tiistai 28. elokuuta 2018

Pari paikallista tapaa, jotka nyppii

Tällä kertaa esittelen teille pari ärsyttävää paikallista tapaa. E-ehei, maatakaatavia ongelmia nämä eivät ole, mutta kaikenlaista sekaannusta ja pikku sotkua ovat nämä amerikkalaiset tavat minulle aiheuttaneet. Olen törmännyt näihin nyt erityisesti työssäni, mutta tavat eivät kosketa ainoastaan työpaikkaani, vaan ovat käytössä ihan laajemminkin.


Tämä vs. seuraava


Ensimmäinen tapa on helpoin kertoa esimerkin avulla:

Oletetaan, että on tiistai. Kun asiakas puhuu sinulle ensi torstaista (next Thursday), niin kuinka itse asian ymmärtäisit? Mitä päivää hän tarkoittaa? Minusta loogisinta on ajatella ylihuomista, koska sehän on seuraava tuleva torstai. Mutta ei. Katsos kun amerikkalainen tarkoittaa tällä ensi viikon torstaita! Jos puhuttaisiin ylihuomisesta, sanottaisiin tämä torstai (this Thursday). 

Tämän tavan kanssa minulla on vielä oppimista. Tosin jo nykyisin minulla alkaa hälytyskellot soida heti, kun joku puhuu next tai this weekday. Pari lisäkieppiä aivoissa se vielä tällä hetkellä vaatii mitä milloinkin tarkoitetaan. 


Amerikkalainen viikko alkaa sunnuntaista


Samoin paikallisissa seinäkalentereissa viikko alkaa aina sunnuntaista. Järjetöntä! Mielipuolista! Täysin epäloogista! 

Työpaikallamme on tapana merkitä tärkeät tapahtumat, deadlinet ja työntekijöiden lomat seinäkalenteriin. Arvatkaapa kuinka monta kertaa olen mennyt sekaisin päivämääristä tai viikonpäivistä, koska tietenkin kalenterin viikkoriviä vasemmalta luettuna esimerkiksi toisena päivä pitäisi olla tiistai. Mutta kun täällä se onkin maanantai! Anna mun tämäkin kestää!

Onpa vaan ollut mielenkiintoista huomata kuinka syvällä takaraivossa sellainenkin asia itsellä on, kuin että viikko alkaa aina maanantaista ja piste.
Amerikkalainen seinäkalenteri. On syytä unohtaa oma pinttynyt tapa, että viikko alkaisi maanantaista. Pah, ei ala enää.

Entäpä tämä seuraava sitten? Argh!


Samperin ykköset ja seiskat!


Sattuneesta syystä numerot ovat lähellä sydäntäni ja sekös minua ottaa kupoliin, että amerikkalaisilla (ja useilla muilla täällä asuvilla) on tapana kirjoittaa numero seitsemän ilman poikkiviivaa. Mikä sekaannuksen vaara numeroon yksi! Tässä alla on hyvä esimerkki asiasta, vaikken ruokakaupassa työskentelekään:
Kurkku ei suinkaan maksa 11 senttiä kappaleelta, vaan 77 senttiä.

Onneksi valtaosan asiakastiedoista saamme sähköisinä versioina suoraan järjestelmään, mutta allekirjoitettavia paperilomakkeitakin tarvitaan ja niissä nämä asiakkaiden omin pikku kätösin rustaamat numerotiedot ovat kyllä pirullisen tulkinnanvaraisia. Eräänkin kerran on tullut soitettua väärään numeroon, kun olen tulkinnut seiskan ykköseksi. 

Ja sattuipa väärinkäsitys juuri viime viikolla toiseenkin suuntaan. Näytin asiakkaalle muistilappua, johon olin kirjoittanut tekstin oheen kellonajan 1:30 pm. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän ymmärsi joutuvansa tulemaan paikalle 7:30 illalla, eikä puoli kahdelta iltapäivällä. Hän siis puolestaan sekoitti minun kirjoittamani ykkösen seiskaksi. Kerroin hänelle, että Suomessa meillä on tapana kirjoittaa numerot yksi ja seitsemän näin ja näin. Nainen ymmärsi oitis. Sukunimensä perusteella hänellä on saksalaisjuuria ja sanoi itsekin pitävänsä enemmän eurooppalaisesta tyylistä. Nii-in! Jos minulta kysyttäisiin, määräisin numeron seitsemän poikkiviivan pakolliseksi ja heti! Mutta eihän minulta kysytä. Amerikkalainen raapustaa seiskansa ihan niin kuin ennenkin. 
Ja eihän siitä ole kovinkaan kauaa, kun numeron 7 poikkiviiva loisti poissaolollaan myös Suomessa. Suomen Opetushallitus antoi kuitenkin päivitetyt mallikirjaimet ja -numerot, jotka otettiin käyttöön syksyn 2016 opetussuunnitelmassa. Thank God, numeron 7 poikkiviiva palautettiin! Samassa yhteydessä poikkiviiva palautettiin myös kirjaimiin z ja q. Kuvassa Opetushallituksen ohjeistus.

Tässä vielä esimerkki aasialaisen kirjoittamasta shekistä. Osoittaa, että kyllähän myös numeron 7 pystyy kirjoittamaan selkeästi ilman poikkiviivaa, mutta ani harva täällä näin toimii.


Nipotustako?


En nyt todellakaan halua jäädä elämään mielikuviinne "sinä bloggaajana, jopa nipotti seiskan poikkiviivasta", mutta tämä on oikeasti hankaloittanut työni tekemistä. Kaikki nämä postauksessani luetellut tavat ovat. Ja siksi koen oikeudekseni niistä vähän urputtaa. 

Mutta mikä näihin outoihin paikallisiin tapoihin on avuksi? No ei mikään muu kuin se, että Korpela ottaa vaan ja sopeutuu. Taas kerran. Eli eipä auta suomalaisen itku amerikkalaisilla markkinoilla. Näillä mennään. 

Päätän ulkosuomalaisen jupinani nyt täältä tähän. Teille sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 20. elokuuta 2018

Syksyn työt starttaavat tänään

Kesälomani toinenkin osa on nyt takanapäin, tosin puolilomailuahan se vain olikin. Tulin tehneeksi 15 tuntia töitä kotona ja näiden lisäksi työpaikallamme pidettiin tärkeä kokous. Mutta se siitä, tiedossahan olikin, ettei se puhdasta lomaa tulisikaan olemaan. Mutta hei, varsinainen syksyn työrupeamani alkaa toden teolla tänään! Luvassa onkin heti menoa eikä nykytystä. Tiedossa on kiirettä ja lisäksi ensimmäinen työviikkoni tulee olemaan taas 6-päiväinen. Ja miksi ihmeessä näin?

Rekrytointiprosessimme uuden kollegani etsimiseksi vei oman aikansa, mutta uusi tuleva työkaverini muuttaa maahan ja Bay Arealle viikon päästä. Heti tämän jälkeen pääsen häntä opastamaan tuleviin tehtäviinsä. Niinpä tässä on nyt hyvinkin toivonkipinää ilmassa, että vihdoin ja viimein pääsen tekemään sitä osa-aikatyötä niin kuin olin alunpitäen suunnittellut ja niin kuin viime maaliskuussa papereihin tuli kirjattua. 

On muuten vielä jälkeenpäinkin huvittanut, kun ihana ex-kollegani Suomesta kommentoi minulle tyyliin: "Älä hyvä nainen kokeile siellä Piilaaksossa kokoaikatyötä, jos osa-aikatyössäkin viikkotunnit hipovat 45 tuntia!" Mainio kommentti. 

Kauhuissaan ei kuitenkaan tarvitse siinä mielessä olla, että olenhan tuntipalkalla, en kuukausipalkalla, joten jokaisesta tunnista minulle maksetaan. Ilmaiseksi ei tarvitse tehdä. Ja se pitää muistaa, että joustoa on löytynyt ja löytyy paljon myös työnantajani puolelta. Olen pystynyt pitämään lomaa kesäajan ulkopuolellakin ja tulevalle syyskuulle sain jälleen pienen loman järjestymään. Siihen aikaan pitäisi onneksi olla jo sen uuden työkaverinkin hyvinkin ruodussa.

Uudesta kollegastani tiedän vielä varsin vähän. Hänen hakupaperinsa olen toki lukenut ja hän mätsäsikin osaamiseltaan ja kokemukseltaan meidän tehtäviin aivan loistavasti. Mutta en ole häntä vielä tavannut eli pientä jännityksen väreilyä on ilmassa. Hän muuttaa Piilaaksoon Vancouverista ja pääsyynsä muuttoon on päästä lapsenlapsiaan lähelle. Pääsen siis tekemään töitä mummon kanssa, hi hii. Toivottavasti en itse mummoudu täysin tässä työpaikkani astetta varttuneemmassa seurassa, muutamat mummojen vaivathan minulla jo toki onkin, ha hah.  
Uutta pukkaa niin sitruunassa kuin työrintamallakin.


Blogipostausten harveneminen


Tämä alkuperäistä suunnitelmaani tiukempi työtahti on vaikuttanut luonnollisesti myös bloggaamiseeni. Postauksia on tullut julkaistua harvemmin. Sainkin hiljattain lempeän huomautuksen harventuneista kirjoituksistani. Ja tottahan se on. Toisaalta ei ole ollut niin paljon aikaa, toisaalta myös staattinen asento tietokoneen ääressä on ollut ergonomisesti pahinta mahdollista myrkkyä tuolle olkapäälleni. Niinpä senkään vuoksi ei näppis ole ollut sormieni alla yhtä usein. 

Mutta jospa blogini taas tästä virkoaisi. Tämä oli tällainen pikapäivitys ja seuraavaksi alankin valmistautumaan työiltaan. Teille sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ensimmäinen kesäloma, joka ei tuntunut lomalta

Jo viime postauksessani mainitsin jääneeni ensimmäiselle amerikkalaiselle kesälomalleni. Tuosta lomastapa ei sitten muodostunutkaan minulle perinteistä lomaa millään tavalla. Suoraan sanoen, se ei tuntunut lomalle lainkaan. 

Kun Suomessa olen jäänyt lomilleni, olen useimmiten vaihtanut välittömästi maisemaa. Olen myös tullut viettäneeksi mahdollisimman paljon aikaa poissa kotikaupungistani niin, että lomapäivien arki poikkeaisi selkeästi työarjesta. Olen saanut viettää aikaani vaikkapa maaseudulla tai tavata sukulaisia oikein ajan kanssa. Ehkä vähän nikkaroida. Nauttia hitaista aamuista.

Noh, ensimmäinen amerikkalainen kesälomani ei sisältänyt mitään näistä. Ensimmäinen kesälomapätkäni oli pituudeltaan kaksi viikkoa. Ukkokultani ei kuitenkaan erinäisistä syistä johtuen pitänyt nyt lomaa samaan aikaan, joten pidempiä reissuja ei tullut tehtyä. Toki hyödynsimme viikonloppuvapaat ja kävimme mm. Tyynenmeren rannassa pitkästä aikaa. Olin haaveillut päivästä biitsillä ja nauttivani tuoretta kalaa tai äyriäisiä valkoviinilasillisen kera meren kuohuja seuraten. Tämän sain onnekseni toteutetuksi ja juuri sillä hetkellä loma oli läsnä, siinä hetkessä.  
Yksi niistä kivoista lomapäivistä.

Mutta kun kerron lomani loppusisällön, karisevat kala-ateriat väistämättä taustalle. Koska viettäisin lomani kotipiireissä joka tapauksessa, olin asettanut itselleni kaksi päämäärää. Hoidattaa muutamat ajankohtaiset terveyshuolet, käydä vuosittaisissa terveystutkimuksissa saaden ne taas ajantasalle sekä etsiä itselleni uusi mahdollinen kuntosali.

Nythän nimittäin oli sellainenkin tilanne, että toukokuussa olkapäässäni todettiin repeämä. Olkapääni kuntoutus on ollut yllättävän hidasta puuhaa ja niinpä se on rajoittanut liikkumistani aika paljon. Jo alkukesästä silloinen kuntosalijäsenyyteni umpeutui, mutta eipä minusta ollut aiemmin kuntosaleja monipuolisesti testamaan. Nyt kun olkapääni alkaa olla taas niin kuin ihmisillä kuuluukin, niin kuntosalitestauskin tuntui ajatuksena hyvältä ja parin eri saliketjun kokeilu olikin ihan kivaa puuhaa. Mutta aikamoista aikatauluttamista sekin vaati, nimittäin...

Koko lomaani siis leimasivat lukuisat lääkärikäynnit. Uskottekohan edes jos kerron, että kahden viikon lomani aikana minulla oli yhteensä 12 eri lääkäri-, laboratorio- tai fysioterapiakäyntiä! Parhaassa rytäkässä minulla oli yhdeksän eri tapaamista kolmen päivän aikana. Kolme jokaisena päivänä! Ja Piilaakso toi tähän hässäkkään vielä oman pikku vivahteensa. Pahimpana päivänä nuo kaikki kolme peräkkäistä lääkäritapaamista sijaitsivat nimittäin eri kaupungeissa. Sain siis oikeasti ajella autonkumit kuumana kaupungista toiseen ehtiäkseni vastaanotolta toiselle. Huh huh!

Yhdelle lääkärille jo avauduinkin ja sanoin, että minun pitäisi olla lomalla, mutta olen aivan stressissä näistä kaikista terveydenhuoltokäynneistäni. Lääkärini totesi siihen, että kaikkihan on kuitenkin oman hyvinvointisi eteen ja työaikana et olisi näitä kaikkia ehinyt yhtä tehokkaasti tutkituttaa tai hoidattaa. Tämä oli täysin totta ja sai minutkin näkemään tilanteen hyvät puolet. Niin, omaksi hyvinvoinniksihan nämä kaikki tuli otettua kalenteriin, niin lekurikäynnit kuin kuntosalin etsintäkin.
Lisää lomakuvia ensimmäiseltä amerikkalaiselta kesälomaltani. Harmillisesti painotus oli tätä, eikä tuota biitsiä.

Yksi ahaa-elämys


Vaikka ensimmäinen kesälomapätkäni olikin tällaista ikävienkin asioiden hoitoa ja haipakkaa, tein loman loppua kohden mielenkiintoisen huomion. Kun kahden viikon loman jälkeen palasin töihin, oli töihinpaluu tosi mukavaa. Oikein jo odotin sitä. Suomessa loman loppuminen tahtoi toisinaan harmittaa ja isoimpana ilona töihinpaluussa olivatkin mahtavat työkaverit. Nyt, kun minulla ei juuri tällä hetkellä muita työkavereita ole kuin pomot, joiden kanssa tulen siis kuitenkin oikein hyvin toimeen, niin töihin palaamisen mielekkyys täytyi tulla pääosin siitä itse työstä. Tärkeä ahaa-elämys itselleni.  

Toinen lomapätkä


Niin, palasin siis ihan mieli korkealla takaisin töihin muutamaksi illaksi, minkä jälkeen sain aloittaa toisen pätkän kesälomastani. Vietän sitä tässä parhaillaan, lomailua on luvassa viikko. Tosin tämä on vähän sellainen loman kevytversio, sillä työsähköposteja hoidan pari tuntia päivässä kotoa käsin. 

Mutta tämän toisen lomani sain aloittaa ihanalla pienellä tuulettumisella, sillä olimme varanneet pienen mökin keskeltä ei mitään pidennetyn viikonlopun ajaksi. Mökki sijaitsi kahden kalifornialaisen kansallispuiston, Sequoia ja Kings Canyon, liepeillä ja päivisin kävimme tutustumassa näihin meille vielä uusiin ja kokemattomiin kohteisiin. Iltaisin kuumeni grilli. Se oli ihanaa lomaa se!
Kyllä näissä kansallispuistomaisemissa mieli lepäsi.
Kävimme myös töllistelemässä maailman suurinta puuta. Tämän punapuun rungon halkaisija on 11 metriä ja ympärysmitta 31 metriä. Paksuimman oksan halkaisija on 2 metriä. Puun arvellaan olevan 2 200 vuotta vanha, joten maailman vanhin puu se ei ole, vaikka iso jytky onkin.

Summa summarum


Tulin todenneeksi ensimmäisestä lomapätkästäni, etten moista lomaa muista ennen viettäneenikään. Ei se oikein edes tuntunut lomalle. Tämän toisen loman kohdalla on onneksi ollut jo ihan lomafiilis. Maisemanvaihto teki terää. Tosin huomennahan minulla on taas kolme terveydenhuollon ammattilaisen tapaamista saman päivän aikana, mutta jospa kestän sen.

Tulin siis väistämättä verranneeksi hiukan Suomessa ja täällä Kaliforniassa pitämiäni kesälomia. Yhden eron huomasin myös kesäloman odotuksessa. Suomessahan se oli aina oma jännitysmomenttinsa, että millainen sää sattuu napsahtamaan omalle loma-ajalle. Täällä säätä ei tarvinnut jännittää, sillä luvassa oli ja on edelleen tasaisen aurinkoista. Hienoa, että Suomenkin suvi tuntui tänä vuonna hellivän lämmöllään ja jopa useamman viikon ajan.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 


sunnuntai 5. elokuuta 2018

Mihin osasin ja en osannut varautua amerikkalaisessa työelämässä. Osa 2

Tällä kertaa seuraa lupaamani jatko-osa edelliseen postaukseeni, jossa jo kävin läpi asioita, joihin olen osannut tai en ole osannut varautua tähänastisessa amerikkalaisessa työelämässäni. Tutulla teemalla siis jatketaan.


Oma-aloitteisuuden puute


Ehkä muistatte postaukseni Persvakoemännän erikoistaidot, jossa kerroin ratkomistani ongelmatilanteista työpaikalla. Reippauttani sekä oma-aloitteisuuttani selvästi ihmeteltiin ja ajattelin, että ehkäpä nämä ominaisuudet eivät ole täällä sitten niin yleisiä. Työntekijöiden mahdollista oma-aloitteisuuden puutetta vahvistaa myös tapaus, joka tuli ilmi, kun edellinen, amerikkalainen työparini oli jäämässä pois. Hän sanoi, että joinakin päivinä, kun hän on ollut töissä, ei ole ollut mitään tekemistä. Olipa outo kommentti! Nimittäin joka päivä, kun minä olen ollut töissä, minulla on aina ollut tekemistä. Tosin jotkut työtehtävät pitää vain itse hoksata tehdä ajoissa ennen kuin ne sitten kaatuvat niskaan jo viime tipan statuksella. Toisena vaihtoehtona ex-kollegani kertomuksesta ajattelin, ettei hän vain viitsinyt tehdä tiettyjä tehtäviä, vaikka olisi ne ehkä hoksannutkin. Noh, tätähän oma-aloitteisuuden puutetta olen kyllä nähnyt ihan Suomessakin, ettei se taida olla ainoastaan amerikkalainen piirre.

Mutta seuraavaan en ole törmännyt Suomessa työskennellessäni niinkään:



Kehuja, mutta kuka kehuu ja ketä?


Kehujen määrä pomoltani on yllättänyt minut kyllä täysin. Sain heti ensimmäisinä viikkoinani töissä enemmän kehuja kuin Suomessa kymmenessä vuodessa! Oikeasti. Eikä tämä ole ollut pelkkää alkuhuumaa, vaan pomoni ollessa tyytyväinen, hän on todellakin sanonut sen ääneen suoraan minulle nyt jatkossakin. Vielä nyt kesälomalle jäädessänikin pomo antoi tunnustusta yhdestä osa-alueesta, jonka olin hänen mielestään hoitanut oikein mallikkaasti. Kivaa helinää korvilleni oli se.

Jos pomolla on tapana kehua alaistaan, niin osaapa amerikkalainen työntekijä kehua näemmä myös itse itseään ja vieläpä sellaisista tehtävistä, joihin hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa! Myöskään tähän en osannut varautua, että amerikkalainen taitaa ottaa aika helposti kunniaa sellaisistakin tehtävistä, jotka joku muu (kröhöm, kukakohan) on ansiokkaasti tehnyt. Ja tämä kunnian omiminen tehdään vieläpä ihan sen henkilön edessä, joka homman on oikeasti suorittanut. Siinäpä jäin suomalaisena haavi auki tuijottamaan, kun omat puurtamiseni menivätkin aivan toisen työntekijän plussapistekoriin. Plop, plop, vaan sullekin. Ehkä Suomessa tätä ei tehdä yhtä röyhkeästi kasvojesi edessä, vaan enemmän taustalla. Ja en tiedä, voiko tätä yleistää, mutta minun kohdalla tämä on käynyt lyhyen amerikkalaisen työurani kohdalla jo muutaman kerran. Eli suomeksi ja suoraan, kaikki ne kaksi amerikkalaista työkaveriani, jotka minulla on ollut, ovat toimineet näin.



Kiitosta myös kahisevan muodossa


Ja ainahan se ei kissa pelkillä kiitoksilla elä. Toukokuu oli tosi tiukka kuukausi töissä, kun kollegani jäi äkillisesti pois, mutta pelastin tilanteen tekemällä joustavasti pidempää päivää ja järjestämällä sen hyväntekeväisyysgaalan ihan itsekseni. Yllätyksekseni sain sitten toukokuulta korkeampaa palkkaa kiitoksena tästä! Ja tosiaan, palkassani ei ollut mitään könttäsummaa lisänä, vaan minulle maksettiin 20 % korkeampaa tuntipalkkaa koko kuukaudelta. Tällaista kiitoksen muotoa en osannut todellakaan odottaa, koska eihän vastaavaa ole tapahtunut Suomessa kohdallani i-ki-nä. Amerikassa on näemmä tällainenkin mahdollista.

En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta vielä toista, omaa kokemustani vieläkin huikeampaa tapausta. Nimittäin se edeltäjäni, joka muutti sinne Arizonaan, sai asiakkaalta, ei siis edes työnantajaltaan, vaan todellakin asiakkaaltaan kiitokseksi läksiäisshekin. Shekin arvo oli tuhat dollaria! Kyllä, siinä oli ykkönen ja kolme nollaa perässä. Jollakin oli nähtävästi ollut ylimääräistä täppää taskunpohjalla. Aika mojova läksiäislahja asiakkaalta, etten sanoisi! Kelpaisi minullekin, hih.



Vaihtelevat työolot


Yksi asia minulle on tullut työpaikassani hiukan uutena asiana: taukojen ja taukotilojen puute. Olen omin silmin todistanut, että pomoni esimerkiksi kykenee tekemään töitä reilusti yli kahdeksan tuntia ilman minkäänlaista taukoa ja myöskään syömättä mitään! Tauotta olen sitten rinnalla paiskinut minäkin. Suomessa sen sijaan taitavat ainakin työstä pidettävät tauot olla ihan lakisääteisiä ja monissa työpaikoissa on myös näille tauoille otolliset tilat. Täällä en toki uskonut olevan pykäliä taukoja takaamaan, mutta se, ettei tauoille ole juurikaan aikaa, saati tiloja, on osoittautunut pieneksi yllätykseksi. On minulla toki ollut työpaikkoja Suomessakin, joissa ei ole ollut erillisiä henkilökunta- tai taukotiloja, mutta tämä nykyinen työpaikkani on takuulla ainoa, missä ei ole edes kahvinkeitintä! Kahviosta puhumattakaan. Kahvinjuojasuomalaiselle aika kova paikka, hahah.

Tästä muistuikin mieleeni hauska ja aika tuore keskustelu sosiaalisessa mediassa, kun ex-kollegani Suomessa oli palannut kesälomaltaan töihin ja laittoi kuvan työpisteestään. Kuvassa oli mukana teksti "kahvitaukoa odotellessa". Kirjoitin tälle ex-kollegalleni, että sinulla on pullat hyvin uunissa, minulla kun ei työpaikallani ole edes kahvinkeitintä! Ex-kollegani jatkoi siihen, että äkkiä työsuojeluvaltuutettuun yhteyttä, koska suomalainen ilman kahvia on vaarallinen tekijä töissä. Minua sitten huvitti ja vastasin ex-kollegallenikin, että ai niin mikä työsuojeluvaltuutettu?! Ei täällä sellaista olekaan.

Yksi lisäesimerkki taukotilojen puutteesta noin yleensä: Hyvin monien ruokaravintoloiden asiakasvessoissa näkee oheisia kylttejä: "Employees must wash their hands..." Tämähän siis lopulta kertoo siitä, ettei ravintolan henkilökunnalla ole omia vessoja, vaan he käyttävät samoja saniteettitiloja asiakkaiden kanssa.

Yhdysvalloissa jokaisessa osavaltiossa on voimassa laki, joka määrää ravintolatyöntekijöiden pesemään kätensä ennen palaamista työtehtäviinsä.


Mutta tottahan täältä Piilaaksostakin löytyy työpaikkoja, joissa työntekijöiden taukoihin ja viihtyvyyteen on todellakin panostettu. Eli minun heikohkoja työtaukoja ja olemattomia taukotiloja ei kannata yleistää. Kaiken kaikkiaan koko tämä työolojen vertailu ja edellä mainitsemani some-keskustelu ex-kollegani kanssa ovat vain avanneet kovasti silmiäni. Suomessa ollaan jo niin totuttu siihen, että on lakisääteiset tauot, ehkäpä myös niille varatut tilat, ja sitten oljenkortena on joku henkilö, kuten työsuojeluvaltuutettu, jolle retuperällä olevista työoloista voi valittaa. Kai täältäkin jokin instanssi löytyisi, jolle voisi yrittää urputtaa, mutta tokkopa tällaisen pienen yrityksen pienen henkilöstön ininä saisi korkeille barrikadeille edustajia nousemaan.

Niin, Kaliforniassa taukoja voi sään puolesta pitää ulkona melkeinpä läpi vuoden. Esimerkiksi Googlen pääkonttorilta löytyy pihalta vastavirtauima-altaat, joihin työntekijät voivat tauoillaan pulahtaa uimaan. Taukoihin on siis panostettu.




Työpaikkakohtaiset ja siis tasoltaan hyvinkin vaihtelevat työolot voivat varmastikin olla yksi syy siihen, miksi ihmiset täällä vaihtavat työpaikkaansa aika herkästi. Toiset tyytyvät siihen mitä on, mutta mikäli nykyiset työolot eivät miellytä, niin aina voi ottaa ja lähteä. Ja koska tällä hetkellä koko Yhdysvaltojen työttömyysluvut ovat alhaisemmat kuin pitkiin aikoihin, täällä voidaan siis parhaillaan puhua jopa täystyöllisyydestä, niin avoimia työpaikkojakin on runsaasti. Ei siis tarvitse jäädä itku puserossa ja hammasta purren huonoihin oloihin, jos työolot sellaisiksi kokee. Itselleni tämä kahviasia ei oikeasti ole valtaosasta kalenterivuotta mikään ongelma, sillä työni ajoittuvat iltoihin, jolloin en joisi kahvia muutenkaan. Mutta nyt kesällä, kun tein pitkää päivää aamusta iltaan, niin olisipa vain kahvitauko ollut poikaa. Piti minun sitten yhtenä päivänä kipittää kadun yli vastapäiselle uimakoululle ja käydä ostamassa itselleni jääkahvi. Loppukesästä termosmukista tulikin sitten vakiomatkakaveri työkassissani ja päivät sujuivat omien eväiden varassa. Eväät syön yleensä ns. lennosta työpisteelläni. (Edit: Loppukesästä aloin siis pitämään pieniä taukoja työssäni ihan oma-aloitteisesti, koska jo parissa päivässä kyllä huomasin, etten todellakaan kykene tekemään töitä yli 8 tuntia syömättä! Tyypillisesti työpäiväni pituus on noin 5 tuntia, joten tämä kesäaika on nyt ollut vähän poikkeuksellista pitkine työpäivineen.) 

Jos nyt tulin marmattaneeksi työpaikkani taukotilojen ja kahvinkeittimen puutteesta, niin vastapainona olen ollut melkeinpä hämilläni minkälaiset vapaudet minulla on ollut toimia työssäni. Suomessa työpaikoissani on ollut valtavasti sääntöjä, jopa tiukkojakin ohjeita ja jokaiseen risaukseen on kuulunut täyttää jokin lomake. Toki kyseessä on ollut isoja organisaatioitakin. Siinäkin mielessä on ollut oikein virkistävää työskennellä nyt pienessä yrityksessä, jossa lomakkeet eivät ole arkipäivää eikä esimerkiksi lomapäiviä lasketa, vaan niitä voi pitää sopimuksen mukaan.

Lopuksi vielä sananen liittyen rekrytointiprosessiin, johon pääsin tuoreeltaan itsekin osalliseksi. Rekrytointi on ollut mielenkiintoista puuhaa ja tässä poimittuna yksi ihmetyksen aihe:



Kandidaattien osaaminen


Aloitimme nyt kesällä siis rekrytoimaan minulle sitä kollegaa, joka tulisi jakamaan työkuormaa ja tekemään erityisesti viikonlopputöitä. Laitoin pomoni pyynnöstä työpaikkailmoituksen auki nettipalveluun ja työhakemuksia alkoi pompahdella mukavaa tahtia. Ensimmäisistä hakemuksista näki välittömästi, että ne oli vain roiskaistu. Ei minkäänlaista räätälöintiä vastaamaan vaadittuja kriteerejä, joita ilmoituksessamme oli selvästi lueteltu. Lopulta aika monta työhakemusta pläränneenä kiinnitin seuraavaan seikkaan huomiota ja tämä on minulle edelleen mysteeri. Kenties osaatte auttaa: Selittäkää minulle, miten on mahdollista, että henkilö on suorittanut yliopistotutkinnon ja silti hänen osaamiskentässään lukee, että Microsoft Office- ja/tai Google Docs -osaamisesta on vain alle yhden vuoden kokemus! Täällä kun on ennemminkin tapana liioitella omaa osaamista työhakemuksissa. Ja nämä tutkinnot ovat olleet tuoreita ja suoritettuja eri puolilla maapalloa ihan sivistyneissä valtioissa. Miten on 2010-luvulla mahdollista käydä yliopisto läpi noin vähäisillä tietokonetaidoilla? Ovatko he kirjoittaneet ainoastaan lopputyönsä tietokoneella vai mitä ihmettä? En ymmärrä. En kerta kaikkiaan.



Yhteenveto


Kaiken kaikkiaan amerikkalainen työelämä on ollut itselleni mielenkiintoista, vaikka pieniä puutteita ja yllätyksiäkin on eteen tupsahdellut. Maustettahan ne vain tuovat. Ja mikä tärkeintä, tykkään edelleen työstäni. Lisäsuolana saan tehtävissäni törmätä todella mielenkiintoisilla (työ)taustoilla oleviin ihmisiin. Meillä käy esimerkiksi joka maanantai pomoni veli tarjoamassa asiakkaillemme kiropraktikkopalveluita. Hänen toinen työnsä on toimia paikallisen poliisin SWAT-tiimisssä. Hän kertoi, että tulee yleensä onnettomuus- tai rikospaikalle ensimmäisten joukossa ja hänen tehtäviinsä kuuluu mm. shokkipotilaiden ensihoito ja kiropraktiset toimenpiteet heti tuoreeltaan. Kuulemma tyypillinen "asiakas" noissa tehtävissään on luodeista tai puukoniskuista rei'illä oleva henkilö. Huh, huh, aikamoista! Hän saa mukavaa vastapainoa meillä maanantaisin, hih.

Tällaisia ajatuksia tällä erää, ensi kerralla taas jotain ihan muuta. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!