Kreisi ex-naapuri

Varoitus. Tämä postaus ei sovi tosikoille.

Minun on jo pitkään pitänyt kertoa teille eräästä naapuristamme, nykyisin jo ex-naapuristamme. Hän oli aika erikoinen kaveri. Tapaus palautui jälleen mieleeni, kun purimme muuttotavaroita uuteen kotiimme. Hänhän nimittäin muun muassa tulosti kotonaan olevalla 3D-tulostimellaan meille tällaisen lohikäärmeen pään! Eikä minkä tahansa pään, vaan tässä on kierteet ja kaikki, joten tämän voisi siis liittää suihkupääksi kylpyhuoneessa.

Lohikäärmesuihkupää. Joo, emme ole ottaneet käyttöön.

Millainen on sitten kaveri, joka tulostaa 3D-printterillä lohikäärmeenpääsuihkupäitä? Antakaas, kun kerron lisää. Kyseessä on kanadalainen mies, iältään arviolta hiukan alle 40-vuotias. Jouduimme nimittämään häntä ukkokullan kanssa keskenämme kanukiksi, koska englanninkielinen sana kanadalaisesta olisi ollut helposti ymmärrettävä ja koska asuntojemme välissä ollut seinä oli äänieristykseltään lähes pahvin luokkaa. Niinpä puhuttelen häntä tässäkin tuttavallisesti kanukiksi. 

Miltä kanukki sitten näytti? Pahoittelut stereotypiasta, mutta ulkonäöllisesti hän oli jotakuinkin nörtin pyhä ilmentymä. Ihonsa oli kalpea, koska hän ei koskaan käynyt ulkona. Ylipainoakin oli päässyt kertymään, koska hän ei oikeasti töissäkäynnin lisäksi käynyt missään ja ainoa harrastuksensa tuntui olevan kotona nörtteily ja kaikenlainen tekninen värkkäily. Kuten nyt esimerkiksi lohikäärmesuihkupäiden tulostelu. Kanukki vietti siis vapaa-aikansa aina kotona. Ulkona hän kävi ainoastaan tupakoimassa. Jos vanhempansa tulivat Kanadasta käymään, yritti poika hiukan siivoilla asuntoaan ennen vierailua. Tuolloin ulko-oven eteen saattoi tulla pari kolme jätesäkillistä tyhjiä juomatölkkejä ja yksi säkillinen pitsalaatikoita. Muutoinkin hänen elämäntapansa olivat aika epäterveelliset. Kun viikonloppu alkoi, aukesi kanukilla joka kerta myös railakkaasti korkki. Hajusta päätellen marihuanakin maistui ja siinä vaiheessa, kun marihuanan viihdekäyttö Kalifornian osavaltiossakin tuli laillisesti hyväksytyksi, niin kanukin viihdekäyttö hiukan ryöpsähti käsistä. Möyhy haisi harva se päivä. 

Naapurin unirytmitkin olivat viikonloppuisin vähän niin ja näin. Kun me heräsimme vaikkapa lauantaisin aamuvarhain, ei naapurimme ollut tuossa vaiheessa mennyt vielä nukkumaankaan. Patojen ja pannujen paukkeesta päätellen, hän saattoi saada kokkausinnostuksen viikonloppuisin aamuviideltä. Tyypillisesti hän meni nukkumaan lauantaiaamuisin joskus aamupäivän aikana ja seuraavan kerran elonmerkkejä naapurista kuului sunnuntai-iltana. Kun sitten myöhemmin pääsimme käväisemään hänen asunnossaan sisällä (tästä postauksessani myöhemmin lisää), oli sekin aika näky. Vaikka kanukki asui yksin kissansa kanssa, oli hänen vuokraamansa asunto huomattavasti isompi kuin omamme. Ja sitten huh, se tavaran määrä! Tavarapaljouden keskellä kulki vain kapeat polut huoneesta toiseen. Yksi huone oli lattiasta kattoon asti pelkästään teräshyllyjä, jotka taas olivat täynnä kaikenmaailman värkkejä ja teknistä tavaraa. Oli oskillaattoria, sähköjohtoa, ampeerimittaria, piirilevyä, työkalua, mutteria, nippeliä ja nappelia. Niin, ja se 3D-tulostin sijaitsi kanukin keittössä. 

Tämä kaikki viimeistään vahvisti minulle, että nörtti mikä nörtti. Mutta mikään tollo kaverihan hän ei todellakaan ollut. Tiesi maailmanmenosta ja Suomestakin yllättävän paljon. Kerran ukkokulta esitti hänelle myös pähkinän. Ukkokulta nimittäin joutui entisessä työpaikassaan pitämään aika usein työhaastatteluja teknisen osaamisen näkökulmasta ja hänellä oli haastateltaville yksi suosikkikysymys. Se vaati eritoten loogista päättelykykyä. Useat työnhakijat reputtivat tuon kysymyksen kohdalla työhaastattelussa, mutta kanukki esitti oikean ratkaisun 10 minuutin tiukan pohdinnan jälkeen. 

Kuinka tuttavuutemme sitten oikein alkoi? Suihkupää ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen 3D-tulostelahjansa meille. Sattui ja tapahtui jotakin kornimpaa: 

Unohtumaton alku tuttavuudelle

Ulko-ovemme olivat aivan vierekkäin, joten kanukkiin tuli ensinnäkin törmättyä aika säännöllisesti. Ja olihan hän puhelias kaveri, alkoholin vaikutuksen alaisena varsinkin. Parempi tutustuminen sai kuitenkin alkunsa tästä seuraavasta, aika uskomattomasta tapahtumaketjusta:  

Minä olin jo lähtenyt Suomeen joululomalle ja ukkokulta oli jäänyt vielä paiskimaan muutamaksi päiväksi töitä tullakseen sitten perästä. Eräänä perjantai-iltana oli kanukki alkanut ulko-oviemme edustalla jutustelemaan ukkokullalle, että mitäpäs puuhailet tänä iltana. Ukkokulta oli todennut, että enpä kummempia, ehkä pelailen vähän XBoxilla, kun vaimokin on jo lomalla Suomessa. Noh, tämän kuultuaan oli kanukki kututtautunut meille kylään. Olivat siinä sitten illan aikana pelailleet ja nauttineet hiukan miehekkäitä virvoitusjuomiakin siinä sivussa. Ilta oli kai ollut ihan ok ja ukkokulta kertoi minulle sitten Suomessa, että kanukki oli käynyt meillä kylässä. Minä vähän nikottelin, että ai, oookei. Noh, todellinen yllätys oli vasta tulossa...

Kun sitten palasimme joululomalta Suomesta ja ukkokulta törmäsi pihapiirissämme kanukkiin ensimmäisen kerran, oli kanukki punastunut naamastaan aivan tulipunaiseksi. Kävi pyytelemään anteeksi vierailunsa käytöstä. Ukkokulta oli ollut aivan kummissaan, että mitä ihmettä, eikös kaikki mennyt ihan hyvin. Sitten kanukki paljasti, että oli saanut päähänsä tehdä pientä jäynää. Oli kuulemma kotonaan juuri siihen aikaan tulostellut 3D-tulostimellaan kikkelifiguureja ja niinpä hän oli piilottanut niitä meidän kotiimme kolme kappaletta! Että siis 3D-tulostettuja kikkeleitä, meidän kotona! Anna mun tämäkin kestää! Kanukki paljasti heti yhden piilopaikan: seinäkalenterimme takana olevassa naulassa roikkuisi yksi kikkeli. Muut kaksi saisimme kuulemma itse löytää...

Kun ukkokulta kertoi tämän koko tarinan minulle, olisi meidän molempien ilmeet varmaankin olleet kuvaamisen arvoiset! Alkushokki oli aikamoinen. Kuinka tällaiseen edes suhtautua? Minä tietenkin seuraavaksi sitten sättimään ukkokultaa, että kaikenlaisia naapureita sinäkin meille kotiin uskallat ottaa, tiedä millainen pervertikko tämäkin nyt sitten lienee! Sappinesteeni käväisi aika tarkalleen sadan Celsius-asteen tuntumassa! Noh, ajan mittaan nuo kaksi muutakin kikkeliä sitten löytyivät. Toinen maustekaapista ja toinen vessan avonaisesta rullavaunusta. Olivatkin sitten ihan viattomissa paikoissa, paljon viattomammissa kuin oma mielikuvitukseni laukalle päästyään niiden arveli olevan. Myöhemmin kanukki pyysi minultakin kasvotusten anteeksi tätä jäynäänsä ja olihan se poika silloin nolona! Noh, ehkä minä kuukauden verran vielä mulkoilin häntä ja vähän murahtelin, mutta lopulta totesimme kaverin kuitenkin ihan harmittomaksi, ehkä vähän yksinäiseksikin, eikä tämän jäynän enää annettu häiritä. Nyt sille voi jo nauraa. On naurettu jo pari vuotta.

3D-printattuja kikkelifiguureja. Kanukin kertoman mukaan figuurien käyttötarkoitus oli alunperin ujuttaa niitä tuulilasinpyyhkimien alle sellaisille autoilijoille, jotka olivat pysäköineet autonsa huonosti. No, meidän tapauksessa yksi kikkeli löytyi maustekaapista. Monikäyttöisiä tuntuvat siis olevan.

Ei meistä ylimpiä ystävyksiä toki tullut, mutta kolme vuotta naapureina synnytti kuitenkin jonkinasteisen luottamuksen molemmin puolin. Lopulta hän kävi meillä kerran tai kaksi kukkien kastelijana ollessamme pidemmästi reissussa. Ajattelimme, että jos hän jotakin varastaisi, niin jäljet sylttytehtaalle olisivat aika lyhyet. Eikä hän varastanut. Selvinpäinhän hän oli ihan topakka poika. Me saimme puolestamme olla hänen kissavahtinaan muutaman kerran ja silloin tosiaan pääsimme näkemään tämän hänen "yltäkylläisen" asuntonsakin. 

Niin, ja jos naapuri oli vähän hullu, niin kissansa oli vähintään yhtä hullu. Jotakin ehkä kertoo se, etten ole koskaan pelännyt kissaa, mutta kanukin kissaa pelkäsin. Hui, oli se pelottava! Ensinnäkin kissa osasi ottaa sellaisen "Häivy siitä!"-ilmeen, että oksat pois. Ja tämä tapahtui yleensä juuri ennen kuin kissa sitten hyökkäsi kimppuun. Toisekseen, kun menimme kissaa tervehtimään ja syöttämään, tuli kissa ensin iloisena heti ovelle vastaan, kiehnäsi jaloissa, maukui ja suorastaan kerjäsi silittelyjä. Tätä huumaa kesti yleensä sen 10-15 minuuttia. Sen jälkeen kissan luonne muuttui kuin taikasauvan iskusta. Siitä tuli tosi arvaamaton. Jos yritit jatkaa silittelyä, mikä vielä 30 sekuntia sitten oli siis ihan ok, niin kissapa saattoikin alkaa purra ja raadella sinua. Kanukki vähän varoittelikin etukäteen kissastaan. Oli kuulemma hyvin tyypillistä, että kissa esimerkiksi hiipi omistajansa lakanoiden alle tämän vielä nukkuessa ja hyökkäsi sitten joko jalkaa tai käsivartta raatelemaan. Erikoinen oli siis kanukin kissakin. 

Että tällaisiakin naapureita voi sattua saamaan Piilaaksossa. 3D-tulosteita tuli niin sanotusti yllätyksenä ja pyytämättä. Nykyinen naapurustomme koostuu valtaosin aasialaisista. Vielä en tiedä, mitä he harrastavat. Eipä tällä kertaa muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Opettelua uuden amerikkalaiskodin tavoille

Vielä yksi postaus uudesta kodistamme. Sitten lupaan vaihtaa aihetta. Mutta vielä minun pitää vähän ihmetellä teillekin näitä nykyisen kotimme uusia juttuja. 

Tähän minä ihastuin, ikkuna tiskialtaan edessä. Pohjaan palaneiden patojen hinkkaaminen on tämän edessä varmasti mukavampaa. Hahah.

Esimerkiksi keittiössämme on nyt monta ihmeellistä asiaa, joten aloitan sieltä:

Mystiset luukut

Meillä on tiskialtaan alapuolella tällaiset alla olevan kuvan mukaiset mystiset kaksi luukkua. En ole keksinyt niille muuta tarkoitusta, kuin että niissä tulisi ehkä säilyttää tiskiharjaa. Tai siis amerikkalaisittan pesusientä, joilla paikalliset astioitaan hinkkaavat. No, kokeilin sitten pitää meidän molempia tiskiharjoja noissa, mutta tippuvat kyllä turhan usein, koska luukut ovat avonaisia, ilman takaseinää. Ja kun alla on vieläpä roskasäiliö, niin en halua poimia tiskiharjaamme jätteiden seasta. Siinä on tuollainen kummallinen kouru ritilöineen ja joku nuppikin pohjassa. En ymmärrä. Jos jollakin on tietoa, mihin noita luukkuja tulisi käyttää, niin sivistäkääpä minuakin asiassa. 

Mikä näiden luukkujen käyttötarkoitus on?

Kaasuhella

Muuton myötä päivittäiset kokkailutkin ovat saaneet uuden ulottuvuuden. Tuli nimittäin vaihto keraamiselta liedeltä kaasuliedelle. O-ou. Kyllä minä melko arkaillen sen käyttöä aloitin ja edelleen tarkistan ainakin sata kertaa, ettei vain jää kaasu keitosten jälkeen päälle. Vielä en ole onnistunut aamumunia kuitenkaan käräyttämään, vaikka niin heti alkuun uskoin. Sen tässä olen jo oppinut, ettei tuon kaasulietemme kanssa onnistu sellainen perinteinen "jälkilämmölle jättäminen". Lämpö nimittäin loppuu kuin seinään, kun kaasun napsauttaa pois päältä. Uuden opettelua siis tässäkin.

Kärähtääkö munat kaasuliedellä?

Uusia retrokodinkoneita

Uudessa keittiössämme ei ollut mikroaaltouunia integroituna, joten jouduimme hankkimaan oman. Mikroaaltouunimme on nyt eurooppalaista kokoa ja ihastuin vieläpä tällaiseen 50-luvun tyyliä jäljittelevään malliin. Kun on nyt jo viisi vuotta tullut katseltua näitä jenkkimallisia, liki puolikkaan kuutiometrin kokoisia möhkälemikroja, niin nykyinen retromallimme näyttää suorastaan pienelle söpöläiselle. Eipä meillä mikrossa ole ollut tarkoitus kokonaista kalkkunaa koskaan laittaakaan, joten pärjäämme aivan varmasti tällä Suomi-kodeistakin tutulla kokoluokalla. Koska mikromme oli tyyliltään retro, päivitimme samassa rytäkässä myös veden- ja kahvinkeittimenkin samaan retrosarjaan. Kyllä nyt kelpaa!

Meidän Retrowave.

Sitten meillä töhötti uudessa kodissa lämmitin pienellä liekillä koko ajan, eikä se näillä jopa +30 asteen lämpötiloilla tuntunut oikein tarpeelliselle. Niinpä jouduimme kutsumaan paikallisen energiayhtiön paikalle sammuttamaan lämmittimestä tuo pieni kaasuliekki. Kuulemma energiayhtiön ukko pitää sitten talven tullessa soittaa uudestaan, kun haluamme taas sen liekin päälle ja alkaa lämmittämään taloa. Kaikkea kanssa.

Lämmittämisestä puheen ollen, ensimmäistä kertaa meillä on täällä USA:ssa asuessamme nyt ikkunoissa oikein tuplalasit. Vau! Tulevat varmastikin tarpeeseen, kunhan talven viileät yöt ja sateet saapuvat. On myös tullut opittua, että jos puutarhuri, tai naapurin puutarhuri(!!!) tulee käymään, on syytä pitää ikkunat säpissä. Ne kun huudattavat lehtipuhaltimia, trimmereitä ja ties mitä, niin sisälle pääsee melkoinen pöly ikkunoiden ollessa auki. On tullut kantapään kautta opittua, että jahans, naapurin puutarhuri käy sitten keskiviikkoisin...

Vieraita vaiko sittenkin postimies

Postimies tuo postin käytännössä ovellemme asti. Meillä on usein ulko-ovi auki ja vain se aiemmin mainitsemani ritiläovi kiinni, joten pari kertaa olen säpsähtänyt postimiehen aamuvarhaiseen tuloon. Olen luullut, että joku tulee meille kylään. Olenkin alkanut ymmärtää heitä, jotka täällä tutustuvat postimieheensä todella hyvin ja tarjoavat hänelle silloin tällöin vettä ja saattavat antaa jopa pieniä lahjojakin kiitokseksi. Täysin uutta minulle vielä.

Koekaniineja

Sittenhän me olemme joutuneet jo eräänlaisiksi koekaniineiksi. Tai meidän viikunapuu on joutunut. Eräänä päivänä kotiovellamme odotti lappu Kalifornian ruoka- ja maatalousosastolta, että he etsivät tuhohyönteisiä, jotka ovat vieraslajeja Kaliforniassa ja ovat näin ollen jättäneet pihallemme ötökkäansan. Viikunapuuhumme olikin kiinnitetty jonkinlainen kerääjä näitä öttiäisiä varten. En tiedä kuinka yleistä tällaiset ötökkäansat tutkimuskäytöissä ihmisten kotipihoilla täällä ovat, mutta arpaonni näytti lykästävän ainakin meitä välittömästi.

Puuhunkin oli jätetty lappu ötökkäansasta.

Ansa. Sielläkö niitä Kaliforniaan muuttaneita tuholaisia nyt sitten on?

Roskisten tyhjennyskäytäntökin on alkanut pikku hiljaa juurtumaan takaraivoon. Tässä roskikset tuotu odottamaan tyhjennystä eräällä Sunnyvalen kadulla. 

Jos tulee jo korvista nämä minun kotijutut, niin ensi kerralla sitten jo vihdoin muita aiheita. Lupaan. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Uusi koti persikkapuun katveessa

Onhan tämä ollut vähän kivikkoisempi tie. Tämä muutto uuteen kotiin. Muutamat ovat kyselleet uuden kotimme nykytilaa, joten nyt on luvassa hiukan tilannekatsausta. Missä tupakanhajuisen huushollimme kanssa oikein mennään?

Viiveitä

Heti kohta viime postauksen jälkeen pahin haju saatiin paikallistettua talon toiseen makuuhuoneeseen. Kävimme päivittäin kirjeenvaihtoa vuokranvälittäjän kanssa mitä tilanteelle voitaisiin tehdä, sillä jotain sille piti tehdä! Talon omistaja hoitelee parhaillaan bisneksiään Kiinassa, joten aikaeronkin vuoksi asioiden eteneminen ja hyväksyntä veivät tavallista pidemmän aikaa. Lisäksi 4th of July eli USA:n itsenäisyyspäivä ja sen tuomat vapaat toivat omat hidasteensa. Tuolloin mekin lähdimme pidennetyksi viikonlopuksi evakkoon uuden kodin tunkkaisista hajuista. Olimme saaneet kutsun Gordo-kissan kotiin San Franciscoon ja vietimme 4th of Julyn illan Gordon, ja toki omistajiensakin kanssa. Gordo täytti samana päivänä 15 vuotta. Ehkä paras USA:n itsenäisyyspäivän viettomme ikinä!

Gordo oli yhtä lumoava komistus kuin ennenkin. 

Heti itsenäisyyspäiväviikonlopun jälkeen meille piti tulla sisäilmaekspertti visiitille, mutta sitäpä ei sitten kuulunutkaan. Suunnitelmat olivatkin jo muuttuneet. Sen sijaan saimme muutamaa päivää myöhemmin vuokranvälittäjältä tiedon, että haastateltuaan useita eri ammattilaisia, olivat he vuokranantajan kanssa päätyneet ratkaisuun, että pahin haisulihuone maalattaisiin uudelleen. Ja tällä kertaa tymäkällä pohjamaalilla ensin. Kävimme keskustelua useaan otteeseen myös otsonoinnista, jota tekin muutamat lukijani minulle edellisen postauksen tiimoilta suosittelitte, kiitos vaan. Siihen toimenpiteeseen ei nyt ainakaan ensimmäisenä ryhdytty ja minulla tuli mieleen, että liekö se olisi sitten näissä kalifornialaiskodeissa niin pätevä menetelmä kuin Suomessa. Täällähän nimittäin päivä saattaa paistaa esimerkiksi ulko-oven alta tai reunoista sisään, vaikka ovi olisi kiinnikin. Eli talojen ja asuntojen tiiviyden kanssa on vähän niin ja näin. No, se siitä.

Piilaaksolaiset aikataulut

Muistanette ehkä, kuinka vuokranvälittäjä oli jo aiemminkin ehdottanut tapaamisia meille aamuisin jo kello kuudeksi. Lisää Piilaakson hiukan erikoisista aikatauluista mainitakseni, vuokranvälittäjä toimitti meille maalipöntöt viime viikonloppuna lauantai-iltana klo 21:30! Hänen oli tarkoitus tulla alkuillasta... Maalareiden sen sijaan piti saapua sunnuntaina aamulla klo 8:30, mutta kun kyseessä olikin kaksi terhakkaa kiinalaisukkoa, he saapuivatkin etuajassa jo klo 8:15. Kumpikaan kiinalaisukoista ei puhunut sanaakaan englantia. Kun maalausurakka alkoi, visiitille tuli myös vuokranvälittäjän vaimo viime hetken ohjeistuksineen. Hän on myös ollut säätämässä tätä hajunpoistoasiaa. Eli tupa oli täynnä porukkaa sunnuntaina heti aamuvarhain. Eipä siinä oikein viikonloppurauhaa kyseisenä viikonloppuna saanut.

Maalareita odotellessa. Kutakuinkin tässä kuosissa vierasmakuuhuoneemme on ollut muutosta asti.

Painavaa puntarointia 

Voin kertoa, että ennen tuota maalausratkaisua, tilanteen vain velloessa päivästä ja viikosta toiseen ilman toimenpiteitä tai edes niiden suunnitelmia, kävin ja kävimme ukkokullan kanssa aika monena iltana sisäistä keskustelua, pitäisikö meidän alkaa vaatimaan vuokrasopimuksemme purkamista ja muuttaa toisaalle. Olisiko se edes paikallisten pykälien mukaan ollut mahdollista? Jos vuokrasopimuksen mukaan talo on ehdoton non-smoking property, mikä tarkoittaa, ettei tupakointi ole sallittu talossa eikä sen tontilla, niin jo lähtökohtaisesti voitaneen kai olettaa, että talo olisi hajuton myös vuokralle annettaessa. Ja sitähän se ei nyt ollut. Lisäksi, olimme vuokranneet talon kahdella makuuhuoneella, mutta olemme tähän mennessä pystyneet käyttämään niistä vain toista. Haisulihuoneen ovi on ollut säpissä tähän päivään asti. Ja tästä toimenpiteiden odottelusta johtuen on iso osa elämästämme ollut edelleen muuttolaatikoissa. Aika riipovat kolme ensimmäistä asumisviikkoa nämä ovat olleet.

Mutta nyt. Nyt asiat ovat alkaneet kääntyä kohti valoa. Maalaus on suoritettu ja maalin katku on saatu tuuleteltua. Ehkä uskallan nyt jo ääneen todeta, että maalaus auttoi. Ehkäpä jo tänään uskallamme ottaa toisen makuuhuoneen käyttöön ja asetella tavaroita paikoilleen. Kaivella vaatteet laatikoista ja matkalaukuista hyllyillensä. Asetella matot lattioille. Alkaa kutsua taloa kodiksi.

Olemme saaneet jo yhden kypsän viikunan maistiaisiksi. Sisuksensa olikin yllättävän vaalea, mutta makunsa oli erinomainen!

Lisää hyviä uutisia

Muitakin hyviä uutisia tuli vielä samaan syssyyn. Saimme ensinnäkin vanhalta taloyhtiöltämme vastineen valituskirjelmäämme. Alku oli liiankin tuttua liirum laarumia, mutta vastineen lopussa he pahoittelivat tapahtuneita kupruja ja lupasivat hoitaa edellisen asuntomme loppusiivouksen ja mahdolliset korjaukset omaan piikkiinsä. Eihän se toki kaikkia meille koituneita kustannuksia kata, mutta hyvä näin. Saimmepa lopullisen sinetin sillekin kurjalle saagalle.

Lisäksi uudesta kodistamme on tupsahdellut lisää yllätyksiä ja tällä kertaa oikein ihania sellaisia. Olin jo aiemmin vähän katsellut ja ihmetellyt noita pihassamme kasvavia muutamia puita. Yhteen niistä on nyt kasvaa pompsahtanut omenan raakileita eli meillä on nyt pihassamme viikunapuun lisäksi yksi omenapuukin! Eikä tässä vielä kaikki. Vuokranvälittäjän rouvalla tuntui olevan puutarha-asiat hyppysissään ja kysyin häneltä, tunnistaako hän vielä kahta muuta puuta pihassamme. Hänen arvionsa mukaan toinen niistä on persikka- ja toinen mahdollisesti nektariinipuu! O. M. G. En ollut uskoa tätä todeksi! Jos minä jonakin päivänä saan poimia puusta oman persikan, tai nektariinin, niin olenhan minä tyttö onneni kukkuloilla! Oi ihanuutta!

Tässä niitä nyt on, persikan raakileita! Ja omassa pihassa!

Onneksi vuokranvälittäjä vaimoineen otti hajuhaitan lopulta vakavasti ja onneksi emme itse luovuttaneet ja muuttaneet pois. Muutoin olisi jäänyt luomuviikunat, -omenat, -persikat ja ehkäpä myös -nektariinitkin nauttimatta. Tässä talossa on nyt lopultakin ihmisen hyvä olla. Se on koti. Näin haluan uskoa. 

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Yllätyksiä ja etikkakeitoksia

Viime viikko piti sisällään monenlaisia yllätyksiä. Tällä kertaa paino oli harmi kyllä niissä vähemmän mukavissa sellaisissa. Muutto on nyt siis sentään takana, mutta täysin leppoisin mielin en ole päässyt tavaroita uudessa kodissamme vielä purkamaan. Miksi? Se selviää tästä postauksesta. Ensin kuitenkin edellisen taloyhtiömme järjestämään "kivaan" pikku yllätykseen.

Ex-taloyhtiöltä viimeinen niitti

Viime viikolla päivää ennen muuttopäiväämme meillä oli taloyhtiön kanssa sovittuna ns. pre-move-out inspection. Tämä tarkastus kuuluu tehdä täällä kaikissa vuokra-asunnoissa noin kaksi viikkoa ennen vuokrasuhteen päättymistä. Silloin on tarkoitus katsoa asunnon senhetkinen kunto ja kartoittaa ainakin seinämaalien sekä mahdollisen kokolattiamaton ikä. Seinämaalin käyttöiäksi on Kaliforniassa luokiteltu kolme vuotta ja kokolattiamaton viisi. Mikäli nämä aikarajat seinämaalin ja maton käyttöaikojen kohdalla ylittyvät, on taloyhtiö velvollinen uusimaan ne omaan piikkiinsä, eikä voi laskuttaa maton puhdistusta tai seinäkolhujen korjausta vuokralaiselta. Tällainen tarkastus meillä kuului siis olla viime viikolla. 

Taloyhtiölle sopi tarkastusajankohdaksi tasan kaksi eri mahdollista aamupäivää. Molemmissa aikarajaus oli annettu vain summittaisesti: tarkastus tultaisiin tekemään joskus klo 10 ja klo 12 välillä. Lukitin toisen aamupäivän tarkastusajankohdan ja se minulle vahvistettiin. Jotta pystyin osallistumaan tähän tarkastukseen, otin kyseisen aamupäivän vapaaksi töistä. No kuinkas sitten kävikään? Yllätys, yllätys, tarkastaja ei koskaan saapunut! Kun kello oli jo lähempänä 11.30, aloitin soittoyritykset taloyhtiön toimistoon. Kukaan ei vastannut. Tässä vaiheessa sappeni kiehui jo aika kovaa. He siis unohtivat koko tarkastuksen ja minä menetin puolikkaan päivän palkan! (Minulle maksetaan tehdyistä tunneista, ei kuukausittaista vakiopalkkaa.) Ja tämä palkanmenetys täysin turhaan! Kirjoitin kiukkuisen viestin lapulle ja lähdin viemään sitä taloyhtiön toimiston oveen. Kappas, siellähän oltiinkin paikalla, mutta ei vain vaivauduttu vastaamaan puhelimeen! Toimistossa suhtauduttiin asiaan todella välinpitämättömästi, eikä edes pahoiteltu, että olin menettänyt puolen päivän palkan! Totuus oli, että tarkastaja oli täysin unohtanut koko tarkastuksen, vaikka heillä oli ollut asiasta aamupalaverissaankin puhetta. Toimistosta tapauksen päälle luriteltiin vain valkoisia valheita. Tämä episodi oli nyt kertakaikkisesti se viimeinen pisara meille! 

Jo aiemmin yksi amerikkalainen, asuntovälitysbisneksessä itsekin työskentelevä ystävämme oli kehoittanut meitä tekemään taloyhtiöstämme valituksen ylemmälle taholle. Niinpä samaisena iltana kirjoitimme ystävällisen, mutta pitkän viestin kyseisen taloyhtiöketjun ylemmälle portaalle. Kokosimme kirjelmään kaikki viimeisen puolen vuoden aikana sattuneet tunaroinnit, joita kohdallemme taloyhtiössä on tapahtunut. Niitä on useita. Kaikkia heidän munauksiaan en ole täällä bloginkaan puolella jakanut. Mutta kerrottakoon myös, että viimeisen parin kuukauden aikana olemme nähneet jo ainakin neljän muunkin perheen muuttavan tuosta taloyhtiöstä pois. Muitakin tyytymättömiä on siis ollut. 

Ainakin asioiden tuominen julki tuossa kirjelmässä rauhoitti lopulta mieltä, joskaan emme ole siihen ainakaan vielä saaneet mitään vastausta. Joka tapauksessa tuosta taloyhtiöstä eroon pääseminen on tuntunut helpottavalle. Vielähän tässä saa tosin jännätä, mistä kaikesta keksivät meitä veloittaa loppulaskun yhteydessä. 

Mutta se vanhasta taloyhtiöstämme. Kuinkas nyt sitten hurisee? Toisin kuin olin ajatellut, aivan ruusuilla tanssimista ei kyllä ole ollut uudessakaan kodissamme:

Uuden kodin ikävä yllätys

Kun olimme käyneet katsomassa tätä uutta kotiamme, niin talossahan tuoksui tuore maali. Kaikki pinnat oli vedetty uusiksi, samoin kylpyhuone ja keittiö täysin remontoitu. No, sen että olimme kantaneet tavaramme sisään, alkoikin noiden tuoreiden maalien alta paljastua toinen haju: tupakka! Voi ei! Me olemme ensimmäiset asukkaat talokauppojen ja remontin jälkeen, joten nähtävästi edellinen asukas talossa on tupakoinut korsteenin lailla sisällä. Parin ensimmäisen päivän aikana haju vain voimistui ja olin suoraan sanoen melko epätoivoinen ja suruissani tilanteen suhteen. Että tämäkin vielä! Minä poskiontelovaivainen en kyllä pystyisi moisessa hajussa asumaan! Otimme oitis yhteyttä asunnonvälittäjään ja hän tulikin huushollia haistelemaan. Vaimonsa oli lähtenyt mukaan lisänenäksi. He huomasivat hajun myös ja tilanne tuntui tulevan yllätyksenä heillekin. 

Tällä hetkellä asian ratkominen on vielä kesken, mutta kaikenlaisia kotikonsteja tässä on jo asian eteen tehty. Olen keittänyt etikkaa ja olemme asetelleet hajuja imeviä ruoka-aineita pitkin taloa. Ilmanpuhdistin on käynnissä makuuhuoneessamme. Lisäksi olemme jo ostaneet sisäilmaa puhdistavia huonekasveja, vaikka harvoin muuton jälkeen ihan näin pian tulee kukkaostoksille lähdettyäkään. Nyt oli pakko. Hajuhaitta on jo onneksi pienempänä, mutta katsotaan, joudutaanko tässä vielä järeämpiin toimenpiteisiin. Niiden täytyy sitten jo olla vuokranantajan pussista maksettavia, jos sellaisiin toimiin joudutaan.

Tähän mennessä etikkaa on kulunut jo yhden gallonan eli liki neljän litran verran. Onneksi sitä myydään tällaisissa perhepakkauksissa Costcossa.

Nyt vain toivon, että pääsemme asettumaan vihdoin taloksi, enkä joutuisi kärsimään näistä ikävistä kurkkuoireista, joita nykytilanne minulle aiheuttaa. 

Melko ikäviä ja raskaita käänteitä siis molemmat, mutta jotain hauskaakin on onneksi päässyt ilmaantumaan:

Hauska yllätys

Viime lauantaina pidimme takapihallamme pienet pationpystytystalkoot. Piti koota grilli, kasvilaatikko ja parit puutarhakalusteet. Siinä sitten työn touhussa kun olimme, niin aidan takaa alkoikin kuulua tervehdyksiä. Ja ettepä arvaa, kuka asuu takapihamme aidan toisella puolella? Kukapa muukaan kuin toinen suomalainen! Minusta tämä oli niin ällistyttävä yhteensattuma, etten ollut uskoa asiaa todeksi pitkään aikaan. Että meillä on takapihat vastakkain toisen suomalaisen kanssa! Heh, maailma voidaan todeta jälleen kerran todella pieneksi.

Lisäksi pihaltamme on nyt löytynyt vielä yksi sitruunapuu lisää sekä sitten tämä alla olevan kuvan mukainen sitruspuu. Vielä en tiedä, onko se kenties mandariinipuu vai jonkin sortin lime. Aika näyttänee, kunhan hedelmät alkavat saamaan väriä kypsyessään.

Mystinen sitruspuumme. Muuttuvatko nuo hedelmät kenties oransseiksi, keltaisiksi vai jäänevätkö vihreiksi?

Jos joitakin yllätyksiä on vielä tullakseen, niin todellakin toivoisin niiden olevan näitä mukavia yllätyksiä. Että tällaista tilannekatsausta tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Blogilukijaa sijaluvulla 200 000 tai 200 001 ei valitettavasti tällä kertaa löytynyt. Seuraava lukija-arvonta on luvassa 300 000. lukijan kohdalla, mikäli blogini sinne asti aktiivisena pysyy, niin kirjoittajan kuin lukijoidenkin toimesta.