torstai 12. heinäkuuta 2018

TV-sarja Dallasin kulisseissa

Joskus näemmä käy niin, että kaukaisenakin pitämäsi haave yllättäen toteutuukin. Olin pikku tyttönä kova Dallas-fani ja tuolloin jo haaveilin, että voi kunpa jonakin päivänä pääsisin käymään "oikealla" Southforkin tilalla. Vuosien saatossa tällainen pikku tytön haave lähestulkoon hautautui, mutta kappas, sittenpä tapahtuikin kummia. Viime viikolla Yhdysvalloissa vietettiin itsenäisyyspäivää. Tämä tiesi vapaapäiviä ja meillä tuli sattumoisin muuta käyntiä Teksasiin. Eipä tarvinnut lopulta isoakaan mutkaa tehdä reissullamme, että pääsimme käymään myös tällä Dallas-sarjasta kuuluisaksi tulleella Southfork Ranchilla. Voi minua onnen tyttöä! 

Tässä postauksessa kerron teille siis tästä monille tutusta miljööstä. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin leikkimielinen varoituksen sana paikallaan. Postaukseni tulee sisältämään paljastuksia, kuinka meitä TV-katsojia on ns. viilattu linssiin, joten mikäli haluat pitää Southforkin idylliä yllä, en ehkä suosittele lukemaan postaustani tätä pidemmälle. Mutta ne ketkä haluavat, sukeltakaamme yhdessä Dallasin kulisseihin.


Southforkin talo


Southforkin tila ja talo sijaitsevat Parkerin pienessä kylässä, metropoli Dallasista noin 40 km koilliseen. Lupa kuvata kyseisellä talolla ei irronnut kuvausryhmälle helposti, sillä taloa asutti siihen aikaan 5-henkinen perhe. Talo on siis todellisuudessa kooltaan paljon pienempi kuin tv-sarjassa annettiin ymmärtää. Esimerkiksi talon toisessa kerroksessa on vain kaksi huonetta, joten koko iso Ewingien klaani ei olisi oikeasti mahtunut talossa asumaan. Kuvakulmilla talo saatiin vaikuttamaan massiivisemmalta. 
Tässä vielä Southforkin taloa toisesta kuvakulmasta. Etummainen osa, matalimmalla katolla oleva osuus on pelkkää autotallia.

Kun sitten lopulta kuvausryhmä sai luvan kuvata tilalla, liittyi lupaan rajoitteita. Koska asukkaina oli myös lapsia, taloa sai kuvata vain ulkoa. Tämän lisäksi kuvaukset tuli ajoittaa ainoastaan kolmelle kuukaudelle, kesä-, heinä- ja elokuulle. Nämä sattuvat Teksasissa olemaan vuoden kuumimmat kuukaudet ja tämän saimme itsekin reissussamme tuntea. Jo nyt heinäkuussa lämpötilat kipusivat päivittäin +35 Celsius-asteeseen tai ylikin. No, tämähän toi myös Dallas-sarjan kuvauksiin oman pikku vivahteensa. Kun ensimmäistä kuvausottoa oltiin aloitettu, näyttelijät saatu ensin maskiin ja asuihin, niin naisetpa eivät liikahtaneetkaan. Heidän korkokenkänsä olivat uponneet auringon sulattamaan asfalttiin! Tästä syystä Southforkin talolla tehdyt kuvaukset ovat ajoittuneet aina viileämpiin aamu- ja loppupäivän tunteihin. 

Ulkokuvaukset tehtiin siis kesäkuukausina Southforkin tilalla Teksasissa. Sisätilakuvaukset on tehty Los Angelesissa Kaliforniassa. Niinpä sekä kuvausryhmä että näyttelijät ovat saaneet varmastikin matkustaa tuota väliä aivan riittämiin. Tällä hetkellä Southforkin talossa ei ole asukkaita ja taloon pääsee opastetulle kierrokselle myös sisälle. Taloon on lavastettu muutamia jäljitelmiä TV-sarjassa käytetyistä, muka talossa jo silloin sijainneista huoneista. Tässä niistä yksi:
Jäljitelmä Lucyn huoneesta.

Lisää silmänlumetta tv-katsojille


Seuraavat linssiin viilaukset on helpompi kertoa kuvien kera:

Southforkin kuja. TV-sarjassa haluttiin antaa vaikutelma kujan olevan todella pitkä ja sorapintainen. Todellisuudessa tuo kuja ei kuitenkaan ole kuin ehkä 200 metriä, joten kujalla-ajokohtauksia on kuvattu pienissä pätkissä uudestaan ja uudestaan ja näitä pätkiä yhdistelemällä saatu visio pitkästä kujasta. Kyseinen kuja on myös ollut aina asfaltoitu. Soratien vaikutelma oli tuohon aikaan tehty niin, että tielle oli levitelty hienojakoista jauhoa, joka sitten ajettaessa pöllysi soratien tapaan. 

Ja tässä se sitten on, Bobbyn "olympic size pool" eli olympia-altaan kokoinen uima-allas, hi hii! Southforkin talon uima-allastakin kuvattaessa kuvauskulmat oli valittu niin, että allas saatiin näyttämään paaaaljon suuremmalta kuin se todellisuudessa olikaan. Myöskään talon ylemmän kerroksen parvekkeelta ei oikeasti pysty hyppäämään suoraan altaaseen, sillä parvekkeen kaiteen ja altaan reunan välissä on useampi metri välimatkaa.

Tässä kuva tilan ladosta, jossa Lucy tykkäsi käydä ns. pitämässä hauskaa. Dallas-sarjassa lato näytti 2-kerroksiselta, mutta sekin on ollut vain harhaa. Ladossa on oikeasti kerroksia vain yksi, mutta ladon seinien kaksi eri väriä ja jälleen kerran kuvauskulmat ovat antaneet kuvitelman paljon korkeammasta ladosta. Ladosta ei tullut otettua kuvaa suoraan edestä, vaan ainoastaan täältä sivusta, kun sai tuon muhkean longhorn-lehmän samalla kuvaan. 

Tilalta löytyi myös Ewing Oil -yhtiön toimistorakennus. Oikeasti tiluksilla ei ole tippaakaan öljyä ja tämän sai tilan myöhemmin ostanut henkilö karvaasti kokea. Toppuutteluista huolimatta hän oli halunnut asentaa tilalleen öljypumpun, koska olihan televisiossakin näytetty öljyä olevan! Kuiviksi jäivät ne kairaukset. Ei öljyä. 

Ennen opastetulle kierrokselle lähtemistä sai tutustua myös pieneen museo-osuuteen. Siellä oli vitriinissä ase, jolla kaikkien rakastama ja inhoama J.R. ammuttiin. Jakso, jossa tämä ampuminen tapahtui, on muuten edelleen maailmanlaajuisesti kaikkein katsotuin tv-ohjelma. USA:ssa jakso pitää sijalukua kaksi. Vuonna 1980 J.R:n ampumista katsoi 83 miljoonaa katsojaa (joka muuten oli enemmän kuin saman vuoden presidentivaaleissa oli käynyt äänestäjiä), mutta Mash-sarjan päätösjakso ylitti tämän katsojaluvun vuonna 1983 125 miljoonalla katsojallaan. 

Lopuksi vielä muutamia kuvia tutuista kuvauskohteista:
Ewingien aamupalapöytä. Markiisit näyttävät oikeinkin tutuille. Vain keltaiset istuinpehmusteet puuttuvat. ;-)
Näkymää toisen kerroksen parvekkeelta tiluksille. Tilaa kiersi oikeastikin juuri sellainen aita, kuten sarjassa näytettiin. Joku asia sentään piti paikkansa. ;-)


Ewingien illallispöytä. Pöydän yllä oli kaksi kristallikruunua, jotka ovat 40 vuotta sitten maksaneet "vaivaiset" 7 500 dollaria kipaleelta. Kristallista lisää seuraavan kuvan yhteydessä.

Aulan portaikkoa ja kristallikruunu, joka on 40 vuotta sitten maksanut yli 17 000 dollaria. Kyseessä on Waterford-merkkinen kristalli ja löytyipä mielenkiintoinen tieto: Fiskars on ostanut kyseisen kristallifirman jokunen vuosi sitten. Voimmeko siis sanoa, että meillä suomalaisilla on nyt pieni jalanjälki Southforkin tilalla? Heh heh.
Ewingien olohuone. Takan päällä tuttu Jockin kuva. Kuva on kuitenkin kopio, sillä alkuperäinen meni Larry Hagmanille kuvausten päätyttyä.
Eikä tietenkään Dallas-postausta ilman J.R:n kuvaa. J.R.:llä on oma nimikkobourboninsa, enpä tiennytkään ennen tätä visiittiä. Otin myös totta kai kimppaselfien toisen pahvi-J.R.:n kanssa, mutta jätettäköön se kuva tämän postauksen ulkopuolelle. :-D

On muuten hiukan sattumaakin, että talo on nykyään avattu turisteille. Talon sijainti oli ollut tarkoin varjeltu salaisuus isolta yleisöltä, kunnes eräs naistoimittaja oli baseball-ottelun erätauolla lipsauttanut täpötäydelle stadionille Southforkin tilan tarkan osoitteen. Seuraavana päivänä kansa vaelsi Southforkiin tiet mustanaan autoista. Jossakin vaiheessa turistien röyhkeys meni jo siihen pisteeseen, että talon väki heräsi yöllä ääniin, kun turistit polskuttelivat heidän uima-altaassaan. Näistäkin syistä johtuen talossa ei enää ole asukkaita, mutta talon nykyinen omistaja on avannut sen halukkaille pientä maksua vastaan. Tilalla järjestetään myös tapahtumia. 

Opastettu kierros Southforkin talossa kestää noin 45 minuuttia ja lippu maksaa 15 dollaria + verot. Kierroksen jälkeen taloa ja tiluksia saa jäädä vielä kiertelemään ja kuvaamaan omatoimisesti. Omatoimikohteita ovat mm. Jock, Miss Ellie ja J.R. Ewingin hautakivet, Jock Ewingin auto sekä se "kaksikerroksinen" lato. Mielestäni kierros oli aivan supermielenkiintoinen eli tykkäsin kovasti! Tuli aivan J.R.:n kieroiluja ja Sue Ellenin alaleuan värinää ikävä.

Tällaista kulissikamaa blogissani tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti