maanantai 31. lokakuuta 2016

Halloween - elämän juhlintaa ja lasinpuhallusta

Tänään lokakuun viimeisenä päivänä Yhdysvalloissa vietetään Halloween-juhlaa. Ilmassa on sekoitus sadonkorjuujuhlaa, suomalaisittain kekriä, sekä kuolleiden muistojuhlaa, suomalaista pyhäinpäivää. Lukuisat amerikkalaiset pihat, kodit, kaupat ja toimistot ovat olleet jo pitkään koristeltuina kurpitsalyhdyillä sekä kauhu- ja kuolemateemoilla. Illaksi kaduille ja pihoille on luvassa säpinää, kun trick or treaters eli "karkki tai keppostelijat" kiertävät ovelta ovelle. Kilpailuhenkisyyttäkin löytyy. Kuka onkaan pykännyt pystyyn korttelin komeimmat koristelut? Kenen piha kauhistuttaa eniten? Kauhulla ja kuolemalla leikitellään.
Tässä erään kyläkaupan kurpitsamyyntipiste.

Minulle ja meille tämä päivä on kuitenkin aivan erityinen. Kyseessä on henkiinjäämistaistomme vuosipäivä. Tasan vuosi sitten olivat elämänlankamme käymässä varsin ohuiksi, kun Kuolemanlaaksossa porottavan auringon alla todelliseen liemeen jouduimme. Mutaliemeen. Niinpä minulle ja meille juuri tämä päivä on aivan erityisen elämänmakuinen päivä. Tänään minä en juhli juurikaan Halloweenia. Minä juhlin elämää. Sitä, että tässä vielä henki pihisee, meissä molemmissa. Ja kuinka kiitollinen tästä olenkaan!

Mutta kas, toipa Halloween-viikonloppu tullessaan tänäkin vuonna jotakin aivan uutta ja mielenkiintoista. 

Pumpkin Glassblowing


Ukkokullan työpaikka oli järjestänyt mahdollisuuden osallistua Pumpkin Glassblowing -tapahtumaan. Tämä järjestettiin San Josén Bay Area Glass Instituten tiloissa. Pienen perehdytyksen jälkeen jokainen osallistuja sai siis itse puhaltaa itselleen lasisen kurpitsan haluamillaan väreillä. Toki lasi-instituutin ammattilaiset olivat koko ajan meitä ohjaamassa. E-hei, ei niiden yli 2000-asteisten uunien ja lasimassan kanssa olisi ollut leikkimistä ilman pätevää neuvontaaOli aivan superkivaa!
Lasi-instituutin työtiloja. Edessä värihileitä, jotka sulatettiin uunissa lasimassaan. Takana yksi niistä kolmesta yli 2000-asteisesta pätsistä, jotka helottivat mukavasti lämpöä meihin osallistujiinkin. :-)

Valmiita lasikurpitsoita emme saaneet heti mukaan, sillä niiden pitää jäähtyä asteittain lasi-instituutin uuneissa hyvin hitaasti. Tämä kuulemma takaa lasin kestävyyden. Meidän tuotosten jäähdyttämiseen ohjaajat arvelivat menevän noin neljä vuorokautta, joten saamme omat kurpitsamme kotiin loppuviikosta. Lasin lopullinen värjäyskin näkyy vasta, kun lasi on täysin jäähtynyt. Niinpä tässä ihan jänskättää, että millaiset kurpitsat sieltä sitten ulos pullahtaa. 
Tässä valmistuu viimeinen sykerö ukkokullan tekemään kurpitsaan.

Tällaisia Halloween-kuulumisia tällä kertaa. Paljon mukavampia kuin vuosi sitten. Seuraavaksi taidankin keittää tämän elämänmakuisen päivän kunniaksi hyvät kahvit! 

Erittäin elämänmakuista Halloweenia teille muillekin! Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Sainkin jo kyselyitä, missä täällä Piilaaksossa voi lasinpuhaltamiseen perehtyä. Kannattaa käydä tsekkaamassa lasi-instituutin nettisivut. Heillä on tarjolla erilaisia kursseja, esimerkiksi nyt joulukuussa on tulossa jouluaiheisia lasinpuhallussessioita. Ikärajat sessioihin ovat alkaen 7 vuotta ja hinnat alkaen 49 dollaria. Instituutin tiloissa oli myös pieni lahjatavarakauppa, jos haluaa käydä muotoiltua lasia vain ihailemassa tai shoppaamassa. 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kalifornian maastopaloalueella

Hei taas pienen tauon jälkeen! Minun oli tarkoitus saada tämä postaus ulos jo ennen häämatkaamme, mutta hässäkäksihän ne hetket ennen reissua menivät ja niinpä postaus jäi roikkumaan. Nyt upeampaakin upeampi häämatkamme on harmillisesti jo takanapäin, mutta sainpa kirjoiteltua maastopaloaiheisen postaukseni loppuun. Enää tämä aihe ei ole aivan niin ajankohtainen, kuin se vielä reilu kaksi viikkoa sitten olisi ollut, sillä nyt tännekin on saatu jo sateita. Syksy oli siis saapunut kuin salaa Piilaaksoonkin häämatkamme aikana. Mutta tuskinpa Kalifornian maastopalot tähän loppuivat eli taitavat olla valitettavasti sellainen kestomaanvaiva jatkossakin.
Oikeanpuoleinen rinne on palanut mustaksi.

Maastopalot uutiskynnyksen ylittäjinä


Olin hiukan yllättynyt kesän ja alkusyksyn aikana kuinka Kalifornian maastopalot saivat mediatilaa Suomessa asti. (Tämä hämmästely nyt voi tosin johtua vain siitä, että täällä uutisissa kerrotaan ainoastaan tyyliin tapahtumista 10 mailin säteellä omasta navasta eli Eurooppa tai muutkaan kaukaiset maanosat eivät todellakaan kuulu päivittäisiin, viikottaisiin, eikä välttämättä edes kuukausittaisiin uutisiin.) Huomasin siis Kalifornian maastopalouutiset Suomi-visiitillänikin ja jotkut kysyivätkin, ovatko maastopaloalueet lähellä meidän asuinaluettamme. No, vielä silloin pystyin vastaamaan, että eivät ole. Kaikki silloiset paloalueet sijaitsivat useiden satojen mailien päässä Piilaaksosta, eikä niistä näkynyt tai tuntunut konkreettisia haittoja arkeemme. Kunnes sitten... 

Syyskuun lopussa alkoi ärhäkkä maastopalo Santa Cruzin vuoristossa, joka sijaitsee enää noin 10 mailin päässä Piilaakson eteläisimmistä osista ja 20 mailin päässä meiltä. Tällöin palo sai tietenkin myös enemmän huomiota paikallisuutisissa ja tuntuipa eräänä päivänä selvää savun hajua omaankin nokkaan. Uutispätkissä kotinsa palossa menettäneitä perheitä haastateltiin karrelle palaneiden kotiraunioiden äärellä. Olihan se kerrassaan surullista ja kauheaa katsottavaa. Onneksi heidänkin tapauksissaan kuitenkin erilaiset yhteisöt laittoivat nopeasti avustuskeräyksen pystyyn ja kotinsa menettäneille pystyttiin ensihätiin tarjoamaan ainakin puhtaita vaatteita ja muita päivittäistarpeita.

Sunnuntaiajelu paloalueelle


Kun maastopalo oli saatu jo muutamia päiviä aiemmin kokonaan sammutetuksi, lähdimme eräänä viikonloppuna ajelulle tuonne Santa Cruzin vuoristoon. Ajoimme myös Loma Prietan kukkulalle, joka oli tämän paloalueen keskellä. Näky oli pysäyttävä. Edessä avautui maisema ilman värejä! Laajoilta alueilta maasto oli siis täysin mustaa tai hiilenharmaata. Kyllä siinä pari ylimääräistä kertaa nielaisi, kun pikimustaa maisemaa silmäili. Onneksi ajotielle ei sattunut näkymään yhtään hiileksi palanutta kotitaloa. Olisin varmastikin alkanut vollottamaan sillä sekunnilla, niin pahalle kotinsa menettäneiden puolesta tuntui jo pelkästään maisemia katsellessa.
Pari vihreätä tupsua on vielä pensaisiin jäänyt, muutoin maiseman väri on pelkkää mustaa tai harmaata.

Koko matkan tuolle kukkulalle ajaessa näimme tienvarteen pykättyjä kylttejä, joissa alueen asukkaat kiittelivät sydämiensä pohjista paikallisia palomiehiä urheasta sammutustyöstä. Tuskin pystyn itse edes kuvittelemaan sitä ihmisten kiitollisuuden määrää tapauksissa, joissa palo on jo levinnyt ajotien toiselle puolelle maastoon, mutta lopulta kuitenkin oma koti palosta selviää. Kai kiitoskyltin värkkääminen portinpieleen olisi vähintä mitä haluaisi tehdä.


Palon jälkeen uudet huolet


Vaikka palo oli tosiaan saatu sammutettua jo useita päiviä sitten, niin siitäkin huolimatta alueella kierteli vielä erilaisia huoltoautoja tarkistelemassa maaston tilaa. Harmillisesti nuo maastopalon runtelemat alueet ovatkin sitten seuraavaksi jo uusien huolien armoilla ja arvelen, ettei tällainen enää kansainvälistä uutiskynnystä ylitä. Vain muutamaa päivää myöhemmin oli alueelle nimittäin luvassa kunnon vesisade. Seuraavaksi näitä maastopaloalueita uhkasikin sitten mutavyöryt, sillä vuorenrinteissä ei enää ollut juurikaan kasvillisuutta sadevesivirtaumia hillitsemään. Jälleen saman alueen asukkaita kuvattiin ja haastateltiin tv-uutisissa. Nyt he täyttivät hiekkasäkkejä ja asettivat niitä vuorenrinteillä sijaitsevien kotiensa suojaksi. Jos tuli selvittyä maastopalosta, selviäisivätkö he vielä mutavyöryistäkin? Aika raskasta, sanoisin!
Loma Prietan kukkulaa.

Lopuksi vielä aiheesta hiukan poikkeava, mutta ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen tietoisku: 

Kovan onnen alue jo ennestään


Kyseisellä Loma Prietan kukkulalla on katastrofikuuluisuutta jo ennestäänkin. Vuonna 1989 Kaliforniassa tapahtuneen maanjäristyksen keskus nimittäin sijaitsi Loma Prietan huipun kohdalla ja maanjäristys onkin saanut nimen 1989 Loma Prieta earthquake. Järistys oli suuruudeltaan 6,9 magnitudia ja siinä menetettiin 63 ihmishenkeä. Lisäksi yli 3700 ihmistä loukkaantui. Järistyksen suurimmat tuhot syntyivät San Franciscon ja Oaklandin kaupungeissa, mutta olipa mukana onneakin:

Juuri järistyksen aikaan klo 17 pelattiin isoa baseball-ottelua World Series, joka oli kerännyt silloiselle, San Franciscon ydinkeskustasta kauempana sijaitsevalle Candlestick Park -pelikentälle 62 000 katsojaa. Tämän baseball-pelin ensinnäkin uskottiin pelastaneen järistyksessä huomattavan määrän ihmishenkiä. Nimenomaan tiet ja sillat kärsivät järistyksessä ne isoimmat vauriot ja ruuhka-ajan liikennettä oli pelin vuoksi normaalia vähemmän ihmisten ollessa joko pelissä paikan päällä tai televisioidensa ääressä. Toisekseen kyseisen pelin ja sen televisioinnin ansiosta vuoden 1989 maanjäristys oli myös ensimmäinen iso maanjäristys Yhdysvalloissa, mikä lähetettiin suorana lähetyksenä televisiosta maanlaajuisesti. Oli siis suorastaan onni, että amerikkalaiset olivat urheiluhullua kansaa jo vuonna 1989. 

Hui, tällaisia luonnonkatastrofikatsauksia tulin kirjoittaneeksi tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 14. lokakuuta 2016

Nyt ette kyllä usko!

Voi hyvät hyssykät sentään! Nyt ette kyllä usko tätä tapahtuneeksi! Sen että minä tällä viikolla julkaisin postaussarjan jälkimmäisen osan Green Cardin anomisesta ja vähän avauduin niistä hakuajoista, niin nyt minulla sitten on uunituore Green Card hyppysissäni! Voi tätä ilon ja onnen hetkeä!
Just nyt elo tuntuu suorastaan ruusuiselle!

Enhän minä ollut uskoa todeksi, kun kortti sitten yllättäen jo saapuikin. Sormenjälkien ottamisesta kortin myöntämiseen kului siis todella vähän aikaa, vaikka olin varautunut, että eivätköhän ne syynää niitä sormenjälkiäkin taas oman pitkän aikansa. Lähinnä olin siis odottanut seuraavaa yhteydenottoa tyyliin: "Rouva hyvä, näissä teidän sormenjäljissänne on nyt todettu pientä ongelmaa..." 


Fiilikset


Nyt on jo pari päivää Green Cardin tuomaa huumaa takana, enkä suoraan sanoen ota uskoakseni tätä oikein vieläkään! Että tuo kauan odotettu kortti on nyt minulla käsissäni. Etukäteen olin ajatellut, että kortin mukanaan tuoma työlupa olisi minulle siinä se kovin juttu, mutta nyt huomaan, että vielä toinen asia menee ylitse sen. Se on Green Cardin tuoma vakaus. 

Annas, kun kerron. Joiltakin Suomessa asuvilta tuttaviltani oli selvästikin päässyt unohtumaan, että olemme olleet täällä ukkokullan kanssa maahanmuuttajien asemassa. Tämä tuli ilmi Suomi-visiitilläni useammassakin eri keskustelussa. Yllättävän moni kysyi Donald Trumpin presidenttiehdokkuudesta ja mahdollisesta valinnasta presidentiksi. Mitä mieltä siitä olemme, kun täällä vaalihornankattilassa asumme? Kun vastasin, että meitä maahanmuuttajiahan Trumpin valinta voi heilauttaa kovastikin, niin aika moni yllättyi. Nii-in, maahanmuuttajiahan tässä ollaan. Erityisesti tämän Green Card -hakuprosessin aikana olenkin pohtinut, että jos Donald Trump tulisi valituksi Yhdysvaltain presidentiksi, niin sillä olisi seuraavat kaksi todennäköisintä vaihtoehtoa vaikuttaa juuri meihin: 

1) Vaikutus jää erittäin vähäiseksi. Eli aivan samalla tavalla, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistönkin suora vaikutus juuri minuun Suomessa asuvana suomalaisena on ollut erittäin vähäinen. Kun ei me Saulin kanssa päivittäin kilauteltu, eikä ihan viikoittainkaan. ;-) Eli yksinomaan presidentin vaikutus henkilökohtaisiin arkipäiviini oli aika mitätön. Tämä olisi aika todennäköinen vaihtoehto myös Donald Trumpin, ja toki aivan samalla tavalla Hillary Clintoninkin tapauksessa.

Mutta sitten:

2) Trumpin valinta presidentiksi voisi vaikuttaa meihin myös hyvin merkittävästi. Olemmehan tosiaan täällä maahanmuuttajia ja Donaldin kanta maahanmuuttajiin tiedetään! Niinpä olisimme olleet uuden Donald-presidentin, jopa mahdollisesti mielivaltaisen maahanmuuttopolitiikan kohteena. Monien suusta tosin olen kuullut, ettei mahdollinen maastakarkoituspolitiikka iskisi täällä eurooppalaisiin maahanmuuttajiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei koskaan. Olisihan siinä voinut tulla herra tehneeksi alkumetreillä päätöksiä ns. isolla kädellä, omaa mahtiaan esiin tuodakseen. Ja sellaisissa tilanteissa tuppaa usein rapa roiskumaan...

Näin ollen nyt Green Cardin monista eduista minulle onkin ehdottomasti eniten tervetullut sen antama vakaus. Nyt se, jäämmekö Yhdysvaltoihin on päätöksenä enemmän nimenomaan omissa käsissämme, ei yksittäisten maahantulovirkailijoiden tai kenties radikaalistikin muuttuvan maahanmuuttopolitiikan käsissä. Niinpä voin vain helpotuksesta huokaisten todeta, että saimme kyllä Green Cardimme nyt kreivin aikaan, ennen uuden presidentin valintaa ja valtaanastumista. Kun tällaisen mahdollisen maastapoishäätöuhan saa pois harteiltaan, voin sanoa, että tunne on... mahtava!

Loppukevennyksenä voinkin kertoa, että ukkokulta nimitti Green Cardejamme nyt hauskasti Trump-rokotteiksi. :-D Minusta se on aika osuva kuvaus. Nyt meillä on siis ainakin jonkinlaista suojaa Trumpin mahdollisia tulevia päähänpistoja vastaan. Ja mikä huippua, tätä rokotetta ei tarvinnut hakea amerikkalaisesta sekopäisestä apteekista! ;-)

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

maanantai 10. lokakuuta 2016

Green Cardin anomisesta, osa 2: hakemusten käsittelyajat ja väärinkäytöksistä

Nyt seuraa kaksiosaisen Green Card -aiheisen postaussarjani jälkimmäinen osa. Tässä postauksessa suurennuslasin alla ovat Green Card -hakemusten käsittelyajat. Lisäksi kerron pari sanaa väärinkäytöksistä ja esittelen melko tuoreen esimerkin, ettei nämä maahanmuuttoasiat ja niihin liittyvät tarkastukset mene täälläkään päin maailmaa aina ihan putkeen. Jos joku kauhisteli ensimmäisen osan tiimoilta kuinka epätasa-arvoista kohtelua ihmiset saavat esimerkiksi mahdollisen matkustuskiellon suhteen, niin epäilenpä, että tämänkertainen postaus nostattaa tukkanne pystyyn vielä pahemmin.
Saimme jo toissa viikolla mamupostia maahanmuuttovirastolta. Ehdin jo vähän toivoa, mutta kyseessä olikin vain ilmoitus, että uusi kotiosoite oli korjattu hakijatietoihimme.


Hakemusajat


Olen havainnut olevan olemassa kolme erilaista jonoa Green Cardin hakijoille. Virallisista lähteistä ei varmasti ainakaan näin karkeaa jaottelua ja minun käyttämiäni nimityksiä eri jonoille löydy eli yritän selventää tätä monimutkaista soppaa teille omin sanoin. Saanen siis esitellä: jono A on pikajono, jono B tavisten jono ja jono C pahnanpohjimmaisten jono.


Jono A


Joidenkin hakijoiden kohdalla on mahdollista anoa Green Card -hakemukselle pikakäsittelyä. Tämä tapahtuu tietenkin lisämaksusta. Ukkokullalle tällaista anottiin ja tähän prosessiin vaadittiin ukkokullan työnantajan tekemä "puoltohakemus". Siinä hakemusnivaskassa vakuuteltiin, että ukkokullalla on erityisosaamista, jollaista ei Yhdysvalloista muualta löydy. Ukkokultani ei tiennyt varmuudella oliko hänen työpaikkansa laitettu hakuun tämän prosessin aikana, jotta erityisosaaminen voitaisiin toteen osoittaa. Joissakin tapauksissa osoitukseksi käsittääkseni jo riittää, jos työntekijä on värvätty tietyllä prosessilla ulkomailta.

Niin, pikakäsittely. Tämän pikakäsittelyanomuksen käsittely kesti ukkokullan kohdalla 9 kk! Kun pikakäsittelyanomus oli käsitelty, pääsimme aloittamaan varsinaisen Green Card -hakemuksen valmistelua. Niin, että 9 kk. Myöhemmin kuitenkin selviää, että kyseessä oli kai lopulta aika lyhyt käsittelyaika, kun vertaa... 


Jono B


Jonoon B puolestaan kuuluvat sitten ne hakijat, joille ei ole tehty pikakäsittelyanomusta. He eivät siis ole syystä tai toisesta hakeneet hakemukselleen nopeampaa käsittelyä, vaan etenevät muiden tuhansien ja taas tuhansien hakijoiden kanssa samassa tahdissa. Jonon B hakijoiden hakemusten käsittelynopeuteen vaikuttaa merkittävästi ns. palvelukeskuksen valinta, josta myöhemmin tässä postauksessa lisää. 

Tavisjono on vielä oikein hyvä jono ja siinäkin meillä suomalaisilla ja eurooppalaisilla on kansallisuus valttikorttina. Useiden kertomusten mukaan nimittäin on sitten tämä seuraava jono:


Jono C


Jonoon C kuuluvat sitten ne ns. pahnanpohjimmaiset. Heitä ovat intialaiset ja kiinalaiset. Heidän Green Card -hakemusten käsittely voi nimittäin kestää jopa 7 - 8 vuotta! Joidenkin kertoman mukaan nykytilanne hakuajoissa voisi olla jopa 10 tai 15 vuotta! Niinpä heillä täytyy olla tällainen erillinen "jono", vai pitäisikö sanoa Ö-mappi, eli kaikkien muiden kansalaisuuksien hakemukset ohittavat heidän hakemuksensa. Miksi näin? Varmaa tietoahan minulla ei ole, mutta olen päätellyt seuraavia seikkoja, jotka tilanteeseen vaikuttavat:

Intialaisia ja kiinalaisia on ensinnäkin pyrkimässä maahan aivan val-ta-vat määrät! Tämän voi todeta Piilaaksossakin menemällä viikonloppuna Ikeaan. Siellä ovat intialaiset koko suvun voimin ostamassa huonekaluja uuteen piilaaksolaiseen kotiinsa. Mukana on todellakin puoli sukua ja ostoskärryjä voi olla kolmet tai useammat täynnä tavaraa. Jos yksi suvusta käy töissä, en tiedä kuinka monelle hän pystyy hakemaan rinnakkaista, perheenjäsenen Green Cardia. Yltääkö se pidemmälle kuin puolisoon ja lapsiin? Yltääkö isovanhempiin? No, serkun kummin kaimaan se ei varmaankaan enää yllä, vaikka serkun kummin kaima siellä Ikeassa mukana sohvaa, kippoa ja kuppia valitsemassa olisikin.

Toisekseen Piilaaksossa(kin) on valtavat määrät intialaisia ravintoloita. Nämä intialaiset ravintoloitsijat ja ravintolatyöntekijät eivät varmaankaan pysty hakemaan itselleen tuollaista jonon A vaatimaa pikakäsittelyä itselleen. On takuulla vaikea todentaa, ettei Yhdysvalloista löytyisi ketään jo maassa oleskelevaa toista mangolassin tekijää kuin juuri kyseinen intialainen hakija. Ja tällaisia hakijoita on varmasti paljon! Toki pitää muistaa, että intialaisia on paljon mukana myös IT- ja muidenkin alojen bisneksessä, eli tämä ravintolaesimerkkini kuvaa vain osaa, mutta erittäin runsaslukuista osaa hakijoista. Jono C on kohtelultaan karu, mutta täyttä totta!


Pari todistavaa esimerkkiä 


Tästä intialaisten ja kiinalaisten syrjivästä kohtelusta minulla on pari elävää esimerkkiäkin. Nimittäin ainakin kahdelle suomalaisperheelle olen kuullut käyvän seuraavaa: Perheen isän tai äidin työpaikan lakimiehet ovat valmistelleet perheen Green Card -anomuksia. Asiaa on hoidettu etänä, aivan kuten meidänkin tapauksessa. Kun jossakin vaiheessa homma on ns. hyytynyt, on suomalainen alkanut kyselemään lakimieheltä, että mikä maksaaa, miksei homma etene rivakammin! Lakimiehet ovat vaikeana vastanneet, että no kun te olette intialaisia, niin ei näiden hakemusten kanssa tarvitse niin kiirehtiä. Käsittelyajat teille kun ovat todella pitkiä. Lakimies oli siis molemmissa tapauksissa luullut pelkästään perheen nimen perusteella, että kyseessä on intialaisperhe, eikä ollut lukenut papereista perheen kansallisuutta tarkemmin. Molemmissa tapauksissa suomalainen oli oikaissut painokkaasti lakimiehelle kansalaisuutensa suomalaiseksi ja yhtäkkiä olikin alkanut taas tapahtumaan ja hakemusvalmistelut etenemään. Tässä siis yksi vahvistus lisää siitä, että jotkut kansallisuudet vain kuuluvat tuohon jonon C pahnanpohjimmaisiin.


Vielä yksi käsittelyaikoihin vaikuttava tekijä


Lisäksi, kuuluitpa mihin jonoon tahansa, olipa kansallisuutesi mikä tahansa, hakemusten käsittelyajat riippuvat merkittävästi ns. palvelukeskuksen valinnasta. Näitä hakemuksia käsitteleviä palvelukeskuksia on yhteensä viisi eri puolilla Yhdysvaltoja, jokaisessa oma määränsä hakemuksia. Esimerkiksi Kaliforniassa käsitellään tällä hetkellä vuonna 2014 jätettyjä hakemuksia (ts. käsittelyaika 2 vuotta ja yli), Nebraskassa ja Teksasissa tänä vuonna alkuvuodesta jätettyjä. Sanovat, että asiansa osaava lakimies tietää osoittaa hakemukset kulloinkin oikeaan palvelukeskukseen, missä ruuhkaa on vähiten. Eri palvelukeskusten käsittelyaikoja on mahdollista seurata reaaliaikaisesti ja se onnistuu täällä.

Jos tästä nyt siis jotakin yhteenvetoa yrittää hakemusten käsittelyajoista vetää, niin puhutaan kaikissa tapauksissa useista kuukausista aina useisiin vuosiin! Niinpä se viime postauksessani kirjoittama mahdollinen matkustuskielto koko hakuprosessin aikana voi joillekin olla todella rankka. Jos hakuaikana maasta poistuu ilman siihen oikeuttavaa matkustuslupaa (vielä voimassa oleva ja oikean tyypin viisumi tai erillinen matkustuslupa), alkaa homma Green Cardin anomisen suhteen mitä todennäköisimmin alusta. 
Mystinen kalifornialainen vuoristokukka. Laitetaan se tähän keltaisena piristämään ankeita asioita.


Kun hakemuspaketti on jätetty


Kun hakemukset ovat sisässä, tulee sen jälkeen vielä jossakin vaiheessa biometrinen tunnistus. Tässä sormenjälkitunnistuksessa hakijan sormenjäljet skannataan ja niitä verrataan FBI:n rikosrekistereihin. Jos mätsäystä löytyy, ei varmaan hyvä heilu. Sormenjälkitunnistuksessa joillakin suomalaisilla on kuulemma ollutkin osittainen mätsäys kriminaalisormenjälkiin! O-ou. Tällöin voi joutua lisäselvityksiin esim. paikalliselle poliisiasemalle, jossa käydään läpi, ettei rikollistaustaa oikeasti ole, jotta hakemusprosessia voidaan jatkaa. Uskallankohan sanoa edes ääneen, että kunhan ei taas vaan meikäläisen kohdalla sitten joku yhteensopivuus tärähdä...


Väärinkäytöksistä


Sekä Yhdysvaltain kansalaisuus että elinikäiseen oleskeluun oikeuttava Green Card ovat molemmat hyvin haluttua tavaraa. Niinpä maahanmuutto- ja kansalaisuusanomusasioiden saralla tapahtuu myös väärinkäytöksiä. Tämänkin vuoksi prosessit pyritään pitämään tiukkoina ja henkilöiden taustat selvitetään. Mutta aivan virheetön ei toki USCIS:kaan ole. Vastikään uutisoitiin kuinka yli 850 henkilölle myönnettiin USA:n kansalaisuus vahingossa, vaikka henkilöt olivat hakeneet niitä täysin väärillä henkilötiedoilla! Tällaisella virheellä voi olla vakaviakin seuraamuksia, sillä nämä henkilöt voivat nyt USA:n kansalaisina vastaanottaa ns. security-sensitive jobs eli turvallisuuteen liittyviä työtehtäviä. Lisäksi oli selvinnyt, että sellainen rapiat muutama satatuhatta sormenjälkeä puuttuu liittovaltion tietokannoista. Upsista keikkaa! Uutisesta voi lukea halutessaan lisää täältä. Jos siis muistatte viime postauksestani sen USCIS:n logon, niin siinäkin puhutaan kotimaan turvallisuudesta (Homeland Security). Mutta eihän se ihan tällä tavalla 100 % toteudu, että kansalaisuuksia myönnetään vahingossa.

Green Card sen sijaan on mahdollista saada muutoinkin kuin postauksessa kuvaamallani anomuksella. On nimittäin mahdollisuus osallistua vuosittaiseen Green Card Lotteryyn eli arvontaan! Ja kuinka sattuikin, tämän postauksen aikana tuo arvonta vuosimallia 2018 on parhaillaan avoinna! Arvontaan voi osallistua 7.11.2016 klo 12.00 (EST) asti, joten ei muuta kuin arpaa vetämään ken onneaan haluaa kokeilla! Lisäohjeita voi lukea täältä. Myös tämän arvonnan ympärille on tullut paljon vilunkipeliä ja olen itsekin saanut Suomessa ollessani työsähköpostiini muutamia spämmejä vääristä Green Card -arvonnoista. Nämä vilunkipelin pelaajat tosin kärähtävät nopeasti, sillä he ovat aina vaatimassa arvontaan osallistumisesta tai siinä auttamisesta heti rahaa. Arvontaan osallistuminen nimittäin on täysin maksutonta. Mahdollisia maksuja maksetaan myöhemmässä vaiheessa ainoastaan USA:n suurlähetystössä tai konsulaateissa, ei arvontaan osallistuessa. 


Odottelevin tunnelmin


Meidänkin hakemukset ovat nyt siis sisässä. Kun huomioi ajan ukkokullan pikakäsittelyhakemuksen valmistelusta asti, niin prosessi on kestänyt jo yli vuoden! Siellä ne jossakin byrokratian rattaissa kirskuvat menemään eli muuta ei ole tehtävissä kuin odotella. Ei ole hätähousun hommaa tämä. Riittäähän niillä virkailijoilla varmaan ainakin luettavaa rekistereistään minun maahantulotarkastusten osalta, jos ja kun minulla siellä se punainen täppäkin on. Toivon mukaan se nyt ei tähän Green Cardin anomiseen vaikuttaisi. Se jää nähtäväksi. Eipä muuta kuin hei taas, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 6. lokakuuta 2016

Green Cardin anomisesta, osa 1: hakemus liitteineen ja mahdollinen matkustuskielto

Olemme ukkokullan kanssa siinä mielessä onnekkaissa asemissa, että ukkokullan työnantaja haluaa sponsoroida meille Green Cardit, aivan kuten useille muillekin piilaaksolaisissa IT-firmoissa työskenteleville työnantajansa tekevät. Tapa ei siis täällä Piilaaksossa ole mitenkään poikkeava.

Tällä kertaa siis teemana Green Card ja tämä onkin yksi minulta toivottu postausaihe. Asiaa tuppasi tulemaan sen verran, että olen jakanut jorinat kahteen osaan. Ensimmäisessä postauksessa kerron hiukan tuosta hakemuspaketista liitteineen sekä paljon puhutusta matkustuskiellosta hakemusprosessin aikana. Toisessa osassa avaan vähän Green Card -hakemusten käsittelyaikoja. Green Card ei nimittäin todellakaan tipahda kuin Manulle illallinen. Lisäksi kerron, millaisia vilunkipelejä näihin USA:n maahanmuuttoasioihin liittyy.
Tältä sen pitäisi näyttää. Lain mukaan korttia pitää kuljettaa aina mukana. Mallikappale kuvakaapattu sivulta: http://www.immihelp.com/


Mikä ihmeen Green Card?


Green Card, "vihreä kortti", viralliselta nimeltään Permanent Resident Card antaa hakijalleen pidempiaikaisen oleskeluluvan Yhdysvaltoihin kuin viisumit. Itseasiassa Green Card -status on voimassa (tietyin ehdoin) eliniän, mutta sen osoittava kortti vanhenee 10 vuoden kuluttua ja kortti vaatii uusimisen. Meidänkin viisumit ovat voimassa 3+2 vuotta, joten kohta olisi edessä tuon kahden lisävuoden anominen mikäli aikoo maassaoleskeluaan jatkaa. Green Cardin haltijoita ei voida enää käännyttää maahantulotarkastuksissa ja tämä, jos mikä olisi tärkeä pointti minulle! Kyllähän te tiedätte, kun oli ne eräät tapaukset 1 ja 2...

Green Card sisältää samassa myös työluvan. Niinpä se nyt saattaisi minullakin olla jollakin aikajänteellä tulevaisuudessa amerikkalainen työlupa käsissäni ensimmäistä kertaa! Siis saattaisi. En todellakaan nuolaise ennen kuin mitään tipahtaa. Työlupaa on toki mahdollisuus hakea kahden vuoden määräaikaisena lupana erikseenkin. Minun viisumityypilläni kahden vuoden työluvan hakeminen maksaisi 380 dollaria ja käsittelyajat Kaliforniassa ovat tällä hetkellä 3,5 kuukautta. Vielä alle vuosi sitten käsittelyaika oli 3 kk.

Green Cardilla saa muitakin etuja, kuten immuniteetin tulevia maahanmuuttosääntömuutoksia kohtaan. Sellaisia, mitkä voisivat vaikeuttaa oleskelua väliaikaisen oleskeluluvan tapauksessa. Lisäksi se oikeuttaa esimerkiksi hakemaan hallinnon tukirahaa kouluttautumiseen ja perustamaan yrityksen. Äänioikeutta Green Card ei kuitenkaan anna, vaan siihen vaaditaan Yhdysvaltain kansalaisuus. Muista Green Cardin tuomista eduista voi lukea halutessaan täältä


Hakemuspaketti, paino sanalla paketti


Green Card -hakemukset osoitetaan Yhdysvaltain kansalaisuus- ja maahanmuuttopalveluille (USCIS, U.S. Citizenship and Immigration Services) ja hakemukseen vaaditaan aikamoinen nivaska papereita. Meille nämä hakemukset onneksi valmisteli ukkokullan työnantajan lakimies. Tosin lakimiehen toimisto sijaitsi eri aikavyöhykkeellä Teksasissa, joten aivan suoraviivaisesti ei tämäkään kuvio sujunut. Mutta aika mallikkaasti kuitenkin, huh. Ja itsehän tietenkin lomakkeisiin vaadittavat tiedot piti toimittaa, ei lakimies niitä itse voinut runoilla. Parinkin eri Facebook-ryhmän keskustelujen mukaan hakemukset on kuitenkin täysin mahdollista täyttää onnistuneesti myös ilman lakimiestä. Ohjeita on saatavilla verkosta.

Lisäksi hakemukseen tarvittiin kasa liitteitä. Tällaisia olivat mm. syntymätodistuksen pitkä versio (pitkässä versiossa ilmenee myös vanhempien nimitiedot kokonaisuudessaan), vihkitodistus, kuusi kappaletta salamatuoreita passivalokuvia, kopiot nykyisen ja vanhentuneiden passien kaikista sivuista sekä lääkärintodistus. Eikä ihan mikä tahansa lääkärintodistus. USCIS on valtuuttanut vain tietyt lääkärit maahanmuuttoasioissa lääkärintarkastuksia tekemään, mutta on onneksi listannut lääkärit omille sivuilleen haettaviksi. Niinpä Green Card -anomukseenkin tarvittiin lääkärintodistus juuri tällaiselta valtuutetulta lääkäriltä.

Lääkärintarkastuksen keskeisimpiä tutkimuskohteita tuntui olevan voimassa olevien rokotuksien läpikäyminen sekä testit, ettei hakijalla ole kuppaa, eikä tuberkuloosia. Meitä suomalaisia, jotka tulemme hyvinvointivaltiosta saattaa hyvinkin tällaiset kuppa- ja tubitestit huvittaa ja ne ovatkin varmaan valtaosalle meidänkaltaisiamme läpihuutojuttu. Pitää kuitenkin muistaa, että Yhdysvaltoihin pyrkii väkeä ties mistä maailmankolkista. Sellaisistakin, joissa ei ole kansallisia rokotusohjelmia, tai ainakaan kaikki kansalaiset eivät ole rokotusrumbaa syystä tai toisesta läpikäyneet. Meikäläisen kuppa- ja tubitestit näyttivät sentään miinusta, mutta kappas, niinpä vain verikokeissa selvisi, että minultakin yksi vaadittu rokote uupui. MMR-rokote (suomeksi MPR), joka suojaa tuhka- ja vihurirokoilta sekä sikotaudilta. Ukkokulta on kyseisen rokotteen saanut Suomen Puolustusvoimien sponsoroimana.

Niin, Suomessa on tottunut, että ainakin lyhytaikaisiin sairaspoissaoloihin on riittänyt yksisivuinen lääkärintodistus, mutta Green Card -anomuksen lääkärintodistus oli kaiken kaikkiaan 9-sivuinen. Lisäksi lääkärintodistus toimitetaan tutkitulle itselleen sinetöitynä. Sinetöityjä kuoria ei saanut avata, vaan ne tuli lähettää sellaisinaan lakimiehelle, joka laittoi ne hakemustemme liitteiksi. Toki itse pyysimme kopiot lääkärintodistuksista ja näin suositeltiinkin tekemään. Lääkärintarkastukset ja tarvittavat verikokeet kahdelta henkilöltä maksoivat 890 taalaa. Lisäksi minulle täytyi lisätä tuo yksi rokote, joka maksoi vielä 90 taalaa. Nämäkin kustannukset menivät onneksi ns. firman piikkiin eli ukkokullan työnantaja korvasi kulut jälkikäteen.
USCIS:n logo. Palaan 2-osassa tuohon Homeland Security -kohtaan.

Matkustuskielto hakemusprosessin aikana, kyllä vai ei?


Vallalla on tuntunut olevan yleinen käsitys, että kun Green Card -anomus on jätetty, ei koko hakemusprosessin aikana saa matkustaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Tai saa toki, mutta takaisinpääsyn kanssa voikin olla sitten eri juttu. No, käytännöthän voivat olla muuttuneetkin vuosien saatossa ja puheissa voi liikkua vielä näitä vanhoja sääntöjä tästä syystä. Nykyään kuitenkin tilanne riippuu keskeisesti ainakin hakijan viisumiluokasta ja viisumin voimassaolosta. Eri viisumiluokilla on siis erilaiset käytännöt eli yhtä ja kaikille hakijoille pätevää sääntöä tähän ei ole. Kerron tässä meidän tapauksemme. Saimme itse tähän matkustuskieltoasiaan lakimiehen ohjeet ja tulipa matkustamista ulkomaille testattua ihan käytännössäkin. Niinpä saamamme ohjeet taisivat pitää ihan paikkansakin, vaikka suoraan sanoen niitä aika pahasti epäilinkin.

Green Card -hakemuksen yhteydessä on mahdollista hakea erillistä matkustuslupaa (Advance Parole), joka sallii matkustamisen Yhdysvalloista ulkomaille ja takaisin Green Card -anomuksen ollessa käsittelyssä. Tämän erillisen matkustusluvan käsittelyajaksi on tämän hetkisten hakemusvolyymien mukaan ilmoitettu keskimäärin 3 kk. Joidenkin Green Card -hakijoiden tapauksessa matkustuskieltoa voi siis olla tuon kolmen kuukauden ajan, tosin en ole varma, onko matkustuslupien myöntö edes automaattinen kaikille, vai tuleeko niistäkin joillekin kielteisiä päätöksiä.

Jos hakijalla on kuitenkin voimassa oleva H1-B- tai L1-viisumi asianmukaisella maahantuloleimalla varustettuna, tai heidän puolisoillaan ja perheenjäsenillä vastaavasti voimassa oleva H4- tai L2-viisumi, niin erillistä matkustuslupaa ei tarvita. Tällöin matkustuskielto on voimassa vain ja ainoastaan sillä hetkellä, kun Green Card -anomus lähetetään. Meillä kun ukkokullan kanssa on siis voimassa olevat L1- ja L2-viisumit, matkustusrajoitusta ei hakemuksen lähetyshetkeä lukuunottamatta ollut. Meillekin kuitenkin anottiin Green Card-hakemuksen yhteydessä kaiken varalta myös tuo erillinen matkustuslupa, jos Green Card -anomuksen käsittelyssä menee niin kauan, että nykyiset viisumimme umpeutuvat. Viisumin umpeuduttua erillinen matkustuslupa olisi siis meillekin tarpeeseen. 

Itse olen elävä esimerkki, että pystyin matkustamaan ulkomaille Suomeen heti Green Card -hakemuksen jättämisen jälkeen ja vieläpä niin, ettei tätä erillistä matkustuslupaa oltu vielä käsitelty eikä myönnetty. Ihan hyvin pääsin maahan takaisin, vaikka olihan siinä niitä muita mutkia, mutta ne eivät johtuneet tästä Green Card -hakuprosessin käynnissä olosta.

Yllä kuvaamani melko vapaa matkustaminen Green Card -hakemusprosessin aikana koskettaa siis vain kahta mainittua viisumiluokkaa. Joillakin viisumiluokilla maastapoistumiskielto on voimassa koko hakuajan siihen asti, kunnes Green Cardin saa. Tämä voi olla todella rankkakin määräys, kunhan pääsette ensi postauksessani lukemaan noita Green Card -hakemusten käsittelyaikoja! Niihin ei voi muuta sanoa kuin O. M. G.

Pian tästä aiheesta jatkoa, joten siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!  

maanantai 3. lokakuuta 2016

Mount Shasta ja Lassen Volcanic National Park

Oli tarpeen päästellä vähän korvien välisiä höyryjä ulos amerikkalaisen apteekkirumban jälkeen ja niinpä teimme viikonloppuna reissun Pohjois-Kalifornian korpimaisemiin. Pääkohteinamme matkalla olivat Shasta-vuori (Mount Shasta) sekä Lassenin vulkaaninen kansallispuisto (Lassen Volcanic National Park). Extempore kiertelimme sitten toki vähän muuallakin. Nuo erämaamaisemat tekivät minuun sellaisen vaikutuksen, etten malta olla jakamatta muutamia kuvia ja ajatuksia tänne blogiinikin. Eli nyt siis onkin luvassa yllätys, yllätys postaus, jossa kuvien on suorastaan pakko olla mukana. Ja saattaapa tällainen postaus joillekin pientä matkakuumettakin aiheuttaa, joten olen kirjoitellut mukaan myös parit matkavinkit. 
Ukkokullan otos Mount Shastasta.

Mount Shasta


Shasta-vuori on vanha tulivuori, joka on purkautunut viimeksi vuonna 1786. Vuoren korkein kohta sijaitsee 4 322 metrin korkeudessa ja vuoren rinteillä on eri lähdetietojen mukaan kuusi tai seitsemän nimettyä jäätikköaluetta. Puhutaan siis melkoisen jylhistä maisemista.
Shasta-vuori Siskiyou-järven rannalta kuvattuna.

Lassenin vulkaaninen kansallispuisto


Shasta-vuoren lähellä sijaitsee toinenkin tulivuorialue, Lassenin vulkaaninen kansallispuisto. Puiston korkein kohta ja suosituimpia nähtävyyksiä on tulivuori Lassen Peak (3 187 m). Se on purkautunut viimeksi vuonna 1915.
Lassen Peak kuvassa keskellä. Vähän pilkistää luntakin huipulta.

Lisäksi kansallispuistossa sijaitsee useita geotermisiä alueita. Kuuluisin ja upein niistä taitaa olla Bumpass Hell. Paikka on saanut nimensä tutkimusmatkailija Bumpassin mukaan. Paikasta nimittäin muodostui herra Bumpassin maanpäällinen helvetti, kun hän 1860-luvulla aluetta tutkiessaan astui vahingossa 115-Celsius-asteiseen altaaseen ja menetti siinä jalkansa. 
Bumpass Hell kauempaa kuvattuna.
Ja sama lähempää.

Patikointireitti Bumpass Hell Trail on noin 5 km mittainen ja nykyään hyvin merkitty, joten mikäli pysyy kiltisti reitillä, ei vaaraa vastaavasta onnettomuudesta ole. Kaikki eivät kuitenkaan ohjeita ole noudattaneet ja viimeisimmät vastaavat harhaanastumisonnettomuudet alueella ovat tapahtuneet vain muutama vuosi sitten.
Varoituskylttejä ei voi olla huomaamatta.
Bumpass Hellin kuplivia ja höyryäviä altaita. Ilmassa oli vulkaanisille alueille tyypillinen, vahva mädän kananmunan haju.
Bumpass Hellissä on mitattu maaperästä nousevien höyryjen lämpötilaksi jopa 161 C-astetta.


Pari vinkkiä Lassenille


Keliolosuhteet: Lassen Volcanic National Parkiin on kaksi sisääntuloporttia, toinen puiston lounais- ja toinen luoteiskulmassa. Puiston läpi kulkee ajotie. Talviaikaan kuitenkin tuo ajoväylä on poikki lumitilanteen vuoksi, joten ajankohtaiset keliolosuhteet kannattaa ennen matkaa varmistaa puiston nettisivuilta. Ja kun pohjoisessa ja vuoristossa ollaan, niin lumitilanne voi yllättää yhtä hyvin lokakuussa kuin kesäkuussakin.

Ruokailu: Puistossa on lukuisia piknikpaikkoja upeiden maisemien äärellä, mutta vain kaksi paikkaa, josta ostaa mitään syötävää. Toinen on pohjoisemmalla sisääntuloportilla sijaitseva kauppa ja eteläisemmällä portilla sijaitseva kahvila. Näiden aukioloajat olivat kuitenkin enemmän kuin rajalliset näin sesongin ulkopuolisena aikana, joten mekin tulimme patikoineiksi omat reittimme melkeinpä tyhjin vatsoin. Onneksi pientä snäckiä ajomatkalta oli vielä autossa jäljellä. Maisemat olivat kuitenkin niin upeita, että pakkohan niitä oli aina pysähtyä ihailemaan. Ja kyllähän niitä katseli, vaikka masu vähän kurnikin. Se oli sitä sielunruokaa se. Ja hei, vielä siis löytyy Yhdysvalloista paikka, minne ei ole Mäkkäriä isketty! ;-)

Patikointi: Vaikka patikointireitit eivät välttämättä ole pitkiä, niin silti kannattaa muistaa, että reitit sijaitsevat korkeassa vuoristoilmassa, mikä lisää haastetta. Esimerkiksi Bumpass Hell -patikointireitin lähtöpiste sijaitsee yli 8 000 feetin (2 440 m) korkeudessa ja polulla on sekä ylä- että alamäkiä mennen tullen. Lisäksi korkeuksissa sää voi olla tuulen kera viileäkin, mutta UV-indeksit voivat silti olla korkeita. Esimerkiksi vielä nyt lokakuussa puolipilvisellä ilmalla UV-indeksi Lassenin kansallispuistossa voi olla arvoltaan liki 6 (asteikolla 0-11), mikä luokitellaan korkeaksi.
Lassenin vulkaanista kansallispuistoa.
Noin 2,5 km korkeudessa sijaitseva Lake Helen. Kyllä oli kuulkaa kirkasta vettä tässä järvessä!

Sitten lopuksi vielä Suomi-mielleyhtymiä, joita päähäni viikonlopun aikana pulpahteli.


Kirpeän raikkaat Suomi-mielikuvat


Viikonlopun majapaikkamme sijaitsi Mount Shastan kupeessa. Menimme ensimmäisenä iltana pitkähkön ajomatkan päätteeksi paikalliseen ravintolaan syömään ja tilasimme ensitöiksemme vettä. Tarjoilija toi veden ja sitä maisteltuamme rävähtivät silmämme isoiksi kuin lehmillä! Vesi oli niin raikasta ja hyvää! Oli pakko kysyä tarjoilijalta, onko kyseessä hana- vai pullovesi. Tarjoilija ilmoitti kyseessä olevan hanaveden. Myöhemmin näimmekin tuppukylässä kylttejä "Mount Shasta: The center of pure water". Paikka mainosti siis itseään puhtaan veden keskuksena, eikä suotta! Sen jälkeen emme pullovettä reissussa enää juoneetkaan. Ja jo sekin, että hanasta sai oikeasti todella kylmää ja niin hyvänmakuista vettä, sai minut hihkumaan ilosta. Tuli mieleen Suomi ja kainuulainen maukas pohjavesi.

Toinen seikka, josta mieleeni tuli väistämättä Suomi, oli sää. Kun lauantaiaamuna heräilimme, ulkolämpötila oli -1 C! Ilma oli ihanan raikas. Aivan kuin Suomessa kuulaina syysaamuina! No, tätä eräänlaista raikkautta saatiin sitten lopulta vähän liiankin kanssa. Sunnuntaina paluumatkalla emme halunneet ajaa moottoriteitä pitkin koko matkaa ja valitsimmekin pohjoisessa erään kinttupolun maisemareitiksi. Ajotie ylitti parissakin kohtaa vuoria ja ylimmillä korkeuksilla "pääsimme" ihka aitoon räntäsateeseen! Hrrrr! Siinä tuli Suomi mieleen jo vähän liikaakin, joten olipa mukava, kun reitti laskeutui lopulta takaisin alas laaksoihin ja vastaan alkoi tulla taas palmuja ja auringonpaistetta.

Mutta kyllä oli kerrassaan akkuja lataava reissu. Voin suositella noita upeita maisemia muillekin! Tästä on hyvä jatkaa ja on aika sanoa teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!