Havaintoja Suomessa kesällä 2025

Tällä kertaa blogissani jo perinteeksi muodostunut kesävisiitin jälkeinen Suomi-havaintojen postaus.

Lähtövalmistelut Suomeen menivät hiukan kiireeksi. Kun tiesi olevansa yli kahdeksan viikkoa pois, vaati moni asia hoitamista ennen matkaa. En siis ennättänyt virittäytyä Suomi-tunnelmaan lainkaan etukäteen. Mutta kas, jo menomatkalla lentokoneessa pääsin sukeltamaan suomalaisuuden syvään päätyyn: pitkällä lennolla Atlantin yli oli nähtävissä Dingo-yhtyeestä kertova elokuva! Tottahan minä vanhana Dingo-fanina sen katsoin. Tuntui hauskalta nähdä pitkästä aikaa leffa, jossa puhuttiin suomea. Silmä haki tottuneesti kuvan alareunasta tekstityksiä, kunnes lopulta meni tajuntaan, ettei niitä nyt tarvitakaan.

Dingo-elokuva sijoittui 1980-luvulle, joten sen ajan muoti ja sanonnat olivat minulle tuttuja. Mutta kesän 2025 Suomessa minua odotti:

Uusia tai jo unohtuneita sanontoja

Tänä kesänä huomioni Suomessa kiinnittyi uuteen sanontaan: mennä vihkoon. Vielä edellisellä Suomi-visiitilläni eli viime vuoden loppupuolella en kuullut tällaista käytettävän, mutta nyt sitä viljeltiin aika runsaasti. Varsinkin televisio-ohjelmissa ja radiohaastatteluissa sanontaa hoettiin ahkerasti. Oman käsitykseni mukaan tällä tarkoitetaan jonkin asian menemistä pieleen. Ja mistä tällainen sanonta on suomen kieleen tupsahtanut, siitä minulla ei ole hajuakaan. Jälleen kerran olin ulkosuomalaisena tipahtanut ajan hermolta. 

Myös jotakin suomen kielestä unohtunutta pääsi palautumaan mieleeni. Kun ukkokulta sopi ystävänsä kanssa tapaamista, oli ystävä ehdottanut tapaamispaikaksi pystäriä. Minulla kesti hetken yhdistää piuhat, että tämähän tarkoitti siis pystybaaria. Sana, jota en sitäkään ole itse tullut käyttäneeksi vuosikausiin. Hauskaa mieleenpalauttelua siis!

Ja sitten tietenkin ne kaikki ihanat suomalaiset murteet. Etelä-Pohjanmaalla hieraisin silmiäni ruokakaupassa, kun osuin tämän kyltin kohdalle:

Ihanaa murteen käyttöä!

Ja mitä ruoka- ja juomakauppojen uutuuksiin tulee, niin ilmeisesti tämän kesän uutuusmakuna lonkeroissa oli vadelma. Tykästyin siihen kovasti, kunhan juoma vain oli aivan jääkylmää!

Myös Dubai-suklaata tuli maistettua ensimmäistä kertaa nyt kesällä Suomessa. Jännä juttu, että olin nähnyt talven/kevään mittaan kohkattavan tästä suklaasta enemmän Suomessa kuin täällä. Toki mulla on voinut mennä jotain ohikin. :-D

Hauskoja käännöksiä vaiko käännöskukkasia 

Kun aloitin vesijoogaharrastuksen täällä Piilaaksossa, opin siinä samalla uuden englanninkielisen sanan pool noodle eli allasnuudeli. Tällä tarkoitetaan pitkää ja ohutta vaahtomuovista rullaa, jonka avulla voi kellua vedessä. Mutta olinhan minä tyrskäyttää aamukahvit suustani, kun näin Suomessa erään kaupan mainoksen lötköpötköistä! Enpä olisi osannut tuolla nimellä suomeksi lähteä kellunta- ja vesileikkirullaa etsimään ja kyselemään. 

Lötköpötköjä altaan reunalla.

 

Lapin-reissullamme sattui myös hauska kielivalintaan liittyvä tilanne. Olimme ajamassa pohjoisesta kohti Rovaniemeä ja etsin matkan varrelta meille lounaspaikkaa. Google Mapsin avulla sopivan etäisyyden päästä löytyi lupaava, paikallismurteella nimetty Meän Paikka. Mutta englanninkielisessä hakutuloksessa ravintolan nimi oli vääntynyt joksikin muuksi, ei välttämättä kaikkein houkuttelevimmaksi:

Mielestäni paikka ei ollut ollenkaan ilkeä (pun intended), vaan sain sieltä oikein maukasta poronkäristystä.

Mutta ainakin Rovaniemellä ohjattiin englanninkielisten sanojen oikeaoppiseen ääntämiseen:

Hauska sana, kun sen näkee noin lausuntamuotoonsa kirjoitettuna.

UV-indeksien vertailu

Oli myös mielenkiintoista havaita erot UV-indekseissä: Oulussa oli aurinkoista ja lämpöasteita parhaimmillaan 30 tai 31, mutta UV-indeksi pysytteli maltillisesti lukemassa 4. Etelä-Pohjanmaalla vastaavina kuumina päivinä UV saattoi hetkellisesti hipaista lukemaa 5.

Kun sitten taas palasin Kaliforniaan, oli päivälämpötila normaalia kesäsäätä alhaisempi +22, mutta UV-indeksi niinkin korkea kuin 9. Nyt viimeisin viikko meillä onkin jo ollut se normaali tai jopa hiukan kuumempi kesälämpötila +28 astetta tai enemmän ja UV-indeksi 10. Hyvä muistutus, etteivät lämpötila ja UV-indeksi todellakaan kulje aina käsi kädessä. 

Asiantuntijoiden maantieteelliset oikeudet harjoittaa ammattiaan

Yksi terveydenhuoltokäynti minulla uhkasi jäädä pahasti rempalleen ennen Suomi-matkaa, mutta sain sovittua terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa videovisiitin. Varhainen aamu Kalifornian aikaa sopi hyvin, sillä itse pystyin olemaan tuolloin koneeni ääressä Suomessa illalla. Aloitimme videotapaamisen sovitusti, mutta kun heti alkukeskusteluissa kävi ilmi, että olin Euroopassa, joutui tämä terveydenhuoltoalan ammattilainen katkaisemaan yhteytemme nopeasti. Perusteluna oli, että hänellä on ammattitoimilupa ainoastaan Kaliforniassa, joten hän ei saa "tarjota palveluitaan" sen ulkopuolelle.

Ymmärrän kesketyksen syyn hyvin, vaikkakaan en osaa sanoa, oliko tilannetulkinta kohdallani kenties tiukimmasta päästä. Olihan pysyvänä asuinpaikkanani kuitenkin yhä Piilaakso eli minä palvelun kohteena olin kalifornialainen. No, asia hoitui onneksi loppuun hetimiten, kun palasin Yhdysvaltoihin.

Mutta jäin miettimään, saako suomalainen lääkäri ottaa videoyhteyden potilaansa kanssa, jos tämä on Suomen tai EU:n ulkopuolella? Saisinko minä esimerkiksi sopia täältä käsin videovastaanoton suomalaisen lääkärin kanssa, sillä suomalainen lääkärintutkintohan ei ole pätevä USA:ssa? Ei ole aiemmin tullut törmättyä tällaiseen tilanteeseen täällä eikä Suomessa.

Summa summarum

Vaikka Suomessa oli monin tavoin ihanaa, oli myös ihana palata ja saada arki jälleen pyörimään täällä. Aina kun palaan pidemmältä reissulta, kuuluu perinteisiini tehdä kierros pihalla ja tarkistella eri hedelmäpuiden ja kasvimaani tilanne. Viikunapuumme näytti virkistyneen ja oksat notkuvat tulevaa satoa. Tänä vuonna viikunat kypsyvät ainakin kuukauden myöhässä, koska kevät ja alkukesä olivat poikkeuksellisen viileitä. Mutta hyvä edes näin. Ennen kuin lähdin Suomeen näytti puu olevan vielä ilman raakileita.

Naapuriltamme oli selvästi unohtunut pyyntömme kastella etupihan nurmikkoa, jota olen tässä nyt yrittänyt elvyttää takaisin vihreäksi parhaani mukaan. Kasvimaankaan nykytila ei sopisi kuvaksi puutarhakirjaan, mutta sitruspuut voivat vahvasti. Appelsiinin raakileitakin on nyt ennätysmäärä, jee! Ja jos jollakin teistä lukijoista on vinkki, mitä voi tehdä yuzuista, niin saa kertoa. Lopuksi poimittu mallikappale yhdestä sitruunapuustamme:

Kotipihamme iäkäs sitruunapuu tuottaa greipin kokoisia sitruunoita, vaikka emme edes kastele puuta koskaan. Onnenkantamoisia kalifornialaisessa arjessani.

Tällaisia havaintoja ja ajatuksia Suomen kesästä tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

7 + 1,5 viikkoa Suomessa

Olin haaveillut jo useamman vuoden pidemmästä kesäjaksosta Suomessa ja tänä vuonna pystyin sen vihdoin toteuttamaan. Mukavat kahdeksan ja puoli viikkoa vierähtivät aivan valtavan nopeasti. Tässäpä siis vahingossa pitkäksi venähtäneen bloggaustauon jälkeen kevyt "linjoille paluu"-postaus. 

No kuinkas ne lennot meni?

Ehkäpä muistatte, että menomatkaani liittyi pieni jännitysnäytelmä. Onnistuisivatko ahkeran lakkoilun keskellä kaikki lentoni niin, että ennättäisin kirjastovierailuilleni Ouluun ja Helsingin Oodiin? Lentopäiväni oli maanantai ja lennot lensivät ajallaan, huh. Mutta aika uskomatonta, että sekä edeltävä että seuraava maanantai kärsivät lentolakoista. Samoin lennoista pisintä eli USA-Suomi -lentoani seuraava vuoro jouduttiin perumaan lentäjän sairastumisen vuoksi. Mukanani taisi siis olla aimo annos hyvää tuuria, kerrankin. 

Pääsin siis sovitun aikataulun mukaisesti esiintymään kirjastoihin, ja mikä oli valtavan ihanaa, sain tavata niissä myös teitä blogilukijoitani. Niillä on minulle aina tosi iso merkitys. Kiva, kun tulitte paikalle moikkaamaan. Ja Helsingissä kävi vielä niin upea kohtaaminen, että tapasin lukijan, joka ei edes asu Suomessa. Hän vain sattui nyt olemaan Helsingissä samaan aikaan ja oli sattumalta nähnyt mainoksen Oodi-vierailustani. Se oli oikein kirsikka kakkuun, ai että. 

Mikä kiire!

Se, että Suomi-viikoistani muodostuikin niin mahdotonta ravia ja laukkaa, yllätti minut täysin. Tällä kertaa oli paljon asioita hoidettavana, yhdet ylioppilasjuhlat ja nuo mainitsemani kirjastovierailut. Lisäksi olin itse järjestämässä meidän yläasteluokkamme kokoontumista. Siitä tuli aivan mahtava tapaaminen, joka nostatti pintaan paljon nostalgiaa ja muistoja. Pääsimme vierailemaan myös vanhan koulumme tiloissa. Tuosta luokkakokouksen aiheuttamasta tunnemyrskystä kestikin sitten tovi toipua. 

Lisäksi ensimmäisten seitsemän viikon aikana tein Oulusta käsin seuraavat matkat: Helsinki, Kainuu, Etelä-Pohjanmaa, Lappi ja vielä toisen kerran Etelä-Pohjanmaa. Suomea tuli siis koluttua aika tavalla päästä päähän ja aika monta kertaa sai laukkua pakata ja purkaa.

Lemmenjoen kansallispuistossa. Lapin rauha ja maisemat tekivät hyvää.

Kiireestäni kertoi kaiken oleellisen tosiseikka, että ostin heti ensimmäisenä päivänä Suomessa lähikaupasta naistenlehden. Silmissäni siinsi iltapäivän seesteinen kahvitteluhetki tuota lehteä selaillen. Loikoilisin rennosti sohvalla tai ulkona jalat kohti taivasta. Mutta toisin kävi. Pääsin avaamaan tuon naistenlehden ensimmäistä kertaa vasta, kun olin ollut Suomessa jo tasan seitsemän viikkoa! Ja tuosta rajapyykistä syntyi myös tämän postauksen otsikko. Tämä myös selittää, miksi blogini pysyi vaiti näinkin pitkään.

Seitsemän viikkoa siihen kahvitteluhetkeen meni!

Ensimmäiset viikot Suomessa olivat viileitä ja vettäkin satoi. Minua vesisade ei kyllä haitannut eikä harmittanut, sehän oli suorastaan harvinaista herkkua minulle. Minä nautin. Viimeiset kaksi viikkoa sen sijaan olivat Suomessa aika armotonta ja tukalaakin hellettä. Oli trooppisia öitä ja pitkiä aikoja tuuletonta, mikä oli varsinkin merikaupunki Oulussa kyllä erikoinen kokemus. Keskustan kadut olivat päivisin lähes autioita. Toki oli lomakuukausi heinäkuu, mutta kaikki kynnelle kykenevät olivat varmasti karanneet kuumuutta ns. väljemmille vesille, ja kaupunkiin jääneet pysyttelivät pääosin sisätiloissa viilentimien läheisyydessä. 

Niinpä kun palasin tänne Piilaaksoon, tuntui porukkaa kuhisevan joka paikassa kuin muurahaispesässä, hihih. Vastassa oli myös hyvinkin poikkeuksellinen sää. Piilaaksossa on ollut tänä kesänä viileintä sitten vuoden 1999! Täällä elohopea lämpömittareissa on kohonnut nyt vain pykälän tai kaksi yli 20 Celsius-asteen.

Kuvakaappaus USA:n kansallisen sääpalvelun sivuilta.

Mutta hei, jos menolentoni Suomeen sujuivat mallikkaasti, niin sitä samaa ei todellakaan voi sanoa paluulennoistani Kaliforniaan. Tästä kerron teille seuraavassa postauksessani. Tulossa on myös perinteinen postaus Suomi-havainnoistani. Niistä te lukijani olette tyypillisesti tykänneet. 

Nyt minä jatkan aikaerorasituksesta toipumista. Seinäkello ja kehoni sisäinen kello näyttävät tällä hetkellä aivan eri aikaa. Joten ensi kertaan! Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

P niin kuin pettymys x 5

Minulla on ollut blogissani tapana useampana kesänä kirjoittaa kootut kömmähdykset ja havainnot, kun olen käynyt ulkosuomalaisena Suomessa. Milloin olen ihastellut sen valoisia öitä, milloin hämmästellyt uusia tuotteita ja trendejä ruokakaupoissa. Kun käyn siellä harvoin, huomaan joka käyntikerta tipahtaneeni ainakin yhdestä lisäkelkasta. Viime kesän ihmettelyjäni voi lukea esimerkiksi täältä. Tällä kertaa nostan kuitenkin Suomen kesävisiitistäni p-alkuisia pettymyksiä. Ja tasapuolisuuden nimissä olen liittänyt postaukseni päätteeksi takaiskuja myös Piilaaksosta.

Kotimatkalla Kaliforniaan meillä oli välilasku New Yorkissa. Vielä auringonlaskun aikaan siellä oli 26 astetta lämmintä ja niinpä suurkaupungin siluetti uiskenteli kuumassa sumussa.

Ensimmäinen P: puukotukset

Kesäkuun alkupuolella Oulun kauppakeskuksessa tapahtui alle viikon sisään kaksi eri puukotusta. Ensimmäisen uhri oli alaikäinen lapsi, toisen ulkomaalaistaustainen mies. Tapaukset tulivat poikkeuksellisella tapaa iholleni monestakin syystä. Olin ensinnäkin molempien tapausten aikaan vain korttelin päässä tapahtumapaikasta, ja molemmilla kerroilla oli täysin sattumaa, etten valinnut reitikseni kävellä juuri tuon kauppakeskuksen läpi.

Ensimmäisen puukotuksen aikaan olimme ukkokultani kanssa matkalla ystäviämme tapaamaan. Tuon tapaamisen aikana ukkokulta sitten jo lukikin netistä ensimmäiset otsikot puukotuksesta ja kuinka ollakaan, pikapikaa uutiseen kirjatut silminnäkijähavainnot puukottajasta täsmäsivät täydellisesti ukkokultaan itseensä. Myöhemmin nämä havainnot sitten tarkentuivat ja muuttuivat, eivätkä enää (onneksi) kuvanneet ukkokultaani. Ehtipä tuo jo toteamaan, että taisi sitten tullakin linnareissu...

Lisäksi puukotuksia tietenkin käsiteltiin uutisissa monta monituista päivää. Tämä piti kauheat tapaukset myös aktiivisesti mielessä. Niin paljon kuin uutisissa kerrotaankin USA:n väkivallanteoista ja ampumisrikoksista, niin se, että tällaista sattuu entisessä kotikapungissani Suomessa, tuntui suorastaan järkyttävälle. Puukotuksille epäiltiin nimenomaan rasistisia motiiveja, mikä ravisteli erityisesti, sillä asumme täällä monien eri kulttuurien sulatusuunissa. Ja kyllä, ei ole omakaan alueemme täällä Kaliforniassa puhdas pulmunen, tiedostan sen hyvin, mutta nämä puukotukset romuttivat minun ruusuista kuvaa entisestä kotikaupungistani kovasti.

Toinen P: pankit

Tällä Suomi-reissulla meidän piti asioida myös pankissa. Ja valitettavasti kaksikin eri kertaa. Olihan se erikoista, että pankkimme konttori oli auki vain vaivaiset kuusi tuntia viikossa! Kolmena viikonpäivänä, aina kaksi tuntia kerrallaan. Ja molemmilla asiointikerroilla konttorissa aivan mahdottomat määrät ihmisiä! Ja miksipä ei olisi, kun aukioloaikoja on typistetty noin minimiin. Ukkokullalle isot kiitokset jonotusurakasta meidän molempien puolesta.

Kaiken kukkuraksi oli pankissa käynyt edellä jonottavien asiakkaiden kohdalla ilmi, ettei sieltä saa käteistä! Siis mikä se sellainen pankki on, mistä ei saa rahaa! Myöhemmin netti todisti, että kyseisellä pankilla on Suomessa todellakin vain kaksi konttoria, joista voi nostaa käteistä. Oulussa kaukaisimmat asiakkaat olivat tuolloin tulleet Kemistä, missä ei ole konttoria enää ollenkaan. Ja tyhjin käsin lähtivät lopulta käteistä hakemaan tulleet kemiläiset. On tämä pankkimaailma mennyt kyllä tosi kummalliseksi Suomessa, huh huh.

Kolmas P: pullonkorkit

Nyt "pääsin" minäkin sitten ensimmäistä kertaa käyttämään EU-säädösten mukaisia juomapulloja ja tetrapakkauksia, joista muovinen korkki ei lähde kokonaan irti. Idea tämän taustalla on tietenkin kultainen, pyrkiä vähentämään luontoon jääviä muovikorkkeja, mutta käytössä kierteisiinsä kiinnijäävä korkki oli kyllä raivostuttava! Kyllä siinä aika monet mehukeitot lorahti pöydälle ja vichyt rinnuksille, kun ensimmäisiä kertoja korkin kanssa temppuilin. Ja jos oli huulipunaa, niin pullon suusta juoman hörppääminen korkin kanssa sai punat mahtavasti leviämään...

Ei irtoa Suomessa korkki, ei.

Loppuvisiittiä kohti korkkien kanssa alkoi päästä jo vähän paremmin sinuiksi, ja olikin hauska, kun sitten palasimme tänne Atlantin toiselle puolelle, niin oikein hämmennyin, kun korkit taas irtosivatkin kierteistään.

Ja tältähän se sitten näyttää, kun korkki irtoaa pullostaan, eikä sitä laiteta enää takaisin. Tämä löytyi Tyynenmeren rannalta.

Piilaaksossa odotti sitten omat pettymyksensä:

Neljäs P: paahde ja palot

Piilaaksossa meidät vastaanotti ensinnäkin tosi helteinen sää. Useina päivinä lämpötilat ovat kohonneet yli 35 Celsius-asteen. Lisäksi huomasin, että Suomen viileähkön kesäsään jälkeen täällä jo 28 asteen lämpö tuntui aluksi muka todella kuumalle. Totuttaumista siis vaativat taas nämä kalifornialaiset paahteet. Eikä paahde ole ollut lainkaan leikin asia: parissa päivässä ainoastaan meidän piirikunnassamme raportoitiin 19 kuolemantapausta, joiden tiedettiin tai vahvasti epäiltiin johtuvan kuumuudesta.

Aika monena päivänä puhelimen näytölle on tullut tämä varoitus säätietoja katsellessa.

Tätäkin isompana pettymyksenä kuitenkin saimme heti kuulla ja lukea paikallisuutisista maastopaloista ympäri Kaliforniaa. Yksi iso sellainen roihuaa edelleen Pohjois-Kaliforniassa ja tämän vuoksi mm. Lassen Volcanic -kansallispuisto on jouduttu sulkemaan. Vaikka ilmanlaatu on toistaiseksi pysynyt Piilaaksossa vielä hyvällä tasolla, niin silti saapuminen Suomesta maastopalojen keskelle tuntui surulliselle. Suomessa minä suorastaan iloitsin, kun alkoi vesisade. Sateet ovat meille täällä harvinaista (lue: olematonta) herkkua tähän aikaan vuodesta.

Kaatosade Helsingin keskustassa. Olisi kovin tervetullut tämä sade tänne meille.

Viides P: paunahinta

Pienoinen pettymys, tai sanoisinko paremminkin järkytys odotti myös ensimmäisellä ruokakauppareissulla Piilaaksossa. Kasvimaamme oli sanalla sanoen räjähtänyt mittoihinsa Suomi-visiitimme aikana. Kaksi kurpitsapuskaa oli vallannut tilan, ja satoakin oli sylikaupalla. Niinpä päätin valmistaa kesäkurpitsalasagnea. Pakastimen olimme syöneet ennen Suomeen lähtöämme kiitettävän tyhjäksi, jotta Suomi-tuliaiset kuten ruis- ja kauraleivät mahtuisivat sinne. Mutta olimme kuluttaneet pakastimesta myös kaikki jauhelihapaketit, joita minulla useimmiten on kuitenkin ainakin yksi siellä hätävarana.

Ostan jauhelihan yleensä luomuversiona tukkuliike Costcosta, missä se on edullisempaa, mutta nyt en viitsinyt lähteä yhden paketin vuoksi sinne väenpaljouteen, vaan hankin jauhelihan lähimmästä Safeway-ruokakaupasta. Olinhan minä pyllähtää selälleni, kun näin jauhalihapaketin hinnan hyllynreunassa. Pauna vähärasvaista luomujauhelihaa maksoi 13 dollaria, mikä tekee kilohinnaksi 29 dollaria (27 euroa)! Rasvaisempi ja ei-luomu versio ei ollut juurikaan sen edullisempaa: 12 dollaria paunalta. Kun olin juuri nauttinut Suomessa ruokakauppojen edullisista hinnoista, joskin huomasin hintojen nousua vuoden takaiseen minäkin, tuntui tämä Piilaakson hintataso jälleen kerran aivan mahdottomalta. Onneksi sentään se kesäkurpitsa oli lasagneen puoli-ilmainen raaka-aine kompensoimaan superkallista jauhelihaa. Hyi kamala, puistattaa tuo hinta vieläkin!

Tällaisia isompia ja pienempiä pettymyksiä tällä kertaa. Niistä joidenkin kanssa on helpompi elää, kuten pullonkorkit, mutta joidenkin kanssa on vain elettävä, kuten jo tapahtuneet puukotukset ja maastopalot. Mutta ei vaivuta synkkyyteen, olihan valtaosa ajasta Suomessakin iloista ja ihanaa. Tavata ystäviä, nautiskella Suomi-makuja ja viettää aikaa maaseudulla. Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille eli aika sanoa teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Haipakkaa

Edellisestä blogipostauksestani on hujahtanut jo lähes kaksi kuukautta. En voi kuin pyöritellä päätäni tälle ajan siipien havinalle! Niinpä teen teille nyt muutamia nostoja parin viime kuukauden ajalta, toisin sanoen seuraa ne "kootut selitykset", hahah, miksi blogini on pysynyt vaiti.

Tapaamisten toukokuu

Jos toukokuuta pitäisi jotenkin niputtaa yhden otsikon alle, niin se oli meillä yllätyksellisten tapaamisten aikaa. Niitä kaikkia nimittäin yhdisti tosiseikka, että olimme tavanneet näiden ystäviemme kanssa edellisen kerran jotakin 8,5 ja 13 vuoden väliltä. Treffeistä ainoastaan ensimmäinen oli hiukan etukäteen suunniteltu, muut tapahtuivat enemmän tai vähemmän ex tempore. 

Toukokuun alussa matkustimme Miamiin, sillä Espanjassa asuva ystävämme tuli sinne työmatkalle. Hän on se sama, jonka matka Piilaaksoon peruuntui äkillisistä perhesyistä johtuen reilu vuosi aiemmin. Tämän ystävän kanssa olimme nähneet viimeksi kasvotusten 13 vuotta sitten! Mutta miten ihanasti juttu jatkui siitä, mihin se viimeksi jäi, ja olihan niissä 13 vuoden elämäntapahtumissa jonkin verran juteltavaa. Oli meillä hauskaa! 

Mieleenkiintoisena yhteensattumana muuten matkamme ajankohta. Kun ryhdyimme varaamaan lentoja Miamiin, olimme pyllähtää takalistoillemme, kuinka kalliita lentoliput sinne olivat. Samoin hotellien hinnat olivat pompsahtaneet pilviin. Ja kas, selvisi että samana viikonloppuna kaupungissa kisattiin F1 Formula Grand Prix. Ilmankos olivat hinnoissaan! Mutta ukkokulta löysi näppärän kiertotien välttää nämä ryöstöhinnat. Lensimme ensinnäkin viereiseen Fort Lauderdaleen, nappasimme sieltä ystävämme vuokra-auton kyytiin ja ajoimme Miamiin. Lisäksi AirBnB:n kautta löytyi tosi kiva ja ihmeen edullinen majoitus meille kaikille. Asunto sijaitsi vieläpä onnekkaasti niin eri puolella kaupunkia, ja ihanan Little Havannan kupeessa, etteivät F1-kisan hulabaloo ja väkimassat meidän ajanviettoamme häirinneet. Muutamia formulatallien henkilöstöä saatoimme illallispaikoissa nähdä, mikäli vaatteidensa logojen perusteella oli jotakin pääteltävissä.

Little Havannan taiteessa näkyvät vahvasti tietenkin Kuuba ja sikarit. Tarttuipa matkalta yksi pieni taulu omallekin seinälle. Joskin taulu odottaa yhä ripustajaansa, hihih.

No sittenpä yllättäen yhteyttä otti ukkokullan Alabamassa asuva serkku. Hän kertoi tulevansa vaimonsa työmatkalle mukaan Kaliforniaan Carmel-by-the-Sean kaupunkiin ja esitti kutsun tulla heitä sinne tapaamaan. Tätä sukulaista olimme nähneet viimeksi yhdeksän vuotta sitten, joten ei käynyt mielessäkään kieltäytyä kutsusta. Ex tempore jokin majoitus varaukseen ja menoksi. Vietimme oikein mukavat 1,5 päivää hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien. 

Ja arvatkaapa vaan, autotapahtuma pääsi sekoittamaan tässäkin pyrähdyksessä kuvioitamme. Meiltä ajomatkaa Carmeliin on vain 1,5 tuntia, mutta sinä viikonloppuna järjestettiin autotapahtuma Laguna Secan radalla. Ruuhkat olivat sen mukaiset. Lopulta ajo perille vei kolmisen tuntia.

Kolmas tapaaminen tupsahti myös melko tavalla puskista. Ehkäpä osa teistä muistaa ensimmäisen USA -road tripimme, kun jäimme Kuolemanlaakson mutaan kiinni. Tuolloin tapahtumapaikalle saapui lopulta joukko kiinalaisnuoria ja yksi heistä, valokuvaaja, jäi yhteystietojen vaihtamisen jälkeen kaveriksi. Ukkokultani on tavannut tämän nuoren miehen tyttöystävineen kertaalleen tässä välissä, minä en, koska olin silloin Suomessa. Kunnes sitten nyt eräänä toukokuisena perjantaiaamuna vuonna 2024 ukkokulta sai häneltä viestin. Kaveri oli tullut kuvausmatkalle Piilaaksoon ja halusi tavata. Muutamien viestivaihtojen jälkeen mies tuli meille kylään parin tunnin varoajalla. Olin nähnyt hänet siis viimeksi 8,5 vuotta sitten mutakuopan laidalla Kuolemanlaaksossa, mutta kun nyt näin hänen kasvonsa voimakkaat piirteet, näytti hän heti tutulle. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja keskustella maailmanmenosta. Tarjosimme hänelle muuten suomalaista lonkeroa takapihamme auringossa ja hän piti juomasta kovasti. Mainitsi, että se muistutti maultaan jotakin kiinalaista suosittua juomaa, mutta en valitettavasti enää muista mitä. 

Kirjoituskiireiden kesäkuu

No sittenhän tässä taustalla ovat pyörineet koko ajan esikoiskirjani kirjoituskiireet. Homma käynnistyi toden teolla huhtikuun viimeisellä viikolla ja siitä asti olen istunut koneella kiitettäviä tuntimääriä. Vastoinkäymisiltä ja stressin aiheuttamilta unettomilta öiltäkään ei ole vältytty. Tarkoituksenani oli joka tapauksessa pusertaa kustannustoimittajani kanssa projektia eteenpäin nimenomaan toukokuussa, sillä kesäkuussa matkustimme Suomeen. Mutta aikataulut menivätkin uusiksi minusta riippumattomista syistä ja kirjoituskiireet jäivät painamaan päälle myös Suomi-visiittimme ajaksi. Ensimmäiset kaksi viikkoa Suomessa menivät siis parhaimmillaan kahdeksan tai yhdeksän tuntia konetta naputellen. Niinpä kaveri- ja sukulaistapaamisia piti jättää vähemmälle. Lisäksi oli jälleen asioita hoidettavina ja teinpä jo alustavia toimenpiteitä tulevia kirjajulkkareitanikin varten. Iiks, julkkarisuunnittelut olivat kutkuttavaa puuhaa!

Suomi-visiittimme viimeiset päivät olemme viettäneet perinteisesti Helsingissä, mutta tänä vuonna jäi sinnekin hiukan rajoitetummin aikaa. Lisäksi minulla oli tapaaminen kustantamoni kanssa. Jotenkin kummasti päivät luiskahtivat loppureissuamme kohden jälleen kerran niin Oulussa kuin Helsingissäkin minuuttiaikataulun puolelle. Perinteitä kunnioittaen, hahah!

Helsingin siluettia ilta-auringossa.

Mutta mikä nyt tämän visiitin aikana varmistui, niin kirjani tullaan julkaisemaan lokakuun loppupuolella, eli alkuperäisen aikataulun mukaan. Silloin tulen jälleen Suomeen ja on mahdollista jatkaa ihania kaveritapaamisia. En olekaan käynyt loka-marraskuussa Suomessa kuin viimeksi kolme vuotta sitten, joten pimeys ja räntäsateet tuovat niin sanotusti mukavaa eksotiikkaa matkalleni. 

Kesäkuussa ohitettiin muuten vielä yksi merkkipaalu: tuli täyteen kymmenen vuotta, kun saavuimme ukkokullan kanssa matkalaukkuinemme Kaliforniaan. Kymmenen vuotta, ei uskoisi!

Tällainen pikaraportti tällä kertaa. Toivottavasti te blogilukijat pysytte yhä kelkassa, vaikka vähän taukoa teksteihin tulikin. Nyt sanon tällä erää teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Lisää havahtumisia ja hassuja tilanteita Suomessa, tapaus kesä 2023

Vielä tämän postauksen verran jatkan havaintojani ja hauskoja tilanteita viimeisimmästä Suomi-visiitistäni. Aikaisemmat kaksi Suomi-postaustani voi lukea täältä ja täältä. Mutta sitten asiaan:

Uskonto tuli iholle

Viiden ja puolen viikon aikana ehdin ajella Suomea ristiin rastiin, lopulta reilusti yli 2 600 kilometriä. Eräänä päivänä ajomatka oli pitkä, joten päätin pitää taukoa ja nautiskella lounaan huoltoasemalla. Pysähdyin Neste-asemalle Keski-Pohjanmaalla. Ilokseni huomasin, että pikaruoan lisäksi tarjolla oli myös lohikeittovaihtoehto. Ja juoma-altaasta löytyi aina Suomessa himoitsemaani kotikaljaa. Kun sellaistakaan ei meillä Piilaaksossa saa, ellet tee itse.

Huoltamolounas parhaasta päästä. Kotikaljalasi ei päässyt kuvaan. Ettei muuten vaan olisi ollut mangoa tuo keltainen salaatin päällä... ;-)

Otan soppa-annokseni lisukkeineen ja juomineen ja kannan ne tarjottimella pöytään. Kun ryhdyn ruokailemaan, huomaan suoraan edessäni ison television. Se pauhaa melkoisen kovaäänisesti. TV-ohjelmana pyörii ulkona pidetty jumalanpalvelus! Ja nyt ei ole pyhä, vaan arkinen maanantai! Hämmentävää. Jumalanpalveluksen esittämiseen julkisella paikalla en ole törmännyt sitten vuosiin.

Saarnat ja virrenveisuu jatkuvat televisiossa koko ruokailuni ajan. Ajattelen kyseessä olevan jokakesäinen "painajainen", Suviseurat. Painajainen sen vuoksi, että aikoinaan eräänkin kerran olen joutunut autoilemaan tapahtuman aiheuttamissa valtavissa ruuhkissa. Tiet ovat tuolloin täynnä karavaanaria toisensa perään. Tarkistan Suviseurojen vuoden 2023 päivämäärät netistä. Ei, televisiossa ei pyöri suora lähetys Suviseuroista, sillä tapahtuma järjestetään vasta useamman viikon päästä. Siis miksi ihmeessä huoltoaseman televisiosta huudatetaan virsiä kaikkien läsnäolijoiden korville? Maanantaina, lounasaikaan. Tämä jää minulle arvoitukseksi.

Mutta tilanne jää myös hyvin mieleeni. Ei Piilaaksossa uskonto tai paremminkin tämän alueen kaikki eri uskonnot tule vastaavalla tavalla iholle. Ikäänkuin pakkosyöttönä. Ja noinkin arkisessa tilanteessa. Toki on huomioitava, että myös Yhdysvalloista löytyy alueita, joissa uskonto ja sen tunnustaminen näkyvät arjessa takuulla selkeämmin kuin expattien keskittymässä Piilaaksossa. Ja toisaalta taas, Suomessa sen arvelisin näkyvän voimakkaimmin juurikin Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Ihan hyvä herätys minulle, ei sentään herännäisyyttä. Jos tässä nyt aihetta hipoen saan veistellä.

Jos jokin asia pysyy Suomessa muuttumattomana, niin huoltoasemakahvi. Että se on joka ikinen kerta yhtä pahaa. Mutta taitohan se on sekin, saada siitä keitettyä niin kitkerää, hahah.

Seuraavaksi aivan toisenlaiseen ilmentymään:

Seiska-lehti

Vielä muutamia vuosia sitten meillä oli tapana ostaa Suomesta Yhdysvaltoihin palatessamme mukaan juorulehti Seiska. Kysyin tälläkin kertaa ukkokullalta, että mites, hankitaanko lehti taas matkalaukkuun. Vastaus oli ei. Jäin vähän hämmästelemään, mutta perustelut olivat hyvät. Juorut keskittyvät nykyään enimmäkseen sellaisiin julkkiksiin, joita me emme ulkomailla asuneina tunnista laisinkaan. Niinpä heihin kohdistuvat juorutkaan ei meitä oikein liikauta millään lailla. Ja tämä pätee tietenkin myös iltapäivälehtiin. Kohahduttavat uutisoinnit saavat meiltä laimean vastakaiun, kun emme tiedä, ovatko asianosaiset henkilöt laulajia, koomikkoja, urheilijoita, televisiojuontajia vai ketä lienevät.

Eli on aika havahduttavaa huomata jäävänsä vuosi vuodelta yhä enemmän ulkopuolelle siitä "julkkisskenestä", josta Suomessa saatetaan jauhaa isollakin kierteellä. Ja toisaalta taas yhdessä porukassa Suomessa tulimme miettineeksi, että onko eräs vanhempi julkkislaulaja enää edes hengissä, kun ei hänestä ole kuulunut aikoihin mitään. Kasvokuvat lehtien kansissa ovat vuosien saatossa vaihtuneet. Mutta näin se vain menee, tästäkin kelkasta tipahdamme siis vuosi vuodelta lisää.

No sitten hauska tilanne, joka sattui jälleen pienellä paikkakunnalla Suomessa:

"Kaippa ne amerikkalaisetkin jotakin osaa"

Opin viime keväänä Suomessa asuvalta ystävältäni, että Suomessa on ollut villitys juoda USA:n Washingtonin osavaltiossa tuotettua riesling-viiniä. Samoin ystäväni Piilaaksossa kertoi tämän viinin olleen pop täällä meilläkin jo muutama vuosi sitten. Minulta tämä trendi on mennyt täysin ohi, koska juon valkoviinejä harvakseltaan. 

No Suomessapa osui kohdalle oikein lämmin ja kaunis kesäsää. Olin maalla ja päätin käydä ostamassa tätä supersuosittua viiniä iltaruoalle. Saavun pikkupaikkakunnan Alkoon ja hyllystä löytyy kuin löytyykin kyseistä viiniä. Jäljellä on enää kaksi pulloa, joista otan toisen. Myyjä ennättää kertomaan, kuinka hylly on myyty heiltäkin jo liki tyhjäksi ja todella lyhyessä ajassa. Niin suosittua juoma on. Kassan läheisyydessä on samaa juomaa vielä magnum-kokoisena pullona ja myyjä kertoo sen sopivan oikein hyvin juhlissa tarjottavaksi. Kerron kassalla, että päätin nyt itsekin ostaa tätä viiniä vasta ensimmäistä kertaa, ystäväni suosituksesta, vaikka juoma on ollut aallonharjalla Suomessakin jo hyvän aikaa. Tähän myyjä jatkaa minulle: " Joo, kyllä tämä todella suosittu viini on ollut. Ja mikä hämmästyttävintä, tämä on tehty Jenkkilässä. Kaippa ne sitten sielläkin jotakin osaa..."

Naurahdan myyjän "hiukan" ennakkoasennetta tihkuvaan kommenttiin USA:n viininvalmistustaidoista. Päätän olla paljastamatta, missä asun: Kaliforniassa, vain parin tunnin ajomatkan päässä kuuluisasta Napan viinilaaksosta. Ja että parin tunnin säteellä kodistamme sijaitsee varmasti satoja ellei tuhansia eri viinitiloja. Ja löytyyhän taidokasta viininvalmistusta myös muista USA:n osavaltioista.

Kenties myyjä tarkoitti nimenomaan riesling-viinin valmistusta, sillä se ei ainakaan Kaliforniassa ole yleisesti tuotettu viinilaji. Joka tapauksessa kommenttinsa USA:sta minua hymyilytti.

Maalaismiljöössä "mökkilasista" viileänä nautittuna viini toimitti tehtävänsä erittäin hyvin.

Ja sattuihan minulle myös heti Suomeen saavuttuani iloinen yllätys:

Se puhui minulle!

Ennen lähtöäni Suomeen oli ystäväni Piilaaksossa muistuttanut minua leikkimielisesti suomalaisista käyttäytymissäännöistä. Yksi niistä oli, ettei tuntemattomille puhuta. Mutta mitä kummaa! Kun olen juuri saapunut Suomeen ja astelen matkalaukkuineni oululaiseen hissiin, hississä onkin jo nuori herrahenkilö. Ja molempien määränpäänä vieläpä sama kerros. Ja sitten se ihme tapahtui: hän avasi keskustelun kanssani! Siis juuri, kun kaverini oli ennen matkaani varoitellut, ettet sitten mene noin vain tuntemattomille lörpöttelemään siellä. No, matkalaukkujeni kirvoittama lyhyt keskustelu käydään, hymyssä suin ja jopa kohti katsoen. Mietin, joudunko "raportoimaan" hetimiten ystävälleni Kaliforniaan, että täällä Suomessa on kuule kaikki aivan mullin mallin. Tuntemattomat saattavat tulla juttelemaan!

Kaunis voikukkapelto. Kyllähän monet suomalaiset ovat kesäisin niin hyvällä tuulella, että saattavat toistekin huikata jotakin tuntemattomalle.

Jos joitakin seikkoja huomaa kerran vuodessa Suomessa käydessään muuttuneen, on omalla tavallaan maadoittavaa huomata myös tiettyjen piirteiden säilyvän. Ja tässä loppukevennyksenä yksi niistä:

Säästä valittaminen

Suomalaiset taitavat olla mestareita valittamaan säästä. Milloin on liian kylmä, milloin tukalan kuuma. Välillä kaivataan kovasti sateita, kunnes niitä saadaan suomalaisen mielestä aivan liikaa. Ja tätä säästä marmattajan viittaa huomaan kantavani aika ajoin itsekin. Jos nyt ei muuta, niin joko ilma on liian kosteaa tai kuivaa. 

Säästä valittamisesta sattui hauska muistutus, kun olimme Rukalla. Olin seurannut Rukan alueen säätiedotuksia jo useampi päivä ennakkoon, että osaisi pakata oikeita varusteita mukaan, olimmehan suunnitelleet tekevämme myös yhden päivähaikin. Kun sitten pääsimme paikan päälle, huomasin ilokseni, että ennusteissa luvatut sateet eivät pitäneet paikkaansa. Perillä odotti pilvipoutainen ja oikein kaunis kesäsää. 

Mutta tämäpä ei miellyttänyt kaikkia matkailjoita. Ystävämme kuuli paikallisella vastaanottotiskillä, kuinka suomalaismatkailija valitti henkilökunnalle, etteivät paikalliset säätiedotukset olleet pitäneet moneen päivään paikkaansa. Aina oli luvattu sateita, mutta yhtenäkään päivänä ei ollut satanut. Vastaanottotiskin työntekijä oli vastannut valittajalle, että hän on asunut Rukalla 40 vuotta, eivätkä säätiedotukset ole pitäneet kertaakaan paikkaansa. Mielestäni virkailijalta oikein naseva vastaus. Minkäpä hän säälle tai sen ennusteille voi.

Huvittavaa siis oli, että valitushetkellä ulkona oli mitä kaunein pilvipoutainen ja lämmin kesäsää. Annettuja ennusteita huomattavasti parempi. Ja silti suomalainen valitti.

Että tällaisia katkelmia vielä Suomen-matkaltamme. Ensi kerralla sitten jo tunnelmia ja ajatuksia arkeen palaamisesta Kaliforniassa. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Ulkosuomalaisen pieniä havaintoja Suomesta, tapaus kesä 2023

Viime postauksessani kokosin hiukan yhteen Suomessa sattuneita tilanteita, joissa koin tippuneeni Suomi-Finland-kärrystä joko osittain tai aivan tyystin. Ja kerroin, kuinka ulkosuomalaisen suorittamat lähimaksut hämmensivät maksutilanteissa suomalaisilla kaupan kassoilla. Tällä kertaa jatkan listaamalla pieniä erillisiä havaintojani Suomesta. 

Mango, mango, mango!

Ruokakauppareissuilla kiinnitin huomioni, että mango oli nyt vallannut makuna vaikka ja missä! Siis sitä löytyi muiden muassa suklaasta, jogurtista, jäätelöstä, makuvichystä, limpparista, jopa kokiksella oli mangomakunsa. Lisäksi mangoa oli tungettu pullapitkoihin, salaatinkastikkeisiin, lonkeroihin ja teepussukoihin. Ja mikä ehkä käsittämättömintä, jopa yhdessä hammastahnassa oli mangon aromit, OMG! Samoin tuoksukynttilöissä ja yleispuhdistusaineessa oli valittavissa mangontuoksuinen versio. Huh huh.

Hyväähän tämä oli. Mutta mistä ihmeestä tämä mangovillitys oikein juontaa?

Ehkä nämä mangotuotteet ovat tulleet Suomessa valikoimiin ripotellen, siis yksi kerrallaan, mutta ei niitä kyllä tällaista armotonta repertuaaria vielä viime vuoden Suomen-visiitilläni ollut. Ei kai sitä "ennen vanhaan" ollut kuin Piltti-mangosose sekä mangomelonijäätelö, ja jälkimmäisessäkin mangoa kai lähinnä nimessä, heh. Ehkäpä suomalaisista yritetään nyt leipoa mangofaneja, tai kenties he sitä jo ovat! Tarjontaa ainakin näytti olevan.

Myös monet lounasravintolat olivat intoutuneet ottamaan mangon osaksi viikottaisia ruokalistojaan. Mangokastike tai -salsa kuului nykyisin lisukkeena yllättävän useaan annokseen. Mangorahkaa oli jälkiruokana ainakin kerran viikossa jossakin lounaspaikassa pienemmilläkin paikkakunnilla. 

Lounasravintoloiden mangobuumista tuli vielä toinenkin ajatus mieleeni. Nimittäin kannustus lähiruokaan, siis lähellä tuotettuun ruokaan. Aika moni näistä lounaspaikoista mainosti nettisivuillaankin suosivansa lähialueen tuottajien raaka-aineita. Väistämättä mieleeni tuli, että kuinkas lähellä tuotettua se mango sitten oikein olikaan... Ei taida Tyrnävän pelloilla mangopuita paljoakaan kasvaa, mikäli oikein muistan. Toki lähiruoan suosiminen ja mangon käyttö eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta olisihan sitä supisuomalaistakin tarjontaa yllin kyllin, varsinkin näin kesäaikaan. No, ihan sivupolkuna tällainenkin ajatus pompsahti.

Mangotäytteisestä suklaasta vielä toinen samankaltainen havaintoni: Fazerin suklaalevyjen makuvaihtoehtojen räjähtäminen käsiin. Siis niitähän oli nyt aivan valtavasti ja isoissa marketeissa suklaalevyhyllyjä metritolkulla! En ole tainnut pysyä kaikissa eri makuvaihtoehdoissa perässä enää pitkään aikaan...

Tällainenkin (ainakin minulle) uutuus lähti Piilaakson-laukkuun mukaan.

Kuplatee

Ilokseni huomasin, että kuplatee oli nyt rantautunut Suomeen ja pohjoiseen, Ouluunkin asti. Kiva, että tulee uusia tuulahduksia tarjontaan. Piilaaksossa tämä aasialaislähtöinen Boba Tea on ollut suosittua jo vuosia. Mutta mikä hauskaa, kuplatee on ollut itsellänikin yhä kokeilematta. Juoman tapiokapallerot ja mahdollinen liika makeus ovat oudoksuttaneet etukäteen. Mutta nytpä tulin maistaneeksi tuota "pop-juomaa" ensimmäistä kertaa Oulussa. Sovimme ystäväni kanssa "kuplateet ja kuulumiset"-tapaamisen uuteen lounaspaikkaan ja rohkeina tyttöinä maistoimme molemmat juomaa ensimmäistä kertaa. Ei siitä minun henkikökohtaista uutta hittijuomaani tule, mutta voin ostaa toistekin.

Meidän söpöt bobat.

Autokanta

Totta kai autokanta on hyvin erilainen Yhdysvalloissa ja Suomessa useastakin syystä, mutta nyt ukkokullan kanssa molempien huomio kiinnittyi siihen Volvojen mielettömän suureen määrään. Ja eihän Volvossa toki mitään vikaa ole, mutta tämä tämä vain pisti erityisen paljon silmään, koska Piilaaksossa Volvoja ei kovin paljoa näe. Uusien hybridimallien myötä ovat kyllä katukuvassa lisääntyneet jonkin verran viime aikoina meilläkin. 

Toisaalta Teslojen määrä tuntui Suomessa kasvaneen nyt rutkasti. Täällä Piilaaksossahan se alkaa olla jos nyt ei jo yleisin automerkki, niin ainakin todella tyypillinen. Niinpä tässä mielessä autokannat Suomessa ja Piilaaksossa näyttäisivät lähestyneen toisiaan. Automerkkejä olikin ihan hauska seurata pitkillä maantiepätkillä. Jopa pohjoisessa, Oulu-Kuusamo-Oulu välillä tuntui, että automerkit toistivat kaavaa Volvo, BMV, Tesla. Volvo, BMV, Tesla...

Ja mitä suomalaiseen katukuvaan tulee, niin ruokalähettien määrä oli myös aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Sekä Woltin että Foodoran pyörät suhahtelivat ohi vähän väliä. Ja puuh, sitä sähköpotkulautojen järjetöntä määrää en edes ryhdy ruotimaan...

Upeita Ruka-Kuusamon maisemia.

Sitten vielä yksi, melkeinpä järisyttävä havainto:

Botoxin määrä Helsingissä

Helsingissä en voinut olla kiinnittämättä huomiotani naisten "tuunattuihin" kasvoihin. Ja ennen kaikkea nuorten naisten ottamiin "buusteihin". Heti ensimmäisenä Helsinki-päivänä istuutui viereiseen lounaspöytäämme neljän naisen seurue. Kolme heistä oli noin 18-20 vuotiasta nuorta naista ja neljäs arvatenkin ainakin yhden nuoremman äiti. Heidän kaikkien kasvoja oltiin pumpattu täyteaineilla. Lisäksi meikkiä oli suorastaan valtavat pakkelikerrokset. He kuitenkin puhuivat idänsuuntaiselle kalskahtavaa kieltä, joten ajattelin heidän olevan turisteja.

Olen käynyt Helsingissä viimeksi ennen pandemiaa ja se oli talviaikaa. Nyt sää suosi lounastella Allas Sea Poolilla.

Mutta botox-havainnot eivät jääneetkään tähän. Seuraavana iltana eräässä ravintolassa nuori nainen aiheutti hiukan draamaa. Yritimme häntä vähän auttaa ja lohduttaa, joten kasvonsa jäivät hyvin mieleeni. Seuraavana päivänä Esplanadin puistossa olin aluksi jo melkeinpä varma, että tuossahan se eilinen drama queen nyt kävelee ohitsemme. Lopulta kyse oli kuitenkin eri henkilöstä. Kahden korttelin päässä tilanne toistui. Luulin taas vastaan kävelevää naista eiliseksi, mutta huti meni silläkin kertaa. Yhtenäistä näille kaikille henkilöille oli nuori ikä maksimissaan 20-22 vuotta, pitkä, vahvasti blondattu tukka, hoikka olemus, huomattavan runsas meikki sekä ne botoxilla luonnottomiksi turvotetut huulet. Eli se kansainvälisestikin tuttu ilmiö, kaikki alkavat näyttää käsittelyjen jälkeen ulkonäöllisesti samalta. Tämä nuorten naisten botox-innostus minua vähän järkytti.

Tämän reissun viimeisessä Helsinki-otoksessani paikallisia klassikoita.

Mutta olihan Suomessa paljon samaakin, sitä tuttua ja turvallista. Nimittäin heippalaput. Olin ollut maassa alle vuorokauden ja olin jo saanut ensimmäisen heippalapun auton tuulilasiin. Ja autohan oli parkkiruudussaan aivan kuten kuuluikin. Joku olisi siis voinut ottaa heippalapusta kierroksia, minua tapaus lähinnä nauratti. Ihana Suomi puski päätään pintaan heti ensitunneista. Hahah.

Mutta arvatkaapas. Kun ryhdyin tätä tekstiäni laatimaan, niin minullehan putkahti mieleeni vielä lisää havahduttavia ja myös pari hauskaakin tilannetta Suomen-reissustamme. Ehkäpä jatkan niiden tiimoilta seuraavassa postauksessani. On ollut myös mielenkiintoista huomata, että kun oli melkeinpä 1,5 kuukautta pois omista Piilaakson-kotinurkista, niin myös tänne palatessa silmät avautuivat joillekin asioille aivan uudella tavalla. Niistäkin luvassa oma postauksensa.

Mutta nyt huikkaan teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Paljon kiitoksia lukuisista kommenteista ja palautteista, joita teiltä sain. Oli kiva jatkaa kirjoittamista, kun lukijani eivät olleet tauon aikana kaikonneet.
 

Ulkosuomalainen ummikkona Suomessa, tapaus kesä 2023

Olen juuri viettänyt Suomessa ihanat viisi ja puoli viikkoa. Palattuani nyt kotiin Kaliforniaan ajattelin perinteisesti avata blogissani, millaisia uusia tilanteita ja omia töppäyksiä sain pitkään Suomesta poissaolleena taas kokea. Ja mukavahan näitä on kirjoittaa itselleenkin muistiin. Onneksi tulin rustanneeksi tapauksia luonnoksiksi jo Suomessa niinä aamuyön tunteina, kun jetlag piti väkisinkin hereillä väärään aikaan. Toivon mukaan aihepiirit kiinnostavat myös teitä lukijoitani. Ainakin viime vuonna saman teeman postaukset tuntuivat keräävän useita lukukertoja.

Kaikki ne eri taksifirmat, omg!

Voi hyvä tavaton sitä erilaisten taksien määrää! Onhan sitä suomalaisista medioista tullut luettua suomalaisen taksiliikennöinnin vapautumisesta monta monituista kertaa. Mutta saavupa umpiväsyneenä, pitkästä matkasta ja jetlagista pää sekaisin ulos lentokenttärakennuksesta ja näe ensimmäistä kertaa ne kaikki eri taksitoimijoiden erilliset jonot! Kun silloin ennen vanhaan oli vain se yksi jono, jonka ensimmäisen auton kyytiin hypättiin ja piste. Oli se helppoa. 

Mutta nyt. Nyt olisi ensin pitänyt osata päättää, minkä toimijan tai yrityksen taksiin haluat mennä, valita heidän jononsa ja hypätä sen ensimmäiseen autoon. Eihän minulla ummikolla ollut nyt mitään käsitystä heidän hinnoitteluistaan. Kuka olisi purnattu puskaradiossa kalleimmaksi, kenellä kenties edullisin kyyti lentokentältä keskustaan? Entäpä palvelun taso?

No, menin vanhasta tottumuksesta jonoon alueella, missä se yksi ja ainoa taksijono oli aikoinaan ollut. Sain alleni hienon Mercedeksen ja sitä ajamaan kuskin, jolla oli päällään musta puku, kovat kaulassa. Ovet auottiin ja jopa turvavyö minulle ojennettiin. Alkumetreillä arvioitu matka-aika suullisesti tiedotettiin. Wow! Varsinkin ajoajan ilmoittaminen tuntui hassulta, kun itse on käyttänyt ulkomailla asuessaan taksipalveluina jo monta vuotta ainoastaan Uberia ja Lyftia. Niissä ajon ja matka-ajan reaaliaikainen seuranta onnistuu tietenkin asiakkaalta itsenäisesti. 

Auton takapenkille näkyvistä tarroista selvisi, että kyseessä oli yksityisyrittäjä. Ja palvelu sen mukaista: erinomaista. Apua, tulisiko tästä nyt kallis tikki? No, 38 euroa kyyti lopulta maksoi. Ei hajuakaan juuri sillä hetkellä, oliko se Oulussa lentokenttäkyydistä ylä- vaiko alakanttiin. Seuraavana päivänä toisen oululaisen taksiyrityksen auto viuhahti ohitseni. Taksin ovessa oli kissan kokoisilla kirjaimilla lentokenttäkyydin hinta heidän autoillaan: 38 euroa. Vaikuttaisi siis olevan hintakart... tai siis hyvinkin yhteneväiset hinnat tuolla ajopätkällä, tarjosipa palvelun yritys tai yksityinen.

Suomi-lomamme päätteeksi vietimme muutaman päivän myös Helsingissä. Siellä lentokentällä tilanne oli sama. Useita eri taksikyydin tarjoajatahoja ja jokaisella oma jononsa. Mutta nopeasti kävi ilmi, että aika monella heistä oli jälleen keskenään sama hinta 35 euroa. Ukkokulta oli hoksannut lukea etukäteen asiakaspalautteita, joten osasimme valita "hyvän" firman meitä kyyditsemään. Mielenkiintoista toki se, että Helsingissä kyyti lentokentältä keskustaan oli edullisempi kuin Oulussa, vaikka matka on pidempi.

Kesäpäivänseisaus, Oulussa päivän pituus 22,5 tuntia. Kuva otettu keskiyöllä ja aurinko kajottaa. Kaunista!

Tuoreiden kokemusteni mukaan taksit tuntuivat toimivan Suomessa edelleen hyvin. Mutta jokin myös ontui. Ukkokulta yritti asentaa taksisovellusta puhelimeensa. Sovelluksen asennus kyllä onnistui, mutta tilin tekeminen sovellukseen ja siis luottokortin lisääminen vakiomaksutavaksi ei onnistunut, sillä hänen sovelluskauppatilinsä lokaatio oli tietenkin Yhdysvallat.

Eli onhan tämä nyt hassua. Suomalaiseen taksisovellukseen saa tilin käytännössä vain, jos puhelimen käyttäjä asuu Suomessa (tai kenties myös Euroopassa). Herää kysymys, että eikös niitä takseja nimenomaan käytä aika paljon he, jotka eivät asu kyseisellä paikkakunnalla tai edes samassa maassa. He, joilla ei ole kuukausikortteja ja mobiilisovelluksia paikallisliikenteen kulkuneuvoihin, saati entuudestaan tietämystä julkisen liikenteen nykyisistä reiteistä ja aikatauluista. Ja he, joilla on paljon matkatavaraa, eikä julkisen liikenteen käyttö sen vuoksi houkuttele. Kuten me. (Puhelimen sovelluskauppatilin lokaation voi vaihtaa vain kerran vuodessa, joten lyhytkestoinen ja väliaikainen lokaation muuttaminen ei ulkomailla pysyvästi asuvalle ole vaihtoehto.) No, tästäkin selvittiin. Helsingin sisäisiin siirtymisiin sen sijaan käytimme julkisia mobiilisovelluksen avulla ihan onnistuneesti tai taitoimme matkat jalkaisin.

No sitten seuraavaan minua ulkosuomalaisena hämmästyttäneeseen tilanteeseen:

Nosto-automaatti

Suomesta poissaollessaan sitä onnistuu usein velkaantumaan Suomessa asuville sukulaisille tai ystäville. Yksi maksaa minunkin osuuteni tuttavan eläkkeellejääntilahjasta, toinen kustantaa hautapaikkahoidon puolestani. Yksi ystävä kävi nyt pyynnöstäni ostamassa minulle keväällä ilmestyneen naistenlehden, jossa oli hyvän, ala-asteaikaisen ystäväni haastattelu. Niinpä kun ulkosuomalainen palaa Suomen kamaralle, siellä saa kulkea niin sanotusti lompakko auki: seteli sinne, toinen tänne. Ja vielä yksi isompi seteli tuohon suuntaan. Ja kun meillä kotona USA:ssa pelataan dollareilla, niin velkojenmaksu tietää eurojen nostoa käteisenä. 

Ja minä poloinen kun luulin senkin hoituvan vanhaan tuttuun tyyliin, mutta eihän se niin mennytkään. Ajat ovat (taas kerran) muuttuneet. Etsin kauppakeskittymästä tuttua Otto-maattia, mutta ei sellaista ollut. (Edit: Otto-maatti oli siis aiemmin se ainoa automaatti, jota oman pankkini kortilla oli turvallista käyttää ilman lisämaksuja.) Nyt tarjolla oli Nosto-maatti. Siinä sitten ruuhkaisessa aulassa tavaamaan masiinan tekstejä, että kenen ja minkä pankin kortit siihen kelpaavat. "Ei välitysmaksuja", se tarroissaan lupasi. Kun minä vielä tutustuin laitteen lupauksiin, takanani jo hermoiltiin. Nuori nainen halusi käyttää nostomaattia ennen minua, koska minulla näytti menevän asian opiskelussa aikaa.

Päätän paljastaa toopeuteni ja kysyn naiselta, minkä pankin kortti hänellä on. Eri suomalaispankki kuin minulla, mutta nainen usuttaa kokeilemaan. Jos se antaa rahaa, niin hyvä, nainen rohkaisee. Ja näin käy. Saan rahaa, mutta kauppareissun jälkeen tarkistan vielä nettipankistani, että no menikö sitä välityspalkkiota. Ei mennyt, lupaus piti paikkansa, huh.

Isompaa kertanostoa tehdessä vähän hirvitti, että syntyykö nostosta lisäkuluja. Ja käytänkö lopulta suomalaista vai amerikkalaista korttia käteisen nostamiseen?

Rahaan ja maksutapoihin liittyy myös seuraava, meitä molempia hiukan viihdyttänytkin toimintatapa:

Lähimaksu Suomessa amerikkalaisella kortilla

Suomessa suomalaisilla korteilla lähimaksun suurin sallittu summa on 50 euroa. Muistan, kuinka jollakin Suomi-reissulla olin helisemässä tämänkin kanssa, sillä lähimaksun euroraja oli juuri noussut 25 eurosta 50 euroon. Nyt raja tuntuu vakiintuneen, joten tuttua juttua jo minullekin. 

Mutta sitten: Amerikkalaisissa luottokorteissa lähimaksun raja on suurempi, esimerkiksi monissa Visan ja Mastercardin korteissa 100 dollaria. Sen sijaan American Expressin korteissa tuo lähimaksuraja vaihtelee maittain. Kanadassa myönnetyillä korteilla se on 250 CAD ja Iso-Britanniassa 100 GBP. Yhdysvalloissa myönnetyissä Amex-korteissa tätä rajaa ei joko ole tai se on vielä edellä mainittujakin suurempi. Tästä hyvänä esimerkkinä, että meillä meni Suomessa lähimaksuna mukisematta läpi myös yksi yli 500 euron ostos. 

No, mikä tässä sitten oli se hauskuuttavin osuus? Se, kuinka tilanteet toistuivat kerta toisensa jälkeen maksutilanteissa samanlaisina. Kun vilautimme korttia maksaaksemme 50 euroa suuremman ostoksen lähimaksulla, ryhtyi kassahenkilö joka kerta valistamaan, ettei noin suuri summa onnistu lähimaksun kautta. Ja joka kerta, kesken tämän hänen mainitsemisen, korttilaite jo suolsikin maksukuitin onnistuneesta maksusuorituksesta. Eli aika monelle asia tuli uutena, että ulkomaisella kortilla maksuraja voi olla suurempi. Erityisesti muistan sen Prisman kesätyöntekijäkundin kertakaikkisen hämmentyneen ilmeen. Hän ei ollut uskoa tilannetta todeksi. Hän sitten pyysi varmuuden vuoksi ukkokultaa näyttämään henkilötodistusta, mutta sillä hetkellä ukkokullalla oli lompakossaan mukana vain Kalifornian ajokortti. Seuraavaksi kundi äimisteli, että eikö sinulla siis ole ollenkaan sosiaaliturvatunnusta! No totta kai sellainen oli, ja usutin ukkokultaa nyt vain kirjoittamaan itse sen sotun loppuosan kuittiin.

Toinen mieleeni jäänyt maksutilanne sattui oululaisessa urheiluvälinekaupassa. Ostokseni suuruus oli noin 80 euroa. Maksoin sen amerikkalaisella kortilla lähimaksua käyttäen. Tilanne eteni jälleen tuttua kaavaa: kassaneiti ehtii sanomaan, ettei noin suuri... Kunnes pääte tulostaa hyväksytyn kuitin. Nyt kuitissa kysytään kuitenkin useampia eri lisätietoja, muiden muassa allekirjoitus, nimen selvennys ja puhelinnumero! Siis mitä ihmettä, puhelinnumero! Olettaen, että maksoin amerikkalaisella kortilla, olisi kai syytä ollut kirjoittaa amerikkalainen puhelinnumeroni. Mutta kiitos operaattorivalintani, eihän se minulla toimi Suomessa! Ja kuka minulle siihen numeroon sitten soittaisi ja kysyisi minulta mitä? Soitettaisiinko Suomesta vaiko USA:sta ja tiedusteltaisiin, olinko se todella minä, joka korttia olin käyttänyt? Ja tämä kaikki, vaikka maksu oli jo hyväksytty. No, minulla oli antaa siihen myös suomalainen puhelinnumero, joten kirjoitin sen. Mitään varmistussoittoa ei kuitenkaan koskaan kuulunut, joten vähän hämmentäväksi tuo tilanne sitten lopulta jäi. Ehkä se oli EU-pykälien vaatima varmistuksen varmistus, vaikka tämä kyllä oli ainoa paikka, missä maksukuittiin vaadittiin puhelinnumeroa. Aina oppii uutta, varsinkin ulkosuomalaisena.

Että tällaisia tilanteita tällä kertaa. Seuraavassa postauksessa olisi vielä tarkoitus kirjoittaa niitä perinteisiä pieniä havaintoja ulkosuomalaisen silmissä muuttuneesta Suomesta. Sitä ennen sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Pidemmän blogitauon jälkeen saa antaa palautetta ja kommentteja, kiitos. Näkisin vähän itsekin, vieläkö lukijoilla riittää teksteilleni mielenkiintoa.