tiistai 2. elokuuta 2022

Heipat heinäkuulle

Kas, heinäkuu meni jo! Saan kääntää Frida Kahlo -seinäkalenteristamme esiin uuden kuukauden. Edellisestä blogipostauksestani on hurahtanut kokonainen kuukausi, joten tässäpä hiukan heinäkuun kuulumisia: 

Lomallako? 

Jos on jotakin ystävien somekuvista ollut päätteleminen, niin "kaikki" ovat olleet lomalla. Aivan kaikki. Ja koko Suomi. Vaikka blogini ei ole päivittynyt useaan viikkoon, niin itse en ole kuitenkaan lomaillut tai vetänyt lonkkaa. Täällä on ollut melko työntäyteinen kuukausi. 

Ukkokulta on paiskinut pitkää päivää. Välillä on tuntunut, että vähän liiankin pitkää. Minulle vuorostaan osui heinäkuulle yllättävän paljon hoidettavia asioita. Osa niistä on kohdistunut Suomeen. Mutta harva asia on heinäkuun aikana edennyt, sillä suomalainen lomakausi on porskuttanut täydellä teholla. Sanoinkin jo, että Thank God, on elokuu, niin alkaa taas Suomen virastoista ja toimistoista saamaan vastauksia yhteydenottoihinsa. Odottavan aika on ollut pitkä.

Lisäksi omat käteni ovat olleet niin sanotusti kyynärpäitä myöten savessa kirjani käsikirjoituksen kanssa. Olen tehnyt kesän aikana siihen radikaaleja muutoskokeiluja. Onko se kaikki ähertäminen ollut turhaa työtä ja jäävätkö muutokset pelkiksi kokeiluiksi, on vielä kysymysmerkki.

Frida Kahlo -kalenterin elokuun kuva.
 

Taas toipilaana

Ja sittenhän minä onnistuin alkukuusta murtamaan yhden varpaistani. Kasvimaa, se on kuulkaas vaarallinen paikka. Uusien perunoiden nostaminen mullasta voi olla näinkin riskaabelia puuhaa, että varvas murtuu. 

Minulla oli samaa vaivaa jo Suomesta palatessani, mutta silloin en mennyt lääkäriin. Tällä kertaa kipu yltyi niin, että oli lääkärin ja röntgenkuvien paikka. Pieni murtumahan siellä. Yllättävän paljon pystyykin pieni varvas lamauttamaan arjen touhuja. Kun pää olisi kaivannut kirjoitus- ja byrokratia-asioista tuulettumista, niin liikkumaan ei ole päässyt. Se on harmittanut.

Nyt kalenterin lehdykkä on vaihdettu vuoden kahdeksanteen kuukauteen. Laskin, että ensimmäisestä seitsemästä kuukaudesta minulla on nyt mennyt jo puolet eli 3,5 kuukautta jonkinlaisen vamman paranteluun. Alkuvuodesta oli repeämä olkapäässä ja nyt lepoa kahteen eri kertaan vaatinut murtunut varvas. Toivoni mukaan tämän vuoden vammakiintiö olisi nyt tässä.

Pikku hiljaa varvas on antanut myöten hitaaseen kinkkaamiseen ja nyt uskallan jo kävellä aika tavalla entiseen malliin. Ääritaivutuksia varpaiden nivelille en vielä kuitenkaan uskalla painon kanssa tehdä, ettei tule taas takapakkia. Kärsivällisyyttäni on siis koeteltu myös parantelun kanssa.

Kesäkonsertit

Mutta sen verran olen päässyt liikkumaan, että olemme voineet ukkokullan kanssa nauttia jo useampaan kertaa kotikaupunkimme ilmaisista kesäkonserteista. Kaupunkimme järjestää konsertti-iltoja kävelykadullaan koko kesän ajan. Keskiviikkoisin on rock-, pop-, soul- ja funk-tyylistä ja lauantaisin enemmän jazzahtavaa menoa. Konserttien pääsponsoreina ovat Google, Meta ja LinkedIn. Oikein mukavia piilaaksolaisia luontaisetuja nämä musiikki-iltamat.

Väkeä nauttimassa elävästä musiikista.

Närhen penteleet

Ja sitten. Ehkä muistatte tuskani pihapiiriimme leiriytyneistä sinisiivistä. Ne närhet, jotka pitivät kauheaa mekkalaa. Jopa keskellä yötä. Ensin hankimme pelotteeksi sen muovisen pöllön. Pah, närhet eivät olleet pöllöstä moksiskaan! Seuraava veto oli tilata kaksi tekokäärmettä. Nauroinkin ukkokullalle, että pihamme alkaa muistuttaa kohta kumista eläintarhaa. 

Mutta mitä tuumasi närhi käärmeestä? Meni pahus soikoon jo vartin päästä sitä nokkimaan. Totesi varmaan leikkiotukseksi ja rääkyi kamalalla äänellään myös kavereillensa, että ei näitä tarvitse säikkyä. Feikkiä kamaa ovat. 

Viimeisin viritys närhien häätämiseksi on ollut tuulikellon asennus. Närhien pitäisi inhota tuulikellon kilkatusta, aivan kuten inhoan minäkin. Mahdollisimman kauas omista ikkunoistamme pihan viikunapuuhun sen kellon sijoitimme, mutta eipä näy närhet kaikkoavan.

Viikunapuuhun roikkumaan asennettu kumikäärme. Tätä uskallan pitää kämmenelläni, aitoa en.

Ja siis närhiähän on pihapiirissämme nykyään jo kolme! Jengi ei kun kasvaa. Ovat onneksi nyt olleet hiukan hiljaisempia kuin keväällä. Mutta uutta riesaahan niistä on taas luvassa:

Viikunat!

Pihamme viikunapuussa alkaa sato parhaillaan kypsymään ja sitä olisi tänä vuonna tulossa todella paljon. Olen ihaillut raakileiden määrää jo pitkään. Mutta mikä kumma siinä onkaan, että myös tämä sininen liihottaja on osannut odottaa viikunoiden kypsymistä ja tuhoaa nyt kypsyneitä yksilöitä terävällä nokallaan. Joko tekee niihin vain muutaman ikävän reiän tai syö koko viikunan. 

Taitaa siis olla, että seuraavan kahden kuukauden ajan elämäntehtäväni on viikunapuun vahtiminen. Pelkästä Suomi-nyrkin heristelystä eivät siivekkäät ymmärrä mitään.

Viikunoita olisi luvassa runsaasti, mutta kuka näihin kajoaa ensin? Närhet vai minä?

Lopuksi esittelen vielä nämä hassut erikoisuudet. Näyttävät aivan suolakurkuille, eikö totta? Mutta ovat avokadoja. En ole vastaaviin törmännyt koskaan aiemmin.

Tällaisia pikakuulumisia ja tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!