Jo 250 päivää kotirouvana Kaliforniassa, osa 2

Tällä kertaa jatkan postauksessani kuluneen vuoden puntarointia, millaisia huomioita olen täällä ulkomailla tehnyt ja keskityn pohtimaan niitä eteen tulleiden yllätyksien kautta. Yllätyksiä on ollut niin hyviä, pahoja kuin hiukan rumiakin.

Kaliforniaa tämäkin. Santa Cruzin vuoristomaisemia.

Hyvät

Vaikken paljoa päivittäin englannin kieltä käytäkään, niin jotakin yllättävää kuitenkin tapahtui. Nimittäin ruotsin(!) kieli alkoi jossakin vaiheessa pulpahdella mieleeni. Sen verran kielilokerikkoa on korvieni välissä nähtävästi rassattu, että jo täysin unohdetuiksi luulemani opit ja sanasto alkoivat palailla mieleen. Ja mitä minä sillä ruotsin kielellä täällä teen? No en yhtikäs mitään! Siinäpä se. Niin ja jos minulta olisi kysytty, olisin toivonut ennemminkin ranskan kielen taitojeni kaivautumista pölykerroksistaan, mutta eipä minulta tietenkään kysytty. Siellä ne harmaiksikin väitetyt aivosolut poukkoilevat ihan omaan tahtiinsa, minulta lupia tai suuntaa kyselemättä. 

Ja jos joku oletti, että oma englannin kielen lausumiseni saisi hyvinkin nopeasti jenkkiaksentin, niin oli väärässä. Iso osa niistä, joiden kanssa minä täällä englantia puhun, ovat myös muualta muuttaneita. Tullista tulleita, kuten Oulussa sanottaisiin. Niinpä heilläkin on oma, jenkkiaksentista poikkeava tapansa puhua. Muistan yhden hyvän esimerkin tästä, kuinka minun piti ihan tietoisesti keskittyä, jotta lausuin ravintolassa tarjoilijalle sanan 'water' amerikkalaisittain, enkä brittienglannilla. Amerikkalainen kun lausuu kyseisen sanan t-kirjaimen d:nä, britti ei. Kokeilepas itse lausua tuo sana. Kumpiko tapa sinulle luonnostaan tulee? :-)

Myös oman kirjoitustaidon löytyminen tämän blogin kautta on positiivisesti yllättänyt ja tietenkin myös postauksista saamani kannustavat palautteet. Ja hei, olenkos muistanutkaan aikaisemmin edes kehaista, kuinka pääsin mainintana jopa Suomi-Amerikka Yhdistyksen Suomi-USA -lehteenkin, kiitos 50 State Puzzle -bloggaaja ja Amerikka-aktiivi Ullan! :-) Olihan se hieno hetki!

Aikaisemminhan en ole tullut kirjoittaneeksi juuri projektiraportteja kummempaa, mutta nähtävästi niihin runoilu on antanut kirjoittamiseen hyvää pohjakoulutusta, heh heh. Noh, kyllä niihin ihan tiukkaa asiaa piti kirjoittaa, jos aikuisten oikeasti puhutaan. Mutta olen siis saanut blogistani täällä itselleni uuden, luovan ja yllättävän harrastuksen.

Sitten mainitsen vielä yhden jutun, jota on ollut mahtavaa seurata. Nimittäin suomalaisten ystäväperheiden lasten kielitaidon kehittyminen. Vaikkei lapsi osaisi vielä edes kirjoittaa tai lukea, niin sieltäpä vain alkaa puistossa palloa pelatessa tulla englanninkielisiä lyhyitä lauseita, joissa verbi voi olla tilanteeseen sopien imperfektimuotoonsa taivutettuna! Tai kun uima-altaassa kelluu ötökkä, se pelastetaan kuiville toisen "tullista tulleen" lapsukaisen kanssa ja yhteisenä kielenä onkin simsalabim, englanti. Onhan se melkeinpä käsittämätöntä! Lapset kielikylpevät siis puolihuomaamattaan ja tästä ex-kollegani minulle kertoikin muistellessaan omia ulkomaanvuosiaan. Nyt olen päässyt itse toteamaan saman pienen kieli-ihmeen. 

Amerikkalainen kukka sanoo: "Ai niid wodö."

Jos edelliset olivat niitä mukavia yllätyksiä, niin vastapainoksi sitten niitä vähemmän mukavia.

Pahat

Etukäteen manailin, että voi kauhea sitä paperibyrokratian määrää, mikä vuorotteluvapaasta ja ulkomaille muuttamisesta tuleekaan, mutta jopa Suomen verokarhun kanssa olen saanut asiat sujumaan. Yksi isoimpia pettymyksiä on kuitenkin ollut Suomen Posti. Pitkän pennin olen maksanut postieni tänne kääntämisestä ja "parhaimmillaan" Suomesta lähetetty tärkeä kirje on tullut kolme viikkoa päiväyksestään perille! Onneksi ei ollut lasku. 

Myös ukkokullan posteja jäi alkuun useita kertoja Suomeen, joten kauhean luottavainen olo tuohon palveluun ei ole ollut koko tänä aikana. Kolmantena kelpo esimerkkinä oli Suomesta tänne lähetetty onnittelukortti. Ensimmäisen luokan postimerkillä ja priority-tarralla varustettuna kortti saapui tasan 2 kk postileimasta! Postipoika on kyllä tainnut kulkea maisemareitin kautta!

Postipojan kulkureittejä?

Sitten vielä lyhyesti yksi asia, joka taitaa kuulua rumien kategoriaan.

Rumat

Tämä liittyy harmillisesti blogiini. Olen saanut siitä tosiaan mukavia palautteita, amerikkalaisen isot kiitokset niistä. Mutta mutta. Blogini lienee ollut niinkin hyvä, että eräs kirjoittelija on tainnut tekstejäni pariin otteeseen vähän plagioidakin ja oikein useamman rivin verran. Kyllä sitä oman tekstinsä helposti tunnistaa, sanamuotoineen kaikkineen, joten olisipa ollut kiva ja kai ihan korrektiakin, jos alkuperäinen lähde eli Ribs & Coke -blogi olisi tuossa tekstissä mainittu. Mutta tämä ilmeisesti on tällaisen julkikirjoittamisen lieveilmiöitä, joilta ei voi välttyä ja joiden kanssa pitää vain elää.

Periksi ei anneta eli uutta nuppua kehiin vaan!

Mutta hei, jotta ei jäisi tämän postauksen päätteeksi paha maku suuhun, niin lopuksi vielä tällainen kahvintuoksuinen loppukevennys:

Kahvikevennys

Kun puoli vuotta kotirouvailua paukahti mittariin jo jokin aika sitten, niin aika tarkalleen samoilla hetkillä huushollissamme oli keitetty kahvit 200 kertaa. OMG, 200! Tiedän kahvinkeittomäärän siitä, että uuteen kotiimme ostetun kahvinkeittimen myötä hankittiin myös 200 kappaleen suodatinpussipaketti. Paketti tyhjeni aika lailla päivälleen silloin, kun puoli vuotta kotirouvailua tuli täyteen. :-) 

Onhan se aikamoinen määrä ottaen huomioon, ettei ukkokulta edes juo kahvia ja aika paljon on oltu kotoa poiskin, esimerkiksi viikonloppureissuillamme. Mutta me suomalaisethan olemmekin kahvinjuojakansaa, eikä se tapa näköjään jää Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan kulkee mukana maailman ääriin. 

Kahvimitta ja amerikkalainen, ns. Basket Style -suodatinpussi.

Jatkan siis tästä tätä eloamme eteenpäin 400 kahvipannullisen vuosivauhtia. Ensi postauksessa luvassa kotirouvailua ja ulkomaille muuttamista käsittelevän postaussarjani viimeinen osa. Siinä katsaus itsessäni tapahtuneisiin muutoksiin sekä tulevaisuuden näkymiä. Siihen asti sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Jo 250 päivää kotirouvana Kaliforniassa, osa 1

Päivälleen vuosi sitten, 26. kesäkuuta San Franciscon lentokentän kiitorataan iskivät erään lentokoneen renkaat. Tuossa koneessa istuimme ukkokultani ja minä, passeissamme tuoreet Yhdysvaltain viisumit. Samaisena päivänä ukkokullastani tuli mamu, minusta muutama kuukausi myöhemmin.

Tänään on siis vuosipäivä ja sen kunniaksi ajattelin hiukan koota muutamia ajatuksiani, joita matkan varrella on mieleni päällä liikkunut ja mitä ajattelen joistakin asioista juuri tänään, kun taaksepäin vuoden verran kenties hiukan vauhdikastakin elämääni katselen. Valtaosan tuosta vuodesta olen ollut siis kotirouvana täällä Piilaaksossa. Lisäksi niin itselläni, kuin myös ystävilläni ja tuttavillani oli tiettyjä ennakko-odotuksia siitä, mitä vuosi toisi tullessaan. Nostan niistäkin muutamia esiin tässä kotirouvailua ja ulkomaille muuttamista käsittelevässä postausten sarjassa, osat 1, 2 ja 3.

Elämä viidessä matkalaukullisessa

Muuttokuormamme käsitti viisi matkalaukkua, yhteispainoltaan reilut 100 kg. Mielestäni se on aika vähän ottaen huomioon, että kyseessä on kahden ihmisen muutto mantereelta toiselle, toiselle puolelle maapalloa. Tosin olimmehan lähteneet katsomaan elämää täällä aluksi vuodeksi ja tehdä vasta sen jälkeen suunnitelman jatkosta. Mutta vain viisi matkalaukullista tavaraa. Niinpä täällä Kaliforniassa noiden viiden matkalaukullisen ympärille on kaikki nyhjätty pystyyn tyhjästä. Uusi koti, uudet rutiinit, uudet harrastukset, uusi sosiaalinen verkosto. Uusi identiteetti. Näistä jokaisen kehittäminen jatkuu edelleen, eikä vähiten tuon viimeisen.

Mitä Sinä pakkaisit uuteen elämääsi mukaan, jos tilaa olisi 2,5 matkalaukullista?

Ajan kuluminen

Yksi ennakko-odotuksista liittyi aikaan. En etukäteen osannut arvata, kuinka ajan kuluminen vuorotteluvapaalla, kotirouvana ja uudessa kulttuurissa, kaukana kaikesta siitä vanhasta tutusta tulisi menemään. Joko se hurahtaisi kuin siivillä kaiken uuden keskellä tai sitten se alkaisi entiselle työorientoituneelle, "kalenteri täynnä"-tyypille matelemaan.

Aika on kuitenkin mennyt hurjempaa vauhtia kuin oletinkaan. Yhtenä lisätekijänä ajan hurahtamiseen on varmastikin ollut se, että alkuvuodesta meillä kävi mukavasti vieraita Suomesta. Laskeskelin, että tammi-huhtikuun aikana meillä vieraili neljät eri vieraat ja he majoittuivat meillä tuon 4 kk aikana yhteensä 7 - 8 viikon ajan. Sehän on melkein puolet ajasta, mutta hei, koska matka tänne on pitkä, myös vieraat majoittuvat usein pidemmäksi aikaa kuin vain yhdeksi tai kahdeksi yöksi. 

Eli melkoista majataloakin tässä on kotirouva ja ukkokultansa saaneet pyörittää. Mutta e-hei, ei syytä huoleen. Vielä ei ole mitta täyttynyt vieraista ja seuraavia vieraspäivämääriä tässä parhaillaan odotellaankin lukittuvaksi. Jee!

Ajalla tuntuu olevan siivet. Myös kosteus- ja varsinkin lämpötilaviisarilla tuppaa olemaan "nupit kaakossa".

Oravanpyörästä toiseen ;-)

Olenko katunut muuttoamme ja isoa elämänmuutosta? En päivääkään. Paitsi silloin, kun sain koskettavan suruviestin Suomesta. Sinä ainoana päivänä manasin Kalifornian maantieteellisen sijainnin alimpaan mahdolliseen paikkaan! Erityisesti silloin matka Suomeen, tuo reilut 10 000 kilometriä, tuntui entistäkin pidemmälle ja raskaalle. Mutta eipä siitä tässä sen enempää.

Muutoin en ole päivääkään katunut muuttoamme ja omasta oravanpyörästäni poishyppäämistä. Tykkäsin työstäni kuin hullu puurosta, mutta kun kuormitusta tulee useampi vuosi putkeen aivan liikaa ja pitkään jatkunut stressi alkoi aiheuttaa jo vakavampia fyysisiä sairastelujakin, niin eipä työstään enää nauttinutkaan yhtä lailla. Tuosta oravanpyörästä ainakin hetkellisesti poishyppääminen on tehnyt enemmän kuin terää ja alkuosa vuorotteluvapaastani ja kotirouvailuajastani onkin mennyt ihan vain omien voimavarojeni lataamiseen. 

Mutta täällähän on sitten katsokaas tämä oma oravanpyöränsä. Joidenkin Suomi-vieraidemme kanssa olemme nimittäin vitsailleet "kalifornialaisesta oravanpyörästä", jonka rattaissa nyt pyörimme. Täällä kun täytyy alati kiihtyvällä tahdilla grillata, hypätä uima-altaaseen, loikoilla ulkoilmaporealtaassa, kylpeä auringon syleilyssä, ajaa muskeliautoilla ja ihailla maisemia, niin onhan se rankkaa. ;-)

Kalifornialainen orava katselee oman oravanpyöränsä maisemia. :-)

Kiitos hyvistä vinkeistä

Meni melko pitkään ennen kuin aloin puhutella itseäni ulkosuomalaisena ja että sen edes jollain tapaa myös sisäisti. En lukenut ulkosuomalaisuudesta minkäänlaista kirjallisuutta etukäteen, enkä ole lukenut tähän päivään mennessä, ellei parin blogin nykyistä seuraamista lasketa mukaan. Etukäteen perehtyminen olisi kenties voinut kannattaakin, tai sitten ei. Mene ja tiedä. Toisaalta olen saanut täällä jo asuvilta suomalaisystäviltämme arvokkaita vinkkejä uuteen asuinympäristöön asettumisessa.

Kun esimerkiksi puhuimme siitä, että olemme tulleet tänne nyt aluksi vuodeksi ja sitten katsotaan mitä tapahtuu, niin yksi saamani erinomainen vinkki oli, että kyllä se tahtoo viedä kokonaisen vuoden, että pääsee käsiksi paikalliseen elämään ja alkaa ehkä pikku hiljaa tottumaan, tai olla tottumatta, uusiin kuvioihin. Varaudu siis kokonaiseen vuoteen, oli neuvona. Ja eihän totuttautuminen tietenkään ole mikään jonakin päivänä x kuin seinään päättyvä prosessi, tyyliin 'nyt olen valmis'. Totuttautuminen ei lopu varmasti koskaan, mutta isoimpien nyppylöiden uskoisin olevan ensimmäisen vuoden jälkeen ylitetty.

Toinen tärkeä vinkki oli, että ensimmäinen vuosi voi olla myös parisuhteelle rankka kokemus. Ensinnäkin tuttu ja totuttu asetelma (molemmat töissä --> vain toinen töissä) muuttuu. Lisäksi kaikki ja korostan, että todellakin aivan kaikki parisuhteen ympärillä muuttuu: kieli, kulttuuri, ihmiset, koti jne. Ei myöskään ole sitä vanhaa tuttua ja turvallista tukiverkostoa lähellä, vaan erinäisten yhteyksien päässä ja oman lisähaasteensa tuo vielä se, että tukiverkosto Suomessa elää täysin päinvastaisessa päivärytmissä kuin itse täällä rapakon takana. Kaikkeen ei siis voi etukäteen edes varautua, oli lukenut kirjoja eli ei, eikä suinkaan ole kaikkien kohdalla itsestäänselvää, että siihen uuteen ympäristöönsä tuosta vain sormia napsauttamalla sujahtaa ja sopeutuu.

Ystävien ja tuttavien katsellessa ja kuunnellessa lyhyitä pilkahduksia elämästämme täällä, voi ehkäpä osa heistä saada kuvan, että elo täällä on yhtä lomailua. Ja eihän se sitä tietenkään ole. Lainaankin tähän loppuun onnellisuudesta kirjoittavan Tommy Hellstenin sanoja:

"Vaikka muuttaisin Karibian hiekkarannalle, vähitellen arki tulisi sinnekin."

Se on mielestäni aika osuvasti sanottu. 

Ei ihan Karibiaa, mutta Havaijia.

Loppupohdinnat

No mutta, tulikos tästä postauksestani nyt vähän raskassoutuinen ja synkkä? Tarkoitukseni oli kyllä käsitellä kotirouvailuani ja Amerikkaan muuttoamme jokseenkin kepeämmin, mutta nuo ajatukset tähän nyt ensihätään pulpahtivat. Enkä minä oikein päässyt vielä edes niitä omia tai muiden ennakko-odotuksiakaan juuri ruotimaan, höh! Samasta teemasta täytyy siis jatkaa ensi postauksessanikin.

Ai, että mitenkäs se meidän oma sopeutumisemme? Monista karikoista huolimatta, oma sopeutumisemme on sujunut tähän asti hyvin. Ja jos tuota ukkokultaani katselen, niin sehän ui täällä kuin kala vedessä. Näistä iloiten sanon teille jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ajokortti tuli ja meni

No niin, tässä sitä nyt ollaan. Taas ilman ajokorttia. Ja minä kun pidin niin isona saavutuksenani tai vähintäänkin ylpeyden arvoisena tekona, että sain kalifornialaisen ajokortin suoritetuksi. 

Mutta nyt olen kortiton. Nimittäin kun DMV eli paikallinen ajokortin myöntäjä on sitä mieltä, että ajokorttini on voimassa aina vain maksimissaan puoli vuotta kerrallaan! Päivämäärä kortissani paukahti umpeen tänään. Tämä johtunee siitä, että minulla on avopuolisona viiden vuoden viisumi, mutta oleskelulupani on aina vain puoli vuotta kerrallaan voimassa. Jatkaakseni oleskelulupaani minun tulee joko 

a) käydä ulkomailla ja tulla maahantulotarkastuksen kautta jälleen Yhdysvaltoihin 

tai 

b) käydä asioimassa jossakin USA:n maahantuloviranomaisen toimistossa.

Näissä voidaan passiini iskeä taas uusi leima seuraavasta puolen vuoden oleskeluluvasta. Kun ajokorttiani täällä suoritin, oli silloinen maahantulorekisterilomake I-94 minun osaltani päivitetty viimeksi Suomen jouluvisiittini yhteydessä. Siitä on nyt siis kulunut puoli vuotta ja nyt myös ajokorttini paukahti ns. tiks kiinni!

Highway 1, kenties maailman kauneimmaksi arvioitu rantatie. Tästäkin voisi olla kiva ajaa, jos olisi ajokortti.

Tämä tuli yllätyksenä, että ei viisumini, vaan nimenomaan oleskelulupani voimassaolo vaikuttaa myös ajokortin voimassaoloon. No, nyt kun sen tähän kirjoittaa, niin kuulostaahan se oikeastaan ihan järkevällekin. Jos ei ole lupaa olla maassa, ei kai saisi olla voimassa olevaa ajokorttiakaan. Ja Yhdysvalloissa oleileville tiedoksi, että tämä puolivuotisrumba koskettaa nyt siis ainoastaan B1/B2-viisumilla olevia avopuolisoita, ei esimerkiksi L2-viisumilla olevia aviopuolisoita.

Ajokortin uusiminen

Sentään uuteen ajo- ja teoriakokeeseen minun ei tarvitse mennä uuden kortin saamiseksi. Riittää kun lähetän tuoreimman I-94 -lomakkeen kirjeessä DMV:n osoittamaan paikkaan ja uuden kortin pitäisi tulla postitse.

DMV lähetti kirjeen ajokorttini vanhenemisesta kyllä hyvissä ajoin, mutta olin silloin Suomessa hautajaisissa. Kun palasin Yhdysvaltoihin, lomalle Havaijille, sain taas päivitetyn I-94-lomakkeen ja kun lomalta palasimme, lähetin sen pikimmiten palautuskirjekuoressa DMV:lle. Silloin heillä oli vielä kuukausi aikaa uuden kortin lähettämiseen ennen kuin nykyinen korttini umpeutuu, mutta eipä se näköjään riittänyt asian käsittelyyn DMV:n päässä. Niinpä tässä ollaan nyt ilman ajokorttia. Taas. 

Tällaisellakin voisi olla kiva kurvailla. Siis jos olisi se ajokortti.

Ainakaan vielä en ole kokenut tuon viisumin/oleskeluluvan leimauksen uusimista puolivuosittain mitenkään rasitteeksi. Uuden leiman saamiseksi ei muuten kuulema riitä ajaminen Kanadan tai Meksikon rajan yli, U-käännöksen tekeminen ja palaaminen takaisin. Täytyy käydä "oikeasti" ulkomailla. No, minua reissu-roosaa se ei haittaa ja ukkokultakin sanoi, että voi voi, nyt meidän on suorastaan pakko reissata vähintään puolen vuoden välein jonnekin kauemmaksi. :-) No, vieläkö sitä rahaa jää matkoihin jatkuvasti nousevien vuokrahintojen jälkeen, se jää nähtäväksi. (Vuokraneuvottelumme ovat edelleen kesken, eikä mitään uutta sen auringon alla.) Mutta otetaanpa nyt tässäkin asiassa päivä kerrallaan. 

Jään odottelemaan milloin kortti postilokerikkoomme vihdoin kolahtaa. Ajokortiton Amerikasta huikkaa teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhannuksen viettoa Kaliforniassa

Kaikenlaisiin hauskoihin hullutuksiin sitä tuleekin tuon ukkokullan kanssa lähdettyä ja juhannus 2015 oli yksi niistä. Tänä vuonna juhannukseemme ei kuulunut uutta perunaa ja silliä, vaan jotain ihan muuta. Niinpä tämän kertaisessa postauksessani kerron teille yhden tavan, jolla ulkosuomalainen voi ulkomailla asuessaan juhannusta ainakin viettää. 

Paljastettakoon jo tässä vaiheessa sen verran, että jouduimme juhannuksena linnaan! ;-)

Juhannus Kaliforniassa ylipäätään

Kaliforniassa keskikesän koittamista ei juurikaan juhlita. Paikallisessa kalenterissa kyllä lukee sunnuntain kohdalla First Day of Summer (kesän ensimmäinen päivä) ja Summer Solstice (kesäpäivänseisaus), mutta mitään vapaapäiviä tai juhlallisuuksia ei vielä esimerkiksi perjantaina, Suomen juhannusaattona ollut. Perjantai oli täällä aivan normaali työpäivä. Samaiselle viikonlopulle osui täällä myös isänpäivä, joka sai huomattavasti suuremman huomion, niin alennusmyynneissä (kun Amerikassahan on jokaisen kissanristiäisen kunniaksi oma alennusmyyntinsä), kuin myös kaupattavassa juhla- ja lahjakrääsässäkin. 

Toisaalta, ei keskikesän juhlinta ole varmastikaan kalifornialaisille yhtä kova juttu kuin se on yöttömästä yöstä ja Suomen suvesta nauttivalle suomalaiselle. Täällä kun aurinko paistaa aika lailla läpi vuoden ja kesää on valtaosa vuodesta, ei keskikesän juhla pomppaa säidenkään puolesta mitenkään erikoisemmin esiin. Myöskään yötöntä yötä ei ole. Täällä ei siis synny sitä polttavaa riemun tunnetta rintaan, että NYT se kesä ja grillauskausi sitten alkoi. Kaliforniassa on kesä ja grillit kuumana vähän niin kuin koko ajan. ;-) No joo, on oikeasti se parin kuukauden "talvikin", jolloin päivälämpötilat saattavat jäädä niinkin kylmiksi kuin +13 Celsius-asteeseen.

Koska juhannus ei täällä ole yhtä merkityksellinen kuin Suomessa, en tiedä onko juhlan ympärille syntynyt oikein mitään paikallisia perinteitäkään. Tietääkseni ei. Mutta suomalaisenhan pitää juhlistaa juhannusta, olipa sitten missä päin maapalloa tahansa ja niinpä mekin osallistuimme eräänlaisiin juhannusjuhliin lauantaina.

Kuinka juhlille oikein päädyttiin?

Ukkokulta tuli liittyneeksi Napan viinilaaksossa sijaitsevan Castello di Amorosa -viinitilan klubijäseneksi jo viime syksynä. Liittyminenhän tapahtuu siis automaattisesti samassa yhteydessä, jos tulet ostaneeksi 12 pullon erän kyseisen tilan viiniä, heh heh. Tuon klubin kautta ukkokulta sai tietää juhannuksen aikaan viinitilan linnassa pidettävistä keskiaikaisista keskikesän juhlista. Juhlat olivat nimeltään Midsummer Medieval Festival. Ukkokulta pomppasi oitis kattoon huudahtaen, että tuonne mennään! Kieltämättä tapahtuma kuulosti varsin mielenkiintoiselle. Kun tilaisuuden liput tulivat maaliskuussa myyntiin, hän osti tiketit meille ja Bay Arealla asuvalle suomalaisystävällemme. Ja sillä poppoolla keskiaikaisille juhlille nyt osallistuimme. 

Tilaisuuden käsiohjelma.

Esivalmistelut

Ehkä noin kuukausi ennen kekkereitä alkoi ukkokulta puhumaan myös keskiaikaisten vaatteiden vuokraamisesta. Ajattelin, että mitä ihmettä se taas höpisee! Mutta ei, kyllä se täysin tosissaan oli ja sanoi netissä olevien edellisten vuosien juhlakuvien perusteella kaikkien muidenkin pukeutuvan tilaisuudessa keskiajan henkeen. Uskottavahan se oli, kun kuvat puhuivat samaa ja niinpä nettipukuvuokraamosta mekin hauskat asut tilasimme. Jos kerta hulluttelemaan lähdetään, niin se on sitten sama vetää täysillä.

Viime hetken jännitysmomenttia asujen suhteen toi kuitenkin se, että niiden kaikkien piti olla ns. one size fits all -tyyppisiä. Ajattelin, että kun tässä kerran isojenkin ihmisten Amerikassa ollaan, voi asut varmastikin tilata kokojensa puolesta melko huoletta. Kun sitten asut saapuivat paria päivää ennen h-hetkeä ja pääsin omaa linnanneidon mekkoani sovittamaan, niin sehän olikin aivan pirun tiukka yläosastaan, siis hartioista ja rintakehän kohdalta, eikä minkäänlaista säätömahdollisuutta asussa ollutkaan. Pukuvuokraamo sijaitsi parin tuhannen mailin päässä Minnesotan osavaltiossa, joten ei auttanut kuin toivoa, että jospa siinä koltussani nyt sen yhden illan ajan kuitenkin henki pihisisi... Ja pihisihän se, huoh!

Valtaosa naisten vuokrattavista keskiaika-asuista oli pitkähihaista viittoineen kaikkineen, mutta itselläni lähtökohtana asuvalinnalle oli sen lyhythihaisuus. Tiesin nimittäin, että Napan laakso on kuumaa aluetta ja iltalämpötilatkin korkeita. Juhlien alkaessa ennen iltaseitsemää näytti mittari vielä +27 Celsius-astetta. Olin kiitollinen lyhyistä hihoistani. 

Tällaisen linnanneidon asun vuokrasin itselleni. (Pukuvuokraamon kuva)

Käsikynkässäni juhliin lähtivät ritari ja Little John. Alla pukuvuokraamon kuvat heidän asuistaan:

Se täytyy kyllä todeta, että minun seuralaiseni olivat paljon komeampia kuin nuo pukuvuokraamon kuvissa poseeraavat ukot. :-) 

Juhlapaikalle saavuttaessa teki nopeasti huomion, kuinka jotkut olivat panostaneet pukeutumiseensa toden teolla. He olivat oletettavasti jo useamman vuoden konkareita näissä keskiaikajuhlissa ja olivat virittäneet asuaan vuosi vuodelta paremmaksi ja paremmaksi. Muutamalla leidillä oli päässään keskiaikaisen kampauksen peruukkikin tai todella näyttävä kruunu hunnun kera.

Juhlaväen asuja.

Kukkaseppeleitä ja Robin Hood -hattuja. Ne, jotka eivät olleet pukeutuneet teeman mukaisesti erottuivat joukosta.

Yksi kruunupäistä.

Keskiaikaisia kisalajeja

Illan ohjelma alkoi tervetuliaismaljalla ja itse viinitilan omistajan pitämällä pienellä hauskalla puheella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli keskiaikaisiin kisalajeihin osallistuminen tai niiden seuraaminen viinitilalla sijaitsevan pienen järven ympärillä. Lajeina oli katapultin käyttöä, miekan iskentää ja jousiammuntaa. Lajien seurannan lomassa sai maistella viinitilan tuotteita ja napostella pieniä suupaloja. 

Pääsinpä tuossa vaiheessa iltaa hiukan kosketuksiin suomalaisenkin juhannustunnelman kanssa. Järven ympärillä kasvoi nimittäin metsää ja olimme kisailua seuratessa osittain metsän siimeksessä. Bongasin siellä tähän mennessä ihka ensimmäiset kalifornialaiset hyttyset! OMG! No, ei niitä ollut kuin pari kolme, joten isoa riesaa niistä ei onneksi ollut. 

Lopuksi kisailut huipentuivat kahden ritarin turnajaisiin. Lajeina olivat mm. tarkkuuskilpailu sekä miekkailua. Todella taitavia olivat nämä turnajaisritarit ja ison osan taistoista he tekivät ratsailta, hevosen selästä käsin. Turnajaislajeissa käytettiin oikeasti voimaa ja edellisen vuoden näytöksen ritarilla oli kuulema ollut koko rintakehä aivan mustelmilla turnajaisten jäljiltä. Ilmankos oli tälle vuodelle ritarit vaihdettu... Mutta hyvää viihdettä se oli seurattavaksi, ammattitaitoisten ritarien ja uljaiden hevosten toteuttamana, sisältäen hiukan hupaisaa teatteriakin. Seuraavaksi muutama kuva ritarien turnajaisista:

Ritareiden tarkkuuskisailua.

Miekkojen armotonta kalistelua.

Hevoset vietiin turvaan, kun alkoi palavan aamutähden heiluttelu.

Keskiaikainen illallinen

Kun turnajaiset olivat päätöksessään ja voittajaritari selvillä, siirtyi juhlaväki viinitilan linnan sisäpihalle. Sinne oli katettu pöydät keskiaikaista illallista varten. Koko ruokailu tapahtui keskiajan tapaan, puisilta lautasilta ja ilman haarukkaa. Alkupaloja olikin aseteltu hauskasti jo valmiiksi pöydän keskelle liinalle odottamaan nälkäisiä ritaritaiston katsojia. Ja koska viinitilalla oltiin, niin alku-, pää- ja jälkiruoalle jokaiselle oli oma tilan viininsä. Vesilasi mukaan laskettuna jokaisella ruokailijalla oli siis nenänsä edessä neljä lasia, joten aika notkuvat pöydät olivat jo pelkästään niistä.

Väen kokoontuessa yhteen linnan sisäpihalle teimme arvion, että vieraita juhlissa oli arviolta 200 -300 henkilöä. Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessäni, että onneksi olimme lippumme etukäteen lunastaneet, eikä illan päätteeksi ollut tiskivuoroa odottamassa. Nopeasti laskettuna nimittäin pelkästään viinilaseja tuli illan aikana käytettyä 800 - 1200 kpl ja niiden lisäksi vielä järven ympärillä käytetyt lukuisat maistiaislasit. Huh huh!

Linnan sisäpiha. Illallinen alkoi n. klo 21 ja Pohjois-Kaliforniassakin oli siihen aikaan vielä näin valoisaa.

Alkupaloina oli leipää, tuoreita kasviksia, oliiveja, leikkeleitä, viinirypäleitä sekä valkohomejuustoa, jonka hometta ei toivon mukaan kuitenkaan oltu kerrytetty aivan keskiajalta asti! Sitten tuotiin tomaattinen alkukeitto basilikaöljyllä koristeltuna. Näiden jälkeen nautittiin pääruoka, johon kuului grillattuja liha- ja kasvisvartaita, kalkkunan koipia sekä uunikasviksia. Lisäksi sisäpihalla isossa vartaassa paistettiin kokonainen possu, josta juhlaväki sai myös maistaakseen. Tässä vaiheessa masut pullottivat varmasti jo jokaisella, mutta eihän siitä jälkiruokana olleesta omenapasteijastakaan voinut kieltäytyä. En ainakaan minä. Oikein herkulliset olivat siis illan antimet ja illallista tahdittivat taustalla musiikista ja laulusta vastannut kokoonpano. 

Tästä asetelmasta illallinen alkoi.

Loppuhuipennus

Illan viimeinen ohjelmanumero olikin pieni yllätys. Yleisöä pyydettiin katsomaan tuolinsa alle, olisiko siellä kiinnitettynä herttarouvaa. Eipä ollut minunkaan tuolini alla. Yhden naisen tuolin alta se löytyi ja hänet pyydettiin estradille. Nainen sai laatikon, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko... No nyt jäi levy junnaamaan, mutta joka tapauksessa monta niitä laatikoita sisäkkäin oli. Samaan aikaan ritarien kisaa juontanut, Hulk Hoganin näköinen, yli 2-metrinen lihaskimppu marssi myös yleisön eteen ja aloitti puheen tuolle naiselle. He siis tunsivat toisensa ennestään ja pikku hiljaa alkoi yleisölle valjeta, että tämähän taisi olla järjestetty juttu. Ja kyllä, kyseessä oli aito kosinta! 

En malta olla mainitsematta kuinka kosintapuheen ehkä hauskin kohta oli, kun mies tunnusti rakastavansa naista jopa enemmän kuin olutta. :-) Niin ja kerrottakoon vielä sekin, että nainen vastasi kosintaan myöntävästi ja kovin onnellisille näyttivät he. Sen pituinen se.

Juhlat ovat päättymässä.

Loppupohdinnat 

Eivät keskiajan kekkerit varmasti mikään yleinen tai perinteinen keskikesän juhlistamistapa täällä Kaliforniassa ole, mutta kyllähän näihinkin juhliin ihan mukava väkimäärä osallistui. Lisäksi juhlat vetivät puoleensa myös kolme hullua ulkosuomalaista juhannustansa viettämään. :-) 

Hiukan hulluille taisimme näyttää tamineissamme myös juhlien jälkeen läheisen Calistoga-kylän katukuvassa, kun kaikki muut olivat joko vaihtaneet keskiaikaiset vaatteensa jo toisiin tai painuneet pehkuihinsa. Kylänraitilla vastaamme käveli seurue, joka ei selvästikään tiennyt mitään läheisen viinitilan keskiaikaisista juhlista sinä iltana. Yksi seurueen rouvista kysyi meiltä lyhyen ja ytimekkään kysymyksen: "Why are you here?" Ilmeensä kertoi, ettei hän ollut nähnyt keskiaikaisia asuja ainakaan vähään aikaan. Kylläpä makeat naurut saimme illan päätteeksi tuntemattoman rouvan aidompaakin aidommasta ihmettelystä. 

Että tällainen juhannus tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Se Piilaakson kurja puoli...

Plätsistä! Niin sanoi märkä rätti, kun se vasten kasvojani lätsähti. Piilaakson kurja puoli nosti jälleen päätään muistuttaen olemassaolostaan. Saimme nimittäin vastikään taloyhtiöltämme kirjeen, jossa muistutettiin, että vuokrasopimuksemme on päättymässä elokuussa. Kirje sisälsi ns. Renewal Offerin eli uusimistarjouksen vuokrasopimuksestamme. Jep. Ja vielä kerran jep. Eipä tässä vielä kaikki. 

Jo viime marraskuisessa postauksessani Tirisevät asuntomarkkinat voivottelin teille Piilaakson ja San Franciscon pilviä hipovia ja alati nousevia asumiskustannuksia. Nyt meidänkin saamamme "tarjous" sisälsi uuteen, samanpituiseen vuokrasopimukseen yli 12 % korotuksen! Nii-in. Eikä siinä mitään, jos kyseessä olisi tonnin kuukausivuokra, mutta kun ei ole. Tuo korotus nykyiseen vuokraamme tietäisi usean tuhannen dollarin lisäkustannusta vuodessa asumiskustannuksiimme. Korkeampaa vuokraa osasimme jatkossa toki odottaa, mutta että yli 12 %. Auts!

Porealtaamme, ainakin vielä n. 1,5 kk ajan.

Asuntojen hinnoista yleisesti

No, kyllähän uutiset, keskustelupalstat ja kaikki ovat toitottaneet tuota samaa, että asumisen hinta täällä on kallistunut keskimäärin yli 10 % vuosivauhtia. Alueellista vaihtelua tietenkin on. Eli jos viime marraskuussa kirjoitin, ettei San Franciscosta saa enää minkäänlaista, huonokuntoista pikku luukkuakaan vuokratuksi alle 3000 dollarin, niin pian siellä aletaan puhua noin 3300 - 3500 dollarin minimivuokrista, ellei tuota rajaa kaupungin keskusta-alueella ole jo ylitettykin.

Myös Piilaaksossa vuokrat kipuavat koko ajan ylöspäin ja olenkin kuullut tarinoita, kuinka yhden makuuhuoneen asunnossa saattaa asua neljä IT-nörttiä keskenään. Samoin jotkut ovat vuokranneet omakotitalon autotallin. Mukavuuksina ovat pelkkä sänky ja lavuaari, vuokra 1200 dollaria kuussa, kiitos. Myös autossaan asujia näkee. Meidänkin lähikaupan parkkipaikalla asuu iäkäs mies vanhassa farmari-Volvossaan. Olemme ristineet hänet "Volvo-mieheksi". Rauhallinen ja siistin näköinen kaveri on hän, ei mikään puliukko.

Tässäpä pientä osviittaa alueen vuokrahinnoista. Lopullinen kuukausivuokra määräytyy vuokrauksen ajankohdasta sekä siitä, kuinka pitkän vuokrasopimuksen tekee. Alle puolen vuoden sopimukset ovat kaikkein kalleimmat.

Vuokrasäännöstely ja oston mahdollisuus

Ainakin kolmessa tämän alueen kaupungissa (East Palo Alto, Los Gatos ja San Jose) on kaupunkikohtaiset vuokrasäännöstelyt, eli vuosittaiselle vuokrankorotukselle on kaupungin määräämää maksimi. No, meidän kotikaupunkimme ei kuulu näihin vuokrasäännöstelijöihin, joten maksimia korotukselle ei näytä olevan. Toisaalta, jos se korotuskatto olisi vaikkapa 10 % luokkaa, niin aika samoissa, kipuilevissa summissa kuitenkin liikuttaisiin. 

Ai että ostaako oma? No eipä se oikein onnistu. Parin keskustelupalstan kautta on nimittäin ilmennyt, että nykyisin asuntojen ostot tapahtuvat lähes poikkeuksetta käteiskaupalla! Eli tarjouksia myytävistä kohteista tulee useita ja niissä pärjäävät tätä nykyä ne, joilla on iskeä se pari milliä tiskiin riihikuivana vaikka samana päivänä. OMG! En kestä!

Tässä yksi esimerkki. Alla olevan kuvan talo pikkuruisella pihalla oli hiljattain myynnissä meidän kotimme liepeillä. Kävin uteliaisuuttani katsomassa, paljonko sen lähtöhinnaksi oli asetettu. 1,9 miljoonaa dollaria. Paikalliseen tapaan talosta on luultavimmin heti samaisena päivänä tullut tarjous, jossa on tarjottu suomalaisen keskiverto-omakotitalon verran lisää pyydettyyn hintaan. Niinpä ensimmäiset varteenotettavat tarjoukset ovat alkaneet summalla 2,1 miljoonaa ja siitä ylöspäin. Ja tämä sitten vielä käteisellä maksettuna. Hip hei!

Eipä siinä kauankaan nokka tuhissut, kun tämäkin oli myyty.

Sapetuskäyrä nousuun

Mutta sitten palatakseni meidän tapaukseemme. Vaikka nämä asumiskustannusten nousu -uutiset olivat ns. tuttua kauraa, alkoi minua kuitenkin sapettamaan. 

Ensinnäkin, minulle sanasta tarjous (offer) tulee mieleen, että se olisi jotenkin meidän kannaltamme edullinen vaihtoehto, tehty juuri meille, hyvän palvelun nimissä. "Special price only for you, my friend." Mutta mitä vielä! Taloyhtiömme nettisivuilta kävi ilmi, että samankokoista asuntoa mainostettiin vuokrattavan meidän "tarjoustamme" edullisemmalla hinnalla! Siis minkäänlaista kanta-asiakkaan, vanhan ja hyvän asukkaan etua tässä ei kyllä ollut mukana. Olemme kuitenkin hoitaneet vuokranmaksumme aina ajallaan, toisinaan jopa etuajassa ja saaneet siitä erityisihmettelytkin osaksemme. Toisekseen olemme saaneet heidän taloyhtiöönsä yhdet vuokralaiset lisää ja tällaisesta on yleisissä ohjeissa luvattu jonkinlainen rahallinen palkkio. Sellaista ei ole tähän päivään mennessä kuulunut. Niinpä meillä on tässä nyt kana kynittävänä taloyhtiön vuokrausmanagerin kanssa! 

"Leasing centerissa tavataan!" Näin puhkuu kotirouva ja pui nyrkkiään ilmassa.

Olen lisäksi koonnut listan pieniä puutteita, joita taloyhtiön tarjoamissa fasiliteeteissa on ilmennyt. Hei, aikuisten oikeasti ne ovat niin naurettavan pieniä, että hävettäisi niitä tähän teille auki edes kirjoittaa, mutta luulenpa, että tässä tilanteessa minun pitää heittäytyä vähän amerikkalaiseksi, pelata draamakuningatarta ja tuoda nämä "valtavat" epäkohdat esiin paremman vuokratarjouksen toivossa. Saavat amerikkalaiset nyt maistaa omaa lääkettään - asioiden taivastelussa. OMG! That's awesome! Tai nyt paremminkin: That's awful! 

(Ja nyt sitten ukkokulta tietenkin lukee tämän, eikä uskalla ottaa minua koko vuokraneuvotteluun mukaan. Pelkää, että kuinka suuren kohtauksen aion siellä järjestää... :-D)

Mutta kuinka ollakaan, ehkäpä tässä sittenkin jotakin tarjouksen tynkää on meille ollutkin takana. Viikonlopun aikana kävi nimittäin ilmi, että naapurillamme on ollut vielä heikompi tilanne. Heidän saamansa "tarjous" vuokrasopimuksen uusimisesta sisälsi 800 dollarin korotuksen kuukausivuokraan. Kyllä, 800 dollaria! En tiedä, mikä heidän vuokratasonsa on tähän asti ollut, mutta olivat saaneet neuvoteltua korotusta managerin kanssa vain parilla sadalla dollarilla alaspäin. 7200 dollarin lisäkustannus vuodessa oli heille kuitenkin liikaa. Niinpä he nyt tuossa pakkaavat kissansa ja kapsäkkinsä kainaloon ja muuttavat toisaalle. Naapureita emme juurikaan tunteneet, mutta yhyy, heidän kissaansa tulee ikävä. 

Nähtäväksi jää, pakataanko tässä pian itsekin kattilat kassiin ja muutamme muualle, vai pääsemmekö jonkinlaiseen järkevään neuvottelutulokseen taloyhtiömme vuokrausmanagerin kanssa. Jos siis blogini elokuun aikana tyssää, meillä ei ole enää internetiä ja asumme Volvo-miehen naapurina kaupan parkkipaikalla. Toivottavasti tilanne ei menisi kuitenkaan aivan siihen.

Mutta hei, neuvotteluaika vuokrausmanagerin kanssa on sovittuna, joten aloitan nyt draamakuningatarharjoitukset peilin edessä. Pitäkää peukkuja, että saisimme hyvän diilin. Ja jos tulee mieleen, mihin kannattaisi neuvotteluissa vielä vedota, niin viime hetken vinkkejä otetaan vastaan. Nyt sanon teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Vaikka minä tässä nyt näistä asumiskustannuksista teille purnaan, niin ittepä läksin tähän hullunmyllyyn mukaan ja päivääkään en ole oikeasti katunut muuttoamme tänne. Eli kyllä tässä pohjimmiltaan ihan hymyssä suin ollaan, no worry. Tosin sitä hymyähän minä en vuokrausmanagerillemme tule näyttämään. 
t. Ärripurrikotirouva ;-)

Nyt grillataan! Ensin japanilaisittain, sitten ribsejä!

Mistä saa Piilaakson kenties parhaat ribsit ja mitä kikkoja ne japanilaiset oikein grillatessaan käyttävät? Niistä kerron teille tällä kertaa eli grillausteemalla jatketaan.

Grillausta amerikkalaiseen tapaan.

Ero japanilaisten ja amerikkalaisten grillaustavoissa

Ollessamme lomalla Japanissa, pääsimme siellä mökkiolosuhteissa grillailemaan paikallisten kanssa. Pistimme merkille ensinnäkin yhden suuren eron, mitä amerikkalaisiin tulee.

Amerikassa on totuttu isoihin ja paksuihin pihveihin, mutta Japanissa valtaosa kaupoissa myynnissä olevista lihoista oli ohutta suikaletta tai lihasiivuja. Ja arvatenkin siitä syystä, että ruokailuvälineinä on useimmiten pelkät puikot, eikä isojen ja painavien lihäkönttien käsittely puikkojen varassa ole helppoa. Koska lihapalat olivat kooltaan pientä, myös niiden maustaminen ja marinointi onnistui helpommin ja nopeammin. Ja tottahan toki myös lihasiivujen grillaaminen kävi suht nopeasti.

Tapana näytti myös olevan, että ensin grillattiin pieni erä yhtä lihaa, jonka jälkeen se syötiin puikoilla suoraan grilliritilältä. Kun lihaerä oli syöty, aloitettiin seuraavan erän grillaus. Tämä oli varsin mukava tapa, sillä hauska grillaussessio venyi, mutta kenenkään ei tarvinnut olla nälissään, sillä ruokaa valmistui pikku hiljaa aina uusia eriä. Pitikin muuten olla tarkkana, etteivät puiset syömäpuikot ottaneet tulta alleen, kun grillistä lihasuikaleita noukki. ;-) 

Paksun pihvin popsiminen näillä olisi hankalaa.

Japanilaisten kikka kolmonen

Ainoa liha, jota näimme japanilaisten grillaavaan isona kimpaleena olivat kanan rintaleikkeet. Ja kylläpä ne isoja olivatkin, huh huh! Sen valmistamisen yhteydessä huomasimme myös yhden konstin, jota ainakaan itse emme ole ennen käyttäneet. Japanilaiset viiltelivät lihan pintaa rikki terävän veitsen avulla, samoin tökkivät sitä ennen marinointia haarukalla. Haarukalla tökkimistä he tekivät myös lihasiivuille. 

Luulisi, että kaikki lihan nesteet valuisivat tällä taktiikalla paistovaiheessa grilliin tehden lihasta kuivaa, mutta niin ei jostain syystä käynytkään. Kana, joka sai tätä "raatelukäsittelyä" enemmän osakseen, oli kerrassaan mehukasta ja hyvänmakuista! Paiston jälkeen liha paloiteltiin grilliritilän päällä suupaloiksi ja siitä kanapalat taas puikkojen avulla nautittiin. Taisinpa päästää suustani lausahduksen: "Parasta ikinä."

Japanilaisten pekoni oli amerikkalaista versiota paksumpaa ja sitäkin grillattiin ihan sellaisenaan. Siitä tuli tosi rapsakkaa ja totesin sen erinomaiseksi, vaikken kova pekonifani ole tähän mennessä ollutkaan. 

Japanissa mökkiolosuhteissa oli käytössämme ainoastaan pihakeittiö. Tässä valmistuu aamupalakananmuna foliokupissa. :-)

Ribsit, ribsit, ribsit!

Sitten takaisin Amerikan mantereelle, sillä hei, eihän Ribs & Coke -blogi olisi mitään, ellei siellä ainakin kerran yritetä antaa vinkkejä myös hyvien ribsien valmistukseen! 

Ukkokulta on ylistänyt täällä Piilaakson alueella kahden eri ravintolan ribs-annokset maasta taivaisiin. Ravintolat eivät tietenkään paljasta omia salaisia metodejaan tai tarkkoja mausteyhdistelmiään, mutta seuraavaksi hiukan tietoja, joita ravintoloiden menuista ja esittelyteksteistä sain vakoiltua.

Toinen ravintola käyttää vain ja ainoastaan luomutuotteita ja vannoo oliiviöljyn nimeen. Ravintola on käyttänyt hong kongilaisia perinteitä 50 vuoden ajan ja kuuluu omien sanojensa mukaan moderniin kantonilaiseen keittiöön. Tämä ehkä perustelee, miksi ribsien kastikkeena heillä on juuri talon oma, inkivääri-valkosipuli-marinadi. 

Ylipäätään ribsien valmistus ei ole hätähousujen hommaa, vaan saadaksesi hyviä ribsejä on hidas kypsentäminen tuikitärkeää. Tässä ravintolassa se todellakin osataan! Lihat suorastaan tippuvat itsestään luista irti, sen olen omin silmin todistanut!

Toinen ravintola puolestaan on kouluttanut keittiöhenkilökuntansa kuuluisan, grillauksen Pit Master -luokan maailmanmestarin Paul Kirkin toimesta. Samoin ravintola käyttää samaisen herran kehittelemää, lihan pintaan hierottavaa mausteseosta, joka vuonna 2011 palkittiin "koko planeetan parhaana" mausteseoksena. Tässä ravintolassa ribsit voi tilata halutessaan kuivamaustettuna, talon omalla BBQ-kastikkeella valeltuna (kuva yllä) tai jälkimmäinen vaihtoehto vielä hunajaglaseerauksen kera. Ravintola suosii myös Hickory Smoke -maustetta ja polttaa grillissään tammipuuta. Ribsien lisäksi Pulled Pork eli nyhtöpossu on yksi ravintolan suosituimmista annoksista. 

No nyt jos joku Piilaaksossa asuva tai täällä vieraileva kiinnostui, että mistä näitä kehumiani herkkuja oikein saa, niin kerron toki. Ravintolat ovat Stanfordin ostoskeskuksessa sijaitseva Yucca De Lac sekä Los Gatoksessa sijaitseva The Cats Restaurant and Tavern. Jälkimmäiseen näistä suosittelen ainakin viikonloppuiltaisin tekemään varauksen etukäteen, varsinkin jos isommalla poppoolla on tarkoitus mennä herkuttelemaan. Sen verran suosittu paikka on. Ja mikä on hauska, että ravintolan nimi on The Cats ja se sijaitsee Los Gatoksessa, joka espanjaksi tarkoittaa kissoja. Kissakaupungin kissaravintola. Sopii kissafanille!

Kuinka sitten grillata ne maailman parhaat ribsit itse? Voi, kunpa tietäisinkin! Ensinnäkin, makuja on tietenkin monia, yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Useissa resepteissäkin näytti lukevan, että käytä suosikkimaustettasi tai -kastikettasi. Toisekseen, suomalaisethan ovat jo melkoisia ammattilaisia grillauksen saralla, joten en voi muuta kuin yrittää nyt raottaa noiden kahden ravintolan salaisia aseita valmistustavoista ja mausteista sekä muistuttaa maltista. Hissukseen niistä hyviä tulee ja harjoitus tehnee tässäkin lajissa mestarin!

Jospa näistä grillausvinkeistä irtoaisi jotakin uutta kokeilemisen arvoista sinne koto-Suomeenkin. Kyllähän suomalaisilla on mainioita grillausreseptejä jo entuudestaan hanskassa, eikä esteenä ole ennenkään pidetty pientä tai vähän suurempaakaan sadetta. Olisittepa muuten kuulleet sen japanilaisten ihmettelyn määrän mökillä, kun yhtenä aamuna Japanin taivaalta satoikin pientä vesitihkua, mutta ukkokulta otti ja tuikkasi tulet grilliin ja aloitimme aamupalavalmistelut. Ooooh! Tuli grilliin, vesisateella! Kun seuraavana päivänä teimme lähtöä mökiltä, niin vielä japanilaisen pitämässä lähtöpuheessa tämä sankariteko mainittiin. :-) Mutta hei c'mon, suomalainenhan on sitä mieltä, että aina on mainio sää grillata! Eikös se jotenkin niin mennyt? :-)

Satoi taikka paistoi, hyvää juhannusta!

Hyviä juhannus- ja grillaussäitä toivotellen sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Nyt grillataan, amerikkalaisittain!

Tiuhaa tahtia lähestyvän juhannuksen kunniaksi nostan vihdoin ja viimein grillauksen ja amerikkalaisten grillaustavat blogissani esiin. Tai ainakin ne havainnot, joita olen tähän mennessä ehtinyt aiheen tiimoilta tekemään.

Sen verran on grillaus Amerikassa ns. verissä, että grillaukselle on oma lyhenteensäkin BBQ. Se tulee tietenkin sanasta barbeque. Ja hyvinhän tämä lyhenne on levinnyt aina Pohjoiskalotille asti. Jos ei muutoin, niin ainakin grillauskastikepullojen kyljessä. :-)

Ihan itte tehtiin.

Yleistä amerikkalaisten grillauksesta

Se, mikä Amerikassa on ensimmäisenä grillaustouhuissa pistänyt silmään ovat jättikokoiset pihvit! Ne ovat kooltaan ehkä kaksi kertaa suurempia kuin Suomessa myynnissä olevat, valmiiksi leikatut pihvikimpaleet. Mutta onneksi kauppojen palvelutiskeiltä ja yksittäisistä lihapuodeista saa sitten tarvittaessa pihvejä joka kokoon, niin siellä Suomessa kenties isompia kuin täällä ehkä joskus pienempiäkin. 

Minulla onkin Amerikan pihveistä hyvä esimerkki. Muistan, kun ukkokullan serkkulikka kävi meillä yksi ilta täällä Piilaaksossa kylässä. Hän asuu nykyään Ruotsissa, mutta asui sitä ennen viitisen vuotta Yhdysvaltain itärannikolla ja käy nykyään täällä säännöllisesti lomailemassa. Juuri hän kertoi, että kunnon pihvit ovat se, jota hän eniten Amerikassa asumiensa vuosien jälkeen täältä kaipaa. Ja niinpä grillasimme serkkulikalle mojovat pihvit illalliseksi. Serkkulikka tykkäsi. 

Myöskin grillit ovat täällä aika hurjan kokoisia. Sellaisia pieniä pallogrillejä en ole nähnyt juurikaan myytävän, mutta reilusti yli metrin tai kahden levyisiä kaasugrillejä sitäkin enemmän. Pitäähän niille isoille pihveille tietenkin olla iso paistoalustakin!

Ja tältä se sitten näyttää kun amerikkalaiset ovat kokoontuneet uima-altaalle grillaamaan. On kyhätty katosta, levitetty pöydät ja tuolit. Ja nuo siniset ja punaiset kertakäyttökupit ovat muuten varmastikin paikallisia klassikoita! Niitä näkee usein. Huomatkaa myös katoksessa lepäävä amerikkalaisen tunnusmerkki, cooler! Ilman sitä ei amerikkalainen lähde mihinkään retkeilemään tai piknikille.

Eri lihalaadut

Jotta grillattavat sapuskat ylipäätään onnistuisivat, on tietenkin A ja O, että raaka-aineet ovat kunnossa. Ei siitä vanhentuneesta nakista gourmetia saa, vaikka sen grillin kautta pyöräyttäisikin. Täällä onkin valmiiksi pakattujen lihojen kohdalla kolme eri laatuluokitusta, jotka USDA (USA Department of Agriculture) eli Yhdysvaltain maatalousosasto on määrittänyt.

Ensimmäinen ja alin luokka on nimeltään USDA Select. Jotkut vääräleuat irvailivat sen olevan juuri nippa nappa syömäkelpoista, mutta koska tätä ihan ruokakaupoissa myydään, niin eiköhän se ihan ihmisille tarkoitettua ja ok-tasoista lihaa ole tämäkin. Tämä on lihoista kaikkein edullisin. Tätä lihalaatua olen kyllä nähnyt täällä aika harvoin myynnissä, ilmeisesti se ei edes kuulu kaikkien kauppojen valikoimiin. 

Toinen luokka, USDA Choice, on jo astetta parempaa lihaa ja luonnollisesti kalliimpaakin. Tämän lihan mainostetaan olevan todella mehevää ja maukasta. Hintatasoltaan liikutaan ehkä Suomen hinnoissa tai kenties alle sen, kun laatu otetaan huomioon. Suomessa vastaavaa arvelisin saavan hyvistä palvelutiskeistä, yksittäisistä lihakaupoista sekä yksityistiloilta.

Tämä luuton "Chuck Short Rib Flanken Style" -pihvi, Choice-laatuisena maksaa 7,99 USD/pauna eli noin 17,50 USD/kilo. Nämä pihvit yllättävän pienikokoiset amerikkalaisiksi, vain 150g/pihvi. No, onneksi niitä on sentään neljä kappaletta. :-)

Kolmantena tulee lihojen kunkku, USDA Prime, joka on laadultaan parasta. Tämä näkyy myös hinnassa, mutta eritoten lihan maussa ja koostumuksessa. Tätäkin on saatavissa täällä ihan tavallisista, hyvin varustetuista ruokakaupoista, jopa meidän lähikaupasta.

Tämä luuton "Loin New York Strip" -pihvi, Prime-laatuisena maksaa 18,99 USD/pauna eli noin 41,80 USD/kilo. Pakkauksessa yksi pihvi, painoa 560 g.

Jos äskeinen oli priimaa, niin seuraava menetelmä tekee lihasta luksusta. Paikallisista lihapuodeista saa nimittäin myös kuivakypsytettyä lihaa. Se on riiputettu tietyssä lämpötilassa, ilmanvaihdossa ja kosteudessa, mikä mureuttaa lihan loistavasti. Samalla lihan mausta tulee täyteläisempi, sillä kuivakypsytyksen aikana lihasta haihtuu kosteutta 5-10%. Kuivakypsytetty liha, joka on siis eri asia kuin kuivaliha, ei käsittääkseni ole ainakaan vielä iskenyt itseään läpi esimerkiksi Suomessa.  

Lisäksi olemme tehneet huomion, että täällä naudan ruhon osat jaotellaan paljon tarkemmin, siis pienempiin ruhon osiin kuin Suomessa. Niinpä kaupan lihapakkauksissa määrittelevää termistöä riittää. Tämä taisikin käydä jo ilmi noista kahdesta aiemmasta lihakuvasta. :-)

Tässä Wikipedian antama USA:n virallinen lihan osien jaottelukartta nimityksineen. Samaa käyttävät myös kanadalaiset. Usein näkee vielä näitä jaoteltavan eri osa-alueisiin, esim. Rib-osiossa on useita "alalajeja".

No mitä ne amerikkalaiset sitten grillaavat?

Olemme pari kertaa päässeet grillaamaan amerikkalaisten kanssa. En tiedä oliko sattumaa, mutta molemmilla kerroilla grilliritilälle päätyi myös jättikatkarapuja vartaassa. Toki menussa oli myös tuhtia lihaa. Ja mitäpä Amerikka olisi ilman hampurilaisia, eli tietenkin amerikkalaiset haluavat toisinaan grillata myös itse tekemiään hampurilaisia ja hot dogeja.

Ravintoloissakin näkee usein alkupalavalikoimassa kanansiipiä, Chicken Wingseja. Suosittu versio on nauttia niitä tulisen buffalokastikkeen kera. Näitä ns. Buffalo Wingseja amerikkalaiset tykkäävät myös itse grillata. Annokseen kuuluu tyypillisesti joko kermaviili- tai hapankermapohjainen sinihomejuusto- tai ranch-kastike, sekä varsisellerin pätkiä, joskus myös porkkanaa dipattavaksi. 

Jos tuo selleri ei kuulu kaikkien suosikkeihin, ei minunkaan aikaisemmin, niin näiden Buffalo Wingsien kanssa sitä kannattaisi yrittää kuitenkin jokunen pala napata suuhunsa. Paitsi että selleri on tehokas diureetti, se aktivoi myös syljen eritystä, mikä taas puolestaan parantaa ruoansulatusta. Ja jonkin verranhan noissa siivissä sattuu sitä rasvaakin olemaan, joten lisäapu sulatushommiin masussa lienee ihan tervetullut. Ja ranch-kastikkeen kera nautittuna ainakin itsestäni tuntuu, että se hiukan sammuttaa cayennen poltetta kieleltä. Nykyään muuten tykkään tosi paljon tuosta selleristä! Dipattuna, totta kai. 

Tässä ukkokullan grillaamia Buffalo Wingseja. Jopa vain herkullisia olivat!

Kastikkeiden kirjoa

Amerikassa näyttäisi myös olevan valtavat valikoimat erilaisia grillaus- ja marinointikastikkeita. Ainakin Kentucky Style ja Hickory Smoke ovat suosittuja makuja.

Buffalokastikkeiden "äiti" on Frank's Red Hot Sauce. Sitä tulisi oikeaoppisesti keittää yhdessä voisulan kanssa (1/2 kuppia voisulaa, 1 kuppi Frank's Red Hot Saucea) ja maustaa kanansiivet sillä. Halutessaan voi lisäksi tujauttaa mukaan vielä cayennepippuria (2 tl).  

Buffalokastikkeiden äiti.

Jos tuo buffalokastikkeiden äiti on hankala saada Suomesta, bongasin Kotikokki-nettisivulta seuraavan ohjeen, jota voinee kokeilla korvaavaksi kastikkeeksi:

Buffalo-kastikkeen ohje:
- Texas Peter hot -chilikastiketta (tai muuta vastaavaa)
- voita
- valkoviinietikkaa
- muutama tippa worcestershire-kastiketta
(- valkosipulijauhetta, cayennepippuria, sokeria)

Valitettavasti ohjeessa ei ollut minkäänlaisia määriä ilmoitettuna. Ehkä se menee sitten kokin maun mukaan. :-)

Kasviksiakin, juu

Ei amerikkalainen kaihda laittaa grilliinsä myöskään kasviksia. Perinteinen maissintähkä erilaisin grillikastikkein valeltuna on perinteinen juttu. Lisäksi kaupoissa on näkynyt myynnissä paksun peukalon kokoisia pikku paprikoita, juurikin grillausta varten. Kulkevat oikein sillä nimelläkin. 

Koska paikalliset sipulitkin ovat kokoa jätti, olemme nähneet niitä grillattavan niinkin, että sipuli on vain leikattu kahtia ja nakattu leikkauspinta alaspäin grilliin miedolle lämmölle. Kokeilimme tätä menetelmää itsekin grillaamalla punasipulia ja makoisaahan siitä tuli. Suosittelen kokeilemaan!

Liha, kasvis, liha, kasvis, liha. Yläritilällä olisi tilaa vielä.

Aterian kruunu

Amerikkalaiset taitavat lipitellä grillauksen yhteydessä ja ruokaillessa enimmäkseen mietoja alkoholijuomia kuten erilaisia oluita. Mutta miksei toisinaan voisi maukkaan grilliruoan kruunata vielä lasillisella hyvää viiniä. Ainakin tulevan juhannuksen kunniaksi, kyllä vain! 

Lopuksi vielä erään viinitilan vinkit, mikä rypälelajike on hyvä aisapari millekin naudan osalle. Ohje ei varmastikaan ole kaikenkattava, sillä rypälelajikkeet ovat, yllätys yllätys, juuri kyseisen tilan viljelemiä lajikkeita. Mutta suuntaa antava ohje nyt ainakin on ja ehkä siitä irtoaa jollekin lukijoistani uusia virikkeitä. Minullekin irtosi!

Mielenkiintoista! Ribseille tässä vinkataan kaveriksi yllättäen Chardonnay-rypälettä! Pitääkös minun nyt muuttaakin blogini nimeksi Ribs & Chardonnay? ;-)

Mutta hei, melko tuoreen Japanin lomamme yhteydessä huomasimme yhden erilaisen piirteen sen kansan grillaustavoissa. Se on jotakin aivan päinvastaista kuin amerikkalaisten tavoissa. Samoin saimme vihiä hiukan erikoisesta esivalmistelukikasta grillatessa. Niistä kerron teille ensi kerralla, joten grillausteema tulee vielä jatkumaan!

Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!