Juhlat, joita ei juurikaan juhlittu

Viimeisen kahden viikon aikana sekä suomalaismedioiden että oman someni uutisvirrat ovat täyttyneet ensin pääsiäisenvietto- ja sen jälkeen vappujuhlintakuvista. Suomalaislehdissä on ahkerasti ennustettu juhlien ajaksi osuvaa säätä ja jaettu reseptejä, joilla voi loihtia juhlapöytään tai piknikille kenties uusia trendiherkkuja. On kerrottu, mikä viini on tänä vuonna ykkönen lammaspaistin kanssa. Osa sometutuista nautti pidemmistä vapaista ja lähti ihanilta näyttäviin reissuihin.

Tänä vuonna katselin sekä pääsiäis- että vappukuvia ulkosuomalaisena jotenkin etäältä, ensimmäistä kertaa. Jollakin tapaa nämä suomalaisten juhlimat juhlat eivät sykähdyttäneet kuten ennen. Olen pohtinut, mikä sana kuvaisi tunnettani parhaiten. Ulkopuolisuuden tunnetta se ei ollut ja taas sana vieraantuminen olisi aivan liian voimakas. Joka tapauksessa tunne oli tänä vuonna erilainen. Juhlat eivät tuntuneet juurikaan juhlilta.

Toukokuun 1. päivä myytiin pääsiäissuklaita 75 prosentin alennuksella.

Mitkä tekijät tähän outoon tunteeseen hyvin todennäköisesti vaikuttivat?

USA:ssa normaali arki

Yhdysvalloissa näitä kumpaakaan juhlaa ei juurikaan juhlita. Pääsiäiseksi on kaupoissa tietenkin tarjolla suklaamunia ja -pupuja, pääsiäiskoristeita ja lihatiskistä löytyy lammasta monessakin muodossa. Mämmejä ja pashoja sen sijaan ei täällä tunneta. Mutta merkittävimpänä eroavaisuutena on luonnollisesti se, ettei kummankaan juhlan, pääsiäisen tai vapun aikaan täällä meillä ole työelämässä ylimääräisiä vapaita. Meillä siis pitkäperjantaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä ja suomalaisena vappupäivänä arki pyörii aivan kuten ennenkin.

Pääsiäisenä pitäisi näemmä olla tipun mallisia ja iloisen kirjavia vaahtokarkkeja...

Juhlan ja tunnelman saa tietenkin halutessaan aikaiseksi, kun sen tekee itse, vaikkei muu USA sitä juhlisikaan. Pääsiäinen oli meille käytännössä tavallinen viikonloppu, mutta valmistimme kuitenkin, kiitos ukkokullan idean, ensimmäistä kertaa osso bucoa. Hän valitsi reseptin ja halusi toimia vieläpä pääkokkina, lukihan ohjeessa yhtenä ainesosana myös punaviini, hahah. Pieteetillä tehdyt valmistelut ja useamman tunnin haudutus palkitsivat. Saimme osso bucosta paitsi oikein maukkaan illallisen myös hienosti edes sen pienen ripauksen pääsiäistunnelmaa. 

Muilla tavoin pääsiäinen ei kodissamme sitten näkynytkään. Ei ollut virpojia, ei pajunkissoja, rairuhoa, suklaamunia, ei mämmiä eikä pashaa. Paras narsissiaikakin taisi täällä mennä jo yli kuukausi sitten. Muistan ostaneeni narsissikimpun kotiin maaliskuun alkupuolella...

Entäpä vappu?

Tänä vuonna vappu osui keskelle viikkoa ja jälleen, täällä Yhdysvalloissa se ei näkynyt millään tavalla. Kyseessähän onkin suomalainen, alun perin työväen juhla, tänä päivänä ehkä ennemminkin kevään ja tulevan kesän odotuksen juhla. Täällä toukokuun alkuun osuu näyttävämmin epävirallinen juhlapäivä Cinco de Mayo (toukokuun viides). Kyseessä on meksikolaistaustaisten maahanmuuttajien Yhdysvaltoihin mukanaan tuoma juhla, tosin sitä pidetään myös vahvasti vain meksikolaisten olutpanimoiden esille tuomana juomajuhlana. 

Oma vappujuhlintani oli tänä vuonna enemmän kuin rauhallinen. Sanoisinko liki olematon. Samaan aikaan ukkokullalle osui työpaikkansa 3-päiväinen virkistysmatka Etelä-Kaliforniaan. Olin siis vappuhumussani kotonani yksin ja tästä syystä en tänä vuonna aikaisemmista vuosista poiketen tehnyt edes vappusimaa. Munkkeja en koe osaavani tehdä ja tänä vuonna niitä ei juhlan ajankohdan ja ukkokullan reissun vuoksi hankittu edes leipomosta. Tyydyin vappupäivänä päiväkahviin takapihalla jäätelöannoksen kera.

Piristysruiskeena toukokuun ensimmäisen päivän iltaan osui kuitenkin vesijoogakurssimme päättäjäiset nyyttikesteineen. Opettajamme oli valinnut nyyttäreiden teemaksi lähestyvän Cinco de Mayon ja niinpä me herkuttelimme tacoilla, tortilloilla ja monilla muilla herkuilla. 

Perinteet ja merkitys suomalaisittain

Kun edelleen yritän pohtia, mikä sai juuri tänä vuonna kokemaan ulkosuomalaisena pääsiäisen ja vapun jotenkin eri tavalla, tulee mieleen myös niiden lähekkäinen ajankohta. Nyt juhlien etukäteisuutisointia ja kuvakavalkadia tuli lyhyessä ajassa paljon. Ja ihana minusta oli omien ystävien ja tuttavien kuvia ehdottomasti katsella! Niiden kautta tulin myös miettineeksi näiden juhlien merkitystä suomalaiselle. Ja muistojani ja ehkä juhlien syvintä fiilistä itselleni.

Suomalaisista pääsiäisistäni huomasin kaipaavani tiettyjä perinteitä ja ennen kaikkea läheisten kanssa vietettyä aikaa, mikä oli mahdollista pidemmän vapaan ansiosta. Pääsiäisvapaat myös katkaisivat omalla tavallaan kevään kulkua. Toivat tauon arkeen, jos muuta lomaa ei ollut. Ja nämä tekijät nyt luonnollisesti täältä meiltä kokonaan puuttuivat.

Molemmat juhlat ovat myös sellaisia kevään vastaanottamisen ja kesän odotuksen juhlia. Sekään ei täällä samalla tavalla kolahda, koska "rairuohoa" meillä on kasvanut jo useamman kuukauden tuossa pihamaalla talven sateiden jäljiltä. Tähän aikaan vuodesta se alkaakin jo haalistua, ellei sitä kastele, koska sateet ovat käytännössä loppuneet. Ja kevätkin on meille keikkuen kurkistellut jo pidemmän aikaa. Keikkuen siksi, että tänä vuonna meillä on ollut huhtikuussa tavallista viileämpää muutamia päiviä lukuun ottamatta. Mutta täällä meillä ei oikein ole sellaista yhtä tiettyä päivää, mistä kevään alkamisen tai kesän odotuksen voisi katsoa alkaneeksi. 

Limepensaamme kukintoja huhtikuussa.

Myös omista vappu- ja pääsiäisjuhlinnoista Suomessa on jo niin kauan aikaa, että niiden tunnemerkitys alkaa haalistua. Muistoja onneksi on. Mutta miltä tuntuikaan laittaa ylioppilaslakki päähän, käydä kenties vappubrunssilla tai -piknikillä, vetää ensimmäistä kertaa talven jälkeen uhmakkaasti ohuenohut mekko tai kesätakki päälle, vaikka taivaalta tulisikin räntää... Jonakin vappuna puolestaan oli pukenut liikaa ja aurinko käräytti talvenkalpean ihon punaiseksi, kun vietti vappupäivän ulkona ilman aurinkorasvaa. Ja kuinka serpentiiniä saattoi löytyä vielä monen päivän päästä kotinaulakosta tai sen talvisäilöstä nostetun kesätakin taskusta. Täällä Kaliforniassa kaikki tuo puuttuu, joten "aitoon" suomalaiseen vappufiilikseen ei tahdo päästä millään.

Vai onko tämä kaikki vain merkki siitä, että allekirjoittaneen pitäisi joku lähivuosi päästä viettämään vappua Suomessa? Herätellä kaikki vanhat vapputraditionsa ja -muistonsa mieleen? En tiedä, mutta kiva oli päästä näiden juhlien tunnelmaan mukaan ystävien ja tuttujen kuvien kautta. Täällä meillä oli huomattavasti arkisempaa menoa, ainakin tänä vuonna. 

Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Viimeisin blogipostaukseni resonoi ulkosuomalaiskirjailijoiden keskuudessa vahvasti ja synnytti mielenkiintoista keskustelua. Sen tiimoilta yksi kirjailijakollega sai idean ja nyt meillä on ulkosuomalaisille kirjailijoille oma vertaistukiryhmä Facebookissa. Tämä on minusta upea juttu! Ja sellainen mukava virstanpylväs pääsi edellisen postaukseni jälkeen myös tapahtumaan, että blogini sivunäytöt ylittivät 400 000. näytön rajan. Kiitos lukijani, niin vanhat kuin uudet! 

Pamu nauttii perinteistä

Tällä kertaa on luvassa taas pamun eli paluumuuttajan fiiliksiä. 

Pääsiäisen lankalauantaina Etelä-Pohjanmaalla poltetaan pääsiäiskokkoja. Minusta se on aika ihana perinne. Kuvassa pääsiäiskokkojen levittämä savu alkaa levitä maastoon sakeana savusumuna. Yleensä tästä kuvauspaikasta katsottuna etuvasemmalle on useiden satojen metrien näkyvyys, mutta hetki kuvan ottamisen jälkeen savusumun edelleen levittyä puhuttiin enää kymmenistä metreistä. 

Kun on ollut tarpeeksi monta juhannusta, vappua, pääsiäistä ja jopa joulua pois Suomesta, sitä alkaa suhtautua suomalaisiin juhlapyhiin ja niihin liittyviin perinteisiin aivan uudella tavalla. Perinteiden arvostaminen korostuu ja suomalaisiin juhlapyhiin kuuluvat tavat alkavat tuntua aivan erityisen merkityksellisille. Ainakin minulle on käynyt näin. Kun ulkomailla asuessa on jäänyt joulusaunassa vastomatta, jouluoluet saunan kiukaalle heittämättä, pääsiäisenä mämmiähkyt hankkimatta, juhannuksena yötön yö ihastelematta ja vappuna sokerimunkin sokerit suupielistä pyyhkimättä, sitä alkaa kaipaamaan sekä juhlaperinteitä että niihin keskeisesti kuuluvia herkkujakin ihan kumman kiihkeästi.

Ja toki, kyllähän esimerkiksi monia juhliin kuuluvia suomalaisittain perinteisiä ruokia onnistuisi valmistaa rapakon takanakin, mutta joidenkin raaka-aineiden löytäminen paikallisista ruokakaupoista voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Esimerkiksi mämmiin tarvittavia ruismaltaita ei ole tullut itselleni vielä missään USA:ssa vastaan. Entäs sitten vaikkapa pääsiäisajan koristelut ulkomailla? Rapakon takana esimerkiksi pajunkissoja myydään kaupoissa, mutta ne vitsat eivät ole aitoa pajua nähneetkään. Suomessa sen sijaan pajunkissat onnistuu useimmissa paikoissa poimia itse tien- tai pellonpientareelta vaikkapa kävelylenkin yhteydessä. Eli täällä Suomessa moni asia perinteisiimme liittyen on vain niin paljon vaivattomampaa, luonnollisesti.

Tulin nyt siis nauttineeksi suomalaisesta pääsiäisen vietosta Suomessa täysin siemauksin, mutta liittyi siihen pari hiukan huvittavaakin seikkaa:

Aika kullannut muistot?

Huvittavaa tässä Suomessa viettämässäni pääsiäisessä kuitenkin oli, että nyt kun sitä mämmiä olisi kerrankin ollut helposti saatavilla, en edes ostanut sitä! Ja takuulla, jos olisin ollut pääsiäisen pois Suomesta, olisin kuolannut mämmin perään toden teolla. No, varmaankin sitä vielä olisi kauppojen hyllyillä edelleenkin täällä saatavana, joten ehkäpä tässä olisi saumaa paikata tilanne vielä tällaisille jälkiheränneille mämminsyöjillekin.

Toinen huvittavuus oli se, että kun lähdin pääsiäistä viettämään Oulusta "etelään", pakkasin muka oikein keväisen takin mukaani. Sillä pääsiäisenhän kuuluu tietenkin olla keväisen kelin aikaa ja auringon kuuluu lämmittää ah, niin ihanasti. Mutta katin kontit! Koko Suomeenhan tuli takatalvi ja osa eteläisen Suomen väestä joutui jopa vaihtamaan jo kertaalleen vaihdetut kesärenkaat takaisin talvirenkaisiin pääsiäisloman reissuilleen. Että näin. Pikkuisen on tainnut siis minulla pääsiäisen ajan mielikuvat kultautua, kuten että silloin olisi aina jo tosi lämmintä ja että söisin mämmiä rovekaupalla niin kuin joku Juha Mieto. Heh, heh. (Lehtitietojen mukaan herra Mieto syö siis noin 40 tuokkosta mämmiä jokaisena pääsiäisenä.) Pashaa sentään söin, mutta sitäkin riitti yksi pieni kerta-annos. Että se niistä pasha- ja mämmiähkyistä.

Pari sanaa kevään juhlien herkuista

Pääsiäinen Suomessa oli siis minunlaiselleni paluumuuttajalle ihan kivaa aikaa ja nyt maltan tuskin odottaa tulevaa vappua sokeripäällysteisine munkkeineen ja simoineen. Kröhöm, pientä varaslähtöä on tullut sokeripintaisten munkkien syönnissä jo otettuakin, lurps. Munkit jos mitkä kuuluvat suomalaiseen vappuun siman kera! Jenkeistä en muuten ole mistään onnistuntu löytämään näitä kidesokerilla päällystettyjä (hillo)munkkeja. Toffeella, suklaallla, kinuskilla ja muilla paksuilla, yli-imelillä töhnillä päällystettyjä munkkeja sieltä kyllä löytyy, mutta niistä en kyllä saa vapun tunnelmaa en sitten millään. 

Kirjoittelin pääsiäisen vieton skippaamisesta ja Kinder-munien laittomuudesta Yhdysvalloissa pari vuotta sitten täällä. Tänä vuonna olisi Piilaaksossakin saattanut päästä pääsiäisen aikana hitusen paremmin Kinder-munien makuun. Näin nimittäin ennen Suomeen lähtöäni eräässä intialaisten pitämässä ruokakaupassa Kinder-munien kopioita. Ainakin ne olivat suklaamunia, jotka sisälsivät jonkin yllätyslelun. Suklaa olisi niissä tietenkin voinut jäädä maultaan kakkoseksi Kinder-suklaan rinnalla, mene ja tiedä. Ja millä verukkeella intialaiset niitä saivat myydä? En osaa sanoa. Maistelematta ne silti jäivät, kun tiesin saavani herkutella aidoilla Kindereillä piakkoin täällä Suomessa.

Mutta hei, viime postauksessani ollut kuvapari Piilaakso vs. Oulu sai paljon huomiota, joten laitanpa loppukevennyksenä toisen samanlaisen. Jälleen tulimme lähettäneeksi yhden ja saman päivän aikana ukkokullan kanssa toisillemme kuvat miltä kummankin ympäristössä kyseisenä päivänä oli näyttänyt.

Ukkokulta oli käynyt ajelemassa meille tutussa paikassa Tyynenmeren rannalla.

Minä lähetin sitten kuvan vastineeksi millaisessa säässä sain itse Suomessa ajella.

Onhan näissä kuvissa taas aikamoinen kontrasti...

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!