tiistai 27. tammikuuta 2015

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 4

On taas matkan varrella tupsahdellut muutamia amerikkalaisia erikoisuuksia eteen, joten pohdinpa niitä taas teillekin.


Ruokaa tyrkyllä ihan joka nurkalla


Edes ne triljoonat pikaruokaketjut, jotka ovat ripoteltuina teiden varsille ja ostoskeskuksiin, eivät riitä. Ruokaa on tyrkyllä joka paikassa, ihan joka paikassa. Ei oikeastaan ole kauppaa, jossa ei heti aulassa olisi joko omaa kahviota tai Starbucksin pikamyyntipistettä. Sama tilanne on kaikissa tapahtumissa. Notkuvat ruokakojut levittävät tuoksujaan heti porteilla. Ehkä huvittavin, johon olen törmännyt oli elektroniikkaliike Fry's. Siellä pyykinpesukoneiden ja kahvinkeittimien keskellä kaupassa oli oma kahvilansa. Siis että mennäänkö sinne kauppaan viettämään kokonainen päivä ja välillä pitää oikein tankata, että taas jaksaa valikoida kuivausrumpua? Häh?
Elektroniikkaliikkeen kahvio.

No, kyllähän se kauppa oli oikeasti ihan hillittömän kokoinen. Kassojakin taisi olla rivissä 45 kpl. Jää Vesan Kyläkauppakin kakkoseksi. Ja tässä Fry's-liikkeessä siis myytiin vain ja ainoastaan elektroniikkaa ja kodinkoneita. Niin, ja sitä kahvia rasvaa tihkuvan purtavan kera.
Fry's-liikkeen ensimmäiset 33 kassaa. Amerikassa muuten kaupoissa jonotetaan kassoille yhdessä yhteisessä jonossa ja sinut kutsutaan vuorollasi vapautuvalle kassalle.

Vai lieneekö tämänkin putiikin keskelle sijoitetun kahvion taustalla tuoksut? Luin loppuvuodesta tutkimustuloksista, kuinka ihmiset oli saatu ostamaan viidenneksen enemmän kodintavaraa, kun liikkeessä oli leijaillut appelsiinin tuoksu. Selkeät perustuoksut, kuten tuo appelsiini, sekä lämpimät tuoksut, esimerkiksi vanilja ja kaneli, houkuttivat ihmisiä tutkimuksen mukaan tekemään ostoksia reilummin. Tutkimuksesta lisää tästä.

Mutta sitten vielä hetkeksi takaisin Fry's-kauppaan. Ja arvaatkaapas mitä? Menimme sitten itsekin ostosten lomassa tuohon kahvioon! Olimme nimittäin ostamassa uuteen kotiimme ihka ensimmäistä kahvinkeitintä ja juurikin tästä syystä kahvihammastani kovasti kolotti, joten sitten vain kahviosta kupponen kouraan. Taas meidät siis saatiin jymäytetyiksi amerikkalaiseen hömpötykseen mukaan. :-D


"Saa ottaa" -katukirppikset


Täällä näyttää olevan tapana, että kun ihmiset haluavat päästä huonekaluistaan eroon, he tyrkkäävät tavaran näytille kadulle talonsa eteen! Ja siitä kai sen sitten voi hakea kuka vain ensimmäisenä ehtii. Useimmissa kalusteissa on ollut kiinnitettynä lappu, jonka mukaan huonekalu on täysin ilmainen. Isompia lupaprosesseja ei taideta täällä moiseen pikana pystytettyyn katukirpputoriin tarvita. 
Miten olisi tällainen vihreä sohva?
Tai tästä kiva tuoli?
Nuo tuotteet mainostavat kadulla itse itseään, mutta sitten hiukan amerikkalaisesta elintarvikkeiden mainostamisesta sekä näyteikkunanäkymistä.


Elintarvikemainonta


Sitä kun on suomalaisena nähnyt EU:n kurkkudirektiivit ja kaikki, niin täällä kyllä ihmettelee tätä paikallista elintarvikemainontaa. Mikä kaikki voikaan mennä läpi tuotteiden nimissä tai niiden markkinointitavoissa! Topakka EU olisi vetänyt punakynällä ruksit päälle täällä jo monta monituista kertaa. Aika villiä ja vapaata meinaan on. Tässäpä pari esimerkkiä: 
Leikkelepaketissa ilmoitetaan, että 98% tuotteesta on rasvatonta. Niin, onhan se houkuttelevampaa kuin ilmoittaa ronskisti, että tässä on 2% läskiä. EU olisi toista mieltä ilmoitustavasta. Rasvaprosentti pitää ilmoittaa! Pulinat pois ja piste.


Ja kuten yllä olevasta kuvastakin näkyy, täällä on tapana ilmoittaa kalorit, rasvat ja muita ainesosaerittelyjä yhtä annosta koskien, ei 100 grammaa koskien niin kuin Suomessa ja EU:ssa. Tämä tekeekin tuotteiden vertailtavuuden kaupassa äärimmäisen hankalaksi, sillä toinen leikkelevalmistaja ilmoittaa annoskoon olevan kaksi unssia, toinen taas neljä siivua ja nämä ovat painoiltaan tietenkin keskenään erisuuruiset. Tietenkin, koska ollaan EU-näppien ulottumattomissa, paikassa nimeltä Amerikka. 

Mutta sitten, mielestäni yksi räikeimmistä elintarvikemainonnan tapauksista näkyy alla olevassa kuvassa. Tuote, jonka nimi on suomennettuna: "En voi uskoa, ettei se ole voita!" Ja sana 'voi' on tietenkin kirjoitettu purkin kylkeen kaikkein isoimmalla.


Muistuupa vaan Suomesta muutaman vuoden takaa tapaus Voimariini mieleen. Voimariinin nimihän piti muuttaa harhaanjohtavuutensa vuoksi Oivariiniksi, vaikka tuote kuitenkin sisälsi voita! Mitäköhän samat säätäjät sanoisivat tästä I can't believe it's not Butter! -tuotteesta? 

Lisäksi täällä näkee tosi monessa pakkauksessa ilmoitettavan tuotteen todellisen kokoluokan, mikä ei tietenkään ole mitenkään huono asia, mutta jälleen kerran poikkeaa mielestäni suomalaisesta tyylistä. Varmaan täällä pelätään, että joku haastaa oikeuteen, jos ei suklaanappi olekaan yhtä iso kuin ostohetkellä luuli. Siitäkös se itku ja poru amerikkalaiselle tulee! Soitto lakimiehelle välittömästi! ;-)

Saunapuku ja allien kiristäjä


Täällä törmää mitä ihmeellisempiin tuotteisiin myös muissa kuin ruokakaupoissa. Oikein harmittaa, kun en niistä kaikista ole ottanut heti kuvaa, kun eteen ovat osuneet. Mutta tässäpä muutama outolintu teidänkin äimisteltäviksi. Miten on, laitetaanko jotakin alla olevista tilaukseen?
Saunapuku treeneihin! Olisipa kerrassaan tyylikäs asukokonaisuus ja ennen kaikkea varmaan todella miellyttävä yllä (puistatus).
Jos on jäänyt käsivarsien ojentajatreeni puolitiehen, niin tästäpä allit kireiksi kertaheitolla!
Tähän olisi ollut niin mukava laittaa jonon jatkoksi kaupan hyllyltä mieleeni syöpyneet karvapurkkarit, mutta kuvaa minulla ei niistä valitettavasti ole. Kyseessä oli siis purjehduskengät, joissa oli sisällä paksu karvavuori. Kenkiä myytiin heinäkuun helteillä.

Sitten vielä mainostamiseen ja tuotteisiin liittyen yksi kuva-arvoitus. Täällä kun tämä mainonta poikkeaa niin paljon suomalaisesta tyylistä, niin näyteikkunoissakin voi nähdä vaikka ja mitä. Koittakaapas arvata, minkä merkkisen liikkeen näyteikkuna tässä alla olevassa kuvassa on kyseessä? Paljastan oikean vastauksen blogini kommenttikentässä pari päivää tämän postauksen julkaisun jälkeen, jos oikeaa arvausta ei satu tulemaan. 
Minkä kaupan näyteikkuna tämä mahtaa olla?


Lopuksi vielä automaailmaan.


Möhkäleautot


Blogikirjoituksessani Kalifornian autoista kirjoitin, kuinka Kalifornia on Amerikan edelläkävijä ekologisissa autoissa. Nyt on pakko palata autoihin, sillä sain vihdoin ja viimein ikuistettua tämän kaameuden. Eli kyllähän täältäkin löytyy se oma koulukuntansa, jolle iso auto tuntuu olevan olennainen osa amerikkalaisuutta ja omaa identiteettiä. Mottonsa lienee: "Mitä isompi auto, sen amerikkalaisempi olet." 

Alla on kuva yhdestä tällaisesta möhkäleestä. Kyseessä on ns. SUV eli suburban utility vehicle tai sport utility vehicle. Arvelen, että vain pieni osa näistä SUV-autoilijoista käyttää autoaan oikeasti missään kumpuilevassa maastossa tai vaativissa olosuhteissa. Siis jos San Franciscon kukkuloita, eikä Ikean parkkipaikkaa viikonloppuisin lasketa. Kuvaan osui vielä sopivasti autoilijoita jalankulkijoista muistuttava liikennemerkki. Merkin nuoli osoittaa kohtaan, jossa allekirjoittanut auton takana seisoo. Itse en edes ole mikään lyhyenläntä ja silti auton konepelti on todellakin leukani korkeudella! Järkyttävää!
Kyllä, kyseessä on henkilöauto! Amerikkalainen henkilöauto.

Jos tuollainen päälle ajaa, niin jääneekö siinä ihmispolosta jäljelle edes märkää länttiä? Kansalaiset, varokaa jäämästä auton alle, olipa auto sitten iso tai pieni!

Näiden kummajaisten keskeltä huikkaan teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kalifornialaisten vapaa-ajasta

Muutamat ovat minulta kyselleet, että mitä ne amerikkalaiset tai kalifornialaiset siellä oikein harrastavat. Mihin he vapaa-aikansa käyttävät? Tätä aihetta raotan teille tällä kertaa. 

Arki-iltaisin työssä käyvillä kalifornialaisilla on vapaa-aikaa melko vähän, sillä töistä tullaan tyypillisesti myöhään kotiin, myöhemmin kuin Suomessa. Joillakin päivä venyy pitkästä työpäivästä, joillakin pitkästä työmatkasta ja joillakin molemmista näistä johtuen. Sitten on tietenkin erikseen meidän kotirouvien ryhmä, jolla ei muuta olekaan kuin aikaa. Olenkin huomannut, että täällä on paljon enemmän esimerkiksi ohjattujen liikuntatuntien tarjontaa keskellä päivää kuin Suomessa. 

Mutta sitten niihin lajeihin. Tähän mennessä tekemieni havaintojen mukaan pohjois-kalifornialaisilla on ainakin seuraavat viisi l-kirjaimella alkavaa vapaa-ajan harrastusta: lenkit, laskut, lipittely, lahjoitus ja lemmikit. Sitten on lisäksi s-alkuiset lajit kuten surffaus, sukellus ja suppailu, sekä b-alkuiset BBQ ja biitsit. Jälkimmäisistä harrastuslajeista valtaosa liittyy veteen, mutta koska emme asu meren äärellä, keskityn tällä kertaa postauksessani nyt vain noihin l-alkuisiin lajeihin.


Lenkit


Nyt en puhu uunilenkistä, vaan patikointilenkeistä ja retkeilystä. Kalifornialaisten innokkuus tähän harrasteeseen hiukan yllättikin minut, mutta kun olen nähnyt millaisia maisemia ja maastoja on vain tunnin tai parin ajomatkan päässä kaupunkien vilskeestä, niin mikäpä jottei. Kävimme kesällä autoilemassa mm. Big Basin -alueen punapuumetsissä. Pelkästään siellä oli jo monta retkeilyaluetta, pääasiassa telttailuun. Retkeilyalueille pitääkin kuulema varata telttapaikka etukäteen ja suosikkipaikat menevät tosi nopeasti varausmahdollisuuden auetessa. Toki monet tekevät patikointeja päiväseltään ja se onkin mahdollista, koska hyviä reittejä on lähistöllä tarjolla runsain mitoin. Ja koska Piilaakso sijaitsee sanansa mukaisesti laaksossa, on sen ympärillä upeita vuoria tarjoamassa haastavampaakin reitistöä. Ei tarvitse tasaisella tallustella.

Kuulemani mukaan amerikkalaisten varustus "telttaillessa" voikin sitten vaihdella tosi paljon. Osa tulee perinteisesti teltoilla, mutta sitten on niitä, jotka tulevat asuntoautoilla tai puolikkaan linja-auton kokoisilla kaikin mukavuuksin varustetuilla hirviöillä. Joka tapauksessa cooler, kaksi tai kolme kuuluu jokaisen amerikkalaisen perusvarustukseen! Olen jopa nähnyt autojen perään vetokoukun päälle rakennettuja erillisiä, mittatilaustyönä tehtyjä telineitä vain ja ainoastaan kylmälaukkua varten! Eli ilman täyteen ahdettua kylmälaukkua ei amerikkalainen pärjää missään! Ei korvessa, ei biitsillä. Tokko omalla takapihallaankaan.


Big Basin -punapuumetsän patikointireittiä. Täällä kaupungin hulina unohtuu.


Isohko punapuu eli sequoia.


Laskut


Laskuilla tarkoitan mäenlaskuja laskettelurinteiltä. Niinpä, Kalifornia tarjoaa niin hiekkarantaa, palmuja, havupuita, vuoristoja, aavikkoa, merta, järviä kuin talvella lumimaisemiakin. Kävimmekin vuoden vaihteessa Sierra Nevadan vuoristossa Lake Tahoella, joka on noin neljän tunnin ajomatkan päässä. Siellä oli mahdollisuudet vaikka mihin talvilajiin. Ja paljon oli rinteissä porukkaa.


Kuva Squaw Valleyn laskettelurinteestä Tahoelta. Kun rinteitä on paljon (pelkästään Squaw Valleyssa 177 rinnettä!) ja ne ovat isoja, uppoaa niihin iso väkimäärä ihan tuosta vaan.

Meille suomalaisille voi olla itsestäänselvyys, että jokainenhan nyt osaa luistella, kiitos perinteiden ja koululiikuntatuntien. Tässä amerikkalaispoika opettelee luistelemaan luistelukoulussa, ihan omalla vapaa-ajallaan. 

Lenkkien ja laskujen lisäksi perinteiset liikuntalajit, kuten kuntosali, ohjatut jooga- ja jumppatunnit sekä pyöräily vetävät paikallisia puoleensa, ihan kuin missä tahansa muuallakin. Näiden liikunnallisten harrastusten lisäksi täällä harrastetaan muutakin ja niistä seuraavaksi. 
  

Lipittely


Pohjois-Kalifornia tarjoaa mitä parhaimmat mahdollisuudet viiniharrastamiseen, sillä yksi maailman huippuviinialueista, Napa Valley, sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Bay Arealta. Napa Valleyn rinnalle arvostuksessa on noussut sen vieressä sijaitseva Sonoma Valley ja sen viinit. Pistäkääpä alue mieleen! Siitä kuullaan vielä. Ja vaikkei ajaisi näille itse viininviljelyalueille, on maistiaisia ja makuelämyksiä viineistä mahdollisuus nauttia muuallakin. Monet pikku kaupungit täällä Piilaaksossakin ja sen liepeillä ovat nimittäin erikoistuneet viininmaistelubaareihin. Yksi tällainen on mm. pikkuruinen Saratoga Village.

Alaotsikon mukaisesti puhun siis viinin lipittelystä. Täällä tosiaankin viinejä harrastetaan eli niitä maistellaan, niistä nautiskellaan ja niistä keskustellaan. Perisuomalaista bottoms up -meininkiä en ole amerikkalaisten nähnyt harrastavan.


Viinitilojen maistiaisannokset ovat kooltaan maltillisia. Kuva on Sterlingin viinitilalta Napa-laaksosta viime joulukuulta.

Lahjoitus


Kalifornialaiset tuntuvat lahjoittavan ahkerasti rahaa, tavaroita sekä omaa aikaansa vapaaehtoistyön kautta. Ehkä tämä pätee kaikkiin amerikkalaisiin. Ainakin suomalaisen silmin tämä toiminta pomppaa täällä paljon voimakkaammin esiin kuin Suomessa. Erilaisia hyväntekeväisyyskampanjoita harrastetaan ihan koko perheen voimin, yhdessä tekemällä. Televisiossa näytettiin mm., kuinka Yhdysvaltain sotilaille lähetettiin sotatantereelle kiitospäivän ja tulevan joulun kunniaksi paketteja, jotka sisälsivät tuliaisia sotilaille, jotka eivät olleet päässeet pitkään aikaan käymään kotimaassaan. Tähän tuliaispakettien paketoimiseen sekä pakettien kantamiseen kuljetusrekkaan osallistui muiden joukossa yksi isä alle 10-vuotiaan tyttärensä kanssa. Näin osa amerikkalaislapsista oppii auttamisen kulttuurin jo pienestä pitäen.

Samoin, kun joulukuussa Pohjois-Kaliforniaan ennustettiin kovia myrskyjä ja rankkasateita, moni kalifornialainen osallistui vapaaehtoisena hiekkasäkkien täyttökampanjoihin uurastaen pitkää päivää, osa jopa läpi yön. Oltiin valmiita antamaan omaa aikaa yhteiseksi hyväksi. 
Opasteet hiekkasäkkien täyttöpaikalle.

Mielestäni täällä on siis paljon enemmän yhteiseen hiileen puhaltamisen henkeä kuin Suomessa. Olen saanut itsekin tiettyjen paikallisten Facebook-ryhmien kautta kutsuja tai ilmoituksia vapaaehtoistyökohteista. Työtä tehdään usein kodittomien ja/tai vähävaraisten hyväksi esimerkiksi jakamalla ruoka-annoksia tai valmistamalla heille aterioita paikan päällä.

Myös tavaroiden lahjoittaminen korostuu mielestäni täällä Suomea enemmän. Eikä keräyskoriin suinkaan heitetä vanhaa ja risaista tavaraa, vaan ihan uuttakin. Hyvä esimerkki tästä oli kerskakulutusjuhla Black Fridayn ja Cyber Mondayn jälkeinen tiistai, joka on nimetty Giving Tuesdayksi. Kansan kenties potiessa huonoa omaatuntoa omasta tuhlailustaan, oli mahdollisuus tehdä hyvää ja antaa esimerkiksi juuri ostamansa lelu vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Lelujen keräyslaatikko oli sijoitettu lelukauppaan heti kassojen jälkeen.

Lisäksi amerikkalaiset tuntuvat polkaisevan pystyyn varainkeräyskampanjoita tuon tuostakin. Yksikin tapaus oli tällainen: Eräässä ravintolassa Palo Altossa työskenteli valkovenäläinen opiskelijapoika. Poika oli kovin pidetty ja ahkera työntekijä. Valitettavasti poika kuoli, mutta hänen perheellään ei ollut varaa lähettää pojan ruumista kotimaahan haudattavaksi. Pojan työkaverit laittoivat varainkeruun pystyyn ja pian tarvittavat rahat olivatkin jo koossa. Eipä taitaisi taaskaan suomalainen byrokratia taipua tuosta vain sormia napsauttamalla rahankeräykseen johonkin kohteeseen. Veikkaan, että parit blanketit siinä pitäisi täyttää ja lupaa anoa. Eikä taida olla aina ihan saletti, että lupa keräykselle edes heltiää.

Vaatteiden ja kenkien lahjoituslaatikoita näkee useilla nurkilla ja katujen varsilla.


Lemmikit


Lisäksi amerikkalaiset tuntuvat olevan todella eläinrakasta porukkaa. Tosi monella on yksi tai useampi kissa tai koira kotieläimenä ja tämä näkyy myös eläintarvikkeidenkin tarjonnassa: lemmikkieläinten ruoille, leluille ja hoitotarvikkeille on omia, isoja kokonaisia tavarataloja! Eli lemmikeihin todella halutaan panostaa. Ja tehdään tietenkin amerikkalaiseen tapaan myös bisnestä siinä sivussa kaikella tällä. Suosiotaan viime aikoina ovat kasvattaneet esimerkiksi lemmikkien päivähoitopaikat. Kun ihmisille kertyy matkoineen kaikkineen työpäiville mittaa, he vievät lemmikkinsä päivähoitoon työpäivänsä ajaksi. Samoin olen seurannut naapuriperheen isää. Isä autoilee joka arkipäivä lounasaikaan kotiin käyttämään perheen koiraa ulkona. Aika kunnioitettava suoritus näillä liikennemäärillä ja ruuhkilla, mutta tuo viitseliäisyys on sen koiran onni. 
Rapsuti, rapsuti. Ajattelepas omalle polvelle tätä karvakorvaa. Awwww!

Yleistäen, totta kai


Tähän poimimani kalifornialaisten harrastusten listaus ei takuulla ole kattava. Vapaa-ajan viettotavoissa löytyy kirjoa laidasta laitaan. Tekstiä kirjoittaessani tulinkin pohtineeksi, että jos minun pitäisi mainita vain pari kolme tapaa, jolla suomalaiset vapaa-aikaansa viettävät, mitä nostaisin esille? Sauna ja penkkiurheilu? Kuntosali ja juoksu? Oululaisten pyöräily ja autolla punaisia päin ajaminen? On likimain mahdotonta määrittää vain paria lajia, jotka kuvaisivat kattavasti koko kansaa. Tälle kalifornialaisten l-alkuisten lajien listalle taisivat lopulta päätyä sellaiset suosikkiharrasteet, joista itse olen ollut hiukan yllättynyt (retkeilyn suosio), sekä ne, jotka poikkeavat suomalaisten suosimista vapaa-ajan viettotavoista (hyväntekeväisyys ja viinituntemus).


Mutta hei, tänne on nyt viikonlopuksi luvattu pitkästä aikaa yli +20 Celsius-asteen lämpötiloja, joten aion viettää omaa vapaa-aikaani seuraavaksi ulkona. Tiedä vaikka pääsisi noiden kalifornialaisten s- ja b-alkuisten harrasteiden pariin!

Eli nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. 1. Edellisessä postauksessani kirjoittelin mm. drive-thru-rukoilusta ja kuinka paavi on suunnitellut vierailua Kaliforniaan. Julkaisin blogin paikallista aikaa aamulla ja kuinka ollakaan, samana iltana uutisissa kerrottiin, ettei Kalifornia taidakaan sopia paavin kiertueaikatauluihin. Paavi vetosi kiireisiin. Tulipa vain mieleeni, että olikohan paavi saanut vihiä, millaisia penkerepatsasteluja täällä hänen päänsä menoksi oli suunniteltu ja päätti kiertää Kalifornian kaukaa. :-D

PS. 2. Sain myös tiedustelun, tarvitseeko Amerikassa lomaileva turisti shekkejä? Ei tarvitse. Riihikuivilla dollareilla ja luottokortilla pärjää. 

maanantai 19. tammikuuta 2015

Drive-thru -kulttuurista Amerikassa

Mihin kaikkiin paikkoihin sitä voikaan Amerikassa autollaan ajaa? Siitä ajattelin kirjoitella teille tällä kertaa.

Amerikka on tunnettu monista drive-thru-paikoistaan ja toki niitä löytyy Suomestakin, lähinnä kansainvälisten pikaruokaketjujen ja vielä nykyisin muutamien yksityistenkin autogrilleinä. Pikaruokapaikkojen autokaistat ovat täällä todella yleisiä. Ja eri pikaruokaketjujahan täällä riittää!

Kaliforniassa olen tainnut tähän mennessä törmätä vain näihin ruokapaikkojen autokaistoihin. Washingtonin osavaltiossa kiitospäivän aikaan vieraillessamme eteen tupsahti myös useita drive-thru-pankkeja sekä drive-thru-apteekkeja. Erikoisen näköistä touhua oli se. Apteekitkin loistivat vitivalkoisina ja näyttivät kadun poskessa lähinnä kliinisille huoltoasemille. No, ihmisiähän siellä sitten huolletaankin. Onko se sitten niin, että täällä ihmisillä on vaan niin huisin kiire saada lainalleen lisäaikaa tai penisilliinit poskeen, että nuokin pitää hoitaa auton ikkunasta käsin? Vaiko sitten laiskuus ja arkiliikunnan minimointi?
Perinteinen pikaruokapaikan drive-thru-kaista.

Drive-thru Praying


Yksi hulluimmista jutuista, mikä tällä drive-thru-rintamalla eteen on tullut, on kuitenkin drive-thru praying! Suomeksi siis jotakin läpiajorukoilua. Eli ajat autollasi jonossa kuin nakkikopille konsanaan, avaat ikkunan, tarraat tien poskessa seisoksivaa pappia käsistä kiinni ja rukoilet. Siinä auton käydessä ja penkistäsi nousematta. Rukoilu on ihan ok, ken sitä aktiivisesti harrastaa, mutta että sekin pitää tehdä näin "helpoksi", amerikkalaisittain. Eikö edes sen vuoksi voisi autostaan takalistoaan nostaa? Minulla kun on sitä paitsi ollut tähän asti käsitys, että rukoillessa nimenomaan hiljennytään ja rauhoitutaan, mutta Ameriikan malliin sekin hoidetaan sitten näin. Pakoputken pöristessä. Jälleen kerran voin siis vain todeta, että kukin tyylillään. 

Uutisissa tästä autosta rukoilemisesta kerrottiin ja puuskahdin, että kai nyt kyseessä on hyvän tähden vain joku kokeilu! Ei taida olla, sillä hakutuloksia napsahti näytölle haulla 'Drive-thru-praying' useista eri osavaltioista. Samaisessa TV-uutisessa muuten ilmoitettiin, että paavi on tulossa tänne vierailulle vuoden 2015 aikana. Etteivät vain siihen vierailun yhteyteen suunnittelisi tällaista? Ei muuta kuin paavi penkereelle patsastelemaan ja autoista akkunat auki. Voi paavi parkaa!
Grace-katedraali San Franciscon Nob Hillissa. Eikö tämä olisi sopivampi paikka rukoilulle?


Tuosta edellisestä minulla ei ole, eikä todennäköisesti tule olemaankaan omakohtaista kokemusta, mutta tästä seuraavasta sen sijaan on. Pitäkääpä tuolin käsinojistanne kiinni!


Bikini-drive-thru-coffee


Matkailu tosiaan avartaa, myös kaula-aukkoja. Ja kun tarpeeksi kauas matkustaa, ei kaula-aukkoja ole enää ollenkaan. Katsos, kun ei ole sitä paitaakaan. Nimittäin kun siellä sukulaisissa Washingtonin osavaltiossa vierailimme, tulivat eteen nämä bikinikahvilat. 

Kuten varmasti moni tietääkin entuudestaan, on maailmanlaajuisesti levinnyt Starbucks-kahvilaketju juuri Washingtonin Seattlesta lähtöisin. Tuosta osavaltiosta on tullut myös jotakin muuta kahvimaailmaan: bikini-drive-thru-coffee shops eli suomeksi ja suoraan tissikahvilat! Kyseessä on pikkuruinen iloisen värinen koju, josta myydään kahvia. Autot jonottavat myyntiluukulle ja kahvin valmistaa sinulle yläosattomissa, pelkissä tangoissaan sipsutteleva naisihminen. Boob barista, Washingtonin lahja maailmalle, kuten ukkokultani totesi. Kuulema muutamat kahvikojut on varusteltu miesbaristoilla tasapuolisuuden nimissä. 

Bikini-drive-thru-kahvilat keksittiin Washingtonin osavaltiossa jo 2000-luvun alussa ja ovat siellä jo varsin yleinen näky. Ukkokultahan se tietenkin säntäsi heti netin kimppuun ja selvitti, että muutama kappale näitä kahviloita löytyy jo Kalifornian osavaltiostakin. Kuinkahan tällainen istuisi kovan kahvikulutuksen maahan Suomeen? Voisi kahvinjuonti lisääntyä entisestään. Tästä osviittaa nimittäin tuli: Yllättäen sekä ukkokultani, että sukulaismiehensä halusivatkin kupilliset kahvia, vaikkeivät muutoin kovia kahvinjuojia olekaan. Ja niinpä menimme bikinibaristalta kahvit hakemaan. Olihan se kokemus! Ihan kaikille meille! :-)

Tässä alla olevassa kuvassa jonotamme bikini-drive-thru-coffee shopiin. Myyjättärestä en tohtinut lähikuvaa ottaa. Hän oli pulloon laitettavan kaunis, mutta kovin oli laiha luikku ja mahtoi tyttöstä palella pelkissä pitsipöksyissä, kun ulkolämpötila oli kuvassakin näkyvä 32 F (0 Celsius-astetta). Kojun myyntiluukut olivat auki kahteen suuntaan, joten läpivetokin oli taattu. Mutta urhoollisen iloisesti hän meitä palveli.

Sellainen pieni epäloogisuus näiden bikini-drive-thru-kahviloiden nimessä mielestäni on, että termillä bikinihän viitataan kaksiosaiseen asuun, mutta oman kokemukseni perusteella ja lisäksi ukkokullan sukulaismiehen sanoihin luottaen, kyllä ne kaikki myyjät kojuissaan yksiosaisissa asuissa, tyyliin topless, kahveja valmistavat. No, täytyy varmaan laskea myyjän verkkosukat asun toiseksi osaksi, niin täyttäähän se sitten bikinin määritelmän. :-)

Tulin myös siihen tulokseen, ettei näiden kojujen myyjättärillä taida olla kovin pitkiä baristakoulutuksia plakkareissaan. Tästä kieli se, että tilausta tehdessämme myyjä kysyi meiltä viattomasti: "Ai niin, cappuccino. Olikse se, jossa oli sitä vaahdotettua maitoa?" Ilmeisesti cappuccino ei ollut kovin usein tilattu tuote. Että sellainen kahvikoju. Mutta cappuccinoni sain ja mahtava kokemushan se oli. Minua jänskätti taatusti enemmän kuin sitä myyjää.

Se täytyy vielä tähän todeta, ettei bikinikahvilan cappuccino yltänyt ihan Top 3:een kaikkien aikojen kahvimakuelämyksissäni. Eikä vielä Top 10:kään. Ja totta, ei näihin kahviloihin taideta tulla asiakkaaksi laadukkaan kahvinsa vuoksi. ;-)

Loppupohdinnat


Autoilijoiden Amerikassa voit siis auton ikkunasta käsin hoitaa ainakin ruokailun, kahvittelun silmäniloineen, pankki- ja apteekkiasiat sekä rukoilla. Lisäksi, aivan kuten elokuvissa, täällä voi mennä myös drive-in-elokuviin. Eli katsella elokuvaa isolta valkokankaalta ulkona omasta autosta. Tämä viihdyke onkin itselläni vielä kokeilematta. Ehkä kokeilen sitä näistä seuraavaksi. 

Mene ja tiedä sitten, joko näiden jälkeen on drive-thru-kulttuurin hullutuksista ns. kaiken nähnyt. Ehkä ei. Jokin voi vielä seuraavan nurkan takana yllättää, onhan tämä kuitenkin Amerikka. Mutta lienee sitä sulateltavaa näissäkin hetkeksi.

Uusi yllätyksiä odotellessa sanon nyt hei, se on yhtä hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 15. tammikuuta 2015

Amerikkalaisista pankeista ja maksukäytännöistä

Pankit


Se mikä täällä rapakon takana on mahtavaa, on pankkien aukioloajat. Pankit ovat auki myös lauantaisin eli juuri silloin kun työssä käyvillä ihmisillä on niissä aikaa ja mahdollisuus asioida. Parhaat näyttävät olevan auki lauantaisin jopa iltakuuteen asti. Wau! Ja kun tässä yhtenä lauantaina pankissa kävimme, niin kylläpä vain riitti asiakkaita. Tätä minä sanon palveluksi. Ollaan auki silloin kuin se asiakkaillekin sopii! Myös arki-iltaisin pankkipalveluita saa alkuillan tunneille saakka. 

Suomessahan pyritään asiakkaat karistamaan pankeista pois ja netin ääreen, työvoiman vähentämiseksi tietenkin. Ja jos sinulla onnettomalla sattuu olemaan jokin asia, jonka vuoksi joudut Suomessa konttoriin asti menemään, niin se lysti maksaa! Jokohan ovat pankkisalin oven aukaisun siellä Suomessa hinnoitelleet?

Sitten hiukan lisää vertailua: Suomen pankkisaleissa on usein infotiski. Mikäli et tiedä, mille osastolle asiasi kuuluu tai tarvitset muuta neuvoa, jonotat ensin infotiskille. Täällä homma toimii niin päin, että jos astut pankkiin ja näytät hukassa olevalle, aulassa päivystävä pankkivirkailija kävelee sinun luoksesi(!) ja tulee kysymään, mitä etsit ja kuinka voimme palvella. Onhan tässä eroa, on. 


Chase-pankki. Minua hiukan arveluttaisi tallettaa roposiani pankkiin, jonka nimi tarkoittaa ajojahtia. Jahtaisinko minä sen jälkeen omia rahojani vai pankki minua, vai mitä?


Pankkitilin aukaisu


Ulkomaalaisena ja vasta maahan muuttaneena pankkitilin aukaisu tuntui käyvän helposti. Tästä tosin on kokemusta vain ukkokultani kautta. Itselläni kun ei ole paikallisia tulojakaan, en ole vielä nähnyt tarpeelliseksi avata omaa amerikkalaista pankkitiliä. Tilin aukaisu ukkokullalle kävi käden käänteessä. Tuossa vaiheessa hänellä ei ollut vielä paikallista sosiaaliturvatunnustakaan, mutta henkilöllisyyden todistamiseksi riitti tietenkin passi ja perusteeksi, miksi tilin haluaa aukaista, kävi työsopimus paikalliseen IT-yritykseen. Tilin avaamisen yhteydessä pankista sai vain pankkikortin, luottokortin odotteluun meni muutama viikko. Luottokortti onkin Amerikassa kultaakin arvokkaampi kerättävän luottohistorian vuoksi, mutta kirjoitan siitä tuonnempana lisää.

Toinen syy, miksi en ole avannut omaa pankkitiliäni, on amerikkalaisten pankkien hinnoittelumallit asiakkailleen. Täällä laitetaan ns. köyhät kyykkyyn ja pennittömät polvilleen. Mitä vähemmän sinulla on säästöjä, mitä pienempi säännöllinen tulosi on ja mitä vähemmän sinulla on lainaa pankista, sitä enemmän pankkipalvelusi maksavat! Jossakin pankissa taisi olla 10 000 dollaria se ensimmäinen kynnys, eli jos tiliä avatessasi sinulla on laittaa heti tuo summa rahaa tilille, saat huomattavasti edullisemmat palvelut. 

Suomessa taitaa olla samansuuntainen trendi, mutta täällä noilla pankkipalveluilla sitten todellakin rahastetaan, jos eivät taskusi pullota setelitukkoja valmiiksi kun pankin asiakkaaksi astelet. Suomessa itselleni tutuksi tulleet muutaman euron kuukausimaksut olisivat täällä pilipalikustannuksia. Täällä vähemmän varakkaalle asiakkaalle tilinhoitomaksut kuukaudessa ovat moninkertaiset. Ja auta armias, jos menet ja ylität tilisi! Se vasta tuleekin kalliiksi! Tulee ikäänkuin tuplarangaistus. Olenkin kuullut, että jos vähempivarainen täällä tilinsä ylittää, voivat hänen talousasiansa heittää lopullisesti kuperkeikkaa sen jälkeen. Niin korkeita tilin ylitysmaksut voivat osassa pankkeja olla. Raadollista, mutta lienee totta, että pitää niille pankeissa työskenteleville shekkien skannaajillekin jostakin palkkarahat repiä. Tuntuu vaan, että sakotetaankohan tässä nyt vähän väärää kohderyhmää...


Kahden dollarin seteli on harvinaisempi näky amerikkalaisessa rahavirrassa. Jotkut keräilevät näitä ja noutavat asioikseen myös pankista.

Askel askeleelta nykyaikaan


Moni on tiedustellut, kuinka palkanmaksu Amerikassa tänä päivänä hoidetaan. Ukkokultani palkanmaksu tapahtuu jo ihan nykyaikaisesti: palkka maksetaan kaksi kertaa kuussa suoraan tilille. Eli mitään shekinluovutuskuvioita ei ainakaan tässä kansainvälisessä IT-alan yrityksessä enää harrasteta. 

Myös nettipankki alkaa olla käyttökelpoinen täälläkin. Ei toki vedä missään nimessä vertoja suomalaissiskolleen, mutta ainakin omien tilitapahtumien ajantasainen seuranta hoituu nettipankin kautta mutkattomasti. Edelleen kuitenkin tietyt tahot laskuttavat kaiken perinteisillä postissa tulevilla paperilaskuilla ja odottavat myös laskunmaksun tapahtuvan shekillä, joka lähetetään kirjekuoressa postitse. Laskun maksamisesta shekillä kerroinkin tarkemmin postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 1.

Taloyhtiömmekin siirtyi loppusyksyn 2014 aikana tarjoamaan myös nettimaksumahdollisuutta vuokranmaksun yhteydessä. Iso harppaus heille ja ovatkin jaksaneet sitä nyt kovasti mainostaa kuinka he ovat nyt niin edistyksellisiä! Vuokran voi maksaa myös luottokortilla, mutta tässä maksutavassa joudut maksamaan 4% ekstraa.


Takapajuisuuttakin vielä löytyy


Yksi juttu, mikä on mielestäni edelleen kovin takapajuista joidenkin pankkien toiminnassa on seuraava: Jos lähdet matkoille ulkomaille, tulee sinun ilmoittaa siitä etukäteen pankillesi. Ja tällaisessa tapauksessa muuten myös Yhdysvaltojen oma osavaltio Havaiji katsotaan ulkomaaksi. Eli ensisijaisena oletuksena pankissa on, että jos korttiasi käytetään ulkomailla, se on auttamattomasti vorojen hyppysissä, eikä voida olettaa, että olisit itse matkoilla. No okei, ei sitten mennä sulkemaan korttiasi turhaan, mutta jotenkin tämä on minusta vaan niin vanhanaikaista. Varsinkin kun on itse reissannut ja vinguttanut korttia ulkomailla jo iät ja ajat. 

Tässä käytännössä voi toki olla taustalla se, että iso osa amerikkalaisista ei koskaan matkusta Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Joko he eivät yksinkertaisesti vaan matkusta tai sitten heille riittää omassa maassaan reissailu ja riittäähän täällä toki näkemistä laidasta laitaan, sitä en voi kieltää. 

Mutta silti jotenkin tällainen pankkiin ilmoittaminen omasta loma- tai työmatkasta tuntuu vaan itsestäni niin menneen vuosituhannen lumille. Mieti nyt tätäkin: Jos olisin Oulussa ja päättäisin ex tempore lähteä päiväseltään reissun Haaparannan Ikeaan. Pitäisi soittaa pankkiin etukäteen, että hei pankkitäti/-setä, jos tilitapahtumissani näkyy kohta lihapullat ja muusi på svenska, niin minä se vain olen, eikä kauhea konna. Hohhoijaa! Onneksi ukkokullan amerikkalaisessa pankissa ei tätä ilmoituskäytäntöä ole ja uskaltaa reissata ilman "isoveljelle" ilmoittelujakin. Saa syödä ne Ikean lihapullat vaikka Kanadassa aivan rauhassa ilman pelkoa, että kortti laitetaan 'tiks kiinni'. ;-)

Kahisevasta muoviin


Kävin itse ensimmäisen kerran Amerikassa vuonna 2009, kun matkustimme New Yorkiin ja siitä edelleen Montrealiin Kanadaan. Ennen tuota NYC:n matkaa ja vielä sen jälkeenkin minulla oli vahva käsitys, että Amerikka on käteiskulttuurin maa. Joka paikassa maksettiin käteisellä, jo pelkästään tippauksen vuoksi. Tässä on mielestäni tapahtunut muutosta. Nykyään kortilla maksaminen on paljon yleisempää, toki pienten ostosten yhteydessä, kuten ostaessasi oluen kuppilassa, maksu on helpompi hoitaa käteisellä.


Muovi- ja paperirahaa.

Tippaaminen


No mitenkäs se tippaaminen sitten tapahtuu korttimaksun yhteydessä? Useimmissa ruokaravintoloissa tarjoilija tuo sinulle laskun, jonka loppusumma on ilman tippejä. Annat tarjoilijalle korttisi, joka käydään vinguttamassa tarjoilijan toimesta tiskillä ns. avoimelle summalle. Tämän jälkeen tarjoilija tuo korttisi ja kaksi eri kuittia takaisin. Toinen kuiteista on ravintolalle jäävä kuitti ja tähän asiakas merkitsee tipattavan summan ja yhteenlasketun kokonaissumman, jonka ravintola sinulta lopulta veloittaa. Toinen kuitti on asiakkaan kappale (customer copy), johon voit merkitä itsellesi muistiin, kuinka paljon tippiä päätit antaa ja voit sitten myöhemmin tarkistaa tämän kuitin kanssa, että se oikea summa on todella veloitettu tililtäsi. Kertaakaan ei veloitettavissa summissa kyllä ole meidän kohdalla vilunkia tehty. Joissakin, tosin harvemmissa paikoissa olen nähnyt myös, että maksupääte tuodaan asiakkaalle tai asiakas hoitaa laskun maksupäätteellä tiskillä ja tällöin maksupäätteellä voi valita valmiiksi annetuista prosentuaalisista tipin määristä, kuinka paljon tippiä haluat antaa. 

Tänä päivänä tippauksen suuruus, ainakin täällä Pohjois-Kaliforniassa, on 15-20% laskun kokonaissummasta. Voit siis oitis unohtaa sen taskunpohjalta pelkästään pikku kolikkojen kaivelun ja uskoen hoitavasi tippauksen sillä. Jos saamasi palvelu on ollut 'ihan ok', tällöin annetaan tippiä 15%. Jos taas olet oikein tyytyväinen, on vähintään 20% tippi paikallaan. 


Tippaamiseen harvoin pelkät kolikot riittävät.
Tällaisia kiliseviä ja kahisevia juttuja tällä kertaa. Ja tämä olikin yksi minulta toivottu aihe. Toivottavasti saitte postauksestani vastauksiakin mieltänne askarruttaneisiin kysymyksiin.

Nyt sanon hei, se on yhtä hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 12. tammikuuta 2015

San Franciscossa tehtiin historiaa

Golden Gate -silta kiinni!


Tammikuun toisena viikonloppuna vuonna 2015 San Franciscossa tapahtui jotakin historiallista: Kaupungin yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Golden Gate -silta, suljettiin koko viikonlopuksi autoliikenteeltä ensimmäisen kerran sen 77-vuotisen historiansa aikana. Aiemmin liikenne sillalla on ollut katkaistuna vain pari kolme kertaa lyhytkestoisesti sääolosuhteiden, lähinnä rajujen tuulten vuoksi.


Golden Gate. Taustalla San Francisco ja vasemmassa reunassa Alcatrazin vankilasaari.


Syinä tähän viikonlopun kestävään autoliikenteen estämiseen olivat sillalle asennetteva liikuteltava, suojaava keskikaide ja tuon kaiteen testaustoimet ennen käyttöönottoa. Uusi kaistaerottelija on joustavaa materiaalia ja korkeutta sillä on yli puoli metriä. Sillalla on yhteensä kuusi ajokaistaa ja uuden, koneellisesti siirrettävän suojakaiteen avulla voidaan jatkossa lisätä ajokaistojen määrää helpommin siihen suuntaan, johon ruuhkaliikennettä on enemmän. Tähän asti kaistajakoa on muutettu henkilötyövoimin. Kysyn vaan, kuinka turvallista on ollut mennä hurjan liikenteen sekaan ajokaistojen väliin muuttamaan käsityönä kaistatolppien paikkaa... 


Road Zipper -kone tekemässä testiajoa suojakaiteen siirtämiseksi sunnuntaina 11.1.2015.
Suojakaide siirtyy yhden kaistan verran vasemmalle.


Suojakaiteella toinenkin tehtävä


Golden Gate -silta on maailman toiseksi suosituin itsemurhien teko-/yrityspaikka. Keskimäärin joka toinen päivä joku yrittää hypätä sillalta ja osa heistä onnistuu. Niinpä joka toinen viikko joku kuolee sillalla tai sillalta. Eniten Golden Gate -sillalla tehtiin itsemurhia elokuussa 2013, jolloin 10 ihmistä kuoli hypäten sillalta tuon yhden kuukauden aikana. Ts. yksi itsemurha elokuun joka kolmas päivä. Tuona vuonna 2013 kaikkiaan 46 ihmistä teki itsemurhan sillalta, eli yksi henkilö melkein vuoden jokaisena viikkona. Lisäksi samaisena vuonna peräti 118 henkilöä saatiin estetyksi tekemästä itsemurhaa. 

Itsemurhakandidaatit joko hyppäävät sillalta tai ohjaavat autonsa vastaantulevien kaistalle. Näin ollen uudella suojakaiteella ajosuuntien välissä on myös toinen tärkeä tehtävä. Sillä pyritään estämään näitä jälkimmäisiä itsemurhakandidaatteja, jotka ajavat sillalla tahallaan kovaa vauhtia ja suuntaavat ajokkinsa päin vastaantulevia. 

Golden Gate -sillan itsemurhatilastojen synkkiä lukuja otin tähän postaukseeni Wikipediasta. Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten, että kansainvälisellä sivustolla, jolla on kootusti suosituimpia itsemurhapaikkoja kautta maapallon, on mainittu myös Tuiran sillat Oulusta!

Mutta yritetäänpäs nyt vaihtaa hiukan iloisemmalle vaihteelle, jatkaen kuitenkin vielä Golden Gate -sillasta. 


Trafiikkia riittää 


Golden Gate -silta on San Franciscon työmatkaliikenteelle yksi olennainen kulkuväylä. Myös viikonloppuisin on jonkin verran työmatkaliikennettä sekä sen lisäksi ostosmatkoja SF:n keskustaan sekä viikonlopun lomaliikennettä kaupungin keskustasta pois päin. Päivittäin sillan ylittää keskimäärin 80 000 autoa - yhteen suuntaan. Niinpä sillan sulkeminen kokonaiseksi viikonlopuksi vaati tiedottamista ja vielä kerran tiedottamista, jotta ne 160 000 autoa päivässä saatiin kulkemaan vaihtoehtoisia reittejä.


Ainutkertaisia otoksia 


Valokuvausmielessä viikonloppu sillalla oli siis täysin poikkeuksellinen, sillä siltaa pääsi kuvaamaan ilman autoliikennettä! Ja sinnehän mekin sitten Suomi-vieraamme kanssa menimme. Sillan toisen laidan jalankulkijoille ja pyöräilijöille varattu väylä oli nimittäin jätetty auki ja näin ihmiset pääsivät seuraamaan sillalle tehtäviä muutoksia sekä valokuvaamaan. 

Ero aikaisempiin visiitteihini sillalla olikin huomattava. Sillalla oli oikeasti tosi hiljaista, koska liikenteen melua ei ollut. Pari työkonetta hääräsi sillalla kauempana sekä tietenkin kuvaan kuuluivat turistien ja paikallistenkin huokailemat 'ooh!'-huudahdukset. Taustalla humisivat tuuli ja meri. Ei ainoankaan moottorin pörinää. Kaikista vierailukerroistani tuolla sillalla tämä kerta oli kyllä kaikkein vaikuttavin juuri tuon hiljaisuuden vuoksi. 


Golden Gate -silta ilman auton autoa. Onkohan niin, että seuraavan kerran tällaisen kuvan saa taas 77 vuoden kuluttua?

Silta jälleen auki


Tätä kirjoittaessani silta on jälleen aukaistu liikenteelle ja uutta koneella hoidettavaa kaistajaon vaihtoa on päästy käyttämään. Ensimmäisen parin tunnin aikana liikenteen aukaisun jälkeen sillalla sattui kuitenkin heti kuuden auton kolari. Onnettomuus tapahtui oletettavasti todella sankan aamusumun ansiosta, mikä ei ole suinkaan harvinainen näky Golden Gatella. Eli ei mennyt liikenteen avaaminen ihan niin kuin Strömsössä. Valitettavasti. Jäämme siis pienellä jännityksellä seuraamaan, kuinka uusi kaistoitus sillalla sujuu ja saadaanko ruuhkia purettua aiempaa helpommin. 

Jottei kenellekään jäisi pahaa mieltä noista todella surullisista itsemurhaluvuista, pohdin teille loppukevennyksenä vielä yhtä aurinkoista asiaa.


Päivän piteneminen


Myös täällä Pohjois-Kalifroniassa on alkanut päivä pitenemään. Tällä hetkellä päivän pituus on 9 h 46 min ja lisää pituutta sille tulee hiukan yli minuutin verran joka päivä. Mutta se, mitä olen nyt heti alkuvuodesta ihmetellyt on ollut seikka, että päivä pitenee suurimmaksi osaksi pelkästään ilta-ajasta. Eli auringonnousu on tapahtunut jopa 7-9 päivän ajan täsmälleen samalla kellonlyömällä (tänään klo 7:25), mutta auringonlasku tapahtuu aina minuuttia myöhemmin. Sitten auringonnousu liikahtaa yhden minuutin aikaisemmaksi sekin, mutta pysyttelee taas samassa kellonlyömässä monta päivää. Erikoista.

Jos otetaan tähän vertailuesimerkkinä Oulu ja päivän piteneminen siellä, niin päivä pitenee Oulussa yli viidellä minuutilla päivittäin ja piteneminen tapahtuu sekä
aamu-, että ilta-ajasta. Mutta täällä päivän piteneminen tapahtuu selvästi iltapainotteisesti. Mistäköhän se tämäkin oikein johtuu? Tässähän pitäisi nyt alkaa tutkailemaan maapallon ja taivaankappaleiden asentoja ja liikehdintää tarkemmin vai osaako joku heittää lonkalta syyn tälle ilmiölle?


Golden Gate ilta-auringossa.


Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Eli nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 8. tammikuuta 2015

Lake Tahoe, osa 3, matkustusvinkkejä

Parissa edellisessä postauksessani (Lake Tahoe, osat 1  ja 2) kerroin, mitä itse näin ja koin Tahoella sekä mitä alueella voi mm. harrastaa. Jos jollakin sattui syttymään matkakuume tuonne upeiden maisemien äärelle, ajattelin vielä kertoa pari matkustusvinkkiä. Tosin melko lyhykäisen viiden päivän reissun sinne vasta itsekin tein, mutta jotakin infoa tarttui mukaan jo tältäkin matkalta.


Rantamaisemaa Pohjois-Tahoella.

Miten Tahoelle pääsee?


Tahoejärvelle pääsee kätevästi autolla ja ajomatka San Franciscosta tai Piilaaksosta ilman ruuhkia ja hankalia keliolosuhteita kestää noin 4 tuntia. Talvella keli voi tosiaan yllättää ja auton rengasketjut on syytä pitää mukana. Jos lumitilanne on vaikeampi ja omien rengasketjujen käyttö arveluttaa, voi lentää ensin Renoon ja ottaa sieltä rengasketjuin varustetun vuokra-auton alle. Ajomatka Renosta Pohjois-Tahoelle kestää suopeissa olosuhteissa alle tunnin. 

Tahoella näytti olevan myös oma pikkuruinen lentokenttä. Ehkä sitäkin kannattaa joissakin tapauksissa harkita. Itse kylläkin koin yhtenä elämyksenä maisemien radikaalin vaihtumisen ja se jäisi ilman automatkailua kokematta. Muita julkisia liikenneyhteyksiä en ole tarkemmin tarkastellut, mutta niitäkin varmasti löytyy.

Kuinka sitten valita alue, johon majoittua? 


Etelä vs. pohjoinen


Etukäteenhän itselläni ei ollut mitään käsitystä, mikä ero eteläisen ja pohjoisen Tahoen alueilla olisi, vai olisiko edes. Vuokramökkimme sijaitsi järven aivan pohjoiskärjessä, kävelymatkan päässä Kings Beachin pienestä kylästä ja ainakin meidän reissua ajatellen se oli onnistunut valinta. 


Kings Beach -kylän katukuvaa.


Uuden vuoden aattona teimme päiväretken ja ajoimme Tahoejärven ympäri pysähtyen aina näköalatasanteille tai järven rantaan. Retken tekoon tosiaan kannattaa varata koko päivä, sillä nähtävää ja ihasteltavaa on paljon. Lounaan nautimme South Lake Tahoen kaupungissa, joka onkin isoin kaupunki järven rannalla reilusti yli 20 000 asukkaallaan. Tämän päiväretken perusteella eteläinen osa oli huomattavasti vilkkaampi ja majoitustarjontaa enemmän hotelleista aina motellien kautta mökkeihin.  Mutta harmillisesti ainakin uuden vuoden aattona klo 15-16 aikaan paikka näytti olevan myös myöhäisteiniporukoiden rilluttelupaikka. Siitä tuli allekirjoittaneelta miinusta. Jotenkin en nimittäin enää tunne kuuluvani ihan samoihin porukoihin teddykarvaiseen tiikerihaalariin pukeutuneen ison miehenalun ja sen karvaisten ötökkäkavereiden kanssa... Mutta hei, joku varmasti tykkää niistäkin! :-) Yökerhotarjontaa oli etelässä muutoinkin enemmän eli joka sellaista kaipaa, kannattaa suunnata eteläosaan. 

Eteläosan yhdeksi eduksi voidaan varmasti laskea suoraan pääkadulta oleva hissiyhteys Tahoen korkeimman vuoren Heavenly-laskettelukeskukseen (korkeus yli 3000 m merenpinnasta). Eli huippurinteisiin pääsi kaupungin keskustasta ilman autoa ja ennen kaikkea ilman parkkipaikan etsimistä, mikä tahtoo täällä olla paikassa kuin paikassa aina vähän haastavaa. Toki laskettelukeskuksiin oli järjestetty myös bussikuljetuksia. 


Eteläisen Tahoen kasinot olivat isompia ja niissä riitti enemmän vilskettä.


Järven pohjoisosan isoin kaupunki sen sijaan oli Nevadan puolella sijaitseva Incline Village (n. 10 000 asukasta). Lähikylässämme Kings Beachissa Kalifornian puolella oli n. 3 800 asukasta. Pohjoisosan eduiksi lasken mielestäni upeammat näköalat, valokuvausmielessä ainakin aivan mahtavat, alueen rauhallisuuden sekä oman tunnelmallisuuden pienissä kylissä. Ja sitä tältä reissulta lähti ainakin itse hakemaan: luonnonhelmaa, hetkeksi pois liikenteen vilinästä ja ihmispaljouden keskeltä. Niin ja tietenkin sitä saunaa! :-) (Saunakokemuksistani Tahoella voit lukea lisää täältä.) Pienuudestaan huolimatta meidänkin lähikylästä löytyi kuitenkin varsin kattavat palvelut: ruokakaupat, kahvilat, ravintolat, kioskit, huoltoasemat ja apteekit.


Kings Beach -kylän raitilta löytyi myös Dog Bakery. Leivotaankohan täällä koiria vai koirille?
Luoteis-Tahoella sijaitseva Squaw Valleyn olympiakylä on kiva paikka vierailla. Ja miksei majoittuakin jos rinnelajeja harrastaa.

Järven eteläosan ehdoton kruunu oli Emerald Bay.

Eteläisen rannan harvoja hienoja alueita oli Emerald Bay. Ehkä upeudessaan laatu korvasi tällä kertaa määrän.

Jospa näistä muutamista vinkeistä olisi jotakin apua mahdollisen Tahoen matkan suunnittelussa. Vaikkakin, ei tästä blogistani pidäkään tulla mitään matkailublogia, mutta ehkä silloin tällöin voin jonkun matkailuvinkinkin mukaan sujauttaa. Vai mitä mieltä olet?

Ensi kerralla kuitenkin taas ihan muita juttuja luvassa. 

Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!