Pieniä kummajaisia vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen

Ensi kesänä kohdallamme täyttyy yhdeksän asumisvuotta Kaliforniassa. Näiden vuosien aikana on tullut sopeuduttua moneen uuteen asiaan ja toimintatapaan, ja harva asia amerikkalaisessa arjessa enää hätkähdyttää. Ensimmäisinä vuosina Amerikan-kummajaisissa riitti ihmeteltävää paljonkin, ja kirjoitin niistä useiden postausten verran tänne blogiinikin. Nyt mm. "maton päällä matto" ja se, että ruokatavarat pakkaa kaupan kassalla ostoskasseihisi joku muu, ovat jo arkipäivää. 

Parhaita väliaikamittareita näihin kummajaisiin sopeutumisessa ovat näiden vuosien aikana olleet Suomi-vieraat, etenkin he, jotka tulevat Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa. He kun katselevat aivan kaikkea uusin silmin. Heidän ihmetellessä jotakin ääneen huomaa, kuinka monia aluksi itseäänkin hämmästyttäneitä asioita pitää nykyisin täysin normaaleina. Ja että useimmille niistä on jokin aivan järkeenkäypä selitys. Pandemiavuodet toivat vieraisiin tietenkin useamman vuoden katkoksen, joten "väliaikamittauksia" ei niin sanotusti ole ollut.

Seuraavaksi kuitenkin muutamia tuotteita ja toimintatapoja, jotka tahtovat yhä edelleen ns. nikotuttaa. Seikkoja, jotka vain eivät tahdo minun suomalaiseen jakeluuni oikein mennä. Yksi käytäntö tuli esille tänä keväänä vasta ensimmäistä kertaa ja siitäpä ajatus tähän postaukseen ylipäätään lähti. 

Tämän ensimmäisen kummajaisen olin kuitenkin kirjoittanut blogini luonnoksiin muistiin jo vuosia sitten:

Silikonivihkisormus

Japanilais-amerikkalainen ex-kollegani muutti aikoinaan Piilaaksosta Arizonaan. Lähti sinne sinkkuna, mutta olikin pian menossa amerikkalaisen kanssa naimisiin.  Häistään innostuneena hän postasi tapahtumasta someen jo paljon ennakkoon, ja kaikkia erilaisia järjestelyjä oli kiva seurata. Yksi vakava huolenaihe monien muiden joukossa tulevalla morsiammella oli kuitenkin silikonivihkisormus. Jo sormuspostauksen alkumetreillä meikäläisen silmämunat laajenivat. Olin ymmälläni. Mikä ihmeen silikonisormus ja miksi se oli niinkin stressaava asia? 

Hänellä oli siis ongelma, että mistä ja millaisen silikonivihkisormuksen hän hankkii, sillä ei kuulemma todellakaan aikonut tehdä puutarhatöitä takapihallaan oikea vihkisormus sormessaan! Minä suomalaisena mietin, että miksi ihmeessä yksin takapihalla kyykkiessä ylipäätään pitää olla sormus sormessa? Kuka sitä siellä katsoo? Ja toisekseen vähän hymähdin, että voih, ei hänen tarvitse kuin kerran ne rutikuivuutta kestävät kaktukset pihalleen istuttaa, sillä ei Arizonan polttava porotus anna rikkaruohoille kasvunsijaa laisinkaan... No, se oli jo sivuraide, mutta ajattelin kyllä, että ehkä tällainen silikonivihkisormus ja oman aviosäädyn esiintuominen, myös omalla takapihalla, on erityisen tärkeää juurikin vastanaineelle. Että se takapihan kaktuskin tietää hänen olevan nykyään rouvaihmisiä. 

Mutta. Olin väärässä. Ex-kollegani saikin lukuisia kommentteja amerikkalaisilta ystäviltään, millaisia silikonisormuksia he käyttävät, millaisissa tilanteissa ja mistä olivat ne hankkineet. Urheillessa saattoi olla eri silikonisormus kuin kotona siivotessa, jne. Kyseessä ei siis ollutkaan vain tuoreen naimisiinmenijän innostus. Minusta tämä oli hämmästyttävää. Kun itse olen sitä lajia, että otan kaikki sormukset hyvinkin herkästi pois jo ihan käytännön syistä: sormuksen likaantuminen, tarttuminen, mahdollinen vääntyminen ja urheillessa sormien turpoaminen. Ja jos omalla takapihallani tai urheillessa näytän sormieni perusteella naimattomalle naiselle, ei se minua kyllä haittaa millään tavalla. Uusia kosijoita ei ole ollut jonoksi asti, hahah.

Amerikkalaisille naisille edes jonkinlaisen vihkisormuksen pitäminen tilanteessa kuin tilanteessa tuntui kuitenkin olevan todella tärkeää. Ehkä tämä sitten on amerikkalainen juttu, johon en itse ole lähtenyt vielä yhdeksässäkään vuodessa mukaan. Jos joku teistä lukijoistani ymmärtää enemmän taustoja silikonivihkisormuksien pitämiselle, mm. siellä omalla takapihalla, niin saa valaista minuakin, kiitos. Joitakin pohdintoja minulla tästä on ollut, mutta ne jääköön julkaisemattomiksi. 

Ihan jo Walmart-tavaratalosta näyttäisi saavan silikonisormuksia ja hintahaitariakin löytyy laidasta laitaan.

Meikkiosastolla

Sen harvan kerran, kun minun tarvitsee käydä piilaaksolaisella meikkiosastolla, niin joka kerta hämmennyn edelleen siitä meikkivoiteiden väriskaalan laajuudesta. Onhan se ihan käsittämätön. Sävyjä voi olla kymmeniä ja taas kymmeniä. Tarjolla on äärimmäisen vaaleaa kalpeaihoisuutta ihannoiville aasialaisille, mutta myös todella tummia sävyjä tummahipiäisille. Nämä tummat sävyt tahtovat hätkäyttää enemmän, sillä ainoastaan 2 % lähipiirikuntiemme kolmesta miljoonasta asukkaasta on afroamerikkalaisia. Heitä ei siis sillä tavalla tule katukuvassa runsaasti vastaan. (Verrokkina, että aasialaisten osuus piirikunnassamme on iso, 30 %.) Toki sitten iso osa väestöstä alueellamme on latinoja (27 %), mutta heidän meikkivoidevärinsä ei liene aivan niin syvän ruskea kuitenkaan. 

Meikkivoiteen ostajia on siis todella moneen junaan ja suurimmalla osalla voiteen täytyy olla jotakin aivan muuta sävyä kuin mitä minä, Korpi-Kainuun kuusen alla kasvanut ostaisin. Piilaakson monimuotoisesta väestörakenteesta voi siis saada muistutuksen mitä oudoimmissa paikoissa, kuten nyt esimerkiksi meikkivoidehyllyn äärellä. Mikä ihana kummajainen!

Tässä yhden meikkivoidemerkin värikartta. Löytyy 55 eri sävyä. Tummimman sävyn nimi kartasta valittuna ja kyseinen väri alla purkissaan.

Tässä tummin meikkivoide toiselta merkiltä. Sävyn nimi Ebony (suom. eebenpuu, pikimusta). Tässä sarjassa olisi 56 eri sävyä tarjolla. Molemmat värikartat on otettu valtakunnallisen myymälän nettisivuilta, joten toki sävyjä myydään kautta USA:n, ei vain Piilaaksossa. 

Vajaassa yhdeksässä Kalifornian-vuodessa myös kielitaito ja sanasto ovat totta kai eläneet niin sanotusti omaa elämäänsä. Toinen kieli on vahvistunut, mutta harmikseni olen huomannut myös suomen kielitaitoni jo paikoin rapistuvan. Välillä taas päähän ei putkahda millään jokin sana suomeksi, vaan kielen päällä pyörii ainoastaan englanninkielinen versio. Muistin oikosuluista huolimatta on ollut hauskaa havaita seuraava ilmiö:

Kielisidonnaiset puhelinnumerot

Yhdysvalloissa olen totta kai hankkinut paikallisen puhelinliittymän, mutta minulla on edelleen myös suomalainen liittymä. On ollut jännä huomata, kuinka USA:n puhelinnumero tulee suusta jos nyt ei vain, niin huomattavasti helpommin englanniksi ja taas Suomen puhelinnumero vain suomeksi. Jos yritän sanoa jompaa kumpaa numerosarjaa sillä toisella kielellä samalla tavalla "loruna", niin kylläpä ovat numerot yhtäkkiä hakusessa. Tiedäthän, kun yleensä luettelet puhelinnumerosi nopeasti ja tietyllä rytmillä. Se sama ei vain yksinkertaisesti onnistukaan toisella kielellä, varsinkaan, jos en näe numeroa kirjoitettuna. Aivoni vain menevät jotenkin solmuun. Kun olin jo vuosikaudet hokenut suomalaista puhelinnumeroani suomeksi, ei se vielä vajaassa yhdeksässäkään vuodessa tahdo taittua yhtä sutjakkaasti englanniksi. Ehkä tämäkin on vain minun henkilökohtainen aivojumini, eikä mitenkään yleinen ulkosuomalaisten keskuudessa.

Hyasintit ja amaryllikset

Kun minulle suomalaiselle mainitsee nuo kaksi kukkalajia, niin mieleeni tulee oitis joulu. Kyseessä ovat jouluisin sisällä kukkivat, tarkoin vaalitut sipulikasvit. Mutta täällä hyasintit ja amaryllikset ovat enemmän kevään kukkia. Lisäksi ne kasvavat vaivatta ihmisten kukkapenkeissä pihamaalla. Kukinta-aika ja ulkona kasvaminen tuntuvat minusta edelleen kovin ristiriitaisille. (Tosin pidämmehän joulutähtiäkin täällä nimenomaan ulkokoristekasveina, mutta sentään jouluna ne, niin kuin suomalaisittain tuttuun ajankohtaan on tottunut.)

Joulun alla täältä onkin hankala löytää kukkivia hyasintteja. Joskus niitä onnistuu löytämään leikkoversioina, joka on sekin vähän outo ajatus suomalaisittain. Ennen joulua hyasintteja myydään lähinnä kukkasipuleina, joista voi sitten itse kasvattaa sen kukintoonsa asti kevääksi. Tänä talvena sain "jouluhyasinttini" kukkimaan tammikuun puolivälissä.

Tässä sipulista kasvattamani hyasintti avaamassa kukintojaan tammikuussa. Tuoksu on toki yhtä lumoava kuukaudesta riippumatta.

Tässä upea hyasintti naapurin pihamaalla maaliskuussa.

Myös narsissit kukkivat jo monin paikoin tammikuussa, jolloin tämäkin kuva on otettu. Suomalainen yhdistää sen vahvasti pääsiäiseen ja enemmän loppukevääseen.

Ja tässä amaryllis, suomalaisen joulukukka, kukoistaa naapurin pihassa huhtikuussa.

No seuraavaksi sitten pihamaalta ns. autotallin puolelle:

Auton päästömittaus ilman päästömittausta

Tänä keväänä autollamme USA:ssa tuli ensimmäistä kertaa sen verran ikää, että sille piti tehdä päästömittaus (smog test) ennen kuin sen rekisteröinti seuraavalle käyttövuodelle onnistui. Kaliforniassa tuo maaginen auton ikä on kahdeksan vuotta, ja sitä vanhempien autojen päästöt pitää mittauttaa joka toinen vuosi. Ukkokulta onneksi hoiti tämän ja sain itse olla asiassa vain vapaamatkustaja ja sivustaseuraaja.

Suomessa olen tottunut, että päästöt oikeasti myös mitataan. Työnnetään mittatikku pakoputkeen ja sitten katsotaan laitteesta, mitä suuruusluokkaa ja laatua päästöt oikeasti ovat. Täällä päästömittaus tehtiin toisella tapaa: Auto käyntiin ja lukulaite kiinni auton ajotietokoneeseen. Jos mikään hälytysvalo ei piiputtanut, eikä tietokone vikoja herjannut, oli päästömittaus onnistuneesti suoritettu. (Kenties autot, joissa ei ole ajotietokonetta, päästömitataan ihan oikeasti kuten Suomessakin. Varmuutta minulla ei ole.) 

Päästömittauksen läpimenosta meni tämän jälkeen automaattisesti tieto paikalliselle autorekisterien ylläpitäjälle DMV, ja seuraavana päivänä rekisteröinnin maksuineen pystyi suorittamaan netissä. Paikallisessa pajassa päästömittaus maksoi todistuksineen 40 dollaria, mikä kuulosti olevan piilaaksolaisittain edullisimmasta päästä.

Kun auton rekisteröinti on tehty, saa postissa oheisen tarran. Se tulee kiinnittää ajoneuvon rekisterikilpeen kuvan yläosan ohjeen mukaisesti: takarekisterikilpeen ja oikeaan ylänurkkaan. Vasemmassa yläkulmassa on rekisteröintikuukausi. Viime vuonna tarra oli oranssi, tänä vuonna sininen. Niinpä poliisin on helppo tehdä nopeasti ihan silmämääräisesti maantieliikenteessä havaintoja, jos jollakin on rekisteröinti tekemättä. Tällä hetkellä autoissa saa siis näkyä vain ja ainoastaan oransseja ja sinisiä tarroja. Vuoden loppuun mennessä jokaisessa ajossa olevassa autossa pitää jo olla sininen tarra.

Kalifornian eduksi koko tässä päästömittausasiassa täytyy kuitenkin mainita se, että täällä nolla- ja minimipäästöiset täyssähkö- ja hybridiautot ovat jo todella yleisiä. Kaikista USA:n nollapäästöisistä autoista (ZEV - zero-emission vehicle) suurin osa (40 %) myydään Kaliforniassa. Toisena tulee Florida, kolmantena Teksas. Viime vuonna Kaliforniassa lähes joka viides myyty uusi auto oli ZEV ja tällä hetkellä maanteillämme ajaa jo liki 1,4 miljoonaa nollapäästöistä autoa.

Listani päätteeksi vielä yksi pieni kummajainen, joka vain ei tahdo sulautua omaan suomalaiseen ajatusmaailmaani:

Alkoholia alennus- ja poistomyynnistä

Ehkä meidät suomalaiset on varustettu sisäisellä korvakuulokkeella, jonka mukaan alkoholi ja alennusmyynti eivät kuulu samaan lauseeseen. Niinpä minä vielä yhä näiden liki yhdeksän vuoden jälkeenkin vähän kavahdan, kun kaupassa tai niiden mainoksissa myydään alkoholia alennuksella. Perussääntönä useammassakin paikallisessa ruokakaupassa on, että jos ostat kuusi pulloa viiniä tai vahvempaa alkoholia kerralla, saat paljousalennuksen. Lisäksi niin viineistä kuin vahvemmista alkoholeista on usein voimassa yksittäistarjouksia. Toisinaan kaksi kertaa isompi pullo voi tarjouksessa maksaa saman verran tai jopa vähemmän kuin pienempi pullo. Tässä esimerkki yhden perjantain erikoistarjouksesta paikallisessa ruokakaupassa:

0,75 litran pullo vodkaa hintaan 5 USD. Suomessa tällainen tarjous mahtaisi vetää vertoja ilmaisen ämpärin synnyttämälle hysterialle. Ja taas Suomi-viranomaisten mielestä liian edullisesti myyty alkoholi saisi koko Suomen juomaan itsensä hengiltä.

Lisäksi kauppojen alkoholivalikoimat tietenkin vaihtuvat ja niinpä poistuvat artikkelit saatetaan myydä sillä kuuluisalla uloskantohinnalla. Tässä yksi heräteostos, jonka tein:

Neljä tölkkiä Pride-teemaista valkoviini-spritziä viidellä dollarilla. Osoittautui ihan hyväksi ja raikkaaksi juomaksi. Harmi, etten uskaltanut ostaa tätä itselleni entuudestaan tuntematonta juomaa toistakin pakkausta. Halvalla olisi saanut. ;-) 

Tällaisia ajatuksia ja infoa tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Myrskyä myrskyn perään, äänestämisen juhlaa ja yllätyskissa

Helmikuussa kirjoitin teille Pohjois-Kaliforniaa koetelleista myrskyistä, niiden aiheuttamista tuhoista sekä suorastaan poikkeuksellisesta talvestamme. Valitettavasti myrskyt ja rankkasateet ovat jatkuneet aiheuttaen lisää tuhoja, osa niistä jo melko uskomattomiakin. 

Uusi myrsky aina viikon välein

Tänä talvena Pohjois-Kaliforniaan on iskenyt jo reilusti yli kymmenen ns. ilmakehän jokea (atmospheric river). Kyseessä on kapea kaistale ilmakehässä, joka aiheuttaa vesihöyrystymistä, rankkasateita ja tulvia. Trooppisella alueella puhuttaisiin trooppisesta tulvasta. Vuosia kuivuudesta kärsineelle maaperälle sataneissa vesimäärissä on ollut pureksittavaa. Ja tuhot ovat olleet sen mukaisia. 

Lisäksi on ollut mielenkiintoista huomata, että olemme saaneet myrskyjä nyt tasan viikon välein. Myrskyn pahin päivä sattuu osumaan aina tiistaille. Myös tälle viikolle on luvassa uusi myrsky, jonka voimakkain aikaikkuna osuu, kappas vain, jälleen kerran tiistaille. Tiistait ovat jääneet hyvin mieleeni, sillä silloin olisi lempijoogatuntini. Nyt tunti on jouduttu jo kahtena edellisenä tiistaina perumaan ja aina samasta syystä: kuntosalilta on sähköt poikki myrskytuhojen vuoksi. Saapa nähdä, voidaanko joogatunti pitää tällä viikolla? 

Selkärankani kaipailisi jo kovasti tiistain joogaohjaajan väännöksiä, mutta se on toki näiden seuraavien myrskytuhojen rinnalla varsin pieni haitta:

Myrskytuhoja

Viime viikon myrskyn tiimoilta alueellamme kuoli peräti viisi ihmistä, kun myrsky kaatoi puun auton päälle. Onnettomuudet olivat erillisiä tapauksia. Isoja puita kaatui myös paljon talojen päälle. Lisäksi paksuja oksia katkeili tukkimaan ajoväyliä ja katkaisemaan sähkölinjoja. Toissaviikolla pahimmillaan yli 500 000 taloutta oli ilman sähköjä. Yksi heistä oli ystäväni, joka perheineen kärsi reippaasti yli 50 tunnin sähkökatkoksesta.

Ja kun lämpötilat ovat tätä luokkaa, niin sähkökatkojen aikana alkavat talot ja asunnot viiletä nopeasti. Tuo +8 (tuntuu kuin +3) on poikkeuksellisen alhainen ollakseen maaliskuun loppupuolen lämpötila meidän seuduillamme. Useina vuosina tähän aikaan vuodesta lämpöä on päivisin +20 C ja on voitu saada jo muutama hellepäiväkin.

Viime tiistaina myös esimerkiksi iso rekka kaatui tuulen voimasta San Franciscon lahden ylittävällä Bay Bridge -sillalla. Tuuli oli hurrikaanilukemissa. Kaatunut rekka vuorostaan aiheutti massiiviset liikenneruuhkat, kun ihmiset yrittivät päästä työpäivänsä päätteeksi San Franciscon keskustasta tai muualta San Franciscon lahden länsipuolelta lahden yli koteihinsa. Muut sillat kuormittuivat autojen määristä täysin ja julkinen liikenne takkuili, käytännössä katsoen seisoi. Muiden muassa lahden yli kulkevat lautat laitettiin voimakkaan merenkäynnin vuoksi tauolle. Twitter ja muut kanavat alkoivat täyttyä työpaikoilta koteihinsa palaavien ihmisten tuskaisista päivityksistä. Monet olivat tehneet matkaa kotiinsa jo kolme tuntia, eikä loppua ollut vielä näkyvissä.

Bay Bridge Google Mapsin kartalla. Silta on keskeinen kulkuväylä työmatkaliikenteelle San Franciscon keskustaan ja sieltä pois.

Kron4 News -uutiskanavan kuva sillalle kaatuneesta rekasta. Rekka kaatui sopivasti työmatkaruuhkan aikaan klo 17. Silta päästiin avaamaan liikenteelle 3,5 tuntia myöhemmin.

Kahdessa viimeisimmässä myrskyssä ilmeni myös aivan uusia, suorastaan hengenvaarallisia tuhoja. Edeltävällä viikolla San Franciscon 52-kerroksisesta pilvenpiirtäjästä irtosi ikkunalasi, joka lensi tuulen voimasta alas jalkakäytävälle. Mikä giljotiini! Business Times pitää kyseistä pilvenpiirtäjää jopa kaupungin parhaana toimistorakennuksena. Siinä pitävät konttoreitaan mm. Bank of America, Microsoft ja suomalainen menestyjä Supercell. Mutta näin kävi. Ikkuna otti ja lähti. Viime viikon myrsky toisti tempun toisessa sanfranciscolaisessa pilvenpiirtäjässä. Jälleen kerran iso ikkunalasi rikkoontui ja räiskähti alas kadulle. Onneksi kukaan ei jäänyt noiden irronneiden lasien alle!

Lisäksi viime myrskyssä yhdestä San Franciscon korkeasta asuinkerrostalosta lensi parvekkeelta kokonainen sohva alas jalkakäytävälle. Tilanne tallentui sattumoisin videolle: Yksi pilvenpiirtäjäasukas oli juuri ottamassa olohuoneessaan videota omasta parvekkeestaan, jonka lattialle asetetut levyt irtoilivat myrskytuulen voimasta. Yhtäkkiä kesken videoinnin taustalla lentää musta sohva. Tuuli oli todellakin yltynyt hurrikaanilukemiin, joten ei ihme, että näinkin vakavia seurauksia se sitten aiheutti.

CBS-uutiskanavan YouTube-video lentävästä sohvasta nähtävissä täältä.

Eikä oma pihammekaan säästynyt. Kenties muistatte, että tammikuun myrskyssä kyytiä sai takapihamme viisimetrinen palmu. Viikkoja kului, mutta lopulta palmu sai betoniin valetun tukitolpan rinnalleen. Mutta kuinkas kävi? Toissaviikon myrskypuhureissa ei suinkaan kaatunut uudestaan palmu, vaan palmun tukitolppa! Palmustamme katkesi ainoastaan yksi massiivinen lehti. Että niinkin jämerä tuki sitten oli. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... 

Pihallamme kasvava ja parhaillaan kukkiva persikkapuukin sai kyytiä. Puu pysyi onneksi pystyssä, mutta sen kukintojen hennon vaaleanpunaiset terälehdet irtoilivat tuulten voimasta. Kun katseli ikkunasta ulos, oli pihassamme ajoittain kuin vaaleanpunainen lumisade.

Myrskyjen tuhoja siivotaan ja korjaillaan alueellamme edelleen. Moottorisaha laulaa täällä nyt korttelissa jos toisessakin, kun kaatuneita isoja puita ja katkenneita oksia sahataan pienemmiksi poiskuljetusta varten. En usko, että kaikkia vahinkoja saadaan korjatuksi ennen kuin uusi myrsky jo kurkkii sääkartoilla. Tuhoja on todella paljon. Tässä viikonloppuna otettuja kuvia.

Pätkä aitaa kaatunut. Saman aidan toinen pää oli vastaavassa jamassa.

Kuntosalin parkkipaikalla oli lauantaina vielä kovastikin siivottavaa.

Ajoväylälle asetettu varoitustolpat, koska ison puun oksia kerätty kasaan.

Useampikin lukijoistani tietää Sunnyvalen Washington-puiston. Sielläkin oli kaatunut valtava puu. Ympärillä varoitusnauhat ja oranssit tötteröt.

Myös yksi moottoritien penger sortui rankkasateissa. Kuvalähde CBS News.

Poikkeuksellisen kylmää ja sateista

Ja ei vain myrskyjä, mutta tämä talvi on ollut myös poikkeuksellisen kylmä ja sateinen. Sateet tulevat Sierra Nevadan vuoristossa tietenkin lumena ja lumimassat alkavat olla jo hälyttävän suuria. Monet pelkäävät kattojen romahtavan painavien lumikinosten voimasta. Joidenkin mökit ovat hautautuneet täysin lumeen. Tässä yksi uutiskuva Bear Valleyn laskettelukeskuksesta. Lunta oli kuvanottohetkellä 16 metriä! 

Lake Tahoen alueen laskettelukeskuksissa lunta on ollut jopa tuotakin enemmän. Niinpä yksi sen suosituista laskettelukeskuksista ilmoitti vastikään kauden jatkuvan aina itsenäisyyspäivään asti. Eli 4th of Julyn voi halutessaan viettää laskettelusukset jalassa rinteitä alas rallatellen. 

Lopuksi vielä toisenlaisia arkikuulumisia viime viikolta. Keskiviikkona myrsky oli tältä erää laantunut. Aurinko paistoi ja ohjelmanumerona oli seuraava:

Äänestäminen

Viime viikolla oli myös ulkosuomalaisten tärkeä vaikuttamisen paikka: ennakkoäänestysmahdollisuus Suomen eduskuntavaaleissa. Tilanteesta teki erityistä juhlaa se, että Piilaakson tai oikeastaan koko Pohjois-Kalifornian äänestyspaikaksi oli valikoitunut Nokian uusi toimisto omassa kotikaupungissamme. Niinpä meillä oli äänestyspaikalle vain viiden minuutin ajomatka. Aivan mahtavaa! Tämä oli suorastaan luksusta ottaen huomioon, että koko Yhdysvalloissa, siis jotakuinkin Euroopan kokoisella maantieteellisellä alueella, ennakkoäänestyspaikkoja oli yhteensä 18 kpl. Näistä kolme sijaitsi Kaliforniassa. Tarkkana kuitenkin sai olla, sillä Piilaaksossa ennakkoäänestys oli mahdollista vain ja ainoastaan yhtenä päivänä. Ajankohtaa ei siis kannattanut unohtaa, jos aikoi äänensä vaaleissa antaa. Mutta aika moni sen onnistuneesti muisti: korviini kantautui vankka huhu, että Piilaakson äänestyspaikalla kävi tuona päivänä äänestäjiä peräti pari tuhatta.

Uudet hienot tilat oli Nokialla. Taustalla juhlavasti Suomen ja USA:n liput.

Yllätyskissa

Kerroin(kohan) blogissani jo aiemmin, kuinka pihpiirissämme alkoi joskus viime vuoden loppusyksystä liikkua illan hämärissä töpöhäntäinen kissa. Kissa oli valtavan säikky, vaikutti siis ei kenenkään kotikissalle. Annoimme kissalle pikku hiljaa ruokaa ja kissa ottikin tavakseen tulla meille aina iltapalalle. Näiden kuukausien aikana ystävänkappoja on yritetty hieroa kaikin mahdollisin tavoin, mutta edelleen kissa tykkää sähistä, jos koetamme sitä lähestyä. Mietimme jo, osaako kissa naukua laisinkaan, ja tuo sähinä on kenties viiksiniekan ainoa tapa ilmaista ääneen itseään. Viimeisen kuukauden aikana kissa on ilmestynyt usein myös aamupalalle. 

Arka ja töpöhäntäinen kissakaverimme. Hänelle olemme jo antaneet kutsumanimen.

Nyt parina viime viikkona olemme kuitenkin olleet hiukan ihmeissämme, kun ruokalautanen on ollut aina katin vierailun jälkeen tyhjä. On tuntunut, että annoskoko kissalla on vain kasvanut ja kasvanut. Mutta kappas, viime viikolla syy ruoan menekkiin selvisi: kupillahan käy myös toinen kissa. Nyt meillä olisi pihapiirissämme siis kaksi suloista kesytettävää.

Nykyään ruoka maistuu myös tälle tuuheahäntäiselle. Ei ole aivan yhtä säikky kuin tuo toinen katti, mutta vielä emme ole päässeet silitysetäisyydelle. Seuraavaksi pitäisi pohtia, mikä kissalle nimeksi... :-)

Tällaisia arkikuulumisia tällä kertaa. Kovin myrskyisää on siis ollut. Ja eilisillan säätiedotuksessa laskettiin jo tunteja seuraavaan myrskynsilmään. Ikään kuin lähtölaskenta. Nyt jään suoraan sanoen vähän kauhulla odottamaan tuota huomista myrskyrintamaa. Millaisia tuhoja se mahtaa saada aikaiseksi? Teille sanon kuitenkin nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

AAPI-viha ja Oscarit

Pandemian loppupuolella Kaliforniassa alkoi nostaa päätään AAPI-viha. AAPI tulee sanoista Asian American Pacific Islanders ja tarkoittaa siis USA:ssa asuvia aasialais- ja Tyynenmeren saarivaltiotaustaisia henkilöitä. Jos tämä vihanpurkaus ei ole ylittänyt kansainvälistä uutiskynnystä jokaisessa niistä maailmankolkista, joista blogiani luetaan, niin viha syntyi juurikin pandemian alkuperästä. Tutkimukset kun lopulta osoittivat viruksen saaneen alkunsa Kiinasta. 

Täällä viha yltyi nopeasti aina viharikoksiksi asti ja erityisesti San Franciscosta uutisoitiin kanavillamme lukuisia aasialaisiin kohdistuneita rikoksia. Näitä olivat esimerkiksi väkivaltarikokset. Niitä kohdistettiin erityisesti heikoimpiin eli iäkkäisiin aasialaisiin. Heitä saatettiin kaduilla tai omilla pihoillaan töniä kumoon takaapäin tai iskeä nyrkillä päin kasvoja jalkakäytävällä keskellä kirkasta päivää. Vanhus tietenkin menettää helposti tasapainonsa, kukapa ei menettäisi noin yllättävissä tilanteissa, ja moni sai vakaviakin vammoja iskeytyessään katukiveykseen. Tapauksia tallentui kauppojen ja katujen valvontakameroihin, ja kun niitä näytettiin uutisissa, niin pahaa teki katsoa. Myös ilkivaltarikoksia tehtiin lukuisia. Aasialaisten pitämien kauppojen ikkunoita rikottiin ja tehtiin muutakin vandalismia. Huomionarvoista on, että Piilaakson väestöstä aasialaistaustaisia on peräti joka kolmas.

Ikävä aihe vaatii vastapainokseen kauniin kuvan. Pihamme persikkapuu kukkii parhaillaan.

Olen ollut viime viikkoina matkustuksen vuoksi hiukan uutispimennossa, mutta käsitykseni mukaan AAPI-viharikokset olisivat nyt onneksi jo laantumaan päin. On myös perustettu AAPI-rikoksia vastustava liike Stop AAPI Hate, jonka nettisivulla voi esimerkiksi ilmoittaa uusista aihealueen rikoksista.

Oscareiden jakaminen

Viikko sitten jaettiin elokuvateollisuuden Oscar-palkinnot. Katsoimme Oscar-gaalan televisiosta suorana lähetyksenä, kuten monena muunakin vuonna. Palkintojen jaossa taidetaan ottaa vuosi vuodelta yhä enemmän kantaa myös maailmanpoliittisiin tilanteisiin. Ei esimerkiksi liene ihme, että näin Venäjän hyökkäyssodan aikaan dokumenttien sarjassa voiton vei venäläisestä oppositiojohtajasta, mielipidevangista Aleksei Navalnyista kertova dokumentti. (Toki olen huono puntaroimaan palkinnon oikeellisuutta, koska en ole nähnyt ainoatakaan ehdolla olleista dokumenttielokuvista.) Ainakin palkitseminen ja palkintopuheet nostivat jälleen esiin tärkeän asian: tuo järjetön sota pitäisi saada loppumaan.

Mutta sitten. Oscareitahan suorastaan kahmaisi elokuva nimeltään Everything Everywhere All at Once. Se sai jopa seitsemän Oscar-palkintoa. Elokuva kertoo kiinalaisten maahanmuuttajien elämästä (ja utopistisesta seikkailusta) Yhdysvalloissa. Palkitsemisissa tehtiin myös historiaa, sillä ensimmäistä kertaa näispääosapalkinnon sai aasialainen.

Voittoisan elokuvan mainoskuva, kuvakaappaus Imdb.com.

Oscar-gaalan innoittamina katsoimme voittoja kahmineen elokuvan viime viikolla. Odotukset olivat totta kai korkealla. Mutta kuinkas sitten kävikään? Mielestäni elokuva oli kerrassaan surkea. Tai ei se minusta ainakaan ollut seitsemän Oscarin arvoinen. Puvustuksesta ja maskeerauksesta elokuva mielestäni ansaitsi palkintonsa, kenties näyttelijäsuorituksetkin. Mutta kokonaisuutena, ei se minun mielestäni kaikkia seitsemää olisi ansainnut. (Ja tämä on siis vain ja ainoastaan minun henkilökohtainen mielipiteeni, josta ei tarvitse loukkaantua.) 

Kun sitten elokuvan nähtyäni suorastaan hämmästelin jälkikäteen niitä kaikkia seitsemää Oscar-palkintoa, tuli väistämättä mieleeni, että olisikohan AAPI-viharikoksilla ollut osuutta asiaan, että näinkin monet palkinto-ovet aukenivat juuri aasialaisvetoiselle elokuvalle. Ehkä heitä haluttiin nostaa positiiviseen valokeilaan kaiken kokemansa viharikosaallon jälkeen? Satuttiinhan palkinnotkin jakamaan samassa USA:n osavaltiossa, jossa näitä viharikoksia on ollut paljon. No, tämä oli vain omaa pohdintaani, oliko näillä tapahtumilla yhteys...

Joko sinä olet katsonut tuon Everything Everywhere All at Once -elokuvan? Mitä pidit? Ja olivatko AAPI-viharikokset jo kantautuneet korviisi ennen tätä? Tai onko kenties omassa asuinympäristössäsi ilmennyt samanlaista vihakäyttäytymistä aasialaisia kohtaan?

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Myrskytuhoja ja niiden korjauksia

Pohjois-Kaliforniassa on ollut aivan poikkeuksellinen talvi. Ensinnäkin meillä on ollut tavallista kylmempää. Kun yleensä öisin pakkasella käväistään joka talvi ehkä kaksi tai korkeintaan kolme kertaa, niin nyt hallaöitä on ollut lukuisia. Myös päivälämpötilat ovat pysytelleet keskiarvoja matalempana. Kun talvikuukausina kylmimmät päivät ovat yleensä +12 - +13 asteen luokkaa, niin nyt on useina päivinä jääty alle +10 asteen. Ja koska paikallisia koteja ei pääsääntöisesti ole rakennettu kylmiin olosuhteisiin, niin villasukat ovat olleet viime aikoina kovalla kulutuksella. (Nykyisen kotimme lämmitysjärjestelmä on onneksi uusi ja hyvä, mitä en pysty sanomaan kaikista edellisistä Piilaakson-vuokrakodeistamme. Hrrr, hytisyttää vieläkin...)

Kotikaupunkimme pormestarin jakama kuva eilisillan myrskytuhoista. Kukintojen väristä päätellen voisi olla kirsikkapuu.

Toisekseen meillä on ollut hurjasti sateita ja rankkoja sellaisia. Rutikuiva osavaltiomme toki vettä tarvitsee, mutta lyhyessä ajassa liika on liikaa. Ei kuiva maaperä kykene imemään sellaista määrää vettä millään. Niinpä täällä on ollut todella paljon mutavyöryjä ja maansortumia, jopa niin, että vuorenrinteillä tai niiden juurella asuvat ihmiset ovat menettäneet kotejaan. Myös Tyynenmeren rantatörmää vajosi alkuvuonna mereen metritolkulla jättäen asuintaloja kiikun-kaakun-keikkumaan. Myös lumimassat Kalifornian sisämaassa Sierra Nevadan vuoristossa ovat tänä talvena olleet massiiviset. Tahoella lumimäärä oli jo tammikuussa 2,5-kertainen normaaliin verrattuna, joten laskettelukauden odotetaan jatkuvan pitkälle kevääseen tai jopa kesään.

Kolmanneksi meillä on ollut voimakkaita myrskyjä toisensa perään. On puhuttu myrskyjen paraatista. Myrskyt ovat sekoittanet mm. koko maan lentoliikennettä, aiheuttaneet pitkiäkin sähkökatkoja, irrottaneet talojen kattoja, katkoneet ja kaataneet isojakin puita. Tuhoja syntyi meidänkin alueellamme paljon. Yksi merkittävimmistä oli varmastikin ikonisen satamalaiturin romahtaminen Santa Cruzin Aptosissa. Laiturin päässä meressä on ollut historiallinen sementtilaiva ja ranta on ollut suosittu virkistäytymiskohde. Alkuvuoden myrskutuulet hajottivat laiturin ja jäljelle jäänyt pätkä on romahtamisvaarassa. Aivan vastikään tehtiin päätös, että loputkin laiturista on turvallisuussyistä pakko purkaa.

Kuuluisa Aptosin laituri romahtaneena. Oikeassa yläkulmassa laivan jäänteet. Laituri jatkui siis laivalle saakka ennen romahtamistaan. Kuva: Kron4.com.

Sementtilaiva aaltojen armoilla. Kuva: Kron4.com.

Kalifornian julistettiin hätätila lukuisten myrskytuhojen vuoksi. Tammikuussa maamme presidentti kävi tarkastamassa tilanteen ja piipahti myös Aptosin satamalaiturin luona. 

Presidentin seurana osavaltiomme kuvernööri. Kuva: Kron4.com.

Satuimme näkemään presidentti Bidenin helikopterisaattueen, kun hän palasi tuolta rannikolta takaisin Piilaaksoon. Täällä häntä odotti sotilaslentokentällä Air Force One.

Tuhoja kotitontilla

Eikä meidän kotitonttimmekaan myrskytuhoilta ole välttynyt. Kenties muistatte, että teimme uudenvuoden äkkilähtömatkan ja jäimme matkakohteeseemme jumiin. Tämä nimenomaan talvimyrskyjen ansiosta, joskin tuolloin USA:n itärannikon. Mutta myrskysipä kotonamme länsirannikollakin - taas.

Kun sitten lopulta pääsimme palaamaan kotiin, odotti ensimmäisen aamun sarastaessa takapihallamme surkea näky. Pihamme ainoa palmu, korkeudeltaan noin viisi metriä, oli myrskytuulien voimasta kaatunut. Onneksi ei ihmisten, autojen tai talon päälle, mutta romahdutti siinä samalla takapihamme aidan.

Aitamme oli ollut huonossa jamassa jo aiemmin, mutta nyt se oli jo turvallisuusriski. Niinpä otimme yhteyttä vuokranvälittäjäämme, lähetimme kuvat tilanteesta ja pyysimme pikaista korjausta niin aidalle kuin elvytystoimia palmulle. Aitaa enemmän minua suretti, jos ja kun ainoa palmumme tuossa rytäkässä nyt kuolisi. Niinpä teimme ukkokullan kanssa hätätoimenpiteitä ja pönkkäsimme palmua takaisin pystyyn painavien irtotiilien avulla. Ja onneksi näin teimme. Nimittäin vuokranvälittäjämme kautta hoidettuna puutarhuri kävi palmun korjaamassa lopulta vasta viisi-kuusi viikkoa tapauksen jälkeen! Ensin kävivät tekemässä tilannearvion, sitten suunniteltiin, sitten hankittiin tarvikkeita, sitten valettiin tukipilari betoniin, odoteltiin sen kuivumista ja lopulta palmu nostettiin pystyyn mustekalakuminauhan avulla. Jos palmu olisi ollut koko tuon ajan kallellaan, olisi se mitä todennäköisimmin kyllä kuollut kokonaan. Nyt on ehkä vielä toivoa, että se jäisi henkiin.

Piilaaksolainen patentti palmun pystyssä pitämiseksi?

Tähän muuten kuriositeettina, mitä uuden täysikokoisen palmun istuttaminen takapihalle Piilaaksossa voi maksaa. Ystäväni kertoi perheestä, joka olisi halunnut palmun takapihalleen. Pyysivät tarjousta jo vuosia sitten. Hintaa palmulle, nostettuna talon yli takapihalle, olisi tullut jo tuolloin 25 000 dollaria! Perheellä jäi palmu laittamatta. Ja turha olisi varmaan meidänkään kinuta uutta tilalle, jos nykyinen nyt todella kuolee. Hinta on näinä päivinä varmaan vieläkin karmeampi. 

Ja tokihan se aitakin takapihallamme korjattiin. Vieläpä ennen palmun elvytystoimia, ja tätä korjaustoimien järjestystä minä suuresti ihmettelin. Tai no, aita siis korjattiin ja korjattiin. Siis katsokaapa tätä työn jälkeä! Vuokranvälittäjän mielestä aitamme on nyt korjattu ja ennen kaikkea valmis... Siis aivan kamalan näköinen! Ehkä minä keskustelen tästä asiasta vielä... Mutta koska olemme vain vuokralaisia, emmekä maksa korjaustoimia itse, niin meidänhän on tyytyminen siihen, mihin tilaan maksaja päättää korjaustoimet jättää.

Piilaakson glamouria taas kerrakseen... Siinä taitaa nyt olla kolmea tai neljää eri aitamateriaalia ja vuosikertaa. Tuonne aidan päälle kasvaa kyllä aidan takaa nopeakasvuinen muratti. Toivon, että muratti peittäisi tuon aidan yläosan ja äkkiä!

Eilen illalla meillä oli jälleen tuuli luokkaa navakka. Siis ihan järkyttävät myrskyluokan puhurit ja niistä kertoo postauksen ensimmäinen kuvakin. Meiltäkin meni kertaalleen sähköt illan aikana ja saimme myös lisää tuhoja pihallamme. Nyt autotallimme kulmalta katkesi jukkapalmu. Toinen jäi vielä pystyyn. Tuo kasvi kasvaa täällä kyllä nopeasti, mutta surettaa silti, kun nyt on jäljellä enää yksi. Siinä on parhaimmillaan kasvanut viisi jukkapalmua rykelmässä, mutta puutarhuri on sitä kovalla kädellä karsinut.

Lisää vahinkoa, yhyy.

Äärimmäisiä ja poikkeuksellisia sääolosuhteita on luvassa ennusteiden mukaan jatkossakin. SF Gate -lehden artikkelin mukaan loppuviikosta kaikki kalifornialaiset voivat nähdä lunta! Lumisade suurimmissa kaupungeissa täällä on todella harvinaista. San Franciscossa on satanut lunta viimeksi vuonna 1976. Siis liki puoli vuosisataa sitten.

Tällaisia välähdyksiä Piilaaksosta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Vieraita! Tai sitten ei

Mikä tekee ulkosuomalaisen erityisen onnelliseksi? Ainakin ystävät, jotka saapuvat meille vieraiksi tänne maapallon toiselle puolelle joko Suomesta tai muualta kaukaa.

Kevään merkkejä.

Ensimmäinen vieras pitkään aikaan 

Tällä viikolla saamme ystävän kylään Espanjasta. Edellisestä kasvokkain tapaamisestamme onkin aikaa reilusti yli kymmenen vuotta! Niinpä tapahtumissa ja elämänkäänteissä lienee "jonkin verran" kirittävää. Lisäksi saimme vastikään tietää, että ystäväpariskuntamme Suomesta on tulossa kyläilemään huhtikuussa. Voi tätä onnen aikaa! 

Tällaisina hetkinä sitä ulkosuomalainen, varsinkin Suomesta käsin katsottuna huitsin Nevadassa asti asustava ajattelee, että ihanaa, joku tulee meitä moikkaamaan ja siis muistaa meidänkin olemassaolon! No, tämä lienee liioittelua. Ehkä pysymme monien mielessä, vaikkeivat meitä tapaamaan tulisikaan. Mutta näillä vierailuilla on ulkosuomalaiselle aina oma erityinen merkityksensä, ainakin minulle. Ja kuinka mukavia muistoja niistä karttuukaan. 

Kirottu pandemia toi vierailuihin tietenkin omat esteensä. Yhdysvaltain rajat pidettiin pitkään turisteilta kiinni, eikä kukaan päässyt luonamme käymään, vaikka olisi tahtoa ja mahdollisuuksia ollutkin. Niinpä nämä ensimmäiset pandemianjälkeiset vieraat tuntuvat senkin vuoksi aivan erityisen ihanille vastaanottaa. Ja siksi tämän postauksen otsikossa on huutomerkki. 

Ja onhan näiden Piilaaksossa asuttujen vuosien aikana tapahtunut iso muutos myös vieraiden suhteen. Muistan vielä ne ensimmäiset Kalifornian-vuotemme, kun saimme vieraita suorastaan tuhkatiheään. Parhaimmillaan meillä oli kahdet Suomi-vieraat yhtä aikaa ja jouduimme sovittelemaan tyyliin: "Josko te menisitte tutustumaan pariksi päiväksi San Franciscoon, niin voimme majoittaa siksi ajaksi toiset, juuri maahan saapuvat vieraat." Olihan se hurmaavaa aikaa se, kun vieraita oli jopa tungokseksi asti.

Piilaaksossa on toki se positiivinen imunsa, että osa vieraistammekin matkustaa tänne tai San Franciscoon työnsä puolesta. Näin oli edellisen Suomi-vieraamme kohdalla vuonna 2019. (Eli edellisestä Suomi-vieraastamme on todellakin aikaa jo monta vuotta!) Myös tulevan huhtikuisen, pariskunnan matkan on sysännyt alkuunsa toisen työkuviot. Virallisten osuuksien jälkeen he jäävät tänne lomalle ja saatammepa hypähtää itsekin heidän lomasuunnitelmiinsa mukaan. Ja sitten on tietenkin nämä Kalifornian upeat nähtävyydet. Nekin vetävät puoleensa. Eli aivan kaikkea kunniaa emme jokaisesta näistä vierailuista pysty ihan vain oman mahtavan seuramme ja matalan majatalomme kontolle haalimaan, hahah. 

Mitenkäs niitä vieraita viihdytettiinkään?

Oli se sitten pandemia, kallistuneet matkakustannukset, päätös olla tekemättä kaukomatkoja tai mikä tahansa muu syy, niin pitkänmatkan vieraita ei meillä ole viime aikoina kauheasti siis ollut. Ja niinpä havahduimme, että mehän olemme jo aivan unohtaneet, missä kaikkialla ensi kertaa Piilaaksossa ja Kaliforniassa vierailevia ystäviämme tyypillisesti kierrätämme! 

Lisäksi nyt oli vielä uudenlainen pohdinta, kun ensimmäinen vieraamme tulee Espanjasta. Onko hän yhtä innostunut näkemään Tyynenmeren rannat, kun kotimaassaan rantaviivaa on sekä Atlantin että Välimeren kanssa? Entäpä kalifornialaiset viinitilat? Ovatko ne hänelle mitään uutta ja mielenkiintoista, kun Espanjastakin löytää varmasti kivoja viinitiloja ja maukkaita viinejä? No, kalifornialaisista viineistä löytyy toki erilaisia rypälelajikkeita. San Franciscossakin hän on jo käynyt, joskin useita vuosia sitten. Ehkäpä muistinvirkistyspiipahdus voisi olla mieleinen. Ja valtavia punapuita käymme varmastikin ihastelemassa.

Lisäksi sattuu niin sopivasti, että vierailun aikana pelataan vuotuinen amerikkalainen spektaakkeli Super Bowl. Onko mitään sen amerikkalaisempaa? Niinpä ajattelimme viedä vieraamme paikalliseen sporttipubiin katsomaan ottelua. Tai no, paremminkin seuraamaan sitä penkkiurheilijoiden hurmosta ja pubin järjestämää oheisohjelmaa. Nimittäin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin luvassa on ruoka- ja juomatarjouksia, pelitauoilla jaettuja ilmaisia sponsorituotteita sekä arvontaa erinomaisilla palkinnoilla. (Yhtenä vuonna ukkokulta tähtäsi voittavansa tuosta arvonnasta ison television, mutta voittikin potkulaudan, hahah!)

Vieraiden tunnearvo ulkosuomalaiselle

Tulin pohtineeksi omien vieraidemme saamaa paino- ja tunnearvoa. Kuinka tärkeiltä vierailut täällä kaukomailla tuntuvatkaan. Mietin, olisiko tunnearvo yhtä merkityksellinen, jos asuisin Suomesta lyhyen lentomatkan päässä Ruotsissa. Lentovuoroja olisi valita asti, monta päivässä, eikä aikaeroakaan olisi kuin yksi tunti. Helppo ja edullinen tulla, ja vaikka vain lyhyeksikin aikaa. Tänne meille matkustaminen vaatii aina enemmän aikaa, rahaa ja vaivannäköä.

Entäpä ulkomailla vietetyt vuodet? Lisäävätkö ne kyläilyjen saamaa painoarvoa entisestään? Mitä kauemmin pois Suomesta, sen merkityksellisempiä tapaamiset ulkomaankodissamme ovat. Ei, tätä en allekirjoita. Mielestäni kaikki vierailut ovat olleet yhtä merkityksellisiä ja mieleenpainuvia, tapahtuivatpa ne kahden tai kahdeksan ulkomaanvuoden jälkeen. Mutta tuosta Ruotsi-tilanteesta en osaa sanoa. Enhän ole Ruotsissa vuosikausia asunut, joten en voi verrata.

Kohtalo puuttuu peliin

Olin jo kirjoittanut onneni huumassa blogipostaukseni kuvaa ja hienosäätöä vaille valmiiksi. Tarkoitukseni oli se juuri julkaista, kunnes saimme mitä ikävimmän uutisen. Ystävämme Espanjasta joutui perumaan matkansa vain neljä päivää ennen h-hetkeä. Syynä äkillinen ja äärimmäisen surullinen perhetragedia. Vaivuin uutisesta itsekin melkeinpä shokkiin. Kun onni ja odotus vieraasta muuttuvatkin suruksi ja myötätunnoksi. 

Päätän kuitenkin julkaista postaukseni, kertoohan tämä ulkosuomalaisen elämästä. Ja aidoimmillaan. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kun postipojan kanssa menee hermo

Otetaanpa alkuun ne hyvät puolet. USA, Kalifornia ja Piilaakso on siitä kiitettävä paikka, että täällä jaetaan kirje- ja pakettipostia vähintään kuutena päivänä viikossa. Siis myös lauantaisin, ja onpa joku paketti joskus toimitettu sunnuntaisinkin.

Nyt viime aikoina homma on alkanut meidän kortteleillamme kuitenkin tökkimään. Riesaa on kestänyt jo pari kuukautta. Tilanne alkoi suistua pois raiteiltaan joulukuussa, kun alueellemme tuli uusi postinjakaja. Hänen työvuoronsa olivat aina loppuviikosta ja aloimme niinä päivinä saamaan saman talonumeron, mutta seuraavan kadun postit meille. Jos siis osoitteemme olisi 250 1st Avenue, niin saimme joulukuussa esimerkiksi läjittäin joulukortteja, joiden osoite oli 250 2nd Avenue. Ja paljon muutakin väärää postia. (Todellisuudessa näiden kahden kadun nimet eivät muistuta toisiaan alkuunkaan eli varsinainen puusilmä postia oli jakamassa.) Ja lopputulemana, että emme siis itse saaneet mitään omaa postia! Ne jaettiin mitä todennäköisimmin väärälle kadulle, eikä niiden vastaanottaja laittanut posteja eteenpäin. Onneksi ukkokullalla on sähköinen seuranta, jonka kautta yritimme aika ajoin katsoa, ettei mitään tuiki tärkeää postia jäisi tulematta.

Herkuttelu- ja hermojen lepuutushetki takapihan auringossa. Jäätelömakuna Unicorn Vanilla.

Tuli tammikuu ja väärin jaettu posti loppuviikkoisin jatkui. Postilaatikko on talomme kuistilla, joten postinjakaja tulee aivan ovellemme. Mutta koska emme useinkaan ole juuri postinjakohetkellä kotona, teippasin postilaatikkomme kylkeen ystävällisen heippa-lapun jakajalle. Terävöitin, että meidän katumme on nimeltään tämä, eikä tämä. Ja ties kuinka montaa kymmentä tai sataa muuta postin vastaanottajaa tämä sama vaiva kosketti! Jaettiinko koko meidän pitkän kotikadun postit päittäin väärin seuraavan kadun kanssa? Siinä tulee jo helposti yli sata väärää kohdetta. Vai oliko katuja sekoitettu keskenään enemmänkin? 

No eräänä päivänä tämä uusi jakaja, vanhempi herra, oli postin jaossa ja satuin olemaan kotona. Näin ja kuulin, kun naapurimme jututti jakajaa. Heillä tuntui olleen sama ongelma: väärän kadun postia nippukaupalla. Naapuri oli ilmeisesti tehnyt virheistä ilmoituksen jo postin nettipalvelun kautta. Niinpä tulin ulos kuistillemme ja jututin jakajaa minäkin. Mies pahoitteli ja otti antamani läjän väärää postia jakaakseen sen nyt lopulta oikealle kadulle.

Tällä viikolla postinjakaja unohti postilaatikkoomme omia työvälineitään. Löytyi tällainen nivaska ruttuisia paketinnoutolappuja, sentään täyttämättömiä olivat. 

Joulukorttejakin saimme vain yhden kappaleen, joka sekin saapui perille vasta tammikuussa. (Joskin yhtenä vuonna saimme joulukortin vielä maaliskuussa, ja silloin postinjakajamme oli ihan tolkku ja osasi asiansa. Etteivät nämä joulukorttitoimitukset Suomen ja USA:n välillä ole ennenkään olleet niin kuukauden päälle, hahah.) Mutta joulukuun postejamme saattaa siis edelleen olla teillä tietymättömillä. Joulu-tammikuussa saamme olla postin kanssa erityisen hereillä, sillä silloin meille lähetetään mm. autojen uudet vakuutuskortit. Tuo kortti tai muu todiste auton vakuutuksista on täällä pakollinen autossa mukana. Tammikuu puolestaan on postin kannalta hyvin olennainen kuukausi, sillä tällöin lähetetään dokumentteja, joita tarvitaan veroilmoituksessa. Eilen perjantaina saimme mm. pankkimme yhteenvedon vuonna 2022 maksetuista koroista. Tuokin tieto tarvitaan veroilmoitukseen, jonka täyttäminen aloitetaan helmikuussa. Onneksi kyseinen pankin kirje sentään saapui perille kuten pitikin.

Mutta eilen sattui sitten jälleen uusi sössintä. Se oli sitten se "viimeinen niitti" ja kirvoitti myös tämän postauksen kirjoittamiseen. Odotin saapuvaksi pakettia, jossa piti olla kolme kasvojenhoitotuotetta. Iltapäivästä sain sähköpostin, että paketti olisi toimitettu postilaatikkoomme. Olimme molemmat kyseiseen kellonaikaan kotona, eikä meille jaettu yhtään mitään. Sähköpostissa ohjeena oli, että jos pakettia ei näy, kannattaa odottaa vielä pari tuntia. Joskus jakajat voivat merkitä paketin toimitetuksi hiukan etukäteen. Vielä illallakin laatikkomme oli kuitenkin edelleen tyhjä.

Kirosin tilannetta ukkokullalleni, sillä paketti oli selvästi jaettu väärään paikkaan. Lisäksi luvassa oli todella kylmä yö. Pakkasta hipova yölämpötila ei tekisi hyvää noille tilaamilleni tuotteille. Ukkokulta yritti tehdä virheilmoituksen postin nettisivuilla, mutta kas, lomake jumitti. "Yritä myöhemmin uudelleen." Murisin ja ärisin tilanteelle, mutta eipä siinä viitsinyt lähteä iltamyöhällä kiertämään korttelia ja kyselemään, onko joku naapureistamme sattumoisin saanut pakettiani.

Tänään lauantaina puolilta päivin vastapäätä asuva naapurimme kiikutti paketin ovellemme. Hän oli sen vahingossa avannutkin, mutta laittanut tuotteet takaisin huomatessaan, ettei tilaus ollut hänen. Nytpä siis naapurissakin tiedetään, millaisia tököttejä kasvoilleni käytän. Onneksi en ollut tilannut mitään tuon intiimimpää. 

Ja valitettavan oikeassa olin pahan ennakkoaavistukseni kanssa. Kun avasin paketin, kaikki tuotteet olivat edelleen aivan jäätävän kylmiä. Paketti oli siis lojunut yön yli naapurin varjonpuoleisella kuistilla. Jäätyivätkö siis tuotteistani tehoaineet viime yönä harakoille? Mahdolliset ihoreaktiot tai niiden toivottujen positiivisten vaikutusten totaalinen puuttuminen jäävät nähtäviksi...

Näitä pakkasvaroituksia meille on nyt tullut paikallisen sääpalvelun lähettämänä puhelimiin jo pari kolme kertaa tänä talvena.

Kun paketti lopulta pääsi perille, siihen kirjoitettu yrityksen mainosmotto tuntui lähinnä irvailulta. Korostaisin, että ei suinkaan näin, vaan kauneus ja kauneudenhoito pääsevät alkamaan vasta, kun paketti toimitetaan oikeaan osoitteeseen! Ja koskapa menivät ja jäädyttivät mun tuotteet, niin jos ei minusta nyt tule nättiä näillä purnukoilla, niin se on kyllä postin vika!

Että tällaista postin kanssa sekoilua viimeiset pari kuukautta. Mutta pieniä murheitahan nämä ovat maailman merissä. Valtavat irtisanomisaallot ovat pyyhkäisseet myös Piilaaksossa, eivätkä valitettavasti omatkaan ystävä- ja tuttavapiirimme ole niiltä kolhuilta välttyneet. Äkillistä turbulenssia on ollut myös omien töitteni saralla. Mutta ei mulla muuta tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!