Kun postipojan kanssa menee hermo

Otetaanpa alkuun ne hyvät puolet. USA, Kalifornia ja Piilaakso on siitä kiitettävä paikka, että täällä jaetaan kirje- ja pakettipostia vähintään kuutena päivänä viikossa. Siis myös lauantaisin, ja onpa joku paketti joskus toimitettu sunnuntaisinkin.

Nyt viime aikoina homma on alkanut meidän kortteleillamme kuitenkin tökkimään. Riesaa on kestänyt jo pari kuukautta. Tilanne alkoi suistua pois raiteiltaan joulukuussa, kun alueellemme tuli uusi postinjakaja. Hänen työvuoronsa olivat aina loppuviikosta ja aloimme niinä päivinä saamaan saman talonumeron, mutta seuraavan kadun postit meille. Jos siis osoitteemme olisi 250 1st Avenue, niin saimme joulukuussa esimerkiksi läjittäin joulukortteja, joiden osoite oli 250 2nd Avenue. Ja paljon muutakin väärää postia. (Todellisuudessa näiden kahden kadun nimet eivät muistuta toisiaan alkuunkaan eli varsinainen puusilmä postia oli jakamassa.) Ja lopputulemana, että emme siis itse saaneet mitään omaa postia! Ne jaettiin mitä todennäköisimmin väärälle kadulle, eikä niiden vastaanottaja laittanut posteja eteenpäin. Onneksi ukkokullalla on sähköinen seuranta, jonka kautta yritimme aika ajoin katsoa, ettei mitään tuiki tärkeää postia jäisi tulematta.

Herkuttelu- ja hermojen lepuutushetki takapihan auringossa. Jäätelömakuna Unicorn Vanilla.

Tuli tammikuu ja väärin jaettu posti loppuviikkoisin jatkui. Postilaatikko on talomme kuistilla, joten postinjakaja tulee aivan ovellemme. Mutta koska emme useinkaan ole juuri postinjakohetkellä kotona, teippasin postilaatikkomme kylkeen ystävällisen heippa-lapun jakajalle. Terävöitin, että meidän katumme on nimeltään tämä, eikä tämä. Ja ties kuinka montaa kymmentä tai sataa muuta postin vastaanottajaa tämä sama vaiva kosketti! Jaettiinko koko meidän pitkän kotikadun postit päittäin väärin seuraavan kadun kanssa? Siinä tulee jo helposti yli sata väärää kohdetta. Vai oliko katuja sekoitettu keskenään enemmänkin? 

No eräänä päivänä tämä uusi jakaja, vanhempi herra, oli postin jaossa ja satuin olemaan kotona. Näin ja kuulin, kun naapurimme jututti jakajaa. Heillä tuntui olleen sama ongelma: väärän kadun postia nippukaupalla. Naapuri oli ilmeisesti tehnyt virheistä ilmoituksen jo postin nettipalvelun kautta. Niinpä tulin ulos kuistillemme ja jututin jakajaa minäkin. Mies pahoitteli ja otti antamani läjän väärää postia jakaakseen sen nyt lopulta oikealle kadulle.

Tällä viikolla postinjakaja unohti postilaatikkoomme omia työvälineitään. Löytyi tällainen nivaska ruttuisia paketinnoutolappuja, sentään täyttämättömiä olivat. 

Joulukorttejakin saimme vain yhden kappaleen, joka sekin saapui perille vasta tammikuussa. (Joskin yhtenä vuonna saimme joulukortin vielä maaliskuussa, ja silloin postinjakajamme oli ihan tolkku ja osasi asiansa. Etteivät nämä joulukorttitoimitukset Suomen ja USA:n välillä ole ennenkään olleet niin kuukauden päälle, hahah.) Mutta joulukuun postejamme saattaa siis edelleen olla teillä tietymättömillä. Joulu-tammikuussa saamme olla postin kanssa erityisen hereillä, sillä silloin meille lähetetään mm. autojen uudet vakuutuskortit. Tuo kortti tai muu todiste auton vakuutuksista on täällä pakollinen autossa mukana. Tammikuu puolestaan on postin kannalta hyvin olennainen kuukausi, sillä tällöin lähetetään dokumentteja, joita tarvitaan veroilmoituksessa. Eilen perjantaina saimme mm. pankkimme yhteenvedon vuonna 2022 maksetuista koroista. Tuokin tieto tarvitaan veroilmoitukseen, jonka täyttäminen aloitetaan helmikuussa. Onneksi kyseinen pankin kirje sentään saapui perille kuten pitikin.

Mutta eilen sattui sitten jälleen uusi sössintä. Se oli sitten se "viimeinen niitti" ja kirvoitti myös tämän postauksen kirjoittamiseen. Odotin saapuvaksi pakettia, jossa piti olla kolme kasvojenhoitotuotetta. Iltapäivästä sain sähköpostin, että paketti olisi toimitettu postilaatikkoomme. Olimme molemmat kyseiseen kellonaikaan kotona, eikä meille jaettu yhtään mitään. Sähköpostissa ohjeena oli, että jos pakettia ei näy, kannattaa odottaa vielä pari tuntia. Joskus jakajat voivat merkitä paketin toimitetuksi hiukan etukäteen. Vielä illallakin laatikkomme oli kuitenkin edelleen tyhjä.

Kirosin tilannetta ukkokullalleni, sillä paketti oli selvästi jaettu väärään paikkaan. Lisäksi luvassa oli todella kylmä yö. Pakkasta hipova yölämpötila ei tekisi hyvää noille tilaamilleni tuotteille. Ukkokulta yritti tehdä virheilmoituksen postin nettisivuilla, mutta kas, lomake jumitti. "Yritä myöhemmin uudelleen." Murisin ja ärisin tilanteelle, mutta eipä siinä viitsinyt lähteä iltamyöhällä kiertämään korttelia ja kyselemään, onko joku naapureistamme sattumoisin saanut pakettiani.

Tänään lauantaina puolilta päivin vastapäätä asuva naapurimme kiikutti paketin ovellemme. Hän oli sen vahingossa avannutkin, mutta laittanut tuotteet takaisin huomatessaan, ettei tilaus ollut hänen. Nytpä siis naapurissakin tiedetään, millaisia tököttejä kasvoilleni käytän. Onneksi en ollut tilannut mitään tuon intiimimpää. 

Ja valitettavan oikeassa olin pahan ennakkoaavistukseni kanssa. Kun avasin paketin, kaikki tuotteet olivat edelleen aivan jäätävän kylmiä. Paketti oli siis lojunut yön yli naapurin varjonpuoleisella kuistilla. Jäätyivätkö siis tuotteistani tehoaineet viime yönä harakoille? Mahdolliset ihoreaktiot tai niiden toivottujen positiivisten vaikutusten totaalinen puuttuminen jäävät nähtäviksi...

Näitä pakkasvaroituksia meille on nyt tullut paikallisen sääpalvelun lähettämänä puhelimiin jo pari kolme kertaa tänä talvena.

Kun paketti lopulta pääsi perille, siihen kirjoitettu yrityksen mainosmotto tuntui lähinnä irvailulta. Korostaisin, että ei suinkaan näin, vaan kauneus ja kauneudenhoito pääsevät alkamaan vasta, kun paketti toimitetaan oikeaan osoitteeseen! Ja koskapa menivät ja jäädyttivät mun tuotteet, niin jos ei minusta nyt tule nättiä näillä purnukoilla, niin se on kyllä postin vika!

Että tällaista postin kanssa sekoilua viimeiset pari kuukautta. Mutta pieniä murheitahan nämä ovat maailman merissä. Valtavat irtisanomisaallot ovat pyyhkäisseet myös Piilaaksossa, eivätkä valitettavasti omatkaan ystävä- ja tuttavapiirimme ole niiltä kolhuilta välttyneet. Äkillistä turbulenssia on ollut myös omien töitteni saralla. Mutta ei mulla muuta tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Mitkä asiat Barbadoksella yllättivät?

Joulukuussa minulla kävi ihana tuuri piilaaksolaisen kuntosalini saunassa. Sain nautiskella löylyistä aivan yksin, ilman kanssasaunojien rupattelua tai muita häiriötekijöitä. Siinäpä lauteilla alkoivat ajatukset rullaamaan aina unelmointiin saakka. Sain kaksi ideaa. Toinen koski työtäni, toinen vapaa-aikaa. Mietin ihania matkakohteita, joissa olemme käyneet ja missä uusissa houkuttelevissa paikoissa "pitäisi" vielä käydä. Yhtenä muiden joukossa ajatuksiin siinsi Barbados. No, siitä se ajatus sitten lähti.

Ukkokullalla oli ekstrapäiviä vapaata uudenvuoden ympärillä, eivätkä omatkaan työni alkaneet kuin vasta tammikuun toisella viikolla. Niinpä varasimme nopealla varoajalla matkan Barbadokselle. Että kalliiksihan se saunareissu sitten tuli, hahah! Varsinkin, kun jäimme sääilmiöiden saattelemana tuolle paratiisisaarelle lopulta jumiin!

Barbadokselle ominaista on saarella villinä ja vapaina asustavat apinat (Green Monkeys). Laji on kulkeutunut aikoinaan saarelle orjien mukana Länsi-Afrikasta.

Matkustaminen tuo aina mukanaan jotakin uutta ja usein yllättävää. Millaisia yllättäviä seikkoja koimme Barbadoksella? Niistä vähän tässä postauksessa.

Mikä Barbados?

Barbados on Atlantin ja Karibianmeren välissä sijaitseva pieni, itsenäinen saarivaltio. Se on maapallomme tuorein tasavalta, joksi se muuttui vasta marraskuussa 2021. Maan ensimmäinen presidentti on nainen. Barbadoksen pääkaupunki on Bridgetown, virallinen kieli englanti (tosin puhuttu paksusti murtaen) ja valuuttana toimii Barbadoksen dollari. Sen arvo on puolet USA:n dollarista ja kaikkialla voi maksaa myös US-dollareilla. Varsin kätevää meille Yhdysvalloista matkustaville.

Bridgetownin keskustaa. Tässä kuin pala Lontoota pienoiskoossa. Silta, jonka vasemmalla puolella kellotapuli kuin Big Ben.

Bridgetownin ostoskatuja.

Barbadoksen väkiluku on vain noin 280 000, joskin väkimäärä tuntui minusta suuremmalta paikoitellen hyvinkin tiheän asutuksen vuoksi. Väestöstä 95 % on mustia ja 3 % valkoihoisia. Loput ovat aasialaisia. Olimme siis katukuvassa vähemmistöä. Yksi herättelevä seikka väestöstä oli se, että jopa 1,5 % saarelaisista on HIV-positiivisia. Jos siis kadulla vastaasi kävelee 200 paikallista, heistä kolmella on tartunta. (Toivon mukaan tämä oli tiedossa myös sillä noin 50-vuotiaalla saksalaisnaisella, jolla näytti olevan kuuma lomaromanssi paikallisen miehen kanssa. En kuitenkaan kokenut asiakseni alkaa valistamaan sukupuolitautien ehkäisystä...)

Monelle Barbados tuo mieleen luksuslomat ja onhan se joillekin sitäkin, kuten alla oleva kuva osoittaa. Muiden muassa useat kuuluisat näyttelijät suosivat Barbadosta lomakohteenaan. Maailmanpankin määritelmän mukaan Barbados on kuitenkin kehitysmaa. Ja tämä näkyi monin paikoin.

One Sandy Lane on saaren luksusloma-aluetta ja myös laulaja Rihannan nykyinen asuinalue. Tämän hulppean mansionin päivävuokra joulusesongin aikaan olisi ollut 25 000 USD/yö ja minimivuokrausaika 14 vrk. Siis kokonaisvuokrahinta vähintään 350 000 USD ja verot siihen päälle. Ei-sesonkiaikana saman lukaalin saisi "vain" hintaan 15 000 USD/yö.

Rihannan lapsuudenkoti on yksi nähtävyys Barbadoksella. Tiesitkö, että Barbados myönsi Rihannalle kansallissankarin arvonimen vuonna 2021? Lisäksi valtio nimesi laulajan lapsuuden kotikadun uudestaan, Rihanna Driveksi.

Tyypillistä barbadoslaista omakotitaloaluetta. Kuva on otettu muutama kortteli sivuun Rihannan lapsuudenmaisemista.

Ketkä muut kuin julkkikset Barbadokselle sitten matkustavat?

Ehkä suurin yllätys koko reissussa itselleni oli se valtava brittituristien määrä! Eivätkä he suinkaan kaikki olleet yläluokkaista tai wannabe-yläluokkaista Hyacinth Bucket -brittimummoa, vaan joukossa oli hyvin paljon lapsiperheitä ja puhe- ja käytöstavoista päätellen ihan työväenluokkaista brittikansaa. Jäimme ihmettelemään, eikö matkat Barbadokselle ole heille kalliita, mutta kappas vain. Kävi ilmi, että matkatoimisto TUI lennättää brittituristeja suorilla lennoilla Lontoosta ja todella huokeaan hintaan (300-350 USD/meno-paluu).  

(Brittituristien invaasiota selittänee se, että Barbados oli Yhdistyneen kuningaskunnan perustuslaillinen monarkia ennen tasavallaksi tuloaan.)

Toinen katunäkymässä selkeästi erottuva turistiryhmä oli kaljaa kittaavat saksalaiseläkeläiset. Kun aamulla lähdimme kävellen päivän seikkailuihin, olivat saksalaiset istuutumassa rantakapakan pöytään. Ja kun alkuillasta lähdimme etsimään ruokapaikkaa, istuivat sakemannit edelleen pöydässään, pöytä tyhjistä kaljapulloista täyttyneenä. Saksalaiset mummelit erottuivat katukuvasta noin muutoinkin. He olivat rusinoiksi ruskistuneet ja jokaisella, siis ihan jokaikisellä oli siiliksi leikattu tukka.

Barbadoksen lippu ja yksi saksalaisten suosimista rantakuppiloista.

Tolkuttoman huonot kadut, autot ja bensiini

Se, että eristäytyneellä saarella autokanta on enimmäkseen vanhaa ja ihan kirjaimellisestikin puhkiajettua, ei ollut meille mikään yllätys, mutta kuinka huonossa kunnossa valtaosa saaren teistä oli, yllätti. Vaikka saari on pieni, niin sen kiertämiseen meni aikaa, koska tiet olivat kuin pottupeltoa. Ja sitten yks kaks, kahden tuppukylän välissä saattoi olla kaksi kilometriä asfalttia, joka oli priimaa. Ja sitten taas rytinällä pottupelto-osuudelle. Joku paikallinen nauroikin, että Barbados on katukuoppien synnyinpaikka, ja jos sellaiseen putoat, saatat löytää itsesi Australiasta. 

Myös paikalliset nopeusrajoitukset suorastaan hirvittivät. Omakotitaloalueella mutkittelevalla kapealla ja möykkyisellä tiellä saattoi nopeusrajoitus olla 60 km/h. Ja kun yhtälöön liittää vielä sen surkean autokannan, jonka jarruja ja iskunvaimentimia on luultavimmin huollettu viimeksi -80-luvulla, niin nopeudet olivat mielestäni kyllä aivan liian suuret. Ja kun pitkästä aikaa ajoimme mukana vasemmanpuoleisessa liikenteessä, niin minulle automme pelkääjän paikalla kauhukahva tuli todellakin pari kertaa tarpeeseen. Moottoriteitäkin saarella oli, mutta niillä nopeutta puolestaan rajoitettiin kilometrin-puolentoista välein tehdyin liikenneympyröin.

Huristelua sokeriruokopeltojen välissä. Tiesitkö, että Barbadoksella on maailman vanhin rommitislaamo Mount Gay? Kuvassa näkyy myös tyypillinen barbadoslainen tieleveys ja etualalla heti parit kuopat. Muutoinhan tuo oli vielä hyväkuntoista tietä.

Mutta vuokra-auton suhteen meillä kävi poikkeuksellinen tuuri. Koska varasimme matkan melko lailla viime tingassa, saimme loppulomalle vuokratuksi koko saaren viimeisen vuokra-auton, pikkuisen kottero-Suzukin. Mutta autovuokraamolla oli hässäkkää, autoamme ei oltu palautettu, joten saimme lopulta pakasta vedetyn pienen SUV:n. Auto oli niin uusi, ettei sitä ollut vielä edes vuokrausfirman järjestelmissä kirjattuna. Oli uuden auton tuoksu ja kaikki. Suzuki tosin sekin, eikä moottori todellakaan järin ärhäkkä. Mutta korkea maavara auttoi hieman paikallisia pottupeltoja köryytellessä. Aivan yhtä hyvää mäihää vuokra-auton kanssa ei ollut kanadalaisperheellä, johon tutustuimme yhdellä hotelleistamme. Heidän vanha vuokra-autonsa oli nähtävästi tuotu juuri Japanista, joten sen navigaattori puhui ainoastaan japania. Lisäksi kaikki auton nippelit ja nappelit oli nimetty japaniksi, kanjimerkein. Offline-karttojen lataaminen puhelimeen on siis hyvinkin suositeltavaa.

Saarta ympäri huristellessa ihmettelimme myös, ettei yksikään huoltoasema mainostanut kaduille päin, paljonko bensa maksaa. Tähän löytyi selitys, kun juttelimme erään taksikuskin kanssa. Bensan hinta on saarella vakio, ylempien tahojen määräämä. Mitäpä sitä siis suotta mainostamaan. Yksi litra bensaa maksoi nyt noin kaksi dollaria. Toinen seikka, joka paikallisessa bensassa yllätti, oli sen huono laatu. Taksikuski sanoi, ettei Barbadoksella kannata koskaan ajaa tankkia läheskään tyhjäksi. Bensassa on niin paljon epäpuhtauksia, että "kone alkaa köhiä", kun tankissa on lopulta jäljellä enää sakkaa. Hän sanoi tankkaavansa jokaisen ajopäivänsä aikana ainakin kahdesti.

Myös majapaikkojemme suhteen kävi tuuri. Yhdellä hotellilla asusteli iso riikinkukkoyhteiskunta ja toisinaan lintuja tepasteli pihamaalla runsaastikin. Yhtenä aamuna saimme nähdä, kun urokset pitivät soidinmenojaan naaraiden edessä ja pörhistivät pyrstönsä komeimmilleen.

Unescon maailmanperintökohdealue

Ennen matkaamme en tiennyt, että myös Barbadoksella on Unescon maailmanperintökohdealue. Mutta sitäkin suurempana yllätyksenä tuli, kuinka ränsistyneessä kunnossa se suurelta osin oli. Ja kun vastikään olimme saaneet ihastella Kolumbian Cartagenan maailmanperintökohdealuetta, missä rakennukset olivat hyvässä maalissa ja kaikin puolin siistissä kunnossa, niin kontrasti Barbadoksella oli meille erityisen kova.

Unescon maailmanperintökohdealuetta Barbadoksella.

Kuten tämäkin.

Barbadokselle lentävien lentoyhtiöiden määrä

Ja sitten se meidän jumiutuminen Barbadoksen saarelle oletettua pidemmäksi aikaa. Alkuperäiset paluulentomme peruttiin siis noin 12 tuntia ennen h-hetkeä Yhdysvaltain itärannikon lumimyrskyjen vuoksi. Meillä kun piti olla välilasku Miamissa. Oma lentoyhtiömme tarjosi ensihätiin aivan käsittämätöntä reititystä takaisin: Barbadokselta Lontooseen ja sieltä San Franciscoon. Lopulta kuitenkaan heidän omatkaan järjestelmät eivät näin hullua Atlantin yli edestakaista suhaamista antaneet varata, huh. 

Seuraavaksi yhtiö pystyi tarjoamaan ensimmäistä mahdollista paluulentovaihtoehtoa vasta viikon päästä! Uusivuosi on Barbadoksen turismissa sesonkiaikaa ja näin ollen kaikki paluulennot olivat jo buukattuina täyteen pitkälle eteenpäin. Viikon äkkilähtölomamme oli siis yllättäen venähtämässä kahdeksi viikoksi. Meillä molemmilla kuitenkin painoi työt päälle ja varsinkin minulla sellaiset työtehtävät, joita ei voinut tehdä etänä, eikä siirtää myöhemmäksi. Oli pakko päästä palaamaan aikaisemmin. Niinpä sitten tulimme kartoittaneeksi vielä kerran kaikki mahdolliset lentoyhtiöt, jotka lentävät Barbadokselle ja tässä tapauksessa sieltä pois. 

Näiden lentoyhtiöiden runsas määrä yllätti minut täysin. Niitä olivat mm. American Airlanes, United, jetBlue, Air Canada, British Airways, Virgin, jo aiemmin mainitun TUI:n omat koneet, Aer Lingus, Qatar Airways, Iberia ja Caribbean Airlanes. Lopulta meidät "pelasti" paratiisisaaren mottitilanteesta halpalentoyhtiö jetBlue. Lomamatkaamme tuli vain neljä yötä lisää seitsemän sijasta. 

Emme olleet käyttäneet jetBluen palveluita aiemmin, mutta lentoyhtiöhän osoittautui varsin positiiviseksi yllätykseksi. Heidän koneidensa perusmatkustamon jalkatila on väljyydessään ensinnäkin tilastojen ykkönen. Lisäksi he mainostivat amerikkalaisten yhtiöiden isointa näyttöruutua, joka jokaisella on käytössään matkustamoluokasta riippumatta. Elokuvatarjontakin oli hyvä. Lisäksi he tarjosivat kaikille matkustajille ilmaisen wifin koko lennon ajaksi ja ensimmäistä kertaa ikinä se oli kohdallamme wifi, joka myös toimi! Merkille pantavaa oli myös se, että lentohenkilökunta oli jopa poikkeuksellisen hyväntuulista ja palvelu pelasi moitteetta. Tämän ensikokemuksemme myötä saatamme siis hyvinkin käyttää kyseistä lentoyhtiötä toistekin.

Paluumatka piti meitä kuitenkin jännityksessä loppuun asti. Palatessamme myös USA:n länsirannikko kärvisteli voimakkaiden myrskyjen kourissa. Tiesimme joidenkin San Franciscoon lentävien koneiden joutuneen laskeutumaan myrskyn vuoksi Los Angelesiin! Onnistunut kotiinpaluu varmistui siis vasta, kun lentokoneen renkaat iskivät oikean lentokentän laskeutumisrataan, huh huh.

Majoituimme lopulta tuon 1,5 viikon aikana kolmessa eri majapaikassa eri puolilla saarta, mikä mahdollisti näkemään mahdollisimman paljon ja myös sitä ei-turismialueen elämää. Yhdellä hotellilla oli upea ja rehevä puutarha, mikä tiesi myös hyttysiä auringonlaskun aikaan. Vinkiksi tällainen esim. nilkkaan laitettava rinkula, joka uitettu Citronella-öljyssä. Myrkytön ja ainakin Barbadoksen moskiitoihin tehoava hyttyskarkote. Ostin paikallisesta marketista näitä heti kaksin kappalein.

Saaren rantavesissä on upeat snorklaus- ja sukelluspaikat. Kävimme snorklaamassa mekin ja näimme merikilpikonnia ja rauskuja. Kilpikonnia onnistui bongata myös rannalta, joskin ovat hankalia kuvattavia, sillä käväisevät pinnassa vain hetken sukeltaakseen takaisin aaltoihin. Kuvassa yksi piipahtamassa pinnalla. Merikilpikonnien runsas määrä oli oikein iloinen yllätys!

Barbadoksella syödään paljon kalaa ja matkailijan kannattaa ehdottomasti piipahtaa joillakin saaren Fish Fry -paikoista. Kyseessä on siis katukeittiöitä vieri vieressä, ja jokainen niistä tarjoaa erilaisia kala-annoksia. Oistinsin alueen kojuilla on vilkkain meno aina perjantaisin.

Alkuillasta oli vielä hyvin rauhallista. Mahtavat savut nousee yhdeltä parillalta kuvan keskellä.

 

Tässä kokataan meidän annoksia. Maukasta oli.

Lopuksi vielä yksi tärkeä seikka, joka jokaisen Barbadokselle matkaavan on hyvä tietää:

Camouflage on laiton 

Kyllä, Barbadoksella on laki, joka kieltää camouflage-kuvioiset vaatteet ja asusteet kokonaan. Tämä pätee myös kaikkiin väreihin, ei vain perinteiseen maastonvihreään. Rikkomalla tätä lakia voi saada sakkorangaistuksen tai jopa vankeutta. Sama pätee khaki-housuihin, eivätkä muutkaan militarismiin millään tavalla viittaavat vaatteet ole suositeltavia.

Ukkokullalla on usein matkoilla mukanaan tällainen pieni matkalompakko, mutta tällä kertaa se oli syytä jättää kotiin. Nämä ovat siis molemmat "big no-no" Barbadoksella. Muita vinkkejä kielletyistä asioista Barbadoksella näkyy täältä.

Loppupohdinnat

Matkasta on kulunut jo liki pari viikkoa, mutta aikaa postauksen kirjoittamiseen oli vasta nyt. Olen nähnyt tänä aika useita matka-unia, osa juurikin Barbadoksen maisemiin liittyen, joten mieleni taitaa halata saarelle jo takaisin. 

Toisaalta viive kirjoittamisessa oli hyvä, sillä tässä ajassa syntyi myös yksi ahaa-elämys matkamme yllätyksiin liittyen. Jäin nimittäin oikein itsekin ihmettelemään, kuinka kummassa brittituristien määrä oli minulle tai meille sellainen "shokki". Kunnes sen tajusin. Emmehän me ole matkustaneet brittituristien suosimiin kohteisiin vuosikausiin! Siis ainakaan yli kymmeneen vuoteen! Täältä Yhdysvalloista käsin matkamme ovat suuntautuneet muihin paikkoihin. 

Niinpä esimerkiksi jo viereisessä pöydässä kahden englantilaisen hienostoleidin pikku huppelissa käymä iltapäiväkeskustelu gin & toniciensa ääressä oli meille kuin hauskaa musiikkia korvillemme. Se erilainen aksentti! Aivan samalla tavoin, kuin englantilaisille amerikkalainen aksentti kuulostaisi varmasti paikoin jopa naurettavalle. 

Mutta tässäpä se yksi matkustamisen suola. Opit tai hoksaat usein jotakin uutta myös itsestäsi.

Barbadoslainen pinkki hetki auringon laskiessa.

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!