keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Pohjois-Kalifornian ilmanlaadusta ja Spare the Air -päivät

Viimeisen vuoden aikana Pohjois-Kalifornia on kärsinyt huomattavan usein huonosta ilmanlaadusta. KQED Science -uutisen mukaan lokakuussa 2017 Bay Arean ilmanlaatu oli kaikkien aikojen huonoin sitten vuoden 1999, jolloin virallisia ilmanlaatutilastoja on aloitettu keräämään. (Tämä oli muuten mielestäni yllättävän myöhään ja oli pakko tarkistaa Suomen tilanne. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa ilmanlaadun seuranta nykytekniikoilla alkoi vakiintua kaupungeissa 1980-luvun alussa.) Tuolloin viime lokakuussa minäkin opin seuraamaan muutamia nettisivustoja, joista sai reaaliaikaista dataa juuri oman kaupunkialueen ilmanlaadusta. Myös erilaisia mobiilisovelluksia ilmanlaadun tarkistamiseksi on tarjolla. Muistankin tuolloin olleen useita päiviä, jolloin ihmisiä ohjeistettiin välttämään ulkona liikkumista ja varsinkin hengästyttävän urheilun harrastamista ulkona. Joillekin päiville suositeltiin jo hengityssuojainten käyttöä. Ja toki tässäkin asiassa tietyt riskiryhmät ovat herkempiä saamaan oireita kuin toiset. 
Huonojen ilmanlaatupäivien ansiosta mekin tulimme lopulta hankkineeksi hengityssuojaimia varastoon. Nämä ovat myös yksi suositeltu tarvike maanjäristysten selviytymispakkauksiin, joita kalifornialaiskodeissa tulisi olla. USA:ssa käytetty standardi N95 kertoo maskin suodattavan vähintään 95 % pienhiukkasista. 

Mitkä kaikki seikat sitten heikentävät ilmanlaatua San Franciscossa ja sitä ympäröivällä Bay Arealla? Esittelen nyt neljä paikallisen ilman saastuttajaa. Niistä kaksi ensimmäistä lienevät useimmille itsestäänselvyyksiä, mutta pari viimeistä voivat hiukan yllättää:


Maastopalot 


Viime lokakuussa iso ilmanlaatuun vaikuttanut tekijä oli pahat maastopalot Napan ja Sonoman viinilaaksoissa. Nämä palot ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin. Viinilaaksoissa riehuneet maastopalot toivat savun hajua ja utuisuutta taivaalle täälläkin Piilaaksossa, vaikka välimatkaa on. Esimerkiksi yksi pahiten maastopaloista kärsinyt kaupunki oli Santa Rosa, jonne täältä eteläisestä Piilaaksosta on matkaa 100 mailin verran. 

Joskus savuhaitat kantautuvat pidemmältäkin matkalta: Joulukuussa Kalifornian kaikkien aikojen kolmanneksi pahimmaksi luokiteltu maastopalo riehui Etelä-Kaliforniassa, lähellä Los Angelesia. Jossakin vaiheessa paloja tuulien suunta kääntyi pohjoiseen ja paikallisuutisissa ohjeistettiin varautumaan huonoon ilmanlaatuun myös täällä pohjoisempana Bay Arealla, siis 350 mailin (n. 560 km) päässä. Muistan, kun ajelimme juuri tuolloin joulukuisena viikonloppuna San Franciscoon ja pystyin matkalla haistamaan aivan selvästi savun hajun. Samoin esimerkiksi San Franciscon lahti oli tuolloin aivan savuverhon peittämä. Savuverho ja haju olivat todella kantautuneet etelästä, kuten uutisissa ennustettiinkin.
Joulukuun savu ja utuisuus näkyvät myös tässä San Franciscosta ottamassani kuvassa.


Liikenne


Aina huonoon ilmanlaatuun Bay Arealla ei toki tarvita edes maastopaloja. Yksi ilmanlaatuun vahvasti vaikuttaja tekijä on tietenkin alati kasvavat liikennemäärät. Ihmisten työmatka-aikoihin perustuvan vertailun mukaan Bay Arean liikenne on jo pahempaa kuin Los Angelesissa. 

Työmatkaliikenteen vaikutuksista säähän ja ilmanlaatuun on tullut havaintoja tehdyksi omakohtaisestikin. Olin itse talven 2015-2016 Suomessa ja ukkokulta Piilaaksossa. Harva se viikko ukkokulta kertoi harmitellen, että aina viikonloppuisin vapaa-aikana satoi kaatamalla vettä ja arkipäivinä hänen ollessa töissä oli ihan hyvä ja aurinkoinen ilma. Kun tätä sitten ääneen ihmettelimme, osasi yksi ystävistämme kertoa syyn: työmatkaliikenne. Arkipäivisin, kun työmatkaliikennettä on hurjasti enemmän, syntyy pakokaasupäästöjä, jotka ilma-alaan jäädessään estävät sateiden tulon. Kun taas viikonloppuisin liikennettä ja pakokaasuja on vähemmän, pääsevät talven sateet satamaan maahan asti. Tähän ilmiöön vaikuttaa tietenkin sekin seikka, että Piilaakso sijaitsee nimensä mukaisesti laaksossa, kukkuloiden reunustamana. Lännenpuoleisen kukkularivistön takana on Tyynimeri, mistä sateet useimmiten alueelle talvisin tulevat. Samasta viikonloppusateiden ilmiöstä kerrottiin myös joskus uutisissa, mutta meteorologin tarkkuudella en tätä ilmiötä toki osaa selittää. Tänä talvena tätä viikonloppusadeilmiötä ei ole ollut juurikaan nähtävissä, koska sateita on ollut ylipäätään harvemmin. Tämän talven harvoja sateita on siis saatu arkipäivinäkin.

Talvella huonoon ilmanlaatuun vaikuttaa myös seuraava, monille ehkä yllättäväkin tekijä:

Tulisijat


Talviaikaan pahin hiukkassaastuttaja Bay Arean ilmassa on puunpoltosta syntyvä savu. Uutisten mukaan Bay Arean kodeissa on yli miljoona tulisijaa. Talvella ihmiset käyttävät tulisijojaan luonnollisesti kotiensa lämmitykseen ja kosteuden poistamiseen. Kenties muistattekin, kuinka olen raportoinut lähes kaikissa taloissa savupiipun sijaitsevan talojen ulkoseinissä, jopa ulokkeena. Näin ollen tulisijojen tuottaman lämmön talteenotto ei varmasti liene aivan tehokkaimmasta päästä. Ja tiedä sitten, minkälaista puuta laadultaan ihmiset täällä polttavat. Polttavatko jätepuuta, jos ovat edullisesti saaneet? Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa, silloin tällöin täällä julistetaan pidettäviksi ns. Spare the Air- eli "säästä ilmaa"-päiviä. Noina päivinä kaikenlaisen puun ja pelletin polttaminen tulisijoissa kuten takat, puuhellat ja ulkotulipaikat, on lailla kielletty. Spare the Air -päivät ovat sanfranciscolaisen Air Districtin määräämiä. Tämä taho seuraa paikallista ilmanlaatua ja tekee jokaisena iltapäivänä ilmanlaatuennusteen seuraavaksi päiväksi. Jos seuraavan päivän ilmanlaatu näyttää muodostuvan tasolle epäterveellinen (unhealthy), määrätään tuleva päivä Spare the Air -päiväksi. Puun ja pelletin poltto on siis lailla kielletty. Tänä talvena Winter Spare the Air -jakso ajoittuu marraskuun alusta helmikuun loppuun.


Ei me, mutta kun ne muut...


Kaikki Bay Arean ilmanlaatuun negatiivisesti vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan ole täysin paikallisten itsensä aiheuttamia. Jo pari-kolme vuotta sitten ukkokulta luki uutisen, jossa kerrottiin, että keskimäärin joka kolmas pienhiukkanen Bay Arean ilmassa on lähtöisin Kiinasta! Vuoden 2017 uutisen mukaan kiinalaisten hiukkasten määrä San Franciscon ilmassa oli 29 %. Sieltä ne tehtaiden tummat tuprutukset siis vaeltavat Tyynenmeren yli meille asti. Tämä uutinen palautuu mieleeni joka kerta, kun satun katselemaan kaupassa vaikkapa jotakin muovikippoa tai -kuppia, jonka pohjassa lukee Made in China. Saa suorastaan mietteliääksi. Moni muovikippo on jäänyt minulta viime aikoina hyllyyn.
Tältähän se sitten taivas näyttää, kun aurinko yrittää savuverhon takaa paistaa. Photo by . Kuvalähde täältä.

Nuo ilmanlaadultaan epäterveellisiksi tai jopa erittäin epäterveellisiksi luokitellut päivät olivat kuin vankilassa olisi ollut. Kaikenlainen ulkona liikkuminen piti rajoittaa minimiin. Onneksi noita pahimpia päiviä ei kuitenkaan ole ollut kovin usein. Mutta täällä on kyllä oppinut arvostamaan raitista ulkoilmaa aivan uudella tavalla. Suomessahan puhdasta ulkoilmaa pidetään melkeinpä itsestäänselvyytenä. Täälläkin onneksi pääsee hengittelemään vapaammin, kun lähtee kukkuloille, meren rantaan tai eukalyptus- ja havumetsiin. Lisäksi raikas vuoristoilma odottaa vain muutaman ajotunnin päässä. 

Hengitelkäämme syvään jatkossakin, toivon mukaan sitä puhtaampaa ilmaa. Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti