tiistai 25. marraskuuta 2014

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 2

Aivan kuten arvelinkin, lisää näitä tulee, amerikkalaisia kummajaisia. Kovin arkisia asioita nämä jälleen ovat, mutta näiden kanssa sitä on saanut viime päivinä otsaansa täällä Amerikan mantereella kurtistaa. Joten tässäpä taas pieni luettelo asioista, joita en tahdo suomalaisena oikein ymmärtää.


Uunipelti


Minun on pakko palata tähän uuniasiaan. Uusia juonenkäänteitä, ärsyttäviä sellaisia, on nimittäin ilmaantunut. Minähän teille jo tuskailin näiden hehtaarinkokoisten amerikkalaisten uunien vuoksi. No, eipä tässä vielä kaikki. Nyt, kun useampi kauppa on läpi koluttu, on selvinnyt, ettei niihin löydy sen uunin kokoista uunipeltiä! Siis miksi ihmeessä pitää tehdä hehtaarinkokoinen uuni, jos uunipellit ovat siihen verrattuna kokoa nukkekoti? 

Isoin pelti, jonka löysimme ja tuohon meidän uuniin ostimme, peittää uunin käytettävissä olevasta pinta-alasta noin puolet. Mitä energian hukkausta! Uunipellit, joita muuten myydään nimellä keksinpaistopelti, ovat siis mielestäni mitoituksiltaan täysin epäonnistuneita. 

Noh, ostimme pellin, sen isoimman, joka löytyi. Tein kotona toiveikkaana mittailuja, josko suunnittelijalla olisikin ollut nerokas ajatus, että niitä menee kaksi rinnakkain samaan uuniin, mutta ei, kahta ei mahdu. Tietenkään! Ja koska pelti ei ole missään suunnassa uunin levyinen, se asetetaan uuniin aina ritilän päälle. Ritilöitä uuniin kuuluu kaksi. On se säätämistä! 

Mietin vaan, että eikö ne siis vaan osaa?! Itte pitäs tämäkin tulla tekemään! Ei sen nyt luulisi olevan niin vaikeata, ottaa mitat uunista ja valmistaa just niillä samoilla mitoilla se pelti. Ja kas, näin saataisiin uunin koko pinta-ala hyötykäyttöön. Mutta kun ei!

En ole hoksannut koko tässä kuviossa tähän mennessä vielä mitään kätevää, enkä järkevää. Toki sellaisen jättipellin peseminen siinä keittiön kylpyammeessa, jota täällä tiskialtaaksi kutsutaan, voisi olla hankalaa, mutta palaanpa takaisin alkuperäiseen kysymykseeni: Miksi sitten pitää tehdä niin helekatin isoja uuneja? Jos kaikki muu on Amerikassa isoa, niin uunipellit ovat pieniä! Sanokaa minun sanoneen. Että paistellaan nyt cookieta tässä sitten vaan... Pikkuruisella pellillä hiton isossa uunissa, pah! 


Tässä se nyt on, isoin löytämämme uunipelti, tai siis keksinpaistopelti. Sana large on tässä kyllä lähinnä vitsi. 
Huh, kotirouvan piti nyt vähän avautua, mutta sainpas purettua tuon pahimman painajaisen alta pois. Pääsee loppukirjoitusta kohti verenpainekin laskemaan. 


Hana auki 24/7


Sekin vähän tuppaa kummastuttamaan, että täällä pidetään keittiössä tiskikoneen hana aina auki. Meidän asumissa huusholleissa, joita siis on ollut se kolme kappaletta, kaikissa on ollut sama systeemi eli hanaa ei edes saa kiinni ilman työkaluja. Sama homma pyykinpesukoneen hanan kanssa. Aina auki. Siis apua! Tämähän on aivan kauhea tilanne suomalaiselle, joka esimerkiksi matkalle lähtiessään tarkistaa ainakin kaksi, ellei kolmekin kertaa, että ovathan nyt kaikki hanat varmasti kiinni. Ja sitä paitsi, joka ikinen Suomessa toimiva vakuutusyhtiöhän pesee kätensä korvauksista välittömästi, jos tiski- tai pesukoneen hana on jäänyt auki ja vesivahinko sattuu asukkaiden poissaollessa. Se on se pikkuinen präntti niissä vakuutuspapereissa. 

Että tämmöistä täysin holtitonta tolskaamista hanojen kanssa täällä Amerikassa, huh huh! Tulepa apuun, EU! Nakkaa yks' direktiivi tänne, jooko? Yksi pikku hanadirektiivi, ihan vain malliksi. Kyllä sinulle jäisi vielä monta hyvää direktiiviä omaankin taskuun. ;-)


Hana, joka on aina auki. Soo-soo, heristäisi vakuutustarkastaja sormeaan Suomessa. 


Kattolamput


Kattolamput, ne vasta kummajaisia ovatkin. Niitä ei nimittäin ole! Kun tässä on pikku hiljaa tätä kotia varusteltu ja alkuun lähinnä välttämättömimmät, kuten sänky, sohva, astiat ja ruokailuvälineet, saatu hankituiksi, on ollut aika kääntää katseet myös valaistukseen. Olisihan se illan hämärässä kiva nähdäkin jotakin. Ja kappas, eihän näissä huusholleissa ole edes kattolampuille paikkaa katossa! Keittiössä ja ruokailutilassa on kattoon upotetut pienet valaisimet ns. talon puolesta, mutta niin olohuoneessa kuin kahdessa makuuhuoneessakaan ei siis ole edes kattolampuille paikkaa! On päässyt paikallinen sähkömies vähällä. 

Tässä on nyt siis edessä totuttautuminen jalka- ja pöytälamppujen maailmaan. Ihan modernejakin malleja onneksi tuntuu olevan tarjolla. Ei ole pakko ottaa mummomaisella kukkaisverhokankaalla päällystettyä isoa varjostinta, jossa on sellaiset pitkät kasarihapsut. Ellei sitten välttämättä halua. 


Meidän kodin valaistus on hyvin pitkälti tässä. Ja hei, emme siis pidä lamppujamme arkena näin kasassa, kokosin ne nyt vaan tähän kuvaan kimppoihin. 


Ei mutta hei, viime aikoinahan on kaikenlaiset kuvahaasteet olleet suosiossa. Minähän voisinkin tässä heittää yhden kuvahaasteen sinne Suomeen: Kuvaapas kotisi kaikki lamput yhdessä ja samassa kuvassa. Heh, heh. Noh, vitsi, vitsi, ei kannata alkaa kattolamppuja siellä irrottamaan. Se on kattolamputtoman täältä helppo huudella.


Raikas, mutta maltillinen - roskapussi


Tuli ostettua vahingossa roskapusseja, jotka tuoksuvat sitruunalle. Kun kotona paketin kyljestä selvisi, että mukana onkin myös tuoksu, ajattelin heti, että jaahas, onkohan tämä taas sellaista 'astmaatikot älkööt vaivautuko' -osastoa. Vaikkei itsellä astmaa olekaan, niin ei sekään ole kiva, että sitten koko torppa lemuaa. Mutta kas kummaa, tuoksuhan on varsin raikas ja voimakkuudeltaan juuri sopiva. Ei salpaa hengitystä. Nyt roskakaappikin tuoksuu oikeasti hitusen sitruunalle, vaikka roskaakin on kerätty jo kolmen tai neljän päivän ajan. Eli raikas, mutta maltillinen on meidän roskapussimme. En tiedä, onko tällaisia Suomessa, mutta tämä on aika kiva. Amerikka saa tästä yhden pisteen.


Amerikkalaisissa roskapusseissa on tällaiset kätevät kiristysnarut. Roskapussin peruskoko on täällä muuten 13 gallonaa eli n. 50 litraa. Isoa on. Taas.


Mutta nyt pää pois roskakaapin dyykkauksesta ja ulos uima-altaalle!


Yksin uima-altaalla


Olen nyt marraskuussa käynyt joinakin päivinä tuossa meidän taloyhtiön uima-altaalla lueskelemassa ja loikoilemassa. Olen saanut olla siellä lähes poikkeuksetta ypöyksin. Mitä nyt muutaman kerran naapurin kissoja saanut kaveriksi. Awwww! 

Jos ja kun aurinko on paistanut, on lämpötila kuitenkin noussut +20 Celsius-asteeseen ja alkukuusta reilusti ylikin sen, mutta aina sama tilanne, ei ketään muita. Mitä ihmettä, miksi muut eivät nauti auringosta altaalla? Kaipa se on täkäläisten mielestä talvea sitten, liian kylmä. Hey c'mon, +20 C, sehän on suomalainen kesäsää! Jos siis hyvä kesä sattuu. Näyttävät nuo paikalliset kevyttoppaa täällä jo päällään pitävän, samoin vaatekaupoissa toppa tursuaa rekeistään, että kai se on sitten uskottava, talvi on.

Ja tosiaan, yksi poikkeus uima-allaskäynteihini oli. Eräänä päivänä joku toinenkin nainen tuli kirjansa kanssa altaalle. Asettui viereiselle aurinkopetille. Ihmettelin, että kylläpä se nopesti siihen asettui riisuutumisineen kaikkineen. Noh, raotin silmääni: Minä makoilin bikineissä ja tämä toinen nainen istui kippurassa pitkät housut jalassa ja pitkähihainen huppari päällä. Varpaat olivat sentään rohkeasti paljaana. Sillä oli talvi, minulla kesä. Syksy kulki nähtävästi siinä jossain meidän välissämme. :-)

Näin me altaalla naapurin katin kanssa kaksistaan köllöttelemme.


Loppupohdinnat


Sitä kun on suomalaisena tottunut toimiviin systeemeihin, niin kyllä se vain tuollainen uunipeltihässäkkä saa veret kiertämään. Onneksi kärsin normipäivänä ennemmin alhaisesta kuin korkeasta verenpaineesta. Ja nyt sinä lukijani siellä ihmettelet, että kyllä se nyt jaksaakin, yhdestä mokomasta uunipellistä! Mutta katsos, meneillään on tällä hetkellä suorastaan poikkeuksellisen stressitön elämänvaihe, joten tässä riittää energiaa yhdestä uunipellistäkin vouhkaamiseen. Ja pitäähän se oma temperamenttipiikki johonkin purkaa! Parempi uunipeltiin kuin ukkokultaan. ;-) Eli jos nyt postaukseni alussa vähän kierroksia nostatinkin, niin laitoin tähän lopuksi tuon kerrassaan ihanan kissakuvan teidänkin iloksi ja mahdollisia stressikäyriänne madaltamaan. On se niin söpö katti! Katsopas nyt tuota yllä olevaa kuvaa vielä uudestaan ja sano ääneen: "Awww!" Tunnet kuinka pulssisi rauhoittuu ja tulee hyvä mieli. :-)

Kumma juttu muuten sekin, ettei palmuihin näytä tulevan ollenkaan ruskaa, muihin puihin kyllä.


Kiitospäivä koittaa 


Mutta hei kuulkaas, nyt tulee postauksiini totuttua pidempi tauko. Voi mennä viikko tai hiukan yli, kunnes seuraava postaukseni pompsahtaa. Allekirjoittanut lähtee nimittäin huomenna kiitospäivän viettoon. Viisi päivää pohjoisessa, Washingtonin osavaltiossa Seattlen kupeessa. Sinne suuntaamme ukkokullan kanssa hänen sukulaistaan moikkaamaan. Lähdemme siis reissuun ja ihan tuosta noin vaan, vesihanoja tarkistamatta. OMG! Ja ihan vaan tiedoksi, että kiitospäivän vuoksi Yhdysvalloissa eletään parhaillaan koko vuoden ruuhkaisinta 12 päivän jaksoa lentoliikenteessä. Yritämme mahtua joukkoon!

Pikku tauosta huolimatta, malttakaahan pysyä linjoilla! Tiedä vaikka olisi pari tarinaa kalkkunasta ensi kerralla kerrottavana.

Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

torstai 20. marraskuuta 2014

Pyhä kaappi ja makuhermojen kummat kuviot

Amerikka on edelleen varoitusten valtakunta, joten varo! Alla oleva blogipostaukseni sisältää jälleen tuotesijoittelua.


Pyhän kaapin esittely


Meillä on uudessa kodissamme "pyhä kaappi". Se ei ole lukossa, mutta se avataan äärimmäisen harvoin ja silloinkin harkiten. Tältä se pyhä kaappimme näyttää:


Eihän se häävi päälle päin ole, mutta kuten sanotaan, sisin on tärkein.

Siinä kaapissa meillä säilytetään Suomesta tuotuja tuotteita, kuten Fazerin Sinistä ja salmiakkia, Fazerin Sinistä ja salmiakkia sekä Fazerin Sinistä ja salmiakkia. Kiitos työkamujeni, jotka antoivat minulle selviytymispakkauksen läksiäislahjana, siellä on myös Sisu-pastilleja sekä lakritsaa. Ai niin, ja salmiakin makuista alkoholijuomaakin pikku pullo. Heh, mainitsenpa piruuttanikin sen sanan, Salmiakkikossu. Katsotaan, saako Valvira Suomessa sätkyn. Poistan sanan Salmiakkikossu, mutta vain jos blogini uhataan laittaa pannaan. 

Kyllä, nämä kaikki edellä mainitut tuotteet ovat vielä tallella, sillä niitä säilytetään meillä pyhässä kaapissa. Ja se kaappi ei suinkaan aukene yhtä tiuhaan kuin herkkukaapin ovi Oulussa. Tässä yksi kuva pyhän kaapin sisällöstä.


Tuotteita ei vaurioitettu kuvauksen aikana.















Tiesitkö muuten, että Fazerin Sininen on tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin brändi? Valmistajansa Fazer on sijalla kolme. Tutkimuksessa oli mukana 1008 eri brändiä ja siinä selvitettiin niiden arvostusta suomalaisten keskuudessa. Bränditutkimuksesta halutessasi lisää tietoa tästä. No mutta, sitten takaisin aiheeseen.


Herkkupäivä


Täällä Amerikan mantereella herkkupäivä tarkoittaakin minulle jotakin ihan muuta kuin Suomessa. Täällä herkkupäivänä syödään suomalaista suklaata, salmiakkia ja lakritsaa. Rouskutellaan suomalaista hapankorppua ja nakerretaan ruotsalaista näkkileipää. Ai, miksi ruotsalaista? No kun sitä olen täältäkin parin kaupan hyllyltä onnistunut löytämään. Samoissa kaupoissa on myös ollut Vaasan Oy:n valmistamaa Finn Crispia, ehtaa espoolaista hapankorppua. 

Hapankorppua och knäckebröd.

Lisäksi näin joulun lähestyessä saatetaan herkkupäivänä Piilaaksossa nauttia hehtaarin kokoisessa amerikkalaismikrossa lämmitettyä, Ikeasta ostettua glögiä ja glögissä uitetaan Annas pepparkakoreita. Ja jos oikein juhlapäivä koittaa ja päivän kruunata haluaa, paistaa vielä hehtaarin kokoisessa amerikkalaisuunissa tuoreen ruisleivän! Kiitos vaan armaalle työkamulle tästä arvokkaasta vinkistä. Ruisleipäainekset löytyivät siis myös täältä paikallisesta Ikeasta. 
Herkkua on siinä monenlaista, moooneenlaista...

Irtokarkit ja suklaa


Tähän astisten kokemusteni mukaan amerikkalaiset ovat surkeita karkkitehtailijoita. Niinpä suomalaiset karkkipussit ovat ns. kovaa kamaa ja taitaa olla jatkossa vakiotuote, jota Suomesta tänne suklaan lisäksi pitää tullessaan tuoda. Yhden TV Mix-pussin olemme pyynnöstä tänne jo diilanneetkin. ;-) 

Sama juttu pätee amerikkalaisten suklaanvalmistustaitojen kanssa. Noh, voineeko tässä puhua taidoista... Olin kesällä löytänyt paikallista suklaata ja kehunut sitä muka tosi hyväksi. Oli katsos toffeetäytteet ja kaikki harhauttamassa. Mutta kun saimme ensimmäiset Suomi-vieraat kylään ja he toivat tuliaisena levyn Fazerin Sinistä, niin tajusin kuinka väärässä olinkaan ollut. Eihän suomalaisesta ja amerikkalaisesta suklaasta voinut puhua samana päivänäkään! Samettista Sinistä, ilman ripaustakaan kitkerää jälkimakua. Sellaista suklaan olla pitää!   

Mutta nyt pois karkkiosastolta ja seuraavaksi hiukan muihin makumaailmoihin. 


Makuhermojen kummat kuviot


Kirjoittipa kaveri tässä yksi kaunis päivä Facebookiin valmistelevansa Oulussa juustolenkkiä kasvispedillä. Kuola herahti täällä päässä välittömästi. Hah! Mikä siinä onkaan, että täällä kaukana koto-Suomesta sitä kaipaa ja himoitsee sellaisiakin Suomi-ruokia, joilla aika harvoin tulee siellä kotomaassa kuitenkaan herkutelleeksi? Haloo, jotakin uunilenkkiäkin! Ehkä kerran kymmeneen vuoteen tullut sellaista ylipäätään valmistettua. Täällä suomalaiset maut näemmä nousevat arvoon arvaamattomaan. Otapa noista makuhermoista siis selvää.  

Niin ja kaverihan laittoi vielä kuvankin juustolenkistään. Kuva oli omistettu minulle ystävällisin saatesanoin: "Onhan sulla siellä ripsiä ja kollaa." Niin on, ja näihin alla oleviin se on täällä tyytyminen. :-D


Ribs...
..and Coke. (Kuvittelenko muuten, vai muodostaako tuo vasemmanpuoleinen jääpala lasiin miehen kasvot?)


Pinaattilettujen tapaus


Minulla oli syksyllä ilo tavata Oulussa suomalainen mies, joka oli asunut Yhdysvalloissa jo kymmenen vuoden ajan ja asuu täällä edelleen. Kun yhteisen lounaan aika tuli, olin hiukan nolona, sillä keittiö oli valmistanut yhdeksi lounasvaihtoehdoksi pinaattilettuja. Einespinaattilettuja! Amerikasta asti tulleelle! Oh. My. God. Mutta kun tämä mies pääsi lettujen kohdalle, hän riemuitsikin, että mahtavaa! Ensimmäisen kerran viiteen vuoteen hän saa pinaattilettuja! Olinhan minä äimänä, mutta niin vain tuo isokokoinen mies pinaattilettuja lautaselleen annosteli, suu leveässä hymyssä. Suomalaista makuelämystä viiden vuoden tauon jälkeen, sitä se oli!


Vihreää. Myös pinaattiletut ovat vihreitä.


Kansalaiset, medborgare!


Välillä tuntuu, että makuhermot elävät täällä rapakon takana jopa vähän omaa elämäänsä, eikä niitä ole täysin hallitseminen. Himo uunilenkkiin on mainio esimerkki siitä. Itselläni ei oikeastaan tuon uunilenkin lisäksi muita kummallisia mielitekoja suomalaisruokiin vielä ole tullut. Paitsi, että taisi tässä yksi päivä tehdä mieli maksalaatikkoa. Pienessä somassa suomalaismikrossa lämmitettyä maksalaatikkoa ja niin, että ne rusinat posahtelevat kuumuudestaan rikki. Siihen vielä lisukkeeksi äidin tekemää mustaherukkahilloa ja avot! Namskis, kuinka se olisikaan hyvää, just nyt! Just nyt, kun sitä ei saa!

Joten: Kansalaiset, medborgare! Nauttikaa siitä uunilenkistä, pinaattiletusta tai maksalaatikosta silloin, kun sitä lautasellanne komeilee! :-D

Tällaisia makupaloja tällä erää. 
Eli nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Kuvauksissa käytetyt tuotteet palautettiin omille paikoilleen pyhään kaappiin niihin kajoamatta. Vielä ei ollut herkkupäivän aika. 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Aarrearkku

Koska Amerikka on varoitusten valtakunta, niin tiedoksi heti alkuun: Alla oleva blogipostaukseni sisältää tuotesijoittelua. ;-)


Siellä sitä on, Aarrearkun väkeä.


Aarrearkun kansi avautuu


Sain vielä Suomessa ollessamme vinkin liittyä Facebookissa Piilaakson suomalaisten naisten ryhmään. Yllätyksekseni siellä olikin jäseniä pitkästi yli 300! Ryhmässä pyydettiin jäseniä antamaan lyhyt kuvaus itsestään, missä päin Piilaaksoa asuu jne., ja ilokseni huomasin esittelyistä, että aika moni oululaislähtöinenkin siellä oli. Aika mukavan kokoinen Suomi-yhteisö täältä siis löytyy, toki jäsenet ovat ripoteltuina maantieteellisesti aika laajalle alueelle.

Tuo ryhmä on kyllä ollut aivan vertaansa vailla! Muistan kun kesällä tulimme tänne, niin menin asioikseni viettämään aikaa paikalliseen ruokakauppaan ja lukemaan purkkien etikettejä löytääkseni uusia perustuotteita jääkaappiin. Aikaa kaupassa vierähti yli kaksi tuntia.


Tästä minä sen toivottomalta tuntuneen uusien luottotuotteiden etsinnän kesällä aloitin. Hartiat lysyssä iskin urakkaan kiinni, mutta niinpä vain lopulta Aarrearkku auttoi!

Esimerkiksi maustamattoman ja varsinkin sokeroimattoman kaurapuuron löytyminen tuntui aluksi aivan mahdottomalle. Tarjolla oli kyllä karamellikastikkeen, kaneli-omenan, karpalo-toffeen ja ties minkä muun makuista puuroa, mutta että hei, ihan basic olis kiva. No lopulta sellainenkin onneksi löytyi. Tämä peruspuuro on muuten sijoiteltu kaikissa käymissäni kaupoissa aina alimmalle hyllylle, ei taida olla mikään hittituote. Sokerivellit vetää täällä ohi oikealta ja vasemmalta. 


Perussettiä, yeah. 

Samoin tuli tuskailtua joidenkin maitotuotteiden etsimisen kanssa. Mutta kappas vain, sitten hoksasin taas aukaista Piilaakso-naisten FB-ryhmän ja siellähän oli koottu dokumenttiin mitä mistäkin kaupasta löytyy ja suosituksia tuotemerkeistäkin, jotka hitusenkin muistuttavat Suomessa myytävää vastaavaa tuotetta. Aah, mikä helpotus! Helpotus ihmiselle, joka ei tuntenut entuudestaan kuin vasta pari kolme tämän maan elintarvikekauppaketjuakaan. Uusien ruokakauppojen nimiä tipahti tiskiin tuosta vaan, yllättäen ja pyytämättä. Tämän ja muiden ahaa-elämysten myötä minulla menikin varmaan pari kolme viikkoa putkeen, jolloin lähes päivittäin riemastuin ja aloitin ukkokullalleni aina saman lauseen: "Hei, nyt siellä Piilaakso-naisissa oli, että..."

Se on ollut myös oiva kanava kysyä, jos mieltä askarruttavia asioita on tullut eteen. Ja useimmiten sieltä myös kaipaamansa vastauksen tai lisätietoa saa. Aina silloin tällöin joku naisista myös ottaa ja kokoaa porukkaa yhteen kimppakahveille, -brunssille tai -dinnerille. Vielä ei tosin ole kertaakaan harmi kyllä itselleni aikataulut natsanneet, mutta senkin aika vielä koittaa. Olen varma siitä.


Tykkäysten piikki, arvatkaapas mistä?


Viime viikolla yksi naisista oli laittanut ryhmään valokuvan Pandan likööri- ja vodkakonvehdeista sekä arvokkaan tiedon, mistä täältä niitä voi ostaa. Ja koska kyseessä on vain ja ainoastaan naisten ryhmä, oli tämä uutisvirrassa pitkään aikaan eniten tykkäyksiä kerännyt postaus. Hih! Naiset ja suklaa. Jotkut asiat vain tahtovat olla universaaleja aisapareja, eikä niitä siis täälläkään erota mikään toisistaan. Ja liekö lähti konvehdeilla myynti rajuun nousuun, kun pari päivää tuosta tiedosta piti itsekin hurauttaa kyseiseen kauppaan konvehtiostoksille. Mainonnan uhri, voi minua poloista. Surkutellen suu täynnä suklaata. ;-)

Kyllä näiden vuoksi kannattaa aina muutama maili ajaa. 

Näiden kaikkien ansioidensa johdosta olenkin nimennyt tuon Piilaakso-naisten ryhmän oikeaksi Aarrearkuksi! Olen liittynyt myös pariin muuhun, joko Bay Arean, Kalifornian tai koko Amerikan suomalaisille tarkoitettuihin sosiaalisen median ryhmiin, mutta ei, eivät ne ole olleet yhtä antoisia. Jo sekin, että keskusteluaiheiden kirjo on niin laaja, rikastuttaa tuota Piilaakso-naisten ryhmää: Siellä käydään asioita läpi sukkanipsuista aina paikallispankkien vertailuihin ja parhaaseen tapaan siirtää rahaa Suomesta. Hyviä tapahtumavinkkejäkin sieltä on herunut. 

Itsekin avuksi 


Olenpa kerran päässyt jo itsekin olemaan apuna ryhmän kautta. Yksi Piilaaksoon muuttoa suunnitteleva nainen oli peloteltu ennakkoon kankeaksi, että avopuolisona viisumin kanssa on hirvittäviä ongelmia, eikä suhtautuminen olisi mitenkään suopeaa. Niinpä hän kysyi ryhmässä asiasta lisätietoa ja muiden kokemuksia. Itselläni oli juuri tuore tapaus kerrottavana ja pystyin oikomaan näitä väärinkäsityksiä ja osittain paisuteltujakin uhkakuvia. 

Asiat ovat avopuolison viisumin suhteen selvästi kehittyneet, enkä yhtään ihmettele. Toimintakulttuuri on ollut varmasti aivan eri vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Niinpä kuvailemani viisumikäytäntö vuodelta 2014 oli myös uutta tietoa osalle täällä jo pitkään asuneille, joten mukava oli jakaa tuo päivitetty informaatio muillekin. Enkä sitä kiellä, etteikö aviopuolisoina jotkin asiat menisi byrokratian kannalta täällä hiukan helpommin, mutta ei todellakaan ole sula mahdottomuus saada viisumi Yhdysvaltoihin myös avopuolisona. Korostettakoon vielä, että kyseessä on siis turistiviisumi tai ns. oleskeluviisumi, jossa ei ole työlupaa. Jos puolisolle on myönnetty työviisumi, niin tällä hetkellä työlupa ei napsahda automaattisesti sen paremmin hänen avio- kuin avopuolisollekaan. Tämän suhteen kohtelu on täysin tasavertainen. (Hmm, ehkäpä tulen kirjoittaneeksi ihan oman postauksen tästä viisumi- ja työlupa-asiasta, katsotaan.)


Tämä passi sisältää viisumin, turistiviisumin. 


Kävimme tämän viisumiasiaansa pohtineen naisen kanssa yksityisviestein keskustelua aiheesta lisää. Annoin hänelle myös ihan käytännön vinkkejä viisumihakemusten täyttöön. Mukava oli auttaa. Toivottavasti hänen tapauksensa eteni lopulta yhtä mutkattomasti kuin itsellänikin.

D-vitamiinin arvoituskin ratkesi!


Niin ja tosiaan. Se miksi täällä myydään D-vitamiinia, sekin arvoitus ratkesi. Mistäpä muualtakaan kuin Aarrearkusta! Olin juuri ihmetellyt tuoreimmassa blogipostauksessani "Amerikkalaisia kummajaisia" mm. sitä miksi täällä, ympärivuotisen auringonpaisteen alla myydään D-viitamiinivalmisteita. Annoin tuolloin vihiä uudesta blogistani myös Piilaakso-naisten ryhmään, sillä voisihan minun, tuoreen tulokkaan tarinat olla näille konkareille täällä ihan nostalgistakin luettavaa. Blogiani luettiin ja niinpä vain D-vitamiinin myynninkin arvoitus selvisi Aarrearkun kautta: Sitä ostavat täällä ne, jotka tekevät yli 10-tuntista työpäivää. Siksi siis Kalifornian Piilaaksossakin myydään D-vitamiinia kaupassa. Totta tosiaan, viitenä tai kuutena päivänä viikossa nämä kaverit eivät juurikaan ehdi auringosta nauttimaan. Purkista puhtia puurtajille! Jee!




Loppupohdinnat


Tämä Aarrearkku-ryhmä on siis ollut itselleni tosi arvokas, oikea löytö! Niinpä jos joku Piilaaksoon muuttava tai jo täällä asusteleva leidi sattuu blogiani lukemaan, etkä vielä ole ryhmässä mukana, niin liitypä oitis joukkoon! Voin suositella. 

Lopuksi vielä yksi huomio. Osa ryhmän naisista on ollut jo pitkään pois Suomesta. Heidän suomen kielensä on jo hiukan kangertelevaa, sellaista lempeästi engelskalla höystettyä. Samoin luonnollisesti joidenkin kirjoittamista teksteistä puuttuvat ääkköset, minulla ne vielä koneessani on, huh. Niinpä olen itse tässä hissukseni tuumaillut, että tällä blogin kirjoittamisellani saattaa hyvinkin olla itselleni vielä suurempikin merkitys kuin aluksi edes ajattelin. Paitsi, että se käy arkipäivisin mainiosta ajanvietteestä kotirouvalle, niin sehän pitää myös suomen kielen taitojani yllä, jos täällä rapakon takana tulee viihdyttyä pidempään. Jos taas visiitti Kaliforniassa jää yhteen vuoteen, äidinkieli tuskin ehtii siinä ajassa ruostumaankaan, mutta onpa tässä sitten päiväkirjaa luettavaksi jälkikäteen. Voi sitten kiikkustuolissaan muistella, että minkäslaisissa ympyröissä sitä tulikaan vuosi elämästään hilluttua.

Jatkan nyt tätä hillumistani täällä, joten hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kalifornian autoista

Autot. Tämä aihe pitää käsitellä koskettaen enimmäkseen vain Kalifornian osavaltiota, ei koko Amerikkaa. Kalifornia on nimittäin monessa asiassa edelläkävijä USA:ssa ja autoilu sekä aktiviteetit vähentää päästömääriä ovat yksi niistä. Ja vaikken minä paljon mitään autoista ymmärrä, niin kirjoitanpa nyt kuitenkin omista havainnoistani. Ja olenhan minä kuullut täällä vähän noiden isojen poikien juttujakin.  

Amerikkalaisuuden yksi kulminoituma: käytettyjen autojen kauppa ja kimaltelevat killuttimet!

Sähköautot


Täällä sähkö- ja hybridiautot ovat aivan jokapäiväinen näky liikenteeessä. Tesla, joka siis valmistaa "suorituskykyisiä" sähköautoja, pitää myös päämajaansa Piilaaksossa. Lisäksi Kalifornian osavaltio kannustaa kansalaisia siirtymään sähköautoihin antamalla sähköauton hankkineille verohuojennuksia. Tämä on osaltaan edesauttanut kysynnän kovaan kasvuun ja tällä hetkellä uusilla Tesloilla on yli 6 kk jonotusaika. Ja koska uusia autoja tehtaalta joudutaan odottamaan, ovat käytettyjen Teslojen hinnat nousseet uusia korkeammiksi! Erikoinen tilanne tämäkin, etten sanoisi.

Koska sähköautoja on, myös näiden autojen sähkölatauspistokkeilla varustettuja parkkiruutuja löytyy ihan joka nurkalta. Poikkeuksetta niiden sijainti on vieläpä paras mahdollinen, heti markettien, toimistojen tai elokuvateattereiden kulkuovien vieressä eli ns. piikkipaikalla.


Sähköauto latingissa.


Hybridiautot


Myös hybridiautojen määrä liikenteessä on yllättänyt. Toyota Priuksiakin vilisee siellä sun täällä. Varsinainen kansanauto jo sekin, hyvä vaan. Noh, se toinen kansanauto Kaliforniassa näyttäisi olevan Ford Mustang, ei niin vähäpäästöinen menopeli.


Ford Mustang, kansanauto.


Wow'tsi wow!


No sitten, sokerina pohjalla autoista ovat Googlen itseohjautuvat autot (self-driving cars, autonomous cars, robotic cars), joita myös olen nähnyt useaan kertaan liikenteessä. Tekevät niillä autoilla nimittäin testiajoja täällä Piilaaksossakin. Ja kyllä, kyllä siinä testiajokissa ukko tahi akka istuu ratin takana, mutta kuski ei ohjaa autoa, vaan on ikäänkuin vain varmistamassa auton kulkua. Jos sattuisi tulemaan bugi auton ajoa ohjaavassa koodissa tai jokin häiriö auton muihin härveleihin, niin vasta siinä tapauksessa auton kyydissä rallatteleva kuski ottaa ohjat käsiin. No, ei ne oikeasti siinä kyllä taida vain rallatella. Ovat varmastikin ihan koulutettua porukkaa testiajoja tekemään ja pysymään valppaina erikoistilanteen ilmaantuessa.

Itseohjautuvan auton katolla oleva sensori hoitaa navigoinnin ja muun liikenteen havainnoinnin. Ajossa hyödynnetään myös Street Viewin karttoja. Sanotaan, että yhdessä tällaisessa robottiautossa on pelkästään tekniikkaa 150 000 dollarin arvosta. Aika hintavia vehkeitä! Testiajot aloitettiin Nevadan osavaltiossa ja vuonna 2013 testiajoja oli tehty jo yli puolen miljoonan kilometrin verran. Testikilometrien aikana on sattunut ainoastaan kaksi kolaria ja molemmat ovat olleet henkilökuskin virheestä johtuvia. Tekniikka vaikuttaa siis jo varsin lupaavalle! Autojen arvioidaan tulevan markkinoille 2015-2017, mutta millaiseksi muodostunee hinta? Iiks!

Jotta itseohjautuvat autot saataisiin osaksi päivittäistä liikennettä, vaatii se tietenkin myös lakimuutoksia. Vuoteen 2013 mennessä neljä USA:n osavaltiota on muokannut lakejaan salliakseen itseohjautuvat autot. Nämä osavaltiot ovat Kalifornia, Nevada, Florida ja Michigan. Euroopassa muutamat kaupungit Belgiassa, Ranskassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa suunnittelevat itseohjautuvien autojen käyttöönottoa. Saksa, Espanja ja Hollanti ovat sallineet robottiautojen testauksen liikenteensä seassa. Hei, missä Suomi on? Miksei se ole listalla mukana? Vai onko? Muistelen lukeneeni jonkin uutisen tästä Suomen kannasta, mutta oli varmaan tyyliin: "Ei, ei se kuulepa käy kun meillä on nämä tietyt säännöt..."

Lakimuutosten ja hinnan lisäksi muitakin hidasteita ja vielä ratkaisemattomia pulmia näiden robottiautojen päivittäiskäyttöön ottamisessa on. Yksi niistä on eettiset seikat. Jos auton ajotietokone havaitsee, että yhteentörmäys on aivan väistämätön, kuinka se ohjelmoidaan käyttäytymään siinä tilanteessa? Mihin suuntaan tai paremminkin kohteeseen auto siinä pakon edessä valitsee törmäävänsä? Luonnollista olisi ehkä ohjelmoida se suuntaamaan kulkunsa johonkin mahdollisimman pieneen esteeseen, jolloin vauriot voisi olettaa kaikkein vähäisimmiksi. Mutta entä jos tuossa tilanteessa se lähellä oleva pienin este onkin lapsi?! Onnea ja menestystä sille insinöörille, joka tätä pähkinää pureksii! 


Googlen itseohjautuva auto liikenteessä. 


Jaa, meidän autoko?


Meidän auto ei ole mikään yllä mainituista. Se tuo ukkokulta pääsi nyt toteuttamaan täällä yhden unelmansa ja pojillahan on poikien unelmat ja vehkeet. Hankki sellaisen 400 hevosvoimaisen uudenkarhean muskeliauton. Valkoisen. Minä sain päättää värin, heh. Tai ainakin olen edelleen siinä uskossa, että minä sain päättää värin, heh heh. Ihan tehokas peli tuo tuntuu olevan kun olen sillä jo pari kertaa huristellut menemään. Voi olla, että entinen automme Oulussa tuntuu tuon jälkeen vähän tossumopolle. Koneena siinä hyrrää iloisesti V8, mutta niin hyrrää ukkokin kun pääsee autollaan ajelemaan. Ja mikäs siinä, kivempihän se on iloista naamaa katsella! Ei tänne mököttämään olla tultu! :-)

Autojen hinnat


Autojen hinnat ovat huomattavasti Suomen hintoja edullisempia. Mallista ja merkistä tottakai riippuen, mutta jos sanoisin näppituntumalta keskiarvon, että n. 30-50% Suomen hintoja halvempia uudet autot täällä ovat. Ja jos ostat uuden, ei sen arvo romahda heti seuraavalla viikolla vähintään kolmanneksen verran kuten Suomessa käy. Eli käytettyä autoa myydessään saa vielä rahansa takaisin.
Joka tapauksessa autokanta täällä on paljon nuorempaa kuin Suomessa. No missäpä ei olisi, kiitos Suomen kovan autoverotuksen. Olenkin vitsaillut, että Oulussa aamuruuhkassa Pokkisen törmällä viereisellä kaistallasi saattaa olla vanha, ruosteinen Lada, mutta täällä viereesi voi kurvata itseohjautuva auto, auto ilman kuskia! :-)

Noh, kaikki eivät täälläkään toki osta uutta autoa, vaan ns. tuunaavat vanhaa. Kuten alla oleva hupaisa esimerkki osoittaa.


Oho, nyt lähti jopo keulimaan!

Tiikeriä tankkiin


Mitäs se kruisailu täällä sitten maksaa? Raakaöljyn hinta on nyt alimmillaan neljään vuoteen ja bensan hinta on täällä meidän ollessa koko ajan vain laskenut, mikä ei tietenkään lainkaan harmita. Bensa hinnoitellaan ja myydään gallonittain ja tällä hetkellä yksi gallona maksaa 2,85 - 3,20 dollaria. Pienellä laskutoimituksella se tekee litrahinnaksi 0,75 - 0,85 dollaria. Hinta ei siis ole edes puolikasta Suomen hinnoista, mikäli siellä ei laskua ole tapahtunut todella hurjasti Suomesta lähtömme jälkeen. "Tankki täyteen!" huudahtaisi siis Sulo Vilenkin täällä, kun niin halavalla saa.  



Tankkaus on tehty helpoksi: bensapistoolia ei tarvitse tankatessa pidellä.


Rekisterikilvet


Kuten Suomessakin on täälläkin mahdollista "kirjailla" haluamansa rekisterikilvet. Täällä siinä on vielä hiukan laajemmat mahdollisuudet, sillä kilpeen saa jopa 6-7 kirjainta kyltin mallista riippuen. Myös erikoismerkkejä näkyy (ks. kuva alla). Ehdottomasti paras kilpi, jonka olen täällä nähnyt, on ollut DEBUGGR-kilpi. Sehän sopii kuin ripa käteen, Piilaaksossa kun ollaan! Hiukan kantaaottavampiakin kylttejä on tullut liikenteessä vastaan, esim. U MONKEY sekä LOL BMW ja tämä jälkimmäinen kilpi oli jossakin ihan romussa koslassa. Miehelleni on muuten ehdotettu, että hänen pitäisi tilata autoonsa kilvet MAD FIN. :-)


Tai miten olis rekkariin vaikkapa tällainen handun kuva?
Sorry, kuva on surkea, mutten liikkuvasta autosta parempaa saanut.

Mielenkiintoista muuten, että Nevadan osavaltio, joka ensimmäisenä salli itseohjautuvien autojen liikennöivän kaduillaan, on määrännyt osavaltiossaan itseohjautuvien autojen rekisterikilvet merkittävän äärettömän symbolilla ∞. Nevadan DMV:n, Department of Motor Vehicles, eli paikallisen Trafin mukaan se kuvaa parhaiten "cars of the future" eli tulevaisuuden autoja. Äärettömän mielenkiintoista, eikä totta?  



Kalifornian kilvet, perusmalli.


Promilleraja


Promillerajat vaihtelevat Yhdysvalloissa osavaltioittain ja Kalifornian osavaltiossa se on 0,8. Raja on siis korkeampi kuin Suomessa. Toisaalta taas avattujen alkoholipitoisten juomapullojen pitäminen auton sisäpuolella on tiukasti kiellettyä. Siis täh? Hei, miettikää! Tämähän tarkoittaa, että kuski voi istahtaa auton rattiin mahalaukku olutta hölskyen, mutta takapenkkiläisellä ei saa avonaista olutpulloa käsissään olla. Ou-to-a! Jopa näin suomalaisena, alkoholin holhouskulttuurin kasvattina tuota takapenkin sangen tiukkaa kuria ihmettelee. Ja kuskilla ei sitten olekaan niin väliä... Just.

Tulinpa muuten tässä juuri todistaneeksi olevani aitoakin aidompi suomalainen. Kukaan muu kuin suomalainen ei kirjoita Autot-otsikon alle automaattisesti myös promillerajasta! Naurattaa oikein itseänikin, että aihe tähän ajatuksena putkahti.


Loppusilaus


Tässäpä tämä pieni katsaukseni kalifornialaisesta automaailmasta. Eli kyllä autokanta täällä sen verran suomalaisesta siskostaan eroaa, että on kuulkaas kotirouvan pää pyörinyt pari kertaa vähän väkkäränäkin tuolla liikenteessä. Ai niin, mutta pakkohan se on yksi limusiini vielä tökätä näytille tähän päätteeksi. Ihan vain vahvistamaan käsitystä, kuinka kaikki on kuitenkin lopulta isoa ja mahtavaa Amerikassa! Aivan kuten se pahuksen tiskiallaskin on!




Mutta hei, annetaan koneiden hyrrätä, tavalla tai toisella!
Eli hei vaan, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


Ps. Jotakin itseohjautuviin autoihin liittyvää nippelitietoa kaivoin esiin kirjoitukseni tueksi alla olevasta osoiteesta. Jos tekniikkatyyppejä ja autofriikkejä aihe kiinnostaa, niin osoite on: http://en.wikipedia.org/wiki/Autonomous_car

maanantai 10. marraskuuta 2014

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 1

No niin, nyt kun olen kirjoittanut ensin siitä, missä maisemissa täällä Kaliforniassa ylipäätään majaillaan ja mitä asumislysti Piilaaksossa maksaa, ajattelin pohtia seuraavaksi asioita hiukan kepeämmin ja huomattavasti pienemmässä mittakaavassa.

Jos kesäaikakin huomioidaan, niin nyt on seitsemän viikkoa Amerikassa asumista takana ja sinä aikana on tullut asuttua San Josessa ja Mountain Viewissa yhteensä kolmessa eri asunnossa. Monta ihmeellistä asiaa on jo ehtinyt eteen tupsahtaa. Tässä ensimmäinen erä amerikkalaisia kummajaisia, joita en tahdo suomalaisena oikein ymmärtää:


Maton päällä matto


Amerikkalaisissa kodeissa pehmoisen ja täysin virheettömän kokolattiamaton päälle laitetaan matto. Siis maton päälle matto! Minkä ihmeen takia? (Noh, itsellänihän tulee harrastettua kassin sisälle kassia ja on sekin kieltämättä aiheuttanut pientä hupia ja ihmetystä.) Ehkäpä tämä maton päälle matto on sitten ihan vain sisustuksellinen juttu. Niin sen täytyy olla, sillä mitään järkiperäistä syytä tai käytännön hyötyä en tuolle kuviolle ole vielä keksinyt. Niin, ja mehän tietenkin lähdimme oitis mukaan moiseen amerikkalaiseen hömpötykseen.


Olohuoneessamme on maton päällä matto. 

Keittiön kodinkoneiden koko! 


Tässä kun on ehtinyt nyt nähdä jo sekä isompaa että pienempää asuntoa, niin kaikkia niitä yhdistää aivan valtavan kokoiset uuni, hella, mikroaaltouuni ja jääkaappi. Aivan sama onko kyseessä yksiö vaiko perheasunto, kodinkoneissa on kokoa vaikka muille jakaa. Siis ensinnäkin se, että saat keittiössä uuninluukun auki, pitää sinulla olla kokonainen neliömetri vapaata tilaa uunin edessä! Naurettavaa. Vähän sama on hellan yläpuolelle nostetun mikroaaltouunin kanssa. Aukaisepas se. Oma pää tahtoo jäädä joka kerta tuon megaleveän oven tielle, sen verran laaja on oven aukaisukaari. 

Toisekseen, haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa katsomassa kuinka se joku sinkku nakkisämpyläänsä pikku yksiönsä keittiössä lämmäyttelee. Mahtaako itse mahtua keittiöönsä lainkaan mukaan, jos joutuu yhdenkin uuninluukun aukaisemaan? :-D

Ensimmäinen kerta muuten, kun täällä uunia käytimme, oli kesäkuussa. Olimme juuri tulleet Suomesta ja jetlag painoi kovasti päälle. Ajateltiin, että ostetaan kaupasta pakastepitsa ja paistetaan se itse uunissa. Sitten saisi nukkumatti tulla vaikka heti, sänky on lähellä. Pitsa ostettiin ja luin asunnolla paisto-ohjeet: Lämmitä uuni 450 asteeseen. Kääk! No niinpä niin, täällähän on uuneissakin käytössä tietenkin Fahrenheitit. Pitsa paistettiin, 450 asteessa, ja hyvä tuli. Myös uni tuli ja sen pituinen se. 


Kodinkoneiden leveys 30 tuumaa eli n. 76 cm. OMG!

D-vitamiini


Miksi ihmeessä kaupoissa myydään D-vitamiinia, vaikka aurinko paistaa täällä ympäri vuoden? No okei, varmastikaan päivänpaiste ei ole niin voimakasta talvikuukausina ja ehkä osa ihmisistä haluaa välttää aurinkoa sen huonojenkin vaikutusten vuoksi. Mutta kun meille suomalaisille on aina toitotettu, että juuri meidän, jotka siellä pimeydessä vaellamme, juuri meidän täytyy popsia D-vitamiinia. Näytetään sitä sitten popsivan aurinkoisemmissakin paikoissa. Lisäksi aika monet mehut ja maitotuotteet täälläkin näyttävän olevan D-vitaminoituja. Samoin tuoretta kalaakin täällä on saatavilla varsin helposti D-vitamiinivarastojen täydentämiseksi. Ainakin itselläni tulee syötyä kalaa täällä paljon useammin kuin Suomessa, kiitos herkullisten sushipaikkojen, joita löytyy joka nurkalta, pienimmissäkin ostareissa aina yksi. En siis vielä ole purkkivitamiinin kannattaja.  

Enkä muuten ainakaan vielä allekirjoita tuota talvikuukausien auringonpaisteen tehottomuuttakaan: Kävin nyt marraskuussa ulkona lukemassa lehteä. Olin auringossa ehkä 1-1,5 h ja niinpä vain rintakehästä nahka kärähti! Sain D:tä taivaalta, en purkista.


Arska paistaa. Miksi ottaisin D-vitamiinia purkista?

Shekit, shekit ja vielä kerran shekit!


Voi hyvänen aika! No olinhan minä toki kuullut, että Amerikassa niitä käytetään, mutta että vielä näin vuonna 2014! Muistan kyllä, kun omilla vanhemmillani oli shekkivihkot joskus 80-luvulla, mutta hei, se oli 30 vuotta sitten! No, täällä meillä nyt on shekit käytössä. Vuokra ja tietyt maksut maksetaan aina shekillä. Laskunmaksu shekillä tapahtuu niin, että laskun saavuttua sinulle postitse, laskun suuruiselle summalle kirjoitettu shekki lähetetään kirjepostitse takaisin maksun vastaanottajalle, joka lunastaa summan pankista. Hey, c'mon! So last season! No edistyksellistä kai tässä edes se, että maksusuoritus on jälkeenpäin tarkistettavissasi, sillä shekin skannauksen näet myöhemmin nettipankissasi kun summa on tililtäsi veloitettu. Ja onhan tällä toki työllistävä vaikutus: shekkivihkojen painajat, postipojat, skannaajat, shekkien käsittelijät vastaanottavassa päässä jne. 

Taloyhtiömme on juuri tuonut uusimpana uutuutena myös verkkomaksumahdollisuuden vuokranmaksuun. Se 100 kappaleen shekkivihko on kuitenkin tullut jo hankittua ja maksettua, niin kai se on loppuunkin käytettävä. Mutta hei, tämähän vain tietää kotirouvalle kerran kuussa yhtä kivaa pikku askaretta lisää: kiikutan shekin tuohon meidän taloyhtiön toimistoon. :-)

Shekeistä vieraantumisesta kertoo muuten sekin, että piti itseni oikein miettiä kuinka tuo sana shekki kirjoitetaan. Ei siis ole kuulunut edes päivittäiseen sanavarastooni, mokomakin juttu. (Wikipedia vahvisti sanalle olevan kolme erilaista kirjoitusasua: šekki, sekki ja shekki.) Mutta niillä mennään, nyt ollaan Amerikassa!

Lopulta tässä shekkiepisodissakin kuitenkin taittuu suu hitusen hymyyn. Täällä saa pankeista kustomoituja shekkivihkoja, pankin omasta rajatusta valikoimasta. Ja niinpä se oli tuo ukkokulta ottanut meille Tom&Jerry -painatuksin olevia shekkejä! Tahtoo vain nuo hauskat kuvat shekeissä tehdä niistä itselleni vieläkin enemmän Monopoly-rahan oloisia. Katso vaikka: 

Tom&Jerry -shekki. Ihan käypää valuuttaa hei...

Lopputuhahdus


Niin ja tosiaan, miksi ihmeessä sen keittiön tiskialtaankin pitää olla melkein puoli metriä syvä? Käsin tiskatessa ergonomisuus = - 4. Mielestäni tiskiallas ja amme ovat kaksi täysin eri asiaa ja olisi kiva, jos ne myös sellaisina pidettäisiin. Ei mulla muuta. Tällä erää. ;-)

Hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Tästä jatketaan!

torstai 6. marraskuuta 2014

Tirisevät asuntomarkkinat

Yllättävänkin monella tuntuu olevan käsitys, että kaikki tänne Piilaaksoon muuttajat rikastuvat automaattisesti. Ja äkkiäkös sellainen mielikuva tulee, sillä ainakin Suomen uutisoinnissa tahtovat korostua usein vain alueen korkea palkkataso ja IT-yritysten kiihtyvä rekrytointitarve. Ei niitä käy kieltäminenkään, mutta ajattelin seuraavaksi raottaa hiukan kolikon toista puolta, Piilaakson asumiskustannuksia. 


Taustaa


Piilaakson yritysten, työntekijöiden ja asuntojen kesken on kehittynyt eräänlainen noidankehä. Jokainen yksittäinen tekijä on riippuvainen kahdesta muusta. Alueen kovaa vauhtia kasvava bisnes ja em. noidankehä yhdessä aiheuttavat valtavaa painetta kustannusten nousuun. Piilaakson IT-alan yritykset kaipaavat kovasti osaajia ja joka viikko tänne muuttaa satoja ja taas satoja uusia työntekijöitä. Puhutaan siis tuhansista alueelle muuttajista kuukausittain. Lähtijöitä on vähemmän, joten alue on voimakkaasti muuttovoittoinen. Jotta yritykset saisivat houkuteltua uusia huippuosaajia aina ulkomailta asti, he tarjoavat isolle osalle tulijoista hyvän palkan ja mahdollisesti myös muita etuja. Nämä ja tietenkin itse työpaikka alansa huipulla, keskittymässä nimeltä Piilaakso vetävät puoleensa lisää uusia tulijoita ja näin noidankehä alkaa sulkeutua.


Piilaakson hehkua.
Asuntomarkkinoiden näkökulmasta tämä tarkoittaa, että tulijoita ja ottajia todellakin on! Voi siis huoletta pyytää kovaa hintaa, sillä aina löytyy joku, joka sen maksaa. Aina. Täällä jos missä on myyjän ja vuokranantajan markkinat. Piilaakson asuntomarkkinat ovat koko USA:n kuumimmat heti Manhattanin jälkeen! 


Tilanne San Franciscossa


Vaikutukset ovat levinneet myös San Franciscoon, noin tunnin junamatkan päähän Piilaaksosta, ja iso osa porukkaa kulkeekin töihin sieltä käsin. San Franciscossa asukkaat ovat nousseet jo useampaan kertaan barrikadeille alati nousevien vuokrahintojen vuoksi. Tänä päivänä et enää saa käytännössä minkäänlaista vuokra-asuntoa alle 3000 dollarin kuukausihintaan SF:n alueelta. Et edes sitä "kämäistä yksiötä", josta suomalaisnainen minulle viisumihaastattelun odotushuoneessa Helsingin konsulaatissa kertoili. :-) Vai lieköhän tuokaan summa enää riittää, mene ja tiedä. Vuokrakustannukset ovat nimittäin nousseet täällä viimeisen kolmen vuoden aikana 50%. Lieveilmiönä tästä IT-alan työntekijät eivät suinkaan ole kaikkien suosiossa San Franciscossa ja niinpä ääritilanteitakin sattuu. SF:n asukkaat "kostavat" korkeita asumiskustannuksiaan IT-työntekijöihin, vaikka syyttömiähän he siihen ovat. Välikappaleita paremminkin. Tämän vuoksi en pukisi SF:n kaduille paitaa, jossa lukee isolla vaikkapa Apple, eBay, Facebook tai Google.


Ei Google-paitaa San Franciscoon. 


Järkyttävät kauppahinnat 


Ukkokultani kollega oli asunut Piilaaksossa jo 3-4 vuotta vuokralla. Hän oli saanut rahaa säästöön ja käynyt pankin kanssa keskusteluja asuntolainasta. Hän halusi ostaa talon, nk. town housen (kuva alla), ja budjettinsa sen ostamiseksi oli 1,3 milj. dollaria. Hän etsi ja etsi aikansa, teki muutamia tarjouksiakin hyväksi havaitsemistaan kohteista, mutta jäi aina nuolemaan näppejään. Sitten löytyi sopiva kohde, hyvältä alueeltakin ja talon pyyntihinta oli juuri sen 1,3 miljoonaa. Hän teki nopeasti tarjouksen, heti ilmoituksen tultua nettiin, ja tarjosi talosta pyydettyä 1,3 miljoonaa ja piti kauppaa näin ollen varmana tapauksena. Mutta, mutta. Pian kiinteistövälittäjä ottikin yhteyttä, että oli tullut kilpaileva tarjous 1,5 miljoonaa, haluatko tarjota lisää? Siis että samana päivänä, kun kohde tulee myyntiin, pyyntihinnan päälle tarjotaan suomalaisen keskiverto-omakotitalon hinnan verran LISÄÄ! En voi käsittää. Hän ei voinut tarjota enempää, eikä näin ollen saanut ko. taloa. 
Nk. Town house. Yleensä ei omaa pihaa, korkeintaan pieni terassi. Huomaa myös Halloweenin jäljiltä roikkuva luuranko. :-)

Town house nro 2. 


Itse seurailin jo kesällä noiden omakotitalojen hinnoittelua ilmaisjakelulehdistä. Ihan mielenkiinnosta vaan, en ostomielessä. Halvimmat talot saattavat keikkua siinä 500-700 tuhannen dollarin hujakoilla, mutta ne sijaitsevat usein joko todella kaukana kaikesta tai sitten huonoilla alueilla kuten esim. San Josen Alum Rockissa. Siellä on jo melkoista gangsta-meininkiä. Että asu siinä sitten leppoisasti: Sait talon "halvalla", mutta yöt pitää nukkua toinen silmä auki ja pyssy kourassa. Siihen leikkiin en lähtisi, hui!


Vuokrien taso


Olen päässyt sivusta seurailemaan myös tuttaviemme yrityksiä vuokrata omakotitalo. Hyvät kohteet menevät päivässä. Omakotitalojen vuokrahinnat tuntuvat liikkuvan siinä 5000-7000 USD/kk. Tämä hinta ei välttämättä vielä takaa, että sinulla olisi pihassasi esimerkiksi oma uima-allas. Onhan siinä amerikkalaista unelmaa kerrakseen - maksettavaksi! Niinpä minä olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen tähän meidän 2-kerroksiseen vuokrarivariimme. Päätyasunto ja taloyhtiön yhteinen uima-allas, johon pulahtaa. Ei kurita kukkaroakaan aivan rankimmalla kädellä. 


Meidän pikkuruiset, hilpeyttäkin aiheuttaneet postilokerot. "Mitä pienempi vuokra, sitä pienempi postilokero." (Ihan oma kehittelemäni sutkaus, ei perustu faktoihin.)

Lopullinen kuukausivuokra riippuu vuokrauksen ajankohdasta (kysyntä) sekä vuokra-ajan pituudesta. Syksyllä vuokrat ovat korkeimmillaan kun alueelle tulee paljon määräaikaisia harjoittelijoita ja siihen aikasaumaan se meilläkin valitettavasti ja pakostakin osui. Vuokrasopimukset tehdään yleensä määräaikaisina 1-12 kk mittaisina. Tämä mahdollistaa vuokrien noston vähintään kerran vuodessa. Pitempikestoinen sitoutuminen samaan asuntoon todellakin kannattaa, sillä kuukausivuokra laskee roimasti yli 6 kk mittaisissa sopimuksissa. Pahimmillaan olen nähnyt 1 kk mittaisesta vuokrasopimuksesta pyydettävän yli 12 000 USD eli hintahaitaria löytyy.


Ja tähän se johtaa...


Nämä pilviin asti kohonneet vuokrat ovat saaneet osan työntekijöistä luopumaan vuokra-asumisesta kokonaan. He asuvat työpaikkansa parkkipaikalla, osa nukkuu farmariautoissaan, osalla on matkailuauto. Mikäpä siinä, kai sitä jonkin aikaa niinkin pärjää. Työpaikka tarjoaa kolme ateriaa päivässä, pesutilat ja wifin. Ei kai sitä nörtähtävä insinööri muuta tarvitsekaan! ;-)

Piilaakson ja San Franciscon asuntomarkkinat ovat siis suorastaan tirisevän kuumat! Saapa nähdä, milloin puurokattila kuohahtaa lopullisesti hellalle, kyllä tämä sen verran hullua menoa on. Jos hintaralli jatkaa samanlaista nousukiitoaan, voidaankin pian kysyä: Kuinka kauan ihmisillä on enää vara asua ja käydä töissä Piilaaksossa? No, onneksi sentään bensa ja ruoka on halpaa! Onhan tämä kuitenkin Amerikka!



Muuttoja tapahtuu tiuhaan tahtiin. Kuva otettu tänään 6.11.2014.

Loppukevennys


Tämän realismipläjäyksen päätteeksi vielä hauska tarina liittyen tuohon yritysten kovaan rekrytointi-imuun. Alueen erään ison, verkkokauppaan keskittyvän yrityksen bisnes alkoi lyhyellä aikavälillä kasvaa huimaa vauhtia ja lisätyöntekijöitä otettiin taloon kymmeniä viikossa. Paikallinen toimistokalustetoimittaja ei pystynyt toimittamaan toimistokalusteita uusille työntekijöille sitä mukaa kun tarve oli, joten yrityksessä tehtiin nopea hätäratkaisu ja otettiin toimistotilojen väliset sisäovet pöydiksi. Alkuun jokainen sai oman oven pöydäkseen, mutta kun sakkia tuli vain lisää ja lisää, piti alkaa ovia sahaamaan kahtia, jotta siihen mahtui useampi tulokas ovenreunaa hyödyntämään. Jotenkin niin itseäni huvittaa kaikessa komeudessaan tuo kuvio. Täällä, teknologian kehityksen kärkipaikoilla ja työpöydät sahataan ovista! :-D

Mutta hei, se yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ensi kertaan!