Autoista, kahvilakulttuurista ja suomalaisista herkuista

Tällä kertaa blogissani muutamia arjen havaintoja ja löytöjä sekä ajatuksia niiden ympäriltä.

Henkilöautoista

Oletko koskaan katsonut ruokakaupan, työpaikkasi tai vaikkapa ison kerrostalon parkkipaikkaa ja sen yleisilmettä? Oletko kiinnittänyt huomiota henkilöautojen nykyisiin väreihin? Millaisia autoja on enemmistönä sinun kotipaikkakunnallasi?

Kävin jälleen eräänä aamuna varhaisella joogatunnilla, ja kun poistuin kuntosalilta parkkipaikalle, satuin jostain syystä silmäilemään ison parkkialueen värimaailmaa. 99-prosenttisesti autot olivat valkoisia, harmaita tai mustia. Näkyä korosti vielä sen aamun sadetuhnuinen sää. Kuinka värittömältä kaikki näyttikään!

Jos olisin ottanut kuvan tästä vasemmalle, olisi parkkipaikan autojen värimaailma jatkunut täysin samanlaisena.

Internetissä on kiertäny havainnekuvia, kuinka vielä -80- ja -90-luvuilla autot olivat pääsääntöisesti värikkäitä, esimerkiksi vihreitä, keltaisia, oransseja, punaisia, violetteja, ruskeita jne. Nykyään valtaosa noudattaa tätä hillitympää väriskaalaa valkoinen, harmaa ja musta. Ja onhan näissä väreissä toki omat etunsa. Nämä autovärit ovat siis oletukseni mukaan ihan globaali trendi, ja autoteollisuus tietenkin vastaa kysyntään ja valmistaa autojaan sen mukaisesti. 

Täällä valkoiset ja vaaleat autot ovat suosittuja myös kovan auringonpaisteen vuoksi. (Joskaan yhdessäkään minun tätä postaustani varten ottamassani kuvassa ei ole valkoisten autojen enemmistöä, hahah.) Kun vuodessa porottaa aurinko sen +/- 300 päivää ja ison osan vuodesta vieläpä melko kuumasti, on vaaleampi autoväri monelle houkutteleva vaihtoehto. Entäpä auton sisätilat? Suomessa en koskaan ajatellut sen koommin auton sisätilan väritystä, mutta täällä siinäkin ovat alkaneet vaaleampi sävy ja tummemmissa muu kuin nahka tai keinonahka materiaalina miellyttää. Tämäkin on juuri kuuman auringonpaisteen ansiota.

Pitkä autorivistö, mutta ei ainoatakaan "väripilkkua".

Tässä jo punaista ja sinistä mukana.

Paikallisesta vaaleasta autokannasta muistan hyvin, kuinka parhaimmillaan olen nähnyt liikennevaloissa kahdella eri kaistalla viisi täsmälleen samanlaista valkoista Teslaa jonottamassa. Eli autokantamme alkaa näyttää melko persoonattomalta. Mutta tämä on siis vain havainto, joka ei saa päiviäni pilalle eikä vie ajatuskapasiteettiani tämän enempää. Jokainen päätyy automalliin ja -väriin erilaisista syistä ja tarpeista - ja valitsee kuten haluaa.

Toisinaan Piilaakson autojen värimaailmassa tekevät räikeän poikkeuksen niin sanotut superautot eli suuritehoiset ja useimmiten myös huomattavan kalliit menopelit.

Nämä kuvat on otettu superautojen näyttelystä. Tuollaisten McLaren-autojen hintahaarukka Yhdysvalloissa on 200 000 - 450 000 dollaria.

Maanteillä näkee tietenkin myös vanhempaa ja värikästä autokantaa, eivätkä edellä mainitut muskeliautot tietenkään ole liikenteessä enemmistönä, vaan yhä enenevässä määrin täyssähkö- ja hybridiautot. Kalifornia asetti vuonna 2022 niiden suhteen korkeatavoitteisen mandaatin, jonka mukaan jokainen vuonna 2035 ja sen jälkeen tehty uuden auton kauppa osavaltiossamme tapahtuisi nollapäästöisestä autosta. Tuohon hetkeen on aikaa enää yhdeksän vuotta ja tällä hetkellä tuo tavoite on erinäisistä syistä johtuen uuden tarkastelun alaisena. Mutta suuntaus paikallisilla autokaupoilla on taattu: viime vuoden lopussa Kaliforniassa oli kumulatiivisesti myyty jo yli 2,5 miljoonaa nollapäästöistä autoa, mikä pitää osavaltiomme sähköautojen yleisyydessä väkimäärään suhteutettuna Yhdysvaltain ykkösenä.

Mutta seuraavaksi jotain aivan muuta:

Kahvia ja olutta -konsepti

Poikkesin viime viikonloppuna ystäväni kanssa ex tempore iltapäiväkahville. Itseään puhtaasti kahvilana mainostanut paikka oli juuri sulkenut ovensa (lauantaina klo 15), joten käännyimme naapurikahvilan puoleen. Sen tarjonta oli keskittynyt sekä kahviin että olueen! Mielestäni tämä on todella harvinainen konsepti, ainakin täällä Piilaaksosssa. Paikka oli erikoistunut muutamiin erikoiskahveihin, joihin kuului mm. vietnamilainen kahvi.

Kyseessä on muutaman kahvilan ketju, jolla on hauska nimikin. Kun tuon lausuu, se voi kuulostaa myös "Huonoilta päätöksiltä".

Olutvalikoimaa en tarkemmin silmäillyt, mutta sen katsoin, ettei tuolloin lauantai-iltapäivänä vielä kukaan asiakkaista siemaillut olutta. Kaikki olivat kahvi- tai limsalinjalla. Jo se, ettei tämä kahvila-olutbaari sijainnut minkään kaupungin keskustassa, vaan yhdessä ulkoilmaostoskeskuksessa, sai minut hiukan ihmettelemään, kuka sinne menee olutta juomaan, kun valtaosa on saapunut paikan päälle autolla. Ehkäpä sitten ostosten lomassa joku käy sillä kuuluisalla "yhdellä".

Otimme ystäväni kanssa vietnamilaiset kahvit. Söpöt kupit saimme.

Kahvilassa soitettiin rockmusiikkia välillä aika kovallakin. Meillä oli ystäväni kanssa intensiivinen keskustelu käynnissä, joten nuo desibelit tahtoivat sitä hiukan häiritä. Paikan sisustuskin oli pääosin rock-henkinen musta, joten musiikki oli linjassa muun tyylin kanssa. Mutta minusta mukava vain, että on myös tällaista erilaista kahvilatarjontaa. 

Erikoisemmista kahviloista vielä sen verran, että kotikaupunkimme keskustaan on avautumassa jemeniläinen kahvila. Mainostarrat ovat olleet ikkunoissa jo pidemmän aikaa, mutta paikka ei ole vielä auki. Toisella puolella kaupunkia tiedän olevan jo yhden jemeniläisen kahvilan, mutta aion odottaa tämän keskustapaikan aukeamista ja käydä pikimiten testaamassa, kunhan se ovensa aukaisee. Olisikin kiva kuulla millaisia erikoiskahviloita tai kahvilayhdistelmiä muualla päin maailmaa on viime aikoina aukaistu? Ja millaisesta kahvilakulttuurista itse tykkäät nautiskella? 

Lopuksi vielä pari löytämääni aarretta:

Löytöjä

Viimeisen parin viikon aikana olen onnistunut tekemään harvinaisten suomalaisherkkujen löytöjä. Ensin löysin, tosin jo poistotuotteiden hyllystä, Fazerin hapankorppuja, sekä tavallisia että tumman rukiin versioita. Tämän aarteen osuessa kohdalle otin ja hamstrasin heti kolme pakettia mukaani.

Ja viime viikolla onnistuin samasta kaupasta löytämään Fazerin Turkinpippureita ensimmäistä kertaa ikinä! Siis suomalaista salmiakkia, vau! 

Tuo pinkki pussi oli minulle uutuus, joten ostin sitä vain yhden pussin. Ajattelin, jos ei satukaan olemaan meidän makuumme. Mutta mitä vielä! Kun pussi samana iltana aukaistiin, että jos "vähän maistellaan", niin eipä sinne pussinpohjalle montaa namia jäänyt seuraavaa päivää odottamaan.

 

Näistä ostoksista mieleeni tuli vertailla suomalaisten ja ruotsalaisten tuotteiden saatavuutta Yhdysvalloissa tai ainakin täällä Piilaaksossa. Kyseisessä kaupassa oli nimittäin ruotsalaisia karkkeja tarjolla varmasti viittätoista eri lajia! Samoin löytyi Maraboun suklaita kolmea eri makua. Suomalaista Pandan lakua on kyseisestä kaupasta saanut jo vuosien ajan, mutta nyt siellä oli tosiaan ensimmäistä kertaa tarjolla myös Turkinpippureita. Suomalaista suklaata ei ole ollut. Kuinka kummassa ruotsalaiset ovat onnistuneet markkinoimaan omat tuotteensa amerikkalaisen kaupan hyllylle, kun suomalaiset karkit ja suklaat ovat vähintään yhtä hyviä ellei jopa parempia? Ja ovathan ne parempia, jos minulta kysytään! 

Samoin minulla tulee silloin tällöin himo syödä näkkileipää ja kas, senkin ovat nimenomaan ruotsalaiset onnistuneet tuomaan paikallisille markkinoille. Miksi suomalaiset ovat jääneet tässäkin alakynteen?

"Swedish Style". Täällä on tyytyminen ruotsalaiseen Wasa-näkkileipään, vaikka kyllähän me suomalaisetkin näkkileivän teon osaamme. Ostaisin suomalaista, jos olisi mitä ostaa.

Tällaisia ajatuksia ja havaintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Käärmekammoisen vikatikki

Helmikuun alussa 25-vuotiaalla maastopyöräilijällä Etelä-Kaliforniassa kävi äärimmäisen huono tuuri. Mies pysähtyi pyöräilypolulle, horjahti jostakin syystä puskaan ja sai kalkkarokäärmeen pureman. Mies pääsi sairaalaan, mutta vajosi hetimiten koomaan. Hoidosta huolimatta reilu kuukausi myöhemmin mies kuoli.

Maaliskuussa raportoitiin Etelä-Kaliforniassa toinen kalkkarokäärmeen pureman aiheuttama kuolema. Tällä kertaa henkensä menetti hiukan alle 50-vuotias nainen. On huomattava, että yleensä koko Yhdysvalloissa käärmeen aiheuttamia kuolemantapauksia vuodessa on yhteensä vain viisi kappaletta. Nyt vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana niitä oli sattunut Etelä-Kaliforniassa jo kaksi.

Myös eteläkalifornialaisen ulkoilupuiston puistonvartijan mukaan käärmepuremien aiheuttamia hälytyksiä on tullut nyt poikkeuksellisen tiuhaan, jo neljä kappaletta tämän kevään aikana. Hän ei muista pitkän työuransa ajalta vastaavaa. Vilkkaaseen käärmekevääseen vaikuttaa varmasti osaltaan maaliskuussa nopeasti nousseet lämpötilat. Kaliforniassa tehtiin monin paikoin lämpöennätyksiä. Meilläkin oli puolitoista viikkoa jopa yli 30 asteen lukemia.

Kaliforniassa on useampia kalkkarokäärmeiden alalajeja ja niiden myrkky vaikuttaa hieman eri tavoin. Kuvalähde täältä.

Olimme sopineet mennä naisporukalla haikkaamaan pääsiäisviikon maanantaina. Sunnuntaina illalla viimeisimpinä uutisina silmiini scrollautui tuo kuolemantapaus nro 2. Tämä aiheutti väistämättä minulle käärmekammoiselle sykkeen nousua, sillä edellisestä omasta kalkkarohavainnostani ei ollut kauaakaan. Alle kaksi viikkoa. Lisäksi olimme sopineet mennä reippailemaan samalle alueelle, missä juuri edellisellä kerralla törmäsimme tuohon äkäiseen baby-kalkkaroon. 

Tuo pieni käärme oli linnoittautunut keskelle leveää polkua ja näytti ensin aivan oksalta. Oli kooltaan paksuhkon kuulakärkikynän luokkaa ja pituudeltaan noin 30 cm. Ja maastoutunut avoimelle ja aurinkoiselle polun kohdalle käsittämättömän hyvin. Onneksi yksi meistä huomasi käärmeen ajoissa. Luikertelija ennätti kuitenkin jo vetäistä itsensä äkisti hyökkäysasentoon, kun sitä lähestyimme. Lopulta käärme liukeni polun viereiseen heinikkoon. Tämä oli karmaiseva kokemus, jonka sulatteluun minulla meni pitkän aikaa. Ja paikan päällä me kaikki saimme tapauksesta kylmänväreitä useiksi minuuteiksi, vaikka lämmintä taisi olla jo yli hellelukemien. Kuvaakaan ei kukaan kyennyt siinä tilanteessa käärmeestä ottamaan.

Kalkkaroista iältään nuoret ovat niitä kaikkein vaarallisimpia, sillä ne eivät osaa vielä säädellä myrkkynsä määrää. Niinpä ne puraistessaan päästävät kaiken myrkyn, kun vanhemmat säätelevät sitä vaikkapa sitten useampaan perättäiseen puraisuun. Olimme nyt maanantaiksi kuitenkin valinneet saman haikkialueen kuin viimeksi juuri siksi, että siellä polut olivat leveitä ja mahdolliset käärmeet olisi helpompi huomata. Uutisjuttu Etelä-Kalifornian kuolemantapauksesta sai minut nopeasti valveille, vaikka nukkumaanmenoaika oli jo käsillä. Sydän pamppaili.

Koska uni ei tullut pitkään aikaan, tartuin uudestaan puhelimeeni. Nyt some syötti minulle artikkelin, kuinka tulee oikeaoppisesti toimia, jos kalkkarokäärme puraisee. Artikkeli oli todella informatiivinen, mutta että tartuin siihen myöhään illalla, oli virhetikki. Kauhukuvat edellisestä ja seuraavan aamun haikista pitivät minut hereillä vielä pitkään. Olin varma, että seuraavana aamuna törmäisimme jälleen kalkkaroon ja onni ei olisi tällä kertaa enää mukana. Tiedättehän, kun iltaisin ja öisin ajatus lähtee laukalle, niin sitten se todellakin lähtee... 

Jutussa ruodittiin vielä kuolleen maastopyöräilijän tapausta. Hän oli tehnyt sen perustavanlaatuisen virheen, että oli lähtenyt pureman jälkeen itse pyöräilemään kohti hoitopaikkaa. Tällainen liikunta ja oletettu stressitila saa myrkyn vain leviämään nopeammin elimistössä. Tärkeintä olisi pitää pureman saanut raaja täysin liikkumattomana ja hankkia apua paikan päälle. Tämä oli hyvä muistutus itselle. Pureman sattuessa pitäisi osata rauhoittua...

"No mutta vastamyrkkyhän pelastaa..." 

Olin tiennyt vastamyrkyn kalleudesta ja hankaluudesta saada, mutta en sitä, ettei vastamyrkyn saaminen olekaan kaikelta pelastava tekijä. Käärmeen myrkky alkaa aiheuttaa välittömästi elimistössä tuhoja kuten kudos- ja verisuonivaurioita, mikä aiheuttaa kivuliasta ja nopeaa turvotusta. Vastamyrkky pystyy kuitenkin ehkäisemään ainoastaan vastamyrkyn antamisen jälkeen syntyviä vaurioita, ei siis korjaamaan jo aiheutuneita tuhoja. Niinpä jokainen minuutti tapaturman jälkeen on arvokas. 

Artikkelissa kerrottiin myös se tosiasia, ettei jokaisessa terveyskeskuksessa tai sairaalassa välttämättä ole vastamyrkkyä edes saatavilla. Lääkkeellä on tietenkin omat vanhentumispäivämääränsä eli se ei kestä hyllytavarana loputtomiin. Lisäksi yhden pienen vastamyrkkylääkepullon perushinta on noin 3 000 dollaria, mutta sairaalat voivat veloittaa siitä 5 000 dollarista jopa 15 000 dollariin. Ja kun yksi lääkepullo ei vielä auta. Yleensä hoito aloitetaan pistämällä 4 - 6 pullollista lääkettä, joten jo tämä vaihe voi maksaa pahimmillaan useamman kymmenen tuhatta dollaria. Monet potilaat tarvitsevat kuitenkin jopa 10 - 20 pullollista vastamyrkkyä, vakavat tapaukset jopa 25 tai enemmän. Niinpä kalkkaropureman hoito voi siis tulla todella, todella kalliiksi. 

Jutussa rikottiin myös monia urbaaneja legendoja, mitä ei pidä tehdä pureman sattuessa. Ei pidä esimerkiksi yrittää imeä myrkkyä puremakohdasta pois tai tehdä siihen minkäänlaista viiltoa myrkyn ulos valuttamiseksi. Jos pureman saa, myrkky on jo lähtenyt leviämään nestekierron, ei verenkierron, kautta. Myöskään minkäänlaiset paine- ja puristussiteet eivät ole hyväksi. Ja kalkkarokäärmeen puremiin ei pidä käyttää minkäänlaista käärmepakkausta, jos sellaisia mahdollisesti on vielä myynnissä.

Kello oli jo yli puolenyön, mutta artikkeli piti minut hereillä aamuyön puolelle. Olin jo aikeissa jänistää ja perua koko haikin omalta osaltani. Käärmekammoni oli kasvanut yön hiljaisina tunteina äärimmilleen. Mutta aamulla muutaman tunnin yöunen jälkeen tartuin härkää sarvista, päätin mennä haikille mukaan, ja mikä onni, tällä kertaa ei käärmeen käärmettä, huh. Olin voittanut pelkoni ainakin tällä erää. Bonuksena näimme haikillamme sen sijaan pieniä karitsoja, jotka pomppivat vallattomina läheisen maatilan aitauksessa. Olivathan se supersuloisia!

Tällainen tapaus tältä viikolta. Te, jotka asutte kalkkarokäärmealueella, kannattaa ehdottomasti lukea tämä valaiseva Coloradon The Survival Universityn artikkeli, jos ette vielä ole lukeneet. 

Käärmekarmeuksista huolimatta toivotan kaikille lukijoilleni mukavaa ja käärmeetöntä pääsiäisen aikaa, ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!