Joulukinkkusaagamme jatkui

Viime postauksessani kuvasin, kuinka joulukinkkumme hankinta meni tänä vuonna yllättäen ensin sivuraiteille ja sitten pitkän kaavan mukaan. Olisihan sen voinut arvata, ettei kinkun valmiiksi saaminen suju lisämutkitta sekään. Saimme joulun aikaan monelta taholta tiedusteluja, kuinka itsesuolattu ja uudenlaisesta kimpaleesta valmistamamme kinkku oikein onnistui. Niinpä päätin kirjoittaa siitä lyheysti myös tänne blogiini.

Lässähtikö joulu sittenkin kinkun paiston yhteydessä? Kuvassa päiväksi lässähtäneet joulukoristeet naapurustossamme. Iltaisin ovat sitten taas täydessä terässä.

Paistoaika triplaantui

Meillä oli siis kaksi reilun kilon kokoista possun pyllypalaa, jotka olimme itse ruiskusuolanneet. Näiden kimpaleiden paistoajaksi matalalla lämpötilalla olisi pitänyt riittää pari tuntia, maksimissaan puoli tuntia siihen päälle. Kinkut nostettiin varhain aattoaamuna ensin huoneenlämpööön, ja kun uunimme oli tarvittavassa lämpötilassa, ukkokulta laittoi lihapalat uuniin paistomittarin kera.

Kun kinkut olivat olleet kypsymässä liki kaksi tuntia, ei paistomittarin viisari ollut juurikaan edes värähtänyt. Käskin ukkokultaa nostamaan uunin lämpötilaa. Yksi tunti lisää ja viisari oli hievahtanut vain aavistuksen. Toivotonta! Muut uunipaistokseni odottivat omaa vuoroaan. 

Tässä vaiheessa alkoi muistin sopukoista pulpahtaa esiin kinkun paistaminen kolmen vuoden takaa. Taisi olla silloin sama tilanne. Paistoaika venyi ja venyi, ja syynä tähän oli kaasu-uunimme. Siihen oli hankala saada näin alhaisia lämpötiloja. Niinpä nostimme jälleen kerran uunin lämpötilaa. 

Viiden paistotunnin jälkeen kinkku oli jo alkanut kypsymään, mutta tavoitelämpötilasta oltiin vielä kaukana. Tässä vaiheessa epäilimme, oliko paistomittarissa vikaa. Testasimme kinkun sisälämpötilan toisella mittarilla, onneksi niitä oli talossa kaksi, mutta ei. Molemmat mittarit näyttivät samaa, liian alhaista lämpötilaa edelleen. 

Viiden ja puolen tunnin paistamisen jälkeen ehdotin jo, että nyt käännetään samperi soikoon uunistamme nupit kaakkoon, että saadaan nuo kinkut ulos ja pois uunia varaamasta. Tämä toimenpide nyt olisi mitä varmimmin tehnyt kinkuista lopulta kuivaa. Mutta ukkokulta keksi, että hän voi käydä paistamassa kinkut loppuun takapihamme grillissä. Ja sinne hän paineli kinkkujen kanssa, ja minä sain vihdoin ja viimein uunin muuhun käyttöön. Niinpä kinkkujen paistossa meni lopulta sellaiset kuusi tuntia, vaikka kyseessä oli kaksi pientä kimpaletta. Huh huh.

Näihinkin naapurin koristeisiin syttyvät iltaisin valot. Joulusää oli ennustetta huomattavasti parempi. Joka päivä aurinko ainakin pilkisti pilvien raosta, mutta öisin saatiin kovia sateita ja myrskytuulet tekivät tuhojaan aivan lähikortteleissa. 

Mutta eipä tässä vielä kaikki:

Kinkkujen kauneuskisassa häntäpään paikka

Kun kinkut olivat lopulta kypsiä, ryhdyimme irrottamaan niiden päällä olevia verkkoja, että liha saataisiin kuorrutusvaiheeseen. Toista verkkoa irrotettaessa kinkku oli ensinnäkin tarttunut paistoritilään kuin liimalla ja kyseinen kimpale hajosi osiin. Niinpä kahden kinkun kokonaisuudesta tuli surkea näky. Tuumasin, ettei tällä kyllä kinkkujen kauneuskisassa tulisi kärkipään paikkaa mitenkään. Ja tätä kirjoittaessani huomasin, etten ollut ottanut paistetuista kinkuistamme kuvan kuvaa.

Entäpä se tärkein eli maku?

Lopulta liha kuitenkin näytti koostumukseltaan ja oli maultaan aivan kuten pitikin. Ruiskusuolaus oli onnistunut yllättävänkin hyvin ja maku oli erinomainen. Ja kun jouluruoka nautittiin hämärässä kynttilänvalossa, ei toisen kinkun revennyt ulkomuotokaan häirinnyt, hihih. 

Lopulta pääsimme siis nauttimaan oikein maukkaan jouluaterian. Ja näistä kinkun osto- ja paistovahingoista viisastuneina teimme nyt muistiinpanot seuraavaa kotijoulua varten. Kun näyttää nimittäin aika kultaavan muistot ainakin kolmessa vuodessa melko lahjakkaasti. Eipä sitten tarvitse ensi jouluna taas odotella kaasu-uunin liian matalien lämpötilojen kanssa: Lisäksi meillä on nyt tiedossamme useampikin possun lihalaatu tai -nimike, josta kinkun voi valmistaa.

Ukkokulta oli kinkkua siivuttessaan napannut edes sen yhden ainoan kuvan. Olihan se suorastaan urakka, hahah, mutta valmista saatiin.

Tällainen kinkkukertomus tällä kertaa. Tämä jää vuoden 2025 viimeisimmäksi postauksekseni, joten toivotan teille hyvää uutta alkavaa vuotta 2026. Alkuvuodesta blogissani on luvassa kaksi teidän lukijoideni toivepostausta lisää ja ehkäpä myös pieni blogin vuosikatsaus 2025. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Joulu 2025

Vietämme tänä vuonna joulun kotonamme Piilaaksossa kolmen vuoden tauon jälkeen. Niinpä minusta on erityisen kiva laitella perinteisiä suomalaisia jouluruokia ja uskoisin niiden maistuvan pitkän tauon jälkeen entistäkin maukkaammilta. Tai tällä hetkellähän kaikki jouluruokamme ovat vielä suunnitteluasteella. Meidän pakastin nimittäin on muutamien muiden ruokapakasteiden lisäksi, ihanaa kyllä ja kiitos Piilaaksoon työmatkalle tulleiden ystävien, täynnä ruisleipää! Niinpä en ole voinut valmistaa esimerkiksi joululaatikoita etukäteen, vaan kokkaukseni jäävät nyt valtaosin aatonaattoon. Tilliä ja lohta lukuun ottamatta tarvikkeet olen sentään jo kaupasta hankkinut.

Tein somessa kyselyn, haluaisivatko lukijani jouluaiheisen blogipostauksen. Ja te halusitte. Kiitos vastauksistanne. Siitä se ajatus sitten lähti. :-)

Meidän joulupöytäämme kuuluvat lanttu- ja porkkanalaatikot, keitinperunat ja perinteinen harmaasuolattu kinkku. Täällä tuo joulukinkku on erikoistuote, joka pitää tilata erikoislihakaupasta etukäteen. Tiedän Piilaaksosta ainoastaan kaksi lihakauppaa, jotka niin sanotusti ymmärtävät tällaisen suomalaisen joulukinkun päälle. Paitsi täällähän tämä harmaasuolattu kinkku on nimeltään Swedish Ham, joten ruotsalaiset saavat tästä "kunnian" itselleen. Meillä joulukinkun kruunaa äidiltäni oppima herkullinen sinappinen ja omenainen kinkunkastike.

Edellisestä kotijoulustamme on jäänyt mieleen, kuinka silloin tuo pieni kahden hengen kinkkumme maksoi suorastaan maltaita. Ehkäpä pienille kinkuille oli asetettu paunahinta korkeammaksi. Tästäkin syystä päätimme tänä vuonna kokeilla ja tilata kinkku siitä toisesta lihakaupasta. Oliko valinta onnistunut? Se selviää, kun luet pidemmälle.

Joulupöytämme herkkuihin kuuluvat ehdottomasti myös graavattu lohi, herneet ja rullalle käärityt juustoviipaleet. Tänä jouluna saamme maiskutella ihanaa Oltemanni-juustoa, jonka toimme kesällä Suomesta. Sitä juustomötikkää on kuulkaas varjeltu koko syksy, että säästyy varmasti jouluun. Rosollia en valmista, mutta laitan erikseen tarjolle punajuuriviipaleita ja suolakurkkuja.

Minulle graavatun lohen kanssa pitää ehdottomasti olla sitruunaa, joita saan onnekseni poimia omalta pihaltamme. Talven sitruskausi alkaa olla mitä parhaimmissa lähtökuopissa.

Missä saan nähdä vähän vaivaa

Täällä Yhdysvalloissa perinteisten suomalaisten jouluruokien valmistus tai valmiina osto ei käy aivan yhtä lailla käden käänteessä kuin Suomessa. Esimerkiksi valmiita lanttu- ja porkkanalaatikoita ei tietenkään ole tarjolla, ei edes valmiita porkkana- ja lanttusoseita, joista laatikoiden valmistus nopeutuisi kummasti.

Myöskään graavilohi ei ole täällä yhtä yleisesti saatavilla kuin Suomessa, ja useimmiten sitä onkin vain vakuumipakattuna, jos on. Suomessa muistan nähneeni kauppojen itsensä graavaamia kaloja esimerkiksi palvelutiskeissä. Täällä suolaan lohen itse, niin saa huomattavasti maistuvampaa kuin jokin vakuumiversio olisi.

Jouluaaton lounaana meillä syödään riisipuroa. Täällä puuroriisinä toimii Arborio-riisi ja esimerkiksi tämä Calrose-merkkinen riisi. Siirapin olen tuonut Suomesta. Myöhemmin tekstistä selviää, miksi en kelpuuta amerikkalaista vastinetta tummalle siirapille.

Missä oikaisen

Piparit sen sijaan ostan aina valmiina, mitkä nekin muuten ovat ruotsalaisia, ja glögin virkaa tänä vuonna hoitaa meillä saksalainen hehkuviini. Tortut leivon itse, ja onneksi täällä myydään valmista voitaikinaa. Kaiholla aina muistelen Suomen edullisia torttutaikinoita. Täällä sattui olemaan torttutaikina juuri tarjouksessa, mutta silti 490 gramman paketti maksoi seitsemän dollaria. Normihinta olisi ollut yhdeksän dollaria. Vielä kalliimpaakin merkkiä on.

Ruotsalaisia Nyåkers-pipareita. Ovat minusta parempia kuin Annan piparkakut, joita täältä myös voi löytää muutamista kaupoista.

Myöskään luumuhilloa ei ole täällä yleisesti saatavilla ja moni suomalainen tekee torttuihin luumuhillon itse. Tai korvaa luumuhillon jollakin muulla. Varsinkin paistonkestävät luumuhillot ovat täällä todella harvinaisia, nimimerkillä ne muutamat harvat hillot kokeillut ja lopulta kaapinut hillot leivinpaperilta. Muutama vuosi sitten oli vielä myynnissä yksi todella hyvä ja paistonkestävä luumulevite, mutta nykyään sitä ei löydä enää mistään. Amazon-verkkokaupasta saisi kyseistä hilloa tilattua, mutta pieni purkki näytti nyt maksavan liki 20 dollaria. Ei kiitos.

Itse kuitenkin pidän ihan perinteisistä luumutortuista ja viime keväänä minulla kävi tuuri, kun satuin löytämään eräästä slaavikaupasta valmista luumuhilloa. Ja se tuntui kestävän paiston, olen testannut. Niinpä tänä vuonna ei tarvitse valmistaa luumuhilloa itse. 

Näin joulun aikaan kaipailen siis Suomesta monia ruokajuttuja: valmiita kasvissoseita, edullisia torttutaikinoita ja luumuhilloja, valmista luumu-rusinasoppaa, tummaa siirappia ja Aura-homejuustoa. Täältä kyllä löytyy jonkinlaista tummaa siirappia (molasses), mutta minusta sen maku ei ole lainkaan niin tuhti ja hyvä kuin suomalaisen siirapin. Ja kyllä, monet näistä kaipaamistani jutuista on itse vaivaton valmistaa, mutta kun niitä "vaivattomia" alkaa kertyä useampia, niin se kaikki vie aikaa. Ja koskapa en halua seistä joulun alla päiväkaupalla keittiössämme hellan ääressä, niin esimerkiksi joulupuuro meillä syödään ilman soppaa.

Ja tietenkin kaipaan suomalaisia suklaakonvehteja ja joulusuklaita. Viime kesänä oli onneksi Pandan suklaakonvehteja saatavilla ja ostimme tänne yhden rasian. Rasiaa on pidetty jemmassa ja pois silmistämme, ettemme vain hairahdu syömään noita aarteita liian aikaisin.

En ole syönyt neljään vuoteen Budapest-suklaita. Yhden ystävän matka Piilaaksoon ajoittui marraskuulle, jolloin näitä suklaita oli jo Suomessa myynnissä ja pyysin häntä niitä tuomaan. Iso kiitos vielä! Ja kuten kuvasta huomaatte, toista rasiaa on jo "hiukan maisteltu". Pohja pilkottaa. Vai olisiko rasia myyty vajaana? ;-)

Kinkkukatastrofi

Mutta ettepa arvaa, kuinka meidän kinkun kanssa kävi! Kinkun nouto oli sovittu sunnuntaiksi 21. päivä, jolloin kävi ilmi, ettei tämä toinen lihakauppa sitten kuitenkaan ymmärtänyt harmaasuolatun kinkun päälle. Ei sitten ollenkaan. Saamamme tuote oli ensinnäkin valmiiksi paistettu, väristä ja koostumuksesta päätellen se oli kaukana harmaasuolatusta ja ainesosaluettelossa luki ties mitä mömmöjä maltodekstriinistä ja sokerista lähtien, vaikka etiketin mukaan kinkku oli in natural juice.

Meille kinkun paistaminen itse on tärkeä jo perinteiden mutta myös kinkunkastikkeen vuoksi. Kinkusta paiston aikana valunut neste toimii kastikkeen pohjana ja oleellisena mauntuojana. Etukäteistilattu kinkkumme oli siis susi. Kyllä kolmen vuoden tauon jälkeen pitäisi saada oikeanlainen kinkku, ajattelin. Olisiko joulunviettomme nyt siis pilalla? 

Lisäksi mainittakoon, että tuo noin kolmen kilon vääränlainen kimpale maksoi lähes 110 dollaria. Tuntui ikävältä maksaa moista summaa tuotteesta, joka ei ollut tilauksemme mukainen ja jota ei edes halunnut syödä. Kun ukkokulta soitti lihakauppaan ja sanoi saaneensa väärän tuotteen, he ilmoittvatkin, etteivät he edes myy paistamattomia kinkkuja. Sepä siitä sitten. Ukkokulta palautti kinkun.

Tässä vaiheessa oli melkoinen hätä, miten näin lähellä joulua ehditään enää saamaan oikeanlainen kinkku! Toinen lihakauppa oli sunnuntaisin kiinni, eikä tietenkään olisi sanottua, että sieltä ilman ennakkotilausta kinkkua saisi. Tai se voisi olla 12 kilon kinkku. Pitkään ukkokulta googlasi eri vaihtoehtoja ja minäkin jo kaivoin paperinkeräyskassista ruokakauppojen mainoslehtisiä, millaisia valikoimia kenelläkin olisi. Yksi vartenotettava nettikauppa olisi myynyt kolmen kilon kinkkua 90 dollarilla, mutta toimitus kahdessa päivässä perille olisi maksanut toisen mokomaan lisää. Aika suolainen hinta, huh! Ikean kinkut, jos niitä sattuisi enää olemaan, ovat nekin olleet valmiiksi paistettuja.

Seuraavaksi marssimme kiivasta tahtia läheiseen hyvätasoiseen ruokakauppaan. Hyllytavarana oli sielläkin ainoastaan amerikkalaistyylisiä valmiiksi paistettuja ja toisena vaihtoehtona kypsiä ja savustettuja kinkkuja. Mutta kaupan palvelutiskistä löytyi kuin löytyikin sian peppua (pork butt roast). Nappasimme sellaisia kaksi kappaletta mukaamme, jolloin saimme lihojen yhteispainoksi 2,5 kiloa. Nyt vain jouduimme itse tekemään suolauksen ja koska jouluaatto kolkutteli jo aivan nurkan takana, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi ruiskusuolaus. Niinpä piti ostaa myös ruisku. Mutta jos ja toivon mukaan kun saamme tästä maukkaan joulukinkun, niin seuraavana Piilaakso-jouluna voisi harkita samaa. Hinta nimittäin tälle kanadalaiselle luomupossulle oli huomattavasti edullisempi, alle 40 dollaria.

Joulutunnelma usein hakusessa

Monena joulunalusaikana olemme hakeneet joulutunnelmaa naapurikaupungin saksalaistyyppisiltä joulumarkkinoilta. Tänä vuonna olin toipumassa kovasta flunssasta niiden aikaan, joten markkinat jäivät välistä. Piilaaksossa on myös useana vuonna järjestetty Kauneimmat joululaulut -tapahtuma ja niin oli tänäkin vuonna. Joulutunnelma tahtoo kuitenkin olla aina vähän hukassa melkeinpä aattoon saakka, minkä uskon johtuvan kalifornialaisesta lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Varsinkin tänä vuonna nyt joulukuussa on ollut jopa poikkeuksellisen lämmintä eivätkä talven sateet ole vielä ennen joulua alkaneet. 

Pystytimme kuusen valoineen jo joulua edeltävänä viikonloppuna, mistä joulutunnelma alkoikin mukavasti jo viriämään. Samoin olen ripustanut kuistillemme pienet jouluvalot ja ostanut ison joulutähden ulko-oven pieleen. Olemme saaneet muovikuusemme aikoinaan lahjoituksena Suomeen palanneelta ystäväperheeltä. Heitä onkin aina ihana muistella, kun kaivamme kuusen esiin.

Katukuvassa joulu on kuitenkin jo näkynyt. Luulin ensin kuvittelevani, että Piilaakson liikenne on ollut jo viime päivät tavallista hiljaisempaa. On tuntunut, että porukkaa kuhisee ainoastaan kaupoissa ja niiden parkkipaikoilla. Mutta ei se ollut pelkkää kuvitelmaani. Uutisissa nimittäin ilmoitettiin, tänä jouluna täällä San Francisco Bay Arealla on muutaman vuoden tauon jälkeen ennätysvuosi joulumatkustamisessa. Ja kun täällä asuu valtavasti meitä maahanmuuttajia, niin moni haluaa matkustaa perheidensä ja sukulaidensa luokse toisaalle. (Uutisissa kerrottiin myös, että tänä jouluna 40 miljoonasta kalifornialaisesta peräti kahdeksan miljoonaa matkustaa jouluksi jonnekin. Muutama reissaaja on siis liikkeellä.)

Tässä hiukan mallia amerikkalaisista jouluvaloista. :-D

Joulun sää

Niin, ne Kalifornian talven sateet. Tänä vuonna jouluksi näyttäisi olevan luvassa vesisadetta. En kuitenkaan valita, sillä Pohjois-Kalifornia tarvitsee kovasti vettä. Ja jos vettä tulee kaatamalla, niin onpa sitten hyvä syy pysytellä sisällä, käpertyä sohvalle viltin alle, katsella elokuvia sormet kohti sitä ainoata konvehtirasiaa. Hahah.

Tällaista joulusäätä on meille luvassa.

Vuonna 2020 meillä muuten oli myös joulun aikaan oikein kunnon rankkasateita ja joulupäivänä talomme edessä oleva puu kaatui! Olimme katsomassa televisiota ja yhtäkkiä pihalta kuului kummallinen iso tymähdys. Ja tuo iso puu kaatui siis aivan ukkokullan auton viereen, että onnettomuudessa oli mukana rutkasti onneakin. Puu oli jalkakäytävän ja ajotien välisellä kaistaleella, joten se kuului kaupungille. Ilmoitimme puun kaatumisesta ja pian kaupungin puutarhaporukka tulikin jo siistimään kaatuneen puun pois. Se oli mieleenpainuva joulupäivä se. Toivon mukaan tänä jouluna ei tapahdu mitään yhtä dramaattista.

Lopuksi vielä hiukan erikoisempia joulukorttikäänteitä

Olemme tänä vuonna tähän mennessä saaneet ruhtinaallisesti yhden perille päässeen joulukortin. No, on jonakin vuonna Suomesta lähetetty joulukortti tupsahtanut tulla vasta maaliskuussa, ettei postinkulku ole ollut varmaa ja nopeaa aina aiemminkaan. Mutta tänä vuonna kapuloita postin rattaisiin tuovat asuinmaamme tariffit. Kirjeiden ja korttien pitäisi kulkea tänne normaalisti, mutta pakettien lähetyshän ei tällä hetkellä Suomesta tänne onnistu. Postin sivuillakin lukee "Pakettien ja tavaraa sisältävien kirjeiden sekä lahjalähetysten kuljettaminen Yhdysvaltoihin on edelleen väliaikaisesti keskeytetty." Tilanne on ollut päällä jo useamman kuukauden ja aika moni amerikansuomalainen on somessa pitkin syksyä surkutellut, kuinka esimerkiksi lastensa isovanhemmat eivät pysty Suomesta lähettämään lapsenlapsilleen joululahjoja. Tämä onnistuisi ainoastaan kuriiripalveluiden kautta, mikä tulisi kaikkine maksuineen todella kalliiksi.

Meille nyt ei paketteja ole Suomesta odotettavissakaan, mutta tämä Suomen Postin USA-blokki tuli esiin myös toisessa mielenkiintoisessa paikassa. Lähetimme jälleen tänä vuonna Suomen Postin kautta Euroopassa asuville sukulaisille ja ystävillemme omakuvajoulukortit, mikä on näin kaukana ja pitkien postitusmatkojen päässä asuville ulkosuomalaisille erittäin kätevä tapa saada kortit Euroopassa perille. Kun olin viimeistelemässä tuota korttitilausta ja yritin täyttää omat tietoni, niin Postin maavalikostapa olikin poistettu Yhdysvallat kokonaan! Ainoastaan Yhdysvaltojen kaksi eri saariryhmää oli valikkoon jätetty.

Minun oli kuitenkin saatava omat yhteystietoni oikein, että ne ensinnäkin täsmäsivät sen luottokorttini yhteystietojen kanssa, millä tilauksen maksoin. Toisekseen pienenä lisäetuna tilauksen loppusummasta poistuisi tällöin arvonlisävero. Mutta tätäkin tärkeämpää oli saada oma osoitteeni oikein, ettei luottokorttimaksun kanssa tulisi sekaannuksia tai ongelmia. Jouduin sitten lopulta laittamaan asuinmaakseni Yhdysvaltain pienet erillissaaret, sillä ilman maavalintaa koko tilausta ei olisi pystynyt tekemään. Osoiteriveille sain onneksi kirjoitettua katuosoitteemme ja Kalifornian, ja lopulta sekä tilaus että maksu onnistuivat. Ja ainakaan tähän mennessä maksusta ei ole tullut ihmettelyjä. Huh!

Kaupassa oli erikoisia jouluruusuja. Uloimmat terälehdet olivat tummanvihreitä, keskellä punainen ja valkoinen osa.

Näiden upeiden kolmiväristen ruusujen myötä toivotan teille lukijoilleni oikein hyvää joulun aikaa! Minä jään jännäämään, millainen joulukinkku meille nyt lopulta tulee. Teille sanon taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Naapurustomme erilaiset joulut

Hups, joulu 2022 on jo takana. On rentouduttu ja nautittu maittavia ruokia, välillä jopa napanahkat naukuen. Täällä Piilaaksossa, erilaisten kulttuurien sulattamossa on ollut mielenkiintoista seurata myös naapurustomme tapoja viettää joulua. Osa kuuluu kategoriaan jouluhullut. He vuoraavat talonsa ja pihansa värikkäillä jouluvaloilla ja -figuureilla jo hyvissä ajoin. Parhaimmilla soi pihassaan myös joulumusiikit 24/7. Osa taas ei vietä joulua lainkaan.

Granaattiomenia. Eräänlaisia joulupalloja nämäkin.

Vasemmalla jätettiin joulu juhlimatta

Vasemmanpuoleinen naapurimme on nuori pariskunta Intiasta. Heidän kulttuurissaan joulua, siis Jeesuksen syntymäjuhlaa, ei vietetä luonnollisesti laisinkaan. Heidän uskontonsa juhlistaa jotakin ihan muuta. Lisäksi mies työskentelee erään ison tavarataloketjun web-suunnittelijana. Hän kertoi meille jo aiemmin, että joulu on hänellä töissä vuoden kiireisintä aikaa, ja päivänsä tahtovat venyä pitkiksi. Ja näin varmaan onkin. Jonkunhan ne alati putkahtavat uudet tarjoukset ja päivittyvät nettikauppatuotteet täytynee ensinnäkin visualisoida houkutteleviksi ja huolehtia sitten julkaistaviksi.

Lisää kalifornialaisia joulupalloja, persimoneja.

Oikealla ainakin siivottiin

Oikealla puolellamme pariomakotitalossa asuu nelihenkinen meksikolaisperhe sekä venäjää puhuva kolmihenkinen perhe. Meksikolaiset eivät tainneet olla jouluaattona kotona, mutta talon toisen päädyn perhe oli - ja se kuului. 

Oli jouluaattoilta ja kello noin 18.30. Kinkunpaistoon kaasu-uunissamme oli tullut teknisiä viiveitä, mutta olimme lopultakin istahtamassa illallispöydän ääreen. Mutta mitä kummaa sillä samalla hetkellä kuuluikaan ulkoa? Venäjänkielisen perheen naisväki alkoi tampata mattoja! Kellonaikaan, jolloin suomalaisittain olisi jo hyvinkin joulurauha julistettu...

Perinteinen harmaasuolattu kinkku on täällä erikoistuote, joka kannattaa tilata lihakaupasta etukäteen. Tänä vuonna maksoimme tästä noin kolmen kilon kinkusta 95 dollaria. Ihanan (lue: sairaan) kallista!

Mattojen tamppaus on muuten todella harvinainen ääni Piilaaksossa, sillä täällä ei mattotelineitä harrasteta laisinkaan. Näiden kahdeksan ja puolen Piilaaksossa asutun vuoden aikana tämä venäjää puhuva naapurimme onkin ensimmäinen, jonka olen nähnyt ja kuullut mattoja tamppaavan. Kun tamppauspauketta ei ensimmäiseen seitsemään vuoteen kuule, tulee siihen kiinnittäneeksi nyt enemmän huomiota, enemmän kuin kiinnittäisin Suomessa.

Vastapäätä muutettiin

Vastapäätä asuva pariskunta puolestaan teki muuttoa. Heidän kansalaisuuksiaan emme tiedä, mutta ainakin heillä on ollut kaksi ihanaa kissaa. Katit ovat tuijottaneet meitä epäsäännöllisen säännöllisesti ikkunalaudalta. Kenties ovat pitäneet kissamaista kirjaa meidän menemisistä ja tulemisista. 

Naapurin muuttoauto pysäköitiin talon eteen jouluaattona. No, jos muuttoaikataulu painaa päälle, on muutettava viikon- tai juhlapäivään katsomatta, minä ajattelin. Mutta kas, he kuitenkin yöpyivät talossa vielä tapaninpäivään saakka. Lisäksi talon kuistilla lojuu vielä tälläkin hetkellä heidän tavaroitansa, joten nähtävästi vuokrasopimuksensa jatkuu kuitenkin edelleen. No, ehkä heillä oli silloin vain vapaapäiviä tuota muuttoa ylipäätään tehdä. Mene ja tiedä.

Tämä talo oli valjastettu pihoineen päivineen yksistään sini-valkoisiin joulukoristeisiin. Tuli vähän Suomi mieleen. Siis hyvin vähän. 

Näistä joulukoristeista välittyi kuulemma kauhutunnelma. Miten on, kävelisitkö yksin pimeällä pimpottamaan tuon talon ovikelloa? 

Tuttavamme talkoili

Muutaman korttelin päässä asuva portugalilais-amerikkalainen tuttavamme taas oli kutsunut sukulaispoikansa Coloradosta avukseen. He käyttivät joulunpyhät naisen omakotitalon takapihan raivaukseen. Edellinen paha myrsky oli riepotellut isoa palmua ja tiputtanut siitä kymmenittäin monen metrin mittaisia palmunlehtiä maahan. Nainen oli joutunut tilaamaan jätelavan, jolle he nyt raahasivat palmunriekaleita poisvietäviksi. Satuimme päiväkävelyllä paikalle, kun nainen oli ryhtymässä sahaamaan jättimäisiä lehtiä kappaleiksi. Näin hän saisi ne kaikki mahtumaan jätelavalle. Nainen nimittäin arvioi, että lehtiä olisi kaiken kaikkiaan noin sata kappaletta! Aivan hirvittävä urakka ja jätemäärä yhdestä palmusta, huh huh. Sellaista joulupuuhaa heillä.

Piilaaksossa taitaa siis olla vähintään yhtä monta tapaa viettää joulua, kuin on näissä yhden naapurin maalaamissa kivissä erilaisia kuviakin.

Kivet on aseteltu postilaatikon tolpan juureen ohikulkijoita ilostuttamaan.

Tapaninpäiväkävelyllä olisi pärjännyt t-paidassa. Oli poikkeuksellisen lämmin. Tätä pientä ihailin, kun oli lähtenyt sinnikkäästi uuteen kasvuun kuivahtaneesta kannosta.

Kirjoituspuuska

Niin, kuivahtaneesta kannosta uuteen kasvuun... Taisinpa tulla yllättäneeksi tällä äkkinäisellä postauksella sekä itseni, että teidät lukijani. Kun edellisessä postauksessani vielä harkitsin ensi vuonna jääväni varhaiseläkkeelle bloggaamisesta, mutta nyt alkoikin jo kirjoitussuonta syyhyttämään. No, nythän eletään vielä vuotta 2022 ja pohdiskelin silloin tulevaa. Lisäksi minähän olen nainen ja voin siis muuttaa suunnitelmiani, aikeitani ja mielipiteitäni tuosta vaan, hahah. Kolmanneksi, olipa ihan hauska palata vuodentakaiseen joulupostaukseeni ja palauttaa mieleen, kuinka joulupäivänä 2021 talomme edustalla kasvava iso puu otti ja kaatui. Tapahtuma, jonka tarkempaa ajankohtaa en olisi muuten muistanut. Niinpä tulin tehneeksi näitä joulumuistiinpanoja myös tältä vuodelta.

Tämän vuoden joulun ja uudenvuoden välipäiviin liittyy minulla vielä sellainen erikoisuus, että olen parina päivänä töissä. Olen nimittäin aina työvuosinani, niin Suomessa kuin täällä, pyrkinyt raivaamaan tämän väliviikon aina pidemmäksi vapaaksi. Nyt on eri meininki. Niinpä uskoisin (hahah, uskoo ken uskoo), että tämä nyt sitten todella on se vuoden 2022 viimeisin blogipostaukseni. Ensi vuoden kujeita ja postaustahtia harkitaan sitten taas uudestaan.

Nyt toivotan teille oikein hyvää tulevaa vuotta 2023 ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Joulun 2021 viettoa

Joulu tulla jollotti, aivan kuten on tehnyt jokainen vuosi. Aika moni ystävä tai sukulainen on ollut halukas tietämään, kuinka tänä vuonna joulua vietämme vai vietämmekö ollenkaan. Niinpä ajattelin kertoilla jotakin joulustamme tänne blogiin. Muutamia yllätyksiäkin sattui ja tapahtui.

Yllätys nro 1 ja siitä se ajatus sitten lähti

Ajatuksille mahdollisesta joulunvietosta ei ollut oikein tilaa superkiireisen ja stressaavan syksyn aikana lainkaan. Palatessani Piilaaksoon vielä ajattelin, että tuleeko joulun juhlaa tai edes joulun tunnelmaa meille nyt lainkaan, kun ei tässä suoraan sanoen ole suomalaisittain vuoden tärkeimmän, perhepiirissä vietettävän juhlan ainekset enää kasassa. Valitettavasti.

Mutta tilanne saikin äkkikäänteen. Yllätys, yllätys, löysin nimittäin pakastimestamme vielä yhdet rasiat viimevuotisia lanttu- ja porkkalaatikoita, joten joulupöydän antimet saisi sittenkin suhteellisen helposti kasaan. Nämä pakastetut laatikot olivat päässeet minulta täysin unholaan, kun enhän minä ole ollut täällä liki puoleen vuoteen pakastimen ovea edes aukomassa. Löytö oli siis oikein mukava yllätys, joka helpottaisi jouluruokavalmisteluja kovasti. Suomessa teidän tätä lukiessa voi tuntua, että no mikäpäs tuossa nyt olisi ollut pyöräyttää joululaatikot, mutta täällä meidän nurkilla niiden valmistus lähtee aivan nollista. Valmiita juuressoseita ei ensinnäkään kaupoissa ole myynnissä kuten Suomessa, eivätkä lantut edes kuulu jokaisen amerikkalaisen ruokakaupan valikoimaan. Niitä voi joutua hiukan metsästämään ennen kuin tärppää. Mutta nyt vuodentakaiset joululaatikot pääsisivät pienen kerman- ja siirapintäyteisen tuunauksen kautta uudestaan tarjolle. Ja siitä se ajatus sitten lähti: viettäisimme joulua ja päätimme tilata myös joulukinkun. Sekin on täällä erikoistuote ja eteläisessä Piilaaksossa joulukinkkuja saa tietääkseni vain yhdestä lihakaupasta. Ennakkotilasimme kolmen kilon kinkun ja ihan vain tiedoksenne, että erikostuotteella on myös erikoishinta: maksoimme tuosta kolmen kilon kinkusta noin 80 dollaria eli lähemmäs 25 eur/kg! Kinkku tullaan syömään siis viimeistäkin (kallista) murua myöten!

"Kiertopalkintojoulukuusi"

Ensimmäistä kertaa meillä on Piilaaksossa myös isokokoinen joulukuusi. Kylläkin tekosellainen, mutta tätä kuusta voisi kutsua leikkisästi eräänlaiseksi kiertopalkinnoksi. Olemme nimittäin järjestyksessään jo kolmas suomalaisperhe, kenellä tämä samainen kuusi on joulun aikaan Piilaaksossa komeillut. Tapaus kertoo Piilaakson Suomi-perheiden kiertokulusta. Kun ystäväperheet muuttavat Piilaaksosta pois, he myyvät tai lahjoittavat kausijuhlien tavaraa pois ennen lähtöään. Mekin saimme siis tämän kuusemme ystäväperheeltä. Jos minulta kysyttäisiin, olisin totta kai pitänyt ennemmin tämän ystäväperheen Piilaaksossa kuin vain nauttinut heidän joulukuusestaan, mutta elämä kuljettaa. Niin kuusia kuin perheitä. Piilaaksossa perheet tulevat - ja sitten ne usein myös menevät. Mutta toki kuusikin on kivana muistona yhteisistä mukavista hetkistämme tuon perheen kanssa. 

Ostimme kuusenlatvaan uuden tähden parin viikon takaiselta virkistysmatkaltamme, ikäänkuin matkamuistoksikin, mutta muut kuusenkoristelut jätimme sikseen. Minusta kuusi on ihan kaunis noin. Täysin epäamerikkalainen, koska ei ole rönsyilevää koristelua ja bling-blingiä täynnä, mutta minähän olenkin suomalainen ja kuusi töröttää suomalaisten kodissa. Itselleni kuusen yksi tärkein mukanaan tuoma tunnelma on juurikin sen valojen luoma kaunis hämy. Aidossa kuusessa tärkeänä totta kai myös sen ihana tuoksu.

Yllätys nro 2 kruunasi joulumme

Meille joulu oli nyt siis kuitenkin lopulta mukavaa kiireetöntä kotoilua, vaikka pandemia-aikana siitä luulisi jokaisen saaneen jo tarpeekseen. Lisäksi nautimme suomalaisia jouluruokia, joista ainakin minä unelmoin läpi vuoden, ja tietenkin suuhun on sujahtanut myös Suomesta tuotuja suklaita. Yksi asia ylitti kuitenkin tänä jouluna kaikki odotukseni: Ystäväni oli lukenut blogistani kuinka saunahullu olen ja hän halusi tarjota meille mahdollisuuden joulusaunaan! He itse olivat joulun ajan reissussa, mutta saimme käydä heillä ukkokullan kanssa kahden saunomassa. Olin niin onnellinen ja iloinen tästä saunamahdollisuudesta, että oikein itku pääsi. Joulusauna oli minulle kuin sata jänistä, ihanat löylyt kruunasivat koko joulun. Kiitos siis vielä kerran, ystävä armas!

Happihyppelyitä ja yllätys nro 3 joulupäivänä

Joulun aika oli Piilaaksossa melko sateinen, joskin sade on se, mitä täällä kuivuuden vuoksi kovasti kaivataan. Sateen aina hellittäessä olemme käyneet joka päivä pienen virkistävän happihyppelyn. Sen jälkeen on ollut kiva palata taas kotisohvalle elokuvien pariin tai viestittelemään ystäville Suomeen. Joulupäivänä sattui kuitenkin varmaan ainakin osaltaan sateen aiheuttama yllätys, yllätys nro 3. Kotimme edustalla on kasvanut vanha pullonharjapuu ja joulupäivänä tuo koko puu yks' kaks' yllättäen otti ja kaatui! Puu on ollut kallellaan jo pitkään, mutta ehkä sateet saivat nyt puun lopullisesti kaatumaan. Onni onnettomuudessa oli, että puu rojahti suuntaan, jossa se ei vaurioittanut ukkokullan autoa. Autonsa oli nimittäin parkkeerattuna aivan puun viereen. Huh huh! 

Raportoimme puun kaatumisesta heti tuoreeltaan vuokrausmanagerillemme ja varmistui, että puu on kaupungin istuttama. Näin ollen puun poiskorjauksin kuuluu heille. Manageri lupasi ilmoittaa puun kaatumisesta kaupungille. Täytyy todeta, että suhteellisen nopeaa toimintaa oli ja vieläpä joulupäivänä, sillä kaupungin työntekijä tuli paikan päälle vain 3,5 tuntia ilmoituksesta kartoittamaan tilanteen. Työntekijä oli saanut ilmoituksen puusta kaupungin poliisilta. Koska alueella on todella vähän liikennettä, eikä puu ole maassa kenellekään vaaraksi, eikä se myöskään katkonut kaatuessaan sähköjohtoja tai muuta, niin puu saa kuulemma odottaa maanantaihin eli arkipäivään asti, että se tullaan nostamaan pois. Meille aikataulu sopi ihan hyvin. Huvitti hiukan, että kaupungin tyyppi otti raporttiinsa ensin muutamat kuvat ja merkitsi tapahtuma-alueen varoituskartioilla ja keltamustalla Caution-nauhalla. Niin amerikkalaista taas, hih.

Happihyppelyllä yllätyin, kun ensimmäisiä magnolioita on jo kukassa tähän aikaan vuodesta!

Tapaninpäivän ajelulla kävimme katselemassa piilaaksolaisten kotipihoilleen laittamia jouluvaloja. Tässä yksi taidonnnäyte.

Joka joulukuu aivot solmuun samasta asiasta

Lopuksi vielä hymähtelen tässä teillekin seikasta, josta minulla menee aivot solmuun joka ikinen joulukuu täällä rapakon takana. Tilanne liittyy joulutorttujen leivontaan. Tänä vuonna en onnistunut löytämään paistonkestävää luumuhilloa mistään. Aiempina vuosina olen saattanut onnistua sitä saamaan, mutta tänä vuonna en. Tarkistin, josko sitä hyvää luumuhilloa olisi tilattavissa Amazonin verkkokaupasta. No olisi ollut, mutta pieni purkki olisi maksanut 14 - 16 dollaria. Niinpä leipomiini joulutorttuihin piti ostaa kuivattuja luumuja. Ja sitten, se aivojeni solmuunmenemishetki. Siis joka ikinen vuosi ajattelen, että myöskin kuivatut luumut ovat nimeltään plums, kuten tuoreetkin luumut. Mutta ei, kun kuivatut luumut ovatkin prunes ja tuoreet plums. Tämä se ei tahdo minun pieneen kallooni mahtua. Aivosolmu mahtaa syntyä siitä, että suomen kielessä molemmat, kuivatut ja tuoreet luumut ovat samalla luumu-nimellä. Toisin kuin viinirypäle ja rusina, eli tuoreella ja kuivatulla viinirypäleellä on suomeksi eri nimet. Joten se, että viinirypäle on grape ja rusina raisin, ei ole aivoilleni yhtään kumma juttu, mutta että luumu ja kuivattu luumu ovatkin plum ja prune on! Ja nyt, kun olen tämän asian yrittänyt taas kerran takoa päähäni, niin aivan varmasti hämmästelen tätä samaa asiaa taas joulukuussa 2022, hahah!

Prunes, muista nyt jatkossa, prunes! No, vuoden päästä en kuitenkaan muista.

Tällaiset joulutunnelmat siis meillä. Näin tapaninpäivän iltana on jo liian myöhäistä toivotella enää hyvää joulua teille lukijani, mutta oikein mukavia loppuvuoden päiviä voin ainakin toivottaa. Näiden toivotusten myötä sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Vuoden 2020 viimeiset kolttoset

Kuten kaikki tiedämme, vuosi 2020 kulki aivan omaa eksoottista rataansa. Omanlaistaan "voittokulkua". Tässä vielä tuon kummallisen vuoden järjestämät viimeiset kolttoset:

Vino rusketusraja otsaan

Kuten jouluaattopostauksestani ehkä muistatte, olimme aikeissa mennä aattona visiitille Tyynenmeren rantaan hakemaan edes hitusen verran joulurauhaa. Näin tehtiin. Pakkasin mukaan kuumaa glögiä ja pipareita. Rannalla olikin todella lämmin. Yleensä mereltä puhaltelee aina viileä tuuli, mutta nyt rannalla olisi tarjennut shortseissa ja t-paidassa. Ja minä kun olin varautunut retkeen kevyttoppatakista lähtien... No, ei muuta kuin vaatetta vähemmäksi ja ihanaa, kiireetöntä auringossa paistattelua. Mukanani oli myös tonttulakki ja päätin tehdä extempore videojoulutervehdyksen someen. 

Nähtävästi tonttulakki jäi videoinnin jälkeen kallelleen päähäni, sillä joulupäivän aamuna peilistä katsoi vastaan nassu, jonka otsassa oli vino rusketusraja! Hahah! Rannallahan oli siis porukoita kerääntyneinä rantajakkaroineen ja eväineen ja kiinnitin huomiota, että ihmiset todella voitelivat aurinkorasvaa, vaikka elettiin siis joulukuuta. Tähän aikaan vuodesta UV-indeksit eivät tyypillisesti ole kovinkaan korkealla. No, onneksi aurinkoisia päiviä on riittänyt jouluaaton jälkeenkin ja olen yrittänyt paistatella päivää takapihallamme, että saisin vinon rusketusrajan hälventymään. Tällä hetkellä värieroa ei enää juurikaan huomaa, huh. Olen siis voinut aloittaa uuden vuoden jotakuinkin yksivärisellä naamalla.

Rusketusrajat pääsivät yllättämään joulun viettäjän. Tässä kuvassa tonttulakki oli vielä suorassa.

Jännitystä joulupakettien kanssa ja pieleenhän ne meni

Jo marraskuussa olin löytänyt netin syövereistä hauskan kissa-aiheisen käsipyyhkeen. Päätin tilata sellaisen ja sain idean, että antaisimme samanlaisen pyyhkeen lahjaksi myös ystäväpariskunnalle, joiden kissoja olemme päässeet aina välillä hoitamaan. No, tilaus sisään ja vahvistusviesti saapui. Mutta sittenpä alkoikin odottelu. Tilatuista pyyhkeistä ei kuulunut kahteen viikkoon yhtään mitään. Joulukuun puolivälissä tuli paketista ensimmäinen ilmoitus, että sitä ollaan laittamassa matkaan. Jahas. Joulukuun 19. päivä paketti saapui jo peräti Los Angelesin lentokentälle, oikeassa maassa ja osavaltiossa siis jo oltiin. Ehtisikö paketti siis jouluksi vai ei? No, sitten paketti siirrettiinkin Comptoniin, Los Angelesin kupeeseen, josta se lopulta valui tänne Pohjois-Kaliforniaan, ensin Union Cityyn. Vihdoin ja viimein paketti löysi perille oikeaan kaupunkiin, mutta se toimitettiin meille siis vasta tapaninpäivänä. Eli marraskuussa tilattu paketti ei sitten saapunutkaan ajoissa ja näin ollen veimme joululahjan ystävillemme myöhässä, vasta tapaninpäivänä. No, sentään tuli perille ja sitä mitä tilattiin eli loppu hyvin kai kuitenkin.

Kauan odotettu kissapyyhe.

Kyllä huvitti, kun kissapyyhepakettiin oli laitettu vieläpä merkintä "Time Sensitive Material". Kauankohan paketilla olisi kestänyt, jos tätä merkintää ei olisi ollut? :-D

Myös ukkokullan jouluaaton paketti meni päin prinkkalaa. Kyseessä oli eräänlainen tilattu erikoistyö, mutta tilauksen yhteydessä antamiani ohjeita ei tähän lopputoteutukseen oltu noudatettu kyllä ollenkaan. Paketista tuli siis jotakin aivan muuta kuin piti ja olen tässä nyt jo yli viikon verran käynyt kirjeenvaihtoa valmistajan kanssa uudesta tuotteesta. Saapa nähdä millaisen päätöksen tämä saaga saa.

Surkeahko appelsiinisato, hah hah!

Vuosi 2020 ei myöskään ollut meille kovin rikas ja runsas appelsiinisatokausi. Siis voitteko kuvitella, että tänä talvena saimme appelsiinipuustamme ainostaan yhden vaivaisen appelsiinin! Siis tasan yhden! Huutonaurua. Viime vuonna appelsiineja oli ihan kerätä asti ja niinpä ensin ajattelin, että ehkäpä nyt on vain huono appelsiinivuosi. No, naapurustossa ovat appelsiinipuut kyllä suorastaan notkuneet hedelmiä, mutta eipä vain meillä. Ilmeisesti sitruspuut voivat välillä viettää tällaista lepovuotta, jolloin sato jää huomattavasti pienemmäksi. Ainakin meidän appelsiinipuu veti lonkkaa ihan kunnolla vuonna 2020, hahah.

Appelsiinisatomme vm. 2020 koko komeudessaan. Siinä hän ylhäisessä yksinäisyydessään kypsytteli itseään. 

Vuoden 2020 viimeinen päivä oli sitten se päivä, jolloin minä tämän ainokaisen silmäteräni kävin poimimassa. Ja tiedättekö, mitä appelsiinille tein? Puristin sen mehuksi ja valmistin siitä meille raikkaat mimosa-drinkit, kun pidimme videopuhelun Suomeen ja osallistuimme näin ystäviemme uuden vuoden juhlintaan. Jospa ensi vuonna saisi sitten appelsiinejakin taas vähän runsaammin...

Ja tässä appelsiinimme jalostetussa muodossa. Kippikset uudelle vuodelle!

Näiden pikku kommellusten myötä toivotan kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta 2021! Pientä pomppua tosin on ollut jo uudenkin vuoden taivalluksessa. Täällä Pohjois-Kaliforniassa on saatu heti vuoden kahtena ensimmäisenä päivänä tuta jo pienet maanjäristykset ja tänä aamuna meiltä posahti suihkuletku rikki kylpyhuoneessa. Vesiroiskeita oli lattiasta kattoon saakka. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tältä erää ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Jouluaattoaamu Piilaaksossa

On jouluaattoaamu. Aamukahvit on nautittu ja jo ennen sitä otimme aivan ihanan yllätysnäköpuhelun Suomeen! Se oli minulle kuin sata jänistä!

Riisipuuro porisee kaasuhellalla kattilassaan. "Kaikilla" tuntuu olevan huippukätevät haudutuskattilat, meillä ei. Niinpä toisella kädellä hämmennän puuroa, ettei se kärähtäisi pohjaan, toisella naputtelen näitä piilaaksolaisia aattoaamun tunnelmia blogiini. Kun meillä piakkoin nautitaan riisipuuroa myöhäiseksi aamupalaksi, ovat ystävät ja sukulaiset Suomessa ehtineet jo nauttimaan joulupäivällisen. Masunsa ovat arvatenkin jo piukeina jouluherkuista. Me tulemme aikaeron vuoksi joulun juhlinnassakin 10 tuntia jäljempänä ja niinpä me olemme nyt vasta ruokahalun (ja itsemme) herättelyvaiheessa.

Blogin osalta suunnitelmani menivät ennen joulua plörinäksi. Alunpitäen oli tarkoitukseni jo viime viikolla kirjoittaa ensin leppoisa postaus hääpäivästämme ja sen jälkeen vähän keskittyneemmän ajatuksen kanssa kiva joulutervehdys. Mutta aina elämä ei mene suunnitellusti. Hääpäivämme kanssa samaiselle viikolle osui useampikin mieltäni tavalla tai toisella järkyttänyt tilanne tai uutinen. Tunteiden mylläkkä oli valmis. Olin yhtä aikaa onnellinen, mutta myös niin surullinen. En saanut näppäimistölle asti yhtään mitään. Mieli kaipasi ensin rauhoittumista. Katson, jos palaan näihin aiheisiin joulunpyhien jälkeen. 

Nyt kuitenkin joulu kolkuttaa jo aivan ovella. Ukkokulta nouti tilauskinkkumme alkuviikosta ja eilen sen paistoimme. Samoin lanttu- ja porkkanalaatikot saivat uunikylvyn eilen ja karjalanpiirakkatalkoot pidimme onnistuneesti viime lauantaina. Vielä joulukinkun sinappinen kastike haudutteluun myöhemmin iltapäivästä sillä perinteisellä, äidin kanssa kehitetyllä reseptillä. Kastikereseptihän on tavallaan salainen, heh, sillä se tehdään joka vuosi samoista aineksista, mutta eri mittasuhteilla, "oman maun mukkaan". Muutoin joulupöytään alkavat olla ne kaikkein isotöisimmät tarjoilut jo tehtyinä. Ehdotinkin ukkokullalle, jos kävisimme riisipuuron nautittuamme ajelulla merenrannassa. Päiväksi on luvattu +18 astetta Celsiusta ja puolipilvistä taivasta. Ehkäpä pakkaan retkelle mukaan joulutortut ja termokseen kuumaa glögiä tai glühweinia. Kun Suomessa käymme tyypillisesti jouluaattona haudoilla, ehkäpä täällä Tyynenmeren aaltojen katselu toisi samankaltaisen fiiliksen. Toivottaisi joulurauhan tervetulleeksi.

Ja jos nyt merenrantapiipahdus esimerkiksi aikataulusyistä kuitenkin jää, niin ehkäpä nautimme sen sijaan joulutortut takapihan auringossa. Onhan tässä Kalifornian joulukuussa tämä mainio puoli, aurinko. Tuntuukin liki käsittämättömälle, että entisessä kotikaupungissamme Oulussa on tällä hetkellä päivän pituus vain 3,5 tuntia! Kalifornian joulumme saa kyllä pisteet myös siitä, että voin käydä poimimassa joulukalan päälle viipaloitavan sitruunan omasta puusta. On luomua!

Paistolämmin joulutorttu ja jääkahvi sopivat mainiosti yhteen, huomasin.

Ja kuten ensimmäisestä kuvasta jo näitte, niin ilokseni joulupöytäämme koristaa kuin koristaakin myös se kaipaamani hyasintti! Ystäväni sattui löytämään niitä leikkokukkaversioina eräästä kaupasta ja minäkin sain kaksi kukanvartta, ihanaa. Olen impannut hyasinttikimppua päivittäin sieraimet tötteröllä, ai että! Ja lisää oikeita joulun tuoksuja tuli tupaan, kun armas ukkokulta oli valinnut hääpäiväkimpuksi ison asetelman erilaisia kukkia ja tähän kuului myös pari havunoksaa. Niistä on tullut ihana jouluinen kuusentuoksu koko kotiin, sillä aitoa joulukuustahan emme ole sattuneesta syystä hankkineet. 

Mutta aivan Suomen veroiseen joulutunnelmaan en kuitenkaan ole onnistunut pääsemään. Oikeansuuntaista virittäytymistä ovat toki olleet jouluruokien valmistaminen, ihanat puhelut Suomeen, saamamme joulukortit, tervehdykset ja pikku paketit. Osa Suomesta lähetetyistä korteista on minulle kerrotun mukaan yhä matkalla ja joku vuosihan yksi joulukorteistamme saapui perille vasta maaliskuussa! Eli eipä tässä pidä hätäilemän!

Ehkä kaikkein hellyttävin joulutervehdys oli kuitenkin tämä. Pienen kirjoitusvirheen korjauksen jälkeen meille toivotettiin siis "Merry Covid-19 Christmas!". Niin, voiko joulua 2020 sen paremmin kiteyttää?
 

Ja näin hieno kuva kortissa. Pari lahjaakin näyttäisi olevan kuusen alla, kilttinä on siis oltu. 

Jahas, ja nyt naapuriin saapui puutarhuri huudattamaan lehtipuhallinta. Inhoan lehtipuhaltimien ulinaa jo muutoinkin, mutta täytyy sanoa, ettei tuo sulosointu jouluaattoon istu ei sitten ollenkaan. Amerikkalaisille varsinainen juhlapäivä on vasta huomenna, joten aatto on vielä ihan hyvä päivä touhuta arjen askareita, kuten nyt vaikkapa huudattaa lehtipuhallinta naapurien korvien ja hermojen iloksi.

Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein hyvää joulua! Toisille se omanlainen joulu on riehakas, toisille on aika rauhoittumisen. Kukin sivakoikoon tyylillään, joko perinteisellä tai vapaalla. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Operaatio hyasintinmetsästys ja muita joulun valmisteluja

Viime lauantaina allekirjoittaneen ohjelmanumerona oli metsästää hyasintti. Toisin kuin Suomessa, täällä hyasintti mielletään kevään kukaksi, joten kukkivan hyasintin löytäminen joulun alla voi olla haastavaa. Olen nähnyt keväisin ihmisten pihoilla hyasintteja kukkimassa maahan istutettuina. Kauniita ovat silloinkin. Nyt kuitenkin suomalainen ystäväni, joka on viettämässä ensimmäistä jouluaan Piilaaksossa, kyseli jokin aika sitten hyasinttien perään. Ja siitäpä se idea sitten lähti. Jos jostakin kolosta onnistuisi kukkivan hyasintin löytämään ja näin saamaan jouluun tuttua ja olennaisena osana kuuluvaa hurmaavaa tuoksua.

Operaatio hyasintinmetsästys kuulosti huomattavasti helpommalle kuin oli. Jonkin someryhmän vihjeiden mukaan paikallinen rautakauppaketju Lowe's (vrt. suomalainen Bauhaus) oli myynyt jossakin päin maata hyasintteja. No, lauantaina kolusin kahden eri rautakauppaketjun viherosastot, mutta kummastakaan ei hyasintteja löytynyt. Sittenpä joku mainitsi, että ainakin eteläisemmissä osissa Yhdysvaltoja hyasintteja olisi myyty valmiissa kukka-asetelmissa ruokakauppa Trader Joe'ssa. Vielä niitä ei kuitenkaan kuulemani mukaan ole tänne meille asti "pohjoiseen" rantautunut. Ehkäpä ensi viikolla yritän käydä katsastamassa asian, jos löytyisi kyseisestä kaupasta sellainen ruuhkaton rako. Yleensä ei kylläkään löydy. Näin korona-aikaan kauppaan on aina pitkä jono ulkona.

Rautakaupoilla oli myös joulukuusimyynti täydessä vauhdissa. Tässä rivi mallikappaleita. Onneksi nämä rautakauppojen viherosastot olivat joko kokonaan tai osittain ulkoilmatiloja, niin ei tarvinnut pelätä pöpöjen leviämistä.

Hyasintinmetsästykseni siis jatkuu. Useinhan vastaavanlaisissa tenkkapoo-tilanteissa auttaa Amazonin verkkokauppa. Mutta ei auta tällä kertaa. Amazonissa on myynnissä hyasintteja vain kukkasipuleina. Olisi siis pitänyt tajuta asia jo joskus syyskuussa, laittaa kukka-asia vireille jo silloin ja kasvattaa sipulista oma. No, eipä käynyt mielessäkään eli etsintäni jatkukoon. Jos joku piilaaksolainen saa näköhavaintoja hyasinteista, saa vinkata minulle!

Ei löytynyt hyasintteja rautakaupasta, mutta mukaan tarttui tämä joulukaktus, kuten niitä on meillä suvussa aina nimitetty. Löytyi ihanan pinkki versio ja se kuiskasi kutsuvasti, että ota minut!

Oli muuten hauska huomata, että myös orvokkien myyntiaika näyttää täällä olevan näin joulukuussa. Kesäisin täällä on varmastikin orvokeille aivan liian kuuma, mutta viileämmät talvikuukaudet sopivat niille paremmin.

Monet koristelevat pihansa joulutähdillä eli täällä joulutähdet pärjäävät talven läpi ulkosalla.

Muita jouluvalmisteluja

Jouluaattoon on aikaa enää alle kaksi viikkoa, hui! Niinpä tässä on saanut laittaa jo muitakin tarvittavia jouluvalmisteluja käyntiin kovenevalla höyryllä. Suomalaisittain joulupöytään kuuluu tietenkin kinkku. Sekin on täällä omanlaisensa erikoistuote eli kauppojen pakastealtaat eivät pullota kinkuista tähän aikaan vuodesta niin kuin Suomessa. Eikä meidän paikallislehdistä löydy jokavuotista "Kinkut loppuu" -paniikkiotsikkoa. Osa paikallisista suomalaisista ostaa sopivanlaisen possunlihakimpaleen ja suolaa sen itse. Me haluamme kuitenkin valmiiksi suolatun, mutta itse paistettavan kinkun. Sellaisen, johon saa sitten itse kärtsäyttää uunissa sen sinappihunnun. Ainakin yhdestä paikallisesta lihakaupasta tällaisen itse paistettavan ja valmiiksi suolatun kinkun saa, mutta vaatii tosiaan tilaamisen etukäteen. Tuote tunnetaan täällä nimellä Swedish ham, ruotsalainen kinkku. Olemme laittaneet kinkun jo tilaukseen ja se pitäisi olla noudettavissa jouluviikolla.

Myös joululaatikoidenkin, lanttu- ja porkkanasellaisten valmistukseen olen alkanut jo varautumaan. Lanttujakaan ei nimittäin välttämättä löydy täältä joka kaupasta, joskin mielestäni nykyään jo paremmin kuin vielä kuusi vuotta sitten. Saati, että täällä olisi valmiita juuressoseita joululaatikoiden tekoa nopeuttamaan. Niitä on kyllä tullut Suomesta kaivattua nyt pariinkin otteeseen. Paikallisella Farmers Marketilla eli lähituottajien ulkomyyntikojuilla lanttuja ei ollut kenelläkään, mutta onnistuin kuitenkin saamaan lanttusatsin uudehkosta lähikaupastamme Whole Foodsista. Jos tarkkoja ollaan, ostin kaupan tyhjäksi lantuista eli kaikki ne viisi lanttua, jotka hyllyssä olivat.

Ja jouluhan ei saavu ilman suomalaisia joulukonvehteja. Niinpä teimme ystäväperheen kanssa kimppatilauksen ja tilasimme suomalaisia suklaakonvehteja sekä vähän muitakin Suomi-herkkuja. Toimitus maksoi maltaita, mutta minkäs teet. Ilman suomalaisia suklaakonvehteja ei joulutunnelmaan yksinkertaisesti pääse, hahah.

Näistä vauhtia jouluun! Vielä muutama vuosi sitten Budapest-suklaat jäivät minulla aina pahnan pohjimmaisiksi, mutta nyt tuntui, että niitäkin oli ihan pakko saada.

Tietynlaista joulutunnelmaan virittäytymistä on myös paikallisten, suomalaisin silmin katsottuna täysin övereiksi vedettyjen jouluvalohässäköiden katselu (lue: taivastelu) eri asuinalueilla. Joissakin Piilaakson kaupungeissa on kokonaisia katuja omakotitaloalueilla, joissa jokainen talo on laittanut jouluvalojen kanssa ns. parastaan. Joillakin taloilla voi soida jopa oma joulumusiikkinsa. Tässä pari kuvaa paikallisesta jouluvalokoristelusta:

Hello Kitty ja joulupukki. Kaikilla kasvomaskit asiallisesti ja maassa social distancing -kyltti turvaväleistä muistuttamassa. 

Moni koristelee pihapuunsa erilaisin ornamentein ja valopalloin. Eikä puun tarvitse todellakaan olla aina kuusipuu. Lehdetön koivu on ihan jees.

Näiden jouluvaloviritysten rinnalla oma yksittäinen jouluvalomme (kuva alla) on kieltämättä aika vaatimaton, heh heh. Saimme nämä valot "perintönä" Piilaaksosta poismuuttaneelta ystäväpariskunnalta vuosi sitten ja asensimme valot ulos ensimmäistä kertaa nyt viikonloppuna. Mutta kiva pieni yllätys näiden valojen mukana tulikin! Koska valo on tuollaista kylmää valoa, saavat ne ainakin minulle aikaiseksi illuusion: aivan kuin niiden takana olisi puhtaanvalkoinen lumi maassa. Pieni pala satumaista jouluntaikaa siis!

Minun kuvitteellinen luminen joulumaailmani.

Suomessa sitä on tottunut, että tällaiset joulun ajan hankinnat kuten kinkku, hyasintti, luumuhillo tai valmis lanttusose onnistuvat kaikki samalla kauppareissulla tuosta vain suitsait, mutta täällä on tietenkin vähän toisin. Täällä jokainen vaatii vähän omanlaistaan vaivannäköä, ehkä etsintää ja hyasintin kohdalla varmasti ihan onneakin tarvitaan. Luumuhillokaan ei ole osunut silmään tänä vuonna, joten pitää sekin sitten pyöräyttää kätevänä emäntänä itse. 

Tällaisia keveitä joulunalustunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille kaikille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!