Nonnih, tässä sitä nyt ollaan näiden D-vitamiiniarvojen kanssa!

Kun aloitin blogiani vuonna 2014, olivat ensimmäiset postaukseni luonnollisesti amerikkalaisten kummajaisten ihmettelyä. Niin paljon tuli uutta ja ihmeellistä. Kirjoitin parina ensimmisenä vuonna oikein postaussarjaa Amerikkalaisia kummajaisia, kaikkiaan kahdeksan eri osaa. Heti ensimmäisessä kummajaisten ihmettelypostauksessa marraskuussa 2014 kirjoitin näin:

D-vitamiini

Miksi ihmeessä kaupoissa myydään D-vitamiinia, vaikka aurinko paistaa täällä ympäri vuoden? No okei, varmastikaan päivänpaiste ei ole niin voimakasta talvikuukausina ja ehkä osa ihmisistä haluaa välttää aurinkoa sen huonojenkin vaikutusten vuoksi. Mutta kun meille suomalaisille on aina toitotettu, että juuri meidän, jotka siellä pimeydessä vaellamme, juuri meidän täytyy popsia D-vitamiinia. Näytetään sitä sitten popsivan aurinkoisemmissakin paikoissa. Lisäksi aika monet mehut ja maitotuotteet täälläkin näyttävän olevan D-vitaminoituja. Samoin tuoretta kalaakin täällä on saatavilla varsin helposti D-vitamiinivarastojen täydentämiseksi. Ainakin itselläni tulee syötyä kalaa täällä paljon useammin kuin Suomessa, kiitos herkullisten sushipaikkojen, joita löytyy joka nurkalta, pienimmissäkin ostareissa aina yksi. En siis vielä ole purkkivitamiinin kannattaja.  

Enkä muuten ainakaan vielä allekirjoita tuota talvikuukausien auringonpaisteen tehottomuuttakaan: Kävin nyt marraskuussa ulkona lukemassa lehteä. Olin auringossa ehkä 1-1,5 h ja niinpä vain rintakehästä nahka kärähti! Sain D:tä taivaalta, en purkista.

Tilanne elokuussa 2019

Muistan saaneeni tuohon postaukseen aivan ensimmäisiä blogikommentteja paikallisilta, Piilaaksossa jo pidempään asuneilta suomalaisilta. Yksi heistä avarsi maailmankuvaani kertomalla, etteivät työssäkäyvät ihmiset täällä ehdi nauttimaan auringonvalosta. He ovat päivisin töissä, työpäivät on keskimäärin pitkiä ja lisäksi aikaa tuhraantuu huomattavan paljon työmatkoihin. No näinhän se tietysti olikin! Enhän minä tallukka tajunnut katsoa asiaa laajemmin. 

No, arvatkaapas missä mennään tänään, elokuussa 2019? Vuosittaisessa terveystarkastuksessa minulta otettiin jälleen verikokeet ja kuinka ollakaan, nyt omat D-vitamiiniarvoni rämpivät aivan alamaissa! Paikallisen suosituksen mukainen D-vitamiiniarvojen skaala on 20 - 80 ng/ml. Minun arvoni oli vaivaiset 24 ng/ml! D-vitamiinitasoni oli hiukan alakantissa jo talvella ja niinpä olen yrittänyt ottaa aurinkoa lyhyen aikaa ilman aurinkosuojaa ainakin kerran viikossa. Tällä hetkellä ihoni on ruskettunut, mutta niinpä vain D-vitamiiniarvo laahustaa yhä pohjalukemissa. Olin siis verikoetuloksistani todella yllättynyt. Nähtävästi tuo kerran viikossa auringossa oleskelu ei sitten vain riitä. Lääkäri usuttikin minua nyt syömään D-vitamiinia purkista saadakseni tuo arvon paremmalle tolalle.

Onhan tämä aika uskomatonta. Elokuussa 2019 minustakin on tullut purkkivitamiinin ottaja. Ja paikassa, jossa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta päivät pääksytysten! Enpä olisi tätä arvannut, kun vuonna 2014 aiheesta blogiini raapustin. Mutta uskottava se vain on. Purkkivitamiinilla mennään!

Ei ole kauaakaan aikaa, kun tuumasin ukkokullalle, että milloin olen edes viimeksi nähnyt pilviä taivaalla! Sillä hetkellä en kerta kaikkiaan muistanut. Mutta eipä siis ole terveyden kannalta onni ja autuus alati näkyvä sininen taivaskaan. Purkkivitamiiniin on turvautuminen Kaliforniassakin.

Näin sitä tuli omat blogikirjoitukset vuodelta 2014 todistetusti kumottua. Eipä muuta tällä kertaa, joten sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Mikä on nippuside englanniksi? Syökö opossumi omenoita?

Havahduin tässä muutama päivä sitten siihen, kuinka kummallisia kysymyksiä sitä saattaa pyöritellä päässään tai tulee esitetyksi ääneen. Sellaisia, joita tuskin koskaan olisin Suomessa asuessani tullut miettineeksi. Tässäpä siis tajunnanvirtana muutamia viimeaikaisia ajatuksia ja kysymyksiä, joita elämä Kaliforniassa on eteen tuonut. Joidenkin kysymysten taustoja avaan hiukan enemmän. 

- Mikä on nippuside englanniksi? 
- Syökö opossumi omenoita? 
- Joko naapuri on sammunut? Tällä viittaan edelliseen postaukseeni ja siihen, että täällä seinien läpi kuuluu naapureista melkeinpä kaikki. Suomessa en koskaan tiennyt seinänaapureideni elämästä yhtä paljon kuin täällä.
- Aiotko tankata sille reissulle sitä 100-oktaanista "rallibensaa"? 
- Nuo kolibrit ovat sitten läpipaskoja, syövät ja kakkantavat yhtä aikaa! 
- Mikä ihmeen villitys tämä kakku- ja keksitaikinan syöminen raakana oikein on? Tästä kuvatekstissä lisää.

Aika moneen aluksi hämmästyttäneeseen asiaan täällä Yhdysvalloissa olen jo löytänyt selityksen tai perustelun, mutta yhtä asiaa en kykene käsittämään: keksi- ja kakkutaikinoiden syömistä raakana. Niitä myydään ruokakaupoissakin pikku rasioissa erilaisina makuina ja Oregonin Portlandissa oli oikein keksitaikinoihin erikoistunut kahvila (kuvassa). Sieltä sitten porukka näytti hakevan taikinaa kuppiin niin kuin irtojäätelöä konsanaan. "Don't bake it. Eat it!", sanoo kylttikin. En ymmärrä. Ja kyllä, olen syönyt kakkutaikinaa toki raakana itsekin, mutta vain silloin, kun olen leiponut kakkuja. En niin, että kauhoisin sitä suuhuni lusikkakaupalla.  

- Ei ole vain sitä yhtä lähtölentokenttää, vaan lähteviä lentoja kannattaa katsella kolmelta eri kansainväliseltä lähilentokentältämme. 
- Muista varoa kalkkarokäärmeitä!
- Myydäänkö teillä persialaisia kurkkuja? Miksi Kaliforniassa myytävien kurkkujen nimitykset ovat niin kansainvälisiä? 

Persialaisia kurkkuja, sitruuna tuomassa mittakaavaa. Yleisin täällä myynnissä oleva kurkku on kuitenkin ns. meksikolainen kurkku. Se on lyhyempi ja paksumpi kuin mihin me Suomessa olemme kurkun muodoissa tottuneet. Selkeimpänä erona on, että kuori Meksikossa kasvatetuissa kurkuissa on tosi paljon paksumpi. Sitten taas se meille suomalaisille tutuin kurkkumalli on täällä nimeltään englantilainen kurkku, vaikka eivät Englannissa kasvatettuja olekaan. Sen kurkun yhteydessä käytetään myös termiä hot house, joka ilmeisesti viittaa jonkinlaiseen kasvihuoneeseen tai hautomoon. Meillä on siis meksikolaisia, englantilaisia ja persialaisia kurkkuja. Ostin näitä kuvan minikurkkuja, joita myös persialaisiksi kurkuiksi kutsutaan, ensimmäistä kertaa aivan vastikään ja olivatpa ihanan makuisia! Tosi makeaa rouskuteltavaa, nam!

- Tietyt zumbatunnit ovat edelleen paikallisten latinojen ja aasialaisten suosiossa, joten pitää mennä 30-45 minuuttia ennen tunnin alkua varaamaan oma paikka. Luulen, että nämä latinozumbaajat pääsevät noiden zumbatuntien rytmeissä kiinni siihen omaan kulttuuriinsa. Tico tico vaan!
- Voin käydä vaikka kerran kuussa jalkahoidossa, koska se on niin hämmästyttävän edullista, ja tiedän joidenkin käyvän tätä useamminkin. 
- Kuinka monta poke bowl -annosta viikossa on liikaa?
- Olihan se aika karmeaa, kun taloyhtiömme uima-altaaseen hukkui vanhempi mies. Hänen sandaalinsa olivat altaan reunalla vielä viikon päästä tapahtuneesta. Muistan ne sandaalit ikuisesti.
- Hei, viedäänkö kolikot samalla kolikkomasiinaan, kun käydään kaupassa? 
- Käsittelin töissä tänään taas liudan shekkejä. 
- Tilaatko meille itseohjautuvan auton taksiksi?
- Miksi ihmeessä en voi soittaa nykyisellä puhelinliittymälläni Suomeen, vaikka liittymäni käyttää ison teleoperaattorin verkkoa? 
- Paljonko laitan tippiä, oli kuitenkin aika huono palvelu tällä kertaa? Tällä tahdon kuvata sitä, että yritämme itse käyttää tippauskulttuuria niin kuin sen alunperin on kuulunutkin toimia. Hyvästä palvelusta saa hyvä tipin, huonosta pienemmän. Ei niin, että hyvä tippi olisi automaatti. 
- Pukuhuoneessa kuultua: Brasiliasta lähtöisin olevan jumppaohjaaja kertoo tuovansa Brasiliasta antibiootteja aina isot määrät ja nappailevansa niitä heti päivän tai kaksi, jos flunssa yrittää pukata päälle. (Kääk! Olin sanaton. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi antibiootit eivät tahdo enää tehota!)
- Auringonpolttamat autojen konepellit ovat ihan normaalia. 
- Saakohan tässäkään saunassa heittää vettä kiukaalle? Sauna-aiheinen postaus minulla on ollut työn alla varmaan jo pari vuotta, mistä onkin seurannut jatkokysymys: Milloinkahan saisin saunapostaukseni valmiiksi?
- Työpaikoilla työntekijöiden koirilla voi olla omat kulkuluvat ja henkilö- tai siis tässä tapauksessa koirakortit. Supersuloista!
- Miksi ihmeessä yleisten vessojen vessakoppien ovet kääntyvät sisäänpäin?
- Miksi alastomuus ja paljas pinta on niin kauhea tabu, eritoten lääkärissä? Tästä kirjoitinkin oman postauksensa jo liki kaksi vuotta sitten, mutta nyt kun vuositarkastukseni lääkärissä on taas ajankohtainen, niin kyllähän tämä yhä suomalaista ihmetyttää.
- Mikä on riittävä tapa huomioida ja muistaa pomon syntymäpäivä?
- Että etunimeni lausuminen voikin sitten olla hankalaa! Vain viisi vaivaista kirjainta, mutta kun ei onnistu, niin ei. 
- Voi, kun saisi tuoreita mustaviinimarjoja, mutta valitettavasti niiden viljely asuinmaassamme on laitonta. Tämä viimeinen voi herättää meissä suomalaisissa kovastikin hämmennystä, joten selitän hiukan lisää. Mustaviinimarjat olivat aikoinaan hyvin yleinen näky USA:ssa, kunnes ne 1900-luvun alussa kiellettiin liittovaltion hallinnon toimesta. Syynä tähän oli mustaviinimarjojen levittämä tauti white pine blister rust, jonka katsottiin olevan uhka USA:n puuteollisuudelle. 

Muiden muassa tällaisia asioita ja kysymyksiä sitä meikäläinen on mielessään pyöritellyt. Tuskinpa olisin tietoinen kansainvälisen kuuloisista kurkkunimikkeistä tai surkuttelisin viinimarjaviljelyn laittomuutta ellemme olisi tänne muuttaneet. 

Mutta palatakseni postauksen otsikkoon, niin joihinkin kysymyksiin olen saanut jo vastauksiakin. Nippuside englanniksi on zip tie, cable tie tai wire tie, kuten alla olevan kuvan paketissakin lukee. No, tämä on kyllä vain päivien kysymys, että unohdan sen taas, hah hah. 

Entäpä ne opossumit sitten? Omenapuussamme alkaa olla pian syöntikelpoisia omenoita, mutta joku pirulainen on jo iskenyt hampaansa muutamaan omppuun ja tipautellut niitä maahan asti. Yhdessä pureksitussa ompussa oli sen verran isot talttahampaiden jäljet, että jäin tuumimaan, voisiko omenavoro olla opossumi. Ja kyllä kai se voi olla. Onhan se jotakuinkin kissan kokoinen ja minulle on kerrottu opossumin olevan kuin rotta, joka syö kaikkea mahdollista.

Tällaiset mietteet tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Korjaus: Tietyillä alueilla USA:ssa saakin jo viljellä herukoita: "Homemade currant jams and pies are making a comeback in the United States. Red, white and black currant bushes were a common sight until the early 20th century, when the federal government banned currants to control white pine blister rust. The federal government lifted the ban in 1966, but counties in which white pines are grown for lumber still restrict currant cultivation. Currant bushes are hardy to U.S. Department of Agriculture zones 3 through 5, and will grow in cooler pockets in California and other warm states."  Lähde.