Viiligate ja blogi jo 9 vuotta!

Olemme asuneet Kaliforniassa nyt 9,5 vuotta. Kaikkina näinä vuosina olen kaivannut Suomesta yhtä herkkua, jota ei täältä meiltä saa: viiliä. Tällä viikolla huushollissamme alkoi kuitenkin uusi viikkoperinne: kotiviilin valmistus. Tämänkertainen postaukseni kertookin, kuinka kaikki sai alkunsa ja millaisia hiukan huvittaviakin piirteitä kuluneen viikon "viiligate" piti sisällään.

Minua hymyilytti kovasti kirjoittaessani tätä, koska kokonaiskuviossa on yllättävän paljon samankaltaisuuksia huumediilauksen kanssa. Niinpä olen tarkoituksella muotoillut osaa tekstistäni niin sanotusti kieli poskessa. Kai sitä voi vähän hassutella, vaikkapa sitten blogin synttäripäivän kunniaksi. Korostettakoon nyt kuitenkin vielä, että kyse on vain ja ainoastaan viilistä, Suomesta ihan laillisesti tuodusta hapanmaitotuotteesta.

Ehtaa, 100 %:n puhdasta, "leikkaamatonta" tavaraa suoraan, ei suonesta, vaan Suomesta.

Huhuja piilaaksolaisesta viiliringistä

Olin jo aiemmin kuullut, että joillakin onnekkailla suomalaisilla oli täällä Piilaaksossa oman kotiviilin tekoon tarvittava aihio, sanottakoon sitä nyt sitten viilijuureksi tai sen siemeneksi. Minun on ollut pitkään tarkoitus pyytää yhdeltä kaveriltani, rouva B:ltä tällaista alkusiementä myös itselleni. Kun sitten lopulta pyysin, olivat hänen ja kaverinsa juuret ottaneet ja kuukahtaneet jokin aika sitten.

Asia pääsi uudestaan tapetille, kun toisen ystäväni, rouva A:n mies lähti käymään visiitin Suomessa. Myös rouva A on kovia viilinaisia, ja hänkin innostui laittamaan oman kotituotannon pystyyn täällä ulkomailla. Niinpä rouva A:n mies laitettiin muuliksi. Hän toisi Suomesta mukanaan pari purkkia sitä aitoa 100 % tavaraa tullessaan. Me, tämän valkoisen "kaman" käyttäjät, rouvat A, B, C ja D (= minä) jäimme odottamaan muulin paluuta kuormineen.

Tavara saapuu

Eräänä kauniina syyspäivänä alkuperäinen erä kamaa lopulta rantautui Euroopasta Kaliforniaan. Vakuuttava ja erinomaisesti kuljetuksen hoitanut muuli toimitti paketin Piilaaksoon. Ei siis mitään ongelmia rajalla eikä tullissa, jes!

Mutta heti alkuun meillä käyttäjillä oli hiukan logistisia ja aikataulullisia ongelmia. Koska me, tämän valkoisen tavaran käyttäjät asumme pitkin ja poikin Piilaaksoa, kaikki eri kaupungeissa, on jokaisella ajomatkaa toistemme luo reilusta kymmenestä minuutista useisiin kymmeniin minuutteihin yhteen suuntaan. Ja kaikilla kalentereissaan yhtä sun toista menoa ja merkintää. Niinpä yritimme ensin sumplia parhaamme mukaan, kenellä olisi joka tapauksessa ajoja mihinkin suuntaan ja kaupunkiin. Tällainen ohimennen nakattu tuote-erä herättäisi tietenkin kaiken lisäksi myös vähiten ulkopuolisten epäilyksiä. 

Aikataulut eivät tahtoneet mennä millään yksiin. Kama kuitenkin poltteli ajatuksissa eli jokainen varmasti halusi upottaa lusikkansa tavaraan niin pian kuin suinkin mahdollista ja päästä sen tuomaan hurmokseen pikimmiten. Lisäksi tavaran päivämääräkin alkaisi pian paukkumaan. Ei tässä nyt olisi aikaa kuhnailla!

Lopulta tuotteen ensijakelu pääkallopaikalta saatiin rullaamaan. Olin ensimmäinen, joka sai maahantuodusta erästä oman siivunsa. Rouva A nakkasi tuotteen minulle. Mukanaan oli jälkikasvuaankin, että vaihtokauppa näyttäisi paremmin päivänvalon kestävälle toiminnalle. Ja aurinkohan sillä hetkellä toki paistoikin, hah.

Monistaminen jännitti

Rouva A oli lähdössä reissuun, joten kaman monistaminen ja jakelu eteenpäin jäi nyt minun harteilleni. Jännitti. Jos epäonnistuisin, oltaisiin enää yhden kortin, alkuperäisen käyttäjän A kaman varassa. Kuinka suoriutuisin itselleni uudessa puuhassa? Kyselin aiemmilta käyttäjiltä ohjeita, ja toimin niiden mukaisesti. Ja kas, yllätyksekseni kotifarmini koktailit muuttuivat aidoksi tavaraksi jo alle vuorokaudessa! Iltapäivällä tuotanto pystyyn ja seuraavana aamuna minulla olikin jo ihanasti jähmettyneet tuotokset kahvinkeittimen vieressä odottamassa. Lisäksi omien monistuksieni pintaan syntyi se kaunis kermakerros kuten kuuluukin. Mieletöntä, sehän näyttikin aivan aidolle! Nyt nopeasti monistetut tuotteet jääkaappiin! Seuraavaksi olisi enää mietittävä tehokas (ja huomaamaton) jakelu eteenpäin.

Monistaminen käynnissä, iiks. Pidin uhkarohkeasti verhot auki tätä puuhatessani.

Lisää asianosaisia vyyhtiin

Seuraavassa diilausvaiheessa mukaan pääsivät urhoolliset aviopuolisomme. Käyttäjän B puoliso tuli noutamaan heidän eräänsä lastista, mutta siihen aikaan minä olin tekemässä rehellistä päivätyötäni. (Jollakinhan tämä oma jatkotuotanto pitää rahoittaa.) Onnekseni ukkokullallani oli tuolloin kotitoimistopäivä, ja hän lupautui ojentamaan kaman eteenpäin. Tästä täytyy antaa miehille täydet pisteet. Mitäpä he eivät tekisi vaimojensa kotituotantoprojektien eteen! Sitä en tiedä, miltä touhu sitten mahtoi naapureista näyttää, kun kaksi raavasta ukkoa vaihtavat kädestä käteen pientä pussukkaa omakotitaloalueella, keskellä kirkasta päivää. Muutama sananen ja tiensä taas eroavat. Olisinpa ollut kärpäsenä taivaalla näkemässä naapuruston ilmeet, hahah.

Tässä pätkä viikon viestiketjustamme ukkokullan kanssa. Ukkokulta oli toimistolla ja minä taas vuorostani vasta lähdössä töihin niin, että ukkokulta ehtisi tulla kotiin ennen kuin itse palaisin. Niinpä oli annettava ennakkovaroitus monistusfarmistani. Minua nauratti vastauksensa "ok". Eipä tuo ukkokultani enää paljoa hätkähdä näistä minun pikku projekteistani. Tätä ennen hän oli lähettänyt minulle kuvan koirasta, joka nautti rapsutuksista kollegan työpisteellä. Olin kysynyt, kenen koira oli.

No miltä se sitten maistui?

Käytin alkuperäisestä satsista kaiken monistukseen, joten en maistellut tuotetta siinä vaiheessa vielä lainkaan. Maltoin mieleni ja makuhermoni. Kun monistus sitten valmistui, jäähdytin tuotteet, edelleen maltti mukana, kunnes lopultakin lohkaisin ensimmäisen lusikallisen. Ja sehän maistui siis aivan taivaalliselle! Olin suoraan sanoen yllättynyt, kuinka lähellä sitä oikeaa, kaupasta ostetun viilin makua tämä amerikkalaisella luomutäysmaidolla monistettu viilintekele olikaan! Eli kyllä tästä nyt käynnistyi uusi viikoittainen tapa, sekä pitää viilinjuuri hengissä, mutta myös nauttia itse tuotosta säännöllisesti. Sen kun tiedetään tekevän hyvää suoliston bakteerikannallekin. Parhaillaan minulla on jo toinen erä monistumassa. Kunnon Martta-meininki!

Ensimmäisen annoksen nautin ihan sellaisenaan. Toiseen laitoin jo lisukkeeksi tyrnirouhetta. Aivan mielettömän hyvää!

Mielenkiintoinen ja jännittäväkin prosessi siis kaiken kaikkiaan. Lopulta hankalin osuus diilaus- ja käyttökuviossamme taisi olla jakeluverkostomme epävarmuus, hahah. Mutta ensimmäistä kertaahan tässä oltiin pappia kyydissä tällaisen nopeaa reagointia vaativan nautintoaineen kanssa. Tai ainakin minä olin.

Jos nyt joku innostuu kokeilemaan tätä itsekin, niin tässä pari vinkkiä, kuinka kaikki tapahtuu:

Kotiviilin valmistusvinkkejä

Viiliä monistetaan ottamalla lusikallinen (kaupan) viilistä ja sekoittamalla se kannellisessa astiassa tai rasiassa maitoon. Sitten kansi kiinni ja seos huoneenlämpöön, kunnes seos jähmettyy. Tämän jälkeen viilit siirretään jääkaappiin. Sain konkareilta myös seuraavia vinkkejä: Parhaan tuloksen saa, jos "juurta" uuteen viiliin ottaa viilin yläpinnasta, valmiissa viilissä sen pinnalle syntyneen kermaisen "nahkan" alta. Lisäksi maidon kannattaa olla mahdollisimman rasvaista. Yhdellä suomenkielisellä sivustolla suositeltiin myös, että kotiviilin tekoon kannattaisi yrittää saada vanhanajan homogenisoimatonta maitoa. Myös alkuperäisen (kaupan) viilin kannattaisi olla mahdollisimman rasvaista, mutta hyvin onnistui kevytviilistäkin. Ja myös amerikkalainen homogenisoitu luomutäysmaito näytti toimivan hyvin. Lisäksi luin, että monistusvaiheessa kannattaa viilipurkeille valita paikka, missä huoneenlämpö pysyisi mahdollisimman tasaisena.

Ei ollut tarpeeksi pieniä kannellisia muovirasioita, mutta myös posliiniastia muovikelmulla toimi mainiosti.

Ymmärtääkseni kotiviiliprosessin kanssa pitäisi pysyä aktiivisena, eli pitkät tauot eivät ole viilin hengissä pysymiselle hyväksi. Eli täältä käsin jo yksikin reissu vaikkapa Suomeen tietää mitä todennäköisimmin, että sen huushollin viili kuolee. Mutta sitten pitää pyytää lohkaistua siivua toiselta viiliringin jäseneltä. Ja Suomestahan voi toki aina kuljettaa satsin uutta ja tuoretta. Lisäksi meillä on tässä ukkokullan kanssa vähän sellaisia suunnitelmia vireillä, että se tempaus saattaa olla viilinsiemenelleni liikaa. Mutta ainakin siihen asti minulla on nyt tärkeä missio: pitää viilipoloiseni hengissä. 

Että kaikkea mukavaa ja erikoista se ulkomailla asuminen näemmä teettääkin. Rouva A oli tehnyt omatekoista viiliä myös Suomessa mökkiolosuhteissa. Itse uskoisin, etten saisi koskaan itsestäni Suomessa irti tämankaltaista mahtavaa marttailua, koska onhan se uskomattoman helppoa vain noutaa valmis viilipurkki kaupasta. Isoin yllätys minulle oli, kuinka lopulta vaivatonta kotiviilin valmistaminen oli ja kuinka aidonmakuista siitä syntyi! Nam.

Blogin synttäripäivä

Ja kyllä, toinen yllätys itselleni on, että blogini täytti tänään jo yhdeksän vuotta! Tämä on järjestyksessään 433. postaus ja lukukertoja teksteilleni on näiden vuosien aikana kertynyt yli 350 000. Raja meni sopivasti rikki tänään, blogin synttäripäivän aamuna. Iso kiitos siis kaikille teille lukijoilleni, uusille ja vanhoille, ja erityiskiitos kommentoineille ja lisäkysymysten esittäjille. Tästä jatketaan. 

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!