lauantai 11. kesäkuuta 2022

400. postaus: Hämmentäviä tilanteita Suomessa

Nyt kun on saanut Suomi-matkan jälkeen jo vähän huokaista, on mukava palata vielä muutamiin pieniin hämmentäviin hetkiin, joita Suomessa sattui ja tapahtui. Juu ja eivät nämä ole maatakaatavia asioita kenenkään elämässä, mutta ajattelinpa jakaa ajatuksia ja muistoja teillekin.

Suomalaisia mustaherukoita, nam! Harvinaista herkkua minulle, sillä täällä en niitä ole onnistunut kertaakaan tuoreena löytämään. Punaherukoita pari kertaa kyllä, mutta en mustaherukoita.

Ruokatilaus ravintolassa

Olimme sopineet ystävieni kanssa illallistapaamisen oululaiseen ravintolaan. Minä ulkosuomalaisena kuolasin niin alku- kuin pääruokienkin perään, sillä tarjolla oli monenmoista pohjoissuomalaista herkkua. Kun tilauksen aika tuli, oli osalle seurueesta ilmeisesti vielä epäselvää, mitä kukin haluaisi. Ehdotin ääneen, että tilataan ensin vain alkuruoat ja pääruoat vasta myöhemmin. Tarjoilija vähän jähmettyi ja samoin yksi ystävistäni sanoi, että yleensä kyllä tilataan aina alku- ja pääruoka yhtä aikaa. 

Olin jotenkin unohtanut tällaisen käytännön, sillä viime aikoina täällä Piilaaksossa olemme monesti käyttäneet tätä kahden eri tilaushetken tapaa. Eikä se täällä ole aiheuttanut närästystä henkilökunnassakaan. Yleensä on ollut kaksi eri tilannetta, joissa olemme näin toimineet:

1) Jos kyseessä on ollut uusi ruokaravintola (ja niitähän nyt pandemian jälkimainingeissa on pulpahdellut kumoon menneiden tilalle). Uudessa paikassa ei ole tietoa vielä annoskoosta, joten alkuruokien tilaaminen ja kokoluokan näkeminen auttaa valitsemaan jatkotilauksen paremmin. Muistan, kun silloin kauan sitten tänne muutimme ja yritimme arvata annoskokoja hintojen perusteella. No, ne arvaukset menivät kyllä useammin metsään kuin nappiin. 

2) Tällä kahden tilauksen taktiikalla saa halutessaan rauhoitettua myös ruokailutilannetta. Eli ei pääse käymään niin, että kun alkupalan nauttiminen on vasta puolivälissä, niin tarjoilija tuokin jo pääruoan viereen odottamaan. Ehkä tämäkin on enemmän "vaivana" täällä USA:ssa, jossa tarjoilijoiden palkka pohjautuu paljon tippeihin. Niinpä tarjoilussa nopeus on valttia. (Eli hyvä tippi ripeästä palvelusta, mutta myös mitä nopeammin seurue A syö, sitä nopeammin saadaan seurue B sisään ja siis mahdollisuus kaksiin eri tippeihin.)

Oulussa sen sijaan ajattelin, että jos pääruokien kanssa oli vielä empimistä, niin kaksi eri tilauskertaa olisi ollut kätevä. Tämä siis oli vain hyvä muistutus ja huomio itselleni, että olin päässyt hiukan "vieraantumaan" suomalaisesta tilaustavasta. Lopulta saimme kaikki hyvää ruokaa, masut täyteen ja kuulumiset tuli vaihdettua.

Toukokuun aikana Suomen luonto puhkesi kohti kesää. Oli ihanan tuoreen vihreää.

Töksähtävää palvelua, tapaus 1

Suomessa tuli tehtyä myös pitkähkö maakuntakierros. Olin varannut pienehköstä kaupungista majoituksen pariksi yöksi. Halusin suosia pientä persoonallista kartanomaista majapaikkaa, enkä isoja hotelliketjuja. Hinta oli oikein sopuisa ja erityisesti houkutteli ilmoitus asiakkaalle lämmitettävästä saunasta pyydettäessä. Niin nettisivuilla, varausvahvistuksessa kuin vielä edellisenä päivänä tulleessa muistutusviestissä kerrottiin sisäänkirjautumisajaksi klo 16-20. Asia selvä. 

Saavuimme majoituspaikkakunnalle noin klo 14. Järjestimme oheisohjelmaa pariksi tunniksi, minkä jälkeen pääsisimme kirjautumaan majapaikkaan. Klo 15.30 sain kuitenkin puhelun majoittajalta. Hyvin kireä-ääninen nainen tivasi, mihin aikaan olemme oikein majapaikkaan tulossa. Menin hämilleni ja sanoin, että huoneenhan saa vasta klo 16 jälkeen. Nainen kertoi, että ei pidä paikkaansa. Nyt on sunnuntai, eikä meillä ole ketään vastaanotossa enää klo 15 jälkeen. Sanoin, että viimeksi eilen tulleessa viestissä luki klo 16 jälkeen. 

"Joo, no se ei pidä paikkaansa. Minä jätän teille tänne koodilukolla aukeavan rasian, josta saatte avaimenne." 

"Entäpä sauna tänä iltana?", minä kysyin. 

"Joo, no sekään ei onnistu, koska sunnuntai, eikä ketään ole enää töissä."

No, yöpymään päästiin ja majapaikan aamupala osoittautui kyllä täydeksi helmeksi! Mutta tämä palvelu sitten. Ja väärä informaatio. Minä kyllä ymmärrän suomalaisen kalliin työtuntihinnoittelun sunnuntaisin, mutta en voinut olla ulkosuomalaisena ajattelematta asiaa ulkomaalaisen turistin näkökulmasta. Miltä hänestä tuntuisi saada moinen, hiukan syyttävään sävyyn soitettu puhelu? Aivan kuin asiakas olisi myöhästynyt sovitusta aikaikkunasta. Otin asian majapaikassa ystävällisesti puheeksi ja annoin vinkin, että ainakin ennakkotiedot sisäänkirjautumisajasta olisi syytä päivittää. Vastaanottovirkailija toki pahoitteli tilannetta ja sanoi paikan kärsivän henkilöstöpulasta ja sen sellaista. 

Mutta aamupala mm. vastapaistettuine räiskäleineen omatekoisen lakkahillon kera jäi kyllä niin kielen päälle, että jos valinnan paikka tulee, niin voinen mennä majoittumaan toistekin. Ja se saunakin saatiin järjestymään toisena iltana. Oikein kiva.

Ohukaisia, lakkahilloa ja inkiväärishotti.

Töksähtävää palvelua, tapaus 2

Toinen erikoinen palvelutilanne sattui Oulussa. Menimme ostamaan ruokakaupan palvelutiskistä yhtä herkuttelujuustoa, jota ei täältä USA:sta saa. Kauppa oli auki iltakymmeneen ja me saavuimme juustotiskille klo 21. Tiskin takana oli henkilökuntaan kuuluva, mutta hän sanoa paukautti meille, että hänen työaikansa loppui juuri. Tiskissä olisi ollut valmis juustopala odottamassa, mutta siitä puuttui hintalappu. Emme saaneet hintalappua, koska työaika oli loppu ja henkilö paineli silmiemme edestä takahuoneeseen. Juusto jäi siis ostamatta.

Pari päivää myöhemmin menin uudelleen ostaakseni kyseistä juustoa. Nyt juusto oli myyty loppuun. Tai siis ilmeisesti se oli myyty loppuun, kuten myyjä sanoi. Kysyin, milloin tulee uusi erä. Ei osannut sanoa, koska juustovastaava oli kuulemma juuri vaihtanut työpaikkaa ja jäljelle jääneet eivät tienneet juustojen tilauskäytännöistä mitään. Siis näillä sanoilla asia minulle kerrottiin. 

Että menipäs se juuston saanti sitten vaikeaksi. Kun kerroin tapauksesta serkulleni, myös hän naurahti tilanteelle. Kyseessä kun pitäisi olla Oulun paras ruokakauppa sitten Stockmannin vetäytymisen jälkeen. Jälleen kerran mietin, jos ulkomaalainen turisti olisi ollut juustotiskillä. Varsinkin hetkellä, kun työaika on juuri loppunut ja myyjä kääntää asiakkaalle selän painellakseen takahuoneeseen. Millaisen kuvan se suomalaisesta palvelukulttuurista antaisi? 

No, yksittäistapauksiahan nämä. Herkkuhetki ei siis Oulussa toteutunut, mutta ukkokulta onnistui ostamaan juustoa lopulta Helsingistä.

Maakuntakierroksilla pääsee paikallislehtiä lukemalla nauttimaan myös Suomen ihanista murteista. Ai että! 

Padron-paprikat Suomessa vs. Kaliforniassa

Olemme Kaliforniassa ihastuneet grillaamaan Padron-paprikoita. Täällä niitä joutuu toisinaan hiukan metsästämään, sillä on vain tietyt pari kauppaa, jotka niitä edes myyvät. Kaupunkimme Farmers' Marketillakin niitä on vain kausittain saatavilla. Koko Padron-paprikoiden juju on niiden yllätyksellisyydessä: paprikoista ei voi päälle päin päätellä, mikä yksilö sattuu olemaan maultaan mieto ja mikä tulinen. Niiden syöminen porukassa onkin hauskaa. Saa jännätä, kenelle suuta poltteleva sattuma osuukaan. Ilme sen yleensä kertoo aika nopeasti, hahah.

Mutta kuinka kävikään Suomessa? Olin ensinnäkin melkeinpä puulla päähän lyöty, että Suomessa Padron-paprikoita myytiin jopa pienissä lähiruokakaupoissa. Aivan mahtavat valikoimat jälleen kerran, ihan kateeksi käy! No, ostimme paprikoita pari pussia ja grillasimme ne. Mutta nämä Marokosta tuodut paprikat olivatkin maultaan aivan pliisuja! Ei siis yhtään poltetta yhdessäkään paprikassa!

Ihmettelimme mietoa makua oululaiselle ystävällemme, joka rakastaa tulisia makuja ja tykkää myös Padron-paprikoista. Hän vahvisti, ettei Suomessa myytävissä Padron-paprikoissa ole koskaan sitä poltetta. Olinhan minä äimänä. Että saman kasviksen maku voi vaihdella näin paljon eri puolilla maailmaa! Ehkä se on lajikekysymys tai joku muu, en tiedä. Joku viisaampi tämän varmaan tietää, saisi valaista minullekin.

Padron-paprikat menossa grilliin. Suomessa makuelämys jäi kuitenkin totutumpaa vaisummaksi. Mutta halpojahan nämä olivat meidän hintoihimme verrattuna! Suomessa kilohinta oli 8 eur, meillä paunasta saa pulittaa yhtä monta dollaria. Meillä hinta siis noin kaksinkertainen.

Tällaisia ulkosuomalaisen ihmettelyjä Suomessa tällä kertaa. 

Ja hei, voitteko kuvitella, tämä on blogini 400. postaus! Onhan sitä tullut jokunen tekstintynkä siis naputeltua. Kiitos teille, jotka olette blogikelkassani roikkuneet. Palautteenne ja silloin tällöin annetut kommentit kannustavat aina jatkamaan. 

Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Kun mikään aika ei riitä

Istun lentokentällä Oulussa. Edessäni on lasi kuohuvaa. Se perinteinen, jonka pyrin nauttimaan joka kerta, kun olen palaamassa Suomesta Kaliforniaan. Yllättäen lasilliselle jäi aikaa myös tällä kertaa. Olin varautunut jälleen armottomaan lomakehässäkkään check-in-tiskillä. Siihen, jonka pandemia toi Yhdysvaltoihin matkustaville mukanaan. Mutta tällä kertaa kaikki meneekin jouhevasti. Lentokenttävirkailija on ajantasalla nykysäädöksistä, eikä satasivuisia monistenivaskoita ja ohjeopuksia tarvitse tiskillä plärätä.

Tuon lentokenttäkuohuvan nautiskelun aikana minun on ollut tapana tehdä mielessäni pientä yhteenvetoa tapahtumista ja kaikesta kokemastani Suomessa. Sainko tarvittavat asiat hoidetuiksi? Jäikö jokin ensi kertaan roikkumaan? Ketä tapasin? Kuka jäi tapaamatta? Missä kaikkialla tulin käyneeksi? Mitä kaikkia ihania ruokia jään taas kaipaamaan? Paljonko ajokilometrejä tällä kertaa ja mikä oli tämänkertainen "oli sekin tapaus"-kommellus?


Tällä kertaa oloni lasillisen ääressä on erityisen pöllämystynyt. Olen ollut Suomessa neljä viikkoa. Neljä viikkoa tukka putkella. Kuinka ennen matkaa ajattelin, että nyt on kerrankin aikaa. On paljon hoidettavia asioitakin, mutta että neljä viikkoa. Siinä ajassahan ehtii vaikka mitä. Haaveilin, kuinka käyn hierojalla kerran viikossa. Laitan jumiutuneet hartiani lupsakkaan kuntoon. Kuinka käyn rennosti lounaalla hyvien ystävieni ja ex-työkavereideni kanssa. Siis sillä tavalla rennosti, ilman minuuttiaikataulua. Tapaan vihdoin myös heitä, joille viime vuonna jouduin elämäntilanteeni vuoksi sanomaan "sorry, nyt en ehdi enkä jaksa." Tapaan sukulaisiani. Vaihdetaan kuulumisia kiireettä. Tarkoitus oli tehdä myös matka Israeliin. Mennä tapaamaan työkomennuksella olevaa suomalaisystävää. Säästyä yhdeltä aikaerorasitukselta lisää ja tehdä reissu Suomesta käsin. 

Hah, kuinka väärässä olinkaan kaikissa näissä! Nimittäin kiirehän siinä taas tuli, ihan kaiken kanssa. En ehtinyt hierojalle. En Israeliin. Enhän minä ehtinyt edes Helsinkiin! 

Mutta että neljä viikkoa. Miten ei muka ehdi? Ehkä ne olivat ne yllättävät käänteet ja aikataulut, joihin en itse voinut vaikuttaa. Ehkä nälkä kasvoi syödessä. Sovinko taas tapaamisia liikaa? Mutta kun sitä aikaa piti kerrankin olla... Ehkä ulkosuomalaisen kello tikittää Suomessa nopeammin. Tai jotain. Joku jippo siinä täytyy olla. Ei neljä viikkoa voi mennä näin nopeasti!

Lentokentällä on tunne, että vihdoinkin stressi helpottaa. Todellakin helpottaa, vaikka paluumatka kotiin kolmella lennolla ja yhdellä superlyhyellä vaihtoajalla on vasta alkamassa. Yhtä aikaa myös surettaa. On haikea jättää kauaksi kaikki tämä, mikä on Suomessa. Suomen luontokin jää juuri kauneimmilleen, kun kaikki on tuoreen vihreää. Toisaalta olen kuitenkin onnellinen, koska kaikki ne lukuisat ihanat tapaamiset tuovat iloa ja muistoja vielä pitkäksi aikaa. Läpikäyn niitä mielessäni vielä useasti, kun pääsen kotiin. Juuri nyt olo on kuitenkin kuin jyrän alle jääneellä. Uuvuttaa. Mutta onnen tunne pohjalla vihjaa, että kaikki se säätäminen ja minuuttiaikataulutus olivat ehkä sittenkin sen kaiken väärti.

Lopputulemana totean, että mikään aika ei siis riitä. Olinpa Suomessa kaksi tai neljä viikkoa, niin lopputulos on sama. Minuuttiaikataulua ja uupumus. Vaisujen pandemiavuosien jälkeen sosiaalisten kanssakäymisten ilotulitus vie varmasti omalla tavallaan voimia jo sekin. Myös tämän Suomi-visiitin loppupuolella lupaan itselleni, ettei koskaan enää tällaista päätöntä menoa. Muista, ei koskaan. Mutta kokemuksesta tiedän, että tuo lupaus rikkoontuu heti seuraavalla kerralla, kun Suomen valtiorajan taas ylitän. Koska se kaikki on kuitenkin niin ihanaa. Se on kai sitä Suomessa vierailevan ulkosuomalaisen elämää se.  

Paluu laaksoon

Neljä viikkoa on saanut lahjakkaasti unohtamaan myös arjen rutiinit Piilaaksossa. Ensimmäiset päivät soljuvat hapuillen, pienen jet lagin siivittäminä. Sekavista unirytmeistä johtuen ajatukset eivät ole vielä kirkkaimmillaan. Kirittävänä on kymmenen tunnin aikaero. Onneksi se on tänne länteen matkatessa kuitenkin aina helpompaa.

Sanotaan, että unohtuneet arkirutiinit ovat hyvän loman merkki. Tämän Suomi-visiitin jälkeen tunnen kuitenkin olevani uuden loman tarpeessa. Kuukauden kiire Suomessa vei mehut. Nyt olisi uusi hyvinvointiretriitti tai all inclusive -loma tervetullut. No, eiköhän arki lähde tästä pikku hiljaa rullaamaan ilman niitäkin.

Kiitos kaikille tapaamisestamme Suomessa. Tänä aamuna sain noutaa lounaspöytään antimia omalta kasvimaalta. Kiitos siis myös teille, jotka kävitte kasvimaatamme kastelemassa Suomi-viikkojen aikana.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 17. toukokuuta 2022

Ulkosuomalaisen upposukellus Suomeen

Missä olit, kun Suomen valtiojohto ilmoitti Nato-kantansa? Tai kun Suomen eduskunta äänesti Natoon liittymisestä? Minä, ulkosuomalainen, satuin olemaan tänä historiallisena ajankohtana Suomessa. Lisäksi tähän toukokuun alkuun ovat omanlaistaan kansanhurmosta synnyttäneet myös Euroviisut sekä jääkiekon MM-kisat, joista jälkimmäiset käydään nekin Suomessa. Jo näiden tapahtumien mukana tunnen olevani nyt ns. piikkipaikoilla, mitä suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunteeseen voi tulla.

Suomalaista maalaisidylliä Vuokatissa, Kainuussa.

Vauhdikkaat käänteet

Mutta eipä tässä vielä kaikki. Visiittini Suomessa on alkanut vauhdikkaasti. Suomessa minua oli odottamassa liuta hoidettavia asioita, ympäri maata ripoteltuina. Mutta voi hyvät hyssykät sentään! Kaikki aikatauluni ovat heittäneet alusta asti häränpyllyä. Eteen on osunut yllättäviä aikataulumuutoksia, joihin en itse ole voinut lainkaan vaikuttaa. Jos siis maahan saapuessani minulla oli asioiden hoitamiseksi suunnitelma A, niin tällä hetkellä porskutan jo suunnitelman D tai E mukaan...

Aikataulut ovat siis tehneet kuperkeikkaa jo useamman kerran, mutta päätinpä sekoittaa pakkaa itse vielä lisää. Olen jo pitkään haaveillut, että jonakin kauniina päivänä ilmoittaudun hyvinvointiretriittiin. Oli sellainen sitten Suomessa tai maailmalla. No, viime viikonloppuna sellainen oli tarjolla kainuulaisissa vaaramaisemissa Vuokatissa. Hyvä ystäväni houkutteli minut mukaansa ja niinpä lähdimme ex tempore viikonlopuksi sinne! Viimeistään tämä matka veti minut suorastaan syväsukellukselle Suomeen. Muutamaan päivään mahtui niin paljon Suomi-makuja, -elämyksiä ja -kokemuksia, että joutunen sulattelemaan niitä vielä muutaman päivän tästä eteenkin päin.

Elämyksiä ja silmänruokaa

Jo ajomatkallamme Vuokattiin eteemme tupsahti yllätys. Vastaantuleva auto väläytti meille ajovalojaan ja osasimme olla erityisen valppaina. Se kannatti. Muutaman mutkan takana tien penkereellä oli kaksi hirveä! Siinä ne mutustelivat pensaiden oksia kaikessa rauhassa. Edellisestä hirvihavainnostani luonnossa on varmaan 20 vuotta aikaa. Tämä oli hyvä muistutus, kuinka julman kookkaita otuksia ne ovatkaan. Meillä molemmilla ystäväni kanssa taisi kulkea kylmän väristykset pitkin selkää, kun noiden jylhien eläimien kohdalla ajovauhtia hidastimme.

Perillä retriittipaikalla majoituimme maaseudulle pieneen rivitalomökkiin. Perjantain ohjelman päätyttyä nautiskelimme iltapalaa mökin kuistilla ja kas, pian maatilan pellolla käyskenteli rauhassa pari peuraa ja hyppi pari isoa jänöjussia. Luonto tuli melkeinpä iholle. Tai oikeastaan sehän siis tuli. Nilkkani nimittäin alkoi pian kutisemaan. Käräytin syypään itse teosta: ensimmäiset iki-ihanat suomalaishyttyset olivat näemmä jo heränneet. Meillä kotopuolessa Piilaaksossa ei ole hyttysiä, joten armoton kutina ja allerginen reaktio palauttivat mieleeni suomalaisen juhannuksen hyttysenpuremineen. 

Retriittipaikka jo itsessään huokui suomalaista maalaisidylliä, jollaista en pääse ulkomailla asuessani kokemaan. Joogatunteja ja rentoutushetkiä pidettiin hirsiseinäisessä pirtissä. Sen seinillä roikkui koristeina mm. ryijyjä, himmeleitä ja jopa yksi tuohikontti!

OMG, tuohikontti! Milloin olen sellaista viimeksi edes nähnyt!

Illalla saimme saunoa uudessa, mutta vanhanaikaisessa saunassa. Siis sellaisessa, jossa kylpyvesi kuumennetaan muuripadassa ja löylyt kirposivat totta kai puulämmitteisestä kiukaasta. Ai että! Minulle saunahullulle se oli aivan paratiisi! Löylyjen välissä vilvoittelimme retriittileidien kanssa saunan kuistilla lempeässä ilta-auringossa. Laitoimme vieläpä kasvoillemme turvenaamiot, suomalaisesta turpeesta tottahan toki! Voiko tämän suomalaisempaa saunahetkeä olla, ajattelin!

Joogamattoja ja räsymattoja pirtin lattialla. Vasemmalla katon nurkassa himmeli, seinillä vanhoja valokuvia ja kauniita käsitöitä.

Kaenuulaesen unelmavessa. Harvoin tulee blogiin liittäneeksi kuvaa vessasta, mutta tämä sen ansaitsee. Vanhat Kainuun Sanomat modernin wc-kopin takaseinässä synnyttivät Kainuussa syntyneelle mukavia muistoja. Kun tuo otsikon fonttikin on niin tuttu...

Aamiaismijöötä.

Makuhermojen kutkuttelut

Minulle ulkosuomalaisena yksi tärkeä elementti Suomen matkoilla on aina ollut myös suomalaiset (perinne)ruoat. Heti ensimmäisen viikon aikana olin jo herkutellut esimerkiksi maksapihveillä ja poronlihalla sen eri muodoissa. Yhdellä illallisella entisten työystävieni kanssa nautin mm. siikaa, poronkäristystä sekä kainuulaista leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Matka Vuokattiin räjäytti myös makuelämyspotin. Majapaikan aamupalalla oli karjalanpiirakoita, uunilämpimiä siemensämpylöitä ja ajatelkaa mikä ihanuus, myös tuoreita paistettuja lettuja! Iltapalaa sen sijaan jouduimme noutamaan muualta. Päätimme hakea ruokaa paikallisesta ravintolasta, josta olin kuullut kehuja kavereiltani. Ravintola panosti lähiruokaan ja niinpä mukaamme tarttui suppilovahverokeittoa tervaleivän kera sekä herkkutattipyöryköitä. Rakastan myös sieniruokia, joten olihan tämäkin minulle suorastaan suussasulava elämys.

Lettuja aamupalalla, namskis!

Sienikeittoa ilta-auringossa ja maalaismaisemissa hyvän ystävän kanssa. Ja malja ystävyydelle!

Emme panneet ystäväni kanssa pahaksemme, että retriittipaikan pihapiirissä sijaitsi myös pieni panimo, hahah. Sieltä ostin maistiaiseksi mm. tätä pihlajanmarjaolutta, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. "Himskatin hapan" oli sopivan kirpeä ja raikas omaan makuuni. Ah, pihlajanmarjat, niin suomalaista sekin.

Myös uusia suklaamakuja täytyy ulkosuomalaisen Suomessa maistella. Uutuus-Geisha menee ehdottomasti jatkoon, sitruuna-Daim taitaa minulla jäädä yhteen maistelukertaan. Alkuperäinen on parempi.

Ystävät

Suomi-vierailuihin kuuluvat totta kai myös tärkeät ja ikimuistoiset tapaamiset ystävien ja sukulaisten kanssa. Sukulaistapaamiset ovat vasta tulossa, mutta aivan ihania jälleennäkemisiä on ollut jo ystävien kesken. Tällä kertaa myös näissä ystävätapaamisissa on tullut sukellettua ns. syvään päätyyn. Ennen retriittiä tapasin pitkäaikaisen ystäväni, jota en kuitenkaan ollut tavannut kasvotusten vuosikausiin. Oli upeaa jatkaa juttua siitä, mihin se aikoinaan jäi. Aivan kuin taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Ja kyllä ystävä toisensa tuntee. Hän antoi minulle lasipurkillisen kuivattuja suppilovahveroita matkaan. Olin onnesta mykkänä. Sekä tapaamisesta että sienistä.

Myös retriittiviikonloppu sai yllätyksellisen loppukäänteen. Kiitos sosiaalisen median. Olin kadottanut vuosikausiksi rakkaan ystävän teinivuosieni harrastuspiireistä. Sukunimivaihdosten myötä en löytänyt häntä koskaan somesta, vaikka yritin. Mutkien kautta pandemia-aikana saimme kuitenkin yhteyden toisiimme. Ja nyt, nyt ystäväni asuu juurikin Vuokatissa ja sovimme tapaamisen. Tunteet nousivat kyynelten kera pintaan, kun pääsimme pitkästä aikaa halaamaan. Laskimme, että olemme nähneet toisemme viimeksi noin 30 vuotta sitten! Muistelimme hauskoja harrastustapahtumiamme sekä kolttosia, joita tuli aikuisuuden kynnyksellä kenties tehtyä. Ja iloksemme saimme todeta, ettemme ole oikeastaan muuttuneet miksikään. Ehkä pari naururyppyä on päässyt syntymään, mutta muutoin olemme täsmälleen samat J & K.

Kaliforniasta vastikään tulleena pääsin myös näkemään pitkästä aikaa lunta. Vuokatin mäntymetsistä löytyi sitäkin vielä isoja länttejä.  

Tottahan tähän aikaan vuodesta Suomessa kevät etenee kohisten. Sää on pysytellyt viime lauantaita lukuunottamatta viileänä, mutta senkin edestä täällä hellivät nyt valoisat illat ja yöt. Oulun korkeudella päivän pituus on tällä hetkellä 19 tuntia. Tuntuu, että voisin tuijottaa vielä klo 22-23 mollottavaa ilta-aurinkoa loputtomiin...

Olen siis saanut ulkosuomalaisena imeä ihania perisuomalaisia asioita lyhyessä ajassa aivan valtavan paljon. Aivan kuin olisin saanut suomalaisuutta ruiskulla suoraan suoneen, hahah. Ja se vahvojen tunteiden kirjo. Mitä tykitystä! Tuntuu, että tämän kaiken, jo nyt koetun ihanuuden sulatteluun minulla menee vielä aikaa muutama päivä. Ja kun katson kalenteriani eteenpäin, niin tunteikkaita hetkiä on luvassa vielä rutkasti lisää. Aion nauttia joka solullani.

Tällaisia Suomi-tunnelmia tällä kertaa. Nyt minä sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Kuinkas se nyt menikään, onnistunko tuomaan ei-kaupalliset eli itsepoimitut suppilovahverot Yhdysvaltoihin? Mitä niistä sanoo USA:n tulli, kun eivät ole kaupan pakkauksissa esittelyteksteineen? Käykö köpelösti?

tiistai 10. toukokuuta 2022

Tilanne sinisiiven kanssa 1-1

Huh huh, edellisestä postauksesta on hurahtanut jo kuukausi. Mutta nyt on kuulkaas luvassa tilannepäivitys. Nimittäin, viimeksi tuskailin teille pihapiiriimme muuttaneesta kalifornianpensasnärhestä. Siitä kauniista sinisiivestä, joka tykkää imitoida ja laulaa raivostuttavan kovalla änellä. Ja linnun lempilurituksina videopeliäänet. Ne ovat raikaneet jopa keskellä yötä. 

Tuon kirjoitukseni jälkeen tapahtui kuitenkin kummia. Vain muutama päivä tekstini julkaisun jälkeen, kottarainen alkoi olemaan yhtäkkiä vaiti. Kyllä se edelleen siinä pihamaallamme päivittäin pomppi, mutta pysyi ihmeen hiljaa. Olen pyöritellyt päässäni eri skenaarioita, mikä moisen muutoksen on voinut aiheuttaa:

Skenaario 1

Lintu on saanut kevätflunssan. Ehkä jopa koronan, sillä lintujen terveydenhuollossa on tuskin koronarokotteita jaettu. Ja kun kovaa huutaa ilman maskia, niin siinähän tuppaa virukset leviämään pisaratartuntana hyvinkin helposti. Joka tapauksessa, titityyn kurkku on ollut ilmeisesti käheänä. Niinpä se on joutunut pistämään laulun luikautukset tauolle.

Skenaario 2

Sinisiivellä on internetti. Ja laite, jolla se on päässyt lukemaan viimeisimnän blogitekstini. Kenties sillä on ollut sulissaan kutina, että nyt hänestä on kirjoitettu mustaa valkoisella maailmanlaajuiseen verkkoon. Ja saattaisi olla ansioitunut ja kuuluisa laulutaidoistaan. Mutta, tekstini luettuaan lintupolo hoksasikin, että ei. Ei hänen laulutaitojaan arvosteta. En tykkääkään sirkuttajasta muutoin kuin koreasta ulkokuoresta. Kärsimättömän DJ:n tavoin vaihdettu biisivalikoima ja laulu kovaa ovat olleet yksinkertaisesti liikaa.

Skenaario 3

Töyhtöpää on vaihtanut kortteeria. Vain parin talon päässä meistä asuu nainen, joka asensi pihapuuhunsa linnuille (ja oraville) siemeniä syöttölaitteeseen. Kun ohikulkiessani näin tämän siemenbuffetin, manasin, että no ilmankos raikuvaääninen sirkuttajakin meidän huudeillamme viihtyy! Mutta, ehkä naapurin avokätiset tarjoilut tekivät meille palveluksen: lintu on tainnut muuttaa meidän pihapiiristämme lähemmäksi syöttöalustaa ja tämän ansiosta Super Mario on huutanut omiin korviimme huomattavasti harvemmin.

Vastaiskun vaikutukset

Toki ryhdyin itsekin toimiin viime postaukseni tiimoilta. Sain yhden lintujen karkoitusvinkin, jota päätimme lähteä kokeilemaan. Kiitos vain, ystäväni R. Tilasimme nimittäin pihallemme ison ja melko aidon näköisen muovipöllön. Sen kuuluisi mulkosilmineen ja pyörivine päineen pitää pienemmät siivekkäät pois maisemista. Katsoisin siis, että tilanne pihamme herruudesta oli jo ennen pöllön saapumista tasapeli 1-1. Jään seuraamaan pöllön aikaansaamia vaikutuksia. Totta kai parasta toivoen...

Tällainen vahti pihallemme asennettiin. Sen pää on kiinnitetty vieteriin, joten nuppi kyllä pyörii pöllöllä kuin väkkyrä - eli just niin kuin pöllöllä pitääkin.

Lopullinen ratkaisu pihaherruudesta antaa kuitenkin vielä odotuttaa itseään, sillä olen singahtanut suunnitellusti Suomeen. Täällä luonto vasta heräilee kevääseen. Linnut toki laulavat, mutta desibelinsä ovat varsin maltilliset. Tykkään.

Tällainen tilanneraportti tällä kertaa. Pitäkäämme peukkuja, että Piilaakson-kotimme sinisulkainen karaokebaari ottaa Suomi-matkani aikaan hatkat. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Voihan videopelilintu!

Edellisessä postauksessani kirjoitin piilaaksolaisista ruokakauppahinnoista. Voin kertoa, etten ole vieläkään toipunut tosiasiasta, että meillä perunat ja appelsiinit maksavat kaupassa viisi kertaa enemmän kuin Suomessa. Ja vieläpä juuri appelsiinit, joita täällä kasvaa puissa monien pihoilla. No, mutta tällä kertaa toiseen asiaan. Pihalla tosin pysytään edelleen.

Kotipihallemme on muuttanut Californian Scrub-Jay, suomeksi kalifornianpensasnärhi. Se kuuluu ymmärtääkseni Blue Jay -lintujen, suomeksi sinitöyhtönärhien alalajiin. Lintu on todella kaunis ja kategoriansa mukaisesti sininen. Kooltaan se on aika iso, jopa 27 - 31 cm. Mutta. Linnulla on kaksi pahetta.

Ensinnäkin se jemmaa ruokavarastoja. Tämän vuoksi meillä on kukkapurkkien mullat myllättyinä vähän väliä, kun joku on käynyt kätkemässä tammenterhoja tai muuta mukavaa varmaan paikkaan. Voi olla oravakin, mutta toimintatapa kuuluu myös tälle närhilinnulle. Toisekseen, lintu on tunnettu myös erittäin kovasta äänestään. Ja tämä tahtoo nyt olla se ongelma. Antakaas, kun kerron lisää.

Ottamani kuva kalifornianpensasnärhestä metsässä. On hankala kuvattava. Lintu lehahtaa helposti lentoon, jos sitä yrittää lähestyä - etenkin kameran kanssa.

Lintua pidetään erittäin älykkäänä ja lienee tämän ansiota, että se osaa matkia monien eri lintulajien ääniä. Niinpä meidänkin pihassamme kuuluu sirkutusta, raakuntaa, kaakatusta ja titityytä. Ja voi pojat, millä volyymillä! Tämän kovanokan äänenvoimakkuutta ei voi säätää, valitettavasti.

Kalifornianpensasnärhi ammattilaisen kuvaamana. Photocredit Brian Sullivan


Eikä tässä äänimaailmasta vielä kaikki. Kaupungissamme asuu isohko, villi ja vapaa papukaijayhdyskunta. Ovat ryhmänä kovaäänisiä nekin. Yleensä ne asustavat eräässä puistossa, mutta toisinaan vihreiden kaijojen parvi lentää meidänkin kotimme yli. Ja niinpä pihamme sininen matkiapina saa taas uusia lauluideoita.

Lisäksi kaupunkimme poliisiasema ja yksi paloasemista sijaitsevat melko lähellä kotiamme. Näin ollen sireenit ulvovat lähikaduilla ainakin kerran päivässä. Meidän sirkuttaja on siis oppinut myös piipaa-äänet. Välillä töyhtöpää puolestaan imitoi jäätelöautoa! Siitä saa oikein kivan korvamadon loppupäiväksi.

Ja sitten, kirsikaksi kakkuun: Nähtävästi lintumme on asunut aiemmin pihapiirissä, jossa ulos ovat kuuluneet videopelien tehosteäänet. Näistä sinisiipi tykkää kaikkein eniten. Toisin sanoen, useimmiten meidän pihassamme huutaa Super Mario tai joku -80-luvun Nintendo-peli. Tästä syystä olemme ristineet siivekkään videopelilinnuksi.

Ja tämä meidän pihan yksilö taitaa olla jollakin tapaa vähän sekopää. Se voi vaihtaa lauluääntään useita kertoja minuutissa. Ensin kymmenen sekunttia huhuilua, seuraavat kymmenen raakuntaa ja sitten takaisin videopelimoodiin. Jos ja kun lintua erehtyy oikein kuuntelemalla kuuntelemaan, voin kertoa, että nämä laulusekoilunsa ovat äärimmäisen hermostuttavia.
Blue Jay eli sinitöyhtönärhi. Photocredit Scott Martin.

Vaikkei lintua haluaisikaan kuunnella, niin sepä vain kuuluu! Koska laulun voimakkuus. Viime viikolla kotikadullamme tehtiin pieni asfalttiremontti. Kadulla jytisi ties minkälaista rekka-autoa ja betonijyrää, mutta ei. Närhemme hoilotukset kuuluivat kaiken muun mekkalan yli!

Viime viikolla tipunen teki vielä viimeisen tempun. Yleensähän linnut ovat öisin hiljaa ja unten mailla, mutta yhtenä yönä heräsimme ukkokullan kanssa molemmat tuttuun, kovaan ääneen. Super Mario oli jälleen vauhdissa. Argh!

Vaikka minä kovasti luontokappaleista pidänkin, niin nyt alkaa olla sietokyky koetuksella. Jos jollakin on vinkkejä, millä ihmeellä linnun saisi häädettyä pihastamme, niin kertokaa pois. Netti kyllä kertoo auliisti, kuinka lintu saadaan pihapiiriin houkuteltua. Sitä vinkkiä en tarvitse. Havaintojeni mukaan pesimäpuuhia linnulla ei näyttäisi olevan meneillään. Kunhan tykkää muuten vain herätellä korttelin verran porukkaa keskellä yötä. Mielestäni närhi voisi siis aivan hyvin muuttaa. Se on täällä Piilaaksossa jopa aika yleistä, muuttaminen.

Tällaiset sirkutukset tällä kertaa. Lopuksi toivotan vielä oikein mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille! Muistakaa ulkoilla ja kuunnella luonnonääniä. Jos ei kuulu mitään, niin kuvitelepa korvasi juureen täyttä raikaava Nintendo. Pääset pihapiirimme tunnelmiin. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Elintarvikkeiden hintoja Piilaaksossa

Alle kaksi kuukautta sitten uutisoitiin, että hinnat amerikkalaisissa ruokakaupoissa tulevat nousemaan tänä vuonna 6 %. Saman verran, kuin ne kasvoivat jo viime vuonna. Hinnannousu on näkynyt selkeästi myös omassa kauppalaskussamme Piilaaksossa.

Samaisen raportin mukaan pandemian aikana hinnat amerikkalaisissa ruokakaupoissa ovat kivunneet kaiken kaikkiaan 11 % ylöspäin. Samaan aikaan paikalliset palkat ovat laskeneet 1,2 %. Eniten on kallistunut liha. Vuodessa sen hinta on noussut 15 %.

Raportti julkaistiin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Sotatilanteen tiedetään korottavan ruoan hintaa entisestään.

Suomessa sitrushedelmät ovat tuontitavaraa, Kaliforniassa niitä saa myös omasta takaa. Tästä huolimatta sitrukset maksavat suomalaisessa kaupassa vähemmän.

Taustatietoja hintaesittelystäni

Hintojen saaminen paremmin vertailtaviksi suomalaisten hintojen kanssa oli minulle asteen verran työläämpää. Hintamme ovat ensinnä totta kai dollareissa. Toisekseen nestemäisten ruokatuotteiden kuten maidon ja jogurtin koot ilmoitetaan gallonissa tai nesteunsseina. Gallona on 3,8 litraa. Valuuttamuutoksen lisäksi olen muuttanut nestetilavuudet litroiksi. 

Kolmantena hedelmät ja vihannekset. Niitä meillä myydään joko kappale- tai paunahinnalla. Pauna on vain 454 grammaa. Niinpä jouduin tekemään muunnoksia myös kiloiksi. 

Olen jättänyt näkyviin dollarihinnat, koska blogiani luetaan myös ympäri Yhdysvaltoja. Piilaakson ja Kalifornian ulkopuolella asuvia kiinnostanee myös verrata omia dollarihintojaan meidän hintoihimme. 

Ruokakaupaksi valitsin Safewayn, jonka voisi sanoa olevan hinnoittelultaan keskitasoa. Ei halvin, muttei kalleinkaan. Ainoastaan maidon, juuston ja jauhelihan hintaesittelyissä otin mukaan myös tukkuliike Costcon hinnan. Costco on monien tuotteiden kohdalla edullisin ostospaikka, mutta pakkauskoot ovat joko suuria tai valtavia. Joissakin ulkosuomalaisten blogeissa elintarvikkeiden hintaesittelyissä on käytetty myös Lidl- tai Aldi-kauppojen hintoja. Meillä Pohjois-Kaliforniassa ei ole kumpaakaan kauppaketjua.

Safewayn maitohyllyä. Kaupan jäsenkortilla voi saada joistakin tuotteista alennusta. Tässä kuvan yläkulmassa taalan alennus maitotölkistä.

Miltä siis piilaaksolaiset elintarvikehinnat näyttävät maaliskuussa 2022?


Maitotuotteet ja kananmunat

Puolen gallonan luomumaito 4,99 usd = 2,41 eur/litra.

Costcossa halvin maito myydään kahden gallonapurkin pakkauksessa hintaan 6,79 usd. Tämä on 0,81 eur/litra, mutta vaatii tosiaan liki kahdeksan litran kertaostoksen.

Huomiona myös, että täällä myydään ihan valtava määrä maitoja eri valmistajilta. Vaikkei taloudessamme käytetä maitoa muulloin kuin harvoin kokkaamiseen, pystyn silti luettelemaan lonkalta ainakin kuusi ellen jopa seitsemän eri maitobrändiä. Ties kuinka monta niitä lopulta onkaan!

150 gramman purkki kreikkalaista jogurttia 1,49 usd = 1,36 eur.

12 luomukananmunaa 4,29 - 6,99 usd = 3,91 - 6,38 eur.

Prisman verkkokaupassa samansuuruisen purkki vastaavaa tuotetta maksaa 0,99 eur.

Liha

Jauheliha, 20 % rasvaa, iso perhepakkaus 4,99 usd/pauna = 10,02 eur/kg.

Jauheliha, 10 % rasvaa, normaali pakkauskoko 9,49 usd/pauna = 19,06 eur/kg

Jos oikein muistan, jälkimmäinen on ainakin kaksinkertainen hinta suomalaisen ruokakaupan hintaan verrattuna.

Luomujauheliha, iso neljän paunan eli 1,8 kilon pakkaus, tukkuliike Costcon hinta 6,00 usd/pauna = 12,00 eur/kg.

Safewayn 2,2 kilon megapakkaus jauhelihaa (rasvapitoisuus 20 %) tulisi halvimmaksi.


Juusto ja leikkele

Juustolaaduksi olen valinnut suomalaista kermajuustoa muistuttavan Havarti-juuston:

24 siivua Havarti-juustoa maksaa 10 dollaria Safewayssa.

Valmiiksi viipaloitu Havarti-juusto, iso pakkauskoko 9,99 usd/680 gr = 13,42 eur/kg.

Havarti-juusto palana 9,99 usd/pauna = 20,07 eur/kg.

Castello-merkkinen Havarti-juusto palana 7,99 usd/227 gr = 35,20 eur/kg.

Sama juusto, kalliimpi hinta.

Costco on myös Havarti-juuston myyjänä edullisin: Reilu 900 grammaa valmiiksi siivutettua maksaa 8,89 usd. Tämä on 8,92 eur/kg.

Suomessa kilon Oltermanni-juuston taitaa saada viidellä eurolla. Hintaero siis jopa seitsenkertainen. Verrattaessa amerikkalaista isompaa Safewayn myymää pakkauskokoa on meidän hintamme siinäkin tapauksessa liki kolminkertainen. Ja edullisin Costcon hintakin 1,5-kertainen.

Vähäsuolainen salamisiivu 9,99 usd/227 gr = 40,17 eur/kg.

Kinkkuleike 9,99 usd/pauna = 20,07 eur/kg.

Myös salamipakkauksesta Safewayn jäsenkortilla -10 %.

Hedelmä- ja vihannesosasto

Keittoperuna, irtotavarana 2,29 usd/pauna = 4,60 eur/kg.

Jos oikein muistan, suomalainen irtoperuna maksaa alle euron kilolta. Jälleen kerran lähes viisinkertainen hinta.

Luomuporkkana 2,99 usd/kaksi paunaa = 3,00 eur/kg.

Kirsikkatomaatti 3,99 usd/283 grammaa = 3,64 eur/rasia. Rasia vastaa kooltaan aika hyvin suomalaista pikkurasiaa.

Punainen paprika 2,00 usd/kpl = 1,83 eur/kpl.

Banaani 0,89 usd/pauna = 1,78 eur/kg.

Luomuomena 3,99 usd/kaksi paunaa = 4,01 eur/kg.

Luomuvihannesten hyllyä. Luomupaprika 2,49 usd/kpl eli 2,26 eur/kpl.

Pisteenä i:n päälle muutamien sitruksien hinnat:

Sitruuna 1,25 usd/kpl = 1,15 eur/kpl

Suomessa muistini mukaan yksi sitruuna on maksanu tyypillisesti vain 60 - 70 eurosenttiä.

Lime 0,69 usd/kpl = 0,63 eur/kpl.

Harmi kyllä, ei muistikuvaa, mitä limet Suomessa maksavat.

Appelsiini, kahdeksan paunan eli 3,6 kilon jättisäkki 2,29 usd/pauna = 4,60 eur/kg. Suomessa taidetaan myydä appelsiineja reilusti alle puoleen hintaan tähän verrattuna.

Ja miksi kirjoitin pisteenä i:n päälle? Syystä, että täällä sitruspuut notkuvat hedelmiä lähes joka toisella omakotitalotontilla. Tuntuu siis hullunkuriselta maksaa hedelmistä näin korkeaa hintaa kaupassa.
Oma appelsiinipuumme on syöty tähän aikaan vuodesta hedelmistään jo tyhjiin, mutta sitruunoissa olemme omavaraisia ympäri vuoden.


Piilaaksolaisilla kävelylenkeillä saatat törmätä myös jalkakäytävälle tippuneeseen avokadoon. Hinnoissaan ovat nekin. Avokadot ansaitsevat postaukseni lopuksi aivan oman katsauksensa. Yhdysvalloissa on nimittäin ollut mielenkiintoinen tilanne näiden vihreiden mollukoiden suhteen.

Avokadot


Viime helmikuussa Super Bowl -tapahtuman aikaan USA asetti yllättäen meksikolaisille avokadoille maahantuontikiellon. Ottelun mainoskatkolla tuli vielä ennakkoon tilattu meksikolaisten avokadojen mainos. Tuontikiellon taustalla oli Meksikon järjestäytyneen rikollisjengin vakava uhkailu amerikkalaista elintarviketarkastajaa kohtaan. Tapaus sattui avokadotilalla Meksikossa.

Kyseessä oli merkittävä boikotti, sillä avokadojen tuonti Meksikosta Yhdysvaltoihin ei ole mikään pieni bisnes. Vuonna 2021 se oli arvoltaan kolme miljardia dollaria. Meksikossa avokadoista puhutaankin vihreänä kultana. (Tapauksesta ja Meksikon kartellien vaikutuksista avokadoviljelmillä voi halutessaan lukea esimerkiksi täältä.)

Lopulta maahantuontiboikotti kesti vain noin viikon, mutta jo tämän seurauksena avokadojen hinnat nousivat meilläkin. Mielestäni avokadot ovat kallistuneet täällä vieläkin hurjempaa tahtia kuin muut ruokatarvikkeet.

Neljä hyvin pienen luomuavokadon pussi maksoi 6,99 usd eli yhden pikkuruisen avokadon hinnaksi jäi 1,74 usd/kpl = 1,59 eur/kpl.

Minulta jäivät pikkuruiset avokadot tähän hintaan ostamatta.

Tämä ei vielä ole edes kallein mahdollinen. Olen nähnyt myytävän isompia avokadoja kappalehintaan 2,50 tai jopa 3,00 dollaria. Siis 2,28 - 2,74 eur/kpl. Kyseiset avokadot eivät olleet edes luomuviljeltyjä.

Olisitko sinä valmis maksamaan samanlaista hintaa? Vai joko peräti maksat?

Osa kaupoista myy banaaneja kappalehintaan, osa paunahinnalla. Tekee hintavertailun kauppojen kesken hankalammaksi.

Piilaaksosta tykätään nostaa useimmiten otsikoihin alueen korkea palkkataso. Vuonna 2021 keskipalkka Piilaakson San Josen kaupungissa oli bruttona 89 700 dollaria vuodessa, 7 475 dollaria kuukaudessa (6 800 eur/kk). Tässä kirjoituksessani olisi sitä kuuluisaa kolikon toista puolta. Yleensä leijonanosan paikallisten tuloista haukkaa alueemme järjettömät asumiskustannukset. Ja kuten postauksestani kävi ilmi, myös ruokakauppalaskumme ovat aivan toista luokkaa kuin ne olisivat Suomessa.

Tällaisia hintavertailuja tällä kertaa. Miten on, pääsivätkö hintamme yllättämään? Tai jokin hinta erityisesti? Kerro, olisi mielenkiintoista kuulla.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Ulkosuomalaisen onnea on...

Viimeisen kahden viikon aikana on eteen tullut jos jonkinlaista vastoinkäymistä. Muiden muassa olkapäästäni löydettiin pieni repeämä. Olkaa ei tarvitse onneksi leikata, mutta kovaa kuntoutusta se vaatii. Kun siipi laahaa maata, on hyvä etsiä niitä isoja ja pieniä onnenjyväsiä. Tällä viikolla ulkosuomalainen oli onnellinen näistä: 

1. Sukkia kutovat tädit

Mikäs sen mukavampaa, kuin vetäistä tädin kutomat villasukat jalkaan! Paitsi että varpaat pysyvät lämpiminä, niin onhan sukilla myös kovasti tunnearvoa.

Merja-tädin kutomat ovat kesäisempää mallistoa.

Joku teistä voi nyt ihmetellä, että ihanko totta Kaliforniassakin tarvitsee villasukkia. Kyllä tarvitsee. Olemme asuneet Piilaaksossa viidessä eri kodissa. Ainoastaan yhdessä niistä lattiat pysyivät lämpiminä myös talvikuukausina. Kyseinen kotimme sijaitsi luhtitalon toisessa kerroksessa. Kerrostalokodissamme lattiaraja oli viileä liian tehokkaan ilmastoinnin vuoksi. Muut kotimme ovat olleet maan tasalla. Ja koska täällä ei lämmöneristyksiä taloissa juuri harrasteta, lattiat pysyvät talvikuukausina kylminä. Eikä pidä unohtaa, että minähän olen myös villasukkaihminen.

Tässä Tuula- ja Pirjo-tätien taidonnäytteet. Ranskanpastillisukissa alkaa yleensä tehdä mieli ranskanpastilleja. Toisissa sukissa on mukana ohutta heijastinlankaa. Niinpä hohdan sitten pimeässä, jos sukissani hämärällä hiippailen. 

2. Lohturuoka

Kun maailma murjoo, haluan tehdä lohturuokaa. Minulla se on suomalaista ruokaa. Silloin on kaivettava perinteiset suomalaisreseptit ja kokattava "niin kuin ennen vanhaan". Tällä viikolla valmistin lihamureketta, jonka taikinaan käytin ranskalaisen sipulikeiton ainekset. Murekkeen kaveriksi herkkusienikastike, perunamuusi ja hyvät lisukkeet. Ai että oli hyvää! Ja maailma tuntui taas karvan verran siedettävämmälle.

Kun aikansa syö kalatacoja, quesadillaa ja gyroa, alkaa mieli kummasti halajamaan Suomi-pöperöiden perään. Kuvassa ei ehkä niin taiteellinen asettelu lautaselle, mutta maku oli hyvä, suorastaan lohduttavan hyvä. 


Kolmantena, muttei todellakaan vähäisimpänä:

3. Viestit Suomesta

Mikään ei piristä yhtä tehokkaasti kuin ystäviltä ja sukulaisilta saadut viestit Suomesta. Oli se sitten lyhyt tervehdys somen kautta tai pidempi sähköposti, niin luen viestit aina heti kahteen kertaan. Kuluneella viikolla viestien saralla olikin poikkeuksellisen vilkasta. Ihanaa. 

Tällaisia pieniä ja suuria onnentuojia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Ulkosuomalaisen mietteitä maaliskuussa 2022

Makaan magneettikuvauspömpelissä ja lasken mielessäni koneäänen kertomia minuutteja yhteen. "Tämä skannaus vie aikaa kaksi minuuttia... Tämä skannaus vie aikaa viisi minuuttia...", robottiääni kertoo. Kone ruksuttaa kovaa ja pauke tunkee läpi korvatulppien. Lopulta kone piippaa viimeisen kerran ja kuvat olkapäästäni ovat valmiit. Olen saanut magneettikuvaukseen yllätyksekseni ilta-ajan ja palaan pilkkopimeälle parkkipaikalle ajaakseni takaisin kotiin. Jos ilta-aika kuvaukseen yllätti, kotona odotti vieläkin suurempi yllätys. Ukkokulta kertoo Venäjän aloittaneen juuri hyökkäyssodan Ukrainaan. Olen tyrmistynyt. Alkaa itkettää. Tilanne on täysin epäuskoinen. Pelottaa ja mielen valtaa suru. Olemme toki olleet jo useita päiviä huolissamme Ukrainan ja Euroopan tilanteesta. Sodan uhka oli leijunut taivaalla jo jonkin aikaa, muttei kukaan kai uskonut, että se lopulta oikeasti käynnistyisi. Uutinen lamauttaa.

Paitsi että huoli läheisistä, sukulaisista ja ystävistä Suomessa kasvaa huippuunsa, huohottaa tilanne niskaan täällä Piilaaksossakin. Olemme saaneet tutustua Piilaakso-vuosiemme aikana mukavaan ukrainalaisperheeseen ja tunnen valtavaa surua. Surua koko Ukrainan kuin tämän perheenkin puolesta. Mitä kaikkea he ja heidän läheisensä läpikäyvät tällä hetkellä. Olimme vaihtaneet viestejä perheen kanssa uhkaavasta tilanteesta jo aiemmin, kysyneet senhetkisiä kuulumisia, heidän perheidensä vointeja ja lähettäneet rukouksia, että kaikki kääntyisi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta ei kääntynyt. Sota syttyi.

Epätodellisissa tunnelmissa lomalle

Vain 12 tuntia Venäjän hyökkäyksestä meidän oli määrä lähteä lomamatkalle. Ajatukset sinkoilivat holtittomasti, ristiriitaisesti, sillä kattavaa kokonaiskuvaa sotatilanteesta ei ollut. Tuskin sitä vielä noin tuoreessa vaiheessa oli kenelläkään. Voiko tällaisessa tilanteessa edes lähteä lomalle, hypätä lentokoneeseen, kun Euroopassa käydään sotaa? Ajankohta lomamatkalle ei ollut todellakaan paras mahdollinen. Toisaalta, tilanteeseen Euroopassa ei vaikuttaisi se, seuraisinko sitä kotonani Kaliforniassa vaiko toisaalla, lomakohteessa USA:ssa. Mieli täyttyi kuitenkin kysymyksistä. Pysyykö ilmatila turvallisena? Miten käy Euroopan? Entäpä Suomen ja läheisten Suomessa? Lomalle oli ollut tarkoitus lähteä jo tammikuussa, mutta tartuntalukujen lähtiessä taas jyrkkään nousuun uuden virusvariantin myötä, päätimme lykätä matkaa. Loma siirrettiin helmi-maaliskuun vaihteeseen, mutta eipä varaushetkellä osannut kuvitellakaan millaisessa ilmapiirissä lomalle lopulta lähdettäisiin. Kyllähän tältä lomalta oli se iloisin terä poissa. Lomalle kuitenkin lähdettiin ja se tuli tarpeeseen. Takanani olivat elämäni raskaimmat kuusi kuukautta. Lisäksi huono onni olkapäävammoineen oli jatkunut vielä tämänkin vuoden puolella.

Entäpä lähitulevaisuus? 

Touko-kesäkuussa meidän olisi tarkoitus matkata Suomeen. Siellä odottaa paljon hoidettava asioita. Lentolipppuja ei vielä ole varattuina ja nyt mieleen hiipii ajatus, onko lentomatkustus Eurooppaan edes turvallista muutaman kuukauden kuluttua. Pysyvätkö ilmatilat Suomen ja Yhdysvaltojen välillä auki ja turvallisina? Ensin maailma rimpuilee kaksi vuotta pandemian kourissa ja sitten syttyy sota! Paitsi, että nämä maailmantilanteet tuntuvat edelleen täysin käsittämättömille, ovat ne myös lyöneet kapuloita ulkosuomalaisen rattaisiin. Matkustaminen Suomeen omien läheisten luokse on ollut huomattavasti vaikeampaa, välillä jopa mahdotonta. Ja tilanne voi nyt sellaisena jatkuakin.

Jakautumista kahteen leiriin

Aivan kuten pandemiakin ja sen torjunta, tuntuu myös sota jakavan ihmisiä ajatuksineen nopeasti kahteen eri leiriin. Pandemiavuosina ääripäitä syntyi niin rokoteasiassa kuin yhteiskunnan avaamisen suhteen. Onko rokote turvallinen, tarpeen, hyödyksi vai ei, ja milloin on oikea aika avata yhteiskunnan toiminnot ja palvelut kuten ennenkin? Osa halusi kaiken kiinni, osa halusi pitää kaiken avoinna. Myös sodan ensimmäiset päivät ovat jakaneet ihmisten reaktioita. Osa ihmetteli ihmisten vaisua kannanottoa sotaan sosiaalisessa mediassa. Miksi on niin hiljaista, kun ensin on räyhätty näyttävästi pandemiasta? Osan mielestä taas sotaa korostettiin sosiaalisessa mediassa jo liikaa. Kun sitä tuli jokaisesta tuutista kaikesta huolimatta. Ihmisten tavat käsitellä sodan kaltaista kriisiä ovat erilaisia. Toinen kaivaa kaiken saatavilla olevan tiedon, toinen haluaa suojella itseään liialta tietotulvalta. Aina ymmärrystä toisen tapaan käsitellä vakavaa asiaa ei ole.

Apua sota-alueelle

Täältä toiselta puolelta maapalloa on tuntunut liian pitkäveteiseltä osallistua tavarakeräyksiin, niin ajallisesti kuin kilometreissäkin. Eikä se taida olla kaikkein ekologisintakaan. Mutta rahallista tukea olemme antaneet. Ukrainalaisen ystäväperheemme isä keräsi ukrainalaisen ystävänsä Romanin kanssa tiimin ja he pystyttivät keräyksen. Roman on tällä hetkellä Ukrainassa kentällä auttamassa sodan jalkoihin jääviä, joten apu menee keräyksen kautta suoraan kohteeseen. Hän käyttää keräyksen varoja muiden muassa lääkinnällisten ja muiden tärkeiden tarvikkeiden hankintaan. Roman päivittää tiiminsä tekemiä hankintoja Facebookiin, joten voimme seurata liki reaaliajassa avun perillemenoa. Viimeisimmässä videossa hän esitteli autonsa peräkontista lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita, joita oli toimittamassa kiovalaiseen sairaalaan. Mutkiakin miehillä tosin avustusrahojen siirtämisessä tuli. He halusivat välttää pankkien tilisiirtomaksuja, joten ensin keräysvaroja oli siirretty Romanille PayPalin kautta. Muutaman rahasiirron jälkeen PayPal oli kuitenkin estänyt siirrot. Miehet eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan ottivat toisen tavan käyttöön. Roman on ollut Kanadassa töissä ja hänellä on kanadalainen pankkitili. Tuolle tilille siirsimme mekin rahaa pankkien Zelle-palvelua käyttäen. Ehkäpä Romanin seuraavassa katsauksessa esittelemät avustustarvikkeet on hankittu juuri meidän lahjoitusrahoilla. Apu tuntuu konkreettiselle, mikä on hyvä asia.

Itse lahjoitin rahaa myös kansainvälisen avustusjärjestön kautta sodassa kärsiville lapsiperheille. Tässä kohtaa tapahtui kuitenkin jotakin, joka yllätti minut itsenikin täysin. Halusin tehdä lahjoitukseni nimenomaan euroissa, en dollareissa. Kyse ei ollut kuitenkaan valuutasta tai sen yksiköstä, vaan jostakin paljon syvemmästä. Halusin tehdä lahjoitukseni suomalaisena, eurooppalaisena. En amerikansuomalaisena. Näin ollen halusin käyttää lahjoituskanavana nimenomaan kansainvälisen organisaation Suomen toimipistettä. Kun joku jossakin laskee lahjoitusvaroja yhteen, halusin kantaa korteni suomalaiseen, en amerikansuomalaiseen tai amerikkalaiseen avustuskekoon. Tämän kriisin keskellä oma suomalaisuuteni nosti siis päätään voimakkaammin kuin on tehnyt aikoihin.

Pihamme persikkapuu on alkanut aukoa ensimmäisiä kauniita kukintojaan. Yhtä kaunista käännettä toivoisin maailmantilanteeseen. 

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Rauhaa ja parempaa huomista toivoen sanon teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.