lauantai 22. lokakuuta 2022

Ulkosuomalaisen työlook

Pyysin eilen ukkokultaa ottamaan minusta töihinlähtökuvan. Sen oli lähinnä tarkoitus jäädä itselle muistoksi tästä ajasta ja elämänhetkestä. Mutta otos saikin minut pohtimaan, kuinka työlookini on mahdollisesti näiden vuosien aikana ulkomailla muuttunut. Vai onko se? Päätin julkaista kuvan somessani ja kysyä mielipidettä entisiltä työkavereiltani ja oppilailtani Suomessa.

Kommenttien mukaan nykyinen työtyylini on oululaista verrokkiaan rennompi. Ja sen tunnistin itsekin. Kaulassani ei roiku kuvallista kulkulätkää. Työ- ja läppärilaukuksikin on tullut otettua letkeä Marimekon kesäkassi. Asuna kuvauspäivänä sattui olemaan Marimekon paita, farkkushortsit ja tennarit. Oulussa en käyttänyt Marimekon vaatteita, enkä muista, olisinko koskaan mennyt työpaikalleni farkkushortseissa. Mielestäni en. Eivätkä kyllä tennaritkaan valikoituneet oululaisiksi työkengikseni koskaan.

Perjantainen työlookini Piilaaksossa.

Työasujeni tyylissä tapahtuneen muutoksen myötä pohdin, mitkä kaikki seikat voivat ulkosuomalaisen työpukeutumiseen vaikuttaa:

Työ 

Varmasti tärkein tekijä on, millaista työtä tekee ja millainen on työympäristö. Nyt opetan yksityisesti urheilullista 16-vuotiasta nuorta, joten taitaa silläkin olla asuvalintaani oma vaikutuksensa. Toisaalta, edellisessäkin työpaikassani Piilaaksossa kuljin työpaikallani enimmäkseen joogapöksyissä. Ja sulauduin hyvin joukkoon, olihan kyseessä liikunnallinen harrastusympäristö.

Sää ja ympäristö

Täällä asuvalintaan vaikuttaa luonnollisesti myös sää. Vielä tällä lokakuisella viikolla lämpötila käväisi laaksossamme +32 asteessa. Ei sellaisessa helteessä tee mieli kiskaista ylle pikkutakkia tai pitkähihaista eikä panna jalkaan piikkikorkoa.

Lisäksi pukeutumiseen vaikuttaa myös paikallinen trendi. Piilaaksossa pukeudutaan työpaikoilla noin muutenkin hyvin rennosti. Huomattavasti rennommin kuin Yhdysvaltojen itärannikolla. Jos mallina pitäisi amerikkalaisia tv-sarjoja kuten Ally McBeal tai New Yorkiin sijoittuvaa Sinkkuelämää, niin pieleen menisi. Pukeutumistyyli niissä on piilaaksolaisten lasien läpi katsottuna turhankin "virallinen". En ole kuullut, että täällä olisi työpaikoilla minkäänlaisia pukeutumiskoodejakaan. Jos joku lukijoistani sellaisen tietää, niin kerrohan minullekin. Lakitoimistoissa varmaan pukeudutaan aina tiptop puvuntakkeihin, mutta eipä juuri muualla.

Ulkosuomalaisuus

Huomaan myös, että omalla kohdallani asu- ja laukkuvalintoihini on vaikuttanut myös suomalaisuuteni. Ulkomailla asuessa tietyt suomalaiset brändit ovat tulleet niin sanotusti lähelle sydäntä. Arvostus suomalaista designia ja vaikkapa vaatemerkkejä kohtaan on noussut. Ne muistuttavat minua juuristani, ja niinpä kannan ylpeydellä päälläni jotakin suomalaista. Edellisessäkin työpaikassani oli päälläni usein Marimekkoa ja työlaukkuna sielläkin mikäpä muukaan kuin Marimekon kassi.

Täällä olen työhousuinani käyttänyt myös mm. näitä vaaleanpunaisia camouflage-housuja. Ovat italialaista designia hopeanvärisine sivuraitoineen, jotka eivät kylläkään kuvassa näy. Näistä osaan sanoa varmasti, etten koskaan, ikikuuna päivänä pukisi näitä päälleni töihin Oulussa. 

Aika uskomaton yhteensattuma näille työasupohdinnoilleni oli, että juuri tänään some muistutti minua viimeisestä työpäivästäni Oulussa. Kuinka ihanat työkaverini olivat tehneet työpisteelleni mukavan jäynän. Paitsi että kuva toi kivoja muistoja työkavereistani, se palautti mieleen myös kellokorttisysteemit ja raskaat avainniput. Nythän minulla ei ole työpaikalleni edes avainta, hahah. Pääsen sisään ovikelloa soittamalla. 

Oulun työpisteeni viimeisenä työaamuna ennen vuorotteluvapaalle jääntiäni. Yllätyksen koettuani lähdin etsimään "syylliset" ja halasin heidät ruttuun. Lämpöisiä syysterveisiä vaan, jos satutte postaukseni lukemaan.

Pikaisesti pohtimani lista ei varmasti ole kaikenkattava, mutta olivatpa vaikuttavat tekijät sitten mitkä tahansa, pidän tästä kohdallani rennompaan suuntaan menneestä tyylistä. Piilaaksossa Piilaakson tavoilla. 

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

lauantai 8. lokakuuta 2022

Ensimmäisen kerran kampaajalla USA:ssa

Olemme asuneet Piilaaksossa jo yli kahdeksan vuotta. Mutta vasta eilen menin täällä ensimmäisen kerran kampaajalle. Tai ylipäätään laitattamaan hiuksiani muualla kuin Suomessa.

Osa teistä lukijoistani tietää paremmin, osa heikommin, miksi olen käynyt kaikki nämä Amerikan-vuodet kampaajalla Suomessa. Yksi lisäsyy on ollut, että meillä suomalaisilla ja pohjoismaalaisilla on tyypillisesti hyvin hento hiuslaatu. Yksittäinen hius on ohut. Minulla erityisen ohut, joskin hiusta on määrällisesti paljon. Täällä valtaväestön hiuslaatu on täysin erilainen. Ja paikalliset kampaajat tottuneet käsittelemään sellaisia. Lisäksi iso osa ainakin edullisemmista parturipaikoista on vietnamilaisten pitämiä. Heidän, jotka ovat ikänsä käsitelleet mustia, paksuja, jopa karheita hiuslaatuja. On siis oma riskinsä, ettei paikallinen kampaaja osaa ottaa huomioon hennon ohutta hiuslaatua. Vahvojen käsittelyiden, kuten permanenttien ja kestovärien tapauksessa, lopputulos voisi olla katastrofi.

Koskapa haaveilemani syyskäynti Suomeen peruuntui, jouduin ottamaan tämän tietoisen riskin ja menemään kampaajalle Piilaaksossa. Olin varannut ajan hiusten värjäykseen ja leikkaukseen netistä. En tuntenut tekijää etukäteen, enkä ollut kysellyt isommin suosituksiakaan. Ilmassa leijui siis mahdollisen hiuskatastrofin ainekset.

Kampaamo oli osa kosmetiikkamyymälää. Oli hauska seurata asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja vaeltelua hyllyväleissä.


Kampaamossa kävi ilmi, että hiuksiani käsittelisi nuori nainen. Ei siis kokemusvuosia alalta kovinkaan montaa. Istahdin penkkiin ja ryhdyimme keskustelemaan, mitä olin hiuksiini vailla. Kysyin melkeinpä ensimmäiseksi, oliko hän käsitellyt aiemmin skandinaavisia hiuksia. Kampaaja vastasi hiukan naurahtaen, että no, kaikki hiuksethan ovat samanlaisia. Tämä sai minut melkeinpä kauhusta kankeaksi. Sillä näinhän ei todellakaan ole. On aivan eri asia tehdä voimakkaita käsittelyjä vaikkapa aasialaisten karheaan kuin meidän pohjoismaalaisten hennon ohueen hiuslaatuun. Lisäksi tiettyjä malleja leikatessa hiukset käyttäytyvät eri tavalla hiuslaadusta johtuen.

Kauhuvastauksen jälkeen perääntymistä oli kuitenkin vaikea enää tehdä. Niinpä päätin hiukan esitellä hiuslaatuani kampaajalle. Ehkä hänen riesakseen, mutta turvatakseni omaa selustaani lopputuloksen kannalta. En nimittäin halunnut poistua kampaamosta katkenneella kahden sentin sängellä, kun väriaineet ovat polttaneet karvat poikki... Kampaaja lohdutteli, että hänen omatkin hiuksensa ovat ohutta laatua. Omiani huomattavasti karheammat ne kyllä olivat, mutta hän sai kuitenkin loihdittua luottavaisen mielen. Ja kasvaisivathan ne sitten aikanaan takaisin, jos oikein hullusti kävisi, ajattelin.

Värjäyksen suhteen lopputulos oli kuitenkin oikein onnistunut. Entäpä leikkaus sitten? Siitä en osaa vielä sanoa. Olin sanonut haluavani hiuksiini lisää volyymia, kerroksellisuutta. Hiukseni olivat nimittäin varsinkin takaa niin raskaat, että niiden kuivuminenkin pesun jälkeen kesti aina tuhottoman kauan. No, hiukset leikattiin, mutta loppuföönauksessa kampaaja kuivasi kutrini täysin luppakorvamoodiin! Siis niin matalaksi ja pään myötäiseksi kuin mahdollista! Tämä ihmetytti, sillä olin kaivannut hiuksiini juurikin sitä kuohkeutta. Ehkäpä pohjoismainen hiuslaatu yllätti kampaajan tässä föönausvaiheessa. Hän ei kerta kaikkiaan saanut föönattua niitä samaan tapaan kiehkuroille kuin omansa olivat. Nyt tukkani siis roikkuu täysin velttona alaspäin, eikä sitä volyymia ainakaan vielä näe. Näin ollen taidan saada tietää leikkauksen lopullisen onnistumisen vasta ensimmäisen pesun ja itse tehdyn pöyhinnän jälkeen.

Pesupaikat sijaitsivat pois myymäläasiakkaiden katseilta. Nappasin pesupisteistä kuvan, kun istuin lämmittimen alla hiusvärini kanssa.


Hiukan epäonnisen föönauksen lisäksi kampaajalla oli yksi erikoinen tapa. Yleensähän asiakkaan penkki pysyy enimmäkseen suoraan eteenpäin ja kampaaja pyörii asiakkaan ympärillä, kun esimerkiksi leikkaa hiuksia eri puolilta. Tällä Los Angelesin kasvatilla oli tyylinä seisoa itse samassa kohtaa ja pyörittää asiakkaan tuolia aina sen mukaan, mitä puolta päästä kulloinkin käsitteli. Niinpä minusta asiakkaana välillä tuntui, että sain karusellikyydit samaan rahaan, hahah. Penkkiäni nimittäin pyöräyteltiin välillä melko tiuhaankin. Oikea, vasen, oikea. Vasen, vasen, oikea...

Niin, samaan rahaan. Paljonko tämä lysti karuselleineen sitten maksoi? Värjäys kahdella värillä puolipitkään tukkaan maksoi 107 dollaria. Leikkaus, lähinnä siis kevennystä ja kerrostusta, ei uutta mallia, maksoi 57 dollaria. Tippeineen (20 %) ja kassalla annettuine rintasyöpätutkimuslahjoituksineen tasan 200 dollaria.

Tämä ei varmastikaan ole Piilaakson kalleimmasta päästä, muttei myöskään edullisin. Halpoja hiustenleikkuupaikkoja on paljon esimerkiksi kynsisalonkien yhteydessä, mutta heidän ammattitaidostaan en tiedä. Mutta täytyy sanoa, että odotin piilaaksolaiseksi loppusummaksi jotakin paljon pahempaa.

Maksuhetkellä mietin, että toisaalta hyvä, etten joutunut menemään täällä kampaajalle heti muutettuamme, koska täällä tosiaan palveluammateissa olevia työntekijöitä kuuluu tipata. Miten olisin tippauksen osannut heti tuoreena tulokkaana edes tehdä? Oikea suuruusluokka, käteiselläkö, tapa antaa jne. Nyt tippauksiin on jo jokseenkin tottunut, joten en uskonut mokaavani tässä tapauksessa. Täällä muuten joissakin isommissa kampaamoissa voi olla hiusten pesijät erikseen. Ja myös heitä kuuluisi tipata. Tapaa, miten sen sujuvimmin hoitaisi, en kyllä osaa sanoa. Heti pesupaikallako setelit antaisi? Tai jos vasta loppumaksun yhteydessä, niin olisi varmaan kohteliasta muistaa amerikkalaiseen tapaan pesijän nimi ja osoittaa osa tipistä hänelle. Nyt minun onnekseni oli vain yksi henkilö, joka suoritti kaikki vaiheet, joten ei tarvinnut sählätä usean henkilön tippaamisen kanssa.

Ihan mielenkiintoinen kokemus siis, vaikka aluksi vähän kauhistutti. Eikä lopputuloskaan aivan metsään mennyt. Leikkauksen onnistumisen tosiaan näen vasta myöhemmin. Ensimmäiseen pesukertaan asti menen luppakorvamallilla. Ja nyt tämä luppakorva sanoo teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!