Lisää ulkosuomalaisen kirjailijan haasteita

Huhtikuussa kirjoitin blogiini ulkosuomalaisen kirjailijan asemasta, millaisia hankaluuksia ulkomailla asuva, mutta suomeksi julkaiseva kirjailija kohtaa ja mistä kaikesta tämä voi kokea jäävänsä paitsi. Teksti nostatti paljon mielenkiintoista keskustelua, minkä seurauksena syntyi ulkosuomalaisten kirjailijoiden vertaistukiryhmä Facebookiin. Upea juttu! Innostuin nyt avaamaan ulkosuomalaisen kirjailijan kokemia haasteita lisää.

Ulkosuomalainen kirjailija ei välttämättä pääse näkemään ja hypistelemään kirjaansa suomalaisen kirjakaupan hyllyssä. En ole itsekään nähnyt siellä vielä omaani. Tästä kuvasta saan kiittää kummityttöäni, joka "raportoi" minulle Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta tänne Yhdysvaltoihin.

Apurahojen ja kirjailijayhdistysten paikallisuus

Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja nosti postaukseni tiimoilta syntyneessä somekeskustelussa esiin tärkeän seikan: myös monet Suomessa jaettavat apurahat ovat paikallisia, jolloin ulkosuomalaisen rooli niiden hakemisessa on huomattavasti Suomessa asuvaa kollegaansa hankalampi. Ja tämä, vaikka ulkosuomalainen kirjailija tuottaisi aivan yhtä lailla suomenkielistä kirjallisuutta suomalaisille lukijoille. 

Myös monet kirjailijayhdistykset ja -seurat vaativat jäsentensä asuinpaikaksi tietyn alueen Suomessa. Ulkosuomalaiselta tämä suomalaisen kotikunnan napanuora katkeaa ulkomaille muuton yhteydessä ja toki yhdistyksen toimintaan osallistuminenkin olisi vaivalloista tai jopa mahdotonta. Joillekin kirjailijayhdistyksiin tai -seuroihin kuulumattomuus voi luoda ulkopuolisuuden ja yksin puurtamisen tunteita. Nykyisen asuinmaan kirjailijapiireissä vuorostaan ei tunneta alan suomalaisia piirteitä tai voi tulla muita kulttuurisidonnaisia tekijöitä, jotka hankaloittavat toimintaan osallistumista. (Yksi ulkosuomalainen kertoi, kuinka hänet oli heitetty paikallisesta kirjailijapiiristä pihalle.) 

Ulkosuomalaisille kirjailijoille heidän etuaan ajavaa yhdistystä ei ainakaan toistaiseksi ole perustettu. Onneksi meillä on nyt tuo vertaistukiryhmä yhteisenä keskustelualustana.

Maksutavat kirjamyynnissä

Kun on asunut ulkomailla jo pitkään, monet käytännöt Suomessa muuttuvat tänä aikana. Esimerkiksi muutama vuosi sitten yllätyin, kuinka suomalaiset olivat jo kovin tottuneet maksusuorituksiin MobilePayn avulla. Meillä Yhdysvalloissa oli käytössä Venmot, Zellet, PayPalit ja muut. Sain kuulla, että Suomessa lasten jalkapallopeleissä kentän laidalla saattoi MobilePay olla makkarakojun ainoa maksutapa. 

Kun sitten ulkosuomalainen ryhtyy myös itse myymään kirjojaan Suomessa, olettaa moni kirjaostaja, että maksun voi hoitaa vaivattomasti MobilePayllä. Valitettavasti tämä ei omalla kohdallani käynyt päinsä. MobilePayn pystyy asentamaan vain, jos asuu EU:n talousalueella, mihin Yhdysvallat ei luonnollisestikaan kuulu. Eli vaikka minulla on edelleen käyttötili Suomessa toimivassa pankissa, on MobilePay niin tarkoin varjeltu maksutapa, etten voi sitä Yhdysvalloissa asuvana asentaa ja käyttää. 

Ja toki kaikilla ulkosuomalaisilla ei enää ole edes suomalaista pankkitiliä. Osa on katkaissut pankkisuhteensa tarpeettomana, mutta osalle on lyöty jauhot kurkkuun vasten tahtoaan. Ainakin yhden Suomessa toimivan pankin tiedetään katkaisseen yksipuolisella päätöksellä monien amerikansuomalaisten pankkitilejä, vaikka tileillä olisi ollut aktiivista käyttöä. Paitsi että siinä menettää tilinkäyttömahdollisuuden, niin jää myös ilman verkkopankkitunnuksia, jotka ovat asioiden hoitamisessa Suomessa jopa elintärkeät. Pankkiasiakkuussuhteiden katkaisu on ollut kuuma peruna ulkosuomalaisten keskuudessa jo muutaman vuoden.

Myöskään PayPal-maksut eivät ole ideaaleja Suomesta ulkomaille. Maksutapahtumista menee kansainvälinen siirtomaksu ja lisäksi voi tulla valuuttamuunnoskuluja. 

Näin ollen monelle ulkosuomalaiselle kirjailijalle ainoa toimiva maksutapa henkilökohtaisessa kirjamyynnissä voi olla käteinen. Ja kuinka monella tuota kahisevaa nykyään on automaattisesti mukanaan, onkin sitten asia erikseen...

Joku voi ajatella, ettei tämä ole kokonaisuuden kannalta isokaan haaste, mutta jos henkilökohtaista kirjamyyntiä saa aikaiseksi enemmän, tulevat rajalliset maksutavat väistämättä esiin. Joskus kiertotiestä voi löytyä ratkaisu: Sain yhdessä tilaisuudessa ystäväni toimimaan "rahastajana". Hän keräsi kirjamyyntirahat MobilePayn avulla ja tilitti ne tilaisuuden jälkeen minulle tilisiirtona. Onnistui, vaikkakin mutkan kautta.

Rajoittunut pääsy suomalaiseen kirjallisuuteen

Kaikkiin suomalaisiin lukuaikapalveluihin ei käy ulkomainen kortti maksuvälineenä. Samoin niiden sisältöä on voitu rajoittaa maittain. Valikoima ei siis välttämättä ole yhtä laaja kuin Suomessa. Viimeisimmäksi, vain pari viikkoa sitten yksi amerikansuomalainen surkutteli, että BookBeat oli hylännyt hänen maksutapahtumansa amerikkalaisella luottokortilla. Hänellä ei ollut suomalaista maksukorttia, joten hänen osaltaan BookBeatin käyttö loppui. Ja totta, palvelun sivuilla lukee, että tilaus tulee tehdä suomalaisella kortilla. Toinen amerikansuomalainen kommentoi hänelle, että hänen amerikkalainen korttinsa kelpaa enää ainoastaan Nextorylle. 

Jos siis ulkosuomalaisella ei ole enää suomalaista maksukorttia, jäävät lukuaikapalvelut harvalukuiseksi. Tämä ja suppeampi kirjavalikoima rajoittavat suomalaisen kirjallisuuden lukemista ulkomailla, minkä vuoksi ulkosuomalainen voi kokea tipahtavansa suomalaisten kirjallisuustrendien aallonharjalta. Myös oman käsikirjoituksen lähdekirjallisuus voi jäädä tavoittamatta sillä laajuudella ja aikataululla kuin toivoisi.

Suomalaisista verkkokaupoista kirjan tilaaminen ulkomaille olisi tietenkin yksi vaihtoehto. Toimitusmaksut ovat kuitenkin pahuksen kalliita. Tein tätä postaustani varten testin, paljonko oman esikoisteokseni tilaaminen Yhdysvaltoihin erään verkkokaupan kautta maksaisi. Toimituskuluja yhdelle kirjalle tuli huimat 36,90 euroa. En siis ihmettele, jos moni fyysinen kirja jää ulkomaille tilaamatta.

Myös suomalainen e-kirjasto on kohdennettu vain Suomessa asuville. Vaikka rajaus on harmillinen, ymmärrän sen hyvin. Kirjastotoiminta rahoitetaan Suomessa kunnallisverovaroilla ja ulkosuomalainen ei maksa kyseistä veroa Suomeen. Tämä teille lukijoilleni vain lähinnä lisähuomiona, kuinka rajallista pääsy suomenkieliseen kirjallisuuteen ulkomailta voi olla.

Vaikka mielenkiintoista ja ajankohtaista suomalaista kirjallisuutta olisi siis paljon, ei niihin välttämättä pääse ulkomailta käsiksi.

Jos kirjan tapahtumat sijoittuvat ulkomaille, voi ulkosuomalainen saada kirjastaan kivoja somemainoskuvia tarinan aidossa ympäristössä. Tässä esikoisteokseni poseeraa piilaaksolaisen sitruunapuun katveessa, mutta toisaalta teoksessani kuljetaan hetkittäin myös Oulussa. Kotimaista koivua teokseni ei ole vielä tavannut.

Kallis ja aikaa imaiseva harrastus

Kun edellisen kerran kirjoitin ulkosuomalaisen kirjailijan kokemista haasteista, en välttämättä tuonut riittävästi esiin kustannuksia. Jo yksistään Suomeen kirjajulkkareihin matkustaminen, joko toiselta puolelta maapalloa tai lähempää, aiheuttaa isoja kuluja. Yksi ulkosuomalainen kollega totesikin, että kirjojen julkaisu ja kirjailijana itsensä näkyväksi tekeminen Suomessa on monelle ulkosuomalaiselle todella kallis harrastus. Voihan moni Suomessa asuvakin kokea asian näin, mutta ainakin maansisäiset matkakustannukset kirjajulkkareihin ja kirjailijatapaamisiin ovat edullisemmat.

Ulkosuomalaisen matka Suomeen voi myös vaatia lomapäivien ottamista työpaikalta ja muita, pidempiaikaisia arjen järjestelyjä. Jos taas tavoittelee tekevänsä vain muutaman päivän pyrähdyksen, on se ainakin täältä kaukaa aikaerorasituksen vuoksi elimistölle rankka repäisy.

Matkastressi

Sitten on vielä meillä pitkämatkalaisilla omat stressimme. Olipa Suomessa luvassa kirjan julkistusjuhla tai olit onnistunut sopimaan kirjailijavierailuja, mutta lentoyhteydet eivät toimikaan niin kuin varauksessa lukee ja olet itse suunnitellut. Varasin omat kesäajan lentoni Suomeen jo tammikuussa, mutta koko alkuvuoteni on ollut yhtä sinivalkoista painajaista. Tästä voi halutessaan lukea lisää ja kauhistua edellisestä postauksestani. 

Jos lentoni suinkin lentävät ajallaan, vierailen piakkoin Suomen kirjastoissa seuraavasti:

- Oulun Pekurin kirjastossa tiistaina 27.5. klo 18 (lisätiedot)

- Helsingin Oodissa sunnuntaina 1.6. klo 13 (lisätiedot)

Tervetuloa mukaan keskustelemaan.

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt minun on syytä ryhtyä jo pakkauspuuhiin, joten sanon teille jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Sinivalkoinen painajainen

Perinteinen ja kovasti odottamani kesävisiitti Suomeen lähestyy. Tänä vuonna se on kuitenkin aiheuttanut minulle oikeasti painajaisia. Stressikierrokseni ovat viilettäneet pilvissä. Ilmassa on ollut epävarmuutta liian isoilla kertoimilla. On vallinnut suorastaan luottamuspula.

Tammikuu

Varasin kesäajan lentolippuni Suomeen jo tammikuussa. Lentoyhtiöksi Atlantin yli valikoitui jälleen kerran Finnair, sillä sain kaikki tarvittavat kolme lentoa samalle lipulle aina Ouluun asti. Tämä sekä helpottaa että nopeuttaa lopullista matkustamista, vaikka tälläkin kombolla matka-aikani ovelta ovelle tulee olemaan reilusti yli 20 tuntia. Jos siis kaikki menee hyvin...

Osa teistäkin lienee seurannut, kuinka tämä lentoyhtiö on käynyt omaa turbulenssiaan pitkin talvea. Matkustamohenkilökunta on käynyt työtaistelua, lentäjät olleet yiityö- ja varallaolokiellossa ja mitä kaikkea. Tämä on aiheuttanut monien lentojen peruuntumisen. Ja minä olen seurannut tilanteen kehittymistä kauhulla.

Maaliskuu

Jo maaliskuussa kaksi ystävääni Suomesta tekivät lomamatkan Yhdysvaltoihin. Toinen Las Vegasiin, toinen Kaliforniaan. Molempien sinivalkoisin siivin aikataulutettu lento peruttiin ja siirrettiin joko yhdellä tai useammalla päivällä eteenpäin. Minun stressikierrokseni alkoivat nousta, tulisiko omalla kohdallani käymään samalla tavoin. Sillä se tulisi olemaan katastrofi!

Jo pari postausta sitten kerroin ulkosuomalaisen kirjailijan haasteista, kuinka minulta jäi parikin haluamaani kirjastovierailua viime syksynä Suomessa käymättä. Aika ja rahkeet eivät yksinkertaisesti riittäneet. Nyt olen saanut sovituksi nuo vierailut sekä Ouluun että Helsinkiin ja odotan niitä innolla. 

Oulun kirjastovierailu oltiin sovittu torstaiksi 29.5. Lentoni saapuisi Ouluun maanantaina 26.5., joten siinä olisi ollut hyvin muutama päivä aikaa tasoitella jet lagia ja keskittyä tulevaan tilaisuuteen. Kunnes kirjaston yhteyshenkilö ilmoittikin, että sehän on helatorstai ja kirjasto on kiinni. (Minun amerikkalaisessa kalenterissani ei suomalaista helatorstaita oltu tietenkään merkitty.) Samoin jo helatorstaita edellisenä pävänä kirjastolla olisi lyhyempi aattoaukiolo eli harvempi työssäkäyvä sinne ehtisi. 

Kyseinen kirjasto on muuttamassa takaisin omiin remontoituihin pääkirjaston tiloihinsa kesän aikana, ja tämän vuoksi kesäkuussa kirjailijavierailut eivät enää onnistu. Ja toukokuun viimeisenä perjantaina olen jo junassa kohti Helsinkiä. Niinpä ainoa päivä Oulun kirjastovierailulleni oli tiistai 27.5. Ja nyt minulla on siis aivan valtava stressi, koska lentoni laskeutuu Ouluun vain vuorokautta aikaisemmin. Niinpä lennoissani ei ole yhtään särkymävaraa. Siis ei yhtään. Apua!

Huhtikuu

Huhtikuussa tuli seuraava uutispommi. Finnair perui kesältä 230 lentoa ja niistä peräti 69 oli Pohjois-Amerikan lentoja. Sain lisää sydämentykytyksiä.

Amerikansuomalaisten someryhmissä alkoi kiukku kihistä. Monien kesälomalennot Suomeen peruttiin. Suurimmalla osalla ne reititettiin uudestaan, mutta oli myös tapauksia, että lentovaraus vain hävisi! Uusien kaukolentojen ostaminen lähellä matkustusajankohtaa tulee tyypillisesti todella kalliiksi. Lisäksi osa lennon varanneista ei saanut tulevasta muutoksesta tai peruuntumisesta minkäänlaista ilmoitusta. Se piti itse hoksata käydä tarkistamassa. Itse olin jo tähän mennessä ottanut tavaksi käydä tarkistamassa oman lentovaraukseni noin kerran viikossa. Että se siellä edelleen on ja lähtöpäivä niin kuin pitääkin. Vielä se oli tämänkin uutisen jälkeen ennallaan, huh.

Yle uutisoi vastikään lentomatkojen vähenemisestä Yhdysvaltoihin. Tässä muutamien maiden maaliskuun 2025 lentojen tilanne verrattuna vuoden takaiseen. Suomen tilanteeseen arveltiin vaikuttavan myös sen, että tänä vuonna pääsiäinen pitempide vapaineen osui huhtikuulle.   

Jo ennen tätä uutispommia sain maalis-huhtikuussa idean, että yritän vaihtaa menolippuani muutamaa päivää aikaisemmaksi. Tällöin jäisi paremmin pelivaraa ennen kirjastovierailuani ja saisin stressikierrokseni matalammiksi. Lentolipputyyppini oli vaihdettava, mutta sellainen, mistä ei saanut enää rahoja takaisin. Muutosta ei kuitenkaan voinut tehdä itse netissä (ilmeisesti, koska kyseessä oli kolme eri lentoa ja mukana myös yksi ei-Finnairin operoima lento), joten otin yhteyttä asiakaspalveluun. Ensin chattibotin kanssa lurittelut, kunnes pääsin ihmispalvelujonoon: 18 asiakasta ennen minua. Tunnin jonotuksen jälkeen sain lopulta henkilön linjoille, joskin heti tuli kysymys, miksi en tehnyt hommaa itse. Sanoin, etten voinut, systeemi herjaa, jolloin päästiin lopulta itse asiaan. 

Olin ajattellut naiivisti, että pääsisin muutoksesta halvalla, koska tekisin sen ensinnäkin jo hyvissä ajoin ennen matkaa ja toisekseen siirto tapahtuisi viikonlopulta arkipäivälle. Toukokuussa tuskin olisi vielä mitään ruuhkaa, ainakaan arkipäivien lennoilla. Lisäksi annoin virkailijalle vieläpä kaksi eri päivää, joille voisin lentoni vaihtaa. Että mikä nyt vain sattuisi lentoyhtiölle paremmin sopimaan ja olisi edullisempaa. Ette arvaa, mitä tuo muutos olisi tullut maksamaan! Olisinpa vaihtanut kummalle arkipäivälähdölle tahansa, olisi minun pitänyt maksaaa vielä yli 4 000 euroa lisää! Siis olinhan minä lentää selälleni tästä! Ja henkisesti varmaan lensinkin.

Kun yskin ja pöyristelin muutoksen hintaa, selitti virkailija, että lippuni olisi kuulemma pitänyt vaihtaa tämän muutoksen jälkeen Flex-lipuksi. Miksi ihmessä? Tätä en ymmärtänyt ollenkaan, koska lippunihan oli jo alun perin vaihdettavaa tyyppiä! Ja eihän alkuperäinenkään lippuni mikään edullinen ollut, vaikkei se ollut edes bisnesluokan lippu.

Lisäksi yksi oma veikkaukseni on, että muutoksen hintaa nosti varmasti Helsinki-Oulu-väli. Se on ollut jo pitkään kyseisen lentoyhtiön monopolia ja hinnat voivat olla kysynnän vuoksi korkeatkin. (Tästä meillä on jo aikaisempaa kokemusta. Kerran ukkokulta yritti muuttaa omaa Suomi-USA-lentomatkaansa niin, että ensimmäinen lento, Oulu-Helsinki, muuttuisi aamupäivältä iltapäiväksi, mutta kaksi muuta lentoa tänne San Franciscoon asti olisivat pysyneet samana. Tuo muutos olisi maksanut yli 2 000 euroa! Virkailijakin oli sanonut, ettet taida haluta vaihtaa. Eikä hän todellakaan vaihtanut.) 

Eli kyllä, kesän lentolippuni oli kyllä vaihdettavaa mallia, mutta niin, että lompakkoni olisi itkenyt vuolaasti ja pitkään! En siis tietenkään lähtenyt lippuani muuttamaan tuolla järjettömällä hinnalla, mutta nyt minulla on siis edelleen aivan kauhea stressi, että miten nuo lentoni toukokuun lopussa lopulta menevät. Koen itse kuitenkin tärkeäksi saada tuon kirjastovierailun Ouluun, onhan se entinen kotikaupunkini ja myös kirjani tapahtumat sijoittuvat osittain Ouluun. Lisäksi se antaa mahdollisuuden nyt tavata henkilöitä, jotka ovat jo voineet kirjani lukea. Todella mielenkiintoista olisi päästä heidän kanssaan keskustelemaan.

Mutta kyllä tämä siis todellinen, koko alkuvuoden kestänyt lentolippupainajainen on, sinivalkoinen sellainen. Ja yhtenä ikävänä lisäpainona se, ettei ajoissa varaamiinsa lentoihin uskalla luottaa. Niinpä jatkan tapaani käydä tarkistamassa lentojeni varaustilanne, tällä hetkellä teen sen noin kolmen päivän välein. 

Sinivalkoinen loppukevennys

Jos tässä on saanut nähdä viime viikkoina ja kuukausina sinivalkoisia painajaisia, niin onpa ollut myös jotakin mukavaa, sinivalkoista ryntäystä seurattavana. 

Jo noin kolme viikkoa sitten lähti amerikansuomalaisten someryhmissä oikein kuulkaa iloinen mylly pyörimään! Joku oli löytänyt eräästä amerikkalaisesta, poistotuotteiden myymäläketjun kaupasta Fazerin suklaita! Hyllyssä oli ollut konvehtimuodossa Sinistä, Fazermintiä, jogurtti- ja paria eri liköörisuklaata. 

Tästähän alkoi sitten koko USA:n kattava suomalaisten ryntäys näihin liikkeisiin. Itselläni oli samaan aikaan kiireitä, enkä ennättänyt säntäämään suklaiden perään. Luulin, että onni oli varmasti mennyt jo ohitseni, mutta yllätys, yllätys, sainkin vielä kahmittua muutamat suklaarasiat itselleni. Tämä suklaainnostus on ollut tosi hauskaa seurattavaa, koska onhan tämä oikeasti ensimmäinen kerta ainakaan näihin meidän 11 vuoteen, että juuri näitä Fazerin suklaita on saanut amerikkalaisesta kaupasta. Niinpä suitsutus ja innostus on ollut sen mukaista. (Joskus harvoin on voinut löytää Fazerin Geishaa taivaita hipovaan hintaan.) Viimeksi eilen taisi vielä tulla jostakin päin Yhdysvaltoja kuvan kera todiste, että joku oli löytänyt oman suklaa-aarteensa.

Tässä minun "saaliini". Näistä yksi rasia meni vesijoogaryhmämme päätösnyyttäreille. Siellä naiset jo kovasti odottivat, tuonko myös tänä vuonna sitä erinomaisen hyvää suomalaista suklaata. Olin heille ennättänyt jo ilmoittaa, että sorry, olen syönyt kaikki omat Suomi-suklaavarastoni jo tyhjiin, mutta tämä löytö pelasti tilanteen. Nämä osuvat ja uppoavat myös amerikkalaisiin suihin.

Mutta ah, ihanaa. Piakkoin pääsen suomalaisten herkkujen ääreen Suomeen. Please, pitäkää tekin peukkuja, että lentoni menisivät ilman peruuntumisia ja myöhästymisiä! Parasta toivon, vaikka vielä tässä on varmasti hermoilua ja pari painajaisyötä edessä. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhlat, joita ei juurikaan juhlittu

Viimeisen kahden viikon aikana sekä suomalaismedioiden että oman someni uutisvirrat ovat täyttyneet ensin pääsiäisenvietto- ja sen jälkeen vappujuhlintakuvista. Suomalaislehdissä on ahkerasti ennustettu juhlien ajaksi osuvaa säätä ja jaettu reseptejä, joilla voi loihtia juhlapöytään tai piknikille kenties uusia trendiherkkuja. On kerrottu, mikä viini on tänä vuonna ykkönen lammaspaistin kanssa. Osa sometutuista nautti pidemmistä vapaista ja lähti ihanilta näyttäviin reissuihin.

Tänä vuonna katselin sekä pääsiäis- että vappukuvia ulkosuomalaisena jotenkin etäältä, ensimmäistä kertaa. Jollakin tapaa nämä suomalaisten juhlimat juhlat eivät sykähdyttäneet kuten ennen. Olen pohtinut, mikä sana kuvaisi tunnettani parhaiten. Ulkopuolisuuden tunnetta se ei ollut ja taas sana vieraantuminen olisi aivan liian voimakas. Joka tapauksessa tunne oli tänä vuonna erilainen. Juhlat eivät tuntuneet juurikaan juhlilta.

Toukokuun 1. päivä myytiin pääsiäissuklaita 75 prosentin alennuksella.

Mitkä tekijät tähän outoon tunteeseen hyvin todennäköisesti vaikuttivat?

USA:ssa normaali arki

Yhdysvalloissa näitä kumpaakaan juhlaa ei juurikaan juhlita. Pääsiäiseksi on kaupoissa tietenkin tarjolla suklaamunia ja -pupuja, pääsiäiskoristeita ja lihatiskistä löytyy lammasta monessakin muodossa. Mämmejä ja pashoja sen sijaan ei täällä tunneta. Mutta merkittävimpänä eroavaisuutena on luonnollisesti se, ettei kummankaan juhlan, pääsiäisen tai vapun aikaan täällä meillä ole työelämässä ylimääräisiä vapaita. Meillä siis pitkäperjantaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä ja suomalaisena vappupäivänä arki pyörii aivan kuten ennenkin.

Pääsiäisenä pitäisi näemmä olla tipun mallisia ja iloisen kirjavia vaahtokarkkeja...

Juhlan ja tunnelman saa tietenkin halutessaan aikaiseksi, kun sen tekee itse, vaikkei muu USA sitä juhlisikaan. Pääsiäinen oli meille käytännössä tavallinen viikonloppu, mutta valmistimme kuitenkin, kiitos ukkokullan idean, ensimmäistä kertaa osso bucoa. Hän valitsi reseptin ja halusi toimia vieläpä pääkokkina, lukihan ohjeessa yhtenä ainesosana myös punaviini, hahah. Pieteetillä tehdyt valmistelut ja useamman tunnin haudutus palkitsivat. Saimme osso bucosta paitsi oikein maukkaan illallisen myös hienosti edes sen pienen ripauksen pääsiäistunnelmaa. 

Muilla tavoin pääsiäinen ei kodissamme sitten näkynytkään. Ei ollut virpojia, ei pajunkissoja, rairuhoa, suklaamunia, ei mämmiä eikä pashaa. Paras narsissiaikakin taisi täällä mennä jo yli kuukausi sitten. Muistan ostaneeni narsissikimpun kotiin maaliskuun alkupuolella...

Entäpä vappu?

Tänä vuonna vappu osui keskelle viikkoa ja jälleen, täällä Yhdysvalloissa se ei näkynyt millään tavalla. Kyseessähän onkin suomalainen, alun perin työväen juhla, tänä päivänä ehkä ennemminkin kevään ja tulevan kesän odotuksen juhla. Täällä toukokuun alkuun osuu näyttävämmin epävirallinen juhlapäivä Cinco de Mayo (toukokuun viides). Kyseessä on meksikolaistaustaisten maahanmuuttajien Yhdysvaltoihin mukanaan tuoma juhla, tosin sitä pidetään myös vahvasti vain meksikolaisten olutpanimoiden esille tuomana juomajuhlana. 

Oma vappujuhlintani oli tänä vuonna enemmän kuin rauhallinen. Sanoisinko liki olematon. Samaan aikaan ukkokullalle osui työpaikkansa 3-päiväinen virkistysmatka Etelä-Kaliforniaan. Olin siis vappuhumussani kotonani yksin ja tästä syystä en tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen tehnyt edes vappusimaa. Munkkeja en koe osaavani tehdä ja tänä vuonna niitä ei juhlan ajankohdan ja ukkokullan reissun vuoksi hankittu edes leipomosta. Tyydyin vappupäivänä päiväkahviin takapihalla jäätelöannoksen kera.

Piristysruiskeena toukokuun ensimmäisen päivän iltaan osui kuitenkin vesijoogakurssimme päättäjäiset nyyttikesteineen. Opettajamme oli valinnut nyyttäreiden teemaksi lähestyvän Cinco de Mayon ja niinpä me herkuttelimme tacoilla, tortilloilla ja monilla muilla herkuilla. 

Perinteet ja merkitys suomalaisittain

Kun edelleen yritän pohtia, mikä sai juuri tänä vuonna kokemaan ulkosuomalaisena pääsiäisen ja vapun jotenkin eri tavalla, tulee mieleen myös niiden lähekkäinen ajankohta. Nyt juhlien etukäteisuutisointia ja kuvakavalkadia tuli lyhyessä ajassa paljon. Ja ihana minusta oli omien ystävien ja tuttavien kuvia ehdottomasti katsella! Niiden kautta tulin myös miettineeksi näiden juhlien merkitystä suomalaiselle. Ja muistojani ja ehkä juhlien syvintä fiilistä itselleni.

Suomalaisista pääsiäisistäni huomasin kaipaavani tiettyjä perinteitä ja ennen kaikkea läheisten kanssa vietettyä aikaa, mikä oli mahdollista pidemmän vapaan ansiosta. Pääsiäisvapaat myös katkaisivat omalla tavallaan kevään kulkua. Toivat tauon arkeen, jos muuta lomaa ei ollut. Ja nämä tekijät nyt luonnollisesti täältä meiltä kokonaan puuttuivat.

Molemmat juhlat ovat myös sellaisia kevään vastaanottamisen ja kesän odotuksen juhlia. Sekään ei täällä samalla tavalla kolahda, koska "rairuohoa" meillä on kasvanut jo useamman kuukauden tuossa pihamaalla talven sateiden jäljiltä. Tähän aikaan vuodesta se alkaakin jo haalistua, ellei sitä kastele, koska sateet ovat käytännössä loppuneet. Ja kevätkin on meille keikkuen kurkistellut jo pidemmän aikaa. Keikkuen siksi, että tänä vuonna meillä on ollut huhtikuussa tavallista viileämpää muutamia päiviä lukuun ottamatta. Mutta täällä meillä ei oikein ole sellaista yhtä tiettyä päivää, mistä kevään alkamisen tai kesän odotuksen voisi katsoa alkaneeksi. 

Limepensaamme kukintoja huhtikuussa.

Myös omista vappu- ja pääsiäisjuhlinnoista Suomessa on jo niin kauan aikaa, että niiden tunnemerkitys alkaa haalistua. Muistoja onneksi on. Mutta miltä tuntuikaan laittaa ylioppilaslakki päähän, käydä kenties vappubrunssilla tai -piknikillä, vetää ensimmäistä kertaa talven jälkeen uhmakkaasti ohuenohut mekko tai kesätakki päälle, vaikka taivaalta tulisikin räntää... Jonakin vappuna puolestaan oli pukenut liikaa ja aurinko käräytti talvenkalpean ihon punaiseksi, kun vietti vappupäivän ulkona ilman aurinkorasvaa. Ja kuinka serpentiiniä saattoi löytyä vielä monen päivän päästä kotinaulakosta tai sen talvisäilöstä nostetun kesätakin taskusta. Täällä Kaliforniassa kaikki tuo puuttuu, joten "aitoon" suomalaiseen vappufiilikseen ei tahdo päästä millään.

Vai onko tämä kaikki vain merkki siitä, että allekirjoittaneen pitäisi joku lähivuosi päästä viettämään vappua Suomessa? Herätellä kaikki vanhat vapputraditionsa ja -muistonsa mieleen? En tiedä, mutta kiva oli päästä näiden juhlien tunnelmaan mukaan ystävien ja tuttujen kuvien kautta. Täällä meillä oli huomattavasti arkisempaa menoa, ainakin tänä vuonna. 

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Viimeisin blogipostaukseni resonoi ulkosuomalaiskirjailijoiden keskuudessa vahvasti ja synnytti mielenkiintoista keskustelua. Sen tiimoilta yksi kirjailijakollega sai idean ja nyt meillä on ulkosuomalaisille kirjailijoille oma vertaistukiryhmä Facebookissa. Tämä on minusta upea juttu! Ja sellainen mukava virstanpylväs pääsi edellisen postaukseni jälkeen myös tapahtumaan, että blogini sivunäytöt ylittivät 400 000. näytön rajan. Kiitos lukijani, niin vanhat kuin uudet!