perjantai 24. huhtikuuta 2015

Surun sanelema tauko

Kuten Amerikka, myös itse elämä yllättää ja nyt on valitettavasti suuren surun aika. Läheisen poismenon vuoksi blogini on jonkin aikaa tauolla. 



tiistai 14. huhtikuuta 2015

Dan Aykroydin viinakauppakiertue

Nyt kun edellisessä postauksessani kaksi oletettavasti maailman kuuluisinta autotallin ovea pääsivät mukaan blogiini, voinen ottaa mukaan myös muita julkkiksia, heh heh. Saanko esitellä seuraavaksi: Dan Aykroyd! 


Kanta-asiakkuus kannattaa


Viime viikolla pääsi ukkokultani jälleen kerran hihhuloimaan, kuinka kannattaa olla paikallisen viinakauppa BevMo!:n kanta-asiakas. Hän sai nimittäin tiedotteen, että näyttelijä Dan Aykroyd tekee viinakauppakiertueen ja on jakamassa nimikirjoituksia vodkapullojen kylkeen. Siis että mitä? Herra, joka näytteli -80-luvulla kulttimaineeseen nousseissa elokuvissa kuten The Blues Brothers ja Ghost Busters, jakaa nyt nimmareita viinakaupoissa! Oh. My. God. Onkohan nyt lähtenyt Danin ura rajuun laskuun?
Rekvisiittaa The Blues Brothers -henkeen BevMo!:n pihassa.

Tarkempi tutkiskelu kuitenkin paljastaa, että Mr. Aykroyd on lähtenyt itse vodkabisnekseen mukaan. Netin tietolähteiden mukaan kuvio oli saanut alkunsa siitä, että herra oli alkanut etsiä mahdollisimman puhdasta, lisäaineetonta vodkaa. Kun sellaista ei löytynyt, päätti Aykroyd rueta valmistuttamaan sitä itse. Puhtaiden vesilähteiden vuoksi vodkan valmistuspaikaksi valikoitui Kanada ja juoma lanseerattiin markkinoille vuonna 2008. Tuote on siis täysin lisäaineetonta, kristallinkirkasta. Niinpä tuotteen nimi Crystal Head sopii sille mielestäni oikein hyvin.

Akuutissa rahapulassa tai nopeiden myyntivoittojen toivossa Aykroyd ei ainakaan tainnut bisnekseen mukaan lähteä, sillä pelkästään pullon valmistamiseen käytettyä laadukasta lasia oli etsitty parin vuoden ajan. Lopulta sellainen löytyi Milanosta, jossa pääkallon muotoiset pullot tätä nykyä valmistetaan. Hmm, onkohan Suomen Iittala saanut yhteydenottoa aikoinaan? Ja jos on, niin miksi hävisimme kisan italialaisille?

Herra Aykroyd tuli kiertueellaan myös meitä melko lähellä sijaitsevaan BevMo!-liikkeeseen. Ja arvatkaapas! Kovana The Blues Brothers -leffafanina ukkokulta tietenkin suuntasi kyseisenä päivänä kyseiseen BevMo!-kauppaan ja olisin pöngennyt mukaan varmasti minäkin, ellen olisi ollut siinä pahuksen vatsataudissa. No, oli sinne päättänyt tulla pari muutakin enemmän tai vähemmän janoista fania, kuten alla oleva kuva BevMo!:n pihasta osoittaa.


Nimmareiden kirjoitusaika oli klo 14-16. Näyttelijä otti vastaan kaikki klo 16 mennessä jonoon tulleet.

Ukkokultani sinnikkyys pitkässä jonossa palkittiin ja hän pääsi kuin pääsikin paiskaaman kättä herra Aykroydin kanssa. Yhteiskuvaa näyttelijän kanssa en tähän liitä, mutta todistusaineistona tapahtumasta meillä on nyt Danin allekirjoittama pullo kotona.
Crystal Head. Pullon yläosassa Danin nimmarit.
Juoma on valittu Rolling Stonesin 50-vuotisjuhlakiertueen viralliseksi vodkaksi. Paketissa tulivat myös The Best of Rolling Stones -levy sekä kristallikorkki. Paketti kustansi 45 USD.



Tässä vielä pari tunnelmakuvaa BevMo!:n sisältä ja itse herra Aykroydista. 




Täti taitaa fanittaa Dania.

Näin se Amerikka taas yllätti. Koskaan ei tiedä, kuka tulee viinakaupassakin vastaan ja sieltä voi saada vaikka julkkiksen nimikirjoituksen. 

Näihin kristallinkirkkaisiin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Steve Jobsin autotalli ja Piilaakson kehto

Olin jo kirjoittamassa teille postausta siitä jetlagista, mutta sitten tuli eteen sen verran kreisiä settiä, että kaksi seuraavaa postausta tulevat kiilaamaan ohi. Pakko olikin naputella niistä teille pikimiten ja tässä tulee ensimmäinen:


Steve Jobsin autotalli


Viimeisin Suomi-vieraamme palasi takaisin Suomeen muutama päivä sitten ja viimeisinä Piilaakso-päivinään hän löysi Foursquaren kautta mielenkiintoisen, ja omasta mielestäni melko yllättävän vierailukohteen täältä Piilaaksosta: Steve Jobsin autotalli! Eli paikka, jossa Steve-poika on Applen ensikyhäelmiä viritellyt.

Paikka sijaitsee Los Altoksessa, osoitteessa 2066 Crist Drive, vain muutaman mailin päässä meiltä. Ja niinpä sitä piti sitten minunkin lähteä moiseen vouhotukseen mukaan ja sunnuntaiajelulla ajaa tuon historialliseksi kohteeksi mainitun osoitteen kautta. :-)

Kyseessähän oli siis aivan tavallisen omakotitaloalueen yksi koti autotalleineen. Tai no, tavallinen omakotitaloaluehan tarkoittaa täällä melkoisen vaurasta, mutta tarkoitan, ettei alue poikennut muista alueista sen suuremmin, ehkä ei ökyimpää, muttei kehnoakaan aluetta. 

Mietin vain, että voi sitä poloista, joka talossa tänä päivänä asuu. Harva se päivä joku on talonsa edustalla paparazzaamassa. Luulen nimittäin, että tämä autotalli voi olla joillekin suorastaan pyhiinvaelluskohteen veroinen paikka. Yksi intialainen kundi siellä näytti minun lisäkseni sunnuntai-iltapäivänä olevan "sattumoisin" ohikulkumatkalla. 
Steve Jobsin autotalli. Nykyinen asukas oli ripotellut tontilleen peräti kolme eri "Ei ohikulkua! Yksityisaluetta!"-kylttiä eli hiippailijoita on varmastikin riittänyt.
Steven silloinen kotikatu, Crist Drive.

Lisää autotalleja


En ollut itse tuota Foursquarea juuri käyttänytkään ja samaisesta lähteestä löytyivät myös osoite Steve Jobsin myöhemmälle asuintalolle sekä muitakin autotallinähtävyyksiä: Hewlett-Packardin eli HP:n autotalli. Tätä HP:n autotallia Palo Altossa (katuosoite 367 Addison Avenue) pidetään koko Piilaakson syntymisen kehtona. 

No olihan minun tämäkin IT-hurmoksen syntysija lähdettävä omin silmin todistamaan! Yritin ukkokultaakin houkutella mukaan, mutta ei, ei lähtenyt. Taisi tuumata, ettei häntä mokomatkin autotallien ovet kiinnosta.
Addison Avenue 367:n talo.


.. ja autotalli eli Piilaakson synnyinpaikka. Tästä tämä kaikki sai alkunsa vuonna 1938.

HP:n autotalli on yksi Yhdysvaltain rekisteröidyistä historiallisista maamerkeistä. Talon pihassa oli tästä nimityksestä alla olevan kuvan plakaattikin.
Piilaakson synnyintarina in English.
 

Autotallit nähtävyyksinä



Joku muukin voi ajatella, että onko tuossa nyt mitään järkeä? Vakoilla nyt ihmisten tai talojen autotalleja! Mutta autotallit ovat olennainen osa tämä alueen historiaa. Niistä on moni yritys ponnistanut. Eikä tämä "autotalliyrityskulttuuri" täällä Piilaaksossa taida mitenkään tavatonta olla tänäkään päivänä. Järkyttävien asuntovuokrien lisäksi myös toimistovuokrat huitelevat Piilaaksossa pilvissä. Niinpä moni yritys voi edelleen aloittaa perustajansa tai perustajiensa autotallista. Mikäli Piilaakson psykedeeliset asuntovuokrahinnat ovat päässeet unholaan, voit palautella ne mieliin tästä. Tuosta postauksestani onkin kulunut jo pian puoli vuotta, joten muutamat prosentit voit huoletta laittaa tuolloin kirjoittamiini hintoihin lisää.
Ihan kivan näköisiä koteja oli Addison Avenuella, Palo Altossa.


Loppupohdinnat


Harmi, kun meillä ei ole autotallia, on vain autokatos. Siinä ei taitaisi pysyä uuden yrityksen yrityssalaisuudet kovin pitkään piilossa. Mutta hei, eikös sitä nykyään puhuta avoimuudesta ja että yritysideansa kanssa pitää tulla varhaisessa vaiheessa ihmisten ilmoille? Se ainakin autokatoksessamme onnistuisi! Ei olisi 'Out of the box'-, vaan sellainen 'Out of the garage' -lähestymistapa. ;-) Ja siinä, kun naapuri ähräisi isoa auton möhkälettään viereiseen parkkiruutuun, voisi kysyä mielipiteen, että hei, mikä näistä firman logoehdotuksista olis sun mielestä paras? Kuinka kätevää!

Mutta hei, odottakaapa vaan. Ensi kerralla postaukseni sisältää jotakin yhtä hullua, ellei jopa hullumpaa. Siihen asti sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ulkosuomalaisen jännittävät äänestyshetket

Edessä oli Eduskuntavaalit 2015 ja meidän mahdollisuus käydä äänestämässä ensimmäistä kertaa ulkosuomalaisen roolissa. Niinpä äänestyslipuke tuli käydä täyttämässä paitsi kansalaisvelvollisuuden, myös jo ihan uuden kokemuksensa vuoksi. Ja monenlaista jännitysmomenttia tuohon äänestyshetkeen sitten pakkautuikin.
Siniristilippumme.

Vielä edellisenä päivänä ennen äänestystä tuskailin, ettei Suomen Posti ollut ehtinyt toimittaa minulle edes ilmoitusta äänestysoikeudestani ajoissa tänne rapakon taakse, vaikka lipukkeita postitettiin jo silloin, kun tulin visiitille Suomeen eli liki kolme viikkoa sitten! No, kuulema ulkosuomalaisellakin passi riittää äänestyspaikalla ja siihen tietoon luotin. Mutta kas, iltaposti sen sitten toi eli 14 h ennen äänestyspaikan ovien aukaisua kolahti minunkin ilmoituslappuseni laatikkoon. 
Viime tinkaan meni, mutta tuli kuitenkin. 


Pohjois-Kaliforniassa oli kaksi eri mahdollisuutta käydä äänestämässä: San Franciscossa perjantaina 10.4. klo 10-17 erään suomalaisen suunnittelutoimiston tiloissa tai Palo Altossa lauantaina 11.4. klo 9-14 Suomen kunniakonsulaatissa. Valitsimme jälkimmäisen, koska se oli meitä lähempänä ja lauantai ajankohtana sopi ukkokullalle työssäkäyvänä paremmin.

Jännittävän lisämausteen äänestyspäivään toi saamani vatsatauti. Sairastan vatsatautia todella harvoin, en juurikaan koskaan, vaikka kaikenmoisista katukeittiöistä on tullut reissuilla maisteltuakin (kop, kop, kop, koputtaa maalaamatonta puuta), mutta nyt nähtävästi kainuulais-pohjois-pohjanmaalainen bakteerikanta otti yhteen los angelesilaisen kanssa sen verran, että masu päätti sanoa yhteistyösopimuksensa väliaikaisesti irti. Lähdin siis Suomi-visiitin jälkeen alle vuorokauden päästä jo Los Angelesiin ja tämä taisi olla Suomi-herkuista pullollaan olevalle vatsalle liikaa. Toisaalta kuulin, että Oulussakin tällaista tautia liikkuisi. Lienekö sitten, että sain vielä "tuliaisen" Suomesta tänne mukaani? No, oli miten oli, mutta tauti tuli.

Jännitin etukäteen ukkokullallenikin, että kuinkahan mahani äänestyshetket ja matkat edestakaisin kestää. Ukkokulta kevensi tilannetta toteamalla, että no pääsisi siinä varmaankin otsikoihin asti, jos maha ei kestä. Just! Minä näin jo lööpit keltaisessa lehdistössä: "Ulkosuomalainen jätti haisevan kannanoton konsulaatin äänestyskopille." "Väitti kirkkain silmin sitä silkaksi vahingoksi." Ja sitten olisi kuva minusta vollottamassa kaltereiden takana.
Äänestyspäivän lääkitys.

Eikä tässä vielä kaikki. Se tärkein: ketä sitten äänestää? Painetta vielä edellisenä päivänä ennen äänestyshetkeä toi se, ettei varmuutta omasta ehdokkaasta ollut. Suomessa käydessäni en halunnut vähäisiä tv-hetkiäni tuhlata vaalitentteihin, joten ennakkoseuranta vaaleja ja ehdokkaita koskien oli lähinnä netin uutisotsikoiden varassa. Niinpä sitten naputtelemaan eri tahojen tarjoamia vaalikoneita ja ehdokasta haarukoimaan. Osan ehdokkaista olisin voinut kyllä lävistääkin sillä haarukalla, voi hyvät hyssykät. Kaikenlaista kynnelle kykenijää siellä olikin!

Äänestyspäivä koitti. Herättyäni keitin päivän kunniaksi oikein kuulkaa suomalaiset kahvit, ensimmäistä kertaa muuten täällä Kaliforniassa. Sitten lähdimme kohti konsulaattia. Koko aamun ja vielä matkankin päässäni toistui kysymys: "Kuinka monta vessaa Palo Alton Suomen kunniakonsulaatissa mahtaa olla?" "Kuinka monta vessaa Palo Alton Suomen kunniakonsulaatissa mahtaa olla?" "Kuinka monta..."
Tästä sisään mars äänestyspaikalle. Sääkin suosi mukavasti.

Lopulta kaikki meni hyvin, melkein kuin elokuvissa. Ehdokas oli tiedossa ja sai ääneni. Äänestyspaikalla, joka osoittautui Finpron ja Tekesin tiloiksi, vallitsi leppoisa tunnelma ja tuttuihinkin siellä törmäsi. Pakkikin kesti tilanteen, vaikka aamulla vielä oikuttelikin. Ja niitä vessojakin olisi ollut. 

Näin sitä vain käytiin äänestämässä, ulkomailla, jännittävistä juonen käänteistä selviytyen. Samallahan siinä tuli myös lupa marmattaa Suomen tilanteesta jatkossakin, kun itse on ainakin pyrkinyt vaikuttamaan, ketkä jatkossa asioitamme Suomessa ajavat, eikös juu? :-)
"Urakan" päätteeksi joimme vaalikahvit tai paremminkin vaalicappuccinot. 

Vilkkaita äänestyspäiviä Suomeen toivotellen sanon teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Toinen vierailu Suomeen

Tällä kertaa kirjoittelen teille, millaisia ajatuksia toinen vierailuni Suomeen ulkosuomalaisena toi ennen matkaa ja sen aikana, sekä millaisia kokemuksia, yllättäviäkin sellaisia tuon vierailuni aikana kohtasin. 


Sää (suomalaisenhan pitää aina raportoida säästä)


Visiittini Suomessa kesti kymmenen päivää. Laskin, että seitsemänä päivänä niistä satoi räntää. Eli ei taas Suomi-neito aivan parhaita puoliaan raskinut koko aikaa minulle näyttää. Mutta ne kolme päivää, jotka sateelta säilyivät, olivat kyllä todella kauniita aurinkoisia kevätpäiviä ja niitä oli ilo katsella. 

Sateisesta säästä huolimatta huoneilman kosteus Oulussa oli vaivaiset 21 %. Kyllä siinä olivat taas nenä ja kurkku ihmeissään vaihdoksesta, kun täällä on tottunut 50-60 % huoneilman kosteuteen. Köh, köh!
Otin taas taksin ikkunasta kuvan samasta kohtaa kuin viimeksi saapuessani Ouluun. Ei kovin ruusuinen vastaanotto tälläkään kertaa. Voit verrata 3 kk sitten nappaamaani kuvaa klikkaamalla tästä.


Sateen tuoksu


Oulussa vastassa odotti jälleen tyhjä jääkaappi ja ensitehtävänä oli suorittaa ruokatäydennys. Lähdin ulos kävelläkseni lähikauppaan ja tietenkin siellä satoi sitä hemmetin räntää. Mutta. Vaikka se olikin räntää, niin sen tuoksu oli oikeasti ihana! Sateen jälkeinen tuoksu nimittäin täällä Kaliforniassa on jotakin ihan muuta kuin Suomessa. Ja sitä suomalaisen sateen jälkeistä tuoksua olen huomannut kaipaavani.

No ei Kaliforniassakaan tietenkään pahalle sateen jälkeen haise, mutta tuoksu vain on erilainen. Sitä on hankala selittää. Ja toisaalta, täällä sataa niin harvoin. Ja nyt, ennen Suomeen lähtöäni pistin merkille, että koko edellisen viikon täällä Piilaaksossa oli ilmassa todella kukkaisat tuoksut. Samoin uutisiin tulivat myös siitepölyvaroitukset, puiden kohdalla oikein supersiitepölyvaroitukset. Joten ihan mielekkäästä tuoksujen maailmasta Suomeen lähdin. Mutta nyt Suomessa, jopa räntäsade tuoksui minusta aivan erityisen hyvälle. Hurmaavalle! Eihän se räntäsade näkynä toki kaunista katseltavaa ollut, mutta joskus kannattaa näemmä antaa valta toiselle aistille, tällä kertaa hajuaistille, ja nauttia tilanteesta. Suosittelen kokeilemaan!


Himoitut herkut tällä kertaa


Tällä kertaa haaveilin jo pari viikkoa ennen lentoja suosikkimaksamakkarastani, joka on maultaan aurinkokuivattu tomaatti. Se tulee syödä paahdetun ruisleivän päällä ohuiden suolakurkkusiivujen kera. Kuolasin tämän herkun perään jo somessa ennen matkaa ja niinpä vain sain Bay Arealla asuvalta ystävältämme tietää, että myös täältä löytyy ihan ok makuista maksamakkaraa. Kiitos vain, Johanna R!

Toinen tuolta valmiiksi prosessoitujen lihatuotteiden osastolta olivat nakit, HK:n napakat nakit. Niitä oli pakko Suomessa saada. Hyvähän se on katsokaas varmistaa tuo nitraattien saanti. ;-) Ja päätyivätpä lautaselleni vielä ihanat, vanhat kunnon roskamakkarat Gotler ja Lauantaikin. Nekin muuten maistuvat sitä paremmille, mitä ohuempina siivuina niitä saa. Ihan vaan tiedoksi. :-)

Ja sitten, jostain se mieleeni putkahti, että haluaisin syödä yhden kappaleen Runebergin torttuja. Aikataulullisestihan tämä oli täysin järjetön toive, olihan Runebergin päivästä kulunut jo 1,5 kk kun tulisin saapumaan Suomeen. Laitoin etukäteistiedusteluja menemään kaveripiirissäni ja perheessäni, oliko torttuja vielä näkynyt myynnissä. Aika laihat olivat tulokset. Työpaikkani kahviossa kuulema saattaisi vielä kerran viikossa olla noita torttuja tarjolla. Lopulta rakas äitini otti ja leipoi Runebergin torttuja ja ai että, hyviä olivat! Ja tulihan niitä sitten syötyäkin useampi kuin se yksi.
Nakki naisen tiellä pitää.

Mutta nyt näiden tuoksu- ja makuaistimusten jälkeen niiden muiden kokemusten pariin:


Apua, rahakaan ei ollut entisellään!


Muistan hyvin, kun työkaverini vaimoineen muutti aikoinaan Dallasista takaisin Suomeen. Heidän Amerikan vuosien aikana Suomessa oli siirrytty euroihin ja niinpä paluushokki Suomessa oli katala. Kaupassa hinnat olivat euroissa, eikä paluumuuttajilla ollut rahan suuruusluokasta minkäänlaista käsitystä.

Itselleni kävi nyt Suomi-visiitilläni vähän samanlainen shokki, joskin paljon lievempänä. Sain nimittäin kaupan kassalta vastarahana uuden kympin setelin. Se näytti suoraan sanoen oudolle ja olisin luullut seteliä vääräksi rahaksi, ellen olisi syksyllä ehtinyt näkemään uutisoinnissa, että seteliuudistus alkaa. Paitsi että uusi kymppi näytti oudolle, oli se mielestäni myös kooltaan todella pieni. Sattumoisin minulla oli kuitenkin rahapussissa myös vanha kymppi ja totesin jälkikäteen setelien olevan ihan samankokoiset. Jotenkin uusi ulkoasu vain hämäsi. Tämä kokemus ravisteli: En ollut tunnistaa oman synnyinmaani rahaa!
Se uusi kymppi ja kai ihan oikeaa valuuttaa.


Lisää shokkeja


No kun minä sinne lähikauppaan ensimmäisena iltana tepastelin, niin mitä minun silmäni kaupassa näkivätkään! Kassalla oli myynnissä lukkosulaa! Hei, oikeasti en edes muistanut sellaista olevan olemassa! Eikä tähän ole vaikuttanut pelkkä Kalifornia, en vain ole kyseistä tuotetta joutunut Suomessakaan käyttämään vuosikausiin. Varmaan se kassaneiti minua ihmetteli, kun katseeni suorastaan nauliutui tyrkyllä olleeseen lukkosulalaatikkoon. 

Tässä muuten taas yksi mainio esimerkki, kuinka suomalaisesta pienestä lähikaupasta löytyy kaikki, aivan kaikki. Lukkosulasta lähtien. Eikä laajaan valikoimaan tarvita hehtaarihallia. Huomaan siis kaipaavani suomalaista Siwaa, K-Marketia, Salea, Valintataloa, Lähikauppa Tarmoa ja mitä niitä nyt on.
Ensimmäisen illan lähikauppaostokset.


Muita pieniä huomioita


Vielä jouluvisiitin aikaan olin jotakuinkin kärryillä suomalaisesta tv-ohjelmatarjonnasta. Nyt siellä pyöri useita aivan outoja tv-ohjelmia, joista en ollut kuullutkaan. Samoin autossa kuuntelemani radiokanavat olivat nyt jotain Bassoa ja Loopia. Mutta hassua oli huomata itsessään, että tulin seuranneeksi elokuvia yllättäen ilman käännöstekstien lukua. Täällä rapakon takana pakostakin totuttu tapa oli ns. jäänyt päälle. 

Sekin oli nyt huvittavaa huomata, että valtaosa some-päivityksistä ja suomalaisten uutissivustojen tuoreimmat uutiset tulivatkin samaan aikaan, kun itse olin hereillä. Täällä Kaliforniassa ollessa nämä tuutit kun täyttyvät aina silloin, kun meillä on yö tai varhainen aamu. Nyt siis pääsi seuraamaan Suomessa uutisoituja asioita ja suomalaisten some-päivityksiäkin ns. reaaliajassa. 

Kurjasta säästä huolimatta ihmiset sentään vaikuttivat iloisemmilta nyt kuin joulun aikaan. Olivat tainneet talven taittuminen ja edellisen viikon kauniit kevätsäät tehdä tehtävänsä Suomen kansalle ja hyvä niin. Kiinnitin myös huomiota, että sain suomalaisittain poikkeuksellisen ystävällistä ja iloista palvelua, ainakin Kainuussa. Liekö palvelun taso sitten todella vaihtelee Suomessa vuodenaikojen mukaan? Talvella ja erityisesti ennen joulua on mörökölli-meininkiä ja kevättä ja kesää kohden hymyillään kuin keijukaiset.
Pitää sisällään kaenuulaesia herkkuja.

Lopuksi vielä mieleeni painunut tilanne Oulun kadulta:


Oulun kadulla kuultua


Sää oli juuri ollut aivan järkyttävä räntä- ja lumisateineen, jotka tuuli tuiversi välillä myös alhaalta ylöspäin. Suoraan sanoen potutti tarpoa siinä säässä, mutta päivällä hyvä lounas- ja illemmalla hyvä päivällisseura vetivät tottakai pitemmän korren ja talsin tuossa kauheassa säässä ihaniin tapaamisiini. Kun olin palaamassa päivällistreffeiltä, sää oli juuri vaihtunut asteikossa inhimilliselle puolelle. Pyry ja tuisku olivat lakanneet, tosin jalkakäytävät olivat edelleen hitsin liukkaat. 

Tällöin kaksi varttunutta rouvaa lähtivät juuri iltakävelylleen ja minun kohdalla toinen rouvista tuumasi toiselle: "Kyllä meiän vaan täälä pohojosessa kelepaa." Minua hymyilytti. Olisi niin tehnyt mieleni nostaa etusormi rouvien edessä pystyyn ja vastata, että hei, just on satanut pikku-ukkoja ties mihin suuntaan ja edelleen jalkakäytävät ovat melkeinpä hengenvaarallisen liukkaat ja teidän mielestä vaan kelepaa. Itselläni olisi kyllä mielessä jokin ihan muu paikka, missä kelepais. No, jätin kuitenkin sormeni nostamatta, jotta rouvat pystyivät keskittymään askeliinsa liukastumatta. En voi muuta kuin nostaa hattua noiden oululaisrouvien positiivisuudelle.
Oululaisia sorsia paistattelemassa päivää. Ja hei, LUNTA!


Paljon se antoi, jotain myös otti


Paljonhan se Suomi-reissu taas antoikin, saunomisineen kaikkineen, mutta jostain jäin myös paitsi. Olin nimittäin joulukuusta asti odottanut täällä rapakon takana järjestettävää suurta flamencofestivaalia, mutta kuin sattuman sanelemana festivaalipäivät osuivat juuri minun matkapäivilleni. No, ehkä ensi kerralla sitten. Aina ei voi voittaa. Tämä myös tarkoittaa, että minulta toivottu flamencopostaus siirtyy taas tuota tuonnemmaksi.


Ne jälkiseurannat


Mainitsinkin jo aiemmin, kuinka minulla oli vielä pari jälkiseurantaa tämän Suomi-matkani tiimoilta. Toinen koski matkalaukkuani, joka siis saapui perille yli vuorokausi allekirjoittanutta myöhemmin ja toinen oli jetlag. 

Kirjoittelenkin teille tuosta jetlagista aivan omassa postauksessaan, joten nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Flamencopostauksen lisäksi ystäväni ovat minulta kovasti toivoneet muitakin aiheita tänne blogiini. Jokainen aihe on kirjoitettu ylös ja osaa olen aloittanut jo kirjoittamaankin. Nyt vaan ensinnäkin tahtoo olla hiukan ajanpuute, kun en haluaisi koneella istua aivan 24/7 ja pitäisi kai vähän elää tätä elämääkin täällä, ja toisekseen, osa aiheista vaatii aika paljonkin taustatyötä ja paikallistuntemusta ja taas minulle jonkin viikon ahaa -elämyksieni huippu voi olla juuri tuo maksamakkaran löytäminen paikallisesta ruokakaupasta. Kääntelen siis vielä aivan peruskiviä tuolla paikallistuntemusrintamalla monessakin asiassa. :-) Jos siis toivomaasi aihetta ei vieläkään ole tullut, älä masennu. Tulee, kun ehditään. :-)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5

Hupsista! Listasin teille amerikkalaisia kummajaisia edellisen kerran tammikuun lopussa, joten edellisten kummajaisten ihmettelystä onkin vierähtänyt aikaa jo yli kaksi kuukautta! Tämä ei suinkaan ole merkki siitä, etteikö kummajaisia edelleen eteen tupsahtelisi, en vain ole ehtinyt niitä tänne blogiini asti kirjoittaa. Mutta nyt. Nyt on jälleen korkea aika raottaa muutamia amerikkalaisia kummajaisia. Tässäpä siis jälleen yksi erä lisää outouksia teidänkin ihmeteltäväksi: 


Kuivaa vai kosteaa?


Tästä pohjois-kalifornialaisesta säästä tai ilmastosta ei kyllä ota Erkkikään selvää! Olenkin kirjoitellut teille paikallisista sääilmiöistä ja sään vaihtuvuudesta aikaisemminkin, mutta viime aikoina on ollut mielen päällä tämä "kuiva vaiko kostea?" -dilemma ja se kyllä melkoinen kummajainen onkin. 

Kaliforniahan on tunnettu kuivuudestaan ja esimerkiksi viime talvena, joulu-helmikuun aikana täällä oli 40 päivän jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan vettä. Tästä huolimatta, pyykkien kuivaksi saaminen ilman kuivausrumpua tuntui mahdottomalle, ja juuri erityisesti noiden kuivien talvikuukausien aikana. Samoin esimerkiksi keittiön hehtaariuunin luukunrivassa roikkuva keittiöpyyhe oli aina märkä! Että se sitten otti kupoliin, kun ei siihen saanut enää käsiään kuivatuksi. Eikä se vaihtamalla parane! Kun se pyyhe ei kuivu, niin se ei kuivu!

Eli onko täällä nyt sitten kuivaa, kosteaa vai märkää? En minä tiedä! Olen tippunut tämän asian suhteen kärryiltä jo aikoja sitten, jos olen koskaan kärryillä ollutkaan. Ja joo, on talviajan kovat yökosteudet sun muut, mutta miksi sitten luonto ja kasvit pysyvät rutikuivina ilman lisäkastelua, mutta pyykki ja keittiöpyyhe pysyvät märkinä, häh?!
Siinä se märkä ja ruttuinen rätti roikkuu.


Onneksi jo tuntuu, että tämä kummajainen on alkanut helpottamaan näin kevätkuukausien aikana, mutta tämä seuraava kummajainen taitaa olla aina vain pahenemaan päin.

Kadonneet kirjakaupat


Kirjakauppoja ei täältä tahdo löytyä enää mistään. Saimme vieraita Suomesta ja heillä oli aikeissa ostaa täältä yksi tietty kirja kirjakaupasta. Käyntinsä San Franciscossa ei tuottanut tulosta, tosin tuskin aivan joka katua ehtivät tietenkään siellä tutkimaankaan. Käyntinsä San Josessa ja kysely siellä paikalliselta kuitenkin antoi vastauksen, ettei San Josen keskustassa ole enää kirjakauppaa. Kun kyseessä on kuitenkin miljoonan asukkaan kaupunki, on mielestäni aika kummallista kirjakaupan puuttuminen kokonaan. Kolmannella etsintäkerralla vieraamme olivat toivorikkaina, sillä olimme aivan huippuyliopisto Stanfordin kupeessa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Mutta ei, ei yliopisto-opiskelijoidenkaan lähinaapurista kirjakauppaa löytynyt. Ostoskeskuksen vartijan antama vastaus kirjakauppatiedusteluihinsa oli: "Google man, Google!"

Digitaalisuus on siis tehnyt tehtävänsä täälläkin: netti ja e-kirjat ovat suosittuja. Lisäksi pitkien ajomatkojen ja ruuhkien vuoksi täällä harrastetaan todella paljon nettikaupoista tilaamista. Nettikauppaa on meidänkin tullut jo täällä harrastettua huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja miksipä ei, kun onhan se tosi kätevää. Paketti saattaa tulla samana päivänä ovellesi ja itse säästyt ruuhkissa ajamiselta sekä parkkipaikan etsinnältä. 

Niinpä täällä tilattaneen myös kirjat nykyään valtaosin nettikauppojen kautta. Kirjakaupat alkavat olla täällä siis todellisia harvinaisuuksia. Pian kummajaisia itsekin.


Stanfordin ostoskeskuksessa on Piilaakson ainoa Marimekko-liike, toinen löytyy San Franciscon keskustasta. Tässä kuva, kuinka Marimekko näkyy Stanfordin ostoskeskuksen sisustuksessa. Kiva!

Seuraavaksi hyppäämme Stanfordin ostoskeskuksesta Stanfordin yliopiston puolelle. Kummajaiseen olen nimittäin törmännyt sielläkin.

Akateeminen aktiivisuus - opinnoissa!


Stanfordin huippuyliopisto sijaitsee siis Piilaaksossa, kotikaupunkimme naapurissa. Ennen kummajaisen esittelyä en malta alkuun olla mainitsematta paria mielenkiintoista, yliopiston omilta nettisivuilta poimimaani faktaa tuosta opinahjosta.

Yliopistossa opiskelee yli 7 000 ylioppilasta, jotka suorittavat ensimmäistä yliopistotutkintoaan. Näiden lisäksi Stanfordissa opiskelee yli 9 100 jatko-opiskelijaa, joten yliopiston opiskelijajakauma on voimakkaasti painottunut jatko-opintoihin, päinvastoin kuin suomalaisissa yliopistoissa. Näiden yliopistossa kirjoilla olevien opiskelijoiden lisäksi on tietenkin vielä ne lukuisat verkko-opintojaan suorittavat ympäri maapallon. Vuonna 2014 Stanfordin yliopistoon hakijoiden hyväksymisprosentti oli 5,1 % ja sen seitsemässä eri tiedekunnassa on peräti yli 2 100 henkilökunnan jäsentä. Lisäksi Stanfordin yliopistossa pyörii huikeat 5 300 ulkopuolisella rahoituksella rahoitettua tutkimusprojektia! Kyllä, 5 300. Projektien lukumäärä suhteutettuna henkilökuntaan tarkoittaisi, että jokaisella henkilöstön jäsenellä olisi vastuullaan keskimäärin 2,5 projektia. Melkoinen akateeminen keskittymä on siis kyseessä. Mutta sitten sen kummajaisen pariin, mikä tähän miljööseen liittyy.
Stanfordin yliopistokampuksen kirkko, Memorial Church.

Kävimme eräänä iltana näyttämässä Suomi-vieraillemme Stanfordin yliopiston kampusta ennen kuin jatkoimme matkaa illalliselle. Olimme kaikki äimän käkinä, sillä illalla klo 18 jälkeen joka ikinen yliopiston parkkipaikka oli varattu! Arvelimme ukkokullan kanssa, että nyt täytyy olla Stanfordin kampuksen stadionilla jokin peli ja ihmiset ovat tulleet sitä katsomaan ja näin valloittaneet jokaisen parkkiruudun kampukselta. Lopulta löysimme autolle parkkipaikan, sellaisen, öhöm puoliksi sakkopaikan, mutta jätimme uskaliaasti auton siihen omatoimisen kampuskierroksemme ajaksi. 

Kierrellessämme kampusta, autot edelleen pyörivät kuumeisesti alueen useilla eri parkkialueilla etsien parkkeerauspaikkaa. Lopulta kysyimme yhdeltä opiskelijaneitokaiselta, että miksi täällä on niin täyttä vielä tähän aikaan illasta. Mahtaako olla jokin peli alkamassa? Neito totesi meille: "Ei kai tänään mitään peliä ole. Tämähän on ihan normaali ilta kampuksellamme. Meillä on katsos niin paljon myös iltaluentoja." Kyllä minulla ainakin loksahti leuka auki! Olen nimittäin varma, että menipä Suomessa minkä tahansa yliopiston parkkipaikalle arki-iltana klo 18-19 aikaan, niin vapaita parkkipaikkoja on valita asti. 
Stanfordin yliopistoa.

Toinen tapaus, joka kertoo yliopisto-opiskelijoiden ottavan opintonsa tosissaan, sattui ukkokullalle hänen vieraillessa Bostonissa. Hän törmäsi Harvardin yliopiston pieneen urheilujoukkueeseen, joka ilakoi voittopokaalinsa kanssa. Joukkue oli voittanut lajissaan ja ukkokulta lupasi tarjota joukkueelle pikku drinkit voiton kunniaksi. Mutta mikä olikaan joukkueen jäsenten vastaus? Eivät he voi vastaanottaa drinkkiä, kun huomenna on aamulla jälleen luennoille meno! Siis mitä ihmettä? Moniko suomalaisopiskelija kieltäytyisi voittojuhlissaan ilmaisesta drinkistä, vaikka seuraavana päivänä ne luennot olisivatkin?! 

Mielestäni tämä opiskelijoiden innokkuus ja sitoutuneisuus opintoihinsa on siis melkoinen kummajainen kun Suomeen vertaa. Kunnioitettava kummajainen.

Toki tämän akateemisen opintoinnokkuuden taustalla on varmasti se, että lukukausimaksut maksavat näissä huippuyliopistoissa maltaita, useita kymmeniä tuhansia dollareita lukukaudelta. Siinä on varmasti keppiä ja porkkanaa kerrakseen suorittaa opintonsa mahdollisimman nopeasti ja kunnialla loppuun.

Lisäksi ilta-ajan luentoja perustelee todennäköisesti ainakin se, että yliopisto käyttänee kursseillaan asiantuntijoina henkilöitä Piilaakson yrityselämästä ja näin illat ovat ainoa aika, jolloin nuo bisneselämän gurut pääsevät näkemyksiään ja oppejaan jakamaan. Tulipa vain mieleeni, että niinköhän opiskelijat Suomessa tulisivat nenäänsä nyrpistelemättä luennoille vielä klo 19. No, osa varmasti tulisi, mutta iso osa ehkä ei.

Yksi selätetty kummajainen!


Hahaa! Lopuksi minun täytyy raportoida vielä teille, kuinka olen päivittänyt arkemme suorastaan uudelle tasolle. Täällä eletään nyt kuulkaas amerikkalaista elämää versiota 2.0. Vai meneekö tämä uudistus jo suoraan versioksi 3.0? Avauduin teille postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3 näistä paikallisista suihkutötteröistä, mutta katsokaapas, mitä minä olen meidän huusholliin jo jokin aika sitten hankkinut! Letkullisen suihkun, jee!


On tämä ylellisyys jo asennettukin ja hyvin toimii!

Täällä onkin kuulema tapana, että kun asunnosta muutetaan pois, otetaan suihkuletku muutossa mukaan ja kierretään asunnon perusvarustukseen kuuluva tötterösuihku takaisin. Letkullinen suihku on täällä siis ikäänkuin asukkaiden henkilökohtaista omaisuutta, ei taloyhtiön. Erikoista touhua!

Näihin uudistushenkisiin tuuliin päätän tällä kertaa ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kotirouvan kinderittömät pääsiäisterveiset

Palasin juuri Suomi-visiitiltäni, monta halausta rikkaampana ja nahka liki karrelle asti saunottuna. Jee! Tuosta visiitistä on tulossa vielä aivan oma postauksensa, mutta koska minulla on vielä yksi, tai oikeastaan kaksikin matkaan liittyvää jälkiseurantaa meneillään, kirjoitan Suomi-vierailustani hiukan tuonnempana.

Nyt näin pääsiäisen kynnyksellä ajattelin kirjoitella teille, kuinka pääsiäistä täällä Amerikassa vietetään tai paremminkinkin, kuinka sitä ei ainakaan vietetä! Täällä on nimittäin lomaton ja meinasipa tulla melkein munatonkin meininki. Näistä lisää seuraavaksi.


Kinderittömyys


Olin vielä Suomessa, kun sain ystävältäni varoitusviestin, että tiesinhän Kinder-munien olevan Amerikassa laittomia! No en todellakaan tiennyt, joten varoitus tuli minulle tarpeeseen! Jenkkilän paluulentooni oli nimittäin tuolla hetkellä aikaa enää alle vuorokausi, eikä olisi ollut mikään ihme, että olisin saanut vielä lentokentällä päähänpiston viedä vähän pääsiäistuliaisia ja olisin rohmunnut Kinder-munia oikein kunnolla mukaani.

Totta, onhan Kinder-munissa Suomessakin varoitukset, ettei niitä pienten lelujen vuoksi tulisi antaa alle 3-vuotiaille lapsille. Amerikassa Kinder-munat katsotaan tämän vaarallisuutensa lisäksi myös laittomiksi, sillä vuodesta 1938 lähtien Yhdysvalloissa on ollut laki, joka kieltää lelujen ja karkkien yhteismyynnin, ns. kytkykaupan. Ja tämän kriteerinhän tuo viattoman näköinen muna nyt sitten täyttää. 

Ystäväni oli lukenut tämän Kinder-munien laittomuuden Onnenpäivä-blogista ja onneksi ehti parahiksi minulle tämän ennakkovaroituksensa antaa. Tullitarkastuksissa nimittäin yhden laittoman munan tuonnista voi blogipostauksen mukaan rapsahtaa peräti 2500 dollarin sakko! Tulisi siinä munatrokarille maksettavaa!

Tuo Onnenpäivä-blogin postaus Kinder-munista oli julkaistu sopivasti aprillipäivän kynnyksellä. Huvittavinta tässä tilanteessa oli itselleni se, etten oikeasti tiennyt, oliko kyseessä aprillipila vaiko ei! Kyllä täällä Amerikassa niin mahdottomaltakin kuulostavia juonen käänteitä aina ilmenee. Ja vaikka jokin Amerikkaan liittyvä asia kovasti aprillipilalle kalskahtaisi, se voikin olla täyttä totta! Lopulta sitten selvisi, että myös tämä Kinder-munien laittomuus on kuin onkin totta. Totta kuin kirkon rotta. Jälleen kerran Amerikka pääsi siis yllättämään.
Pikkuisia suklaamunia Suomessa. Nämä luokiteltaisiin Amerikassa laillisiksi pääsiäismuniksi. 


Mutta sitten ystävämme kokema kommellus:


Lisää munajuttuja


Sattui nimittäin myös toinen tapaus pääsiäismuniin ja Yhdysvaltain tulliviranomaisiin liittyen. Ollessani nyt Suomi-vierailulla, saimme sillä aikaa Kalifornian kotiimme vieraan Suomesta. Tässä kohtaa pitää aina sanoa, että jee! Ystävämme oli ajatellut tuoda meille Fazerin Mignon-munat tuliaisina. O-ou! Liemeenhän kaveri siitä joutui. Herra kun oli juuri kaikkien muiden tavoin tullilomakkeessaan vakuuttanut, suorastaan vannonut kautta kiven ja kannon, ettei tuo Yhdysvaltoihin tullessaan mitään eläinperäisiä tuotteita. Ja mitäs nyt? Siellähän ne herran matkalaukun läpivalaisussa kananmunat killottivat! Ei muuta kuin selittelemään. No, lopulta tullivirkailijakin oli todennut, että kyseessä olivat tosiaan pelkät kananmunan kuoret ja niiden sisältönä suklaata ja niin meidän vieras munineen pääsi pälkähästä ja tullin tarkastuksesta läpi.
Tullin läpäisemät Mignonit. (Keittolevy paljastaa, että nämä Mignon-munat on todella kuvattu Amerikassa.) 


Lopuksi vielä pari sanaa amerikkalaisten pääsiäisen vietosta.


Amerikkalaisten pääsiäinen


Amerikassa ei vietetä varsinaista pääsiäisjuhlaa, ainakaan sellaisena kuin se meillä Suomessa on totuttu viettämään. Täällä ei pääsiäisen yhteydessä esimerkiksi ole kansallisia vapaapäiviä, joihin me olemme Suomessa tottuneet. Toisin sanoen pitkäperjantai (Good Friday) sekä toinen pääsiäispäivä (Easter Monday) ovat täällä työssäkäyville normaaleja työpäiviä. Kuulin kuitenkin, että koululaisilla voi pitkäperjantai olla vapaata. 

Se, mikä taas ihmetyttää tässäkin kuviossa on, että kaupallista pääsiäiskrääsää paikallisista kaupoista kyllä löytyy. Ja tietenkin tämä krääsä tuli myyntiin jo ainakin kuukausi ennen varsinaista pääsiäisen ajankohtaa. On kuulkaas näkynyt pupu & porkkana -teemaisia koriste-esineitä, suklaajänöjusseja ja suklaamuniakin, mutta ei niitä Kindereitä. Yleensäkin muuten tuo korostunut porkkanateema on itselläni pistänyt silmään kaikessa paikallisessa pääsiäiskoristelussa. Meillä Suomessa painotus taitaa olla tipuissa ja pupuissa. 


Tässä yksi esimerkki porkkana-aiheisista pääsiäiskoristeista ja -herkuista: porkkananpunaisia, suklaakuorrutteisia auringonkukansiemeniä porkkanan malliseen tuubiin tungettuna.

Mämmiä täällä ei tietenkään ole ja se kausiherkku jääkin itselläni tänä vuonna välistä, sillä en tullut syöneeksi sitä Suomessa, enkä todellakaan lähtenyt tuomaan sitä tänne Atlantin toiselle puolelle. Mämmin kohdalla olisi liian iso riski joutua taas selittelemään tullivirkailijoille, että ei, ei se ole lehmän läjä, jota pahvilaatikossa mukanani kuljetan. 


Kauppaan näytti tulleen myyntiin puolikkaita, savustettuja kinkkuja. Onko kyseessä paikallinen pääsiäisruoka, mene ja tiedä.

Nyt toivotan kaikille oikein hyvää pääsiäistä! Jos herkuttelette siellä koto-Suomessa Kinder-munilla, niin nauttikaahan meidänkin puolesta tuosta suorastaan syntisestä herkusta! Täysin munatonna ei onneksi meidänkään tarvitse olla, kun on nuo Fazerin Mignonit. Slurps!


Ruokakaupassa koristeena Happy Easter -ilmapallo.

Tässä ei ole ehtineet matkalaukun pyörät jäähtymään (varsinkaan, kun oma laukkuni on jäljitystietojen mukaan edelleen Helsingissä) ja kohtapuoliin taitaa jo uutta reissua pukata.

Niinpä sanon teille nyt taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!