keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Ensimmäinen työnhaku Piilaaksossa ja kuinka siinä kävi

Piilaaksossa on tarjolla avoimia työpaikkoja runsaasti. Pelkästään LinkedInin mukaan Piilaaksossa ja sen lähiympäristössä Bay Arealla on ollut viime aikoina jatkuvasti avoinna reilusti yli 100 000 työpaikkaa. Kaikki avoimet työpaikat eivät toki edes ole löydy Linkedinistä. Avoimia paikkoja siis on, mutta löytääpä joukosta itselleen se sopiva, varsinkaan kun ei ole puhtaasti teknistä tutkintoa tai työkokemusta taskussa. Kyseessä on siis melkoista neulan etsintää heinäsuovasta. Ja vaikka avoimia työpaikkoja on runsaasti, niin voitte uskoa, että täällä niihin riittää myös hakijoita! Työnhaun "helppoudesta" Piilaaksossa voi halutessaan lukea tästä Kauppalehden artikkelista. Jo tovi sitten hain itsekin täällä ensimmäistä työpaikkaa ja siitä kerron teille tällä kertaa. 


Mistä kaikki alkoi?


Olin nähnyt mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen eräässä Facebook-ryhmässä. Kyseessä oli ihan hyväpalkkainen osa-aikatyö. Hakuprosessi oli lopulta kaiken kaikkiaan 4 - 5 -vaiheinen ja kesti noin kolme viikkoa. Ja melkoinen mankelipa se olikin! Ainakin, jos vertaan työnhakukokemuksiini Suomessa.

Otin ensimmäisenä sähköpostitse yhteyttä työpaikkailmoituksen kontaktihenkilöön ja kysyin, vieläkö paikka olisi avoin. Täällähän ei siis läheskään kaikissa työpaikkailmoituksissa ole ns. eräpäivää, johon mennessä työhakemukset pitää lähettää. Jotkut pitävät paikkaa auki niin kauan, että sopiva rekrytoitava löytyy, toiset taas saattavat ottaa vaikkapa ensimmäiset 50 hakemusta sisään ja sen jälkeen haku suljetaan.

Sain vastauksen, että paikka olisi vielä haettavissa. Samassa sähköpostissa minua pyydettiin mahdollisimman nopeasti lähettämään resumé (= amerikkalainen CV, joka poikkeaa suomalaisesta sisarestaan aika lailla). Tässä yhteydessä minua pyydettiin myös allekirjoittamaan kaksi eri salassapitosopimusta. Sopimukset kieltävät minua esimerkiksi jakamasta tietoa hakuprosessin aikana saamastani informaatiosta koskien loppuasiakasta, jolle töitä viime kädessä tehtäisiin. Tällaiset alihankintakuviot ovat enemmän kuin tyypillisiä työllistämiskanavia Piilaaksossa, ei siis mitenkään poikkeus paikallisilla työmarkkinoilla. Salassapitosopimuksista johtuen en siis voi aivan kaikkea tähänkään postaukseen kirjoittaa. Niinpä jos sinulla lukijani tekee mieli jotakin tarkemmin aiheesta kysyä, niin kysyä saa, mutten välttämättä pysty siihen vastaamaan. You know. ;-)

Oma resuméni oli tietenkin vielä täysin keskeneräinen ja lisäksihän se kuuluu täällä räätälöidä jokaista hakemaansa työpaikkaa kohti erikseeen. Ja tässä kohtaa räätälöinnillä tarkoitan muutakin, kuin että papereihin vaihdetaan haettavan työtehtävän titteli. Todella nopea räätälöinti sunnuntai-iltana kotona viikonloppureissumme päätteeksi, tutustuminen useampisivuisiin salassapitosopimuksiin, sopimusten allekirjoitus ja näiden lähettäminen yhdyshenkilölle. Huoh, ehdin jo huokaista, mutta tästähän se mylly vasta alkoikin pyörimään. 

Seuraavaksi minulla oli 24 tuntia aikaa tehdä ja palauttaa ensimmäinen työnäyte. Hiukan otsahikeä siinä pääsi pukkaamaan, mutta olipa oitis mahdollisuus kurkistaa millaiselta varsinainen työ tulisi näyttämään. Palautin työnäytteeni 24 tunnin sisään ja sain ohjeen jäädä odottelemaan tuloksia. Jos läpäisisin tämän vaiheen, pääsisin seuraavaan vaiheeseen. Jos en, työnhakuni katkeaisi siihen.

Muutaman päivän kuluttua sain odottamani vastauksen. Olin päässyt seuraavaan hakuprosessin vaiheeseen. Nyt eteen tuli teknisen testauksen, toisen työnäytteen antamisen sekä henkilökohtaisen haastattelun vaihe. Nämä tapahtuivat etäyhteyden avulla. Haastattelija sijaitsi fyysisesti Etelä-Amerikassa, joten aikaeroista johtuen aikataulusäätöä molemmille osapuolille sopivan haastatteluajan löytämiseksi jouduttiin hiukan tekemään. Niin, haastattelija oli tosiaan Etelä-Amerikassa, vaikka rekrytoiva yritys ei ollut edes kummaltakaan Amerikan mantereelta. Että ihan kansainvälinen meininki siis.

Tähän tekniseen testaukseen, toisen työnäytteen antamiseen ja haastatteluun oli varattu aikaa yhteensä kaksi tuntia ja sepä niissä vierähtikin. Olin melkoisen hermona ennen teknistä testausta, sillä en tiennyt olisiko oma tietokoneeni yhteensopiva testissä käytettävän laitteiston ja ohjelmistojen kanssa. Mitään etukäteistietoa tai -rajoituksia laitteisto- tai ohjelmistovaatimuksista ei siis oltu annettu. No, arvannette kuinka kävi! Oma koneeni ei tietenkään ns. kätellyt testinteettäjän systeemejä ja paikalla Etelä-Amerikassa kävi jo mikrotukihenkilökin. Itse olin yksin kotona, joten sain olla mikrotukihenkilö itse itselleni. Kummastakaan päästä tilannetta ei saatu korjattua. Niinpä jouduin vaihtamaan lennosta ukkokullan koneeseen päästäkseni testiä tekemään. Onni onnettomudessa oli se, että juuri tuohon aikaan ukkokullan koneessa ei ollut salasanaa sisäänkirjautumiseen (nykyään on), vaan pääsin käyttämään hänen konetta sen puolesta nopeasti. Mutta kaikki konferenssipuheluyhteyden avaamiset ja kirjautumiset testinpitäjän alustoille piti tietenkin tehdä uudestaan. Tämä kaikki sählinki söi totta kai omaa käytettävissä olevaa aikaani testin ja työnäytteen tekemiseen. Tästä kaikesta seurasi hiukan lisää hermoilua.

Tein teknisen osuuden sekä annoin työnäytteeni ns. livetilassa eli testintekijän tarkkaillessa etäyhteydellä koneeni näyttöä. Näiden jälkeen alkoi haastatteluosuus. Sille jäi kaksituntisesta sessiosta lopulta melkoisen vähän aikaa, alkupään tekniikkasählingistä johtuen. Haastattelukin kyllä jännitti minua etukäteen. Eihän minulla ollut minkäänlaista aiempaa omaa kokemusta amerikkalaisista tai eteläamerikkalaisen pitämistä työhaastatteluista. Tulisiko esimerkiksi kielimuuria? Ei myöskään ollut kokemusta tai tietoa, mitä juuri tällaiseen työtehtävään liittyvien työpaikkojen rekrytointiprosesseissa oli tapana kysyä. Samoin minusta tuntui, että kasvotusten tehty haastattelu olisi tuntunut itselleni huomattavasti luontevammalta. Nythän haastattelukin tehtiin konferenssipuhelun kautta, ilman näköyhteyttä. No, hengissä toki tästäkin selvisin, mutta suoraan sanoen en tässä vaiheessa osannut sanoa, miten koko kaksituntinen kokonaisuus oli kohdallani mennyt. Alun tekninen sähläys oli tietenkin itselläni se, joka jäi koko tästä vaiheesta painavimmin mieleeni.

Jäin jälleen odottamaan tämän vaiheen tuloksia. Jos läpäisisin, pääsisin hakuprosessin viimeiseen vaiheeseen. Meni useampi päivä, kunnes sain tietää tulokset: olin päässyt viimeiseen vaiheeseen. Jahuu! Viimeinen hakuprosessin vaihe käsitti puolikkaan päivän työskentelyn loppuasiakasyrityksen tiloissa Piilaaksossa. Tähän sessioon sain erilliset "käyttäytymisohjeet" etukäteen ja mielenkiintoisia detaljeja niihin kuuluikin. Mutta niistä ei tässä sen enempää.
Tämä postaus on ollut minulla viittä vaille valmiina jo parikin viikkoa, mutta kulissien takana on nyt ollut yhtä sun toista, joten aikaa, eikä rahkeita ole ollut palata näppäimistölle. Tässä kuvaa viime viikonlopulta. Piti käydä vähän meren äärellä puhaltelemassa.

Viimeinen testipäivä koitti. Kaikki sallitut neljä tuntia minulla testissä kuluivat. Kun testiaika alkoi olla lopuillaan, huomasin kuitenkin tehneeni yhden ison munauksen. Olin kertakaikkiaan unohtanut yhden suullisesti, heti alkajaisiksi annetun ohjeen. Niinpä minulle jäi noin 15 - 20 minuuttia aikaa yrittää korjata hätäpäissäni tätä virhettä. Voi, voi! Kun testin päätyttyä lähdin loppuasiakkaan tiloista ulos, tunne omasta menestyksestäni ei ollut kovin vahva. Pidin silti toivoa yllä, josko kuitenkin tärppäisi.


Kuinka kävi? 


Arvatkaa! En sitten saanut sitä paikkaa. Pettymykseni oli tietenkin tuoreeltaan suuri. Näin jälkeenpäin olen sitten yrittänyt ajatella koko helahoitoa oppimiskokemuksena itselleni. Jospa tämä ensimmäinen työnhakukokemukseni ainakin leikkaisi jännitysmomenttia jatkossa pienemmäksi. Tottahan on, että työmarkkinat ja hakuprosessit täällä ovat niin erilaiset kuin Suomessa, joten uusi on aina uutta ja ihmeellistä. Ja näistä syistä myös kovin jännittävää.


Yleistä Piilaakson hakuprosesseista


Syy, miksi halusin kertoa tästä hakuprosessistani näinkin tarkkaan kaikkine vaiheineen on, että tällaiset monivaiheiset hakuruljanssit eivät ole vain yhden tai kahden yrityksen tapa toimia Piilaaksossa. Esimerkiksi monet isot IT-alan yritykset täällä toimivat samalla periaatteella. Rekrytointiprosessit ovat pitkiä, monivaiheisia ja hakijakandidaatteja tutkaillaan todellakin monesta eri näkökulmasta. Vaikka tämä vie aikaa ja rahaa, niin silti se on yritykselle loppukädessä edullisempaa kuin tehdä väärä rekrytointi. Se se vasta kalliiksi usein tuleekin! Miksi näin? Täällähän tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan pitkiä irtisanomisaikoja niin työntekijän kuin työnantajankaan puolelta ei ole, joten irtisanominen tai irtisanoutuminen voisi siis astua voimaan välittömästi. Miksi väärä rekrytointi voisi sitten olla yritykselle kallis tikki, jos työntekijästä on mahdollisuus päästä eroon nopeastikin? Monet isot yritykset laskevat kuitenkin tässä oman imagonsa säilyttämisen puolesta. Jos rekrytoinnissa tehdään virhe ja työntekijä tai työnantaja lopettaa tuoreen työsuhteen nopeasti, on se hyvin usein huonoa mainetta yritykselle. Harvoinhan siitä tilanteesta jää työntekijällekään hyvä maku suuhun, jos juuri työpaikan saaneena työsuhteesi loppuukin nopeasti, syystä tai toisesta. Silloin tällöin tilanteet etenevät aina käräjille asti. Ja mikäli näistä riitatilanteista joutuu median kynsiin, on se useimmiten yritys, ei työntekijä, jonka maine siinä ryvettyy tai vähintäänkin kolhiintuu.

Luonnollisesti työnhakuprosessitkin ovat hyvin erilaiset johtuen siitä millaista työpaikkaa haetaan. Tiskarin paikkaan tuskin ihan näin monivaiheista hakuprosessia vedetään, olettaisin olevan hiukan kevyempää settiä. ;-) Toisaalta taas paikallisissa yliopistoissa työnhakujen olen kuullut olevan ihan omanlaisensa maailma. Stanfordin yliopistossa työskentelevä kaverini kertoi, että siellä yksittäinen rekrytointiprosessi voi kestää jopa kahdeksan kuukautta!
Ovi merelle. Jospa se joku sopiva ovi aukeaa kohdallani vielä työmaailmassakin.

Tällaista menoa tällä kertaa. Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 19. tammikuuta 2018

Ammuskeluja IT-firmojen työmatkabusseihin

Olin kirjoittamassa seuraavaa postausta aivan muusta aiheesta, mutta viime päivien tapahtumat ovat sen verran järkyttäviä ja liippaavat omalla tavallaan läheltä meitäkin, että oli pakko kirjoittaa tästä aiheesta ensin.


Taustaa


Kenties muistatte kuinka jo blogini alkupäässä kirjoittelin postauksessani Tirisevät asuntomarkkinat siitä, etteivät Piilaakson IT-alan työntekijät ole kaikkialla täällä täysin suosiossa. Syynä tähän ovat ylikuumentuneet asuntomarkkinat. Isojen IT-yritysten rekrytoidessa koko ajan väkeä lisää, ovat paikalliset asuntomarkkinat saavuttaneet liki järjettömän tilan. Koska uusia asunnon tarvitsijoita muuttaa alueelle koko ajan, ovat asuntojensa myyjät ja vuokraajat pystyneet jatkuvasti nostamaan asuntojensa myynti- ja vuokrahintoja. Näin ollen esimerkiksi monille San Franciscossa asuville pieni- ja jopa keskituloisille asumisen kustannukset ovat karanneet täysin käsistä ja useat joutuvat muuttamaan kauemmaksi. Ja täällähän sitä edullisempaa hintatasoa asuntomarkkinoilla ei välttämättä löydy edes tunnin ajomatkan päästä!

Niinpä monet taloudellista ahdinkoa kokevat syyttävät tästä hintojen riistäytymisestä IT-alan työntekijöitä. Heistä kun osa on heitä maksukykyisempiä. (Huom. eiväthän IT-työntekijöistäkään kaikki huippupalkkoja saa.) Nämä tilanteet ovat kärjistyneet silloin tällöin mielenosoituksiksi asti ja jopa suoranaisiin hyökkäyksiin IT-työntekijöitä kohtaan, kun he ovat vaikkapa olleet odottamassa työmatkabussejaan San Franciscossa. Useat isot yritykset kuten Apple, Facebook ja Google nimittäin tarjoavat omille työntekijöilleen ilmaisia bussikyytejä kampuksilleen San Franciscosta ja ympäri Piilaaksoa. Tällä pyritään vähentämään työmatkaruuhkia ja aika moni noita bussikyydityksiä työpaikoilleen hyödyntääkin.


Tuoreimmat


Tällä viikolla tilanne sai kuitenkin aivan uuden käänteen. Loppuviikosta IT-firmojen viittä eri työmatkabussia kohtaan osoitettiin vakavaa vandalismia. Piilaakson läpi kulkevan moottoritien I-280 varrella bussin ikkunoihin joko ammuttiin tai heitettiin kiviä niin, että bussien ikkunat menivät säröille. Paikallisuutisissa puhuttiin myös epäiltynä aseena olevan pellet gun. Kuulapyssy taitaa olla oikea käännös sille.

Kyseinen moottoritie kulkee aivan läheltä Applen uutta pääkonttoria, avaruusalukseksikin kutsuttua hienoa ympyränmuotoista jättirakennusta. Jo konttorin rakennusvaiheessa alkoivat lähisäteellä olevien asuntojen hinnat nousta. Liekö tämä se syy, joka on yllyttänyt tekijää/tekijöitä näinkin vakaviin kostoiskuihin? Neljä näistä busseista nimittäin oli juuri Applen työntekijöiden ja yksi Googlen työntekijöiden työmatkabussi. Vakavan vandalismin johdosta työmatkabussit ovat nyt vaihtaneet kulkureittejään silläkin vaikutuksella, että ajomatkat pitenevät reilusti. Turvallisuus on nyt kuitenkin asetettu etusijalle. Poliisi tietenkin tutkii asiaa ja eilisissä uutisissa pyydettiin ihmisiä ottamaan yhteyttä, jos heidän autoissaan olevat kojelautakamerat (dash cam) ovat sattuneet kuvaamaan kyseisiä tapahtumia. Kaikenlaisia silminnäkijähavaintoja siis kaivataan.
Applen uusi kampus sijaitsee Cupertinossa, meidän naapurikaupungissa. Kuvassa näkyy myös moottoritie I-280. Kartta Google Mapsista.

Yksi tuttumme oli matkustanut ampumistapauksen jälkeen yhdellä vandalismin kohteeksi joutuneella bussilla. Bussin ikkunaa ei oltu vielä vaihdettu. Niinpä minullakin on pari kuvaa liitettäväksi kyseisen bussin ikkunoista. Jos minulta kysytään, niin ei kiviä heittelemällä saa tällaista jälkeä aikaiseksi:
Kyllähän tuo jonkinlaiselle luodinreiälle näyttää. :-(
Bussin koko ikkuna on säröillä. Onneksi ei tutulle sattunut mitään ja onneksi ukkokulta ei käytä tällaisia työmatkabusseja.

Että tällaista vakavempaa arkikuvausta Piilaaksosta tällä kertaa. Toivon mukaan tilanne rauhoittuu, tekijä(t) saadaan kiinni, eikä kukaan ihmisistä loukkaannu vakavammin. Ikkunoitahan nyt saadaan aina uusia. Tällainen pikaraportti tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Pohjois-Kalifornian ilmanlaadusta ja Spare the Air -päivät

Viimeisen vuoden aikana Pohjois-Kalifornia on kärsinyt huomattavan usein huonosta ilmanlaadusta. KQED Science -uutisen mukaan lokakuussa 2017 Bay Arean ilmanlaatu oli kaikkien aikojen huonoin sitten vuoden 1999, jolloin virallisia ilmanlaatutilastoja on aloitettu keräämään. (Tämä oli muuten mielestäni yllättävän myöhään ja oli pakko tarkistaa Suomen tilanne. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa ilmanlaadun seuranta nykytekniikoilla alkoi vakiintua kaupungeissa 1980-luvun alussa.) Tuolloin viime lokakuussa minäkin opin seuraamaan muutamia nettisivustoja, joista sai reaaliaikaista dataa juuri oman kaupunkialueen ilmanlaadusta. Myös erilaisia mobiilisovelluksia ilmanlaadun tarkistamiseksi on tarjolla. Muistankin tuolloin olleen useita päiviä, jolloin ihmisiä ohjeistettiin välttämään ulkona liikkumista ja varsinkin hengästyttävän urheilun harrastamista ulkona. Joillekin päiville suositeltiin jo hengityssuojainten käyttöä. Ja toki tässäkin asiassa tietyt riskiryhmät ovat herkempiä saamaan oireita kuin toiset. 
Huonojen ilmanlaatupäivien ansiosta mekin tulimme lopulta hankkineeksi hengityssuojaimia varastoon. Nämä ovat myös yksi suositeltu tarvike maanjäristysten selviytymispakkauksiin, joita kalifornialaiskodeissa tulisi olla. USA:ssa käytetty standardi N95 kertoo maskin suodattavan vähintään 95 % pienhiukkasista. 

Mitkä kaikki seikat sitten heikentävät ilmanlaatua San Franciscossa ja sitä ympäröivällä Bay Arealla? Esittelen nyt neljä paikallisen ilman saastuttajaa. Niistä kaksi ensimmäistä lienevät useimmille itsestäänselvyyksiä, mutta pari viimeistä voivat hiukan yllättää:


Maastopalot 


Viime lokakuussa iso ilmanlaatuun vaikuttanut tekijä oli pahat maastopalot Napan ja Sonoman viinilaaksoissa. Nämä palot ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin. Viinilaaksoissa riehuneet maastopalot toivat savun hajua ja utuisuutta taivaalle täälläkin Piilaaksossa, vaikka välimatkaa on. Esimerkiksi yksi pahiten maastopaloista kärsinyt kaupunki oli Santa Rosa, jonne täältä eteläisestä Piilaaksosta on matkaa 100 mailin verran. 

Joskus savuhaitat kantautuvat pidemmältäkin matkalta: Joulukuussa Kalifornian kaikkien aikojen kolmanneksi pahimmaksi luokiteltu maastopalo riehui Etelä-Kaliforniassa, lähellä Los Angelesia. Jossakin vaiheessa paloja tuulien suunta kääntyi pohjoiseen ja paikallisuutisissa ohjeistettiin varautumaan huonoon ilmanlaatuun myös täällä pohjoisempana Bay Arealla, siis 350 mailin (n. 560 km) päässä. Muistan, kun ajelimme juuri tuolloin joulukuisena viikonloppuna San Franciscoon ja pystyin matkalla haistamaan aivan selvästi savun hajun. Samoin esimerkiksi San Franciscon lahti oli tuolloin aivan savuverhon peittämä. Savuverho ja haju olivat todella kantautuneet etelästä, kuten uutisissa ennustettiinkin.
Joulukuun savu ja utuisuus näkyvät myös tässä San Franciscosta ottamassani kuvassa.


Liikenne


Aina huonoon ilmanlaatuun Bay Arealla ei toki tarvita edes maastopaloja. Yksi ilmanlaatuun vahvasti vaikuttaja tekijä on tietenkin alati kasvavat liikennemäärät. Ihmisten työmatka-aikoihin perustuvan vertailun mukaan Bay Arean liikenne on jo pahempaa kuin Los Angelesissa. 

Työmatkaliikenteen vaikutuksista säähän ja ilmanlaatuun on tullut havaintoja tehdyksi omakohtaisestikin. Olin itse talven 2015-2016 Suomessa ja ukkokulta Piilaaksossa. Harva se viikko ukkokulta kertoi harmitellen, että aina viikonloppuisin vapaa-aikana satoi kaatamalla vettä ja arkipäivinä hänen ollessa töissä oli ihan hyvä ja aurinkoinen ilma. Kun tätä sitten ääneen ihmettelimme, osasi yksi ystävistämme kertoa syyn: työmatkaliikenne. Arkipäivisin, kun työmatkaliikennettä on hurjasti enemmän, syntyy pakokaasupäästöjä, jotka ilma-alaan jäädessään estävät sateiden tulon. Kun taas viikonloppuisin liikennettä ja pakokaasuja on vähemmän, pääsevät talven sateet satamaan maahan asti. Tähän ilmiöön vaikuttaa tietenkin sekin seikka, että Piilaakso sijaitsee nimensä mukaisesti laaksossa, kukkuloiden reunustamana. Lännenpuoleisen kukkularivistön takana on Tyynimeri, mistä sateet useimmiten alueelle talvisin tulevat. Samasta viikonloppusateiden ilmiöstä kerrottiin myös joskus uutisissa, mutta meteorologin tarkkuudella en tätä ilmiötä toki osaa selittää. Tänä talvena tätä viikonloppusadeilmiötä ei ole ollut juurikaan nähtävissä, koska sateita on ollut ylipäätään harvemmin. Tämän talven harvoja sateita on siis saatu arkipäivinäkin.

Talvella huonoon ilmanlaatuun vaikuttaa myös seuraava, monille ehkä yllättäväkin tekijä:

Tulisijat


Talviaikaan pahin hiukkassaastuttaja Bay Arean ilmassa on puunpoltosta syntyvä savu. Uutisten mukaan Bay Arean kodeissa on yli miljoona tulisijaa. Talvella ihmiset käyttävät tulisijojaan luonnollisesti kotiensa lämmitykseen ja kosteuden poistamiseen. Kenties muistattekin, kuinka olen raportoinut lähes kaikissa taloissa savupiipun sijaitsevan talojen ulkoseinissä, jopa ulokkeena. Näin ollen tulisijojen tuottaman lämmön talteenotto ei varmasti liene aivan tehokkaimmasta päästä. Ja tiedä sitten, minkälaista puuta laadultaan ihmiset täällä polttavat. Polttavatko jätepuuta, jos ovat edullisesti saaneet? Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa, silloin tällöin täällä julistetaan pidettäviksi ns. Spare the Air- eli "säästä ilmaa"-päiviä. Noina päivinä kaikenlaisen puun ja pelletin polttaminen tulisijoissa kuten takat, puuhellat ja ulkotulipaikat, on lailla kielletty. Spare the Air -päivät ovat sanfranciscolaisen Air Districtin määräämiä. Tämä taho seuraa paikallista ilmanlaatua ja tekee jokaisena iltapäivänä ilmanlaatuennusteen seuraavaksi päiväksi. Jos seuraavan päivän ilmanlaatu näyttää muodostuvan tasolle epäterveellinen (unhealthy), määrätään tuleva päivä Spare the Air -päiväksi. Puun ja pelletin poltto on siis lailla kielletty. Tänä talvena Winter Spare the Air -jakso ajoittuu marraskuun alusta helmikuun loppuun.


Ei me, mutta kun ne muut...


Kaikki Bay Arean ilmanlaatuun negatiivisesti vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan ole täysin paikallisten itsensä aiheuttamia. Jo pari-kolme vuotta sitten ukkokulta luki uutisen, jossa kerrottiin, että keskimäärin joka kolmas pienhiukkanen Bay Arean ilmassa on lähtöisin Kiinasta! Vuoden 2017 uutisen mukaan kiinalaisten hiukkasten määrä San Franciscon ilmassa oli 29 %. Sieltä ne tehtaiden tummat tuprutukset siis vaeltavat Tyynenmeren yli meille asti. Tämä uutinen palautuu mieleeni joka kerta, kun satun katselemaan kaupassa vaikkapa jotakin muovikippoa tai -kuppia, jonka pohjassa lukee Made in China. Saa suorastaan mietteliääksi. Moni muovikippo on jäänyt minulta viime aikoina hyllyyn.
Tältähän se sitten taivas näyttää, kun aurinko yrittää savuverhon takaa paistaa. Photo by . Kuvalähde täältä.

Nuo ilmanlaadultaan epäterveellisiksi tai jopa erittäin epäterveellisiksi luokitellut päivät olivat kuin vankilassa olisi ollut. Kaikenlainen ulkona liikkuminen piti rajoittaa minimiin. Onneksi noita pahimpia päiviä ei kuitenkaan ole ollut kovin usein. Mutta täällä on kyllä oppinut arvostamaan raitista ulkoilmaa aivan uudella tavalla. Suomessahan puhdasta ulkoilmaa pidetään melkeinpä itsestäänselvyytenä. Täälläkin onneksi pääsee hengittelemään vapaammin, kun lähtee kukkuloille, meren rantaan tai eukalyptus- ja havumetsiin. Lisäksi raikas vuoristoilma odottaa vain muutaman ajotunnin päässä. 

Hengitelkäämme syvään jatkossakin, toivon mukaan sitä puhtaampaa ilmaa. Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Muuttunut käytäntö Kalifornian ajokorttikokeessa

Aina silloin tällöin putkahtelee tietooni, että blogiani lukevat Kaliforniaan tai muualle Yhdysvaltoihin muuttavat tai muuttoa suunnittelevat henkilöt. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut Kalifornian ajokortin suorittamisesta omien kokemuksieni kautta ja ajokokeen suorittamisesta voi lukea täältä ja teoriakokeesta täältä. Nyt kuitenkin ajokorttikoekäytäntöihin Kaliforniassa on tullut muutoksia, joten on päivittävän postauksen paikka.

Huomioitavaa


Muiden osavaltioiden kohdalla käytännöt ja odotusajat ajokortin suorittamisessa voivat olla täysin erilaiset, joten ne kannattaa osavaltiokohtaisesti tarkistaa. Sen ainakin tiedän, että muissa osavaltioissa löytyy DMV:n toimipisteitä, joihin ei tarvitse kuin marssia sisälle ja pääsee esimerkiksi ajokoetta suorittamaan hetimmiten. Piilaakson toimipisteissä sen sijaan on aina ruuhkaa, joten niin teoria- kuin ajokokeeseeenkin täytyy varata etukäteen aika. Ja koskapa alueelle muuttaa koko ajan uusia ajokortittomia, seuraava vapaa aika näihin vaadittuihin kokeisiin voi olla vasta useamman viikon päässä. Ainakin Piilaaksossa kannattaa siis varautua siihen, ettei Kalifornian ajokortin hankinta onnistu välttämättä aivan suitsait sukkelaan.
Tässä kuvaa yhdestä Piilaakson DMV:n (Department of Motor Vehicle) toimistosta. Populaa riittää. Ja kröhöm, DMV:n toimistossahan sisällä ei saisi valokuvata.

Muuttunut käytäntö Kaliforniassa


Mutta sitten käytäntöön, joka on ollut Kaliforniassa voimassa jo pitkästi vuoden 2017 puolella. Nykyään Kaliforniassa ajokokeeseen mennessä kokeen suorittajalla täytyy olla ajokortillinen saattaja mukana. Ajokokeen suorittaja ei siis saa sääntöjen mukaan ajaa autoa DMV:lle, josta ajokokeen suorittaminen alkaa. Tämä on mielestäni melkoisen hölmö vaatimus, sillä eiköhän ajokokeen suorittaja ole ajanut autoa paikallisessa liikenteessä ilman saattajaa jo ennen ajokokeeseen tuloakin. Kyseessä on melkeinpä yhtä hassu sääntö kuin sekin, että jos ajokokeen aikoo ajaa vuokraamon autolla, pitää ajokokeen suorittajalla olla autovuokraamon kirjallinen lupa, että autoa saa käyttää ajokokeessa. Höperöä tämä on siksi, että tokihan auton vuokrannut henkilö on ajanut vuokra-autoa jo ennen ajokoettakin, heti autovuokraamolta lähtiessään. No, molemmissa vaatimuksissa taustalla on varmastikin taas näitä vastuu- ja vakuutuskysymyksiä. Ja säännöt on säännöt, joten niillä mennään.


Kokemukset uudesta käytännöstä


Uusi käytäntö tuli omalla tavallaan ajankohtaiseksi meillekin, kun ukkokullan vastikään Piilaaksoon muuttanut kollega pyysi ensin autoamme lainaan omaan ajokokeeseensa. Kerroimme hänelle, että DMV:llä on ajokokeisiin tulijoille nykyään myös tämä vaatimus saattajan mukanaolosta. Kollega suunnitteli ensin menevänsä ajokokeeseen ilman saattajaa ajatuksella, että tuskinpa ne sitä kyselevät, mutta kerroin kuulleeni huhuja, että saattaja todellakin vaaditaan ja asia tarkistetaan ennen kuin ajokoetta pääsee edes suorittamaan. Ja näinhän siinä todella oli käynyt. 

Ukkokulta lähti kollegalleen tällaiseksi paikallisen ajokortin omaavaksi saattajaksi ja ajokokeeseen ilmoittautumisen yhteydessä ukkokullan ajokortti oli todella tarkistettu. Ilmoittautumisen jälkeen sekä ajokokeen suorittajan että saattajan molempien piti vielä mennä autoon odottamaan ajokokeen alkua ja vasta, kun ajokokeen ajattaja tuli autoon, oli saattaja ns. nakattu autosta pihalle. Varsinaisessa ajokokeessa ei siis saattaja sentään saanut olla mukana.

Niinpä tämä käytäntö tiedoksi muillekin Kaliforniassa ajokorttiaan suorittaville. Saattaja todella vaaditaan. Ja ainakin täällä Piilaaksossa saattajan suhteen taidetaan olla todella tarkkana, kuten olin huhuja kuullutkin. Lisäksi ukkokulta nimittäin kertoi, että heidän ilmoittautuessaan viereisellä tiskillä oli ollut mies ilman saattajaa. Kun DMV:n virkailija oli kysynyt saattajasta, oli mies mutissut saattajan jääneen etsimään parkkipaikkaa, mutta olevan tulossa. Miehen ajokokeeseen ilmoittautuminen tyssäsi siihen eli saattajan ilmaantumista tiskille oltiin jääty odottamaan. Tarina ei kerro, oliko miehellä oikeasti saattaja vai keksikö mies hätäpäissään mielikuvituskaverin päästäkseen tilanteesta, mutta siihen oli mies jäänyt vielä yksin tiskille notkumaan, kun ukkokullan kollegan asia oli jo hoidettu loppuun saakka. 

Iloiseksi lopuksi voin kertoa, että ukkokullan kollega sai ajokokeensa onnistuneesti läpi. Hyvin ajettu! Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 5. tammikuuta 2018

Ulkosuomalaisen havaintoja Suomessa ja Suomesta

Jo joulun alla Suomessa kirjoittamassani postauksessa tai paremminkin sen loppukevennyksessä hymähtelin kirkkojumalanpalvelukselle, joka pärähti yllättäen soimaan suomalaisen kuntosalin televisiosta. Voiko tosiaan missään muualla kuin Suomessa tapahtua vastaavaa ja vieläpä niin, ettei kukaan paikalla olijoista pidä tapausta mitenkään eriskummallisena? Joitakin Suomessa sattuneita tilanteita ja asioita tulee siis näin ulkosuomalaisena katsottua jos nyt ei ulkopuolisena, niin ainakin hiukan uusin silmin. Seuraavaksi muutamia muita havaintoja Suomi-reissultani, osa enemmän henkilökohtaisia havaintoja, osa yleisempiä:


1. Olen tipahtanut auttamattomasti kärryiltä Suomen televisio-ohjelmista


Kun iltaisin yritin minuuttiaikataulusta irtaantuakseni katsella vähän televisiota, niin olinpa äimänä, millaista ohjelmatarjontaa Suomen kanavilla oli. Lähes kaikki ohjelmat olivat minulle aivan tuiki tuntemattomia, juuri ja juuri uutislähetykset olivat tuttuja ja entisillä paikoillaan ja joku ikivihreä (vaiko jo sammaloitunut) Pressiklubi. Valtaosa ohjelmien nimistäkin oli minulle kuin hepreaa. Nimet eivät kertoneet minulle mitään. Suomalainen televisiotarjonta näyttää siis elävän siellä täysin omaa elämäänsä, enkä minä pysy enää sen mukana. 
Siinäpä sitä on, hepreaa aukeaman täydeltä.

Televisio-ohjelmista minun on vielä pakko mainita tähän se pahin, varsinainen rimanalitus, nimittäin sarja nimeltään Kansalainen Turhapuro! Kyseessä on siis ohjelma, jossa tutkitaan ja tarkastellaan Uuno Turhapuroa todellisena, ei suinkaan fiktiivisenä hahmona. Jopa Uuno-tutkija oli antamassa näkemyksiään tästä monipuolisesta henkilöstä. Näkemässäni jaksossa mietittiin Uunon eri ammatteja kautta Turhapuro-elokuvien ja pohdittin 1980-luvulla olleen Suomen ja Ruotsin välisen sodan vaikutuksia! Siis haloo! Suomen ja Ruotsin välinen sota! Mietinpä vain, että jos joku nuori vielä oikeasti erehtyy luulemaan tuollaisen sodan todella olleen! 

Eikä siinä kaikki. Uuno-tutkijan lisäksi ohjelman jokaisessa jaksossa on kuulemma julkisuudenhenkilöitä, näemmä Lenita Airistosta aina Vesa-Matti Loiriin itseensä, kommentoimassa Uunon saavutuksia ja edelläkävijyyttä. Näin nyt omin silmin, kuinka esimerkiksi Jarkko Nieminen kommentoi täysin pokalla naamalla Uunon olleen ihka ensimmäisiä tennispelaajia, jotka ottivat huomioon monipuolisen ravinnon merkityksen. Hah hah, salli mun nauraa! Joko minä olen katsonut aivan eri Uunoja tai sitten ohjelma oli niin täyttä potaskaa, ettei toista! Melkoista kanavantäyttöohjelmaa, en voi muuta sanoa. Tämän ohjelman nähtyäni kyllä mietin, ettei taida olla niin maata kaatavaa, jos tällaisesta potaskasta jäänkin paitsi. 

Sitten toinen televisioaiheinen huomioni:


2. Yllättävän paljon uutisointia Yhdysvalloista


Yllätyin kuinka paljon Suomen televisiossa oli USA-liitännäistä ohjelmaa. Jo pelkästään uutisissa, mutta myös dokumentteja osui kohdalle monia, mikä saattoi tosin olla silkkaa sattumaakin. Ehkä kiinnitin tähän USA-uutisoinnin runsauteen huomiotani myös siksi, että täällä Yhdysvalloissahan ei ns. perus-TV-kanavilla uutisoida juurikaan muusta maailmasta. Täällä uutiset keskittyvät tyypillisesti erittäin paikallisiin uutisiin, vain kymmenien mailien säteelle ja jos ei muka muuta uutisoitavaa ole, niin sitten on niitä "palokunta pelasti kissan puusta"-juttuja. Ja todellakin, kissanpelastusuutinen ajaa edelle, vaikka maailmalla olisi tapahtunut mitä merkittävää. 

Ja pakkohan se on aina yksi suomalainen säähavaintokin olla:


3. Auringon puute!


Toki tiesin Suomeen lähtiessänikin, että siellä olisi päivä lyhimmillään. Oulussahan vuoden lyhyimpänä päivänä päivänvaloa oli siis ruhtinaalliset 3,5 tuntia! Repikäämme siitä. Mutta sattui tuohon Suomi-reissuuni kyllä huonoa tuuriakin. En nimittäin nähnyt Suomessa ollessani aurinkoa kertaakaan! Koko 2,5 viikkoa oli siis täysin pilvistä niillä paikkakunnilla, joilla itse olin. Oulussa taisi alkaa aurinko pilkistämään juuri sinä päivänä, kun itse jatkoin matkaani jo aamupäivästä Oulusta eteenpäin. Huh, oli se synkän oloista. 

Niinpä palattuani tänne rapakon taakse tuntui ensimmäisinä päivinä, etten edes raskinut laittaa aurinkolaseja päähäni. Taas kerran tuli siis todettua, kuinka valolla vain on ihmeellinen voima ja olihan tämä seikka toki painamassa meidänkin vaakakupissa, kun tänne Kaliforniaan siirtymistä aikanaan mietimme. En siis ylläty enää yhtään, kun muutamakin tuttu Suomessa totesi, etteivät enää edes muista milloin aurinko on viimeksi Pohjois-Suomessa näyttäytynyt. Huh huh!
 
Eipä näyttäytynyt aurinko, mutta oli ainakin valkea joulu ja pirteän punaiset pihlajanmarjat.

Sään lisäksi suomalaisen sydäntä lähellä on tietenkin kahvi. Sekin ansaitsee nyt yhden havaintoni: 


4. Vaaleapaahtoinen ja minä emme tule enää toimeen 


Menin sitten juomaan parina päivänä suomalaista, vaaleapaahtoista suodatinkahvia. Ja heti useamman kupin. Voi apua, mitkä närästykset siitä sainkaan! Menetin myös jouluyönä totaalisesti yöuneni, minkä arvelen olevan kofeiinin (yliannostuksen) aiheuttamaa. Enhän nimittäin ole lipitellyt kofeiinipitoista kahvia juuri lainkaan moneen kuukauteen, ainoastaan kupillisen silloin tällöin, ja nyt kolmet kofeiinikahvit yhden ja saman päivän aikana olivat selvästi elimistölleni liikaa. Onneksi olin tuonut mukanani täältä Suomeen tummapaahtoista ja kofeiinitonta kahvia, joten oli siirryttävä alle aikayksikön takaisin sen pariin. Huh, vieläkin pumppu hakkaa, kun mietin sitä valvomaani yötä!


5. Suomen terveydenhuollon tila


Kuulin läheisiltäni ja ystäviltäni suorastaan huolestuttavia omakohtaisia tarinoita Suomen terveydenhuollon tilasta! Olin järkyttynyt. Miten pitkiä odotusaikoja jopa katkenneen nilkan tapauksessa oli jouduttu leikkaussaliin odottamaan! Ja nyt siis puhuttiin päivistä, ei tunneista! Ei kyllä kuulostanut hyvinvointivaltion toiminnalle, voi kamala paikka! Kyseessä on tietenkin yksittäistapauksia, mutta vastaavia tarinoita oli useampia ja eri ihmisiltä kuultuina.

Myös erään sairaanhoitopiirin käsittämätön töppäily julkisten hankintojensa kanssa sai minut haukkomaan henkeäni. Oli siis ollut tarve hankkia kyseisen sairaanhoitopiirin potilaille ilmaiseksi jaettava laite x ja se oli EU-pykälien vaatimana kilpailutettu. Mutta kilpailutuksessapa häviölle jäänyt osapuoli oli tehnyt kilpailutuksesta valituksen, koska koki arvioinnin tapahtuneen väärin perustein. No, mitä teki suomalainen sairaanhoitopiiri? Meni sitten kuitenkin jo hankkimaan tuhansia kappaleita kyseisiä laitteita ja vieläpä jakamaan ne jo potilaille! Ei-ih, mitä tunarointia! Eli nyt, jos kilpailutuksessa hävinneen valitus katsotaan aiheelliseksi, joudutaan jo jaetut laitteet vetämään potilailta takaisin ja palaamaan vanhoihin laitteisiin! Ja tietenkin, koska uusiakin laitteita ovat potilaat jo ehtineet käyttää, niin niitä ei voida antaa enää kenellekään eteenpäin. Onhan tuo siis aivan käsittämätöntä rahan ja ihmisten ajan hukkaa, kävipä asiassa siis kuinka päin tahansa! Ja tämä laitteiden mahdollinen palautusrumba koskettaa minunkin iäkkäitä sukulaisiani, joten kyllä kiukuttaa. Tämän(kin) EU-lainsäädäntö on aikaansaanut, isojen hankintojen pakkokilpailutuksen. On siinä varmasti hyvätkin puolensa, mutta mikäli kilpailutusprosessissa sössitään, niin rahaa palaa ja rutkasti... Voi, voi.
EU löi näppinsä peliin tässäkin. Mutta hähää, minäpä ostin uuden vuoden tinoja varastoon tännekin Kaliforniaan!

Ja nyt kun EU-aiheeseen päästiin, niin lopuksi vielä kirsikka kakun päälle. En tiedä, itkeäkö vai nauraa seuraavalle:


6. Ranskalaisten värikartat


Kaverini kertoi, että vuodenvaihteen jälkeen Suomen pikaruokaloihin ja ravintoloihin on tulossa värikartat, joilla voi verrata paistettujen ranskalaisten väriä. Väri ei kuulemma saa jatkossa olla liian tumma, ettei syöjä altistu liikaa karsinogeeneille. Siis että värikartta! Ranskanperunoillle! Anna mun kaikki kestää! Luulin ensin tämän olevan pelkkä vitsi, mutta ei kuulemma ole. Ja taitaapa värikartat jatkossa koskettaa muitakin tuotteita kuten murot, myslit, keksit jne., kun asiaa hiukan netistä vielä tutkailin. EU rakas, sinä se jaksat aina piristää näillä uusilla säädöksilläsi ja Suomi on tietenkin aina etunenässä näitä pykäliä noudattamassa. 

Tällainen värikarttauutinen on mennyt minulta täysin ohi ja kaverini näki selvästi ilmeestäni, että olin moisista värikartoista kuin puulla päähän lyöty. Hän sitten vielä lohkaisi, että minähän voisin tuoda värikartta-ajatuksen tänne Yhdysvaltoihinkin. Onhan se Mäkkärikin kuitenkin globaali pikaruokaketju. Hah, hah! Hyvät naurut tästä saimme!

Mutta kappas kummaa. Kun kaivelin värikartasta hiukan lisätietoa, niin minnekäs muualle jäljet johtivatkaan kuin Yhdysvaltoihin! Ylen artikkelin mukaan ranskanperunoiden oikean värin määrittelyssä käytetään useimmiten Yhdysvaltain maatalousministeriön hyväksymää Munsell-värikarttaa. Ei siis ole varmaan kuin ajan kysymys, kun joku saa päähänsä täällä terveyttä vaalivassa Kaliforniassakin tuoda nämä värikartat pikaruokapaikkoihin. Ainakaan vielä en sellaisia ole missään nähnyt, mutta pitäisikö laittaa laskuri päälle kauanko menee, hih!
Tässä vielä viimeisen Suomi-aamuni tuoreet leipäostokset ja pari heräteostosta. Tuo 100% kauraleipä on niin hyvää!

Summa summarum


Tätä postaustani ei nyt pidä käsittää väärin. En minä Suomea halua mollata. Siellä on yhä edelleen todella moni asia suorastaan kadehdittavan hyvin ja ruokakin niin paljon edullisempaa kuin vaikkapa täällä. Kaikkien näiden postauksen huomioiden jälkeen lähinnä toteankin, että Suomi on kovasti jo muuttunut minun poissaoloaikanani ja muuttuuhan tässä tietenkin itsekin koko ajan. Lieneekö sitten suuntauksena, että ulkosuomalaiset kokevat pitkässä juoksussa yhä enenevässä määrin näitä outouksia ja tekevät havaintoja, kun Suomessa vierailevat? Mene ja tiedä. Mutta nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!