettu postaus? Se oli puolikesyyntyneistä pihakissoistamme kertova teksti, jonka julkaisin joulukuussa. Näiden vähemmän suosittujen tekstien kohdalla aina miettii, mikä vaikutti voimakkaimmin vähäiseen lukijamäärään. Oliko se huonosti muotoiltu otsikko vai yksistään vain postauksen aihe? Kaikki tekstit eivät luonnollisestikaan ole täysin vertailukelpoisia keskenään ajanhetkenä x, sillä alkuvuoden postauksilla on ollut enemmän aikaa kerätä lukijoita. Jotkut kun taitavat seurata blogiani muutaman kuukauden välein ja lukevat tällöin useamman postauksen kerrallaan. Toki somen kautta monet saavat aina tuoreen tiedon uudesta postauksesta, mutta on heitäkin, jotka eivät somea käytä laisinkaan. Entäpä kuinka paljon tekstien suosioon vaikuttaa vuodenaika? Luetaanko kesälomalla mökkilaiturilla ja riippumatossa myös blogipostauksia enemmän? Mikä on sinun tyylisi lukea näitä tekstejäni? Kerralla useampi vai sitä mukaa, kun postauksia julkaisen?

Kissapostaukseni herätti kuitenkin keskustelua ja sain siihen kivasti kommentteja. Myös marraskuussa julkaisemani postaus Varkaiden varalta herätteli lukijoita kommentoimaan. Ja toki tuo vuoden luetuin teksti myös. 

Toiveita saa esittää jatkossakin

Kyselin loppuvuodesta somessani mielenkiintoanne jouluaiheiseen postaukseen sekä pariin matka-aiheiseen juttuun. Se suoraan sanoen hiukan yllätti, että olitte niinkin kiinnostuneita joulunvietostamme. Onhan siinä omat erityiset amerikkalaispiirteensä, kuten kinkkuhankaluudet, mutta olin ajatellut, ettei sellainen enää lukijoitani kiinnostaisi, kun olen niistä vuosia sitten jo kirjoittanut. 

Oli siis oikein kiva saada tällaista vastakaikua teiltä lukijoilta ja muistutankin, että myös jatkossa saa esittää toiveita aiheista, joista haluaisitte minun kirjoittavan. Jos jokin aihe ei blogiini kuitenkaan ilmesty, niin sille on yleensä jokin henkilökohtainen tai muu painava syy (ottaen huomioon asuinmaamme). Ja kyllä, matka-aiheiset postaukset ovat tulossa, mutta niiden kirjoittamiseen tarvitsen tietynlaisen keskittymisen ja riittävän ajan, mitä ei tammikuun alkuhetkinä ole vielä ollut. Mutta tulossa siis on.

En tiedä, kiinnostiko teitä lukijoita laisinkaan tällainen edellisen blogivuoden analysointi vai tulinko kirjoittaneeksi heti vuoden 2026 floppipostauksen, hahah. Kirjoittajana sitä kovasti toivoisi jonkinlaisia reaktioita lukijoiltaan, edes silloin tällöin. Mutta ovathan nämä blogit katoava luonnonvara jo noin muutenkin saati, että niitä enää tänä päivänä niin aktiivisesti kommentoitaisiin. Ymmärrettävää.

Kommenteilla tai ilman, näillä aatoksilla kuitenkin eteenpäin. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Ja nyt vasta huomasin, että nythän siis ON jo tammikuun puoliväli! :-D