perjantai 23. syyskuuta 2016

Amerikkalaisessa apteekissa, osa 1: yleiskatsaus

Jos on ollut viime aikoina ilmassa häämatkakuumetta, niin on ollut vähän muutakin kuumeilua. Omituisen ja ailahtelevan taudinkuvani kanssa menin tällä viikolla lopulta lääkäriin ja apteekkireissuhan siitä sitten tuli. Sain ensimmäisen amerikkalaisen reseptilääkkeeni. Ja siellä apteekissa oli sitten mennä hermo! 

Niinpä kerron teille seuraavaksi hiukan amerikkalaisista apteekeista. Olen jakanut postaukseni kahteen osaan, joista ensimmäisessä kerron hiukan yleistä amerikkalaisista apteekeista ja täkäläisten lääkkeiden hinnoista. Toisessa kerron sitten tuosta omasta ensikokemuksestani, kun reseptilääkettä ostin. Se kun ei mennyt aivan niin kuin Strömsössä. 
Amerikkalainen apoteekki.
Mutta aloitetaanpas lupaamallani yleiskatsauksella:


Apteekkien kokoluokka


Keskivertoapteekki Yhdysvalloissa, tai ainakin Kaliforniassa on sellaisen suomalaisen kolmen K:n supermarketin kokoinen. Puhutaan siis eräänlaisesta tavaratalosta! Tavaratalosta niin kokonsa kuin valikoimansakin suhteen. Täällä ulkomailla asuessa minulla onkin lävähtänyt silmät auki, miksi ihmeessä suomalaiset apteekit toimivat usein aivan järjettömän pienissä neliömäärissä ja sitten ne sullotaan täyteen tavaraa! Nykyään muutamia poikkeuksia jo toki löytyy. Että sitten kun siinä toppatakissasi yrität pikkuriikkisen suomalaisapteekin käytävällä käännähtää, niin aina tiputat jotakin lattialle jostakin ylimääräisestä pahvisesta telinehökötyksestä. Onko ne piikkipaikoilla olevien liiketilojen kalliit vuokrat vai mikä ajaa apteekit tähän minimalistiseen neliömäärään? Vaikka luulisihan tuota suomalaisessa lääkemyynnissä aika hyvät katteetkin olevan...

No, palataanpa ihmettelemään amerikkalaista apteekkia. Yhdysvalloissa apteekit ovat ensinnäkin osavaltiorajat ylittäviä ketjuja. Tunnetuimpia ovat kenties Walgreens, CVS Pharmacy ja Rite-Aid, jotka ainakin Kalifornian katukuvassa näkyvät eniten. Itärannikolla voi hyvinkin olla omia apteekkiketjuja, joista en edes tiedä.

Näiden lisäksi suosituissa ruokakauppa- ja tavarataloketjuissa, kuten Safeway ja Target, on omat osastonsa sekä käsikauppa- että reseptilääkkeille. Kyllä, reseptilääkkeitä saa ruokakaupasta. Jopa tukkuketju Costco tarjoaa oman resepti- ja käsikauppalääkeosastonsa. Näin ollen lääkkeiden osto onnistuu tarvittaessa helposti ruokaostosten lomassa, mikä on kyllä mielestäni tosi kätevää.
Edellisen kuvan apteekkia sisältä kuvattuna. Hyllyvälejä riittää. Etualalla mm. Sinful Colors -merkkisiä kynsilakkoja.

Valikoima 


Vaikka puhutaan apteekeista, niin niistä voi ostaa lääkkeiden lisäksi paljon muutakin. Yleensä hyvin laajasta valikoimasta löytyy päivittäishygieniatarvikkeita, usean eri tuotemerkin meikkejä, pesuaineita, kuivamuonia (kuten erilaisia säilykkeitä, perunalastuja ja mausteita), limppareita ja mehuja, pienelektroniikkaa (kuten muistikortteja ja USB-piuhoja), lasten leluja, uimarantavälineitä, pyörätuoleja ja tietenkin myös alkoholia. Sekä viinejä, että väkeviä. Jos siis tähän asti elämässäni olenkin saanut apteekeista mielleyhtymiä sanoihin terveys ja hyvinvointi, niin ainakin täkäläisten apteekkien sipsi- ja alkoholihyllyt ovat moiset kytkökset romuttaneet täysin. 
Apteekin valikoimaa.
Vaatteita ja karkkeja, apteekista toki.

Lääkkeiden hinnoissa todellakin on eroja!


Suomessahan apteekkitoiminta on ainakin vielä varsin säänneltyä. Täällä päin maapalloa ainakin reseptilääkkeiden hinnoissa löytyy isojakin eroja. Olen asentanut puhelimeeni Good Rx -sovelluksen, jonka avulla pystyy hakemaan lääkkeen nimellä sen hinnat paikallisista eri apteekeista. Sovellus antaa tarkan etäisyyden kuhunkin apteekkiin ja paljonko reseptilääke ko. apteekissa maksaa. Ainakin meidän sairasvakuutuksemme kattaa myös osan lääkekustannuksista, mutta jotta kuvio ei olisi liian yksinkertainen, korvausta ei saa kaikista apteekeista. Kerron tästä sitten lisää, kunhan kirjoittelen niistä amerikkalaisista sairasvakuutuskiemuroista.

Mutta vielä niistä täkäläisten lääkkeiden hinnoista. Annan esimerkin. Nyt minulle määrätiin siis kodeiinipitoista yskänlääkettä 120 millilitran pullo. Maksoin itse siitä 4,72 dollaria. Kun sitten hain jälkikäteen kännykkäsovelluksella kyseisen lääkkeen hintahaitarin ilman sairasvakuutuskorvauksia, niin hinnat vaihtelivat aika hurjasti. Edullisin paikka (tämän lääkkeen kohdalla Walgreens) tarjosi lääkettä hintaan 26,47 dollaria ja kallein (Safeway) hintaan 52,55 dollaria. Kallein oli siis jotakuinkin tuplahintainen edullisimpaan verrattuna.

Toisessa tekemässäni lääkehintavertailussa kallein hinta lääkkeelle oli yli kolminkertainen edullisimpaan verrattuna! Jokin aika sitten ukkokullalleni määrättiin tulehduskipulääke, joka tuli noutaa apteekista mikäli oireet pahenisivat. No oireet hävisivät onneksi lopulta itsestään, eikä lääkettä tarvittu, mutta halusin testata silloin tätä Good Rx -sovellusta ensimmäistä kertaa. Tuolloin sovellus antoi lääkkeelle edullisimmaksi hinnaksi Walmartin hinnan 4,00 dollaria ja kalleimmaksi CVS Pharmacyn 13,39 dollarillaan. Vaikka summat ovat pieniä, niin silti se, että toisessa apteekissa hinta on yli kolminkertainen, saa väkisinkin miettimään, että bisnes on bisnestä ja joku sen osuutensa välistä vetää. Joillakin tuo osuus on pienempi, joillakin isompi.  
Good Rx -sovelluksen logo. Palvelun kautta on mahdollista saada myös ilmais- tai alennuskuponkeja, joihin en itse kyllä ole perehtynyt. Olen käyttänyt ainoastaan lääkehintavertailua, jota voin lämpimästi suositella muillekin Yhdysvalloissa asuville. Sovellus on ilmainen.

Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat vielä senkin, että ei voi sanoa, että jokin tietty apteekki tai apteekkiketju olisi kautta linjan kaikissa reseptilääkkeissä se edullisin tai kallein. Lopullinen hinta riippuu täysin lääkkeestä ja sitten vielä siitä, saatko kyseisestä apteekista sairasvakuutuskorvausta lääkeostoistasi vai et. Jotkut ovat sanoneet, että heidän on ollut edullisempi ostaa säännölliset lääkkeensä apteekista, josta eivät saa sairasvakuutuskorvausta, sillä kyseisen apteekin lähtöhinnat juuri sen lääkkeen kohdalla ovat niin paljon edullisemmat. Aikamoista!

Good Rx -sovellus tietenkin toimiikin parhaiten säännöllisiin lääkeostoihin kuin yksittäisiin lääkemääräyksiin. Kun nimittäin terveysasemalle akuutin vaivansa kanssa menee, kysytään jo ennen lääkärin tapaamista mihin apteekkiin sähköisen reseptinsä haluaa mikäli lääkäri lääkkeitä määrää. Apteekkia siinä valitessasi mobiilisovelluksesta ei siis juurikaan ole apua, sillä et vielä tiedä mahdollisen tulevan lääkkeesi nimeä. Mutta kyllä sovellus ainakin minulle on avannut silmiä ja antanut suuntaviivoja, mitä apteekkeja kannattaa mahdollisuuksien mukaan suosia ja mitä välttää.


Kumpiko parempi, Suomi vai USA?


Korvauskäytännöt ja hinnoittelut lääkkeissä ovat siis täällä aika erilaiset Suomeen verrattuna. Suomessa KELA korvaa enemmän tasapäistäen: valtaosalle korvataan saman verran samasta lääkkeestä. Täällä korvattavuus (korvataanko edes ja paljonko) riippuu täysin jokaisen henkilökohtaisesta sairasvakuutuksesta. Ja aivan totta, kumpikaan systeemi ei ole ilmainen. Ei amerikkalainen sairasvakuutus, eikä Suomen KELA ja sen antamat tuet ja korvaukset. Molemmissa on puolensa. Mutta ainakaan tämän oman ensimmäisen reseptilääketapaukseni tiimoilta minulle ei vielä tullut ikävä suomalaista Kansaneläkelaitosta, jouduinhan maksamaan itse lääkkeeni hinnasta nyt vain murto-osan. Mutta kyllä kuulkaa suomalaista apteekkia tuli ikävä! Kyllä se sellaista tunarointia täällä oli! 

Ensi kerralla sitten tästä lisää. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

5 kommenttia:

  1. Mää tilaan reseptilääkkeeni Kaiserin omasta apteekista postimyynnillä kotio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meidänkin vakuutukseen kuuluu palvelu, jolla saa lääkkeet kotiin. Kätevää.

      Poista
    2. Mä en ole meidän vakuutusopasta edes päässy niin pitkälle, että tietäisin kuuluuko meillekin tuollainen palvelu. ;-) Kätevälle kyllä kuulostaa! Mutta toimii varmaan just säännöllisten lääkkeiden kohdalla oikein hyvin. Mitenkäs nuo akuutit tilanteet, toimiiko palvelu silloinkin ok, jos pitäisi aloittaa esim. tulehduskipulääke mahdollisimman pian?

      Poista
  2. Nyt jäin odottamaan sitä toista osaa..! Saksalaiset vanhanaikaiset apteekit ei ole ollenkaan mun lemppareita, toivottavasti reseptilääkkeiden noutoprosessi on siellä edes hiukan järkevämpää.

    VastaaPoista
  3. Nauroin niin tuolla kuvaukselle suomalaisista pienistä apteekeista ja toppatakeista. Niin totta! Hyvä postaus muutoinkin! Onhan nää täkäläiset apteekit aikamoisia... Ja sitten se hitaus, johon mä ainakin aina olen törmännyt, voi apua!! Seuraavaa osaa odotellessa. :)

    VastaaPoista