Ulkosuomalaisen upposukellus Suomeen

Missä olit, kun Suomen valtiojohto ilmoitti Nato-kantansa? Tai kun Suomen eduskunta äänesti Natoon liittymisestä? Minä, ulkosuomalainen, satuin olemaan tänä historiallisena ajankohtana Suomessa. Lisäksi tähän toukokuun alkuun ovat omanlaistaan kansanhurmosta synnyttäneet myös Euroviisut sekä jääkiekon MM-kisat, joista jälkimmäiset käydään nekin Suomessa. Jo näiden tapahtumien mukana tunnen olevani nyt ns. piikkipaikoilla, mitä suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunteeseen voi tulla.

Suomalaista maalaisidylliä Vuokatissa, Kainuussa.

Vauhdikkaat käänteet

Mutta eipä tässä vielä kaikki. Visiittini Suomessa on alkanut vauhdikkaasti. Suomessa minua oli odottamassa liuta hoidettavia asioita, ympäri maata ripoteltuina. Mutta voi hyvät hyssykät sentään! Kaikki aikatauluni ovat heittäneet alusta asti häränpyllyä. Eteen on osunut yllättäviä aikataulumuutoksia, joihin en itse ole voinut lainkaan vaikuttaa. Jos siis maahan saapuessani minulla oli asioiden hoitamiseksi suunnitelma A, niin tällä hetkellä porskutan jo suunnitelman D tai E mukaan...

Aikataulut ovat siis tehneet kuperkeikkaa jo useamman kerran, mutta päätinpä sekoittaa pakkaa itse vielä lisää. Olen jo pitkään haaveillut, että jonakin kauniina päivänä ilmoittaudun hyvinvointiretriittiin. Oli sellainen sitten Suomessa tai maailmalla. No, viime viikonloppuna sellainen oli tarjolla kainuulaisissa vaaramaisemissa Vuokatissa. Hyvä ystäväni houkutteli minut mukaansa ja niinpä lähdimme ex tempore viikonlopuksi sinne! Viimeistään tämä matka veti minut suorastaan syväsukellukselle Suomeen. Muutamaan päivään mahtui niin paljon Suomi-makuja, -elämyksiä ja -kokemuksia, että joutunen sulattelemaan niitä vielä muutaman päivän tästä eteenkin päin.

Elämyksiä ja silmänruokaa

Jo ajomatkallamme Vuokattiin eteemme tupsahti yllätys. Vastaantuleva auto väläytti meille ajovalojaan ja osasimme olla erityisen valppaina. Se kannatti. Muutaman mutkan takana tien penkereellä oli kaksi hirveä! Siinä ne mutustelivat pensaiden oksia kaikessa rauhassa. Edellisestä hirvihavainnostani luonnossa on varmaan 20 vuotta aikaa. Tämä oli hyvä muistutus, kuinka julman kookkaita otuksia ne ovatkaan. Meillä molemmilla ystäväni kanssa taisi kulkea kylmän väristykset pitkin selkää, kun noiden jylhien eläimien kohdalla ajovauhtia hidastimme.

Perillä retriittipaikalla majoituimme maaseudulle pieneen rivitalomökkiin. Perjantain ohjelman päätyttyä nautiskelimme iltapalaa mökin kuistilla ja kas, pian maatilan pellolla käyskenteli rauhassa pari peuraa ja hyppi pari isoa jänöjussia. Luonto tuli melkeinpä iholle. Tai oikeastaan sehän siis tuli. Nilkkani nimittäin alkoi pian kutisemaan. Käräytin syypään itse teosta: ensimmäiset iki-ihanat suomalaishyttyset olivat näemmä jo heränneet. Meillä kotopuolessa Piilaaksossa ei ole hyttysiä, joten armoton kutina ja allerginen reaktio palauttivat mieleeni suomalaisen juhannuksen hyttysenpuremineen. 

Retriittipaikka jo itsessään huokui suomalaista maalaisidylliä, jollaista en pääse ulkomailla asuessani kokemaan. Joogatunteja ja rentoutushetkiä pidettiin hirsiseinäisessä pirtissä. Sen seinillä roikkui koristeina mm. ryijyjä, himmeleitä ja jopa yksi tuohikontti!

OMG, tuohikontti! Milloin olen sellaista viimeksi edes nähnyt!

Illalla saimme saunoa uudessa, mutta vanhanaikaisessa saunassa. Siis sellaisessa, jossa kylpyvesi kuumennetaan muuripadassa ja löylyt kirposivat totta kai puulämmitteisestä kiukaasta. Ai että! Minulle saunahullulle se oli aivan paratiisi! Löylyjen välissä vilvoittelimme retriittileidien kanssa saunan kuistilla lempeässä ilta-auringossa. Laitoimme vieläpä kasvoillemme turvenaamiot, suomalaisesta turpeesta tottahan toki! Voiko tämän suomalaisempaa saunahetkeä olla, ajattelin!

Joogamattoja ja räsymattoja pirtin lattialla. Vasemmalla katon nurkassa himmeli, seinillä vanhoja valokuvia ja kauniita käsitöitä.

Kaenuulaesen unelmavessa. Harvoin tulee blogiin liittäneeksi kuvaa vessasta, mutta tämä sen ansaitsee. Vanhat Kainuun Sanomat modernin wc-kopin takaseinässä synnyttivät Kainuussa syntyneelle mukavia muistoja. Kun tuo otsikon fonttikin on niin tuttu...

Aamiaismijöötä.

Makuhermojen kutkuttelut

Minulle ulkosuomalaisena yksi tärkeä elementti Suomen matkoilla on aina ollut myös suomalaiset (perinne)ruoat. Heti ensimmäisen viikon aikana olin jo herkutellut esimerkiksi maksapihveillä ja poronlihalla sen eri muodoissa. Yhdellä illallisella entisten työystävieni kanssa nautin mm. siikaa, poronkäristystä sekä kainuulaista leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Matka Vuokattiin räjäytti myös makuelämyspotin. Majapaikan aamupalalla oli karjalanpiirakoita, uunilämpimiä siemensämpylöitä ja ajatelkaa mikä ihanuus, myös tuoreita paistettuja lettuja! Iltapalaa sen sijaan jouduimme noutamaan muualta. Päätimme hakea ruokaa paikallisesta ravintolasta, josta olin kuullut kehuja kavereiltani. Ravintola panosti lähiruokaan ja niinpä mukaamme tarttui suppilovahverokeittoa tervaleivän kera sekä herkkutattipyöryköitä. Rakastan myös sieniruokia, joten olihan tämäkin minulle suorastaan suussasulava elämys.

Lettuja aamupalalla, namskis!

Sienikeittoa ilta-auringossa ja maalaismaisemissa hyvän ystävän kanssa. Ja malja ystävyydelle!

Emme panneet ystäväni kanssa pahaksemme, että retriittipaikan pihapiirissä sijaitsi myös pieni panimo, hahah. Sieltä ostin maistiaiseksi mm. tätä pihlajanmarjaolutta, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. "Himskatin hapan" oli sopivan kirpeä ja raikas omaan makuuni. Ah, pihlajanmarjat, niin suomalaista sekin.

Myös uusia suklaamakuja täytyy ulkosuomalaisen Suomessa maistella. Uutuus-Geisha menee ehdottomasti jatkoon, sitruuna-Daim taitaa minulla jäädä yhteen maistelukertaan. Alkuperäinen on parempi.

Ystävät

Suomi-vierailuihin kuuluvat totta kai myös tärkeät ja ikimuistoiset tapaamiset ystävien ja sukulaisten kanssa. Sukulaistapaamiset ovat vasta tulossa, mutta aivan ihania jälleennäkemisiä on ollut jo ystävien kesken. Tällä kertaa myös näissä ystävätapaamisissa on tullut sukellettua ns. syvään päätyyn. Ennen retriittiä tapasin pitkäaikaisen ystäväni, jota en kuitenkaan ollut tavannut kasvotusten vuosikausiin. Oli upeaa jatkaa juttua siitä, mihin se aikoinaan jäi. Aivan kuin taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Ja kyllä ystävä toisensa tuntee. Hän antoi minulle lasipurkillisen kuivattuja suppilovahveroita matkaan. Olin onnesta mykkänä. Sekä tapaamisesta että sienistä.

Myös retriittiviikonloppu sai yllätyksellisen loppukäänteen. Kiitos sosiaalisen median. Olin kadottanut vuosikausiksi rakkaan ystävän teinivuosieni harrastuspiireistä. Sukunimivaihdosten myötä en löytänyt häntä koskaan somesta, vaikka yritin. Mutkien kautta pandemia-aikana saimme kuitenkin yhteyden toisiimme. Ja nyt, nyt ystäväni asuu juurikin Vuokatissa ja sovimme tapaamisen. Tunteet nousivat kyynelten kera pintaan, kun pääsimme pitkästä aikaa halaamaan. Laskimme, että olemme nähneet toisemme viimeksi noin 30 vuotta sitten! Muistelimme hauskoja harrastustapahtumiamme sekä kolttosia, joita tuli aikuisuuden kynnyksellä kenties tehtyä. Ja iloksemme saimme todeta, ettemme ole oikeastaan muuttuneet miksikään. Ehkä pari naururyppyä on päässyt syntymään, mutta muutoin olemme täsmälleen samat J & K.

Kaliforniasta vastikään tulleena pääsin myös näkemään pitkästä aikaa lunta. Vuokatin mäntymetsistä löytyi sitäkin vielä isoja länttejä.  

Tottahan tähän aikaan vuodesta Suomessa kevät etenee kohisten. Sää on pysytellyt viime lauantaita lukuunottamatta viileänä, mutta senkin edestä täällä hellivät nyt valoisat illat ja yöt. Oulun korkeudella päivän pituus on tällä hetkellä 19 tuntia. Tuntuu, että voisin tuijottaa vielä klo 22-23 mollottavaa ilta-aurinkoa loputtomiin...

Olen siis saanut ulkosuomalaisena imeä ihania perisuomalaisia asioita lyhyessä ajassa aivan valtavan paljon. Aivan kuin olisin saanut suomalaisuutta ruiskulla suoraan suoneen, hahah. Ja se vahvojen tunteiden kirjo. Mitä tykitystä! Tuntuu, että tämän kaiken, jo nyt koetun ihanuuden sulatteluun minulla menee vielä aikaa muutama päivä. Ja kun katson kalenteriani eteenpäin, niin tunteikkaita hetkiä on luvassa vielä rutkasti lisää. Aion nauttia joka solullani.

Tällaisia Suomi-tunnelmia tällä kertaa. Nyt minä sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Kuinkas se nyt menikään, onnistunko tuomaan ei-kaupalliset eli itsepoimitut suppilovahverot Yhdysvaltoihin? Mitä niistä sanoo USA:n tulli, kun eivät ole kaupan pakkauksissa esittelyteksteineen? Käykö köpelösti?