Joulukinkkusaagamme jatkui

Viime postauksessani kuvasin, kuinka joulukinkkumme hankinta meni tänä vuonna yllättäen ensin sivuraiteille ja sitten pitkän kaavan mukaan. Olisihan sen voinut arvata, ettei kinkun valmiiksi saaminen suju lisämutkitta sekään. Saimme joulun aikaan monelta taholta tiedusteluja, kuinka itsesuolattu ja uudenlaisesta kimpaleesta valmistamamme kinkku oikein onnistui. Niinpä päätin kirjoittaa siitä lyheysti myös tänne blogiini.

Lässähtikö joulu sittenkin kinkun paiston yhteydessä? Kuvassa päiväksi lässähtäneet joulukoristeet naapurustossamme. Iltaisin ovat sitten taas täydessä terässä.

Paistoaika triplaantui

Meillä oli siis kaksi reilun kilon kokoista possun pyllypalaa, jotka olimme itse ruiskusuolanneet. Näiden kimpaleiden paistoajaksi matalalla lämpötilalla olisi pitänyt riittää pari tuntia, maksimissaan puoli tuntia siihen päälle. Kinkut nostettiin varhain aattoaamuna ensin huoneenlämpööön, ja kun uunimme oli tarvittavassa lämpötilassa, ukkokulta laittoi lihapalat uuniin paistomittarin kera.

Kun kinkut olivat olleet kypsymässä liki kaksi tuntia, ei paistomittarin viisari ollut juurikaan edes värähtänyt. Käskin ukkokultaa nostamaan uunin lämpötilaa. Yksi tunti lisää ja viisari oli hievahtanut vain aavistuksen. Toivotonta! Muut uunipaistokseni odottivat omaa vuoroaan. 

Tässä vaiheessa alkoi muistin sopukoista pulpahtaa esiin kinkun paistaminen kolmen vuoden takaa. Taisi olla silloin sama tilanne. Paistoaika venyi ja venyi, ja syynä tähän oli kaasu-uunimme. Siihen oli hankala saada näin alhaisia lämpötiloja. Niinpä nostimme jälleen kerran uunin lämpötilaa. 

Viiden paistotunnin jälkeen kinkku oli jo alkanut kypsymään, mutta tavoitelämpötilasta oltiin vielä kaukana. Tässä vaiheessa epäilimme, oliko paistomittarissa vikaa. Testasimme kinkun sisälämpötilan toisella mittarilla, onneksi niitä oli talossa kaksi, mutta ei. Molemmat mittarit näyttivät samaa, liian alhaista lämpötilaa edelleen. 

Viiden ja puolen tunnin paistamisen jälkeen ehdotin jo, että nyt käännetään samperi soikoon uunistamme nupit kaakkoon, että saadaan nuo kinkut ulos ja pois uunia varaamasta. Tämä toimenpide nyt olisi mitä varmimmin tehnyt kinkuista lopulta kuivaa. Mutta ukkokulta keksi, että hän voi käydä paistamassa kinkut loppuun takapihamme grillissä. Ja sinne hän paineli kinkkujen kanssa, ja minä sain vihdoin ja viimein uunin muuhun käyttöön. Niinpä kinkkujen paistossa meni lopulta sellaiset kuusi tuntia, vaikka kyseessä oli kaksi pientä kimpaletta. Huh huh.

Näihinkin naapurin koristeisiin syttyvät iltaisin valot. Joulusää oli ennustetta huomattavasti parempi. Joka päivä aurinko ainakin pilkisti pilvien raosta, mutta öisin saatiin kovia sateita ja myrskytuulet tekivät tuhojaan aivan lähikortteleissa. 

Mutta eipä tässä vielä kaikki:

Kinkkujen kauneuskisassa häntäpään paikka

Kun kinkut olivat lopulta kypsiä, ryhdyimme irrottamaan niiden päällä olevia verkkoja, että liha saataisiin kuorrutusvaiheeseen. Toista verkkoa irrotettaessa kinkku oli ensinnäkin tarttunut paistoritilään kuin liimalla ja kyseinen kimpale hajosi osiin. Niinpä kahden kinkun kokonaisuudesta tuli surkea näky. Tuumasin, ettei tällä kyllä kinkkujen kauneuskisassa tulisi kärkipään paikkaa mitenkään. Ja tätä kirjoittaessani huomasin, etten ollut ottanut paistetuista kinkuistamme kuvan kuvaa.

Entäpä se tärkein eli maku?

Lopulta liha kuitenkin näytti koostumukseltaan ja oli maultaan aivan kuten pitikin. Ruiskusuolaus oli onnistunut yllättävänkin hyvin ja maku oli erinomainen. Ja kun jouluruoka nautittiin hämärässä kynttilänvalossa, ei toisen kinkun revennyt ulkomuotokaan häirinnyt, hihih. 

Lopulta pääsimme siis nauttimaan oikein maukkaan jouluaterian. Ja näistä kinkun osto- ja paistovahingoista viisastuneina teimme nyt muistiinpanot seuraavaa kotijoulua varten. Kun näyttää nimittäin aika kultaavan muistot ainakin kolmessa vuodessa melko lahjakkaasti. Eipä sitten tarvitse ensi jouluna taas odotella kaasu-uunin liian matalien lämpötilojen kanssa: Lisäksi meillä on nyt tiedossamme useampikin possun lihalaatu tai -nimike, josta kinkun voi valmistaa.

Ukkokulta oli kinkkua siivuttessaan napannut edes sen yhden ainoan kuvan. Olihan se suorastaan urakka, hahah, mutta valmista saatiin.

Tällainen kinkkukertomus tällä kertaa. Tämä jää vuoden 2025 viimeisimmäksi postauksekseni, joten toivotan teille hyvää uutta alkavaa vuotta 2026. Alkuvuodesta blogissani on luvassa kaksi teidän lukijoideni toivepostausta lisää ja ehkäpä myös pieni blogin vuosikatsaus 2025. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Joulu 2025

Vietämme tänä vuonna joulun kotonamme Piilaaksossa kolmen vuoden tauon jälkeen. Niinpä minusta on erityisen kiva laitella perinteisiä suomalaisia jouluruokia ja uskoisin niiden maistuvan pitkän tauon jälkeen entistäkin maukkaammilta. Tai tällä hetkellähän kaikki jouluruokamme ovat vielä suunnitteluasteella. Meidän pakastin nimittäin on muutamien muiden ruokapakasteiden lisäksi, ihanaa kyllä ja kiitos Piilaaksoon työmatkalle tulleiden ystävien, täynnä ruisleipää! Niinpä en ole voinut valmistaa esimerkiksi joululaatikoita etukäteen, vaan kokkaukseni jäävät nyt valtaosin aatonaattoon. Tilliä ja lohta lukuun ottamatta tarvikkeet olen sentään jo kaupasta hankkinut.

Tein somessa kyselyn, haluaisivatko lukijani jouluaiheisen blogipostauksen. Ja te halusitte. Kiitos vastauksistanne. Siitä se ajatus sitten lähti. :-)

Meidän joulupöytäämme kuuluvat lanttu- ja porkkanalaatikot, keitinperunat ja perinteinen harmaasuolattu kinkku. Täällä tuo joulukinkku on erikoistuote, joka pitää tilata erikoislihakaupasta etukäteen. Tiedän Piilaaksosta ainoastaan kaksi lihakauppaa, jotka niin sanotusti ymmärtävät tällaisen suomalaisen joulukinkun päälle. Paitsi täällähän tämä harmaasuolattu kinkku on nimeltään Swedish Ham, joten ruotsalaiset saavat tästä "kunnian" itselleen. Meillä joulukinkun kruunaa äidiltäni oppima herkullinen sinappinen ja omenainen kinkunkastike.

Edellisestä kotijoulustamme on jäänyt mieleen, kuinka silloin tuo pieni kahden hengen kinkkumme maksoi suorastaan maltaita. Ehkäpä pienille kinkuille oli asetettu paunahinta korkeammaksi. Tästäkin syystä päätimme tänä vuonna kokeilla ja tilata kinkku siitä toisesta lihakaupasta. Oliko valinta onnistunut? Se selviää, kun luet pidemmälle.

Joulupöytämme herkkuihin kuuluvat ehdottomasti myös graavattu lohi, herneet ja rullalle käärityt juustoviipaleet. Tänä jouluna saamme maiskutella ihanaa Oltemanni-juustoa, jonka toimme kesällä Suomesta. Sitä juustomötikkää on kuulkaas varjeltu koko syksy, että säästyy varmasti jouluun. Rosollia en valmista, mutta laitan erikseen tarjolle punajuuriviipaleita ja suolakurkkuja.

Minulle graavatun lohen kanssa pitää ehdottomasti olla sitruunaa, joita saan onnekseni poimia omalta pihaltamme. Talven sitruskausi alkaa olla mitä parhaimmissa lähtökuopissa.

Missä saan nähdä vähän vaivaa

Täällä Yhdysvalloissa perinteisten suomalaisten jouluruokien valmistus tai valmiina osto ei käy aivan yhtä lailla käden käänteessä kuin Suomessa. Esimerkiksi valmiita lanttu- ja porkkanalaatikoita ei tietenkään ole tarjolla, ei edes valmiita porkkana- ja lanttusoseita, joista laatikoiden valmistus nopeutuisi kummasti.

Myöskään graavilohi ei ole täällä yhtä yleisesti saatavilla kuin Suomessa, ja useimmiten sitä onkin vain vakuumipakattuna, jos on. Suomessa muistan nähneeni kauppojen itsensä graavaamia kaloja esimerkiksi palvelutiskeissä. Täällä suolaan lohen itse, niin saa huomattavasti maistuvampaa kuin jokin vakuumiversio olisi.

Jouluaaton lounaana meillä syödään riisipuroa. Täällä puuroriisinä toimii Arborio-riisi ja esimerkiksi tämä Calrose-merkkinen riisi. Siirapin olen tuonut Suomesta. Myöhemmin tekstistä selviää, miksi en kelpuuta amerikkalaista vastinetta tummalle siirapille.

Missä oikaisen

Piparit sen sijaan ostan aina valmiina, mitkä nekin muuten ovat ruotsalaisia, ja glögin virkaa tänä vuonna hoitaa meillä saksalainen hehkuviini. Tortut leivon itse, ja onneksi täällä myydään valmista voitaikinaa. Kaiholla aina muistelen Suomen edullisia torttutaikinoita. Täällä sattui olemaan torttutaikina juuri tarjouksessa, mutta silti 490 gramman paketti maksoi seitsemän dollaria. Normihinta olisi ollut yhdeksän dollaria. Vielä kalliimpaakin merkkiä on.

Ruotsalaisia Nyåkers-pipareita. Ovat minusta parempia kuin Annan piparkakut, joita täältä myös voi löytää muutamista kaupoista.

Myöskään luumuhilloa ei ole täällä yleisesti saatavilla ja moni suomalainen tekee torttuihin luumuhillon itse. Tai korvaa luumuhillon jollakin muulla. Varsinkin paistonkestävät luumuhillot ovat täällä todella harvinaisia, nimimerkillä ne muutamat harvat hillot kokeillut ja lopulta kaapinut hillot leivinpaperilta. Muutama vuosi sitten oli vielä myynnissä yksi todella hyvä ja paistonkestävä luumulevite, mutta nykyään sitä ei löydä enää mistään. Amazon-verkkokaupasta saisi kyseistä hilloa tilattua, mutta pieni purkki näytti nyt maksavan liki 20 dollaria. Ei kiitos.

Itse kuitenkin pidän ihan perinteisistä luumutortuista ja viime keväänä minulla kävi tuuri, kun satuin löytämään eräästä slaavikaupasta valmista luumuhilloa. Ja se tuntui kestävän paiston, olen testannut. Niinpä tänä vuonna ei tarvitse valmistaa luumuhilloa itse. 

Näin joulun aikaan kaipailen siis Suomesta monia ruokajuttuja: valmiita kasvissoseita, edullisia torttutaikinoita ja luumuhilloja, valmista luumu-rusinasoppaa, tummaa siirappia ja Aura-homejuustoa. Täältä kyllä löytyy jonkinlaista tummaa siirappia (molasses), mutta minusta sen maku ei ole lainkaan niin tuhti ja hyvä kuin suomalaisen siirapin. Ja kyllä, monet näistä kaipaamistani jutuista on itse vaivaton valmistaa, mutta kun niitä "vaivattomia" alkaa kertyä useampia, niin se kaikki vie aikaa. Ja koskapa en halua seistä joulun alla päiväkaupalla keittiössämme hellan ääressä, niin esimerkiksi joulupuuro meillä syödään ilman soppaa.

Ja tietenkin kaipaan suomalaisia suklaakonvehteja ja joulusuklaita. Viime kesänä oli onneksi Pandan suklaakonvehteja saatavilla ja ostimme tänne yhden rasian. Rasiaa on pidetty jemmassa ja pois silmistämme, ettemme vain hairahdu syömään noita aarteita liian aikaisin.

En ole syönyt neljään vuoteen Budapest-suklaita. Yhden ystävän matka Piilaaksoon ajoittui marraskuulle, jolloin näitä suklaita oli jo Suomessa myynnissä ja pyysin häntä niitä tuomaan. Iso kiitos vielä! Ja kuten kuvasta huomaatte, toista rasiaa on jo "hiukan maisteltu". Pohja pilkottaa. Vai olisiko rasia myyty vajaana? ;-)

Kinkkukatastrofi

Mutta ettepa arvaa, kuinka meidän kinkun kanssa kävi! Kinkun nouto oli sovittu sunnuntaiksi 21. päivä, jolloin kävi ilmi, ettei tämä toinen lihakauppa sitten kuitenkaan ymmärtänyt harmaasuolatun kinkun päälle. Ei sitten ollenkaan. Saamamme tuote oli ensinnäkin valmiiksi paistettu, väristä ja koostumuksesta päätellen se oli kaukana harmaasuolatusta ja ainesosaluettelossa luki ties mitä mömmöjä maltodekstriinistä ja sokerista lähtien, vaikka etiketin mukaan kinkku oli in natural juice.

Meille kinkun paistaminen itse on tärkeä jo perinteiden mutta myös kinkunkastikkeen vuoksi. Kinkusta paiston aikana valunut neste toimii kastikkeen pohjana ja oleellisena mauntuojana. Etukäteistilattu kinkkumme oli siis susi. Kyllä kolmen vuoden tauon jälkeen pitäisi saada oikeanlainen kinkku, ajattelin. Olisiko joulunviettomme nyt siis pilalla? 

Lisäksi mainittakoon, että tuo noin kolmen kilon vääränlainen kimpale maksoi lähes 110 dollaria. Tuntui ikävältä maksaa moista summaa tuotteesta, joka ei ollut tilauksemme mukainen ja jota ei edes halunnut syödä. Kun ukkokulta soitti lihakauppaan ja sanoi saaneensa väärän tuotteen, he ilmoittvatkin, etteivät he edes myy paistamattomia kinkkuja. Sepä siitä sitten. Ukkokulta palautti kinkun.

Tässä vaiheessa oli melkoinen hätä, miten näin lähellä joulua ehditään enää saamaan oikeanlainen kinkku! Toinen lihakauppa oli sunnuntaisin kiinni, eikä tietenkään olisi sanottua, että sieltä ilman ennakkotilausta kinkkua saisi. Tai se voisi olla 12 kilon kinkku. Pitkään ukkokulta googlasi eri vaihtoehtoja ja minäkin jo kaivoin paperinkeräyskassista ruokakauppojen mainoslehtisiä, millaisia valikoimia kenelläkin olisi. Yksi vartenotettava nettikauppa olisi myynyt kolmen kilon kinkkua 90 dollarilla, mutta toimitus kahdessa päivässä perille olisi maksanut toisen mokomaan lisää. Aika suolainen hinta, huh! Ikean kinkut, jos niitä sattuisi enää olemaan, ovat nekin olleet valmiiksi paistettuja.

Seuraavaksi marssimme kiivasta tahtia läheiseen hyvätasoiseen ruokakauppaan. Hyllytavarana oli sielläkin ainoastaan amerikkalaistyylisiä valmiiksi paistettuja ja toisena vaihtoehtona kypsiä ja savustettuja kinkkuja. Mutta kaupan palvelutiskistä löytyi kuin löytyikin sian peppua (pork butt roast). Nappasimme sellaisia kaksi kappaletta mukaamme, jolloin saimme lihojen yhteispainoksi 2,5 kiloa. Nyt vain jouduimme itse tekemään suolauksen ja koska jouluaatto kolkutteli jo aivan nurkan takana, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi ruiskusuolaus. Niinpä piti ostaa myös ruisku. Mutta jos ja toivon mukaan kun saamme tästä maukkaan joulukinkun, niin seuraavana Piilaakso-jouluna voisi harkita samaa. Hinta nimittäin tälle kanadalaiselle luomupossulle oli huomattavasti edullisempi, alle 40 dollaria.

Joulutunnelma usein hakusessa

Monena joulunalusaikana olemme hakeneet joulutunnelmaa naapurikaupungin saksalaistyyppisiltä joulumarkkinoilta. Tänä vuonna olin toipumassa kovasta flunssasta niiden aikaan, joten markkinat jäivät välistä. Piilaaksossa on myös useana vuonna järjestetty Kauneimmat joululaulut -tapahtuma ja niin oli tänäkin vuonna. Joulutunnelma tahtoo kuitenkin olla aina vähän hukassa melkeinpä aattoon saakka, minkä uskon johtuvan kalifornialaisesta lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Varsinkin tänä vuonna nyt joulukuussa on ollut jopa poikkeuksellisen lämmintä eivätkä talven sateet ole vielä ennen joulua alkaneet. 

Pystytimme kuusen valoineen jo joulua edeltävänä viikonloppuna, mistä joulutunnelma alkoikin mukavasti jo viriämään. Samoin olen ripustanut kuistillemme pienet jouluvalot ja ostanut ison joulutähden ulko-oven pieleen. Olemme saaneet muovikuusemme aikoinaan lahjoituksena Suomeen palanneelta ystäväperheeltä. Heitä onkin aina ihana muistella, kun kaivamme kuusen esiin.

Katukuvassa joulu on kuitenkin jo näkynyt. Luulin ensin kuvittelevani, että Piilaakson liikenne on ollut jo viime päivät tavallista hiljaisempaa. On tuntunut, että porukkaa kuhisee ainoastaan kaupoissa ja niiden parkkipaikoilla. Mutta ei se ollut pelkkää kuvitelmaani. Uutisissa nimittäin ilmoitettiin, tänä jouluna täällä San Francisco Bay Arealla on muutaman vuoden tauon jälkeen ennätysvuosi joulumatkustamisessa. Ja kun täällä asuu valtavasti meitä maahanmuuttajia, niin moni haluaa matkustaa perheidensä ja sukulaidensa luokse toisaalle. (Uutisissa kerrottiin myös, että tänä jouluna 40 miljoonasta kalifornialaisesta peräti kahdeksan miljoonaa matkustaa jouluksi jonnekin. Muutama reissaaja on siis liikkeellä.)

Tässä hiukan mallia amerikkalaisista jouluvaloista. :-D

Joulun sää

Niin, ne Kalifornian talven sateet. Tänä vuonna jouluksi näyttäisi olevan luvassa vesisadetta. En kuitenkaan valita, sillä Pohjois-Kalifornia tarvitsee kovasti vettä. Ja jos vettä tulee kaatamalla, niin onpa sitten hyvä syy pysytellä sisällä, käpertyä sohvalle viltin alle, katsella elokuvia sormet kohti sitä ainoata konvehtirasiaa. Hahah.

Tällaista joulusäätä on meille luvassa.

Vuonna 2020 meillä muuten oli myös joulun aikaan oikein kunnon rankkasateita ja joulupäivänä talomme edessä oleva puu kaatui! Olimme katsomassa televisiota ja yhtäkkiä pihalta kuului kummallinen iso tymähdys. Ja tuo iso puu kaatui siis aivan ukkokullan auton viereen, että onnettomuudessa oli mukana rutkasti onneakin. Puu oli jalkakäytävän ja ajotien välisellä kaistaleella, joten se kuului kaupungille. Ilmoitimme puun kaatumisesta ja pian kaupungin puutarhaporukka tulikin jo siistimään kaatuneen puun pois. Se oli mieleenpainuva joulupäivä se. Toivon mukaan tänä jouluna ei tapahdu mitään yhtä dramaattista.

Lopuksi vielä hiukan erikoisempia joulukorttikäänteitä

Olemme tänä vuonna tähän mennessä saaneet ruhtinaallisesti yhden perille päässeen joulukortin. No, on jonakin vuonna Suomesta lähetetty joulukortti tupsahtanut tulla vasta maaliskuussa, ettei postinkulku ole ollut varmaa ja nopeaa aina aiemminkaan. Mutta tänä vuonna kapuloita postin rattaisiin tuovat asuinmaamme tariffit. Kirjeiden ja korttien pitäisi kulkea tänne normaalisti, mutta pakettien lähetyshän ei tällä hetkellä Suomesta tänne onnistu. Postin sivuillakin lukee "Pakettien ja tavaraa sisältävien kirjeiden sekä lahjalähetysten kuljettaminen Yhdysvaltoihin on edelleen väliaikaisesti keskeytetty." Tilanne on ollut päällä jo useamman kuukauden ja aika moni amerikansuomalainen on somessa pitkin syksyä surkutellut, kuinka esimerkiksi lastensa isovanhemmat eivät pysty Suomesta lähettämään lapsenlapsilleen joululahjoja. Tämä onnistuisi ainoastaan kuriiripalveluiden kautta, mikä tulisi kaikkine maksuineen todella kalliiksi.

Meille nyt ei paketteja ole Suomesta odotettavissakaan, mutta tämä Suomen Postin USA-blokki tuli esiin myös toisessa mielenkiintoisessa paikassa. Lähetimme jälleen tänä vuonna Suomen Postin kautta Euroopassa asuville sukulaisille ja ystävillemme omakuvajoulukortit, mikä on näin kaukana ja pitkien postitusmatkojen päässä asuville ulkosuomalaisille erittäin kätevä tapa saada kortit Euroopassa perille. Kun olin viimeistelemässä tuota korttitilausta ja yritin täyttää omat tietoni, niin Postin maavalikostapa olikin poistettu Yhdysvallat kokonaan! Ainoastaan Yhdysvaltojen kaksi eri saariryhmää oli valikkoon jätetty.

Minun oli kuitenkin saatava omat yhteystietoni oikein, että ne ensinnäkin täsmäsivät sen luottokorttini yhteystietojen kanssa, millä tilauksen maksoin. Toisekseen pienenä lisäetuna tilauksen loppusummasta poistuisi tällöin arvonlisävero. Mutta tätäkin tärkeämpää oli saada oma osoitteeni oikein, ettei luottokorttimaksun kanssa tulisi sekaannuksia tai ongelmia. Jouduin sitten lopulta laittamaan asuinmaakseni Yhdysvaltain pienet erillissaaret, sillä ilman maavalintaa koko tilausta ei olisi pystynyt tekemään. Osoiteriveille sain onneksi kirjoitettua katuosoitteemme ja Kalifornian, ja lopulta sekä tilaus että maksu onnistuivat. Ja ainakaan tähän mennessä maksusta ei ole tullut ihmettelyjä. Huh!

Kaupassa oli erikoisia jouluruusuja. Uloimmat terälehdet olivat tummanvihreitä, keskellä punainen ja valkoinen osa.

Näiden upeiden kolmiväristen ruusujen myötä toivotan teille lukijoilleni oikein hyvää joulun aikaa! Minä jään jännäämään, millainen joulukinkku meille nyt lopulta tulee. Teille sanon taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Pinkova kissa piinkovassa Piilaaksossa

Elämä on kyllä järjestynyt ihanasti. Emme ole saaneet lukuisista pyynnöistämme huolimatta lupaa ottaa nykyisen vuokrakotiimme omaa kissaa, mutta tämä lemmikkiasia onkin hoitunut toisella tavalla. Jo useampi vuosi sitten pihapiirissämme alkoi liikkua ensin yksi, sitten jo toinenkin villikissa. Rakensimme ukkokullan kanssa kissojen luottamusta useamman vuoden ajan sinnikkäällä syöttämisellä ja lähestymisyrityksillä. Todella moni lähelle pyrkiminen vaati alkuun kuitenkin deseittäin desinfiointiainetta ja pari pakettia laastaria, onneksi ei sentään lääkärikäyntiä, mikä sekään ei olisi mahdoton lopputulos, kun kyseessä on villikissat. Kunnes sitten yks' kaks' eräänä päivänä ensimmäinen kissa antautui kosketukselle. Ihme oli tapahtunut. Pian silityksille antautui jo toinenkin.

Tänä päivänä vuosien kesyttämistyön tuloksena nämä ennen niin arat, sähisevät ja ärisevät kissat useimmiten tepastelevat kutsuttaessa jopa kohti silityksille, mikä toki on aika epäkissamaista käytöstä. Ja nyt voisin sanoa näiden suloisten karvapallojen alkavan olla jo melkeinpä perheenjäseniä, vaikka ulkokissoja yhä ovatkin.

Tässä on Masha. Kissa näytti jo täysikokoiselta, toki laihalta, kun näimme sen vilahtavan pihassamme ensimmäistä kertaa. Tämä kuva on otettu kuukausi pari sitten. Aloimme kutsua kissaa ensin Mashaksi, koska ystävillämme oli tuolloin täsmälleen samanvärinen Masha-kissa. Lopulta nimi jäi. Meidän Mashan erikoisuuksina ovat yksi puuttuva kulmahammas ja söpöäkin söpömpi töpöhäntä. 

Myös naapurustomme on huomannut tämän kissojen ja meidän luottamuksellisen yhteiselon. Kissat eivät ensinnäkään anna kenenkään muun rapsuttaa itseään, eivät yleensä päästä muita ihmisiä edes lähelle. Luottamus ihmisiin rajoittuu vain meihin. Naapurustomme on myös kertonut, että kissamme kyllä tietävät, olemmeko kotona vai emme. Ja kissat käyttäytyvät kuulemma täysin eri tavalla, jos olemme pidempään poissa. Silloin kissat käyvät ainoastaan pikaisesti syömässä kuistin ruoka-automaatilla, jonka olemme heille ajastaneet, mutta eivät jää loikoilemaan esimerkiksi ulko-ovemme läheisyyteen. Jos taas olemme kotosalla, kissat viihtyvät etu- tai takapihallamme ja tykkäävät seurata jokaista liikettämme uteliaana. Ja on hassua, että kun olemme nyt muutamaan kertaan saapuneet jostakin reissustamme kotiin keskellä yötä, niin kissoista ainakin toinen tulee heti kuistille meitä jo tervehtimään. Vaikka muona on kilahtanut ajastetusti kuppiin, on rapsutuksia ja ylimääräisiä herkkupaloja taidettu kuitenkin kaivata. Ihanaa!

Olemme asentaneet ruoka-automaatille myös nettikameran, joka nauhoittaa videota havaitessaan liikettä. Tuon kameran avulla saamme seurattua kissoja ja niiden ruokailua, mutta myös opossumien ja pesukarhujen tolskausta, kun olemme poissa. Ja täytyy sanoa, että pidemmillä reissuilla on alkanut jo itsekin ikävöimään kissoja. Kameran ja videoiden avulla on kuitenkin ollut helppo tarkistaa, että kotona kissoilla on niin sanotusti kaikki hyvin.

Tässä on Pörrö. Pörrö ei ollut vielä varmaan kasvanut aivan aikuiskokoon, kun näimme pihassamme ensimmäistä kertaa. Kissa liikuskeli tontillamme keväästä, jolloin sen turkki oli aivan mahdottoman pörheä ja häntä oli upea ja paksu kuin pölyhuiska. Kun sitten Suomessa vietetyn kesäloman jälkeen näimme kissan pidemmän tauon jälkeen, olikin talviturkki karissut pois ja Pörrön häntäkin melkoisen ohut luikku. Mutta Pörrö-nimi jäi. Naapureille hän on Fluffy. 

Vaikutus arkeen

Nykyään huomaan, miten monessa asiassa otamme jo kissat huomioon. Kuten yhdessä postauksessanikin kirjoitin: Kahvisäkki olisi houkutellut kissat kynsineen paikalle. Niinpä en laittanut kahvisäkkiä takapihallemme. Samoin cayennepippuria takapihamme nurkkiin levittäessä ajattelin ulkokissojamme. Toisaalta niiden parhainta, etteivät saisi pesukarhujen ulosteista mitään tartuntaa, mutta toisaalta niiden neniä, sillä äkäinen pippuri ei varmasti tunnu miellyttävältä kissojemmekaan sieraimissa.

Lisäksi kissat vaikuttavat jo omaan perusarjen käytökseemmekin. Kun jonakin aamuna jompi kumpi kissoista on päättänyt jäädä aamuateriointinsa jälkeen kuistimme kynnysmatolle ns. bread loaf -asentoon, kuten täällä kutsutaan, niin ukkokulta lähtee töihin talomme sivuovea käyttäen. Ettei nyt vain kissan nokoset ja zen-hetki häiriintyisi, hahah. Samoin naapurin rouva kertoi, että oli kerran tullut ruokakaupasta kotipihaan ja huomannut kasseja kantaessaan toisen kissoistamme loikoilevan heidän kynnysmatollaan. Hän oli kääntynyt kannoillaan ja tuonut painavat ruokaostokset sivuovesta sisään. Ettei vain kissan tarvitsisi nousta.

Tämä on nykyään aika tyypillinen näky, kun avaan aamulla verhot. Ihana aamutervehdys! Molemmat kissat odottamassa aamurapsutuksia ja lisäherkkuja, vaikka automaatissakin olisi ruokaa. Kuvassa molempien ilmeissä pientä tympääntymisen merkkiä, sillä toisen kissan läsnäolo ärsyttää. Joinakin aamuina menee kissojen kanssa ruokaerotuomarina niin, ettei ehdi itselleen edes aamukahvia keittää. 

Muutamana aamuna olen puolestani katsonut ikkunasta ja saanut makeat naurut, kun oranssi paholaisemme saa aamuhepulit ja pinkoo etupihaamme edestakaisin. Ehkä katti näkee pieniä vihreitä miehiä vai ovatko ne kissamaailmassa sitten pieniä vihreitä hiiriä, mene ja tiedä. Mutta meno on joinakin aamuina kerrassaan vauhdikasta. Ja suoraan sanoen olen ollut yllättynyt, että tuo hiukan pulskistunut oranssi kissamme edelleen singahtelee sellaisella nopeudella. (Tästä pinkomisesta muodostui myös postaukseni otsikko. Se ei ole 100-prosenttisesti paikkaansapitävä, sillä Piilaakso ei ole piinkova, mutta oli mukava leikitellä suomen kielellä.)

Molemmat kissat ovat niin omia persooniaan ja olemme jo hyvin oppineet kumpaisenkin vinkeet. Pörrö osaa maukua suorastaan sydäntäsärkevästi, joten kyllä siinä useimmiten herkkupussin suu aukeaa. Masha vuorostaan on kouluttanut meidät orjallisiksi palvelijoikseen. Tulee jalkoihin kiehnäämään ja vaatimaan herkkuja tai vähintäänkin kuivamuonaa, mutta haluaa kuitenkin ensin muutaman silityksen päähän, ennen kuin Hänen Ylhäisyytensä alkaa annettuja ruokia syömään. Ihania rituaaleja ovat kehittäneet.

Alku oli hankalaa myös kissoilla keskenään

Varsinkin aluksi kissat tappelivat rajusti, jos osuivat tontillemme samaan aikaan. Nykyään sopu on antanut jo paremmin sijaa. Ovatpa olleet jo muutaman kerran takapihallamme oikein samalla aurinkovuoteella nukkumassakin, toki eri päissä patjaa. Harmillisesti oranssi kissa ei kuitenkaan tahdo päästä irti kiusaajaluonteestaan. Se yrittää käyttäytyä valtiaan tavoin varsinkin ruokakupeilla, joita kissoille on siis asennettu kaksin kappalein, ettei yhdestä tarvitsisi riidellä. Pörrö on onneksi oppinut jo puolustautumaan, eikä enää jää joka kerta alakynteen. Mutta mikä hauskaa, tämä oranssi kissa ei äännellyt sähinää kummemmin ensimmäisinä vuosina ollenkaan, mutta oppi käheän ja narahtelevan naukumisensa toiselta kissalta. Pörrö onkin ollut naukumisessaan mestari pienestä pitäen, osaa naukua halutessaan ns. korkealta ja kovaa.

Vuosirytmi

Kissojen vuosirytmikin on tullut meille jo tutuksi. Loppuvuodesta kissoillamme alkaa aina ns. massakausi. Molemmat kasvattavat turkkiaan paksummaksi talven varalle ja ruoan menekistä päätellen keräävät ahkerasti myös hyvää eristettä luidensa ympärille. Ruokakupit tyhjenevät hujauksessa ja tuntuu, että nälkä on loputon. Tänäkin aamuna ulkolämpötila oli vain +6 astetta, joten vararavintoa saa todella olla. Myös etuoven kynnysmatto houkuttelee kylminä aamuina kissoja, sillä oven alta huokuu lämpöä sisältä.

Kesäisin ruokimme kissoja aina hiukan kevyemmillä kesäeväillä, varsinkin kun oranssilla katilla tahtoo tulla painoa liikaa. Pörrö liikkuu enemmän ja isommalla alueella, joten ylimääräiset kilot ovat pysyneet pois. Talven lähestyessä ryhdymme sitten asteittain vaihtamaan kissojen kuivamuonan talviversioon eli hiukan kaloririkkaampaan vaihtoehtoon. Välillä annamme kissoille myös märkäruokaa ja sitäkin tuntuu kylminä talvikuukausina menevän isompia annoksia.

Tämä huvitti. Meille oli tulossa kissanruokasäkkejä pakettitoimituksena ja toimittaja lähetti etukäteen tämän viestin. Kuinkas me taataan, että polku ovelle on avoin? Jos Masha tai Pörrö päättää makoilla kulkuväylällä, niin siinä sitten makoilevat. :-)

Kissakuumetta edelleen aika ajoin enemmän

Olemme siis aivan hurahtaneet näihin kissoihimme. Tai ylipäätään kissoihin. Ja viime joulunahan meille oli käydä melkeinpä köpelösti. Olimme joululomalla Belizessä ja yhtenä etappina pysähdyimme paikallisessa löytökissakodissa. Se sijaitsi keskellä viidakkoa ja paikalla oli sillä hetkellä peräti 79 kissaa. Iso osa niistä oli aivan valtavan sosiaalisia ja huomionkipeitä. Sydän suli täysin velliksi monen katin kohdalla. Oli siis todella hankala olla adoptoimatta sieltä mukaansa yhtään ainoata kissaa, ja iso prosessihan sellainen toki olisi ollutkin, tuoda eri maahan jne. Ja kun edelleenkään vuokrasopimuksemme ei useista neuvotteluistamme huolimatta kissaa salli. Kun palasimme Belizestä kotiin, teimme tuolle löytökissakodille kuitenkin rahalahjoituksen, joita paikka kovasti toivoi. Ehkäpä tänä jouluna voisimmekin tehdä sen uudestaan.

Lisää hyvää mieltä

David Attenborough jakaa sometilillään erilaisia faktatietoja eläimistä. Kissoista David on todennut, että ulkokissojen keskimääräinen elinikä on kolme vuotta ja sisäkissojen 16 vuotta tai enemmän. Niinpä näiden meidän ulkona asustelevien puolikesyyntyneiden villikissojen kohdalla voin todeta, että olemme saaneet molempien elinikää pidennettyä. Ja kun varsinkin toinen kissoista on tarvinnut välillä myös matolääkitystä, niin uskoisin myös kissojen elämänlaadun olleen hoitomme ja ruokintamme ansiosta paremmalla tolalla.

Tässä masut pulleina aamupalan jälkeen naapurin piha-aidan päällä tähystämässä. Talviturkit alkavat olla pian täydessä loistossa. Katteja saa todella harvoin yhteiskuvaan, kun eivät liiasta läheisyydestä keskenään tykkää. Ehkä tässä vallitsee rauha maassa, sillä molemmat ovat saaneet sapuskansa.

Hauska yhteensattuma muuten on, että ostin kauan, kauan sitten meille kaksi koristeellista kissakäsipyyhettä. Aika sattumaa se, että meidän pihakissoiksi tuli juuri näiden pyyhkeiden väriset kaksi kissaa, oranssi ja tumma. Kuinka olisi käynyt, jos olisin ostanut käsipyyhkeitä vielä useamman?

Tällaiset kissakuulumiset tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!