tiistai 24. syyskuuta 2019

Viikunavarkaasta tulikin poliisiasia

Sitä ei näköjään pitäisi mustalla huumorilla heittää minkäänlaista herjaa tilanteista, joiden ei haluaisi oikeasti toteutuvan. Meillehän valkeni vasta muuttomme jälkeen nuo kaikki uudella pihallamme olevat ihanat hedelmäpuut. Tuolloin vitsailin, että kunhan sato alkaa kussakin puussa kypsymään, niin joudunkohan minä sitten haukankatseella puita vahtimaan mahdollisilta hedelmävarkailta. Menin siis maalaamaan piruja seinille, joten tietäähän sen, että minun kohdalla tämän piti sitten toteutua. Ja tilannehan eskaloitui lopulta niin, että jouduimme soittamaan yhdestä tunkeutujasta poliisille. 
Enpä olisi arvannut, että kypsät viikunat voivat aihuttaa meille tällaista riesaa!

Ensimmäinen tapaus


Oli kaunis tiistaiaamupäivä ja olin yksin kotona. Yhtäkkiä huomaan, että etupihallamme viikunapuun katveessa seisoo joku! Ensin luulin hänen olevan sieltä tutkimusyksiköstä, joka pitää puussamme sitä hyönteisansaa, josta kerroinkin teille jo aikaisemmin. Menin ikkunan äärelle nähdäkseni paremmin ja katin kontit! Joku ukon mokomahan siellä keräsi viikunoitamme kainalossaan olevaan paperipussiin! Minä ryntäsin ulko-ovellemme, avasin oven ja huusin ukolle, että anteeksi, mutta kuka te oikein olette ja mitä te siellä puuhaatte, meidän pihallamme! Tässä vaiheessa ukko hivuttautui puun alta esiin ja näin hänet paremmin. Kyseessä oli noin 60-vuotias, möhömahainen ukonköriläs. Ei siis enää mikään pojanviikari. Ukko alkoi selittämään minulle, että on kuulemma aikoinaan istuttanut kyseisen viikunapuun ja tuli nyt sitten katsomaan olisiko siinä satoa korjattavaksi. Olin enemmän kuin ällikällä lyöty. Ukko ei pyydellyt pihalle tulemistaan tai mitään muutakaan anteeksi, vaan jatkoi poimintaansa. Minä jatkan ukolle, että tämä on kuule meidän piha nyt ja kyseessä on siis yksityisalue. Ukko jatkaa, että talohan oli kolme kuukautta tyhjilläänkin. Noh, ilman silmälasejakin olisi nähnyt, että pihassamme oli kyseisellä hetkellä kaksi autoakin! Eli talomme ei todellakaan näyttänyt enää asumattomalle. Toistin ukolle, että joo, mutta me asumme tässä talossa nyt ja sinun olisi vähintäänkin pitänyt kysyä lupa viikunoiden keräämiseen. Sitten ukko katsoi minua täysin hölmistyneenä ja sai lopulta sanat ulos suustaan: "No voinko minä nyt kerätä näitä viikunoita?" Niin, hänhän oli niitä jo kahminut pussiinsa, joten murahdin ukolle, että no ota muutama, mutta älä tee tätä toiste. Vahdin ukkoa edelleen ovelta ja siinä se jatkoi kaikessa rauhassa viikunoiden poimimista. Lopulta ukko istahti autoonsa ja antoi "ryöstösaaliin" vänkärin paikalla istuvalle naiselle. Eukko alkoi heti popsimaan viikunoita. Kyllä oli eukolla kovat viikunanhimot, en muuta sano! 


Jälkiviisautta


Raportoin tapahtuman heti ukkokullalle ja varsinainen kiukkuaalto valtasi minut vasta jälkikäteen. Kuinka röyhkeä tuo ukko oikein olikaan! Ei minkäänlaisia pahoitteluja ja vaikka hän olisikin puun joskus istuttanut, niin ei se anna elinikäistä oikeutta puun antimiin sen sijaitessa yksityisellä pihamaalla. Jos tuo ukko olisi tullut fiksusti pimpottamaan ovikelloa ja kysynyt lupaa viikunoiden ottamiseen, tottahan minä olisin hänelle luvan antanut. Kyllä tuosta puusta riittää satoa yllin kyllin meidän omiin ja muidenkin tarpeisiin. Mutta ei näin, että tullaan luvatta, kuin omalle pihalle konsanaan! Kyllä suututti. Toisaalta tuntui myös inhottavalle. Joutua häätämään tuiki tuntemattomia omalta pihalta. Jälkiviisaana tilannetta ajatellessani olisin varmasti voinut olla ukolle vieläkin kovasanaisempi, ottaa vaikka kännykällä kuvan ukosta ja hänen autostaan, tai olisin voinut soittaa poliisille luvattomasta tunkeutujasta yksityisalueelle. No tilanne oli jo ohi, joten nämä älynvälähdykset tulivat liian myöhään. Tilanne tuli eteen vain niin yllättäen, etten ollut osannut moiseen kerta kaikkiaan varautua. Tapauksen jälkeen teimme ukkokullan kanssa suunnitelman, että jos tämä röyhkimys vielä palaa, soitamme poliisille. Ja niinhän siinä sitten kävi. Kuten vanha sanontakin kuuluu: rikollinen palaa aina rikospaikalleen.


Toinen tapaus kuusi päivää myöhemmin


Oli vielä täysin valoisa ilta-aika ja olimme tällä kertaa ukkokullan kanssa molemmat kotona. Kesken ruokailumme huomasin, että joku väijyi omenapuumme takana. Joku oli siis taas hiiviskellyt meidän pihallemme. Ilman lupaa. Kun hahmo siirtyi taas viikunapuumme ääreen, tunnistin kyseessä olevan taas saman tunkeilijaukon. Ukkokulta porhalsi pikaisin askelin ulos ja ryhtyi sanallisesti häätämään miestä tontiltamme pois. Sanoi, ettei hänellä ole lupaa tulla noin vain. Tunkeilija jatkoi samaa virttä kuin edelliselläkin kerralla. Hän on istuttanut kyseisen viikunapuun ja tuli katsomaan, miten pihamme kaikki hedelmäpuut voivat. Just joo. Hän kyllä näki puiden tilan jo kuusi päivää sitten. Tätä sanoessaan tunkeilija mussutti puustamme ottamaansa viikunaa. Minäkin olin jo tullut paikalle ja sanoin, että hänellä ei ole lupaa tulla pihallemme noin vain ja että en todellakaan tykkää hänen käytöksestään. Ukkokulta jatkoi tunkeilijalle, että mikäli tämä ei poistu, hän soittaa poliisit. Ja mikä olikaan ukon reaktio? Ukko ei suinkaan poistunut paikalta, vaan alkoi uhoamaan, että joo soita vaan poliisille, tai voithan soittaa vaikka äidillesi ja pyytää häntä apuun. Tämä oli sitten viimeinen pisara. Ukkokulta soitti poliisille. Tunkeilija ei varmastikaan uskonut ukkokullan olevan tosissaan, mutta siinä vaiheessa kun ukkokulta tavasi tunkeilijan auton rekisterinumeroita puhelimessa, tajusi hänkin olevan toden kyseessä. Tällä kertaa röyhkimys oli liikkeellä eri autolla ja yksin. Ja kas, ottipa sitten nopeasti kumipyörät alleen. 

Poliisista lähettiin partio paikalle. Nähtävästi tuona maanantai-iltana ei sitten ollut pahempia rikoksia käsiteltävänä, sillä heillä riitti aikaa tulla paikan päälle. Koska tunkeileva viikunavoro oli jo lähtenyt livohkaan, ei asialla toki ollut enää kiire. Poliisikaksikko tuli käymään ja toinen poliiseista kyseli lisätietoja tapauksista ja tunkeutujan tuntomerkkejä. Sattui siinä vähän koominenkin tilanne poliisin kysyessä tunkeilevan viikunavarkaan rotua. Syntyi hetken hiljaisuus, mutta sitten vastasimme, että arviomme mukaan mies olisi meksikolainen. Nimittäin, kun tämän kysymyksen esittänyt poliisi oli itsekin meksikolainen. 

Poliisien kanssa jutustellessa selvisi, että mikäli hedelmiä kerää luvatta toisen pihalta nimenomaan pussiin, jo se voidaan katsoa rangaistavaksi rikokseksi. Tuomion suuruus riippuisi varastetun saaliin määrästä. Poliisit kysyivät, haluammeko lähteä syyttämään miestä tästä tunkeutumisesta ja luvattomasta hedelmien keräämisestä. Mutta ei, ei meillä mitään sellaisia haluja ollut. Kerroimme vain, että haluamme tällaisen luvattoman tunkeutumisen pihallemme loppuvan. Poliisi kertoi, että he pyrkivät jäljittämään miehen ja jututtamaan häntä, ettei näin voi todellakaan toimia. Kyllä lupa pitää kysyä. Mutta arvatkaapas vaan, saiko poliisi selville miehen olinpaikkaa rekisterikilven perusteella! Rekisterikilven mukaan auto oli rekisteröity jonkun naisen nimiin ja osoitetiedoiksi tuli meidän oma osoitteemme! Pariskunta oli siis nähtävästi asunut talossamme joskus aikaisemmin, eivätkä he olleet vielä tuohon päivään mennessä tehneet osoitteenmuutosta autonsa tietoihin. Niinpä poliisi veti jäljittämisasiassa vesiperän. Loppuohjeiksi poliiseilta saimme, että mikäli tuo ukko vielä pihallemme ilmaantuu, niin nopeasti vain soitto poliisille ja he pyrkivät tulla nopeasti paikalle miehen vielä ollessa tontillamme. Poliisisedät olivat oikein kivoja, joten annoinpa heille parit viikunat mukaan työvuoroansa ilostuttamaan. Hymyillen ottivat vastaan.
Elämäni ensimmäinen omin pikku kätösin valmistettu viikunahillo! Sain vielä kivan vinkin laittaa hillokeitokseen mukaan kanelitangon. Kyllä tuli maukasta, namskis! Saatanpa pyöräyttää vielä toisenkin hilloerän.

Nyt on viikon verran ollut onneksi rauhallista ja toivon mukaan pihamme sellaisena myös pysyy. Tapauksien myötä olenkin saanut harrastusrepertuaariini uuden harrastuksen: viikunapuun vahtimisen. No, jos totta puhutaan, niin ainakin näin tuoreeltaan nämä tapaukset ovat tehneet minusta pihamme suhteen jopa hiukan vainoharhaisen. Eräänä päivänä tutkimusyksikön henkilö tuli hyönteisansalle ja ennen kuin näin, millä asioilla tämä henkilö todella liikkkui, niin minulla oli ehtinyt jo pulssi nousta aika korkealle. Onneksi se oli sillä kertaa väärä hälytys. Samoin olemme selvitelleet, onko taloon vaihdettu lukot täysremontin yhteydessä. Mitä jos tuo ukko kyttääkin hetkeä, jolloin emme ole kotona ja tulee omalla avaimella meille sisään? Mistä noista koskaan tietää!

Nyt vain toivon, ettei minun tarvitse enää koskaan nähdä tätä viikunavoroa. Olihan hänen käytöksensä melkoisen röyhkeää: luvaton kulku yksityispihalla, viikunoiden luvaton poimiminen ja vielä inhottavat uhoamiset päälle, kun ukkokulta pyysi häntä poistumaan! Tätäkin postausta kirjoittaessani olen vilkaissut viikunapuuhumme päin ainakin 30 kertaa. Rauhallista on onneksi ollut ja toivon mukaan uusia yhteydenottoja poliisille ei tarvitse tehdä. Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Vietnamilaisten pitämistä kynsisalongeista Yhdysvalloissa

Monet Kaliforniassa matkailleet ovat voineet kiinnittää huomiota paikalliseen valtavaan määrään kynsisalonkeja. Ja ainakaan täällä asuvana et voi välttyä näkemästä manikyyri- ja pedikyyripaikkoja aivan pienimmissäkin ulkoilmaostoskeskuksissa. Vain muutaman harvan kaupan ja ravintolan ryppäissä kynsisalonkeja voi parhaimmillaan olla kaksi tai useampi. Ja näitä kynsisalonkeja käyttäneenä on sitten vuorostaan saanut huomata, että useimmat niistä ovat vietnamilaisten pitämiä. 
Allekirjoittanut ottamassa ns. spa-pedikyyriä vietnamilaisten pitämässä kynsisalongissa. Tuoleja on salongeissa tyypillisesti vieri vieressä ja tuolien selkänojat ovat hierovia.


Olen itse tainnut käyttää näiden Piilaakso-vuosien aikana neljää tai viittä eri pedikyyripaikkaa riippuen siitä, missä päin laaksoa on milloinkin asuttu. Kaikkien näiden salonkien vietnamilaistaustaiset työntekijät ovat olleet taitavia tekemään pikkutarkkaa ja hyvää työtä. Ainoa, että heidän kielitaitonsa on usein hyvin rajallinen ja aksenttinsakin omanlaisensa, joten sitä voi olla aluksi hankala ymmärtää. Usein heidän englannin kielitaitonsa kattaa ainoastaan seuraavat opetellut repliikit:
- Pick your color! (Pyydetään valitsemaan kynsilakan väri salongin valikoimasta.)
- Nice color! (Valitsemaasi kynsilakan väriä kehutaan.)
- Wanna cut? (Haluatko, että kynsiäsi myös leikataan?)
- Round or square? (Lisäkysymys edelliseen. Leikataanko kynnet pyöreiksi vaiko kulmikkaiksi?)
- xx dollars, thank you. (Hinta toimituksen päätteeksi.)
Kerran minulle sattui normaalia puheliaampi tekijä ja hän osasi myös kysyä: "You busy today?" No, suomalaiselle luonteellehan tällainen vähäsanaisuus toki sopii. Jätetään ne turhat lörpöttelyt sikseen, jolloin saa nauttia hoidosta omassa rauhassa. 

Kaikki minun sattumoisin valitsemat kynsisalongit ovat siis olleet vietnamilaisten pitämiä. Jos faktoista puhutaan, niin vuoden 2015 tilaston mukaan yli puolet kaikista Yhdysvaltain kynsisalongeista ja jopa 80 % Kalifornian vastaavista on vietnamilaisten pitämiä. Mistä tämä oikein juontaa juurensa?


Historian havinaa


Syy vietnamilaisten kynsisalonkien runsaslukuisuuteen USA:ssa ja eritoten Kaliforniassa löytyy 1970-luvulta. Vuonna 1975 yhdysvaltalaisrouva nimeltään Tippi Hedren työskenteli kansainvälisenä koordinaattorina hyväntekeväisyysjärjestössä, jonka tehtävänä oli auttaa vietnamilaisia pakolaisia työllistymään USA:ssa. Hedrenin tehtävänä oli löytää vietnamilaisille ammatteja ja järjestää heille niihin koulutusta. Ammattinimikkeinä olivat aluksi ainakin ompelija ja konekirjoittaja. Kun Hedren työskenteli vietnamilaisten naisten kanssa, nämä kiinnittivät ihaillen huomionsa Hedrenin upeisiin kynsiin. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Vietnamilaiset halusivat kouluttautua manikyristeiksi!

Hedren lennätti henkilökohtaisen manikyristinsä opettamaan 20 vietnamilaista naista kynsien laiton saloihin. Samoin paikallinen kauneudenhoitoon erikoistunut oppilaitos Los Angelesissa koulutti näitä vietnamilaisnaisia tähän ammattiin. Koulutuksen päätteeksi Hedren avusti naisia työllistymään Etelä-Kalifornian kynsisalonkeihin. Ja nyt, 40 vuotta myöhemmin, USA:ssa puhutaan näinkin valtavasta volyymista vietnamilaisten itsensä pitämien kynsisalonkien kohdalla.

Tippi Hedren tunnetaankin "vietnamilaisen kynsiteollisuuden kummitätinä". Paremmin hänet tunnetaan kuitenkin yhdysvaltalaisena näyttelijänä, jonka tunnetuin roolisuoritus oli näytellä Hitchcockin Linnut-elokuvassa. Hän on myös näyttelijä Melanie Griffithin äiti sekä näyttelijä-malli Dakota Johnsonin isoäiti. 
Kuvan leidit vasemmalta: Dakota Johnson, "kynsisalonkikummitäti" Tippi Hedren, Melanie Griffith ja Melanien toinen tytär Stella Banderas. Kuvalähde täältä.


Leikittelyä luvuilla 


Niin, kynsisalonkeja on täällä Piilaaksossakin paljon. Pelkästään Santa Claran piirikunnan alueella, jossa mekin siis asumme, on yli 800 kynsisalonkia. Luku tuli selville, kun paikallinen uutisyhtiö uutisoi viime huhtikuussa, että näille kynsisalongeille oltiin luomassa yhtenäisiä standardeja. 
Santa Claran piirikunta kartalla. Piirikuntaan kuuluu vain osa Piilaaksosta ja paljon asumatontakin aluetta. 

Santa Claran piirikunta on pinta-alaltaan noin kolmasosa Uudenmaan läänistä ja noin kaksi kertaa suurempi kuin Ahvenanmaa. Käytettäessä samaa kynsisalonkien esiintymistiheyttä kuin meillä täällä piirikunnassamme, Uudenmaan läänissä pitäisi olla reilusti yli 2 400 ja Ahvenanmaallakin liki 400 kynsisalonkia! Ja taas piskuisella Hailuodon saarella Oulun edustalla pitäisi olla 47 kynsisalonkia! Nämä vertaukset antavat ehkä paremmin mittakaavaa, kuinka järjettömän paljon näitä kynsisalonkeja meillä täällä Santa Claran piirikunnassa on. Tuhkatiheään, etten sanoisi. Ja veikkaanpa, että Los Angelesin ympäristöstä voisi löytyä vieläkin tiheämpää esiintymää.

Jos taas kynsisalonkien yhtä suurta määrää suhteuttaisi väkimäärään, niin Suomessa pääkaupunkiseudulla pitäisi olla liki 500 kynsisalonkia, joista noin 400 olisi vietnamilaisten pitämiä.
Yhtenä suosion takaajana vietnamilaisten kynsisalongeille on niiden verrattain edulliset hinnat. Tässä yhden piilaaksolaisen, keskeisellä paikalla sijaitsevan salongin hinnastoa: manikyyri 15 dollaria ja pedikyyri 28 dollaria.

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Postauksen lähteenä käytetty Town & Country -lehden artikkelia

torstai 12. syyskuuta 2019

USA:ssa voit kotioloissa tutkituttaa itsestäsi kaikenlaista

Vielä pari kolme vuotta sitten täällä USA:ssa mainostettiin kovasti syntyperän selvittämistestejä ja ihmiset niitä paljon teettivätkin. Nyt niiden suosio on ehkä laantunut, tai ainakin niiden mainostaminen on. Samoin jo viisi vuotta sitten täällä oli mahdollista ostaa tavallisesta kaupasta kotiin huumetesti, jolla kannustettiin vanhempia testaamaan lapsiaan. Tänä päivänä noiden huumetestienkin valikoima on laajentunut, mikä mahdollistaa yhä kovempien huumeiden käytön testaamisen kotona. 
Esimerkki: Jacquelinen syntyperästä on 0,2 % skandinaavista. Kuvakaappaus on otettu syntyperätutkimuksia tarjoavan 23andMe-yrityksen sivuilta. Yritys sijaitsee Piilaakson Mountain View'ssa.

Viime aikoina olen kiinnittänyt kuitenkin erityisesti huomiota kaikenlaisiin kotona tehtäviin terveys- ja hyvinvointitesteihin, joita kaupalliset tahot mainostavat täällä Yhdysvalloissa. On sopivan ruokavalion löytämistestejä, suoliston hyvinvointitestejä, aineenvaihduntatestejä ja jopa Lymen tautia voit mitata itse, ilman lääkärin lähetettä! Pelkästään hakusanoilla "women hormone test" löydät tilattavia testipaketteja stressihormoni kortisolin, hormonitasapainon, hedelmällisyyden ja sukupuolitautien testaamiseen. Nämä ovat siis kotona tehtäviä, useimmiten laboratorioon tutkittavaksi lähetettäviä testejä ja testipakettien hinnat näyttäisivät vaihtelevan äkkivilauksella katsottuna noin 50 dollarista aina 400 dollariin. Tässä vain yhden amerikkalaisen toimijan valikoimaa kotona suoritettavista testeistä:

Tietääkseni näin laajaa kirjoa kaupallisesti tarjolla olevista testeistä ei ainakaan Suomessa ole ollut. Mutta korjatkaa toki, jos olen väärässä. Nimittäin minun näppituntumanihan suomalaisesta tarjonnasta pohjautuu sinne 5,5 vuoden takaiseen tietoon, jolloin vielä olin kärryillä Suomen terveydenhuoltobisneksestä. Noihin aikoihin alkoivat muistini mukaan yleistyä suomalaisten yksityisten terveydenhuoltotahojen tarjoamat maksulliset vitamiinitestit. Pystyit mittauttamaan vaikkapa oman D- tai B-vitamiiniarvosi maksua vastaan. Samoin apteekit järjestivät kampanjapäiviä, jolloin sait mittauttaa esimerkiksi kolesteroliarvojasi. Suomalaisilla alkoi siis olla mahdollisuus testauttaa itseään omatoimisesti, ilman lääkärin lähetettä laboratiokokeisiin.


Omat kokemukseni suoliston mikrobiston testaamisesta


Kuten arvata saatatte, yhteen testiin minäkin sitten lankesin. Oma vatsani on käyttäytynyt jo jonkin aikaa kummallisesti, enkä ole löytänyt sille järkevää selitystä. Olen mm. epäillyt tiettyjen ruoka-aineiden sopimattomuutta, vaikka allergiatestit eivät ole minkäänlaisia herkkyyksiä koskaan paljastaneet. Niinpä ajattelin, ettei tällainen testi ota, jos ei annakaan. Testiä aiemmin käyttäneet olivat olleet erittäin tyytyväisiä tuloksiinsa, joten päätin sijoittaa 149 dollaria testiin minäkin.

Tilasin ja teetin oman suolistoni hyvinvointitestin, joka mittasi suolistosta erilaisia bakteereja, niin hyviä kuin huonoja, mahdollisia viruksia, hiivaa ja probiootteja. Lisäksi se kertoi mahdollisista ruoka-aineista, joita testaajan suolisto ei pysty kunnolla käsittelemään tai ovat muutoin haitaksi sekä antoi ns. henkilökohtaiset superfoodit, jotka tukevat juuri kyseisen testihenkilön suoliston hyvinvointia. Puhutaan ns. suolistoviisaudesta.

Toinen syy, miksi innostuin juuri tästä testistä oli seuraava: Olen harmikseni laskenut, että viimeisen 1,5 vuoden aikana olen syönyt neljä tai viisi eri antibioottikuuria, joista yksi oli vieläpä Perussa määrätty "hevoskuuri". Näiden kuurien lisäksi olen tuona aikana syönyt USA:ssa määrättyjä steroideja (tiedän, tässä kohtaa suomalaislääkäreiden silmämunat muljahtelevat kuopissaan). Niinpä olin erityisen kiinnostunut suolistoni probioottien tilasta. Millaista tuhoa antibiootit olivat vatsassani saaneet kenties aikaan? Ja olivathan ne! Antakaas, kun kerron tuloksistani lisää:


Mielenkiintoisia löydöksiä


Ehkä merkittävimpänä tuloksena suolistostani löytyi tomaateissa ja pepino- eli päärynämeloneissa esiintyvää Pepino mosaic -virusta. Virusta esiintyy maailmanlaajuisesti erityisesti kasvihuonetomaateissa, mutta kasvitautien ei tiedetä aiheuttavan ihmisille samanlaista vaaraa kuin kasveille. Testi kuitenkin suositteli minua jättämään tomaatit nyt pois ruokavaliostani. Olen ikäni rakastanut tomaatteja ja syönyt niitä paljon, joten tämä suositeltu rajoite kyllä vähän kirpaisi.

"Your microbiome contains Pepino mosaic virus, which is known to infect tomato. Since plant viruses in the microbiome have been associated with an inflammatory response, it is recommended for you to avoid tomato."

Sitten suolistostani löydettiin viitteitä mahdollisten tulevien munuaiskivien synnystä. (Olen muuten aina ihmetellyt, miksi täällä USA:ssa esiintyy ihmisillä niin paljon munuaiskiviä, mutta en ole sille vielä onnistunut löytämään selitystä). Tämä tulos oli lopulta kuitenkin aika järkeenkäypä, sillä olin koko alkukesän ennen testin ottoa syönyt rutkasti pinaattia saadakseni rauta-arvoja kohoamaan luonnollisella tavalla. No, joka tapauksessa tästä testituloksesta johtuen esim. oksaalihappopitoiset pinaatti ja raparperi menivät minulla ei niinkään kiellettyjen, vaan rajoitettavien ruoka-aineiden listalle. 

Lisäksi minun suositeltiin laittavan pannaan melkeinpä kaikki kaalit (parsa-, ruusu- ja valkokaali) ja syödä kukka- ja lehtikaalejakin vain rajoitetusti. Parsa- ja kukkakaaliakin olin syönyt liki päivittäin ennen testin tekoa. Kiellettyjen kaalilajien kohdalla perusteluina luki:

"Broccoli contains glucosinolates which has been shown to impair the absorption or utilization of essential nutrients if it is not degraded by specific microbes. An analysis of your data indicates that avoiding broccoli will be beneficial for you."

Lisäksi testissä löytyneen kohonneen kuparipitoisuuden vuoksi suositeltiin kieltäytymään hummerin ja kauran syönnistä. No, hummeri nyt ei ole ruokavaliooni juuri kuulunutkaan, mutta kaura on. Olenpa nyt sitten jättänyt aamukaurapuuronkin kokeilumielessä ainakin joksikin aikaa pois.

Vastaavasti minulle vahvasti suositeltiin 27 eri superfoodia, joista muutamia mainitakseni ghee eli kirkastettu voi, valkosipuli, paprika, tankoparsa, mustapavut sekä inhokkini korianteri. Hah! Rohkea sitten kai rokan syö...


Summa summarum


Testi kertoi kaiken kaikkiaan n. 80 eri ruoka-aineen soveltuvuudesta. Toki siellä oli joitakin itselleni vähän turhankin eksoottisia hedelmiä mukana kuten jackfruit (jakkihedelmä) ja toisaalta taas meille suomalaisille tuttu ruis puuttui listalta. Kaikki 80 ruoka-ainetta oli jaoteltu henkilökohtaisiin testituloksiin perustuen näihin kokonaan poisjätettäviin, rajoitetusti nautittaviin tai suositeltuihin henkilökohtaisiin superfoodeihin. Mielenkiintoisena huomiona muuten, että yhtenä hyvin yleisesti tunnettuna ja suositeltuna superfoodina gojimarja oli minulla rajoitettavien ruoka-aineiden listalla. Eli tässäkin tuttu juttu: kaikki ei sovi kaikille.

Lisäksi testi kertoi suoliston tilasta peräti 19 eri näkökulmasta. Näitä olivat mm. tulehduksellinen tila, proteiinien käsittelykyky ja ruoansulatuksen tehokkuus, jotka kaikki olivat minulla onneksi hyvällä tasolla. Niin, ja se probioottien taso minun mahassanihan näytti silkkaa nollaa! Antibiootit ovat siis todellakin tehneet kohdallani tepposiaan! Kysäisin tästä vielä lisätietoa testin jälkeen ja sain kaksi mahdollista vastausta nollatuloksiin. Testi testaa ensinnäkin ainoastaan eläviä bakteereja, jolloin probiootteihin kuuluvat bakteerit ovat voineet näytteenottovaiheessa olla jo kuolleita. Toisekseen, jos ko. bakteerien määrä on näytteessä häviävän pieni, se ei tule testissä esille. No, oli miten oli, tässä minulla on varmastikin petrattavaa.


Jälkifiilikset testaamisesta


Koin testin tulokset ensinnäkin todella mielenkiintoisiksi, enkä koe että rahani olisivat menneet hukkaan, päinvastoin. Luettuani nuo osin karutkin arviot suolistoni tilasta päätin alkaa kokeilla näitä testin antamia suosituksia ruoka-aineista. Ja enhän minä nyt kuolisi, vaikka jättäisinkin tomaatin, kaalit ja kauran joksikin aikaa ruokavaliostani pois. Nyt, kun olen vältellyt näitä ns. kiellettyjä ruokia ja toisaalta suosinut tiettyjä ruoka-aineita jo noin kolmen viikon ajan, niin vatsani on kumma kyllä voinut oikeasti paremmin. Toki suolistolla kestää tutkimusten mukaan 90 päivää ns. korjata itseään, joten tuskinpa massuni vielä kuitenkaan ihan priimakunnossa on.  

Toisekseen tällainen testi oli mielestäni täysin harmiton ja tietenkin, jos jotakin hälyyttävää testeissä olisi ilmennyt, olisi seuraava askel ollut ottaa yhteyttä lääkäriin. Aivan kuten kaikkien noiden kotona tehtävien testien jälkeen on syytä toimia, mikäli niistä huolestuttavia tuloksia saa. Mutta hyvä muistutus, jonka tästä taas sain oli se, että ruoka-aineissakin monipuolisuus on useimmiten valttia. Ei pidä syömän liikaa parsakaalia tai pinaattiakaan, vaikka ne terveellisiä ovatkin. Muutoin on vaarana mennä ojasta allikkoon ja saada oireita toisesta ääripäästä. 

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia kaupallisia, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä testejä Suomessa tai muualla maailmassa on tällä hetkellä saatavissa? Ovatko testit suosittuja ja oletko niitä itse kokeillut? Millaisia tuloksia olet saanut? Ainakin tämän minun teettämän testin suosio tuntuu olevan USA:ssa voimakkaassa kasvussa, sillä alunpitäen laboratoriokokeiden ja niiden myötä annettujen suosituksien odotusajaksi annettiin neljä viikkoa. Kolmen ja puolen viikon odottelun jälkeen sain kuitenkin väliaikatietoa, että testin kysyntä on kasvanut rajusti, laboratoriohenkilökuntaa ei ole riittämiin ja odotusaika voi olla jopa kahdeksan viikkoa. Tässä vaiheessa olisi saanut halutessaan rahansa takaisin, jos tuloksia ei olisi jaksanut enää odottaa. Minä päätin jatkaa odottelua. Lopulta sain omat tulokseni viidessä viikossa.

Tällaista terveysasiaa tulin kirjottaneeksi tällä kertaa. Jatkankin tässä tätä probioottijuoman nauttimista ja huikkaan teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 2. syyskuuta 2019

Kesä löyhässä hirressä

Eletään syyskuun ensimmäisiä päiviä ja syksy tekee ainakin kalenterin mukaan tuloaan. Piilaaksossa tosin on ollut parina kolmena viimeisenä viikkona ihan kiitettävä helleaalto päivälämpötilojen hipoessa jopa liki +40 Celsius-asteessa. Mutta ilmassa ovat varmat syksyn merkit. Koulut ovat alkaneet, Suomessa ystävät ja tuttavat ovat palanneet kesälomiltaan töihin. Somessa kuvansa ovat vaihtuneet perinteisen syksyisiksi. Piilaakson suomalaisperheet ovat jokavuotisen Suomi-kesälomansa viettäneet ja palanneet laaksoon. Ihmiset puhkuvat intoa syksyn töiden aloituksien ja muiden aherruksien parissa. Syksy on minulle ollut aina uusien alkujen aikaa, mutta nyt tuntuu olevan toisin. Minun kesäni oli hiukan erilainen. Roikuin yli puolet kesästä löyhässä hirressä ja nyt on puhti pois.

Lomaahan minulla oli kesän aikana yksi viikko, 4th of Julyn eli USA:n itsenäisyyspäivän aikaan. Tarkoituksenamme oli lähteä tuolloin pienelle road tripille, mutta muuttotohinat ja uuden kodin sisältä löytyneestä tupakanhajusta irtipääseminen olivat tuolloin vielä akuuteimmillaan ja stressasivat siinä määrin, ettei suunniteltuun viikon lomamatkaan kertakaikkiaan irronnut paukkuja.

Pidin siis oman "kesälomani" toukokuun lopussa, jolloin pääsin käymään Suomessakin. Kun Suomessa vaihdoin kuulumisia tulevasta kesästä yhden ystäväni kanssa, hän totesi, että onpa sinulla kiireinen työkesä luvassa. Ja niinhän sen piti ollakin. Kunnes sitten tilanne muuttui... 


Taustaa


Työnantajallani on ollut viiden vuoden vuokrasopimus omiin isohkoihin tiloihinsa ja alkukesästä tuli aika uusia tuo sopimus. Tilojen vuokraajapa yllätti ja nosti vuokraa peräti 30 prosentilla! Tämä oli pomoilleni suorastaan shokki, onhan kyseessä kuitenkin pieni perheyritys. Edes vuosi sitten työnantajani omaan piikkiinsä toteuttama parkkipaikkaremontti, joka tuli maksamaan 25 000 dollaria, ei vuokranantajaa hellyttänyt. Neuvotteluvaraa ei ollut, vuokra otti ja kimposi 30 prosenttia ylöspäin. Kohoavat vuokrat eivät siis ole Piilaaksossa riesana ainoastaan sen asukkaille, vaan myös siellä toimiville yrityksille.

Vuokrankorotus sai omistajat eli työnantajani takajaloilleen, jopa pieneen shokkitilaan. Heidän huolenaan oli, saavatko he näin suuren kustannusnousun ilmaannuttua yrityksensä edelleen kannattavaksi. Toisaalta vuokrasopimuksen jatkaminen oli heille helpotus, sillä työpaikkani sijaitsee hyvin lähellä Googlen pääkonttoria ja viimeisimmät vuodet omistajat ovat pelänneet, milloin tuo kovaa vauhtia kasvava teknologiajätti haluaa vuokrata tai kenties jopa ostaa kyseisen tontin itselleen ja alkaa rakentaa sille uusia toimistotilojaan. Nyt työpaikkani pystyi kuitenkin vielä jatkamaan samoissa tiloissa, eikä stressiä uusien, sopivien tilojen löytämisestä syntynyt. Stressiä sen sijaan tuottaisivat uudet ja isommat vuokralaskut.


Kuinka vuokrankorotus vaikutti minuun?


Uusi korkeampi vuokra realisoitui heinäkuussa. Heinäkuun toisen viikon sain paiskia töitä 9-10 tuntia päivässä, sillä kollegani oli lomalla. Tämä oli hänen ensimmäinen lomansa, sillä hänellä ei ole ollut varaa pitää lomaa tätä aiemmin, siis liki vuoteen. Ja se olikin töissä tosi kiire viikko, mutta sittenpä oma työtilanteeni muuttui radikaalisti. Pomoni ilmoitti, että hän pyrkisi työskentelemään puolestani koko loppukesän mahdollisimman paljon. Säästösyistä. Toisaalta ymmärsin, toisaalta olin vähän ällikällä lyöty. Suomessahan moiseen työmäärän rajuun vähentämiseen olisi tarvittu ainakin isommissa yrityksissä YT-neuvottelut, jotka olisivat antaneet työntekijällekin varoaikaa. Toimintatapa ei minua juurikaan säikäyttänyt, vaan ällikällä olin lähinnä kahdesta syystä: Olin ensinnäkin varautunut työskentelemään koko kesän ja samalla romuttanut haaveeni viettää tänä kesänä pidemmän ajan Suomessa. Toisekseen minun tarpeeni tulevina viikkoina työrintamalla jäi nyt hyvin epämääräiseksi. Pomoni kuitenkin sanoi, että voisin hoitaa sähköposteja ja puheluita kotoa käsin hänen "päivystäessä" ja hoitaessa hommat töissä paikan päällä. Pomonihan ei siis edes voi hoitaa puheluita hänen ollessa kuuro. Ja niitä sähköposteja ja puheluitahan minä sitten hoidin. Joinakin päivinä töitä oli kaksi tuntia, joinakin kahdeksan.

Tämä epätietoisuus söi kyllä energioitani aika tavalla. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että töitä olisi vakiomäärä koko kesän. Sitten sanottiin, ettei minua juurikaan tarvita, mutta sitten kuitenkin näemmä tarvittiin, jokaisena päivänä ennalta-arvaamattoman tuntimäärän verran. Moni voi ihmetellä miksi sitten suostuin moiseen ja ahersin? No tottahan minäkin halusin kantaa oman korteni kekoon, jotta yritys todella saataisiin kannattavaksi vielä vuokrankorotuksen jälkeenkin. Kehittelin uusia ideoita syksyksi ja panostin markkinointiin. Lisäksi tehtäväkenttääni kuuluu sellaisia osa-alueita, joita kukaan muu ei osaa tai viitsi opetella. 


Takaisin normirytmiin


Nyt työpaikallani on jo kuitenkin palattu niin sanottuun normaaliin työrytmiin ja viikottaiset työtuntimääräni ovat vakiot. Marraskuussa meillä on tulossa perinteinen vuosittainen iso produktio, ja ehkäpä sen jälkeen yritys alkaa saamaan paremmin suuntaa mihin sen talous on kallistumassa, plussalle vaiko miinukselle. 

Nyt, kun syksykausi töissä on käynnistynyt toden teolla, huomaan kuitenkin olevani jotenkin aivan puhki. Tuollainen löyhässä hirressä roikkuminen liki puolentoista kuukauden verran oli kyllä kuluttava kokemus. Kaivoin toki vielä kuoppaa itselleni sadattelemalla melkeinpä jokainen päivä, että olisinko voinut viettää senkin ajan Suomessa. Järjen häiväähän niissä ajatuksissa ei ollut, sillä äkkipikaa otetut lennot Suomeen kuumimman kesäsesongin aikaan ei todellakaan olisi ollut halpaa lystiä. Minulla kun oli tosiaan vielä alkukeväästä haaveena saada viettää pidemmästi aikaa Suomessa tänä vuonna keskikesällä. Nyt pelkkä ajatuskin toteutumatta jääneestä haaveesta söi naista.

Kaiholla ja kadehtien olen katsonut suomalaisystävieni ensimmäisiä sienestyskuvia ja sienisaaliita. Samoilu syksyisessä, suomalaisessa metsässä on nimittäin aina ladannut minun akkujani. Nyt samanlainen latautuminen puuttuu ja tuntuu, että lähden syksyn työuurastuksiin Piilaaksossa aika lailla puolitehoilla. Tokihan omat vaikutuksena voi olla sillä alhaisella D-vitamiiniarvollakin. No, ei tässä auta kuin rimpuilla eteenpäin, lomaa on onneksi myöhemmin syksyllä luvassa.
Jos jääkin suomalainen sienisaalis tänä vuonna saamatta, niin kompensaationa olen päässyt jo nautiskelemaan omien viikunoiden ja omenoiden lisäksi myös omia persikoita. Tässä heitä. Näiden poiminta ja nauttiminen onkin osoittautunut omanlaiseksi taitolajiksi. Maku on parhaimmillaan, kun hedelmässä on vielä hiukan vihreää. Jos persikka on täysin kypsä, se alkaa nopeasti maistua käyneelle. Osansa voi tietenkin tehdä sekin, jos ulkona on sillä hetkellä +38 C. Mutta oikeaan aikaan nautittuina, erittäin maukkaita ovat!

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

PS. Eräässä ulkosuomalaisten sosiaalisen median ryhmässä kävi ilmi, ettei suomalainen sanonta 'olla löysässä hirressä' ollutkaan kaikille tuttu. Koska otsikkoni mukailee tuota sanontaa, varmistan kaikille sanonnan merkityksen Urbaanin sanakirjan määritelmän mukaisesti:

Olla löysässä hirressä = olla epätietoisuuden tilassa, jossa on mahdollisuus joutua vakaviin vaikeuksiin.