Viime postauksessani kuvasin, kuinka joulukinkkumme hankinta meni tänä vuonna yllättäen ensin sivuraiteille ja sitten pitkän kaavan mukaan. Olisihan sen voinut arvata, ettei kinkun valmiiksi saaminen suju lisämutkitta sekään. Saimme joulun aikaan monelta taholta tiedusteluja, kuinka itsesuolattu ja uudenlaisesta kimpaleesta valmistamamme kinkku oikein onnistui. Niinpä päätin kirjoittaa siitä lyheysti myös tänne blogiini.
Lässähtikö joulu sittenkin kinkun paiston yhteydessä? Kuvassa päiväksi lässähtäneet joulukoristeet naapurustossamme. Iltaisin ovat sitten taas täydessä terässä.
Paistoaika triplaantui
Meillä oli siis kaksi reilun kilon kokoista possun pyllypalaa, jotka olimme itse ruiskusuolanneet. Näiden kimpaleiden paistoajaksi matalalla lämpötilalla olisi pitänyt riittää pari tuntia, maksimissaan puoli tuntia siihen päälle. Kinkut nostettiin varhain aattoaamuna ensin huoneenlämpööön, ja kun uunimme oli tarvittavassa lämpötilassa, ukkokulta laittoi lihapalat uuniin paistomittarin kera.
Kun kinkut olivat olleet kypsymässä liki kaksi tuntia, ei paistomittarin viisari ollut juurikaan edes värähtänyt. Käskin ukkokultaa nostamaan uunin lämpötilaa. Yksi tunti lisää ja viisari oli hievahtanut vain aavistuksen. Toivotonta! Muut uunipaistokseni odottivat omaa vuoroaan.
Tässä vaiheessa alkoi muistin sopukoista pulpahtaa esiin kinkun paistaminen kolmen vuoden takaa. Taisi olla silloin sama tilanne. Paistoaika venyi ja venyi, ja syynä tähän oli kaasu-uunimme. Siihen oli hankala saada näin alhaisia lämpötiloja. Niinpä nostimme jälleen kerran uunin lämpötilaa.
Viiden paistotunnin jälkeen kinkku oli jo alkanut kypsymään, mutta tavoitelämpötilasta oltiin vielä kaukana. Tässä vaiheessa epäilimme, oliko paistomittarissa vikaa. Testasimme kinkun sisälämpötilan toisella mittarilla, onneksi niitä oli talossa kaksi, mutta ei. Molemmat mittarit näyttivät samaa, liian alhaista lämpötilaa edelleen.
Viiden ja puolen tunnin paistamisen jälkeen ehdotin jo, että nyt käännetään samperi soikoon uunistamme nupit kaakkoon, että saadaan nuo kinkut ulos ja pois uunia varaamasta. Tämä toimenpide nyt olisi mitä varmimmin tehnyt kinkuista lopulta kuivaa. Mutta ukkokulta keksi, että hän voi käydä paistamassa kinkut loppuun takapihamme grillissä. Ja sinne hän paineli kinkkujen kanssa, ja minä sain vihdoin ja viimein uunin muuhun käyttöön. Niinpä kinkkujen paistossa meni lopulta sellaiset kuusi tuntia, vaikka kyseessä oli kaksi pientä kimpaletta. Huh huh.
Näihinkin naapurin koristeisiin syttyvät iltaisin valot. Joulusää oli ennustetta huomattavasti parempi. Joka päivä aurinko ainakin pilkisti pilvien raosta, mutta öisin saatiin kovia sateita ja myrskytuulet tekivät tuhojaan aivan lähikortteleissa.
Mutta eipä tässä vielä kaikki:
Kinkkujen kauneuskisassa häntäpään paikka
Kun kinkut olivat lopulta kypsiä, ryhdyimme irrottamaan niiden päällä olevia verkkoja, että liha saataisiin kuorrutusvaiheeseen. Toista verkkoa irrotettaessa kinkku oli ensinnäkin tarttunut paistoritilään kuin liimalla ja kyseinen kimpale hajosi osiin. Niinpä kahden kinkun kokonaisuudesta tuli surkea näky. Tuumasin, ettei tällä kyllä kinkkujen kauneuskisassa tulisi kärkipään paikkaa mitenkään. Ja tätä kirjoittaessani huomasin, etten ollut ottanut paistetuista kinkuistamme kuvan kuvaa.
Entäpä se tärkein eli maku?
Lopulta liha kuitenkin näytti koostumukseltaan ja oli maultaan aivan kuten pitikin. Ruiskusuolaus oli onnistunut yllättävänkin hyvin ja maku oli erinomainen. Ja kun jouluruoka nautittiin hämärässä kynttilänvalossa, ei toisen kinkun revennyt ulkomuotokaan häirinnyt, hihih.
Lopulta pääsimme siis nauttimaan oikein maukkaan jouluaterian. Ja näistä kinkun osto- ja paistovahingoista viisastuneina teimme nyt muistiinpanot seuraavaa kotijoulua varten. Kun näyttää nimittäin aika kultaavan muistot ainakin kolmessa vuodessa melko lahjakkaasti. Eipä sitten tarvitse ensi jouluna taas odotella kaasu-uunin liian matalien lämpötilojen kanssa: Lisäksi meillä on nyt tiedossamme useampikin possun lihalaatu tai -nimike, josta kinkun voi valmistaa.
Ukkokulta oli kinkkua siivuttessaan napannut edes sen yhden ainoan kuvan. Olihan se suorastaan urakka, hahah, mutta valmista saatiin.
Tällainen kinkkukertomus tällä kertaa. Tämä jää vuoden 2025 viimeisimmäksi postauksekseni, joten toivotan teille hyvää uutta alkavaa vuotta 2026. Alkuvuodesta blogissani on luvassa kaksi teidän lukijoideni toivepostausta lisää ja ehkäpä myös pieni blogin vuosikatsaus 2025. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti