Sade ropisee ikkunapeltiin. Taivas on tumma.
Istun sairaalasängyn vieressä ja puristan kättänsä. Tänään vastapuristusta ei enää tule. Keho nytkähtelee. Morfiinia. Suonissaan virtaa morfiinia ja muita lääkecocktaileja. Mieleni on tumma.Vielä elokuussa saimme yhdessä nauraa. Ja ai, kuinka makeasti nauroimmekaan. Se oli ihanaa. Kaikki näytti kääntyvän parempaan. Nyt tilanne on aivan toinen. Tämä kaikki tapahtui niin yllättäen, täysin varoittamatta. Kyynel vierii meiltä molemmilta. Mieleni on tumma, niin kovin tumma. Ja taivas. Voi kuinka taivaani onkaan nyt tumma.