Vanhan vuoden uusia kokeiluja

Kulunut vuosi alkaa olla lopuillaan. Omalta osaltani voin todeta sen olevan todellakin kulunut. Kulahtanut ja loppuun asti käytetty. Elämäni paskin vuosi, kuten jo aiemmin kirjoitin. Tarvitsen ja haluan uuden. 

Ennen kuin vuosilehti kalenterissamme kääntyy, on joihinkin päättyvän vuoden tapahtumiin mukava katsahtaa taaksepäin. Mitä kaikkea tulikaan tehtyä? Pureuduinko johonkin täysin uuteen? Tulin siis pohtineeksi, mitä kaikkea uutta tuli vuonna 2021 kokeiltua. Ja tapahtuipa se sitten hyvällä tai huonolla menestyksellä. Itse nimittäin innostuin aivan näin vuoden loppumetreillä kokeilemaan hiukan YouTube-videoiden tekoa ja jakamista. Minulta on toisinaan toivottu myös videoklippejä ja nyt ihan kokeilumielessä pari sellaista blogini nimeä kantavalle YouTube-kanavalle lisäsin. Ensin jaoin muutamia lyhyitä videoita piilaaksolaisten pihojen jouluvaloista. Pääsin siinä testaamaan YouTubea alustana. Ensimmäisistä videoista ystäväni totesikin, että kyllähän ne kertovat niin paljon enemmän kuin pelkkä yksittäinen kuva. Jos siis haluat käydä katselemassa (tai kauhistelemassa) jouluvaloja Amerikan malliin, niin klikkaa vaikkapa tästä ja tästä.

Mutta heti pieni ennakkovaroitus osalle teistä lukijoista. Noissa jouluvalovideoissa en vielä puhu mitään, mutta tuoreimmassa ja pidemmässä videossani kyllä. Siinä, jonka linkitän tämän kappaleen loppuun. Eli jos et ole koskaan minua tavannut ja olet kirjoitusteni perusteella muodostanut minusta tietyn mielikuvan ja haluat sen sellaisena säilyttää, niin kannattanee viimeisin videoni jättää katsomatta, heheh. Mutta jos et säikähdä minun aamupöpperöistä puhettani ja jos hiukan erilainen kokemus kiinalaisessa hierontapaikassa kiinnostaa, niin uskaltanet katsoa tuoreimman videoni tästä linkistä.

Nuo videot voivat hyvinkin jäädä minulta vain lyhytaikaiseksi kokeiluksi. Haistelen alustavasti, olisiko niille ylipäätään kiinnostusta ja millaisia aiheita voisin niissä käsitellä. Alkuun ajattelin lähteä ihan arkisilla kuvioilla liikkeelle ja tiedoksi, että mitään huippuunsa hiottua videoeditoinnin teknistä ilotulitusta ei kannata minun videoiltani odottaa. Hah! Olen enemmän sellainen "video kerralla purkkiin ja that's it"-tyyppi. 

Josko videot lopulta jäävätkin vain orastavalle kokeiluasteelle, niin jännittävän kirjaprojektini pariin sen sijaan olisi tarkoitus kyllä palata. Se olikin oikeastaan tämän vuoden kovin uusi juttu omassa elämässäni. Se, että päätin kirjoittaa kirjan! Ryhdyinkin toimeen aivan superinnokkaana viime maaliskuussa idean saatuani ja suoraan sanoen on nyt loppuvuodesta harmittanut vietävästi. Nimittäin, kun vielä touko-kesäkuussa minulla oli aivan valtava "flow" kirjoittaa sitä. Ideoita ja ajatuksia sinkoili. Välillä niin, että piti keskellä yötä herätä kirjoittamaan ideoita muistiin. Lisäksi sain jumpata kirjan rakennetta paremmaksi entisen koulukaverini kanssa. Mutta, sittenpä peliin puuttuikin kohtalo ja minua tarvittiin äärimmäisen intensiivisesti jossakin aivan muussa ja muualla. Ja kyllä, tiedän varsin hyvin, että elämässä on paaaljon suurempiakin murheita kuin kesken jäänyt kirjaprojekti ja siitä olen saanut kyllä kuluvana vuonna tuntumaa oikein pohjamutien kautta. Mutta nyt huhuilen kosiskelevasti sen kadonneen kirjoituspaloni perään. Huhuiluihin ei vielä ole oikein vastausta kuulunut. Toivon kovasti, että tammikuussa alkaisi kuulua vastakaikua ja näppäimistökin ryhtyisi laulamaan.

Alkuvuodesta tulin muuten myös ensimmäistä kertaa kokeilleeksi niin e- kuin äänikirjaakin. Kiitos pandemian ja eristysolojen kotosalla. Äänikirjasta en henkilökohtaisesti tykännyt, mutta näytöltä luettu e-kirja menetteli yllättävänkin mukavasti. Ja sitten, keväällähän minulla oli myös se ihana perunanistutusprojektini ensimmäistä kertaa Kalifornian mullissa. Ja perunathan onnistuivat erinomaisesti, joten tulevana vuonna kasvimaalleni istahtavat myös perunat vuosimallia -22.

Millaisia uusia kokeiluja sinä tulit tänä vuonna tehneeksi? Mitä uutta ja mukavaa koit? Olivatko ne kenties uusia kädentaitoja, uusia opintoja, jokin uusi harrastus tai vaikkapa innostuminen uudenlaisiin ruokaresepteihin? Jäikö jokin vain kertaluontoiseksi tai jäikö jotakin osaksi arkeasi? Tai onko sinulla jo jokin uusi kokeilu tai kokemus odottamassa alkavana vuonna? Kenties jopa uudenvuodenlupauksia vannottuina? Olisi mielenkiintoista kuulla, niin voisi saada itsekin mukavia inspiraatioita tulevaan alkavaan, uuteen vuoteen. Vuoteen 2022.

Malja uudelle vuodelle!
Tämä oli muuten yksi uusi kokeilu tänä vuonna minulle. Monien kovasti kehuma Aperol Spritz -drinkki. Elämäni ensimmäinen Aperol Spritz ja ehkä myös viimeinen, sillä ei ollut tämä oikein minun makuuni. Ehkä se pääsisi paremmin oikeuksiinsa huojuvien palmunlehvien alla auringon paahtaessa. Nyt nautin sen talvipakkasilla Kajaanin Rossossa. :-)

Tämän postauksen julkaisuhetkellä Suomessa ja Euroopassa eletäänkin jo kuin viimeistä päivää, siis vuoden 2021 viimeistä päivää. Me täältä USA:n länsirannikolta tulemme sitten kymmenen tunnin viiveellä teidän perässänne. Näin ollen ensinnäkin kiitos kuluneesta vuodesta ja toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja inspiraatiorikasta uutta vuotta 2022. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Joulun 2021 viettoa

Joulu tulla jollotti, aivan kuten on tehnyt jokainen vuosi. Aika moni ystävä tai sukulainen on ollut halukas tietämään, kuinka tänä vuonna joulua vietämme vai vietämmekö ollenkaan. Niinpä ajattelin kertoilla jotakin joulustamme tänne blogiin. Muutamia yllätyksiäkin sattui ja tapahtui.

Yllätys nro 1 ja siitä se ajatus sitten lähti

Ajatuksille mahdollisesta joulunvietosta ei ollut oikein tilaa superkiireisen ja stressaavan syksyn aikana lainkaan. Palatessani Piilaaksoon vielä ajattelin, että tuleeko joulun juhlaa tai edes joulun tunnelmaa meille nyt lainkaan, kun ei tässä suoraan sanoen ole suomalaisittain vuoden tärkeimmän, perhepiirissä vietettävän juhlan ainekset enää kasassa. Valitettavasti.

Mutta tilanne saikin äkkikäänteen. Yllätys, yllätys, löysin nimittäin pakastimestamme vielä yhdet rasiat viimevuotisia lanttu- ja porkkalaatikoita, joten joulupöydän antimet saisi sittenkin suhteellisen helposti kasaan. Nämä pakastetut laatikot olivat päässeet minulta täysin unholaan, kun enhän minä ole ollut täällä liki puoleen vuoteen pakastimen ovea edes aukomassa. Löytö oli siis oikein mukava yllätys, joka helpottaisi jouluruokavalmisteluja kovasti. Suomessa teidän tätä lukiessa voi tuntua, että no mikäpäs tuossa nyt olisi ollut pyöräyttää joululaatikot, mutta täällä meidän nurkilla niiden valmistus lähtee aivan nollista. Valmiita juuressoseita ei ensinnäkään kaupoissa ole myynnissä kuten Suomessa, eivätkä lantut edes kuulu jokaisen amerikkalaisen ruokakaupan valikoimaan. Niitä voi joutua hiukan metsästämään ennen kuin tärppää. Mutta nyt vuodentakaiset joululaatikot pääsisivät pienen kerman- ja siirapintäyteisen tuunauksen kautta uudestaan tarjolle. Ja siitä se ajatus sitten lähti: viettäisimme joulua ja päätimme tilata myös joulukinkun. Sekin on täällä erikoistuote ja eteläisessä Piilaaksossa joulukinkkuja saa tietääkseni vain yhdestä lihakaupasta. Ennakkotilasimme kolmen kilon kinkun ja ihan vain tiedoksenne, että erikostuotteella on myös erikoishinta: maksoimme tuosta kolmen kilon kinkusta noin 80 dollaria eli lähemmäs 25 eur/kg! Kinkku tullaan syömään siis viimeistäkin (kallista) murua myöten!

"Kiertopalkintojoulukuusi"

Ensimmäistä kertaa meillä on Piilaaksossa myös isokokoinen joulukuusi. Kylläkin tekosellainen, mutta tätä kuusta voisi kutsua leikkisästi eräänlaiseksi kiertopalkinnoksi. Olemme nimittäin järjestyksessään jo kolmas suomalaisperhe, kenellä tämä samainen kuusi on joulun aikaan Piilaaksossa komeillut. Tapaus kertoo Piilaakson Suomi-perheiden kiertokulusta. Kun ystäväperheet muuttavat Piilaaksosta pois, he myyvät tai lahjoittavat kausijuhlien tavaraa pois ennen lähtöään. Mekin saimme siis tämän kuusemme ystäväperheeltä. Jos minulta kysyttäisiin, olisin totta kai pitänyt ennemmin tämän ystäväperheen Piilaaksossa kuin vain nauttinut heidän joulukuusestaan, mutta elämä kuljettaa. Niin kuusia kuin perheitä. Piilaaksossa perheet tulevat - ja sitten ne usein myös menevät. Mutta toki kuusikin on kivana muistona yhteisistä mukavista hetkistämme tuon perheen kanssa. 

Ostimme kuusenlatvaan uuden tähden parin viikon takaiselta virkistysmatkaltamme, ikäänkuin matkamuistoksikin, mutta muut kuusenkoristelut jätimme sikseen. Minusta kuusi on ihan kaunis noin. Täysin epäamerikkalainen, koska ei ole rönsyilevää koristelua ja bling-blingiä täynnä, mutta minähän olenkin suomalainen ja kuusi töröttää suomalaisten kodissa. Itselleni kuusen yksi tärkein mukanaan tuoma tunnelma on juurikin sen valojen luoma kaunis hämy. Aidossa kuusessa tärkeänä totta kai myös sen ihana tuoksu.

Yllätys nro 2 kruunasi joulumme

Meille joulu oli nyt siis kuitenkin lopulta mukavaa kiireetöntä kotoilua, vaikka pandemia-aikana siitä luulisi jokaisen saaneen jo tarpeekseen. Lisäksi nautimme suomalaisia jouluruokia, joista ainakin minä unelmoin läpi vuoden, ja tietenkin suuhun on sujahtanut myös Suomesta tuotuja suklaita. Yksi asia ylitti kuitenkin tänä jouluna kaikki odotukseni: Ystäväni oli lukenut blogistani kuinka saunahullu olen ja hän halusi tarjota meille mahdollisuuden joulusaunaan! He itse olivat joulun ajan reissussa, mutta saimme käydä heillä ukkokullan kanssa kahden saunomassa. Olin niin onnellinen ja iloinen tästä saunamahdollisuudesta, että oikein itku pääsi. Joulusauna oli minulle kuin sata jänistä, ihanat löylyt kruunasivat koko joulun. Kiitos siis vielä kerran, ystävä armas!

Happihyppelyitä ja yllätys nro 3 joulupäivänä

Joulun aika oli Piilaaksossa melko sateinen, joskin sade on se, mitä täällä kuivuuden vuoksi kovasti kaivataan. Sateen aina hellittäessä olemme käyneet joka päivä pienen virkistävän happihyppelyn. Sen jälkeen on ollut kiva palata taas kotisohvalle elokuvien pariin tai viestittelemään ystäville Suomeen. Joulupäivänä sattui kuitenkin varmaan ainakin osaltaan sateen aiheuttama yllätys, yllätys nro 3. Kotimme edustalla on kasvanut vanha pullonharjapuu ja joulupäivänä tuo koko puu yks' kaks' yllättäen otti ja kaatui! Puu on ollut kallellaan jo pitkään, mutta ehkä sateet saivat nyt puun lopullisesti kaatumaan. Onni onnettomuudessa oli, että puu rojahti suuntaan, jossa se ei vaurioittanut ukkokullan autoa. Autonsa oli nimittäin parkkeerattuna aivan puun viereen. Huh huh! 

Raportoimme puun kaatumisesta heti tuoreeltaan vuokrausmanagerillemme ja varmistui, että puu on kaupungin istuttama. Näin ollen puun poiskorjauksin kuuluu heille. Manageri lupasi ilmoittaa puun kaatumisesta kaupungille. Täytyy todeta, että suhteellisen nopeaa toimintaa oli ja vieläpä joulupäivänä, sillä kaupungin työntekijä tuli paikan päälle vain 3,5 tuntia ilmoituksesta kartoittamaan tilanteen. Työntekijä oli saanut ilmoituksen puusta kaupungin poliisilta. Koska alueella on todella vähän liikennettä, eikä puu ole maassa kenellekään vaaraksi, eikä se myöskään katkonut kaatuessaan sähköjohtoja tai muuta, niin puu saa kuulemma odottaa maanantaihin eli arkipäivään asti, että se tullaan nostamaan pois. Meille aikataulu sopi ihan hyvin. Huvitti hiukan, että kaupungin tyyppi otti raporttiinsa ensin muutamat kuvat ja merkitsi tapahtuma-alueen varoituskartioilla ja keltamustalla Caution-nauhalla. Niin amerikkalaista taas, hih.

Happihyppelyllä yllätyin, kun ensimmäisiä magnolioita on jo kukassa tähän aikaan vuodesta!

Tapaninpäivän ajelulla kävimme katselemassa piilaaksolaisten kotipihoilleen laittamia jouluvaloja. Tässä yksi taidonnnäyte.

Joka joulukuu aivot solmuun samasta asiasta

Lopuksi vielä hymähtelen tässä teillekin seikasta, josta minulla menee aivot solmuun joka ikinen joulukuu täällä rapakon takana. Tilanne liittyy joulutorttujen leivontaan. Tänä vuonna en onnistunut löytämään paistonkestävää luumuhilloa mistään. Aiempina vuosina olen saattanut onnistua sitä saamaan, mutta tänä vuonna en. Tarkistin, josko sitä hyvää luumuhilloa olisi tilattavissa Amazonin verkkokaupasta. No olisi ollut, mutta pieni purkki olisi maksanut 14 - 16 dollaria. Niinpä leipomiini joulutorttuihin piti ostaa kuivattuja luumuja. Ja sitten, se aivojeni solmuunmenemishetki. Siis joka ikinen vuosi ajattelen, että myöskin kuivatut luumut ovat nimeltään plums, kuten tuoreetkin luumut. Mutta ei, kun kuivatut luumut ovatkin prunes ja tuoreet plums. Tämä se ei tahdo minun pieneen kallooni mahtua. Aivosolmu mahtaa syntyä siitä, että suomen kielessä molemmat, kuivatut ja tuoreet luumut ovat samalla luumu-nimellä. Toisin kuin viinirypäle ja rusina, eli tuoreella ja kuivatulla viinirypäleellä on suomeksi eri nimet. Joten se, että viinirypäle on grape ja rusina raisin, ei ole aivoilleni yhtään kumma juttu, mutta että luumu ja kuivattu luumu ovatkin plum ja prune on! Ja nyt, kun olen tämän asian yrittänyt taas kerran takoa päähäni, niin aivan varmasti hämmästelen tätä samaa asiaa taas joulukuussa 2022, hahah!

Prunes, muista nyt jatkossa, prunes! No, vuoden päästä en kuitenkaan muista.

Tällaiset joulutunnelmat siis meillä. Näin tapaninpäivän iltana on jo liian myöhäistä toivotella enää hyvää joulua teille lukijani, mutta oikein mukavia loppuvuoden päiviä voin ainakin toivottaa. Näiden toivotusten myötä sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Maskipakko ja myrskyjä

Eilen oli yhdenlainen vuosipäivä. Tasan vuosi sitten, 14. joulukuuta 2020, Yhdysvalloissa aloitettiin kansalaisten rokottaminen koronavirusta vastaan. Ensimmäisen koronarokotepistoksen sai Sandra Lindsay New York Cityssa. Missä mennään tällä hetkellä? On aloitettu kolmas koronarokotekierros, sillä uudet variantit jylläävät ja hakeutuvat kiertoteitä ohi aiemmin pistettyjen rokotteiden aiheuttaen tartuntoja edelleen. Tartuntaluvut ovat paikoin todella huolestuttavassa kasvussa. Suomen tilannetta olen seurannut kauhulla ja pahinta peläten jo pitkään. 

Kaliforniassa ryhdyttiin ennakoiviin toimiin uuden omikron-variantin levitessä maailmalla jo kulovalkean tavoin. Ja niihin ryhdyttiin rivakasti. Maanantaina tiedotettiin, että koko osavaltioon julistetaan sisätiloja koskeva maskipakko. Maskipakko alkoi tänään keskiviikkona ja kestää alkuun ainakin kuukauden, tammikuun puoliväliin asti. Siis 40 miljoonaa kalifornialaista laitettin ruotuun alle kahdessa päivässä! Ja tyyliin pulinat pois! Meidän jokapäiväistä arkeamme tämä uusi määräys ei juurikaan mullista, sillä olemme käyttäneet maskia sisätiloissa koko tämän pandemian ajan, mukisematta. Mutta muiden mahdollisuus hillua maskitta yhteisissä julkisissa tiloissa pitäisi nyt olla osavaltiossamme poissuljettu.

Kalifornian nopea päätös ja uuden määräyksen rivakka täytäntöönpano saavat minut yhä enenevässä määrin ihmettelemään Suomen täysin käsittämätöntä vatulointia päätöksenteossa koronatoimia koskien. Kerron esimerkin: Olin vielä Suomessa, kun Suomen terveydenhuollon tehohoitopaikkojen kriittisenä rajana pidetty 50 tehohoitopaikkaa koronapotilaille ylittyi. Mitä tapahtui, mihin toimiin ryhdyttiin? Ei minkäänlaisiin! Pääministeri ilmoitti, että hallitus kokoontuu miettimään jatkotoimia seuraavan viikon tiistaina! Siis seuraavana tiistaina, kun tehohoitopaikat olivat äärirajoillaan edellisen viikon puolivälissä! Paitsi että tilanne olisi todellakin vaatinut nopeita toimia, antaa jo tällainen löperö aikataulutus kansalaisille kuvan, ettei tässä ole mitään hätää... Ja samaan aikaan hätää kuitenkin kärsivät kaikki ne potilaat, mutta myös työtaakkansa alla koko terveydenhuollon henkilöstö. No, joku nähtävästi astui jonkun varpaille ja jo seuraavana sunnuntaina Suomessa astui voimaan anniskelukielto klo 17, ellei koronapassi ollut käytössä. Kuitenkin, valitettavasti vain viikkoa paria myöhemmin tehohoitopaikkoja koronapotilaille olikin käytössä jo pitkästi yli 60! Perusterveydenhoitoa ajettiin alas ja tehohoitoa vaativia leikkauksia peruttiin monilla paikkakunnilla. Oltiin ryhdytty harkitsemaan hätäjarrutoimenpiteitä. Siis ryhdytty harkitsemaan. Minun mielestäni niitä olisi pitänyt käyttää jo, mutta enpä nyt sohaise tätä aihetta tämän enempää. Toivon vain hartaasti, että tartuntojen leviäminen Suomessakin saataisiin rauhoittumaan tavalla tai toisella. 

Mutta sitten muihin viime päivien arkikuulumisiin. 

Myrskyjä ja niiden tuhoja

Meillä täällä Yhdysvaltain länsirannikolla Kaliforniassa on nyt saatu todella kovasti toivottuja sateita. Mutta, niitä onkin sitten tullut heti kerralla ennätysmääriä ja kauheiden myrskyjen saattelemina. Myrskyn voima on saanut aikaan monenlaisia tuhoja, kuten tulvia ja maanvyöryjä. Esimerkiksi Big Surin alueella jouduttiin sunnuntai-iltana katkaisemaan Highway 1 -tie, jotta alueen asukkaat pystyivät evakuoitumaan pois kodeistaan. Alue on nimittäin aikaisempaa maastopaloaluetta, jolloin kaikki pohjakasvillisuus on palanut pois ja näin ollen kovat sateet saavat vuorenrinteillä helposti maanvyöryjä aikaiseksi. Oli sattumaa, että ajoimme kyseistä merenrantatietä vain muutama tunti ennen kuin se suljettiin.

Sunnuntaina iltapäivällä myrsky oli vasta vain aavistus Tyynenmeren taivaanrannassa. Nopeasti tilanne kuitenkin muuttui ja tällä alueella ryhdyttiin evakuointeihin.

Myrskytuhot katkaisivat toissapäivänä ukkokullalta myös työnteon. Hänen tehdessä etätöitä kotona, tarvitsee hänen ottaa yhteys koneeseen työpaikallaan. Yhtäkkiä tuo yhteys sitten katkesi. Sähkökatko työpaikan tiloissa. Aikaa asian selvittelyyn meni varmastikin normaalia enemmän, koska konttorirakennus on etätöiden johdosta lähestulkoon tyhjä. Lopulta tilanne selvisi: myrsky oli kaatanut ison puun kadulla sähkölinjojen päälle. Sama toistui tiistaina varhain aamulla, jolloin ukkokulta oli konttorilla osallistuakseen tiimipalaveriin ihan kasvotusten. Huomiona muuten, että ukkokullan työpaikalla sekä myös jättiyhtiö Googlella vaaditaan työntekijöiden rokotukset, jotta voi palata toimistolle ja olla jatkossa oikeutettu palkanmaksuun. Tässäkin kohtaa jälleen ihmettelen, ettei Suomessa samaa vaadita edes läheistä potilastyötä tekevältä terveydenhuollon henkilökunnalta!

Ja sittenhän eilen meille paukahti vielä vesikatkokin. Katko, jota ei papereiden ja piirustusten mukaan pitänyt tapahtua. Kodistamme parin korttelin päässä on käynnissä iso rakennustyömaa. Piilaaksoon nousee aivan valtavasti uusia asuinkerrostaloja ja pari niistä on meidänkin kulmilla. Nyt käyttövetemme katkesi jo toistamiseen, koska rakennustyömaalla piti katkaista joku vesijohto. Molemmilla kerroilla soitto kaupungin vesilaitokselle ja hyvin nopeasti sieltä sitten työmaaukko jo pihaan käppäilikin kertomaan, että veden ei kyllä pitänyt katketa tässä operaatiossa teiltä, mutta tulee palautumaan noin tunnissa. Ensimmäinen vesikatko sattui hetkellä, jolloin ukkokulta oli menossa suihkuun. Toinen katko vuorostaan, kun minä tulin hikisenä kuntosalilta ja olisin halunnut mennä suihkuun ja ryhtyä seuraavaksi valmistamaan lounasta. Eli olemme saaneet viime päivinä "nauttia" niin sähkö- kuin vesikatkostakin, joskaan jälkimmäinen näistä ei ollut myrskyn aiheuttamaa.

Luonnonvoimat eri mittaluokkaa kuin Suomessa

Lopuksi vielä asia, jota olen korostanut kirjoituksissani jo aiemminkin. Usein naureskellaan kuinka Yhdysvalloissa liikenne tai muut toiminnot menevät täysin sekaisin sateen tai lumisateen iskiessä. Aina näissä yhteyksissä ei muisteta kertoa, millaisista sademääristä puhutaan. Viime maanantaina täällä annettiin matkustusvaroitus Sierra Nevadan vuoristoon Lake Tahoelle kovien lumisateiden ja myrskytuulien vuoksi. Lake Tahoe on suosittu, Piilaaksosta noin neljän tunnin ajomatkan päässä sijaitseva talvilomakeskus. Seuraavan vuorokauden aikana sinne odotettiin satavan lunta jopa 8 feet eli yli 240 cm! Kun siihen lisätään myrskytuulet voimakkuuksiltaan 50 - 100 mph eli 22 - 45 m/s, niin autoilu ei enää ole kovinkaan turvallista. Paikalliset varoitukset kannattaa siis ottaa ihan tosissaan.

Vastikään myös Suomen tunnettu tv- ja somekasvo Vappu Pimiä matkasi perheineen tänne USA:n länsirannikolle Los Angelesiin. Katsoin hänen Instagram-tarinansa ja siinä Vappukin naurahteli, kuinka hotellissa aamu-uutisia hänen katsoessaan oltiin jatkuvasti varoiteltu kovista sateista ja myrskyistä. Vain muutama tunti tuon tarinan katselemisen jälkeen näin uutisen, jossa juurikin Los Angelesin alueella kolme henkilöautoa huuhtoutui tulvineeseen L.A.-jokeen. Voi kunpa Vappukin hoksaisi uutisen ja ymmärtäisi, ettei helsinkiläinen tihkusade ja kalifornialainen myrskysade ole aivan sama asia. No, toivon vain Vapulle kaikin puolin turvallista lomaa Etelä-Kaliforniassa.

Myrskyjä on luvassa vielä loppuviikollekin, mutta jo myrskynjälkeisiä poutasäitä odotellessa.

Tällaisia arjen kuulumisia tällä erää. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 

Paluuyrityksiä arkeen

Olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta tuntuu, etten saa mitään näppäimistölle asti. Ajatuksetkin harhailevat pahemman kerran, eikä keskittymiskykyä ole. Konkarikirjoittajien viisaita ohjeita lukeneena kirjoittamisen pään saa kuulemma auki ainoastaan kirjoittamalla. Pitää kirjoittaa edes jotakin. Edes vartti päivässä. Tämä postaus on nyt sitten sitä jotakin. Että saisin palauteltua itseäni kirjoittamisen pariin takaisin.

Suomessa tontin rajalla voi kasvaa orapihlaja-aita. Meillä aidan virkaa toimittavat muiden puskien lisäksi myös muotoonleikatut appelsiini- ja sitruunapuu. Muotoonleikkaus rokottaa harmillisesti saatavaa hedelmäsatoa, mutta tänä talvena näyttää sato hyvälle!

Palasin viime viikolla Suomesta Piilaaksoon. Takanani on elämäni rankin syksy. Tai oikeastaan elämäni rankin puoli vuotta. Lähdin syyskuussa Suomeen kahdeksi viikoksi, mutta vietin siellä lopulta 2,5 kuukautta! On kylläkin heppoista käyttää sanaa "viettää", se kun kuulostaa omiin korviini lähinnä lomailulta. Minulle viikot Suomessa eivät olleet lomailua, sillä syksyni Suomessa oli paitsi hyvin surullista, myös äärimmäisen kiireistä ja stressaavaa aikaa. Kauhistuisitte, jos kertoisin sen kaiken. Kun muutama ystävä pysyi suht koht ajantasalla kaikista noiden viikkojen aikana tapahtuneista käänteistä, heidän kommenttinsa olivat: "Huh huh, hengästyttää pelkästään kuulla tuosta kaikesta!". 

Marraskuun loppupuolella huomasinkin, etten muista viimeisestä 1,5 kuukaudesta oikein mitään. On pitänyt katsella kännykästä kuvia, mitä kaikkea tuohon ajanjaksoon elämässäni on mahtunut. Ainakin tulin järjestäneeksi hautajaiset, valmistelin perunkirjat, tyhjensin lapsuudenkotini ja kilpailutin kiinteistövälittäjän. Sattui ja tapahtui myös muuta ikävää, mutta niistä ei tässä sen enempää. Mutta sainpa survottua tiukkaan aikatauluun osallistumiseni hyvän ystäväni väitöstilaisuuteenkin. Se oli ihana, yhden iltapäivän mittainen irtiotto siitä kaikesta muusta. 

Fyysisesti kaikkein rankinta oli lapsuudenkotini tyhjentäminen. Tiedän joidenkin tyhjentäneen omakotitalojaan puoli vuotta tai vuoden, mutta minulla ei ulkosuomalaisena ollut sellaiseen ajan venyttämiseen mahdollisuutta. Meillä ulkosuomalaisilla kun on vain tietty maksimilukumäärä päiviä, jotka voimme Suomen kamaralla olla ilman inhottavaa lisäbyrokratiaa. Minä pystyin irrottamaan talon tyhjennykselle aikaa tasan kuusi viikkoa. Lopulta taisin puristaa sen viiteen. Tietenkään talojen tyhjennysurakat eivät ole suoraan vertailtavissa keskenään, mutta voin kertoa, että kun asuinneliöitä on yli sata ja toinen mokoma erinäköistä varastotilaa siihen päälle, niin niihin neliöihin mahtuu aivan helvetisti tavaraa! 40 vuoden aikana kertynyttä. Että esimerkiksi puutarhakalustojakin piti olla kaksi kokonaista sarjaa! 

On varmasti väärin käyttää sanaa onnellinen seuraavassa yhteydessä, mutta käytän sitä kuitenkin: Nimittäin, taloa tyhjentäessäni ja tuon loppumattomalta tuntuvan urakan alla rimpuillessani ajattelin, että onnellisia ovat he, joiden vanhempi tai vanhemmat ovat ikääntyessään jo muuttaneet omakotitaloistaan pienempiin asuntoihin. Paitsi että kerrostalo-osakkeessa neliöitä ja näin ollen tavaraa on yleensä vähemmän, niin tuohon asuntoon ei myöskään liity tyhjentäjän omia lapsuusmuistoja. Minulla niitä nyt oli, paljon! Löysin esimerkiksi ne lukuisat ihanat kirjeetkin, joita olimme lapsena kirjoitelleet serkkujeni kanssa. Lähetin niistä kuvaotoksia kirjeenvaihtokavereilleni muistoksi ja saimme nauraa yhdessä. Luin myös nipuittain peruskoulu- ja lukioaikaisia ainekirjoituksiani. Voi sitä myötähäpeän määrää, kun toisinaan varsinaista asiaa oli ehkä ollut yhden sivun verran, mutta aineen piti kuitenkin olla neljän sivun mittainen. Käskystä sitten kirjoitettiin se neljä sivua... Kylmäksi ei myöskään jättänyt ainekirjoitukseni armokuolemasta. Vaikka 16-17-vuotiaan ajatusmaailma oli kyseisestä teemasta vielä kovin naiivi, enpä olisi arvannut millaisessa elämäntilanteessa tuohon kirjoitukseeni tulen myöhemmin palaamaan. Huh!

Kaikille noille lukuhetkille ei oikeasti olisi ollut aikaa, mutta jäin niihin ensimmäisinä päivinä kiinni. Samoin kuin albumikaupalla läpikäymiini valokuviin. Aikaa ei olisi ollut, mutta en malttanut olla sukeltamatta noihin aarteisiin. Moni kysyikin minulta talotyhjennysurakan edetessä (lue: madellessa), saanko siihen keneltäkään apua. Kyllä minä sain. Ilman ukkokultaa, sukulaisia ja ystäviäni koko hommastahan ei olisi tullut yhtikäs mitään. Kiitos vielä kerran. Mutta, ollessani ainoa lapsi, minä olin myös tasan se ainoa henkilö, jonka piti läpikäydä talon jokainen soppakauha, käsilaukku, nojatuoli, toppatakki, ruohonleikkuri ja kahviastiasto ja päättää, mikä kyseisen tavaran jatko-osoite aina kulloinkin oli. Tuntuukin, että tein viidessä viikossa niin paljon päätöksiä, isoja ja pieniä, että pääni pian räjähtäisi.

Näiden lukuisten aarteiden löytämisen lisäksi lapsuudenkodillani oli ihan omanlaisensa tunnearvo. Talon ollessa omien vanhempieni aikoinaan rakentama, kumpusi sen jokaisesta nurkasta tai isäni luovista, jopa nerokkaista sisustusratkaisuista roppakaupalla lisää muistoja. Haikeita sellaisia. Ja onhan tuo talo ollut omanlaisensa turvasatama vielä näin aikuisiälläkin. 40 vuotta elämästäni olen saunonut juuri sen saunan lauteilla ja kuinka tuo sauna viimeistään teki minusta saunahullun. Niille lauteille toistuvasti palasin, aina täältä maailman ääristä saakka. Heitin ne parhaimmat löylyt. Puukiukaan sihahtaessa maailman murheet palasivat takaisin omiin pikkuriikkisiin mittasuhteisiinsa.

Mutta nyt olen palannut tuon talon ja yhden elämän kokoisen hurrikaanin jäljiltä takaisin omaan kotiin. Voimissani en voi sanoa olevani. Takana on sen verran rankkoja kokemuksia viimeiseltä puolelta vuodelta. Viimeisen kahden kuukauden aikana tunnustan nukkuneeni kokonaiset kolme kunnollista yötä. Erilaisia lääkkeitäkin vaivaan on tullut kokeiltua, mutta eipä ne juurikaan ole auttaneet. Eivätkä yöunet ole palautuneet oikein vieläkään uomiinsa. Aikaerorasitus alkaa helpottamaan, mutta kroppani on edelleen jonkinlaisessa ylivirittyneessä tilassa, enkä kykene oikein rauhoittumaan. Sekä mieli että kroppa vaativat nyt elpymistä ja palautumista.

Niinpä olen nyt etsimällä etsinyt uuteen arkeeni mahdollisimman paljon mielihyvää tuottavia asioita ja aktiviteetteja. Kulmakunnan kissat on käyty jo paijaamassa, nyt jos koskaan kissaterapia on tullut tarpeeseen! Samoin pihan ja puutarhamme inventaario sai aikaan mukavaa odotusta. Nyt nähkääs näyttäisi sille, että tämä talvi on ensinnäkin hyvä appelsiinisatokausi: raja-aitana kasvavassa appelsiinipuussamme odottaa ainakin 30 appelsiinia! Sitruunoitakin tulee rutkasti. Ja mikä iloinen superyllätyskin tulla tupsahti. Etupihallamme on ollut outo, kitukasvuinen, aiemmin tunnistamaton, vielä pensaskokoinen sitruspuu. Olen aina syksyisin ja talvisin ihmetellyt, kun sen pisimmän varren oudonmuotoisiin lehtiin tulee ruska, mitä muut sitruspuut eivät juurikaan harrasta. Ruskaa on pensaan lehdissä tälläkin hetkellä, mutta kappas, nyt sen oksissa roikkuu myös kuusi raakiletta ja niiden muoto viittaisi mandariineihin!

Pieniä ja raakoja vielä ovat, mutta jännitettävää riittää siihen saakka, kunnes pääsemme näitä maistamaan.

Ja tällä välin olemme saaneet uudet naapuritkin. He olivat sitten päättäneet laitella vähän jouluvaloja yhteisen pihapiirimme pomeloon. Tadaa, tämä näky minua odotti, kun keskellä yötä saavuin lentokentältä kotiin! OMG, koko kortteli häikäistyy noista!

Eilen kävimme sitten ottamassa ukkokullan kanssa koronarokotteen tehosteet. Suositusten mukaan olimme jo kolmannen piikin rokotustahdista jäljessä, mutta minkäs teet, kun emme olleet oikeassa maassa aiemmin piikkiä vastaanottamassa. Mutta nyt on tehosteet pistetty ja minullehan se iski taas pienen kuumeen rokotuksen tiimoilta. Ei onneksi lähellekään yhtä karmeaa olotilaa kuin toisen piikin jälkeen. Onnea olikin löytää tänä aamuna kaapin perukoilta vielä yksi pullo Ikean raparperimehua. Paitsi, että mehu tuo mieleeni lapsuuden kesät niin se on maistunut tähän kuumeeseeni nyt jotenkin aivan taivaallisen hyvälle.

Kuumepäivän eliksiiriä.

Sen verran on elämä minua tänä vuonna kolhinut, että voin suorilla ristiä vuoden 2021 elämäni paskimmaksi vuodeksi. Eikä paskin vuosi -titteli napsahtanut edes pandemian ansiosta. Niinpä nyt kovasti toivoisin, että elämä kohtelisi minua edes hetken aikaa silkkihansikkain. Kirjoittaisinko tuon toiveeni vaikka Joulupukille?

Tällaisia tunnelmia tällä erää. Irtosihan sitä sitten näemmä taas jotakin näppäimistölle asti, kun alkoi vain vartti kerrallaan kirjoittamaan. Oikeassa olivat ammattilaiset. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!