Onko jenkki juntti maantiedon taidoiltaan?

Onko jenkki juntti maantiedon taidoiltaan? On. Tietenkin on. Näin olisin minäkin vastannut vielä parikymppisenä ja aikana, jolloin en ollut vielä käynyt, saati asunut Yhdysvalloissa. Tämä on mielestäni yllättävänkin yleinen ja yhä vallalla oleva käsitys amerikkalaisista. Etteivät he siis tiedä maantiedosta ja vaikkapa Suomen sijainnista höökäsen pöläystä. Tänne muutettuaan tähän(kin) seikkaan on kuitenkin saanut vähän näkökulmaa ja siitäpä kimposi tämä postaus.

No, onko se jenkki siis juntti maantiedossa vai ei? Jokainen lukija ymmärtää, ettei tähän tietenkään ole suoraviivaista kyllä- tai ei-vastausta. Ei yli 300-miljoonaista kansaa voi niputtaa yhdeksi, aivan kuin emme niputtaisi eurooppalaisiakaan tällaisessa asiassa. Osa voi olla juntteja, osa ei. Eli viisasten kiveä ei minullakaan tähän amerikkalaisten mahdolliseen junttiuteen vastaukseksi ole, mutta esitän nyt hiukan näkökulmia puolesta ja vastaan, kuinka itse asian näen ja olen kokenut.

Puolusteluja: Jenkki ei ole juntti

Minulle on kerrottu, että amerikkalaisissa kouluissa opetetaan maantiedon tunneilla maapallon maita ja sijainteja neljännellä luokalla (jos nyt en aivan väärin tuota luokkatasoa muista). Kuulostaa siis varsin samanlaiselta kuin Suomenkin kouluissa. No, miksi nuo opit eivät välttämättä jää oppilaan päähän loppuiäksi? Ainakin matkustaminen, ja suomalaisista lähtökohdista katsottuna matkustaminen nimenomaan ulkomaille avartaa joka kerta matkailijan maailmankuvaa ja opettaa niin maantiedosta kuin eri kulttuureistakin uusia asioita. Ja kun uudet asiat kokee omakohtaisesti, ne myös jäävät muistoina mieleen, usein jopa loppuelämäksi.

Mutta totuushan on, etteivät läheskään kaikki amerikkalaiset matkustele ulkomaille!

Miksi jenkki ei matkusta ulkomaille?

Yksi syy tähän on varmasti se, että amerikkalaisilla on omassa maassaankin niin valtavasti nähtävää! Vasta täällä länsirannikon kolkassa asuessa sitä on tajunnut kuinka valtavankokoinen Yhdysvallat itsessään on. Jokaisella USA:n osavaltiolla on enemmän tai vähemmän ominaispiirteitä, joten niidenkin tutkimisessa olisi matkustettavaa vaikka kuinka. Jos sitten ajatellaan, että amerikkalainen ottaisi ohjelmaansa käydä joka vuosi yhdessä uudessa osavaltiossa matkailemassa, niin siinäkinhän riittäisi hommaa 50 vuodeksi! Jo pelkästään Kaliforniasta, siis vain yhdestä USA:n 50 osavaltiosta löytyy jo hiekkadyynejä, palmurantoja, aavikkoa, havumetsää, laskettelukeskuksia, vuoristoa, järvimaisemaa sekä merenrantaa. 

Eri osavaltioiden monimuotoisuudesta ja rikkaudesta kertoo hyvän esimerkin seuraava tapaus: Eräs Josh-herra oli tehnyt viiden vuoden aikana tutkimusmatkoja ainoastaan Kaliforniassa. Tämän seurauksena hän listasi sata kohdetta ja nähtävyyttä, jotka ovat ehdottomasti käymisen arvoisia! Siis sata kohdetta ja viisi vuotta ainoastaan Kaliforniassa matkaillessa. Herran must-see kohteet Kaliforniassa ovat nähtävissä täältä: California Bucket List.

Toisena syynä ulkomaille matkustamattomuuteen lienee ison maan tuomat jättimäiset välimatkat. Olemme itsekin tehneet jo muutaman road tripin USA:ssa autoillen. Reissut ovat kestäneet milloin viikon, milloin kaksi tai lähempänä kolmea viikkoa ja matkan aikana on ratin takana saanut istua ihan kiitettäviä aikoja. Silti, kun tulee kotiin ja piirtää Google Mapsiin reissun ajoreitin, huomaa sen olevan vain pieni sykerö USA:n kartan jossakin kulmassa tai alalaidassa. Välimatkat ovat siis oikeasti isoja!

Tässä viimeisimmän road tripimme paluumatkaosuus. Kaksi päivää tuota liki 1 000 mailia ajettiin ja silti se ei ulotu vielä edes puoleen väliin Yhdysvaltoja itä-länsisuunnassa. Kartta: Google Maps. 

Tai jos ajatellaan vaikkapa neljän tunnin lentomatkaa. Suomesta tuossa ajassa tavoitat lentokoneella kevyesti yli 20 eri ulkomaata. Jos taas ajatellaan vaikkapa San Franciscoa, samassa ajassa saavutat ulkomaista tasan kaksi, Meksikon ja Kanadan. Loput ovat oman maasi eri osavaltioita. Sama sääntö pätee isoon osaan muitakin Yhdysvaltojen länsi- ja keskiosan kaupunkeja. Alaskasta nuo kaksi maata ovat Kanada ja Venäjä. Itärannikolta avautuu hiukan enemmän ulkomaita neljän tunnin lentomatkasäteellä. Esimerkiksi Washington D.C:sta ja New Yorkista Kuuba on (nykyään) amerikkalaisten turistien tavoitettavissa hiukan alle kolmessa tunnissa. 

Nämä jättimäiset välimatkat ja mittasuhteet tahtovat sumentua, kun maapallon pyöreä kartta vetäistään vaikkapa A3-paperille. Siis tasaiselle pinnalle, kuten useimmiten maailmankarttaa nykyisin katselemme. Kartta "kutistuu" keskeltä kun maapallon pyöreys projisoidaan lättänäksi paperille tai näytölle. Pohjoisessa sijaitseva Suomi näyttää suhteessa suuremmalle, kuin se oikeasti on ja taas etelä-pohjoissuunnassa enemmän keskellä sijaitseva USA pienemmälle, kuin se oikeasti on.

Niin, nyt oli kyseessä matkat ulkomaille. Sittenhän on tietenkin heitä, jotka eivät koskaan poistu USA:n rajojen ulkopuolelle. On ihmisiä, jotka eivät koskaan hanki edes passia, mutta sellaisia henkilöitä löytyy toki Suomestakin!

Miksi jenkki ei ylipäätään matkustele?

Uutisissa taannoin kerrottiin, että vuonna 2015 peräti 41 % amerikkalaisista ei pitänyt yhtään lomapäivää! Aika suuri osuus, vai mitä? Näistä 15 % oli sellaisia, joille kuitenkin olisi kuulunut työnantajan antama palkallinen loma, mutta he eivät pitäneet lomaa. (Taustalla tähän on useita syitä, esimerkiksi suuri työmäärä, esimiesten antamatta jäänyt tuki lomien pitämiseen ja ryhmäpaine työntekijöiden keskuudessa muutamia mainitakseni.) Ja sehän täytyy muistaa, että kaikilla Amerikassa työskentelevillä ei edes kerry palkallisia lomia. Näitä voivat olla esimerkiksi osa-aikaiset tuntipalkkatyöt ja matalapalkka-alan työt.

Lomaa pitämättömien osuus oli mielestäni niin järkyttävän suuri, että kaivoin siitä vähän lisääkin tietoa. Eivätkä luvut kaiveluni myötä kyllä sievistyneet. Erään tutkimuksen mukaan vuonna 2015 lomaa pitämättömien osuus amerikkalaisista työntekijöistä oli jopa 55 %! Tutkimuksessa esitettiin myös, että keskimäärin amerikkalainen työntekijä piti 16,2 lomapäivää vuonna 2015. Vuonna 2016 lomaa pitämättömien osuus oli edelleen korkea, 54 %, mikä tarkoitti 662 miljoonaa pitämätöntä lomapäivää! Vuonna 2016 lomapäiviä pidettiin keskimäärin 16,8. Tämän pienen pienen nousun on kuitenkin laskettu tuottaneen 33 miljardin talouskasvun lisääntyneinä suorina ja epäsuorina työpaikkoina.

Mutta palataanpas taas aiheeseen. Eli jos lomia ei ole tai niitä ei pidä, niin eipä siinä juuri matkustellakaan! Ei ulkomaille, mutta eipä hirvittävästi valtavankokoisessa kotimaassakaan. Maailmankuvan avartaminen jää siis ainakin tältä osin monelta amerikkalaiselta toteutumatta.

Edellä luetellut seikat ovat siis perustelleet sitä, miksi amerikkalaisten tietämys maantiedosta ei välttämättä kasva ainakaan matkustamisen ansiosta. Toisin sanoen aiemmat kohdat puoltaisivat väitettä, että jenkki ei ole juntti. No sittenpä lopuksi vielä niitä kolikon kääntöpuolia, tällaisten omakohtaisten kokemusteni kautta:

Kolikon kääntöpuoli

Vaikka täällä Piilaaksossa asuukin kenties keskimääräistä enemmän kouluttautuneita ihmisiä, onhan alueella huippuyliopistoja ja teknisen kehityksen keskittymää, niin silti todella usein on saanut kertoa, missä se synnyinmaamme Suomi oikein sijaitsee. Monen täällä asuvan suomalaisen kanssa olemmekin saaneet nauraa, millaisia arvailuja tai vastauksia olemme kuulleet, kun olemme kertoneet tulevamme Suomesta. Toisaalta, on kyllä ollut ihmeen paljon sattumuksia, joissa amerikkalaisella onkin ollut joku kytkös Suomeen! Joku on ollut naimisissa suomalaisen kanssa, omaa suomalaisia sukujuuria tai sukulaispoika on ollut Suomessa vaihdossa. Ehkä kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista, täysin pieleen menneistä vastauksista oli se, kun yksi nuori herra totesi, että ai, hän on kotoisin siitä aivan meidän Suomemme naapurista ja kuinka hän kulki aikoinaan pyörällä töihin Nevadan puolelle. Just!

No, okei. Suomi on vain se pikkuruinen 5-miljoonainen kansa jossakin kaukana pohjoisessa, mutta aina heikko maantiedon tietämys ei amerikkalaisella kyllä ole rajoittunut vain Suomen sijaintiin:

Vuonna 2012 olimme ukkokullan kanssa reissaamassa Uudessa-Seelannissa. Osallistuimme eteläisen saaren vuonosta lähtevälle pienelle laivamatkalle, jolla bongattiin pingviinejä Tyynenmeren avomeriosuudella. Laivassa oli mukana kalifornialainen n. 50-vuotias mies. Kuulimme, kun hän esittäytyi laivan kapteenille. Kun laiva pääsi vuonosta avomerelle, kuulutti kapteeni matkustajille, että tulemme nyt Tyynellemerelle. Sitten kalifornialaisukko kysyi kapteenilta, että mitä ihmettä, onko tämä se sama Tyynimeri, joka on Kaliforniankin edustalla?! Kapteenilla loksahti suu auki, mutta kykeni kakistellen vastaamaan, että kyllä, sama on. Tähän kalifornialaisukko oikein huudahtaa: "OMG, it's huge!" (OMG, onpa se valtava!) Tulipa vain jo silloin mieleeni, että milläs luokalla meillä Suomessa peruskoulussa jo opetettiinkaan maapallon meret, minkä jälkeen jokainen varmasti tietää, että tällä pallolla on ta-san yk-si Tyynimeri. :-D Tuo jenkkiukko ei ollut tainnut karttapalloa vilkaistakaan elämässään.

Mutta hei, osaavatko kaikki suomalaisetkaan välttämättä kaikkia maapallon maita? Jos suomalaisilta nyt kysyttäisiin, missä kohtaa Afrikkaa sijaitsee Mali ja mikä on Malin pääkaupunki, mikä olisi se prosenttiosuus, joka vastaisi tähän oikein? En tiedä, mutta veikkaan, että 100 % se ei ainakaan olisi.

Eli se, onko jenkki juntti vai ei, ei ole asiana aivan mustavalkoinen ja tämän postauksen tarkoituksena olikin tuoda esiin niitä harmaan eri sävyjä sekä seikkoja, jotka mahdollisesti vaikuttavat amerikkalaisten ummikkouteen maantiedossa. Millaisia omakohtaisia kokemuksia teillä on amerikkalaisten maantiedon taidoista? Niitä olisi kiva kuulla!

Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ensimmäinen ukkosmyrsky yli kolmeen vuoteen!

Tasan kaksi viikkoa sitten Piilaaksossa ja San Franciscossa riehui kunnon ukkosmyrsky. Vaikka tapaus on jo pari viikkoa vanha, oli se itselleni sen verran merkittävä, että päätin kirjoittaa siitä blogiinikin, vaikka sitten näin jälkijunassa.

Merkittävän tuosta ukkosesta ja myrskystä tekee nimittäin se, että se oli täällä asumisemme aikana ihka ensimmäinen. Siis ensimmäinen ukkonen yli kolmeen vuoteen! Piilaaksossa ukkosrintamat kiertävät alueen jotenkin kummallisesti, eikä täällä ole ukkosia näkynyt. En tiedä, karkottaako meren ja Piilaakson väliin jäävä kukkulajono ukkosrintamat. Minulla on kuitenkin tunne, etteivät juuri tällä kohdalla Kaliforniaa rannikon tuntumassakaan ukkoset ole mitenkään yleisiä. Toisaalta täällä esiintyy nk. mikroilmastoja, eli sää ja lämpötilat voivat vaihdella hyvinkin paljon lyhyellä välimatkalla. No, joka tapauksessa nyt päälle vyörynyt ukkosmyräkkä sitten salamoikin oikein olan takaa. Ukkonen jyrisi ja paukkui useita tunteja ja tuona aikana mitattiin 1 200 salamaniskua maahan ja 7 000 salamaa pilvien välillä! Tuuli yltyi liki myrskylukemiin 54 mph (21 m/s) ja noin 10 000 taloutta jäi kaiken tämän seurauksena ilman sähköä. 

Ajoimme ukkospäivänä iltamyöhällä ukkokullan kanssa vielä elektroniikkaliikkeeseen ostamaan minulle opiskelujeni vaatimia välineitä seuraavaksi päiväksi. Minun piti oikein auton navigaattoristakin ikuistaa tämä säätila. Olihan tämä ainutlaatuista! 

Tässä kuvaa salamoinnista San Franciscon taivaan yllä. Kuva: Kron4.com (Daniel Dunn/DTM Photography)

Ukkosten puuttuminen onkin ollut mielenkiintoinen juttu, sillä jossakin vaiheessa täällä asumista sitä huomasi kuinka noita ukkosia ja kunnon salamointia on alkanut kovasti kaipaamaan! Viimeisimmällä Suomi-visiitilläni toivoin näkeväni ja kokevani ukkosen pitkästä aikaa, mutta ei. Ainoastaan vaimeata kuminaa antoi Suomi-taivas, eikä salaman salamaa. Toiveeni toteutuikin sitten täällä. Olihan se komeata katseltavaa, vaikka harmillisesti myrsky teki vähän tuhojaankin. 

Myrsky teki tuhoja omilla viljelmillämmekin ja sai useita sitruunan raakileita irtoamaan. Surku! Vaikka mitättömiähän nämä murheet ovat, kun vertaa hurrikaanien aiheuttamiin tuhoihin vaikkapa Puerto Ricossa.

Tuoksuista

Sateitahan Piilaaksossa tyypillisesti saadaan lähinnä vain talvisin, yleensä yhden tai kahden talvikuukauden aikana. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut blogissani, kuinka Kaliforniassa sateen jälkeen tuoksuu aivan erilaiselle kuin Suomessa vastaavassa tilanteessa. Nähtävästi erilainen kasvillisuus tämän eron tekee. Kumpikin tuoksuista on toki erinomaisen hyvä, mutta eihän suomalaista metsää sateen jälkeen huumaavine tuoksuineen voita mikään. Sitä tuoksua kaipaan täällä ollessani. 

Olen kyllä löytänyt suomalaisen sateen jälkeiselle tuoksulle täältä aika kovan kilpailijan, vai sanoisinko paremminkin kenties korvikkeen. Tykkään nimittäin aivan mielettömästi eukalyptuspuiden tuoksusta! Eikä niiden tuoksun leijailuun tarvita edes sadetta. Se on tuoksu, jota voisin nuuhkia vaikka kuinka pitkään ja purkkiinkin laittaisin, jos vain voisin.

Mutta hei, oho, syyskuun viimeistä viikkoa jo viedään! Viime viikolla säätkin tuntuivat täällä jo astetta viileämmille. Ja olihan meillä jo tuo syysmyrskykin. Nyt kuitenkin tämä viikko näyttäisi taas aika mukavalle lämpötilojen suhteen. Intiaanikesälle, etten sanoisi!

Tällaisia sää- ja tuoksuhavaintoja tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Syksy 2017 ja arjen uudet tuulet!

No niin, ei ole kuin 1,5 kuukautta siitä, kun sain vihdoin ja viimein aikaiseksi postauksen arkipäivistäni kotirouvana. Siitä on tullutkin blogini kaikkein suosituin postaus tähän mennessä. Nähtävästi arki siis kiinnostaa. Nyt on kuitenkin tehtävä ns. korjauspostaus tuohon edelliseen, koska arjessanihan puhaltavat tällä hetkellä uudet puhurit. Olen alkanut opiskelemaan!

Toinen opiskeluaiheistani näkyy yllä olevasta kuvasta. Kyllä, opiskelen Kalifornian asunnonvuokrauslakia. Opus on lähes 500-sivuinen ja se tullaan käymään kurssilla läpi kahdeksan viikon aikana. Luku-urakkaa siis riittää, eikä luettava tekstikään suoraan sanoen ole aivan kevyimmästä päästä.

Kirjan teksti ei ole kuitenkaan suoria lainauksia lakipykälistä, vaan tässä on yritetty selventää asioita enemmän kansantajuisemmin. Silti monet säännöt, pykälät ja oikeustapaukset ovat melko koukeroisia. Ensin on sääntö A, mutta sitten tulee poikkeuksen poikkeuksia. Ja aika monessa kohtaa kirjassa edelleen lukee ohjeena ottaa yhteyttä sellaiseen asianajajaan, joka on keskittynyt nimenomaan vuokralakeihin. Kaikista koukeroista huolimatta kirja on ollut jollakin (sairaalla?) tavalla tosi mielenkiintoista luettavaa! Ehkäpä joskus kirjoitan oman postauksensa, jossa kerron muutamista outouksista paikallisissa vuokrauspykälissä.

Kaverini Suomesta kysyi, että tuleeko minusta nyt siis isona landlord (vuokraemäntä). Tuskinpa sentään tulee! Täällä Piilaaksossa ja Bay Arealla katsokaas kun tarvitsisi sen muutaman miljoonan rahaa, että pääsisi moisessa edes alkuun! Tästä onkin kertoa tuore esimerkki: Hiljattain kotikaupungissamme Sunnyvalessa myytiin omakotitalo. Pyyntihinta oli n. 1,7 miljoonaa, mutta lopulliseksi kauppahinnaksi muodostui n. 2,5 miljoonaa. Eli talosta tarjottiin liki 800 000 dollaria yli pyyntihinnan!

Jos ja kun minusta nyt ei landlordia tulekaan, niin katson silti tästä lakitiedosta olevan erinomaista hyötyä. Vuokrallahan me joudumme itsekin täällä asumaan. Tällä hetkellä luen siis kirjaa enemmänkin vuokralaisen kuin vuokranantajan näkökulmasta. On hyvä tietää, mitä kriteerejä ja sääntöjä vuokranantajat voivat tai vastaavasti eivät voi vuokralaistensa kohdalla noudattaa. Toisaalta olen lukenut opusta myös vähän bisneksen teon näkökulmasta. Mistä kaikesta vuokranantajat voivat näillä sikakalliilla vuokramarkkinoilla vuokralaisiltaan taaloja nyhtää? Ja tiedä vaikka, jos minusta joskus tulee jonkun landlordin oikea käsi! Oikea tai vasen, riippuen siitä kuinka opinnot etenevät, ha hah! 

Lisäksi olen aloittanut opiskelut toisenkin aiheen parissa ja nämä opinnot kestävät jouluun saakka. Kokoontumisia on kaksi kertaa viikossa ja joka kerta on tullut myös kotitehtäviä. Niinpä tässä on saanut teroittaa kynänsä pitkästä aikaa ja muistella vähän myös opiskelumenetelmiä, jotka olivat selvästi päässeet omalla kohdallani jo hiukan unholaan. Niin ja kunhan lakikurssi loppuu lokakuussa, olen aikeissa ottaa loppusyksyksi vielä uuttakin opiskeluohjelmaa. 

Muutoin arki rullaa suht samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka tietenkin opinnot ottavat nyt oman ison aikalohkonsa. Tämä puolestaan tietää vähemmän käytettävissä olevaa aikaa juurikin blogipostausten kirjoittamiseen. Onhan tämä taas raastavaa, kun pää pursuaisi postausaiheita mistä kirjoittaa, mutta aikaa ei läheskään kaikille nyt ole.

Ja ainahan postauksen kirjoittaminen ei vain onnistu, vaikka aikaakin olisi. Naapurin suloinen Gordo-kissa päätti tällä viikolla köllötellä tietokoneeni lämmössä. Kirjoita tässä nyt sitten blogia. :-D

Nyt pitääkin taas alkaa painaa kotitehtävien parissa, joten teille lukijani sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Pari vinkkiä Yellowstonen ja Grand Tetonin kansallispuistoihin

Koska kaveripiirissäni ja myös blogini lukijoissa on innokkaita reissaajia, halusin jakaa pari käytännön vinkkiä Yellowstonen sekä Grand Tetonin kansallispuistoihin matkaaville. Viime postauksessani varoittelin jo karhuista, mutta tällä kertaa kerron myös muunlaisia käytännön vinkkejä. Postauksesta tulikin melko pitkä, joten jos et jaksa lukea kaikkea, ainahan voit katsella vain kuvat ja tsekata loppukevennyksen. 

Yellowstonen biisoni ajotiellä.

Kansallispuistojen lyhyt esittely

Yellowstonen kansallispuisto on maailman ensimmäinen ja näin ollen vanhin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1872. Vuosittain Yellowstonessa käy eri lähteistä saatujen tietojen mukaan 3 - 4,2 miljoonaa turistia. Tämä on mielestäni noinkin upealle alueelle yllättävän vähän! Esimerkiksi Kaliforniassa sijaitsevassa, huomattavasti pienemmässä Yosemiten kansallispuistossa kävi viime vuonna viisi miljoonaa ja Nevadan Grand Canyonilla kuusi miljoonaa turistia. Toisaalta taas Grand Canyonin kupeessa sijaitseva Las Vegas teki vuonna 2016 oman turistiennätyksensä 42,9 miljoonaa. Yellowstonen turistimäärästä myöhemmin lisää. 

Yellowstonen sijainti. Kuva: Wikipedia.

Valtaosa (96 %) Yellowstonen puistoalueesta sijaitsee Wyomingin osavaltion alueella, loput Idahon ja Montanan puolella. Yellowstonen maaperä on vulkaanista ja erittäin aktiivista. Esimerkiksi vuonna 2014 maaperästä purkautui öljyä, joka kuumuudellaan muutti asfalttitien keitoksi ja soratien kaurapuuroksi, linkin artikkelia lainatakseni. Maaperän aktiivisuus näkyy myös kuumina lähteinä ja geysireinä ympäri kansallispuistoa. Geysireistä kuuluisin on Old Faithful, jonka mekin näimme. Kaiken kukkuraksi Yellowstonen maaperän alla sijaitsee supertulivuori. Purkautuessaan tulivuoren ns. kuolemanvyöhyke ulottuisi todella laajalle maantieteelliselle alueelle.

Supertulivuori Yellowstonen vaikutusalue sen purkautuessa. Jopa 2/3 USA:sta voisi tuhoutua. Lähde: wnd.com

Toinen reissumme pääkohteista oli Grand Tetonin kansallispuisto. Se on perustettu vuonna 1929. Omasta kokemuksestani voin nyt sanoa myös Grand Tetonin maisemia henkeäsalpaaviksi. Puisto sijaitsee melkeinpä Yellowstonen kupeessa, joten tuonne asti matkustaessa katsoimme järkeväksi tutkailla molemmat puistot yhdellä ja samalla reissulla.

Grand Tetonia.

Lisää Grand Tetonia. 

Ja tästä tuleekin jo vinkki nro 1: Viikkopassi Yellowstoneen maksaa 30 dollaria, kuten myös Grand Tetonin kansallispuistoon. Ostamalla kuitenkin yhteisen viikkopassin saa kulkuoikeudet molempiin puistoihin 50 dollarilla. Kimppapassilla säästää siis 10 dollaria.

Etäisyydet

Meiltä täältä San Franciscon eteläpuolelta Piilaaksosta matkaa Yellowstoneen tuli noin 1 000 mailia (n. 1 600 km). Ukkokulta kiteyttikin reissumme kulun kaverilleen näin: ensin ajamme kaksi päivää paikan päälle, sitten samoilemme viisi päivää kohteissa, minkä jälkeen ajamme taas kaksi päivää takaisin kotiin. Ja näinhän se jotakuinkin meni. Yhteensä maileja koko yhdeksän päivän reissussamme tuli noin 2 500 (yli 4 000 km). Vaatii istumalihaksia, mutta kun on hyvää matkaseuraa ja upeita maisemia, niin mikäs siinä on ajellessa. Minun mielestäni.

Jokuhan voi pitää näitä mailimääriä täysin järjettömänä, mutta hei, tämä on Amerikka ja automatkailu pitkine ajomatkoineen on amerikkalainen tapa. Hih! Ohimennen muuten kerrottakoon, että ukkokullan amerikkalaistunut sukulaismies matkustaa Minnesotasta Alabamaan poikansa luokse — autoillen. Matkaa yhteen suuntaan on hiukan alle 1 000 mailia, meno-paluu siis noin 3 200 km. Ja hän tekee tämän reissun aina muutaman kerran vuodessa!

Yellowstoneen aika moni muukin oli tullut jopa useampien tuhansien mailien takaa. Kiinnitimme puiston eri parkkipaikoilla huomiota, että paikalla oli melkeinpä jokaisen osavaltion rekisterikilvissä olevia autoja. Jopa aivan eteläisimmistä kuten Florida, Georgia ja Texas ja idästä New Yorkista. Eli emme me olleet edes hulluimmasta päästä tuonne autoillessamme. 

Helpotuksena pitkiin automatkoihin tuolla pohjoisessa ovat kuitenkin erittäin hyväkuntoiset ja leveät tiet, jotka ovat aivan toista maata kuin Kalifornian ja Piilaakson kuoppaiset ja reikäiset pottupeltomoottoritiet. Lisäksi esimerkiksi Idahossa ja Wyomingissa nopeusrajoitus oli usein 80 mph (129 km/h). Kyllä siinä matka taittui eri mukavasti ja Idahon kuuluisat perunapellotkin vilahtelivat ohi vauhdikkaalla temmolla!

On se vain vapauttava tunne, kun edessäsi on tyhjä valtatie, ei vastaantulijoita ja suoraa riittää mailitolkulla.Tässä kuvassa vain yksi kaista molempiin suuntiin, pitkillä välimatkoilla oli aina kaksi kaistaa.

Yksi Yellowstonen turistimääriä vähentävä tekijä voi olla juurikin tämä puiston sijaitseminen vähän kaukana kaikesta. Tai no, onhan se esimerkiksi osalle kanadalaisista "suht" lähellä. Ja ainahan lähemmäksi itse kohdetta voi esimerkiksi lentää ja ottaa auton vasta sitten alleen. Tapasimme yhdellä nähtävyydellä suomalaispariskunnan. (Nii-in. Missäpä päin maailmankolkkaa et törmäisi toisiin suomalaisiin! :-)) He kertoivat lentäneensä Suomesta Coloradon Denveriin ja ajelleensa sieltä Yellowstoneen. Nyt kun katsoin, niin melkeinpä sen 1 000 mailia ajomatkaa on ollut heilläkin taitettavanaan. Toinen, huomattavasti lähempänä sijaitseva kenttä oli esimerkiksi Jacksonin kenttä Wyomingissa. Sinne näytti laskeutuvan joku isohkokin lentokone, kun ajoimme lentokentän ohitse.

Jos noille Yellowstonen lähikulmille sitten päättää lentää, kannattaa kuitenkin huomioida seuraava:

Vuoristoilma

Sekä Yellowstonen että Grand Tetonin kansallispuistot sijaitsevat yli kahden kilometrin korkeudessa. Yellowstonen keskikorkeus merenpinnasta on 2 400 metriä. Ja mitä tämä tietää? Ohuempaa vuoristoilmaa! Herkimmäthän voivat saada ohuesta ilmanalasta oireita jo noissa korkeuksissa. Luvassa voi olla päänsärkyä, nestehukkaa, jopa oksentelua.

Vuoristoilmassa oleskelu ja erityisesti siellä hengästymiseen asti liikkuminen kannattaa siis ottaa etukäteen huomioon. Vettä pitää juoda normaalia huomattavasti enemmän. Myös rehkimiset, esimerkiksi jyrkät nousut haikkipoluilla ja portaat vaikkapa nähtävyyksillä saavat pulssin nousemaan korkeisiin lukemiin normaalia nopeammin. Luvassa on siis korkean paikan leiri!

Niinpä pitkähkö ajomatka näihin kansallispuistoihin voi samalla toimia hyvänä totuttautumisena ohuempaan ilmanalaan, kun taas lentomatka suoraan merenpinnasta yli 2 km korkeuteen voi saada vuoristotaudin oireita helpommin aikaiseksi. Näin ollen aivan ensimmäiselle päivälle ei varmastikaan kannata suunnitella sitä koko reissun rankinta haikkiosuutta, vaan antaa ensin kropan totutella vähähappisempaan olotilaan.

Korkealla sijainti tiesi myös isoja lämpötilavaihteluja. Päivällä saattoi olla yli +30 C, mutta varhain aamulla vain +2 C. Ja nämä siis olivat syyskuun alkupuolen lämpötiloja. 

Yellowstonen kuumia lähteitä.

Lisää värikkäitä lähteitä Yellowstonesta.

Erämaata

Jo hyvän matkaa ennen näitä kansallispuistoja alkaa alue muuttua erämaaksi. On pitkiä taipaleita, jolloin ei enää ole asutusta missään, eikä kauppakeskittymiä tarjolla. Paitsi että tämä pitää osata huomioida auton tankkaamisessa, myöskään puhelinverkkoa ei välttämättä ole laisinkaan. Oma liittymäni pysyi mykkänä yli sen kolme vuorokautta, jonka olimme Yellowstonen alueella. Ainoastaan yhdessä Yellowstonen laaksoista puhelinverkko vilahti, mutta silloinkin erittäin heikkona. Myöskään Grand Tetonissa verkkoyhteyksiä ei käytännössä ollut. Ukkokullalla, jolla on eri operaattori, näytti puhelinverkkoa olevan, mutta käytännössä yhteys oli kuitenkin aika olematon. Näin ollen mielestäni on vain hyvä seikka, jos perheessä tai matkaseurueessa puhelinliittymät ovat eri operaattoreilta. Tällöin on aina paremmat mahdollisuudet, että edes joku liittymistä toimii. Tämä kikka toimii toki muuallakin USA:ssa (katvealueilla) matkatessa, ei vain Yellowstonen ja Grand Tetonin alueilla. Ja huom. Noita katvealueita löytyy esimerkiksi jo heti Piilaakson liepeiltäkin, ei tarvitse matkata aina edes erämaahan!

Puhelinverkon puuttuminen voi tuoda tietynlaista turvattomuuden tunnetta tapauksissa, jos jotakin ikävää sattuu. Tässä toki auttaa ne tuhannet muut turistit eli yksin ei Yellowstonen puistossa sentään tarvitse olla. Haikkipoluilla toki on rauhallisempaa. Mutta tärkeitä puhelinsoittoja, nettivarauksia tai muita yhteydenottoja ei kannata jättää Yellowstonesta hoidettavaksi.

Ehkä yksi kuuluisimpia ja kuvatuimpia Yellowstonen nähtävyyksistä, Grand Prismatic Spring.

Sunset Lake, Yellowstone.

Yellowstonea tämäkin. Takaoikealla Kalliovuoret, The Rocky Mountains. Ja tuo valkoinen ei ole lunta!

Majoituksesta

Useat majoittuvat Yellowstonessa tai sen läheisyydessä leirintäalueilla joko asuntoautoissaan, -vaunuissaan tai teltoissa. Minua ei saisi telttamajoitukseen moiselle karhu- ja biisonialueelle kilon kappaleinakaan! (Koska juurikin ajattelen, että kilon kappaleina minä sieltä sitten pois lähtisin!) Kyllä se katto pään päällä pitää olla, jos naapuripusikossa heinää mutustaa biisoni! (Hotellimme maillahan siis asui yksi erakkobiisoni.) Olen kuullut, että majoitusvarauksia Yellowstoneen saisi tehdä jopa vuosi etukäteen, mutta kuten jo kävi ilmi, leirintäalueiden käytöstä ja varaustilanteista minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia jaettavana.

Me varasimme oman majoituksemme vasta noin kolme viikkoa ennen matkaa. Jäljellä oli tietenkin enää hajapaikkoja ja hinnatkin olivat sen mukaiset. Yellowstonen järven rannalla sijaitseva Lake Hotel osoittautui kuitenkin varsin kivaksi ja mielenkiintoiseksi majoituspaikaksi. Hotelli oli huikeat 126 vuotta vanha! Tuntui suorastaan huvittavalle miettiä, että hotellin ensimmäisiin aukiolovuosiinhan ei Henry Ford ollut vielä keksinyt ensimmäistä autoakaan! Ihmiset ovat siis tulleet paikalle nähtävästi hevoskärryillä ja majoituksessa lienee tästäkin syystä vietetty enemmän kuin yksi tai kaksi yötä. Ja mitäköhän puiston nähtävyyksistä porukka on siihen aikaan kärrykyydillä käynyt katsomassa? Tyyliin yksi vuorokausi kavion kopsetta nähtävyydelle, ja toinen vuorokausi takaisin. Huh huh! Hotellia on toki vuosien saatossa uudistettu ja laajennettukin monen otteeseen. Ukkokulta sanoi sen muistuttavan sisämiljööltään Hohto-elokuvan kulisseja. Hi hii. Ehkäpä siinä oli jotakin samaa.

Hotellimme halusi biisonivertauksella muistuttaa veden ja sähkön säästämisestä:

Haluamiaan majoitusvaihtoehtoja kannattaa siis tutkia hyvissä ajoin ennen matkaa. Meidän onnistui saada vielä hotellista majapaikka, mutta kyseessä ei ollutkaan enää Yellowstonen kuumin turistisesonki. Leirintäalueiden uskoisin olleen jo hyvinkin täynnä.

Lisää värikkäitä lähteitä.

Itsellänihän oli aukko sivistyksessä ennen reissuamme. Myös Yellowstonesta löytyy oma Grand Canyoninsa.

Villieläimet

Yellowstone on vaarallinen paikka. Tältä varoitukselta et voi välttyä Yellowstonen matkallasi. Silti joka vuosi ihmisiä loukkaantuu, joskus jopa kuolee, karhun, biisonin tai hirven hyökätessä ihmisen kimppuun. Useimmiten syynä on liian lyhyt turvaväli ihmisen ja villieläimen välillä. Ohjeiksi turvaväleistä annettiin n. 100 metriä karhun ja suden kanssa, ja n. 25 metriä kaikkien muiden villieläinten kanssa. Mutta kumma kyllä, kaikista varoituksista huolimatta tämä ei näytä menevän ihmisillä jakeluun. Mekin näimme useita turisteja, jotka askel askeleelta hivuttautuivat lähemmäksi biisonia tai kokonaista biisonilaumaa.

Tämä otos on otettu 400-päisestä biisonilaumasta pitkällä putkella kaukaa.

Yellowstonelainen liikennehässäkkä. Yksi erakkobiisoni jälleen tiellä. Huomaa biisonin koko henkilöautoon verrattuna. Eläimen selkä on auton kattoa korkeammalla!

YouTubessa on nähtävissä useitakin Yellowstonessa kuvattuja videoita, joissa biisoni yhtäkkiä puskeekin päällään henkilöautoa. Eläin voi tehdä sen nopeasti, eikä tarvitse edes vauhdinottoa, että saa autojen pellit lommoille tai lokasuojat repsottamaan. Niinpä tyhmänrohkeus selfieiden otossa ei kannata!

"Auringonpimennys"

Ehkäpä huomasitte, että osassa postaukseni maisemakuvista näkyy utuisuutta. Se oli savua. Niin Wyomingin kuin sen naapuriosavaltioissakin oli useita maastopaloja ja savuverhot levittäytyivät myös Grand Tetonin ja Yellowstonen puistojen alueille. Savu pysytteli onneksi enimmäkseen yläilmoissa, eikä savua juurikaan haistanut. Kun siis pari postausta sitten harmittelin jääneeni paitsi USA:n yli liikkuneesta täydellisestä auringonpimennyksestä, niin nyt sain sitten samankaltaista pimennystä useampana päivänä. Vaikka aurinko paistoi savuverhon takaa, oli silti todella kirkasta, eikä ilman aurinkolaseja olisi pärjännyt.

Grand Tetonin vuoren yläosa on savun peittämä.

Aamu sarastaa savuverhon takaa Yellowstonessa.

Välillä oli onneksi kirkkaampaakin. Näimme puistoissa myös ihania vesiputouksia. Tässä yksi Grand Tetonista.

Loppukevennys

Tässä vielä kuvamateriaalia todisteeksi, että Suomessakin ilmiöksi nousseet ilmaiset ämpärit ovat kovassa huudossa ympäri maapalloa. Tässä alla tilannekuva Montanasta. Ja mikä hauskinta, kun jututimme tätä kolmikkoa ja pyysimme luvan kuvan ottamiseen, he kertoivat olevansa Pohjois-Dakotasta. Liekö siis ilmaiset ämpärit saaneet tämänkin poppoon ajamaan mailikaupalla yli osavaltiorajojen? 

"Free Buckets" (Montana, USA). Ilmaisten ämpäreiden ilmiö on globaali. :-D

Tällaisia reissukuulumisia ja -vinkkejä tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain ihan muuta. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Karhusprayn kanssa Yellowstoneen

Kun palasin Suomi-visiitiltäni takaisin Kaliforniaan, oli heti ensimmäisenä maanantaina täällä pyhäpäivä Labor Day. Ukkokulta sai siis neljällä lomapäivällä koko viikon vapaaksi ja niinpä päätimme toteuttaa yhden haaveistamme: road tripin Yellowstonen kansallispuistoon. Matkamme kesti viikonloput mukaanlukien kaiken kaikkiaan yhdeksän päivää. Niistä yli kolme vuorokautta olin käytännössä ilman minkäänlaista puhelinverkkoa ja tietenkin myös ilman kunnollista nettiyhteyttäkään. Muinakin päivinä yhteydet pätkivät aika lailla, erämaassa kun oltiin. Niinpä blogin päivittäminen reissun päältä ei olisi oikein tullut edes kysymykseen ja toisekseen, en kyllä olisi halunnut tuhlata tuntejani tietokoneen äärellä, kun ympärillämme oli niinkin upeat maisemat!

Olen nyt suunnitellut kirjoittavani reissustamme kaksi eri postausta. Toinen on yleisemmällä tasolla antaen pari matkustusvinkkiä, mutta tämä ensimmäinen käsittelee puhtaasti karhuja. Niin kovasti minä näkemistämme karhuista reissussa innostuin. Tämä postaus myös siksi, että noissa maisemissa karhuihin pitää osata myös varautua!

Ottamani kuva auton ikkunalasin takaa karhupuistossa, josta seuraavaksi lisää:

Reissumme ensikokemukset karhuista

Matkan varrelle osui Yellowstonen nimeä kantava karhupuisto. Puisto ei siis sijainnut vielä lähimainkaan Yellowstonen kansallispuiston alueella eli mielestäni se ratsasti hiukan mainosmielessä Yellowstonen nimellä, mutta väliäkös sen, huikeita kokemuksia siellä joka tapauksessa karttui!

Aidattuun puistoon ajettiin omilla henkilöautoilla, pääsymaksua vastaan totta kai. Puiston alkupätkän maastossa saattoi nähdä hirviä, kauriita ja biisoneita. Tämän jälkeen autoilla ajettiin puiston toiseen aidattuun alueeseen, jossa oli sekä musta- että harmaakarhuja. Jälkimmäisiä kutsutaan täällä nimellä grizzly.

Puistoon ajettaessa jokaiselle autokunnalle annettiin portilla tarkat ohjeet. Ikkunat täytyi olla suljettuina ja autonovien lukittuina. Auton nopeus piti pitää alhaisena, karhualueella vain 2 - 3 mph. Autoa ei kuitenkaan saanut pysäyttää, etteivät karhut kiinnostuneet autosta "liikaa". No, eiköhän siellä joitakin tampioita löytynyt, jotka rikkoivat jokaista näistä annetuista ohjeista!

Kun ajoimme karhualueen porteille, otti meidät nuori poika siinä vastaan. Ohjeet vielä kerran kerrattuaan, hän muistutti ikkunoidenkin kiinni pitämisestä. Sitten hän sanoi vitsaillen, että puiston karhut kuulemma pitävät erityisesti Kalifornian kilvissä kulkevista autoista ja käski pitää varamme. :-) Tiedä sitten, vihjasiko poitsu Kalifornian osavaltion lipussa olevaan mustakarhuun vai sanooko samalla tavalla kenties jokaiselle autokunnalle aina kunkin rekisterikilven mukaisesti. Ja tosi seikkahan on, että ikkunan ollessa vähänkin raollaan, karhu kyllä halutessaan saa revittyä koko ikkunan irti ja säpäleiksi. Meidän ikkunat ja ovet pysyivät visusti säpissä!

Samalla pääsymaksulla sai kiertää puistossa niin monta kierrosta kuin halusi. Tarjolla olisi myös ollut järjestettyjä kierroksia korkealla lava-autolla, jonka lavalta olisi saanut tiputtaa ruokaa karhuille. Hyvin näyttivät karhut oppineen, minkä auton kyydistä herkkuja lenteli. Me emme osallistuneet syöttökierrokselle, mutta ajoimme puiston yksisuuntaisen tien kahteen kertaan. Vaihdoimme toiselle kierrokselle kuskia, jolloin molemmat saivat keskittyä vuorollaan vain karhuihin ja niiden kuvaamiseen. Olihan se huikeaa päästä näinkin lähelle karhuja. Kyllä siinä Korpelan pumppu pamppaili pari ylimääräistäkin kertaa!

Kuva ratin takaa.

Paras oli kuitenkin vielä tulossa!

Jatkoimme karhupuistosta matkaamme kohti Yellowstonen kansallispuistoa. Ajoimme Wyomingin osavaltion alueella, siis samalla millä Yellowstonen kansallispuisto valtaosin sijaitsee. Valtatie mutkitteli jylhissä vuoristomaisemissa. Yhtäkkiä ajotiellä edessämme näkyi mustakarhu! Se hölkytteli ajotien yli noin 150 - 200 metrin etäisyydellä autostamme! Tuijotimme ukkokullan kanssa molemmat tuota uskomattomalta tuntuvaa näkyä, emmekä saaneet ensimmäisten sekuntien aikana oikein sanojakaan suustamme. Sitten molemmat huusivat: "Karhu!" Karhu oli pienikokoinen, ei enää aivan pentu, muttei vielä täysikokoinenkaan. Pysähdyimme heti kohta tienlevikkeelle, jotta ukkokulta olisi yrittänyt ottaa pitkällä kameranlinssillään turvamatkan päästä vielä kuvaa mesikämmenestä, mutta nopeastipa eläin kaikkosi metsän suojiin. Ei siis kuvan kuvaa tuosta tilanteesta. Mutta kokemuksena oli kyllä mahtava! Nyt olen minäkin nähnyt luonnonvaraisen mustakarhun ihan livenä. Kyllä se aivan ihana köllykkä oli, varsinkin kun sai tarpeeksi kaukaa ja autosta ihastella.

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan aiheeseen:

Ohjeita mahdolliseen karhun kohtaamiseen

Oikeastihan karhun kanssa naamatusten joutuminen ei ole mikään leikin asia ja tästä kyllä Yellowstonessakin useissa eri paikoissa muistutettiin ja ohjeita annettiin. Meidänkin reissuumme kuului haikkausta kahdessa eri kansallispuistossa, joten halusimme varustautua kunnolla.

Ensinnäkin yksin haikkaamista ei suositeltu alueilla ollenkaan. Ohjeissa suositeltiin vähintäänkin kolmen hengen ryhmissä liikkumista, mutta aika monta kaksissa tuumin kulkevaa näimme poluilla mekin. Lisäksi metsäpoluilla liikkuessa tuli pitää jonkinlaista ääntä. Yllättävää kyllä, perinteisiä kulkusia ja muita kilikelloja ei suositeltu käytettäväksi. Ne kuulemma voivat olla karhulle harhaanjohtavia ja muistuttaa jotakin toista ääntä, joka taas viittaa ruokaan ja syömiseen. Tärkeimpänä "aseena" suositeltiin karhusprayn hankkimista ja spraypullon pitämistä valmiusasennossa, josta sen saisi nopealla liikkeellä käyttöön. Karhuspray on siis enemmän kuin suotava Yellowstonessa.

Niin, eräällä polulla vastaamme juoksi lenkille lähtenyt mies. Yksin. Yläosa paljaana ja jaloissa pelkät pikkuruiset juoksuhousut. Just. Rikkoi siis ainakin kolmea alinta pääohjetta yo. kuvasta. 

Mikä ihmeen karhuspray?

Karhuspray on eräänlainen pippurisumute, joka sisältää myös chilistä tuttua kapsaisiinia. Tuote on kehitetty yhteistyössä Montanan yliopiston kanssa. Suomalaisista kaupoista en osaa sanoa, mutta ainakin Yhdysvalloissa sumutetta saa retkeilykaupoista tai tilattua esimerkiksi Amazonin nettikaupasta. Spraypullon hinta on noin 50 dollaria. (Voi tuntua äkkiseltään kalliille, mutta mielestäni hinta on halpa, jos sillä saa henkikullan pelastetuksi.) Kuulin myös, että monet vuokramökit tuolla alueella tarjoavat karhusprayn vakiovarusteena mökkivuokralaisille. Viimeisenä oljenkortena sprayn hankkimiseksi ovat myös Yellowstonen alueella, ainakin Canyon Villagessa sijainneet karhusumutteiden vuokrauskopit. Niistä sumutteen saa vuokralle yhdeksi tai useammaksi päiväksi. Kopeilla myös opastetaan sumutteen käyttöä, koska tosi paikan tullen ohjekirjaa ei todellakaan enää ehdi lukemaan! Yhden päivän vuokra näytti olevan 9,25 dollaria.

Sumute lentää parhaimmillaan liki 10 metrin etäisyydelle. On kuitenkin otettava huomioon, että mikäli sumutetta käytettäessä on sivutuulta, täytyy sumute laukaista vasta aika lähellä karhua. Muuten tuuli lennättää pippurisumun harakoille. Huh, huh, aika kuumottava tilanne olisi tuollainen. Päästää karhu ensin lähelle, jotta voit sumuttaa. Ja onhan se 10 metriäkin jo aika lähellä tilanteessa, jossa vastatusten on karhu!

Karhuspraypullo. Mekin harjoittelimme sprayn käyttöä ennen haikkaamaan lähtöä. Sumute on kirkkaan oranssia ja värjäsi ukkokullan sormet aika mukavasti. Silmiään ei siis kannata sumutteen käytön jälkeen hieraista. Saattaa itkettää...

Haikkipolulla

Viiden päivän aikana meille kertyi haikkaamista ja nähtävyyksillä kävelyä yli 50 km. Kun lähdimme ensimmäiselle haikille, olin suoraan sanoen peloissani. Alkumailit tuli pidettyä aistit suorastaan superterävinä ja sitä havainnoi metsän ääniä aivan eri tavalla kuin yleensä. Kun sitten vastaan tuli muitakin haikkaajia, jopa lapsiperheitä, aloin rauhoittua, että näyttääpä täällä onneksi muitakin olevan.

Poluilla vastaan tulevien kanssa tuli lähes poikkeuksetta puolin ja toisin kysymys, oletteko nähneet eläimiä. Ja nyt siis puhuttiin todellakin villieläimistä, karhuista ja hirvistä. Ihmiset kyllä pitivät siis toisiaan tarvittaessa ajan tasalla, jos ja kun joitakin isoja eläimiä oli vastaan tullut.

Tassu jos toinenkin!

Yhdessä vaiheessa vastaamme tuli vanhempi pariskunta ja jäimme heidän kanssaan juttusille. Puhe kääntyi karhuihin ja karhusprayhin. Nainen totesi meille, että koko karhuspray on hänen mielestään vain bisnestä. Sanoi heidän haikanneen jo neljättä päivää, eivätkä olleet nähneet ainoatakaan otsoa. "Pah, ei niitä täällä oikeasti ole!" Kun me siihen totesimme, että no me kyllä näimme karhun eilen ajotiellä, loksahti naisen leuka ammolleen. Että kyllä niitä ihan oikeasti on. Ja tuskinpa sellaisia määriä varoituskylttejä ja jaettuja ohjeita olisi, ellei vaara olisi oikeasti olemassa. Onneksi emme kuitenkaan joutuneet karhua kohtaamaan. Ja karhuvaarahan ei rajoitu täällä Yhdysvalloissakaan ainoastaan aivan pohjoisimpiin osiin. Useampikin kavereistamme on nähnyt karhuja Lake Tahoenkin alueella, joka sijaitsee Kalifornian ja Nevadan rajalla.

Yellowstonessa käsisaippuatkin ovat mallia karhu. :-)

Tällaisia reissutunnelmia tällä kertaa. Seuraavassa postauksessa on luvassa kuvia biisoneista ja reissumme maisemista. Tällä erää sanon kuitenkin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

100 000. lukija löytyi ja pari sanaa Kalifornian helleaallosta

Arvatkaapas mitä? Niin vain kävi, että 100 000 sivunäytön raja blogissani ylittyi viime viikolla. Jihuu! Tasalukeman omalle näytölleen saanut henkilö ilmoittautui minulle sähköpostitse. Ja ketä arpaonni sitten suosikaan? Onni potkaisi Timo-nimistä herraa Suomesta. Onnittelut vielä kerran Timolle! Lupaamani pieni herkkupaketti lähti postiin tänään.

No kuinka kävi lupaamani lohdutuspalkinnon? Lukijaa numero 100 001 ei löytynyt. Ja koska blogini laskuri raksuttaa tällä hetkellä jo kohdalla 100 300 ja risat, katson arvonnan päättyneeksi. Niinpä lohdutuspalkinto jää tällä kertaa jakamatta. Hieno juttu kuitenkin, että 100 000. lukija valikoitui. Ja minuahan tämä arvonta jännitti taatusti enemmän kuin ketään lukijaa.

Ilmeisesti vastaavaa, blogin sivunäyttöjen lukumäärään perustuvaa arvontaa blogimaailmassa ei aikaisemmin ole ollut, joten saatoinpa sattumalta keksiä jotakin aivan uutta pistäessäni tämän leikkimielisen arvonnan pystyyn. Jos joku toinen bloggaaja haluaa käyttää samaa hauskaa tapaa, olisi mukava, jos tämä alkuperäisen arvontaidean esittänyt blogini mainittaisiin. :-) 

Missä noin muuten mennään?

Niin, olen nyt siis jo takaisin Kaliforniassa ja Kalifornia ottikin minut vastaan lämmöllä. Ja todellakin lämmöllä, isolla L-kirjaimella. Tässä alla ensimmäisen Kalifornia-päiväni lämpötilat ja ennusteet Suomesta palattuani:

Vielä alkuillastakin lämpötila oli +40 C . Kävellessämme ukkokullan kanssa läheiseen ravintolaan syömään tuntui, kuin tuulenvirekin olisi puhallettu hiustenkuivaajalla. Samoin suojatievalojen metalliset painikkeet katutolpissa olivat tulikuumia. Huh huh! Lisäksi iltapäivästä ja illasta alkoi puhelimiimme tulla pakkosyötöllä varoitusviestejä helleaallosta. Suomi-liittymääni nämä pakkosyötetyt viestit tulivat myös espanjaksi ja vietnamin kielellä. Kuvastaa jälleen hyvin Piilaakson kulttuurien kirjoa tämä eri kielillä viestittely. Viestissä jaetun linkin takana neuvottiin mm. minne voi mennä vilvoittelemaan (ns. Cooling Centers), jos itsellä ei ole asunnossa ilmastointia.

Pakkosyötöllä lähetetty hätätilannevaroitus helleaallosta. Aiempia kokemuksiani näistä pakkosyötöllä lähetetyistä varoitus- tai hätäviesteistä ovat olleet lapsikaappauksiin liittyvät tekstiviestit, joista kirjoitin jo vuonna 2015 täällä.

Sen verran tässä on pitänyt nyt hulinaa ja huisketta, että postauksissani onkin päässyt tulemaan jopa kolmen viikon tauko. Ensi postauksessani paljastuu kuitenkin yksi syy, mistä tämä radiohiljaisuus blogini puolella on johtunut. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!