keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Haipakkaa

Edellisestä blogipostauksestani on hujahtanut jo lähes kaksi kuukautta. En voi kuin pyöritellä päätäni tälle ajan siipien havinalle! Niinpä teen teille nyt muutamia nostoja parin viime kuukauden ajalta, toisin sanoen seuraa ne "kootut selitykset", hahah, miksi blogini on pysynyt vaiti.

Tapaamisten toukokuu

Jos toukokuuta pitäisi jotenkin niputtaa yhden otsikon alle, niin se oli meillä yllätyksellisten tapaamisten aikaa. Niitä kaikkia nimittäin yhdisti tosiseikka, että olimme tavanneet näiden ystäviemme kanssa edellisen kerran jotakin 8,5 ja 13 vuoden väliltä. Treffeistä ainoastaan ensimmäinen oli hiukan etukäteen suunniteltu, muut tapahtuivat enemmän tai vähemmän ex tempore. 

Toukokuun alussa matkustimme Miamiin, sillä Espanjassa asuva ystävämme tuli sinne työmatkalle. Hän on se sama, jonka matka Piilaaksoon peruuntui äkillisistä perhesyistä johtuen reilu vuosi aiemmin. Tämän ystävän kanssa olimme nähneet viimeksi kasvotusten 13 vuotta sitten! Mutta miten ihanasti juttu jatkui siitä, mihin se viimeksi jäi, ja olihan niissä 13 vuoden elämäntapahtumissa jonkin verran juteltavaa. Oli meillä hauskaa! 

Mieleenkiintoisena yhteensattumana muuten matkamme ajankohta. Kun ryhdyimme varaamaan lentoja Miamiin, olimme pyllähtää takalistoillemme, kuinka kalliita lentoliput sinne olivat. Samoin hotellien hinnat olivat pompsahtaneet pilviin. Ja kas, selvisi että samana viikonloppuna kaupungissa kisattiin F1 Formula Grand Prix. Ilmankos olivat hinnoissaan! Mutta ukkokulta löysi näppärän kiertotien välttää nämä ryöstöhinnat. Lensimme ensinnäkin viereiseen Fort Lauderdaleen, nappasimme sieltä ystävämme vuokra-auton kyytiin ja ajoimme Miamiin. Lisäksi AirBnB:n kautta löytyi tosi kiva ja ihmeen edullinen majoitus meille kaikille. Asunto sijaitsi vieläpä onnekkaasti niin eri puolella kaupunkia, ja ihanan Little Havannan kupeessa, etteivät F1-kisan hulabaloo ja väkimassat meidän ajanviettoamme häirinneet. Muutamia formulatallien henkilöstöä saatoimme illallispaikoissa nähdä, mikäli vaatteidensa logojen perusteella oli jotakin pääteltävissä.

Little Havannan taiteessa näkyvät vahvasti tietenkin Kuuba ja sikarit. Tarttuipa matkalta yksi pieni taulu omallekin seinälle. Joskin taulu odottaa yhä ripustajaansa, hihih.

No sittenpä yllättäen yhteyttä otti ukkokullan Alabamassa asuva serkku. Hän kertoi tulevansa vaimonsa työmatkalle mukaan Kaliforniaan Carmel-by-the-Sean kaupunkiin ja esitti kutsun tulla heitä sinne tapaamaan. Tätä sukulaista olimme nähneet viimeksi yhdeksän vuotta sitten, joten ei käynyt mielessäkään kieltäytyä kutsusta. Ex tempore jokin majoitus varaukseen ja menoksi. Vietimme oikein mukavat 1,5 päivää hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien. 

Ja arvatkaapa vaan, autotapahtuma pääsi sekoittamaan tässäkin pyrähdyksessä kuvioitamme. Meiltä ajomatkaa Carmeliin on vain 1,5 tuntia, mutta sinä viikonloppuna järjestettiin autotapahtuma Laguna Secan radalla. Ruuhkat olivat sen mukaiset. Lopulta ajo perille vei kolmisen tuntia.

Kolmas tapaaminen tupsahti myös melko tavalla puskista. Ehkäpä osa teistä muistaa ensimmäisen USA -road tripimme, kun jäimme Kuolemanlaakson mutaan kiinni. Tuolloin tapahtumapaikalle saapui lopulta joukko kiinalaisnuoria ja yksi heistä, valokuvaaja, jäi yhteystietojen vaihtamisen jälkeen kaveriksi. Ukkokultani on tavannut tämän nuoren miehen tyttöystävineen kertaalleen tässä välissä, minä en, koska olin silloin Suomessa. Kunnes sitten nyt eräänä toukokuisena perjantaiaamuna vuonna 2024 ukkokulta sai häneltä viestin. Kaveri oli tullut kuvausmatkalle Piilaaksoon ja halusi tavata. Muutamien viestivaihtojen jälkeen mies tuli meille kylään parin tunnin varoajalla. Olin nähnyt hänet siis viimeksi 8,5 vuotta sitten mutakuopan laidalla Kuolemanlaaksossa, mutta kun nyt näin hänen kasvonsa voimakkaat piirteet, näytti hän heti tutulle. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja keskustella maailmanmenosta. Tarjosimme hänelle muuten suomalaista lonkeroa takapihamme auringossa ja hän piti juomasta kovasti. Mainitsi, että se muistutti maultaan jotakin kiinalaista suosittua juomaa, mutta en valitettavasti enää muista mitä. 

Kirjoituskiireiden kesäkuu

No sittenhän tässä taustalla ovat pyörineet koko ajan esikoiskirjani kirjoituskiireet. Homma käynnistyi toden teolla huhtikuun viimeisellä viikolla ja siitä asti olen istunut koneella kiitettäviä tuntimääriä. Vastoinkäymisiltä ja stressin aiheuttamilta unettomilta öiltäkään ei ole vältytty. Tarkoituksenani oli joka tapauksessa pusertaa kustannustoimittajani kanssa projektia eteenpäin nimenomaan toukokuussa, sillä kesäkuussa matkustimme Suomeen. Mutta aikataulut menivätkin uusiksi minusta riippumattomista syistä ja kirjoituskiireet jäivät painamaan päälle myös Suomi-visiittimme ajaksi. Ensimmäiset kaksi viikkoa Suomessa menivät siis parhaimmillaan kahdeksan tai yhdeksän tuntia konetta naputellen. Niinpä kaveri- ja sukulaistapaamisia piti jättää vähemmälle. Lisäksi oli jälleen asioita hoidettavina ja teinpä jo alustavia toimenpiteitä tulevia kirjajulkkareitanikin varten. Iiks, julkkarisuunnittelut olivat kutkuttavaa puuhaa!

Suomi-visiittimme viimeiset päivät olemme viettäneet perinteisesti Helsingissä, mutta tänä vuonna jäi sinnekin hiukan rajoitetummin aikaa. Lisäksi minulla oli tapaaminen kustantamoni kanssa. Jotenkin kummasti päivät luiskahtivat loppureissuamme kohden jälleen kerran niin Oulussa kuin Helsingissäkin minuuttiaikataulun puolelle. Perinteitä kunnioittaen, hahah!

Helsingin siluettia ilta-auringossa.

Mutta mikä nyt tämän visiitin aikana varmistui, niin kirjani tullaan julkaisemaan lokakuun loppupuolella, eli alkuperäisen aikataulun mukaan. Silloin tulen jälleen Suomeen ja on mahdollista jatkaa ihania kaveritapaamisia. En olekaan käynyt loka-marraskuussa Suomessa kuin viimeksi kolme vuotta sitten, joten pimeys ja räntäsateet tuovat niin sanotusti mukavaa eksotiikkaa matkalleni. 

Kesäkuussa ohitettiin muuten vielä yksi merkkipaalu: tuli täyteen kymmenen vuotta, kun saavuimme ukkokullan kanssa matkalaukkuinemme Kaliforniaan. Kymmenen vuotta, ei uskoisi!

Tällainen pikaraportti tällä kertaa. Toivottavasti te blogilukijat pysytte yhä kelkassa, vaikka vähän taukoa teksteihin tulikin. Nyt sanon tällä erää teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 


sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Kolonoskopia Suomi vs. USA

Nyt olisi luvassa vähän suolistoasiaa. Lupaan olla menemättä likaisiin yksityiskohtiin, joten voit huoletta lukea eteenpäin.

Minulle on tehty suolentähystys elämässäni kolme kertaa. Näistä ensimmäinen tehtiin Suomessa, kun haluttiin tutkia, olivatko äkilliset ja ärhäkät vatsakipuni johtuneet umpisuolentulehduksesta. (No, tuolloin jonotusaikani operaatioon oli niin pitkä, että mahdolliset tulehduksen näkyvät oireet olivat mitä todennäköisimmin jo hyvinkin kaikonneet.) Tuossa tutkimuksessa minulla kuitenkin todettiin taipumusta polyyppeihin, jolloin lääkäri suositteli kolonoskopiaa viiden vuoden välein. Niinpä olen käynyt kyseisessä toimenpiteessä nyt jo kaksi kertaa Yhdysvalloissa. Kokemukseni eroavat maakohtaisesti niin paljon, että ajattelin kirjoittaa niistä teillekin.

Marjat ovat suolistolle terveysruokaa. Tässä luomumarjoja Meksikosta. Minua nauratti, että kourallinen marjoja tarkoitti näiden kohdalla kolmea marjaa.

Valmistautuminen operaatioon

Tässä osuudessa ei eroja juurikaan ole. Suolentyhjentämiseksi juotavan litkun "nauttiminen" on ihan yhtä kamalaa, olipa asuinmanner mikä tahansa. Nyttemmin olen tosin kuullut, että täällä tyhjennykseen olisi saatavissa myös tablettimuotoinen helpotus, mutta ainakin minulle määrättiin vielä tänäkin keväänä se perinteinen, ällöttävän makuinen litku. Ehkä uusin lääke ei ole täällä vielä yhtä hyvin terveysvakuutusten korvaama ja siksi suositaan yhä perinteistä tapaa. Tämä kylläkin on vain omaa arviotani.

Operaatio Suomessa

Minulla Suomessa tehdystä operaatiosta on tietenkin hurahtanut aikaa jo 15 vuotta, mutta muistan sen edelleen suorastaan valitettavan hyvin. Kotona pyydettiin etukäteen ottamaan ibuprofeiinia, mutta eipä se auttanut: toimenpide oli minulle todella kivulias. Lisäksi vatsa oli kaiken sen jälkeen aivan valtavan turvonnut, kuin kuumailmapallo. Vatsan saaminen takaisin normaalikuntoon vei aikansa, eikä ollut todellakaan kivutonta ja kivaa.

Operaatio USA:ssa

Olin jo saanut etukäteen tietää ennen ensimmäistä Yhdysvalloissa tehtyä kolonoskopiaa, että täällä potilas ns. humautetaan eli nukutetaan kevyesti juuri ennen toimenpidettä. Tämä minua tietenkin etukäteen jännitti, sillä siihen mennessä minua ei oltu vielä koskaan aikaisemmin nukutettu. Nyt toisella tähystyskerralla tämäkään ei oikeastaan enää jänskättänyt. Niinpä myös operaation esitoimenpiteet ovat mittavammat kuin Suomessa: potilaalle laitetaan IV-tippa ja erilaisia seuranta-anturoita, kysellään todella tarkasti eri sairaudet ja mahdolliset aiemmat allergiset reaktiot ja tiedustellaan lähiomaiset yhteystietoineen. Ja koskapa potilas ei ole operaation jälkeen niin sanotusti tolkuissaan, hän ei saa itse lähteä ajamaan autolla, vaan hänellä tulee olla noutaja kotiin. (Tämä sääntö taisi olla voimassa Suomessakin.)

Tämän kevytnukutuksen ansiosta olen saanut nukkua molemmilla kerroilla operaation ohitse kuin vauva. Itselläni ei ole ollut mitään käsitystä toimenpiteestä, ei kipuja, ja mikä myös ihanaa, vatsa on normaalissa mitoissaan tähystyksen jälkeen. Niinpä senkään kanssa ei tarvitse vaikerrella seuraavaa vuorokautta. Mutta. Onhan se yleisolotila heti toimenpiteen jälkeen totta kai enemmän tai vähemmän tokkurainen. Viime kerralta jäi mieleeni, etten esimerkiksi saanut kenkää takaisin jalkaani, mikä minua kovasti siinä tilanteessa nauratti. Jalkani ei vain ottanut osuakseen tennariin. Hoitaja sitten ystävällisesti auttoi, ettei tarvinnut sukkajalassa kotiin lähteä.

Päiväsairaalan liukuestesukat jäivät muistoksi. Liukuesteet sukissa sekä ylä- että alapuolella. Ehkä ihan hyvä niin, sillä tokkurassa saattoi olla sukat miten sattuu. :-D

Heti samana iltana minulle lähetettiin terveysportaaliin kirjallinen selvitys, mitä toimenpiteessä oli tehty ja löydetty. Mutta tottahan olin skarppina lukemaan sitä vasta seuraavana aamuna. Ja ilmankos oli olo ollut tokkurainen. Näin raportista minulle edellisenä päivänä operaation yhteydessä annetun lääkityksen, joka oli ihan suhteellisen järeä:

---

MEDICATIONS:
Versed 7 mg in divided doses
Fentanyl 100 mcg in divided doses

Sedation medications administered by RN under my direction and RN was the independent trained observer assisting in the monitoring of the patient's level of consciousness and physiological status.

Total sedation time: 14 minutes

----

Seuraavana päivänä minulle vielä myös soitettiin, kuinka voin ja onko minkäänlaisia komplikaatioita. Huolenpito tuntui hyvälle. Onneksi mitään valitettavaa ei ollut. 

Kustannukset

15 vuoden takaisista kustannuksistani Suomessa en toki muista enää mitään, mutta Pohjois-Suomessa asuva ystäväni kävi samassa toimenpiteessä juuri tänä keväänä. Niinpä kyselin tuoreita kustannustietoja häneltä. Ystäväni kuuluu sairautensa vuoksi tämän alan poliklinikan vakioasiakkaisiin ja käy tähystyksessä kolmen vuoden välein. Hän olisi saanut tyhjennyslitkut poliklinikalta ilmaiseksi, mutta noutoajat työssäkäyvälle olivat hankalat, joten hän osti ne apteekista itse. Kustannus oli ollut noin 25 euroa. Tämän lisäksi tuli poliklinikkamaksu noin 46 euroa. 

Minulle molemmilla kerroilla amerikkalainen terveysvakuutus on korvannut tyhjennyslitkun 100-prosenttisesti ja tänä vuonna myös toimenpide oli minulle maksuton. Viisi vuotta sitten Yhdysvalloissa sain noin 350 dollarin laskun jälkikäteen, koska yksi toimenpiteeseen osallistunut anestesiahoitaja ei kuulunutkaan vakuutukseni 100-prosenttisesti kattamaan verkostoon.

Iso kuva Yhdysvalloissa


Viimeisen viiden vuoden aikana suolistosyöpiin on ryhdytty täällä kiinnittämään entistä enemmän huomiota, koska kyseiset syövät ovat yleistymässä. Amerikan syöpäyhdistys suosittelee tammikuussa 2024 päivitetyn ohjeistuksensa mukaan, että kaikki yli 45-vuotiaat aloittaisivat säännölliset suolistosyöpäseulonnat. Jos henkilö ei kuulu korkean riskin ryhmään, yhdistyksen suositus on ottaa tiettyjä ulostenäytetestejä jopa vuoden välein ja/tai tehdä kolonoskopia 10 vuoden välein. Korkeamman riskin henkilöille suositus testeille ja tähystyksille on tietenkin tiheämpi, esimerkiksi Crohnin tautia sairastaville kolonoskopia jopa 1-3 vuoden välein. Useimmat amerikkalaiset terveysvakuutukset kattavat nykyään juuri nämä ennaltaehkäisevät tutkimukset 100-prosenttisesti.

Tuleeko sinulla vielä joitakin eroavaisuuksia näiden operaatioiden osalta mieleen? Oletko käynyt toimenpiteessä jossakin muussa maassa? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia. Tähän päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Suomalaisen ja ulkosuomalaisen havaintoja

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani, kuinka Suomi-vieraiden saanti tänne Kalifornian-kotiimme aina tietyllä tavalla avaa silmiä. Ne ovat hyviä välietappeja tarkastella omaa ulkosuomalaisuuttaan kahdellakin tapaa: 

Ensinnä ystävien tekemät havainnot ja ihmettelyt paikallisista tuotteista, elämänmenosta tai toimintatavoista ovat joka kerta todella mielenkiintoista kuultavaa. Ovatko ne samat jutut itselle jo normaalia arkea? Kiinnitänkö itse enää sellaisiin seikkoihin huomiota? Toisekseen vierailut ovat myös mainioita näköalapaikkoja, kuinka lahjakkaasti on voinut itse jo tippua kärryiltä joistakin Suomi-kuvioista. Tällä kertaa siis havaintoja puolin ja toisin viimekertaisten Suomi-vieraidemme visiitiltä. 

Ystävien havaintoja

Vieraamme havaitsivat paikallisista hevi-tuotteista erilaisia makuja. Sanoivat, että esimerkiksi tomaatit maistuivat täällä kertakaikkisen makeille, huomattavasti paremmille kuin Suomessa. 

Talvikuukausina Suomessa myytävät tomaatit eivät varmaankaan ole aivan niitä kaikkein aromikkaimpia, mutta jäin miettimään täältä ostamiani tomaatteja jälkikäteen vielä tarkemmin. Olen viimeiset vuodet suosinut Campari-lajikkeen tomaatteja. Ehkä sellaisia ei Suomessa ole edes saatavilla. Lisäksi joitakin tomaattilajikkeita myydään täällä vielä tertuissaan. Tällöin ne jatkavat kypsymistään, mutta eivät mene niin nopeasti vanhoiksi ja pilaannu. Kenties terttuina myynti tuo makuun vielä oma lisänsä.

Campari-tomaatteja. Nämä eivät ilmeisesti edes kasva kovinkaan suuriksi. Ainakin täällä meidän kulmilla myytävät ovat halkaisijaltaan yleensä maksimissaan noin 4 cm.

Samoin eväinämme olleet banaanit olivat kuulemma aivan eri makuisia kuin Suomessa myytävät. Jollain tapaa maukkaampia. Vaikka samoja Ecuadorista tuotuja banaaneja ne ovat meilläkin. Kyseiset banskut olivat luomua. 

Niin tomaattien kuin banaanien makuun vaikuttaa tietenkin vahvasti se, missä ne ovat saaneet kypsyä: laivakontissa, kasvihuoneessa vaiko auringon alla luonnollisella tavalla. Ja lisäksi, kuinka pitkä hevi-tuotteen kuljetusmatka kaupan hyllyyn on. Itsestäänselvyyksiähän nämä ovat, mutta kun omasta edellisestä Suomi-visiitistä on aikaa jo pian vuosi, niin eipä näitä tällaisia maku- ja mahdollisia lajike-eroja tule ihan joka päivä ajatelleeksi.

Valoa, mutta ei lämpöä kiitos

Vieraamme kiinnittivät huomiota myös olohuoneemme ikkunan kokoon. Ei olohuoneemmekaan ole valtava, mutta kokivat huoneen ainoan ikkunan melko pieneksi. Se on kooltaan noin 1,8 m x 1,5 m ja levein, mikä kyseiselle seinustalle ovien lisäksi on voitu laittaa. Lisäksi ikkunan kokoluokalle lienee perusteluna se, että talomme on rakennettu arviolta joskus -70-luvulla. Silloin täkäläisissä taloissa ei ole ollut ilmastointeja, joten valtaosan vuodesta kuumasti porottava auringonpaiste on haluttu pitää ulkopuolella, ei niinkään päästää lämmittämään lisää huoneilmaa. 

Mutta hei lukijani, emme me mielestäni täällä missään mustassa säkissä sentään asu. Aurinkoisella säällä pienempikin ikkuna riittää. Lisäksi saamme olohuoneeseen valoa myös keittiön ikkunoista. Ja onhan meillä onneksi täällä Piilaaksossa myös sähköt, hihih.

No minkäslaisia herätyksiä itse sain vieraidemme aikaan?

Ulkosuomalaisen havaintoja

Puhuimme vieraidemme kanssa useampaankin kertaan ruoasta kaupoissa ja ravintoloissa. Huomasin, etten muista enää aivan kaikkien kasvisten ja yrttien nimiä suomeksi. Ainakaan ihan samalla sekunnilla. Näistä hankalin on ollut arugula, joka on "muistivaivannut" minua jo pidemmän aikaa. Saan aina hakea ja hakea mielessäni, että se on suomeksi rucola. Lisäksi nytkin tuumaan, kirjoitetaanko se todella c-kirjaimella. Virallista sinappikaali-nimitystä ei siitä kukaan taida sentään käyttää. 

Myös toisesta yrtistä huomaan nykyään puhuvani aina vain sen englanninkielisellä nimellä: cilantro. Ja kyseessähän on siis oma inhokkini korianteri. Täällä kylläkin korianterille tulee väkisinkin siedätystä, koska tarjolla on supermaukkaita meksikolaisruokia. Niissä kyseistä yrttiä käytetään usein. 

Kolmas kasvis, jonka kohdalla minulla oli mennä Suomi-kieli solmuun. Olimme vieraiden kanssa ravintolassa ja tilasin alkuruoaksi brussel sprouts. Vieraamme kysyi, mitä se on, ja minulla meni hetki kaivella muistikoloistani, että se on ruusukaalta. Ja hauskahan tuo englanninkielinen nimi toisaalta on, Brysselin idätteitä, jos haluaisi rennolla kädellä suomentaa, hahah.

Tacot mayalaiseen tapaan. Ja siinäpä sitä, korianteria pinnalle ripoteltuna.

MobilePay 

Vieraamme kysyi matkan alkaessa, että toimiiko täällä MobilePay. Vastasin hänelle, että joo, kyllä tosi monessa paikassa voi maksaa mobile payllä. Minä siis oletin, että kyseessä oli Applen tai Googlen mobiilimaksutapa eli yleisesti ottaen mobile pay. Mutta vierashan tarkoitti tietenkin Suomessa käyttämäänsä sovellusta MobilePay. 

MobilePay-maksutapa ei tietenkään käynyt täällä USA:ssa. Kyseessä on DanskeBankin kehittämä sovellus, joka toimii tällä hetkellä vain Pohjoismaissa. Minun oli otettava oikein kuulkaas internet käteen ja katsottava tarkemmin, että mikä se tällainen MobilePay oikein edes on. Ja ilmankos se oli itselle uutta: sovellus on lanseerattu Suomessa joulukuussa 2013 eli vain puoli vuotta aiemmin, kun me pakkasimme laukkumme ja lähdimme Yhdysvaltoihin. Niinpä tämä nyttemmin jo hyvin yleinen pohjoismainen maksutapa ei ole koskaan tullut itselle tutuksi. 

Tein sitten mielenkiinnosta vähän gallupia somessa ja kysyin, millaisia maksutapoja Suomessa asuvat somekamuni tykkäävät käyttää. Tilanteessa, jos pitäisi vaikka maksaa kaverille pieni summa rahaa. Täällä meillä kun yleisessä käytössä ovat esimerkiksi PayPal, Venmo ja Zelle.

Ja niinhän siinä kävi, että todella moni vastasi MobilePay. Olin yllättynyt kahdestakin syystä: Siitä, että se todella oli jo näin yleinen, ja minulle kerrotun mukaan jopa Tori.fi-ostokset hoituvat nykyisin tällä maksutavalla. Samoin yksi ystäväni kirjoitti, että lastensa urheilukisoissa buffet-kojulla saattaa MobilePay olla peräti ainoa maksutapa. 

Joko arvaatte, mikä se toinen yllättäjä tuossa tiedossa oli? Se, kuinka havahduin ulkosuomalaisena tipahtaneeni Suomi-kärryiltä jälleen yhdessä asiassa. Pian kymmenen ulkomaanvuotta alkaa todella tehdä tehtävänsä. 

Nyt en aio pitää itseäni enää tämän asian suhteen uutispimennossa, vaan ajattelin asentaa kyseisen sovelluksen itselleni seuraavan kerran, kun menen Suomeen. Eihän sillä täällä rapakon takana mitään tee, mutta jos Suomessa tulisi vaikka käyttöä. 

Tällaiset jutut tällä kertaa. Nyt on taas aika sanoa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Päivitys: Kuulemani mukaan MobilePayn asentaminen onnistuu vain EU:n talousalueella asuville. Eli taidanpa saada unohtaa koko kokeilun. Blaah, mälsää.

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Kun auringonpaisteestaan tunnettu Kalifornia tarjoileekin rakeita, räntää ja hernerokkasumua

Aika monella on käsitys, että Kaliforniassa paistaa ikuinen aurinko, palmut huojuvat leppeässä tuulessa ja lämpö hellii ja hivelee ihoa päivästä toiseen. Onhan se toki ison osan vuodesta niinkin, mutta olen blogissani yrittänyt tuoda esiin myös oman asuinalueemme viileitä ja viime aikojen jopa huippusateisia talvia. Eli vuodenajat erilaisine säineen löytyvät myös täältä Pohjois-Kaliforniasta. 

Kuten jo viime postauksessani kirjoitin, meillä on nyt ollut iloista hulinaa Suomesta saapuneiden vieraiden kanssa. Kun viimeisimmät vieraat miettivät tänne suuntautuvan lomansa ajankohtaa muutama kuukausi sitten, totesimme ukkokullan kanssa, että juu, huhtikuussa täällä on tyypillisesti jo ihan mukavat säät, sellainen Suomen kesä, tiedättehän. Se on varmasti ihan kiva ajankohta tulla, tervetuloa. 

Jo vierailunsa heti ensimmäisenä päivänä piilaaksolainen sää kuitenkin yllätti. Olikin luvattu kaatosadetta, mutta pääsimmekin nauttimaan auringosta. Kunnes iltapäivästä saimme niskaamme paikallisittain harvinaiset raekuuron ja ukonilman.

Kun viime viikonloppuna retkeilimme vieraidemme kanssa Yosemiten kansallispuistossa, sama kuvio toistui. Olimme kaavailleet lauantaita haikkipäiväksi. Mutta kun seurasin sääennusteita koko edeltävän viikon, oli lauantaille kansallispuistoon luvassa todella kylmää ja jopa räntäsadetta! Ja tämä, vaikka edeltävällä viikolla alue kelli helteessä! Vaikka tuijotin ennusteita kuinka tiukasti ja tiuhaan, kylmä saderintama pysyi ennusteessa muuttumattomana.

Lower Yosemite Falls, Yosemiten kansallispuisto. Kevät on erinomaista aikaa, sillä jopa kalifornialaisissa vesiputouksissa on silloin valtavasti vettä! Syys-lokakuussa tuo sama putous saattaa olla vain pikkuinen liru tai ei vettä ollenkaan. Kuva otettu vierailuviikonloppumme perjantaina, jolloin suomalainen tarkeni vielä T-paidassa.

Kun sitten lauantaiaamu valkeni, saimmekin jälleen yllätyksenä nauttia aurinkoisesta säästä. Saderintama saapuisikin tuoreimman ennusteen mukaan kansallispuistoon vasta puoliltapäivin tai jopa myöhemmin. Niinpä päätimme rohkeasti lähteä aamusta haikillemme. Tepastelimme upeissa maisemissa melko kiireettä. Luonnonhelmassa pidetyn evästauon kera reippailumme kesti nelisen tuntia.

Yosemiten laaksoa lauantaiaamuna. Aurinko paistoi, jihuu!

Haikin jälkeen pidimme vielä pienen kahvi- ja hiukopalatauon ja lähdimme näyttämään vieraille toista puolikasta kansallispuistosta. Tällä erää autoillen. Mutta voi hyvät hyssykät sentään! Sen että pääsimme matkaan, sää teki todellakin tepposet! Ajoreittimme nousi ensin kilometrin ja sitten jo kahden kilometrin korkeuteen. Ensimmäisenä vastaamme iski aivan järkyttävä hernerokkasumu! Näkyvyys oli paikoin vain viisi metriä. Toisella puolella ajotietä oli jyrkkä rotko, eikä pientareella ollut minkäänlaisia suojakaiteita. Jo tämä asetelma toi oman jännityksensä etenemiseen. Toisekseen hidastimme itse vauhtia reilusti, mutta moni vastaantuleva ei todellakaan säätänyt ajonopeuttaan olosuhteita vastaavaksi. Napsautimme autostamme sumuvalon päälle ja lisäksi laitoimme paikalliseen tapaan myös hätävilkut palamaan. Ajovalot olivat myös päällä koko ajan, totta kai. Mutta. Meidän järkytykseksi todella moni vastaantuleva ajoi tyystin ilman ajovaloja tuossa karmeassa sumussa!

Koska tie nousi vuorilla korkeuksiin, myös lämpötila laski nopeasti. Se suorastaan romahti. Ei mennyt kauaakaan, kun ajelimme jo nollakelissä. Tiesimme, että omat renkaamme olivat hyvässä kunnossa, mutta samaan aikaan tieto paikallisten autojen renkaiden surkeasta kunnosta lisäsi tuskaa. Oikeasti pelotti! Kun vastaantulijat posottivat täyttä vauhtia vuorenrinnettä alas nollakelissä ja ilman ajovaloja tuntui, että onnettomuuden ainekset olivat kasassa. Minä hetkenä hyvänsä voisi tapahtua jotakin ikävää. Vaikka itse ajoimme kieli keskellä suuta, monet muut olivat keliolosuhteista välinpitämättömiä.

Tässä yksi otos ajo-olosuhteistamme vuoristotiellä. Oikealla puolella rotko. Ajaisitko itse näissä olosuhteissa suurinta sallittua ajonopeutta? Käyttäisitkö ajovaloja? Entäpä sumuvaloa?

Oli se kamala ajopätkä! Istuin takapenkillä ja puristin pelkääjän penkin niskatukea rystyset valkoisina. Koko. Tuon. Ajan. En ensinnäkään muista koskaan aikaisemmin kokeneeni noin tiheää sumua ja että hidaskin eteneminen tiellä olisi pelottanut yhtä lailla. Mutta kiitos ukkokullan kärsivällisen ajotavan, ja onnenkantamoisena kukaan muu ei törttöillyt juuri meidän kohdalla, selvisimme sumun läpi ehjin nahoin ja pellein. 

Kansallispuiston hienot maisemat siltä puolelta puistoa jäivät kyllä vierailtamme sumun vuoksi näkemättä. Sen sijaan ajotien keskiviiva mahtoi kyllä porautua jokaisen meidän verkkokalvoille sitäkin tarkemmin, hahah.

Eikä tässä vielä kaikki

Sumu ei suinkaan jäänyt ainoaksi tekijäksi, joka sai meidät naispuoliset matkalaiset kiljumaan. Kun sumu alkoi lopulta hälvetä, eteemme räpsähti sekä raekuuroja että pitkään jatkunut räntäsade. Tienpientareet muuttuivat nopeasti valkoisiksi. Tilanne muistutti suomalaista takatalvea. Toivotin vieraamme vielä kerran tervetulleiksi meidän "aurinkoiseen Kaliforniaan". Onneksi heidän huumorinsa kesti tämän vitsailun.

Pientareet jo valkoisina. Tuulilasin alalaidassa rakeita. Ah, ihana huhtikuinen Kalifornia. :-D

Jälkikäteen onnittelimme itseämme vielä moneen kertaan, kuinka hyvä tuuri meillä kävi sään suhteen haikatessa. Vain tunti haikin jälkeen olosuhteet olivat jo todella ankeat: kylmät, märät, sumuiset ja lopuksi jopa valkeat. Olisiko siinä tarennut kannonnokassa edes eväsleipäänsä järsiä, jos taivaalta olisi tullut rakeita ja räntää niskaan... Mutta mahtava ja ikimuistoinen reissu, säästä huolimatta. Vaiko juuri sen ansiosta?

Tällaisia tunnelmapaloja tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Suomi-vieraiden ihana invaasio

Jo maaliskuun puolivälissä meillä alkoi ukkokullan kanssa suorastaan juhlaviikot. Olemme nimittäin saaneet ystäviä Suomesta vierailemaan Piilaaksossa ja San Franciscossa peräti kolmessa eri ryppäässä. Juhlavaa on totta kai nähdä ystäviä kasvotusten pidemmän tauon jälkeen, mutta vieläkin ylellisempää näistä tapaamisista on tehnyt se tosiasia, ettei meillä ole käynyt Suomi-vieraita täällä todella pitkään aikaan. Edellisen kerran vierashuonettamme majoittivat oululaisystävämme vuosi sitten. 

Maaliskuun ensimmäinen vieras on aiemmin asunut jonkin aikaa Piilaaksossa itsekin, joten sen suurempia turistikierroksia ei yhteisessä ohjelmassamme ollut. Sen sijaan kävimme naisporukalla vähän reippailemassa laaksoa ympäröivillä kukkuloilla ja hyvällä illallisella perulaisravintolassa. Kun päätimme mennä illallisen jälkeen vielä yksille, löysimme paikallispubista mukavana yllätyksenä suomalaista lonkeroa. Sitä sitten totta kai otimme.

Haikkimaisemia. Vasta kotona huomasin kuvasta, että tuon puun lehdethän muodostavat sydämen.

Seuraava Suomi-vieras sen sijaan saapui San Franciscoon työmatkalleen. Niinpä hurautimme ukkokullan kanssa viikonlopuksi junalla San Franciscoon mekin ja näytimme kaupunkia ystävällemme ja hänen työmatkakaverilleen. Oli hauska huomata, ettei ole tullut käytyä San Franciscon "turistipaikoissa" pitkään aikaan itsekään. Tähän on useampiakin syitä, pandemia luonnollisesti yksi niistä.

Union Square, San Francisco. Kaupungin nykytilasta voi olla montaa eri mieltä, mutta sentään tämän aukion söpöt sydänpatsaat säilyvät.

Meillä oli oikein rattoisaa, kun kiertelimme kaupunkia. Ruokapaikoiksi valitsimme sekä tuttua ja turvallista, että myös jotakin uutta. Kokeilimme San Franciscon ensimmäistä ja hiljattain palkittua burmalaisravintolaa. Vaikka tunnelma ravintolassa muistutti enemmän hektistä ja hälyistä maustebasaaria, oli ruoka kuitenkin taivaallisen hyvää.

Matka lounaspaikkaan taittui Chinatownin lävitse. Ennakkoon oli luvattu koko päiväksi sadetta, mitä harmittelin etukäteen, mutta lopulta sää suosikin.

Yhtenä kohokohtana San Franciscon kävijöille oli tietenkin saada kyydit robottitaksissa. Siinäpä riittikin ystävillämme ihmeteltävää: kehitys on todella kehittynyt. Lopulta totesivat, että tämähän ajaa paremmin kuin ihmiskuski. Ja tästä saatiin jälleen hyvä osoitus. Yhdessä vaiheessa taksimatkamme eteni suoraan kohti ilta-aurinkoa. Asfaltti oli vielä märkä edellisestä sadekuurosta ja jo alhaalta paistavat auringonsäteet liki sokaisivat meidät kyytiläiset. Tienpinta kiilsi todella häikäisten. Mutta kirkas heijastus ei saanut robottitaksia nikottelemaan, vaan se ajoi varmuudella eteenpäin siinäkin tilanteessa. Ihmiskuskille näkyvyys olisi ollut äärimmäisen heikko.

Ilman kuskia huristelevien taksien lisäksi piilaaksolaisessa katukuvassa riittää muutakin kummasteltavaa. Kuvassa Cybertruck.

Maaliskuun kolmannet Suomi-vieraat saapuivat meille pitkäperjantaina. Heidän kohdallaan konkretisoitui, että vierashuonettamme ja sen ilmapatjasänkyä on todella käytetty edellisen kerran noin vuosi sitten. Kävi nimittäin ilmi, että vuodet, lämpötilavaihtelut ja muutot olivat tehneet ilmapatjan muoviosioille tehtävänsä: patja päästi nyt ilmansa pihalle. Ensin pikku hiljaa, mutta toisena yönä vieraat löysivät itsensä jo lattiaa vasten keskelle patjaa valuneina. Vaikka patja lyssähti, ei sen annettu latistaa tunnelmaa. Hankimme uuden. 9,5 vuotta palvellut vierassänky oli jo tullut tiensä päähän.

Näidenkin vieraiden kanssa olemme saaneet viettää jo ihania hetkiä ja niitä on onneksi luvassa vielä lisää. Tällä hetkellä pariskunta nautiskelee häämatkastaan Havaijilla ja kunnes sieltä palaavat, teemme yhteisen retken Yosemiten kansallispuistoon. Puistossa on edelleen lunta ja lisäksi siellä voi esiintyä yhä kipakoita yöpakkasia. Se mahtaa mukavasti karaista Havaijin lämmöstä palaavia... Toisaalta nämä vieraat saivat kokea paikallisittain erikoisia sääilmiöitä jo heti saavuttuaan. Ensimmäisenä päivänä piti sataa vettä koko päivän. Mutta hyvä tuuri astuikin kuvioihin ja nautimme yllätykseksi auringonpaisteesta. Iltapäivästä saimme kuitenkin niskaamme äkillisen raekuuron sekä myöhemmin vielä ukkosen, mitkä molemmat ovat täällä meidän nurkilla todella harvinaisia.

Kävimme tutkailemassa vieraiden kanssa mm. vähän ulkoilmataidetta.

Yllä olevan karhupatsaan turkki oli tehty 160 000:sta pennin kolikosta.


Maalis-huhtikuulle on siis kuulunut tällaista hulinaa. On oikein huvittanut, kun ensin ei käy Suomesta ketään vieraita ja sitten kun heitä saapuu, niin tulevat näin yhdessä rytäkässä, invaasiona. Mutta en valita, en todellakaan. Mukavaahan tämä vain on.

Ruis- ja kauraleivän lisäksi saimme hiukan suomalaista lukemista ja mm. tällaisia ihania herkkuja tuliaiseksi. Kasasta on kylläkin jotenkin kummallisesti jo pari karkkipussia ja yksi suklaalevy (uutuusmaku Pretzel) hävinneet. Olisiko pääsiäisnoita ottanut ja ahmaissut?

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 


lauantai 23. maaliskuuta 2024

Yllätyspotut ja äkäpussin kesytystä

Reilu viikko sitten se alkoi. Kevät. Ainakin säiden puolesta. Lämmin aalto pyyhkäisi tälle vuodelle ensimmäistä kertaa Piilaaksoon ja viime viikonlopusta tuli ihanan lämmin, jopa kesäinen. Niinpä sain inspiraation laittaa takapihan pienen kasvimaani talven jäljiltä kuntoon.

Tällaiset kylvöt tänä vuonna. Lisäksi kasvimaallani oli jo viime kaudesta tankoparsaa, jota yritän kovasti saada syötäväksi asti.

Kalenterissani oli lukenut muistutuksena "Istuta maissit!" jo pari kolme viikkoa aiemmin, mutta kun täällä on ollut niin turkasen kylmää ja sateista, niin moisia toimia on pitänyt lykätä. Olin onneksi idättänyt maissia siemenistä jo sisällä, joten sain tökätä nyt multiin hennot, noin 15 cm korkeat minitaimet. Niitä laittessani kyllä tuumailin, että loppujen lopuksi niidenkin kasvukausi täällä meillä Pohjois-Kaliforniassa on aika lyhyt. Tai ainakin meidän takapihalla, kohdassa, johon aurinko porottaa. Kesää, sitähän meillä siis riittää ison osan vuodesta, yleensä sinne loka-marraskuulle asti, mutta kun keskikesä on taivasalla monelle kasville aivan liian kuuma. Niinhän minulle kävi maissien kanssa juuri viime kesänä: ne kuivahtivat pystyyn. Eli monen vihanneksen kohdalla täällä on vuodessa kaksi kasvukautta, ensimmäinen keväällä ennen kuuminta ja kuivinta aikaa, toinen sen jälkeen. Ja tästä syystä olisi ollut mukava saada maissit ulos kasvimaalle jo vähän aiemmin. Mutta minkäs teet, ja tällaista kokeilevaa puutarhurointiahan tämä touhu on minulla aina ollut.

Varsinainen yllätys minua kuitenkin odotti, kun ryhdyin kasvimaatani mylläämään. Sain nimittäin nostaa sieltä vielä yhden erän uutta perunaa! Olivat jotenkin uskomattomalla tavalla säilyneet talven yli. Siitähän sitten riemu repesi! Ei muuta kuin äkkiä sillikauppaan ja saimme nauttia oikein kesäisen lounaan.

Yllätyspotut voin kera, silliä ja salaattia. Namskis!

Seuraavaksi toiseen yllättävään ja positiiviseen käänteeseen:

Äkäpussin kesytys

Monet varmasti muistavat, kun olen kertonut teille pihallamme liikuskelevista villikissoista. Ensimmäinen niistä, vaaleaturkkinen töpöhäntä, havaittiin noin 2,5 vuotta sitten ja toinen, se tummempi, ehkä reilu vuosi sitten. Tummempi viiksiniekka ystävystyi kanssamme aika nopeasti: antautui silityksille ja nykyään tulee pihaamme maukuen rapsutuksia myös kerjäämään. 

Mutta tämä vaalea. Se on ollut sähäkkä tapaus. Katti ei todellakaan ole tottunut ihmisiin ja alkuun osoitti meille pelkkää sähinää, kynsiään ja hampaitaan. Lukemattomat kerrat meidän lähestymisyritykset todellakin kostautuivat, kun katti raapaisi kynsillään ja täräytti uhmakkaat sähinät päälle. Huomasimme myös, että mitä nälkäisempi kissa oli, sitä äkäisempi. Kun sitten sai masunsa täytettyä tarjoamallamme kuivamuonalla, niin oli jo astetta lempeämpi. Hyvä ruoka, parempi mieli, vai miten se meni. Mutta lähelleen ei päästänyt edelleenkään.

Ulkokalusteiden vanhan istuinpehmusteen Hänen Ylhäisyytensä on kelpuuttanut makuupaikakseen aika useinkin. Varsinkin sateiden aikaan tykkäsi kömpiä tänne suojaan.

Kunnes viikko pari sitten alkoi tapahtua ihmeitä. Vaalea kissa uskaltautui jo tulla lähemmäksi, mutta vain silloin, kun toinenkin kissa oli jaloissa kiehnäämässä. Seuraava askel oli, että yritimme raapaisujenkin uhalla hiukan silittää arkailevaa kissaa hännän kohdalta selästä. Kissa meni kosketuksesta selvästikin hämilleen ja ensireaktionsa oli perääntyminen, sähinä ja hampaiden irvistys. Seuraavina päivinä parin sekunnin mittaiset rapsutukset eivät enää aiheuttaneetkaan sähinäkohtauksia. Mutta varpaillaan olimme molemmat osapuolet.

Loppuukos tässä pian kädet kesken, jos molemmat ovat rapsutuksia vailla yhtä aikaa, mutta toista pitää kuitenkin tarkkailla ja varoa vielä koko ajan?

Mutta kas, tällä viikolla kissa tuli jalkojemme juureen jo yksin, pukkasi pienesti päällänsä ja sitten tyrkytti peräänsä. Taisi siis olla jo mukavan tuntoisia rapsutuksia vailla. Ja jee, kissa antoi todellakin hetken aikaa rapsuttaa itseään! Toki mitään muuta kohtaa emme ole vielä uskaltaneet kokeilla kuin tuota hännänpäällistä. 

Tällä viikolla tapahtui sitten vielä toinenkin ihme saman katin kanssa. Olemme pitäneet ulko-ovea auki tuulettaaksemme ja yhtäkkiä tämä vaalea tassuttelija istuikin jo eteismatollamme. Ja teki seuraavana päivänä saman uudestaan ja kävi jo muutaman metrin verran nuuhkimassa paikkoja. Mutta kovin arkana totta kai oli, emmekä halunneet kissaa ajaa heti uloskaan. Muutamia minuutteja ovat tutkimusmatkat nyt kestäneet. Että todella rohkea veto entiseltä supersähisijältä! Sisäkissaa siitä koskaan tuskin tulee, mutta tämä hissuksiin tapahtunut luottamuksen kerääminen kissalta on ollut mielenkiintoinen prosessi. 

Ovat nämä molemmat pihapiirimme katit vain niin mahtavia seurattavia. Välillä voivat paistatella täysien vatsojensa kanssa jopa alle metrin etäisyydellä toisistaankin, välillä sitten taas tappelevat, kumpi pääsee juuri sille kyseiselle ruokakupille, vaikka ruokakuppeja on tarjolla kaksi. Molemmille olisi omansa. Vaalealla katilla on harmillista kyllä edelleen vähän kiusaajan vikaa. Hiipii toisinaan ja yllättäen räpsäisee kynsillään toista kissaa persuuksille.

Siinä kellistellään ja vieläpä ihan yksin ja ihmistä lähellä.

Näiden viimeisimpien kissakäänteiden osalta olemme ukkokullan kanssa nauraneet, että eihän meillä mennyt kuin 2,5 vuotta ja lahjomisessa kymmenkunta jättimäistä kuivamuonapussia, kun lopultakin tämä vaalea viettelijä alkaa osoittaa edes pieniä merkkejä ystävyydelle. Kyllähän tässä matkan varrella uhkasi jo usko loppua koko hommaan. Mutta juuri tällä hetkellä Hänen Ylhäisyytensä saattaa suvaita meidät lähipiiriinsä. Ehkä ensi viikolla on toisin. Koska kissa.

Tällaisia pihakuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


torstai 14. maaliskuuta 2024

Kohti unelmaa

Ehkäpä useampikin teistä lukijoistani vielä muistaa yhden tietyn postaukseni aika tarkalleen kolmen vuoden takaa. Sen otsikkona oli "Olen päättänyt kirjoittaa kirjan!". Tuolloin pitkäaikainen unelmani kirkastui ja päätin ryhtyä toimeen: kirjoittamaan esikoiskirjani käsikirjoitusta. 

Kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon. Käsikirjoitukseni ennätti saavuttamaan jo isoja muodonmuutoksia, kunnes kesken kiivaimpien kirjoitushetkien peliin puuttui elämä. Ja sen syvät vedet. Kun lamauttava suru alkoi lopultakin helpottaa, ampaisivat kalenteriini allekirjoittaneenkin yllättäneet työkiireet. Niiden ansiosta käsikirjoitukseni lojui pöytälaatikossa koskemattomana viimeiset 1,5 vuotta. (Mutta voin sanoa, että tuo pöytälaatikkojakso teki sille vain hyvää.)

Seuraavaksi elettiinkin jo vuoden 2023 viimeisiä hetkiä, kun tapahtui jotakin odottamatonta. Yksi kustantamo, johon olin ollut yhteydessä käsikirjoitukseni alkuaikojen raakileella, otti yhteyttä. Olivat kiinnostuneita. Ja nyt, maaliskuussa 2024 voin onnesta soikeana todeta allekirjoittaneeni elämäni ensimmäisen kustannussopimuksen, jihuu!

Jos kaikki menee jotakuinkin suunnitelmien mukaan, esikoiskirjani ilmestyy lokakuun lopussa. Iiks, tämä on huisin jännää!

Pihamme persikkapuun tämän kevään ensimmäiset kukinnot. Paljon on vielä nupullaan, aivan kuten esikoiskirjanikin, vielä nupussa ja suu supussa.

Pää pilvissä, jalat maassa

Jouduin aluksi vähän sulattelemaan tätä tapahtunutta ennen kuin paljastin uutisestani mitään edes sometileilläni. Olihan tämä itsellenikin suorastaan shokkikäänne, hahah. Tällä hetkellä elän vielä vaihetta, jossa pääni liihottelee pilvilinnoissa. Lähinnä haaveilen ja suunnittelen kirjajulkkareitani. Viralliset julkkarit pidetään kustantamon tiloissa Helsingissä, mutta uskoisin pitäväni varjojulkkarit myös Oulussa. Ja ystäväni Piilaaksossa, he "vaativat" toisia varjojulkkareita vielä Piilaaksoonkin. Ja mikä ettei, onhan silloin syytä juhlaan! 

Mutta ennen noita juhlia minulla on vielä monta hikistä, koneen ääressä istuttua tuntia edessäni. Eli pitäisi saada valmiiksi se kirja.

Tähän mennessä minulle on jo nimetty kustannustoimittaja, joka parhaillaan perehtyy käsikirjoitukseni nykytilaan. Niinpä olen vielä sellaisessa odotustilassa, milloin ja millä tavalla pääsen vihdoin käärimään hihani tekstini kanssa. Ja tämä odottelu on varmasti edesauttanut minua pysymään siellä pilvilinnassa. Eli kaikki ne kenties tuskaisetkin tositoimet odottavat vielä edessäni, huh huh.

Tunteiden sekamelskaa

Ilmassa väreilee nyt yhtä aikaa valtavaa iloa ja jännitystä, mutta myös vähän kauhua ja jopa pelonsekaisia tunteita. 

Ilo ja onnellisuus kumpuavat tietenkin siitä, että olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta ja julkaisemisesta jo useita vuosia. Kirjani työnimikin syntyi jo kahdeksan vuotta sitten. Haave on kuitenkin näiden vuosien aikana ollut ailahtelevainen: välillä olen unelmoinut kirjastani intohimoisemmin, välillä olen kuopannut koko ajatuksen. 

Jännitys puolestaan syntyy siitä, kuinka tämä kaikki nyt etenee. Tuleeko matkan varrella yllätyksiä, tai paremminkin, kuinka monta niitä tulee? Ja kuinka isoja? Eli kun on koko tällaisessa prosessissa mukana nyt ensimmäistä kertaa, niin jännittäähän se toki. Kauhu ja pelonsekaisuus sen sijaan vaanivat nurkan takana varmasti sitä enemmän, mitä lähemmäksi kirjan julkaisuajankohtaa tullaan.

Uuden edessä.

Ja lopuksi vielä sananen siitä postaukseni tärkeimmästä:

Kirjastani

Kyseessä on tarinallinen tietokirja, jonka tapahtumat sijoittuvat yllätys, yllätys Piilaaksoon, mutta hetkittäin myös Ouluun ja sen IT-maailmaan. Kirjani työnimenä on Uunipelti-identiteetti. En tässä vaiheessa paljasta kirjan sisällöstä vielä enempää, koska totuus on, että osa aiheista jouduttaneen tiputtamaan vielä lopullisesta julkaisuversiosta pois käsikirjoitukseni laajuuden vuoksi. 

Vaikka olen pystynyt tässä vaiheessa jakamaan esikoisteoksestani tietoja vielä näinkin niukasti, ovat muutamat ystäväni jo tehneet ennakkotilauksia. Mikä luottamus! Kiitos, te ihanat! Samoin olen saanut paljon tsemppiviestejä. Kiitos myös niistä, ne ilahduttavat kovasti tässä vaiheessa urakkaa.

Niinpä tässä on nyt eletty jännittäviä aikoja, ja niitä on taatusti vielä edessäkin kirjaprojektini parissa. Kun kysyin yhdeltä tutulta ammattikirjailijalta pari vuotta sitten vähän ammattiapua, hän toppuutteli minua: 

"Kaisa, blogin kirjoittaminen voi olla pikasprintti, mutta kun kyseessä on kirja, puhutaan maratonista." 

Ja tämä on tullut koettua kantapään kautta. Kertoohan sen jo tapahtumien aikajännekin. Sitä maratonia minä tässä nyt puuskutan, ja toivottavasti pääsen matkallani vielä maaliin asti.

Tällaisia iloisia uutisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos joku on kiinnostunut e-kirjaversiosta, niin sellainen julkaistaneen keväällä 2025.

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Viety kuin litran mittaa

Nyt on ollut vauhdikasta arkea. Niin vauhdikasta, että bloginikin jäänyt kaikessa tohinassa aivan kinttuihin. Edellisestä postauksestani on hurahtanut jo yli kuukausi! Tällä kertaa postauksessani on luvassa enemmän sellaista ajatuksenvirtaa, mitä viimeisen kuukauden aikana on arjessa muiden muassa tapahtunut.

Pieniä kupruja terveydessä 

Helmikuussa kehittelin jostakin itselleni kummallisen toispuoleisen, mutta todella kipeän kurkkukivun. Lopulta nieluuni ilmestyi jopa pieniä rakkuloita, joten lääkäriinhän siitä oli lähdettävä. Kiitos paikallisen terveydenhuollon, sain onnekseni lääkäriajan heti seuraavalle päivälle ja vieläpä omalääkärilleni. Kaikki mahdolliset testit otettiin, mutta tulokset olivat negatiivisia. Niinpä kivun aiheuttaja ja rakkulat jäivät lopulta mysteeriksi. Mutta puolikuntoisena olin hyvinkin yli viikon verran. Ibuprofeiinia kului. 

Kun sitten sain lopultakin kurkkukipuni hellittämään, suuntasin innoissani kuntosalille. Ja nähtävästi hiukan liiankin innoissani, sillä loukkasin siellä kyynärpäätäni. Käsivarteni ei suostunut suoristumaan muutamaan päivään. Toivotut lihakset eivät näemmä tule yksin ja ilman vastuksia.

Jokavuotinen urheiluspektaakkeli 

Helmikuun alkupuolella USA:ssa seurattiin tietenkin jännittyneinä spektaakkelia nimeltään Superbowl. Vaikket itse ottelusta välittäisikään, ei sen ennakkomainonnalta yksinkertaisesti voi välttyä. Jo viikkoja ennen ottelua näytetyt kaikki ne sadat tai tuhannet ruokamainokset televisiossa, huh huh. Kaikki tähtäävät tekemään myyntiennätyksensä juuri Superbowl-sunnuntaina. 

Tänä vuonna saimme iloksemme kutsun Superbowl-kotibileisiin. Mukana oli suomalaisia niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia. Itse en niinkään tuosta ottelusta välitä, joten sitäkin tärkeämmässä asemassa olivat mukava seura ja osin nyyttäriperiaatteella toteutetut maittavat tarjoilut. Mutta kääntyipä peli loppumetreillä niin jännittävän tasaväkiseksi, että television edessä istuin lopulta nauliintuneena minäkin. Iso kiitos vielä juhlista isäntäväelle, jos satut(te) tekstini lukemaan.

Helmikuussa vietettävä Lunar New Year on toinen, joka Piilaakson väestöpohjasta johtuen näkyy arjessa voimakkaasti ja monella tapaa. On juhlintaa, kulkueita, tuotteita ja punakeltaisia koristeita joka paikassa. Tässä kullan värisessä salkussa myynnissä brandyä jokaisen astrologisen merkin muotoisessa lasipullossa.


Helmikuu on juhlakuu

Helmikuu on myös meidän taloudessamme mukava juhlakuukausi. Silloin juhlimme niin ystävänpäivää, joka täällä Yhdysvalloissa on enemmän rakastavaisten kuin ystävien juhla, mutta järjestämme yleensä jotakin kivaa myös ukkokullan synttäreiden kunniaksi. Tänäkin vuonna synttärisankari sai valita illallispaikan ja halusi lempiravintolaamme perulaiseen. Ihana illallinen siitä tulikin.

Perulaisravintolan veskissä minua nauratti, sillä paitani oli likipitäen samaa kuosia tapetin kanssa.

Lisäksi tänä vuonna helmikuu oli siitäkin merkittävä kuukausi, että kaksi hyvää ystävääni täytti 50 vuotta. Yllätin vuorollaan molemmat päivänsankarit onnittelemalla heitä puhelimitse, videosellaisella, sillä välissämme on Atlantti. Oli ihana "nähdä" hetki kasvotusten, ja juttuahan olisi riittänyt tietenkin pidempäänkin. Molemmat puhelut saivat väistämättä peilaamaan, kuinka monta vuotta olemme yhdessä tuosta 50 vuodesta kulkeneet. Kumpaisenkin kohdalla aika monta. Mieleeni palautui muistoja nuoruusvuosilta yksi jos toinenkin...

Matkojakin poikkeuksellisen tiuhaan

Ukkokullan synttäreiden lomassa saikin alkaa jo pakkaamaan snorklausvälineitä matkalaukkuun, sillä "hiihtolomamatkamme" lähestyi. Hiukan sattumankauppaa oli, että matka osui näin lähelle edellistä, Etelä-Amerikan kiertomatkaamme, mutta tämän reissun olimme varanneet jo viime heinäkuussa. Löysin sillon hyvän matkatarjouksen, josta "ei voinut kieltäytyä", hahah. Tuolloin heinäkuussa Etelä-Amerikan matkastamme ei vielä ollut tietoakaan, saati että se edullisempien lentolippuhintojen vuoksi venähtäisi vielä yhden viikon tammikuun alkupuolelle. Niinpä näiden kahden ulkomaanmatkan väliin jäi nyt vain viisi viikkoa.

Aamusnorklauksella kävi mieletön tuuri, kun merikilpikonna päätti uiskennella aivan "kotilaiturimme" kupeessa. Tässä konna haukkaamassa pinnalla hetken happea, kunnes sukelsi taas etsimään korallien lomasta aamupalaansa.


Hiihtolomamme oli oikein onnistunut ja rentouttava. Koko alkuvuosi on ollut Pohjois-Kaliforniassa todella sateinen ja tavallista kylmempi, joten viikko auringossa piristi ja lämmitti siinäkin mielessä kummasti. (Eilen uutisissa kerrottiin tämän talven sademäärän olevan alueellamme 129 % normaalista. Ja uusia saderintamia on vielä luvassa...)

Mutta sen, että pääsimme reissusta kotiin, olikin aika ottaa jo pienempi matkalaukku esiin. Tämän seuraavan matkan ajankohta tuli meille niin sanotusti ilmoitusluontoisena asiana: Popkuningatar Madonnan piti aloittaa kiertueensa viime syksynä, mutta sairastapauksen vuoksi alkukiertueen keikat peruttiin. Meillä oli liput lokakuiseen konserttiin Las Vegasissa. Nyt uudeksi keikka-ajaksi oltiin ilmoitettu maaliskuun ensimmäinen päivä. Näin ollen yövyimme reissujemme välissä vain neljä yötä kotona, jolloin ohjelmana oli edellisten matkalaukkujen purku, pyykinpesua, uuden laukun pakkaus ja jälleen loikka lentokoneeseen kohti Las Vegasia. Keikkaliput olivat viimevuotinen syntymäpäivälahjani ja nyt siitä lopultakin oikein ilolla pääsin nauttimaan. 

Lisäksi niiden neljän kotona piipahdetun päivän ajalle osui kaikenlaista ylimääräistä isompaa kuin pienempääkin säätöä. Minulla oli muiden muassa ajanvaraus silmälääkärille ja koska tiesin, että linssieni vahvuudet tulisivat muuttumaan, oli tarkoitus löytää myös uudet silmälasikehykset. 

Se sitten on painajaismaista hommaa varsinkin minunlaiselleni likinäköiselle, joka en peilistä kauempaa näe, miltä kehykset näyttävät. Kehyksien valitseminen on jo muutoinkin omanlaisensa rutistus. Nykyään olen tehnyt joka kerta ennen kehysten valintaa päätöksen, että en todellakaan valitse lopullisia kehyksiäni siinä vaiheessa, kun olen saanut pupillien laajennustipat silmiini. Silloin näkökykyni on vieläkin rajallisempi. Mutta arvatkaapa, millaiseen ratkaisun sitten päädyin tällä kertaa? No siihen samaan kuin jo pari kertaa aiemminkin: valitsin kehykset hetkellä, kun silmäni olivat pelkkää isoa pupillia, hahah. Uudet lasini eivät vielä ole valmiit, mutta arviolta ensi viikolla pääsen vihdoin näkemään (sanan varsinaisessa merkityksessään), että mitä tulinkaan nenälleni valinneeksi. Onneksi minulla oli tuona päivänä puhelimen viestien päässä arvosteluraatilaisia, jotka antoivat puolisokealle mielipiteitään. Kiitos vielä.

Lisää elämyksiä

Paitsi että hiihtolomamatkamme oli totta kai elämys, oli tapahtumarikasta menoa luvassa lisää myös Las Vegasissa. Siellä jo useasti käyneenä, ei sen kasinomaailmasta jaksa innostua enää yhtä lailla kuin ensikertalaisena. Niinpä olimme Madonnan lisäksi mahduttaneet pariin päivään muutakin ohjelmaa. Olimme varanneet ystäviemme suosituksesta liput Cirque du Soleilin "O"-näytökseen. Ja olihan se aivan huikea esitys. Ja Bellagio-kasinohotellin teatterin puitteet esitykselle mitä upeimmat. Lisäksi minulla oli vielä yhtenä päiväohjelmanumerona vierailla Las Vegasin suhteellisen uudessa, Prinsessa Diana -näyttelyssä. Oi että!

Prinsessa Diana -näyttelyssä oli valtava määrä sekä tietoa että aitoa materiaalia lähtien aina hänen lapsuudestaan. Nähtävillä oli esimerkiki Dianan ranskan kielen harjoituskirja. Näytteillä oli myös täydellinen kopio hänen hääpuvustaan. Ja kyllä, se pitkä laahuskin oli tuolla takana. Kukapa ei kyseistä pukua Dianan ja Charlesin hääseremoniasta muistaisi!


Kotimatka meni jännittäväksi

Paluulentomme Las Vegasista kotiin oli lauantaina. Ja kuinka ollakaan, ei siitäkään jännitysmomenttia puuttunut. Tuolloin lauantaina Las Vegasin alueella mitattiin ennätyksellisiä myrskytuulia puuskineen. Jonkin uutisen mukaan lentokentällä puuskat olivat kovimmillaan jopa 40 vuoteen. Lisäksi esimerkiksi yksi kaupungin keskustan pääkaduista jouduttiin sulkemaan, sillä hotellin nimikyltti oli paiskautunut tuulen voimasta kadulle. Pieniä tappioita tuli myrskyssä meillekin, sillä ukkokulta menetti otsalleen nostamat aurinkolasit. Myrsky vei ne mennessään. Oli se kauhea myräkkä, hui olkoon!

Kävimme myrskypäivänä kävellen katsomassa Las Vegasin uutuutta Sphereä. Vaikka aurinko paistoi, tuntui matka voimakkaissa tuulenpuuskissa välillä jopa hengenvaaralliselle.

Näin ollen saimme jännittää, kuinka paluulentomme kanssa kävisi. Menimme ajoissa lentokentälle, vaikka etukäteen oli ilmoitettu, että lentomme tulisi olemaan ainakin muutamia minuutteja myöhässä. Lentokentällä alkoi kuitenkin paljastua kokonaistilanne. Kone, jonka oli määrä saapua Las Vegasiin ja jolla meidän oli tarkoitus matkata kotiin, ei päässyt myrskyn vuoksi laskeutumaan. Oli yrittänyt sitä jo kaksi kertaa, mutta joutunut molemmilla kerroilla palaamaan kiertämään kehää kentän yläpuolelle. Vasta kolmannella yrittämällä kone pääsi maankamaralle. Satuin lentokentällä wc-tiloihin samaan aikaan, kun tuolta lennolta ja koneesta ulos päässyt nainen tuli sinne myös. Naispolon hermot olivat täysin riekaleina.

Paluulentomme myöhästyi lopulta reilun tunnin verran, mutta olimme silti onnekkaita, sillä useampia muita lentoja peruttiin myrskyn vuoksi kokonaan. Ja voin sanoa, ettei se lentomatka ollut tasaista kyytiä. Pomppuja piisasi, huh huh.

Summa summarum

Kun siis nyt katsahdin peräpeiliin viimeisen kuukauden ajalta, niin todellakin tuntuu, että minua on viety kuin litran mittaa! Ja kun aivan kaikkiin menoaikatauluihin ei ole voinut itse edes vaikuttaa. Sairastapauksiani lukuun ottamatta kaikki on kuitenkin ollut ihanan antoisaa, ja tarjolla on ollut nyt lyhyessä ajassa paljon kohokohtia ja elämyksiä. En siis panisi pahakseni, jos maaliskuusta tulisi tempoltaan jo vaikka hiukan tasaisempi. Ja lompakkokin kiittäisi, jos pysyisi vaikka hetken ihan kotosalla, hah. Nyt onkin tuntunut ihan kivalle palata taas normaalin arkeen ja vähän jo hengähtää. 

Kuin tulisilla hiilillä...


Kaiken tämän vauhtiajon taustalla olen käynyt vielä lisäksi tietynlaisia neuvotteluja, jostakin minulle täysin uudesta ja erilaisesta, mutta tästä ehkäpä ensi postauksessa lisää. 

Nyt päätän näihin kuviin ja tunnelmiin, ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 


lauantai 3. helmikuuta 2024

Pankki vai luotto amerikkalaisittain

Muistan, kun Suomessa tulivat yleisemmiksi pankki- ja luottokorttien yhdistelmät. Ja erityisesti muistan, kun sellaisen sai ensimmäisen vakinaisen työpaikan ja vakiintuneiden tulojen myötä myös itse. Tuolloin oli tuttua, että kaupan kassalla kysyttin: "Pankki vai luotto?" Kummallako kortin ominaisuudella halusit ostoksesi maksaa. Jos siihen aikaan valitsi luoton, oli valinnassa vähän sellainen kaiku, että kortin käyttäjän tili huuti jo punaisella. Eli rahaa ei ollut ja piti ostaa velaksi. Niinpä lähestulkoon aina valintana oli maksaa kortin pankkipuolella. 

USA:ssa tilanne on toinen. Teen karkea yleistyksen: Täällä kaikki kynnelle kykenevät maksavat kaiken luotolla. Miksi näin? 

Luottokorttimaksamisen hyödyt

Yksi tärkeä tekijä Yhdysvalloissa luottokortilla maksamisessa on luottohistorian kerryttäminen. Mutta on myös muita kannustavia syitä. Täällä monilla, ellei jopa kaikilla eri luottokorteilla tehdyistä ostoksista saa prosentuaalista palautusta. Puhutaan palkinnoista (rewards) ja käteispalautuksista (cashback). Jollakin kortilla saatat saada 3 % kustannuksesta takaisin, jos käyt tankkaamassa tai 5 %, jos käytät korttiasi ravintolassa. Toinen kortti lupaa isompaa palautusprosenttia vain ja ainoastaan ruokakauppaostoksista. Eli vingutitpa luottokorttiasi satasella ruokakaupassa, bensa-asemalla tai fysioterapeutilla, niin saat aina vähintään 1-5 dollaria takaisin. 

Toisinaan luottokortin myöntänyt pankki tarjoaa myös lisädiilejä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Tällöin saattaa yksittäisestä kertaostoksesta saada 5-10, jopa 20 prosenttia rahaa takaisin. Tai vaikkapa 10-20 dollaria.

Jeepin luottokortilla esimerkiksi 7 % huoltokustannuksista takaisin. Kuva netistä.

Näiden lisäksi jokaisesta luottokorttihöyläyksestä kertyy esimerkiksi lento- tai muita pisteitä, joita voi halutessaan käyttää lentomatkoihin tai majoittumisiin. 

Eri luottokortit erilaisine etuineen opettavat nopeasti siihen, millä kortilla kannattaa missäkin tilanteessa maksaa. Ja todellakin, täällä lompakoista ei löydy ainoastaan oman pankin yksittäinen luottokortti, vaan niitä on yleensä kertynyt ja jopa kannattanut ottaa useammalta eri taholta. Tämä tietenkin määräytyy jokaisen käyttäjän ja perhekunnan talouden ja käyttökohteiden mukaan. Jos ei esimerkiksi juurikaan matkusta, ei tietenkään kannata ottaa luottokorttia, joka kerryttää erityisesti lentopisteitä. 

Korttien viidakko

Luottokorttien runsasta määrää lompakoissa edesauttaa myös se tosiasia, että täällä eri korttien tarjoajia on p-a-l-j-o-n. Ja kortteja myös markkinoidaan suorastaan hurjasti. Uusia luottokorttimainoksia tipahtelee postilaatikkoomme viikoittain. Ei ole mitenkään kummallista, että meille tupsahtaa yhden viikon aikana jopa kymmenen eri luottokorttimainosta. Ne tulevat vieläpä henkilökohtaisena postina, siis omalla nimellä ja osoitteella varustettuina eli asiakasrekistereitä käytetään. 

Runsasta luottokorttitarjontaa puoltaa myös se, että Yhdysvalloissa on yli 4 000 eri pankkiketjua. Lisäksi täällä luottokortteja tarjoavat muutkin kuin pankit. Pankkien kanssa yhteistyössä niitä tyrkyttävät esimerkiksi lentoyhtiöt, autokaupat, verkkokaupat kuten Amazon ja tavarataloketjut kuten Target, Nordström, TJMaxx. Vuoden 2022 lopussa luottokorttitarjoajien joukkoon liittyi myös elokuvateatteriketju AMC. Muutama kuukausi sitten saimme luottokorttitarjouksen Jeepiltä. 

Siis että Suomessakin omaa luottokorttiaan voisi tarjota Finnkino, Citymarket, Wetteri ja Volvo. Vai joko tarjoavat? Voin hyvinkin olla jo tippunut Suomi-kelkasta.

Liittymistarjoukset

Edellä mainitut tahot houkuttelevat uusia luottokorttiasiakkaita tietenkin mehukkailla tarjouksilla.

Yhden pankin houkutustarjouksena oli 900 dollarin liittymisedut.


Tarjouksia tipahtelee myös sähköpostiin. Tässä yksi saamani malliksi:

Hi Kaisa!

Earn up to $800 cash back with a $200 bonus after you spend $500 on purchases in your first 3 months with the XXXX card.*

Plus, earn 5% cash back on gas station and grocery store purchases (excluding Target and Walmart)* on up to $12,000 spent in the first year (that’s $600 cash back!)*.


Yksi luottokorttifirma tarjosi korttinsa avaamisesta peräti 150 000 lentopistettä. Jos tekee hyvän löydön, noilla pisteillä lentää kaksi henkilöä valtameren yli businessluokassa. Lentopisteet luvattiin kilahtavan tilille, jos käytti korttia puolessa vuodessa 6 000 dollarilla.

Vuosimaksut

Houkuttelevista tarjouksista huolimatta ilman harkintaa luottokortteja ei tietenkään pidä ottaa, kenenkään. Meillä oman amerikkalaisen pankkimme luottokortit ovat vuosimaksuttomia. Usein muiden tahojen tarjoamien korttien ensimmäinen käyttövuosi voi olla ilmainen, mutta sen jälkeen alkavat juosta vuosimaksut. Ja ovathan joidenkin luottokorttien vuosimaksut toki kalliita. Meillä kalleimman luottokortin vuosimaksu on lähemmäs 700 dollaria, mutta esimerkiksi viime vuonna saimme kyseisellä kortilla yli tuhannen dollarin edestä etuja. Näistä esimerkkinä mainittakoon USA:n lentokentillä nopean turvatarkastuksen, Clear-tunnistuksen jäsenyysmaksut. Clear-tunnistus perustuu ainoastaan iiriksen kuvaamiseen, mitään henkilöllisyysdokumentteja ei tarvitse näyttää.

Suomi vs. USA

Luin jokin aika sitten artikkelin Suomessa myönnettävistä varakkaiden ns. mustista luottokorteista. Ainakin pari pankkia vaati kortin saamiseksi miljoonan euron omaisuuden. Kun sitten katsoin korttien tarjoamia etuja, ne kuulostivat samantasoisille kuin täällä on monessa tavallisen tossunkuluttajan luottokortissa. Esimerkkeinä lentokenttien loungepääsyt ja matkavakuutukset. 

Olemme myös vertailleet muutaman Suomessa asuvan ystävämme kanssa samantasoisten American Express -korttien etuja ja vuosimaksuja. Yhdysvalloissa myönnetyn Amex-kortin vuosimaksu oli pienempi, mutta edut huomattavasti paremmat. Luottokorttien erilaisista lähimaksun ostorajoista olinkin kirjoittanut jo aiemmin Suomi-postauksessani heinäkuussa 2023.

Ja onhan lentopisteitä kerryttäviä luottokortteja toki Suomessakin. Sellainen oli itsellänikin vielä jokin aika sitten, mutta ei ole enää. Ainakin tuolloin suomalainen korttini kuitenkin kartutti vain yhden lentopisteen/ostoeuro. Täällä moni matkailuun painottunut luottokortti antaa tietyistä ostokategorioista viisin- tai kymmenkertaiset lentopisteet.

Pistepeli

Parin viime vuoden aikana armas ukkokultani on ollut innostunut tutkimaan miten luottokorteilla voi saada parhaimman pistehyödyn vaikkapa matkaa tai majoitusta varatessa. Hän on opetellut niin sanotusti pelaamaan tätä luottokorttien pistepeliä. Jo ennen tätä tarkempaa perehtymistä olemme lentäneet muutaman kerran Etelä-Amerikkaan pelkillä luottokorttipisteillä, ja nämä lennot ovat olleet vieläpä bisnesluokassa. Eli lentopisteitä on meille kertynyt kiitettävä määrä ihan tavallisessa arjessa, kun olemme maksuihin käyttäneet pankkikortin sijasta aina luottokorttia.

Nyttemmin ukkokullalla taitaa olla eri luottokorteista ja niiden pistekertymistä itseopiskeltuna jo ns. syventävä kurssi. Pelisilmänsä on siis aika tavalla jo kehittynyt, ja onpa hän jakanut vinkkejään jo kavereilleenkin. Ja täytyy sanoa, etten pane tätä pelisilmän kehittymistä pahakseni. Olemme voineet hyödyntää luottokorttipisteitä sellaisiin kohteisiin, joihin meillä ei ikikuuna päivänä tulisi muutoin mentyä niiden kalliiden tai jopa superkalliiden hintojen vuoksi. Eli sellaista kertaluonteista luksusta olemme päässeet muutaman kerran nauttimaan.

Kääntöpuolia


Lukuisten luottokorttimainosten ja korttien hankintakampanjoiden varjossa ei ole mikään ihme, että paikallisten lompakoista voi löytyä helposti 10-20 luottokorttia. Ja tälllöin tietenkin riski kasvaa, että jonakin päivänä huomaakin, ettei kaikkien korttien velkaa olekaan vara maksaa takaisin. Mistä päästäänkin sujuvasti faktoihin.

Vuoden 2022 tilastojen mukaan keskivertoamerikkalaisen luottokorttivelka oli 7 950 dollaria. Isoin velka oli Alaskassa asuvilla, yli 8 000 usd/hlö, ja pienin puolestaan Iowan osavaltion asukkailla, alle 4 800 usd/hlö. Vuonna 2023 keskimääräinen velka oli, yllättävää kyllä, enää 5 300 dollaria.

Yli 84 % yhdysvaltalaisista pitää hallussaan ainakin yhtä luottokorttia ja yli 60 %:lla on ollut luottokorttivelka maksamatta yli vuoden. Ei siis ihme, että eräs sijoituksiin keskittynyt yhtiö kirjoitti artikkelissaan miljoonien amerikkalaisten tuntevan olevansa luottokorttivelkansa kanssa ansassa.

Yksi erikoisuus

Aikoinaan Oulussa läheinen kollegani palasi useamman vuoden työkomennukselta Yhdysvalloista. Muistan, kuinka hän kertoi amerikkalaisesta tavasta käyttää luottokorttien saldo niin sanotusti tappiin ja hankkia sen jälkeen uusi luottokortti. Luottokortin velkaa ei siis ollut alunpitäenkään tarkoitus maksaa takaisin. Tällainen käytös johtaa tietenkin pidemmän päälle velkojen kasaantumiseen, ja sitä kautta vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Ja tällaisia luottokortin käyttäjiä löytyy toki joka maasta, ei vain Yhdysvalloista.

Jokin aika sitten sattui myös ystävälleni mielenkiintoinen tapaus amerikkalaisiin luottokortteihin liittyen. Ystävän puolison laukku varastettiin ja siinä mukana meni myös lompakko luottokortteineen. Kun puoliso lopulta soitti luottokorttiyhtiöön sulkeakseen korttinsa ja luottotilinsä, oli vastaus suomalaislasien takaa katsottuna erikoinen. Virkailija oli ääneen ihmetellyt sulkemista. Kun ei niin kuulemma juuri kukaan USA:ssa tee. 

Ehkä virkailijan kommentti on omiaan vahvistamaan tietoa, että amerikkalainen käyttää luottokorttinsa saldorajaan asti ja siirtyy seuraavaksi käyttämään toista korttia. Luottoa ei ole ollut tarkoituskaan maksaa takaisin. Jos kortti on jo niin sanotusti höylätty tappiinsa, niin ei sitä pysty varaskaan enää käyttämään. Miksipä siis sulkea korttiaan tai tiliään? Ja toisaalta, jos tilin sulkisi kokonaan, lankeaisivat sen velat maksettaviksi. 

Helpotusta maksuihin 

Palasimme tammikuussa lomareissusta Etelä-Amerikasta ja mikä siellä luottokorttimaksuihin liittyen oli mielenkiintoista, niin maksuvaiheessa pystyi valitsemaan, monessako erässä laskun lopulta halusi maksaa. Usein vaihtoehtoina oli 1 - 6 maksuerää. Me valitsimme tietenkin aina ainoastaan yhden maksuerän, mikä varmasti valuuttakurssiheilahtelujen ja korkokertymien vuoksi oli järkevää. Mutta nyt huomasin uutuutena yhdessä amerikkalaisessa luottokortissani, että nettipankissa pystyisi yksittäiselle luottokorttivingutukselle tekemään maksusuunnitelman.



Hiukan huvittavakin yksityiskohta amerikkalaisissa luottokorteissa on niiden valmistusmateriaalit. Osa on tehty metallista, esimerkiksi Applen kortti titaanista, ja Mastercardin kultakortti on päällystetty 24 karaatin kullalla. Ja kun ukkokulta sai vastikään pankiltamme uuden kortin vanhentumassa olleen tilalle, niin se oli tehty 80 % kierrätetystä muovista. Skaalaa materiaaleissa siis on.

Tällaista katsausta tällä kertaa. Millaisia ajatuksia heräsi? Ja millaisia luottokorttietuja mahdollisesti itse hyödynnät? Olisi kiva kuulla. 

Mutta nyt ensi kertaan. Niinpä sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


Edit: 5.2.2024 tekstiin täsmennetty, että varkaustapauksen jälkeen oli kyseessä luottotilin sulkeminen, ei ainoastaan kyseisen kortin.