Kirjakiertueeni päättyi tilaisuuteen Piilaaksossa toissatorstaina. Ja jos teitä lukijoita kiinnostaa, niin täälläkin tuli mukavasti tupa täyteen. Noin neljäkymmentä henkilöä taisi lopulta osallistua. Ystäväni olivat tehneet iltaa varten tilajärjestelyt ja mahtavat tarjoilut, iso kiitos vielä kerran niistä heille.
Ystävät olivat löytäneet pinkkejä uunipeltejä, joille tarjoiluja asettelivat. Servetit sen sijaan olivat vaaleansinisiä, joten tarjoilupöydän värimaailma noudatteli kirjani kantta. :-) |
Ennen tuota kirjatapahtumaa halusin käydä pikavisiitin kampaajalla. Koska onnistuin saamaan paluumatkalta Amsterdamista kotiin Kaliforniaan kamalan räkätaudin, jäi kampaaja-ajan varaaminen viime tinkaan. Ja kuten arvata saatoin, ei vakiokampaajallani ollut enää vapaita aikoja. Niinpä varasin ajan samaan kampaamoon, mutta eri tekijälle.
Kampaajani oli nimeltään Angeles (suomeksi Enkelit), ja kävi nopeasti ilmi, että hän oli meksikolainen. Hän nimittäin osoittautui varsin iloiseksi ja puheliaaksi naiseksi, joten ennätimme jutustella kampaamokäyntini aikana monista eri teemoista.
Angeles oli syntynyt Mexico Cityssä, mutta asunut nyt Yhdysvalloissa jo 12-13 vuotta. Hän puhui erinomaista englantia, mutta kun pääsimme keskusteluissamme matkustus- ja ruoka-aiheisiin, meinasin suoraan sanoen tipahtaa aika ajoin kärryiltä. Nimittäin heti, kun hän lausui meksikolaisia paikannimiä tai perinneruokia, hänen puheensa vaihtui vahvasti espanjankieliselle aksentilleen. Minulla oli täysi työ yrittää muodostaa nuo sanat mielessäni, että ymmärsin lopulta, mistä hän milloinkin puhui. Onneksi olen jonkin verran espanjaa opiskellut ja Meksikon karttaakin tutkiskellut... Ja kun Angeles vielä puhua pulputtikin niin nopeasti!
Angelesin mielestä ensinnäkin Mexico City oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Toki tätä mieltä olen ollut itsekin ja jonakin päivänä haluaisin siellä käydä. Hän houkutteli, vaiko suorastaan vaati minua sinne matkustamaan, kun kuuli, etten ole siellä vielä vieraillut. Tämän jälkeen hän kyseli, missä päin Meksikoa olen tähän mennessä matkustanut ja missä tulisi ehdottomasti vielä käydä. Kun hän luetteli Meksikon lomakohteita, hän lausui paikkakunnat ja alueet niin vahvalla aksentillaan, että en suoraan sanoen saanut kaikista edes selvää.
Toinen mielenkiintoinen teema, josta keskustelimme pitkään, oli ruoka. Ensin käsittelimme tietenkin meksikolaisia ruokia, joista joidenkin nimet Angeles äänsi jälleen niin, että minulla pyöri korvieni välinen ratas äärimmäisen hitaasti, hahah. Hän kertoi olevansa todella nirso esimerkiksi tacojen suhteen ja miksipä ei olisi, kun on lapsuutensa aitojen meksikolaismakujen äärellä viettänyt. Kun sitten kysyin, mistä hänen mielestään täältä saa hyvää meksikolaista ruokaa, hän tuhahti. Ja kuinka huvittavaa, hän kelpuutti alueeltamme vain yhden food truckin, siis auton, josta myydään ruokaa vähän pikaruoan tapaan. (No, toisaalta olen myös kuullut, että monet täkäläiset meksikolaiset kelpuuttavat lähimmät hyvät meksikolaisruokapaikat vasta San Diegosta, siis aivan Etelä-Kaliforniasta läheltä Meksikon rajaa.)
Tämän jälkeen Angeles siirtyi kyselemään suomalaisesta ruoasta. Tässä vaiheessa kerrottakoon, ettei hänelle ollut lainkaan selvää, missä Suomi edes sijaitsee. Hän tiesi Euroopan ja kun kerroin, että Suomi sijaitsee Euroopassa, se hänelle maantieteestä riitti. Kerroin hänelle suomalaisista ruoista kuten lohikeitosta, karjalanpaistista ja poronkäristyksestä. Hän ihasteli heti lohiruokaa, koska heillä Meksikossa lohi oli ollut aina kallista, koska se jouduttiin tuomaan kaukaa, kylmien vesien ääreltä. Heidän rantavetensä kuuluivat trooppiseen vyöhykkeeseen.
Seuraavaksi kerroin, että nykyään suomalaisista ruokakaupoista saa tietysti jo lähes mitä tahansa, mutta ns. ennen vanhaan ruokakulttuurimme on ollut vahvasti liha-, kala- ja juurespainotteinen. Tätä Angeles ihmetteli ääneen. Ja voi sitä hämmästelyn määrää, kun kerroin tosiasian, että Suomessa kasvukausi ulkona viljelylle on hyvin lyhyt ja juurekset puolestaan ovat olleet meidän olosuhteissamme helppoja kasvatettavia ja myös säilöttäviä esimerkiksi maakellareissa. Angeles oli aivan äimän käkenä, kun kuuli, ettei Suomessa voinutkaan kasvattaa kasviksia ympäri vuoden! Tässä kohtaa minulla nousi väkisinkin suupielet ylöspäin. Että tällainen ahaa-elämys hänelle nyt tuli.
Mutta eipä tässä vielä kaikki. Seuraavan kysymyksensä kohdalla olin jo purskahtaa nauruun. Angeles kysyi, että mikäs sitten on Suomessa se tyypillinen ja ennen kaikkea perinteinen tapa valmistaa maissia. Oikea vastaushan olisi ollut "ei mikään", mutta en tätä hänelle tietenkään noin suoraan ilmaissut. Selitin hänelle, ettei meillä tyypillisesti kasvateta maissia, eikä se ole ollut koskaan tärkeässä roolissa ruokavaliossamme. Ja että ensimmäiset "tuoreet" maissit tulivat suomalaisten ruokakauppoen hyllyille ehkä vasta 15 vuotta sitten ja ne myytiin esikypsennettyinä vakuumipaketeissa. Sitä ennen oli tarjolla ainoastaan tölkkimaissia ja herne-maissi-paprikaa pakasteena. Kerroin myös, että kyseinen vakuumimaissi on maultaan hyvin kaukana tuoreesta. Nykyäänhän Suomesta käsittääkseni saa jo ajoittain tuorettakin maissia? Korjatkaa, jos olen väärässä. Angelesille oli suuri ihme tämä maissin puuttuminen perusruokavaliostamme. Siis eikö edes maissileipää? Juu, ei.
Kaivoin vanhan kuvan jostakin grillaushetkestämme. Tässähän ovat sattumoisin yhdistyneet niin meksikolainen kuin suomalainen perusraaka-aine. |
Kampaamokäynnin jälkeen olo oli virkistynyt. Oli ollut mukava ja molemmin puolin avartava ja opettavainen juttutuokio. Sitten minua suomalaisena hitusen nauratti. Kun meillä suomalaisillahan on usein mielessämme se ikuisuuskysymys, että mitä ne muunmaalaiset meistä oikein ajattelevat. Tässä oli yksi vastausvaihtoehto. Eivät välttämättä mitään, koska eivät tiedä meistä mitään.
Enkä tässä todellakaan väitä, että itsekään tietäisin kaikesta kaiken. En todellakaan. Tällä viikolla siitä tulikin erinomainen esimerkki. Vaikka olemme asuneet täällä nyt yli 10 vuotta, niin silti saattaa paikallisessa ruokakaupassa törmätä johonkin uuteen ja tuntemattomaan:
Nyt alkaa, hyvät lukijani, olla joulu jo sen verran lähellä ja kalenterissani sen verran merkintöjä, etten taida ehtiä enää ennen joulua uutta blogipostausta kirjoittamaan. Niinpä toivotan teille kaikille oikein hyvää joulua ja onnea uuteen vuoteen 2025! Ensi vuonna jatketaan ja siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!