Maailman huonoin ryöstäjä asuu Curacaolla

Nyt kun matkailusta, tai ainakaan kaukomatkailusta, ei voi juuri tällä hetkellä muuta kuin haaveilla, on mukava muistella menneitä reissutapahtumia. Vaikka olen päässyt jo aika monia paikkoja tällä meidän ihanalla maapallolla koluamaan, on sen verran onnea ollut aina matkassa, että isommilta omaisuuden menetyksiltä olen onnistunut välttymään. Tässä kohtaa en tarkoita helppoheikkimäisten myyjien epätoivoisesti pyytämiä kiskurihintoja basaareissaan tai turkkilaisen taksikuskin huijausyritystä ovelalla setelinvaihtotempulla, vaan ihan oikeata ryöstöä. Siis että tullaan sanomaan tyyliin "rahat tai henki". Tämä ryöstöyritys, josta seuraavaksi kerron, on siis kohdallani ainoa laatuaan. Onneksi. Kop-kop, koputan puuta.

Curacaolainen fashion store eli muotikauppa.

Tapahtumat sijoittuvat niinkin kauas kuin joulukuuhun 2013, jolloin teimme ukkokultani kanssa Karibianmeren ABC-saarten kiertomatkan eli tutustuimme omatoimisesti saariin Aruba, Bonaire ja Curacao. Pahoittelut muuten postaukseni kuvien laadusta. Kuvat olen siis ottanut tuolloisella kännykälläni eli nyt jo seitsemän vuoden takaisella teknologialla. 

Curacaon pieni saari on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen alue ja viimeisimmän väestönlaskennan mukaan saarella asuu alle 160 000 ihmistä. Turismi on yksi saaren tärkeistä elinkeinomuodoista ja esimerkiksi useat loistoristeilijät pysähtyvät Curacaon pääkaupunkiin Willemstadiin. Moni varmaan tunnistaakin mainoslehdyköissä esiteltävän idyllisen klassikkokuvan Willemstadista:

Jos turisti pysyttelee vain ja ainoastaan pääkaupungin ydinkeskustassa, jää saaren todellisesta luonteesta ja tilasta mielestäni paljon näkemättä. Pääkaupunki värikkäine ja hoidettuine rakennuksineen voi antaa vauraan kuvan, mutta sukeltaessasi saarta yhtään syvemälle, tulet huomaamaan köyhyyttä ja tuloeroja. Edelleen näin lähes seitsemän vuoden ja kaikkien lukuisten muiden reissujemme jälkeen muistan Curacaon kodit. Joka ikisen kodin, oli rakennus sitten hyväkuntoinen tai luhistumispisteessä oleva mörskä, ikkunat ja ovet oli varustettu kalterein. Osa kodeista oli myös rajattu aidoin. Jo aikoinaan Brasiliassa opin, että talon vaurauden tunnistaa sen turva-aidasta. Kaikkein varakkaimmilla aidan päällä on sähköistys. Seuraavaksi varakkaimmilla on rautapiikit. Alemman tulotason perheillä aidan päälle on ripoteltu lasinsirpaleita. Jokainen aidanpäällys toimittaa tehtäväänsä: yrittää pitää vorot loitolla. Curacaolla näin aidanpäällisinä vain ja ainoastaan lasinsirpaleita, jos suojaavaa aitaa kotitalojen ympärillä ylipäänsä oli. Näillä kaltereilla ja mahdollisilla aidoilla saaren omatkin asukkaat pyrkivät siis suojautumaan näpistelijöiltä ja muilta rikollisilta. Nämä saarelaisten isot varakkuuserot johtivat varmaan meidänkin ryöstöyritystapaukseen.

Curacaolainen turvajärjestelmä: kalterit ikkunoissa ja ovissa sekä lasinsirpaleet taloa ympäröivän aidan päällä.

Olimme itse varanneet majoituksen Curacaolla ydinkeskustan ulkopuolelta, sillä käytössämme oli vuokra-auto ja halusimme nähdä saaresta ehdottomasti muutakin kuin vain pääkaupungin. Majoituimme kivaan pieneen sukelluskeskukseen, joka tarjosi myös muutamia yösijoja. Sielläkin autot parkkeerattin aina aidatulle alueelle lukkojen ja vartijoiden taakse, valvontakameroiden alle.

Majoittumalla keskustan ulkopuolelle saimme parvekenäkymäksi näin upean ja rauhallisen satamapoukaman.

Eräälle illalle olimme tehneet keskustan ravintolaan pöytävarauksen ja päätimme lähteä majapaikastamme hyvissä ajoin kävellen kohti ruokapaikkaa. Matkaa oli ehkä pari kilometriä. Siis ihan kiva iltakävely ja samalla näkisi paikallista asutusta, pihapiirejä ja menoa. Olimme liikkeellä täysin valoisaan aikaan ja reitti kulki vilkkaasti liikennöidyn kadun vartta. Jalkakäytäväkin oli käytössä. Niinpä emme ennustaneet mitään vaarallista tapahtuvaksi. 

Kun olimme kävelleet ehkä vajaan kilometrin, hyppäsi yhtäkkiä taaksemme jalkakäytävälle resuisen näköinen mies. Hän tuli kirjaimellisesti puskista. Havahduimme mieheen takanamme, sillä hän alkoi hokemaan: "Gimme your money! Gimme your money!" Mies linkutti toista jalkaansa. Tässä vaiheessa ainakin minä totta kai säikähdin ja sanoin ukkokullalle, että nyt muuten pistetään töppöstä toisen eteen ja vähän nopeasti! Kiihdytimme askeliamme. Hyvin nopeasti huomasimme, ettei ryöstäjämies pysynyt linkaten mitenkään meidän perässämme. Mies huohotti ja henkensä pihisi. Välimatka välillämme kasvoi kasvamistaan, mutta mies ei kumma kyllä antanut periksi. Yritti poloinen roikkua perässämme.

Ehdimme pitää raviamme yllä ehkä reilu pari sataa metriä, kunnes saavuimme hienon hotellin eteen. Hotellin massiivisilla porteilla, jotka tietenkin olivat paikalliseen tapaan kiinni, seisoskeli vartija. Hän näki tilanteemme. Vartija selvästi tunnisti tämän laitapuolen kulkijan ja sanoi resupekalle topakasti, että nyt Rudolf lopeta tuo! Tai mikä hänen nimensä ikinä olikaan. Ryöstäjä totteli käskyä, hyppäsi tien toiselle puolelle ja hävisi pusikkoon yhtä nopeasti kuin oli sieltä esille pelmahtanutkin. Huokaisimme helpotuksesta. 

Tilanne ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Jatkoimme kävelyämme kohti keskustaa ja molemmat vilkuilimme aika ajoin olkamme taakse. Pian tämä resupekka oli jälleen takanamme, joskin aika kaukana ja uhoten yhä samaa "Anna rahat"-hokemaa. Kiihdytimme jälleen omia askeliamme ja saimme todeta, että mies oli kertakaikkiaan fyysisesti niin huonossa kunnossa, ettei hän pärjännyt vauhdissamme ei sitten mitenkään. Mies jäi reilusti jälkeen ja lopulta luovutti. Tämä oli tietenkin meidän onni.

Mutta kas, heti seuraavaksi olikin jo uusi tilanne, jota etukäteen kauhistuin. Jonkin matkan päässä edessämme jalkakäytävän ja tien välissä kasvoi tuuhea puu ja sen katveessa istui joku henkilö muovijakkaralla. Puu varjosti istujan niin, ettei hänestä erottanut kuin ääriviivat. Ehdin jo todeta ukkokullalle, että mitä nyt taas! Jännitin jo varmaan jokaisen lihakseni valmiiksi, jos pitäisi ottaa taas 100 metrin sprintti. Mutta kun lähestyimme varjossa istujaa, huomasimmekin hänen olevan poliisi. Poliisisetä olikin siinä nimenomaan pitämässä järjestystä yllä ja oletettavasti katsomassa myös meidänkaltaisiemme turistien perään. Syvä huokaus ja pulssin tasaantuminen, huh huh.

Kalastajien värikkäät verkot odottamassa laskua vesiin. Illan pimentyessä saimme seurata aina myös yösukeltajia, jotka harjoittelivat sukelluskeskuksen opastamina tässä majapaikkamme edustalla. Unohtumattomia hetkiä nekin.

Tämä Curacaon tapaus on siis ainoa ryöstöyritys, jonka olen henkilökohtaisesti kohdannut. H-hetkellä tilanne ei tietenkään naurattanut yhtään, mutta jälkeenpäin olemme tilannetta muistelleet monesti. Ja nyt se on jo vähän huvittanutkin ja ristimmekin tuon miehen maailman huonoimmaksi ryöstäjäksi. Hänen kuntonsa ollessa todellakin noin heikko, olisi ehkä kannattanut hypätä jalkakäytävällä ennemminkin meidän eteemme, eikä suinkaan taakse. Mutta meidän onnemme toki oli, ettei hän meitä saavuttanut, emmekä joutuneet lähikontaktiin miehen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Oletko sinä joutunut joskus ryöstön tai sen yrityksen kohteeksi jossakin päin maailmaa? Maalaisjärjellä pärjää monessakin kohteessa hyvin pitkälle, mutta aina se ei välttämättä riitä. Olisikin hyvä kuulla varoittavia esimerkkejä, jos ryöstäjillä on jotakin oikein ovelia tai suorastaan kamalia keinoja saadakseen meidän turistien omaisuutta haltuunsa. Jaa kokemuksesi meille muillekin, kiitos.

Tällaisia matkamuistelmia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!