maanantai 25. marraskuuta 2019

Havaintoja Piilaakson vuodenajoista

Saan aina toisinaan kyselyitä, että millainen se talvi siellä Piilaaksossa oikein on. Vai onko sitä? Niinpä tein tällaisen omanlaisensa kuvauksen piilaaksolaisista vuodenajoista.
Marraskuun lopun värejä Piilaaksosta. Ilta-aurinko kimmeltää kivasti autojen ikkunoista.

Talvi


Kaduilla vilisee kuivuneita, ruskeita lehtiä. Ne ovat syksyn tiputtamia, mutta lehdet tekevät edelleen pyörteitä talven tuulenpuuskien mukana. Vuoden kylmimmät kuukaudet ovat käsillä. Yleensä ne ovat joulu- ja tammikuu, jolloin päivälämpötilat huitelevat siinä +13 asteen tuntumassa. Yöt ovat sitäkin kylmempiä ja joinakin öinä voi käväistä jopa pakkasen puolella. Aamuisin kuurassa olevat autojen tuulilasit saavat aikaan hauskoja tilanteita seurattaviksi näin suomalaisen, kokeneen tuulilasin sulattajan, näkökulmasta. Muistanette varmaan sen yhden huippuinsinöörin, joka viestitti aamuvarhain koko isolle työtiimille, ettei voi osallistua aamupäivän palaveriin, koska tuulilasinsa on jäässä. Tulee sitten iltapäivästä, kun aurinko on sulattanut tuulilasin. Jep.

Talvisin saamme Piilaaksoon myös tyypillisimmin ne vuoden liki ainoat sateet. Viime talvi oli tosi sateinen, mutta se tuli kyllä rutikuivalle Kalifornialle tarpeeseen. Luonto puhkeaa kukoistukseensa talvella, sillä kukat, nurmikot ja puut saavat kauan kaipaamaansa vettä. Niinpä luonto on vehreimmillään täällä talvella, jolloin Piilaaksoa ympäröivät kukkulatkin ovat lopulta rehevän vihreän heinän ja nurmikon peittämiä.

Pukeutuminen: Aasialaismummot ovat kääriytyneinä toppaan, mutta samassa kaupan kassajonossa voit nähdä intialaismiehen varvassandaaleissa ja shortseissa. Yleisenä huomiona, ettei kerrospukeutuminen ole isolle osalle väestöstä lainkaan itsestäänselvää.


Kevät


Kaduilla vilisee edelleen kuivuneita, ruskeita lehtiä. Kevät kurkistaa täällä mukavasti ja jo maalis-huhtikuussa voi olla suomalaisen kivan kesäpäivän lämpötilat +25 C. Yölämpötilatkin alkavat taas kohoamaan.

Luonto jatkaa kukkaan puhkeamistaan. Lehtipuut työntävät uudet lehdet, koska edelliset vilisevät kaduilla. Sateet loppuvat. Ja ne siis todellakin loppuvat. Laaksoa ympäröivät vihreät kukkulat alkavat haalistua.

Aasialaismummeli on pukeutunut edelleen toppaan ja intialaismies kulkee varvassandaaleissa ja shortseissa.
Kuvaa maaliskuulta 2019. Saimme tänä vuonna sateita poikkeuksellisen pitkään keväällä ja niinpä pellot ja kukkulat vielä vihersivät.


Kesä 


Kaduilla vilisee kuivuneita, ruskeita lehtiä. Nyt ne ovat uusia. Jo kuukausia jatkunut kuivuus on saanut ensimmäiset puut luopumaan rutikuivista lehdistään. Sateista on jäljellä enää kaunis muisto. Lähikukkuloiden heinikot muistuttavat väriltään puitavaa viljaa. Aurinko on porottanut myös kotitalojen nurmikot ruskeiksi, ellei niitä ole sadettimilla kasteltu. "Brown is the new green", kuten täällä tupataan sanoa. Tällä sloganilla juurrutetaan ihmisten mieliin ajatusta, että ruskeat nurmikot ovat ihan ok. Kallisarvoista vettä ei tarvitse tuhlata pihanurmensa kasteluun.

Päivälämpötilat ovat pääsääntöisesti noin +26 - +28 Celsius-asteen luokkaa. Öiksi tyypillisesti viilenee, joten yöt ovat harvoin tukalia. Toki välillä voi tulla muutaman päivän tai jopa parin viikon mittainen kuuma jakso, jolloin lämpötilat voivat kivuta lähelle +40 astetta. Tuolloin voit polttaa näppisi painaessasi ja pyytäessäsi liikennevalotolpasta jalankulkijalle vihreää valoa.

Aasialaismummo on vaihtanut paksun toppatakkinsa kevyttoppaan. Pitkän hellejakson iskiessä saattaa raottaa kevyttopan vetoketjua tai tehdä niinkin rajun vedon, että pukeekin päällensä vain toppaliivin! Intialaismies kulkee varvassandaaleissa ja shortseissa.
Ison osan vuodesta luonnon värimaailma on tämä. Aurinko on porottanut kukkulat kellertäviksi.


Syksy


Kaduilla vilisee kuivuneita, ruskeita lehtiä. Joukossa on myös keltaisia ja punaisia, syksyn värjäämiä iloisen värisiä lehtiä. Viilenevät yöt ja koko pitkän kesän jatkunut kuivuus on saanut lehdet tippumaan. Taloyhtiöiden uima-altailla ei enää kukaan paistattele pelkässä uima-asussa auringossa, jos lämpöasteita on alle +23 C. Paitsi aikoinaan yksi suomalainen paistatteli ja keräsi hullun pisteet koriinsa.

Vielä lokakuussa saatamme saada Piilaaksoon helleaallon, jossa lämpötilat kipuavat hikisiin yli +30 asteen lukemiin. Suomalaisen mittapuun mukaan täysi kesä jatkuu pitkälle marraskuuhun.

Aasialaismummeli on kuitenkin vaihtanut takaisin toppaan. Intialaismies kulkee uskollisesti varvassandaaleissa ja shortseissa.
Syksyisin kaduilla vilisee myös keltaisia lehtiä.


Suomalaisen ja piilaaksolaisen syksyn ero 


Lämpötilan lisäksi selkein ero suomalaisen ja piilaaksolaisen syksyn välillä on sade. Piilaaksossa sadetta ei ole yleensä saada koko kesänä, eikä täällä sada myöskään syksyllä. Nyt marraskuussa pohdin, että edellinen sade taisi sataa meillä huhtikuussa, mikä sekin oli poikkeuksellisen myöhään. Aikaisempina vuosina sateet ovat tyrehtyneet jo helmikuussa.
Punaisia puita syysauringossa. Nurmikon täytyy olla kasteltu sen ollessa noinkin vihreä vielä tähän aikaan vuodesta.


Syksyt maastopalojen aikaa


Sade olisi kyllä enemmän kuin tervetullut, sillä syksyt ovat osoittautuneet viime vuosina pahaksi maastopalojen ajankohdaksi. Vuoden 2018 syksyllä Pohjois-Kalifornian maastopalojen savut levisivät tänne meille laaksoon ja ilmanlaatu oli parin viikon ajan erittäin huono. Hengityssuojainta jouduin käyttämään ulkona minäkin. Kouluja suljettiin ja ihmisiä suositeltiin pysymään sisätiloissa. Pieniä murheita ne tietenkin olivat siihen verrattuna, että tuli ahmaisi tuolloin kitaansa kokonaisen pohjoiskalifornialaisen kaupungin, Paradise nimeltään. Myös tänä syksynä ilmanlaatu on ollut Pohjois-Kalifornian maastopalojen vuoksi muutamana viikkona todella huono ja aurinko on paistanut savuverhon takaa Piilaaksossakin. Ei ole tehnyt mieli ulkoilla.

Vakavien maastopalojen kanssa samaan aikaan Sierra Nevadan vuoristoon, eli vain noin neljän tunnin ajomatkan päähän Piilaaksosta, voi kuitenkin sataa jo ensilumi. Tänä vuonna se tuli jo syyskuussa. Piilaaksossa ei lunta nähdä, mutta talvea kaipaaville lumimaisemat ja laskettelurinteet odottavat vain tuon neljän tunnin ajomatkan päässä. Se on se meidän kuuluisa winter-on-demand


Summa summarum


Piilaakson vuodenajoissa siis tietyt elementit toistuvat olipa vuodenaika mikä tahansa. Kaduilla vilisee kuivuneita puunlehtiä. Aasialaismummeli on pukeutunut paria päivää lukuunottamatta toppaan ja intialaismies kulkee varvassandaaleissa ja shortseissa läpi vuoden. On kuitenkin syytä muistaa, että täällä meillä päin vallitsevat niin sanotut mikroilmastot. Nämä vuodenaikakuvaukset lämpötiloineen eivät esimerkiksi päde San Franciscoon, vaikka se Piilaakson kanssa kylki kyljessä sijaitseekin. Selkeitä lämpötilaeroja on havaittavissa jo aivan naapurikaupungeissa täällä laaksossakin. 

Työkiireiden vuoksi kykenin hahmottelemaan tätä postausta aina vain pätkän silloin, toisen tällöin. Mutta nyt, kun olen saamassa sen valmiiksi, meillä onkin yks' kaks' tapahtumassa säätilassa aivan radikaali muutos. Paitsi, että lämpötilojen ennustetaan tippuvan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen alhaisiksi, taidamme saada myös syksyn ihka ensimmäiset sateet! Taidamme siis olla juuri siirtymässä vuodenaikaan talvi. Tässä kuluvan viikon sääennustetta:

Postaukseni taisikin toimia eräänlaisena sadetanssina. Voi, kuinka sadetta kaipaa luonto ja kuinka sitä kaipaan minäkin! Mutta tuoko tämä radikaali säätilan muutos joitakin muitakin muutoksia tullessaan? Ei. Kaduilla vilisee ruskeita, nyt sateen kastelemia lehtiä. Aasialaismummo kietoutuu toppatakkiinsa ja intialaismies kulkee varvassandaaleissa ja shortseissa. 

Minä jään odottelemaan sateen raikastamaa ilmaa ja toivotan Happy Thanksgiving teille, jotka sellaista viettävät. Ja kaikille muille huikkaan hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 14. marraskuuta 2019

Joulukalenterin uusi merkitys

Tiedättekö mitä? Minä olen ostanut itselleni suklaajoulukalenterin jo lokakuussa! Siellä se minua senkin päällä odottaa. En ole erityisen jouluhullu ihminen, mutta olen hankkinut aivan yhtä tai kahta vuotta lukuunottamatta joulukalenterin itselleni myös aina näin aikuisiällä. Ehkä olen halunnut säilyttää tiettyä lapsenmielisyyttä, mene ja tiedä. 

Mutta vasta nyt sain ahaa-elämyksen, että näin ulkosuomalaisena joulukalenterilla on minulle oikeastaan aivan uusi merkitys. Se on minulle lähtölaskenta päästä Suomeen! Eräänlainen aamukampa siitä, kuinka monta yötä pitää vielä nukkua, että pääsen näkemään läheisiäni Suomessa. Tänä syksynä olen potenut aikaisempaa kovempaa kaihoa Suomeen ja odotus tuntuu siksikin malttamattomalta. Lapsena joulukalentereissa se odotetuin luukku oli tietenkin luukku nro 24. Silloin tulisi pukki! Mutta mikä parasta, minun ulkosuomalaisen joulukalanterissani se paras hetki, matka Suomeen, koittaa jo hiukan ennen tuota 24. luukkua. Jippii!
Kivaa kontrastia, joulukalenterini ja taustalla greippipuu.

Se täytyy tunnustaa, että olin kyllä vähällä hankkia itselleni toisenkin joulukalenterin, nyt marraskuulle. Vähän niin kuin pre- tai esijoulukalenteri, heh! Marraskuu on minulla nimittäin perinteisesti töissä todella kiire ja stressaava (lue: järkyttävä) kuukausi, mutta kaikkein pahimman pitäisi hellittää juurikin 24. päivä. Ehkä siinä olisi ollut joulukalenterifanille toisen kalenterin paikka.

Suklaahan näissä joulukalentereissa on harvoin edes mitenkään erityisen hyvää, mutta minulle kalenteri itsessään on se juttu. Saada avata luukku kerrallaan ja antaa odotuksen tiivistyä. Eipä tule rohmuttua kaikkia suklaita kerralla.


Loppukevennys


Toisin kuin luulisi, myös joulukalenterin hankinnassa saa olla yllättävän tarkkana. Viime vuonna ostin kalenterini Ikeasta ja mitä ihmettä? Joulukuun edetessä ja kesken luukkujen aukaisun huomasin, että kalenterista puuttui tyystin luukku nro 24! Sen sijaan luukkuja nro 21 oli kaksi kappaletta. Kun koko joulukalenterin ydin on siinä, että kalenterissa on 24 luukkua ja jokaisen kanteen on kirjattu eri luku! No, eivät sitten olleet onnistuneet edes siinä, saamarin tunarit! Toivon mukaan kukaan lapsi ei saanut traumoja, kun kalenterin odotetuin luukku nro 24 puuttui! Se oli maailman paskin joulukalenteri se. Tänä vuonna en ostanut joulukalenteriani Ikeasta. Tykkään enemmän sellaisesta perinteisestä mallista, jossa on 24 ERI luukkua, hahah!
Kaivoin puhelimeni kätköistä kuvan viimevuotisesta joulukalenteristani. Siinä ne manatut tuplaluukut ovat!

Nyt minun täytyy valitettavasti antaa työkiireiden vyöryä ylleni. Töitä saan paiskia myös kaksi seuraavaa viikonloppua. Tällaista tämä minun "kevyt osa-aikatyö" täällä Piilaaksossa on. Mutta onneksi on enää 16 yötä ja sitten pääsen avaamaan joulukalenterin ensimmäisen luukun. Blogini pariin palaan taas, kunhan hengähdystaukoa heltiää. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Ulkosuomalaisen ahdinkoa puhelinoperaattoreiden kanssa

Tällä kertaa luvassa vaihteeksi vähän ulkosuomalaisen urputusta. Järjestipä nimittäin tässä syksyn mittaan suomalainen puhelinoperaattorini minulle täyden yllätyksen. Mutta purnaanpa tasapuolisuuden nimissä ja samaan syssyyn ensin myös amerikkalaisesta puhelinliittymästäni:


Amerikkalainen liittymä


Kuten vakiolukijani jo tietävätkin, nykyisellä amerikkalaisella puhelinliittymälläni ei pysty soittamaan Suomeen. Viimeksi tänä aamuna piruuttani kokeilin olisiko tilanteeseen tullut muutosta, mutta ei. "Kansainvälinen numero, jonka valitsit, ei ole saatavilla." Näin sieltä ukko toteaa ensin englanniksi ja heti perään espanjaksi. 

Onhan tämä minusta edelleen perin kummallista. Vaikka eletään pian vuotta 2020, niin silti puhelumahdollisuuksissa voi olla tällaisia rajoitteita. Mutta kun Suomi on niin pieni markkina-alue, vain viisi miljoonaa ihmistä. Kukapa nyt sinne haluaisi soitella? Liian pieni markkina-alue oli se syy, joka minulle liittymää hankkiessani kerrottiin. 

Miksi minulla sitten on tällainen liittymä? No, mehän tulimme ensinnäkin tänne Yhdysvaltoihin vain käymään. Joskin käynti on venähtänyt nyt jo yli viideksi vuodeksi. Niinpä liittymää aikoinaan valitessani siihen vaikutti sen edullisuus ja kattavuus USA:ssa. Kun puhelinkytkykaupat oli poissuljettu, oli tämä liittymä edullisimmasta päästä. Maksaisin kuukaudessa vain 40 dollaria, kun muut vaihtoehdot olivat silloisia vakiohintoja 70 tai 75 dollaria kuussa. (Suomalaisen korvaanhan nämä hinnat ovat varmastikin järkyttävän kalliita!) Liittymäni kuukausimaksuun sisältyy niin paljon puheaikaa, tekstiviestejä ja dataliikennettä, etten ole saanut koko tämän viiden vuoden aikana käyttörajoja paukkumaan. Lisäksi maantieteellinen kattavuus Yhdysvalloissa oli 99 % maan asukkaista, ja tämän lisäksi liittymä toimisi tarvittaessa myös Meksikossa ja Kanadassa, joten liittymä oli näiden speksien mukaan minulle se sopivin. 

Toinen syy nykyiseen liittymääni on suoraan sanoen laiskuus. En vain ole jaksanut alkaa selvittämään muita saman hintatason liittymiä, joilla onnistuisi soitot myös Suomeen. Pitäisi myös varmistaa, voiko täällä säilyttää oman tutun puhelinnumeronsa, mikäli vaihtaisin operattoria. Täällä nimittäin puhelinnumerosi toimii todella monessa paikassa tunnistautumisessa tai kanta-asiakasnumeronasi, puhutaan aina terveysasemista ruokakauppoihin ja kuntosaleihin, joten edessä olisi siis melkoinen rumba vaihtaa numero joka paikkaan. 

Melko hyvin tällä nykyisellä liittymälläni olen täällä nyt kuitenkin pärjännyt ja ollut siihen muutoin varsin tyytyväinen. Ja tänne muutettuamme minullahan oli edelleen toki suomalainen liittymä käytössäni, joten puhelut Suomeen onnistuisivat tietenkin sillä, ajattelin. Paitsi, että sitten kun eivät enää onnistuneetkaan... Ja tästä pääsenkin parjaamaan suomalaista liittymääni:


Suomalainen liittymä


Syyskuussa elämässäni oli käsillä eräänlainen vakava hätätilanne. Tapaus vaati päivittäisiä pitkiä puhelinsoittoja Suomeen, osa niistä suuntautui terveydenhuoltohenkilökunnalle. No, kuinkas sitten kävikään? Puolessa välissä kuukautta ja puhelinliittymäni laskutuskautta, sain operaattoriltani tylyn tekstiviestin. Puhelinlaskuni siltä jaksolta oli kohonnut jo 390 euroon ja operaattori ilmoitti alkavansa rajoittaa liittymäni käyttöä, mikäli laskuni enää yhtään kasvaisi. Jaa, vai että näin! Ja kyllä, on toki hyvä, että isosta puhelinlaskusta huomautetaan, mutta että liittymän käyttöä ryhdytään rajoittamaan oli kyllä täysin uutta tietoa minulle! En ole kuullut vastaavasta aikaisemmin. Viestissä ei annettu mitään vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi, esimerkiksi laskun ennenaikaista maksamista tai muuta vastaavaa.

Tuolloin en siis pystynyt soittamaan Suomeen amerikkalaisella, enkä enää suomalaisellakaan puhelinliittymälläni. Olihan siinä aika näpeille lyöty! Ja koska tällaiset elämän hätätilanteet eivät noudata puhelinoperaattoreiden laskutuskausia, sain loppukuun puheluissa turvautua ukkokullan puhelinliittymän käyttöön. Onneksi sellainen oli! 
Soittele näillä nyt sitten, kun operaattori laittaa liittymäsi tiks' kiinni!

Kerron vielä toisen esimerkin suomalaisesta liittymästäni. Se tapahtui lokakuussa, uuden laskutuskauden aikana. Viimeisimmän lomamatkamme aikana Etelä-Amerikassa olin jossakin vaiheessa onnistunut virheellisesti näppäämään Suomi-puhelimestani mobiilitiedonsiirron päälle. Auts, se tiesi luonnollisesti kustannuksia. Ja tämä oli ihan oma mokani totta kai. Silloin sain tekstiviestitse ilmoituksen, että liittymäni datasiirto ulkomailla on estetty, sillä datavartijan 62 euron saldoraja oli ylitetty. Mutta nyt viestissä tarjottiin mahdollisuutta jatkaa datasiirtoa, vain tekstiviesti numeroon se ja se. Jäin tämän tapauksen jälkeen ihmettelemään vielä suuremmalla syyllä, miksi en voinut aiemmin saada myös isompaa saldorajaa koko puhelinlaskulle, vaan liittymäni käyttöä rajoitettiin ilman pulinoita. Ehkä tilannetta olisi saanut ratkottua ottamalla yhteyttä operaattoriin (muutoin kuin soittamalla, koska soittaahan en enää voinut), mutta tuollaisen hätätilan vallitessa ainakaan minulla ei riittänyt enää voimavaroja alkaa selvitellä asiaa. Asiakaspalvelukanavatkin Suomessa kun ovat aikaeron vuoksi avoinna meidän yöaikaan. Ikävä tilanne kaikin puolin. Mutta kuten totesin, ukkokullan liittymä pelasti tällä kertaa pinteestä ja sain pidettyä edelleen puhelinyhteyksiä Suomeen.

Aina sitä näköjään oppii ulkosuomalaisena uusia juttuja, kuten vaikkapa tällaisia puhelimen käyttörajoituksia operaattorin taholta. Päätän urputukseni täältä tähän. Tekisi mieleni sanoa "kuulemiin", mutta sanonkin teille ihan vain perinteisesti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Edit 12.11.2019: Kyllä kannatti urputtaa julkisesti täällä blogissa. Sain postauksen tiimoilta mainion vihjeen toimivasta VoIP-puhelupalvelusta. Tänään olen jo sillä soittanut onnistuneesti Suomeen ja mikä parasta, murto-osahinnoin! Mahtavaa!

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kun yli 30 vuotta vanha haaveesi on toteutumassa...

Jatkan blogissani vielä yhden postauksen verran Etelä-Amerikan lomamatkastamme. Kyseessä ei kuitenkaan ole puhdas matkailupostaus, vaan ennemminkin taas yksi osoitus siitä, ettei minun kohdallani asiat tuppaa menemään kuten Strömsössä. Eräänlaista kovan onnen matkailuahan se taas yhdessä vaiheessa oli. Tämä on tarina erään pitkäaikaisen unelman toteutumisesta ja kuinka se uhkaa jäädäkin toteutumatta aivan viime metreillä.

Unelmani lapsuusvuosista asti


Olen haaveillut Argentiinasta ja eritoten Buenos Airesista aivan pikku tytöstä asti. Unelmani on ollut päästä katsomaan Buenos Airesiin katutangoa ja ehkäpä peräti myös aitoa, argentiinalaisen tangon näytöstä. Noh, lokakuisen matkamme päätepisteenä oli juurikin Buenos Aires. Iiks, ihanaa! Olin jo ennen matkaa aivan onneni kukkuloilla. Yli 30 vuotta vanha unelmani saattaisi siis viimeinkin toteutua! Kröhöm, tässähän voitaneen siis puhua jopa 35 vuoden ikäisestä unelmastani!

Suunnitelmamme oli jatkaa matkaamme eräänä lauantaina Patagoniasta, pienestä eteläargentiinalaisesta kaupungista Buenos Airesiin. Lennot oli varattuina iltapäiväksi, joten jo lauantai-iltana pääsisimme tutkimaan tuota unelmieni kohdekaupunkia. Ja heti seuraavaksi sunnuntai-illaksi meillä olisi liput huikeaan ja ennalta kehuttuun tangonäytökseen! Odotin tuota hetkeä kuin kuuta nousevaa. 

Kunnes kohtalo puuttui peliin


Lauantaiaamuna saimme kuitenkin yllättäen tietää, että lentomme Buenos Airesiin oli peruttu! Alkoi uusien, korvaavien lentoyhteyksien selvittely. Ja mehän olimme siis hyvin pienessä, 30 000 asukkaan kaupungissa, käytännössä keskellä Patagonian erämaita, joten päivittäistä lentoliikennettä ei todellakaan ollut paljon. Samaisen lentoyhtiön seuraava lento lennettäisiin vasta tiistaina. Apua, meille aivan liian myöhään! Tiistai-iltana meillä lähtisi jo lento takaisin kotiin Kaliforniaan. Ja tuo lentoaikataulu tietäisi myös sitä, että saisimme unohtaa tangoshowt tyystin.

Pian alkoi selvitä, että moni muukin lento oli peruttu. Syy meidänkin lentomme peruuntumiseen alkoi valjeta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Buenos Airesiin oli iskenyt raju ukkosmyrsky ja salama oli iskenyt kotimaan lentojen lentokentän lennonjohtotorniin aiheuttaen tornissa tulipalon! Käytännössä koko Argentiinan sisäinen lentoliikenne pysähtyi useiksi tunneiksi lähes kaikkien kotimaan lentojen lentäessä nimenomaan Buenos Airesin kautta. Lentokatastrofi ei siis suinkaan koskettanut ainoastaan meitä, vaan kyseessä oli valtakunnallinen hässäkkä. Argentiinalainen hässäkkä. 

En ollut uskoa koko tapausta todeksi! Juuri, kun olin saavuttamassa 35 vuotta haaveilemani kohteen, sattuu ja tapahtuu jotakin tällaista. Tilanne tuntui sillä hetkellä paitsi uskomattomalta, myös toivottomalta. Henkilöautolla matka Buenos Airesiin olisi kestänyt yli 32 tuntia, bussilla noin 40 tuntia. Niinpä lento olisi oikeastaan ainoa järkevä vaihtoehto matkan jatkamiseen. Jokainen odotettu lisätunti söi aikaamme tutkia Buenos Airesia ja tottahan toki vaakalaudalla oli, ehtisimmekö lainkaan tangonäytökseen!

Muutaman tunnin selvittelyjen jälkeen saimme kuin ihmeen kaupalla lennot toisen lentoyhtiön lennolle. Lento lähtisi sunnuntaina iltapäivällä. Vielä olisi siis toiveita ehtiä illan tanssinäytökseen. Noh, lopulta tangonäytökseen ehtiminen meni tosi täpäräksi. Vielä tämä sunnuntainenkin lento oli noin 1,5 tuntia myöhässä! Olin aika tulisilla hiilillä lähtölentokentällä, kun viiveminuutit näyttötauluilla vain kasvoivat kasvamistaan. Lopulta lento kuitenkin lähti. Buenos Airesissa nakkasimme matkalaukut hotellille melkeinpä kaaressa ja ajoimme renkaat ulvoen tangonäytöspaikalle. Huh, ehdimme viime tingassa! Ennen tangonäytöstä olisi ollut vielä tarjolla noin tunnin mittainen tangon opetustunti, minun mukavuusaluettani, ukkokullan kauhu, hah hah, mutta tuolle tanssitunnille en koskaan sitten ehtinyt. Tangoshow oli kuitenkin vaikuttava. Juuri niin upea kuin oletinkin. Ahmin puolitoistatuntisen näytöksen jokaisella solullani. Jännitysnäytelmä oli saanut onnellisen lopun. 
Ooh, unelmieni täyttymys!
Vanhaa tyyliä! Live-orkesteri soitti koko näytöksen tuolta lavan takaa ylälehtereiltä. Se oli komeaa kuunneltavaa!
Taitavia laulajia! Myös puvustus oli upeaa ja jo pelkästään sen katselu sai minut haltioitumaan!

Lopulta jo vähän nauratti


Lentohässäkän vuoksi jouduimme viettämään vielä yhden lisäyön tuossa pienessä tuppukaupungissa. Majapaikaksi löytyi aika vaatimaton hotelli, jossa kävi illan ja yön aikana kova vinkka ikkunoista. Huoneen ainoa lämmitin oli vessan lattialämmitin. Oli se kuulkaas kylmä yö nukkua! Kun sitten lopulta vaihtoehtoinen lento oli varmistunut ja näytti, että ehdimme vielä tanssinäytökseenkin, alkoi hymy palata kasvoilleni ja murjaisin jo mustaa huumoria koko tilanteesta. Ehkäpä muistatte Patagonia-postaukseni, jossa kerroin calafate-marjasta. Patagoniassa on uskomus, että syötyään tuota marjaa se tarkoittaa, että jonakin päivänä palaa vielä uudelleen. No, mekin nautimme tuota marjaa eri muodoissaan varmistaaksemme jonakin päivänä paluumme Patagoniaan. Mutta nyt minua lähinnä nauratti. Olimme jumissa patagonialaisessa tuppukaupungissa. Jos siis jonakin päivänä haluaisimme tulla Patagoniaan uudestaan, eikö meidän pitäisi ensin päästä pois sieltä?! Hah hah!

Kun siis ison osan elämästäsi olet haaveillut jostakin ja tuon haaveen toteutuminen on melkeinpä jo näppiesi ulottuvilla, mitä vaan voi vielä näemmä tapahtua! Ainakin minun kohdallani kävi näin. Tapaus rokotti meiltä lopulta noin 1,5 vuorokautta aikaa Buenos Airesissa, mutta kyllä minä jäljelle jäävät kaksi päivää yritin käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Buenos Aires on kyllä lempikaupunkini ja unelmoin palaavani sinne vielä jonakin päivänä! Kun jäihän se tangotuntikin ottamatta. Toivon mukaan siihen ei mene toiset 35 vuotta, vaikka hyväähän kannattaa toki aina odottaa!

Muistakaa lukijani unelmoida! Voi viedä aikaa, mutta jonakin päivänä unelmasi voivat hyvinkin toteutua. Näihin unelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Undurraga, Chile — elämäni antoisin viinitilakierros

Elettiin vuotta 2008. Olimme ukkokullan kanssa lomamatkalla Costa Ricassa ja se oli meidän ensimmäinen yhteinen lomamatkamme Euroopan ulkopuolelle. Eräänä iltana olimme majoittuneina pienessä vuoristokylässä tulivuoren kupeessa ja tilasimme pihviaterialle paikallisen ravintolan viinilistasta liharuoalle sopivan, tuhdinpuoleisen viinin. Viini valittiin oudohkosta viinilistasta melko lailla arpaa heittäen, mutta valintamme osoittautui loistavaksi! Jopa paikallinen, joka tuli jututtamaan meitä pöytään ruokailun aikana, huomasi viinin. "Undurragaa, Chilestä, erinomainen valinta teiltä!", mies ylisti viiniä. Siitä asti Undurragan viinit ovat jääneet mieliimme.

Nyt, 11 vuotta myöhemmin, lokakuussa 2019 matkasimme lomalle Etelä-Amerikkaan. Reissumme ensimmäinen kohde oli Santiago, Chilen pääkaupunki. Ja kappas, kuinka ollakaan! Santiagosta järjestettiin puolen päivän mittaisia retkiä Undurragan viinitilalle, Maipon viinialueelle! Wow, sinne oli päästävä ja niinhän me menimme. Viinitilakierros osoittautui täydeksi timantiksi. Elämäni antoisimmaksi.
Sisäänkäynti Undurragan viinikellareihin.


Rauhallinen ilmapiiri 


Undurragan viinitila oli lokakuisena perjantai-iltapäivänä ensinnäkin varsin rauhallinen. Viinitilakierroksella meitä oli yhteensä vain kuusi vierailijaa kiertämässä. Muutoin näin viinitilalla vain muutaman muun hassun kulkijan. Varsinkin täällä Kaliforniassa viinitiloilla käyneenä on saanut tottua siihen, että niissä on melkeinpä aina jonkinlaista ruuhkaa ja tilat maisteluhuoneineen ovat usein kovin hälyisiä paikkoja. Ehkäpä Undurragan vierailijasesonki ei vielä ollut alkanut, sillä Chilessähän eletään lokakuussa paikallista kevättä ja vasta kauden alkua. Kyseinen viinitila on kuitenkin hyvin suosittu ja tila olikin varattu häiden viettopaikaksi joka lauantai seuraavat seitsemän kuukautta putkeen.
Ja olihan viinitila tosi kaunis, kiva hääpaikka varmastikin.


Maailman paras viiniopas


Viinitilavierailustamme teki kuitenkin aivan superantoisan meille sattunut opas. Hän oli melko nuori, arviolta noin 30-vuotias chileläinen kundi, David nimeltään. Ja hänhän oli siis kävelevä viinitietopankki! Kysyit mitä vaan, David tiesi ja osasi kertoa asiat todella mielenkiintoisesti. Ja ilmankos! Myöhemmin nimittäin selvisi, että hän oli opiskellut viininviljelyä ja viinitietoutta chileläisessä yliopistossa kuusi vuotta! Tämän lisäksi hän oli opiskellut neljä vuotta maataloutta USA:ssa, missä oli myös kiertänyt eri viinitiloilla viiniasiantuntijana. Näin hyvää viinitilaopasta en ole vielä koskaan tavannut, joten uskalsin otsikoida tämän kappaleen noinkin mahtipontisesti. 

Kuulimme esimerkiksi monta mielenkiintoista seikkaa viinin istuttamisesta. Maaperä, johon viinikäynnökset on tarkoitus istuttaa, tutkitaan kuulemma aina metrin syvyyteen saakka. Jos tietyt kriteerit eivät täyty, viiniä ei istuteta lainkaan. Undurragan viinitalollakin sijaitsee viiniviljelmiä useita satoja kilometrejä Santiagosta pohjoiseen sekä useita satoja kilometrejä etelään, jotta jokaiselle rypälelajikkeelle saadaan optimi maaperä sekä paras mahdollinen ilmasto. Undurragan viinitilalla on eri viljelmiä ripoteltuina ja ne ovat levittäytyneet Chilen laaksoihin siis noin Suomen pituuden verran.  

Saimme myös kuulla, että tietyt rypälelajikkeet istutetaan aina tiettyyn ilmansuuntaan, jotta kukin lajike saa oikean määrän auringonvaloa. Esimerkiksi Malbec-rypäle vaatii paljon aurinkoa, joten sen käynnökset istutetaan niin, että aamuaurinko paistaa viiniköynnöksiin suoraan sivusta, keskipäivän aurinko päältä ja ilta-aurinko suoraan toisesta sivusta. Myös viiniköynnösrivien välit mitataan istutusvaiheessa tarkkaan. Yksittäinen viiniköynnösrivi ei saa varjostaa kumpaakaan viereistä köynnösriviä. Tällaiset istutusfaktat kuulostavat maalaisjärjelläkin varsin järkeenkäyville, mutta kyllä ne vain jäävät mieleen paremmin, kun saat seisoa keskellä viiniviljelmää oppaan sinulle kertoessa näitä seikkoja. 

Esimerkiksi Undurragan viinitilalla työskentelee mm. geologeja, biokemistejä ja kemistejä ja opas kertoikin vaikuttavan faktan. Siinä vaiheessa, kun viinipullo nostetaan pöytään, siihen on  vaikuttanut noin sata ammattilaista ja asiantuntijaa, aina maaperätutkijasta biokemistiin ja jakelukanavien hoitajiin. Siis sata, vau! Eipä tätäkään ole tullut aiemmin ajatelleeksi!

Saimme myös kuulla, että eri viinirypälelajit voidaan tunnistaa punaisiksi ja valkoisiksi lehtiensä perusteella. Alla olevassa kuvassa on Chilen lippulaivarypäleen Carmeneren eli punaisen viinirypälelajikkeen lehti. Siinä on käytännössä viisi isohkoa sakaraa. Mielestäni se muistuttaa aika paljon suomalainen viinimarjapensaan lehteä. Valkoisissa viinirypäleissä puolestaan nuo lehden sakarat ovat huomattavasti toisistaan erottuvammat, niiden väliset raot ulottuvat paljon syvemmälle kohti lehden keskiosaa.
Carmenere-rypäleen lehti. Kuva Wikipediasta.

Viinitilakierroksen kruunasi suuri viiniaromien haisteluhuone. Huoneesta löytyi 44 eri nuuhkaistavaa viiniaromia, jotka oli jaoteltu eri ryhmiin kuten kukkais- tai hedelmätuoksut. Ja voin kertoa, että esimerkiksi voin aromi oli todella voimainen, huh huh! Tuntui takaraivossa asti!

Jokaista tuoksua pääsi nuuskutteleman yllä olevan kuvan mukaisesta pömpelistä, jonka sivussa oli veivi. Veiviä veivaamalla tuoksu levisi pömpelin kannen reiästä, eivätkä aromit siis sekoittuneet huoneessa niinkään keskenään. Aromihuone on ainoa laatuaan chileläisillä viinitiloilla. Viiniaromien nuuskuttelun jälkeen vuorossa olikin viinitilakierroksen päättävä maistelu. Ja mikä yllätys, nyt pystyin oikeasti erottamaan muutamat tuoksut maisteluviineistä paljon helpommin, kiitos aromihuoneen! Tämä oli siis todella mielenkiintoinen kokemus. 
David valmistelemassa viininmaistelua ulkotiloihin. Maistelun aikana hän jakoi taas lisää viinitietämystään ja myös muutamia kikkakolmosia maisteluun.

Sananen Carmenere-rypäleestä


Chile on kuuluisa Carmenere-rypäleen tuotannosta. Rypälelaji on lähtöisin Ranskasta ja sitä on aikoinaan viljelty muuallakin Euroopassa, kunnes Phylloxera-hyönteinen tuhosi Carmenere-lajikkeen lähes kokonaan. Chilessä kasvukausi maan keskiosissa on hyvin kuivaa, eikä kyseinen hyönteinen siellä menesty lainkaan. Niinpä Carmenere-rypälettä viljellään tänä päivänä melkeinpä valtaosin vain ja ainoastaan Chilessä. Carmenere-rypäle on saanut nimensä ranskankielisestä carmin-sanasta, joka takoittaa karmiininpunaista. Carmenere-köynnösten lehdet nimittäin muuttuvat syksyisin suoraan punaisiksi, eivätkä lainkaan keltaisiksi ja/tai ruskeiksi kuten muiden rypälelajien lehdet. Carmenere-rypäle tunnustettiin omaksi rypälelajikkeeksi Chilen maatalousosaston toimesta vasta vuonna 1998 tutkijoiden saatua kattavat tutkimustulokset, että kyseessä todella on oma lajikkeensa.
Aika pirun pieniä olivat Carmenere-rypäleet vielä chileläisessä keväässä. Huomatkaa tässäkin lehden punoittava väri.
Carmenere-rypäleen pääaromit: vadelma, paprika, luumu, pippuri ja vanilja. Tuoksuttelepas ensi kerralla, pystytkö löytämään näitä aromeja, jos carmenerea siemailet.


Chilen viiniteollisuuden nousu


Upeista carmenere-viineistä huolimatta keskivertochileläinen ei juo viiniä. Chileläiset nauttivat olutta ja väkeviä, viinien kuuluessa vain harvoihin juhlatilaisuuksiin. Yli 80 % Chilen viinituotannosta meneekin myyntiin ulkomaille. Undurragan viinejä viedään Väli-Amerikkaan mm. Meksikoon ja Väli-Amerikassaha mekin tähän viiniin saimme tutustua. Undurragaa tuodaan myös paljon Eurooppaan, mm. Tanskaan ja Suomeenkin, Hollannin ollessa kuitenkin isoin eurooppalainen tuontimaa. Myös Aasia ja siellä Japani ja Etelä-Korea vetävät hyvin Undurragan viinejä. 

Mutta kuinka Chilen viinit alkoivat tulla tunnetuiksi? Undurragan viinitilakin on toiminut jo vuodesta 1885, mutta vielä 1980-luvulla kukaan ei puhunut tai juurikaan edes tiennyt chileläisistä viineistä. Opas kertoikin mieleenpainuvan tarinan, kuinka chileläiset viinit iskivät markkinoille Yhdysvalloissa. Tehtävä ei ollut chileläisille viinitiloille helppo, sillä Yhdysvalloilla oli omaakin ja varsin menestyksekästä viinintuotantoa. Muutamat chileläiset viinitilat löivät kuitenkin viisaat päänsä yhteen ja tekivät yhteisen markkinointitempauksen. He pullottivat Chilen parhaita viinejä, mutta myivät niitä USA:ssa halpisviineinä. Pullollinen saattoi siis maksaa vain pari kolme dollaria. Edullinen hinta sai kuluttajat ostamaan ja kokeilemaan chileläistä viiniä ja kas, he huomasivat sen olevan laadultaan erinomaista. Sana kiiri kuluttajalta toiselle ja lopulta huhut hyvistä chileläisistä viineistä kiirivät myös viiniarvostelijoiden korviin. Pian niistä kirjoitettiin jo viinilehtiin ja chileläisten viinien nousu alkoi ja tunnettuus lisääntyi. Tänä päivänä chileläiset viinit painivat premium-sarjassa. 
Undurragan viinikellaria. Chile kärsii ajoittain kovista maanjäristyksistä ja Undurragan viinitilalla on opittu kantapään kautta, että kaksi viinitynnyriä on maksimi, mitä kannattaa päällekkäin pinota. Maanjäristys tuhosi aikoinaan myös Undurragan viinitilan vanhan päärakennuksen. 


Jälkipohdintaa


Toki viinitilakierros oli meille varsin ikimuistoinen, sillä tilan viinillä oli meille omanlaisensa muistomerkitys. Siitäkin huolimatta (tai sen lisäksi) visiitti ylitti kaikki odotuksemme. Väistämättä vierailua vertasi aikaisemmin kokemiinsa. Napan viinilaaksot lienevät täältä Kaliforniasta edelleen se kaikkein kuuluisin alue ja siellä viinitilakierrokset on taatusti osattu suunnitella ja kaupallistaa. Mutta siinäpä se isoin virhe (mielestäni) sitten tuleekin, kaupallistaminen. Varsinkin nykyään useilla Napan viinitiloilla on silkka rahastuksen maku ja tästä kirjoitinkin blogiini aika tarkalleen vuosi sitten. Maistelujen hinnat ovat nousseet Napassa huimasti, eikä sitä maksua mahdollisten viinipullo-ostosten kohdalla saa enää hyvitetyksi. "In & Out!" Aivan kuten chileläinen David-viiniopaskin useita kalifornialaisia viinitiloja kuvaili. Eli asiakas sisään, rahat pois ja nopeasti ulos. David on työskennellyt viiniasiantuntija myös Yhdysvalloissa, joten hän tiesi mistä puhui. 

Puolen päivän mittainen retki Undurragan viinitilalle maksoi 70 dollaria henkilöltä. Siihen kuului kuljetukset Santiagosta (34 km suuntaansa) ja tämä kattava kierros viinitilalla maisteluineen. Maistelun päätteeksi jokainen sai viinitilan oman lasin persoonallisessa pahvipaketissa. Ja niin hullujahan me sitten olimme, että kuskasimme nuo helposti särkyvät lasit koko pariviikkoisen lomamme ajan Chilen ja Argentiinan puolella tuoden ne aina kotiin asti. Mutta sen verran merkityksellinen tuo viinitila oli meille, että tähän hullutukseen ryhdyimme. Onneksi saimme lasit kuljetettua käsimatkatavaroissa ehjinä kotiin saakka, vaikka Santiagon jälkeen teimme vielä kaiken kaikkiaan neljä eri lentomatkaa. Nyt meillä on kiva muisto tuosta antoisasta viinitilakierroksesta ja voimme nauttia vaikkapa lasilliset hyvää carmenerea Undurraga-laseista. 

Jos siis joskus menette Santiago de Chileen ja on aikaa ja mahdollisuus piipahtaa tällä viinitilalla, niin suosittelen. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!