Jouluvisiitti Suomeen

Terve! Enpä ole koskaan aikaisemmin sanonut tuota tervehdystä yhtä ponnekkaasti ja kerrassaan iloisesti kuin nyt saapuessani Suomen passiviranomaisen luukulle. Niin mahtavalle omaa kotimaata tuntui omalla äidinkielellään tervehtiä. Olin siis saapunut Suomeen 10 päivän visiitille jouluksi ja niinpä nyt ensimmäistä kertaa passintarkastustilanteessa leijailikin päässäni laulustakin tuttu: "Käymään vain tänne tullaan, eikä olemaan..." Näin ollen passintarkastuskin tuntui tällä kertaa jotenkin erityisen merkitykselliseltä. 

Niin ja Amerikassahan moinen yltiöpäinen iloisuus tuntemattomia tervehtiessä on aivan normaalia. Mutta kyllä kieltämättä tämä passintarkastaja minua hiukan arvioiden mulkoili, että onko hänen luukullaan oleva hullu, vaarallinen hullu vaiko ihan vaan onnellinen hullu. Taisi päätyä sitten tuohon viimeisimpään vaihtoehtoon ja päästi minut Suomeen! Jee!

Tässä muutamia kuvia 20-tuntisen matkani varrelta. 

Ensimmäinen koneenvaihto JFK:n lentokentällä ilta-auringossa. 

Ensin lentokoneen ikkunasta näkyi upea New York.

Ja reilu 7 h myöhemmin näkyi sitten tämä Kerava. :-)

Taksimatkalla lentokentältä kotiin

En kyllä yhtään ihmettele, miksi Suomi on vuosi toisensa jälkeen itsemurhatilastojen kärjessä. Karua, mutta totta. Tämä oli ensimmäinen ajatus, kun lentokentältä kotiin matkatessa auton ikkunasta oululaisia harmaita näkymiä katselin. Vastassa odotti viistoon lentävä räntäsade. Loskaa. Täsmälleen samanlainen keli kuin Kaliforniaan lähtiessämme vajaa pari kuukautta sitten. Näkemättä tietenkään suomalaisia säätiloja tämän kahden kuukauden aikana, ajattelin kuitenkin itsekseni: Eikö mikään ole muuttunut?

Ikkunanäkymä taksista. Nii-in, iisisti se vain on otettava, räntäsateessakin. 

Seuraava ajatukseni olikin ryhdistäytymissanat Suomelle: Nyt Suomi, pane parastasi! Näytä minulle! Tulin katsomaan sinua toiselta puolelta maapalloa ja sinä näytät minulle tällaista, räntäsadetta, surkeimpia puolia itsestäsi. Missä ovat ne puhtaat valkeat hanget, hiljan leijailevat lumihiutaleet ja kimalteleva auringon kajo? Niitä minä haluaisin nyt katsella. En räntää ja loskassa päät alaspäin rämpiviä ihmisiä. Mutta onnekseni Suomi ryhdistäytyi, sillä visiittini loppua kohden säätkin alkoivat suosimaan. Tuli pikku pakkanen, tosin Kainuussa parhaimmillaan -22 C, uusi puhtaanvalkea lumikerros ja viimeisimpinä päivinä hitusen sitä auringon kajoakin. Sitäkin sain ilokseni ihastella, vaikka sama pallukkahan se paistaa Suomessa kuin Kaliforniassakin. 

Lomallako?

Etukäteen reissusta Suomeen tuli pari kertaa niin itsellä kuin kavereillakin mainittua, että lähden joululomalle. Mutta en kai minä millekään lomalle lähtenyt tai siis mistä minä otan sitä lomaa? Kotirouvan hommistako? Vai Kaliforniasta? Noh, ainakaan vielä tähän mennessä kumpikaan noista ei ollut uuvuttanut minua niin, että olisin tuntenut olevani nimenomaan loman tarpeessa. Ja mahtava niin! Ehkäpä siis paremmin kuvaava termi oli nyt tuo otsikossakin käyttämäni jouluvisiitti. 

Ja yksi juttuhan tässä matkatessa nyt oli vähän hassua. Matkustinpa kumpaan suuntaan tahansa, Suomeen tai Amerikkaan, oli kyseessä aina kotimatka. Kodit kun löytyvät tällä hetkellä molemmista paikoista. 

Kaupasta herkkuja

Kun pääsin lopulta 20-tuntisen matkan päätteeksi Ouluun, räntäsateen lisäksi vastassa odotti myös tyhjä jääkaappi. Niinpä porhalsin alkutöikseni tuttuun ja turvalliseen lähikauppaan. Siellä silmäni avautuivat, asiakkaiden suhteen. Siis että kaikki Oulun hullutko olivat tulleet asioimaan samaan pikku kauppaan juuri samaan aikaan? Vai ovatko ne käyneet siellä ennenkin, mutta en vain ole kiinnittänyt huomiota heihin? Kyllä se sekalaista ja varsin sekavaa seurakuntaa oli, huh!

Mutta itse kaupastahan löytyivät kaikki tutut tuotteet omilta paikoiltaan niin kuin pitikin ja alla kuva, mitä ensikäynnillä kaupasta mukaani lähti. Sen verran univelat kaupassa painoivat, ettei ajatus toiminut kirkkaana karjalanpiirakoiden ja Aura-juustohyllyn kohdalla, vaikka niitä jo niin mielessäni lentokoneen penkissä istuksiessa hyppysissäni pyörittelin. 

Suomi-herkkuja. Graavilohta oli pakko ostaa, sillä sitä en täältä ole vielä mistään onnistunut löytämään. Savulohta kyllä saa, mutta graavilohta ei ilmeisesti ole kaupoissa myynnissä lainkaan. Itse pitäisi sekin valmistaa. ;-) Ja uutuus-Royaliakin piti maistaa. Hyviä olivat, kaikki nämä!

Tuo purkkihernekeitto kyllä yllätti itsenikin! Mutta kaupassa vain tuntui siltä, että sitä pitää nyt saada, sinappitujauksen kera tottakai. Ja kylläpä se hyvälle maistuikin! Ja kuten näette, mukaani ei tarttunut lenkkiä uunilenkin valmistamiseksi. Ei nyt hyvänen aika sentään makeaa mahan täydeltä heti ensimmäisenä päivänä!

Retroiltapalat

Iltapaloina tulin Suomessa nauttineeksi kaikkea sellaista, jota täällä rapakon takana en pysty tai ainakin se olisi äärimmäisen hankalaa. Yhtenä herkkuna piti valmistaa karjalan- tai perunapiirakan päälle sulatettua aitoa Aura-juustoa. Ukkokultani mielestä muuten mikroaaltouunissa sulatettu Aura-juusto on karmein haju, jota maa päällään kantaa. Ja kyllähän se tuoksu kieltämättä on hiukan "aromaattinen", mutta maku puolestaan mitä mainioin.

Auraa ei saa Amerikasta.

  

Ja sitten, retroiltapalojen äiti. Pitihän se sitten paketti HK:n Blöötäkin juuri ennen joulua vielä ostaa ja se kuolaamani uunilenkki noin kymmenen vuoden tauon jälkeen valmistaa. Punaleimaista Emmentalia väliin ja sittenpä sanoinkin jo, että maiskis!

Harvinaista herkkua.

Mutta sitten pois ruokamaailmasta ja erääseen huomiooni. Nimittäin:

Tehovalvonta

Näin ulkosuomalaisena sitä on seuraillut Suomen vähän asiaan kuin asiaan kohdistuvaa kyttäys- ja kieltopolitiikkaa. (Iik, käytin nyt tuota termiä ulkosuomalainen ensimmäistä kertaa itsestäni, mutta sehän minä nyt olen, ulkosuomalainen.) Luin netti-Kalevaa ja silmään osui otsikko 'Tulli tehovalvoo viinan nettikauppaa'. Minua hiukan huvitti. Onkohan missään muussa maassa edes sanaa tehovalvonta? Ja että Suomessa, tietenkin Suomessa, perinteisesti valvotaan moista paisetta kuin viinan nettikauppa, mutta että nyt on oikein tehovalvonta päällä. Ja tämäkin on minusta vähän nurinkurista, että näistä tehovalvonnoista ilmoitetaan kansalaisille aina etukäteen. Eikö olisi isompi todennäköisyys saada pahikset haaviin, jos asiasta ei ilmoitettaisi etukäteen? Sama juttu pätee tehoratsioiden kanssa. No, tällaiseenkin seikkaan sitä tuli huomiota nyt kiinnitettyä.

UKK ja ne plussat ja miinukset

Tätini tuli käymään joulutervehdyksen kera. Hän pyysi minua kiteyttämään ne isoimmat plussat ja miinukset tai mikä minua on eniten yllättänyt Amerikassa olon aikana. Isoimman miinuksen olen antanut amerikkalaisille TV-uutisille. Uutiset kestävät täällä tunnin, mainoskatkoilla höystettyinä totta kai, mutta ne ovat täyttä hömppää! Kaikki aiheet ovat rajautuneet korkeintaan parin tunnin ajomatkan päässä tapahtuviin "uutisiin". Uutisaiheena voi olla kissan pelastaminen puusta. Siis illan pääuutislähetyksessä uutisena, ei suinkaan loppukevennyksenä. Haloo! Niinpä nyt Suomessa ollessani kun katsoin TV-uutisia, tunsin suorastaan infoähkyä heti ensimmäisen 5-minuuttisen jälkeen. Niin paljon asiaa ja oikeasti asiaa! Faktoja! Ihanaa! Eli suomalaisia tehopakattuja ja asiapitoisia uutisia minä täällä kaipaan.  

Isoimmat plussat Amerikassa sen sijaan saavat sen liikenne ja ihmiset. Tätä en kyllä ehtinyt tädilleni edes kertomaan. Sukumme on sanoisinko hiukan (lue: todella) suulasta porukkaa ja niinpä juttu oli soljunut jo muille raiteille, emmekä tähän aiheeseen asti edes päässeet. Mutta siis, liikenne ja amerikkalaiset ihmiset saavat minulta plussapointsit. Liikenne, vaikka sitä on täällä suorastaan hurjat määrät, on se siitä huolimatta varsin soljuvaa. Tilaa annetaan, eikä suomalaista "En varmasti väistä"-kulttuuria esiinny ollenkaan. Tästä liikenteestä minulla onkin aikeissa kirjoittaa vielä ihan oma kirjoituksensa. Siitä siis lisää myöhemmin.

Toinen iso plussa pompsahtaa amerikkalaisille ihmisille. Täällä ihmiset ovat ystävällisiä, hyvällä tuulella ja kohteliaita toisilleen. Eli jos vaikka joku asia pänniikin, sitä ei näytetä julkisesti esimerkiksi osoittamalla mieltä kaupan kassajonossa. 

Tästä minulla onkin hyvä elävä esimerkki. Myös ukkokultani oululainen kollega muutti perheineen tänne Piilaaksoon loppuvuodesta. Perheessä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Ensimmäisen Amerikassa asutun viikon jälkeen lapset olivat ihmetelleet vanhemmilleen ääneen, miksi nämä tuntemattomat ihmiset täällä nauravat meille. Niin, vanhempansa joutuivat selittämään, että eivät ne naura teille. Täällä ihmiset ovat vain iloisia, lapsiystävällisiä ja he hymyilevät, koska ovat hyvällä tuulella. Eli suomalainen lapsi oli tottunut näkemään koto-Suomen kaduilla ja kaupoissa vain varsin vakavailmeisiä aikuisia. Läheiset ihmiset ovat tietenkin asia erikseen. Mutta huh, kertoohan tämä nyt jotakin suomalaisesta katukuvasta ja että tämä ihmettelevä toteamus hymyilevistä aikuisista tulee lapsen suusta! On suorastaan lykky, että ainakin nämä lapset oppivat elämässään jo ennen kouluikää näkemään miltä hymyilevä aikuinen näyttää! Vaikka tuiki tuntematon olisikin. 

Tässä viime kesänä ottamani salakuva poliisisedistä. Poliisitkin ovat Amerikassa iloisia. Kättä vain minulle nauraen nostivat kun salaa kuvaamisesta kärähdin.

Niin, ja mitä minä olen täällä eniten ihmetellyt. Enpä kerro sitä vielä teille, koska siitäkin on tulossa aivan oma kirjoituksensa, mutta asia vaatii vielä hiukan taustatyötä. Sorry, jouduin nyt pikkuisen teitä härnäämään. :-)

Mutta sitten se UKK eli usein kysytyt kysymykset. Tyypillisin kysymyshän minulle nyt Suomessa vieraillessa oli, että kuinka lämmin Kaliforniassa on nyt? Täälläkin eletään tällä hetkellä vuoden kylmintä kahta kuukautta ja päivälämpötilat ovat olleet siinä +13 - +18 Celsius-asteen luokkaa. Sateisina päivinä liikutaan noissa alemmissa, taisipa silloin myrskyn aikaan olla vain +10 C päivälläkin. Tänään kuitenkin paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Ilma oli paikallisittain ns. chilly, +14 C. 

Kielitaitokin karttui

Matkailu tunnetusti avartaa ja kartuttaa kielitaitoa. Niin kävi nytkin Suomi-reissulla, sillä opin uuden sanan kainuuta: rehviili. Toinen tätini käytti tätä sanaa jouluaaton hautuumaakierroksella ja jouduin kysymään, että mistä ihmeestä hän nyt puhuu. Sana tulee englanninkielisestä sanasta refill eli tarkoittaa uudelleentäyttöä. Rehviili kainuuksi. :-)

Takaisin tötterösuihkujen maassa

Ihana oli Suomessa läheisiä nähdä, parit pitkät puhelut ystäville pulputtaa ja suomalaista joulua viettää. Nyt sitten olen kuitenkin jo takaisin täällä, tötterösuihkujen maassa. Kokeilin palatessani sitä Tukholma-Oakland-lentoyhteyttä ja hyvin tuntui toimivan. Uskallan siis suositella muillekin. Lisäksi Oaklandin kenttä on kokoluokassaaan San Franciscon kenttää huomattavasti pienempi, joten maahantulomuodollisuudet tuntuivat toimivan nopeammin pienempien ruuhkien ansiosta. Sain muuten tullessa maahantulovirkailijalta poikkeuksellista palvelua. Passin leimoja tutkailtuaan hän katsoi minua silmiin ja toivotti "Welcome back, Ma'am!". Sykähdytti. Tunsin itseni tervetulleeksi.

Ja mikäpäs täällä on ollessa. 

Uuden vuoden arvoitus

Mitä suomalainen tekee uutena vuotena Kaliforniassa? No tietenkin vuokraa Suomi-porukalla mökin kinoksien keskeltä! Mökin, jossa on sauna! Pitäisi olla suomalainen sauna. Niin ja tietenkin mökissä kuuluu olla oma joogastudio! :-D Eli lähdemme huomenna viideksi päiväksi Lake Tahoelle uuden vuoden vastaanottajaisiin. Katsotaanpa, josko sieltäkin poikisi oma postauksensa tammikuun alkupäivinä. 

Uusi vuosi 2015 uusine kujeineen siis lähestyy. Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkavaa vuotta! Happy New Year!

Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ps. Olin ennakkoarvailuissani oikeassa: Suomessa vuoden pimeimpään aikaan vieraillessa ei tarvinnut aurinkolaseja! :-)

Amerikassa kaikki on vähän isompaa

Arvaapas, kuinka monta kertaa olen ääneen sanonut tai itsekseni tuuminut, että nyt pitäisi olla se suomalainen Sampo-tulitikkuaski kuvaan mukaan, jotta kuvattavan kohteen oikea, amerikkalainen suuruusluokka tulisi esiin!

Ja kaikkihan sen kliseen ovat kuulleet, kuinka Amerikassa kaikki on suurta ja mahtavaa. Ja että kaikkea on ja sitä on paljon. Minä myös. Niinpä ajattelin tuoda esille ainakin muutamia näitä isomman mittakaavan asioita täällä rapakon takana. Aiemmissa postauksissani, mm. Amerikkalaisia kummajaisia, osa 1, olenkin jo kuvaillut mm. uunien ja keittiön muiden kodinkoneiden kerrassaan järjetöntä kokoluokkaa. 

Valikoiman laajuus

Kaupoissa tarjolla oleva valikoiman laajuus tahtoo kyllä loksauttaa supisuomalaisen leuat auki kerta toisensa jälkeen. Tässä yksi esimerkki erään ruokakaupan irtokahvivalikoimasta. Kuvaan mahtui puolet vaihtoehdoista, sillä valikoima jatkui hyllyn toisella puolella. Sitten oli ns. pakettikahvit vielä erikseen. Että minkäslaista sitä laitettaisiin?

38 eri irtokahvilaatua. 

Ihan vain huomiona, että jos yllä olevaa valikoimaa alkaisi testaamaan tammikuun alussa juomalla yhtä uutta kahvilaatua joka viikko, olisi tämän seinustan kahvit testattu syyskuun puolivälissä. Huh huh, olisipa urakkaa! Ja voi sitä närästyksen määrää! Täällä nimittäin tumma paahto todellakin on tummaa. Tumma tuntuu takaraivossa asti.

Annoskoot

Sitten ne mielettömät annoskoot. Tämä on varmasti monelle jo tuttu juttu, ainakin jos on matkustanut vaikkapa vain lyhyenkin ajan Amerikan ihmemaassa. Mutta kyllä se vain silti jaksaa säpsäyttää, kun tilaat mediumkokoisen kahvin tai cappuccinon ja saat kouraasi puolen litran pahvimotin. Tunnetun kahvilaketjun pikamyyntipisteissä iso kahvi on kooltaan 24 unssia eli yli 7 desilitraa. Jos taas otat pikaruokapaikassa tai vaikkapa elokuvissa ison limpparin, tarkoittaa se yleensä litraa, puoltatoista litraa, joskus enemmänkin. Useissa näissä paikoissa juoman uudelleentäyttö on ilmaista. Eli jos 1,5 litraa cokista ei riitä ateriallesi, voit oitis santsata uuden ämpärillisen samaan rahaan. Myös ravintoloissa tarjoilijat täyttävät sinulle aina uuden lasillisen, jos ruokajuomanasi on hanalimppari. Lisäveloitusta siitäkään ei tule.

Juomien lisäksi myös ruokien annoskoot tahtovat yllättää kerta toisensa jälkeen. Aluksi sitä yritti ravintoloissa päätellä annoksien hinnoista, kuinka iso mikäkin annos olisi, mutta pieleenhän se aina meni. Ruokaa tuli aina liikaa! Ja tätä edesauttoi toki sekin, että täällä annosten hinnat ravintoloissa ovat huomattavasti edullisempia suomalaisen ruokaravintolan hintoihin verrattuna. 

Kuulun itse ravintolassa käydessäni alkupalaihmisten joukkoon, joten ei sitä vain aina malta olla tilaamatta myös alkupalaa, vaikka tietää varsin hyvin, että kohta se sitten taas mahalaukkua kiristää. Mutta kun ne ovat niin hyviä! :-) Ja ei, ei tässä iässä enää olisi tarvis syödä lautastaan aina tyhjäksi asti, vaikka se äidin oppien kanssa ristiriidassa onkin. Ehkä Amerikka, jättiannosten maa, antaa tähän poikkeusluvan. Joskus saa lautaselleen vähän jättääkin.

Annoskoon arvaaminen hinnan perusteella menee useimmiten pieleen.

Esimerkki pihvien kokoluokasta 

Se mikä amerikkalaista ja suomalaista kansaa yhdistää, on grillaaminen. Niinpä mekin päätimme nauttia grilliherkuista kiitospäivän aattona ja menimme oikein hyvään lihakauppaan pihviostoksille. Ja tällaiset jättiläiset sieltä sitten mukaan lähti: 

- 1 kpl sisäfilepihvi (Angus Filet Mignon), paino 300-400 g
- 1 kpl ns. New York -pihvi (New York strip), paino n. 500 g
- 1 kpl Entrecote (Rib Eye), paino yli 500 g
- 1 kpl lankkupihvi (flank steak), paino 600 g
- 1 kpl porsaanfilepihvi (en muista, millä nimellä tämä myytiin, mutta oli muuten parasta possua ikinä!), paino yli 400 g

Kuvassa kolme yllä mainituista pihveistä. Lautanen näyttää lähinnä pienelle asettilautaselle pihvien rinnalla, mutta ei sitä ole.

Ja voin muuten kertoa, että jopa ukkokultani, joka kuuluu vahvasti lihansyöjien alalajiin, ei hänkään jaksanut syödä pihviään kerralla loppuun ja se on jo paljon se! No siitäpä olikin sitten seuraavana aamuna mukava siivuttaa vähän pihviä munakkaan joukkoon. Ukkojen unelma-aamiainen! Ja tunnustan, maistuihan tuo minullekin. 

Ja hei vielä, mieti! Joku 300-400 gramman sisäfilepihvi! Paljonkohan saisit Suomessa sellaisesta pulittaa, jos sen kokoista pihviä sattuisi ravintolasta edes saamaan? Auts, kylläpä kirpaisisi maksuvaiheessa.

Mutta sitten, kuin sattuman sanelemana tätä kirjoittaessani Amerikka muistuttaa myös tästä seuraavasta aiheesta:

Sääilmiöt

Parhaillaan Pohjois-Kaliforniaa koettelee todella paha myrsky, kuulema pahin kuuteen vuoteen. Kun myrsky ennustettiin, aloitettiin alueella välittömästi hiekkasäkkien täyttökampanjat odotettavissa olevien tulvien varalle. Urakkaa tehtiin useita päiviä. Ja tuntuvat säkit tulevan tarpeeseen: Tällä hetkellä aamu-uutisissa näytetään tienristeyksiä, joissa on autoja jumissa vesirajan ollessa auton kattoa myöten. Ja ei, ei kuski välttämättä itse ole siihen ajanut, vaan äkilliset tulvat voivat vyöryä paikalle sekunneissa tai vastaavasti huuhtoa auton vaikka parkkipaikalta mukaansa.

Sitäkään ei Suomessa kovin usein tapahdu, että niin kouluja kuin työpaikkoja suljetaan kokonaiseksi päiväksi ennustetun sääilmiön vuoksi. Tänään täällä on sellainen päivä. Useita teitä on poikki ja liikenne kaaoksessa. Niinpä taitavat sääilmiötkin Amerikassa olla astetta isompaa kokoluokkaa. Jos aurinko porottaa, niin se myös porottaa, mutta sitten kun sataa, sade tulee myrskyn kera. 

Ei taida heiveröinen sateenvarjoni pelastaa myrskyn silmässä.

Mutta sitten aivan toiseen aiheeseen. 

Työhuonemuutot eri mittakaavassa

Syksyllä, ennen kuin jäin töistäni vuorotteluvapaalle, työpaikallamme oli 15-20 työntekijän muutto työhuoneesta toiseen. Tuo henkilömäärä oli n. 10% kokonaishenkilöstöstä ja muutot tapahtuivat yhden ja saman katon alla. Itse en joutunut työhuonettani tuossa vaiheessa muuttamaan, joten seurasin sivusta hiukan huvittuneenakin, kuinka ison hässäkän näiden muutaman ihmisen muutto pystyikin aiheuttamaan. Muutetaanko porrastetusti vai samaan aikaan? Kuka muuttaa mihinkin ja milloin? Useampi viikko sitä muuttoa sitten tehtiin ja lopulta jokaiselle oma uusi pulpetin paikka löytyi. 

Hei, let's muutetaan!

No, samanlaisia muuttokuvioita oli kesällä täälläkin Piilaaksossa ukkokultani työpaikalla. Yrityksen henkilöstölle lähetettiin etukäteen sähköpostiviesti, jossa työntekijöitä pyydettiin pakkaamaan omat tavarat muuttolaatikoihin päivään X mennessä. Lisäksi kehotettiin ystävällisesti työntekijöitä tekemään pari etätyöpäivää viikonlopun yhteydessä, jolloin muutto kampuksella hoidettaisiin. 

Ihmettelin, miksi työntekijöiden piti olla pois, mutta heidät haluttiin ns. pois jaloista, sillä kyseessä oli yrityksen koko sen astisen historian suurin, kampuksen sisäinen muutto. Siinä vaiheessa hoksasin kysyä, että hetkinen, kuinkas paljon teitä oikein samaan aikaan nyt muuttaakaan? Vastaus oli: 6000 työntekijää! Ja kyllä, kaikki saman kampuksen sisällä. Kaiken kaikkiaan yrityksen kampuksella on n. 20 000 työntekijää, joten prosentuaalisesti muuttaneiden osuus oli kuitenkin aika suuri, liki kolmannes. Naurahdin muuten jo tuolloin, että enpä haluaisi olla se logistiikkapäällikkö, joka tuon muuton suunnittelee. Herra A muuttaa neiti C:n paikalle, ja neiti C muuttaa herra D:n paikalle, ja taas herra D muuttaa herra B:n paikalle, kun taas herra D muuttaa neiti C:n paikalle.... Ei kun siis, äh!

No, tämäkin muutto hoitui. Kai siellä pari muuttolaatikkoa vielä harhaili päivän pari pitempään etsien oikeata omistajaansa, mutta valtaosin ruljanssi oli ohi neljässä päivässä ja ainakin ukkokullan tavarat olivat odottamassa töihin palatessa aivan kuten pitikin. 

Että tällaisia eri mittakaavoja voi työhuonemuutoissa olla. Piilaaksossa pari nollaa perään ja sillä lailla. :-)

Piilaakson ja Bay Arean lentoliikenteestä

Joulukuun ensimmäisessä postauksessani Kiitospäivän hulinoita tulin maininneeksi hiukan Yhdysvaltojen lentoliikenteestä. Siitäpä muistui mieleeni, että voisin raottaa teille myös vähän tätä Piilaakson ja Bay Arean lentoliikennettä. Aika haipakkaa se nimittäin täällä taivaalla pitelee!

Viuuh!

Asumme suhteellisen lähellä kolmea tai oikeastaan neljää isoa lentokenttää: Oakland, San Jose ja San Francisco, jotka ovat matkustajalentokenttiä sekä Moffet Federal Airfield, joka on ns. civil-military airport sotilaslentokoneineen. Olen myös kuullut puhuttavan, että Bay Arean alueella olisi näiden lisäksi n. 50 pienlentokenttää yksityiskoneille, mutta tämän tiedon paikkansapitävyydestä en ole täysin varma. Toisaalta, ottaen huomioon alueella asustavat lukuisat upporikkaat, joihin me emme siis kuuluu, heh heh, en pitäisi 50 yksityiskoneille varattua kenttää mitenkään mahdottomana lukumääränä. Joka tapauksessa olen itse täällä jo tottunut siihen, että taivaalla viilettää aina vähintäänkin yksi lentokone, olipa vuorokaudenaika mikä tahansa. 

Onkohan pikku kone menossa jonkun luokse yökylään, kun on lähtenyt lennolle oikein lakanan kanssa? ;-)

Alueen vilkas lentoliikenne konkretisoitui minulle kuitenkin vasta toden teolla, kun ajoimme yksi marraskuinen ilta läheisille vuorille ottamaan valokuvia kuun loistaessa. Tai siis ukkokulta niitä kuvia otti, minun räpsyllä kännykkäkameralla ei kannattanut upeita kaukaisia maisemia yrittääkään ikuistaa. Pysähdyimme vuoren näköalapaikalle ja laskin parhaimmillaan iltataivaalta yhtäaikaisesti 16 eri lentokonetta! Eikä silloin siis ollut edes kiitospäivän ruuhka vaan ihan tavallinen arki-ilta. Aikamoista vilskettä! Saavat olla tytöt ja pojat tarkkoina lennonjohtotorneissaan.

Kuvausilta kuunvalossa. Jos oikein tarkasti katsot, voit tästäkin kuvasta taivaalta erottaa useita lentokoneita. 

Matkustusvinkki 

Hei, tähän väliin vinkki niille, jotka tänne Pohjois-Kaliforniaan matkaa suunnittelevat: Kannattaa ehdottomasti katsoa San Franciscon kentän lisäksi lentoja myös Oaklandin ja San Josen kentille. Oaklandin kentälle lentää yksi Suomessakin operoiva halpalentoyhtiö, joskin suora lento on Tukholma-Oakland, mutta äkkiäkös sitä itsensä Tukholmaan ensin heivaa. Lisäksi Oaklandin kentältä avattiin juuri BART-junayhteys San Franciscon keskustaan, aivan kuten San Franciscon kentältäkin on. Niinpä siirtyminen SF-cityn sykkeeseen käy kätevästi Oaklandistakin. Tätä Tukholma-Oakland-lentoyhteyttä aion muuten itsekin testata nyt joulun aikaan ensimmäistä kertaa. Katsotaas, kuinka likan käy. :-)


Sitten lopuksi vielä jouluisiin tunnelmiin. 

Piparkakkukerrostalo

Jos Amerikassa tehdään piparkakkutalo, niin sekin tehdään isosti. Alla on kuvia San Franciscossa sijaitsevan Fairmont-hotellin aulan piparkakkutalosta. Pytinki on 2-kerroksinen ja sen rakentamiseen on käytetty 8000 'piparkakkutiiltä', 1000 kg kuorrutusta ja 500 kg karkkeja. Piparkakkutalo on rakennettu samaisen viiden tähden hotellin aulaan jo useana vuonna ennen joulua ja joka vuosi vuosi taloon tehdään jotakin uutta ja ekstraa. Tänä vuonna taloon lisättiin katolla oleva kellotaulu ja parisataa kiloa kuorrutusta. Piparkakkutalo puretaan tammikuun alkupäivinä. Hmm, pitäisiköhän tässä ihan sattumoisin piipahtaa juuri kyseisenä päivänä kyseiseeen hotelliin, josko lohkeaisi vaikka pala ikkunalautaa minullekin? :-) No joo, ehkäpä jätän sen lasten ja hotelliasiakkaiden riemuksi. 

2-kerroksinen piparkakkutalo kellotauluineen. 

Piparkakkutalon takaseinä.

Piparkakkutalon pihassa puksutteli hurmaava junakin.

Joulutoivotukset amerikkalaisittain 

Näin joulun lähestyessä lopuksi vielä pieni ohjeistus. Useimmille suomalaisista "Merry Christmas!" lienee se tutuin englanninkielinen joulutoivotus. Tämä toivotus viittaa kuitenkin vahvasti kristinuskoon Christ-sanansa vuoksi. Valtaosa yhdysvaltalaisista, Wikipediasta vakoilemani tiedon mukaan 73%, kuuluu kristinuskoon. Tästä huolimatta Amerikassa on turvallisempaa ja suotavampaa toivottaa joulun alla "Happy Holidays!", sillä se ei loukkaa ketään. Heitäkään, jotka eivät juhli joulua kristillisissä merkeissä. 

Joulutauko

Näihin piparintuoksuisiin Happy Holidays -tunnelmiin päätän kirjoitukseni tällä kertaa ja toivotan kaikille oikein hyvää ja makoisaa joulun aikaa! Postauksiini tuleekin jälleen hiukan pidempi tauko, sillä pakkaan tästä pian kapsäkkini ja lennän jouluksi Suomeen! Perhe, sukulaiset ja ystävät. Sauna, kinkku ja lanttulaatikko. Täältä minä tulen!

Eli nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kummajaisten oikaisua

Kylläpä kannatti ääneen taivastella näitä amerikkalaisia kummajaisia (Amerikkalaisia kummajaisia, osa 2 ja osa 3). Sain nimittäin pariin juttuun vastikään suomalaisilta konkareilta hiukan oikaisuja ja niinpä täsmennän niitä teillekin.

Hanat, 3. ja toivon mukaan viimeinen näytös

Ja minä kun luulin, että tämä alla oleva hana oli tiskikoneen vesihana! Höpsistä kukkuu. Kyseessä onkin kuulema tiskikoneen kirkasteen täyttöhana! Hi hii. Mutta tämähän vain osoittaa miten pihalla sitä vielä on. Pihalla kuin lumiukko. Paitsi ei, ei täällä voi olla lumiukkona, koska ei ole luntakaan. Olen siis pihalla kuin palmu. Palmu Piilaaksosta, päivää!

Mutta hei, onhan tuo kirkastehana nyt varsin erikoisessa paikassa: ei koneessa itsessään niin kuin pesuainekin, vaan keittiön vesihanan vieressä tiskialtaan päällä. Outo on paikka! Niin ja tämähän tarkoittaa nyt siis sitä, ettei tiskikoneelle ole hanaa ollenkaan! Mitenkäs suomalaisen vakuutustarkastajan suu nyt pantaisiin?

Ai jahas, ai että kirkastetta? Jep.

Ksylitoli

Myös käsitykseni, ettei ksylitolia saa täältä mistään, sai uutta ja tervetullutta päivitystä. Ainakin Sprouts-nimisestä ruokakaupasta sitä kuulema pastillien muodossa löytyy. Sain oikein maistaakin paikallista ksylitolia. Maistui vesimelonille ja hyväähän se oli. Sitä on suomalaisena tähän mennessä tietenkin yrittänyt löytää ksylitolia purukumien joukosta, mutta eipä ole ollut sillä osastolla hurraamista. Jos pastillina saa, niin hyvä, sopii minulle sekin. Ja tämähän oli itselleni muistutus, että enkös minä vähän ksylitoliakin hamstrannut Suomesta lähtiessäni. Ja niinhän sieltä käsimatkatavarakassin pohjalta vielä tällainen unohdettu, joskin jo avattu aarre löytyi:

100 % kamaa.

Tuo Sprouts-ruokakauppa onkin itselleni vielä täysin tuntematonta maaperää. Sinne pitää lähteä joku päivä tutkimusmatkalle. Sitä se nimittäin täällä on, tutkimusmatkailua aina uudessa ruokakaupassa. Ajattelepa omalle kohdalle: Menet ruokakauppaan, etkä koskaan tiedä, mitä tuleman pitää, mitä seuraavasta hyllyvälistä löytyy ja löydätkö edes sitä, mitä tulit alun pitäen hakemaan. Sellaista se on tuoreen tulokkaan elo täällä ollut. Ruokakauppojen suhteen.

Hei, tällä kertaa tuli tällainen tynkäkirjoitus, mutta halusin oikaista nuo pari väärinkäsitystäni mahdollisimman pian. Uusi kirjoitus on jo kuitenkin paria kuvaa vaille valmis, joten pian pompsahtaa uusi postaus. Malttia, kamusein! :-)

Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3

Näitä sitä vaan tupsahtelee eteen aina uusia, amerikkalaisia kummajaisia. Osa kummajaisista vetää kulmat kurttuun, osa saa suun remakkaan nauruun. Eli tässä taas pientä listaa outouksista, joita suomalaisena olen saanut Amerikassa kohdata.

Hanat, 2. näytös

Tiski- ja pesukoneen hanat olen jo käsitellyt amerikkalaisten kummajaisten 2. osassa, joten ei niistä sen enempää. Nyt ryöpytykseni kohteeksi joutuvat vesihanat. Miksi tällainenkin yksinkertainen asia pitää tehdä niin monimutkaiseksi? Jos 1-vipuinen hana on keksitty aikaa sitten, niin miksi pitää käyttää 2-vipuista? Tässä kuva vessan hanasta: 

Vessan hana. Kaksi vipua = hankalaa.

No ei tämä tietenkään mikään kauhea kummajainen ole, kyllähän tätä käyttää osaa, mutta sanonpa vaan, että ei ole mikään käytettävyyden kuningas! Ensinnäkin, otapa ja säädä tästä sopivan lämpöistä vettä. Menee muuten aikansa. Ja hermo. Ja Kalifornian vähäiset vesivarat kankkulan kaivoon. Sentään kuuma ja kylmä vesi tulevat yhdistettyinä yhdestä ja samasta hanasta, eikä erillisistä kuten Britanniassa vielä 2000-luvullakin, mutta silti.  

Toisekseen yllä olevasta kuvasta näkee, mikä käytännön ongelma tämän hanan kanssa pelatessa on: Kun peset kätesi ja laitat hanoja kiinni, niin aina tuo hanojen alapuolella oleva taso lilluu vedestä. Tämä tietää kotirouvalle jynssäystä. Jynssäystä, jota voitaisiin vähentää käyttämällä 1-vipuista hanaa! Mutta ei, halutaan käyttää 2-vipuista!

Ja sitten taas keittiöissä on kuitenkin useimmiten tällainen 1-vipuinen hana (ks. kuva alla). Eli yhdellä ja samalla vivulla saat säädettyä veden paineen sekä lämpötilan, kuinka kätevää! Kyllä minulla on kuulkaa Orasta ikävä!

Onneksi kahviloissa, ravintoloissa ja lentokentillä näkee jo niitä automaattitunnistimella toimivia hanoja. Ei tarvitse julkisilla paikoilla sappinesteitään kiehauttaa. ;-)

Keittiön hana. Yksi vipu = helppoa ja kätevää. 

Tötterösuihku

Keittiön hana onkin oiva aasinsilta siirtyä ruotimaan paikallista, varsin epäkäytännöllistä suihkua. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, on keittön hanassa ulos vedettävä letku, joita näkee amerikkalaisissa hauskoissa kotivideoissakin ja jolla voit siinä valtameren kokoisessa tiskiammeessa astioitasi kätevästi huuhdella. Mutta kas, eipä samaa logiikkaa ole voitu hyödyntää suihkutilassa, vaan on tökätty vain tällainen tötterö seinään (ks. kuva alla). Suihkuttelepa sitten sillä. Suhkussa käyntihän tuon kanssa jo onnistuu, mutta suihkutilan pesemisen kanssa tuleekin sitten jo haasteita. Miten sinä pääset tällä tötteröllä mitään pesuaineita seinistä huuhtelemaan? Jollakin muovikipolla sitten yrittää vettä roiskutella, että saisi pesuaineen pois. Enemmän vettä saa päälleen roiskuttelija kuin roiskutettava. Säälittävää touhua, voi voi. Näin sitä tehdään taas kotirouvan elämästä astetta hankalampaa. ;-)

Hello! My name is Tötterö, Suihkutötterö.

Jotkut kuuluvat tuunanneen näitä ja ovat saaneet liitetyksi letkullisen mallin, mutta en tiedä, saako tähän meidän tötteröön sellaista. 

Mutta nyt suihkut sikseen ja munaosastolle.

Munat

Olin jo kesällä sitä mieltä, että amerikkalaiset munat ovat jotenkin erilaisia. En ole vieläkään pystynyt tarkempaa diagnoosia määrittelemään, mikä munista tekee erilaisen, mutta jotakin outoa niissä on. Ehkä ne ovat jämäkämpiä, jotenkin kovempia. No tänä aamuna siihen tuli lopullinen varmistus, että näin täytyy olla. Olin nimittäin ihmetellyt jo muutaman päivän ajan, mistä ihmeestä oikean käteni peukalon sivuun tulee pieniä viiltohaavoja. Ne eivät voi tulla leikkuuveitsestäkään, koska ensinnäkin sen huomaisi ja tuntisi kyllä heti ja toisekseen, olen oikeakätinen, joten puukko olisi oikeassa ja haavojen pitäisi näin ollen tulla vasempaan käteen. 

Munat! Ne sen sormenkin rikkovat! Niin kovia ovat. Ja nyt siis puhun kananmunista ja keitettyjen sellaisten kuorimisesta. Tänä aamuna alkoi peukalostani vuotaa oikein verta kun munankuoria irrottelin. Kokeilussa ovat olleet niin luomu- kuin normimunat, mutta sama homma molemmissa, erilaisia ovat. Kummallisia. Vielä en ole ryhtynyt oikein kunnolla paikallisten munien kanssa keittiössä vatkautumaan, mutta ainakin nämä ensikopaisut muniin ovat olleet varsin särmikkäitä. Haavoja niistä saa, hui! :-)

Amerikkalaisia teräsmunia.

Vitamiinikumit

Iso osa apteekeissa ja ruokakaupoissa tarjolla olevista vitamiinivalmisteista myydään ns. vitamiinikumeina, Vitamin Gummies. Vitamiineista on siis tehty karkin tapaisia, jotta ne oletettavasti tekisivät paremmin kauppansa, tulisivat useammin otetuiksi ja maistuisivat perheen pienimmillekin. Kaikki tarkastelemani vitamiinikumit sisältävät kuitenkin sokeria ja maissisiirappia, parhaimmat on oikein kuorrutettu sokerilla. Suosituin maku näissäkin tuntuu olevan kirsikka, siitä ne jenkit tykkää. (Aspiriiniakin saa kirsikan makuisena.) Sentään väriaineina näissä vitamiinikumeissa on käytetty luonnollisia aineita. Tässä sitä muuten taas kerran hiukan kaipailisi EU:ta pakollisine E-koodimerkintöineen. 

Mutta siis, vitamiinikumit. Itsestä vaan tuntuu, että onkohan tämä nyt taas vähän plus-miinus-nolla -hommaa saavutettujen hyötyjen kanssa? Saat vitamiinia kyllä, mutta samalla tulet puolihuomaamatta syöneeksi joko isomman tai pienemmän kasan sokeria ja siitähän ne ei hampaat tykkää. Ja kun täällähän ei ksylitolituotteilla paljon elvistellä, niitä ei siis ole, että voisi sitäkään napata päälle.

Ja arvatkaas. Tämä tyttö se lähti tähänkin hömpötykseen mukaan ja paria vitamiinikumia kokeilumielessä ostin. Retkuun menin. Ovatko ne siis sittenkin: ei Vitamin Gummies, vaan Vitamin for Dummies? ;-)

Vitamiinikumeja.

Leidien lenkkaripolitiikka

Lopuksi ihmettelen teille vielä havaitsemaani lenkkaripolitiikkaa. Olen useammassa ruokaravintolassa, niin arkisemmassa kuin hienommassakin, seurannut naisten pukeutumista ja ennen kaikkea heidän kenkiään. Vaikka leidi olisi laittautunut yläosastaan hienoksi, timantit tuikkivat korviksissa, helyt heläjävät kaulassa, paita huokuu juhlavaa ja iltalaukku keikkuu kainalossa, on näköjään ihan ok pitää kenkinä samaan aikaan lenkkitossuja! Tämä pätee kaikkiin ikäluokkiin.

Kerran taisin saada jo paheksuvia katseita tällaisen tapauksen tuijottamisestani. Olimme illallisella pienessä Saratogan kylässä. Söimme ulkona ja katseeni suunnassa istui seurueessaan erittäin tyylikäs, täysin mustiin pukeutunut rouva, iältään selvästi yli 60 vuoden, tosin kirurgisten operaatioiden jälkeen kasvonsa näyttivät korkeintaan 40-vuotiaan kasvoille. Rouva oli kerrassaan viimeistelty aina kampaustaan myöten, mutta pöydän alta pilkottivat neonväriset lenkkarit! En vain tahtonut saada katsettani irti tuosta... öö... kokonaisuudesta. 

Ja meitä suomalaisia sanotaan tuulipukukansaksi. Kerronpa nyt, että ei se ole kuulkaa täälläkään niin justiinsa!

Helmet kaulaan, lenkkarit jalkaan ja ei kun menoksi!

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kiitospäivän hulinoita

Jihuu, nyt on ihka ensimmäinen Thanksgiving Day, Turkey Day eli kiitospäivä Amerikassa omakohtaisesti koettu. Kokemus oli sen verran antoisa ja muistorikas, että päätin kirjoittaa siitä aivan oman postauksensa. Ja tässä sitä nyt tulee, oikein kappaletolkulla.

Onnekkaita olimme me

Olimme onnekkaita, sillä saimme kutsun ukkokullan sukulaisen luokse Spanawayn kaupunkiin ja pääsimme viettämään tätä juhlaa aidossa ympäristössään, amerikkalaiskodissa amerikkalaisten kanssa. Spanawayn kaupunki sijaitsee pohjoisessa Washingtonin osavaltiossa Seattlen ja Tacoman kaupunkien kupeessa ja asukaslukunsa on 27 000. Juhlaseurueemme oli siis amerikkalais-suomalainen, joten meillä oli ilo päästä kurkistamaan aitoa amerikkalaista juhlapäivän humua, auttamaan kiitospäivän valmisteluissa sekä tietenkin maistamaan aitoa amerikkalaista kiitospäivän illallista. 

Kiitospäivä ennen ja nyt

Kiitospäivä on tyypillisesti sadonkorjuujuhla, jolloin kiitetään hyvästä sadosta ja nautitaan sen runsaista antimista, mutta erityisesti täällä se on kiitosjuhla intiaaneille. Ilman intiaanien antamia oppeja metsästyksestä, viljelystä ja ruoanlaitosta olisivat Pohjois-Amerikan uudisasukkaat aikoinaan kuolleet alueen ankariin olosuhteisiin. Näin amerikkalaiset juhlan merkityksen minulle itse kertoivat ja uskon siihen.

Tänä päivänä kiitospäivä on amerikkalaisten vuoden isoin ja tärkein juhla. Juhla, jolloin sukulaiset tapaavat pitkienkin matkojen päästä ja kokoontuvat yhteisen illallisen äärelle. Meille suomalaisillehan se on tyypillisesti joulu. Ja kuten elokuvistakin olemme nähneet, kiitospäivänä Amerikassa syödään aina täytettyä kalkkunaa ja tuntuupa siihen kuuluvan karpalokastikekin. Karpaloita onkin ollut viime päivinä myynnissä joka paikassa. Isoja kuin mitkäkin! Nekin!

Karpaloita hyllyjen täydeltä.

Kuhinaa liikenteessä

Kiitospäivän tienoo on koko vuoden ruuhkaisin aika Yhdysvalloissa niin rautateillä, lentokentillä kuin maanteilläkin. Etukäteen uutisissa kerrottiin tai paremminkin varoiteltiin, kuinka 46,3 miljoonan ihmisen odotetaan lähtevän näinä päivinä tien päälle. Tämän vuoksi mekin päätimme vaihtaa road tripin lentomatkailuun ja kulkea tuon yli 800 mailin matkan Piilaaksosta Pohjois-Washingtoniin lentäen, eikä autoillen. Mikä tahansa muu ajankohta lienee road tripille parempi kuin kiitospäivän kuhinat. 

Yhdysvaltain lentoliikenteen vuoden pahimmat ruuhkat ajoittuvat kiitospäivän yhteydessä yhteensä 12 päivän ajalle. Yksittäisistä lentoliikennepäivistä kiitospäivän jälkeinen sunnuntai ns. paluuliikennepäivänä on tukkoisin. Tuon yhden päivän aikana Yhdysvalloissa lennetään mukavat 46 000 lentoa. Tänä vuonna pahin lentokenttäkaaos osui Chicagon kentälle, jossa jonot turvatarkastukseen venyivät yli mailin (1,6 km) mittaisiksi. Uutisissa näytettiin tästä hulabaloosta kuvaa ja rinnakkain jonossa näytti olevan jopa 5-10 ihmistä. Huh huh! Onneksi emme joutuneet menemään tuon lentokentän kautta. Päinvastoin, menomatkallamme San Josen lentokentällä oli suorastaan yllättävänkin hiljaista. Hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

San Josen lentokenttä varhain keskiviikkoaamuna. Ei ruuhkaa, huh!

Kuhinaa kaupoissa

Kiitospäivää vietetään siis aina marraskuun neljäntenä torstaina ja yleisesti sen jälkeinen perjantai on suurimmalle osalle amerikkalaisista vapaapäivä. Päivä on nimetty mustaksi perjantaiksi, Black Friday, koska silloin lomillaan olevat jenkit ryntäävät kauppoihin aloittaakseen joululahjaostoksiensa teon. Ja koska porukka on vapaalla, ovat kauppakeskukset sanan varsinaisessa merkityksessä mustanaan väkeä. Ihan osuva termi tuo Black Friday. Monet kaupat, aina autokaupoista lähtien, ajoittavat tähän ajankohtaan isoja alennusmyyntejään. Tämä näyttääkin olevan tyypillistä Amerikassa, että isojen juhlien yhteydessä, esim. itsenäisyyspäivän aikaan, on aina valtavat tarjouskampanjat voimassa. Ja kassakoneet laulavat: "Kili, kili!"

Useat kaupat ottavat varaslähdön mustan perjantain alennusmyyntiin ja aukaisevat liiikkensä jo kiitospäivän iltana, kuten alla oleva kuva mainoslehtisestä osoittaa. Myös perjantaina aamuyöllä kauppojen aukaiseminen, esimerkiksi klo 05 tai klo 06, on tyypillistä. Ja jotta himoshoppaajat saataisiin aikaisin ostoksille, ovat tietyt tarjoukset voimassa vain esim. klo 06-07 välisen ajan. Musta perjantai taitaa siis tarkoittaa myös mustia silmänalusia valvomisesta johtuen.

Kauppa auki to klo 18 - pe klo 13 eli 19h putkeen.

Ja jottei ostoshurmos tyssäisi kuin kalkkunan lento, on kiitospäivän jälkeinen maanantai nimetty kybermaanantaiksi, Cyber Monday. Silloin valtaosa amerikkalaisista on palannut lomien jälkeen töihin, joten tuolloin ohittamattomat tarjoukset odottavat ottajiaan nettikaupassa. Siitä nimitys Cyber Monday. 

Ja kyllä dollari poikineen vaihtaakin omistajaansa. Tänä vuonna kiitospäivänä ja sen jälkeisenä mustana perjantaina amerikkalaiset käyttivät 12 miljardia dollaria ostoksiinsa. Viime vuodesta pudotusta oli tullut 0,5%, OMG! On se kumma, kun ei tahdo kauppa käydä! ;-) Tosin tätä ilmiötä on perusteltu sillä, että amerikkalaisetkin ovat siirtymässä enenevässä määrin nettikaupan puolelle ruuhkia välttääkseen. 

Cyber Monday puolestaan keräsi viime vuonna 131 miljoonaa nettiasiakasta. Tänä vuonna siihenkin lukuun tuli pudotusta: "vain" 127 miljoonaa asiakasta. Pudotusta siis jotakuinkin yhden Suomen aikuisväestön verran. Toisen uutislähteen mukaan kybermaanantain kokonaismyynti kuitenkin kasvoi 8% tehden siitä vuoden suosituimman nettiostospäivän. 

No tottahan se minäkin lähdin mustan perjantain hullutuksiin mukaan. Ostin mm. pienen shampanjanvärisen joulukuusen valoineen (5 USD) joulutunnelmaa tuomaan sekä hiustenkuivaimen (5 USD) joulutukkaa luomaan. Olisi siellä ollut tällaisia kivoja pikku pyssyjäkin kaupan. Tuollainen pinkki olisikin oikein näppärä käsilaukkuun. Jätin pyssyhankinnan kuitenkin vielä tuonnemmaksi. 

Oikean yläkulman pinkissä pyssyssä olisi ollut vähän bling-blingiäkin, ooh!

Ihmiset hulluina

Jos kiitospäivän vuoksi on Amerikassa ollut liikenne sekaisin, niin sitä ovat olleet myös ihmiset Black Fridayn tarjousten perässä. Kodinkone- ja elektroniikkaliike Best Buy ilmoitti mustan perjantain tarjouksensa hyvissä ajoin ja tämäkös sai ihmiset liikkeelle. Parhaat menivät teltan, ilmapatjasängyn ja grillin kanssa jonottamaan kaupan ovelle jo viikkoa ennen tarjouspäivää. Pahvikyltteihin olivat kirjoittaneet listan, mitä tuotteita tulivat jonottamaan. Ilmeisesti, ettei tule kinaa muiden jonottajien kanssa, että kuka sen halvan telkkarin sitten ensimmäisenä saa. Yhtä telttansa kaupan eteen pystyttänyttä jonottajaa haastateltiin uutisissa. Kertoi käyvänsä kokopäivätyössä, joten oli suostutellut kavereitaan pitämään paikkaa jonossa työvuorojensa aikana. Voi hyvänen aika! Kyllä pitää ihmisen olla television kipeä!

Lisäksi yhdessä TV-mainoksessa käytettiin muka vitsikkäästi mustan perjantain mainostamisessa shoppailijan mustaa silmää vihjaten, että sellaisen siellä saa. Eikä tämä itseasiassa taida kauaksi heittääkään. Joka vuosi nimittäin joku kuolee tai vähintäänkin loukkaantuu vakavasti alennusmyyntiryntäyksissä kun kauppojen ovet aukeavat. Walmart-kauppaketjun liikkeet lienevät näissä tallomistapauksissa pahimpia. Myös mummot kuulostavat olevan petollisen vaarallisia mustan perjantain aikaan: Viime vuonna joku mummo oli ottanut mukaansa sähkölamauttimen ja tyrmäsi sillä muita tarjouksien perässä juoksijoita pois tieltään. Järjetöntä, täysin järjetöntä!

Jonotetaan jopa ilkosillaan

Ja vielä yksi hullu tilanne, joka uutisoitiin tiistaiaamuna ennen kiitospäivää. Desigual-vaateliike San Franciscossa mainosti antavansa ilmaiset vaatteet alasti tuleville asiakkaille klo 9 alkaen ja niinpä klo 7.30 kaupan edessä luikerteli jo piiitkä jono alusvaatteisillaan olevia miehiä ja naisia. Ilmeisesti sitten heittivät viimeisetkin rihmankiertämät juuri ennen h-hetkeä, jotta täyttäisivät kyseisen liikkeen alastomuusvaatimuksen. Hullua, sanon minä! Ja voin muuten kuvitella, kuinka marraskuun tuulisessa, viileässä ja aamukosteassa SF:ssa kuului jonottajien huulilta melkoista hampaiden kalinaa, mutta mitäpä sitä ei ihminen ilmaisen eteen kärsisi! Olihan Suomessakin jonotettu yön yli ilmaista R-kioskin kahvikupillista. Heh heh.

Kiitospäivän ohjelma

Kiitospäivän ohjelmassa on mielestäni jotakin tuttuakin suomalaiseen jouluaattoon verrattuna. Täällä aamupäivä ja päivä käytetään hyvin pitkälti keittiössä illallisruokien valmistamiseen. Suurin osa ruoista valmistetaan uunissa. Pakolliseksi ohjelmanumeroksi on muodostunut myös Macy's-tavaratalon juhlaparaati New Yorkissa, jota seurataan suorana TV-lähetyksenä kautta maan. Paraatiin osallistuu lukuisia kuuluisia näyttelijöitä ja laulajia, tanssiryhmät ovat harjoitelleet koreografioitaan läpi vuoden. Itselleni tällainen must see -ohjelma jouluaattoisin on ollut Lumiukko-animaatio. I'm walking in the air....

Kiitospäivän paraatissa koipi nousi. Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen alkoi NYC:ssa sataa räntää. Hrrr!

Kiitospäivän illallinen

Myös kiitospäivän illlallinen muistuttaa monilta osin suomalaista jouluateriaa. Juhlapöydän kruunu Amerikassa on tietenkin täytetty kalkkuna, meillä Suomessa tuota paikkaa pitää yleensä kinkku. Täälläkin lisukkeeksi valmistetaan useita erilaisia kasvispainotteisia uuniruokia kuten vihreitä papuja, maissileipämurusien kera kypsennettyjä kasviksia sekä perunamuussia. Ja tottahan toki myös amerikkalaisten rakastamaa Mac & Cheesea eli makaronivuokaa juustokastikkeella. Oudoimpana näistä uuniruoista pidin kuitenkin bataattisosevuokaa, joka gratinoitiin pienillä vaahtokarkeilla! Apua! Mitä ihmettä? Mutta uskokaa pois, se oli hyvää ja itseasiassa niin makeaa, että olisi sopinut vaikka jälkiruoaksi. 

Jälkiruoasta puheenollen, eihän amerikkalainen illallinen ole mitään ilman pikku piirakkaa. Isäntäväkemme oli ostanut kaksi piirakkaa, perinteisen kurpitsapiirakan, joka pitää kuulema ennen nauttimista vuorata kermavaahdolla, sekä kurpitsajuustopiirakan. Molemmat olivat oikein hyviä ja tuo juustolla varustettu versio osoittautui omaksi suosikikseni. 

Bataattisosevuokaa vaahtokarkkikuorrutuksella. Muistuttaa ulkonäöltään meidän lanttulaatikkoa, toki karkkipinnoite on ekstraa. 

  

The Kalkkuna

No sitten se itse kalkkuna. Meitä osallistui illalliselle kuusi henkilöä ja kalkkunamme oli kooltaan jytky, lähes 9 kg. Tosin hyvä, jos onnistuimme popsimaan siitä kolmannestakaan illallisen aikana. Perinteisesti kiitospäivän kalkkuna täytetään täällä leivällä, mutta meidän isäntämme oli taitavana kokkina kokeillut viime vuonna toisenlaista ja varsin toimivaa reseptiä. Kalkkunaa marinoitiin ensin muutama päivä kattilassa. Kiitospäivän aamuna kalkkuna täytettiin omena- ja sipulilohkoilla ja mukaan laitettiin tuoretta rosmariinia ja salviaa sekä kanelitankoja mausteeksi. Oih, mitkä aromit! Lopuksi kalkkunan kalpea pinta voideltiin rosmariinivoilla ja pintasilaukseksi vielä loraus öljyä. Ja sitten koko komeus uuniin 3-4 tunniksi.  

Kalpea kalkkunamme valmiina uunin lämpöön. 

Ja tältä se sitten paistamisen jälkeen näytti. Hyvä rusketus, eikö totta? Lurps!

Jätin kuvaan tarkoituksella hellaa näkyviin mittasuhteiden vuoksi. Eli huomatkaapa taas uunin koko! Vaikka kalkkuna oli lähes 9-kiloinen, ei se peittänyt puoliakaan uunista. Tiedätte kyllä, mitä minä ajattelen tästä!

Isäntäväen ihastuttava Lindsay-rouva tiesi muuten kertoa, että pelkästään kiitospäivän illallinen ilman jälkiruokaa ja juomia sisältää 3000 kilokaloria... Noh, söimme silti jokainen hyvällä omalla tunnolla ja kyllä vain, illallinen oli oikein onnistunut ja seura hilpeää. Sellainen oli meidän kiitospäivämme. My first Turkey Day ever!

Lopuksi vielä pari sanaa kalkkunoista.

Iik, kalkkunat loppuu!

Kyllä minua huvitti, kun täälläkin uutisoitiin n. puolitoista viikkoa ennen kiitospäivää, kuinka nyt uhkaa kalkkunoiden loppuminen. Mutta ehkä nyt kuitenkin juuri ja juuri riittää kiitospäivän juhlapöytiin. Siis aivan kuten Suomessakin pelotellaan ihmisiä joulukinkkujen loppumisella ja saadaan porukka rynnimään kinkkukaupoille, parhaimmat hamstraamaan vielä pari ylimääräistä pakkaseenkin. Tässä kuva kaupan kalkkunalaarista tasan viikko ennen kiitospäivää. Vielä oli mistä ostaa.

Miksei Suomenkin kinkuissa voisi olla tuollaista hauskaa rusettia? Sopineeko Eviran pirtaan?

Loppukevennys

En malta olla kertomatta tähän loppuun vielä yhtä hauskaa ja aiheeseen sopivaa yhteentörmäystämme. Kävimme kiitospäivää edeltävänä viikonloppuna kruisailemassa Diablo-vuorella, joka on noin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Serpentiinitietä ylös ajettaessa yhden mutkan takana odottikin yllätys, kun törmäsimme tähän alla olevaan katraaseen! Noin 15-20 villikalkkunaa kipittimässä tien yli ja ukkokultani ehti kuin ehtikin näpsäisemään kulkueesta tämän alla olevan kuvan. Joten todistettavasti, ei Amerikka ainakaan vielä ole syöty tyhjiin kalkkunoistaan. 

Hahaa, mepä ei jouduta uuniin, vaan juoksennellaan täällä villisti ja vapaasti kuin Ellun kanat!

Happy Thanksgiving ja kot, kot, kot!

Ja sitten vielä hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ps. Nyt on ollut kommenttipuolella melko hiljaista, toki en ole itse mitään erityisemmin kysellytkään. Mutta olisipa kiva saada palautetta, oliko esimerkiksi jokin kohta tässä postauksessa tai muissa postauksissani, joka erityisesti sykähdytti. Tai kenties toiveita tulevista aiheista. Itsellä on kyllä liuta aiheita, lähinnä valinnan vaikeus, mistä seuraavaksi kirjoittaisin. Ja tietenkään ihan kaikkia toiveita en ehkä pysty tai osaa toteuttaa. Mutta palautetta saa antaa. :-)