Että mä oon poikki...

Takana on 2,5 viikkoa Suomessa. Taisivat olla elämäni nopeimmin kuluneet kaksi ja puoli viikkoa ja nyt olen ihan poikki. Huh, huh! Varsinkin visiittini alkupää sekä viimeiset päivät olivat yhtä minuuttiaikataulua. Argh, taas! Tapaamisia, asioiden hoitoa sekä pieniä, yllättävien käänteiden mukanaan tuomia lisähommia.

Tämä ilmiö, Suomi-visiittien minuuttiaikataulu, ei ehkä avaudu täysipainoisena muille kuin toisille ulkosuomalaisille ja vieläpä sellaisille, jotka asuvat kauempana Suomesta ja pääsevät käymään Suomessa melko harvoin. No, toisaalta ne siinä aivan lähinnä olevat läheiset Suomessa kyllä myös saavat tuntumaa ja pääsevät näkemään mitä se minuuttiaikataulutettu päivä toisensa jälkeen on. Tämänkertaisenkin Suomi-visiitin jälkeen tunsin siis huonoa omaatuntoa, koskapa kaikkia niitä kavereita, joita kyllä olisi ihana nähdä, mutta aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkien tapaamiseen ja joutuu sanomaan niin monelle ei.

Tällä visiitilläni yritin kaveritapaamisissa painottaa heitä, joita en ole voinut tavata syystä tai toisesta viime kerralla tai muutoin pitkään aikaan. Sainpa aikaiseksi sopia vihdoinkin treffit parin sellaisenkin ystävän kanssa, joita en ole nähnyt useampaan vuoteen! Mutta tälläkin kertaa jouduin sanomaan harmillisen monelle "sorry, ei ehdi", kun yhteistä tapaamisaikaa yritettiin kanssani sovitella. Ja vaikka kuinka haluaisinkin tavata kaikkia, niin julma fakta vain on se, että aika ei riitä kaikkien tapaamiseen millään!

Yhteydenpitoa muulloinkin

Toisaalta olen yrittänyt täältä Amerikasta käsin peräänkuuluttaa ja kysellä joiltakin kavereiltani heidän kuulumisia näiden eri sähköisten apuvälineiden kautta. Kaikki eivät niihin ole kuitenkaan vastanneet. Ainakaan tyyliin, mitä heille oikeasti kuuluu. Ehkä nämä ihmiset tuntevat pysyvänsä tarpeeksi kärryillä minun elämästäni niin sosiaalisen median kuin bloginikin kautta, vaikka enhän minä totta vieköön näissä kanavissa kaikkea itsestäni ja elämästäni kerro. Ja ehkä heillä sitten hämärtyy seikka, että minustakin olisi kiva kuulla mitä heidän elämiinsä kuuluu ja kuinka heidän näkövinkkelissään maailma makaa juuri sillä hetkellä. Tämän vuoksi tuntuu, että sosiaalisen median kautta saamani kaikenlainen info ystävieni elämästä on entistäkin arvokkaampaa, sillä aina ei tosiaan aikataulut ja kulkemiset mene yksiin sitten, kun olen ollut Suomessa käymässä. Ja tämä toki on täysin ymmärrettävääkin. Melko pieni aikaikkunahan se tuollainenkin 2,5 viikkoa on. Nykyään vain omistakin kavereista yhä harvempi sosiaaliseen mediaan enää isommin omia juttujaan päivittää. Tästäkin syystä ne henkilökohtaisesti saadut viestit heidän omista kuulumisista olisivat minulle täällä ollessa varsin tärkeitä.

Mihin se aika oikein menee?

Moni voi ihmetellä, että mihin tuollainen 2,5 viikkoa sitten oikein hujahtaa? Miksi se ei riitä kaikkeen haluamaani? No, ensinnäkinhän siinä on usein sitäkin jetlagin hoitoa eli nukkumiset väärään aikaan vuorokaudesta jo vievät ns. tehotunteja päivästä. Kaikkien sovittujen ja ihanien tapaamisten lisäksi on Suomessa useina kertoina myös hoidettavia asioita. Ja koska sattuu Suomen kamaralla olemaan vielä omaisuuttakin, niin sehän usein tietää niin ajan, vaivan kuin rahankin kulumista. Hyvänä esimerkkinä automme, jota aina Suomessa käydessäni käytän. Sekin vaatii toisinaan huoltamista, katsastuksia sekä talvi- ja kesärenkaiden vaihtoa (joskus jo ennakoidusti seuraavaa kertaa varten). Ja heh, tällä visiitillähän suomalaiset tilhet samperi soikoon järjestivät minulle vielä lisäohjelmaa lähtöpäivän aamuksi. Pirskatti, kun olivat pupeltaneet pihlajanmarjoja ja sotkivat puolikkaan auton maalipinnan aivan täyteen pihlajanmarjamössöä. Autohan oli pesetettävä, etteivät happamat pihlajanmarjat jääneet auton pintaa pitkäksi aikaa syövyttämään. Tämäkin lisäkäänne sitten aiheutti sen, että pääsimme ukkokullaan kanssa pakkaamaan laukkujamme vasta reilu tunti ennen lentokentälle lähtemistä. Aikamoista säätöä se jälleen oli.

Mikä avuksi?

Mutta mikä sitten avuksi tähän ulkosuomalaisen Suomi-visiittien minuuttiaikatauluongelmaan? Olen yrittänyt pohtia ratkaisuja, mutta en ole vielä oikein järkevää löytänyt. Mutta jonkinlainen muutos olisi tervetullut, sillä olen nyt parin edellisen visiitin jälkeen ollut niin stressaantunut kireästä aikataulusta, että se on vaikuttanut häiritsevästi jo omiin yöuniinkin. Sitä kun tahtoo sitten yöt vatvoa, mitä kaikkea ohjelmanumeroa on vielä edessä ja ehtiikö kaikki asiat hoitaa ajallaan. Eikä se kielteisistä vastauksista tapaamispyyntöihin kerätty huono omatuntokaan mikään kiva tunne ole.

Nyt parin viime visiitiin jälkeen olen jopa uhonnut, että seuraavalla kerralla en edes kerro kenellekään tulevani Suomeen. Aivan pikkuriikkiselle lähipiirille ainoastaan. Noh, aika raju veto olisi sekin. Joka kerta aika on kuitenkin kullannut muistot edellisestä Suomi-visiitistä ja aloitan tapaamisten sopimisen jo ennen Suomeen saapumistani. 

Yksi ratkaisuhan voisi olla seuraava: Tapasimme ukkokullan kanssa Suomessa myös yhden ystäväpariskunnan, joka on asunut aikaisemmin useita vuosia ulkomailla. He tunnistivat tämän ulkosuomalaisen minuuttiaikatauluongelman oitis. He olivat pari ensimmäistä vuotta jaksaneet ravata sukuloimassa ja ystävillään pitkin Suomea, mutta myöhempinä vuosina olivat tyyliin ilmoittaneet olevansa tavattavissa aikajaksona x vaikkapa kesänviettopaikassaan. Näkivät asian niin, että jos he olivat jo matkustaneet puolikkaan maapallon verran, toiset voinevat matkustaa muutamankin sata kilometriä jos ja kun halusivat kuulumisia kasvotusten vaihtaa. Oli kuulemma toiminut ihan hyvin ja vähentänyt heidän omaa "hötkyilyä" paikasta toiseen huomattavasti. Kun useinhan sitä itsekin haluaisi nauttia Suomesta ja sen maisemista ihan kaikessa rauhassa. Niin sanotusti olla vaan ja chillailla. Jotakin tällaista voisi ehkä itsekin kokeilla, tosin poikkeuksen tekevät luonnollisesti liikuntarajoitteiset lähisukulaiset, joita meilläkin molemmilla ukkokullan kanssa on.

Sininen, rauhoittava hetki Suomessa. Näistä sitä toivoisi saada nauttia visiittien aikana hiukan enemmän. Kuvanottohetkellä oli muuten 16,5 astetta pakkasta!

Jos jollakin teistä on toimivia tai kokeilunarvoisia ideoita tähän Suomi-vierailujen minuuttiaikatauluongelmaan, niin kuulisin niistä mielelläni. Ettei nyt sitten aivan salaa tarvitsisi Suomeen seuraavan kerran tulla, heh, tai vaihtoehtoisesti menettää hermojaan kireän aikataulun kanssa.

Tulikin nyt vähän raskaampi aihe tänne blogiin vuoden viimeiseksi postaukseksi, mutta nämä ovat aatokseni juuri tällä hetkellä, Suomesta tuoreeltaan palanneena. Useissa blogeissa näyttää näin vuoden lopussa kiertävän kaikenlaisia yhteenvetoja vuoden 2017 saralta, mutta minä en nyt tähän saumaan sellaisia yhteenvetoja ehdi edes miettiä. :-) Mutta ensi postauksessa aion raottaa ihan hauskoja havaintoja, joita Suomessa käydessäni taas tein. Sitä kun katsoo joitakin asioita hiukan ulkopuolisen silmin, hi hii. Mutta nyt toivotan kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2018 ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Pöytävaraus piparkakkutalosta, kiitos!

San Franciscossa sijaitsevalla Fairmont-hienostohotellilla on joulun alla perinteenä rakentaa mielettömän iso piparkakkutalo hotellin aulaan. Piparkakkutalo on tainnut paisua pikku hiljaa vuosien saatossa nykyisiin mittoihinsa ja tänä päivänä puhutaan siis jo kaksikerroksisesta ja jotakuinkin kolmen tai neljän suomalaisen leikkimökin kokoisesta piparkakkutalosta. Jo vuonna 2014 piparkakkutalon rakentamiseen oli käytetty 8 000 'piparkakkutiiltä', 1 200 kg kuorrutusta ja 500 kg karkkeja. 

Fairmont-hotellin piparkakkutalo edestä. Ihmiset pääsevät kävelemään talon läpi.

Joka vuosi hotelli pyrkii kuitenkin suunnittelemaan ja toteuttamaan piparkakkutaloonsa myös jotakin uutta. Vuonna 2014 se oli kellotaulu ja tänä vuonna 12 hengen ruokailutila piparkakkutalon sisällä. Kävimme ihastelemassa tätä piparkakkutaloa pari päivää ennen Suomeen lähtöäni ja kyllä vain, sieltähän löytyi illallispöytä valmiiksi katettuna. Paikallislehden mukaan sinne todella otetaan myös illallisvarauksia! Aika hauska.

Illallispöytä piparkakkutalossa. Itse emme kuitenkaan pöytävarausta tehneet, sillä olinhan lähdössä aivan niillä näppäimillä Suomeen ja toisekseen, olihan kyseessä viiden tähden hotelli, joten illallisen hinnatkin olisivat varmaan olleet "kohdillansa".

Piparkakkutalon ympärillä oli myös tosi viehättäviä, pienoiskoossa olevia asetelmia luistinradoista, joilla pienet nuket oikeasti liikkuivat "jäällä". Lisäksi piparkakkutaloa kiersi pieni juna, mikä sai paikalla olevat lapset suorastaan villiintymään ilosta ja jännityksestä.

Piparkakkutaloa kiertävä juna ja sen takana parikin söpöä miniatyyriluistinrataa. Harmi, että ne näkyvät ottamassani kuvassa aika heikosti.

Tässä vielä Fairmont-hotellin aulan kuusi ja piparkakkutalo taustalla.

Fairmont-hotellin piparkakkutalo puretaan tyypillisesti vasta tammikuun alkupäivinä, joten vielä voi halutessaan käydä taloa ihastelemassa, jos tuolla päin liikkuu. 

Myös San Franciscon Union Squarella sijaitseva Westin-hotelli on panostanut joulunalusaikaan. Tämän hotellin aulasta löytyy sokerista tehty linna. Linna on asetettu pyörivälle alustalle ja se on korkeudeltaan n. 120 - 130 cm. Kävimme katsomassa sokerilinnaa Suomen itsenäisyyspäivän gaalan yhteydessä ja tältä se komeus näytti:

Joku on jaksanut tehdä pientä piperrystä.

Ja koskapa joulu tulla jollottaa, niin loppukevennyksenä kerron vielä hiukan absurdin joulunalustilanteen, johon täällä Suomessa ollessani nyt törmäsin.

Ristiriitaiset maailmat

Olen nyt ollut Suomessa jo viikon. Kun pahin jetlag alkoi hellittää otettaan, päätin mennä käymään paikallisella kuntosalilla (todetakseni, ettei kropastani kyllä irronnut tehoja vielä lähellekään normaaliin tapaan). Kuntosalitilassa oli kolme televisiota, joissa kaikissa näkyi eri kanava. Kaksi televisioista oli mykistetty ja vain yhden television äänet olivat päällä, ns. nupit kaakkoon. Heti kohta alkulämmittelyni jälkeen äänet päällä olevan television ohjelma vaihtui ja kas, mitäs sieltä tulikaan: jumalanpalvelus! Jumalanpalvelus kirkosta ja teemana kauneimmat joululaulut! 

Tilanne oli suorastaan absurdi. Siis näiden kahden maailman kohtaaminen: kuntosalin, jossa haisee rauta ja hiki sekä kirkkojumalanpalveluksen, jossa laulettiin mitä hartaimpia joululauluja. En voinut kuin hymähtää itsekseni, että onko tämä edes tottakaan. Voiko missään muualla kuin Suomessa tapahtua vastaavaa? Ja heti seuraavana ajatuksena tuli mieleeni, että Yhdysvalloissa tällaista ei varmastikaan päästettäisi edes tapahtumaan. Yhden uskonnon kirkkojumalanpalveluksen katsottaisiin varmastikin loukkaavan muita uskontoja ja sen piiriin kuuluvia henkilöitä, joten vastaava tilanne USA:ssa olisi arvatenkin ollut pöyristyttävä. Suomalaisella kuntosalilla sen sijaan kukaan ei näyttänyt kiinnittävän asiaan sen kummempaa huomiota. Siis kukaan muu kuin minä. Toki kyseessä oli suomalaisen valtaväestön uskontoon liittyvä tapahtuma, mutta silti, jumalanpalvelus ja kuntosali ovat minusta niin kaukana toisistaan, että niiden yhteentörmäys tuntui hullulle. Mietin vain, olisiko kuntosalilla pikku parlamenttiaan pitäviin papparaisiin tullut eri tavalla vipinää, jos televisiosta olisikin lähetetty vaikkapa imaamin puhetta ja laulantaa. 

No mutta se siitä. Joka tapauksessa voin sanoa, etteivät hartaudella veisatut rauhalliset joululaulut olleet mitä parhaimpia kappaleita kuunneltaviksi juuri kuntosalilla, missä pitäisi rehkiä ja puhista. Vähän liiankin raukean tunnelman pääsivät joulun rauhalliset sävelet salille virittämään. Hih!

Fairmont-hotellin aulan kuusessa oli kivoja jääpuikkojäljitelmiä koristeena.

Mutta hei, joululaulut kuuluvat toki oikein hyvin joulun aikaan noin muutoin ja niinpä minäkin alan tästä vetäytyä joulun viettoon perheen ja läheisten kesken. Toivotan teille lukijani oikein hyvää joulua ja lopuksi sanon vielä hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lumimyrskyn silmässä Suomeen

Olen saapunut joululomalle Suomeen ja tämä postaus kertoo matkastani tänne. Kohdallani kun tuppaa asiat usein menemään toisin kuin Strömsössä ja eihän tästäkään Kaliforniasta Ouluun matkastani mikään onnistunut tullut. Siitähän muodostui suorastaan karmea päivä!

Näin seesteiselle näytti sää ilta-auringossa Oaklandin kentällä Kaliforniassa.

Matkan kesto

Kävin viimeksi Suomessa elokuussa ja kenties muistattekin, kuinka silloin ilakoin lyhyestä matkustusajasta USA:n länsirannikolta aina Ouluun asti. Silloin Finnair vielä operoi suoraa yhteyttä San Francisco - Helsinki, minkä ansiosta pääsin vain yhdellä koneen vaihdolla Ouluun. Tuolloin matka-aikani kutistui ihanaksi 13 tunniksi. No, nyt minun oli pakko ottaa kolme eri lentoa ja lopulta matkustusajaksi ovelta ovelle muodostui 26,5 tuntia! Puhutaan siis melkoisista eroista matkustusajassa.

Toki alunperin matkustusaikani ei pitänyt olla aivan noin hurja, kuitenkin reilusti yli 20 tuntia, mutta Suomen ja Ruotsin yllä myllertänyt lumimyrsky teki minun ja monen muun matkantekoon tepposet:

Tukholman kentällä se alkoi

Jo Kaliforniasta lähdettäessä kone pääsi lähtemään hiukan myöhässä, mutta lennon aikana aikataulua saatiin kirittyä ja kone saapui kuitenkin ajallaan Tukholmaan. Tukholman kentällä sain lentoyhtiöltä tekstiviestin, että viimeisin lentoni Helsinki - Oulu tulisi olemaan 51 minuuttia myöhässä. Ihmettelin matkakaverini kanssa, että onpa jännä, että jo näin hyvissä ajoin etukäteen tietävät koneen olevan myöhässä. No, ei tarvinnut kuin ulos katsoa, niin syykin selvisi. Myös Tukholmassa oli nimittäin aivan järkyttävä lumimyrsky ja useat lennot myöhässä. Myös meidän Helsinkiin lähtevä lentomme oli. Yhdessä välin katselin kiitoradalle ja siellä suhasi ainakin 20 jättimäistä lumiauraa, jotka yrittivät pitää kiitoradan kunnossa. Lunta tuli massoittain. Lopulta lentomme lähti Tukholmasta kaksi tuntia aikataulustaan jäljessä.

Tässä vaiheessa tajusin, etten enää ehdi Helsingissä tekemään uutta lähtöselvitystä Oulun lennolleni. (Lentoyhtiö Norwegianin nettisivujen kautta pystyy tekemään samalle lipulle vain kahden lennon varauksia, ei kolmen, joten en saanut kaikkia kolmea lentoani samalle lipulle. Tästä syystä jouduin tekemään uuden lähtöselvityksen Helsingissä turvatarkastuksineen kaikkineen. Ja jos olisin myöhästynyt Oulun koneesta, ei lentoyhtiö välttämättä olisi vastuussa järjestämään minulle uutta lentoa, koska viimeinen lento oli tilattu eri lipulle. Jälkeenpäin kuulin, että ainakin Supersaver-sivuston kautta kolmekin Norwegianin lentoa samalle lipulle onnistuu ja jatkossa aion kyllä ehdottomasti käyttää kyseistä sivustoa, jos Norwegiania käytän. Tämäpä vinkiksi muillekin.)

Uuden lähtöselvityksen lisäksi myös laukku oli odotettava ruumasta ja saatava siihen uudet tarrat Ouluun asti. Tässä vaiheessa stressikäyräni nousi todella korkealle. Jäin Arlandan lentokentällä koneellisestamme viimeisten joukkoon ja sain aivan viime minuuteilla tehtyä lähtöselvityksen itselleni Norwegianin oman portaalin kautta. Heillähän ei esimerkiksi ole tekstiviestimahdollisuutta lähtöselvityksen tekoon kuten joillakin lentoyhtiöillä. Huh, ainakin sain siis itseni ilmoitettua Oulun lennolle, mutta miten kävisi laukun...

Kun kone laskeutui Helsinkiin, sain uuden tekstiviestin lentoyhtiöltä. Oulun kone tulisi olemaan kaksi tuntia myöhässä. Ei kiva, että kokonaismatka-aika venähti taas, mutta toisaalta tämä antoi minulle lisää minuutteja juosta laukkuni kanssa laukkuhihnalta check-in-tiskille laittaakseni laukun eteenpäin. Mutta... Helsinki-Vantaallahan se vasta kaaos odottikin! Jokainen viime päivinä suomalaisia iltapäivälehtiä lukenut tietää, kuinka kaoottinen tilanne Helsinki-Vantaan lentokentällä lumimyrskyn vuoksi oli. Useita lentoja myöhässä, useita kokonaan peruttu ja yhden lehtijutun mukaan ainakin 4 500 matkustajaa jäi kokonaan ilman lentoa. Matkalaukkujen tuloaulassa minua odottikin siis kaamea näky. Jo useamman minun lentoani aikaisemman lennon laukkujakaan ei vielä oltu toimitettu matkustajille, enkä ole koskaan nähnyt Helsinki-Vantaalla kyseistä laukkuhihnatilaa niin ruuhkaisena kuin se tiistaina illalla oli! Kun lopulta sain laukkuni, kiidin lentoyhtiön tiskille ja sain kuin sainkin matkalaukkuni vielä kirjatuksi Oulun lennolle. Huoh!

Tältä näytti Tukholman kentällä heti laskeuduttuamme. Pahin lumimyräkkä oli vasta tuloillaan.

Sitten alkoivat kitutunnit

Lentoyhtiö antoi Oulun konetta odottaville 10 euron voucherit Helsinki-Vantaan lentokentän ravintoloissa tai kahviloissa käytettäväksi. Onneksi jokunen ruokaa tarjoava paikka kentällä oli vielä auki, vaikka iltamyöhä jo olikin. Vähän väliä tuli kuulutuksia yhä myöhemmäksi siirretyistä tai kokonaan perutuista lennoista. Noin klo 21.30 aikaan lentokentällä myös kuulutettiin, että Helsingin alueen kaikki hotellit olivat jo täynnä. Niinpä lentoyhtiöt eivät voineet enää varata majapaikkoja matkustajilleen, joiden lento peruttiin kokonaan. Kiva! Sääliksi kävi mm. sen lennon porukka, jolta lento kuulutettiin peruutetuksi klo 23.45! Ei varmasti enää mitään mahdollisuutta saada majapaikkaa mistään lähialueelta.

Tässä vaiheessa myös Norwegianin tiedotus meille matkustajille päin tyrehtyi kokonaan. Kaksi tuntia alkuperäisestä lähtöajasta oli jo kulunut, mutta uutta lähtöaikaa ei tiedotettu missään, ei siis edes lentokentän näyttötauluilla. Matkakaverini kanssa sitten seurattiin eri nettisivuja, kuten Norwegianin omat sivut sekä Oulun lentokentän lähtevien ja saapuvien lentojen listaa, ja näistä kävi ilmi, että meidän koneemme arvioitu lähtöaika oli nyt jo kolme tuntia alkuperäistä ajankohtaansa jäljempänä. Kyllähän ne todellisia kitutunteja olivat! Ja viimeiseen asti pelkäsimme, että vieläköhän meidänkin lentomme tullaan perumaan...

Lentomme lähtöportti vaihdettiin vielä viime metreillä. Kuin kohtalon ivaa, lähtöportilla oli kyltti "Be on time". Just, oli kyllä melkoista irvailua siinä tilanteessa ja siinä vaiheessa iltaa ja matkantekoa.

Isoksi onneksemme lentomme kuitenkin lennettiin, vaikkakin noin 3,5 tuntia myöhässä. Koneemme joutui vielä ennen kiitorataa jonottamaan jäänpoistokoneen käsittelyyn, mutta siinä vaiheessa olo oli jo helpottunut, sillä tiedossa oli, että vielä tässä pääsee kuin pääseekin määränpäähänsä. Lisäyö lentokentän kovilla penkeillä tai lattialla torkkuen ei suoraan sanoen houkutellut, kun matkustustunteja oli takana reilusti jo yli vuorokauden verran. 

Lopulta pääsin kotiin klo 02 yöllä. Olin nukkunut vain yhden tunnin koko matkan ja viimeisen 33 tunnin aikana. Niinpä tässä on melkoiset univelat nyt hoidettavana ja jetlagin riivaamana keskellä Suomen yötä tämäkin postaus on kirjoitettu. Olo on siis melkoisen töttöröö. 

Tässä kuva Oulun keskustan tuntumasta klo 02 yöllä. Lunta tuli edelleen sakeasti.

Isona ilona tässä matkustushässäkässä oli, että sattui olemaan matkakaveri mukana, ukkokulta tulee joululomalle Suomeen vasta ensi viikolla, joten kaikkea sitä piinaa saatiin voivotella yhdessä. Lisäksi näimme muutamia julkkiksiakin lentokentillä. Jos en aivan väärin nähnyt, niin Oaklandin kentällä oli Ulla Tapaninen tai hänen ilmetty kaksoisolentonsa. Tukholman Arlandassa näimme Jope Ruonansuun, Nalle Wahlroosin, Jari Sillanpään ja oletettavasti myös Waltteri Torikan. Helsingissä Jopen ja minun laukut tulivat hihnalla peräkanaa, hi hii! Tällä matkalla ilo oli revittävä pienistä asioista.

Mutta hei, nyt lähden taas yrittämään, josko Nukkumatin unihiekkaa riittäisi minullekin asti, joten teille sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Suomi 100 -gaala San Franciscossa

Suomi 100 -juhlavuosi huipentui eilen vietettyyn hienoon itsenäisyyspäivään. 100-vuotiasta Suomea ei unohdettu juhlistaa myöskään Kalifornian Bay Arealla. Täällä järjestettiin itse asiassa useitakin juhlia. Jo viime lauantaina pidettiin ensimmäinen gaala 170 vieraan kesken Piilaakson Sunnyvalessa. Se oli Finlandia Foundationin ja Suomi-koulun järjestämä. Myös viime sunnuntaina pidettiin yksi Suomi 100 -gaala yliopistokaupunki Berkeleyssä. Senkin 250 lippua myytiin loppuun. Bay Arean päätapahtuma vietettiin kuitenkin oikeana juhlapäivänä eli Suomen itsenäisyyspäivänä San Franciscossa. Gaalan 250 lippua menivät kuin kuumille kiville ja me olimme yhdet onnekkaat, jotka ehtivät lippunsa ajoissa lunastaa. Gaalavieraiden lisäksi juhlaan osallistui 100 virallista kutsuvierasta ja iltaa isännöi Suomen kunniakonsuli Michel Wendell. Upeat tilat gaalalle tarjosi suomalaislähtöinen peliyhtiö Supercell.

Näköalat yhteen suuntaan Supercellin tiloista. Bay Bridge iltavalaistuksessaan on kyllä hieno.

Myös San Franciscon kaupunki kunnioitti Suomen juhlapäivää 6. joulukuuta. Klo 11 San Franciscon kaupungintalon lipputankoon nostettiin Suomen lippu. Ja kun ilta hämärtyi, kaupungintaloon heijastettiin sinivalkoiset värit. Onnistuimme bongaamaan siniristilipun myös toiselta keskeiseltä paikalta kaupunkia Union Squarelta.

San Franciscon kaupungintaloa. Todistetusti lippu oli liehumassa.

Ja tässä kuva San Franciscon Union Squaren lipusta. Oli aika uljas tunne kävellä sen alitse. Meidän ihana ja itsenäinen Suomi.

Olimme kaupungintalolla valojen sytyttämisen hetkellä. Koska ei ollut vielä täysin pimeää, niin tässä vaiheessa valaistus näytti vielä enemmän sinikeltaiselle kuin sinivalkoiselle. Muiden kuvista näin, että myöhemmin illalla valaistus oli kyllä oikein onnistunut.

Gaalan ohjelma

Illan ohjelma koostui virallisemmasta vastaanotosta puheineen sekä gaalaillallisesta. Viihdepuolen pääesiintyjänä oli Ismo Alanko. Toisena bändinä keikan vetäisi The Horsmas. Se on Irwin Goodmanin kappaleita soittava, suomalaisista koostuva kokoonpano, jossa on muutama meidänkin ystävä ja tuttava soittamassa. Meno juhlissa ei siis ollut mitenkään jäykkää, päinvastoin.

Gaalan kutsu.

Ismo Alanko. Tykkäsin!

Hauska sukka- ja tohvelipolitiikka

Gaala pidettiin Supercell-yhtiön tiloissa San Franciscon keskustassa, 52. kerroksessa. Maisemat konttorista olivat kyllä upeat ja niitä riittikin 360 asteen verran! Sain myös sisäpiiritietoa, että isoa toimistotilaa jakavat sisäseinät ovat kaikki suunnattu osoittamaan Suomen pääkaupunkiseutua. Mielenkiintoista. 

Suomalaisuutta oltiin tuotu esiin myös lattiamateriaalissa. Toimiston lattiat olivat herkkähipiäistä koivua ja niinpä gaalassakin pidettiin kiinni yhtiön "no shoes"-politiikasta. Mitään kovapohjaisia kenkiä ei siis tiloissa sallittu, joten naisiltakin oli juhlavat korkokantakengät täysin kielletyt. Tämä tuntui aiheuttavan joissakin gaalavieraissa hiukan närää etukäteen. Kun itse asiaa tuoreeltaan makustelin, minusta se oli vain hauska vivahde iltaan. Parhaista tai hauskimmista tohveleista tai sukista luvattiin jopa leikkimielinen kilpailu.

Ja kuinkas ollakaan, vain muutama päivä ennen juhlia sukka- ja tohvelikisaan tuli hiukan kierrettä lisää. Järjestäjät nimittäin ilmoittivat, mikä tulisi olemaan sukka- tai tohvelikisan palkinto: Finnairin lennot kahdelle henkilölle business-luokassa San Franciscosta Helsinkiin ja takaisin. Wow! Tämän jälkeen tuli töppösiin töpinää Korpelallakin. Siinä sitten yritin parin viimeisen päivän aikana kehittää jotakin. Hmm, pitäisikö sen olla enemmän Suomi- vaiko jouluaiheista... Paikallisissa kaupoissahan olisi ollut nyt tähän aikaan vuodesta runsaasti saatavilla myös ns. Ugly Christmas Slippers -tyylisiä, jopa mauttomia tohveleita, mutta sellaiseen en lähtenyt. Harkitsin myös villasukkia ja moni sellaisissa gaalaan tulikin. Lopulta päädyin kuitenkin näihin, sinivalkoisiin Marimekko-tossuihin, jotka löytyivät meiltä varaston perukoilta:

Sinistä ja valkoista sekä suomalaista brändiä.

Ja tässä ukkokullan tuunaamat jääkarhutöppöset. Nykytrendin mukaisesti yhteen kynteen maalattuna Suomen siniristi. :-) Ukkokulta pääsikin kisassa kärkikahinoihin, mutta pääpalkinto meni jollekin toiselle, en tiedä kenelle. Kuvassa näkyy myös tämä paljon puhututtanut koivulattia.

Seuraavasta Piilaakson ja San Franciscon gaaloihin liittyneestä tapauksesta kirjoiteltiin Suomen lehdistössä asti:

Tapaus Laitilan Kukko

Tapahtuman järjestäjät olisivat ehdottomasti halunneet tarjota niin juhla- kuin ennen kaikkea sanfranciscolaisille kutsuvieraille Suomessa kehitettyä gluteenitonta Laitilan Kukko -olutta. Gluteenittomuus on San Franciscossa ja Bay Arealla kovassa huudossa, lieneekö gluteenittomuusbuumi lähtenyt jopa näiltä nurkilta alunperin liikkeelle. Järjestäjät saivat kuitenkin kasvoilleen märän rätin, sillä Laitila oli joutunut vetäytymään USA:n markkinoilta viime maaliskuussa, eikä yrityksellä ollut vientilupaa Yhdysvaltoihin. 

No, hätä keinot keksi. Kuinka sattuikaan sopivasti, juuri edellisellä viikolla Suomessa järjestettiin kasvuyritystapahtuma Slush. San Franciscosta tapahtumaan lensi Slushin tilauslento Nerd Bird ja niinpä Laitilan johto, Slush, lentoyhtiö ja San Franciscon gaalan järjestäjä pääsivät nopeasti yhteisymmärykseen ratkaisusta: Ainoa tapa tuoda Kukko-olutta Yhdysvaltoihin oli matkustajatuonti ja niinpä olutta pakattiin Slush-tapahtumasta San Franciscoon palaaville sijoittajille mukaan, tölkkipakkaus kerrallaan. Yksi kuuden tölkin erä huutokaupattiin lauantain juhlassa ja sillä saatiin kokoon 1 500 dollaria paikalliselle Suomi-koululle. Hatun nosto näille urheille ritareille, vaikka mitäpä sitä ei suomalaisen uhrautuisi oluen tai lonkeron eteen, hih. Hauskasta maahantuontiratkaisusta voi lukea tarkemmin Kauppalehden artikkelista. 

Kukko-olutta en juhlissa nähnyt, mutta saimme yllätykseksi toisen harvinaisuuden Laitilan lonkeron jaettavaksemme. Koska nämä olivat todellakin harvinaista herkkua, jaoimme kaksi tölkillistä viiden hengen pöytäseurueen kesken. Jaettu ilo oli moninkertainen ilo! Myös Kyrö Distilleryn Napue-giniä oli juhlissa tarjolla.

Lopuksi kerron vielä huvittavan tapauksen omasta valmistautumisestani juhlaan:

Pientä ja sievää...

Olin onneksi löytänyt itselleni iltapuvun jo hyvissä ajoin, mutta asu vaati vielä koruja. Lähdin viime viikonloppuna etsimään kaulakorua. Mielessäni oli hankkia jokin pieni ja yksinkertainen kaulariipus. Ah, niin tyypillistä suomalaista, pientä ja sievää. Kerroin toiveen myyjällekin. No, lopulta sitten päädyin tähän alla olevaan kaulakäätyyn. Hah hah! Ei toteuta kumpaakaan kriteeriä, ei ole pieni, eikä yksinkertainen, joten taisi tulla enemmän amerikkalainen bling-bling-lopputulema.

Kerrankos sitä! Nyt jos koskaan oli aihetta juhlaan, jopa kimaltelevaan sellaiseen!

Gaalavieraille annettiin Minna Parikan kenkäpussit. Kiva muisto!

Kaikkine näine vivahteineen gaala oli mielestäni upea ja onnistunut. Oli ilo olla mukana juhlistamassa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea. Näihin sanoihin on hyvä päättää ja sanonkin teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!